Lisää matalapalkkatyötä

Lisää matalapalkkatyötä

Osmo Soi­nin­vaa­ra

Juha­na Vartiainen

 

Raport­ti val­tio­neu­vos­ton kanslialle

Hel­mi­kuu 2013

 

Val­tio­neu­vos­ton kans­lia tila­si tam­mi­kuus­sa 2013 kir­joit­ta­jil­ta, kan­san­edus­ta­ja Osmo Soi­nin­vaa­ral­ta ja yli­joh­ta­ja Juha­na Var­tiai­sel­ta, rapor­tin sii­tä, miten Suo­mes­sa voi­tai­siin edis­tää mata­la­palk­kais­ten ja vähän kou­lu­tet­tu­jen työl­li­syyt­tä ja nos­taa näi­den ryh­mien työl­li­syy­sas­tet­ta. Rapor­tin val­mis­tu­mis­mää­rä­ai­ka oli 20.2.2013 ja sen on tar­koi­tus toi­mia Talous­neu­vos­ton kes­kus­te­lu­jen tausta-aineistona.

Luo­vu­tam­me täten käsil­lä ole­van rapor­tin Val­tio­neu­vos­ton kans­lian ja talous­neu­vos­ton käyt­töön. Se sisäl­tää ongel­man kuvauk­sen, ana­lyy­sia ja jou­kon kon­kreet­ti­sia toi­men­pi­de-ehdo­tuk­sia. Lyhyen mää­rä­ajan vuok­si emme ole voi­neet sel­vit­tää ja ana­ly­soi­da kaik­kia ehdo­tuk­sia ja ongel­mia nor­maa­lin komi­tea- tai sel­vi­tys­mies­työn perin­poh­jai­suu­del­la. Kaik­kia tie­to­ja ja läh­tei­tä ei ole sik­si ehdit­ty tar­kis­taa perin­poh­jai­ses­ti eikä kaik­kia argu­ment­te­ja ole kes­kus­tel­tu huo­lel­li­ses­ti läpi. Emme rajoi­te­tun aikam­me puit­teis­sa ole ehti­neet las­kea ehdo­tus­tem­me vai­ku­tuk­sia jul­kis­ta­lou­teen. Sik­si raport­tiam­me on luet­ta­va idea­pa­pe­ri­na, jon­ka aja­tuk­set ja huo­miot toi­vot­ta­vas­ti ansait­se­vat kri­tiik­kiä, lisä­tut­ki­mus­ta ja keskustelua.

Kii­täm­me kes­kus­te­luis­ta ja avus­ta VATT:n tut­ki­joi­ta Kata­rii­na Nils­son Hak­ka­laa ja Heik­ki Vii­ta­mä­keä, VATT:n joh­ta­vaa eko­no­mis­tia Kari Hämä­läis­tä sekä Aar­husin yli­opis­ton pro­fes­so­ria Tor­ben Ander­se­nia ilman, että kukaan heis­tä tie­ten­kään oli­si vas­tuus­sa raport­tim­me aja­tuk­sis­ta ja mah­dol­li­sis­ta heikkouksista.

 

Hel­sin­gis­sä, 20.2.2013

 

 

 

Osmo Soi­nin­vaa­ra                                                          Juha­na Vartiainen

 

 

 

 

1. Johdanto: Suomesta puuttuu matalapalkkatyötä

 

Suo­mel­le ja poh­jois­mail­le yhtei­nen ongel­ma on lyhyen kou­lu­tuk­sen varas­sa ole­vien ihmis­ten alhai­nen työl­li­syy­sas­te. Sen kään­tö­puo­le­na on mata­la­palk­kais­ten suh­teel­li­sen alhai­nen osuus kai­kis­ta työl­li­sis­tä. Euros­ta­tin vuot­ta 2010 kos­ke­van tilas­ton mukaan vain 5,9 pro­sent­tia Suo­men pal­kan­saa­jis­ta oli luo­ki­tel­ta­vis­sa mata­la­palk­kai­sik­si, kun mata­la­palk­kai­suu­den kri­tee­ri­nä on, että tun­tia koh­ti las­ket­tu ansio on alle 2/3 kaik­kien pal­kan­saa­jien medi­aa­ni­tun­tian­sios­ta. Suo­men luke­ma oli EU:n toi­sek­si pie­nin, ja vain Ruot­sis­sa vas­taa­va osuus oli vie­lä alhai­sem­pi (2,5%).

Mata­la­palk­kai­suus ei tie­ten­kään ole mikään tavoi­te sinän­sä. Mata­la­palk­ka­työn vähäi­syys on kui­ten­kin ongel­ma juu­ri sik­si, että perus­as­teen kou­lu­tuk­sen varas­sa ole­vien työl­li­syy­sas­te on niin alhai­nen. Perus­as­teen kou­lu­tuk­sen mies­ten työl­li­syy­sas­te on ollut 1990-luvul­ta läh­tien vain 50 pro­sen­tin luok­kaa ja on meneil­lään ole­van talous­krii­sin aika­na las­ke­nut vain noin 45 pro­sent­tiin. Alhai­nen luku kät­kee tie­tys­ti taak­seen myös var­sin lyhyet työ­urat, ks. kuvio 1. Sama ilmiö näkyy myös tämän ryh­män kor­kea­na työttömyysriskinä.

 

 

Kuvio 1. Perus­as­teen kou­lu­tet­tu­jen työl­li­syy­sas­teet ikä­ryh­mit­täin vuon­na 2011, Suo­mi ja Ruot­si. Läh­de: Euros­tat – työ­voi­ma­tut­ki­mus (ISCED97-luo­ki­tuk­sen tasot 0–2, joi­ta Suo­mes­sa vas­taa­vat perus­kou­lu­tus sekä vapaa­eh­toi­nen 10. luok­ka). Lai­nat­tu jul­kai­sus­ta Kari Hämä­läi­nen, Näkö­kul­mia Suo­men ja Ruot­sin työ­mark­ki­noi­hin, jul­kai­sus­sa Kil­pai­lu­ky­ky ja työn tar­jon­ta – oppia Ruot­sin koke­muk­sis­ta. Val­tio­neu­vos­ton kans­lian raport­ti­sar­ja 4/2012.

Työl­li­syy­sas­teen ero Suo­men ja Ruot­sin välil­lä ei ole nais­ten koh­dal­la kovin mer­kit­tä­vä elä­kei­käi­siä lukuun otta­mat­ta. Mie­hil­lä ero on suu­rem­pi. Vähän kou­lu­tet­tu­jen alhais­ta työl­li­syy­sas­tet­ta pide­tään kui­ten­kin Ruot­sis­sa­kin mer­kit­tä­vä­nä ongel­ma­na, johon koe­te­taan löy­tää ratkaisuja.

Ongel­maa voi havain­nol­lis­taa seu­raa­vil­la kuvioil­la, jois­ta ilme­ne­vät kou­lu­tus­ryh­mit­täi­set työl­li­syy­sas­teet ja kes­ki­mää­räi­set palk­ka­ta­sot vuo­del­ta 2011. Talous­tie­teel­li­nen tut­ki­mus on osoit­ta­nut vakuut­ta­vas­ti, että ihmis­ten tulo­ta­so riip­puu kou­lu­tuk­ses­ta. Hyvin toi­mi­vil­la työ­mark­ki­noil­la työl­li­syy­den pitäi­si olla kor­kea kai­kil­la kou­lu­tus­ta­soil­la samal­la, kun kes­ki­mää­räi­nen palk­ka­ta­so nousee kou­lu­tuk­sen pituu­den myö­tä. Toi­sin sanoen, jos työ­mark­ki­nat toi­mi­si­vat hyvin, seu­raa­vien kuvioi­den käy­rien pitäi­si olla koh­tuul­li­sen pys­ty­jä niin, että työl­li­syy­sas­te on kor­kea kai­kil­la kou­lu­tus­ta­soil­la, mut­ta ansio­ta­so nousee kou­lu­tus­vuo­sien mukana.

Kuvio 2. Ikä­ryh­män 30–54 kes­ki­mää­räi­nen työl­li­syy­sas­te ja kes­ki­mää­räi­nen kuu­kausi­palk­ka vii­des­sä eri kou­lu­tus­ryh­mäs­sä vuo­del­ta 2008. Kou­lu­tus­ryh­mät ovat, kuvios­sa oikeal­ta vasem­mal­le: 1) ylem­pi kor­kea-aste, 2) alem­pi kor­kea-aste, 3) alin kor­kea-aste, 4) kes­kias­te, 5) alem­pi tai ylem­pi perus­as­te tai esias­te. Läh­de: las­kel­mat FLEED-aineis­tos­ta ja palkkarakennetilastosta.

Kuviois­ta 2 ja 3 ilme­ne­vät vii­den kou­lu­tus­ryh­män työl­li­syy­sas­teet ja kes­ki­mää­räi­set ansio­ta­sot, ensin kuu­kausian­sio­mi­tal­le ja sit­ten tun­tian­sio­mi­tal­le. Kuviot on las­ket­tu par­haan työiän hen­ki­löi­den eli 30–54 ‑vuo­tiai­den suo­ma­lais­ten nais­ten ja mies­ten aineis­tois­ta. Täl­lä ikä­va­lin­nal­la halu­taan raja­ta tar­kas­te­lu sii­hen jouk­koon, jon­ka nor­maa­lis­ti pitäi­si olla työs­sä niin, että tar­kas­te­lu­ja sot­ke­vat mah­dol­li­sim­man vähän pit­kit­ty­neet opin­non tai ennen­ai­kai­set eläk­keet (täs­tä syys­tä työl­li­syy­sas­teet ovat näis­sä kuviois­sa kor­keam­pia kuin koko työi­käi­ses­tä väes­tös­tä laskettuina).

Ylim­pien kou­lu­tus­ryh­mien osal­ta tilan­ne näyt­tää­kin sil­tä kuin pitäi­si. Työl­li­syy­sas­teet ovat 90 pro­sen­tin luok­kaa ja palk­ka­ta­so riip­puu kou­lu­tuk­ses­ta kuten voi odot­taa. Kah­den alim­man kou­lu­tus­ryh­män tilan­ne on kui­ten­kin toi­nen. Eri­tyi­ses­ti vähi­ten kou­lu­tus­ta saa­neel­la ryh­mäl­lä työ­mark­ki­nat eivät toi­mi mie­lek­kääl­lä taval­la. Vain perus­kou­lun varas­sa ole­vien kuu­kausi- ja tun­tian­siot ovat vain mität­tö­män eron pääs­sä seu­raa­vas­ta, kes­kias­teen kou­lu­tus­ryh­mäs­tä. Työl­li­syy­sas­te puto­aa kui­ten­kin roi­mas­ti näi­den ryh­mien välillä.

Kuvio 3. Ikä­ryh­män 30–54 kes­ki­mää­räi­nen työl­li­syy­sas­te ja kes­ki­mää­räi­nen tun­ti­palk­ka vii­del­lä eri kou­lu­tus­ryh­mäl­lä vuo­del­ta 2008. Kou­lu­tus­ryh­mät ovat, kuvios­sa oikeal­ta vasem­mal­le: 1) ylem­pi kor­kea-aste, 2) alem­pi kor­kea-aste, 3) alin kor­kea-aste, 4) kes­kias­te, 5) alem­pi tai ylem­pi perus­as­te tai esias­te. Läh­de: las­kel­mat FLEED-aineis­tos­ta ja palkkarakennetilastosta.

Täs­sä mie­les­sä voi sanoa, että Suo­mes­ta puut­tuu mata­la­palk­ka­työ­tä ja työ­mark­ki­nat eivät toi­mi vähän kou­lu­tet­tu­jen osal­ta. Siir­ryt­täes­sä toi­sek­si alim­mas­ta alim­paan kou­lu­tus­ryh­mään ansio­ta­so ei putoa juu­ri ollen­kaan, mut­ta vain noin 2/3 tämän ryh­män par­haan työiän ihmi­sis­tä on työllisiä.

Osa vii­mei­sen ryh­män työl­li­syy­sas­teen alhai­suu­des­ta selit­tyy toki ryh­män kir­ja­vuu­del­la. Sii­nä ovat muka­na vaik­ka­pa vajaa­kun­toi­set ja kehi­tys­vam­mai­set. Toi­sin sanoen, työl­li­syy­sas­teen alhai­suu­den ja kou­lu­tusas­teen alhai­suu­den taus­tal­la voi olla samo­ja tekijöitä.

Pudo­tus mui­hin kou­lu­tus­ryh­miin on kui­ten­kin niin iso, että sitä on vai­kea selit­tää ilman, että jou­du­taan puhu­maan työ­mark­ki­noi­den toi­min­nas­ta. Oli­si­ko mah­dol­lis­ta saa­vut­taa lop­pu­tu­los, jos­sa työl­li­syy­sas­te myös perus­kou­lun varas­sa ole­vil­le oli­si kor­keam­pi? Tämä saat­taa edel­lyt­tää mark­ki­na­palk­kaa, joka oli­si kes­ki­mää­rin tämän ryh­män työl­lis­ty­neen osajou­kon nykyis­tä kes­ki­palk­kaa alem­pa­na.[1] Jos yhteis­kun­ta on sitä miel­tä, että työt­tö­mien ja perus­kou­lun varas­sa ole­vien tulo­ta­so ei saa alen­tua, on mie­tit­tä­vä sitä, miten hei­dän toi­meen­tu­lo­aan voi­si täy­den­tää. Vaih­toeh­toi­ses­ti voi miet­tiä, oli­si­ko tämän ryh­män työl­li­syyt­tä mah­dol­lis­ta nos­taa nykyi­sel­lä­kin palk­ka­ta­sol­la niin, että taval­la tai toi­sel­la työl­lis­ty­mi­nen oli­si täl­le ryh­mäl­le itses­sään hou­kut­te­le­vam­paa tai tämän ryh­män ihmis­ten palk­kaa­mi­nen oli­si työ­nan­ta­jil­le nykyis­tä kan­nat­ta­vam­paa. Tämä joh­taa kysy­myk­seen sii­tä, voi­daan nykyis­tä sosi­aa­li­tur­vaa suun­na­ta enem­män mata­la­palk­ka­työl­li­sen toi­meen­tu­lon täydentäjäksi.

Alhai­nen työl­li­syy­sas­te joh­tuu joko kysyn­tä- tai tar­jon­ta­te­ki­jöis­tä. Tar­jon­taon­gel­ma tar­koit­taa, että vain perus­kou­lun varas­sa ole­vil­le ei ole riit­tä­vän hou­kut­te­le­vaa tar­jo­ta työ­pa­nos­taan työ­mark­ki­noil­le eli hakea työ­tä. Täs­sä tapauk­ses­sa siis vaih­toeh­toi­nen tulo­ta­so, joka voi koos­tua tulon­siir­rois­ta ja/tai omai­suus­tu­lois­ta lisät­ty­nä suu­rem­mal­la vapaa-ajal­la, tuot­taa hen­ki­löl­le hou­kut­te­le­vam­man vaihtoehdon.

Toi­nen mah­dol­li­suus on, että työl­lis­ty­mis­tä rajoit­taa kysyn­tä­on­gel­ma. Kysyn­tä­on­gel­ma mer­kit­see, että hen­ki­lö kyl­lä haluai­si teh­dä työ­tä esi­mer­kik­si kou­lu­tus­ryh­män tyy­pil­li­sel­lä kes­ki­pal­kal­la tai pal­kal­la, joka ei yli­tä hen­ki­lön tuot­ta­vuut­ta, mut­ta ei löy­dy työ­nan­ta­jia, jot­ka oli­si­vat haluk­kai­ta otta­maan hen­ki­lön töi­hin. Mata­la­suh­dan­tees­sa tämä voi olla ylei­nen­kin tilan­ne. Mut­ta myös esi­mer­kik­si vähim­mäis­pal­kat voi­vat rajoit­taa työ­suh­tei­den muo­dos­tu­mis­ta, jos vähim­mäis­pal­kat estä­vät työ­nan­ta­jaa ja työn­te­ki­jää sol­mi­mas­ta sel­lais­ta työ­so­pi­mus­ta, joka oli­si molem­pien kan­nal­ta houkutteleva.

Kum­paa­kaan, tar­jon­ta- tai kysyn­tä­on­gel­maa ei voi etu­kä­teen sul­kea pois. Vain perus­kou­lun varas­sa ole­vien alhai­nen työl­li­syy­sas­te on kui­ten­kin ongel­ma, joka on ollut näky­vis­sä pit­käl­ti suh­dan­teis­ta riip­pu­mat­ta. Tämä viit­taa tar­jon­ta­te­ki­jöi­den tär­key­teen. Tie­däm­me yri­tys­ky­se­lyis­tä ylei­ses­ti, että monil­la toi­mia­loil­la on jat­ku­via rek­ry­toin­ti­vai­keuk­sia, eri­tyi­ses­ti kor­kea­suh­dan­teis­sa, mut­ta jos­sain mää­rin myös mata­la­suh­dan­teis­sa. Täl­lai­sia toi­mia­lo­ja ovat esi­mer­kik­si raken­ta­mi­nen, sii­vousa­la ja kul­je­tusa­la. On tie­tys­ti mah­dol­lis­ta, että yri­tys­ten vaa­ti­muk­set ovat lii­an suu­ria haki­joi­den kykyi­hin näh­den, mut­ta työl­lis­ty­mis­tä rajoit­taa toden­nä­köi­ses­ti myös ihmis­ten työn tar­jon­ta eli halut­to­muus hakeu­tua töihin.

Mata­la­palk­kai­suus ei tie­ten­kään ole tavoi­te sinän­sä. Kor­kea työl­li­syys sen sijaan on. Sik­si on mie­tit­tä­vä kei­no­ja, joil­la myös vähän kou­lu­te­tul­le oli­si nykyis­tä hou­kut­te­le­vam­paa ottaa työ­tä vas­taan ja jot­ka teki­si­vät vähän kou­lu­te­tun työ­pa­nok­ses­ta hou­kut­te­le­vam­man myös työ­nan­ta­jan kan­nal­ta. Ongel­ma tulee toden­nä­köi­ses­ti ole­maan entis­tä­kin tär­keäm­pi, kos­ka tar­vit­sem­me enem­män maa­han­muut­ta­jia ja työ­mark­ki­noil­le tulee ihmi­siä, joil­la ei ole esi­mer­kik­si suo­ma­lais­ta perus­kou­lua tuke­naan. Myös maa­han­muut­ta­jien kie­li­tai­to ja ylei­nen Suo­men tun­te­mus voi olla puut­teel­lis­ta. Sil­ti kai­kil­la pitäi­si olla mah­dol­li­suus työl­lis­tyä ja nor­maa­li­ta­pauk­ses­sa myös vel­vol­li­suus hakea työtä.

Yllä ole­vas­ta kuvios­ta kävi ilmi, että alhai­nen työl­li­syy­sas­te on tyy­pil­li­ses­ti vain perus­kou­lun tai perus­kou­lu­tuk­sen varas­sa ole­vien ongel­ma. Mut­ta työ­mark­ki­noil­la voi tie­tys­ti olla kou­lu­tuk­ses­ta riip­pu­mat­ta ihmi­siä, joi­den mark­ki­naeh­toi­nen palk­ka on alhai­nen tai joil­la joka tapauk­ses­sa on vai­kea työl­lis­tyä. Täl­lai­sia voi­vat olla vaik­ka­pa vajaa­kun­toi­set. Tut­ki­muk­sen valos­sa myös sekä nuor­ten että ikään­ty­nei­den (60–64 ‑vuo­ti­aat) työl­li­syy­sas­te poik­ke­aa sel­väs­ti alas­päin ”par­haan työiän” 30–55 ‑ryh­mäs­tä, ja mata­la­palk­ka­työn puu­te voi sik­si olla kes­ki­mää­räis­tä mer­kit­tä­väm­pi ongel­ma myös näil­le ryhmille.

 

2. Periaatteellisia lähtökohtia

Työ­suh­det­ta ei mark­ki­na­ta­lou­des­sa syn­ny, ellei se ole kan­nat­ta­va molem­pien osa­puol­ten kan­nal­ta. Työ­nan­ta­ja ei palk­kaa poten­ti­aa­lis­ta työn­te­ki­jää, jos tämän tuot­ta­ma arvon­li­sä ei vas­taa hänes­tä aiheu­tu­via työ­voi­ma­kus­tan­nuk­sia ris­kei­neen, eikä työn­te­ki­jä ota työ­tä vas­taan, jos sii­tä koi­tu­va tulon­li­säys ei rii­tä kor­vaa­maan työs­tä aiheu­tu­vaa vapaa-ajan mene­tys­tä ja muu­ta haittaa.

Jot­ta ihmi­nen voi työl­lis­tyä työ­mark­ki­noil­la, työl­lis­ty­mi­sen täy­tyy siis olla hou­kut­te­le­vaa sekä työl­lis­ty­vän hen­ki­lön että työl­lis­tä­vän yri­tyk­sen kan­nal­ta. Yksi­lön reser­vaa­tio­pal­kan, eli alhai­sim­man brut­to­pal­kan, jol­la työn­te­ko on hou­kut­te­le­vaa, täy­tyy olla alhai­sem­pi kuin sen kor­keim­man brut­to­pal­kan, jon­ka yri­tys on vie­lä halu­kas mak­sa­maan niin, että hen­ki­lön työ­voi­ma­kus­tan­nus ei yli­tä hänen työ­nan­ta­jal­le tuot­ta­maan­sa arvon­li­säys­tä. Jos täl­lai­nen palk­ka on ole­mas­sa, työl­lis­ty­mi­nen on talou­del­li­ses­ti kan­nat­ta­vaa ja talou­del­li­ses­ti teho­kas­ta eli molem­pia osa­puo­lia hyö­dyt­tä­vää. Täl­löin on peri­aat­tees­sa ole­mas­sa sel­lai­nen palk­ka­so­pi­mus, jol­la työ­suh­de toteu­tuu, kun­han osa­puo­let löy­tä­vät toi­sen­sa ja työ­so­pi­muk­sel­le ei ole mui­ta esteitä.

Nämä talou­del­li­set läh­tö­koh­dat rat­kai­se­vat työl­li­syy­den toteu­tu­mi­sen ja sen tehok­kuu­den, eivät­kä ulko­puo­lis­ten käsi­tyk­set sii­tä, mikä on hen­ki­löi­den tuot­ta­vuus tai kysei­sen työn hyö­dyl­li­syys suu­ren ylei­sön mie­les­tä. Yksi­lön mark­ki­na­tuot­ta­vuus on otet­ta­va ajat­te­lun läh­tö­koh­dak­si, var­sin­kin nyky­maa­il­mas­sa, jos­sa yri­tys­ten yksit­täi­set­kin toi­min­not usein ovat ulkois­tet­ta­vis­sa eikä yri­tys­ten sisäl­lä ole tilaa sisäi­sel­le uudel­leen­jaol­le. Talous­kes­kus­te­lus­sa koros­te­taan usein yri­tys­ten yhteis­kun­nal­li­sia vas­tui­ta, unoh­taen samal­la, että yri­tyk­set toi­mi­vat nyky­ään kan­sain­vä­li­ses­sä kil­pai­lus­sa ja kil­pai­lu on lisään­ty­nyt myös koti­maan mark­ki­noil­la. Yri­tyk­sel­le kan­nat­ta­mat­to­mien työ­suh­tei­den yllä­pi­tä­mi­nen on sen vuok­si vai­ke­aa; ei sik­si, että yri­tys­joh­to oli­si sydä­me­tön­tä, vaan sik­si, että kan­nat­ta­mat­to­muus joh­taa heik­koon kilpailuasemaan.

