Mikromaksut nostaisivat internetin lentoon

(Suomen Kuvale­hti 34/2007)

Antti Hau­tamä­ki kir­joit­ti täl­lä pal­stal­la eri­no­maisen kolumnin Inter­netin vaiku­tuk­ses­ta medi­aan (Varo media, har­rasteli­jat tulevat/ Kuvale­hti 29/2007). Hän näki kehi­tyk­sessä kak­si toisi­in­sa lomit­tunut­ta vaaraa, ongel­mat laadun varmis­tuk­ses­sa ja tulo­jen ehtymis­es­tä sisäl­lön tuottajilta.
En koe ongel­mak­si sitä, että amatöörit saa­vat äänen­sä kuu­luville Inter­netis­sä; että bus­sikus­ki voi kir­joit­taa ydin­voimas­ta siinä mis­sä ydin­fysi­ikan pro­fes­sorikin. Huhut, yleisönosas­tot ja iltapäiväle­hdet meil­lä ovat joka tapauk­ses­sa kesku­udessamme. Talkootöinä tehty ilmainen tietosanakir­ja Wikipedia, jos­ta tuo bus­sikuskies­imerk­ki on kotoisin, on osoit­tau­tunut testeis­sä luotet­tavu­udeltaan Ency­clo­pe­dia Bri­tan­ni­can luokkaa ole­vak­si. Uhak­si Inter­net muut­tuu vas­ta, jos amatöörit vievät tulot ammat­ti­laisil­ta eikä laadukas­ta sisältöä tuo­ta kukaan.
Myös Inter­netin ilmainen tieto on alun perin ammat­ti­lais­ten tuot­ta­maa. Jostakin Wikipedi­aan ilmaisek­si kir­joit­ta­vatkin ovat tieton­sa ammen­ta­neet. Jos ammat­ti­laiset eivät tuo­ta tietoa, ei sitä ole pian saatavis­sa ilmaiseksikaan.
Sisäl­lön­tuot­ta­jat ovat tot­tuneet han­kki­maan rahansa myymäl­lä paper­ille painet­tu­ja tuot­tei­ta. Nämä tulot uhkaa­vat ehtyä Inter­netin tar­jotes­sa kil­pail­e­vaa sisältöä ilmaisek­si ja vaaran­taes­sa lehtien ilmoitustulot.
Sun­nun­tain Hesarista suuri osa kan­netaan koti­i­ni turhaan. Kos­ka emme ole osta­mas­sa asun­toa emmekä hake­mas­sa töitä, emme tarvitse asun­to- tai työ­paikkail­moituk­sia. Mitä järkeä on painaa ilmoi­tus lois­to­huoneis­tos­ta Eiras­sa puole­na miljoo­nana kap­paleena, kun poten­ti­aaliset osta­jat las­ke­taan kymmenissä?
Asun­toil­moituk­sille net­ti on sekä halvem­pi että parem­pi. Net­ti­palvelus­ta asun­toa etsivä voi hakea vain oikean kokoista ja ‑hin­taista asun­toa oikeas­ta kaupungi­nosas­ta. Asun­nos­ta voidaan näyt­tää poh­japi­ir­ros ja val­oku­va sekä ker­toa isän­nöit­si­jän todis­tuk­ses­ta ilmenevät tiedot. Kaik­ki tämä läh­es ilmaiseksi!
Suuri osa luokitel­luista ilmoituk­sista tulee katoa­maan lehtien pal­stoil­ta. Tämä tekee lehtien talouteen aimo loven. Onko tämä asi­a­jour­nal­is­min loppu?
Toisaal­ta net­ti voisi tar­jo­ta sisäl­lön­tuotan­nolle myös suuren mah­dol­lisu­u­den. Sanomale­hden työl­listämistä vain mur­to-osa on toimit­ta­jia. Tilaus-mak­sua jaka­mas­sa ovat lehden­jaka­jat, met­surit, paper­i­työläiset, rekkakuskit ja pain­okoneen käyt­täjät. Net­tile­hdessä nyky­istä olen­nais­es­ti suurem­pi osa bud­jetista voitaisi­in suun­na­ta toim­i­tuk­sel­liseen työhön.
Se, etteivät päiväle­hdet ole vielä siir­tyneet kokon­aan net­ti­in, johtuu pait­si kulut­ta­jien kon­ser­vati­ivi­su­ud­es­ta myös siitä, että lehteä on mukavampi lukea kahvipöy­dässä tai paikallisju­nas­sa, tois­taisek­si. Pian tulee käyt­töön elek­tron­i­nen paperi: kevyt, pape­ri­arkin kokoinen ja sentin pak­suinen johdo­ton näyt­tö, jota voi lukea sängyssä kuin kir­jaa ja jos­sa kir­jasinkoko on säädet­tävis­sä näkökyvyn mukaan.
Ilmas­ton­muu­tok­sen tor­ju­mi­nen nos­taa ener­gian hin­ta. Se tekee lehden painamis­es­ta paper­ille ja rah­taamis­es­ta kotei­hin paljon nyky­istä kalliimpaa. 

