Lisää matalapalkkatyötä

Lisää matalapalkkatyötä

Osmo Soin­in­vaara

Juhana Var­ti­ainen

 

Raport­ti val­tioneu­vos­ton kanslialle

Helmikuu 2013

 

Val­tioneu­vos­ton kanslia tilasi tam­miku­us­sa 2013 kir­joit­ta­jil­ta, kansane­dus­ta­ja Osmo Soin­in­vaar­al­ta ja yli­jo­hta­ja Juhana Var­ti­aiselta, raportin siitä, miten Suomes­sa voitaisi­in edis­tää mata­la­palkkaisten ja vähän koulutet­tu­jen työl­lisyyt­tä ja nos­taa näi­den ryh­mien työl­lisyysastet­ta. Raportin valmis­tu­mis­määräai­ka oli 20.2.2013 ja sen on tarkoi­tus toimia Talous­neu­vos­ton keskustelu­jen tausta-aineistona.

Luovu­tamme täten käsil­lä ole­van raportin Val­tioneu­vos­ton kanslian ja talous­neu­vos­ton käyt­töön. Se sisältää ongel­man kuvauk­sen, ana­lyysia ja joukon konkreet­tisia toimen­pide-ehdo­tuk­sia. Lyhyen määräa­jan vuok­si emme ole voineet selvit­tää ja analysoi­da kaikkia ehdo­tuk­sia ja ongelmia nor­maalin komitea- tai selvi­tys­mi­estyön per­in­po­h­jaisu­udel­la. Kaikkia tieto­ja ja lähteitä ei ole sik­si ehdit­ty tark­istaa per­in­po­h­jais­es­ti eikä kaikkia argu­ment­te­ja ole keskustel­tu huolel­lis­es­ti läpi. Emme rajoite­tun aikamme puit­teis­sa ole ehti­neet laskea ehdo­tustemme vaiku­tuk­sia julk­istalouteen. Sik­si raport­ti­amme on luet­ta­va idea­pa­pe­ri­na, jon­ka ajatuk­set ja huomiot toiv­ot­tavasti ansait­se­vat kri­ti­ikkiä, lisä­tutkimus­ta ja keskustelua.

Kiitämme keskusteluista ja avus­ta VATT:n tutk­i­joi­ta Katari­ina Nils­son Hakkalaa ja Heik­ki Viita­mäkeä, VATT:n johtavaa ekon­o­mis­tia Kari Hämäläistä sekä Aarhusin yliopis­ton pro­fes­so­ria Tor­ben Ander­se­nia ilman, että kukaan heistä tietenkään olisi vas­tu­us­sa raport­timme ajatuk­sista ja mah­dol­li­sista heikkouksista.

 

Helsingis­sä, 20.2.2013

 

 

 

Osmo Soin­in­vaara                                                          Juhana Vartiainen

 

 

 

 

1. Johdanto: Suomesta puuttuu matalapalkkatyötä

 

Suomelle ja pohjo­is­maille yhteinen ongel­ma on lyhyen koulu­tuk­sen varas­sa ole­vien ihmis­ten alhainen työl­lisyysaste. Sen kään­töpuole­na on mata­la­palkkaisten suh­teel­lisen alhainen osu­us kaik­ista työl­li­sistä. Euro­statin vuot­ta 2010 koske­van tilas­ton mukaan vain 5,9 pros­ent­tia Suomen palka­nsaa­jista oli luokiteltavis­sa mata­la­palkkaisik­si, kun mata­la­palkkaisu­u­den kri­teer­inä on, että tun­tia kohti las­ket­tu ansio on alle 2/3 kaikkien palka­nsaa­jien medi­aan­i­tun­tian­sios­ta. Suomen luke­ma oli EU:n toisek­si pienin, ja vain Ruot­sis­sa vas­taa­va osu­us oli vielä alhaisem­pi (2,5%).

Mata­la­palkkaisu­us ei tietenkään ole mikään tavoite sinän­sä. Mata­la­palkkatyön vähäisyys on kuitenkin ongel­ma juuri sik­si, että perusas­teen koulu­tuk­sen varas­sa ole­vien työl­lisyysaste on niin alhainen. Perusas­teen koulu­tuk­sen miesten työl­lisyysaste on ollut 1990-luvul­ta läh­tien vain 50 pros­entin luokkaa ja on meneil­lään ole­van talouskri­isin aikana laskenut vain noin 45 pros­ent­ti­in. Alhainen luku kät­kee tietysti taak­seen myös varsin lyhyet työu­rat, ks. kuvio 1. Sama ilmiö näkyy myös tämän ryh­män korkeana työttömyysriskinä.

 

 

Kuvio 1. Perusas­teen koulutet­tu­jen työl­lisyysas­teet ikäryh­mit­täin vuon­na 2011, Suo­mi ja Ruot­si. Lähde: Euro­stat – työvoimatutkimus (ISCED97-luok­i­tuk­sen tasot 0–2, joi­ta Suomes­sa vas­taa­vat perusk­oulu­tus sekä vapaae­htoinen 10. luok­ka). Lainat­tu julka­is­us­ta Kari Hämäläi­nen, Näkökul­mia Suomen ja Ruotsin työ­markki­noi­hin, julka­is­us­sa Kil­pailukyky ja työn tar­jon­ta – oppia Ruotsin koke­muk­sista. Val­tioneu­vos­ton kanslian raport­ti­s­ar­ja 4/2012.

Työl­lisyysas­teen ero Suomen ja Ruotsin välil­lä ei ole nais­ten kohdal­la kovin merkit­tävä eläkeikäisiä luku­un otta­mat­ta. Miehillä ero on suurem­pi. Vähän koulutet­tu­jen alhaista työl­lisyysastet­ta pide­tään kuitenkin Ruot­sis­sakin merkit­tävänä ongel­mana, johon koete­taan löytää ratkaisuja.

Ongel­maa voi havain­nol­lis­taa seu­raav­il­la kuvioil­la, joista ilmenevät koulu­tus­ryh­mit­täiset työl­lisyysas­teet ja keskimääräiset palkkata­sot vuodelta 2011. Talousti­eteelli­nen tutkimus on osoit­tanut vaku­ut­tavasti, että ihmis­ten tulota­so riip­puu koulu­tuk­ses­ta. Hyvin toimivil­la työ­markki­noil­la työl­lisyy­den pitäisi olla korkea kaikil­la koulu­tus­ta­soil­la samal­la, kun keskimääräi­nen palkkata­so nousee koulu­tuk­sen pitu­u­den myötä. Toisin sanoen, jos työ­markki­nat toimi­si­vat hyvin, seu­raavien kuvioiden käyrien pitäisi olla kohtu­ullisen pystyjä niin, että työl­lisyysaste on korkea kaikil­la koulu­tus­ta­soil­la, mut­ta ansio­ta­so nousee koulu­tusvu­osien mukana.

Kuvio 2. Ikäryh­män 30–54 keskimääräi­nen työl­lisyysaste ja keskimääräi­nen kuukausi­palk­ka viidessä eri koulu­tus­ryh­mässä vuodelta 2008. Koulu­tus­ryh­mät ovat, kuvios­sa oikeal­ta vasem­malle: 1) ylem­pi korkea-aste, 2) alem­pi korkea-aste, 3) alin korkea-aste, 4) keski­aste, 5) alem­pi tai ylem­pi perusaste tai esi­aste. Lähde: laskel­mat FLEED-aineis­tos­ta ja palkkarakennetilastosta.

Kuvioista 2 ja 3 ilmenevät viiden koulu­tus­ryh­män työl­lisyysas­teet ja keskimääräiset ansio­ta­sot, ensin kuukau­sian­siomi­talle ja sit­ten tun­tian­siomi­talle. Kuviot on las­ket­tu parhaan työiän henkilöi­den eli 30–54 ‑vuo­ti­aiden suo­ma­lais­ten nais­ten ja miesten aineis­toista. Täl­lä ikä­valin­nal­la halu­taan raja­ta tarkastelu siihen joukkoon, jon­ka nor­maal­isti pitäisi olla työssä niin, että tarkastelu­ja sotke­vat mah­dol­lisim­man vähän pitkit­tyneet opin­non tai ennenaikaiset eläk­keet (tästä syys­tä työl­lisyysas­teet ovat näis­sä kuviois­sa korkeampia kuin koko työikäis­es­tä väestöstä laskettuina).

Ylimpi­en koulu­tus­ryh­mien osalta tilanne näyt­tääkin siltä kuin pitäisi. Työl­lisyysas­teet ovat 90 pros­entin luokkaa ja palkkata­so riip­puu koulu­tuk­ses­ta kuten voi odot­taa. Kah­den alim­man koulu­tus­ryh­män tilanne on kuitenkin toinen. Eri­tyis­es­ti vähiten koulu­tus­ta saa­neel­la ryh­mäl­lä työ­markki­nat eivät toi­mi mielekkääl­lä taval­la. Vain perusk­oulun varas­sa ole­vien kuukausi- ja tun­tian­siot ovat vain mität­tömän eron päässä seu­raavas­ta, keski­as­teen koulu­tus­ryh­mästä. Työl­lisyysaste putoaa kuitenkin roimasti näi­den ryh­mien välillä.

Kuvio 3. Ikäryh­män 30–54 keskimääräi­nen työl­lisyysaste ja keskimääräi­nen tun­tipalk­ka viidel­lä eri koulu­tus­ryh­mäl­lä vuodelta 2008. Koulu­tus­ryh­mät ovat, kuvios­sa oikeal­ta vasem­malle: 1) ylem­pi korkea-aste, 2) alem­pi korkea-aste, 3) alin korkea-aste, 4) keski­aste, 5) alem­pi tai ylem­pi perusaste tai esi­aste. Lähde: laskel­mat FLEED-aineis­tos­ta ja palkkarakennetilastosta.

Tässä mielessä voi sanoa, että Suomes­ta puut­tuu mata­la­palkkatyötä ja työ­markki­nat eivät toi­mi vähän koulutet­tu­jen osalta. Siir­ryt­täessä toisek­si alim­mas­ta alimpaan koulu­tus­ryh­mään ansio­ta­so ei putoa juuri ollenkaan, mut­ta vain noin 2/3 tämän ryh­män parhaan työiän ihmi­sistä on työllisiä.

Osa viimeisen ryh­män työl­lisyysas­teen alhaisu­ud­es­ta selit­tyy toki ryh­män kir­javu­udel­la. Siinä ovat mukana vaikka­pa vajaakun­toiset ja kehi­tys­vam­maiset. Toisin sanoen, työl­lisyysas­teen alhaisu­u­den ja koulu­tusas­teen alhaisu­u­den taustal­la voi olla samo­ja tekijöitä.

Pudo­tus mui­hin koulu­tus­ryh­mi­in on kuitenkin niin iso, että sitä on vaikea selit­tää ilman, että joudu­taan puhu­maan työ­markki­noiden toimin­nas­ta. Olisiko mah­dol­lista saavut­taa lop­putu­los, jos­sa työl­lisyysaste myös perusk­oulun varas­sa oleville olisi korkeampi? Tämä saat­taa edel­lyt­tää markki­na­palkkaa, joka olisi keskimäärin tämän ryh­män työl­listyneen osajoukon nyky­istä keskipalkkaa alem­pana.[1] Jos yhteiskun­ta on sitä mieltä, että työt­tömien ja perusk­oulun varas­sa ole­vien tulota­so ei saa alen­tua, on mietit­tävä sitä, miten hei­dän toimeen­tu­loaan voisi täy­den­tää. Vai­h­toe­htois­es­ti voi miet­tiä, olisiko tämän ryh­män työl­lisyyt­tä mah­dol­lista nos­taa nykyisel­läkin palkkata­sol­la niin, että taval­la tai toisel­la työl­listymi­nen olisi tälle ryh­mälle itsessään houkut­tel­e­vam­paa tai tämän ryh­män ihmis­ten palkkaami­nen olisi työ­nan­ta­jille nyky­istä kan­nat­tavam­paa. Tämä johtaa kysymyk­seen siitä, voidaan nyky­istä sosi­aal­i­tur­vaa suun­na­ta enem­män mata­la­palkkatyöl­lisen toimeen­tu­lon täydentäjäksi.

Alhainen työl­lisyysaste johtuu joko kysyn­tä- tai tar­jon­tatek­i­jöistä. Tar­jon­taon­gel­ma tarkoit­taa, että vain perusk­oulun varas­sa oleville ei ole riit­tävän houkut­tel­e­vaa tar­jo­ta työ­panos­taan työ­markki­noille eli hakea työtä. Tässä tapauk­ses­sa siis vai­h­toe­htoinen tulota­so, joka voi koos­t­ua tulon­si­ir­roista ja/tai omaisu­us­tu­loista lisät­tynä suurem­mal­la vapaa-ajal­la, tuot­taa henkilölle houkut­tel­e­vam­man vaihtoehdon.

Toinen mah­dol­lisu­us on, että työl­listymistä rajoit­taa kysyn­täon­gel­ma. Kysyn­täon­gel­ma merk­it­see, että henkilö kyl­lä halu­aisi tehdä työtä esimerkik­si koulu­tus­ryh­män tyyp­il­lisel­lä keskipal­ka­lla tai pal­ka­lla, joka ei ylitä henkilön tuot­tavu­ut­ta, mut­ta ei löy­dy työ­nan­ta­jia, jot­ka oli­si­vat halukkai­ta otta­maan henkilön töi­hin. Mata­la­suh­dan­teessa tämä voi olla yleinenkin tilanne. Mut­ta myös esimerkik­si vähim­mäis­palkat voivat rajoit­taa työ­suhtei­den muo­dos­tu­mista, jos vähim­mäis­palkat estävät työ­nan­ta­jaa ja työn­tek­i­jää solmi­mas­ta sel­l­aista työ­sopimus­ta, joka olisi molem­pi­en kannal­ta houkutteleva.

Kumpaakaan, tar­jon­ta- tai kysyn­täon­gel­maa ei voi etukä­teen sulkea pois. Vain perusk­oulun varas­sa ole­vien alhainen työl­lisyysaste on kuitenkin ongel­ma, joka on ollut näkyvis­sä pitkälti suh­dan­teista riip­pumat­ta. Tämä viit­taa tar­jon­tatek­i­jöi­den tärkey­teen. Tiedämme yri­tysky­se­ly­istä yleis­es­ti, että monil­la toimi­aloil­la on jatku­via rekry­toin­ti­vaikeuk­sia, eri­tyis­es­ti korkea­suh­dan­teis­sa, mut­ta jos­sain määrin myös mata­la­suh­dan­teis­sa. Täl­laisia toimi­alo­ja ovat esimerkik­si rak­en­t­a­mi­nen, siivousala ja kul­je­tusala. On tietysti mah­dol­lista, että yri­tys­ten vaa­timuk­set ovat liian suuria hak­i­joiden kyky­i­hin näh­den, mut­ta työl­listymistä rajoit­taa toden­näköis­es­ti myös ihmis­ten työn tar­jon­ta eli halut­to­muus hakeu­tua töihin.

Mata­la­palkkaisu­us ei tietenkään ole tavoite sinän­sä. Korkea työl­lisyys sen sijaan on. Sik­si on mietit­tävä keino­ja, joil­la myös vähän koulute­tulle olisi nyky­istä houkut­tel­e­vam­paa ottaa työtä vas­taan ja jot­ka tek­i­sivät vähän koulute­tun työ­panok­ses­ta houkut­tel­e­vam­man myös työ­nan­ta­jan kannal­ta. Ongel­ma tulee toden­näköis­es­ti ole­maan entistäkin tärkeämpi, kos­ka tarvit­semme enem­män maa­han­muut­ta­jia ja työ­markki­noille tulee ihmisiä, joil­la ei ole esimerkik­si suo­ma­laista perusk­oulua tuke­naan. Myös maa­han­muut­ta­jien kieli­taito ja yleinen Suomen tun­te­mus voi olla puut­teel­lista. Silti kaikil­la pitäisi olla mah­dol­lisu­us työl­listyä ja nor­maal­i­ta­pauk­ses­sa myös velvol­lisu­us hakea työtä.

Yllä olev­as­ta kuvios­ta kävi ilmi, että alhainen työl­lisyysaste on tyyp­il­lis­es­ti vain perusk­oulun tai perusk­oulu­tuk­sen varas­sa ole­vien ongel­ma. Mut­ta työ­markki­noil­la voi tietysti olla koulu­tuk­ses­ta riip­pumat­ta ihmisiä, joiden markki­nae­htoinen palk­ka on alhainen tai joil­la joka tapauk­ses­sa on vaikea työl­listyä. Täl­laisia voivat olla vaikka­pa vajaakun­toiset. Tutkimuk­sen val­os­sa myös sekä nuorten että ikään­tynei­den (60–64 ‑vuo­ti­aat) työl­lisyysaste poikkeaa selvästi alaspäin ”parhaan työiän” 30–55 ‑ryh­mästä, ja mata­la­palkkatyön puute voi sik­si olla keskimääräistä merkit­tävämpi ongel­ma myös näille ryhmille.

 

2. Periaatteellisia lähtökohtia

Työ­suhdet­ta ei markki­na­t­aloudessa syn­ny, ellei se ole kan­nat­ta­va molem­pi­en osa­puolten kannal­ta. Työ­nan­ta­ja ei palkkaa poten­ti­aal­ista työn­tek­i­jää, jos tämän tuot­ta­ma arvon­lisä ei vas­taa hänestä aiheutu­via työvoimakus­tan­nuk­sia riskei­neen, eikä työn­tek­i­jä ota työtä vas­taan, jos siitä koitu­va tulon­lisäys ei riitä kor­vaa­maan työstä aiheutu­vaa vapaa-ajan mene­tys­tä ja muu­ta haittaa.

Jot­ta ihmi­nen voi työl­listyä työ­markki­noil­la, työl­listymisen täy­tyy siis olla houkut­tel­e­vaa sekä työl­listyvän henkilön että työl­listävän yri­tyk­sen kannal­ta. Yksilön reser­vaa­tiopalkan, eli alhaisim­man brut­topalkan, jol­la työn­teko on houkut­tel­e­vaa, täy­tyy olla alhaisem­pi kuin sen korkeim­man brut­topalkan, jon­ka yri­tys on vielä halukas mak­samaan niin, että henkilön työvoimakus­tan­nus ei ylitä hänen työ­nan­ta­jalle tuot­ta­maansa arvon­lisäys­tä. Jos täl­lainen palk­ka on ole­mas­sa, työl­listymi­nen on taloudel­lis­es­ti kan­nat­tavaa ja taloudel­lis­es­ti tehokas­ta eli molem­pia osa­puo­lia hyödyt­tävää. Täl­löin on peri­aat­teessa ole­mas­sa sel­l­ainen palkka­sopimus, jol­la työ­suhde toteu­tuu, kun­han osa­puo­let löytävät toisen­sa ja työ­sopimuk­selle ei ole mui­ta esteitä.

Nämä taloudel­liset lähtöko­h­dat ratkai­se­vat työl­lisyy­den toteu­tu­misen ja sen tehokku­u­den, eivätkä ulkop­uolis­ten käsi­tyk­set siitä, mikä on henkilöi­den tuot­tavu­us tai kyseisen työn hyödyl­lisyys suuren yleisön mielestä. Yksilön markki­natuot­tavu­us on otet­ta­va ajat­telun lähtöko­hdak­si, varsinkin nyky­maail­mas­sa, jos­sa yri­tys­ten yksit­täisetkin toimin­not usein ovat ulkois­tet­tavis­sa eikä yri­tys­ten sisäl­lä ole tilaa sisäiselle uudelleen­jaolle. Talouskeskustelus­sa koroste­taan usein yri­tys­ten yhteiskun­nal­lisia vas­tui­ta, uno­htaen samal­la, että yri­tyk­set toimi­vat nykyään kan­sain­välisessä kil­pailus­sa ja kil­pailu on lisään­tynyt myös koti­maan markki­noil­la. Yri­tyk­selle kan­nat­ta­mat­tomien työ­suhtei­den ylläpitämi­nen on sen vuok­si vaikeaa; ei sik­si, että yri­tysjo­hto olisi sydämetön­tä, vaan sik­si, että kan­nat­ta­mat­to­muus johtaa heikkoon kilpailuasemaan.

