Vähän ilkikurisesti kirjoitin twitterissä, että hyvien viinien ystävänä suhtaudun kauhulla ajatukseen, että Alko viinimonopoli murretaan ja ruokakaupoista saa muutamaa huonoa bulkkiviiniä. Tämä herätti vastalauseita ja synnytti väitteen, että viinivalikoima paranisi Alkon nykyisestä noin 5000 viinimerkistä.
Mika Maliranta esitti vähän analyyttisemmän kysymyksen:
Kiinnostava kysymys, tuottaako markkinatalous hyvinvoinnin kannalta liian vähän erikoisliikkeitä? Mitä mieltä olet?
Aikanaan kirjoja sai myydä vain kirjakaupoissa. Niinpä pienelläkin paikkakunnalla oli yleensä kirjakauppa, jonka tarjonta kattoi kaiken Kalle Päätalon menestyskirjoista Tommy Tabermanin vähän myyviin runokokoelmiin. Sitten kirjojen kauppa vapautui, marketit alkoivat myydä Päätaloa, kirjakauppa meni nurin eikä Tommy Tabermannia saanut enää kuin suurista kaupungeista.
Tämä osoittaa, että kilpailu voi heikentää tarjontaa. Toisten mielestä on ikävää, että kirjakauppoja on vain suurissa kaupungeissa. Toisten mielestä on väärin, että Kalle Päätalon ostajat subventoivat Tommy Tabermanin runokirjojen ostajia. Makuasia, mutta vastaa Mika Malirannan kysymykseen. On mahdollista.
Olen sitä mieltä, että apteekin perustaminen pitäisi vapauttaa tarveharkinnasta ja apteekkien pitäisi saada kilpailla hinnalla. Apteekkeja koskisi kuitenkin edelleen velvollisuus myydä kaikkia lääkkeitä, jotta myös harvinaisia tauteja sairastavat saisivat lääkkeensä. Jokainen kuitenkin ymmärtää, että jos Prisma saisi myydä haluamiaan lääkkeitä, se ottaisi valikoimaansa vain myydyimmät samaan tapaan kuin se on ottanut vain suosituimmat kirjat. Harvinaisten lääkkeiden tarvitsijat joutuisivat pulaan, koska täyden palvelun apteekit kuolisivat pois.
Minusta on aika ilmeistä, että kun viinit tulevat ruokakauppoihin, tarjonnan kanssa käy samoin kuin kirjojen kohdalla. Helsingissä kaikki hyvin, mutta Lieksasta voi olla vaikea saada Châteauneuf-du-Papea.
Laatuviinien hinnat myös nousisivat. Tämä johtuu siitä, että EU määräsi Alkolle hintafunktion, jossa viinien katteet ovat pienet seä bulkki- ja laatuviinien katteet yhtä pienet. Niinpä Alko myy italialaisia laatuviinejä halvemmalla kuin kaupat Italiassa huolimatta hintaan sisältyvästä alkoholiverosta, noin 3 €/pullo. Valikoimaan tulee toki myös neljän euron viinejä – niitä, jotka maksavat Italiassa euron/pullo. Sellaista kuraa Alko ei myy, koska ei ole mitään järkeä maksaa kolmen euron alkoholiveroa euron arvoisesta viinistä. Muutama vuosi sitten raja kuki noin 10 euron viineissä. Siitä ylöspäin viinit olivat Alkossa halvempia kuin muualla. Sen jälkeen alkoholiveroa on nostettu, joten tuo raja on varmaankin siirtynyt ylöspäin.
Oletteko ihmetelleet, miksi Alkossa on näittä Anttilan hintoja, 9,98 €/pullo? Eihän Alkon tehtävä ole houkutella ostamaan. Se johtuu siitä, että tuo hintafunktio on maahantuojien tiedossa ja he hinnoittelevat tukkuhintansa niin, että se johtaa näihin Anttilan hintoihin.
