Rakennusliikkeet näyttävät aloittaneen marmatuksen siitä, että Helsinki on asettanut kaavoituksessa tavoitteeksi, että uusien asuntojen keskikoko on vähintään 75 m². Tätä vastaan on esitetty erilaisia perusteita, joista viimeisin on, että näin rakennetaan asuntoja vain kaikista rikkaimmille, koska isot perheasunnot Helsingissä ovat kovin kalliita. Tämä väite nyt ainakin kaatuu itseään vastaan.
Jos markkinataloudessa jokin on kallista, se johtuu yleensä siitä, että kysyntä ylittää tarjonnan, että sitä jotain on liian vähän. Se, että jotain on liian vähän, on aika huono peruste sanoa, ettei sitä pidä tuottaa lisää.
Jos rakennamme lisää perheille sopivia asuntoja, kovan kysynnän takia ne menevät rikkaimmille, ellemme puutu asiaan vaikkapa HITAS-säännöstelyllä. Näistä asunnoista on siis niin suuri puute, että jotkut joutuvat muuttamaan Kirkkonummelle asti saadakseen lapsilleen makuuhuoneen. Jos rakennamme niitä vähän, ne vähät menevät kaikista rikkaimmille. Paha juttu, paitsi että kyllä ne kaikista rikkaimmat jostain asunnon saavat, ja sieltä jostain ne vievät sen jonkin köyhemmän nenän edestä.
Jos rakennamme niitä lisää, seuraavaksi ovat vuorossa toiseksi rikkaimmat. Kaikille riittää vasta jos rakennamme niitä tarpeeksi.
Tästä kaikesta en voi kuin päätellä, että perheasuntoja pitää rakentaa lisää.
Voi tietysti olla, että rakennusliike saisi yksiöstä paremman neliöhinnan kuin perheasunnosta. Puristaisikohan kenkä tästä? Kyllä se perheasunnon rakentaminenkin kannattaa, vaikka voitto jääkin pienemmäksi. Kannattaahan se Kirkkonemmullakin.
Kaupungin on ajateltava kokonaisuutta. Hyvää kokonaisuutta ei ole, että karkoitamme lapsiperheet kehyskuntiin ja majoitamme vain sinkkuja ja eläkeläisiä.
Meillä on muuten aravakannassa perheasuhntoja, jotka uhkaavat jäädä tyhjilleen. Nostetaan tulorajoja, jos pienituloisa ei riitä perheasuntoihin.
Helsinki pitäkööt tässä asiassa päänsä.
