Työmarkkinajumi (1): korporativismi

Olen pysynyt vaiti nykyis­es­tä hal­li­tuk­sen ja ay-liik­keen voimain­mit­telystä, mut­ta enää siitä ei voi vai­eta. Niin­pä kir­joi­tan muu­tan postauk­sen jutun aiheen tiimoil­ta. Aloi­tan korporativismista.

Wikipedi­an mukaan ”… kor­po­ra­tivis­mi on yhteiskun­ta­jär­jestelmä, jos­sa lain­säädän­tö­val­taa käyt­tävät työ­nan­ta­jali­it­to­jen ja ammat­tili­it­to­jen muo­dosta­mat ammat­tikun­nat eli  kor­po­raa­tiot (kuten met­al­liala ja tekstiiliala). 

Kor­po­ra­tivis­mis­sa on kyse etu­ryh­mien val­las­ta”.

Työ­nan­ta­ja- ja palka­nsaa­ja­jär­jestö­jen ohel­la suo­ma­laiseen kor­po­ra­tivis­mi­in on kuu­lunut maanvil­jeli­jäväestö. On pidet­ty luon­nol­lise­na, että maat­alous­min­is­teri tulee MTK:sta tai läheltä sitä.

Eduskun­nas­sa käsiteltäessä jok­seenkin mitä tahansa, valiokun­ta kuulee automaat­tis­es­ti asiantun­ti­joina työ­markki­na­jär­jestö­jen edustajia.

ILO:n sopimuk­sis­sa Suo­mi on jopa sitoutunut tietyn asteiseen kor­po­ra­tivis­mi­in. Tun­nen tätä sen ver­ran huonos­ti, että en mene yksityiskohtiin.

On tun­nustet­ta­va, että min­ul­la on asi­as­sa van­has­taan kivi kengässä. Sil­loin, kun vihreät oli­vat vielä pieni puolue, meistä jotkut liit­tyivät ammat­tili­it­toi­hin ja yrit­tivät vaikut­taa niis­sä. Vas­taan­ot­to oli tyly: Jos halu­at vaikut­taa mei­dän kesku­udessamme, sin­un on vai­hdet­ta­va puoluet­ta. Nuorem­mat vihreät eivät var­maankin tätä vai­het­ta tunne, mut­ta meitä van­hempia se piti kaukana ammat­ti­jär­jestöistä. Jat­ka lukemista “Työ­markki­na­ju­mi (1): korporativismi”

Helsingissä otettu askel kohti 15 minuutin kaupunkia?

Kaupunkiym­päristölau­takun­nalle esitelti­in viime viikol­la vuo­tu­inen raport­ti helsinkiläis­ten liikku­mis­tot­tumuk­sista. Kolme edel­listä raport­tia ovat ker­toneet lähin­nä siitä, miten korona on muut­tanut käyt­täy­tymistä. liikku­mista. Nyt tuli ensim­mäi­nen koro­nan jälkeinen nor­maali vuosi. Sitä kan­nat­taa ver­ra­ta vuo­teen 2019, joka taas oli viimeinen nor­maali vuosi ennen koronaa.

Silmään pisti, miten paljon käve­lyn osu­us tehdy­istä matkoista on nous­sut neljässä vuodessa. Käve­lyosu­us on kas­vanut suh­teessa enem­män kan­takaupungis­sa kuin esikaupunkialueil­la, mut­ta on se nous­sut esikaupungis­sakin. Jat­ka lukemista “Helsingis­sä otet­tu askel kohti 15 min­uutin kaupunkia?”

Pehmeä budjettirajoite on turmiollinen

Oheises­sa kaavios­sa on sosi­aali- ja ter­vey­den­huol­lon ja ja pelas­tus­toimen nimel­lis­ten meno­jen kasvu yhdessä vuodessa hyv­in­voin­tialueit­tain. Ne ovat kas­va­neet koko maas­sa 10,2 %. Kasvua selit­tää inflaa­tio ja väestön ikään­tymi­nen, mut­ta ei se kaikkea selitä.  Väitän, että pehmeän bud­jet­ti­ra­joit­teen peri­aate on merkit­tävä syy meno­jen kasvuun.