Kysyin joskus eräältä Silja Linen johtajalta, miten he pystyvät myymään tax free ‑myymälöissään viiniä kalliimmalla kuin Alkossa, koska niinhän heidän on pakko tehdä, jos aikovat saada sen kannattavaksi. Hän sanoi jujun olevan siinä, että myyvät eri viinejä kuin Alko, jottei kuluttaja pysty vertaamaan.
Viinin ystävälle Alkon myyjien asiantuntemus on arvokas asia. Prisman kassalta ei varmaankaan saisi vastaavaa apua.
Kaiken kaikkiaan Alko harjoittaa EU:n pakottamana voimakasta ristisubventiota hyvien viinien hyväksi. Kun se aikanaan loppuu, hyvien viinien ystävät tietysti kärsivät. Tästä väitteestä en luovu.
Viini siirtyy varmaankin verkkokauppaan niin kun kirjatkin ovat siirtyneet sen jälkeen, kun kirjakaupat lahdattiin. Se vaatii kuitenkin suunnitelmallisuutta. Ei yllätysvieraita ja jos vieraita kutsuu, pitää ruokalista tietää kauan etukäteen.
Sinänsä sillä, ettei Prisma saa myydä aitoa shampanjaa, ei ole mainittavaa alkoholipoliittista merkitystä.
Kilpailu ja optimaalinen kauppaverkko
Kilpailu ei sinänsä takaa optimaalista kauppaverkkoa. Tästä triviaali esimerkki on kilometrin pituinen ranta, jolla on kaksi kioskia. Kuluttajien kannalta ideaalista olisi, että nämä sijaitsisivat pisteissä 250m ja 750 m, mutta tähän tulokseen kilpailu ei johda. Jos oletetaan, että asiakkaat valitsevat lähinnä olevan kioskin, kummankin kannattaa siirtyä lähemmäs toista niin, että ne ovat lopulta keskellä rantaa vierekkäin. Tämä yksinkertaistettu esimerkki on yleistettävissä hypermarketteihin ja huoltoasemiin. Havainnot tukevat teoriaa. Jos rantakahvilat saisivat tehdä kartellin, ne sopisivat paikoiksi nuo 250 ja 750 metriä. Ehkä hypermarketitkin sijaitsisivat eri puolilla kaupunkia, jos kartelli olisi luvallinen.
Onko kuluttajalle parempi, että käytössä on lähikauppa (vaihtoehto A), vaikka se onkin vähän kalliimpi, vai 20 kilometrin päässä oleva edullinen automarketti (B)?
Ilman muuta kuluttajan kannalta paras vaihtoehto on, että käytettävissä on molemmat. Olettakaamme, että kaikkien kuluttajien kannalta vaihtoehdot menevät näin:
A+B > A > B
Jos ei halua, että kaikki, myös unohtunut kermapurkki, pitää hakea 20 kilometrin päästä, pelkkä lähikauppa on parempi kuin pelkkä automarketti.
Tilanne, jos on molemmat, on siis paras, mutta ei välttämättä pysyvä. Jos kaikki toimivat omaan etuaan maksimoiden, he tekevät suuret viikko-ostokset automarketissa ja ostavat unohtuneen kermapurkin lähikaupasta. Lähikauppa ei pysy tällä pystyssä ja niinpä lopulta päädytään vaihtoehtoon B, joka oli kaikkien mielestä alun perin huonoin.
Optimaaliseen ratkaisuun päädyttäisiin, jos asiakkaat maksaisivat vuotuista korvausta lähikauppiaalle siitä, että kauppa on olemassa. Jos haluaa tähän talousteoreettisen selityksen, kannattaa googlata termi kuluttajan ylijäämä.
Ilmeisesti kilpailu ei ole tuottanut tyydyttävää ratkaisua, koska kaikkialla Länsi-Euroopassa on syntynyt kuluttajaosuuskuntia turvaamaan kaupan tarjontaa.