Pohjo­is­mainen hyv­in­voin­ti­val­tio edel­lyt­tää laa­jaa veropo­h­jaa ja suuria vero­tu­lo­ja. Hyv­in­voin­ti­val­tion rahoit­ta­mi­nen kestävästi ei onnis­tu ilman riit­tävän korkeaa työl­lisyysastet­ta. Eli­naikanamme yhteiskunnal­ta saa­mamme palvelu­paket­ti on niin mit­ta­va, että se edel­lyt­tää meiltä jokaiselta myös mit­tavaa työ­panos­ta. Ekon­o­mistien kielel­lä asetel­maa voi kuva­ta niin, että vapaa-ajan hin­ta on yksilölle alhaisem­pi kuin yhteiskun­nalle. Jos henkilö lopet­taa työn­teon tai pienen­tää työ­panos­taan, hänen tulota­son­sa toki las­kee, mut­ta elin­ta­son lasku ei vält­tämät­tä ole dra­maat­ti­nen. Julk­ispalve­lut ja hyvä pohjo­is­mainen infra­struk­tu­uri ovat edelleen käytet­tävis­sä, ja tulon­si­ir­rot sekä pro­gres­si­ivi­nen vero­tus paikkaa­vat palkan pienen­e­mis­es­tä tai lop­pumis­es­ta aiheutu­vaa tulon­mene­tys­tä. Koko kansan­talouden kannal­ta mene­tys on kuitenkin suurem­pi, kos­ka menetetään henkilön tuot­ta­ma koko arvon­lisä, jos­ta osa on aiem­min pää­tynyt julk­ispalvelu­jen ja tulon­si­ir­to­jen rahoit­tamiseen. Jot­ta hyv­in­voin­ti­val­tio voitaisi­in rahoit­taa, val­tio­val­lan on pakko huole­htia siitä, että työl­lisyysaste on kohtu­ullisen korkea.

Täl­lä emme tietenkään tarkoi­ta, että pelkkä työn­teko olisi elämän tarkoi­tus. On ole­mas­sa hyviä perustelu­ja senkin puoles­ta, että tule­vaisu­u­den korkeampi tuot­tavu­us tek­isi ihmi­sistä onnel­lisem­pia, jos siitä nau­tit­taisi­in eri­toten pidem­män vapaa-ajan muo­dos­sa.[2] Tämä voi ollakin jopa kohtu­ullisen toden­näköi­nen tule­vaisu­u­denku­va. On mah­dol­lista, että tule­vaisu­u­den asun­to- ja muu­ta var­al­lisu­ut­ta perivät ikäko­hor­tit eivät halu­akaan tehdä niin pitkää työu­raa kuin mitä pitkän aikavälin ennus­tuk­set täl­lä het­kel­lä edel­lyt­tävät. Sil­loin on löy­det­tävä uuden­laisia ratkaisu­ja hyv­in­voin­tipalvelu­jen rahoitukseen.

Oli pitkän aikavälin tule­vaisu­u­denku­va tältä osin mil­lainen tahansa, nyt voimas­sa ole­vat eduskun­nan säätämät hyv­in­voin­tipalve­lut ja tulon­si­ir­rot on silti rahoitet­ta­va ilman, että julk­istaloutemme tas­apaino järkkyy. Tämä edel­lyt­tää korkeaa työl­lisyysastet­ta eri­tyis­es­ti kulu­val­la ja seu­raaval­la vuosikymmenel­lä, jol­loin huolto­suhde jatku­vasti heikentyy.

Korostamme tähän kysymyk­seen liit­tyvää yhteiskun­ta­sopimus­ta, joka on mei­dänkin pohdiskelumme lähtöko­htana. Yksilön ja val­tio­val­lan (eli kaikkien muiden yksilöi­den) oikeudet ja vas­tu­ut on pidet­tävä tas­apain­os­sa. Val­tio­val­lal­la on velvol­lisu­us toimia niin, että jokaiselle kansalaiselle on tar­jol­la riit­tävä perus­tur­va ja perus­palve­lut sekä sel­l­aiset tukipalve­lut, joil­la kansalaisen on helpom­pi työl­listyä työ­markki­noil­la. Tämän vastapain­ona val­tio­val­lal­la on oikeus edel­lyt­tää, että työikäi­nen ja työhön kykenevä osal­lis­tuu työ­markki­noille, hakee työtä, tekee työtä ja ottaa tarvit­taes­sa osaa val­tio­val­lan jär­jestämi­in toimen­piteisi­in, joil­la työl­listymisen toden­näköisyyt­tä paran­netaan. Yksilön näkökul­mas­ta voi määritel­lä saman­laisen oikeu­den ja velvol­lisu­u­den parin. Yksilöl­lä on oikeus hyvään perus­tur­vaan ja perus­palvelui­hin sekä työvoima­hallinnon palvelui­hin, jot­ka aut­ta­vat työl­listymään. Vas­taavasti yksilöl­lä on velvol­lisu­us osal­lis­tua työ­markki­noille, tehdä työtä sekä olla mukana toimen­piteis­sä, joil­la työl­listymistä edistetään.

Jos merkit­tävä joukko ihmisiä on vail­la työtä, joko työt­töminä – eli peri­aat­teessa työ­markki­noiden käytet­tävis­sä mut­ta vail­la työtä – tai työvoiman ulkop­uolel­la, taustal­la voi olla joko kysyn­tä- tai tarjontaongelma.

Tarjonta – työnteon kannattavuus yksilön kannalta

Tar­jon­taon­gel­ma syn­tyy, jos työn etsimi­nen tai vas­taan­ot­ta­mi­nen ei yksilön näkökul­mas­ta ole riit­tävän houkut­tel­e­vaa. Tähän voi tietysti olla monia syitä, eivätkä kaik­ki työikäiset mis­sään yhteiskun­nas­sa ole työ­markki­noiden käytet­tävis­sä. Julki­nen val­ta voi kuitenkin toimia niin, että työn hakem­i­nen ja sen tekem­i­nen mah­dol­lisim­man usein olisi taloudel­lis­es­ti houkut­tel­e­vaa siihen ver­rat­tuna, että henkilö elää tulon­si­ir­to­jen varas­sa. Olen­naista on se, mil­lainen on henkilön vai­h­toe­htoinen tulota­so, kun hän ei ole työssä.

Työn tar­jon­taan eli siihen, mil­lä palkkavaa­timuk­sil­la ja mil­lä muil­la ehdoil­la henkilö tar­joaa työtään työ­markki­noille, vaikut­taa koko sosi­aal­i­tur­va- ja vero­jär­jestelmämme. Talousti­eteil­i­jät laske­vat mikroaineis­toista työl­listymisveroast­ei­ta, eli mittare­i­ta sille, miten kan­nat­tavaa eri koti­taloustyyp­pi­en näkökul­mas­ta työl­listymi­nen on. Työl­listymisveroaste ker­too sen, miten suuri osa työl­listymisen aiheut­ta­mas­ta brut­topalkan lisäyk­ses­tä häviää vero­jen nousu­un ja tulon­si­ir­to­jen pienen­e­miseen. Keskimääräiset työl­listymisveroas­t­eet eivät vaikka­pa Ruot­si­in ver­rat­tuna ole Suomes­sa keskimäärin eri­tyisen korkei­ta, vaan samaa luokkaa kuin naa­puri­maas­samme, ks. taulukko 1.

Taulukko 1. Keskimääräiset työl­listymisveroas­t­eet Suomes­sa ja Ruotsissa, %

Ruot­si Suo­mi
2006 2010 2007 2010
Kaik­ki yht. 77.8 67.6 62.4 62.1
Yksi­na­su­va 75.8 65.0 67.6 67.2
Yksin­huolta­ja 79.5 68.7 73.4 74.5
Lapse­ton pari 72.0 62.0 59.0 61.1
Kah­den huolta­jan talous 84.0 72.5 64.9 63.1

Lainat­tu julka­is­us­ta Kari Hämäläi­nen, Näkökul­mia Suomen ja Ruotsin työ­markki­noi­hin, julka­is­us­sa Kil­pailukyky ja työn tar­jon­ta – oppia Ruotsin koke­muk­sista. Val­tioneu­vos­ton kanslian raport­ti­s­ar­ja 4/2012.

 

Suomes­sa val­lit­se­vat keskimääräiset työn kan­nus­timet eivät siis yleis­es­ti näytä eri­tyisen matalil­ta. Keskiar­vot eivät kuitenkaan ker­ro ongel­mas­ta kovin paljon. Ne kätkevät taak­seen suur­ta vai­htelua, ja ongel­mallisia ovat nimeno­maan ne tapauk­set, jois­sa työl­listymisveroaste on poikkeuk­sel­lisen korkea. Olli Kärkkäisen JUTTA- mallin avul­la tekemien laskelmien mukaan kaik­ista työt­tömistä 15 % ja työt­tömistä yksin­huolta­jista peräti kol­mannes on sel­l­aises­sa kan­nustin­loukus­sa, että palka­s­ta jää alle 20 % käteen[3]  Tutkimus saat­taa aliarvioi­da ongel­maa, sil­lä toimeen­tu­lotuen mallint­a­mi­nen JUT­TA-mallis­sa on puut­teelli­nen ja toimeen­tu­lotues­sa hyväksyt­täviä enim­mäisvuokria on aineis­tovuo­den 2006 jäl­keen korotet­tu merkit­tävästi. Kan­nustin­loukut johta­vat hel­posti pitkit­tyvään työt­tömyy­teen. Joidenkin maanti­eteel­lis­ten aluei­den mata­la­palkkaisten ryh­mien ja koti­taloustyyp­pi­en osalta tilanne voi olla sel­l­ainen, ettei työl­listymi­nen todel­lakaan ole eri­tyisen kan­nat­tavaa. Kaikkien ryh­mien sisäl­lä voi niin ikään olla osajoukko­ja, joiden työl­listymisveroaste on korkea. Epäilemme myös, että mikroaineis­tois­sa aliedustet­tuina ole­vien heikon työ­markki­na-ase­man henkilöi­den tapauk­ses­sa toimeen­tu­lo­tu­ki johtaa käytän­nössä korkeam­paan työl­listymisveroas­t­eeseen kuin mitä taulukon 1 keskiar­volu­vuista ilme­nee. Lisäk­si vaikka­pa yksin­huolta­jien työl­listymisen kyn­nys on korkea myös taulukon 1 mukaan. Vaik­ka työn tekem­i­nen yleen­sä nos­taa tulota­soa, toises­sa vaakakupis­sa on työn rasit­tavu­us ja vähäisem­pi vapaa-aika.

Lisäk­si työl­listymistä voi käytän­nössä sal­va­ta byrokra­t­ian toim­inta. Vakaa­ta tulon­si­ir­toa työt­tömänä tai työvoiman ulkop­uolel­la – esimerkik­si työkyvyt­tömyy­seläk­keel­lä – saa­van näkökul­mas­ta työn­teko voi olla riskaa­belia, jos tulon­si­ir­ron saami­nen keskey­tyy eikä työ­tu­lon saami­nen ole vuoren­var­maa. Toimeen­tu­lo­tukea jätetään sitä pait­si ilmeis­es­ti mak­samat­ta use­an seu­raa­vankin kuukau­den ajan, jos henkilö on onnis­tunut jos­sain kuus­sa itse han­kki­maan tuloja.

Kaikissa pohjo­is­mais­sa on 1990-luvul­ta läh­tien viety työvoima- ja sosi­aalipoli­ti­ikkaa aktivoivaan ja ehdol­liseen suun­taan. Täl­lä taval­la koete­taan jol­lain taval­la aset­taa ei-työl­lis­ten osalta tukien ehdok­si velvol­lisu­us ottaa työtä vas­taan. Suomes­sa on käytössä 1–3 kuukau­den karensse­ja työ­markki­nat­uen mak­sus­sa, ja sel­l­ainen voi tul­la voimaan, jos työtön kieltäy­tyy tar­jo­tus­ta työstä tai työvoimapoli­it­tis­es­ta toimen­piteestä tai keskeyt­tää sel­l­aisen. Käytän­nössä täl­laiset velvoit­teet har­voin toimi­vat tehokkaasti varsi­naista työl­listymistä edis­tävästi, kos­ka työ­nan­ta­ja ei kuitenkaan halua palkata vas­ta­hakoisia. Lisäk­si harkin­nan­varainen toimeen­tu­lo­tu­ki voi heiken­tää ehdollisuutta.

Tukien ehdol­lisu­us voi kuitenkin jo sel­l­aise­naan lisätä työt­tömien työn­hakua. Tan­skalaistyyp­piseen aktivoin­tipoli­ti­ikkaan kuu­luu laa­ja joukko aktivoin­ti­toimen­piteitä, ja käsit­telemme sitä luvus­sa 5.

Akti­ivi­nen ja aktivoi­va työvoimapoli­ti­ik­ka on tärkeää myös sel­l­aisen raken­nemuu­tok­sen aikana, joka Suomel­la nyt on edessään. Suomes­sa on tutkimuk­sen val­os­sa pohjo­is­maisit­tain alhainen ammatill­i­nen liikku­vu­us ja toimi­alo­jen väli­nen liikku­vu­us[4], ja työvoimapoli­ti­ikan tehtävänä on myös koet­taa akti­ivis­es­ti aut­taa, ohja­ta ja patis­taa alan tai ammatin vai­h­dok­si­in sil­loin, kun se on tarpeellista.

 

Kysyntä – työnantajan kynnykset ja työn hinta

Työl­listymistä voi estää myös kysyn­täon­gel­ma, jol­loin työhalukas henkilö ei ole työ­nan­ta­jan kannal­ta kiin­nos­ta­va. Kysyn­täon­gel­mat liit­tyvät usein suh­dan­teisi­in. Taan­tu­malle on tyyp­il­listä, että yri­tyk­set eivät heikon kysyn­nän vuok­si halua palkata tai pitää töis­sä ihmisiä, jot­ka nor­maali­olois­sa työl­listy­i­sivät. Sik­si taan­tu­mas­sa pitää paikkansa, että “työ­paikko­ja ei ole” samas­sa mitas­sa kuin normaalioloissa.

Taan­tu­ma ei kuitenkaan ole talouden pysyvä tila. Markki­na­t­aloudessa ei val­litse pysyvää kokon­aiskysyn­nän puut­teen ongel­maa. Sik­si tar­jon­tatek­i­jät ovat talouden pitkän aikavälin työl­lisyy­den kannal­ta ensisi­jaisia. Usein ajatel­laan, että työl­lisyyt­tä rajoit­taa se, “ettei työ­paikko­ja ole”. Tämä on tieteel­lis­es­ti kestämätön myyt­ti. Se voi pitää paikkansa vain rajat­tu­jen toimi­alo­jen ja ammat­tiryh­mien suh­teen. Työ­paikko­jen määrää ei ole mis­sään säädet­ty millekään mak­sim­i­ta­solle. Markki­na­t­aloudessa on syviä taan­tu­mia luku­un otta­mat­ta aina työtä tar­jol­la, ja kysymys on siitä, mihin hin­taan sitä halu­taan tehdä ja mil­laista työtä suos­tu­taan tekemään. Suomes­sakin on kyse­lyi­den perus­teel­la jatku­vasti toimi­alo­ja, jois­sa on mah­dol­lista työl­listyä ja jois­sa työvoiman saatavu­us rajoit­taa työl­lisyyt­tä. Markki­na­t­alous­maid­en työ­markki­noil­la syn­tyy ja lop­puu vuosit­tain tyyp­il­lis­es­ti n. 15 pros­ent­tia koko työl­lisyy­destä. Suomen tapauk­ses­sa tämä siis tarkoit­taa, että vuosit­tain tehdään noin 300 000–400 000 rekry­toin­tia. Mitä enem­män työ­markki­noil­la on työn hak­i­joi­ta, sitä korkeampi työl­lisyys saavute­taan, ja mitä enem­män työ­markki­noil­la on työ­nan­ta­jia otta­mas­sa palveluk­seen, sitä korkeampi työl­lisyys saavutetaan.

Yksi mah­dolli­nen kysyn­täon­gel­ma syn­tyy, jos henkilö olisi peri­aat­teessa työl­lis­tet­tävis­sä molem­pia osa­puo­lia tyy­dyt­täväl­lä pal­ka­lla, mut­ta vähim­mäis­palk­ka estää työl­listymisen. Tämä on toden­näköis­in­tä sel­l­ais­ten ihmis­ten tapauk­ses­sa, joiden markki­natuot­tavu­us on alhainen. Täl­laisia voivat olla esimerkik­si puut­teel­lis­es­ti suomen kieltä taita­vat koulut­ta­mat­tomat maa­han­muut­ta­jat. Tältä osin on tärkeää arvioi­da myös työe­htosopimusten toim­intaa ja eri­tyis­es­ti sitä, sal­paa­vatko niiden tehtäväko­htaiset vähim­mäis­palkat pieni­palkkaisten työl­lisyyt­tä. Tähän kysymyk­seen on vaikeaa saa­da kovin var­maa vas­taus­ta, mut­ta sitä voidaan arvioi­da palkkatiedon varas­sa. Pohjo­is­maiset ver­tailut osoit­ta­vat, että vähim­mäis­palkat ovat Suomes­sa suun­nilleen pohjo­is­maista tasoa tai hie­man alhaisem­pia.[5]

Esimerkik­si nuorten, ikään­tynei­den ja maa­han­muut­ta­jien tapauk­ses­sa voisi olla perustel­tua sal­lia työe­htosopimusten alhaisim­mat palkat alit­ta­va palkkaus. Sekä nuoru­us, korkea ikä että hil­jan syn­tynyt maa­han­muut­ta­jas­ta­tus ovat tilo­ja, jot­ka ovat työ­markki­noiden näkökul­mas­ta ohimeneviä ja joi­ta on läh­es mah­do­ton­ta väären­tää. Sik­si työe­htosopimusten alhaisim­mat palkat alit­ta­va palk­ka vaikka­pa nuo­rille tai maa­han­muut­ta­jille ei uhkaa merkit­tävästi muiden palkkata­soa, mut­ta voi silti tasoit­taa ikäryh­mien välisiä työl­lisyysastei­den eroja.

Kysyn­täpuolen ongelmia lisäävät työ­nan­ta­jalle työl­listymis­es­tä lankea­vat sosi­aaliset kus­tan­nuk­set. Kysyn­tää voi siis rajoit­taa se, että työ­nan­ta­jan näkökul­mas­ta työ­suh­teeseen liit­tyy riske­jä korkeam­mista kus­tan­nuk­sista, kuten vaikka­pa työn­tek­i­jän sairaud­es­ta, raskaud­es­ta tai työkyvyt­tömyy­destä aiheutu­vista kus­tan­nuk­sista. Käymme tässä kir­joituk­ses­sa läpi näitä kus­tan­nuk­sia ja niiden tasaamisen mah­dol­lisuuk­sia niin, että mata­la­palkkainen työ olisi nyky­istä yleisempää.

Tarjonta- ja kysyntäongelmat ja matalapalkkainen työ

Tar­jon­ta- ja kysyn­täon­gel­mat yhdis­tyvät sel­l­aises­sa tapauk­ses­sa, jos­sa henkilön tuot­tavu­us on niin alhainen, ettei henkilö ole yri­tyk­selle kiin­nos­ta­va alhaisel­lakaan pal­ka­lla. Tietysti jois­sakin tapauk­sis­sa ei ole edes mielekästä pyrk­iä työl­listymiseen ja sitä varten on ole­mas­sa eläke­jär­jeste­lyjä esimerkik­si vaikeasti vam­mau­tuneille. Työ­nan­ta­jan ja työn­tek­i­jän ”matchi” voi niin ikään olla ker­ta kaikki­aan epä­sopi­va. Kaikkien työ­suhtei­den ei tulekaan syn­tyä. Jos työ on niin mata­latuot­toista, että palk­ka jää pienek­si, työn­tek­i­jän on syytäkin yrit­tää hakeu­tua tuot­tavam­paan työhön. Jos työn­tek­i­jä on juuri tähän työ­paikkaan sovel­tuma­ton, on parem­pi, että hän hakeu­tuu toiseen, itselleen parem­min sopi­vaan työhön ja tilalle tulee kyseiseen työhön soveltuvampi.

