Ter­veisiä hel­teis­es­tä Slovakiasta!

Suomes­sa keskustel­laan kuulem­ma min­im­i­mak­sun tuomis­es­ta päivähoitoon. Aja­tus on järkevä, mut­ta se vaatii eräitä muitakin toimia.

Kun Lip­posen ensim­mäistä hal­li­tus­ta muo­dostet­ti­in, viime yön vään­tönä päätet­ti­in vihrei­den vaa­timuk­ses­ta, että laki sub­jek­ti­ivis­es­ta päivähoito-oikeud­es­ta toteutetaan eikä sitä taas lykätä, kuten oli taas ker­ran tarkoi­tus. Tuol­loin VM:n puoles­ta esitet­ti­in, että oikeus rajat­taisi­in vain päivähoitoa tarvit­se­vi­in ja sen ulkop­uolelle rajat­taisi­in ne per­heet, jois­sa ainakin yksi van­hem­mista on kotona. Tämä olisi rajan­nut työt­tömien lapset oikeu­den ulkop­uolelle. Kom­pro­mis­sik­si tuli, että sub­jek­ti­ivi­nen oikeus kos­kee kaikkia, mut­ta kokopäivähoitoon tulee 300 markan min­im­i­mak­su. Mak­su olisi vas­tan­nut osa­puilleen hoi­dos­sa annet­tavien kol­men päivit­täisen ater­ian arvoa. Pien­i­t­u­loisim­mille osapäivähoito olisi säi­lynyt ilmaise­na. Juuri tuon ruokae­dun taki­a­han ilmainen päivähoito merk­it­see, että van­hem­mille taval­laan mak­se­taan lapsen pane­mis­es­ta päivähoitoon.

Ajatuk­se­na oli, että työt­tömät val­it­si­si­vat puolipäivähoidon. Päivähoito merk­it­see aina myös jonkin­laista esik­oulua, jos­ta las­ta ei pidä raja­ta ulos sik­si, että van­hem­mat ovat työt­tömiä. Toisaal­ta, jos alak­ouluikäisille riit­tää neljä tun­tia ope­tus­ta ja virikkeitä päivässä, kyl­lä se riit­tää nuoremmillekin.

Eduskun­nan sosi­aali­valiokun­ta hempeämielisyy­dessään kuitenkin hylkäsi min­im­i­mak­sun. Tästä on seu­ran­nut päivähoito-oikeu­den ylikäyt­töä. Päivähoito on kallis etu­us. Sen ylikäyt­tö on pois muista hyvistä asioista, joi­hin kun­ta voisi raho­jaan käyt­tää. Sik­si palaami­nen siihen, mis­tä lip­posen hal­li­tus­ta muo­dostet­taes­sa sovit­ti­in, on järkevää.

Pitää kuitenkin selvit­tää, onko päivähoidon ilmaisu­us tässä välis­sä las­ket­tu sisään joi­hinkin normei­hin. Opiske­li­ja­van­hempi­en taloudelli­nen ase­ma esimerkik­si ei ole kehut­ta­va. Jos min­im­i­mak­su päivähoitoon tulee, pitää opin­totuen puolel­la ken­ties tehdä jotain.

Aamukahvil­la Pärnussa.Kahvi oli men­nä­Tallinnan lau­tal­la väärään kurkku­un, kun luin min­is­teri Pekkarisen lupauk­sista siirtää Kehäradan rahat ben­sanku­lu­tus­in­vestoin­tei­hin maakun­ti­in. Tarkoituk­seni oli kir­joit­taa ensim­mäises­sa lev­ähdy­s­paikas­sa, mitä asi­as­ta ajat­te­len, mut­ta onnek­si satoi, enkä uskaltanut kaivaa kom­mu­nikaat­to­ria esille kas­tu­maan. Uuti­nen ehdit­ti­in kumo­ta, ennen kuin ehdin Pär­nu­unKer­rat­takoon nyt vielä: kehäradas­sa ei ole kyse liiken­nepoli­ti­ikas­ta vaan asun­noista. Radan var­teen suun­nitel­tu­jen asuinaluei­den rak­en­t­a­mi­nen ilman rataa olisi kuin rak­en­taisi ker­rostalon ilman rap­pukäytävää. Yhtähyvin Pekkari­nen olisi voin­ut esit­tää, että luovu­taan Sipoon alueli­itok­ses­ta ja raken­netaan sen sijaan moot­toritue Jyväskylästä Keuruulle.Hallitusneuvotteluissa kukaan ei edes yrit­tänyt esit­tää Kehäradan hyl­lyt­tämistä. Olisin kuul­lut siitä varmasti,-jos näin olisi tapah­tunut. Oliko Pekkari­nen siis puhunut vain lämpimik­seen oman vaalipi­irin tupail­las­sa. Niin ei saa tehdä.

Nämä uudet sivu­ni on lop­ul­ta saatu teknis­es­ti toim­i­maan. Vaikeuk­sien kaut­ta voittoon!

Olen lähdössä fil­lar­i­ni kanssa per­jan­ta­iaa­mu­na Tallinnaan, jos­ta läh­den polke­maan Via Baltikaa etelään. Per­jan­tai-illan tavoit­teeni on päästä Pär­nu­un. Tavoit­teeni on polkea Välimerelle ja sieltä Riv­ier­aa pitkin Niz­za­an. Reitin olen tois­taisek­si suun­nitel­lut tarkem­min vain Liet­tuan Kau­nasi­in. Matkalla on hyvää aikaa lukea kart­to­ja. Reitin val­in­ta on auki sikä­likin, että en tiedä, onko keli Alpeil­la sopi­va yli­tyk­seen. Sileil­lä renkail­la ei jäisil­lä teil­lä ajel­la. Jos Alp­pi­en yli­tys on mah­do­ton, kier­rän ne itäpuolelta. Vähem­män nousu­ja, mut­ta paljon enem­män kilometrejä.
Matkan­tekoani voi seu­ra­ta Helsin­gin Sanomien verkko­sivuil­la, jos­sa min­un on määrä pitää kuukau­den ajan blo­gia. Jos aikaa ja voimia riit­tää — ja tekni­ik­ka toimii — tulen kom­men­toimaan maail­man menoa myös näil­lä sivuilla.

Lehti­ti­eto­jen mukaan Venäjän Helsin­gin suurlähet­tiläs on vaat­in­ut Suomen venäjänkieliselle väestölle kansal­lisen vähem­mistön ase­maa. Vaa­timus sinän­sä ei ole yllät­tävä, mut­ta sen esit­tämisa­janko­h­ta — Viron pat­saskri­isin tun­nel­mat — oli pelottava.

Venäjästä tuskin on soti­laal­lista vaaraa euroop­palaisille naa­pureilleen, mut­ta venäläisen väestön ase­ma naa­puri­mais­sa voi muo­dostaa kri­isin Venäjän ja sen naa­purien kesken siten, että kri­isi alkaa paikallisi­na lev­ot­to­muuksi­na, maas­sa asu­vaa venäläisvähem­mistöä tuke­via mie­lenosoit­ta­jia tulee rajan takaa ja Venäjä val­tiona aset­tuu näi­den tuek­si ja niin edelleen. Se, että Venäjä alkaa isän­nän äänel­lä komen­nel­la naa­puri­maitaan esit­täen vaa­timuk­sia omien kansalais­ten­sa eri­tyisko­hteluista on vähän pelottavaa.