Poh­jois­mai­nen hyvin­voin­ti­val­tio edel­lyt­tää laa­jaa vero­poh­jaa ja suu­ria vero­tu­lo­ja. Hyvin­voin­ti­val­tion rahoit­ta­mi­nen kes­tä­väs­ti ei onnis­tu ilman riit­tä­vän kor­ke­aa työl­li­syy­sas­tet­ta. Elin­ai­ka­nam­me yhteis­kun­nal­ta saa­mam­me pal­ve­lu­pa­ket­ti on niin mit­ta­va, että se edel­lyt­tää meil­tä jokai­sel­ta myös mit­ta­vaa työ­pa­nos­ta. Eko­no­mis­tien kie­lel­lä ase­tel­maa voi kuva­ta niin, että vapaa-ajan hin­ta on yksi­löl­le alhai­sem­pi kuin yhteis­kun­nal­le. Jos hen­ki­lö lopet­taa työn­teon tai pie­nen­tää työ­pa­nos­taan, hänen tulo­ta­son­sa toki las­kee, mut­ta elin­ta­son las­ku ei vält­tä­mät­tä ole dra­maat­ti­nen. Jul­kis­pal­ve­lut ja hyvä poh­jois­mai­nen infra­struk­tuu­ri ovat edel­leen käy­tet­tä­vis­sä, ja tulon­siir­rot sekä progres­sii­vi­nen vero­tus paik­kaa­vat pal­kan pie­ne­ne­mi­ses­tä tai lop­pu­mi­ses­ta aiheu­tu­vaa tulon­me­ne­tys­tä. Koko kan­san­ta­lou­den kan­nal­ta mene­tys on kui­ten­kin suu­rem­pi, kos­ka mene­te­tään hen­ki­lön tuot­ta­ma koko arvon­li­sä, jos­ta osa on aiem­min pää­ty­nyt jul­kis­pal­ve­lu­jen ja tulon­siir­to­jen rahoit­ta­mi­seen. Jot­ta hyvin­voin­ti­val­tio voi­tai­siin rahoit­taa, val­tio­val­lan on pak­ko huo­leh­tia sii­tä, että työl­li­syy­sas­te on koh­tuul­li­sen korkea.

Täl­lä emme tie­ten­kään tar­koi­ta, että pelk­kä työn­te­ko oli­si elä­män tar­koi­tus. On ole­mas­sa hyviä perus­te­lu­ja sen­kin puo­les­ta, että tule­vai­suu­den kor­keam­pi tuot­ta­vuus teki­si ihmi­sis­tä onnel­li­sem­pia, jos sii­tä nau­tit­tai­siin eri­to­ten pidem­män vapaa-ajan muo­dos­sa.[2] Tämä voi olla­kin jopa koh­tuul­li­sen toden­nä­köi­nen tule­vai­suu­den­ku­va. On mah­dol­lis­ta, että tule­vai­suu­den asun­to- ja muu­ta varal­li­suut­ta peri­vät ikä­ko­hor­tit eivät halua­kaan teh­dä niin pit­kää työ­uraa kuin mitä pit­kän aika­vä­lin ennus­tuk­set täl­lä het­kel­lä edel­lyt­tä­vät. Sil­loin on löy­det­tä­vä uuden­lai­sia rat­kai­su­ja hyvin­voin­ti­pal­ve­lu­jen rahoitukseen.

Oli pit­kän aika­vä­lin tule­vai­suu­den­ku­va täl­tä osin mil­lai­nen tahan­sa, nyt voi­mas­sa ole­vat edus­kun­nan sää­tä­mät hyvin­voin­ti­pal­ve­lut ja tulon­siir­rot on sil­ti rahoi­tet­ta­va ilman, että jul­kis­ta­lou­tem­me tasa­pai­no järk­kyy. Tämä edel­lyt­tää kor­ke­aa työl­li­syy­sas­tet­ta eri­tyi­ses­ti kulu­val­la ja seu­raa­val­la vuo­si­kym­me­nel­lä, jol­loin huol­to­suh­de jat­ku­vas­ti heikentyy.

Koros­tam­me tähän kysy­myk­seen liit­ty­vää yhteis­kun­ta­so­pi­mus­ta, joka on mei­dän­kin poh­dis­ke­lum­me läh­tö­koh­ta­na. Yksi­lön ja val­tio­val­lan (eli kaik­kien mui­den yksi­löi­den) oikeu­det ja vas­tuut on pidet­tä­vä tasa­pai­nos­sa. Val­tio­val­lal­la on vel­vol­li­suus toi­mia niin, että jokai­sel­le kan­sa­lai­sel­le on tar­jol­la riit­tä­vä perus­tur­va ja perus­pal­ve­lut sekä sel­lai­set tuki­pal­ve­lut, joil­la kan­sa­lai­sen on hel­pom­pi työl­lis­tyä työ­mark­ki­noil­la. Tämän vas­ta­pai­no­na val­tio­val­lal­la on oikeus edel­lyt­tää, että työi­käi­nen ja työ­hön kyke­ne­vä osal­lis­tuu työ­mark­ki­noil­le, hakee työ­tä, tekee työ­tä ja ottaa tar­vit­taes­sa osaa val­tio­val­lan jär­jes­tä­miin toi­men­pi­tei­siin, joil­la työl­lis­ty­mi­sen toden­nä­köi­syyt­tä paran­ne­taan. Yksi­lön näkö­kul­mas­ta voi mää­ri­tel­lä saman­lai­sen oikeu­den ja vel­vol­li­suu­den parin. Yksi­löl­lä on oikeus hyvään perus­tur­vaan ja perus­pal­ve­lui­hin sekä työ­voi­ma­hal­lin­non pal­ve­lui­hin, jot­ka aut­ta­vat työl­lis­ty­mään. Vas­taa­vas­ti yksi­löl­lä on vel­vol­li­suus osal­lis­tua työ­mark­ki­noil­le, teh­dä työ­tä sekä olla muka­na toi­men­pi­teis­sä, joil­la työl­lis­ty­mis­tä edistetään.

Jos mer­kit­tä­vä jouk­ko ihmi­siä on vail­la työ­tä, joko työt­tö­mi­nä – eli peri­aat­tees­sa työ­mark­ki­noi­den käy­tet­tä­vis­sä mut­ta vail­la työ­tä – tai työ­voi­man ulko­puo­lel­la, taus­tal­la voi olla joko kysyn­tä- tai tarjontaongelma.

Tarjonta – työnteon kannattavuus yksilön kannalta

Tar­jon­taon­gel­ma syn­tyy, jos työn etsi­mi­nen tai vas­taa­not­ta­mi­nen ei yksi­lön näkö­kul­mas­ta ole riit­tä­vän hou­kut­te­le­vaa. Tähän voi tie­tys­ti olla monia syi­tä, eivät­kä kaik­ki työi­käi­set mis­sään yhteis­kun­nas­sa ole työ­mark­ki­noi­den käy­tet­tä­vis­sä. Jul­ki­nen val­ta voi kui­ten­kin toi­mia niin, että työn hake­mi­nen ja sen teke­mi­nen mah­dol­li­sim­man usein oli­si talou­del­li­ses­ti hou­kut­te­le­vaa sii­hen ver­rat­tu­na, että hen­ki­lö elää tulon­siir­to­jen varas­sa. Olen­nais­ta on se, mil­lai­nen on hen­ki­lön vaih­toeh­toi­nen tulo­ta­so, kun hän ei ole työssä.

Työn tar­jon­taan eli sii­hen, mil­lä palk­ka­vaa­ti­muk­sil­la ja mil­lä muil­la ehdoil­la hen­ki­lö tar­jo­aa työ­tään työ­mark­ki­noil­le, vai­kut­taa koko sosi­aa­li­tur­va- ja vero­jär­jes­tel­mäm­me. Talous­tie­tei­li­jät las­ke­vat mik­roai­neis­tois­ta työl­lis­ty­mis­ve­roas­tei­ta, eli mit­ta­rei­ta sil­le, miten kan­nat­ta­vaa eri koti­ta­lous­tyyp­pien näkö­kul­mas­ta työl­lis­ty­mi­nen on. Työl­lis­ty­mis­ve­roas­te ker­too sen, miten suu­ri osa työl­lis­ty­mi­sen aiheut­ta­mas­ta brut­to­pal­kan lisäyk­ses­tä hävi­ää vero­jen nousuun ja tulon­siir­to­jen pie­ne­ne­mi­seen. Kes­ki­mää­räi­set työl­lis­ty­mis­ve­roas­teet eivät vaik­ka­pa Ruot­siin ver­rat­tu­na ole Suo­mes­sa kes­ki­mää­rin eri­tyi­sen kor­kei­ta, vaan samaa luok­kaa kuin naa­pu­ri­maas­sam­me, ks. tau­luk­ko 1.

Tau­luk­ko 1. Kes­ki­mää­räi­set työl­lis­ty­mis­ve­roas­teet Suo­mes­sa ja Ruotsissa, %

Ruot­si Suo­mi
2006 2010 2007 2010
Kaik­ki yht. 77.8 67.6 62.4 62.1
Yksi­na­su­va 75.8 65.0 67.6 67.2
Yksin­huol­ta­ja 79.5 68.7 73.4 74.5
Lap­se­ton pari 72.0 62.0 59.0 61.1
Kah­den huol­ta­jan talous 84.0 72.5 64.9 63.1

Lai­nat­tu jul­kai­sus­ta Kari Hämä­läi­nen, Näkö­kul­mia Suo­men ja Ruot­sin työ­mark­ki­noi­hin, jul­kai­sus­sa Kil­pai­lu­ky­ky ja työn tar­jon­ta – oppia Ruot­sin koke­muk­sis­ta. Val­tio­neu­vos­ton kans­lian raport­ti­sar­ja 4/2012.

 

Suo­mes­sa val­lit­se­vat kes­ki­mää­räi­set työn kan­nus­ti­met eivät siis ylei­ses­ti näy­tä eri­tyi­sen mata­lil­ta. Kes­kiar­vot eivät kui­ten­kaan ker­ro ongel­mas­ta kovin pal­jon. Ne kät­ke­vät taak­seen suur­ta vaih­te­lua, ja ongel­mal­li­sia ovat nime­no­maan ne tapauk­set, jois­sa työl­lis­ty­mis­ve­roas­te on poik­keuk­sel­li­sen kor­kea. Olli Kärk­käi­sen JUTTA- mal­lin avul­la teke­mien las­kel­mien mukaan kai­kis­ta työt­tö­mis­tä 15 % ja työt­tö­mis­tä yksin­huol­ta­jis­ta perä­ti kol­man­nes on sel­lai­ses­sa kan­nus­tin­lou­kus­sa, että pal­kas­ta jää alle 20 % käteen[3]  Tut­ki­mus saat­taa aliar­vioi­da ongel­maa, sil­lä toi­meen­tu­lo­tuen mal­lin­ta­mi­nen JUT­TA-mal­lis­sa on puut­teel­li­nen ja toi­meen­tu­lo­tues­sa hyväk­syt­tä­viä enim­mäis­vuo­kria on aineis­to­vuo­den 2006 jäl­keen koro­tet­tu mer­kit­tä­väs­ti. Kan­nus­tin­lou­kut joh­ta­vat hel­pos­ti pit­kit­ty­vään työt­tö­myy­teen. Joi­den­kin maan­tie­teel­lis­ten aluei­den mata­la­palk­kais­ten ryh­mien ja koti­ta­lous­tyyp­pien osal­ta tilan­ne voi olla sel­lai­nen, ettei työl­lis­ty­mi­nen todel­la­kaan ole eri­tyi­sen kan­nat­ta­vaa. Kaik­kien ryh­mien sisäl­lä voi niin ikään olla osajouk­ko­ja, joi­den työl­lis­ty­mis­ve­roas­te on kor­kea. Epäi­lem­me myös, että mik­roai­neis­tois­sa alie­dus­tet­tui­na ole­vien hei­kon työ­mark­ki­na-ase­man hen­ki­löi­den tapauk­ses­sa toi­meen­tu­lo­tu­ki joh­taa käy­tän­nös­sä kor­keam­paan työl­lis­ty­mis­ve­roas­tee­seen kuin mitä tau­lu­kon 1 kes­kiar­vo­lu­vuis­ta ilme­nee. Lisäk­si vaik­ka­pa yksin­huol­ta­jien työl­lis­ty­mi­sen kyn­nys on kor­kea myös tau­lu­kon 1 mukaan. Vaik­ka työn teke­mi­nen yleen­sä nos­taa tulo­ta­soa, toi­ses­sa vaa­ka­ku­pis­sa on työn rasit­ta­vuus ja vähäi­sem­pi vapaa-aika.

Lisäk­si työl­lis­ty­mis­tä voi käy­tän­nös­sä sal­va­ta byro­kra­tian toi­min­ta. Vakaa­ta tulon­siir­toa työt­tö­mä­nä tai työ­voi­man ulko­puo­lel­la – esi­mer­kik­si työ­ky­vyt­tö­myy­se­läk­keel­lä – saa­van näkö­kul­mas­ta työn­te­ko voi olla ris­kaa­be­lia, jos tulon­siir­ron saa­mi­nen kes­key­tyy eikä työ­tu­lon saa­mi­nen ole vuo­ren­var­maa. Toi­meen­tu­lo­tu­kea jäte­tään sitä pait­si ilmei­ses­ti mak­sa­mat­ta usean seu­raa­van­kin kuu­kau­den ajan, jos hen­ki­lö on onnis­tu­nut jos­sain kuus­sa itse hank­ki­maan tuloja.

Kai­kis­sa poh­jois­mais­sa on 1990-luvul­ta läh­tien vie­ty työ­voi­ma- ja sosi­aa­li­po­li­tiik­kaa akti­voi­vaan ja ehdol­li­seen suun­taan. Täl­lä taval­la koe­te­taan jol­lain taval­la aset­taa ei-työl­lis­ten osal­ta tukien ehdok­si vel­vol­li­suus ottaa työ­tä vas­taan. Suo­mes­sa on käy­tös­sä 1–3 kuu­kau­den karens­se­ja työ­mark­ki­na­tuen mak­sus­sa, ja sel­lai­nen voi tul­la voi­maan, jos työ­tön kiel­täy­tyy tar­jo­tus­ta työs­tä tai työ­voi­ma­po­liit­ti­ses­ta toi­men­pi­tees­tä tai kes­keyt­tää sel­lai­sen. Käy­tän­nös­sä täl­lai­set vel­voit­teet har­voin toi­mi­vat tehok­kaas­ti var­si­nais­ta työl­lis­ty­mis­tä edis­tä­väs­ti, kos­ka työ­nan­ta­ja ei kui­ten­kaan halua pal­ka­ta vas­ta­ha­koi­sia. Lisäk­si har­kin­nan­va­rai­nen toi­meen­tu­lo­tu­ki voi hei­ken­tää ehdollisuutta.

Tukien ehdol­li­suus voi kui­ten­kin jo sel­lai­se­naan lisä­tä työt­tö­mien työn­ha­kua. Tans­ka­lais­tyyp­pi­seen akti­voin­ti­po­li­tiik­kaan kuu­luu laa­ja jouk­ko akti­voin­ti­toi­men­pi­tei­tä, ja käsit­te­lem­me sitä luvus­sa 5.

Aktii­vi­nen ja akti­voi­va työ­voi­ma­po­li­tiik­ka on tär­ke­ää myös sel­lai­sen raken­ne­muu­tok­sen aika­na, joka Suo­mel­la nyt on edes­sään. Suo­mes­sa on tut­ki­muk­sen valos­sa poh­jois­mai­sit­tain alhai­nen amma­til­li­nen liik­ku­vuus ja toi­mia­lo­jen väli­nen liik­ku­vuus[4], ja työ­voi­ma­po­li­tii­kan teh­tä­vä­nä on myös koet­taa aktii­vi­ses­ti aut­taa, ohja­ta ja patis­taa alan tai amma­tin vaih­dok­siin sil­loin, kun se on tarpeellista.

 

Kysyntä – työnantajan kynnykset ja työn hinta

Työl­lis­ty­mis­tä voi estää myös kysyn­tä­on­gel­ma, jol­loin työ­ha­lu­kas hen­ki­lö ei ole työ­nan­ta­jan kan­nal­ta kiin­nos­ta­va. Kysyn­tä­on­gel­mat liit­ty­vät usein suh­dan­tei­siin. Taan­tu­mal­le on tyy­pil­lis­tä, että yri­tyk­set eivät hei­kon kysyn­nän vuok­si halua pal­ka­ta tai pitää töis­sä ihmi­siä, jot­ka nor­maa­lio­lois­sa työl­lis­tyi­si­vät. Sik­si taan­tu­mas­sa pitää paik­kan­sa, että “työ­paik­ko­ja ei ole” samas­sa mitas­sa kuin normaalioloissa.

Taan­tu­ma ei kui­ten­kaan ole talou­den pysy­vä tila. Mark­ki­na­ta­lou­des­sa ei val­lit­se pysy­vää koko­nais­ky­syn­nän puut­teen ongel­maa. Sik­si tar­jon­ta­te­ki­jät ovat talou­den pit­kän aika­vä­lin työl­li­syy­den kan­nal­ta ensi­si­jai­sia. Usein aja­tel­laan, että työl­li­syyt­tä rajoit­taa se, “ettei työ­paik­ko­ja ole”. Tämä on tie­teel­li­ses­ti kes­tä­mä­tön myyt­ti. Se voi pitää paik­kan­sa vain rajat­tu­jen toi­mia­lo­jen ja ammat­ti­ryh­mien suh­teen. Työ­paik­ko­jen mää­rää ei ole mis­sään sää­det­ty mil­le­kään mak­si­mi­ta­sol­le. Mark­ki­na­ta­lou­des­sa on syviä taan­tu­mia lukuun otta­mat­ta aina työ­tä tar­jol­la, ja kysy­mys on sii­tä, mihin hin­taan sitä halu­taan teh­dä ja mil­lais­ta työ­tä suos­tu­taan teke­mään. Suo­mes­sa­kin on kyse­lyi­den perus­teel­la jat­ku­vas­ti toi­mia­lo­ja, jois­sa on mah­dol­lis­ta työl­lis­tyä ja jois­sa työ­voi­man saa­ta­vuus rajoit­taa työl­li­syyt­tä. Mark­ki­na­ta­lous­mai­den työ­mark­ki­noil­la syn­tyy ja lop­puu vuo­sit­tain tyy­pil­li­ses­ti n. 15 pro­sent­tia koko työl­li­syy­des­tä. Suo­men tapauk­ses­sa tämä siis tar­koit­taa, että vuo­sit­tain teh­dään noin 300 000–400 000 rek­ry­toin­tia. Mitä enem­män työ­mark­ki­noil­la on työn haki­joi­ta, sitä kor­keam­pi työl­li­syys saa­vu­te­taan, ja mitä enem­män työ­mark­ki­noil­la on työ­nan­ta­jia otta­mas­sa pal­ve­luk­seen, sitä kor­keam­pi työl­li­syys saavutetaan.

Yksi mah­dol­li­nen kysyn­tä­on­gel­ma syn­tyy, jos hen­ki­lö oli­si peri­aat­tees­sa työl­lis­tet­tä­vis­sä molem­pia osa­puo­lia tyy­dyt­tä­väl­lä pal­kal­la, mut­ta vähim­mäis­palk­ka estää työl­lis­ty­mi­sen. Tämä on toden­nä­köi­sin­tä sel­lais­ten ihmis­ten tapauk­ses­sa, joi­den mark­ki­na­tuot­ta­vuus on alhai­nen. Täl­lai­sia voi­vat olla esi­mer­kik­si puut­teel­li­ses­ti suo­men kiel­tä tai­ta­vat kou­lut­ta­mat­to­mat maa­han­muut­ta­jat. Täl­tä osin on tär­ke­ää arvioi­da myös työ­eh­to­so­pi­mus­ten toi­min­taa ja eri­tyi­ses­ti sitä, sal­paa­vat­ko nii­den teh­tä­vä­koh­tai­set vähim­mäis­pal­kat pie­ni­palk­kais­ten työl­li­syyt­tä. Tähän kysy­myk­seen on vai­ke­aa saa­da kovin var­maa vas­taus­ta, mut­ta sitä voi­daan arvioi­da palk­ka­tie­don varas­sa. Poh­jois­mai­set ver­tai­lut osoit­ta­vat, että vähim­mäis­pal­kat ovat Suo­mes­sa suun­nil­leen poh­jois­mais­ta tasoa tai hie­man alhai­sem­pia.[5]

Esi­mer­kik­si nuor­ten, ikään­ty­nei­den ja maa­han­muut­ta­jien tapauk­ses­sa voi­si olla perus­tel­tua sal­lia työ­eh­to­so­pi­mus­ten alhai­sim­mat pal­kat alit­ta­va palk­kaus. Sekä nuo­ruus, kor­kea ikä että hil­jan syn­ty­nyt maa­han­muut­ta­jas­ta­tus ovat tilo­ja, jot­ka ovat työ­mark­ki­noi­den näkö­kul­mas­ta ohi­me­ne­viä ja joi­ta on lähes mah­do­ton­ta vää­ren­tää. Sik­si työ­eh­to­so­pi­mus­ten alhai­sim­mat pal­kat alit­ta­va palk­ka vaik­ka­pa nuo­ril­le tai maa­han­muut­ta­jil­le ei uhkaa mer­kit­tä­väs­ti mui­den palk­ka­ta­soa, mut­ta voi sil­ti tasoit­taa ikä­ryh­mien väli­siä työl­li­syy­sas­tei­den eroja.

Kysyn­tä­puo­len ongel­mia lisää­vät työ­nan­ta­jal­le työl­lis­ty­mi­ses­tä lan­kea­vat sosi­aa­li­set kus­tan­nuk­set. Kysyn­tää voi siis rajoit­taa se, että työ­nan­ta­jan näkö­kul­mas­ta työ­suh­tee­seen liit­tyy ris­ke­jä kor­keam­mis­ta kus­tan­nuk­sis­ta, kuten vaik­ka­pa työn­te­ki­jän sai­rau­des­ta, ras­kau­des­ta tai työ­ky­vyt­tö­myy­des­tä aiheu­tu­vis­ta kus­tan­nuk­sis­ta. Käym­me täs­sä kir­joi­tuk­ses­sa läpi näi­tä kus­tan­nuk­sia ja nii­den tasaa­mi­sen mah­dol­li­suuk­sia niin, että mata­la­palk­kai­nen työ oli­si nykyis­tä yleisempää.

Tarjonta- ja kysyntäongelmat ja matalapalkkainen työ

Tar­jon­ta- ja kysyn­tä­on­gel­mat yhdis­ty­vät sel­lai­ses­sa tapauk­ses­sa, jos­sa hen­ki­lön tuot­ta­vuus on niin alhai­nen, ettei hen­ki­lö ole yri­tyk­sel­le kiin­nos­ta­va alhai­sel­la­kaan pal­kal­la. Tie­tys­ti jois­sa­kin tapauk­sis­sa ei ole edes mie­le­käs­tä pyr­kiä työl­lis­ty­mi­seen ja sitä var­ten on ole­mas­sa elä­ke­jär­jes­te­ly­jä esi­mer­kik­si vai­keas­ti vam­mau­tu­neil­le. Työ­nan­ta­jan ja työn­te­ki­jän ”matc­hi” voi niin ikään olla ker­ta kaik­ki­aan epä­so­pi­va. Kaik­kien työ­suh­tei­den ei tule­kaan syn­tyä. Jos työ on niin mata­la­tuot­tois­ta, että palk­ka jää pie­nek­si, työn­te­ki­jän on syy­tä­kin yrit­tää hakeu­tua tuot­ta­vam­paan työ­hön. Jos työn­te­ki­jä on juu­ri tähän työ­paik­kaan sovel­tu­ma­ton, on parem­pi, että hän hakeu­tuu toi­seen, itsel­leen parem­min sopi­vaan työ­hön ja tilal­le tulee kysei­seen työ­hön soveltuvampi.

