Politiikka ja muotoilu

Olin Porin Suo­mi-areenal­la keskustele­mas­sa muo­toilus­ta. Tehtäväni oli mure­htia palve­lu­tuotan­non roo­lia politiikassa. 

Kun Panu Laturi min­ut tähän kut­sui, ensik­si tuli mieleen vaa­timus piirtää kart­ta Afrikas­ta 500-luvul­la. Lähin­nä pimeätä.

Mut­ta sit­ten alkoi seljetä.

Poli­ti­ikas­ta ja palvelu­muo­toilus­ta min­ul­la on san­ot­ta­va kak­si asiaa.

Län­si­mainen demokra­tia on suuris­sa vaikeuk­sis­sa  ­- voi jopa hävitä globaalin kil­pailun muil­la hallinto­muodoille – kos­ka some-maail­man  verkos­torakenne ei oikein istu yhtään puoluei­den hier­arkkisen hallinnon kanssa. Puolue­poli­ti­ikan maine on aika ala­mais­sa, eikä täysin aiheetta.

Meil­lä vaa­di­taan kak­si­ta­soista demokra­ti­aa. Kansalais­ten on saata­va vali­ta puoluei­den ja hei­dän aset­tamien­sa ehdokkaiden väliltä ja nuo puolueet on hal­lit­ta­va demokraat­tis­es­ti. Puolueisi­in kuu­luu alla viisi pros­ent­tia suo­ma­laista, joten koko kansaa ajatellen puoluei­den sisäi­nen demokraat­tisu­us ei ole kovin olen­nainen asia.

Muo­toilun val­ta­va vaiku­tus näkyi Suomen taloudessa  kymme­nen vuo­den lamana, kun Iphone teki selvää Nokian johtoase­mas­ta. Iphonea  ei ollut kehitet­ty mitenkään demokraat­tis­es­ti vaan erit­täin itse­val­tais­es­ti, mut­ta markki­noil­la asi­akkail­la oli vapaus vali­ta. Asi­akkaiden kannal­ta lop­putu­los ratkaisi, ei se, mil­laista yri­tys­demokra­ti­aa Applel­la harjoitettiin.

Voisiko ajatel­la, että demokra­ti­as­sakin riit­täisi yhden tason demokratia?

 Puolueet saisi­vat valmis­tel­la oman vai­h­toe­hton­sa niin epädemokraat­tis­es­ti (ja mer­i­tokraat­tis­es­ti) kuin halu­a­vat ja äänestäjät saisi­vat sit­ten vali­ta näistä vaihtoehdoista.

Kun vain neljä pros­ent­tia suo­ma­laista kuu­luu puolueisi­in, demokra­tia tuon neljän pros­entin sisäl­lä on vähem­män merk­i­tyk­sel­listä kuin sen 96 pros­entin oikeus vali­ta korkeata­soista vaihtoehdoista.

Epädemokraat­tis­es­ti luo­duista vai­h­toe­hdoista on myös koke­mus­ta. Ran­skan Macron loi itse oman vai­h­toe­hton­sa vail­la puoluedemokra­t­ian kahlei­ta. Samoin Kanadan Trudeau. Samaan joukkoon kuu­lu­vat valitet­tavasti myös Trump, Putin, Turkin Erdo­gan ja Unkarin Orban. 

Luulen, että poli­ti­ikan tule­vaisu­us on epädemokraat­tis­es­ti muo­doste­tuis­sa vai­h­toe­hdois­sa, joiden väliltä kansa saa vaaleis­sa vali­ta. Itse­val­tais­es­ti hal­lit­tu­ja noiden puoluei­den ei kan­na­ta olla, mut­ta mer­i­tokraat­tis­es­ti hal­lit­tu­ja kyl­läkin. Jos kaik­ki ajat­tel­e­vat niin kuin pomo, vain pomo ajattelee.

Uuden­laiset, korkean profi­ilin puolueet tarkoit­ta­vat myös, että maan suun­ta voi vai­h­tua vaaleis­sa radikaal­isti. Nykyjär­jestelmän ”hyvi­in” puoli­in kuu­luu, ettei sil­lä ole niin väliä, mitä vaaleis­sa äänestetään, kos­ka puolueet ovat muut­tuneet demokraat­tis­es­ti niin samanlaisiksi.

Toinen tapa tuo­da muo­toilun oppe­ja poli­ti­ikkaan on poli­itikko­jen brändäämi­nen. Pidän tätä yleistynyt­tä tapaa vas­ten­mielisenä. Sen mukana tul­lut epäaitous on merkit­tävänä syynä poli­ti­ikan huonoon maineeseen.

Muinoin hyvinkin akti­ivis­es­ti toimin­ut Benin tal­li kokoomuk­ses­sa on hyvä esimerk­ki tästä. Sen näkyvin tähti oli Kir­si Piha. Hänet brändät­ti­in yksioikoisek­si oikeis­tolib­er­aa­lik­si, jon­ka mielip­i­teet pystyi arvaa­maan aina ennal­ta. Se toi hänelle paljon ääniä, mut­ta vähän poli­it­tista vaiku­tus­val­taa. Vaikut­ti ”yhdel­lä kädel­lä nos­tet­taval­ta poli­itikol­ta”. Hän jät­täy­tyi pois eduskun­nas­ta. Sen jäl­keen hänestä kuo­ri­u­tui aivan toinen ihmi­nen, syvälli­nen ja moni­u­lot­teinen ja kult­tuuria ymmärtävä. Aito Kir­si Piha olisi päässyt poli­ti­ikas­sa pitkälle ja olisi ehkäpä myös viihtynyt siinä paremmin.

Poli­itikon kan­nat­taa olla sitä mitä on, eikä ottaa päälleen jotain muu­ta roolia.