Kategoria: Ilmastopolitiikka

EU on aset­tanut ilmastopoli­ti­ikas­sa hiilid­iok­sidipäästö­jen ohel­la kak­si muu­takin tavoitet­ta vähen­tää päästöjä. Kukin maa on saanut sito­van tavoit­teen tuot­taa mait­tain vai­htel­e­va osu­us ener­gias­ta uusi­u­tu­vana ener­giana. Lisäk­si on edis­tet­tävä ener­giate­hokku­ut­ta, mikä velvoit­taa Suomes­sa esimerkik­si paran­ta­maan julk­isten raken­nusten ener­giate­hokku­ut­ta varsin kallein toimin. Näi­den vaa­timusten täyt­tämisek­si tai muuten vain ympäristön pelas­tamisen nimis­sä on päästökaup­pamekanis­min rin­nalle luo­tu kansal­lis­es­ti voimakkai­ta ohjauskeino­ja suorista määräyksiä.

Tämä on kovin ris­tiri­itaista, sil­lä peri­aat­teessa nämä rin­nakkaiset toimet eivät vähen­nä päästöjä lainkaan, elleivät päästöt laske päästöoikeuk­sien määrää pienem­mik­si. Sil­loin päästöoikeuk­sia jää käyt­tämät­tä ja niiden hin­nan las­kee nol­laan. Kun nämä rin­nakkaiset ohjaus­toimet alen­ta­vat päästö­jen määrää, päästöoikeuk­sien hin­ta ale­nee houkutellen lisäämään päästöjä esimerkik­si siir­tymäl­lä maakaa­sus­ta ja puus­ta kivi­hi­ileen. Rin­nakkaisten toimien ansios­ta päästöjä vähen­netään kalli­il­la taval­la ja päästöoikeuk­sien hin­nan alen­e­misen ansios­ta taas halpo­ja tapo­ja jää toteut­ta­mat­ta. Esimerkik­si tuulivoiman avul­la vähen­netyn hiilid­iok­sidi­ton­nin hin­naksi tulee vähin­tään 60 euroa ja Sak­san aurinkovoiman avul­la vähen­netyt ton­nit mak­sa­vat parisa­taa euroa. Toki rin­nakkaisten toimien ansios­ta voi toteu­tua myös kus­tan­nuste­hokkai­ta toimia, mut­ta jos ne todel­la ovat kus­tan­nuste­hokkai­ta, ne toteu­tu­isi­vat myös pelkän päästökau­pan vauhdit­ta­m­i­na – olet­taen, että osa­puo­let toimi­vat ratio­naalis­es­ti.  Jat­ka lukemista “Onko päästökaup­pa epäon­nis­tunut (4) Riit­täisikö pelkkä päästökauppa?”

Hiilid­iok­sidipäästöt on Euroopan unionis­sa jaet­tu päästökaup­pasek­tori­in ja mui­hin päästöi­hin. Päästökaup­pasek­to­ria ovat voimalaitok­set ja suuret läm­pökeskuk­set sekä pääosa teol­lisu­ud­es­ta. Päästökau­pan ulkop­uolel­la on liikenne sähköl­lä kulke­vaa liiken­net­tä luku­un otta­mat­ta. Ulkop­uolel­la ovat maat­alouden päästöt ja taloko­htainen läm­mi­tys. Kaukoläm­pö taas on päästökau­pan piiris­sä ja tietysti sähkölämmitys.

