Kuvia

Kuvien lisäämi­nen alkaa sujua pikkuhil­jaa noin teknis­es­ti, mut­ta kovin aikaavievää puuhaa se on. Lisäilen kuvia muiden töi­den ohel­la. Pyy­dän anteek­si niiltä, jot­ka ovat tilan­neet blo­gin feed-muo­dos­sa. He saa­vat nyt paljon vääriä hälyytyksiä.

En juuri ottanut kuvia Baltista, mikä min­ua jäkikä­teen vähän har­mit­taa. Tie oli aika yksi­toikkoinen ja maise­mat vaikeasti kuvat­tavia. Kaipasin jär­jestelmäkam­er­aani, joka olisi ollut oikeuk­sis­saan vaikei­ta kohtei­ta kuvat­taes­sa. Sitä pait­si min­ul­la oli alku­matkas­ta hyväkun­toise­na sel­l­ainen men­e­misen meinin­ki, ettei siinä paljon pysähdel­ty kuvia otta­maan. Tässä oli kuitenkin pakko pysähtyä. Joen nimeä en muista, mut­ta Latvi­as­sa se oli.

Käväisin lounaal­la Riian keskus­tas­sa. Helle yllät­ti min­ut, mut­ta niin se oli yllät­tänyt mon­en paikallisetkin. Joka toinen oli pukeu­tunut kevy­een t‑paitaan, joka toinen melkein talvis­es­ti. Riian van­ha kaupun­ki oli vähän kuin olisi astunut todel­lisu­ud­es­ta satuun.

Aami­ainen oli pyöräil­i­jän kannal­ta oikeas­t­aan aika köy­hä, mut­ta sen esillepano kor­vasi kaiken.

Bal­tia on tasaista ja niin­pä joet ovat rauhallisia

Maalaiskylä Liet­tuas­sa, lähel­lä Lat­vian rajaa

Tämä kuva on illan suus­sa liet­tualais­es­ta Vabal­niskasi­in kylästä. Se, että maaseudul­la ihmiset asu­vat suo­ma­laisit­tain kaupunki­mai­sis­sa kylis­sä, tekee maaseudus­ta sosi­aalis­es­ti eläväm­män ja helpot­taa muiden elinkeino­jen nivom­ista yhteen maat­alouden kanssa.  En tiedä pelastiko sosial­is­mi nämä maalaiskylät siltä tuhol­ta, joka kohtasi Suomes­sa 1970-luvul­ta alka­en kirkonkyliä. Nämä ovat hyvin viihtyisiä.

 

Tämä on jok­seenkin samas­ta paikas­ta toiseen suun­taan. Liet­tuas­sa ei niin pien­tä kylää ole, ettei sielä olisi myös kirkko. Matkalla olin yllät­tynyt katolisen kirkon voimakkaas­ta ase­mas­ta niin Liet­tuas­sa kuin Puo­las­sakin. Italia alkoi vaikut­taa kovin mallis­tuneelta val­ti­ol­ta niihin verrattuna.

Kau­nas on kau­nis kaupun­ki. Siitä on kuitenkin kun­nos­tet­tu vain muu­ta­ma kort­teli, vähän niinkuin Tallinnas­ta kymme­nen vuot­ta sit­ten. Kaupun­ki tun­tuu ole­van sak­salais­ten suo­sios­sa ja se näkyy myös tur­is­mibis­nek­sessä. Tur­istin kan­nat­taa osa­ta tääl­lä saksaa.

Rajoil­la oli aina täl­lainen taulu,joka ker­toi maas­sa nou­datet­tavas­ta nopeusra­joi­tusjär­jestelmästä. Kata­janokallakin on ker­tomas­sa Suomen liiken­nesään­nöistä lau­tal­la tuli­joille. Puo­las­sa se on kyl­lä aika mon­imutkainen, taval­lisil­la autoil­la on kuusi eri nopeut­ta. Paljon tulee ojhi­tuk­sia, kun samoil­la teil­lä on eri nopeudet eri ajoneu­voille. Mie­lenki­in­toista on, että paikalli­nen tak­sili­it­to on saanut tääl­lä läpi sen, mitä Suomes­sakin on yritet­ty: öisin korkeam­mat nopeudet taajamissa.

Puolan puolel­la lähel­lä Liet­tuan rajaa on suuri luon­non­suo­jelu­alue. Ellei aurinko olisi ollut jo aika alhaal­la, olisi jäänyt mielel­läni vähäk­si aikaa met­sään kävelemään. Kan­nat­taa huo­ma­ta, että aluet­ta main­os­te­taan susilla.

Puo­lalainen kylä lähel­lä Liet­tuan rajaa.