Tiet­ty työt­tömyys on siis nor­maali osa työ­markki­noiden toim­intaa. Kansan­taloudel­lisek­si ongel­ma muo­dos­tuu, kun osa työvoimas­ta jää tyystin vaille käyt­töä. Täl­löin voidaan syys­tä puhua työ­markki­noiden raken­neon­gel­mas­ta. Olemme iden­ti­fioi­neet seu­raavia ryh­miä, joiden kohdal­la työl­lisyys näyt­tää mielestämme jäävän liian alhaisek­si. Ryh­mät menevät osit­tain päällekkäin.

  1. Mata­la henkilöko­htainen tuot­tavu­us. Henkilöt, joiden henkilöko­htainen tuot­tavu­us jää tai joiden tuot­tavu­u­den työhön otta­ja olet­taa jäävän niin mata­lak­si, ettei työ­panok­ses­ta kan­na­ta mak­saa työe­htosopimusten vaa­ti­maa palkkaa.
  2. Korkei­den asumiskus­tan­nusten alueel­la mata­la­palkkaises­ta työstä työt­tömäk­si jääneet. Mis­sä asum­i­nen on kallista, pieni­palkkainen työ tuot­taa vain pienen tulon­lisän sosi­aal­i­tur­vaan nähden.
  3. Muut­to­tap­pioaluei­den työt­tömät. Paikkakunnal­ta ei löy­dy työtä, jon­ka tuot­to riit­täisi kat­ta­maan työe­htosopimusten mukaisen palkan.
  4. Mata­la­palkkaises­ta työstä työt­tömänä ole­va yksin­huolta­ja. Sosi­aal­i­tur­vas­sa on lap­siko­ro­tuk­set, mut­ta palkois­sa ei ole. Tämä ongel­ma kos­kee myös kah­den huolta­jan per­heitä, joista toinen van­hem­mista on työtön mata­la­palkkaises­ta työstä.
  5. Nuoret työ­markki­noille tule­vat. Nuorten tuot­tavu­u­den olete­taan ole­van mata­la uran alku­vai­heessa. Kos­ka työ­suh­teet ovat lyhy­itä, työ­nan­ta­jan ei kan­nat­ta investoi­da nuoreen, jot­ta hänestä myöhem­min kehit­ty­isi osaa­va työn­tek­i­jä yritykseen.
  6. Ikään­tyneet työn­tek­i­jät. Toisin kuin Ruot­sis­sa, ikään­tyneet työn­tek­i­jät eivät ole halut­tua työvoimaa, minkä seu­rauk­se­na 50-vuo­ti­aan työt­tömäk­si joutuneen ei ole help­po löytää uut­ta työ­paikkaa ja eläkeiän saavut­taneista pyritään usein eroon.
  7. Nuoret naiset. Työ­nan­ta­jat pelkäävät per­he­vap­aiden tuot­tamia kus­tan­nuk­sia eivätkä palkkaa mielel­lään nuo­ria naisia.
  8. Ter­vey­deltään heikot. Työ­nan­ta­jat pelkäävät tiheään sairastele­vista työn­tek­i­jöistä tai varhaiseläk­keelle joutu­vista aiheutu­via kustannuksia.
  9. Ammat­tin­sa menet­täneet. Talouden raken­nemuu­tok­sen vuok­si moni menet­tää entisen ammat­tin­sa pysyvästi ja viivyt­telee siir­tymistä aiem­paa mata­la­palkkaiseen työhön

Koetamme seu­raavis­sa luvuis­sa käy­dä läpi näitä tapauk­sia. Olemme vaku­ut­tunei­ta siitä, että monis­sa tapauk­sis­sa työl­lisyyt­tä voi edis­tää sel­l­aisil­la tuk­i­jär­jeste­ly­il­lä, joil­la työl­listymi­nen tehdään nyky­istä houkut­tel­e­vam­mak­si. Palk­ka ja tulon­si­ir­rot on siis sovitet­ta­va yhteen sen sijaan, että alhaisen markki­natuot­tavu­u­den ihmiselle mak­se­taan pelkkää tulon­si­ir­toa, joka ei tee työl­listymistä houkut­tel­e­vak­si. Kuten luvus­sa kolme osoita­mme, Suomeen on syn­tynyt toimeen­tu­lotuen varaan jonkin­lainen kohtu­ulli­nen ”kansalais­palk­ka”, jon­ka saamisen ehtona on kuitenkin se, ettei henkilö tee työtä lainkaan tai vain hyvin vähän. Täl­lais­es­ta pas­sivoivas­ta ja vääristyneestä ”perus­tu­losta” olisi siir­ryt­tävä sosi­aal­i­tur­vaan, joka tekee työn­teosta kilpailukykyisempää.

Jois­sakin tapauk­sis­sa parem­pi lop­putu­los voi edel­lyt­tää nyky­is­ten alhaisimpi­en taulukkopalkko­jen alit­tamista. Toinen kri­it­ti­nen kysymys on siinä, miten estetään yhteiskun­nan tuen val­u­mi­nen korkeampi­in palkkoi­hin niin, että työl­lisyys­lisäys jää vähäiseksi.

 

3. Työn tarjonnan esteet

 Ongelman paikallistaminen

Työn tar­jon­taa pieni­palkkai­sis­sa töis­sä rajoit­ta­vat Suomes­sa eri­tyis­es­ti kasvukeskusten kalli­it asumiskus­tan­nuk­set ja toisaal­ta sosi­aal­i­tur­vaan sisäl­tyvät lap­siko­ro­tuk­set. Työt­tömien asum­is­meno­ja kor­vataan yleisen asum­istuen ja eri­tyis­es­ti toimeen­tu­lotuen kaut­ta, mut­ta palka­nsaa­ja joutuu mak­samaan ne kokon­aan tai läh­es kokon­aan itse. Sekä työt­tömyysko­r­vauk­seen että toimeen­tu­lo­tu­keen sisäl­tyvät lap­siko­ro­tuk­set, joi­ta luon­nol­lis­es­ti ei ole palkois­sa. Sosi­aal­i­tur­va kil­paileekin lap­siper­hei­den osalta alimpi­en palkko­jen kanssa selvästi voimakkaam­min kuin lapset­tomien koti­talouk­sien tapauksessa.

Työn­teon kan­nus­timia heiken­tää toimeen­tu­lotuen läh­es automaat­ti­nen rooli työt­tömyys­tur­van täy­den­täjänä niil­lä, jot­ka eivät saa ansiosi­don­naista työt­tömyys­tur­vaa ja asu­vat vuokra-asun­nos­sa. Eri­tyisen pahas­sa kan­nustin­loukus­sa ovat vähän koulute­tut yksin­huolta­jat, joiden osalta pieni­palkkainen kokoaikatyökin kan­nat­taa huonos­ti osa-aikatyöstä puhu­mat­takaan. Työ­suhtei­den syn­tymisen esteet kasvukeskuk­sis­sa ja eri­tyis­es­ti Helsin­gin seudul­la pain­ot­tunevat työn tar­jon­taan. Pienel­lä pal­ka­lla ei kan­na­ta men­nä töihin.

On perustel­tua, että palkat ovat muu­ta maa­ta korkeampia kasvukeskuk­sis­sa, jois­sa asum­i­nen on kalli­im­paa. Näin taloudel­lista toimeli­aisu­ut­ta siir­tyy halvem­pi­en asumiskus­tan­nusten alueelle, mil­loin vain se on mah­dol­lista. Alueel­la, jos­sa asun­top­u­la jar­rut­taa taloudel­lista toimeli­aisu­ut­ta, ei ole syytä suosia mata­latuot­toisia elinkeino­ja. Tämän pääsään­nön rin­nal­la on kuitenkin pohdit­ta­va keino­ja työl­listää kasvukeskuk­sis­sakin niitä, joiden osaami­nen ja työkyky eivät riitä niin tuot­tavaan työ­paikkaan, että siitä saatavaa palkkaa vas­taan kan­nat­taa ottaa työ­paik­ka vas­taan. Täl­laises­sa tapauk­ses­sa on joko tuet­ta­va työ­nan­ta­jaa (esim. palkkatu­ki) tai tehtävä työ­paikan vas­taan­ot­ta­mi­nen taloudel­lis­es­ti houkut­tel­e­vam­mak­si yhdis­tämäl­lä ansio­tu­lo­ja ja tulonsiirtoja.

Kos­ka työn tar­jon­nan ongel­ma on toden­näköis­es­ti olen­nainen lähin­nä korkei­den asumiskus­tan­nusten alueil­la ja kos­kee siel­läkin lähin­nä vain vuokral­la asu­via, julkisen talouden kannal­ta on edullis­in­ta kohdis­taa toimet tähän joukkoon. Täl­löin kat­seet kohdis­tu­vat asum­is­tu­keen ja sen kehit­tämiseen nyky­istä parem­min tuke­maan pieniä palkkat­u­lo­ja saavia. Seu­raavas­sa keski­tytään tilanteeseen eri­tyis­es­ti pääkaupunkiseudul­la, sil­lä käsi­tyk­semme on, että juuri siel­lä jää kan­nusti­non­gelmien vuok­si syn­tymät­tä eniten työsuhteita.

Toimeentulotuen nurinkurinen rooli

Sosi­aal­i­tur­va­jär­jestelmän tulisi jopa perus­tus­lain mukaan rak­en­tua niin, että ensisi­jainen perus­tur­va (työ­markki­natu­ki + asum­is­tu­ki) tar­joaa pääsään­töis­es­ti parem­man tur­van kuin poikkeustapauk­si­in tarkoitet­tu viime­si­jainen tur­va (toimeen­tu­lo­tu­ki). Ajan saatossa nämä roolit ovat kään­tyneet toisin päin korkei­den asumiskus­tan­nusten alueil­la. Yleinen asum­is­tu­ki kor­vaa asum­is­meno­ja huo­mat­tavasti niukem­min kuin toimeen­tu­lo­tu­ki. Helsingis­sä toimeen­tu­lo­tu­ki kor­vaa asum­is­meno­ja yksinäisel­lä henkilöl­lä noin 300 euroa kuus­sa enem­män kuin yleinen asum­is­tu­ki. Tämä tarkoit­taa, että vuokral­la asu­vat pelkän työ­markki­nat­uen varas­sa elävät ovat jok­seenkin automaat­tis­es­ti oikeutet­tu­ja toimeen­tu­lo­tu­keen, elleivät koti­talouden muiden tulon­saa­jien tulot nos­ta koti­talout­ta toimeen­tu­lo­tuki­ra­jan yläpuolelle tai ellei omaisu­us estä toimeen­tu­lotuen saamista.

Toimeen­tu­lo­tu­ki koos­t­uu peru­sosas­ta ja kuit­te­ja vas­taan mak­set­tavas­ta lisäosas­ta. Lisäosamenoista suurim­mat liit­tyvät asumiseen. Lisäk­si voidaan mak­saa ehkäi­sevänä toimeen­tu­lo­tuke­na vaikka­pa las­ten har­ras­tus­meno­ja. Vuon­na 2013 yksin asu­van aikuisen peru­sosa on 477,26 euroa kuus­sa. Peru­sosa ja lisäosa yhteen­sä määräävät, kuin­ka paljon asi­akas on oikeutet­tu samaan rahaa elinku­lui­hin­sa. Tästä sum­mas­ta vähen­netään kaik­ki tulot, jopa rikok­sen uhrille määrä­tyt vahin­gonko­r­vauk­set. Jot­ta työn­teko kan­nat­taisi edes teo­ri­as­sa, vähen­tämät­tä jätetään 20 pros­ent­tia palkoista, joista on vähen­net­ty ennakon­pidä­tys, kuitenkin korkein­taan 150 euroa koti­talout­ta kohden kuukaudessa. Myyn­tikelpoinen omaisu­us tai pankki­tilil­lä ole­vat säästöt estävät toimeen­tu­lotuen saamisen. Samoin oikeus opin­to­lainaan vähen­netään toimeen­tu­lotues­ta, oli lainan nos­tanut tai ei. Kos­ka toimeen­tu­lotuen normi­menoista vähen­netään kaik­ki tulot, saa­jan kannal­ta ei ole mitään merk­i­tys­tä sil­lä, paljonko hän saa yleistä asum­is­tukea tai työt­tömyysko­r­vaus­ta. Toimeen­tu­lotuen yleisyys heiken­tää myös työt­tömyys­tur­vaan liit­tyviä sank­tioi­ta, sil­lä menetet­ty työt­tömyysko­r­vaus mak­se­taan toimeen­tu­lo­tuke­na. Työstä, koulu­tuk­ses­ta tai työvoimapoli­it­tis­es­ta toimen­piteestä kieltäy­tyvän toimeen­tu­lotuen peru­sosaa voidaan kuitenkin alen­taa 20 pros­en­til­la enin­tään kah­den kuukau­den ajal­ta. Tois­tu­va kieltäy­tymi­nen voi johtaa peru­sosan alen­tamiseen 40 pros­en­til­la. Niin­pä yksinäisen henkilön osalta 286,36 euroa lisät­tynä asum­is­menoil­la on min­imisum­ma, johon on aina oikeutettu.

Helsingis­sä toimeen­tu­lotues­ta mak­se­taan yksin asu­valle korkeim­mil­laan 650 euroa kuus­sa vuokraa asun­non kokoon ja kun­toon kat­so­mat­ta. Tämän päälle kor­vataan sähkö- ja vesi­lasku ja koti­vaku­u­tus keskimäärin noin 50 eurol­la kuus­sa. Tämä on toden­näköis­es­ti vähen­tänyt halpo­jen asun­to­jen tar­jon­taa vuokra­markki­noil­la. Tästä kär­si­jöik­si joutu­vat pieni­palkkaiset, jot­ka eivät saa kom­pen­saa­tio­ta kohon­neista vuokrista. Vaik­ka he saisi­vat yleistä asum­is­tukea, vuokrata­son kohoami­nen jää kokon­aan hei­dän tap­piok­seen, kun vuokrat ovat asum­istuen hyväksymien vuokrien yläpuolel­la. On työ­markki­noiden kannal­ta nurinkurista, että pien­tä palkkaa saa­va joutuu etsimään asun­ton­sa kauem­paa, mut­ta toimeen­tu­lotuen varas­sa ole­van kannal­ta asum­i­nen lähel­lä työ­paikko­ja on taloudel­lis­es­ti suun­nilleen sama­nar­voista kuin asum­i­nen syrjemmällä.

Yksi­na­su­va helsinkiläi­nen saa toimeen­tu­lo­tukea yli 1100 euroa kuus­sa. Hän pysyy toimeen­tu­lotuen piiris­sä vaik­ka pää­sisi töi­hin 1500 euron kuukausi­pal­ka­lla. Net­to­hyödyk­si työstä jää täl­löin toimeen­tu­lotuen etuoikeutet­tu tulo 150 €/kk ja työl­listymisveroas­t­eek­si 90 %. Tämä tilanne on kaikil­la palka­nsaa­jil­la, jot­ka täy­den­tävät ansio­tu­lo­jaan toimeentulotuella.

Työt­tömyys­tur­vas­sa ja asum­istues­sa on yritet­ty huole­htia järke­vistä kan­nus­timista. Työn­teosta jää aina käteen edes jotain ja asum­istues­sa kor­vat­ta­vat enim­mäisvuokrat ovat kasvukeskuk­sis­sa niin selvästi markki­navuokrien ala­puolel­la, ettei asum­istuen pitäisi häir­itä vuokra­markki­noi­ta kovin paljon enem­pää kuin vähä­varais­ten ostovoiman paran­t­a­mi­nen ylipään­sä.[6] Toimeen­tu­lotues­sa ei työn­teon kan­nus­timia tai vaiku­tuk­sia asun­tomarkki­noi­hin ole samal­la taval­la pain­otet­tu, kos­ka tuki on tarkoitet­tu tilapäisek­si hätäavuk­si, jota saa vain hyvin pieni osa väestöstä. Vuon­na 2010 toimeen­tu­lo­tukea sai kuitenkin Suomes­sa peräti 375 000 henkeä 240 000 koti­taloudessa. Toimeen­tu­lo­tukea saaneista koti­talouk­sista 28,5 pros­ent­tia eli noin 70 000 koti­talout­ta oli saanut sitä vuodessa vähin­tään 10 kuukaut­e­na.[7] Kos­ka toimeen­tu­lo­tu­ki täy­den­tää usein korkei­den asumiskus­tan­nusten vuok­si perus­tur­vaa, sitä saadaan eniten kasvukeskuksissa.

Vuon­na 2011 Helsingis­sä toimeen­tu­lo­tukea sai 10,1 pros­ent­tia asukkaista ja 14 pros­ent­tia asun­tokun­nista. Eri­tyis­es­ti yksin­huolta­japer­heet, jois­sa oli vähin­tään yksi alaikäi­nen lap­si, oli­vat tuen kohteena. Toimeen­tu­lotuen saan­ti oli yleisem­pää nuoris­sa ja vähäisem­pää van­hem­mis­sa ikäryh­mis­sä. Moni toimeen­tu­lotuen saa­ja oli työt­tömänä tai lomautet­tuna. Yleistä oli myös täysi tulot­to­muus, neljän­nek­sel­lä toimeen­tu­lotuen saa­jal­la ei ollut lainkaan tulo­ja. Asum­istuen merk­i­tys oli lisäk­si mon­elle suuri.[8]

Vaik­ka toimeen­tu­lo­tuki­meno­jen osu­us tulon­si­ir­tomenoista on euromääräis­es­ti pieni, toimeen­tu­lotuen vaiku­tus sosi­aal­i­tur­va­jär­jestelmän toimivu­u­teen on toden­näköis­es­ti suuri, kos­ka toimeen­tu­lo­tu­ki tulee muiden tukien päälle tehden tyhjäk­si niihin suun­nitel­lun kan­nus­tavu­u­den ja osit­tain myös niihin sisäl­tyvät sank­tiot. On perustel­tu­ja syitä arvel­la, etteivät toimeen­tu­lotuen kiel­teiset vaiku­tuk­set täysin ilmene taulukon 1 rapor­toiduis­sa keskimääräi­sis­sä työl­listymisveroast­eis­sa. Työl­listymisveroast­et­ta koske­vis­sa tutkimuk­sis­sa on vaikea tavoit­taa kaikkia toimeen­tu­lotuen saa­jia, kos­ka he ovat tyyp­il­lis­es­ti aliedustet­tu­ja tutkimu­saineis­tois­sa. Toimeen­tu­lo­tukea on sitä pait­si vaikea mallintaa.

Toimeen­tu­lotuen kiel­teisiä kan­nustin­vaiku­tuk­sia lisää omak­sut­tu käytän­tö vyöryt­tää yhden kuukau­den korkeam­mat tulot vähen­tämään seu­raavien kuukausien toimeen­tu­lo­tukea. Ei kan­na­ta lähteä poim­i­maan man­sikoi­ta Suo­nen­joelle heinäku­us­sa, vaik­ka heinäku­un tulot ylit­täi­sivät toimeen­tu­lotuen tar­joa­man tason kuukau­den ajak­si selvästikin. Ylimenevä osa leikataan pois seu­raavien kuukausien toimeen­tu­lotues­ta. Tämä on erit­täin epäkan­nus­ta­va käytän­tö, jos­ta olisi syytä luop­ua. Toimeen­tu­lotuen saamisen sel­l­ai­sis­sa tilanteis­sa, jois­sa tulot ovat lop­puneet tilapäis­es­ti, estävät joka tapauk­ses­sa omaisu­usvähen­teisyys ja pankki­tilil­lä ole­vat säästöt.