Päästökaup­pasek­to­rille ei ole kansal­lista tavoitet­ta, vaan pelkästään EU:n yhteinen tavoite. Tässä on se hyvä puoli, ettei tarvitse siir­rel­lä tuotan­toa maas­ta toiseen vain sen vuok­si, että täl­lä maal­la on vielä kiin­tiöis­sä tilaa. Päästökau­pan ulkop­uolisille päästöille taas on kansal­liset tavoit­teet, sil­lä eihän vaikka­pa autoilus­sa ole ongel­mana, että joku siir­ty­isi autoile­maan Suomen sijas­ta vaik­ka Unkari­in, kos­ka Suomen kiin­tiöt ovat täyn­nä ja Unkaris­sa on vielä vähän väljyyt­tä. Vaik­ka Suomel­la ei siis ole mitään tavoitet­ta kokon­ais­päästöille, kokon­ais­päästöt kuitenkin vuosit­tain julka­istaan ja huomio keskit­tyy niihin ja vain niihin. Tilas­toista on suo­ras­taan vaikea selvit­tää, miten Suo­mi on täyt­tänyt lupauk­sen­sa päästökaup­pasek­torin ulkop­uoli­sista päästöistä. Jat­ka lukemista “Onko päästökaup­pa epäon­nis­tunut (3) Päästökaup­pasek­tori ja kansal­liset päästöt”

En seu­ran­nut mil­lään taval­la neu­vot­telu­jen kulkua, kun päästökaup­paan päädyt­ti­in hiilid­iok­sidi­veron sijas­ta. Voin sik­si vain arvail­la, mik­si tähän ratkaisun päädyttiin.

Yhdys­val­lat

Vaik­ka EU aloit­ti maail­man ensim­mäisen päästökau­pan, aja­tus ei tul­lut euroop­palaisil­ta, vaan Yhdys­val­loista Clin­tonin hallinnol­ta. Yhdys­val­lat edisti sil­loin pon­tev­asti ilmastopoli­ti­ikkaa, kunnes kaik­ki muut­tui Flori­dan ään­ten­lasken­nan tulok­se­na. Häviölle jäänyt Al Gore on omis­tanut koko tar­mon­sa ilmas­tokysymyk­si­in. Iso asia jäi kiin­ni aika pien­estä. Jat­ka lukemista “Onko päästökaup­pa epäon­nis­tunut (2) Mik­si EU val­it­si päästökaupan”

(Jatkan ilmastopoli­ti­ikkaa koske­vaa sar­jaa päästökau­pan tarkastelulla)

Talousti­eteen kannal­ta ensim­mäisek­si mieleen tule­va keino vähen­tää hiilid­iok­sidipäästöjä kus­tan­nuste­hokkaasti on aset­taa niille niiden haitallisu­ut­ta vas­taa­va vero. Pitää vain sopia, kuin­ka suuri hait­ta hiilid­iok­sidi­ton­nista syn­tyy ja sisäistää tämä ulkoinen kus­tan­nus hin­taan verot­toma­l­la päästöjä.

Ilmastopoli­ti­ikan väli­neek­si on kuitenkin valit­tu hiilid­iok­sidi­veron serkku, päästökaup­pa. Se on tähän tarkoituk­seen vähän erikoinen val­in­ta, kos­ka päästöoikeuskaup­pa (cap and trade) sopii parhait­en tilanteisi­in, jos­sa päästöstä aiheutu­va hait­ta on voimakkaasti epä­lin­eaari­nen. Pienistä päästöistä ei ole juuri hait­taa, mut­ta jonkin tietyn kyn­nysar­von jäl­keen hai­tat kas­va­vat jyrkästi. Näin on lai­ta vaikka­pa yksit­täiseen järveen kohdis­tu­vien ravin­nepäästö­jen kohdal­la. Pienistä ravin­nepäästöistä ei ole suur­ta hait­taa, mut­ta yli kri­it­tisen rajan noustes­saan ravin­nepäästöt johta­vat lev­äkuk­in­toi­hin ja hap­pika­toon tuhoten ehkä elämän koko järvessä. Täl­löin on järkevää päät­tää, mon­tako ton­nia vaikka­pa typpeä järveen saa päästää ja huu­tokau­pa­ta tämä päästömäärä halukkaiden kesken. Jat­ka lukemista “Onko päästökaup­pa epäon­nis­tunut? (1) Vero vai päästökauppa?”

