Oden vaaliohjelma (3) Luontoarvojen ja tiiviin yhdyskuntarakenteen yhteentörmäys

Asu­mi­sen alle jää aina luon­toa. Mitä har­vem­pi on yhdys­kun­ta­ra­ken­ne, sitä enem­män luon­toa uhra­taan. Isos­sa kuvas­sa tii­vis yhdys­kun­ta­re­ken­ne siis sääs­tää luon­toa. Tavoit­te­len tii­vis­tä raken­net­ta, mut­ta miin, että kun­nol­li­sia vihe­ra­luei­ta on lähel­lä kaikkia.

Oli­si help­poa raken­taa tyh­jäl­le alu­eel­le kau­pun­ki, joka oli­si yhdys­kun­ta­ra­ken­teel­taan tii­vis ja jos­sa kun­nol­li­set vihe­ra­lu­eet ovat lähel­lä. Ole­mas­sa ole­vaa kau­pun­kia on pal­jon vai­keam­pi kor­ja­ta täl­lai­sek­si. Käsit­te­len täs­sä kol­mea tapaus­ta, jos­sa ratio­naa­li­nen yhdys­kun­ta­ra­ken­ne ja asuk­kai­den arvos­ta­mat luon­toar­vot ovat tör­mäys­kurs­sil­la. Käsit­te­len Meri-Ras­ti­laa, Kivi­nok­kaa ja Haa­gan Riistavuorta.

Meri-Ras­ti­la

Vuo­saa­re­lai­set ovat eri­tyi­sen tykäs­ty­nei­tä Ras­ti­lan met­sään. Pahak­si onnek­si se sijait­see lähel­lä met­roa­se­maa, joten asun­to­jen raken­ta­mi­nen sin­ne oli eri­tyi­sen kan­nat­ta­vaa. Me vih­reät kui­ten­kin vas­tus­tim­me sin­ne raken­ta­mis­ta, vaik­ka vas­ta­puo­len argu­men­teis­sa oli oma jär­ken­sä. Sinän­sä se ehdo­tus, jon­ka kau­pun­gin­val­tuus­to aika­naan hyväk­syi, oli eri­tyi­sen höl­mö. Alue oli­si tuhot­tu, mut­ta asun­to­ja oli­si raken­net­tu vain vähän. En ymmär­rä, mitä jär­keä luon­toa­lu­een rau­nioi­den säi­lyt­tä­mi­ses­sä muis­tut­ta­mas­sa mene­te­tys­tä oli­si ollut. Poli­tii­kas­sa tar­vi­taan kom­pro­mis­se­ja, mut­ta kaa­voi­tuk­ses­sa ne tar­koit­ta­vat hel­pos­ti vain huo­no­ja rat­kai­su­ja, jois­sa on mene­tet­ty molem­mat tavoi­tel­lut näkö­koh­dat.[1]

Asuk­kaat esit­ti­vät jos­sain vai­hees­sa, että oli­si jär­ke­väm­pää tii­vis­tää kovin väl­jäs­ti raken­net­tua Meri-Ras­ti­laa kuin uhra­ta ran­ta­met­sä. En tie­dä, mis­sä olo­suh­teis­sa Meri-Ras­ti­la on kaa­voi­tet­tu niin kuin on kaa­voi­tet­tu, mut­ta on suo­ra­nai­nen ympä­ris­tö­ri­kos kaa­voit­taa met­roa­se­man vie­reen ker­ros­ta­loa­lue oma­ko­tia­lu­een tehokkuudella.

Meri-Ras­ti­lan tii­vis­tä­mis­kaa­van kans­sa edet­tiin hyvin ja vuo­den vaih­tees­sa lau­ta­kun­ta päät­ti yksi­mie­li­ses­ti, että kos­ka raken­ta­mis­ta saa­daan Meri-Ras­ti­laa tii­vis­tä­mäl­lä niin pal­jon, Ras­ti­lan met­sän raken­ta­mi­ses­ta voi­daan luo­pua. Suu­ri voit­to sil­le peri­aat­teel­le, että mitä raken­ne­taan, raken­ne­taan kun­nol­la ja sääs­te­tään hyvät vihe­ra­lu­eet lähelle.

Meri-Ras­ti­lan itä­osan kaa­va. Har­maat raken­nuk­set van­ho­ja, val­koi­set uusia.

Sen jäl­keen on ääni vähän muut­tu­nut kel­los­sa. Nyt onkin alet­tu vas­tus­taa Meri-Ras­ti­lan tii­vis­tä­mis­tä. Minä olen ollut teke­mäs­sä sopi­mus­ta, jol­la Ras­ti­lan met­sä pelas­tet­tiin. En voi hypä­tä toi­seen kelk­kaan ja pet­tää lupaus­ta. Vasem­mis­to­lii­tol­le se on näkö­jään helpompaa.