Tiet­ty työt­tö­myys on siis nor­maa­li osa työ­mark­ki­noi­den toi­min­taa. Kan­san­ta­lou­del­li­sek­si ongel­ma muo­dos­tuu, kun osa työ­voi­mas­ta jää tyys­tin vail­le käyt­töä. Täl­löin voi­daan syys­tä puhua työ­mark­ki­noi­den raken­neon­gel­mas­ta. Olem­me iden­ti­fioi­neet seu­raa­via ryh­miä, joi­den koh­dal­la työl­li­syys näyt­tää mie­les­täm­me jää­vän lii­an alhai­sek­si. Ryh­mät mene­vät osit­tain päällekkäin.

  1. Mata­la hen­ki­lö­koh­tai­nen tuot­ta­vuus. Hen­ki­löt, joi­den hen­ki­lö­koh­tai­nen tuot­ta­vuus jää tai joi­den tuot­ta­vuu­den työ­hön otta­ja olet­taa jää­vän niin mata­lak­si, ettei työ­pa­nok­ses­ta kan­na­ta mak­saa työ­eh­to­so­pi­mus­ten vaa­ti­maa palkkaa.
  2. Kor­kei­den asu­mis­kus­tan­nus­ten alu­eel­la mata­la­palk­kai­ses­ta työs­tä työt­tö­mäk­si jää­neet. Mis­sä asu­mi­nen on kal­lis­ta, pie­ni­palk­kai­nen työ tuot­taa vain pie­nen tulon­li­sän sosi­aa­li­tur­vaan nähden.
  3. Muut­to­tap­pio­aluei­den työt­tö­mät. Paik­ka­kun­nal­ta ei löy­dy työ­tä, jon­ka tuot­to riit­täi­si kat­ta­maan työ­eh­to­so­pi­mus­ten mukai­sen palkan.
  4. Mata­la­palk­kai­ses­ta työs­tä työt­tö­mä­nä ole­va yksin­huol­ta­ja. Sosi­aa­li­tur­vas­sa on lap­si­ko­ro­tuk­set, mut­ta pal­kois­sa ei ole. Tämä ongel­ma kos­kee myös kah­den huol­ta­jan per­hei­tä, jois­ta toi­nen van­hem­mis­ta on työ­tön mata­la­palk­kai­ses­ta työstä.
  5. Nuo­ret työ­mark­ki­noil­le tule­vat. Nuor­ten tuot­ta­vuu­den ole­te­taan ole­van mata­la uran alku­vai­hees­sa. Kos­ka työ­suh­teet ovat lyhyi­tä, työ­nan­ta­jan ei kan­nat­ta inves­toi­da nuo­reen, jot­ta hänes­tä myö­hem­min kehit­tyi­si osaa­va työn­te­ki­jä yritykseen.
  6. Ikään­ty­neet työn­te­ki­jät. Toi­sin kuin Ruot­sis­sa, ikään­ty­neet työn­te­ki­jät eivät ole halut­tua työ­voi­maa, min­kä seu­rauk­se­na 50-vuo­ti­aan työt­tö­mäk­si jou­tu­neen ei ole help­po löy­tää uut­ta työ­paik­kaa ja elä­keiän saa­vut­ta­neis­ta pyri­tään usein eroon.
  7. Nuo­ret nai­set. Työ­nan­ta­jat pel­kää­vät per­he­va­pai­den tuot­ta­mia kus­tan­nuk­sia eivät­kä palk­kaa mie­lel­lään nuo­ria naisia.
  8. Ter­vey­del­tään hei­kot. Työ­nan­ta­jat pel­kää­vät tihe­ään sai­ras­te­le­vis­ta työn­te­ki­jöis­tä tai var­hai­se­läk­keel­le jou­tu­vis­ta aiheu­tu­via kustannuksia.
  9. Ammat­tin­sa menet­tä­neet. Talou­den raken­ne­muu­tok­sen vuok­si moni menet­tää enti­sen ammat­tin­sa pysy­väs­ti ja vii­vyt­te­lee siir­ty­mis­tä aiem­paa mata­la­palk­kai­seen työhön

Koe­tam­me seu­raa­vis­sa luvuis­sa käy­dä läpi näi­tä tapauk­sia. Olem­me vakuut­tu­nei­ta sii­tä, että monis­sa tapauk­sis­sa työl­li­syyt­tä voi edis­tää sel­lai­sil­la tuki­jär­jes­te­lyil­lä, joil­la työl­lis­ty­mi­nen teh­dään nykyis­tä hou­kut­te­le­vam­mak­si. Palk­ka ja tulon­siir­rot on siis sovi­tet­ta­va yhteen sen sijaan, että alhai­sen mark­ki­na­tuot­ta­vuu­den ihmi­sel­le mak­se­taan pelk­kää tulon­siir­toa, joka ei tee työl­lis­ty­mis­tä hou­kut­te­le­vak­si. Kuten luvus­sa kol­me osoi­tam­me, Suo­meen on syn­ty­nyt toi­meen­tu­lo­tuen varaan jon­kin­lai­nen koh­tuul­li­nen ”kan­sa­lais­palk­ka”, jon­ka saa­mi­sen ehto­na on kui­ten­kin se, ettei hen­ki­lö tee työ­tä lain­kaan tai vain hyvin vähän. Täl­lai­ses­ta pas­si­voi­vas­ta ja vää­ris­ty­nees­tä ”perus­tu­los­ta” oli­si siir­ryt­tä­vä sosi­aa­li­tur­vaan, joka tekee työn­teos­ta kilpailukykyisempää.

Jois­sa­kin tapauk­sis­sa parem­pi lop­pu­tu­los voi edel­lyt­tää nykyis­ten alhai­sim­pien tau­luk­ko­palk­ko­jen alit­ta­mis­ta. Toi­nen kriit­ti­nen kysy­mys on sii­nä, miten este­tään yhteis­kun­nan tuen valu­mi­nen kor­keam­piin palk­koi­hin niin, että työl­li­syys­li­säys jää vähäiseksi.

 

3. Työn tarjonnan esteet

 Ongelman paikallistaminen

Työn tar­jon­taa pie­ni­palk­kai­sis­sa töis­sä rajoit­ta­vat Suo­mes­sa eri­tyi­ses­ti kas­vu­kes­kus­ten kal­liit asu­mis­kus­tan­nuk­set ja toi­saal­ta sosi­aa­li­tur­vaan sisäl­ty­vät lap­si­ko­ro­tuk­set. Työt­tö­mien asu­mis­me­no­ja kor­va­taan ylei­sen asu­mis­tuen ja eri­tyi­ses­ti toi­meen­tu­lo­tuen kaut­ta, mut­ta pal­kan­saa­ja jou­tuu mak­sa­maan ne koko­naan tai lähes koko­naan itse. Sekä työt­tö­myys­kor­vauk­seen että toi­meen­tu­lo­tu­keen sisäl­ty­vät lap­si­ko­ro­tuk­set, joi­ta luon­nol­li­ses­ti ei ole pal­kois­sa. Sosi­aa­li­tur­va kil­pai­lee­kin lap­si­per­hei­den osal­ta alim­pien palk­ko­jen kans­sa sel­väs­ti voi­mak­kaam­min kuin lap­set­to­mien koti­ta­louk­sien tapauksessa.

Työn­teon kan­nus­ti­mia hei­ken­tää toi­meen­tu­lo­tuen lähes auto­maat­ti­nen roo­li työt­tö­myys­tur­van täy­den­tä­jä­nä niil­lä, jot­ka eivät saa ansio­si­don­nais­ta työt­tö­myys­tur­vaa ja asu­vat vuo­kra-asun­nos­sa. Eri­tyi­sen pahas­sa kan­nus­tin­lou­kus­sa ovat vähän kou­lu­te­tut yksin­huol­ta­jat, joi­den osal­ta pie­ni­palk­kai­nen kokoai­ka­työ­kin kan­nat­taa huo­nos­ti osa-aika­työs­tä puhu­mat­ta­kaan. Työ­suh­tei­den syn­ty­mi­sen esteet kas­vu­kes­kuk­sis­sa ja eri­tyi­ses­ti Hel­sin­gin seu­dul­la pai­not­tu­ne­vat työn tar­jon­taan. Pie­nel­lä pal­kal­la ei kan­na­ta men­nä töihin.

On perus­tel­tua, että pal­kat ovat muu­ta maa­ta kor­keam­pia kas­vu­kes­kuk­sis­sa, jois­sa asu­mi­nen on kal­liim­paa. Näin talou­del­lis­ta toi­me­liai­suut­ta siir­tyy hal­vem­pien asu­mis­kus­tan­nus­ten alu­eel­le, mil­loin vain se on mah­dol­lis­ta. Alu­eel­la, jos­sa asun­to­pu­la jar­rut­taa talou­del­lis­ta toi­me­liai­suut­ta, ei ole syy­tä suo­sia mata­la­tuot­toi­sia elin­kei­no­ja. Tämän pää­sään­nön rin­nal­la on kui­ten­kin poh­dit­ta­va kei­no­ja työl­lis­tää kas­vu­kes­kuk­sis­sa­kin nii­tä, joi­den osaa­mi­nen ja työ­ky­ky eivät rii­tä niin tuot­ta­vaan työ­paik­kaan, että sii­tä saa­ta­vaa palk­kaa vas­taan kan­nat­taa ottaa työ­paik­ka vas­taan. Täl­lai­ses­sa tapauk­ses­sa on joko tuet­ta­va työ­nan­ta­jaa (esim. palk­ka­tu­ki) tai teh­tä­vä työ­pai­kan vas­taa­not­ta­mi­nen talou­del­li­ses­ti hou­kut­te­le­vam­mak­si yhdis­tä­mäl­lä ansio­tu­lo­ja ja tulonsiirtoja.

Kos­ka työn tar­jon­nan ongel­ma on toden­nä­köi­ses­ti olen­nai­nen lähin­nä kor­kei­den asu­mis­kus­tan­nus­ten alueil­la ja kos­kee siel­lä­kin lähin­nä vain vuo­kral­la asu­via, jul­ki­sen talou­den kan­nal­ta on edul­li­sin­ta koh­dis­taa toi­met tähän jouk­koon. Täl­löin kat­seet koh­dis­tu­vat asu­mis­tu­keen ja sen kehit­tä­mi­seen nykyis­tä parem­min tuke­maan pie­niä palk­ka­tu­lo­ja saa­via. Seu­raa­vas­sa kes­ki­ty­tään tilan­tee­seen eri­tyi­ses­ti pää­kau­pun­ki­seu­dul­la, sil­lä käsi­tyk­sem­me on, että juu­ri siel­lä jää kan­nus­ti­non­gel­mien vuok­si syn­ty­mät­tä eni­ten työsuhteita.

Toimeentulotuen nurinkurinen rooli

Sosi­aa­li­tur­va­jär­jes­tel­män tuli­si jopa perus­tus­lain mukaan raken­tua niin, että ensi­si­jai­nen perus­tur­va (työ­mark­ki­na­tu­ki + asu­mis­tu­ki) tar­jo­aa pää­sään­töi­ses­ti parem­man tur­van kuin poik­keus­ta­pauk­siin tar­koi­tet­tu vii­me­si­jai­nen tur­va (toi­meen­tu­lo­tu­ki). Ajan saa­tos­sa nämä roo­lit ovat kään­ty­neet toi­sin päin kor­kei­den asu­mis­kus­tan­nus­ten alueil­la. Ylei­nen asu­mis­tu­ki kor­vaa asu­mis­me­no­ja huo­mat­ta­vas­ti niu­kem­min kuin toi­meen­tu­lo­tu­ki. Hel­sin­gis­sä toi­meen­tu­lo­tu­ki kor­vaa asu­mis­me­no­ja yksi­näi­sel­lä hen­ki­löl­lä noin 300 euroa kuus­sa enem­män kuin ylei­nen asu­mis­tu­ki. Tämä tar­koit­taa, että vuo­kral­la asu­vat pel­kän työ­mark­ki­na­tuen varas­sa elä­vät ovat jok­seen­kin auto­maat­ti­ses­ti oikeu­tet­tu­ja toi­meen­tu­lo­tu­keen, ellei­vät koti­ta­lou­den mui­den tulon­saa­jien tulot nos­ta koti­ta­lout­ta toi­meen­tu­lo­tu­ki­ra­jan ylä­puo­lel­le tai ellei omai­suus estä toi­meen­tu­lo­tuen saamista.

Toi­meen­tu­lo­tu­ki koos­tuu perus­osas­ta ja kuit­te­ja vas­taan mak­set­ta­vas­ta lisä­osas­ta. Lisä­osa­me­nois­ta suu­rim­mat liit­ty­vät asu­mi­seen. Lisäk­si voi­daan mak­saa ehkäi­se­vä­nä toi­meen­tu­lo­tu­ke­na vaik­ka­pa las­ten har­ras­tus­me­no­ja. Vuon­na 2013 yksin asu­van aikui­sen perus­osa on 477,26 euroa kuus­sa. Perus­osa ja lisä­osa yhteen­sä mää­rää­vät, kuin­ka pal­jon asia­kas on oikeu­tet­tu samaan rahaa elin­ku­lui­hin­sa. Täs­tä sum­mas­ta vähen­ne­tään kaik­ki tulot, jopa rikok­sen uhril­le mää­rä­tyt vahin­gon­kor­vauk­set. Jot­ta työn­te­ko kan­nat­tai­si edes teo­rias­sa, vähen­tä­mät­tä jäte­tään 20 pro­sent­tia pal­kois­ta, jois­ta on vähen­net­ty enna­kon­pi­dä­tys, kui­ten­kin kor­kein­taan 150 euroa koti­ta­lout­ta koh­den kuu­kau­des­sa. Myyn­ti­kel­poi­nen omai­suus tai pank­ki­ti­lil­lä ole­vat sääs­töt estä­vät toi­meen­tu­lo­tuen saa­mi­sen. Samoin oikeus opin­to­lai­naan vähen­ne­tään toi­meen­tu­lo­tues­ta, oli lai­nan nos­ta­nut tai ei. Kos­ka toi­meen­tu­lo­tuen nor­mi­me­nois­ta vähen­ne­tään kaik­ki tulot, saa­jan kan­nal­ta ei ole mitään mer­ki­tys­tä sil­lä, pal­jon­ko hän saa yleis­tä asu­mis­tu­kea tai työt­tö­myys­kor­vaus­ta. Toi­meen­tu­lo­tuen ylei­syys hei­ken­tää myös työt­tö­myys­tur­vaan liit­ty­viä sank­tioi­ta, sil­lä mene­tet­ty työt­tö­myys­kor­vaus mak­se­taan toi­meen­tu­lo­tu­ke­na. Työs­tä, kou­lu­tuk­ses­ta tai työ­voi­ma­po­liit­ti­ses­ta toi­men­pi­tees­tä kiel­täy­ty­vän toi­meen­tu­lo­tuen perus­osaa voi­daan kui­ten­kin alen­taa 20 pro­sen­til­la enin­tään kah­den kuu­kau­den ajal­ta. Tois­tu­va kiel­täy­ty­mi­nen voi joh­taa perus­osan alen­ta­mi­seen 40 pro­sen­til­la. Niin­pä yksi­näi­sen hen­ki­lön osal­ta 286,36 euroa lisät­ty­nä asu­mis­me­noil­la on mini­mi­sum­ma, johon on aina oikeutettu.

Hel­sin­gis­sä toi­meen­tu­lo­tues­ta mak­se­taan yksin asu­val­le kor­keim­mil­laan 650 euroa kuus­sa vuo­kraa asun­non kokoon ja kun­toon kat­so­mat­ta. Tämän pääl­le kor­va­taan säh­kö- ja vesi­las­ku ja koti­va­kuu­tus kes­ki­mää­rin noin 50 eurol­la kuus­sa. Tämä on toden­nä­köi­ses­ti vähen­tä­nyt hal­po­jen asun­to­jen tar­jon­taa vuo­kra­mark­ki­noil­la. Täs­tä kär­si­jöik­si jou­tu­vat pie­ni­palk­kai­set, jot­ka eivät saa kom­pen­saa­tio­ta kohon­neis­ta vuo­kris­ta. Vaik­ka he sai­si­vat yleis­tä asu­mis­tu­kea, vuo­kra­ta­son kohoa­mi­nen jää koko­naan hei­dän tap­piok­seen, kun vuo­krat ovat asu­mis­tuen hyväk­sy­mien vuo­krien ylä­puo­lel­la. On työ­mark­ki­noi­den kan­nal­ta nurin­ku­ris­ta, että pien­tä palk­kaa saa­va jou­tuu etsi­mään asun­ton­sa kau­em­paa, mut­ta toi­meen­tu­lo­tuen varas­sa ole­van kan­nal­ta asu­mi­nen lähel­lä työ­paik­ko­ja on talou­del­li­ses­ti suun­nil­leen sama­nar­vois­ta kuin asu­mi­nen syrjemmällä.

Yksi­na­su­va hel­sin­ki­läi­nen saa toi­meen­tu­lo­tu­kea yli 1100 euroa kuus­sa. Hän pysyy toi­meen­tu­lo­tuen pii­ris­sä vaik­ka pää­si­si töi­hin 1500 euron kuu­kausi­pal­kal­la. Net­to­hyö­dyk­si työs­tä jää täl­löin toi­meen­tu­lo­tuen etuoi­keu­tet­tu tulo 150 €/kk ja työl­lis­ty­mis­ve­roas­teek­si 90 %. Tämä tilan­ne on kai­kil­la pal­kan­saa­jil­la, jot­ka täy­den­tä­vät ansio­tu­lo­jaan toimeentulotuella.

Työt­tö­myys­tur­vas­sa ja asu­mis­tues­sa on yri­tet­ty huo­leh­tia jär­ke­vis­tä kan­nus­ti­mis­ta. Työn­teos­ta jää aina käteen edes jotain ja asu­mis­tues­sa kor­vat­ta­vat enim­mäis­vuo­krat ovat kas­vu­kes­kuk­sis­sa niin sel­väs­ti mark­ki­na­vuo­krien ala­puo­lel­la, ettei asu­mis­tuen pitäi­si häi­ri­tä vuo­kra­mark­ki­noi­ta kovin pal­jon enem­pää kuin vähä­va­rais­ten osto­voi­man paran­ta­mi­nen yli­pään­sä.[6] Toi­meen­tu­lo­tues­sa ei työn­teon kan­nus­ti­mia tai vai­ku­tuk­sia asun­to­mark­ki­noi­hin ole samal­la taval­la pai­no­tet­tu, kos­ka tuki on tar­koi­tet­tu tila­päi­sek­si hätä­avuk­si, jota saa vain hyvin pie­ni osa väes­tös­tä. Vuon­na 2010 toi­meen­tu­lo­tu­kea sai kui­ten­kin Suo­mes­sa perä­ti 375 000 hen­keä 240 000 koti­ta­lou­des­sa. Toi­meen­tu­lo­tu­kea saa­neis­ta koti­ta­louk­sis­ta 28,5 pro­sent­tia eli noin 70 000 koti­ta­lout­ta oli saa­nut sitä vuo­des­sa vähin­tään 10 kuu­kau­te­na.[7] Kos­ka toi­meen­tu­lo­tu­ki täy­den­tää usein kor­kei­den asu­mis­kus­tan­nus­ten vuok­si perus­tur­vaa, sitä saa­daan eni­ten kasvukeskuksissa.

Vuon­na 2011 Hel­sin­gis­sä toi­meen­tu­lo­tu­kea sai 10,1 pro­sent­tia asuk­kais­ta ja 14 pro­sent­tia asun­to­kun­nis­ta. Eri­tyi­ses­ti yksin­huol­ta­ja­per­heet, jois­sa oli vähin­tään yksi alai­käi­nen lap­si, oli­vat tuen koh­tee­na. Toi­meen­tu­lo­tuen saan­ti oli ylei­sem­pää nuo­ris­sa ja vähäi­sem­pää van­hem­mis­sa ikä­ryh­mis­sä. Moni toi­meen­tu­lo­tuen saa­ja oli työt­tö­mä­nä tai lomau­tet­tu­na. Yleis­tä oli myös täy­si tulot­to­muus, nel­jän­nek­sel­lä toi­meen­tu­lo­tuen saa­jal­la ei ollut lain­kaan tulo­ja. Asu­mis­tuen mer­ki­tys oli lisäk­si monel­le suu­ri.[8]

Vaik­ka toi­meen­tu­lo­tu­ki­me­no­jen osuus tulon­siir­to­me­nois­ta on euro­mää­räi­ses­ti pie­ni, toi­meen­tu­lo­tuen vai­ku­tus sosi­aa­li­tur­va­jär­jes­tel­män toi­mi­vuu­teen on toden­nä­köi­ses­ti suu­ri, kos­ka toi­meen­tu­lo­tu­ki tulee mui­den tukien pääl­le teh­den tyh­jäk­si nii­hin suun­ni­tel­lun kan­nus­ta­vuu­den ja osit­tain myös nii­hin sisäl­ty­vät sank­tiot. On perus­tel­tu­ja syi­tä arvel­la, ettei­vät toi­meen­tu­lo­tuen kiel­tei­set vai­ku­tuk­set täy­sin ilme­ne tau­lu­kon 1 rapor­toi­duis­sa kes­ki­mää­räi­sis­sä työl­lis­ty­mis­ve­roas­teis­sa. Työl­lis­ty­mis­ve­roas­tet­ta kos­ke­vis­sa tut­ki­muk­sis­sa on vai­kea tavoit­taa kaik­kia toi­meen­tu­lo­tuen saa­jia, kos­ka he ovat tyy­pil­li­ses­ti alie­dus­tet­tu­ja tut­ki­musai­neis­tois­sa. Toi­meen­tu­lo­tu­kea on sitä pait­si vai­kea mallintaa.

Toi­meen­tu­lo­tuen kiel­tei­siä kan­nus­tin­vai­ku­tuk­sia lisää omak­sut­tu käy­tän­tö vyö­ryt­tää yhden kuu­kau­den kor­keam­mat tulot vähen­tä­mään seu­raa­vien kuu­kausien toi­meen­tu­lo­tu­kea. Ei kan­na­ta läh­teä poi­mi­maan man­si­koi­ta Suo­nen­joel­le hei­nä­kuus­sa, vaik­ka hei­nä­kuun tulot ylit­täi­si­vät toi­meen­tu­lo­tuen tar­joa­man tason kuu­kau­den ajak­si sel­väs­ti­kin. Yli­me­ne­vä osa lei­ka­taan pois seu­raa­vien kuu­kausien toi­meen­tu­lo­tues­ta. Tämä on erit­täin epä­kan­nus­ta­va käy­tän­tö, jos­ta oli­si syy­tä luo­pua. Toi­meen­tu­lo­tuen saa­mi­sen sel­lai­sis­sa tilan­teis­sa, jois­sa tulot ovat lop­pu­neet tila­päi­ses­ti, estä­vät joka tapauk­ses­sa omai­suus­vä­hen­tei­syys ja pank­ki­ti­lil­lä ole­vat säästöt.

