Kuinka köyhdytämme huumekauppiaan

Suomen Kuvale­hti 38/2007

Asun­to-osakey­htiössämme on tilavat ullakkokomerot, mut­ta niis­sä ei säi­lytetä mitään arvokas­ta. Varkai­ta käy yht­enään. Tämä on osa huumeongelmaa.
Olin vuosikymme­nen alus­sa huume­poli­ti­ikas­ta vas­taa­va min­is­teri. Se oli tuskaista. Huumeet herät­tävät Suomes­sa sel­l­aisia into­hi­mo­ja, ettei ongel­maan kyetä suh­tau­tu­maan analyyttisesti.
Mikä huumeis­sa on pahaa? Tietysti niiden epäter­veel­lisyys. Vuosikymme­nen alus­sa tois­tasa­taa nuor­ta kuoli vuosit­tain hero­i­inin ylian­nos­tuk­seen. Nuoruuten­sa kukkeim­mas­sa vai­heessa ole­vien nuorten löy­tymi­nen kuolleina rav­in­tolan ves­sas­ta ei voi jät­tää ketään kylmäksi.
Mik­si aiv­ot var­muudel­la pilaa­va liiman­hais­telu ei herätä samaa tun­nekuo­hua? On uhkaavam­paa, kun joku tekee tahal­laan pahaa; murha on kuo­hut­tavampi kuin auton alle kuolem­i­nen. Rautakaup­pias ei viekoit­tele nuo­ria liiman­hais­telu­un. Pahu­u­den pelko on ymmär­ret­tävä, mut­ta epäloogi­nen syy suh­tau­tua aivan eri­tavoin imp­paa­ji­in ja las­ten alko­ho­lia käyt­töön kuin huumeisiin.
Entä ne ullakkokomerot? Huumeisi­in liit­tyvä rikol­lisu­us on hyvä syy pitää huumei­ta imp­paamista pahempana ongel­mana. Huumerikol­lisu­us ei ole kyse vain pyörä­varkauk­sista ja ullakko­mur­roista. Olen itsekin joutunut ulko­mail­la huume­hörhön ryöstämäk­si. Erään laskel­man mukaan yksi hero­in­isti mak­saa yhteiskun­nalle puoli­toista miljoon­aa euroa vuodessa lähin­nä rikosten aiheut­ta­mi­nen kustannuksina. 

Huume­so­taa on vaikea voit­taa, kos­ka siinä ker­tyy niin val­taisia voit­to­ja – ellei sit­ten pystytä tuhoa­maan noi­ta voittoja.
The Econ­o­mist ‑lehti on usei­ta ker­to­ja esit­tänyt huumei­den lail­lis­tamista ja niiden antamista Alkon kaltaisen val­ti­ol­lisen monop­o­lin myytäväk­si. Lehden mukaan huumerikol­lisu­ud­es­ta on enem­män hait­taa kuin itse huumeista. Kun huumei­ta ei saa kitketyk­si, tuho­taan edes huumerikollisuus.
Vaik­ka The Econ­o­mistin peruste­lut ovat loogisia, min­un olisi vaikea olla myymässä hero­i­inia puna­poskiselle urheil­i­jan­uorukaiselle. Ehkä tämä ei ostaisikaan. Nyt huumei­ta kan­nat­taa markki­noi­da kieron tehokkaasti, kos­ka niistä saa val­taisia voit­to­ja. Val­tion huumem­o­nop­o­li ei kai sen­tään tyrkyt­täisi. Hölmöhän se on, joka oma-aloit­teis­es­ti hero­in­is­tik­si hakeutuu.
Suomes­sa on esimerk­ki tämän logi­ikan toimivu­ud­es­ta. Luon­nos­samme kas­vaa kenen tahansa poimit­tavis­sa ole­va huumekasvi. Tämän luulisi ole­van kansalli­nen katas­trofi, mut­ta ei siitä ole sel­l­aista tul­lut. Tuon kasvin myymis­es­tä ei voi saa­da voit­toa. Ainakaan huumekaup­pi­aat eivät main­os­ta ilmaista huumet­ta. Jos tuo kasvi vaatisi vil­je­lyä poli­isil­ta piilos­sa, sille muo­dos­tu­isi hin­ta, sitä kan­nat­taisi markki­noi­da ja siitä voisi tul­la ongelma.
Val­ti­ol­lisen huumem­o­nop­o­lin perus­tamisel­la mei­dän ei kuitenkaan kan­na­ta päätämme vai­va­ta. Huume­poli­ti­ikas­sa ei pidä olla mui­ta lib­er­aalimpi, ellei halua koko Euroopan murhei­ta kan­net­tavak­seen. On muitakin tapo­ja viedä huumekaup­pi­ail­ta voitot.

