Anna-Liisa Snicker kysyi kommentissaan artikkeliini “Lisää isoja asuntoja”, mikä on oikein asuntopoliittinen kantani ja luetteli eri kirjoissani olleita kantoja. Ilahduttavaa, että joku on lukenut niistä niin monia. Koska tässä joudutaan aivan toiseen aiheeseen, vastaan blogiteknisistä syistä uudella artikkelilla.
Varmaankin kannanotoistani löytyy ristiriitaisuuksia. Olisi itse asiassa huolestuttavaa, jos ei vaihtaisi kantaa keinoista, kun asuntopoliittinen tilanne ja erityisesti rahamarkkinat ovat niin paljon muuttuneet.
Onko asuminen niin sanottu meriittihyödyke, jonka kuluttamista tulisi tukea yli sen, mitä ihmiset ovat siihen valmiit omaa rahaansa panemaan, kuten ovat vaikkapa terveydenhuolto tai koulutus? Pienituloisen kohdalla se, että hän ylipäänsä saa kelvollisen asunnon, on meriittihyödyke. Pienituloista kannattaa tukea niin, että rahan käyttö sidotaan asumiseen (asumistuki) eikä jaeta yleisavustuksena, jonka voisi käyttää johonkin muunkin.
Kun kohtuullinen asumistaso on saavutettu, asumistason NOSTAMINEN ei ole meriittihyödyke, jota yhteiskunnan tulisi tukea. Itse asiassa väljä asuminen on kulutusmuotona arveluttava, koska asuntojen lämmittäminen on energiavaltaista puuhaa. Joka haluaa asua ylellisesti, tehköön sen omilla rahoillaan.
Meillä ei tueta valtion varoin vuokra-asumista kuin asumistuen muodossa kaikista pienituloisimpien kohdalla. Sen sijaan omistusasumista tuetaan antamalla korkojen verovähennysoikeus kuinka väljään asuntoon tahansa. Tätä en pidä järkevänä.
Jos omistusasunnossa korkomeno on vähennyskelpoinen verotuksessa, pitäisi neutraalisuuden vuoksi vuokrasta olla vähennyskelpoista olla sen osuuden, joka ylittää asunnon yhtiövastikkeen, siis se korko pääomasta, joka maksetaan vuokranantajalle. Jos asuntoa vastaan otetaan lainaa viiden prosentin korolla, tuosta korosta valtio maksaa lähes puolitoista prosenttia. Vuokra-asumiseen ei samanlaista valtion subventiota sisälly, minkä takia vuoikralla asuminen on keskimäärin selvästi kalliimpaa kuin omassa asunnossa asuminen.
Jos korko on verotuksessa vähennyskelpoinen, kuten on yrityksen perustamiseen otettu lainakin, pitäisi asuntotulon olla verotettavaa, kuten on yrityksen tulo. Tämän epäkohdan ymmärtää, jos kaksi henkilöä asuu täsmälleen samanlaisissa asunnoissa, toinen Turussa ja toinen Tampereella ja he saavat yhtäkkiä työpaikat ristiin, Turussa asuvan Tampereelta ja päinvastoin. Jos he menevät asumaan toistensa asuntoihin, heille molemmille merkitään verotettavaa vuokratuloa asunnosta. Asumistapahtuma, joka omassa asunnossa oli veroton, muuttuu yhtäkkiä verolliseksi. Jossakin on virhe, ja se on alkutilanteessa.
Jos ollaan sitä mieltä, että asuntotuloa ei pitäisi verottaa, silloin ei pitäisi verottaa myöskään sitä vuokratuloa, jonka vuokranantaja saa vuokra-asunnostaan. Siis jos halutaan olla neutraaleja.
Kun ei haluta olla neutraaleja, vuokralla asuminen asumismuotona katoaa vähitellen. Vuokrasuhteet kannattaisi aina naamioida omistusasumiseksi: sen sijaan että vuokraat asunnon, sinun pitäisi ostaa se vuokranantajalta täydellisellä osto ja myyntioptiolla. Kumman pyynnöstä tahansa asunto palautuu vanhalla hinnalla entiselle omistajalle. Asunnon ”ostaja” saisi myyntihinnan lainaksi ja maksaisi siitä asunnon ”myyjälle” vuokran sijasta korkoa, joka yllättäen onkin verotuksessa vähennyskelpoinen.
Se, että omaan asuntoon on leivottu sisälle tällainen verotuki, johtaa hyvätuloisilla yliväljään asumiseen, mitä ei pidä suosia.
Itse poistaisin ristiriidan niin, että korot olisivat vähennyskelposia mutta asuntotulo verotettavaa. Tämä suosisi nuoria asuntomarkkinoille tulevia.
Jos en halua suosia yliväljää asumista ylipäänsä, miksi haluan isoja asuntoja Helsinkiin? Ei Helsingin täyttäminen pelkillä yksiöillä saisi lapsiperheitä asumaan yksiöissä (eikä olisi tarkoitustaan). He asuisivat vielä isommissa asunnoissa jossain jumalanselän takana kaksi autoa pihassa. Kyllä asuntojen hintataso Helsingissä pitää asumisväljyyden kohtuudessa.
Kysyjä oli sitä mieltä, että heidän perheelleen olisi katastrofi, jos asuntotulo tulisi verotettavaksi. Katastrofi se olisi heille, jos se tulisi verotettavaksi vain heidän kohdallaan, mutta ei muiden. Jos se olisi verotettavaa muidenkin kohdalla, veropohja laajenisi niin merkittävästi, että kaikkia veroja voisi alentaa roimasti, eikä heidän perheensä tilanne todennäköisesti paljon muuttuisi. Veroja ei maksettaisi sen enempää. Kun se johtaisi loogisempaan käyttäytymiseen, lopulta lähes kaikki voittaisivat.
Korkojen verovähennysoikeus ei hyödytä lainkaan asunnon ostajaa. Pystyn tietysti maksamaan unelma-asunnostani enemmän, kun valtio tukee lainanottoani, mutta harmi kyllä, sama tuki tulee kilpaostajillekin. Hinta nousee syöden kokonaan sen edun, jonka verovähennysoikeus minulle antaa. Ainoa, joka hyötyy, on myyjä.
Jokainen ekonomisti ymmärtää sen ristiriitaisuuden, joka sisältyy siihen, että toisaalta korot ovat vähennyskelpoisia mutta asuntotulo verotonta. Yksikään poliitikko ei tästä uskalla puhua, koska asiasta saa populistisia otsikoita. Minäpä en ole enää poliitikko. Eläköön ajatuksenvapaus!
Muuten, noihin kv. vertailuihin ei voi luottaa. Monessa maassa ne tehdään jakamalla koko maan asuntopinta-ala väkiluvulla. Kuulostaa loogiselta, mutta silloin siihen tulevat kesämökit ja kakkosasunnot mukaan – jopa tyhjillään olevat asunnot. Edelleen meillä asunnon pinta-ala mitataan sen sisältä, kun taas monissa maissa ulkoseinästä niin, että ulkoseinien lisäksi kerrostaloissa rappukäytävät tulevat mukaan.
Mutta tietysti lämpimissä maissa asutaan väljemmin. Grönlannissa asutaan meitä ahtaammin, oletan.