Suo­si­tus 1:

Tulo­jen vyö­ry­tyk­ses­tä luo­vu­taan. Toi­meen­tu­lo­tues­sa luo­vu­taan niin sano­tus­ta tulo­jen vyö­ry­tyk­ses­tä lukuun otta­mat­ta tapauk­sia, jois­sa tulo­jen jak­sot­ta­mi­sel­la on pyrit­ty hank­ki­maan oikeu­de­ton­ta hyötyä.

Ensi­si­jai­sen sosi­aa­li­tur­van jää­mi­nen toi­meen­tu­lo­tuen takaa­man tason ala­puo­lel­le hait­taa mie­les­täm­me sekä työn­teon kan­nat­ta­vuut­ta että asun­to­po­liit­ti­sia tavoit­tei­ta. Vii­me­si­jai­sen tur­van tasol­la on perus­tus­lain suo­ja, joten asia ei kor­jat­ta­vis­sa toi­meen­tu­lo­tu­kea alen­ta­mal­la eikä se oli­si myös­kään sosi­aa­li­po­liit­ti­ses­ti perus­tel­tua. Asian kor­jaa­mi­nen edel­lyt­tää muu­tok­sia ensi­si­jai­seen perusturvaan.

Työ­mark­ki­na­tu­kea koro­tet­tiin vuo­den 2012 alus­sa sadal­la eurol­la. Samal­la koro­tet­tiin myös toi­meen­tu­lo­tuen perus­osaa kuu­del­la pro­sen­til­la eli noin 25 eurol­la. Tämä paran­si jon­kin ver­ran ensi­si­jai­sen sosi­aa­li­tur­van kil­pai­lua­se­maa toi­meen­tu­lo­tu­keen nähden.

Toi­meen­tu­lo­tuen vuo­kra­mark­ki­noi­ta vää­ris­tä­vää vai­ku­tus­ta voi­daan lie­ven­tää alen­ta­mal­la suu­rim­pia hyväk­syt­tä­viä asu­mis­me­no­ja ja nos­ta­mal­la jon­kin ver­ran perus­osaa. Kos­ka ongel­ma kos­kee vain joi­tain kal­liin asu­mi­sen kun­tia, täl­lai­nen muu­tos on teh­tä­vis­sä myös kun­nan omaa ohjeis­tus­ta muuttamalla.

 

Suo­si­tus 2:

Toi­meen­tu­lo­tuen kor­vaa­mia mak­si­mi­vuo­kria alen­ne­taan. Pää­kau­pun­ki­seu­dun kun­nat muut­ta­vat toi­meen­tu­lo­tu­kea koh­dis­tu­vaa ohjeis­tus­taan niin, että kat­to­vuo­kria alen­ne­taan ja tämä kom­pen­soi­daan mak­sa­mal­la perus­osaa lain mää­rää­mää suurempana.

Keinoja nostaa työn tarjontaa pienipalkkaisessa työssä

Haluk­kuut­ta ottaa vas­taan pie­ni­palk­kais­ta työ­tä voi­daan peri­aat­tees­sa paran­taa kol­mel­la taval­la: alen­ta­mal­la sosi­aa­li­tur­vaa, nos­ta­mal­la pal­kan jäl­keen käteen jää­vän tulon mää­rää tai kiris­tä­mäl­lä työs­tä kiel­täy­ty­mi­ses­tä koi­tu­via sank­tioi­ta. Kes­ki­tym­me esi­tyk­ses­säm­me kei­noi­hin kas­vat­taa pie­nis­tä ansio­tu­lois­ta käteen jää­vää net­toan­sio­ta. Tämä tuli­si teh­dä mah­dol­li­sim­man kus­tan­nus­te­hok­kaas­ti niin, että jul­ki­sel­le talou­del­le koi­tu­vat kus­tan­nuk­set oli­si­vat mah­dol­li­sim­man pie­niä saa­vu­tet­tuun hyö­tyyn suh­teu­tet­tui­na. Sosi­aa­li­tur­va kil­pai­lee pien­ten palk­ko­jen kans­sa eri­tyi­ses­ti kor­kei­den asu­mis­kus­tan­nus­ten alueil­la ja lap­si­per­heis­sä, joi­den työt­tö­myys­tur­vas­sa ja toi­meen­tu­lo­tues­sa on lap­si­ko­ro­tuk­set. Suu­res­sa osas­sa maa­ta ja suu­rel­la osal­la väes­töä ei toden­nä­köi­ses­ti ole saman­ta­pais­ta mer­kit­tä­vää kan­nus­ti­non­gel­maa työn vastaanottamisessa.

Yksin­ker­tai­sin­ta oli­si alen­taa pie­niin ansio­tu­loi­hin koh­dis­tu­vaa vero­tus­ta. Tämä oli­si kui­ten­kin kovin kal­lis tapa, kos­ka veroa­len­nuk­sis­ta val­tao­sa valui­si ohi koh­teen. Pie­niä vuo­sit­tai­sia ansio­tu­lo­ja saa­vis­ta suu­ri osa on osa­vuo­ti­ses­sa tai osa-aikai­ses­sa työs­sä ole­via opis­ke­li­joi­ta. Hei­dän osal­taan ei ole kan­nus­ti­non­gel­mia työn vas­taa­not­ta­mi­ses­sa, kos­ka opin­to­tu­ki ei pie­ne­ne koh­tuul­lis­ten ansio­tu­lo­jen joh­dos­ta lain­kaan. Veron­alen­nus­ta on myös kovin han­ka­la koh­dis­taa kor­ke­aa vuo­kraa mak­sa­vil­le pie­ni­palk­kai­sil­le muu­ten kuin teke­mäl­lä vuo­kras­ta vähen­nys­kel­poi­nen. Pie­ni­palk­kai­sen ansio­tu­lo­ve­ro­tuk­ses­sa teh­tä­vä lap­si­vä­hen­nys osui­si parem­min koh­tee­seen­sa, mut­ta moni­mut­kais­tai­si verotusta.

Asu­mis­tuen ehto­jen paran­ta­mi­nen osuu maa­liin koh­ta­lai­sen hyvin koh­dis­tues­saan pää­osin vuo­kral­la asu­jiin kor­kei­den asu­mis­kus­tan­nus­ten alueil­la. Ennen 1990-luvun lamaa asu­mis­tu­ki toi­mi ylei­se­nä tulon­li­sä­nä pie­ni­palk­kai­sil­le, mut­ta sääs­tö­toi­mi­nen jäl­keen asu­mis­tu­kea saa­vat pää­osin vain työttömät.

Sovi­tel­lun työ­mark­ki­na­tuen ehto­jen paran­ta­mi­nen lie­ven­tä­mäl­lä tulo­jen yhteen­so­vi­tus­ta tai jät­tä­mäl­lä yhteen­so­vi­tuk­sen ulko­puo­lel­le esi­mer­kik­si 300 euroa – kuten nyt mene­tel­lään vapaa­pa­lo­kun­tiin kuu­lu­vien koh­dal­la – aut­tai­si pie­ni­palk­kai­sia osa-aika­työ­tä teke­viä. Nyky­muo­dos­saan se kui­ten­kin rajai­si kokoai­ka­työ­tä teke­vät ulko­puo­lel­le. Tulok­se­na oli­si yhä useam­min tilan­ne, jos­sa neli­päi­väis­tä työ­viik­koa teke­vä sai­si sovi­tel­lun päi­vä­ra­han ansios­ta enem­män rahaa käteen kuin vii­si­päi­väis­tä työ­viik­koa tekevä.

Veron­alen­nuk­sia parem­min pie­ni­palk­kai­sia tuki­si ylei­nen mata­la­palk­ka­tu­ki, johon oli­si mah­dol­lis­ta yhdis­tää lap­si­ko­ro­tuk­set. Tämä pois­tai­si lap­si­per­hei­den kan­nus­tin­ten ongel­man, joka joh­tuu sosi­aa­li­tur­vaan sisäl­ty­vis­tä lap­si­ko­ro­tuk­sis­ta, joi­ta ilman palk­ka­tu­loil­la elä­vät jää­vät (ks. jak­so 3.4 alla).

Yleinen asumistuki

Emme tee täs­sä muis­tios­sa var­si­nai­sia asun­to­po­li­tiik­kaa kos­ke­via ehdo­tuk­sia. On kui­ten­kin todet­ta­va, että mata­la­tuot­toi­seen työ­hön liit­ty­vät kan­nus­ti­non­gel­mat joh­tu­vat suu­rel­ta osin kor­keis­ta asu­mis­me­nois­ta. Asun­to­ti­lan­ne Hel­sin­gin seu­dul­la poik­ke­aa sel­väs­ti tilan­tees­ta Tuk­hol­mas­sa, jos­sa monil­la pie­ni­tu­loi­sil­la on Hel­sin­gin vuo­kriin ver­rat­tu­na edul­li­nen vuo­kra-asun­to. Suo­men ja Ruot­sin erot joh­tu­vat nou­da­te­tus­ta asun­to­po­li­tii­kas­ta, mut­ta taus­tal­la on myös Hel­sin­gin seu­dun Tuk­hol­man lää­niä riva­kam­pi väki­lu­vun kasvu.

Nykyi­nen vie­lä voi­mas­sa ole­va asu­mis­tu­ki on hyvin moni­mut­kai­nen jär­jes­tel­mä, jota on vai­kea ana­ly­soi­da. Se poh­jau­tuu kor­keim­piin hyväk­syt­tä­viin vuo­kriin, 20 pro­sen­tin pro­sen­tu­aa­li­seen oma­vas­tuuseen ja tulo­jen mukaan por­tait­tain kas­va­vaan euro­mää­räi­seen oma­vas­tuuseen. Kor­keim­mat hyväk­syt­tä­vät vuo­krat riip­pu­vat ruo­ka­kun­nan koos­ta, sijain­ti­kun­nas­ta, asun­non iäs­tä ja varus­te­ta­sos­ta sekä asun­non pin­ta-alas­ta. Esi­mer­kik­si yksin asu­van on asut­ta­va vähin­tään 37 neliön kokoi­ses­sa asun­nos­sa saa­dak­seen suu­rim­man mah­dol­li­sen tuen.

SATA-komi­tea esit­ti jär­jes­tel­män muut­ta­mis­ta sel­lai­sek­si, että ylin hyväk­syt­tä­vä vuo­kra riip­pui­si vain ruo­ka­kun­nan koos­ta ja sijain­ti­kun­nas­ta, mut­ta ei asun­non omi­nai­suuk­sis­ta. Asu­mis­tu­ki sovi­tel­tai­siin yhteen tulo­jen kans­sa line­aa­ri­ses­ti niin, että yhteen­so­vi­tus­pro­sent­ti oli­si 32 %. Ruot­sis­sa yhteen­so­vi­tus­pro­sent­ti on 20 %. Tämän vuok­si asu­mis­tu­ki tukee Ruot­sis­sa sel­väs­ti Suo­mea enem­män pie­ni­palk­kai­sia, kun meil­lä pää­osa tues­ta menee työt­tö­mil­le. Toi­saal­ta Ruot­sis­sa asu­mis­tu­ki on rajat­tu toi­saal­ta alle 30-vuo­tiai­siin ja toi­saal­ta lap­si­per­hei­siin. Kos­ka hal­li­tus­oh­jel­man mukaan asu­mis­tu­kea uudis­te­taan SATA-komi­tean kaa­vai­lu­jen mukai­ses­ti[9], emme käsit­te­le nykyis­tä asu­mis­tu­kea, vaan ana­ly­soim­me SATA-komi­tean esit­tä­mää mal­lia ikään kuin se oli­si jo voi­mas­sa ja teem­me muu­to­seh­do­tuk­set siihen.

SATA-komi­tean koko­nais­vuo­kra­mal­lis­sa on niin mata­lat kat­to­vuo­krat, että mark­ki­na­vuo­krai­ses­sa asun­nos­sa asu­van asu­mis­tu­ki ei aina­kaan Hel­sin­gin seu­dul­la rii­pu käy­tän­nös­sä lain­kaan vuo­kran kor­keu­des­ta, vaan ainoas­taan asun­to­kun­nan koos­ta ja paik­ka­kun­nas­ta. Se on siis erään­lai­nen vuo­kral­la asu­jan nega­tii­vi­nen tulo­ve­ro. Asu­mis­tu­kea saa myös omis­tusa­sun­toon, mut­ta suh­tees­sa likvi­dei­hin asu­mis­me­noi­hin tuki on sel­väs­ti pie­nem­pi kuin vuo­kra-asu­mi­sen koh­dal­la. Omis­tusa­sun­nos­sa asu­van hyväk­syt­tä­vät asu­mis­me­not jää­vät sen sijaan kat­to­vuo­kran ala­puo­lel­le, jol­loin asu­mis­tu­ki riip­puu asu­mis­me­no­jen mää­räs­tä. Jos on onnis­tu­nut saa­maan kun­nal­li­sen vuo­kra-asun­non, voi vuo­kra mah­tua ylei­sen asu­mis­tuen kat­to­vuo­kran puitteisiin.

SATA-komi­tean esit­tä­mät kat­to­vuo­krat kun­ta­ryh­mit­täin (€/kk)
Kun­ta­ryh­mä
Ruo­ka­kun­nan koko I II III IV
1 370 365 300 260
2 555 545 460 400
3 720 700 595 525
4 850 825 715 635
5 965 935 820 735
6 1080 1045 925 835
7 1195 1155 1030 935
8 1310 1265 1135 1035
Asu­mis­tu­ki kor­vaa vuo­kras­ta kor­kein­taan 80 %, joten esi­mer­kik­si Hel­sin­gis­sä yksi­näi­sen hen­ki­lön suu­rin mah­dol­li­nen asu­mis­tu­ki on 0,8 x 370 € = 296 € kuussa.

 

Tulo­ra­ja, jota suu­rem­mat tulot pie­nen­tä­vät asu­mis­tuen mää­rää 32 pro­sen­tin yhteensovituksella
SATA-komi­tean esit­tä­mäs­sä uudis­te­tus­sa asu­mis­tues­sa [10]

 

 

 

 

Aikuis­ten lukumäärä
Las­ten lukumäärä 1 2
0 530 615
1 720 805
2 910 995
3 1 100 1 185
4 1 290 1 375
5 1 480 1 565

 

Yksi­näi­nen hen­ki­lö voi­si saa­da SATA-komi­tean esi­tyk­sen mukaan Hel­sin­gis­sä asu­mis­tu­kea kor­kein­taan 296 euroa kuus­sa. Tämä yhteen sovi­te­taan tulo­jen kans­sa sil­tä osin, kun tulot ylit­tä­vät 530 euroa kuus­sa. Tuki lop­puu koko­naan 1455 euron kuu­kausi­tu­lo­jen koh­dal­la. Huo­mat­ta­koon, että asu­mis­tuen tulo­ra­jat ovat kah­den aikui­sen talou­des­sa vain 85 euroa kuus­sa suu­rem­mat kuin yhden aikui­sen talou­des­sa, vaik­ka tulot las­ke­taan yhteen, mut­ta jokai­nen lap­si korot­taa tulo­ra­jaa 190 eurolla.

Yksin asu­va koko­päi­vä­työ­tä teke­vä ei käy­tän­nös­sä voi­si saa­da asu­mis­tu­kea lain­kaan kah­den tulon­saa­jan per­heis­tä puhu­mat­ta­kaan, mut­ta työs­sä käy­vät pie­ni­palk­kai­set yksin­huol­ta­jat sai­si­vat SATA-komi­tean esit­tä­mäs­sä mal­lis­sa asu­mis­tu­kea ylei­ses­ti. Hel­sin­gis­sä kah­den lap­sen yksin­huol­ta­ja sai­si asu­mis­tu­kea kor­kein­taan 576 euroa kuus­sa ja tämä tuki lop­pui­si koko­naan 2710 euron kuu­kausi­tu­lois­sa. Kah­den­tu­han­nen euron kuu­kausi­palk­ka oikeut­tai­si täs­sä tapauk­ses­sa noin 227 euron asu­mis­tu­keen. Tämä nos­tai­si hänen tulo­ta­son­sa noin 500 euroa yli toi­meen­tu­lo­tuen takaa­man tason eli noin 2000 euroon, jos­ta asu­mis­tuen osuus oli­si puolet.

On kak­si syy­tä esit­tää paran­nus­ta asu­mis­tu­keen. Toi­saal­ta juu­ri kor­kei­den asu­mis­me­no­jen vuok­si toi­meen­tu­lo­tuen takaa­ma tulo­ta­so ylit­tää ensi­si­jais­ten etuuk­sien takaa­man ja toi­saal­ta juu­ri kor­keat asu­mis­kus­tan­nuk­set hei­ken­tä­vät mata­la­palk­kai­sen työn vas­taa­not­ta­mi­sen kannattavuutta.

Jot­ta ylei­nen asu­mis­tu­ki kil­pai­li­si toi­meen­tu­lo­tuen lisä­osan kor­vaa­mien asu­mis­me­no­jen kans­sa, pitäi­si kor­keim­pia hyväk­syt­tä­viä vuo­kria asu­mis­tues­sa korot­taa mer­kit­tä­väs­ti. Tätä emme esi­tä, kos­ka sil­lä oli­si hyvin kiel­tei­siä vai­ku­tuk­sia vuo­kra­mark­ki­noi­hin. Tämä mer­kit­see, että toi­meen­tu­lo­tuen ylei­syys perus­tur­van varas­sa ole­vien kes­kuu­des­sa jatkuu.

Sen sijaan yleis­tä asu­mis­tu­kea tulee kehit­tää niin, että se tukee myös pie­ni­palk­kai­sia eikä vain työttömiä.

Olem­me tar­kas­tel­leet kah­ta vaih­toeh­toa paran­taa asu­mis­tu­kea työs­sä käy­vien osal­ta. Toi­ses­sa asu­mis­tuen tulo­har­kin­nas­sa jätet­täi­siin 25 pro­sent­tia ansio­tu­lois­ta otta­mat­ta huo­mioon, jol­loin yhteen­so­vi­tus ansio­tu­lo­jen osal­ta oli­si 24 pro­sent­tia. Tämä nos­tai­si asu­mis­tu­kea 1500 euron tulo­jen koh­dal­la 120 eurol­la kuus­sa ja 2000 euron koh­dal­la 160 eurol­la kuus­sa. Se myös pie­nen­täi­si efek­tii­vi­siä raja­ve­roas­tei­ta asu­mis­tuen saa­jil­la kah­dek­sal­la prosenttiyksiköllä.

Toi­ses­sa asu­mis­tuen tulo­har­kin­nas­sa jätet­täi­siin otta­mat­ta huo­mioon ansio­tu­lo­ja 400 euron edes­tä kuus­sa. Se nos­tai­si asu­mis­tu­kea kai­kil­la ansio­tu­lo­ja saa­vil­la – jos he asu­mis­tu­kea saa­vat – 128 eurol­la kuus­sa. Tämän­kin jäl­keen yksin elä­vä koko­päi­vä­työs­sä käy­vä voi­si saa­da asu­mis­tu­kea käy­tän­nös­sä vain pää­kau­pun­ki­seu­dul­la. Tämä vaih­toeh­to ei pie­nen­nä mar­gi­naa­li­ve­roa asu­mis­tuen saa­jien koh­dal­la pal­kan­saa­jien tavan­omai­sil­la tuloa­lueil­la, mut­ta se paran­taa työn kan­nus­ti­mia ns. eks­ten­sii­vi­sel­lä mar­gi­naa­lil­la eli paran­taa työt­tö­myy­des­tä ansio­työ­hön siir­ty­mi­sen hou­kut­te­le­vuut­ta. Se myös mer­kit­see, että aiem­paa alem­mat ansio­tu­lot riit­tä­vät nos­ta­maan ansio­ta­son yli toi­meen­tu­lo­tuen takaaman.

Kos­ka pidäm­me useim­pien talous­tie­tei­li­jöi­den tapaan eks­ten­sii­vis­tä mar­gi­naa­lia vie­lä tär­keäm­pä­nä kuin lisä­tun­tien efek­tii­vis­tä mar­gi­naa­li­ve­roas­tet­ta, pidäm­me parem­pa­na jät­tää 400 euroa ansio­tu­lo­ja otta­mat­ta huo­mioon. Esi­täm­me kui­ten­kin molem­pien vaih­toeh­to­jen harkitsemista.

Suo­si­tus 3:

Asu­mis­tuen tulo­har­kin­ta.

  1. Asu­mis­tues­sa tulo­har­kin­nas­sa jäte­tään 400 euroa ansio­tu­lo­ja kuus­sa koti­ta­lout­ta koh­den otta­mat­ta huo­mioon tai
  2. Asu­mis­tuen tulo­har­kin­nas­sa jäte­tään 25 % ansio­tu­lois­ta otta­mat­ta huomioon.

Soviteltu työmarkkinatuki ja matalapalkkatuki

Asu­mis­tuen ohel­la esi­täm­me mata­la­palk­kai­sen työn tuek­si pie­ni­palk­kais­ta hen­ki­löä tuke­vaa mata­la­palk­ka­tu­kea, jota sai­si auto­maat­ti­ses­ti pie­ni­tu­loi­suu­den perus­teel­la. Tukea voi­si saa­da myös itse itsen­sä työl­lis­tä­jä. Jot­ta eri­lais­ten tukien mää­rä ei kas­vai­si eikä syn­tyi­si uusia tukien väli­siä rajo­ja, esi­täm­me, että mata­la­palk­ka­tu­ki muo­dos­tet­tai­siin sovi­tel­lus­ta työ­mark­ki­na­tues­ta pois­ta­mal­la sii­tä vaa­ti­mus, ettei työ­ai­ka saa ylit­tää 80 pro­sent­tia kokoai­kai­sen työn mää­räs­tä. Tämä saat­tai­si tuen pii­riin myös free­lance-työn­te­ki­jät, jot­ka on rajat­tu ulko­puo­lel­le, kos­ka hei­dän työ­ai­kaan­sa ei voi­da val­voa. Osa-aikai­seen työ­hön sovi­tel­tua päi­vä­ra­haa sai­si edel­leen vain, jos on työ­mark­ki­noi­den käy­tet­tä­vis­sä kokoai­kai­seen työ­hön. Oli­si erik­seen pyrit­tä­vä työs­sä­oloeh­to­ja muut­ta­mal­la rajaa­maan pois sel­lais­ta käy­tän­töä, että esi­mer­kik­si kausi­luon­teis­ta työ­tä teke­vien koh­dal­la käy­te­tään ansio­si­don­nais­ta työt­tö­myys­tur­vaa sään­nön­mu­kai­se­na ansio­kuop­pien täydentäjänä.

Kos­ka työ­mark­ki­na­tuen nimes­sä mikään ei viit­taa työt­tö­myy­teen, mata­la­palk­ka­tuen nimi voi­si edel­leen olla työ­mark­ki­na­tu­ki. Sii­nä oli­si samat lap­si­ko­ro­tuk­set kuin työ­mark­ki­na­tues­sa, joten se tuki­si eri­tyi­ses­ti pie­ni­palk­kais­ten lap­si­per­hei­den työllistymistä.

