Hankala köyhyys

Kolum­ni Suomen Kuvale­hdessä 42/2007

Köy­hyys ja tulo­erot ovat kas­va­neet, mut­ta niis­sä on kyse eri asioista.

Tulo­erot tasoit­tui­v­at maas­samme sodan jäl­keen aina 1980-alku­un asti ja pysyivät kymme­nen vuot­ta vakaina. Erot ansio­tu­lois­sa ovat kas­va­neet jatku­vasti 1970-luvun alus­ta alka­en, mut­ta vero­tus ja tulon­si­ir­rot kumo­si­vat tämän vaiku­tuk­sen. Uudelleen­jaon voimat lop­pui­v­at laman alka­es­sa ja tulo­erot kään­tyivät kasvu­un. Täl­lä vuosikymmenel­lä ero­jen kasvu on jatkunut, joskin vähän hitaammin.

Ylivoimainen enem­mistö suo­ma­lai­sista halu­aisi pienen­tää tulo­ero­ja, vaik­ka tulo­jakau­mamme on maail­man tasaisimpia. Joukos­sa täy­tyy olla paljon niitä, jot­ka ymmärtävät jäävän­sä tasoituk­ses­sa tappiolle.

Tulo­ero­ja kas­vat­taa laito­jen irtaan­tu­mi­nen. Kaik­ista rikkaim­mat rikas­tu­vat ja köy­him­mät putoa­vat kyy­dis­tä. Rikkain kymmenes vetää lujaa kaulaa mui­hin ja vielä kovem­mas­sa spur­tis­sa on rikkain pros­ent­ti. Onko jälki­te­ol­lises­sa yhteiskun­nas­sa jotain luon­non­lain tavoin tulo­ero­ja kas­vat­tavaa vai onko Suomes­ta vain tulos­sa nor­maali val­tio? Eiväthän mei­dän kotoiset rikkaamme niin sat­u­maisen rikkai­ta ole.

Infor­maa­tioy­hteiskun­nas­sa yleistyvät voit­ta­ja vie kaiken ‑asetel­mat. Kahdes­ta perunanvil­jeli­jästä toinen saa samas­ta maas­ta parem­man sadon kuin toinen, mut­ta erot ovat kohtu­ullisia. Rock-yhtyeistä piirikun­nal­liset kyvyt pystyvät tuskin rahoit­ta­maan väli­neen­sä, mut­ta HIM-yhtye takoo miljoo­nia. Infor­maa­tioam­mateis­sa asetel­ma muis­tut­taa enem­män rock-yhtyeitä kuin perunan vil­jeli­jöitä. Kos­ka tietoa voi monistaa rajat­ta, paras voi syr­jäyt­tää toisek­si parhaan kokonaan.

Omaisu­userot ovat val­tavasti tulo­ero­ja suurem­mat. Niiden vaiku­tus­ta korostaa, että palkko­jen osu­us kansan­tu­losta on meil­lä poikkeuk­sel­lisen pieni eikä omaisu­us­tu­lo­ja juuri veroteta.

Huolestut­tavin­ta on ero­jen repeämi­nen asteikon alapäässä. Toisek­si köy­him­mät tekevät pesäeroa kaik­ista köy­himpi­in. Mak­sukyky­isiä alkaa muut­taa pois ara­va-taloista – osin tietysti sik­si, että omas­sa asun­nos­sa asum­i­nen on edullisempaa.

Tulo­erot ovat palan­neet 1970-luvun alun tasolle. Ennen tuloköy­hyyt­tä domi­noi­vat köy­hät eläkeläiset ja läh­es omavaraistaloudessa elävät pienvil­jeli­jät. Pienvil­jeli­jäväestö on läh­es hävin­nyt ja eläkeläisköy­hyys helpot­tanut huo­mat­tavasti. Tilalle on tul­lut kaupunkiköyhyys.