Suosi­tus 1:

Tulo­jen vyöry­tyk­ses­tä luovu­taan. Toimeen­tu­lotues­sa luovu­taan niin san­otus­ta tulo­jen vyöry­tyk­ses­tä luku­un otta­mat­ta tapauk­sia, jois­sa tulo­jen jak­sot­tamisel­la on pyrit­ty han­kki­maan oikeudeton­ta hyötyä.

Ensisi­jaisen sosi­aal­i­tur­van jäämi­nen toimeen­tu­lotuen takaa­man tason ala­puolelle hait­taa mielestämme sekä työn­teon kan­nat­tavu­ut­ta että asun­topoli­it­tisia tavoit­tei­ta. Viime­si­jaisen tur­van tasol­la on perus­tus­lain suo­ja, joten asia ei kor­jat­tavis­sa toimeen­tu­lo­tukea alen­ta­mal­la eikä se olisi myöskään sosi­aalipoli­it­tis­es­ti perustel­tua. Asian kor­jaami­nen edel­lyt­tää muu­tok­sia ensisi­jaiseen perusturvaan.

Työ­markki­natukea korotet­ti­in vuo­den 2012 alus­sa sadal­la eurol­la. Samal­la korotet­ti­in myös toimeen­tu­lotuen peru­sosaa kuudel­la pros­en­til­la eli noin 25 eurol­la. Tämä paran­si jonkin ver­ran ensisi­jaisen sosi­aal­i­tur­van kil­pailu­ase­maa toimeen­tu­lo­tu­keen nähden.

Toimeen­tu­lotuen vuokra­markki­noi­ta vääristävää vaiku­tus­ta voidaan lieven­tää alen­ta­mal­la suurimpia hyväksyt­täviä asum­is­meno­ja ja nos­ta­mal­la jonkin ver­ran peru­sosaa. Kos­ka ongel­ma kos­kee vain joitain kalli­in asumisen kun­tia, täl­lainen muu­tos on tehtävis­sä myös kun­nan omaa ohjeis­tus­ta muuttamalla.

 

Suosi­tus 2:

Toimeen­tu­lotuen kor­vaamia mak­simivuokria alen­netaan. Pääkaupunkiseudun kun­nat muut­ta­vat toimeen­tu­lo­tukea kohdis­tu­vaa ohjeis­tus­taan niin, että kat­tovuokria alen­netaan ja tämä kom­pen­soidaan mak­samal­la peru­sosaa lain määräämää suurempana.

Keinoja nostaa työn tarjontaa pienipalkkaisessa työssä

Halukku­ut­ta ottaa vas­taan pieni­palkkaista työtä voidaan peri­aat­teessa paran­taa kolmel­la taval­la: alen­ta­mal­la sosi­aal­i­tur­vaa, nos­ta­mal­la palkan jäl­keen käteen jäävän tulon määrää tai kiristämäl­lä työstä kieltäy­tymis­es­tä koitu­via sank­tioi­ta. Keski­tymme esi­tyk­sessämme keinoi­hin kas­vat­taa pienistä ansio­tu­loista käteen jäävää net­toan­sio­ta. Tämä tulisi tehdä mah­dol­lisim­man kus­tan­nuste­hokkaasti niin, että julkiselle taloudelle koitu­vat kus­tan­nuk­set oli­si­vat mah­dol­lisim­man pieniä saavutet­tuun hyö­tyyn suh­teutet­tuina. Sosi­aal­i­tur­va kil­pailee pien­ten palkko­jen kanssa eri­tyis­es­ti korkei­den asumiskus­tan­nusten alueil­la ja lap­siper­heis­sä, joiden työt­tömyys­tur­vas­sa ja toimeen­tu­lotues­sa on lap­siko­ro­tuk­set. Suures­sa osas­sa maa­ta ja suurel­la osal­la väestöä ei toden­näköis­es­ti ole saman­ta­paista merkit­tävää kan­nusti­non­gel­maa työn vastaanottamisessa.

Yksinker­tais­in­ta olisi alen­taa pieni­in ansio­tu­loi­hin kohdis­tu­vaa vero­tus­ta. Tämä olisi kuitenkin kovin kallis tapa, kos­ka veroalen­nuk­sista val­taosa valuisi ohi kohteen. Pieniä vuosit­taisia ansio­tu­lo­ja saav­ista suuri osa on osavuo­tises­sa tai osa-aikaises­sa työssä ole­via opiske­li­joi­ta. Hei­dän osaltaan ei ole kan­nusti­non­gelmia työn vas­taan­ot­tamises­sa, kos­ka opin­to­tu­ki ei pienene kohtu­ullis­ten ansio­tu­lo­jen joh­dos­ta lainkaan. Veronalen­nus­ta on myös kovin han­kala kohdis­taa korkeaa vuokraa mak­sav­ille pieni­palkkaisille muuten kuin tekemäl­lä vuokras­ta vähen­nyskelpoinen. Pieni­palkkaisen ansio­tulovero­tuk­ses­sa tehtävä lap­sivähen­nys osu­isi parem­min kohteeseen­sa, mut­ta mon­imutkaistaisi verotusta.

Asum­istuen ehto­jen paran­t­a­mi­nen osuu maali­in kohta­laisen hyvin kohdistues­saan pääosin vuokral­la asu­ji­in korkei­den asumiskus­tan­nusten alueil­la. Ennen 1990-luvun lamaa asum­is­tu­ki toi­mi yleisenä tulon­lisänä pieni­palkkaisille, mut­ta säästö­toimi­nen jäl­keen asum­is­tukea saa­vat pääosin vain työttömät.

Sovitel­lun työ­markki­nat­uen ehto­jen paran­t­a­mi­nen lieven­tämäl­lä tulo­jen yhteenso­vi­tus­ta tai jät­tämäl­lä yhteenso­vi­tuk­sen ulkop­uolelle esimerkik­si 300 euroa – kuten nyt menetel­lään vapaa­palokun­ti­in kuu­lu­vien kohdal­la – aut­taisi pieni­palkkaisia osa-aikatyötä teke­viä. Nyky­muo­dos­saan se kuitenkin rajaisi kokoaikatyötä tekevät ulkop­uolelle. Tulok­se­na olisi yhä use­am­min tilanne, jos­sa nelipäiväistä työvi­ikkoa tekevä saisi sovitel­lun päivära­han ansios­ta enem­män rahaa käteen kuin viisipäiväistä työvi­ikkoa tekevä.

Veronalen­nuk­sia parem­min pieni­palkkaisia tuk­isi yleinen mata­la­palkkatu­ki, johon olisi mah­dol­lista yhdis­tää lap­siko­ro­tuk­set. Tämä pois­taisi lap­siper­hei­den kan­nustin­ten ongel­man, joka johtuu sosi­aal­i­tur­vaan sisäl­tyvistä lap­siko­ro­tuk­sista, joi­ta ilman palkkat­u­loil­la elävät jäävät (ks. jak­so 3.4 alla).

Yleinen asumistuki

Emme tee tässä muis­tios­sa varsi­naisia asun­topoli­ti­ikkaa koske­via ehdo­tuk­sia. On kuitenkin todet­ta­va, että mata­latuot­toiseen työhön liit­tyvät kan­nusti­non­gel­mat johtu­vat suurelta osin korkeista asum­is­menoista. Asun­toti­lanne Helsin­gin seudul­la poikkeaa selvästi tilanteesta Tukhol­mas­sa, jos­sa monil­la pien­i­t­u­loisil­la on Helsin­gin vuokri­in ver­rat­tuna edulli­nen vuokra-asun­to. Suomen ja Ruotsin erot johtu­vat nou­date­tus­ta asun­topoli­ti­ikas­ta, mut­ta taustal­la on myös Helsin­gin seudun Tukhol­man lääniä rivakampi väk­ilu­vun kasvu.

Nykyi­nen vielä voimas­sa ole­va asum­is­tu­ki on hyvin mon­imutkainen jär­jestelmä, jota on vaikea analysoi­da. Se poh­jau­tuu korkeimpi­in hyväksyt­tävi­in vuokri­in, 20 pros­entin pros­en­tu­aaliseen omavas­tu­useen ja tulo­jen mukaan por­tait­tain kas­vavaan euromääräiseen omavas­tu­useen. Korkeim­mat hyväksyt­tävät vuokrat riip­pu­vat ruokakun­nan koos­ta, sijain­tikun­nas­ta, asun­non iästä ja varuste­ta­sos­ta sekä asun­non pin­ta-alas­ta. Esimerkik­si yksin asu­van on asut­ta­va vähin­tään 37 neliön kokoises­sa asun­nos­sa saadak­seen suurim­man mah­dol­lisen tuen.

SATA-komitea esit­ti jär­jestelmän muut­tamista sel­l­aisek­si, että ylin hyväksyt­tävä vuokra riip­puisi vain ruokakun­nan koos­ta ja sijain­tikun­nas­ta, mut­ta ei asun­non omi­naisuuk­sista. Asum­is­tu­ki soviteltaisi­in yhteen tulo­jen kanssa lin­eaaris­es­ti niin, että yhteenso­vi­tus­pros­ent­ti olisi 32 %. Ruot­sis­sa yhteenso­vi­tus­pros­ent­ti on 20 %. Tämän vuok­si asum­is­tu­ki tukee Ruot­sis­sa selvästi Suomea enem­män pieni­palkkaisia, kun meil­lä pääosa tues­ta menee työt­tömille. Toisaal­ta Ruot­sis­sa asum­is­tu­ki on rajat­tu toisaal­ta alle 30-vuo­ti­aisi­in ja toisaal­ta lap­siper­heisi­in. Kos­ka hal­li­tu­so­hjel­man mukaan asum­is­tukea uud­is­te­taan SATA-komitean kaavailu­jen mukaises­ti[9], emme käsit­tele nyky­istä asum­is­tukea, vaan analysoimme SATA-komitean esit­tämää mallia ikään kuin se olisi jo voimas­sa ja teemme muu­tose­hdo­tuk­set siihen.

SATA-komitean kokon­aisvuokra­mallis­sa on niin mata­lat kat­tovuokrat, että markki­navuokraises­sa asun­nos­sa asu­van asum­is­tu­ki ei ainakaan Helsin­gin seudul­la riipu käytän­nössä lainkaan vuokran korkeud­es­ta, vaan ain­oas­taan asun­tokun­nan koos­ta ja paikkakun­nas­ta. Se on siis erään­lainen vuokral­la asu­jan negati­ivi­nen tulovero. Asum­is­tukea saa myös omis­tusasun­toon, mut­ta suh­teessa likvidei­hin asum­is­menoi­hin tuki on selvästi pienem­pi kuin vuokra-asumisen kohdal­la. Omis­tusasun­nos­sa asu­van hyväksyt­tävät asum­is­menot jäävät sen sijaan kat­tovuokran ala­puolelle, jol­loin asum­is­tu­ki riip­puu asum­is­meno­jen määrästä. Jos on onnis­tunut saa­maan kun­nal­lisen vuokra-asun­non, voi vuokra mah­tua yleisen asum­istuen kat­tovuokran puitteisiin.

SATA-komitean esit­tämät kat­tovuokrat kun­taryh­mit­täin (€/kk)
Kun­taryh­mä
Ruokakun­nan koko I II III IV
1 370 365 300 260
2 555 545 460 400
3 720 700 595 525
4 850 825 715 635
5 965 935 820 735
6 1080 1045 925 835
7 1195 1155 1030 935
8 1310 1265 1135 1035
Asum­is­tu­ki kor­vaa vuokras­ta korkein­taan 80 %, joten esimerkik­si Helsingis­sä yksinäisen henkilön suurin mah­dolli­nen asum­is­tu­ki on 0,8 x 370 € = 296 € kuussa.

 

Tulo­ra­ja, jota suurem­mat tulot pienen­tävät asum­istuen määrää 32 pros­entin yhteensovituksella
SATA-komitean esit­tämässä uud­is­te­tus­sa asum­istues­sa [10]

 

 

 

 

Aikuis­ten lukumäärä
Las­ten lukumäärä 1 2
0 530 615
1 720 805
2 910 995
3 1 100 1 185
4 1 290 1 375
5 1 480 1 565

 

Yksinäi­nen henkilö voisi saa­da SATA-komitean esi­tyk­sen mukaan Helsingis­sä asum­is­tukea korkein­taan 296 euroa kuus­sa. Tämä yhteen sovite­taan tulo­jen kanssa siltä osin, kun tulot ylit­tävät 530 euroa kuus­sa. Tuki lop­puu kokon­aan 1455 euron kuukausi­t­u­lo­jen kohdal­la. Huo­mat­takoon, että asum­istuen tulo­ra­jat ovat kah­den aikuisen taloudessa vain 85 euroa kuus­sa suurem­mat kuin yhden aikuisen taloudessa, vaik­ka tulot las­ke­taan yhteen, mut­ta jokainen lap­si korot­taa tulo­ra­jaa 190 eurolla.

Yksin asu­va kokopäivä­työtä tekevä ei käytän­nössä voisi saa­da asum­is­tukea lainkaan kah­den tulon­saa­jan per­heistä puhu­mat­takaan, mut­ta työssä käyvät pieni­palkkaiset yksin­huolta­jat saisi­vat SATA-komitean esit­tämässä mallis­sa asum­is­tukea yleis­es­ti. Helsingis­sä kah­den lapsen yksin­huolta­ja saisi asum­is­tukea korkein­taan 576 euroa kuus­sa ja tämä tuki lop­puisi kokon­aan 2710 euron kuukausi­t­u­lois­sa. Kah­den­tuhan­nen euron kuukausi­palk­ka oikeut­taisi tässä tapauk­ses­sa noin 227 euron asum­is­tu­keen. Tämä nos­taisi hänen tulota­son­sa noin 500 euroa yli toimeen­tu­lotuen takaa­man tason eli noin 2000 euroon, jos­ta asum­istuen osu­us olisi puolet.

On kak­si syytä esit­tää paran­nus­ta asum­is­tu­keen. Toisaal­ta juuri korkei­den asum­is­meno­jen vuok­si toimeen­tu­lotuen takaa­ma tulota­so ylit­tää ensisi­jais­ten etuuk­sien takaa­man ja toisaal­ta juuri korkeat asumiskus­tan­nuk­set heiken­tävät mata­la­palkkaisen työn vas­taan­ot­tamisen kannattavuutta.

Jot­ta yleinen asum­is­tu­ki kil­pail­isi toimeen­tu­lotuen lisäosan kor­vaamien asum­is­meno­jen kanssa, pitäisi korkeimpia hyväksyt­täviä vuokria asum­istues­sa korot­taa merkit­tävästi. Tätä emme esitä, kos­ka sil­lä olisi hyvin kiel­teisiä vaiku­tuk­sia vuokra­markki­noi­hin. Tämä merk­it­see, että toimeen­tu­lotuen yleisyys perus­tur­van varas­sa ole­vien kesku­udessa jatkuu.

Sen sijaan yleistä asum­is­tukea tulee kehit­tää niin, että se tukee myös pieni­palkkaisia eikä vain työttömiä.

Olemme tarkastelleet kah­ta vai­h­toe­htoa paran­taa asum­is­tukea työssä käyvien osalta. Toises­sa asum­istuen tulo­harkin­nas­sa jätet­täisi­in 25 pros­ent­tia ansio­tu­loista otta­mat­ta huomioon, jol­loin yhteenso­vi­tus ansio­tu­lo­jen osalta olisi 24 pros­ent­tia. Tämä nos­taisi asum­is­tukea 1500 euron tulo­jen kohdal­la 120 eurol­la kuus­sa ja 2000 euron kohdal­la 160 eurol­la kuus­sa. Se myös pienen­täisi efek­ti­ivisiä rajaveroast­ei­ta asum­istuen saa­jil­la kahdek­sal­la prosenttiyksiköllä.

Toises­sa asum­istuen tulo­harkin­nas­sa jätet­täisi­in otta­mat­ta huomioon ansio­tu­lo­ja 400 euron edestä kuus­sa. Se nos­taisi asum­is­tukea kaikil­la ansio­tu­lo­ja saav­il­la – jos he asum­is­tukea saa­vat – 128 eurol­la kuus­sa. Tämänkin jäl­keen yksin elävä kokopäivä­työssä käyvä voisi saa­da asum­is­tukea käytän­nössä vain pääkaupunkiseudul­la. Tämä vai­h­toe­hto ei pienen­nä mar­gin­aaliv­eroa asum­istuen saa­jien kohdal­la palka­nsaa­jien tavanomaisil­la tuloalueil­la, mut­ta se paran­taa työn kan­nus­timia ns. eksten­si­ivisel­lä mar­gin­aalil­la eli paran­taa työt­tömyy­destä ansio­työhön siir­tymisen houkut­tele­vu­ut­ta. Se myös merk­it­see, että aiem­paa alem­mat ansio­tu­lot riit­tävät nos­ta­maan ansio­ta­son yli toimeen­tu­lotuen takaaman.

Kos­ka pidämme useimpi­en talousti­eteil­i­jöi­den tapaan eksten­si­ivistä mar­gin­aalia vielä tärkeäm­pänä kuin lisä­tun­tien efek­ti­ivistä mar­gin­aaliv­eroast­et­ta, pidämme parem­pana jät­tää 400 euroa ansio­tu­lo­ja otta­mat­ta huomioon. Esitämme kuitenkin molem­pi­en vai­h­toe­hto­jen harkitsemista.

Suosi­tus 3:

Asum­istuen tulo­hark­in­ta.

  1. Asum­istues­sa tulo­harkin­nas­sa jätetään 400 euroa ansio­tu­lo­ja kuus­sa koti­talout­ta kohden otta­mat­ta huomioon tai
  2. Asum­istuen tulo­harkin­nas­sa jätetään 25 % ansio­tu­loista otta­mat­ta huomioon.

Soviteltu työmarkkinatuki ja matalapalkkatuki

Asum­istuen ohel­la esitämme mata­la­palkkaisen työn tuek­si pieni­palkkaista henkilöä tuke­vaa mata­la­palkkatukea, jota saisi automaat­tis­es­ti pien­i­t­u­loisu­u­den perus­teel­la. Tukea voisi saa­da myös itse itsen­sä työl­listäjä. Jot­ta eri­lais­ten tukien määrä ei kas­vaisi eikä syn­ty­isi uusia tukien välisiä rajo­ja, esitämme, että mata­la­palkkatu­ki muo­dostet­taisi­in sovitel­lus­ta työ­markki­nat­ues­ta pois­ta­mal­la siitä vaa­timus, ettei työai­ka saa ylit­tää 80 pros­ent­tia kokoaikaisen työn määrästä. Tämä saat­taisi tuen piiri­in myös free­lance-työn­tek­i­jät, jot­ka on rajat­tu ulkop­uolelle, kos­ka hei­dän työaikaansa ei voi­da valvoa. Osa-aikaiseen työhön sovitel­tua päivära­haa saisi edelleen vain, jos on työ­markki­noiden käytet­tävis­sä kokoaikaiseen työhön. Olisi erik­seen pyrit­tävä työssäoloe­hto­ja muut­ta­mal­la rajaa­maan pois sel­l­aista käytän­töä, että esimerkik­si kausilu­on­teista työtä teke­vien kohdal­la käytetään ansiosi­don­naista työt­tömyys­tur­vaa sään­nön­mukaise­na ansiokuop­pi­en täydentäjänä.

Kos­ka työ­markki­nat­uen nimessä mikään ei viit­taa työt­tömyy­teen, mata­la­palkkat­uen nimi voisi edelleen olla työ­markki­natu­ki. Siinä olisi samat lap­siko­ro­tuk­set kuin työ­markki­nat­ues­sa, joten se tuk­isi eri­tyis­es­ti pieni­palkkaisten lap­siper­hei­den työllistymistä.