Mikä­li työ­mark­ki­na­tuen yhteen­so­vi­tus­sään­nök­siä ei muu­te­ta, vain lap­si­per­heet voi­si­vat käy­tän­nös­sä saa­da mata­la­palk­ka­tu­kea kokoai­kai­ses­ta työs­tä. Lap­set­to­mal­la tuki lop­puu 1400 euron tulo­jen koh­dal­la, mut­ta kol­men lap­sen huol­ta­jal­la vas­ta 1820 euron koh­dal­la. Alle 1400 euron tulo­ja työ­eh­to­so­pi­muk­set eivät juu­ri tun­ne. Tilan­ne muut­tuu toi­sek­si, jos joil­le­kin raja­tuil­le ryh­mil­le – kuten nuo­ril­le – sal­li­taan nykyis­ten työ­eh­to­so­pi­mus­ten tarif­fi­palk­ko­ja pie­nem­pien palk­ko­jen mak­sa­mi­nen tai sovi­tel­lun työ­mark­ki­na­tuen yhteen­so­vi­tus­ta lievennetään.

Kun sovi­tel­lun työ­mark­ki­na­tuen saa­mi­sen ehto­na on nyt kor­kein­taan 80-pro­sent­ti­nen työ­ai­ka, voi jo nyt pie­ni­palk­kai­nen, jol­la on kol­me alai­käis­tä las­ta, pääs­tä parem­mil­le ansioil­le teke­mäl­lä neli­päi­väis­tä työ­viik­koa kuin täyt­tä työaikaa.

Useal­ta tahol­ta on esi­tet­ty, että joko vain työ­mark­ki­na­tuen tapauk­ses­sa tai vaih­toeh­toi­ses­ti kai­kis­sa työt­tö­myys­kor­vaus­ten yhteen­so­vi­tuk­ses­sa jätet­täi­siin 300 euroa kuus­sa ansio­tu­lo­ja otta­mat­ta huo­mioon. Tämä nos­tai­si sovi­tel­tu­ja työt­tö­myys­kor­vauk­sia 150 eurol­la kuus­sa. Näin mene­tel­lään jo nyt vapaa­pa­lo­kun­tiin kuu­lu­vien osal­ta. Tätä jär­jes­te­lyä voi­tai­siin samoin perus­te­luin laa­jen­taa. Ehdo­tus on hyvin vai­kea toteut­taa nykyi­sen sovi­tel­lun työ­mark­ki­na­tuen koh­dal­la, kos­ka ansio­ta­so neli­päi­väi­ses­tä työ­vii­kos­ta yhdis­tet­ty­nä sovi­tel­tuun päi­vä­ra­haan tuot­tai­si usein kor­keam­man ansio­ta­son kuin täy­si työ­ai­ka ilman sovi­tel­tua päi­vä­ra­haa. Mata­la­palk­ka­tu­keen vapaan tulon osuus sen sijaan on help­po yhdistää.

Olem­me ver­ran­neet kah­ta vaih­toeh­toa lie­ven­tää esi­te­tyn mata­la­palk­ka­tuen tulo­har­kin­taa suh­tees­sa nykyi­seen sovi­tel­lun päi­vä­ra­han tulo­har­kin­taan, 300 euron etuoi­keu­tet­tua tuloa ja 35 pro­sen­tin yhteen­so­vi­tus­ta. Pidäm­me 300 euron vapaa­ta tuloa parem­pa­na, vaik­ka yhteen­so­vi­tus­pro­sen­tin alen­ta­mi­nen las­ki­si­kin efek­tii­vi­siä raja­ve­ro­ja. Vapaan tulon vaih­toeh­to nos­tai­si saa­jan tulot toden­nä­köi­ses­ti toi­meen­tu­lo­tu­ki­ra­jan ylä­puo­lel­le, mis­tä on monia hyviä seu­rauk­sia. Lisäk­si täs­sä­kin eks­ten­sii­vi­nen mar­gi­naa­li on olen­nai­sem­pi kuin efek­tii­vi­nen mar­gi­naa­li­ve­ro. Esi­täm­me nämä molem­mat kui­ten­kin vaih­toeh­toi­si­na ratkaisuina.

Täs­tä esi­tyk­ses­tä riip­pu­mat­ta esi­täm­me, että vai­keas­ti työl­lis­tet­tä­väk­si luo­ki­tel­tu työ­tön, jol­le on myön­net­ty palk­ka­tu­ki­se­te­li, voi­si ansai­ta ilman työ­mark­ki­na­tuen mene­tys­tä 700 euroa kuus­sa ilman yhteen­so­vi­tus­ta. Tämä ei kos­ki­si työ­suh­tei­ta, joi­hin saa palk­ka­tu­kea. Esi­tys­tä perus­te­lem­me sil­lä, että palk­ka­tu­ki ei käy­tän­nös­sä sovi lyhy­tai­kai­seen keik­ka­työ­hön, joka kui­ten­kin voi­si olla monel­le työt­tö­mäl­le ensim­mäi­nen askel työ­elä­mään. Palk­ka­tu­ki antaa työ­mark­ki­na­tuen työ­nan­ta­jal­le usein jopa koro­tet­tu­na. Tämä vaih­toeh­to tukee vai­keas­ti työl­lis­tet­tä­vää itse­ään samal­la sum­mal­la. Etu oli­si palk­ka­tuen tavoin määräaikainen.

Suo­si­tus 4:

Työ­mark­ki­na­tues­ta mata­la­palk­ka­tu­ki. Työ­mark­ki­na­tu­ki kehi­te­tään ylei­sek­si mata­la­palk­ka­tuek­si pois­ta­mal­la sii­tä vaa­ti­mus osa-aikai­ses­ta työs­ken­te­lys­tä. Osa-aika­työ­hön mata­la­palk­ka­tu­kea sai­si edel­leen vain, jos on työ­mark­ki­noi­den käy­tet­tä­vis­sä kokoai­kai­seen työhön.

Suo­si­tus 5:

Työ­mark­ki­na­tuen tuloharkinta

  1. a) Työ­mark­ki­na­tu­keen sää­de­tään 300 euron sovit­te­lus­ta etuoi­keu­tet­tu tulo tai
  2. b) Työ­mark­ki­na­tuen yhteen­so­vi­tus­pro­sent­ti alen­ne­taan 50 pro­sen­tis­ta 35 prosenttiin.

Suo­si­tus 6:

Vai­keas­ti työl­lis­tet­tä­vän etuoi­keu­tet­tu tulo. Vai­keas­ti työl­lis­tet­tä­vä työ­mark­ki­na­tuen saa­ja, jol­le on myön­net­ty palk­ka­tu­ki­se­te­li, voi ansai­ta ilman sovit­te­lua 700 euroa, jon­ka yli mene­vään osaan sovel­le­taan tavan­omais­ta sovitteluprosenttia.

 

Työkyvyttömyyseläkkeellä työskentely

Työ­ky­vyt­tö­myy­se­läk­keel­lä ole­va saa täl­lä het­kel­lä teh­dä kuu­kau­des­sa työ­tä vain 714 euron edes­tä. Tätä suu­rem­mat tulot pudot­ta­vat työ­ky­vyt­tö­myy­se­läk­keen pois. Tämä raja tuot­taa tar­peet­to­mia estei­tä esi­mer­kik­si kehi­tys­vam­mais­ten työn­teol­le ja estää tehok­kaas­ti työ­ky­vyt­tö­mien yri­tyk­siä pala­ta työ­elä­mään. Ansio­eläk­kei­den osal­ta yhtä­ai­kai­nen työ­ky­vyt­tö­myy­se­läk­keen nos­ta­mi­nen ja liki täy­siai­kai­nen työn­te­ko sen sijaan ei ole hyväk­syt­tä­vää. Sel­key­den takia esi­täm­me, että kan­sa­ne­läk­kee­nä mak­set­ta­va työ­ky­vyt­tö­myy­se­lä­ke muu­te­taan vammaistueksi.

Suo­si­tus 7:

Kan­sa­ne­läk­keen työ­ky­vyt­tö­myy­se­läk­keis­tä vam­mais­tu­kia. Pel­kän kan­sa­ne­läk­keen mak­sa­mi­nen työ­ky­vyt­tö­myy­se­läk­kee­nä työ­his­to­ri­aa vail­la ole­vil­le kor­va­taan saman­suu­rui­sel­la vam­mais­tuel­la, johon ei lii­ty rajoi­tuk­sia omien tulo­jen hankkimiselle.

Työttömän sopeutumisraha

Raken­ne­muu­tok­sen vuok­si moni pit­kän työ­uran teh­nyt jou­tuu työt­tö­mäk­si ja menet­tää van­han ammat­tin­sa lopul­li­ses­ti. Edes­sä on usein joko syr­jäy­ty­mi­nen työ­mark­ki­noil­ta tai sopeu­tu­mi­nen pie­nem­pään palk­kaan. Enti­sen tasois­ta työ­paik­kaa voi etsiä ansio­päi­vä­ra­han tur­vin 500 päi­vää eli noin kak­si vuot­ta. Vähän aikaa kan­nat­taa­kin tie­tys­ti etsiä sen sijaan, että tart­tui­si ensim­mäi­seen vas­taan tule­vaan, aiem­paa sel­väs­ti mata­la­palk­kai­sem­paan työ­hön. Jos­sain vai­hees­sa työt­tö­myys­jak­son pituus kui­ten­kin kään­tyy rasit­teek­si, alkaen ennus­taa yhä pie­ni­palk­kai­sem­paa työ­tä. Oli­si sekä yksi­lö­ta­sol­la että kan­san­ta­lou­del­li­ses­ti edul­lis­ta ottaa mah­dol­li­ses­ti pie­ni­palk­kai­sem­pi­kin työ vas­taan nopeasti.

Esi­täm­me, että työt­tö­mäk­si jou­tu­neet, joil­la on taka­naan yli kym­me­nen vuo­den työ­his­to­ria, voi­si­vat saa­da työt­tö­myys­päi­vä­ra­ha­na sopeu­tu­mis­ra­haa ottaes­saan vas­taan aiem­paa mata­la­palk­kai­sem­man työn. Sopeu­tu­mis­ra­ha mak­set­tai­siin samo­jen sään­tö­jen mukaan kuin sovi­tel­tu päi­vä­ra­ha, mut­ta ilman vaa­ti­mus­ta osa-aikai­ses­ta työs­ken­te­lys­tä. Sopeu­tu­mis­ra­haa voi­si saa­da yhteen­sä euro­mää­räi­ses­ti yhtä pal­jon kuin 500 päi­vän päi­vä­ra­has­ta on käyt­tä­mät­tö­mät­tä. Näin se kan­nus­tai­si nope­aan työl­lis­ty­mi­seen. Sii­nä nou­da­tet­tai­siin sovi­tel­lus­ta päi­vä­ra­has­ta tut­tua 90 pro­sen­tin sään­töä niin, ettei­vät sopeu­tu­mis­ra­ha ja palk­ka yhteen­sä voi ylit­tää 90 pro­sent­tia sopeu­tu­mis­ra­han perus­tee­na ole­vas­ta pal­kas­ta. Todet­ta­koon, että nyt monen kan­nal­ta on edul­li­sem­paa ottaa vas­taan pie­ni­palk­kai­nen osa-aika­työ kuin sama työ kokoai­kai­se­na, kos­ka osa-aika­työ­tä voi tukea sovi­tel­lul­la päi­vä­ra­hal­la mut­ta kokoai­kais­ta ei voi. Esi­täm­me, että päi­vä­ra­han suu­ruu­den perus­ta­na oli­si kes­ki­mää­räi­nen ansio­ta­so vii­mei­sen kym­me­nen vuo­den aika­na ansio­ta­soin­dek­sil­lä kor­jat­tu­na, kos­ka ei ole tar­koi­tus, että sopeu­tu­mis­ra­has­ta tuli­si tapa hyö­tyä yli­mää­räi­ses­ti tila­päi­sis­tä kor­keis­ta ansioista.

Mitä pie­nem­pi on sopeu­tu­mis­ra­ha euro­mää­räi­ses­ti, sitä pitem­pään sitä kes­täi­si. Jos 90 pro­sen­tin sään­tö leik­kaa sopeu­tu­mis­ra­han hyvin pie­nek­si, mak­suai­ka venyi­si käy­tän­nös­sä loput­to­miin. Täl­löin voi olla perus­tel­tua aset­taa sopeu­tu­mis­ra­han mak­sul­le ylä­ra­jak­si esi­mer­kik­si vii­si vuotta.

Suo­si­tus 8:

Työt­tö­män sopeu­tu­mis­ra­ha. Hen­ki­löl­le, jol­la on taka­naan vähin­tään kym­me­nen vuo­den työ­his­to­ria hänen jou­tues­saan työt­tö­mäk­si ja jol­la ennen 500 päi­vän työt­tö­myys­jak­son päät­ty­mis­tä on käyt­tä­mät­tö­miä päi­vä­ra­ha­päi­viä päi­viä jäl­jel­lä, mak­se­taan hänen vas­taa­not­taes­saan aiem­paa mata­la­palk­kai­sem­man työn työt­tö­myys­kor­vauk­ses­ta jäl­jel­le jää­nyt euro­mää­rä sopeu­tu­mis­ra­ha­na samo­jen peri­aat­tei­den mukaan kuin sovi­tel­tu työt­tö­myys­päi­vä­ra­ha, vaik­ka teh­ty­jen työ­tun­tien mää­rä ylit­täi­si 80 pro­sent­tia alal­la nou­da­tet­ta­vas­ta kokoai­kai­sen työn työ­ajas­ta. Sopeu­tu­mis­ra­han perus­tee­na ole­va­na palk­ka­na käy­te­tään 120 vii­mei­sen kuu­kau­den ansio­ta­soin­dek­sil­lä kor­jat­tua keskipalkkaa.

 

4. Matalatuottoisen työn kysyntä

Kun työn­te­ki­jän vaa­ti­ma palk­ka ylit­tää sen, mitä työ­nan­ta­ja on val­mis mak­sa­maan, työ­suh­de voi­daan saa­da syn­ty­mään joko tuke­mal­la työ­nan­ta­jaa (palk­ka­tu­ki) tai työn­te­ki­jää (mata­la­palk­ka­tu­ki, asu­mis­tu­ki). Palk­ka­tues­sa hyvä­nä puo­le­na on, että se sopii psy­ko­lo­gi­ses­ti parem­min työ­eh­to­so­pi­muk­siin, kos­ka työn­te­ki­jä saa työ­eh­to­so­pi­muk­sen mukais­ta palk­kaa, vaik­ka työ­nan­ta­jan kus­tan­nuk­sia onkin alen­net­tu. Sosi­aa­li­va­kuu­tuk­sen kan­nal­ta tämä jär­jes­te­ly on myös työn­te­ki­jän kan­nal­ta tur­val­li­sem­pi. Palk­ka­tuen heik­ko­na puo­le­na on sii­hen liit­ty­vä byro­kra­tias­ta aiheu­tu­va kitka.

Pidäm­me toden­nä­köi­se­nä, että muut­to­tap­pio­alueil­la työ­suh­tei­den syn­ty­mi­sen esteet pai­not­tu­vat työn kysyn­tään. Toi­meen­tu­lo­tuen käyt­tö ensi­si­jai­sen tur­van täy­den­tä­jä­nä on näil­lä alueil­la vähäi­sem­pää kuin kor­kei­den asu­mis­kus­tan­nus­ten alueil­la, kos­ka asu­mis­kus­tan­nuk­set ovat mata­lia, joten suun­ni­tel­lut kan­nus­ti­met toi­mi­vat tyy­dyt­tä­väs­ti. Sen sijaan tuot­ta­vis­ta työ­mah­dol­li­suuk­sis­ta on pulaa ja sik­si pal­kan­mak­su­ky­ky vähäi­sem­pi. Mah­dol­li­suus tin­kiä työ­eh­to­so­pi­mus­ten mukai­sis­ta pal­kois­ta lisäi­si työ­ti­lai­suuk­sia, mut­ta samal­la se hidas­tai­si työ­voi­man siir­ty­mis­tä kas­vu­kes­kuk­siin tuot­ta­vam­man työn äärelle.

Alu­eel­lis­ten syi­den ohel­la työn kysyn­tää rajoit­ta­vat puut­teet työn­ha­ki­joi­den hen­ki­lö­koh­tai­ses­sa tuot­ta­vuu­des­sa. Jos työn­ha­ki­ja ei voi riit­tä­väs­sä mää­rin kom­pen­soi­da todel­li­sia tai kuvi­tel­tu­ja puut­tei­taan tar­jou­tu­mal­la teke­mään työ­tä hal­vem­mal­la, hän jää työn­haus­sa hei­kom­mal­le suh­tees­sa haki­jaan, jol­la ei ole vas­taa­via puut­tei­ta. Esi­mer­kik­si vaa­ti­mus mak­saa maa­han­muut­ta­jil­le samaa palk­kaa kuin syn­ty­pe­räi­sil­le suo­ma­lai­sil­le on sosi­aa­li­ses­ti yle­vä, mut­ta hei­ken­tää maa­han­muut­ta­jien työl­li­syyt­tä, sil­lä onhan suo­mea äidin­kie­le­nään puhu­van mut­kat­to­mam­pi pal­kat­ta­va kuin huo­nos­ti suo­mea puhuva.

Palk­ko­jen suu­rem­pi yksi­löl­li­nen jous­ta­vuus paran­tai­si työl­li­syyt­tä. Mil­loin tämä ei ole mah­dol­lis­ta tai hyväk­syt­tä­vää, työl­lis­ty­mis­tä edis­täi­si, jos työn­te­ki­jään liit­ty­vät puut­teet oli­si mah­dol­lis­ta kom­pen­soi­da työ­nan­ta­jal­le muul­la tavoin. Käy­täm­me yleis­ni­mi­tys­tä alen­tu­nut hen­ki­lö­koh­tai­nen tuot­ta­vuus tilan­teis­ta, jois­sa työ­nan­ta­ja perus­tel­lus­ti tai ilman perus­tei­ta olet­taa työn­ha­ki­jan tuot­ta­van alen­tu­neen työpanoksen.

Palkkatuki

Vai­keas­ti työl­lis­tet­tä­vän työn­te­ki­jän palk­kaa­mis­ta tue­taan täl­lä het­kel­lä työ­nan­ta­jal­le mak­set­ta­val­la palk­ka­tuel­la. Palk­ka­tu­ki on työ­mark­ki­na­tuen suu­rui­nen, eli noin 700 euroa. Sitä voi­daan myön­tää muun muas­sa hen­ki­löl­le joka on saa­nut työt­tö­myys­kor­vaus­ta 500 päi­vää tai ollut yhtä­jak­soi­ses­ti työt­tö­mä­nä kuusi kuu­kaut­ta, on vail­la amma­til­lis­ta kou­lu­tus­ta tai on yli 50-vuo­tias. Se voi­daan tapaus­koh­tai­ses­ti myön­tää enin­tään 60 pro­sen­til­la koro­tet­tu­na, ja jois­sa­kin tapauk­sis­sa koro­tus voi olla 90 %. Palk­ka­tu­ki myön­ne­tään taval­li­ses­ti kym­me­nek­si kuu­kau­dek­si ker­ral­laan. Työn­te­ki­jäl­le on mak­set­ta­va työ­eh­to­so­pi­muk­sen mukais­ta palk­kaa. Työt­tö­mäl­lä työn­ha­ki­jal­le voi­daan myön­tää palk­ka­tu­ki­se­te­li osoi­tuk­sek­si, että hänen palk­kaa­mi­ses­taan voi saa­da palkkatukea.

Vuon­na 2012 palk­ka­tuel­la työl­lis­tet­ty­jä oli kes­ki­mää­rin noin 30 000 eli run­sas pro­sent­ti työl­li­ses­tä työ­voi­mas­ta. Tuki­työl­lis­te­tyis­tä noin 30 % oli kun­tien ja val­tion pal­ve­luk­ses­sa ja loput ”yksi­tyi­sil­lä”. Yksi­tyi­siin kuu­lu­vat sekä yri­tyk­set että kol­man­nen sek­to­rin jär­jes­töt, esi­mer­kik­si työt­tö­mien yhdis­tyk­set. Palk­ka­tuen tuli­si muo­dos­taa tie ulos työt­tö­myy­des­tä. Palk­ka­tuel­ta ei kui­ten­kaan siir­ry­tä avoi­mil­le työ­mark­ki­noil­le niin hel­pos­ti kuin voi­si toivoa.

Jos­kus pysy­vä työl­lis­ty­mi­nen on mah­do­ton­ta, vaik­ka tuki­työl­lis­tet­ty osoit­tau­tui­si kuin­ka hyväk­si tahan­sa. Kol­man­nen sek­to­rin jär­jes­töil­lä ei yleen­sä ole rahaa mak­saa palk­kaa eikä kun­nan bud­je­tis­sa ole varau­dut­tu mak­sa­maan täyt­tä palk­kaa uudes­ta työn­te­ki­jäs­tä. Yri­tyk­set saat­ta­vat pal­ka­ta tuki­työl­lis­tet­ty­jä teh­tä­viin, jot­ka itses­sään ovat mata­la­tuot­toi­sia, tekee ne kuin­ka hyvin tahan­sa. Kil­pai­le­vat yri­tyk­set ovat ajoit­tain syyt­tä­neet tuki­työl­lis­tet­ty­jen käyt­tä­mis­tä kil­pai­lun vääristämisestä.

Vaik­ka palk­ka­tu­ki on oikein käy­tet­ty­nä hyvä väli­ne, sil­lä on puut­teen­sa. Tuki kat­ke­aa ker­ral­la sen sijaan, että vähe­ni­si asteit­tain, jol­loin syn­tyy tai­te­koh­ta, jos­sa työ­suh­teen jat­ka­mi­ses­ta jou­du­taan päät­tä­mään. Tuen suu­ruus voi kään­tyä itse­ään vas­taan. Kovin hal­van työn­te­ki­jän pereh­dyt­tä­mi­seen ei paneu­du­ta riit­tä­vän tar­mok­kaas­ti ja palk­ka­tuel­la ihmi­siä pal­ka­taan teh­tä­viin, jot­ka ilman tukea eivät voi­si olla kan­nat­ta­via työn­te­ki­jän omi­nai­suuk­sis­ta riip­pu­mat­ta. Monel­le työt­tö­mäl­le ensim­mäi­nen askel työ­elä­mään oli­si­vat lyhyet työ­kei­kat, mut­ta nii­tä palk­ka­tu­ki ei tue. Sik­si luvus­sa kol­me esi­täm­me, että palk­ka­tu­ki­se­te­lin hal­ti­ja sai­si pitää työ­mark­ki­na­tu­ken­sa, mikä­li työl­lis­tyy lyhy­tai­kai­seen työ­suh­tee­seen ilman palk­ka­tu­kea. Työn­te­ki­jäl­lä itsel­lään ei täl­lä het­kel­lä ole moti­vaa­tio­ta pääs­tä eroon tuki­työl­lis­te­tyn ase­mas­taan, mikä on omi­aan lisää­mään tukiriippuvuutta.

Moniin tar­koi­tuk­siin pie­nin palk­ka­tu­ki, noin 700 euroa kuus­sa, on haas­kaa­van suuri.

Nykyi­sen palk­ka­tuen ohel­la tuli­si olla mah­dol­li­suus hel­pom­min saa­ta­vaan ja sel­väs­ti alem­paan palk­ka­tu­keen, esi­mer­kik­si maa­han­muut­ta­jil­le vaik­ka­pa parik­si vuo­dek­si. Esi­mer­kik­si huma­ni­taa­ri­sin perus­tein maa­han muut­ta­nei­den työl­lis­tä­mi­ses­tä voi­si antaa auto­maat­ti­ses­ti noin 300 euron suu­rui­sen palk­ka­tuen vuo­den ajak­si. Hämeen­lin­nas­sa on kokeil­tu maa­han­muut­ta­jien työl­lis­tä­mi­seen 500 euron ker­ta­kor­vaus­ta, mut­ta tämä ei kan­nus­tee­na ole ollut riit­tä­vän suu­ri. Vas­taa­vaa tukea ei ole syy­tä antaa työ­pe­räi­sel­le maa­han­muut­ta­jal­le, kos­ka hänen ole­te­taan työl­lis­ty­vät ilman tukia.

