Tekijä: Osmo Soininvaara

Miksi subventoitu ydinvoimala ei edelleenkään ole hyvä ratkaisu

Luulin jo, että Kai Mykkäsen aja­tus pan­na sähkönku­lut­ta­jat sub­ven­toimaa ydin­voimaa olisi kuol­lut ja kuopat­tu ener­gia-alan asiantun­ti­joiden tyr­mät­tyä sen jok­seenkin yksimielis­es­ti, mut­ta tämän päivän Hesaris­sa yhteiskun­ta­suhde­jo­hta­ja Jami Arvola For­tu­mista yrit­tää herätel­lä aja­tus­ta henki­in uudestaan.

Ker­rataan nyt vielä. Jos yritämme puut­tua markki­noi­hin tasoit­taak­semme sähkön hin­nan vai­htelua, viemme kan­nat­tavu­u­den halvem­mil­ta markki­nae­htoisil­ta ratkaisuil­ta, ja lop­ul­ta kaik­ki kärsivät.

Kai Mykkäsen perustelu oli, että Suomeen tarvi­taan sähköstä vetyä valmis­tavia elek­trolyy­sere­itä, jot­ka halu­a­vat tasaista sähkön hin­taa, kos­ka ne halu­a­vat olla pääl­lä jatku­vasti. Vedyn valmis­tuk­sen ohel­la on kyse teol­lisu­u­den sähköistämis­es­tä, mut­ta käytetään esimerkkinä elektrolyyseriä.

Ajatuk­sen voi eristää niin, että mitä sähkö­markki­noille vaikut­taisi, jos For­tum rak­en­taisi 1000 MW:n ydin­voimalan ja jokin toinen yri­tys sen viereen 1000 MW:n elek­trolyy­serin. Kaik­ki ydin­voimalan tuot­ta­ma sähkö menisi tuo­hon naa­pu­ri­ton­til­la ole­vaan eletrolyy­seri­in. Jos ydin­voimalal­la ei olisi suun­nitel­tu­ja ja suun­nit­telemat­to­mia huoltokatko­ja, tästä yksiköstä ei tarvit­sisi johtaa edes yhdysjo­htoa val­takun­nan verkkoon. Kut­sun tätä yksikköä yri­tys­parik­si. Jat­ka lukemista “Mik­si sub­ven­toitu ydin­voimala ei edelleenkään ole hyvä ratkaisu”

AB-lippu helsinkiläisille 40 €/kk

Helsin­gin kan­takaupun­gin sisäiset matkat joukkoli­iken­teel­lä ovat kohtu­ut­toman kalli­ita. Ratikkalipun hin­ta ylit­tää kus­tan­nuk­set selvästi. Viimek­si kuule­mani yhden nousun keskikus­tan­nus ratikalla on 1,20 euroa. Ker­tal­ip­pu mak­saa 3,20. Tuo hin­ta on lyhyessä ajas­sa liki kaksinkertaistunut.

HSL:n hin­noit­telu on johtanut siihen, että kah­den hen­gen ollessa liik­keel­lä tak­si­mat­ka tulee ratikka­matkaa halvem­mak­si. Tämä ei ole vielä johtanut taksin käytön mit­tavaan kasvu­un, mut­ta paljon on matkus­ta­jia siir­tynyt ratikoista skuutteihin.

HSL:ssä muut kun­nat kuin Helsin­ki ovat halun­neet tasa­ta lipun­hin­to­ja seudul­la, mut­ta kos­ka ne eivät halua mak­saa enem­män, tasaami­nen on tarkoit­tanut lähin­nä lyhyi­den matko­jen hin­nan kasvua eikä pitkien hin­nan alen­tu­mista. Jat­ka lukemista “AB-lip­pu helsinkiläisille 40 €/kk”

Miksi luova tuho on palkkaeroja tehokkaampi

Kun kir­joitin täl­lä blogilla, että palkanko­ro­tuk­set lisäi­sivät luo­van tuhon kaut­ta tuot­tavu­u­den kasvua, min­ul­ta kysyt­ti­in, mik­si tuot­tavu­u­den nousu­un tarvi­taan luo­vaa tuhoa, eikö riitä, että tuot­tavampi työ­paik­ka mak­saa korkeam­paa palkkaa ja imuroi näin työvoiman huono­tuot­toi­sista työpakoista.