Yhdys­val­lois­sa on ”löy­tynyt” val­ta­va määrä liuskeöljyä ja samoi­hin ker­rostu­mi­in sitoutunut­ta maakaa­sua, liuskekaa­sua. Liuskeöljyn ole­mas­sao­lo on tiedet­ty kauan, mut­ta nyt on kehitet­ty taloudel­lis­es­ti toimi­va keino hyö­dyn­tää sitä. Tämä on tekemässä Yhdys­val­loista öljyn suh­teen omavaraisen samal­la kun se on laskenut maakaa­sun hin­nan mur­to-osaan entis­es­tä. Hal­pa maakaa­su on syr­jäyt­tänyt huo­mat­ta­van määrän kivi­hi­iltä ener­gian tuotan­nos­sa. Kos­ka maakaa­su­voimalan hiilid­iok­sidipäästöt ovat alle puo­let kivi­hi­ilivoimalan päästöistä suh­teutet­tuna voimalaitok­sen tuot­ta­maan sähköön, liuskekaa­su aut­taa Yhdys­val­to­ja pääsemään oikeas­t­aan itses­tään ilmas­to­tavoit­teisi­in. Lois­to­jut­tu siis ilmas­ton kannal­ta? Jat­ka lukemista “Ilmastopoli­ti­ik­ka (5): Vähen­tääkö vai lisääkö liuskekaa­su hiilidioksidipäästöjä?”

Toinen syy, mik­si ilmas­ton­muu­tok­seen on niin vaikea tart­tua, on että toimen­piteet vaikut­ta­vat vuosikym­menten viipeel­lä. Lähivu­osikym­menten ilmas­ton­muu­tos on pääosin jo aiheutet­tu. Päätök­sen­tek­i­jöi­den tulisi saa­da tulok­sia vuo­den tai vähin­tään nyt neljän vuo­den sisäl­lä. Juuri nyt var­maankin Fil­ip­pi­ineil­lä on suur­ta kan­na­tus­ta tiukem­malle ilmastopoli­ti­ikalle, mut­ta armo­ton tosi­a­sia on, että vaik­ka koko maail­ma muut­taisi käyt­täy­tymistään tänään, Fil­ip­pi­inien kohtalona on kär­siä voimis­tu­vien hir­mumyrsky­jen riskistä lähivu­osikym­meninä. Tilanteen huonone­m­i­nen alka­isi hidas­tua vas­ta pitkän ajan kuluttua.

Hitaasti pahenevat tren­dit ovat vaar­al­lisimpia, sanoi tilas­toti­eteen pro­fes­sori­ni Leo Törn­qvist. Koskaan ei ole oikea aika reagoi­da niihin, vaik­ka syyt ja seu­rauk­set tun­net­taisi­in. Aina on jokin akuutimpi kri­isi pääl­lä. Juuri nyt Suomen ja Euroopan talousongelmia käytetään veruk­keena tin­kiä ilmastopoli­ti­ikan tavoit­teista, lykätä toimia parem­pi­in aikoi­hin. Jat­ka lukemista “Ilmastopoli­ti­ik­ka (3) Vaiku­tusten pitkä viive”

Viisas maanvil­jeli­jä käyt­tää omis­ta­maansa laidun­maa­ta tehokkaasti mut­ta ei ylitä rajaa, jol­la ylilaidun­t­a­mi­nen kään­tää maan tuo­ton lasku­un. Toisin on asia yhteis­maan kohdal­la. Yhteinen etu vaatisi edelleen, ettei laidun­maan kan­tokykyä ylitetä, kos­ka se köy­hdyt­tää lop­ul­ta kaikkia. Kuitenkin yksit­täisin kar­jankas­vat­ta­jan kan­nat­taa lisätä kar­jansa määrää, kos­ka se lisää hänen tulo­jaan. Hait­ta ylilaidun­tamis­es­ta koituu kaikille, mut­ta tulot siitä tule­vat hänelle itselleen ja vain hänelle. Sik­si hänen kan­nat­taa syyl­listyä ylilaidun­tamiseen ja toivoa samal­la, että muut eivät toi­mi samoin. Kaikkien muidenkin yhteis­maan osakkaiden kan­nat­taa toimia samoin. Jos joku päät­tää olla vas­tu­ulli­nen, hänen tulon­sa pienenevät pienem­män kar­jan vuok­si, mut­ta silti hän joutuu kär­simään muiden ahneud­es­ta. Lop­putu­lok­se­na on yhteis­maan ylilaidun­t­a­mi­nen ja kaikkien kär­simät tap­pi­ot. Yhteis­maan osakkaat pelas­taa katas­tro­fil­ta kyky sopia laidun­tamisen rajoista ja osakasko­htai­sista kiintiöistä. 