Suo­si­tus 9:

Pie­ni palk­ka­tu­ki. Nykyi­sen palk­ka­tuen rin­nal­le kehi­te­tään sel­väs­ti pie­nem­pi ja asteit­tain pie­ne­ne­vä palk­ka­tu­ki, jon­ka myön­tä­mi­nen on nykyis­tä hel­pom­paa ja osit­tain auto­maat­tis­ta.  Yksi tukea saa­va ryh­mä voi­si­vat olla huma­ni­taa­ri­sin perus­tein maa­han muuttaneet.

 

Työnantajalle lankeava sosiaalinen vastuu työhön pääsyn esteenä

His­to­rial­li­sis­ta syis­tä työ­nan­ta­jal­le on säly­tet­ty sosi­aa­lis­ta vas­tuu­ta työn­te­ki­jöi­den­sä sosi­aa­li­sis­ta ja ter­vey­del­li­sis­tä ris­keis­tä. Ratio­naa­li­ses­ti toi­mi­va työ­nan­ta­ja ottaa poten­ti­aa­li­set ris­kit huo­mioon rek­ry­toin­ti­vai­hees­sa ja pyr­kii vält­tä­mään sel­lais­ten hen­ki­löi­den palk­kaa­mis­ta, joi­hin hän arve­lee syys­tä tai toi­ses­ta sisäl­ty­vän kes­ki­mää­räis­tä suu­rem­man ris­kin. Sik­si on vii­sas­ta siir­tää osa ris­keis­tä yhtei­ses­ti katettaviksi.

Nuo­ri nai­nen ja ras­kau­den riski

Nuo­ril­la nai­sil­la tee­te­tään pal­jon saman ikäi­siä mie­hiä enem­män eri­lai­sia pät­kä­töi­tä. Tämä joh­tuu mitä ilmei­sim­min suu­rel­ta osin pelos­ta, että työn­te­ki­jä tulee ras­kaak­si. Vaik­ka välit­tö­mäs­ti äitiys­lo­mis­ta aiheu­tu­via kus­tan­nuk­sia on tasat­tu, äitiys­lo­ma tuot­taa työ­nan­ta­jal­le yli­mää­räi­siä kus­tan­nuk­sia sijai­sen pereh­dyt­tä­mi­ses­tä alkaen. Nais­yrit­tä­jien hie­man kiis­ta­na­lai­sen las­kel­man mukaan työ­nan­ta­jal­le aiheu­tuu yhdes­tä ras­kau­des­ta noin kym­me­nen­tu­han­nen euron suu­rui­nen kus­tan­nus. Kus­tan­nuk­sia aiheut­taa se, että äitiys­päi­vä­ra­ha on palk­kaa pie­nem­pi, mut­ta useim­pien työ­eh­to­so­pi­mus­ten mukaan työ­nan­ta­jan on kui­ten­kin mak­set­ta­va aina­kin äitiys­lo­man ajal­ta täy­si palk­ka. Sama tois­tuu äitiys- ja van­hem­pain­va­paan aika­na ker­ty­neen loma­oi­keu­den koh­dal­la, jos­ta kor­va­taan osa. Suu­rin kus­tan­nus on kui­ten­kin vai­keam­min mää­ri­tel­tä­vä hait­ta sijai­sen rek­ry­toin­nis­ta ja hänen pereh­dyt­tä­mi­ses­tään. Näi­tä kus­tan­nuk­sia on mah­do­ton mää­ri­tel­lä tar­kas­ti ja ne vaih­te­le­vat tapaus­koh­tai­ses­ti. Nuor­ten nais­ten vai­keus pääs­tä pysy­vään työ­suh­tee­seen kie­lii sii­tä, että ongel­ma on todellinen.

Nuor­ten nais­ten vai­keu­det pääs­tä vaki­tui­seen työ­suh­tee­seen eivät ole vain tasa-arvo-ongel­ma, vaan asial­la on myös mit­ta­via kan­san­ta­lou­del­li­sia vai­ku­tuk­sia. Kat­kok­set työ­his­to­rian alus­sa hei­jas­tu­vat ura­ke­hi­tyk­seen koko työ­uran ajan vähen­täen nais­ten työ­pa­nok­sen kan­san­ta­lou­del­lis­ta arvoa.

Ras­kau­des­ta työ­nan­ta­jil­le aiheu­tu­via kus­tan­nuk­sia on syy­tä tasa­ta. Välit­tö­miä kus­tan­nuk­sia, kuten äitiys- ja van­hem­pain­päi­vä­ra­han ja mak­set­ta­van pal­kan ero­tus sekä äitiys­lo­man aika­na ker­ty­nyt vuo­si­lo­ma­palk­ka voi­daan tasa­ta suo­raan. Mui­den kulu­jen mää­rit­te­le­mi­nen tar­kas­ti on mah­do­ton­ta. Sik­si esi­täm­me, että mak­se­taan euro­mää­räi­nen ker­ta­kor­vaus työ­nan­ta­jal­le, jon­ka pysy­väs­sä työ­suh­tees­sa ole­va työn­te­ki­jä tulee ras­kaak­si. Kor­vaus voi­daan raja­ta nii­hin äitei­hin, jot­ka äitiys- ja van­hem­pain­va­paan ja mah­dol­li­sen hoi­to­va­paan jäl­keen palaa­vat saman työ­nan­ta­jan palvelukseen.

Kor­vaus voi olla joil­le­kin yli­mi­toi­tet­tu ja toi­sil­le ali­mi­toi­tet­tu, mut­ta kes­ki­mää­rin kui­ten­kin lähem­pä­nä oikea­ta kuin nyky­ti­la. Mitään hait­taa ei ole sii­tä­kään, että työ­nan­ta­ja, jol­la äitiy­des­tä ei koi­du mer­kit­tä­viä kus­tan­nuk­sia, pyr­kii kor­vauk­sen toi­vos­sa tar­joa­maan aktii­vi­ses­ti töi­tä poten­ti­aa­li­sil­le äideille.

Suo­si­tus 10:

Äitiy­des­tä aiheu­tu­vien kus­tan­nus­ten tasaus. Tasa­taan työn­te­ki­jän ras­kau­des­ta aiheu­tu­vat suo­ra­nai­set ja välil­li­set kus­tan­nuk­set. Suo­ra­nais­ten kus­tan­nus­ten lisäk­si mak­se­taan välil­li­sis­tä, muun muas­sa sijai­sen pereh­dyt­tä­mi­seen liit­ty­vis­tä kuluis­ta ker­ta­luon­toi­nen 5000 euron kor­vaus sii­nä tapauk­ses­sa, että työn­te­ki­jä palaa ras­kau­den ja per­he­va­pai­den jäl­keen saman työ­nan­ta­jan palvelukseen.

Tois­tu­vien sai­raus­pois­sao­lo­jen riski

Työ­nan­ta­ja on vas­tuus­sa työn­te­ki­jän sai­raus­pois­sao­lois­ta yhdek­sän ensim­mäis­tä päi­vää. Vas­ta tämän jäl­keen Kelan sai­raus­päi­vä­ra­ha alkaa mak­saa päi­vä­ra­haa sai­ras­tu­neen työ­nan­ta­jal­le. Samal­le hen­ki­löl­le voi koi­tua vuo­den aika­na lukui­sia sai­raus­jak­so­ja, jos­ta työ­nan­ta­ja ei saa ehkä lain­kaan kor­vaus­ta. Tämä saa työ­nan­ta­jan kart­ta­maan työ­hö­no­tos­sa hen­ki­löi­tä, joi­hin vai­kut­taa kohon­nut sai­ras­ta­vuus­ris­ki. Oli­si koh­tuul­lis­ta rajoit­taa karens­si­päi­vien vuo­tuis­ta määrää.

Suo­si­tus 11:

Työ­nan­ta­jan vas­tuun rajaa­mi­nen tois­tu­vas­ti sai­ras­te­le­vas­ta työn­te­ki­jäs­tä. Jos samal­la työn­te­ki­jäl­lä on kalen­te­ri­vuo­den aika­na vähin­tään 15 pois­sao­lo­päi­vää sai­rau­den vuok­si niin, ettei työ­nan­ta­ja saa niis­tä sai­raus­päi­vä­ra­haa Kelal­ta, mak­saa Kela työ­nan­ta­jal­le sai­raus­päi­vä­ra­haa jokai­sel­ta tämän ylit­tä­väl­tä sairauspäivältä.

Kohon­nut työ­ky­vyt­tö­myy­se­läk­keen riski

Pie­net työ­nan­ta­jat tasaa­vat työ­ky­vyt­tö­myy­se­läk­kei­den ris­kit kes­ke­nään ja suu­ret työ­nan­ta­jat mak­sa­vat käy­tän­nös­sä mak­su­pro­sen­tin muu­tos­ten kaut­ta omat työ­ky­vyt­tö­myy­se­lä­ke­ta­pauk­sen­sa koko­naan itse. Mitä nuo­rem­pa­na tulee työ­ky­vyt­tö­mäk­si, sitä kal­liim­mak­si se käy. Kol­me­kym­men­vuo­ti­aa­na työ­ky­vyt­tö­myy­se­läk­keel­le jou­tu­nees­ta työ­nan­ta­jal­le koi­tu­va las­ku on puo­len mil­joo­nan euron luok­kaa. Vas­tuu ei ole enää suo­ra­vii­vai­nen, vaan perus­tuu ris­ki­luok­kiin. Työ­ky­vyt­tö­myy­se­lä­ke­ta­paus on työ­nan­ta­jal­le ilmai­nen, jos se ei siir­rä yri­tys­tä mak­su­luo­kas­ta toi­seen, mut­ta sitä­kin kal­liim­pi, jos juu­ri se aiheut­taa siirron.

Jois­tain hen­ki­löis­tä on help­po pää­tel­lä, että hei­hin liit­tyy kohon­nut työ­ky­vyt­tö­myy­se­läk­keen ris­ki. Työ­nan­ta­jan vas­tuut­ta­mi­sel­la työ­ky­vyt­tö­myy­se­läk­keis­tä täh­dä­tään hyvään työ­suo­je­luun ja työ­ter­veys­huol­toon, mut­ta sivu­vai­ku­tuk­se­na se joh­taa vali­koi­vaan rek­ry­toin­tiin. Työ­nan­ta­jien varo­vai­suus lisää raken­teel­lis­ta työt­tö­myyt­tä. Työ­ky­vyt­tö­myy­se­läk­keen ris­ki on mitä toden­nä­köi­sim­min yksi teki­jöis­tä, joi­den vuok­si 50 vuot­ta täyt­tä­neen on Suo­mes­sa vai­kea saa­da töitä.

Räi­keim­piä tilan­tei­ta on kor­jat­tu sil­lä, että val­miik­si vajaa­kun­toi­se­na pal­ka­tun osal­ta työ­ky­vyt­tö­myy­den ris­ki tasa­taan työ­nan­ta­jien kes­ken. Tämä pois­taa ongel­mas­ta vain osan. Samoin voi­daan teh­dä, jos työn­te­ki­jäl­le tar­jo­taan jul­ki­sia työ­voi­ma- ja eri­tyis­pal­ve­lu­ja amma­til­li­sen kun­tou­tuk­sen tar­koi­tuk­ses­sa, kui­ten­kin vain nel­jän vuo­den ajan.

Esi­täm­me sel­vi­tet­tä­väk­si käy­tän­töä, jos­sa työ­nan­ta­ja voi­si omal­la pää­tök­sel­lään ostaa itsen­sä vapaak­si palk­kaa­man­sa työn teki­jän työ­ky­vyt­tö­myys­ris­kis­tä siten, että kysei­sen hen­ki­lön mah­dol­li­nen työ­ky­vyt­tö­myys ei vai­kut­tai­si yri­tyk­sen ris­ki­luok­kaan. Jot­ta kor­ke­aan ris­ki­luok­kaan kuu­lu­van yri­tyk­sen ei kan­nat­tai­si teh­dä tätä kai­kil­le pal­kat­ta­vil­le, mak­su oli­si – toi­sin kuin amma­til­lis­ta kun­tou­tus­ta saa­vien koh­dal­la – yri­tyk­sen ris­ki­luo­kan suu­rui­nen. Jot­ta käy­tän­nös­tä ei tuli­si lii­an suo­sit­tua, työ­ky­vyt­tö­myy­se­lä­ke­mak­su perit­täi­siin jon­kin ver­ran (esim. 10 %) koro­tet­tu­na. Voi kui­ten­kin olla perus­tel­tua periä vähin­tään perus­mak­sua, vaik­ka yri­tyk­sen ris­ki­luok­ka oli­si kes­ki­mää­räis­tä pie­nem­pi. Ei voi­tai­si myös­kään hyväk­syä, että työ­nan­ta­ja käyt­täi­si tätä mah­dol­li­suut­ta kaik­kien työn­te­ki­jöi­den­sä koh­dal­la. Kos­ka työ­ky­vyt­tö­myys­ris­kik­si luo­kit­te­le­mi­nen voi­daan kokea hyvin lei­maa­vak­si, asian tuli­si olla pel­käs­tään työ­nan­ta­jan ja elä­keyh­tiön sekä mah­dol­li­ses­ti asian­omai­sen itsen­sä tiedossa.

Suo­si­tus 12:

Mah­dol­li­suus vapau­tua työ­ky­vyt­tö­myy­se­läk­keen ris­kis­tä. Oikeu­te­taan suu­ri työ­nan­ta­ja ilman perus­te­lu­ja vapau­tu­maan palk­kaa­man­sa hen­ki­lön työ­ky­vyt­tö­myy­se­läk­keen ris­kis­tä. Pää­tös pitää teh­dä palk­kaa­mi­sen yhtey­des­sä. Työ­nan­ta­jan mak­su täs­tä hen­ki­lös­tä on tuol­loin sama kuin muil­la työn­te­ki­jöil­lä, kui­ten­kin kym­me­nel­lä pro­sen­til­la koro­tet­tu­na ja vähin­tään ris­ki­luo­kan 4 suuruisena.

Nuo­ri­so­palk­ka

Nuor­ten työt­tö­myys on mel­kein kai­kis­sa Euroo­pan mais­sa sel­väs­ti muu­ta väes­töä kor­keam­pi. Suo­mes­sa nuo­ri­so­työt­tö­myys on noin kak­sin­ker­tais­ta koko väes­tön työt­tö­myy­teen ver­rat­tu­na. Nuo­ret eivät eri syis­tä ole halut­tua työ­voi­maa. Tar­vi­taan ylei­siä toi­mia, jot­ka teke­vät nuor­ten palk­kaa­mi­sen aiem­paa houkuttelevammaksi.

Suo­mes­sa sovel­let­tiin vuo­teen 1975 saak­ka per­he­ve­ro­tus­ta. Per­he­ve­ro­tuk­sen asteik­ko oli yksi­näis­ten hen­ki­löi­den asteik­koa mata­lam­pi, kos­ka kah­den hen­ki­lön tulot las­ket­tiin yhteen. Alle 24-vuo­tias­ta yksi­näis­tä hen­ki­löä vero­tet­tiin kui­ten­kin lie­vem­män per­he­ve­ro­tusas­tei­kon mukaan. Nuor­ten pal­kat oli­vat pie­nem­piä ja oman kodin perus­ta­mi­nen oli joka tapauk­ses­sa kal­lis­ta. Sik­si nuo­ria vero­tet­tiin lievemmin.

Laman olois­sa vuo­si­na 1993–95  Suo­mes­sa kokeil­tiin alem­pien palk­ko­jen mak­sa­mis­ta alle 25-vuo­tiail­le. Täl­lä ei ole kat­sot­tu olleen mer­kit­tä­vää vai­ku­tus­ta nuor­ten työl­li­syy­teen. Kyse oli mas­sa­työt­tö­myy­den ajas­ta, jos­ta ei voi­da vetää var­mo­ja joh­to­pää­tök­siä nor­maa­lis­ti toi­mi­viin työ­mark­ki­noi­hin. Kun palk­ko­jen alen­nus­ta ei kom­pen­soi­tu miten­kään, sil­lä saat­toi myös olla kiel­tei­siä vai­ku­tuk­sia työn tarjontaan.

Esi­täm­me, että työ­eh­to­so­pi­muk­siin kir­jat­tai­si mah­dol­li­suus mak­saa alle 25-vuo­tiail­le työ­eh­to­so­pi­mus­ten mää­rää­miä palk­ko­ja alem­pia palk­ko­ja ja tämä kom­pen­soi­tai­siin ikä­pe­rus­tei­sel­la, pie­niä palk­ko­ja suo­si­val­la alen­ne­tul­la vero­tuk­sel­la. Mikä­li suo­si­tuk­sen 4 mukai­nen mata­la­palk­ka­tu­ki toteu­te­taan, tämä kor­vai­si kaa­vail­lun ikä­pe­rus­tei­sen veron­alen­nuk­sen. Nämä kak­si vaih­toeh­toa poik­kea­vat toi­sis­taan mer­kit­tä­vim­min opis­ke­li­joi­den koh­dal­la. Kos­ka tämä mah­dol­li­suus voi­tai­siin raja­ta alle 25-vuo­tiai­siin, ylei­set palk­ko­ja alen­ta­vat tai nos­ta­vat vai­ku­tuk­set jäi­si­vät toden­nä­köi­ses­ti pieniksi.

Suo­si­tus 13:

Nuo­ri­so­palk­ka. Työ­mark­ki­na­jär­jes­töt sopi­vat ikä­pe­rus­tei­ses­ta mah­dol­li­suu­des­ta mak­saa nuo­ril­le työ­eh­to­so­pi­muk­sen mää­rää­mää alem­paa palk­kaa. Tämä kom­pen­soi­daan vain nuo­ril­le suun­na­tul­la ikä­pe­rus­tei­sel­la veron­alen­nuk­sel­la, joka toteu­te­taan paran­ta­mal­la ansio­tu­lo­vä­hen­nys­tä niin, ettei nuor­ten pie­nis­tä pal­kois­ta mene veroa lainkaan.

 

Ikään­ty­vä työntekijä

Työ­nan­ta­jat kart­ta­vat ikään­ty­nei­tä työn­te­ki­jöi­tä. Yli 50-vuo­ti­aa­na työt­tö­mik­si jou­tu­nei­den on vai­kea saa­da uut­ta työ­paik­kaa, ja moni yri­tys ostaa ikään­ty­nei­tä pois yri­tyk­ses­tä mel­ko kal­lii­den kul­tais­ten käden­pu­ris­tus­ten avul­la. Yli 63-vuo­tiai­den toi­vo­taan sun­nun­tai­pu­heis­sa ylei­ses­ti jat­ka­van töis­sä edel­leen, mut­ta käy­tän­nös­sä yri­tyk­set ovat kovin halut­to­mia mukaut­ta­maan työ­teh­tä­viä ikään­ty­neil­le sopi­vik­si.[11] Tämä on erään­lais­ta pas­sii­vis­ta eläk­keel­le savustamista.

Yhte­nä vai­kut­ti­me­na olla palk­kaa­mat­ta ikään­ty­viä ovat ter­vey­teen liit­ty­vät pelot. Yri­tys jou­tuu mak­sa­maan työ­ky­vyt­tö­myy­se­läk­keis­tään, jos elä­ke­ta­pauk­sia on ikä­va­kioi­tu­na yli kes­kiar­von. Ris­kin ikä­va­kioin­ti hel­pot­taa, mut­ta ei pois­ta ongel­maa, sil­lä työt­tö­miin ole­te­taan liit­ty­vän suu­rem­pia ter­veys­ris­ke­jä kuin työl­li­siin. Työ­nan­ta­jien sosi­aa­li­sen vas­tuun keven­tä­mi­nen tois­tu­vas­ti sai­ras­te­le­vien osal­ta sekä mah­dol­li­suus ostaa pois työ­nan­ta­jan ris­ki työ­ky­vyt­tö­myy­se­läk­kees­tä hel­pot­tai­si­vat myös osal­taan ikään­ty­nei­nä työt­tö­mik­si jää­nei­den työllistymistä.

Kos­ka ikään­ty­nee­seen työ­voi­maan koh­dis­tuu sel­vää ali­ky­syn­tää, tasa­pai­noa paran­tai­si ikäih­mis­ten suo­si­mi­nen auto­maat­ti­sel­la ikä­pe­rus­tei­sel­la tuel­la. Yksi mah­dol­li­suus oli­si alen­taa ikäih­mis­ten elä­ke­mak­su­ja. Tätä vas­taa­va elä­ke­mak­su­jen koro­tus tuli­si koh­dis­taa samoin ikä­pe­rus­tei­ses­ti nii­hin ikä­luok­kiin, jois­sa työn kysyn­tä on suu­rin­ta. Kos­ka madal­tu­nut kysyn­tä koh­dis­tuu eri­tyi­ses­ti vähän kou­lu­tet­tui­hin, elä­ke­mak­su­jen alen­nus pitäi­si teh­dä pie­niä ansio­tu­lo­ja saa­via painottaen.

Jo ennen van­huuse­läk­keel­le siir­ty­mis­tä tuli­si olla mah­dol­lis­ta voi­mien vähe­tes­sä hidas­taa työn­te­koa, osa­na peh­me­ää eläk­keel­le siir­ty­mis­tä. Jos työ­nan­ta­jan on mak­set­ta­va työ­suo­ri­tuk­ses­ta täy­si palk­ka, työ­nan­ta­ja halu­aa täy­den työ­suo­ri­tuk­sen. Sik­si oli­si talou­del­li­sen tehok­kuu­den näkö­kul­mas­ta luon­nol­lis­ta teh­dä van­huuse­läk­keen ikä­ra­jo­jen par­taal­la uusi työ­so­pi­mus, jos­sa teh­tä­viä on keven­net­ty ja palk­ka mää­ri­tel­ty uusien teh­tä­vien mukaiseksi.

Toi­nen tapa toteut­taa tämä oli­si siir­tyä ylei­ses­ti jous­ta­vam­paan ja yksi­löl­li­sem­pään palk­ka­so­pi­mi­seen. Tämän voi hyvin teh­dä vas­tuul­li­sen tulo­po­li­tii­kan ja työ­eh­to­so­pi­mus­ten puit­teis­sa. Työ­eh­to­so­pi­muk­sia pitäi­si sil­loin kehit­tää niin, että työ­eh­to­so­pi­muk­ses­sa mää­rät­ty pal­kan­nousu­va­ra tul­ki­taan­kin vain kes­ki­mää­räi­sek­si koro­tuk­sek­si ja että pai­kal­li­sis­sa neu­vot­te­luis­sa voi­daan sopia sii­tä, miten kes­ki­mää­räi­nen koro­tus jae­taan työn­te­ki­jöi­den kes­ken.[12] Yksi­löl­li­sem­pi palk­kaus voi­si myös teh­dä työ­nan­ta­jat haluk­kaam­mik­si palk­kaa­maan ikäih­mi­siä, kos­ka työ­nan­ta­ja ei huo­nos­ti työ­pai­kal­le sovel­tu­van työn­te­ki­jän tapauk­ses­sa oli­si vel­voi­tet­tu mak­sa­maan täy­siä yleis­ko­ro­tuk­sia koko lop­pu-uran ajan.