Puo­las­sa oli val­tavia hau­taus­mai­ta kylien keskel­lä. Joku voisi pitää suur­ta hau­taus­maa­ta aivan taa­ja­man keskus­tas­sa melko epä­tarkoituk­sen­mukaise­na ratkaisuna, mut­ta Puo­las­sa arvo­järjestys on toinen.

Var­maan asia liit­tyy jotenkin Kris­tuk­sen taivaaseen astu­miseen. Kaikkial­la Puo­las­sa näkyi riemukkaik­si koris­tel­tu­ja ristejä.

Tyyp­illi­nen puo­lalainen kylänäkymä.

Fil­lar­il­la voi tehdämitä tahansa, kuten esimerkik­si pai­men­taa lehmiä. Parikin ker­taa näin tilanteen, jos­sa lehmät­lau­ma lön­tys­teli kohti kotia (lyp­syä?) ja mies seu­raa heitä fil­lar­il­la vit­sa kädessä.

Kylä Slo­va­ki­as­ta solan huip­ul­ta. Näiltä nurk­il­ta alkoi pitkä lasku Vah-jokea pitkin kohti Bratislavaa

Raitio­vaunu Litzis­sä. Raideleveys vaikut­ti samal­ta kuin Helsingis­sä. Sauri, näitä kan­nat­taisi ehkä ostaa! Joukkoli­ikenne vaikut­ti itä­val­las­sa tavat­toman hyvin jär­jestetyltä ja suurelta osin kiskoi­hin perus­tu­val­ta. Kun ilmas­ton­muu­tos­ta ryhdytään tosioimin tor­ju­maan, itä­val­ta­laiset eivät joudu kököt­tämään koton­aan toisin kuin kumipyöräli­iken­teen varas­sa ole­vat suomalaiset. 

Pyörän kul­jet­ta­mi­nen taa­ja­ma­ju­nis­sa oli tavat­toman kätevää. Jokaises­sa junas­sa oli oma vaunu pyörille ja matkatavar­alle. Tur­vauduin tur­vau­tu­maan junaan ker­ran kur­jan sään ja kiin­ni menevien kaup­po­jen takia; oli päästävä ostok­sille Salzburgi­in. Sateisen sään takia ei myöskään mui­ta pyöräilöi­jöitä ollut paljon liik­keel­lä. Heti kuvan ottamisen jäl­keen junaan tuli nuorehko mies, joka oli menos­sa johonkin ylämä­keen ajamiskisaan, jos­sa ajet­ti­in kil­paa solan huipulle.

Kuf­stein oli Inn-joen var­rel­la ensim­mäi­nen isom­pi kylä Itä­val­lan puolel­la, siis lähel­lä Sak­san rajaa.

Voisi luul­la, että vuoris­tossa ajami­nen on pelkkää ylä-tai alamäkeä, mut­ta tosi­asi­as­sa suurin osa ajas­ta on hyvin tasaista jok­i­laak­soa. Inn-joen laak­so on harv­inaisen kau­nis. Vai­htei­ta ei juuri tarvitse.

Pfund 971 m.
Tässä men­nään Inn-jokea ylös vielä Itä­val­lan puolel­la. Pyöräre­it­ti olisi kulkenut alhaal­la, mut­ta jostain syys­tä jatkoin paikallisti­etä pitkin. Se kan­nat­ti, vaik­ka nousua tulikin ylimääräiset sata metriä. Maise­mat palk­it­si­vat vaivan. 

Pohjois-Ital­ian järvet ovat tavat­toman kau­ni­ita. Tämän ja Alp­påien piti olla matkani kohoko­h­dat, mut­ta har­mi kyl­lä sää oli aika sateinen. Hieno järvi oli sateisenakin.

Ensim­mäisen ker­ran Viros­ta pois­tut­tuani kuulin Suomen kieltä. Suo­ma­lainen per­he oli Lago di Comol­la ranta- ja vuoris­tolo­ma­l­la. Pyysin heitä otta­maan kuvan minus­ta, Bian­chista ja järvestä.

Lago di Comol­la val­itsin itäran­taa kulke­van tien, kos­ka tun­neli­in laitet­tu uusi tie imi siltä raskaan liiken­teen. Val­in­ta oli oikein hyvä. Kiitos nim­imerkille Mikko, joka antoi tähän vinkin. Lop­pupätkä tiestä oli merkit­ty kar­tas­sani vaar­al­lisek­si ajaa. Vaar­al­lisu­us tarkoit­ti mutkaisu­ut­ta ja kapeut­ta. Pyöräil­i­jälle tämä sopi vielä parem­min. Se kar­si autoli­iken­teen min­imi­in ja piti auto­jen nopeudet matali­na. Mutkat toi­vat tiehen mie­lenki­in­toisu­ut­ta niin, että pienen mäk­isyy­denkin antoi anteeksi.

Riv­iera on pait­si Riv­iera, myös melkoinen liikennehelvetti.