Mikäli työ­markki­nat­uen yhteenso­vi­tussään­nök­siä ei muute­ta, vain lap­siper­heet voisi­vat käytän­nössä saa­da mata­la­palkkatukea kokoaikaises­ta työstä. Lapset­toma­l­la tuki lop­puu 1400 euron tulo­jen kohdal­la, mut­ta kol­men lapsen huolta­jal­la vas­ta 1820 euron kohdal­la. Alle 1400 euron tulo­ja työe­htosopimuk­set eivät juuri tunne. Tilanne muut­tuu toisek­si, jos joillekin raja­tu­ille ryh­mille – kuten nuo­rille – sal­li­taan nyky­is­ten työe­htosopimusten tar­if­fi­palkko­ja pienem­pi­en palkko­jen mak­sami­nen tai sovitel­lun työ­markki­nat­uen yhteenso­vi­tus­ta lievennetään.

Kun sovitel­lun työ­markki­nat­uen saamisen ehtona on nyt korkein­taan 80-pros­ent­ti­nen työai­ka, voi jo nyt pieni­palkkainen, jol­la on kolme alaikäistä las­ta, päästä parem­mille ansioille tekemäl­lä nelipäiväistä työvi­ikkoa kuin täyt­tä työaikaa.

Use­al­ta tahol­ta on esitet­ty, että joko vain työ­markki­nat­uen tapauk­ses­sa tai vai­h­toe­htois­es­ti kaikissa työt­tömyysko­r­vausten yhteenso­vi­tuk­ses­sa jätet­täisi­in 300 euroa kuus­sa ansio­tu­lo­ja otta­mat­ta huomioon. Tämä nos­taisi sovitel­tu­ja työt­tömyysko­r­vauk­sia 150 eurol­la kuus­sa. Näin menetel­lään jo nyt vapaa­palokun­ti­in kuu­lu­vien osalta. Tätä jär­jeste­lyä voitaisi­in samoin perusteluin laa­jen­taa. Ehdo­tus on hyvin vaikea toteut­taa nykyisen sovitel­lun työ­markki­nat­uen kohdal­la, kos­ka ansio­ta­so nelipäiväis­es­tä työvi­ikos­ta yhdis­tet­tynä sovitel­tu­un päivära­haan tuot­taisi usein korkeam­man ansio­ta­son kuin täysi työai­ka ilman sovitel­tua päivära­haa. Mata­la­palkkatu­keen vapaan tulon osu­us sen sijaan on help­po yhdistää.

Olemme ver­ran­neet kah­ta vai­h­toe­htoa lieven­tää esite­tyn mata­la­palkkat­uen tulo­hark­in­taa suh­teessa nykyiseen sovitel­lun päivära­han tulo­hark­in­taan, 300 euron etuoikeutet­tua tuloa ja 35 pros­entin yhteenso­vi­tus­ta. Pidämme 300 euron vapaa­ta tuloa parem­pana, vaik­ka yhteenso­vi­tus­pros­entin alen­t­a­mi­nen lask­isikin efek­ti­ivisiä rajavero­ja. Vapaan tulon vai­h­toe­hto nos­taisi saa­jan tulot toden­näköis­es­ti toimeen­tu­lo­tuki­ra­jan yläpuolelle, mis­tä on monia hyviä seu­rauk­sia. Lisäk­si tässäkin eksten­si­ivi­nen mar­gin­aali on olen­naisem­pi kuin efek­ti­ivi­nen mar­gin­aaliv­ero. Esitämme nämä molem­mat kuitenkin vai­h­toe­htoisi­na ratkaisuina.

Tästä esi­tyk­ses­tä riip­pumat­ta esitämme, että vaikeasti työl­lis­tet­täväk­si luokitel­tu työtön, jolle on myön­net­ty palkkatukiseteli, voisi ansai­ta ilman työ­markki­nat­uen mene­tys­tä 700 euroa kuus­sa ilman yhteenso­vi­tus­ta. Tämä ei koskisi työ­suhtei­ta, joi­hin saa palkkatukea. Esi­tys­tä perustelemme sil­lä, että palkkatu­ki ei käytän­nössä sovi lyhy­taikaiseen keikkatyöhön, joka kuitenkin voisi olla mon­elle työt­tömälle ensim­mäi­nen askel työelämään. Palkkatu­ki antaa työ­markki­nat­uen työ­nan­ta­jalle usein jopa korotet­tuna. Tämä vai­h­toe­hto tukee vaikeasti työl­lis­tet­tävää itseään samal­la sum­mal­la. Etu olisi palkkat­uen tavoin määräaikainen.

Suosi­tus 4:

Työ­markki­nat­ues­ta mata­la­palkkatu­ki. Työ­markki­natu­ki kehitetään yleisek­si mata­la­palkkat­uek­si pois­ta­mal­la siitä vaa­timus osa-aikaises­ta työsken­telystä. Osa-aikatyöhön mata­la­palkkatukea saisi edelleen vain, jos on työ­markki­noiden käytet­tävis­sä kokoaikaiseen työhön.

Suosi­tus 5:

Työ­markki­nat­uen tuloharkinta

  1. a) Työ­markki­natu­keen sääde­tään 300 euron sovit­telus­ta etuoikeutet­tu tulo tai
  2. b) Työ­markki­nat­uen yhteenso­vi­tus­pros­ent­ti alen­netaan 50 pros­en­tista 35 prosenttiin.

Suosi­tus 6:

Vaikeasti työl­lis­tet­tävän etuoikeutet­tu tulo. Vaikeasti työl­lis­tet­tävä työ­markki­nat­uen saa­ja, jolle on myön­net­ty palkkatukiseteli, voi ansai­ta ilman sovit­telua 700 euroa, jon­ka yli menevään osaan sovel­letaan tavanomaista sovitteluprosenttia.

 

Työkyvyttömyyseläkkeellä työskentely

Työkyvyt­tömyy­seläk­keel­lä ole­va saa täl­lä het­kel­lä tehdä kuukaudessa työtä vain 714 euron edestä. Tätä suurem­mat tulot pudot­ta­vat työkyvyt­tömyy­seläk­keen pois. Tämä raja tuot­taa tarpeet­to­mia esteitä esimerkik­si kehi­tys­vam­mais­ten työn­te­olle ja estää tehokkaasti työkyvyt­tömien yri­tyk­siä pala­ta työelämään. Ansioeläkkei­den osalta yhtäaikainen työkyvyt­tömyy­seläk­keen nos­t­a­mi­nen ja liki täysi­aikainen työn­teko sen sijaan ei ole hyväksyt­tävää. Selkey­den takia esitämme, että kansaneläk­keenä mak­set­ta­va työkyvyt­tömyy­seläke muute­taan vammaistueksi.

Suosi­tus 7:

Kansaneläk­keen työkyvyt­tömyy­seläkkeistä vam­mais­tukia. Pelkän kansaneläk­keen mak­sami­nen työkyvyt­tömyy­seläk­keenä työhis­to­ri­aa vail­la oleville kor­vataan saman­su­u­ruisel­la vam­maistuel­la, johon ei liity rajoituk­sia omien tulo­jen hankkimiselle.

Työttömän sopeutumisraha

Raken­nemuu­tok­sen vuok­si moni pitkän työu­ran tehnyt joutuu työt­tömäk­si ja menet­tää van­han ammat­tin­sa lop­ullis­es­ti. Edessä on usein joko syr­jäy­tymi­nen työ­markki­noil­ta tai sopeu­tu­mi­nen pienem­pään palkkaan. Entisen tasoista työ­paikkaa voi etsiä ansiopäivära­han turvin 500 päivää eli noin kak­si vuot­ta. Vähän aikaa kan­nat­taakin tietysti etsiä sen sijaan, että tart­tuisi ensim­mäiseen vas­taan tule­vaan, aiem­paa selvästi mata­la­palkkaisem­paan työhön. Jos­sain vai­heessa työt­tömyys­jak­son pitu­us kuitenkin kään­tyy rasit­teek­si, alka­en ennus­taa yhä pieni­palkkaisem­paa työtä. Olisi sekä yksilö­ta­sol­la että kansan­taloudel­lis­es­ti edullista ottaa mah­dol­lis­es­ti pieni­palkkaisem­pikin työ vas­taan nopeasti.

Esitämme, että työt­tömäk­si joutuneet, joil­la on takanaan yli kymme­nen vuo­den työhis­to­ria, voisi­vat saa­da työt­tömyyspäivära­hana sopeu­tu­mis­ra­haa ottaes­saan vas­taan aiem­paa mata­la­palkkaisem­man työn. Sopeu­tu­mis­ra­ha mak­set­taisi­in samo­jen sään­tö­jen mukaan kuin sovitel­tu päivära­ha, mut­ta ilman vaa­timus­ta osa-aikaises­ta työsken­telystä. Sopeu­tu­mis­ra­haa voisi saa­da yhteen­sä euromääräis­es­ti yhtä paljon kuin 500 päivän päivära­has­ta on käyt­tämät­tömät­tä. Näin se kan­nus­taisi nopeaan työl­listymiseen. Siinä nou­datet­taisi­in sovitel­lus­ta päivära­has­ta tut­tua 90 pros­entin sään­töä niin, etteivät sopeu­tu­mis­ra­ha ja palk­ka yhteen­sä voi ylit­tää 90 pros­ent­tia sopeu­tu­mis­ra­han perus­teena olev­as­ta palka­s­ta. Todet­takoon, että nyt mon­en kannal­ta on edullisem­paa ottaa vas­taan pieni­palkkainen osa-aikatyö kuin sama työ kokoaikaise­na, kos­ka osa-aikatyötä voi tukea sovitel­lul­la päivära­hal­la mut­ta kokoaikaista ei voi. Esitämme, että päivära­han suu­ru­u­den perus­tana olisi keskimääräi­nen ansio­ta­so viimeisen kymme­nen vuo­den aikana ansio­ta­soin­dek­sil­lä kor­jat­tuna, kos­ka ei ole tarkoi­tus, että sopeu­tu­mis­ra­has­ta tulisi tapa hyö­tyä ylimääräis­es­ti tilapäi­sistä korkeista ansioista.

Mitä pienem­pi on sopeu­tu­mis­ra­ha euromääräis­es­ti, sitä pitem­pään sitä kestäisi. Jos 90 pros­entin sään­tö leikkaa sopeu­tu­mis­ra­han hyvin pienek­si, mak­suai­ka veny­isi käytän­nössä lop­ut­tomi­in. Täl­löin voi olla perustel­tua aset­taa sopeu­tu­mis­ra­han mak­sulle ylära­jak­si esimerkik­si viisi vuotta.

Suosi­tus 8:

Työt­tömän sopeu­tu­mis­ra­ha. Henkilölle, jol­la on takanaan vähin­tään kymme­nen vuo­den työhis­to­ria hänen joutues­saan työt­tömäk­si ja jol­la ennen 500 päivän työt­tömyys­jak­son päät­tymistä on käyt­tämät­tömiä päivära­hapäiviä päiviä jäl­jel­lä, mak­se­taan hänen vas­taan­ot­taes­saan aiem­paa mata­la­palkkaisem­man työn työt­tömyysko­r­vauk­ses­ta jäl­jelle jäänyt euromäärä sopeu­tu­mis­ra­hana samo­jen peri­aat­tei­den mukaan kuin sovitel­tu työt­tömyyspäivära­ha, vaik­ka tehty­jen työ­tun­tien määrä ylit­täisi 80 pros­ent­tia alal­la nou­datet­tavas­ta kokoaikaisen työn työa­jas­ta. Sopeu­tu­mis­ra­han perus­teena ole­vana palkkana käytetään 120 viimeisen kuukau­den ansio­ta­soin­dek­sil­lä kor­jat­tua keskipalkkaa.

 

4. Matalatuottoisen työn kysyntä

Kun työn­tek­i­jän vaa­ti­ma palk­ka ylit­tää sen, mitä työ­nan­ta­ja on valmis mak­samaan, työ­suhde voidaan saa­da syn­tymään joko tuke­mal­la työ­nan­ta­jaa (palkkatu­ki) tai työn­tek­i­jää (mata­la­palkkatu­ki, asum­is­tu­ki). Palkkat­ues­sa hyvänä puole­na on, että se sopii psykol­o­gis­es­ti parem­min työe­htosopimuk­si­in, kos­ka työn­tek­i­jä saa työe­htosopimuk­sen mukaista palkkaa, vaik­ka työ­nan­ta­jan kus­tan­nuk­sia onkin alen­net­tu. Sosi­aali­vaku­u­tuk­sen kannal­ta tämä jär­jeste­ly on myös työn­tek­i­jän kannal­ta tur­val­lisem­pi. Palkkat­uen heikkona puole­na on siihen liit­tyvä byrokra­ti­as­ta aiheutu­va kitka.

Pidämme toden­näköisenä, että muut­to­tap­pioalueil­la työ­suhtei­den syn­tymisen esteet pain­ot­tuvat työn kysyn­tään. Toimeen­tu­lotuen käyt­tö ensisi­jaisen tur­van täy­den­täjänä on näil­lä alueil­la vähäisem­pää kuin korkei­den asumiskus­tan­nusten alueil­la, kos­ka asumiskus­tan­nuk­set ovat matalia, joten suun­nitel­lut kan­nus­timet toimi­vat tyy­dyt­tävästi. Sen sijaan tuot­tavista työmah­dol­lisuuk­sista on pulaa ja sik­si palka­n­mak­sukyky vähäisem­pi. Mah­dol­lisu­us tin­kiä työe­htosopimusten mukai­sista palkoista lisäisi työti­laisuuk­sia, mut­ta samal­la se hidas­taisi työvoiman siir­tymistä kasvukeskuk­si­in tuot­tavam­man työn äärelle.

Alueel­lis­ten syi­den ohel­la työn kysyn­tää rajoit­ta­vat puut­teet työn­hak­i­joiden henkilöko­htaises­sa tuot­tavu­udessa. Jos työn­hak­i­ja ei voi riit­tävässä määrin kom­pen­soi­da todel­lisia tai kuvitel­tu­ja puut­teitaan tar­jou­tu­mal­la tekemään työtä halvem­mal­la, hän jää työn­haus­sa heikom­malle suh­teessa hak­i­jaan, jol­la ei ole vas­taavia puut­tei­ta. Esimerkik­si vaa­timus mak­saa maa­han­muut­ta­jille samaa palkkaa kuin syn­type­r­äisille suo­ma­laisille on sosi­aalis­es­ti ylevä, mut­ta heiken­tää maa­han­muut­ta­jien työl­lisyyt­tä, sil­lä onhan suomea äidinkie­lenään puhu­van mutkat­tomampi palkat­ta­va kuin huonos­ti suomea puhuva.

Palkko­jen suurem­pi yksilölli­nen jous­tavu­us paran­taisi työl­lisyyt­tä. Mil­loin tämä ei ole mah­dol­lista tai hyväksyt­tävää, työl­listymistä edis­täisi, jos työn­tek­i­jään liit­tyvät puut­teet olisi mah­dol­lista kom­pen­soi­da työ­nan­ta­jalle muul­la tavoin. Käytämme yleis­nim­i­tys­tä alen­tunut henkilöko­htainen tuot­tavu­us tilanteista, jois­sa työ­nan­ta­ja perustel­lusti tai ilman perustei­ta olet­taa työn­hak­i­jan tuot­ta­van alen­tuneen työpanoksen.

Palkkatuki

Vaikeasti työl­lis­tet­tävän työn­tek­i­jän palkkaamista tue­taan täl­lä het­kel­lä työ­nan­ta­jalle mak­set­taval­la palkkat­uel­la. Palkkatu­ki on työ­markki­nat­uen suu­ru­inen, eli noin 700 euroa. Sitä voidaan myön­tää muun muas­sa henkilölle joka on saanut työt­tömyysko­r­vaus­ta 500 päivää tai ollut yhtä­jak­sois­es­ti työt­tömänä kuusi kuukaut­ta, on vail­la ammatil­lista koulu­tus­ta tai on yli 50-vuo­tias. Se voidaan tapausko­htais­es­ti myön­tää enin­tään 60 pros­en­til­la korotet­tuna, ja jois­sakin tapauk­sis­sa koro­tus voi olla 90 %. Palkkatu­ki myön­netään taval­lis­es­ti kymmenek­si kuukaudek­si ker­ral­laan. Työn­tek­i­jälle on mak­set­ta­va työe­htosopimuk­sen mukaista palkkaa. Työt­tömäl­lä työn­hak­i­jalle voidaan myön­tää palkkatukiseteli osoituk­sek­si, että hänen palkkaamis­es­taan voi saa­da palkkatukea.

Vuon­na 2012 palkkat­uel­la työl­lis­tet­tyjä oli keskimäärin noin 30 000 eli run­sas pros­ent­ti työl­lis­es­tä työvoimas­ta. Tuk­i­työl­lis­te­ty­istä noin 30 % oli kun­tien ja val­tion palveluk­ses­sa ja lop­ut ”yksi­ty­isil­lä”. Yksi­ty­isi­in kuu­lu­vat sekä yri­tyk­set että kol­man­nen sek­torin jär­jestöt, esimerkik­si työt­tömien yhdis­tyk­set. Palkkat­uen tulisi muo­dostaa tie ulos työt­tömyy­destä. Palkkat­uelta ei kuitenkaan siir­ry­tä avoimille työ­markki­noille niin hel­posti kuin voisi toivoa.

Joskus pysyvä työl­listymi­nen on mah­do­ton­ta, vaik­ka tuk­i­työl­lis­tet­ty osoit­tau­tu­isi kuin­ka hyväk­si tahansa. Kol­man­nen sek­torin jär­jestöil­lä ei yleen­sä ole rahaa mak­saa palkkaa eikä kun­nan bud­jetis­sa ole varaudut­tu mak­samaan täyt­tä palkkaa uud­es­ta työn­tek­i­jästä. Yri­tyk­set saat­ta­vat palkata tuk­i­työl­lis­tet­tyjä tehtävi­in, jot­ka itsessään ovat mata­latuot­toisia, tekee ne kuin­ka hyvin tahansa. Kil­pail­e­vat yri­tyk­set ovat ajoit­tain syyt­täneet tuk­i­työl­lis­tet­ty­jen käyt­tämistä kil­pailun vääristämisestä.

Vaik­ka palkkatu­ki on oikein käytet­tynä hyvä väline, sil­lä on puut­teen­sa. Tuki katkeaa ker­ral­la sen sijaan, että vähenisi asteit­tain, jol­loin syn­tyy taiteko­h­ta, jos­sa työ­suh­teen jatkamis­es­ta joudu­taan päät­tämään. Tuen suu­ru­us voi kään­tyä itseään vas­taan. Kovin hal­van työn­tek­i­jän pere­hdyt­tämiseen ei paneudu­ta riit­tävän tarmokkaasti ja palkkat­uel­la ihmisiä palkataan tehtävi­in, jot­ka ilman tukea eivät voisi olla kan­nat­tavia työn­tek­i­jän omi­naisuuk­sista riip­pumat­ta. Mon­elle työt­tömälle ensim­mäi­nen askel työelämään oli­si­vat lyhyet työkeikat, mut­ta niitä palkkatu­ki ei tue. Sik­si luvus­sa kolme esitämme, että palkkatukisetelin halti­ja saisi pitää työ­markki­natuken­sa, mikäli työl­listyy lyhy­taikaiseen työ­suh­teeseen ilman palkkatukea. Työn­tek­i­jäl­lä itsel­lään ei täl­lä het­kel­lä ole moti­vaa­tio­ta päästä eroon tuk­i­työl­lis­te­tyn ase­mas­taan, mikä on omi­aan lisäämään tukiriippuvuutta.

Moni­in tarkoituk­si­in pienin palkkatu­ki, noin 700 euroa kuus­sa, on haaskaa­van suuri.

Nykyisen palkkat­uen ohel­la tulisi olla mah­dol­lisu­us helpom­min saatavaan ja selvästi alem­paan palkkatu­keen, esimerkik­si maa­han­muut­ta­jille vaikka­pa parik­si vuodek­si. Esimerkik­si human­i­taarisin perustein maa­han muut­tanei­den työl­listämis­es­tä voisi antaa automaat­tis­es­ti noin 300 euron suu­ruisen palkkat­uen vuo­den ajak­si. Hämeen­lin­nas­sa on kokeil­tu maa­han­muut­ta­jien työl­listämiseen 500 euron ker­tako­r­vaus­ta, mut­ta tämä ei kan­nus­teena ole ollut riit­tävän suuri. Vas­taavaa tukea ei ole syytä antaa työperäiselle maa­han­muut­ta­jalle, kos­ka hänen olete­taan työl­listyvät ilman tukia.