Niin sano­tul­la lisä­päi­vä­oi­keu­del­la on nyt­kin tun­nus­tet­tu, että yli 60-vuo­tias ei ole halut­tua työ­voi­maa. Tätä taus­taa vas­ten on luon­te­vaa aja­tel­la, että tämän ikäi­nen ei aina anna työ­nan­ta­jal­le täyt­tä työpanosta.

Osa-aikae­lä­ke kehi­tet­tiin piden­tä­mään työ­uria. Jos työs­sä ei jak­sa aikaa, voi siir­tyä osa-aikae­läk­keel­le. Tämä ei ole tuot­ta­nut toi­vot­tua tulos­ta, kos­ka osa-aikae­läk­keel­le siir­ty­jät ovat usein täy­sin työ­ky­kyi­siä. Niin pitää olla­kin, kos­ka jäl­jel­le jää­neel­tä työ­ajal­ta vaa­di­taan täy­si työpanos.

Mie­les­täm­me pitäi­si sik­si olla mah­dol­li­suus osa-aikae­läk­keen logii­kan mukaan pääs­tä osae­läk­keel­le, jos palk­ka ale­nee työn laa­dun muut­tues­sa vaik­ka työ­ai­ka ei lyhe­ne­kään. Pelas­ta­jan palk­ka ale­nee, kun savusu­kel­lus­li­sä puto­aa pois. Urak­ka­työs­sä ansio­ta­so las­kee ilman työ­teh­tä­vien muu­tok­sia­kin. Täl­löin voi­si ottaa osan ansait­se­mas­taan eläk­kees­tä etu­kä­teen ja jat­kaa töis­sä uudel­la työ­so­pi­muk­sel­la hel­pom­mis­sa ja ikäih­mi­sel­le parem­min sopi­vis­sa teh­tä­vis­sä. Osae­läk­kee­seen ei tar­vit­se sisäl­lyt­tää min­kään­lais­ta sub­ven­tio­ta, vaan se voi­daan toteut­taa aktu­aa­ri­ses­ti neut­raa­lis­ti. Verot­ta­ja jää pal­kan ale­ne­mi­ses­ta tap­piol­le, mut­ta työ­suh­teen jat­ku­mi­ses­ta voi­tol­le. Kos­ka keven­ne­tyt työ­teh­tä­vät rää­tä­löi­dään yksi­löl­li­ses­ti, on luon­nol­lis­ta, ettei­vät työ­eh­to­so­pi­muk­set pää­sään­töi­ses­ti sovel­lu niihin.

Jo nyt on mah­dol­lis­ta men­nä 63-vuo­ti­aa­na eläk­keel­le ja jat­kaa työn­te­koa uudel­la työ­so­pi­muk­sel­la ja aiem­paa ren­nom­mil­la teh­tä­vil­lä. Palk­ka ei vai­ku­ta eläk­keen suu­ruu­teen. Eläk­keen kart­tu­mi­nen jat­kuu, mut­ta ilman super­kart­tu­maa. Elä­ke­jär­jes­tel­män kan­nal­ta tämä on aktu­aa­ri­ses­ti vähin­tään tasa­pai­nos­sa. Tätä mah­dol­li­suut­ta tuli­si käyt­tää aktii­vi­sem­min. Kos­ka elä­ket­tä ja palk­kaa saa pääl­lek­käin. on luon­nol­lis­ta, että palk­ka voi olla aiem­paa pie­nem­pi ja työ­teh­tä­vät hel­pom­pia. Kos­ka tilan­teet ovat kovin yksi­lö­koh­tai­sia, nämä työ­so­pi­muk­set tuli­si vapaut­taa pää­sään­töi­ses­ti työ­eh­to­so­pi­mus­ten sääntelystä.

Suo­si­tus 14:

Elä­ke­mak­su­jen ikä­por­ras­tus. Ikään­ty­vään työ­voi­maan koh­dis­tu­van kysyn­nän lisää­mi­sek­si elä­ke­mak­su­ja por­ras­te­taan niin, että työ­nan­ta­jien yli 55-vuo­tiais­ta mak­sa­mia elä­ke­mak­su­ja alen­ne­taan mer­kit­tä­väs­ti ja tämä kom­pen­soi­daan korot­ta­mal­la mak­su­ja ikä­luo­kis­sa 35–54 vuot­ta, joi­den työl­li­syy­sas­te on paras.

Suo­si­tus 15:

Osa-elä­ke. 60 vuot­ta täyt­tä­nyt työn­te­ki­jä, joka sol­mii työ­nan­ta­jan­sa kans­sa uuden työ­so­pi­muk­sen alem­mal­la pal­kal­la, voi saa­da osan eläk­kees­tään etu­kä­teen osae­läk­kee­nä. Työ­eh­to­so­pi­muk­sen vel­voit­teet eivät kos­ki­si osae­läk­keen ohel­la teh­tä­vää työ­tä. Jär­jes­te­lyn ikä­ra­jan voi­si esi­mer­kik­si sitoa työt­tö­myys­tur­van lisä­päi­vien ikärajaan.

Suo­si­tus 16:

Töis­sä eläk­keel­lä. Kei­no­na peh­me­ään eläk­keel­le siir­ty­mi­seen tulee suo­sia menet­te­lyä siir­tyä van­huuse­läk­keel­le ja jat­kaa töis­sä uuden työ­so­pi­muk­sen tur­vin, jol­loin saa elä­ket­tä ja palk­kaa pääl­lek­käin. Nämä eläk­keen kans­sa rin­nak­kai­set työ­so­pi­muk­set tulee pää­sään­töi­ses­ti vapaut­taa työ­eh­to­so­pi­mus­ten määräyksistä.

Suo­si­tus 17

Yksi­löl­lis­tä jous­toa työ­eh­to­so­pi­mus­ten sisäl­lä. Esi­täm­me työ­mark­ki­na­jär­jes­tö­jen sel­vi­tet­tä­väk­si mah­dol­li­suu­det siir­tyä sel­lai­siin työ­eh­to­so­pi­muk­siin, jois­sa nykyis­tä suu­rem­pi osa pal­kan­mak­su­va­ras­ta mää­ri­tel­lään yri­tys­koh­tai­sek­si eräk­si, jon­ka jaka­mi­ses­ta neu­vo­tel­laan pai­kal­li­ses­ti.

 

Koulutustyösuhde

Oppi­so­pi­mus­suh­teis­sa työn­te­ki­jän tuot­ta­vuus voi olla työ­suh­teen alus­sa heik­ko, ellei ole­ma­ton ja on joka tapauk­ses­sa työ­nan­ta­jan näkö­kul­mas­ta erit­täin epä­var­ma. Työs­sä oppi­mi­nen on osal­le nuo­ria par­hai­ten sovel­tu­va tapa oppia ammat­ti. Täs­tä työ­nan­ta­ja jou­tuu työ­eh­to­so­pi­mus­ten mukaan mak­sa­maan yleen­sä perä­ti 70–80 pro­sent­tia alal­la nou­da­tet­ta­vas­ta nor­maa­lis­ta pal­kas­ta. Jos nuo­ri jat­kaa perus­kou­lus­ta lukioon tai ammat­ti­kou­luun, hän ei saa palk­kaa vaan kor­kein­taan van­hem­pien tulois­ta riip­pu­vaa opin­to­tu­kea. Ammat­ti­kor­kea­kou­lu­jen opin­toi­hin liit­tyy usein pal­ka­ton­ta työ­har­joit­te­lua yrityksissä.

Oppi­so­pi­mus­kou­lu­tuk­sen käyt­tö on Suo­mes­sa huo­mat­ta­van vähäis­tä mui­hin mai­hin näh­den. Syy­nä on toi­saal­ta vaa­dit­ta­va palk­ka, joka työ­suh­teen aluk­si mones­sa tapauk­ses­sa ylit­tää oppi­jas­ta koi­tu­van hyö­dyn. Yri­tyk­set eivät luo­ta sii­hen, että inves­toin­ti nuo­ren opet­ta­mi­seen on yri­tyk­sel­le kan­nat­ta­va sijoi­tus, sil­lä mikään ei takaa työ­suh­teen kes­tä­vyyt­tä, kun ope­tet­ta­vas­ta on kehit­ty­nyt osaa­ja. Moni myös pel­kää, että perus­kou­lus­ta ehkä huo­noin pape­rein val­mis­tu­nut nuo­ri on työn­te­ki­jä­nä sovel­tu­ma­ton, eikä hänes­tä mää­rä­ai­kai­sen työ­so­pi­muk­sen vuok­si pää­se eroon.

Nykyi­sin käy­tös­sä ole­va oppi­so­pi­mus­toi­min­ta ei mie­les­täm­me vas­taa riit­tä­väs­ti sii­hen tar­pee­seen ja mah­dol­li­suu­teen, jota vain perus­kou­lun käy­nei­den työl­lis­tä­mi­nen edel­lyt­täi­si. Oppi­so­pi­musa­jan pal­kan rajaus vähin­tään 70–80 pro­sent­tiin alan työ­eh­to­so­pi­muk­sen tau­luk­ko­pal­kas­ta on monen vähän kou­lu­tus­ta saa­neen nuo­ren tapauk­ses­sa toden­nä­köi­ses­ti lii­an kor­kea. Yri­tys voi halu­ta läh­teä liik­keel­le alhai­sem­mal­la pal­kal­la, joka voi nous­ta osaa­mi­sen kart­tues­sa. Oppi­so­pi­muk­sen osal­ta työ­suh­de oli­si aina­kin suh­teen alus­sa voi­ta­va kat­kais­ta jom­man­kum­man osa­puo­len ilmoi­tuk­sel­la. Muu kou­lu­tus toi­mii val­tion ja kun­tien bud­jet­ti­va­roin. Yhteis­kun­nan tuli­si tukea vas­taa­vas­ti myös oppi­so­pi­mus­kou­lu­tus­ta erik­seen arvioi­ta­val­la taval­la. Täl­lai­sia ele­ment­te­jä sisäl­tyy Ruot­sis­sa sel­vi­tys­mies Claes Stråt­hin tuo­ree­seen esi­tyk­seen kou­lu­tus­työ­suh­tees­ta.[13]

Suo­si­tus 18:

Kou­lu­tus­työ­suh­de. Nykyi­sen oppi­so­pi­muk­sen rin­nal­le tai tilal­le luo­daan nuo­ril­le rajat­tu kou­lu­tus­työ­suh­de, jon­ka palk­ka voi olla alem­pi kuin nykyi­ses­sä oppi­so­pi­mus­toi­min­nas­sa ja joka on pie­nel­lä varoa­jal­la kum­man­kin osa­puo­len irti­sa­not­ta­vis­sa ja jota tue­taan vero­va­roin niin kuin muu­ta­kin koulutusta.

Irtisanomissuoja pienyrityksissä

Mitä vah­vem­pi on irti­sa­no­mis­suo­ja, sitä suu­rem­mat ris­kit sisäl­ty­vät hen­ki­lös­tön palk­kaa­mi­seen. Pie­nil­le yri­tyk­sil­le epä­on­nis­tu­nut rek­ry­toin­ti on suu­rem­pi ris­ki kuin suu­rem­mil­le, jos­sa on hel­pom­paa löy­tää sovel­tu­vaa työ­tä hen­ki­löl­le, joka ei sovel­lu kun­nol­la sii­hen teh­tä­vään, johon hänet on alun perin pal­kat­tu. Pie­ny­ri­tys­ten tule­vai­suu­den­nä­ky­mät ovat myös usein epä­va­kaat, min­kä vuok­si hen­ki­lös­tön palk­kaa­mis­ta kaih­de­taan. Opti­maa­li­nen työ­suh­de­tur­va aset­tuu pie­nis­sä yri­tyk­sis­sä alem­mas kuin suu­ris­sa, kun etsi­tään kom­pro­mis­sia työ­suh­de­tur­van ja rek­ry­toin­ti­kyn­nyk­sen välillä.

Suo­si­tus 19:

Irti­sa­no­mis­suo­ja pie­nis­sä yri­tyk­sis­sä. Esi­täm­me, että sel­vi­te­tään irti­sa­no­mis­suo­jan hei­ken­tä­mis­tä pie­nis­sä yri­tyk­sis­sä mah­dol­li­se­na kei­no­na alen­taa rek­ry­toin­nin kynnystä.

5. Laajempia uudistussuuntia

Kuten yllä ole­vas­ta on käy­nyt ilmi, esi­täm­me uudis­tus­ten yleis­suun­ta­na sitä, että ensi­si­jais­ta perus­tur­vaa – eri­tyi­ses­ti asu­mis­tu­kea ja uudel­leen nimet­tyä työ­mark­ki­na­tu­kea – paran­ne­taan ja sen vähen­tei­syyt­tä hen­ki­lön oman tulon­muo­dos­tuk­sen suh­teen pie­nen­ne­tään. Samal­la palau­te­taan toi­meen­tu­lo­tu­ki alku­pe­räi­seen teh­tä­vään­sä, poik­keus­ti­lan­tei­den huol­toa­vuk­si. Näin työn­teos­ta teh­dään kil­pai­lu­ky­kyi­sem­pää pie­ni­tu­loi­sel­le. Edel­li­set luvut sisäl­tä­vät jou­kon yksi­tyis­koh­tai­sia ehdo­tuk­sia, mut­ta niis­sä kai­kis­sa on läh­tö­koh­ta­na sama peruslinjaus.

Samal­la on teh­tä­vä mah­dol­li­sek­si se, että hei­kom­mas­sa työ­mark­ki­na-ase­mas­sa ole­vat voi­vat todel­la kil­pail­la työ­pa­nok­sel­laan. Tämä on mah­dol­lis­ta alen­ta­mal­la heis­tä työ­nan­ta­jal­le koi­tu­via kus­tan­nuk­sia ja teke­mäl­lä mah­dol­li­sek­si työ nykyi­siä tau­luk­ko­palk­ko­ja alem­mal­la palk­kauk­sel­la. Tämän voi puo­les­taan kom­pen­soi­da ylei­sel­lä mata­la­palk­ka­tuel­la, alhai­sem­mal­la vero­tuk­sel­la ja mah­dol­li­ses­ti alhai­sem­mil­la elä­ke- ja sosi­aa­li­tur­va­mak­suil­la. Jot­ta täl­lai­set tuet eivät valui­si ylei­ses­ti kor­keam­piin palk­ka­vaa­tei­siin ja palk­koi­hin, ne on sidot­ta­va objek­tii­vi­ses­ti mää­ri­tel­tyi­hin omi­nai­suuk­siin, jot­ka ovat toden­net­ta­vis­sa. Näis­tä läh­tö­koh­dis­ta olem­me esit­tä­neet, että sekä ikään­ty­neet että nuo­ret voi­tai­siin vapaut­taa työ­eh­to­so­pi­mus­ten vähim­mäis­pal­kois­ta ja että tämä kom­pen­soi­tai­siin muil­la tavoin, esi­mer­kik­si nuo­ria kos­ke­val­la veron­alen­nuk­sel­la.[14] Maa­han­muut­ta­jas­ta­tus – esi­mer­kik­si maa­han­muut­to huma­ni­taa­ri­sin perus­tein, joka on tapah­tu­nut alle vii­si vuot­ta sit­ten – voi­si myös toi­mia perus­tee­na saman­ta­pai­sel­le erityiskohtelulle.

Mie­les­täm­me oli­si myös perus­tel­tua, että aktii­vi­seen työ­voi­ma­po­li­tiik­kaan käy­tet­täi­siin enem­män resurs­se­ja. Suo­mi on talou­del­li­sen raken­ne­muu­tok­sen kou­ris­sa, ja viran­omais­ten apu, tuki, infor­maa­tio, kou­lu­tus ja tar­vit­taes­sa pie­ni patis­tus­kin työn­ha­kuun on tar­peen. Työ­mark­ki­na­tuen ehdol­li­suus jää näen­näi­sek­si, jos se joh­taa laa­jaan toi­meen­tu­lo­tuen käyt­töön. Työ­voi­ma­vi­ran­omais­ten ja sosi­aa­li­tur­van tii­viim­pi yhteis­työ oli­si mie­les­täm­me tar­peen. Oli­si hyö­dyl­lis­tä myös pereh­tyä Tans­kan koke­muk­siin täl­lai­ses­ta akti­voi­mi­ses­ta. Tans­ka­lai­nen aktii­vi­nen työ­voi­ma­po­li­tiik­ka on ilmei­ses­ti myö­tä­vai­kut­ta­nut maan alhai­sem­paan työt­tö­myy­sas­tee­seen. On myös huo­mat­ta­va, että Tans­kas­sa käy­te­tään työ­voi­ma­vi­ran­omais­ten akti­voin­ti­pal­ve­lui­hin sel­väs­ti enem­män resurs­se­ja kuin Suo­mes­sa ja Ruot­sis­sa.[15] Tans­ka­lai­seen mal­liin kuu­luu myös euroop­pa­lai­sit­tain heik­ko irti­sa­no­mis­suo­ja ja työt­tö­myys­tur­van ehdol­li­suus sil­le, että hen­ki­lö osal­lis­tuu tuki­työl­lis­tä­mi­seen, kou­lu­tuk­seen tai mui­hin akti­voin­ti­toi­miin. Tans­kas­sa sovi­te­taan yhteen perus­tus­lain suo­jaa­man perus­tur­van mak­sa­tus sekä työ­voi­ma­po­li­tii­kan akti­voin­ti­toi­met.[16] Tans­kan mal­lis­ta koros­te­taan usein tukien ehdol­li­suut­ta ja ”kovia” puo­lia, mut­ta tans­ka­lai­seen toi­min­ta­ta­paan kuu­luu yksin­ker­tai­ses­ti suu­ri mää­rä kon­tak­te­ja ja kes­kus­te­lu­ja pai­kal­li­ses­sa työ­voi­ma­toi­mis­tos­sa. Tans­ka­lai­seen jous­to­tur­va­mal­liin kuu­luu se, että työt­tö­miin ote­taan yhteyt­tä entis­tä aiem­min ja entis­tä useam­min. Niis­sä ker­ro­taan työt­tö­mil­le työl­lis­ty­mi­sen mah­dol­li­suuk­sis­ta ja työ­mark­ki­noi­den tilan­tees­ta sekä aute­taan ja neu­vo­taan näi­tä työn­haus­sa. Täl­lai­sil­la kei­noil­la on tilas­tol­li­ses­ti toden­net­tu yhteys alhai­sem­paan työt­tö­myy­teen.[17]

Nämä kei­not ovat toden­nä­köi­ses­ti pitä­neet Tans­kas­sa työt­tö­myyt­tä suh­teel­li­ses­ti alhai­sem­pa­na ja työ­mark­ki­noi­den liik­ku­vuut­ta suu­rem­pa­na kuin vaik­ka­pa Ruot­sis­sa tai Suo­mes­sa.[18] Pidäm­me tans­ka­lais­ta akti­voin­ti-toi­min­ta­ta­paa parem­min poh­jois­mai­seen ja suo­ma­lai­seen arvo­ym­pä­ris­töön sopi­va­na kuin sak­sa­lai­sia ns. Harz-refor­me­ja, joi­hin kuu­lu­nut tukien ja stan­dar­dien leik­kaa­mi­nen on hyvän työl­li­syys­ke­hi­tyk­sen hin­ta­na myös lisän­nyt köyhyyttä.

Työ­voi­ma­po­liit­ti­set akti­voin­ti­toi­met ovat kal­lii­ta. Sik­si ne tulee suun­na­ta mah­dol­li­sim­man vai­kut­ta­vas­ti. Täl­löin tulee luon­nol­li­ses­ti ottaa huo­mioon myös ne kun­tout­ta­vat hyö­dyt, jot­ka koi­tu­vat asian­omai­sen itsen­sä hyväk­si esi­mer­kik­si paran­tu­neen elä­män­hal­lin­nan kan­nal­ta. Kan­san­ta­lou­den kan­nal­ta eni­ten voi­tet­ta­vaa on nii­den akti­voin­nis­sa, joi­den koh­dal­la on eni­ten voi­tet­ta­vis­sa tuot­ta­via työ­vuo­sia. Huo­mio­ta tulee kiin­nit­tää nuo­riin, joi­den siir­ty­mi­nen työ­mark­ki­noil­le on vii­väs­ty­nyt, sil­lä heil­lä on ennen elä­kei­kää jäl­jel­lä kym­me­niä työ­vuo­sia. Ansio­si­don­nai­sel­la työt­tö­myys­päi­vä­ra­hal­la ole­vien taas voi olet­taa ole­van ammat­ti­tai­toi­sem­pia kuin perus­tur­van varas­sa ole­vien, min­kä lisäk­si hei­dän työt­tö­myys­kor­vauk­siin­sa kuluu enem­män rahaa.

Akti­voin­ti­toi­men­pi­tei­den vai­kut­ta­vuu­des­ta ei ole riit­tä­väs­ti luo­tet­ta­vaa tut­ki­mus­tie­toa. Se vai­keut­taa toi­men­pi­tei­den kohdistamista.

Akti­voin­ti­toi­mil­la ei ole toi­vot­tua vai­ku­tus­ta, jos pää­mää­rä­nä ole­va työl­lis­ty­mi­nen ei hen­ki­lön itsen­sä kan­nal­ta ole kan­nat­ta­vaa. Toi­saal­ta pelk­kä kan­nus­ti­mien paran­ta­mi­nen ei usein­kaan rii­tä yksi­nään akti­voi­maan työt­tö­myy­teen tot­tu­nut­ta. Tämän vuok­si akti­voin­ti­toi­met sekä luvuis­sa kol­me ja nel­jä esi­te­tyt työn tar­jon­taa ja kysyn­tää elvyt­tä­vät toi­met tuke­vat toisiaan.

Lopuk­si koros­tam­me, että kaik­kein hei­koim­man­kaan ase­man ihmis­ten työl­li­syys ei ole riip­pu­ma­ton­ta koko kan­san­ta­lou­den työl­li­syy­des­tä. Vaik­ka työt­tö­myyt­tä on täs­sä kir­joi­tuk­ses­sa ja vii­me aiko­jen kes­kus­te­lus­sa käsi­tel­ty pal­jol­ti eri­tyis­ryh­mien ongel­ma­na, kaik­kien ryh­mien työl­lis­ty­mi­nen riip­puu myös kan­san­ta­lou­den ylei­ses­tä työl­li­syy­sas­tees­ta. Sii­hen voi­daan vai­kut­taa tulos­o­pi­muk­sin, joi­ta työ­mark­ki­na­jär­jes­töt sol­mi­vat. Tulos­o­pi­mus­ten sisäl­tä­mien yleis­ko­ro­tus­vel­voit­tei­den ja työl­li­syys­ta­son väli­nen suh­de mää­rää Suo­men raken­teel­li­sen työt­tö­myys­ta­son. Kun työt­tö­myy­sas­te las­kee, palk­ka­vaa­teet ja pal­kan­nousu­vauh­ti yleen­sä kohoa­vat. Jos palk­ko­jen nousu­vauh­ti kiih­tyy vas­ta sit­ten, kun työt­tö­myys on alhai­sel­la tasol­la – esi­mer­kik­si nel­jäs­sä pro­sen­tis­sa –, Suo­mes­sa­kin on mah­dol­lis­ta yllä­pi­tää alhais­ta työt­tö­myyt­tä. Sik­si työ­mark­ki­na­jär­jes­töt voi­vat myö­tä­vai­kut­taa alhai­seen työt­tö­myy­teen sitou­tu­mal­la alhai­siin – yri­tys­toi­min­nan tuot­ta­vuus­kas­vun ja arvon­li­säyk­sen hin­tain­dek­sin sum­man sel­väs­ti alit­ta­viin – sopi­mus­pe­räi­siin pal­kan­ko­ro­tuk­siin aina, kun työt­tö­myys ylit­tää yhteis­kun­nal­li­ses­ti hyväk­syt­tä­vän tason. Tämän sitou­muk­sen vas­ta­pai­nok­si val­tio­val­ta voi luva­ta pyr­kiä omal­la finans­si­po­li­tii­kal­laan pitä­mään koko­nais­ky­syn­nän niin kor­keal­la, että tavoi­te­ta­sol­le pääs­tään pian.

