Työmarkkinajumi 4: ensimmäinen sairauspäivä

Kak­si naista keskusteli niin kovaäänis­es­ti ratikas­sa, etten voin­ut olla kuulemat­ta. Toinen kysyi toiselta, oletko jo käyt­tänyt tämän kuukau­den sairaus­päivära­hat. Yhden käytin viime per­jan­taina, lop­ut kak­si ajat­telin käyt­tää ensi viikon maanan­taina ja tiistaina.

Keskustelu ensim­mäisen sairaus­päivära­han palkat­to­muud­es­ta on kum­mallista. Todel­la type­rä on hal­li­tus­puoluei­den esi­tys, ettei tässä oikeasti ole kysymys mis­tään, kos­ka melkein kaikil­la työe­htosopimus takaa palkan myös ensim­mäiseltä sairaus­päivära­hal­ta. Mik­si se sit­ten tehdään ja eri­tyis­es­ti, mik­si se tehdään kohdis­te­tusti niille huono-osaisille, joil­la ei ole työe­htosopimus­ta suojanaan?

Asia ei ole esil­lä ensimäistä ker­taa. Tästä on keskustel­tu mon­esti aiem­minkin ja Ruot­sis­sa esimerkik­si ensim­mäi­nen sairaus­päivära­ha on palkaton. Ennen kehdat­ti­in sanoa julkises­ti, mis­tä kenkä puris­taa. Nyt ollaan niin hieno­tun­teisia, ettei asi­as­ta pystytä puhu­maan ymmärrettävästi.

Ongel­mana on joidenkin huono moraali saikut­tamises­sa. Tämä on help­po tode­ta tilas­tol­lis­es­ti ensim­mäis­ten sairaus­päivien viikon­päivä­jakau­mas­ta. Monel­la kyse on maanan­taista, kos­ka viikon­lop­un juh­lin­ta meni pitkäk­si ja joidenkin on taas ehdit­tävä lähtemään kesämökille ennen viikonloppuruuhkaa.

Yllät­täviä epi­demioi­ta tuot­taa met­sästyskau­den alka­mi­nen tai suo­ma­lais­ten urheilu­sankarei­den kamp­pailu kul­las­ta ja kun­ni­as­ta olympialai­sis­sa. Jat­ka lukemista “Työ­markki­na­ju­mi 4: ensim­mäi­nen sairauspäivä”

Työmarkkinajumi 3: Paikallinen sopiminen tekstikysymyksistä

En ollut kovin innos­tunut paikallis­es­ta sopimis­es­ta palkko­jen osalta, mut­ta tek­stikysymyk­sis­sä paikallisel­la sopimisel­la voi paran­taa asioi­ta molem­pi­en osa­puolten kannal­ta jopa merkittävästi.

Kun kaukana Helsingis­sä päätetään työ­paikan yksi­tyisko­hdista, ei voi­da tietenkään tietää, mitä mis­säkin todel­la tarvi­taan. Val­takun­nalli­nen sopimus tar­joaa parhaas­sa tapauk­ses­sa lähtöko­hdan neu­vot­teluille, jois­sa palka­nsaa­jat luop­u­vat jois­takin itselleen jok­seenkin hyödyt­tömistä oikeuk­sista, jot­ka tule­vat työ­nan­ta­jal­la kalli­ik­si ja saa­vat oikeuk­sia, joista todel­la hyö­tyvät, mut­ta jot­ka eivät mak­sa työ­nan­ta­jalle paljonkaan. Turhan, mut­ta työ­nan­ta­jan kannal­ta kalli­in tek­stiko­hdan voi myös myy­dä pois pien­tä palkanko­ro­tus­ta vastaan.

Tässä molem­mat voit­ta­vat. Talousti­eteen ter­mein pyritään kohti Pareto-optimia.