Jonkin täy­den kil­pailun kitkat­tomas­sa ideaal­i­mallis­sa se riit­tää, mut­ta todel­lises­sa maail­mas­sa ei riitä.

Pääsyynä on kit­ka. Ihan pienet palkkaerot eivät riitä työ­paikan vai­h­toon.  Tärkein syy Suomes­sa johtuu siitä, että työ­paikan vai­h­t­a­mi­nen edel­lyt­tää usein muut­toa työn perässä toiselle paikkakun­nalle tai toiselle puolelle kaupunkia.  Se mak­saa ja on muutenkin vaival­loista. Joskus täy­tyy myös koulut­tau­tua, ja se vas­ta mak­saakin, mut­ta on pakko, jos van­ha työ­paik­ka menee alta pois. Eikä pidä väheksyä kotiseu­tu­rakkaut­ta, las­ten leikki­tovere­i­ta ja mukavia naa­pure­i­ta. Jat­ka lukemista “Mik­si luo­va tuho on palkkaero­ja tehokkaampi”

Matalapalkkatuki ja työn tuottavuus

Roope Uusi­ta­lo kom­men­toi kir­joi­tus­tani, jos­sa sanoin korkei­den palkanko­ro­tusten edis­tävän työn tuot­tavu­u­den nousua, kos­ka ne edis­tävät luo­vaa tuhoa. Hän huo­maut­ti, että enkö ole kir­jas­sani Täystyöl­lisyy­teen ilman köy­hyyt­tä esit­tänyt pien­ten palkko­jen sub­ven­toin­tia ja eikö tämä ole ris­tiri­idas­sa nyt esit­tämäni kanssa.

Uusi­talon kom­ment­ti tuli kuin tilauk­ses­ta, kos­ka olin harkin­nut tuon ris­tiri­idan käsit­telemistä itsekin, mut­ta laisku­ut­tani lykän­nyt sitä aina vain.

Itse asi­as­sa olen esit­tänyt mata­la­palkkatukea jok­seenkin kaikissa kir­jois­sani vuo­den 1986 jäl­keen, eri­tyisen pain­okkaasti kir­jas­sa Hyv­in­voin­ti­val­tion eloon­jäämisop­pi, jos­ta sain Pro Oecono­mia ‑palkin­non. Se on myös perus­teenani kan­nat­taa pien­tä perustuloa.

Sol­i­daari­nen palkkapoli­ti­ik­ka todel­lakin edis­tää tuot­tavu­u­den kasvua. Tästä saimme hyvää näyt­töä 1980-luvul­la, jol­loin palkanko­ro­tuk­set ajoi­vat Suomes­ta pois tek­sti­ili­te­ol­lisu­u­den tehden näin tilaa tuot­tavam­mille työpaikoille.

Tämä oli edullista kansan­taloudelle, mut­ta ei kaikille työ­paikansa menet­täneille. Moni jou­tui luop­umaan omakoti­talostaan ja muut­ta­maan Van­taalle vuokrakak­sioon. Parem­pi palk­ka ei riit­tänyt kus­tan­ta­maan ero­tus­ta. Mut­ta kansan­talous kiit­ti ja val­tio vero­tu­lo­jen saa­jana. Jat­ka lukemista “Mata­la­palkkatu­ki ja työn tuottavuus”

Palkankorotukset nostaisivat tuottavuutta

Olen yleen­sä ollut ammat­tiy­hdis­tys­li­ik­keen kanssa eri mieltä  talous­poli­it­ti­sista lin­jauk­sista. Min­ulle he näyt­täy­tyvät lyhyt­näköis­es­ti ahneena porukkana, joka halu­aa syödä viimeisetkin siemen­pe­runat. Urho Kekkosen kysymyk­seen ”Onko maal­lamme malt­tia vauras­tua” he vas­taisi­vat olankohautuksella.

Nyt olen yllät­täen kallis­tu­mas­sa palkkakysymyk­sessä ay-liik­keen kan­nalle. Voisi olla maamme talouden kannal­ta viisas­ta nos­taa palkko­ja tun­tu­vasti inflaa­tio­ta nopeam­min – ja inflaa­ti­olle tarkoi­tan tässä euroalueen inflaa­tio­ta, kos­ka se on oikea mit­tari kil­pailukyvyn kannal­ta. Eri asia on, onko se läh­eskään kaikkien palka­nsaa­jien lyhyen aikavälin edun mukaista, mut­ta tästä lopuksi.

