Onko päästökauppa epäonnistunut? (1) Vero vai päästökauppa?

(Jatkan ilmastopoli­ti­ikkaa koske­vaa sar­jaa päästökau­pan tarkastelulla)

Talousti­eteen kannal­ta ensim­mäisek­si mieleen tule­va keino vähen­tää hiilid­iok­sidipäästöjä kus­tan­nuste­hokkaasti on aset­taa niille niiden haitallisu­ut­ta vas­taa­va vero. Pitää vain sopia, kuin­ka suuri hait­ta hiilid­iok­sidi­ton­nista syn­tyy ja sisäistää tämä ulkoinen kus­tan­nus hin­taan verot­toma­l­la päästöjä.

Ilmastopoli­ti­ikan väli­neek­si on kuitenkin valit­tu hiilid­iok­sidi­veron serkku, päästökaup­pa. Se on tähän tarkoituk­seen vähän erikoinen val­in­ta, kos­ka päästöoikeuskaup­pa (cap and trade) sopii parhait­en tilanteisi­in, jos­sa päästöstä aiheutu­va hait­ta on voimakkaasti epä­lin­eaari­nen. Pienistä päästöistä ei ole juuri hait­taa, mut­ta jonkin tietyn kyn­nysar­von jäl­keen hai­tat kas­va­vat jyrkästi. Näin on lai­ta vaikka­pa yksit­täiseen järveen kohdis­tu­vien ravin­nepäästö­jen kohdal­la. Pienistä ravin­nepäästöistä ei ole suur­ta hait­taa, mut­ta yli kri­it­tisen rajan noustes­saan ravin­nepäästöt johta­vat lev­äkuk­in­toi­hin ja hap­pika­toon tuhoten ehkä elämän koko järvessä. Täl­löin on järkevää päät­tää, mon­tako ton­nia vaikka­pa typpeä järveen saa päästää ja huu­tokau­pa­ta tämä päästömäärä halukkaiden kesken. Jat­ka lukemista “Onko päästökaup­pa epäon­nis­tunut? (1) Vero vai päästökauppa?”

Ilmastopolitiikka (5): Vähentääkö vai lisääkö liuskekaasu hiilidioksidipäästöjä?

Yhdys­val­lois­sa on ”löy­tynyt” val­ta­va määrä liuskeöljyä ja samoi­hin ker­rostu­mi­in sitoutunut­ta maakaa­sua, liuskekaa­sua. Liuskeöljyn ole­mas­sao­lo on tiedet­ty kauan, mut­ta nyt on kehitet­ty taloudel­lis­es­ti toimi­va keino hyö­dyn­tää sitä. Tämä on tekemässä Yhdys­val­loista öljyn suh­teen omavaraisen samal­la kun se on laskenut maakaa­sun hin­nan mur­to-osaan entis­es­tä. Hal­pa maakaa­su on syr­jäyt­tänyt huo­mat­ta­van määrän kivi­hi­iltä ener­gian tuotan­nos­sa. Kos­ka maakaa­su­voimalan hiilid­iok­sidipäästöt ovat alle puo­let kivi­hi­ilivoimalan päästöistä suh­teutet­tuna voimalaitok­sen tuot­ta­maan sähköön, liuskekaa­su aut­taa Yhdys­val­to­ja pääsemään oikeas­t­aan itses­tään ilmas­to­tavoit­teisi­in. Lois­to­jut­tu siis ilmas­ton kannal­ta? Jat­ka lukemista “Ilmastopoli­ti­ik­ka (5): Vähen­tääkö vai lisääkö liuskekaa­su hiilidioksidipäästöjä?”

Ilmastopolitiikka (4) Liian isot taloudelliset intressit

Jos maail­man fos­si­iliset varan­not, jot­ka Bill McK­ibbenin mukaan siis ovat noin 27 biljoo­nan dol­lar­in arvoisia, oli­si­vat maail­man yhteistä omaisu­ut­ta, tämä olisi rahas­sa vain noin 2700 euroa henkeä kohden. Olisi täysin real­is­tista, että me kaik­ki yhteisel­lä päätök­sel­lä jät­täisimme tuos­ta 80 % käyt­tämät­tä. Se ei todel­lakaan olisi jär­jet­tömän suuri uhraus maa­pal­lon pelastamiseksi.