Nyt kiis­tel­lään siitä, saa­vatko myös jär­jestäy­tymät­tömät työ­nan­ta­jat ja työn­tek­i­jät poike­ta kohti Pare­to-opti­mia sopimuk­ses­ta. Sen luulisin ole­van enem­män perustel­tua, sil­lä eiväthän he  ole voineet vaikut­taa sopimuk­seen edes teo­ri­as­sa, kos­ka ovat jär­jestäy­tymät­tömiä. Se, että tämä halu­taan estää, on help­po tulki­ta pahan­tah­tois­es­ti niin, että viemäl­lä tämä etu jär­jestäy­tymät­tömiltä työn­tek­i­jöiltä ja yri­tyk­siltä halu­taan pakot­taa yri­tys liit­tymään työ­nan­ta­jali­it­toon. Tämä on palka­nsaa­ja­jär­jestö­jen etu­jen mukaista, kos­ka työe­htosopimuk­sen yleis­si­tovu­us vaaran­tuu, jos liian moni yri­tys jää työ­nan­ta­jali­iton ulkop­uolelle. Sinän­sähän on outo vaa­timus palka­nsaa­jil­ta vaa­tia, että yri­tys kuu­luu hei­dän vastapuolen­sa leiri­in. Jat­ka lukemista “Työ­markki­na­ju­mi 3: Paikalli­nen sopimi­nen tekstikysymyksistä”

Työmarkkinajumi (2): paikallinen sopiminen palkoista

Paikallises­sa sopimises­sa on kak­si puol­ta, sopimi­nen palkoista ja sopimi­nen muista asioista. Aloi­tan palkoista.

Sak­sas­sa yri­tys voi henkilökun­nan suos­tu­muk­sel­la mak­saa mui­ta huonom­paa palkkaa, jos sen ole­mas­sao­lo on muuten vaaran­tunut. Ajatel­laan, että tämä on työn­tek­i­jöi­denkin etu – eiväthän he siihen muuten suostuisi.

Olisiko Suomes­sakin? Mielu­um­min saa sata euroa kuus­sa vähem­män palkkaa kuin ottaa riskin, että työ­paik­ka menee alta ja joutuu vai­h­ta­maan myyn­tikelvot­toman omakoti­talon­sa vuokrakak­sioon Koivukylässä. Jos työ­paikan menet­tämi­nen on pienem­pi paha, voihan sitä vai­h­taa työ­nan­ta­jaa oma-aloitteisestikin.

Samapalkkaisuus nostaa tuottavuutta

Yli kymme­nen vuot­ta sit­ten Juhana Var­ti­ainen – sil­loin vielä demari – huo­maut­ti eräässä tilaisu­udessa, että Sak­sas­sa on omak­sut­tu käytän­tö hidas­taa tuot­tavu­u­den nousua, kun tehot­tomat yri­tyk­set pide­tään keinotekois­es­ti hengis­sä. Tämä tulee aikaa myöten näkymään Sak­sas­sa taloudel­lisen kasvu hidas­tu­mise­na. Jat­ka lukemista “Työ­markki­na­ju­mi (2): paikalli­nen sopimi­nen palkoista”

Työmarkkinajumi (1): korporativismi

Olen pysynyt vaiti nykyis­es­tä hal­li­tuk­sen ja ay-liik­keen voimain­mit­telystä, mut­ta enää siitä ei voi vai­eta. Niin­pä kir­joi­tan muu­tan postauk­sen jutun aiheen tiimoil­ta. Aloi­tan korporativismista.

Wikipedi­an mukaan ”… kor­po­ra­tivis­mi on yhteiskun­ta­jär­jestelmä, jos­sa lain­säädän­tö­val­taa käyt­tävät työ­nan­ta­jali­it­to­jen ja ammat­tili­it­to­jen muo­dosta­mat ammat­tikun­nat eli  kor­po­raa­tiot (kuten met­al­liala ja tekstiiliala). 

Kor­po­ra­tivis­mis­sa on kyse etu­ryh­mien val­las­ta”.

Työ­nan­ta­ja- ja palka­nsaa­ja­jär­jestö­jen ohel­la suo­ma­laiseen kor­po­ra­tivis­mi­in on kuu­lunut maanvil­jeli­jäväestö. On pidet­ty luon­nol­lise­na, että maat­alous­min­is­teri tulee MTK:sta tai läheltä sitä.

Eduskun­nas­sa käsiteltäessä jok­seenkin mitä tahansa, valiokun­ta kuulee automaat­tis­es­ti asiantun­ti­joina työ­markki­na­jär­jestö­jen edustajia.

ILO:n sopimuk­sis­sa Suo­mi on jopa sitoutunut tietyn asteiseen kor­po­ra­tivis­mi­in. Tun­nen tätä sen ver­ran huonos­ti, että en mene yksityiskohtiin.