Kiis­ta kos­kee eri­tyi­ses­ti Poh­ja­ve­den­puis­ton poh­jois­puo­len kal­liois­ta maas­toa. On myön­net­tä­vä, että se on hie­no. Jos suun­nit­te­li­sim­me Meri-Ras­ti­lan puh­taal­ta pöy­däl­tä, sääs­täi­sim­me sen, mut­ta vali­tet­ta­vas­ti Meri-Ras­ti­las­sa on jo raken­nuk­sia, vää­rän kokoi­sia ja vää­ril­lä paikoilla.

Meri-Ras­ti­las­sa ei ole kyse vain asu­kas­lu­vus­ta, on kyse myös segre­gaa­tios­ta. Kun 1990-luvun lama koit­ti, raken­ta­mi­nen Hel­sin­gis­sä pysäh­tyi ja kiin­teis­tö­lau­ta­kun­nan puheen­joh­ta­ja Erk­ki Heik­ko­nen halusi pelas­taa raken­nus­liik­keet ja muut­ti jok­seen­kin kaik­ki ton­tit Meri-Ras­ti­las­sa ARA-ton­teik­si. Meri-Ras­ti­lan asun­nois­ta yli 90 pro­sent­tia on hin­ta­sään­nel­tyä asu­mis­ta. Sin­ne tar­vi­taan nyt kovan rahan asun­to­ja. Nii­tä on tulos­sa juu­ri tuon­ne Poh­ja­ve­den­puis­ton kal­lioil­le. Jos tuos­ta kort­te­lis­ta nap­sas­taan puo­let pois, se toi­nen­kaan puo­li ei toteu­du kuin Heik­ko­sen ARA-asun­toi­na, kos­ka lop­pu­tu­los ei ole toi­mi­va. Meri-Ras­ti­laan ei ole kovin help­po hou­ku­tel­la kovan rahan tuo­tan­toa. Vasem­mis­to­lii­ton edus­ta­jat tie­tä­vät tämän kai­ken kyl­lä oikein hyvin.

Kivi­nok­ka

Kivi­nok­ka on noin kilo­met­rin pääs­sä Kulos­aa­ren met­roa­se­mal­ta ole­va van­ha ammat­tiyh­dis­tys­liik­keen hal­lit­se­ma kesä­ma­ja-alue, jon­ka his­to­ri­aan voi tutus­tua esi­mer­kik­si Kjell Wes­tön kir­jas­ta Mis­sä kul­jim­me ker­ran. Aiem­min kokoo­mus halusi val­loit­taa tämän vasem­mis­tol­le pyhi­te­tyn alu­een kokoo­mus­lais­ten oma­ko­tia­su­jien alu­eek­si, mikä oli­si ollut maan­käyt­tö­nä aivan type­rää. Sitä oli help­po vastustaa.

Sit­ten kaa­voi­tuk­sen suun­ta muut­tui. Sin­ne kaa­vail­tiin­kin kun­non asun­to­ra­ken­ta­mis­ta met­roa­se­man lähel­le. Tämä muut­ti tilan­teen moni­mut­kai­sem­mak­si. Alu­een puo­lus­ta­mis­ta vai­keut­ti vie­lä sekin, että kesä­ma­jayh­tei­sö yrit­ti kai­kin voi­min pitää ulko­puo­li­set pois­sa. Sit­tem­min kesä­ma­jayh­tei­sö on tul­lut järkiinsä.

Minul­le tämä oli ensin vähän vai­kea tilan­ne, mut­ta omaa­tun­toa­ni loh­dut­ti se, ettei tämä ole met­roa­se­man lähel­lä. Kilo­met­rin mat­ka met­ro­py­sä­kil­le on lii­kaa, mut­ta se on myös lii­an vähän toi­mi­van lii­tyn­tä­lii­ken­teen järjestämiseksi.

Olin kah­dek­san vuot­ta kau­pun­ki­suun­nit­te­lu­lau­ta­kun­nan vara­pu­heen­joh­ta­ja. Olim­me lau­ta­kun­nan puheen­joh­ta­jan, Ris­to Rau­ta­van kans­sa monis­ta asiois­ta eri miel­tä, mut­ta molem­mat oli­vat prag­maa­tik­ko­ja ja saim­me sovit­tua kes­ke­näm­me pal­jon asioi­ta. Sovim­me esi­mer­kik­si, että jyrääm­me viras­ton, joka puo­lus­ti hen­keen ja vereen Hert­to­nie­men teol­li­suusa­lu­een säi­lyt­tä­mis­tä yksi­no­maan työ­paik­ka-alu­ee­na. Lop­pu­tu­lok­se­na alu­eel­le kaa­voi­tet­tiin aivan met­roa­se­man vie­reen asun­not 34 00 ihmi­sel­le – pal­jon enem­män kuin Kivi­nok­kaan kos­kaan kaa­vail­tiin asuk­kai­ta. Lop­pu­tu­los ei täy­sin vas­tan­nut omia aja­tuk­sia­ni – en oli­si kaa­voit­ta­nut asu­mi­seen vain yksi­tyis­ten omis­ta­mia tont­te­ja vaan myös kau­pun­gin maa­ta, mut­ta poli­tiik­ka on mah­dol­li­suuk­sien tai­ta­mis­ta. Lop­pu­tu­los on myös vähän kol­ho. Kaa­vas­sa ei mää­rä­tä raken­nus­suun­nit­te­lus­ta, vaik­ka jos­kus tun­tuu, että pitäisi.