Suomes­sa yli kymme­nen­tuhat­ta blo­gin pitäjää kir­joit­taa omak­si ilok­seen ajatuk­si­aan ja koke­muk­si­aan muiden ruodit­tavak­si. Kuu­lun hei­hin minäkin. Pääosa blo­geista on pitkästyt­täviä julk­isia päiväkir­jo­ja, mut­ta on joukos­sa esimerkik­si tiedeuuti­sista rapor­toivia. Useim­mil­la on luk­i­joi­ta vain kouralli­nen, mut­ta parhail­la kym­meniä tuhan­sia kuukaudessa. Jotkut kir­joit­ta­jista yrit­tävät saa­da aher­ruk­ses­taan pienen kor­vauk­sen otta­mal­la sivus­toilleen main­ok­sia, mut­ta vähäisik­si nämä ansiot jäävät. Parhais­sa blo­geis­sa on kuitenkin niin hyvä idea taustal­la, että siitä voisi kehit­tää elinkeinon tek­i­jälleen. Blog­itekni­ik­ka tar­joaisi ankarasti moderoitu­na mah­dol­lisu­u­den jopa huip­puta­soiseen tieteel­liseen aja­tusten­vai­h­toon, mut­ta sil­loin luk­i­joiden pitäisi mak­saa toimittamisesta.
Inter­netis­sä on mak­sullisia palvelu­ja, esimerkik­si puhe­lin­luet­telo­ja, jot­ka tilataan määräa­jak­si. Kohtu­uhin­taiset ker­ta­mak­sulliset palve­lut puut­tuvat, kos­ka mak­sami­nen pankki­tun­nuk­sil­la, luot­toko­r­tilla tai kän­nykäl­lä on niin vaival­loista ja kallista, ettei pieniä mak­su­ja kan­na­ta kerätä. Net­tikau­pan ohel­la ilmeis­es­ti vain pornosivus­tot ovat käyt­täneet tätä mak­su­ta­paa menestyksellä.
Voisi käyn­nistyä sisäl­lön­tuotan­non val­lanku­mous, jos netis­sä voisi kerätä luk­i­joil­ta vaikka­pa sentin suu­ruisia mikro­mak­su­ja. Mikro­mak­sus­ta ei muo­dos­tu­isi käytön estet­tä. Ehkäpä jon­akin päivänä jokaisel­la on tietokoneel­laan vir­tu­aa­li­nen kukkaro, jos­ta voi mak­saa pieniä mak­su­ja yhdel­lä klik-kauksella.
Lehdet voisi­vat saa­da haas­ta­van kil­pail­i­jan vapaista kir­joit­ta­jista, jot­ka eivät enää tarvit­sisi lehteä itsen­sä ja luk­i­joiden väli­in. Nämä voisi­vat ver-kos­toi­tu­mal­la tukea toinen toisi­aan. Lop­putu­los voisi olla arvaamaton.
Kir­jail­i­ja saa itselleen noin kak­si euroa parikymp­piä mak­savas­ta kir­jas­ta. Net­tikir­jas­ta hän saisi itselleen läh­es kaiken, jol­loin kir­ja voisi olla olen­nais­es­ti halvem­pi – halvem­pi kuin tuo kak­si euroa, kos­ka paine­tul­la kir­jal­la on yleen­sä usei­ta luk­i­joi­ta ja kos­ka hal­pa hin­ta lisää menekkiä.
Jokainen pöytälaatikkokir­jail­i­ja voisi saa­da kir­jansa markki­noille. Kulut­ta­jaa kaaok­sen keskel­lä voisi­vat aut­taa arvostelu­pal­stat ja net­tikir­jakau­pat, jot­ka ottaisi­vat lis­toilleen vain laatutavaraa.
Tiedon megatähdille mikro­mak­sut toisi­vat jät­ti­t­u­lot – samaan tapaan kuin äänitemarkki­nat ovat tehneet musi­ikin megatähdis­tä mon­im­iljonääre­jä. Ajat­te­len vaikka­pa Paul Krug­manin kolum­ne­ja New York Time­sis­sä. Jos ne oli­si­vat kaikkial­la maail­mas­sa luet­tavis­sa kymme­nen sentin kor­vaus­ta vas­taan, luk­i­joi­ta saat­taisi olla miljoo­nia. Infor­maa­tiomarkki­noil­la ollaan usein lähel­lä voit­ta­ja vie kaiken ‑asetel­maa, mut­ta niin­pä parhaat hen­gen­tuot­teet myös ovat kaikkien saatavilla. 