Suo­si­tus 20:

Aktii­vi­sen työ­voi­ma­po­li­tii­kan voi­ma­va­rat. Aktii­vi­sen työ­voi­ma­po­li­tii­kan voi­ma­va­ro­ja lisä­tään niin, että lisä­re­surs­sit käy­te­tään työ­voi­ma­toi­mis­to­jen työn­haun tuki­pal­ve­lui­hin, joi­ta tar­jo­taan työt­tö­myys­jak­so­jen aikai­ses­sa vai­hees­sa. Akti­voin­ti­toi­mia koh­dis­te­taan pai­no­te­tus­ti toi­saal­ta nuo­riin ja toi­saal­ta ansio­si­don­nai­sel­la työt­tö­myys­tur­val­la oleviin.

Suo­si­tus 21:

Työt­tö­myys­tur­vas­ta akti­voi­vam­pi. Työt­tö­myys­tur­vaa kehi­te­tään akti­voi­vaan suun­taan niin, että työ­mark­ki­na­tuen tai vas­taa­vien tukien ehdol­li­suus akti­voin­ti­toi­mil­le – esi­mer­kik­si tuki­työl­lis­tä­mi­sel­le ja kou­lu­tuk­sel­le – toteu­tuu alun perin tar­koi­te­tul­la taval­la. Tämä voi edel­lyt­tää työ­voi­ma­vi­ran­omais­ten ja sosi­aa­li­vi­ran­omais­ten tii­viim­pää yhteistyötä.

Suo­si­tus 22:

Akti­voin­ti­toi­mien vai­kut­ta­vuu­den tut­ki­mus. Akti­voin­ti­toi­min­nan eri kei­no­jen vai­kut­ta­vuut­ta ja sitä, miten nii­tä kan­nat­taa suun­na­ta, tulee tut­kia ja tulok­set ottaa huo­mioon akti­voin­ti­toi­mia kehitettäessä.

Suo­si­tus 23:

Sopi­mus työt­tö­myys­ta­voit­tees­ta. Esi­täm­me, että työ­mark­ki­na­jär­jes­töt aset­ta­vat itsel­leen työt­tö­myys­ta­voit­teen ja sitou­tu­vat sol­mi­maan nol­la­ta­son tulos­o­pi­muk­sia tai pel­käs­tään hin­to­jen nousun kom­pen­soi­via työ­eh­to­so­pi­muk­sia aina, kun Tilas­to­kes­kuk­sen mit­taa­ma työt­tö­myys ylit­tää tämän tavoit­teen. Esi­täm­me, että val­tio­val­ta tämän tavoit­tee­na­set­te­lun vas­ta­pai­nok­si sitou­tuu aina työt­tö­myys­ta­voit­teen ylit­tyes­sä esit­tä­mään suun­ni­tel­man sii­tä, miten tavoi­te­ta­sol­le pääs­tään takai­sin eks­pan­sii­vi­sen bud­jet­ti­po­li­tii­kan avulla.


 

Suositukset

  1. Tulo­jen vyö­ry­tyk­ses­tä luo­vu­taan. Toi­meen­tu­lo­tues­sa luo­vu­taan niin sano­tus­ta tulo­jen vyö­ry­tyk­ses­tä lukuun otta­mat­ta tapauk­sia, jois­sa tulo­jen jak­sot­ta­mi­sel­la on pyrit­ty hank­ki­maan oikeu­de­ton­ta hyötyä.
  2. Toi­meen­tu­lo­tuen kor­vaa­mia mak­si­mi­vuo­kria alen­ne­taan. Pää­kau­pun­ki­seu­dun kun­nat muut­ta­vat toi­meen­tu­lo­tu­kea koh­dis­tu­vaa ohjeis­tus­taan niin, että kat­to­vuo­kria alen­ne­taan ja tämä kom­pen­soi­daan mak­sa­mal­la perus­osaa lain mää­rää­mää suurempana.
  3. Asu­mis­tuen tulo­har­kin­ta.
  4. Asu­mis­tues­sa tulo­har­kin­nas­sa jäte­tään 400 euroa ansio­tu­lo­ja kuus­sa koti­ta­lout­ta koh­den otta­mat­ta huo­mioon tai
  5. Asu­mis­tuen tulo­har­kin­nas­sa jäte­tään 25 % ansio­tu­lois­ta otta­mat­ta huomioon.
  6. Työ­mark­ki­na­tues­ta mata­la­palk­ka­tu­ki. Työ­mark­ki­na­tu­ki muu­te­taan ylei­sek­si mata­la­palk­ka­tuek­si pois­ta­mal­la sii­tä vaa­ti­mus osa-aikai­ses­ta työs­ken­te­lys­tä. Osa-aika­työ­hön mata­la­palk­ka­tu­kea sai­si edel­leen vain, jos on työ­mark­ki­noi­den käy­tet­tä­vis­sä kokoai­kai­seen työhön.
  7. Työ­mark­ki­na­tuen tuloharkinta 
  8. a) Työ­mark­ki­na­tu­keen sää­de­tään 300 euron sovit­te­lus­ta etuoi­keu­tet­tu tulo tai
  9. b) Työ­mark­ki­na­tuen yhteen­so­vi­tus­pro­sent­ti alen­ne­taan 50 pro­sen­tis­ta 35 prosenttiin.
  10. Vai­keas­ti työl­lis­tet­tä­vän etuoi­keu­tet­tu tulo. Vai­keas­ti työl­lis­tet­tä­vä työ­mark­ki­na­tuen saa­ja, jol­le on myön­net­ty palk­ka­tu­ki­se­te­li, voi ansai­ta ilman sovit­te­lua 700 euroa, jon­ka yli mene­vään osaan sovel­le­taan tavan­omais­ta sovitteluprosenttia.
  11. Kan­sa­ne­läk­keen työ­ky­vyt­tö­myy­se­läk­keis­tä vam­mais­tu­kia. Pel­kän kan­sa­ne­läk­keen mak­sa­mi­nen työ­ky­vyt­tö­myy­se­läk­kee­nä työ­his­to­ri­aa vail­la ole­vil­le kor­va­taan saman­suu­rui­sel­la vam­mais­tuel­la, johon ei lii­ty rajoi­tuk­sia omien tulo­jen hankkimiselle.
  12. Työt­tö­män sopeu­tus­ra­ha. Hen­ki­löl­le, jol­la on taka­naan vähin­tään kym­me­nen vuo­den työ­his­to­ria hänen jou­tues­saan työt­tö­mäk­si ja jol­la ennen 500 päi­vän työt­tö­myys­jak­son päät­ty­mis­tä on käyt­tä­mät­tö­miä päi­vä­ra­ha­päi­viä jäl­jel­lä, mak­se­taan hänen vas­taa­not­taes­saan aiem­paa mata­la­palk­kai­sem­man työn työt­tö­myys­kor­vauk­ses­ta jäl­jel­le jää­nyt euro­mää­rä sopeu­tu­mis­ra­ha­na samo­jen peri­aat­tei­den mukaan kuin sovi­tel­tu työt­tö­myys­päi­vä­ra­ha, vaik­ka teh­ty­jen työ­tun­tien mää­rä ylit­täi­si 80 pro­sent­tia alal­la nou­da­tet­ta­vas­ta kokoai­kai­sen työn työ­ajas­ta. Sopeu­tu­mis­ra­han perus­tee­na ole­va­na palk­ka­na käy­te­tään 120 vii­mei­sen kuu­kau­den ansio­ta­soin­dek­sil­lä kor­jat­tua keskipalkkaa.
  13. Pie­ni palk­ka­tu­ki. Nykyi­sen palk­ka­tuen rin­nal­le kehi­te­tään sel­väs­ti pie­nem­pi ja asteit­tain pie­ne­ne­vä palk­ka­tu­ki, jon­ka myön­tä­mi­nen on nykyis­tä hel­pom­paa ja osit­tain auto­maat­tis­ta. Eräs tukea saa­va ryh­mä voi­si olla huma­ni­taa­ri­sin perus­tein maa­han muuttaneet.
  14. Äitiy­des­tä aiheu­tu­vien kus­tan­nus­ten tasaus. Tasa­taan työn­te­ki­jän ras­kau­des­ta aiheu­tu­vat suo­ra­nai­set ja välil­li­set kus­tan­nuk­set. Suo­ra­nais­ten kus­tan­nus­ten lisäk­si mak­se­taan välil­li­sis­tä, muun muas­sa sijai­sen pereh­dyt­tä­mi­seen liit­ty­vis­tä kuluis­ta ker­ta­luon­toi­nen 5000 euron kor­vaus sil­loin, jos työn­te­ki­jä palaa ras­kau­den ja per­he­va­pai­den jäl­keen saman työ­nan­ta­jan palvelukseen.
  15. Työ­nan­ta­jan vas­tuun rajaa­mi­nen tois­tu­vas­ti sai­ras­te­le­vas­ta työn­te­ki­jäs­tä. Jos samal­la työn­te­ki­jäl­lä on kalen­te­ri­vuo­den aika­na 15 pois­sao­lo­päi­vää sai­rau­den vuok­si niin, ettei työ­nan­ta­ja saa niis­tä sai­raus­päi­vä­ra­haa Kelal­ta, mak­saa Kela työ­nan­ta­jal­le sai­raus­päi­vä­ra­haa jokai­sel­ta tämän ylit­tä­väl­tä sairauspäivältä.
  16. Mah­dol­li­suus vapau­tua työ­ky­vyt­tö­myy­se­läk­keen ris­kis­tä. Oikeu­te­taan suu­ri työ­nan­ta­ja ilman perus­te­lu­ja vapau­tu­maan palk­kaa­man­sa hen­ki­lön työ­ky­vyt­tö­myy­se­läk­keen ris­kis­tä. Pää­tös pitää teh­dä palk­kaa­mi­sen yhtey­des­sä. Työ­nan­ta­jan mak­su täs­tä hen­ki­lös­tä on tuol­loin sama kuin pie­nil­lä työ­nan­ta­jil­la, kui­ten­kin kym­me­nel­lä pro­sen­til­la korotettuna.
  17. Nuo­ri­so­palk­ka . Sovi­taan työ­mark­ki­na­jär­jes­tö­jen kes­ken, että nuo­rel­le työn­te­ki­jäl­le voi­daan mak­saa ikään perus­tuen 20 % työ­eh­to­so­pi­mus­ten edel­lyt­tä­mää palk­kaa pie­nem­pää palk­kaa. Samal­la pie­ni­palk­kais­ten nuor­ten ansio­tu­lo­ve­ro­tus­ta keven­ne­tään ikäperusteisesti.
  18. Elä­ke­mak­su­jen ikä­por­ras­tus. Ikään­ty­vään työ­voi­maan koh­dis­tu­van kysyn­nän lisää­mi­sek­si elä­ke­mak­su­ja por­ras­te­taan niin, että työ­nan­ta­jien yli 55-vuo­tiais­ta mak­sa­mien elä­ke­mak­su­ja alen­ne­taan mer­kit­tä­väs­ti ja tämä kom­pen­soi­daan korot­ta­mal­la mak­su­ja ikä­luo­kis­sa 35–54 vuot­ta, joi­den työl­li­syy­sas­te on paras.
  19. Osa-elä­ke. 60 vuot­ta täyt­tä­nyt työn­te­ki­jä, joka sol­mii työ­nan­ta­jan­sa kans­sa uuden työ­so­pi­muk­sen alem­mal­la pal­kal­la, voi saa­da osan eläk­kees­tään etu­kä­teen osae­läk­kee­nä. Työ­eh­to­so­pi­muk­sen vel­voit­teet eivät kos­ki­si osae­läk­keen ohel­la teh­tä­vää työtä.
  20. Töis­sä eläk­keel­lä. Kei­no­na peh­me­ään eläk­keel­le siir­ty­mi­seen tulee suo­sia menet­te­lyä siir­tyä van­huuse­läk­keel­le ja jat­kaa töis­sä uuden työ­so­pi­muk­sen tur­vin, jol­loin saa elä­ket­tä ja palk­kaa pääl­lek­käin. Nämä eläk­keen kans­sa rin­nak­kai­set työ­so­pi­muk­set tulee pää­sään­töi­ses­ti vapaut­taa työ­eh­to­so­pi­mus­ten määräyksistä.
  21. Yksi­löl­lis­tä jous­toa työ­eh­to­so­pi­mus­ten sisäl­lä. Esi­täm­me työ­mark­ki­na­jär­jes­tö­jen sel­vi­tet­tä­väk­si mah­dol­li­suu­det siir­tyä sel­lai­siin työ­eh­to­so­pi­muk­siin, jois­sa nykyis­tä suu­rem­pi osa pal­kan­mak­su­va­ras­ta mää­ri­tel­lään yri­tys­koh­tai­sek­si eräk­si, jon­ka jaka­mi­ses­ta neu­vo­tel­laan pai­kal­li­ses­ti.
  22. Kou­lu­tus­työ­suh­de. Nykyi­sen oppi­so­pi­muk­sen rin­nal­le tai tilal­le luo­daan nuo­ril­le rajat­tu kou­lu­tus­työ­suh­de, jon­ka palk­ka voi olla alem­pi kuin nykyi­ses­sä oppi­so­pi­mus­toi­min­nas­sa ja joka on pie­nel­lä varoa­jal­la kum­man­kin osa­puo­len irti­sa­not­ta­vis­sa ja jota tue­taan vero­va­roin niin kuin muu­ta­kin koulutusta.
  23. Irti­sa­no­mis­suo­ja pie­nis­sä yri­tyk­sis­sä. Esi­täm­me, että sel­vi­te­tään irti­sa­no­mis­suo­jan hei­ken­tä­mis­tä pie­nis­sä yri­tyk­sis­sä mah­dol­li­se­na kei­no­na alen­taa rek­ry­toin­nin kynnystä.
  24. Aktii­vi­sen työ­voi­ma­po­li­tii­kan voi­ma­va­rat. Aktii­vi­sen työ­voi­ma­po­li­tii­kan voi­ma­va­ro­ja lisä­tään niin, että lisä­re­surs­sit käy­te­tään työ­voi­ma­toi­mis­to­jen työn­haun tuki­pal­ve­lui­hin, joi­ta tar­jo­taan työt­tö­myys­jak­so­jen aikai­ses­sa vai­hees­sa. Akti­voin­ti­toi­mia koh­dis­te­taan pai­no­te­tus­ti toi­saal­ta nuo­riin ja toi­saal­ta ansio­si­don­nai­sel­la työt­tö­myys­tur­val­la oleviin.
  25. Työt­tö­myys­tur­vas­ta akti­voi­vam­pi. Työt­tö­myys­tur­vaa kehi­te­tään akti­voi­vaan suun­taan niin, että työ­mark­ki­na­tuen tai vas­taa­vien tukien ehdol­li­suus akti­voin­ti­toi­mil­le – esi­mer­kik­si tuki­työl­lis­tä­mi­sel­le ja kou­lu­tuk­sel­le – toteu­tuu alun perin tar­koi­te­tul­la taval­la. Tämä voi edel­lyt­tää työ­voi­ma­vi­ran­omais­ten ja sosi­aa­li­vi­ran­omais­ten tii­viim­pää yhteistyötä.
  26. Akti­voin­ti­toi­mien vai­kut­ta­vuu­den tut­ki­mus. Akti­voin­ti­toi­min­nan eri kei­no­jen vai­kut­ta­vuut­ta ja sitä, miten nii­tä kan­nat­taa suun­na­ta, tulee tut­kia ja tulok­set ottaa huo­mioon akti­voin­ti­toi­mia kehitettäessä.
  27. Sopi­mus työt­tö­myys­ta­voit­tees­ta. Työ­mark­ki­na­jär­jes­töt aset­ta­vat itsel­leen työt­tö­myys­ta­voit­teen ja sitou­tu­vat sol­mi­maan nol­la­ta­son tulos­o­pi­muk­sia tai pel­käs­tään hin­to­jen nousun kom­pen­soi­via työ­eh­to­so­pi­muk­sia aina, kun Tilas­to­kes­kuk­sen mit­taa­ma työt­tö­myys ylit­tää tämän tavoit­teen. Esi­täm­me, että val­tio­val­ta tämän tavoit­tee­na­set­te­lun vas­ta­pai­nok­si sitou­tuu aina työt­tö­myys­ta­voit­teen ylit­tyes­sä esit­tä­mään suun­ni­tel­man sii­tä, miten tavoi­te­ta­sol­le pääs­tään takai­sin eks­pan­sii­vi­sen bud­jet­ti­po­li­tii­kan avulla.

 

[1] Tämä ei tie­tys­ti vält­tä­mät­tä edel­ly­tä, että nykyis­ten ko. ryh­män työl­lis­ten palk­ka­ta­so ale­ni­si. Sitä vas­toin ryh­mään voi­si tul­la uusia työl­li­siä, joi­den toi­meen­tu­lo on kohen­tu­nut, kos­ka työn­te­ko lähes aina tuot­taa jon­kin ver­ran parem­man toi­meen­tu­lon kuin työt­tö­myys tai työ­voi­man ulkopuolisuus.

[2] Ks. Osmo Soi­nin­vaa­ra, Vau­raus ja aika, Teos 2007.

[3] Työn vas­taa­not­ta­mi­sen kan­nus­ti­met Suo­mes­sa, Olli Kärk­käi­nen, Pal­kan­saa­jien tut­ki­mus­lai­tok­sen työ­pa­pe­rei­ta 2011:266

 

[4] Ks. Labour Mar­ket Mobi­li­ty in Nor­dic Wel­fa­re Sta­tes, Tema­Nord 2010:515, Nor­dic Council of Ministers.

[5] Vähim­mäis­palk­ko­ja arvioi­daan tyy­pil­li­ses­ti ver­taa­mal­la nii­tä medi­aa­ni­palk­kaan. Ver­tai­luis­ta, ks. Kon­junk­tu­rins­ti­tu­tet, Löne­bild­nings­rap­por­ten 2010, luku 5.

[6] Jos vuo­kria sää­del­lään (kuten Ruot­sis­sa), asu­mis­tu­ki ei voi­ne edes teo­rias­sa valua vuo­kriin. Vuo­kra­mark­ki­noi­den sää­te­lys­tä syn­tyy kui­ten­kin mui­ta ongelmia.

[7] Ver­tai­lun vuok­si mai­nit­ta­koon, että Ruot­sis­sa toi­meen­tu­lo­tu­kea sai 236 000 koti­ta­lout­ta ja 418 000 hen­keä (Ks. Eko­no­miskt bistånd årss­ta­tis­tik 2011, Sve­ri­ges Officiel­la Sta­tis­tik, Socialt­jänst, Socials­ty­rel­sen 2012). Ruot­sin luvut ovat siis abso­luut­ti­ses­ti samaa luok­kaa kuin Suo­men, vaik­ka Ruot­sin talous ja väes­tö­mää­rä ovat lähes kak­si ker­taa suu­rem­pia. Tämä vah­vis­taa epäi­lyäm­me, jon­ka mukaan toi­meen­tu­lo­tu­ki aiheut­taa Suo­mes­sa suh­teel­li­ses­ti suu­ria kannustinongelmia.

[8]Hel­sin­gin tila ja kehi­tys 2013. Hel­sin­gin kau­pun­gin tietokeskus.

[9] Yleis­tä asu­mis­tu­kea paran­ne­taan. Sii­nä siir­ry­tään line­aa­ri­seen tulos­o­vi­tuk­seen ja koko­nais­vuo­kra­mal­liin. Perus­o­ma­vas­tuu tar­kis­te­taan alka­maan koro­te­tun työ­mark­ki­na­tuen mää­räs­tä. Oma­vas­tui­ta alen­ne­taan 8 pro­sent­tia ja hyväk­syt­ty­jä enim­mäi­sa­su­mis­me­no­ja koro­te­taan 50 eurol­la kuu­kau­des­sa. (Pää­mi­nis­te­ri Katai­sen hal­li­tuk­sen ohjelma)

 

[10] Alle kah­dek­san euron ale­ne­maa ei ote­ta huo­mioon, joten täy­den asu­mis­tuen saa vie­lä 25 euroa suu­rem­mil­la tuloilla.

[11] Esa Tuo­mi­nen, Kris­tii­na Tuo­mi­nen ja Nina Kah­ma: Jous­ta­va van­huuse­lä­ke. Elä­ke­tur­va­kes­kuk­sen tut­ki­muk­sia 02/2012.

[12] Ruot­sis­sa suu­rin osa työ­eh­to­so­pi­muk­sis­ta toi­mii jo näin, ks. Juha­na Var­tiai­nen, Mik­si ja miten Poh­jo­lan työ­mark­ki­nains­ti­tuu­tiot muut­tu­vat?, Kan­san­ta­lou­del­li­nen aika­kaus­kir­ja 4/2012.

[13] Ks. Utbild­ning­sans­täll­ning, Sta­tens Offent­li­ga Utred­nin­gar (SOU) 2012:80, Stock­holm 2012.

[14] Tämä voi­tai­siin toteut­taa niin­kin, että hen­ki­löl­lä on tar­vit­taes­sa mah­dol­li­suus vaa­tia työ­eh­to­so­pi­muk­sen vähim­mäis­palk­kaa, mut­ta työ­nan­ta­jal­la ei muus­sa tapauk­ses­sa oli­si vel­vol­li­suut­ta sitä maksaa.

[15] OECD:n tilas­to­ver­tai­lun mukaan aktii­vi­sen työ­voi­ma­po­li­tii­kan meno­jen BKT-osuus on Tans­kas­sa 1,9 ja Suo­mes­sa 1,0. Ks. http://www.oecd-ilibrary.org/employment/public-expenditure-on-active-labour-market-policies_20752342-table9, luet­tu 7.2.3013.

[16] Kes­kus­te­lu pro­fes­so­ri Tor­ben Ander­se­nin kans­sa. Ks, myös Tor­ben Ander­sen ja Mic­hael Sva­rer, Acti­ve labour mar­ket policy in a reces­sion, IZA Jour­nal of Labour Policy 2012, 1:7.

[17] Ks. Dansk Öko­no­mi, Efterår 2012, Kon­junk­tur­vur­de­ring, Arbejds­mar­keds­po­li­tik i høj- og lav­kon­junk­tur, Öko­no­mis­ke Råd 2012.

[18] Tans­kan työt­tö­myys oli ennen 2007 alka­nut­ta talous­krii­siä noin nel­jän pro­sen­tin tie­noil­la, jos­kin Tans­kan koko kan­san­ta­lous saat­toi tuol­loin olla jos­sain mää­rin yli­kuu­men­tu­nut. Tans­ka­lais­ta akti­voin­ti­po­li­tiik­kaa on ana­ly­soi­tu artik­ke­lis­sa Tor­ben Ander­sen, Flexicu­ri­ty – Labour Mar­ket Per­for­mance in Den­mark. CESi­fo Eco­no­mic Stu­dies 53, 3/2007 sekä artik­ke­lis­sa Heli Sai­jets, Uusia lin­jauk­sia työ­po­li­tii­kas­sa, Tans­kan mal­li, Työ­po­liit­ti­nen aika­kaus­kir­ja 1/2003.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.