Tyyp­illi­nen esimerk­ki yhteis­maan ongel­mas­ta on maail­man merien kalakan­to­jen uhkaa­va rom­ah­dus ylikalas­tuk­sen seu­rauk­se­na. Van­ha ylevä peri­aate, merten vapaus, on koi­tu­mas­sa koko ihmiskun­nan vit­sauk­sek­si muiden vit­sauk­sien joukkoon.

Ihmiskunnal­ta on täysin irra­tionaal­ista riskeer­a­ta tule­via elämän edel­ly­tyk­siä pilaa­mal­la ilmake­hää. Päästö­jen vähen­tämi­nen on huo­mat­tavasti halvem­paa kuin seu­rauk­sista kär­simi­nen. Jos ihmiskun­nal­la olisi yksi val­is­tunut johta­ja tai toimi­val­tainen maail­man­hal­li­tus, olisi ajat sit­ten päätet­ty ryhtyä voimakkaisi­in toimi­in ilmas­ton­muu­tok­sen tor­ju­misek­si. Jat­ka lukemista “Ilmastopoli­ti­ik­ka (2) Yhteis­maan ongelma”

Olen laa­ti­mas­sa vähän pidem­pää kir­joi­tus­sar­jaa ilmastopoli­ti­ikas­ta mah­dol­lis­es­ti myöhem­min julka­istavak­si. Julkaisen use­am­man kir­joituk­sen reposteltavak­si. Kos­ka tarkoituk­seni on hah­motel­la ilmastopoli­ti­ikan keino­ja, en toivoisi lop­u­ton­ta keskustelua siitä, onko koko ilmiötä ole­mas­sa. Sitä keskustelua varten on lukuisia siihen parem­min keskustelu­pal­sto­ja Suo­mi 24-pal­stas­ta alka­en. Tässä kir­joi­tus­sar­jas­sa lähtöko­htana on, että ilmas­ton­muu­tos on tieteelli­nen tosi­a­sia ja keski­tytään siihen, mitä sille on mah­dol­lista tehdä. 

—

Ilmas­ton­muu­tos on ylivoimais­es­ti suurin haaste maail­man­taloudelle ja teol­lisu­us­maid­en elämän­muodolle. Joku voi sanoa, että köy­hyys, malar­ia, HIV, kehi­tys­maid­en lap­sikuolleisu­us tai nais­ten ase­ma jyrkän islamis­min mais­sa ovat ongelmi­na pahempia. Näitä kysymyk­siä voi pitää ilmas­ton­muu­tostakin tärkeäm­pänä, mut­ta ne eivät haas­ta elämän­muo­toamme samal­la taval­la kuin ilmas­ton­muu­tos haas­taa. Esimerkik­si HIV:in tor­jun­ta, olkoon kuin­ka tärkeää ja vaikeaa hyvän­sä, ei edel­lytä suuria mullis­tuk­sia maail­man­taloudessa. Ilmas­ton­muu­tos on suurin haaste, kos­ka se on pakko pysäyt­tää ja kos­ka sen pysäyt­tämi­nen vaatii suuria muu­tok­sia talouteen ja elämän­ta­paan. Jat­ka lukemista “Ilmastopoli­ti­ik­ka (1)”