Suosi­tus 9:

Pieni palkkatu­ki. Nykyisen palkkat­uen rin­nalle kehitetään selvästi pienem­pi ja asteit­tain pienenevä palkkatu­ki, jon­ka myön­tämi­nen on nyky­istä helpom­paa ja osit­tain automaat­tista.  Yksi tukea saa­va ryh­mä voisi­vat olla human­i­taarisin perustein maa­han muuttaneet.

 

Työnantajalle lankeava sosiaalinen vastuu työhön pääsyn esteenä

His­to­ri­al­li­sista syistä työ­nan­ta­jalle on sälytet­ty sosi­aal­ista vas­tu­u­ta työn­tek­i­jöi­den­sä sosi­aal­i­sista ja ter­vey­del­li­sistä riskeistä. Ratio­naalis­es­ti toimi­va työ­nan­ta­ja ottaa poten­ti­aaliset riskit huomioon rekry­toin­ti­vai­heessa ja pyrkii vält­tämään sel­l­ais­ten henkilöi­den palkkaamista, joi­hin hän arvelee syys­tä tai tois­es­ta sisäl­tyvän keskimääräistä suurem­man riskin. Sik­si on viisas­ta siirtää osa riskeistä yhteis­es­ti katettaviksi.

Nuori nainen ja raskau­den riski

Nuo­ril­la naisil­la teetetään paljon saman ikäisiä miehiä enem­män eri­laisia pätkätöitä. Tämä johtuu mitä ilmeisim­min suurelta osin pelosta, että työn­tek­i­jä tulee raskaak­si. Vaik­ka välit­tömästi äitiys­lomista aiheutu­via kus­tan­nuk­sia on tasat­tu, äitiys­lo­ma tuot­taa työ­nan­ta­jalle ylimääräisiä kus­tan­nuk­sia sijaisen pere­hdyt­tämis­es­tä alka­en. Naisyrit­täjien hie­man kiis­tanalaisen laskel­man mukaan työ­nan­ta­jalle aiheutuu yhdestä raskaud­es­ta noin kymme­nen­tuhan­nen euron suu­ru­inen kus­tan­nus. Kus­tan­nuk­sia aiheut­taa se, että äitiyspäivära­ha on palkkaa pienem­pi, mut­ta useimpi­en työe­htosopimusten mukaan työ­nan­ta­jan on kuitenkin mak­set­ta­va ainakin äitiys­lo­man ajal­ta täysi palk­ka. Sama tois­tuu äitiys- ja van­hempainva­paan aikana ker­tyneen lomaoikeu­den kohdal­la, jos­ta kor­vataan osa. Suurin kus­tan­nus on kuitenkin vaikeam­min määriteltävä hait­ta sijaisen rekry­toin­nista ja hänen pere­hdyt­tämis­es­tään. Näitä kus­tan­nuk­sia on mah­do­ton määritel­lä tarkasti ja ne vai­htel­e­vat tapausko­htais­es­ti. Nuorten nais­ten vaikeus päästä pysyvään työ­suh­teeseen kielii siitä, että ongel­ma on todellinen.

Nuorten nais­ten vaikeudet päästä vak­i­tuiseen työ­suh­teeseen eivät ole vain tasa-arvo-ongel­ma, vaan asial­la on myös mit­tavia kansan­taloudel­lisia vaiku­tuk­sia. Katkok­set työhis­to­ri­an alus­sa hei­jas­tu­vat urake­hi­tyk­seen koko työu­ran ajan vähen­täen nais­ten työ­panok­sen kansan­taloudel­lista arvoa.

Raskaud­es­ta työ­nan­ta­jille aiheutu­via kus­tan­nuk­sia on syytä tasa­ta. Välit­tömiä kus­tan­nuk­sia, kuten äitiys- ja van­hempainpäivära­han ja mak­set­ta­van palkan ero­tus sekä äitiys­lo­man aikana ker­tynyt vuosiloma­palk­ka voidaan tasa­ta suo­raan. Muiden kulu­jen määrit­telem­i­nen tarkasti on mah­do­ton­ta. Sik­si esitämme, että mak­se­taan euromääräi­nen ker­tako­r­vaus työ­nan­ta­jalle, jon­ka pysyvässä työ­suh­teessa ole­va työn­tek­i­jä tulee raskaak­si. Kor­vaus voidaan raja­ta niihin äitei­hin, jot­ka äitiys- ja van­hempainva­paan ja mah­dol­lisen hoito­va­paan jäl­keen palaa­vat saman työ­nan­ta­jan palvelukseen.

Kor­vaus voi olla joillekin ylim­i­toitet­tu ja toisille alim­i­toitet­tu, mut­ta keskimäärin kuitenkin lähempänä oikea­ta kuin nykyti­la. Mitään hait­taa ei ole siitäkään, että työ­nan­ta­ja, jol­la äitiy­destä ei koidu merkit­täviä kus­tan­nuk­sia, pyrkii kor­vauk­sen toivos­sa tar­joa­maan akti­ivis­es­ti töitä poten­ti­aal­isille äideille.

Suosi­tus 10:

Äitiy­destä aiheutu­vien kus­tan­nusten tasaus. Tasa­taan työn­tek­i­jän raskaud­es­ta aiheutu­vat suo­ranaiset ja välil­liset kus­tan­nuk­set. Suo­ranais­ten kus­tan­nusten lisäk­si mak­se­taan välil­li­sistä, muun muas­sa sijaisen pere­hdyt­tämiseen liit­tyvistä kuluista ker­talu­on­toinen 5000 euron kor­vaus siinä tapauk­ses­sa, että työn­tek­i­jä palaa raskau­den ja per­he­vap­aiden jäl­keen saman työ­nan­ta­jan palvelukseen.

Tois­tu­vien sairaus­pois­saolo­jen riski

Työ­nan­ta­ja on vas­tu­us­sa työn­tek­i­jän sairaus­pois­saoloista yhdek­sän ensim­mäistä päivää. Vas­ta tämän jäl­keen Kelan sairaus­päivära­ha alkaa mak­saa päivära­haa sairas­tuneen työ­nan­ta­jalle. Samalle henkilölle voi koitua vuo­den aikana lukuisia sairaus­jak­so­ja, jos­ta työ­nan­ta­ja ei saa ehkä lainkaan kor­vaus­ta. Tämä saa työ­nan­ta­jan kart­ta­maan työhöno­to­ssa henkilöitä, joi­hin vaikut­taa kohon­nut sairas­tavu­us­ris­ki. Olisi kohtu­ullista rajoit­taa karenssipäivien vuo­tu­ista määrää.

Suosi­tus 11:

Työ­nan­ta­jan vas­tu­un rajaami­nen tois­tu­vasti sairastel­ev­as­ta työn­tek­i­jästä. Jos samal­la työn­tek­i­jäl­lä on kalen­terivuo­den aikana vähin­tään 15 pois­saolopäivää sairau­den vuok­si niin, ettei työ­nan­ta­ja saa niistä sairaus­päivära­haa Kelal­ta, mak­saa Kela työ­nan­ta­jalle sairaus­päivära­haa jokaiselta tämän ylit­tävältä sairauspäivältä.

Kohon­nut työkyvyt­tömyy­seläk­keen riski

Pienet työ­nan­ta­jat tasaa­vat työkyvyt­tömyy­seläkkei­den riskit keskenään ja suuret työ­nan­ta­jat mak­sa­vat käytän­nössä mak­supros­entin muu­tosten kaut­ta omat työkyvyt­tömyy­seläke­ta­pauk­sen­sa kokon­aan itse. Mitä nuorem­pana tulee työkyvyt­tömäk­si, sitä kalli­im­mak­si se käy. Kolmekym­men­vuo­ti­aana työkyvyt­tömyy­seläk­keelle joutuneesta työ­nan­ta­jalle koitu­va lasku on puolen miljoo­nan euron luokkaa. Vas­tuu ei ole enää suo­ravi­ivainen, vaan perus­tuu riskilu­okki­in. Työkyvyt­tömyy­seläke­ta­paus on työ­nan­ta­jalle ilmainen, jos se ei siir­rä yri­tys­tä mak­su­lu­okas­ta toiseen, mut­ta sitäkin kalli­impi, jos juuri se aiheut­taa siirron.

Jois­tain henkilöistä on help­po päätel­lä, että hei­hin liit­tyy kohon­nut työkyvyt­tömyy­seläk­keen ris­ki. Työ­nan­ta­jan vas­tu­ut­tamisel­la työkyvyt­tömyy­seläkkeistä tähdätään hyvään työ­suo­jelu­un ja työter­veyshuoltoon, mut­ta sivu­vaiku­tuk­se­na se johtaa valikoivaan rekry­toin­ti­in. Työ­nan­ta­jien varovaisu­us lisää rak­en­teel­lista työt­tömyyt­tä. Työkyvyt­tömyy­seläk­keen ris­ki on mitä toden­näköisim­min yksi tek­i­jöistä, joiden vuok­si 50 vuot­ta täyt­täneen on Suomes­sa vaikea saa­da töitä.

Räikeimpiä tilantei­ta on kor­jat­tu sil­lä, että valmi­ik­si vajaakun­toise­na palkatun osalta työkyvyt­tömyy­den ris­ki tasa­taan työ­nan­ta­jien kesken. Tämä pois­taa ongel­mas­ta vain osan. Samoin voidaan tehdä, jos työn­tek­i­jälle tar­jo­taan julk­isia työvoima- ja eri­ty­is­palvelu­ja ammatil­lisen kuntoutuk­sen tarkoituk­ses­sa, kuitenkin vain neljän vuo­den ajan.

Esitämme selvitet­täväk­si käytän­töä, jos­sa työ­nan­ta­ja voisi oma­l­la päätök­sel­lään ostaa itsen­sä vapaak­si palkkaa­mansa työn tek­i­jän työkyvyt­tömyys­riskistä siten, että kyseisen henkilön mah­dolli­nen työkyvyt­tömyys ei vaikut­taisi yri­tyk­sen riskilu­okkaan. Jot­ta korkeaan riskilu­okkaan kuu­lu­van yri­tyk­sen ei kan­nat­taisi tehdä tätä kaikille palkat­taville, mak­su olisi – toisin kuin ammatil­lista kuntou­tus­ta saavien kohdal­la – yri­tyk­sen riskilu­okan suu­ru­inen. Jot­ta käytän­nöstä ei tulisi liian suosit­tua, työkyvyt­tömyy­seläke­mak­su perit­täisi­in jonkin ver­ran (esim. 10 %) korotet­tuna. Voi kuitenkin olla perustel­tua per­iä vähin­tään perus­mak­sua, vaik­ka yri­tyk­sen riskilu­ok­ka olisi keskimääräistä pienem­pi. Ei voitaisi myöskään hyväksyä, että työ­nan­ta­ja käyt­täisi tätä mah­dol­lisu­ut­ta kaikkien työn­tek­i­jöi­den­sä kohdal­la. Kos­ka työkyvyt­tömyys­riskik­si luokit­telem­i­nen voidaan kokea hyvin leimaavak­si, asian tulisi olla pelkästään työ­nan­ta­jan ja eläkey­htiön sekä mah­dol­lis­es­ti asianomaisen itsen­sä tiedossa.

Suosi­tus 12:

Mah­dol­lisu­us vapau­tua työkyvyt­tömyy­seläk­keen riskistä. Oikeutetaan suuri työ­nan­ta­ja ilman perustelu­ja vapau­tu­maan palkkaa­mansa henkilön työkyvyt­tömyy­seläk­keen riskistä. Päätös pitää tehdä palkkaamisen yhtey­dessä. Työ­nan­ta­jan mak­su tästä henkilöstä on tuol­loin sama kuin muil­la työn­tek­i­jöil­lä, kuitenkin kymmenel­lä pros­en­til­la korotet­tuna ja vähin­tään riskilu­okan 4 suuruisena.

Nuorisopalk­ka

Nuorten työt­tömyys on melkein kaikissa Euroopan mais­sa selvästi muu­ta väestöä korkeampi. Suomes­sa nuoriso­työt­tömyys on noin kaksinker­taista koko väestön työt­tömyy­teen ver­rat­tuna. Nuoret eivät eri syistä ole halut­tua työvoimaa. Tarvi­taan yleisiä toimia, jot­ka tekevät nuorten palkkaamisen aiem­paa houkuttelevammaksi.

Suomes­sa sovel­let­ti­in vuo­teen 1975 saak­ka per­hevero­tus­ta. Per­hevero­tuk­sen asteikko oli yksinäis­ten henkilöi­den asteikkoa mata­lampi, kos­ka kah­den henkilön tulot las­ket­ti­in yhteen. Alle 24-vuo­ti­as­ta yksinäistä henkilöä verotet­ti­in kuitenkin lievem­män per­hevero­tusasteikon mukaan. Nuorten palkat oli­vat pienem­piä ja oman kodin perus­t­a­mi­nen oli joka tapauk­ses­sa kallista. Sik­si nuo­ria verotet­ti­in lievemmin.

Laman olois­sa vuosi­na 1993–95  Suomes­sa kokeilti­in alem­pi­en palkko­jen mak­samista alle 25-vuo­ti­aille. Täl­lä ei ole kat­sot­tu olleen merkit­tävää vaiku­tus­ta nuorten työl­lisyy­teen. Kyse oli mas­satyöt­tömyy­den ajas­ta, jos­ta ei voi­da vetää var­mo­ja johtopäätök­siä nor­maal­isti toimivi­in työ­markki­noi­hin. Kun palkko­jen alen­nus­ta ei kom­pen­soitu mitenkään, sil­lä saat­toi myös olla kiel­teisiä vaiku­tuk­sia työn tarjontaan.

Esitämme, että työe­htosopimuk­si­in kir­jat­taisi mah­dol­lisu­us mak­saa alle 25-vuo­ti­aille työe­htosopimusten määräämiä palkko­ja alem­pia palkko­ja ja tämä kom­pen­soitaisi­in ikäpe­rusteisel­la, pieniä palkko­ja suo­si­val­la alen­netul­la vero­tuk­sel­la. Mikäli suosi­tuk­sen 4 mukainen mata­la­palkkatu­ki toteutetaan, tämä kor­vaisi kaavail­lun ikäpe­rusteisen veronalen­nuk­sen. Nämä kak­si vai­h­toe­htoa poikkea­vat toi­sis­taan merkit­tävim­min opiske­li­joiden kohdal­la. Kos­ka tämä mah­dol­lisu­us voitaisi­in raja­ta alle 25-vuo­ti­aisi­in, yleiset palkko­ja alen­ta­vat tai nos­ta­vat vaiku­tuk­set jäi­sivät toden­näköis­es­ti pieniksi.

Suosi­tus 13:

Nuorisopalk­ka. Työ­markki­na­jär­jestöt sopi­vat ikäpe­rusteis­es­ta mah­dol­lisu­ud­es­ta mak­saa nuo­rille työe­htosopimuk­sen määräämää alem­paa palkkaa. Tämä kom­pen­soidaan vain nuo­rille suun­nat­ul­la ikäpe­rusteisel­la veronalen­nuk­sel­la, joka toteutetaan paran­ta­mal­la ansio­tulovähen­nys­tä niin, ettei nuorten pienistä palkoista mene veroa lainkaan.

 

Ikään­tyvä työntekijä

Työ­nan­ta­jat kart­ta­vat ikään­tyneitä työn­tek­i­jöitä. Yli 50-vuo­ti­aana työt­tömik­si joutunei­den on vaikea saa­da uut­ta työ­paikkaa, ja moni yri­tys ostaa ikään­tyneitä pois yri­tyk­ses­tä melko kalli­iden kul­tais­ten käden­puris­tusten avul­la. Yli 63-vuo­ti­aiden toiv­otaan sun­nun­taipuheis­sa yleis­es­ti jatka­van töis­sä edelleen, mut­ta käytän­nössä yri­tyk­set ovat kovin halut­to­mia mukaut­ta­maan työte­htäviä ikään­tyneille sopiviksi.[11] Tämä on erään­laista pas­si­ivista eläk­keelle savustamista.

Yht­enä vaikut­ti­me­na olla palkkaa­mat­ta ikään­tyviä ovat ter­vey­teen liit­tyvät pelot. Yri­tys joutuu mak­samaan työkyvyt­tömyy­seläkkeistään, jos eläke­ta­pauk­sia on ikä­vakioitu­na yli keskiar­von. Riskin ikä­vakioin­ti helpot­taa, mut­ta ei poista ongel­maa, sil­lä työt­tömi­in olete­taan liit­tyvän suurem­pia ter­veysriske­jä kuin työl­lisi­in. Työ­nan­ta­jien sosi­aalisen vas­tu­un keven­tämi­nen tois­tu­vasti sairastele­vien osalta sekä mah­dol­lisu­us ostaa pois työ­nan­ta­jan ris­ki työkyvyt­tömyy­seläk­keestä helpot­taisi­vat myös osaltaan ikään­tyneinä työt­tömik­si jäänei­den työllistymistä.

Kos­ka ikään­tyneeseen työvoimaan kohdis­tuu selvää alikysyn­tää, tas­apain­oa paran­taisi ikäih­mis­ten suosimi­nen automaat­tisel­la ikäpe­rusteisel­la tuel­la. Yksi mah­dol­lisu­us olisi alen­taa ikäih­mis­ten eläke­mak­su­ja. Tätä vas­taa­va eläke­mak­su­jen koro­tus tulisi kohdis­taa samoin ikäpe­rusteis­es­ti niihin ikälu­okki­in, jois­sa työn kysyn­tä on suur­in­ta. Kos­ka madal­tunut kysyn­tä kohdis­tuu eri­tyis­es­ti vähän koulutet­tui­hin, eläke­mak­su­jen alen­nus pitäisi tehdä pieniä ansio­tu­lo­ja saavia painottaen.

Jo ennen van­hu­useläk­keelle siir­tymistä tulisi olla mah­dol­lista voimien vähetessä hidas­taa työn­tekoa, osana pehmeää eläk­keelle siir­tymistä. Jos työ­nan­ta­jan on mak­set­ta­va työ­suorituk­ses­ta täysi palk­ka, työ­nan­ta­ja halu­aa täy­den työ­suorituk­sen. Sik­si olisi taloudel­lisen tehokku­u­den näkökul­mas­ta luon­nol­lista tehdä van­hu­useläk­keen ikära­jo­jen par­taal­la uusi työ­sopimus, jos­sa tehtäviä on keven­net­ty ja palk­ka määritel­ty uusien tehtävien mukaiseksi.

Toinen tapa toteut­taa tämä olisi siir­tyä yleis­es­ti jous­tavam­paan ja yksilöl­lisem­pään palkka­sopimiseen. Tämän voi hyvin tehdä vas­tu­ullisen tulopoli­ti­ikan ja työe­htosopimusten puit­teis­sa. Työe­htosopimuk­sia pitäisi sil­loin kehit­tää niin, että työe­htosopimuk­ses­sa määrät­ty palkan­nousu­vara tulk­i­taankin vain keskimääräisek­si koro­tuk­sek­si ja että paikalli­sis­sa neu­vot­teluis­sa voidaan sopia siitä, miten keskimääräi­nen koro­tus jae­taan työn­tek­i­jöi­den kesken.[12] Yksilöl­lisem­pi palkkaus voisi myös tehdä työ­nan­ta­jat halukkaam­mik­si palkkaa­maan ikäih­misiä, kos­ka työ­nan­ta­ja ei huonos­ti työ­paikalle sovel­tuvan työn­tek­i­jän tapauk­ses­sa olisi velvoitet­tu mak­samaan täysiä yleisko­ro­tuk­sia koko lop­pu-uran ajan.