Pehmeäl­lä bud­jet­ti­ra­joit­teel­la tarkoite­taan peri­aatet­ta, joss­sa ylem­pi taho – tässä tapauk­ses­sa VM – aset­taa menoka­ton, mut­ta jos sen ylit­tää, saa lisää rahaa. Mik­si siis ei ylit­täisi? Tuo­han meno­jen ylit­tämi­nen alueelle kaikkea kivaa, kuten työ­paikko­ja, parem­mat palkat ja parem­mat palve­lut. Itse kut­sun peri­aatet­ta manku­mis­mallik­si, mut­ta samas­ta asi­as­ta on kyse. Jat­ka lukemista “Pehmeä bud­jet­ti­ra­joite on turmiollinen”

Asumisen hinta mittaa muuttopainetta

Asumisen korkea hin­ta on paha vit­saus, mut­ta toisaal­ta se ker­too kaupun­gin halut­tavu­ud­es­ta. Hyvin eivät ole asi­at siel­lä, mis­sä asun­not jatku­vasti halpenevat.

Paras mit­tari kaupun­gin halut­tavu­udelle asuinkaupunk­i­na on asumisen hin­ta. Jos saman­laisen asun­non vuokra kaupungis­sa A on 1200 €/kk ja kaupungis­sa B 900 €/kk ja henkilö val­it­see silti kaupun­gin A, hänel­lä on jokin syy pitää A:ta parem­pana. Ihmis­ten toiveet menevät tietysti ris­ti­in, mut­ta hin­taerot ker­to­vat keskimääräis­es­tä halut­tavu­ud­es­ta – muut­topaineesta vähän niin kuin veden pin­ta padon toisel­la ja toisel­la puolel­la ker­too, mihin suun­taan vesi vir­taisi, ellei sitä kahle­hdit­taisi. Jos asun­to­ja voitaisi­in siirtää kitkat­tomasti kaupungista toiseen niin, että niiden hin­ta aset­tuisi samak­si kaikkial­la, syn­ty­isi suuri muut­toaal­to samaan tapaan kuin padon räjäy­tys vapaut­taisi veden virtaamaan.

Kos­ka ihmis­ten liikku­miseen liit­tyy kitkaa, tietysti myös asun­to­tuotan­non määrä vaikut­taa asumisen hin­taan sitä laskevasti.

Asum­i­nen on selvästi kalli­im­paa Helsingis­sä kuin Tam­pereel­la. Viime vuon­na vapaara­hoit­teisen kak­sion vuokra Helsingis­sä oli keskimäärin 20,73 euroa/m² ja Tam­pereel­la 15,29 €/m². Niin­pä 50 neliön kak­sios­ta jou­tui mak­samaan 250 €/kk enem­män. Se on hin­ta siitä, että pää­tyy Helsinki­in eikä Tam­pereelle. Jat­ka lukemista “Asumisen hin­ta mit­taa muuttopainetta”

Etätyön tuntematon tulevaisuus

Yleinen sanon­ta on, että koro­nan jäl­keen työelämässä ei ole palu­u­ta entiseen. Etä­työ mullis­taa työelämän. Entiseen ei ole palu­u­ta, mut­ta tuskin tule­vaisu­us myöskään korona-ajal­ta näyt­tää. Miltä se näyttää?

Noin kymme­nen vuot­ta sit­ten The Econ­o­mistis­sa oli artikke­li, jon­ka mukaan työ­nan­ta­jat halu­si­vat Yhdys­val­lois­sa eroon etä­työstä, kos­ka etä­työtä teke­vien osaami­nen ja siten työ­panok­sen arvo lask­i­vat kon­tak­tien puut­teessa. Se oli paljon ennen koron­aa ja sen tuo­maa boost­aus­ta sekä etä­työhön että sitä tuke­vaan teknologiaan.

Etä­työstä on koro­nan jäl­keen osit­tain saman­laisia tulok­sia. Moni työ­nan­ta­ja on valit­tanut, että etä­työtä tekevät eivät opi työ­tovereil­taan mitään.

Etä­työn väite­tyt hai­tat kehit­tyvät hitaasti. Osaami­nen jää jäl­keen vas­ta ajan myötä. Kun van­ha työy­hteisö siir­tyy etä­työhön, aluk­si kaik­ki tun­te­vat toisen­sa ja yhteisö toimii, vaan ei toi­mi kauan. Eri­tyisen han­kalaa on uusien työn­tek­i­jöi­den pääsy mukaan.