Sota syn­nyt­ti Suomeen laa­jan hero­i­in­ion­gel­man. Haavoit­tuneille annet­ti­in kivun­lievi­tys­tä Por­voon mital­la. Hero­i­inia oli jopa armei­jan yskän­lääkkeis­sä. Sodas­ta palasi mon­ta koukku­un jäänyt­tä. Heitä hoidet­ti­in kaikessa hil­jaisu­udessa hero­i­initableteil­la. Se toi­mi jotenkuten. Ker­ro­taan hero­i­in­io­hjel­mas­sa olleen myös yliopis­ton pro­fes­sorin, joka hoiti virkaansa vielä 1960-luvulla.
Lääke­te­ol­lisu­us on sit­tem­min kehit­tänyt tur­val­lisem­pia kor­vaushoitolääkkeitä hero­i­inin vieroi­tu­soireisi­in. Ensin otet­ti­in käyt­töön meta­doni ja myöhem­min Sub­u­tex nimel­lä markki­noitu buprenor­fi­i­ni. Ne ovat korvike­hu­umei­ta, jot­ka oikein käytet­ty­inä eivät tuo euforisia tun­te­muk­sia, mut­ta pois­ta­vat viero­tu­soireet. Lääke ei vie työkykyä, mut­ta olo on vähän uuvahtanut.
Barcelonas­sa oli 1990-luvun alus­sa val­taisa hero­i­in­ion­gel­ma. Sen seu­rauk­se­na kaupungis­sa tapah­tui niin paljon ryöstöjä, että tur­is­tit alkoi­vat kart­taa sitä. Nyt sinne uskaltaa taas matkus­taa. Kadut rauhoitet­ti­in laa­jamit­taisel­la metadonihoidolla.
Kor­vaushoidon toi Suomeen lääkäri Pent­ti Kar­vo­nen. Hänen toim­intansa todet­ti­in myöhem­min lait­tomak­si, hän sai vankeustuomion huumau­sai-ner­ikok­ses­ta ja menet­ti lääkärinoikeutensa.
Moni pitää kor­vaushoitoa antau­tu­mise­na ongel­man edessä, kos­ka hoito merk­it­see usein huumeri­ip­pu­vu­u­den jatku­mista läpi elämän. Lääk­keet­tömäl­lä hoidol­la on pieni mah­dol­lisu­us päästä kuiv­ille. Suurem­pi mah­dol­lisu­us kuitenkin on jäädä lop­puiäk­seen huumekaup­pi­aiden armoille.
Suomen Akatemia ja Duodec­im-seu­ra jär­jes­tivät vuon­na 1999 kon­sen­suskok­ouk­sen huumeri­ip­pu­vu­u­den hoidoista. Asiantun­ti­japa­neeli pää­tyi yksimielis­es­ti suosit­ta­maan kor­vaushoito­jen aloit­tamista Suomes­sa. Kun kon­sen­suskok­ous päät­tää vaikka­pa antibioot­ti­hoi­dos­ta, kiis­taa pide­tään selvitet­tynä, mut­ta riita kor­vaushoidoista jatkuu yhä.
Ymmärsin, että ongel­ma on moraa­li­nen eikä lääketi­eteelli­nen, kun kysyin hoidon vas­tus­ta­jal­ta, mik­si sodas­sa koukku­un jääneitä oli lääketi­eteel­lis­es­ti perustel­tua hoitaa peräti hero­i­inil­la. ”Eiväthän he olleet riip­pu­vu­u­teen itse syyl­lisiä!” Eräs hoito­ja vas­tus­ta­va kansane­dus­ta­ja selit­ti, että hero­i­inikoukku­un jäänei­den on kär­sit­tävä mah­dol­lisim­man paljon varoituk­sek­si muille.
Argu­men­tik­si buprenor­fi­ini­hoitoa vas­taan on esitet­ty, että aine on katukau­pas­sa ja sitä käytetään huumeeno­mais­es­ti. Samal­la se on syr­jäyt­tänyt hero­i­inin. Hero­i­inin ylian­nos­tuk­seen ei enää kuole juuri kukaan. Väärin sammutettu?