Ongel­ma syn­tyy siitä, että ener­giavaran­to­jen omis­tus on keskit­tynyt jät­timäisik­si omaisuuk­sik­si joillekin yri­tyk­sille ja val­tioille. Jat­ka lukemista “Ilmastopoli­ti­ik­ka (4) Liian isot taloudel­liset intressit”

Ilmastopolitiikka (3) Vaikutusten pitkä viive

Toinen syy, mik­si ilmas­ton­muu­tok­seen on niin vaikea tart­tua, on että toimen­piteet vaikut­ta­vat vuosikym­menten viipeel­lä. Lähivu­osikym­menten ilmas­ton­muu­tos on pääosin jo aiheutet­tu. Päätök­sen­tek­i­jöi­den tulisi saa­da tulok­sia vuo­den tai vähin­tään nyt neljän vuo­den sisäl­lä. Juuri nyt var­maankin Fil­ip­pi­ineil­lä on suur­ta kan­na­tus­ta tiukem­malle ilmastopoli­ti­ikalle, mut­ta armo­ton tosi­a­sia on, että vaik­ka koko maail­ma muut­taisi käyt­täy­tymistään tänään, Fil­ip­pi­inien kohtalona on kär­siä voimis­tu­vien hir­mumyrsky­jen riskistä lähivu­osikym­meninä. Tilanteen huonone­m­i­nen alka­isi hidas­tua vas­ta pitkän ajan kuluttua.

Hitaasti pahenevat tren­dit ovat vaar­al­lisimpia, sanoi tilas­toti­eteen pro­fes­sori­ni Leo Törn­qvist. Koskaan ei ole oikea aika reagoi­da niihin, vaik­ka syyt ja seu­rauk­set tun­net­taisi­in. Aina on jokin akuutimpi kri­isi pääl­lä. Juuri nyt Suomen ja Euroopan talousongelmia käytetään veruk­keena tin­kiä ilmastopoli­ti­ikan tavoit­teista, lykätä toimia parem­pi­in aikoi­hin. Jat­ka lukemista “Ilmastopoli­ti­ik­ka (3) Vaiku­tusten pitkä viive”

Ilmastopolitiikka (2) Yhteismaan ongelma

Viisas maanvil­jeli­jä käyt­tää omis­ta­maansa laidun­maa­ta tehokkaasti mut­ta ei ylitä rajaa, jol­la ylilaidun­t­a­mi­nen kään­tää maan tuo­ton lasku­un. Toisin on asia yhteis­maan kohdal­la. Yhteinen etu vaatisi edelleen, ettei laidun­maan kan­tokykyä ylitetä, kos­ka se köy­hdyt­tää lop­ul­ta kaikkia. Kuitenkin yksit­täisin kar­jankas­vat­ta­jan kan­nat­taa lisätä kar­jansa määrää, kos­ka se lisää hänen tulo­jaan. Hait­ta ylilaidun­tamis­es­ta koituu kaikille, mut­ta tulot siitä tule­vat hänelle itselleen ja vain hänelle. Sik­si hänen kan­nat­taa syyl­listyä ylilaidun­tamiseen ja toivoa samal­la, että muut eivät toi­mi samoin. Kaikkien muidenkin yhteis­maan osakkaiden kan­nat­taa toimia samoin. Jos joku päät­tää olla vas­tu­ulli­nen, hänen tulon­sa pienenevät pienem­män kar­jan vuok­si, mut­ta silti hän joutuu kär­simään muiden ahneud­es­ta. Lop­putu­lok­se­na on yhteis­maan ylilaidun­t­a­mi­nen ja kaikkien kär­simät tap­pi­ot. Yhteis­maan osakkaat pelas­taa katas­tro­fil­ta kyky sopia laidun­tamisen rajoista ja osakasko­htai­sista kiintiöistä. 