Työt ovat erilaisia

Yhtä tuomio­ta etä­työn hyödy­istä ja haitoista ei voi esit­tää. Etä­työstä voi osoit­taa selvää hait­taa, mut­ta ei kaikessa työssä. Työt ja työy­hteisöt ovat eri­laisia. Mitä ilmeisem­min etä­työn hai­tat ovat sitä pienem­piä, mitä vähem­män työn on kehi­tyt­tävä. Tutkimus­laitos on aivan eri asia kuin kir­jan­pito­toimis­to. Jos työ ja sen teko­ta­pa on muut­tuma­ton, sitä voi var­maankin tehdä vai­h­ta­mat­ta ajatuk­sia muiden kanssa.

Olen tehnyt melkein koko ikäni osit­taista etä­työtä. Aloitin työpäivän kotona, ja kun tuli tauon paik­ka, kävelin töi­hin tai hurautin sinne 10 min­uutis­sa ratikalla. Tämä luon­nos­taan kehit­tynyt ryt­mi soi sopi­van tauon keskel­lä työpäivää. En toisaal­ta menet­tänyt työy­hteisöä. Mut­ta työ­paikkani olikin lähel­lä. Jos sinne pitää erik­seen matkus­taa, kan­nat­taa men­nä ryt­mi­in osa päivistä etänä ja osa läs­nä. Jat­ka lukemista “Etä­työn tun­tem­aton tulevaisuus”

Mélissa Da Costa: Kaikki taivaan sini

Olin täysin otet­tu tästä kir­jas­ta. Polveil­e­va, moni­u­lot­teinen ja yllät­tävä juoni tem­paisi mukaansa. Elin viikon kahdessa todel­lisu­udessa, omas­sani ja kir­jan. Joskus ne jopa pyrkivät sekoit­tumaan. Tämä on min­ulle hyvän kir­jan merkki.

En tarkoi­ta hyvää kir­jaa siinä mielessä, että se tavoit­telisi suuria kir­japalk­in­to­ja. Sel­l­aisille kir­joille on toisen­laiset vaatimukset.

Kir­jan syn­ty on itsessään tuhki­mo­ta­ri­na. Nuori kir­jail­i­jak­si halu­a­va Mélis­sa julka­isi sen omakus­tan­teena. Oikea kus­tan­ta­ja löysi sen, ja nyt sitä on myy­ty 600 000 kappaletta.

Ker­toak­seni kir­jail­i­jas­ta enem­män, etsin hän­tä englan­ninkielis­es­tä Wikipedi­as­ta, mut­ta en löytänyt. Kum­mallista. Ran­skalaisil­ta sivus­toil­ta var­maan löytyisi.

Kir­jan läh­tee alkuasetel­mas­ta, jos­sa 26-vuo­tias Emile on saanut diag­noosin harv­inais­es­ta nuoru­u­den Alzheimerista ja hänelle on annet­tu pari vuot­ta eli­naikaa. Hän ei halua viet­tää lop­puelämään­sä sairaalas­sa – sairaala halu­aa sitä tutkimussy­istä ja hänen van­hempansa toivoen sairaalal­ta ihmettä – joten hän ostaa asun­toau­ton ja läh­tee elämän­sä matkalle. Hän etsii matkaseu­raa net­ti-ilmoituk­sel­la, ja yllät­täen siihen vas­taa 29-vuo­tias Joanne.

Nämä kak­si toisilleen tun­tem­aton­ta seikkail­e­vat vuo­den pitkin Pyreneitä ja Etelä-Ran­skaa. Jat­ka lukemista “Mélis­sa Da Cos­ta: Kaik­ki taivaan sini”

Koulushoppailun estäminen tuskin toimii

Jokin aika sit­ten pormes­tari Juhana Var­ti­ainen antoi Helsin­gin Sanomille haas­tat­telun siitä, että koulu­jen eriy­tymisen estämisek­si tulee luop­ua pain­ote­tu­ista luok­ista, esimerkik­si siis musi­ikkilu­ok­ista tai kieli­v­al­in­taan perus­tu­vista luokista.

Se oli Juhanal­ta rohkea ja kun­nioitet­ta­va teko, sil­lä hänen oma puolueen­sa on asi­as­ta täysin eri mieltä.

Nyt pain­ote­tu­ille luokille tulee oppi­lai­ta lähin­nä ”parem­mista” per­heistä. Näin oppisym­päristö on parem­paa muis­sakin aineis­sa. Kun oppi­laat ovat lah­jakkaampia, voidaan opet­taa vaa­ti­vam­min. Tänä tuot­taa koulun sisäitä segregaatiota.