Muu­ten olen tyy­ty­väi­nen. Pal­jon asuk­kai­ta met­roa­se­man tun­tu­mas­sa ja vas­taa­vas­ti lyhyen mat­kan pääs­sä kun­non vihe­ra­lu­eet. Juu­ri tätä tarkoitan.

Riis­ta­vuo­ri

Kau­pun­ki­bu­le­var­dit pika­ra­ti­koi­neen on vih­reän kau­pun­ki­suun­nit­te­lun suu­ria saa­vu­tuk­sia. Yksi niis­tä on Vih­din­tien pika­ra­tik­ka, jon­ka var­rel­le suun­ni­tel­laan asun­to­ja 14 000 asukkaalle.

Riis­ta­vuo­ten puis­to on kuvan ylä­osas­sa punai­sel­la soi­kiol­la merkittynä.

Ratik­ka­lin­ja kul­kee Haa­gan lii­ken­neym­py­rän jäl­keen pit­kin Vih­din­tie­tä Riis­ta­vuo­ren vihe­ra­lu­een vier­tä. Tuo alue on aika­naan jätet­ty raken­ta­mat­ta, kos­ka sii­hen aikaan oli epä­ter­veel­lis­tä asua vilk­kai­den auto­tei­den var­rel­la. Pako­kaa­suis­sa oli lyi­jyä ja se esi­mer­kik­si alen­si lii­ken­teen vai­vaa­mil­la aleil­la asu­vien las­ten älykkyyttä.

Tuon ratik­ka­lin­jan logii­kan mukaan Vih­din­tien bule­var­din var­si pitää raken­taa tii­viis­ti, mut­ta haa­ga­lai­set eivät halua luo­pua suo­si­tus­ta viheralueestaan.

Kan­sa­lai­sil­ta tul­leen palaut­teen mukaan kau­pun­ki ei ole pys­ty­nyt täy­sin ker­to­maan, mitä on tekeil­lä. Riis­ta­vuo­ren pelas­ta­mi­sek­si esi­te­tään, ettei koko ratik­ka­lin­jaa teh­dä: nykyi­set jouk­ko­lii­ken­neyh­tey­det kuu­lem­ma riit­tä­vät ja sitä pait­si junal­la pää­see kes­kus­taan nopeam­min kun ratikalla.

Kau­pun­ki ei ole saa­nut ker­ro­tuk­si, että rati­kas­sa ei ole kyse vain rati­kas­ta vaan myös 14 000 asuk­kaas­ta. Junal­la pää­see juna-ase­mal­ta nopeam­min Rau­ta­tie­a­se­mal­le, mut­ta pika­ra­ti­kal­la pää­see Munk­ki­nie­meen, Mei­lah­den sai­raa­la-alu­eel­le, Man­ner­hei­min­tiel­le, Kisa­hal­liin ja oop­pe­raan ja tie­tys­ti myös Vali­mon ja Poh­jois-Haa­gan asemille.

Täs­tä asu­kaat ovat teh­neet hyvän vas­taeh­do­tuk­sen, jos­sa asu­mis­ta sijoi­te­taan enem­män Vih­din­tien välit­tö­mään lähei­syy­teen ja sääs­te­tään puis­toa. Täs­sä on ainek­set hyvään kom­pro­mis­siin. Vih­din­tien melua­lue ei ole eri­tyi­sen hyvää aluet­ta virkistyskäytölle.

Jos vihe­ra­lu­eet kes­ki­te­tään kun­nol­li­sik­si alueik­si niin, että nii­tä on kai­kil­le kor­kein­taan 500 met­rin pääs­sä, miten lap­set, joil­le 500 met­riä on pit­kä mat­ka kul­kea yksin. Vas­taus on kort­te­li­pi­ha. Jos­sain seu­raa­vas­sa pos­tauk­ses­sa ker­ron, mik­si olen tykäs­ty­nyt umpikortteleihin.

[1] Olin kau­pun­ki­suun­nit­te­lu­lau­ta­kun­nas­sa vara­jä­se­ne­nä myös 1980-luvun alus­sa, kun kaa­voi­tet­tiin Aurin­ko­lah­tea. Poh­jae­si­tys oli kom­pro­mis­si raken­ta­mi­sen ja luon­toar­vo­jen välil­lä. Ran­ta oli jätet­ty ruo­vik­koi­sek­si luon­non­ran­nak­si. Puheen­joh­ta­ja Yler­mi Run­ko esit­ti, että teh­dään sii­hen kun­non ran­ta­bu­le­var­di. Viras­to puo­lus­ti esi­tys­tään. Viras­ton puo­lus­tus romah­ti, kun minä kan­na­tin Run­gon esi­tys­tä. Siel­lä se ran­ta­bu­le­var­di nyt on, eikä kukaan ole valittanut.