On tun­nustet­ta­va, että min­ul­la on asi­as­sa van­has­taan kivi kengässä. Sil­loin, kun vihreät oli­vat vielä pieni puolue, meistä jotkut liit­tyivät ammat­tili­it­toi­hin ja yrit­tivät vaikut­taa niis­sä. Vas­taan­ot­to oli tyly: Jos halu­at vaikut­taa mei­dän kesku­udessamme, sin­un on vai­hdet­ta­va puoluet­ta. Nuorem­mat vihreät eivät var­maankin tätä vai­het­ta tunne, mut­ta meitä van­hempia se piti kaukana ammat­ti­jär­jestöistä. Jat­ka lukemista “Työ­markki­na­ju­mi (1): korporativismi”

Helsingissä otettu askel kohti 15 minuutin kaupunkia?

Kaupunkiym­päristölau­takun­nalle esitelti­in viime viikol­la vuo­tu­inen raport­ti helsinkiläis­ten liikku­mis­tot­tumuk­sista. Kolme edel­listä raport­tia ovat ker­toneet lähin­nä siitä, miten korona on muut­tanut käyt­täy­tymistä. liikku­mista. Nyt tuli ensim­mäi­nen koro­nan jälkeinen nor­maali vuosi. Sitä kan­nat­taa ver­ra­ta vuo­teen 2019, joka taas oli viimeinen nor­maali vuosi ennen koronaa.

Silmään pisti, miten paljon käve­lyn osu­us tehdy­istä matkoista on nous­sut neljässä vuodessa. Käve­lyosu­us on kas­vanut suh­teessa enem­män kan­takaupungis­sa kuin esikaupunkialueil­la, mut­ta on se nous­sut esikaupungis­sakin. Jat­ka lukemista “Helsingis­sä otet­tu askel kohti 15 min­uutin kaupunkia?”

Pehmeä budjettirajoite on turmiollinen

Oheises­sa kaavios­sa on sosi­aali- ja ter­vey­den­huol­lon ja ja pelas­tus­toimen nimel­lis­ten meno­jen kasvu yhdessä vuodessa hyv­in­voin­tialueit­tain. Ne ovat kas­va­neet koko maas­sa 10,2 %. Kasvua selit­tää inflaa­tio ja väestön ikään­tymi­nen, mut­ta ei se kaikkea selitä.  Väitän, että pehmeän bud­jet­ti­ra­joit­teen peri­aate on merkit­tävä syy meno­jen kasvuun.

Pehmeäl­lä bud­jet­ti­ra­joit­teel­la tarkoite­taan peri­aatet­ta, joss­sa ylem­pi taho – tässä tapauk­ses­sa VM – aset­taa menoka­ton, mut­ta jos sen ylit­tää, saa lisää rahaa. Mik­si siis ei ylit­täisi? Tuo­han meno­jen ylit­tämi­nen alueelle kaikkea kivaa, kuten työ­paikko­ja, parem­mat palkat ja parem­mat palve­lut. Itse kut­sun peri­aatet­ta manku­mis­mallik­si, mut­ta samas­ta asi­as­ta on kyse. Jat­ka lukemista “Pehmeä bud­jet­ti­ra­joite on turmiollinen”

Asumisen hinta mittaa muuttopainetta

Asumisen korkea hin­ta on paha vit­saus, mut­ta toisaal­ta se ker­too kaupun­gin halut­tavu­ud­es­ta. Hyvin eivät ole asi­at siel­lä, mis­sä asun­not jatku­vasti halpenevat.

Paras mit­tari kaupun­gin halut­tavu­udelle asuinkaupunk­i­na on asumisen hin­ta. Jos saman­laisen asun­non vuokra kaupungis­sa A on 1200 €/kk ja kaupungis­sa B 900 €/kk ja henkilö val­it­see silti kaupun­gin A, hänel­lä on jokin syy pitää A:ta parem­pana. Ihmis­ten toiveet menevät tietysti ris­ti­in, mut­ta hin­taerot ker­to­vat keskimääräis­es­tä halut­tavu­ud­es­ta – muut­topaineesta vähän niin kuin veden pin­ta padon toisel­la ja toisel­la puolel­la ker­too, mihin suun­taan vesi vir­taisi, ellei sitä kahle­hdit­taisi. Jos asun­to­ja voitaisi­in siirtää kitkat­tomasti kaupungista toiseen niin, että niiden hin­ta aset­tuisi samak­si kaikkial­la, syn­ty­isi suuri muut­toaal­to samaan tapaan kuin padon räjäy­tys vapaut­taisi veden virtaamaan.

