STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà esittää omaisuusveron palauttamista Suomeen. Kerron tässä, miksi en kannata, vaikka jaan kiukun siitä, että hallitus kasvattaa tuloeroja.
Pääomatulot ovat liian liukkaita verotettavaksi
Optimaalisessa maailmassa pääomia ja pääomatuloja verotettaisiin paljon nykyistä enemmän ja ansiotuloja vastaavasti vähemmän. Jokseenkin kaikki maat kuitenkin verottavat pääomatuloja palkkatuloja kevyemmin niin, että verotus kokonaisuudessaan ei ole kovinkaan progressiivista. Näin on pakko tehdä.
Pääomia on helppo siirrellä maasta toiseen. Jos niitä yritetään verottaa yhdessä maassa muita ankarammin, pääoma livahtaa johonkin kevyen verotuksen maahan ja korkeaa veroa yrittänyt maa ampuu vain itseään jalkaan.
Thomas Piketty esittää ratkaisuksi globaalia verotusta. Tässä hän on oikeassa. Asiaa ei voi ratkaista yhdessä maassa. Aika vaatimatonta minimiverosopimustahan ollaan tekemässäkin. Myönnän, että yleismaailmallisen ratkaisun syntyminen on vaikeata.
Suomalaisilla kotitalouksilla vähän sijoitusvarallisuutta
Suomen ongelma on kotitalouksien vähäinen varallisuus verrattuna vaikkapa Ruotsiin. Tähän sanotaan, että Ruotsi ei ole sotinut pariin sataan vuoteen ja viimeisen sotansakin se kävi Suomessa. Ruotsissa on siksi enemmän vanhaa rahaa kuin Suomessa. Näin minäkin luulin, mutta tosiasiassa ero on syntynyt vuoden 2000 jälkeen. Vuonna 2000 suomalaisten ja ruotsalaisten kotitalouksien nettovarallisuus oli suunnilleen yhtä suurta, nyt ruotsalaisten keskimääräinen nettovarallisuus on kaksinkertaista suomalaisiin nähden. Jatka lukemista ”Sijoitusvarallisuuden verotus on ongelmallista”