Pien­i­t­u­lois­t­en osu­us oli suo­ma­lai­sista ennen lamaa alle kahdek­san pros­ent­tia. Vuon­na 2005 se oli nous­sut jo yli 12 pros­entin. Pien­i­t­u­loisek­si määritel­lään koti­taloudet, joiden tulot kulu­tusyk­sikköä kohden ovat alle 60 % medi­aanista. Tulota­son noustes­sa nousee myös pien­i­t­u­loisu­u­den raja. Vuodes­ta 1990 se on nous­sut reaalis­es­ti 27 %. Ilman tätä rajan nos­tamista pien­i­t­u­lois­t­en määrä olisi vähen­tynyt. Köy­himpi­en tulota­so on nous­sut selvästi mui­ta hitaam­min, mut­ta se on kuitenkin nous­sut eikä laskenut.

Köy­hä on se, jol­la ei ole varaa osal­lis­tua val­lit­se­vaan elämän­muo­toon. Köy­hyys­ra­ja nousee, kun vauras­tu­mi­nen muut­taa val­lit­se­vaa elämän­muo­toa. Har­va Suomes­sa on yhtä pien­i­t­u­loinen kuin kansa oli keskimäärin 1950-luvul­la. Viisikym­men­lu­vul­la las­ten oli nor­maalia tul­la koulu­un nuhrui­sis­sa vaat­teis­sa, mut­ta nyt sel­l­ainen lap­si jou­tu­isi luokka­tove­r­ien­sa kiusaa­mak­si. Sil­loin pär­jäsi ilman puhe­lin­ta ja autoa, kos­ka muil­lakaan ei niitä ollut, kaup­paan pääsi kävellen ja bus­sit kulkivat.

Toisaal­ta kaik­ki pien­i­t­u­loiset eivät ole edel­lä ole­van määritelmän mukaan köy­hiä. Suomes­sa voi elää hyvää elämää köy­hyys­ra­jan ala­puolel­la, jos arjen taidot ovat hallinnas­sa ja itse­tun­to riit­tää ole­maan eri­lainen. Vihreän liik­keen alkuaikoina liik­keen liepeil­lä oli nuorten asuinkollek­ti­ive­ja, jois­sa elet­ti­in omavaraista elämää niin pie­nil­lä tuloil­la, ettei verot­ta­ja sitä uskonut, vaan määräsi asukkaat arvioverotukseen.

Köy­hien lap­siper­hei­den määrä on huolestut­tavasti lisään­tynyt, mut­ta luvut liioit­tel­e­vat ongel­maa. Joukos­sa on myös pohjim­mil­taan hyväo­saisia per­heitä, jot­ka ovat valin­neet las­ten hoita­misen koti­hoidon tuen turvin, vaik­ka töistä pois jäämi­nen merk­it­see huo­mat­tavaa tulo­jen alen­tu­mista. Kauko­mail­la ei matkustel­la eikä ostel­la city-maas­ture­i­ta, mut­ta he pitävät tätä elämän­ta­paa parempana.

Kaikkial­la maail­mas­sa rikkaat elävät pitem­pään kuin köy­hät. Voisi luul­la, että pien­ten tulo­ero­jen Suomes­sa myös sosi­aaliset ter­vey­serot oli­si­vat pieniä, mut­ta ne ovat kan­sain­välis­es­ti suuria ja kas­va­maan päin. Huono-osaisemme näyt­tävät ole­van huono-osaisem­pia kuin pelkkien tulo­jen perus­teel­la uskoisi.

Suomes­sa käynyt intialainen yhteiskun­tati­eteil­i­jä sanoi ole­vansa yllät­tynyt siitä, kuin­ka yksinäisiä ja eris­tet­tyjä köy­hät Suomes­sa ovat. Inti­as­sa kadut ovat täyn­nä elämää, johon köy­häkin voi osal­lis­tua. Meil­lä melkein kaik­ki tapah­tuu sisä­tu­lois­sa, jonne ulkop­uolisil­la ei ole asiaa.