Niin san­otul­la lisäpäiväoikeudel­la on nytkin tun­nustet­tu, että yli 60-vuo­tias ei ole halut­tua työvoimaa. Tätä taus­taa vas­ten on luon­te­vaa ajatel­la, että tämän ikäi­nen ei aina anna työ­nan­ta­jalle täyt­tä työpanosta.

Osa-aikaeläke kehitet­ti­in piden­tämään työuria. Jos työssä ei jak­sa aikaa, voi siir­tyä osa-aikaeläk­keelle. Tämä ei ole tuot­tanut toiv­ot­tua tulosta, kos­ka osa-aikaeläk­keelle siir­tyjät ovat usein täysin työkyky­isiä. Niin pitää ollakin, kos­ka jäl­jelle jääneeltä työa­jal­ta vaa­di­taan täysi työpanos.

Mielestämme pitäisi sik­si olla mah­dol­lisu­us osa-aikaeläk­keen logi­ikan mukaan päästä osaeläk­keelle, jos palk­ka ale­nee työn laadun muuttues­sa vaik­ka työai­ka ei lyhenekään. Pelas­ta­jan palk­ka ale­nee, kun savusukel­lus­lisä putoaa pois. Urakkatyössä ansio­ta­so las­kee ilman työte­htävien muu­tok­si­akin. Täl­löin voisi ottaa osan ansait­se­mas­taan eläk­keestä etukä­teen ja jatkaa töis­sä uudel­la työ­sopimuk­sel­la helpom­mis­sa ja ikäih­miselle parem­min sopivis­sa tehtävis­sä. Osaeläk­keeseen ei tarvitse sisäl­lyt­tää minkään­laista sub­ven­tio­ta, vaan se voidaan toteut­taa aktu­aaris­es­ti neu­traal­isti. Verot­ta­ja jää palkan alen­e­mis­es­ta tap­pi­olle, mut­ta työ­suh­teen jatku­mis­es­ta voitolle. Kos­ka keven­netyt työte­htävät räätälöidään yksilöl­lis­es­ti, on luon­nol­lista, etteivät työe­htosopimuk­set pääsään­töis­es­ti sovel­lu niihin.

Jo nyt on mah­dol­lista men­nä 63-vuo­ti­aana eläk­keelle ja jatkaa työn­tekoa uudel­la työ­sopimuk­sel­la ja aiem­paa ren­nom­mil­la tehtävil­lä. Palk­ka ei vaiku­ta eläk­keen suu­ru­u­teen. Eläk­keen kart­tumi­nen jatkuu, mut­ta ilman superkart­tumaa. Eläke­jär­jestelmän kannal­ta tämä on aktu­aaris­es­ti vähin­tään tas­apain­os­sa. Tätä mah­dol­lisu­ut­ta tulisi käyt­tää akti­ivisem­min. Kos­ka eläket­tä ja palkkaa saa päällekkäin. on luon­nol­lista, että palk­ka voi olla aiem­paa pienem­pi ja työte­htävät helpom­pia. Kos­ka tilanteet ovat kovin yksilöko­htaisia, nämä työ­sopimuk­set tulisi vapaut­taa pääsään­töis­es­ti työe­htosopimusten sääntelystä.

Suosi­tus 14:

Eläke­mak­su­jen ikä­por­ras­tus. Ikään­tyvään työvoimaan kohdis­tu­van kysyn­nän lisäämisek­si eläke­mak­su­ja por­raste­taan niin, että työ­nan­ta­jien yli 55-vuo­ti­aista mak­samia eläke­mak­su­ja alen­netaan merkit­tävästi ja tämä kom­pen­soidaan korot­ta­mal­la mak­su­ja ikälu­okissa 35–54 vuot­ta, joiden työl­lisyysaste on paras.

Suosi­tus 15:

Osa-eläke. 60 vuot­ta täyt­tänyt työn­tek­i­jä, joka solmii työ­nan­ta­jansa kanssa uuden työ­sopimuk­sen alem­mal­la pal­ka­lla, voi saa­da osan eläk­keestään etukä­teen osaeläk­keenä. Työe­htosopimuk­sen velvoit­teet eivät koskisi osaeläk­keen ohel­la tehtävää työtä. Jär­jeste­lyn ikära­jan voisi esimerkik­si sitoa työt­tömyys­tur­van lisäpäivien ikärajaan.

Suosi­tus 16:

Töis­sä eläk­keel­lä. Keinona pehmeään eläk­keelle siir­tymiseen tulee suosia menet­te­lyä siir­tyä van­hu­useläk­keelle ja jatkaa töis­sä uuden työ­sopimuk­sen turvin, jol­loin saa eläket­tä ja palkkaa päällekkäin. Nämä eläk­keen kanssa rin­nakkaiset työ­sopimuk­set tulee pääsään­töis­es­ti vapaut­taa työe­htosopimusten määräyksistä.

Suosi­tus 17

Yksilöl­listä jous­toa työe­htosopimusten sisäl­lä. Esitämme työ­markki­na­jär­jestö­jen selvitet­täväk­si mah­dol­lisu­udet siir­tyä sel­l­aisi­in työe­htosopimuk­si­in, jois­sa nyky­istä suurem­pi osa palka­n­mak­su­varas­ta määritel­lään yri­tysko­htaisek­si eräk­si, jon­ka jakamis­es­ta neu­votel­laan paikallis­es­ti.

 

Koulutustyösuhde

Oppisopimus­suhteis­sa työn­tek­i­jän tuot­tavu­us voi olla työ­suh­teen alus­sa heikko, ellei olema­ton ja on joka tapauk­ses­sa työ­nan­ta­jan näkökul­mas­ta erit­täin epä­var­ma. Työssä oppimi­nen on osalle nuo­ria parhait­en sovel­tu­va tapa oppia ammat­ti. Tästä työ­nan­ta­ja joutuu työe­htosopimusten mukaan mak­samaan yleen­sä peräti 70–80 pros­ent­tia alal­la nou­datet­tavas­ta nor­maal­ista palka­s­ta. Jos nuori jatkaa perusk­oulus­ta lukioon tai ammat­tik­oulu­un, hän ei saa palkkaa vaan korkein­taan van­hempi­en tuloista riip­pu­vaa opin­to­tukea. Ammat­tiko­rkeak­oulu­jen opin­toi­hin liit­tyy usein palkaton­ta työhar­joit­telua yrityksissä.

Oppisopimusk­oulu­tuk­sen käyt­tö on Suomes­sa huo­mat­ta­van vähäistä mui­hin mai­hin näh­den. Syynä on toisaal­ta vaa­dit­ta­va palk­ka, joka työ­suh­teen aluk­si mon­es­sa tapauk­ses­sa ylit­tää oppi­jas­ta koitu­van hyö­dyn. Yri­tyk­set eivät luo­ta siihen, että investoin­ti nuoren opet­tamiseen on yri­tyk­selle kan­nat­ta­va sijoi­tus, sil­lä mikään ei takaa työ­suh­teen kestävyyt­tä, kun opetet­tavas­ta on kehit­tynyt osaa­ja. Moni myös pelkää, että perusk­oulus­ta ehkä huonoin papere­in valmis­tunut nuori on työn­tek­i­jänä sovel­tuma­ton, eikä hänestä määräaikaisen työ­sopimuk­sen vuok­si pääse eroon.

Nyky­isin käytössä ole­va oppisopimus­toim­inta ei mielestämme vas­taa riit­tävästi siihen tarpeeseen ja mah­dol­lisu­u­teen, jota vain perusk­oulun käynei­den työl­listämi­nen edel­lyt­täisi. Oppisopimusa­jan palkan rajaus vähin­tään 70–80 pros­ent­ti­in alan työe­htosopimuk­sen taulukkopalka­s­ta on mon­en vähän koulu­tus­ta saa­neen nuoren tapauk­ses­sa toden­näköis­es­ti liian korkea. Yri­tys voi halu­ta lähteä liik­keelle alhaisem­mal­la pal­ka­lla, joka voi nous­ta osaamisen karttues­sa. Oppisopimuk­sen osalta työ­suhde olisi ainakin suh­teen alus­sa voita­va katkaista jom­mankum­man osa­puolen ilmoituk­sel­la. Muu koulu­tus toimii val­tion ja kun­tien bud­jet­ti­varoin. Yhteiskun­nan tulisi tukea vas­taavasti myös oppisopimusk­oulu­tus­ta erik­seen arvioitaval­la taval­la. Täl­laisia ele­ment­te­jä sisäl­tyy Ruot­sis­sa selvi­tys­mies Claes Stråthin tuoreeseen esi­tyk­seen koulu­tustyö­suh­teesta.[13]

Suosi­tus 18:

Koulu­tustyö­suhde. Nykyisen oppisopimuk­sen rin­nalle tai tilalle luo­daan nuo­rille rajat­tu koulu­tustyö­suhde, jon­ka palk­ka voi olla alem­pi kuin nykyisessä oppisopimus­toimin­nas­sa ja joka on pienel­lä varoa­jal­la kum­mankin osa­puolen irti­san­ot­tavis­sa ja jota tue­taan verovaroin niin kuin muu­takin koulutusta.

Irtisanomissuoja pienyrityksissä

Mitä vahvem­pi on irti­sanomis­suo­ja, sitä suurem­mat riskit sisäl­tyvät henkilöstön palkkaamiseen. Pie­nille yri­tyk­sille epäon­nis­tunut rekry­toin­ti on suurem­pi ris­ki kuin suurem­mille, jos­sa on helpom­paa löytää sovel­tuvaa työtä henkilölle, joka ei sovel­lu kun­nol­la siihen tehtävään, johon hänet on alun perin palkat­tu. Pienyri­tys­ten tule­vaisu­u­den­näkymät ovat myös usein epä­vakaat, minkä vuok­si henkilöstön palkkaamista kai­hde­taan. Opti­maa­li­nen työ­suhde­tur­va aset­tuu pienis­sä yri­tyk­sis­sä alem­mas kuin suuris­sa, kun etsitään kom­pro­mis­sia työ­suhde­tur­van ja rekry­toin­tikyn­nyk­sen välillä.

Suosi­tus 19:

Irti­sanomis­suo­ja pienis­sä yri­tyk­sis­sä. Esitämme, että selvitetään irti­sanomis­suo­jan heiken­tämistä pienis­sä yri­tyk­sis­sä mah­dol­lise­na keinona alen­taa rekry­toin­nin kynnystä.

5. Laajempia uudistussuuntia

Kuten yllä olev­as­ta on käynyt ilmi, esitämme uud­is­tusten yleis­su­un­tana sitä, että ensisi­jaista perus­tur­vaa – eri­tyis­es­ti asum­is­tukea ja uudelleen nimet­tyä työ­markki­natukea – paran­netaan ja sen vähen­teisyyt­tä henkilön oman tulon­muo­dos­tuk­sen suh­teen pienen­netään. Samal­la palaute­taan toimeen­tu­lo­tu­ki alku­peräiseen tehtävään­sä, poikkeusti­lantei­den huoltoavuk­si. Näin työn­teosta tehdään kil­pailukykyisem­pää pien­i­t­u­loiselle. Edel­liset luvut sisältävät joukon yksi­tyisko­htaisia ehdo­tuk­sia, mut­ta niis­sä kaikissa on lähtöko­htana sama peruslinjaus.

Samal­la on tehtävä mah­dol­lisek­si se, että heikom­mas­sa työ­markki­na-ase­mas­sa ole­vat voivat todel­la kil­pail­la työ­panok­sel­laan. Tämä on mah­dol­lista alen­ta­mal­la heistä työ­nan­ta­jalle koitu­via kus­tan­nuk­sia ja tekemäl­lä mah­dol­lisek­si työ nyky­isiä taulukkopalkko­ja alem­mal­la palkkauk­sel­la. Tämän voi puolestaan kom­pen­soi­da yleisel­lä mata­la­palkkat­uel­la, alhaisem­mal­la vero­tuk­sel­la ja mah­dol­lis­es­ti alhaisem­mil­la eläke- ja sosi­aal­i­tur­va­mak­suil­la. Jot­ta täl­laiset tuet eivät valuisi yleis­es­ti korkeampi­in palkkavaateisi­in ja palkkoi­hin, ne on sidot­ta­va objek­ti­ivis­es­ti määritel­ty­i­hin omi­naisuuk­si­in, jot­ka ovat toden­net­tavis­sa. Näistä lähtöko­hdista olemme esit­täneet, että sekä ikään­tyneet että nuoret voitaisi­in vapaut­taa työe­htosopimusten vähim­mäis­palkoista ja että tämä kom­pen­soitaisi­in muil­la tavoin, esimerkik­si nuo­ria koske­val­la veronalen­nuk­sel­la.[14] Maa­han­muut­ta­jas­ta­tus – esimerkik­si maa­han­muut­to human­i­taarisin perustein, joka on tapah­tunut alle viisi vuot­ta sit­ten – voisi myös toimia perus­teena saman­ta­paiselle erityiskohtelulle.

Mielestämme olisi myös perustel­tua, että akti­iviseen työvoimapoli­ti­ikkaan käytet­täisi­in enem­män resursse­ja. Suo­mi on taloudel­lisen raken­nemuu­tok­sen kouris­sa, ja vira­nomais­ten apu, tuki, infor­maa­tio, koulu­tus ja tarvit­taes­sa pieni patis­tuskin työn­haku­un on tarpeen. Työ­markki­nat­uen ehdol­lisu­us jää näen­näisek­si, jos se johtaa laa­jaan toimeen­tu­lotuen käyt­töön. Työvoimavi­ra­nomais­ten ja sosi­aal­i­tur­van tiivi­impi yhteistyö olisi mielestämme tarpeen. Olisi hyödyl­listä myös pere­htyä Tan­skan koke­muk­si­in täl­lais­es­ta aktivoimis­es­ta. Tan­skalainen akti­ivi­nen työvoimapoli­ti­ik­ka on ilmeis­es­ti myötä­vaikut­tanut maan alhaisem­paan työt­tömyysas­teeseen. On myös huo­mat­ta­va, että Tan­skas­sa käytetään työvoimavi­ra­nomais­ten aktivoin­tipalvelui­hin selvästi enem­män resursse­ja kuin Suomes­sa ja Ruot­sis­sa.[15] Tan­skalaiseen malli­in kuu­luu myös euroop­palaisit­tain heikko irti­sanomis­suo­ja ja työt­tömyys­tur­van ehdol­lisu­us sille, että henkilö osal­lis­tuu tuk­i­työl­listämiseen, koulu­tuk­seen tai mui­hin aktivoin­ti­toimi­in. Tan­skas­sa sovite­taan yhteen perus­tus­lain suo­jaa­man perus­tur­van mak­sa­t­us sekä työvoimapoli­ti­ikan aktivoin­ti­toimet.[16] Tan­skan mallista koroste­taan usein tukien ehdol­lisu­ut­ta ja ”kovia” puo­lia, mut­ta tan­skalaiseen toim­intat­a­paan kuu­luu yksinker­tais­es­ti suuri määrä kon­tak­te­ja ja keskustelu­ja paikallises­sa työvoima­toimis­tossa. Tan­skalaiseen jous­to­tur­va­malli­in kuu­luu se, että työt­tömi­in ote­taan yhteyt­tä entistä aiem­min ja entistä use­am­min. Niis­sä ker­ro­taan työt­tömille työl­listymisen mah­dol­lisuuk­sista ja työ­markki­noiden tilanteesta sekä aute­taan ja neu­votaan näitä työn­haus­sa. Täl­laisil­la keinoil­la on tilas­tol­lis­es­ti toden­net­tu yhteys alhaisem­paan työt­tömyy­teen.[17]

Nämä keinot ovat toden­näköis­es­ti pitäneet Tan­skas­sa työt­tömyyt­tä suh­teel­lis­es­ti alhaisem­pana ja työ­markki­noiden liikku­vu­ut­ta suurem­pana kuin vaikka­pa Ruot­sis­sa tai Suomes­sa.[18] Pidämme tan­skalaista aktivoin­ti-toim­intat­a­paa parem­min pohjo­is­maiseen ja suo­ma­laiseen arvoym­päristöön sopi­vana kuin sak­salaisia ns. Harz-reforme­ja, joi­hin kuu­lunut tukien ja stan­dar­d­i­en leikkaami­nen on hyvän työl­lisyyske­hi­tyk­sen hin­tana myös lisän­nyt köyhyyttä.

Työvoimapoli­it­tiset aktivoin­ti­toimet ovat kalli­ita. Sik­si ne tulee suun­na­ta mah­dol­lisim­man vaikut­tavasti. Täl­löin tulee luon­nol­lis­es­ti ottaa huomioon myös ne kuntout­ta­vat hyödyt, jot­ka koitu­vat asianomaisen itsen­sä hyväk­si esimerkik­si paran­tuneen elämän­hallinnan kannal­ta. Kansan­talouden kannal­ta eniten voitet­tavaa on niiden aktivoin­nis­sa, joiden kohdal­la on eniten voitet­tavis­sa tuot­tavia työvu­osia. Huomio­ta tulee kiin­nit­tää nuori­in, joiden siir­tymi­nen työ­markki­noille on viivästynyt, sil­lä heil­lä on ennen eläkeikää jäl­jel­lä kym­meniä työvu­osia. Ansiosi­don­naisel­la työt­tömyyspäivära­hal­la ole­vien taas voi olet­taa ole­van ammat­ti­taitoisem­pia kuin perus­tur­van varas­sa ole­vien, minkä lisäk­si hei­dän työt­tömyysko­r­vauk­si­in­sa kuluu enem­män rahaa.

Aktivoin­ti­toimen­pitei­den vaikut­tavu­ud­es­ta ei ole riit­tävästi luotet­tavaa tutkimusti­etoa. Se vaikeut­taa toimen­pitei­den kohdistamista.

Aktivoin­ti­toimil­la ei ole toiv­ot­tua vaiku­tus­ta, jos päämääränä ole­va työl­listymi­nen ei henkilön itsen­sä kannal­ta ole kan­nat­tavaa. Toisaal­ta pelkkä kan­nus­timien paran­t­a­mi­nen ei useinkaan riitä yksinään aktivoimaan työt­tömyy­teen tot­tunut­ta. Tämän vuok­si aktivoin­ti­toimet sekä luvuis­sa kolme ja neljä esite­tyt työn tar­jon­taa ja kysyn­tää elvyt­tävät toimet tuke­vat toisiaan.

Lopuk­si korostamme, että kaikkein heikoim­mankaan ase­man ihmis­ten työl­lisyys ei ole riip­puma­ton­ta koko kansan­talouden työl­lisyy­destä. Vaik­ka työt­tömyyt­tä on tässä kir­joituk­ses­sa ja viime aiko­jen keskustelus­sa käsitel­ty paljolti eri­ty­is­ryh­mien ongel­mana, kaikkien ryh­mien työl­listymi­nen riip­puu myös kansan­talouden yleis­es­tä työl­lisyysas­teesta. Siihen voidaan vaikut­taa tulosopimuksin, joi­ta työ­markki­na­jär­jestöt solmi­vat. Tulosopimusten sisältämien yleisko­ro­tusvelvoit­tei­den ja työl­lisyys­ta­son väli­nen suhde määrää Suomen rak­en­teel­lisen työt­tömyys­ta­son. Kun työt­tömyysaste las­kee, palkkavaa­teet ja palkan­nousu­vauhti yleen­sä kohoa­vat. Jos palkko­jen nousu­vauhti kiihtyy vas­ta sit­ten, kun työt­tömyys on alhaisel­la tasol­la – esimerkik­si neljässä pros­en­tis­sa –, Suomes­sakin on mah­dol­lista ylläpitää alhaista työt­tömyyt­tä. Sik­si työ­markki­na­jär­jestöt voivat myötä­vaikut­taa alhaiseen työt­tömyy­teen sitou­tu­mal­la alhaisi­in – yri­tys­toimin­nan tuot­tavu­uskasvun ja arvon­lisäyk­sen hin­tain­deksin sum­man selvästi alit­tavi­in – sopimus­peräisi­in palkanko­ro­tuk­si­in aina, kun työt­tömyys ylit­tää yhteiskun­nal­lis­es­ti hyväksyt­tävän tason. Tämän sitoumuk­sen vastapain­ok­si val­tio­val­ta voi luva­ta pyrk­iä oma­l­la finanssipoli­ti­ikallaan pitämään kokon­aiskysyn­nän niin korkeal­la, että tavoite­ta­solle päästään pian.

