Asuntopula on ikuinen?

Kolum­ni Suomen Kuvale­hdessä 45/2007

Asun­top­u­la on Helsin­gin haasteista keskeisin.  Se on ikävä itsessään, heiken­tää Helsin­gin kehi­tys­tä ja edesaut­taa kaupunki­rak­en­teen hajoamista.

Ei pidä uno­htaa itses­tään­selvyyk­siä. Asun­top­u­la johtuu siitä, että asun­to­ja on tarvet­ta vähem­män. Sitä ei tor­ju­ta kuin rak­en­ta­mal­la asun­to­ja tai vähen­tämäl­lä tarvet­ta asua Helsingis­sä Muut tem­put vain siirtävät ongel­maa ryh­mältä toiselle.

Muut­toa naa­purikun­ti­in selitetään asumisen kalleudel­la Helsingis­sä. Yksilön kohdal­la seli­tys pätee, mut­ta itse ilmiötä se ei selitä. Muut­ta­jien jäljiltä ei jää tyhjiä asun­to­ja. Hin­ta valikoi lähti­jät, mut­ta ei lisää hei­dän määrään­sä. Jos Lah­tiset eivät lähtisi, Vir­tas­ten pitäisi. Halvem­mis­sa asun­nois­sa olisi varaa asua väl­jem­min, jol­loin Helsinki­in mah­tu­isi päin­vas­toin entistä vähem­män asukkaita.

 

Asun­to­min­is­teri Jan Vapaavuori (kok) vaatii kohtu­uhin­taisia vuokra-asun­to­ja, jot­ta perushoita­ja ja poli­isikin voisi­vat asua Helsingissä. 

Mik­si tulisi halvem­mak­si tukea perushoita­jan vuokraa 200 eurol­la kuin mak­saa hänelle 200 euroa enem­män palkkaa? Ovathan raken­nus­mi­estenkin palkat Helsingis­sä muu­ta maa­ta korkeammat.

Kohtu­uhin­taiset vuokra-asun­not eivät lievitä asun­top­u­laa, kos­ka asun­to­ja ei tule lisää. Ne siirtävät taakkaa niille, joiden tulot vähänkin ylit­tävät tulo­ra­jat. Alueel­lis­es­ti eriy­tyvät palkat sen sijaan siirtäi­sivät työ­paikko­ja muualle ja helpot­taisi­vat siten asun­top­u­laa. Tämä olisi sekä helsinkiläis­ten että muun maan etu. On väärin perushoita­jia ja poli­ise­ja kohtaan, että hei­dän palkkansa ovat val­takun­nal­lista tasoa samal­la, kun monis­sa muis­sa ammateis­sa mak­se­taan roimaa Helsin­ki-lisää, mikä nos­taa hei­dänkin elinkustannuksiaan.

Tämä on vain teo­ri­aa. Täl­laisen poli­ti­ikka­muu­tok­sen tekem­i­nen vaatisi mon­ta samanaikaista muu­tos­ta, mikä tuskin onnis­tuu. Tarvit­semme siis kohtu­uhin­taisia vuokra-asuntoja.

 

Kohtu­uhin­taisu­udel­la moni tarkoit­taa val­tion rahoit­ta­maa asun­to­tuotan­toa. Val­tion raha ei kuitenkaan ole juuri halvem­paa kuin markki­noil­ta saatava.

Oikeas­t­aan vuokra-asun­not kan­nat­taisi naamioi­da omis­tusasun­noik­si: kaupun­ki myisi asun­non vuokralaiselle, lain­oit­taisi kaup­pahin­nan lainal­la, jota ei tarvitse lyhen­tää lainkaan ja perisi vuokran sijas­ta korkoa ja yhtiö­vastiket­ta. Jos kaupungilla olisi oikeus ja velvol­lisu­us ostaa asun­to aikanaan takaisin alku­peräisel­lä hin­nal­la, tilanne ei poikkeaisi vuokra-asun­nos­ta muuten kuin että val­tio mak­saisi koros­ta 29 pros­ent­tia, mikä tek­isi asumis­es­ta pari euroa neliöltä kuus­sa halvem­paa. Tämä ei ole ehdo­tus vaan tarkoitet­tu havain­nol­lis­ta­maan asun­topoli­it­tisen tuen vääristyneisyyttä. 