Tärkein mikro­mak­su­jen vaiku­tus kuitenkin olisi, että ne toisi­vat laadukkaat hakuo­hjel­mat net­ti­in. Google tuot­taa haun tulok­se­na mitä tahansa, asi­aa ja roskaa. Arvostaisin hakukonet­ta, jon­ka ylläpitäjä kan­taa vas­tu­un tar­jot­tu­jen artikke­lien laadus­ta. Sentin hin­ta hakua kohden ei estäisi käyt­tämästä palvelua. Jos asi­akkai­ta on sata miljoon­aa, melkois­es­ti rahaa tiedon analysoin­ti­in ker­ty­isi. Täl­laisen palvelun tuot­ta­mi­nen on työ­val­taista ja sik­si kallista, kos­ka se edel­lyt­tää haet­tavien asi­akir­jo­jen indek­soimista. Laadukkaat hakuo­hjel­mat helpot­taisi­vat olen­nais­es­ti Hau­tamäen esit­tämää laatuon­gel­maa ja säästäi­sivät aikaa tietoa etsivältä
Tiede­maail­man käytössä täl­laisia hakuo­hjelmia on yliopis­to­jen rahoit­ta­m­i­na, mut­ta ne eivät ole avoimia ulkopuolisille.

Inter­netin mak­sut­to­muus on mon­elle peri­aatekysymys. En ymmär­rä mitä peri­aat­teel­lista on siinä, että net­tiy­htey­destä ollaan valmi­it mak­samaan oper­aat­to­rille, mut­ta sisäl­lön­tuot­ta­jan pitäisi tehdä työn­sä ilmaisek­si. Pääosa Inter­netin sisäl­löstä olisi edelleen ilmaista; eihän val­taosa sivus­toista tuot­taisi mak­sullisi­na mitään.
Mikro­mak­su­jen avul­la Inter­net voisi nous­ta komeaan lentoon. Ne eivät estäisi humpuukin tar­joamista, mut­ta aut­taisi­vat käyt­täjää seu­lo­maan luo-tet­tavaa tietoa. Samal­la Inter­netistä tulisi kana­va kir­jail­i­joille muille sisäl­lön tuot­ta­jille myy­dä tuot­teitaan suo­raan kulut­ta­jille – ei vain koti­maas­sa vaan kaikkial­la maail­mas­sa. Tar­jolle tulisi paljon hyvää aineis­toa, joka nyt on pidet­ty tek­i­jän tulo­jen suo­jelemisek­si Inter­netin ulkopuolella.