Suosi­tus 20:

Akti­ivisen työvoimapoli­ti­ikan voimavarat. Akti­ivisen työvoimapoli­ti­ikan voimavaro­ja lisätään niin, että lisäresurssit käytetään työvoima­toimis­to­jen työn­haun tukipalvelui­hin, joi­ta tar­jo­taan työt­tömyys­jak­so­jen aikaises­sa vai­heessa. Aktivoin­ti­toimia kohdis­te­taan pain­ote­tusti toisaal­ta nuori­in ja toisaal­ta ansiosi­don­naisel­la työt­tömyys­tur­val­la oleviin.

Suosi­tus 21:

Työt­tömyys­tur­vas­ta aktivoivampi. Työt­tömyys­tur­vaa kehitetään aktivoivaan suun­taan niin, että työ­markki­nat­uen tai vas­taavien tukien ehdol­lisu­us aktivoin­ti­toimille – esimerkik­si tuk­i­työl­listämiselle ja koulu­tuk­selle – toteu­tuu alun perin tarkoite­tul­la taval­la. Tämä voi edel­lyt­tää työvoimavi­ra­nomais­ten ja sosi­aalivi­ra­nomais­ten tiivi­im­pää yhteistyötä.

Suosi­tus 22:

Aktivoin­ti­toimien vaikut­tavu­u­den tutkimus. Aktivoin­ti­toimin­nan eri keino­jen vaikut­tavu­ut­ta ja sitä, miten niitä kan­nat­taa suun­na­ta, tulee tutkia ja tulok­set ottaa huomioon aktivoin­ti­toimia kehitettäessä.

Suosi­tus 23:

Sopimus työt­tömyys­tavoit­teesta. Esitämme, että työ­markki­na­jär­jestöt aset­ta­vat itselleen työt­tömyys­tavoit­teen ja sitoutu­vat solmi­maan nol­lata­son tulosopimuk­sia tai pelkästään hin­to­jen nousun kom­pen­soivia työe­htosopimuk­sia aina, kun Tilas­tokeskuk­sen mit­taa­ma työt­tömyys ylit­tää tämän tavoit­teen. Esitämme, että val­tio­val­ta tämän tavoit­teenaset­telun vastapain­ok­si sitoutuu aina työt­tömyys­tavoit­teen ylit­tyessä esit­tämään suun­nitel­man siitä, miten tavoite­ta­solle päästään takaisin ekspan­si­ivisen bud­jet­tipoli­ti­ikan avulla.


 

Suositukset

  1. Tulo­jen vyöry­tyk­ses­tä luovu­taan. Toimeen­tu­lotues­sa luovu­taan niin san­otus­ta tulo­jen vyöry­tyk­ses­tä luku­un otta­mat­ta tapauk­sia, jois­sa tulo­jen jak­sot­tamisel­la on pyrit­ty han­kki­maan oikeudeton­ta hyötyä.
  2. Toimeen­tu­lotuen kor­vaamia mak­simivuokria alen­netaan. Pääkaupunkiseudun kun­nat muut­ta­vat toimeen­tu­lo­tukea kohdis­tu­vaa ohjeis­tus­taan niin, että kat­tovuokria alen­netaan ja tämä kom­pen­soidaan mak­samal­la peru­sosaa lain määräämää suurempana.
  3. Asum­istuen tulo­hark­in­ta.
  4. Asum­istues­sa tulo­harkin­nas­sa jätetään 400 euroa ansio­tu­lo­ja kuus­sa koti­talout­ta kohden otta­mat­ta huomioon tai
  5. Asum­istuen tulo­harkin­nas­sa jätetään 25 % ansio­tu­loista otta­mat­ta huomioon.
  6. Työ­markki­nat­ues­ta mata­la­palkkatu­ki. Työ­markki­natu­ki muute­taan yleisek­si mata­la­palkkat­uek­si pois­ta­mal­la siitä vaa­timus osa-aikaises­ta työsken­telystä. Osa-aikatyöhön mata­la­palkkatukea saisi edelleen vain, jos on työ­markki­noiden käytet­tävis­sä kokoaikaiseen työhön.
  7. Työ­markki­nat­uen tuloharkinta 
  8. a) Työ­markki­natu­keen sääde­tään 300 euron sovit­telus­ta etuoikeutet­tu tulo tai
  9. b) Työ­markki­nat­uen yhteenso­vi­tus­pros­ent­ti alen­netaan 50 pros­en­tista 35 prosenttiin.
  10. Vaikeasti työl­lis­tet­tävän etuoikeutet­tu tulo. Vaikeasti työl­lis­tet­tävä työ­markki­nat­uen saa­ja, jolle on myön­net­ty palkkatukiseteli, voi ansai­ta ilman sovit­telua 700 euroa, jon­ka yli menevään osaan sovel­letaan tavanomaista sovitteluprosenttia.
  11. Kansaneläk­keen työkyvyt­tömyy­seläkkeistä vam­mais­tukia. Pelkän kansaneläk­keen mak­sami­nen työkyvyt­tömyy­seläk­keenä työhis­to­ri­aa vail­la oleville kor­vataan saman­su­u­ruisel­la vam­maistuel­la, johon ei liity rajoituk­sia omien tulo­jen hankkimiselle.
  12. Työt­tömän sopeu­tus­ra­ha. Henkilölle, jol­la on takanaan vähin­tään kymme­nen vuo­den työhis­to­ria hänen joutues­saan työt­tömäk­si ja jol­la ennen 500 päivän työt­tömyys­jak­son päät­tymistä on käyt­tämät­tömiä päivära­hapäiviä jäl­jel­lä, mak­se­taan hänen vas­taan­ot­taes­saan aiem­paa mata­la­palkkaisem­man työn työt­tömyysko­r­vauk­ses­ta jäl­jelle jäänyt euromäärä sopeu­tu­mis­ra­hana samo­jen peri­aat­tei­den mukaan kuin sovitel­tu työt­tömyyspäivära­ha, vaik­ka tehty­jen työ­tun­tien määrä ylit­täisi 80 pros­ent­tia alal­la nou­datet­tavas­ta kokoaikaisen työn työa­jas­ta. Sopeu­tu­mis­ra­han perus­teena ole­vana palkkana käytetään 120 viimeisen kuukau­den ansio­ta­soin­dek­sil­lä kor­jat­tua keskipalkkaa.
  13. Pieni palkkatu­ki. Nykyisen palkkat­uen rin­nalle kehitetään selvästi pienem­pi ja asteit­tain pienenevä palkkatu­ki, jon­ka myön­tämi­nen on nyky­istä helpom­paa ja osit­tain automaat­tista. Eräs tukea saa­va ryh­mä voisi olla human­i­taarisin perustein maa­han muuttaneet.
  14. Äitiy­destä aiheutu­vien kus­tan­nusten tasaus. Tasa­taan työn­tek­i­jän raskaud­es­ta aiheutu­vat suo­ranaiset ja välil­liset kus­tan­nuk­set. Suo­ranais­ten kus­tan­nusten lisäk­si mak­se­taan välil­li­sistä, muun muas­sa sijaisen pere­hdyt­tämiseen liit­tyvistä kuluista ker­talu­on­toinen 5000 euron kor­vaus sil­loin, jos työn­tek­i­jä palaa raskau­den ja per­he­vap­aiden jäl­keen saman työ­nan­ta­jan palvelukseen.
  15. Työ­nan­ta­jan vas­tu­un rajaami­nen tois­tu­vasti sairastel­ev­as­ta työn­tek­i­jästä. Jos samal­la työn­tek­i­jäl­lä on kalen­terivuo­den aikana 15 pois­saolopäivää sairau­den vuok­si niin, ettei työ­nan­ta­ja saa niistä sairaus­päivära­haa Kelal­ta, mak­saa Kela työ­nan­ta­jalle sairaus­päivära­haa jokaiselta tämän ylit­tävältä sairauspäivältä.
  16. Mah­dol­lisu­us vapau­tua työkyvyt­tömyy­seläk­keen riskistä. Oikeutetaan suuri työ­nan­ta­ja ilman perustelu­ja vapau­tu­maan palkkaa­mansa henkilön työkyvyt­tömyy­seläk­keen riskistä. Päätös pitää tehdä palkkaamisen yhtey­dessä. Työ­nan­ta­jan mak­su tästä henkilöstä on tuol­loin sama kuin pie­nil­lä työ­nan­ta­jil­la, kuitenkin kymmenel­lä pros­en­til­la korotettuna.
  17. Nuorisopalk­ka . Sovi­taan työ­markki­na­jär­jestö­jen kesken, että nuorelle työn­tek­i­jälle voidaan mak­saa ikään perustuen 20 % työe­htosopimusten edel­lyt­tämää palkkaa pienem­pää palkkaa. Samal­la pieni­palkkaisten nuorten ansio­tulovero­tus­ta keven­netään ikäperusteisesti.
  18. Eläke­mak­su­jen ikä­por­ras­tus. Ikään­tyvään työvoimaan kohdis­tu­van kysyn­nän lisäämisek­si eläke­mak­su­ja por­raste­taan niin, että työ­nan­ta­jien yli 55-vuo­ti­aista mak­samien eläke­mak­su­ja alen­netaan merkit­tävästi ja tämä kom­pen­soidaan korot­ta­mal­la mak­su­ja ikälu­okissa 35–54 vuot­ta, joiden työl­lisyysaste on paras.
  19. Osa-eläke. 60 vuot­ta täyt­tänyt työn­tek­i­jä, joka solmii työ­nan­ta­jansa kanssa uuden työ­sopimuk­sen alem­mal­la pal­ka­lla, voi saa­da osan eläk­keestään etukä­teen osaeläk­keenä. Työe­htosopimuk­sen velvoit­teet eivät koskisi osaeläk­keen ohel­la tehtävää työtä.
  20. Töis­sä eläk­keel­lä. Keinona pehmeään eläk­keelle siir­tymiseen tulee suosia menet­te­lyä siir­tyä van­hu­useläk­keelle ja jatkaa töis­sä uuden työ­sopimuk­sen turvin, jol­loin saa eläket­tä ja palkkaa päällekkäin. Nämä eläk­keen kanssa rin­nakkaiset työ­sopimuk­set tulee pääsään­töis­es­ti vapaut­taa työe­htosopimusten määräyksistä.
  21. Yksilöl­listä jous­toa työe­htosopimusten sisäl­lä. Esitämme työ­markki­na­jär­jestö­jen selvitet­täväk­si mah­dol­lisu­udet siir­tyä sel­l­aisi­in työe­htosopimuk­si­in, jois­sa nyky­istä suurem­pi osa palka­n­mak­su­varas­ta määritel­lään yri­tysko­htaisek­si eräk­si, jon­ka jakamis­es­ta neu­votel­laan paikallis­es­ti.
  22. Koulu­tustyö­suhde. Nykyisen oppisopimuk­sen rin­nalle tai tilalle luo­daan nuo­rille rajat­tu koulu­tustyö­suhde, jon­ka palk­ka voi olla alem­pi kuin nykyisessä oppisopimus­toimin­nas­sa ja joka on pienel­lä varoa­jal­la kum­mankin osa­puolen irti­san­ot­tavis­sa ja jota tue­taan verovaroin niin kuin muu­takin koulutusta.
  23. Irti­sanomis­suo­ja pienis­sä yri­tyk­sis­sä. Esitämme, että selvitetään irti­sanomis­suo­jan heiken­tämistä pienis­sä yri­tyk­sis­sä mah­dol­lise­na keinona alen­taa rekry­toin­nin kynnystä.
  24. Akti­ivisen työvoimapoli­ti­ikan voimavarat. Akti­ivisen työvoimapoli­ti­ikan voimavaro­ja lisätään niin, että lisäresurssit käytetään työvoima­toimis­to­jen työn­haun tukipalvelui­hin, joi­ta tar­jo­taan työt­tömyys­jak­so­jen aikaises­sa vai­heessa. Aktivoin­ti­toimia kohdis­te­taan pain­ote­tusti toisaal­ta nuori­in ja toisaal­ta ansiosi­don­naisel­la työt­tömyys­tur­val­la oleviin.
  25. Työt­tömyys­tur­vas­ta aktivoivampi. Työt­tömyys­tur­vaa kehitetään aktivoivaan suun­taan niin, että työ­markki­nat­uen tai vas­taavien tukien ehdol­lisu­us aktivoin­ti­toimille – esimerkik­si tuk­i­työl­listämiselle ja koulu­tuk­selle – toteu­tuu alun perin tarkoite­tul­la taval­la. Tämä voi edel­lyt­tää työvoimavi­ra­nomais­ten ja sosi­aalivi­ra­nomais­ten tiivi­im­pää yhteistyötä.
  26. Aktivoin­ti­toimien vaikut­tavu­u­den tutkimus. Aktivoin­ti­toimin­nan eri keino­jen vaikut­tavu­ut­ta ja sitä, miten niitä kan­nat­taa suun­na­ta, tulee tutkia ja tulok­set ottaa huomioon aktivoin­ti­toimia kehitettäessä.
  27. Sopimus työt­tömyys­tavoit­teesta. Työ­markki­na­jär­jestöt aset­ta­vat itselleen työt­tömyys­tavoit­teen ja sitoutu­vat solmi­maan nol­lata­son tulosopimuk­sia tai pelkästään hin­to­jen nousun kom­pen­soivia työe­htosopimuk­sia aina, kun Tilas­tokeskuk­sen mit­taa­ma työt­tömyys ylit­tää tämän tavoit­teen. Esitämme, että val­tio­val­ta tämän tavoit­teenaset­telun vastapain­ok­si sitoutuu aina työt­tömyys­tavoit­teen ylit­tyessä esit­tämään suun­nitel­man siitä, miten tavoite­ta­solle päästään takaisin ekspan­si­ivisen bud­jet­tipoli­ti­ikan avulla.

 

[1] Tämä ei tietysti vält­tämät­tä edel­lytä, että nyky­is­ten ko. ryh­män työl­lis­ten palkkata­so alenisi. Sitä vas­toin ryh­mään voisi tul­la uusia työl­lisiä, joiden toimeen­tu­lo on kohen­tunut, kos­ka työn­teko läh­es aina tuot­taa jonkin ver­ran parem­man toimeen­tu­lon kuin työt­tömyys tai työvoiman ulkopuolisuus.

[2] Ks. Osmo Soin­in­vaara, Vau­raus ja aika, Teos 2007.

[3] Työn vas­taan­ot­tamisen kan­nus­timet Suomes­sa, Olli Kärkkäi­nen, Palka­nsaa­jien tutkimus­laitok­sen työ­pa­pere­i­ta 2011:266

 

[4] Ks. Labour Mar­ket Mobil­i­ty in Nordic Wel­fare States, TemaNord 2010:515, Nordic Coun­cil of Ministers.

[5] Vähim­mäis­palkko­ja arvioidaan tyyp­il­lis­es­ti ver­taa­mal­la niitä medi­aa­ni­palkkaan. Ver­tailuista, ks. Kon­junk­turin­sti­tutet, Lönebild­ningsrap­porten 2010, luku 5.

[6] Jos vuokria säädel­lään (kuten Ruot­sis­sa), asum­is­tu­ki ei voine edes teo­ri­as­sa val­ua vuokri­in. Vuokra­markki­noiden säätelystä syn­tyy kuitenkin mui­ta ongelmia.

[7] Ver­tailun vuok­si mainit­takoon, että Ruot­sis­sa toimeen­tu­lo­tukea sai 236 000 koti­talout­ta ja 418 000 henkeä (Ks. Ekonomiskt bistånd årssta­tis­tik 2011, Sveriges Offi­ciel­la Sta­tis­tik, Socialtjänst, Social­styrelsen 2012). Ruotsin luvut ovat siis absolu­ut­tis­es­ti samaa luokkaa kuin Suomen, vaik­ka Ruotsin talous ja väestömäärä ovat läh­es kak­si ker­taa suurem­pia. Tämä vahvis­taa epäi­lyämme, jon­ka mukaan toimeen­tu­lo­tu­ki aiheut­taa Suomes­sa suh­teel­lis­es­ti suuria kannustinongelmia.

[8]Helsin­gin tila ja kehi­tys 2013. Helsin­gin kaupun­gin tietokeskus.

[9] Yleistä asum­is­tukea paran­netaan. Siinä siir­ry­tään lin­eaariseen tuloso­vi­tuk­seen ja kokon­aisvuokra­malli­in. Peru­so­mavas­tuu tark­iste­taan alka­maan korote­tun työ­markki­nat­uen määrästä. Omavas­tui­ta alen­netaan 8 pros­ent­tia ja hyväksyt­tyjä enim­mäisas­um­is­meno­ja korote­taan 50 eurol­la kuukaudessa. (Päämin­is­teri Kataisen hal­li­tuk­sen ohjelma)

 

[10] Alle kahdek­san euron alen­e­maa ei ote­ta huomioon, joten täy­den asum­istuen saa vielä 25 euroa suurem­mil­la tuloilla.

[11] Esa Tuomi­nen, Kris­ti­ina Tuomi­nen ja Nina Kah­ma: Jous­ta­va van­hu­useläke. Eläke­tur­vakeskuk­sen tutkimuk­sia 02/2012.

[12] Ruot­sis­sa suurin osa työe­htosopimuk­sista toimii jo näin, ks. Juhana Var­ti­ainen, Mik­si ja miten Pohjolan työ­markki­nain­sti­tuu­tiot muut­tuvat?, Kansan­taloudelli­nen aikakauskir­ja 4/2012.

[13] Ks. Utbild­ningsanställ­ning, Statens Offentli­ga Utred­ningar (SOU) 2012:80, Stock­holm 2012.

[14] Tämä voitaisi­in toteut­taa niinkin, että henkilöl­lä on tarvit­taes­sa mah­dol­lisu­us vaa­tia työe­htosopimuk­sen vähim­mäis­palkkaa, mut­ta työ­nan­ta­jal­la ei muus­sa tapauk­ses­sa olisi velvol­lisu­ut­ta sitä maksaa.

[15] OECD:n tilas­tover­tailun mukaan akti­ivisen työvoimapoli­ti­ikan meno­jen BKT-osu­us on Tan­skas­sa 1,9 ja Suomes­sa 1,0. Ks. http://www.oecd-ilibrary.org/employment/public-expenditure-on-active-labour-market-policies_20752342-table9, luet­tu 7.2.3013.

[16] Keskustelu pro­fes­sori Tor­ben Ander­s­enin kanssa. Ks, myös Tor­ben Ander­sen ja Michael Svar­er, Active labour mar­ket pol­i­cy in a reces­sion, IZA Jour­nal of Labour Pol­i­cy 2012, 1:7.

[17] Ks. Dan­sk Ökono­mi, Efterår 2012, Kon­junk­turvur­der­ing, Arbe­jds­marked­spoli­tik i høj- og lavkon­junk­tur, Ökonomiske Råd 2012.

[18] Tan­skan työt­tömyys oli ennen 2007 alka­nut­ta talouskri­isiä noin neljän pros­entin tienoil­la, joskin Tan­skan koko kansan­talous saat­toi tuol­loin olla jos­sain määrin yliku­umen­tunut. Tan­skalaista aktivoin­tipoli­ti­ikkaa on analysoitu artikke­lis­sa Tor­ben Ander­sen, Flex­i­cu­ri­ty – Labour Mar­ket Per­for­mance in Den­mark. CESi­fo Eco­nom­ic Stud­ies 53, 3/2007 sekä artikke­lis­sa Heli Sai­jets, Uusia lin­jauk­sia työpoli­ti­ikas­sa, Tan­skan malli, Työpoli­it­ti­nen aikakauskir­ja 1/2003.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.