Olen Juhanan kanssa samaa mieltä siitä, että seg­re­gaa­tio on vihe­liäi­nen ongel­ma, jon­ka ratkaisemisel­la on kiire. Helsingis­sä on menos­sa mas­si­ivi­nen muut­toaal­to, jos­sa keskilu­okkaisia per­heitä muut­taa pois huono­maineisil­ta alueil­ta.  Se tapah­tuu van­has­sa asun­tokan­nas­sa. Sik­si puuhastelu uus­tuotan­non sosi­aalis­es­ti hajaute­tul­la rak­en­teel­la ei riitä alkuunkaan.

Kymme­nen vuo­den kulut­tua Helsin­ki on aivan toisen­lainen ja paljon huonom­pi kaupun­ki, jos emme tee mitään. Voimme jopa olla jo peru­ut­ta­mat­tomasti myöhässä.

Juhanan esitys ei taida toimia

Tästäkään huoli­mat­ta en ole Juhanan kanssa samaa mieltä. Tavoit­teen jaan, mut­ta en usko hänen keinon­sa johta­van siihen, mihin hän sil­lä pyrkii – ei ainakaan ilman mui­ta toimenpiteitä.

Käytän tässä esimerkkinä Vuosaar­ta. Ensin ajat­telin käyt­tää kuvit­teel­lista itähelsinkiläistä kaupungi­nosaa, mut­ta Vuosaari on esimerkkinä hyvä, kos­ka se ei ole niin huono­maineinen kuin mon­et muut Itä-Helsin­gin kaupungi­nosat ja on sik­si esimerkkinä moni­u­loit­teisem­pi. Vuosaari on myös sisäis­es­ti vah­vasti eriy­tynyt johtuen 30 vuot­ta sit­ten tehdy­istä virheistä, joista ker­ron lisää ensi kuus­sa ilmestyvis­sä muis­telmis­sani. Jat­ka lukemista “Koulushop­pailun estämi­nen tuskin toimii”

Elinikäisestä oppimisesta ja menestyksen eväistä

Olin 7.2. Helsin­gin yliopis­tol­la panee­likeskustelus­sa otsikol­la sivistyk­sen ken­tät liik­keessä. Aiheena oli laa­jasti ottaen aikuisk­oulu­tus. Tavois­tani poiketen olin oikein valmis­tau­tunut keskustelu­un, aihe kun ei kuu­lunut vahvimpi­in alueisi­i­ni. Niin kun keskusteluis­sa aina käy, suurin osa siitä mitä aikoi sanoa, jäi sanomat­ta. Aja­tushävikin ehkäisemisek­si laadin muis­ti­in­panois­tani tämän kirjoituksen.

Ratkaisevat erot syntyvät ennen kouluikää.

Ei ole tarkoi­tus lässäyt­tää tätä keskustelua, mut­ta sanon silti, että jos on tarkoi­tus tur­va­ta se, että mah­dol­lisim­man moni suo­ma­lainen men­estyy elämässään ja eri­tyis­es­ti työelämässä, huo­mat­tavasti enem­män huomio­ta tulisi kiin­nit­tää aikaan ennen koulun aloit­tamista. Ratkai­se­vat erot las­ten välil­lä ovat syn­tyneet jo silloin.

Sil­loin kauan sit­ten kun olin nuori, kuvitelti­in, että kyse on geneet­ti­sistä eroista, joille mikään kas­va­tusjär­jestelmä ei voi mitään, mut­ta käsi­tyk­set ovat muut­tuneet. En kiistä, että geneet­tisil­lä eroil­la on vaiku­tus­ta, mut­ta lapset ympäristöl­lä on vähin­tään yhtä suuri vaiku­tus. En ole alan asiantun­ti­ja, mut­ta olen tykästynyt aja­tus­malli­in, jon­ka mukaan geen­it määräävät kullekin henkilöko­htaisen mak­simin ja muut seikat sen, kuin­ka lähelle tuo­ta mak­simia pääsee. Olo­suh­teet suo­ma­lais­ten his­to­ri­an aikana ovat olleet sen ver­ran jul­mat, että huonot geen­it ovat kyl­lä kar­si­u­tuneet pois. Sik­si tuo henkilöko­htainen mak­si­mi on aivan riit­tävä yhteiskun­nas­sa men­estymiseen, kun­han mak­simista ei jäädä liian kauas; tosin kaik­ista ei voi­da sen­tään kehit­tää mitenkään Nobel-palkin­non voittajia.

