(Jatkan ilmastopolitiikkaa koskevaa sarjaa päästökaupan tarkastelulla)
Taloustieteen kannalta ensimmäiseksi mieleen tuleva keino vähentää hiilidioksidipäästöjä kustannustehokkaasti on asettaa niille niiden haitallisuutta vastaava vero. Pitää vain sopia, kuinka suuri haitta hiilidioksiditonnista syntyy ja sisäistää tämä ulkoinen kustannus hintaan verottomalla päästöjä.
Ilmastopolitiikan välineeksi on kuitenkin valittu hiilidioksidiveron serkku, päästökauppa. Se on tähän tarkoitukseen vähän erikoinen valinta, koska päästöoikeuskauppa (cap and trade) sopii parhaiten tilanteisiin, jossa päästöstä aiheutuva haitta on voimakkaasti epälineaarinen. Pienistä päästöistä ei ole juuri haittaa, mutta jonkin tietyn kynnysarvon jälkeen haitat kasvavat jyrkästi. Näin on laita vaikkapa yksittäiseen järveen kohdistuvien ravinnepäästöjen kohdalla. Pienistä ravinnepäästöistä ei ole suurta haittaa, mutta yli kriittisen rajan noustessaan ravinnepäästöt johtavat leväkukintoihin ja happikatoon tuhoten ehkä elämän koko järvessä. Tällöin on järkevää päättää, montako tonnia vaikkapa typpeä järveen saa päästää ja huutokaupata tämä päästömäärä halukkaiden kesken. Jatka lukemista “Onko päästökauppa epäonnistunut? (1) Vero vai päästökauppa?”