Tyyp­illi­nen esimerk­ki yhteis­maan ongel­mas­ta on maail­man merien kalakan­to­jen uhkaa­va rom­ah­dus ylikalas­tuk­sen seu­rauk­se­na. Van­ha ylevä peri­aate, merten vapaus, on koi­tu­mas­sa koko ihmiskun­nan vit­sauk­sek­si muiden vit­sauk­sien joukkoon.

Ihmiskunnal­ta on täysin irra­tionaal­ista riskeer­a­ta tule­via elämän edel­ly­tyk­siä pilaa­mal­la ilmake­hää. Päästö­jen vähen­tämi­nen on huo­mat­tavasti halvem­paa kuin seu­rauk­sista kär­simi­nen. Jos ihmiskun­nal­la olisi yksi val­is­tunut johta­ja tai toimi­val­tainen maail­man­hal­li­tus, olisi ajat sit­ten päätet­ty ryhtyä voimakkaisi­in toimi­in ilmas­ton­muu­tok­sen tor­ju­misek­si. Jat­ka lukemista “Ilmastopoli­ti­ik­ka (2) Yhteis­maan ongelma”

Ilmastopolitiikka (1)

Olen laa­ti­mas­sa vähän pidem­pää kir­joi­tus­sar­jaa ilmastopoli­ti­ikas­ta mah­dol­lis­es­ti myöhem­min julka­istavak­si. Julkaisen use­am­man kir­joituk­sen reposteltavak­si. Kos­ka tarkoituk­seni on hah­motel­la ilmastopoli­ti­ikan keino­ja, en toivoisi lop­u­ton­ta keskustelua siitä, onko koko ilmiötä ole­mas­sa. Sitä keskustelua varten on lukuisia siihen parem­min keskustelu­pal­sto­ja Suo­mi 24-pal­stas­ta alka­en. Tässä kir­joi­tus­sar­jas­sa lähtöko­htana on, että ilmas­ton­muu­tos on tieteelli­nen tosi­a­sia ja keski­tytään siihen, mitä sille on mah­dol­lista tehdä. 

Ilmas­ton­muu­tos on ylivoimais­es­ti suurin haaste maail­man­taloudelle ja teol­lisu­us­maid­en elämän­muodolle. Joku voi sanoa, että köy­hyys, malar­ia, HIV, kehi­tys­maid­en lap­sikuolleisu­us tai nais­ten ase­ma jyrkän islamis­min mais­sa ovat ongelmi­na pahempia. Näitä kysymyk­siä voi pitää ilmas­ton­muu­tostakin tärkeäm­pänä, mut­ta ne eivät haas­ta elämän­muo­toamme samal­la taval­la kuin ilmas­ton­muu­tos haas­taa. Esimerkik­si HIV:in tor­jun­ta, olkoon kuin­ka tärkeää ja vaikeaa hyvän­sä, ei edel­lytä suuria mullis­tuk­sia maail­man­taloudessa. Ilmas­ton­muu­tos on suurin haaste, kos­ka se on pakko pysäyt­tää ja kos­ka sen pysäyt­tämi­nen vaatii suuria muu­tok­sia talouteen ja elämän­ta­paan. Jat­ka lukemista “Ilmastopoli­ti­ik­ka (1)”

Ilmastopolitiikassa huomio fossiilisten tarjontaan.

Liuskekaa­su syr­jäyt­tää Yhdys­val­lois­sa  kivi­hi­iltä ja näin Yhdys­valat pääsee päästö­jen vähen­nys­tavoit­teeseen­sa. Hyvä?

Har­mi vain, että tämä on alen­tanut kivi­hi­ilen hin­ta niin, että sen käyt­tö vas­taavasti lisään­tyy muual­la maail­mas­sa, myös Suomes­sa ja esimerkik­si kuulem­ma Jyväskylässä.

Samal­la taval­la on vaikut­tanut ben­san kulu­tuk­sen alen­tu­mi­nen teol­lisu­us­mais­sa. Se on laskenut öljyn hin­taa (siitä mitä se muuten olisi) ja näin tehnyt tilaa autoilun lisään­tymiseen muual­la. Jat­ka lukemista “Ilmastopoli­ti­ikas­sa huomio fos­si­ilis­ten tarjontaan.”