Kos­ka ihmis­ten liikku­miseen liit­tyy kitkaa, tietysti myös asun­to­tuotan­non määrä vaikut­taa asumisen hin­taan sitä laskevasti.

Asum­i­nen on selvästi kalli­im­paa Helsingis­sä kuin Tam­pereel­la. Viime vuon­na vapaara­hoit­teisen kak­sion vuokra Helsingis­sä oli keskimäärin 20,73 euroa/m² ja Tam­pereel­la 15,29 €/m². Niin­pä 50 neliön kak­sios­ta jou­tui mak­samaan 250 €/kk enem­män. Se on hin­ta siitä, että pää­tyy Helsinki­in eikä Tam­pereelle. Jat­ka lukemista “Asumisen hin­ta mit­taa muuttopainetta”

Etätyön tuntematon tulevaisuus

Yleinen sanon­ta on, että koro­nan jäl­keen työelämässä ei ole palu­u­ta entiseen. Etä­työ mullis­taa työelämän. Entiseen ei ole palu­u­ta, mut­ta tuskin tule­vaisu­us myöskään korona-ajal­ta näyt­tää. Miltä se näyttää?

Noin kymme­nen vuot­ta sit­ten The Econ­o­mistis­sa oli artikke­li, jon­ka mukaan työ­nan­ta­jat halu­si­vat Yhdys­val­lois­sa eroon etä­työstä, kos­ka etä­työtä teke­vien osaami­nen ja siten työ­panok­sen arvo lask­i­vat kon­tak­tien puut­teessa. Se oli paljon ennen koron­aa ja sen tuo­maa boost­aus­ta sekä etä­työhön että sitä tuke­vaan teknologiaan.

Etä­työstä on koro­nan jäl­keen osit­tain saman­laisia tulok­sia. Moni työ­nan­ta­ja on valit­tanut, että etä­työtä tekevät eivät opi työ­tovereil­taan mitään.

Etä­työn väite­tyt hai­tat kehit­tyvät hitaasti. Osaami­nen jää jäl­keen vas­ta ajan myötä. Kun van­ha työy­hteisö siir­tyy etä­työhön, aluk­si kaik­ki tun­te­vat toisen­sa ja yhteisö toimii, vaan ei toi­mi kauan. Eri­tyisen han­kalaa on uusien työn­tek­i­jöi­den pääsy mukaan.

Työt ovat erilaisia

Yhtä tuomio­ta etä­työn hyödy­istä ja haitoista ei voi esit­tää. Etä­työstä voi osoit­taa selvää hait­taa, mut­ta ei kaikessa työssä. Työt ja työy­hteisöt ovat eri­laisia. Mitä ilmeisem­min etä­työn hai­tat ovat sitä pienem­piä, mitä vähem­män työn on kehi­tyt­tävä. Tutkimus­laitos on aivan eri asia kuin kir­jan­pito­toimis­to. Jos työ ja sen teko­ta­pa on muut­tuma­ton, sitä voi var­maankin tehdä vai­h­ta­mat­ta ajatuk­sia muiden kanssa.

Olen tehnyt melkein koko ikäni osit­taista etä­työtä. Aloitin työpäivän kotona, ja kun tuli tauon paik­ka, kävelin töi­hin tai hurautin sinne 10 min­uutis­sa ratikalla. Tämä luon­nos­taan kehit­tynyt ryt­mi soi sopi­van tauon keskel­lä työpäivää. En toisaal­ta menet­tänyt työy­hteisöä. Mut­ta työ­paikkani olikin lähel­lä. Jos sinne pitää erik­seen matkus­taa, kan­nat­taa men­nä ryt­mi­in osa päivistä etänä ja osa läs­nä. Jat­ka lukemista “Etä­työn tun­tem­aton tulevaisuus”

Mélissa Da Costa: Kaikki taivaan sini

Olin täysin otet­tu tästä kir­jas­ta. Polveil­e­va, moni­u­lot­teinen ja yllät­tävä juoni tem­paisi mukaansa. Elin viikon kahdessa todel­lisu­udessa, omas­sani ja kir­jan. Joskus ne jopa pyrkivät sekoit­tumaan. Tämä on min­ulle hyvän kir­jan merkki.

En tarkoi­ta hyvää kir­jaa siinä mielessä, että se tavoit­telisi suuria kir­japalk­in­to­ja. Sel­l­aisille kir­joille on toisen­laiset vaatimukset.