Mer­i­tokraat­tisen yhteiskun­nan nopea sää­tykier­to voi olla yksi syy huono-osaisu­u­den syven­e­miseen. Köy­histä olois­takin pystyy pon­nista­maan opin­tielle, jos lukupäätä riit­tää, eikä varakkaaseen per­heeseen syn­tymi­nen vas­taavasti takaa elinikäistä men­estys­tä. ”Ylälu­ok­ka” imuroi lah­jakku­udet ”alalu­okas­ta”, joka menet­tää kyvykkään johta­jat samal­la, kun ”alalu­okan” taakak­si kasautu­vat jok­seenkin kaik­ki huono-osaisu­u­den piirteet.

Ter­veessä ihmis­pop­u­laa­tios­sa val­lit­see suuri omi­naisuuk­sien diver­si­teet­ti. Omi­naisuuk­sil­taan ja taidoil­taan eri­laiset ihmiset täy­den­tävät työ­jaos­sa toisiaan.

Hyvässä yhteiskun­nas­sa on tas­a­puolis­es­ti käyt­töä eri­laisille kyvy­ille. Suo­mi oli tässä mielessä hyvä yhteiskun­ta vielä 1980-luvun lop­ul­la, mut­ta ei enää. Rak­en­teelli­nen työt­tömyys kielii kansan­talouden heikos­ta kyvys­tä työl­listää eri­laisia ihmisiä.

Tuskin koskaan ovat työelämän vaa­timuk­set muut­tuneet niin nopeasti kuin viime vuosikym­meninä. Korkeaan osaamiseen perus­tu­va talousstrate­gia pain­ot­taa kog­ni­ti­ivisia kykyjä yli muiden omi­naisuuk­sien. Sata vuot­ta sit­ten oli loukkaavam­paa sanoa työmiehestä, että tämä on heiveröi­nen, kuin ettei hänel­lä ole lukupäätä. Koneet ovat läh­es mitätöi­neen fyy­sisen. Nyt sen sijaan on hyvin loukkaavaa sanoa ken­estäkään, että tämä on keskimääräistä tyh­mem­pi, vaik­ka puo­let ihmi­sistä on sitä.

Väitän, että työelämän kohon­neet ja yksipuolis­tuneet vaa­timuk­set ovat keskeinen syy huono-osaisu­u­den kasvu­un. Ihmi­nen — varsinkaan mies – ei kestä tarpeet­to­muut­ta. Pahem­minkin voi men­nä kuin Suomes­sa. Venäjän Kar­jalas­sa miesten elin­iän odote on pudon­nut järkyt­tävään 54 vuo­teen! Työ on pait­si paras­ta sosi­aal­i­tur­vaa, myös keskeinen osa yhteiskun­nal­lista osallisuutta.

Ei ole mikään luon­non­la­ki, ettei korkean teknolo­gian yhteiskun­ta pysty työl­listämään mata­lan osaamisen työvoimaa. San­o­taan ruma sana niin kuin se on: meil­lä rak­en­teel­lista työt­tömyyt­tä pitää yllä palkkaero­jen pienu­us. Osa työvoimas­ta on hin­noitel­tu työelämän ulkop­uolelle. Samal­la, kun meil­lä huonos­ti tuot­ta­va työ on teet­täjälleen liian kallista, mata­la­palkkaiseen työhön kohdis­tuu kan­sain­välis­es­ti kat­soen korkea vero­tus ; tarkoi­tan kaikkea vero­tus­ta työ­nan­ta­ja­mak­suineen ja arvon­lisäveroi­neen. Työn­tek­i­jää hänen työn­sä korkea hin­ta ei siis hyödytä, vaikeut­taa vain hänen työllistymistään.

Mei­dän pitäisi verot­taa pieni­palkkaista työtä vähem­män, hyväksyä vas­taavasti vähän suurem­mat palkkaerot ja hyväksyä se, että pieniä palkko­ja voi täy­den­tää tulonsiirroilla.

Merkit­tävä syy pien­i­t­u­loisu­u­teen perus­tur­van jäämisessä jäl­keen yleis­es­tä tulota­sos­ta, mut­ta näköala­ton huono-osaisu­us johtuu kehnos­ti toimivista työmarkkinoista.