Avainsana: Markkinavirheet

(Tämä on jatkoa keskusteluun rajakustannuksista etc)

Onko patenttioikeus kehityksen jarru vai edistäjä?

Jos patenttioikeutta ei olisi, yritysten ei kannattaisi käyttää paljon rahaa tutkimukseen, koska tulos on kilpailijan ilmaiseksi käytettävissä. Voidaan väittää, että patenttioikeuden poistaminen hidastaisi kehitystä. Todettakoon kuitenkin, että patentti sisältää velvollisuuden myös julkistaa keksintö kaikkien tietoon. Tapahtuu sellaistakin, ettei keksintöä patentoida, koska kilpailijalle ei haluta kertoa, miten temppu tehdään. Jatka lukemista ”Patentteihin pakkolisensiointi”

Kansantaloustieteen oppikirjoissa opetettiin ainakin ennen, että markkinamekanismi ohjaa voimavarojen käyttöä oikein, kun tasapainotilassa tuotteen hinta vastaa sen valmistamisen marginaalikustannuksia. Tämä tuntui jo silloin vähän arveluttavalta, sillä jos tuotantokustannukset jaetaan kiinteisiin ja muuttuviin, pelkillä muuttuvilla kustannuksilla myyvä yritys menee konkurssiin. Teoria pelastettiin olettamalla, että lähestyttäessä kapasiteetin ylärajaa, muuttuvat kustannukset alkavat nousta. Oppikirjoissa mainittiin myös rautatiet toimintana, jossa kiinteiden kustannusten osuus on niin suuri, että oikea hinnoittelu marginaalikustannusten mukaan johtaa –  ja sen tuleekin johtaa – toiminnan tappiollisuuteen.

 Informaatioyhteiskunnassa törmätään yhä useammin tilanteeseen, jossa valmistuksesta aiheutuu oikeastaan van kiinteistä kustannuksia ja marginaalikustannukset ovat nolla. Jos tuotetaan kallis televisio-ohjelma, sen kustannusten kannalta on yhdentekevää, kuinka moni sitä katsoo. Siksi olisi järjetöntä hinnoitella osa katsojista ulos korkealla hinnalla. Siksi radio- ja televisio aloittivat Euroopassa maksuttomina yleisradioina. (Katsominen on marginaalihinnan kannalta maksutonta lupamaksusta huolimatta, koska lupamaksu pitää maksaa, vaikka ei katsoisi) Jatka lukemista ”Rajakustannukset, hintamekanismi, voimavarojen allokointi ja hintadifferointi”

Ostin itselleni paremman kameran, koska valokuvaus on vanha intohimoni ja koska olen hullaantunut niistä mahdollisuuksista, joita digikuvaus suo kuvien trimmaamiseen. Ominaisuus, jonka kameraani halusin, on 14 bittinen A/D-muunnin. Tämä tarkoittaa, että pikseleiden tuottama informaatio muutetaan digitaaliseksi 14 bitin tarkkuudella (16 000 eri kirkkausvaihtoehtoa) kun karvahattumalleissa on yleensä 8 bitin muunnin (256 eri vaihtoehtoa). Noilla ylimääräisillä biteillä ei tee mitään, ellei kuvia käsittele mitenkään, sillä mikään näyttö ei toista sävyjä noin tarkasti. Ylimääräiset bitit ovat tarpeen, jos kuvan sävyjä haluaa raw-kuvien ”kehityksessä” muuttaa. Voin lyhyen kokemuksen perusteella vakuuttaa, että ominaisuus on ihana.

On selvää, että paremmasta kamerasta joutuu maksamaan enemmän, mutta tuo yksi A/D muunnin maksoi kyllä tolkuttomasti. Epäilen, ettei sen valmistaminen maksa olennaisesti enempää kuin kahdeksan bittisen, mutta kameraan tulee yli tonni hintaa enemmän. Jatka lukemista ”Kamerat ja hintadifferointi”