Niiltä, jot­ka halu­a­vat uskoa geneet­tisen per­imän deter­min­is­tiseen vaiku­tuk­seen, kysy­isin, miten he selit­tävät Fly­nn-efek­tin. Kolmes­sa sukupolves­sa suo­ma­lais­ten keskimääräien älykkyys on nous­sut yli yhden stan­dard­ipoikkea­man ver­ran. Ei geneet­ti­nen per­imä ole voin­ut noin nopeasti muuttua.

Koulutuksessa on jääty jälkeen

Suo­ma­lais­ten koulu­tuk­ses­ta on kuul­tu viime aikoina vain ikävää. On todel­la huono asia, että koulu­tus­ta­son nousu on pysäytet­ty ja kään­net­ty jopa lasku­un, kun muual­la koulu­tus­ta­so samanaikaises­ti nousee. Laskenut ei ole vain koulu­tuk­sen määrä. Pisa-men­estyskin on siir­tynyt Suomen­lah­den eteläpuolelle. Jat­ka lukemista “Elinikäis­es­tä oppimis­es­ta ja men­estyk­sen eväistä”

Sote-päättäjät pakotetaan rikkomaan lakia

Viime kok­ouk­ses­saan HUS:in hal­li­tus antoi vas­tauk­sen Ulla-Mai­ja Urhon val­i­tuk­seen HUS:n yhtymäkok­ouk­sen bud­jet­tipäätök­ses­tä. Valit­ta­jan mielestä päätös on laiton, kos­ka myön­netyn rahoituk­sen turvin HUS ei pysty­isi suo­ri­u­tu­man lakimääräi­sistä tehtävistään.

HUS:in rahatarpeet viimeisenä

HUS:in ase­ma rahan­jaos­sa on vähän han­kala. Val­tio antaa hark­in­tansa mukaan rahaa hyv­in­voin­tialueille. Uuden­maan erikois­ratkaisun vuok­si HUS ei saa rahaa lainkaan, vaan Uuden­maan viisi hyv­in­voin­tialuet­ta anta­vat sille rahaa omis­taan, jos eivät niitä itse tarvitse. Bud­jetista päätetään yhtymäkok­ouk­ses­sa tarvit­taes­sa äänestäen. Tästä asi­as­ta myös äänestet­ti­in, ainakin äänestet­ti­in bud­jetin varhaisem­mas­sa käsit­te­ly­vai­heessa. Helsin­ki ja Itä-Uusi­maa oli­si­vat anta­neet HUS:ille enem­män, mut­ta muut kolme (Län­si- ja Kes­ki-Uusi­maa ja  Ker­a­va-Van­taa) eivät siihen suostuneet.

Todet­takoon, että Ulla-Mai­ja Urho oli edel­lisel­lä vaa­likaudel­la HUS:n hal­li­tuk­sen puheen­jo­hta­ja – ei siis aivan kuka hyvänsä.

Olin valit­ta­jan kanssa samaa mieltä siitä, että HUS:n bud­jet­ti on lain­vas­tainen, kos­ka sen turvin HUS ei selviy­dy lak­isäätei­sistä velvoit­teis­taan. Val­i­tuk­sen kohde vain on väärä. Jos viisi hyv­in­voin­tialuet­ta oli­si­vat anta­neet enem­män omis­taan, ne eivät vas­taavasti olisi selvin­neet itse lak­isäätei­sistä tehtävistään. Val­i­tus olisi pitänyt osoit­taa val­tio­varain­min­is­ter­iölle, jon­ka niuk­ka rahal­in­ja pakot­taa rikko­maan lakia esimerkik­si hoitoon pääsya­joista. Kat­so­taan, mitä hallinto-oikeus asi­as­ta sanoo.

Muuten olen sitä mieltä, että HUS on Suomen sairaan­hoidon kru­u­nun­jalokivi. Maan paras osaami­nen on siel­lä. Jos tästä ei pide­tä huol­ta, osaami­nen heikke­nee koko maan tasolla.

Min­ua arve­lut­taa olla jäse­nenä HUS:n hal­li­tuk­ses­sa, kos­ka sil­loin joutuu kan­ta­maan vas­tu­un lait­to­muuk­sista, joille ei voi mitään. Syksyl­lä olin aika lähel­lä ilmoit­taa eroa­vani, mut­ta se olisi tun­tunut rintamakarkuruudelta.