Aravavuokra-asun­noista tekee kohtu­uhin­taisia vuokrien sään­nöste­ly. Osaisi kai Helsin­ki säädel­lä vuokri­aan ilman val­tion epäedullista lainaa ja siihen liitet­tyjä köm­pelöitä määräyksiä? 

Helsin­ki saisi käyt­töön­sä monipuolisen asun­topoli­it­tisen väli­neen perus­ta­mal­la Helsin­gin ara­van eli Har­a­van. Samas­sa talos­sa voisi olla vähä­varaisu­u­den perustein jaet­tu­ja asun­to­ja, työ­suhdea­sun­to­ja ja omis­tusasun­to­ja. Har­a­va voisi ostaa pieniä asun­to­ja van­hoista taloista sen sijaan, että rak­en­taisi niitä lisää kaupunki­in, jos­sa yksiöitä on liikaa. Asun­tokan­taa voisi uud­is­taa tarvet­ta vas­taavak­si myymäl­lä joitain asun­to­ja ja han­kki­mal­la saadul­la rahal­la uusia toisaal­ta. On köm­pelöä rak­en­taa eril­lisiä talo­ja pien­i­t­u­loisille niin, ettei niiden käyt­töä voi muut­taa olo­suhtei­den muuttuessa.

 

Pide­tään poli­it­tise­na itse­murhana esit­tää asun­to­lain­o­jen korkovähen­nyk­sen pois­tamista, vaik­ka vähen­nys ei hyödytä asun­nonos­ta­jaa lainkaan. Äänestäjää ei kuulem­ma saa asi­aa ymmärtämään. En ole enää poli­itikko, joten rohke­nen yrittää.

Kun val­tio mak­saa 29 % korois­tani, pystyn tar­joa­maan tavoit­tele­mas­tani asun­nos­ta enem­män. Har­mi kyl­lä, muutkin pystyvät. Korko­tu­ki hyödyt­tää myyjää. Osta­jia hyödyt­täisi, jos tuet­taisi­in uusien asun­to­jen rak­en­tamista, jol­loin van­ho­jenkin hin­ta laskisi.

Vaik­ka talousti­eteen alkeet ymmär­ret­täisi­in, ei verotues­ta olisi help­po luop­ua. Asun­nos­taan verotuen vuok­si yli­hin­taa mak­sa­neet eivät hyväksy sen poistamista. 

 

Asumisen hin­ta pyrkii seu­lo­maan rikkaat ja köy­hät omille alueilleen. Slum­mien syn­tymistä kan­nat­taa tor­jua, vaik­ka se vähän maksaakin.

Erik Allardt sanoi aikanaan, että asuinaluei­den sosi­aa­li­nen eri­lais­tu­mi­nen on hyväk­si, kun­han ei syn­nytetä tietyn sosi­aalisen tason ala­puolelle jääviä slum­me­ja. Mitään hyvää tuskin seu­raisi siitä, että vihrei­den Toukolan ja kokoomus­lais­ten Pak­i­lan asukkaat pakotet­taisi­in tois­t­en­sa naa­pureik­si. Saman­henkisten kanssa ollaan helpom­min tekemi­sis­sä kuin eri­henkisten. Miten tor­jua seg­re­gaa­tio­ta köy­hät rikkaat ‑akselil­la estämät­tä turhaan saman­henkisiä hakeu­tu­mas­ta yhteen?

Pitäisikö Helsin­gin hyväksyä lisää Eiran­ran­nan kaltaisia rikkaiden ghet­to­ja? Helsin­ki ei pysty pakot­ta­maan rikkai­ta tavis­ten naa­pureik­si, kos­ka naa­purikun­nat rak­en­ta­vat joka tapauk­ses­sa kun­ta­ham­mas­ran­nikoitaan. Seu­raisiko siitä edes mitään hyvää, jos Wes­t­endi­in raken­net­taisi­in ara­vat­a­lo, jos­sa köy­hät eläi­sivät eris­tet­tyä elämää rikkaiden töllisteltävinä?