Kir­jan syn­ty on itsessään tuhki­mo­ta­ri­na. Nuori kir­jail­i­jak­si halu­a­va Mélis­sa julka­isi sen omakus­tan­teena. Oikea kus­tan­ta­ja löysi sen, ja nyt sitä on myy­ty 600 000 kappaletta.

Ker­toak­seni kir­jail­i­jas­ta enem­män, etsin hän­tä englan­ninkielis­es­tä Wikipedi­as­ta, mut­ta en löytänyt. Kum­mallista. Ran­skalaisil­ta sivus­toil­ta var­maan löytyisi.

Kir­jan läh­tee alkuasetel­mas­ta, jos­sa 26-vuo­tias Emile on saanut diag­noosin harv­inais­es­ta nuoru­u­den Alzheimerista ja hänelle on annet­tu pari vuot­ta eli­naikaa. Hän ei halua viet­tää lop­puelämään­sä sairaalas­sa – sairaala halu­aa sitä tutkimussy­istä ja hänen van­hempansa toivoen sairaalal­ta ihmettä – joten hän ostaa asun­toau­ton ja läh­tee elämän­sä matkalle. Hän etsii matkaseu­raa net­ti-ilmoituk­sel­la, ja yllät­täen siihen vas­taa 29-vuo­tias Joanne.

Nämä kak­si toisilleen tun­tem­aton­ta seikkail­e­vat vuo­den pitkin Pyreneitä ja Etelä-Ran­skaa. Jat­ka lukemista “Mélis­sa Da Cos­ta: Kaik­ki taivaan sini”

Koulushoppailun estäminen tuskin toimii

Jokin aika sit­ten pormes­tari Juhana Var­ti­ainen antoi Helsin­gin Sanomille haas­tat­telun siitä, että koulu­jen eriy­tymisen estämisek­si tulee luop­ua pain­ote­tu­ista luok­ista, esimerkik­si siis musi­ikkilu­ok­ista tai kieli­v­al­in­taan perus­tu­vista luokista.

Se oli Juhanal­ta rohkea ja kun­nioitet­ta­va teko, sil­lä hänen oma puolueen­sa on asi­as­ta täysin eri mieltä.

Nyt pain­ote­tu­ille luokille tulee oppi­lai­ta lähin­nä ”parem­mista” per­heistä. Näin oppisym­päristö on parem­paa muis­sakin aineis­sa. Kun oppi­laat ovat lah­jakkaampia, voidaan opet­taa vaa­ti­vam­min. Tänä tuot­taa koulun sisäitä segregaatiota.

Olen Juhanan kanssa samaa mieltä siitä, että seg­re­gaa­tio on vihe­liäi­nen ongel­ma, jon­ka ratkaisemisel­la on kiire. Helsingis­sä on menos­sa mas­si­ivi­nen muut­toaal­to, jos­sa keskilu­okkaisia per­heitä muut­taa pois huono­maineisil­ta alueil­ta.  Se tapah­tuu van­has­sa asun­tokan­nas­sa. Sik­si puuhastelu uus­tuotan­non sosi­aalis­es­ti hajaute­tul­la rak­en­teel­la ei riitä alkuunkaan.

Kymme­nen vuo­den kulut­tua Helsin­ki on aivan toisen­lainen ja paljon huonom­pi kaupun­ki, jos emme tee mitään. Voimme jopa olla jo peru­ut­ta­mat­tomasti myöhässä.

Juhanan esitys ei taida toimia

Tästäkään huoli­mat­ta en ole Juhanan kanssa samaa mieltä. Tavoit­teen jaan, mut­ta en usko hänen keinon­sa johta­van siihen, mihin hän sil­lä pyrkii – ei ainakaan ilman mui­ta toimenpiteitä.

Käytän tässä esimerkkinä Vuosaar­ta. Ensin ajat­telin käyt­tää kuvit­teel­lista itähelsinkiläistä kaupungi­nosaa, mut­ta Vuosaari on esimerkkinä hyvä, kos­ka se ei ole niin huono­maineinen kuin mon­et muut Itä-Helsin­gin kaupungi­nosat ja on sik­si esimerkkinä moni­u­loit­teisem­pi. Vuosaari on myös sisäis­es­ti vah­vasti eriy­tynyt johtuen 30 vuot­ta sit­ten tehdy­istä virheistä, joista ker­ron lisää ensi kuus­sa ilmestyvis­sä muis­telmis­sani. Jat­ka lukemista “Koulushop­pailun estämi­nen tuskin toimii”