Terveydenhuoltomme on halpaa

Hal­li­tus uhoaa, etteivät he anna liian vähän rahaa, vaan että hyv­in­voin­tialueet käyt­tävät sitä tehot­tomasti. Tämä olisi uskot­tavaa, jos Suomen ter­vey­den­huolto­jär­jestelmä olisi kallis, mut­ta se on ver­tailukelpoisi­in mai­hin ver­rat­tuna hal­pa. Pohjo­is­maista vain Islanti selviää BKT:n näh­den yhtä pie­nil­lä menoil­la. Muut käyt­tävät selvästi Suomea enem­män rahaa. EU-maista Suomen alle pää­sevät vain Puolan, Unkarin ja Sloven­ian kaltaiset maat, joiden ter­vey­den­huoltoon en omaamme vai­h­taisi. Jat­ka lukemista “Sote-päät­täjät pakote­taan rikko­maan lakia”

Nato, Suomi, Venäjä ja liberaali demokratia

Olin torstaina Han­na Wassin emän­nöimässä pyöreän pöy­dän keskustelus­sa otsikkona Uuden pres­i­dentin Suo­mi. Nämä keskuste­lut ovat todel­la eri­no­maisia. Chatham House ‑sään­nön takia en voi ker­toa muiden puheen­vuoroista, mut­ta omani saan julk­istaa. Tämä on puhut­tua ver­sio­ta vähän pidem­pi ja tietysti stilisoidumpi

Minä vanha neuvostovastainen

Tun­nus­tan olleeni aikanaan henkises­ti neu­vos­to­vas­tainen. En pitänyt siitä, mitä Neu­vos­toli­it­to teki omille kansalaisilleen, miten se kohteli alis­tami­aan kan­so­ja enkä siitä, miten se puut­tui Suomen sisäpoli­ti­ikkaan. Eri­tyis­es­ti en pitänyt suo­ma­laista poli­itikoista, jot­ka yrit­tivät pönkit­tää omaa poli­it­tista ase­maansa Neu­vos­toli­iton ja myöhem­min Venäjän tuella.

Het­ken, mut­ta vain lyhyen het­ken, olin opti­misti­nen ja kuvit­telin Venäjän kohoa­van kun­ni­al­lisek­si maak­si kun­ni­al­lis­ten maid­en joukkoon. Tästä harhalu­u­losta min­ut herät­ti Hei­di Hau­ta­la, jol­la oli jo kauan sit­ten varsin tarkkanäköi­nen ana­lyysi Venäjän kehityksestä.

Nyt huo­maan ole­vani rin­ta­man toisel­la puolel­la. Minus­ta Suo­mi on tyrkyt­täy­tymässä kri­ti­ikit­tömästi län­nen ja eri­tyis­es­ti USA:n puude­lik­si. Puheet esimerkik­si siitä, ettei Suomen ja Venäjän rajaa saa ava­ta koskaan, ovat tolkut­to­mia. Niitä eivät esitä johta­vat poli­itikot, mut­ta hal­li­tus­puolueista niitä kyl­lä kuulee. Ei ole hyvä sekään, että Suo­mi on räh­mäl­lään USA:n edessä, varsinkin kun emme tiedä, mitä sille maalle tapahtuu.

San­o­taan nyt selkeästi: jos Venäjä leikkau­tu­isi irti siitä maail­mas­ta, johon Suo­mi kuu­luu, Suo­mi olisi logis­tis­es­ti toiv­ot­tomas­sa ase­mas­sa ole­va saari, joka olisi aivan per­ife­ri­aa. Ensin tuhou­tu­isi Itä-Suo­mi ja sit­ten koko Suo­mi. Jos Putin soit­taisi ja esit­tää, että he voisi­vat palaut­taa rajan olo­suh­teet ennalleen, eivätkä päästä enää lait­to­mia maa­han­tuli­joi­ta rajalle, minus­ta siihen puhelu­un kan­nat­taisi vastata.

Sinän­sä min­ul­la on käsi­tys, että Venäjän jär­jestämät ongel­mat rajal­la ker­to­vat, että Venäjä halu­aa rajan kiin­ni. Sulki­vathan ne ”käytän­nön syistä” itse rajan Viroon päin. Mik­si Venäjä halu­aa rajan sulkea, on oman kir­joituk­sen arvoinen asia, mut­ta sivu­u­tan sen tässä. Jat­ka lukemista “Nato, Suo­mi, Venäjä ja lib­er­aali demokratia”