Helsingis­sä raken­net­tavak­si tulee arvokkai­ta ranta-aluei­ta, joiden kohdal­la hin­ta- ja vuokrasään­nöste­ly toimisi heikosti. Espoon kiusak­si myisin parhaat ton­tit eniten tar­joav­ille. Tästä saatu­ja raho­ja voi käyt­tää pien­i­t­u­lois­t­en hyväk­si paljon tehokkaam­min kuin arpo­ma­l­la asun­tolot­topalk­in­to­ja har­voille onnekkaille.

 

Kaikil­la kasvuseuduil­la ydinkaupun­gin kupeeseen on liimau­tunut vähin­tään yksi ker­mankuori­jakun­ta, joka valikoi asukkaik­seen hyviä veron­mak­sajia ja sysii huonot muualle. Se vie poh­jan pois sosi­aalis­es­ti vas­tu­ulliselta asun­topoli­ti­ikalta. Myös Helsin­ki on kään­tänyt ruu­via epä­sosi­aalisem­paan suun­taan. En voi tätä tuomi­ta. Pelisään­nöt pakot­ta­vat tähän. 

On val­tion tehtävä viheltää täl­lainen ”rase to the bot­tom” ‑kil­pailu poik­ki. Joko kun­nat on liitet­tävä yhteen tai ker­mankuor­in­ta on tehtävä val­tiono­su­us­lain­säädän­nöl­lä kannattamattomaksi.

Helsin­ki pystyy vas­taa­maan naa­purien­sa kil­pailu­un posi­ti­ivisen keinoin. Sil­lä on valt­ti­naan kan­takaupun­ki, joka on maan halu­tu­in­ta asuinaluet­ta. Kru­u­nun­haas­sa asun­not oli­vat 1960-luvul­la halvem­pia kuin Tapi­o­las­sa, mut­ta eivät ole enää. Alue pan­ti­in kun­toon kaukoläm­mön, liiken­teen rajoit­tamisen ja katu­jen ehostamisen keinoin. Ehoste­taan siis Punavuori, Töölö ja Kallio paraatikun­toon! Helsin­gin on tehtävä alueestaan niin houkut­tel­e­va, että sinne päästään ja naa­purikun­ti­in joudutaan. 

 

Vaik­ka ei uskoisi ilmas­ton­muu­tok­seen, kan­nat­taa varautua siihen, että ilmastopoli­ti­ik­ka muut­tuu Yhdys­val­tain pres­i­dentin­vaalien jäl­keen. Suomelta tul­laan vaa­ti­maan rankko­ja toimia, kos­ka olemme asukas­ta kohden maail­man pahimpia ilman pilaa­jia ja ilmastopoli­it­ti­nen maineemme Valkovenäjän tasoa.

Ongel­manamme on kiin­teistö­jen läm­mit­tämi­nen ja liikenne. Yhdyskun­tarak­en­teen päästämi­nen hajoa­maan on munaus, jota ei pitäisi jatkaa. Kaupunkiseuduille ei pitäisi rak­en­taa asun­to­ja, jois­sa ollaan riip­pu­vaisia henkilöau­toista ja joi­ta ei ole liitet­ty kaukolämpöön.

Pitäisikö syyt­tävän sor­men osoit­taa Helsin­gin korkei­ta asun­to­jen hin­to­ja Kirkkon­um­melle ja Nur­mi­järvelle paen­nei­ta, jot­ka ruuhkaut­ta­vat sisään­tu­loti­et autoil­laan? Ei, sil­lä jos he oli­si­vat sin­nitelleet ison lainan turvin Helsingis­sä, joidenkin tois­t­en olisi pitänyt muut­taa.  Vika on kaavoit­ta­jis­sa ja lain­säätäjis­sä. Sähköläm­mi­tys on kyl­lä oma vika.

Yhdyskun­ta­su­un­nit­teli­jat tietävät mitä olisi tehtävä, mut­ta oikeu­sop­pi­neet eivät löy­dä keino­ja mitätöidä tyh­mästi sijoit­tu­va rakennusoikeus.

 

Helsin­gin asun­top­u­la ei helpo­tu koskaan, ellei muista Suomen kaupungeista saa­da elinkelpoisia. Oma suosikki­ni olisi pikkukaupunkien helminauha pääradan vart­ta pitkin Helsingistä Tam­pereelle, mut­ta siitä joskus toiste.