Katukaup­paan buprenor­fi­i­ni tulee osit­tain niiltä huumeri­ip­pu­vaisil­ta, jot­ka hake­vat lääk­keen­sä aivan lail­lis­es­ti Ran­skas­ta, jos­sa se on apteekkimyyn­nis­sä. Moni rahoit­taa kalli­it matkat myymäl­lä osan lääkkeistä. Katukau­pas­sa on myös ammat­ti­mais­ten huumekaup­pi­aiden myymiä tablet­te­ja. Mis­tä he ne saa­vat? Sitä kan­nat­taisi kysyä lääketehtaalta.
Allekir­joitin kor­vaushoidon sal­li­van ase­tuk­sen vajaa kolme kuukaut­ta sen jäl­keen kun olin tul­lut perus­palve­lu­min­is­terik­si. Asi­at ovat nyt parem­min, mut­ta eivät hyvin. Hoitoa riit­tää vain pienelle määrälle sitä tarvit­se­vista. Hävet­tää, etten saanut han­ket­ta viedyk­si lop­pu­un asti.
Itse lääk­keet eivät olisi kalli­ita. Pul­lonkaulak­si on muo­dos­tunut hoitoon liitet­tävä kallis psykoter­apia, jon­ka usko­taan yhdessä lääke­hoidon kanssa johta­van parem­paan tulok­seen kuin pelkän lääke­hoidon. Rahaa hoitoon riit­tää vain mur­to-osalle tarvit­se­vista. Hoidot­ta jääneet lihot­ta­vat huume-kaup­pi­aiden tile­jä, varastel­e­vat pyöriä, ryöstelevät ullakoi­ta ja myyvät huumeita.
Jos ei ole varaa antaa psykoter­api­aa kaikille, mik­si ei anneta lopuille pelkkää lääket­tä? On turha viisas­tel­la, onko tämä lääketi­eteel­lis­es­ti hei­dän kannal­taan perustel­tua, sil­lä huumerikol­lisu­us ja huumei­den lev­iämi­nen on ongel­man ydin, ja siihen tep­sii pelkkä lääke­hoitokin. Juuri sik­si­hän me olemme niin paljon huolestuneem­pia huumeista kuin las­ten alkoholinkäytöstä.
Huumekaup­pi­aalle huumek­oukku­un saatu asi­akas on investoin­ti, jon­ka tarkoi­tus on tuot­taa vuosia. Koukku­un jääneitä pan­naan myös myymään huumei­ta. Tämä pyra­mid­ior­gan­isaa­tio on pelot­ta­van tehokas.
Yhteiskun­nan tar­joa­ma kor­vaushoito pilaa huumekaup­pi­aan kalli­in investoin­nin. Jos meil­lä pää­sisi hoitoon hel­posti, huumekaup­pi­aat menet­täi­sivät kiin­nos­tuk­sen­sa koko maahan.
”Tuo saa var­maan vaali­ra­hoi­tus­ta huumekaup­pi­ail­ta”, puuskahti eräs huumelääkäri poli­itikos­ta, joka paasasi kor­vaushoitoa vas­taan. Ymmär­rän lääkärin tuskas­tu­misen, mut­ta oli se silti vain­o­harhais­es­ti ajatel­tu. Kyseinen poli­itikko taisi tehdä palveluk­sen­sa huumakaup­pi­aille ilmaisek­si. Äänestäjien alhaisi­in vais­toi­hin vetoami­nen on saanut maail­mas­sa aikaan vain pahaa.

PS. Tutus­tu kir­joi­hi­ni tästä! Niitä voi myös ostaa edullis­es­ti sivul­la ole­via ohjei­ta noudattaen.