Luin loppuvuodesta Sara Al Husainin kirjan huono tyttö. Se oli vuosituhannen vaihteessa Suomeen tulleen irakilaisen tytön järkyttävä tarina tyttöjen alisteisesta asemasta islamilaisessa kulttuurissa. En yleensä pidä yhtä näkökantaa toitottavista kirjoista, mutta tämä tarina oli niin järkyttävä, ettei millekään vivahteille ollut tarvetta. Kirja kertoo, kuinka tyttöjen pitää elää varjossa isänsä ja veljiensä vartioimana, yrityksestä itsenäistyä ja tästä seuranneesta pakoavioliitoista.
Minun piti kirjoittaa kirjasta heti silloin, mutta se jäi muiden kiireiden alle.
Jos joku perussuomalainen olisi kirjoittanut islamilaisesta kulttuurista noin pahasti, olisimme pitäneet sitä provokaationa. Piti kirjoittamani, että on suuri virhe antaa maahanmuuton ongelmien käsittely perussuomalaisten yksinoikeudeksi.
Asia palasi mieleeni, kun näin Kansallisteatterissa Ujuni Ahmedin ja Elina Hirvosen tekstiin perustuvan näytelmän Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin. Aihe on hyvin sama kuin Al Husainin kirjassa: tyttöjen täysin alisteinen asema somali-kulttuurissa. Tyttöjen silpomisella on tekstissä merkittävä osa.
Näytelmään on kirjan jälkeen lisätty episodi, jossa kerrotaan, että eduskunta hylkäsi kansalaisaloitteen tyttöjen silpomisen kieltämisestä. Syynä oli tämän mukaan, että olisi syrjivää kieltää vain tyttöjen silpominen, mutta ei poikien ympärileikkausta eikä juutalaisilta voi kieltää poikien ympärileikkausta.
Näytelmässä pohditaan suoraan sitä, estääkö perussuomalaisten pelko näiden asioiden esiin tuomisen Suomessa. Jatka lukemista “Tyttöjen alistamista ei voi hyväksyä edes monikulttuurisuuden nimissä”