Kun ihme­tel­lään, mik­si tuo­tavu­u­den kasvu on Suomes­sa lop­punut, kuu­lun niihin, joiden mielestä ongel­ma on luo­van tuhon puut­teessa. Kun huono­tuot­toiset työ­paikat eivät kaadu, uusia ja parem­pia ei voi nous­ta tilalle. Jat­ka lukemista “Palkanko­ro­tuk­set nos­taisi­vat tuottavuutta”

Yleisradion alasajo on hallituksen pahimpia toimia

Istu­van hal­li­tuk­sen kauaskan­toisimpia aikaansaan­nok­sia on Yleis­ra­dion pakot­ta­mi­nen supis­ta­maan toim­intaansa. Nyt pois­tuu 309 työ­paikkaa ja jatkoa seu­raa keväällä.

Perus­suo­ma­lais­ten käyt­tämistä puheen­vuoroista selviää, ettei tässä ole kyse niinkään säästöistä, vaan halus­ta vähen­tää fak­tapo­h­jaista tiedonväl­i­tys­tä ja tehdä sitä kaut­ta tilaa toisen­laiselle tiedonväl­i­tyk­selle, sel­l­aisel­la, joka nos­ti Trumpin val­taan. Samal­la tilaa tulee Venäjän infor­maa­tio­vaikut­tamiselle, mikä var­maankin on taha­ton seuraus.

Suo­mi on pieni kielialue. Sik­si tääl­lä tarvi­taan henkeä kohden enem­män rahaa laadukkaan jour­nal­is­min takaamisek­si kuin vaikka­pa Bri­tan­ni­as­sa. Mut­ta se kannattaa.

En väitä, ettei Yleis­ra­dion talouden­pidos­sa olisi mitään arvosteltavaa, mut­ta siitä ei tässä jät­tileikkauk­ses­sa ole kyse.

Todet­takoon, että laatu­jour­nal­is­min tukah­dut­ta­mi­nen kuu­luu ääri­oikeis­ton pelikir­jaan kaikkial­la, niin USA:ssa, Unkaris­sa kuin Venäjäl­läkin. Perus­suo­ma­laisia ymmär­rän, tämähän menee niin kuin he ovat suun­nitelleet, mut­ta kokoomus­ta ihmettelen.

Kohtuulliset tullit lisäisivät taloudellista turvallisuutta

Tuen talous­poli­it­ti­sis­sa kysymyk­sis­sä yleen­sä talous­teo­ri­an val­tavir­taa, mut­ta suh­teessa täy­del­liseen vapaakaup­paan koen itseni toisi­na­jat­teli­jak­si. Minus­ta maail­mas­ta tulisi parem­pi, jos kan­sain­välistä kaup­paa hie­man jar­rutet­taisi­in kohtu­ullisil­la tulleil­la. Tämän sanomi­nen ääneen on nyt vähän vaikea­ta, kos­ka tulen herkästi sotke­tuk­si Trumpin ajatteluun.

Talous­teo­ri­an mukaan päät­te­ly menee niin, että mitä pienem­mät ovat kau­pan esteet, sitä parem­min suh­teel­lisen edun peri­aate pystyy toteu­tu­maan ja sitä korkeam­mak­si taloudelli­nen hyv­in­voin­ti kasvaa.

Tämä on sinän­sä tot­ta, mut­ta ajatuk­ses­sa on se vika, että se tekee maail­man­taloud­es­ta hyvin haavoit­tuvan. Kau­ni­isti san­ot­tuna se lisää keskinäis­ri­ip­pu­vu­ut­ta, jota ere­hdyt­ti­in joskus pitämään jopa rauhan edistäjänä.

Kovin pitkälle menevän työn­jaon ikävät seu­rauk­set nähti­in korona-aikana, kun Kiinan talous yski ja Euroopas­sa oli yhtäkkiä pulaa jopa lääkkeistä. Rauhaakaan tämä keskinäis­ri­ip­pu­vu­us ei edis­tänyt, kos­ka Venäjä las­ki, ettei EU voi tul­la Ukrainan tuek­si, kos­ka on niin riip­pu­vainen venäläis­es­tä maakaasusta.

Nyt olemme paljon riip­pu­vaisem­pia Kiinas­ta kuin Venäjän fos­si­iliener­gias­ta. Kiina tulee käyt­tämään tätä riip­pu­vu­ut­ta län­si­mai­ta vas­taan. Se on tätä ase­maansa rak­en­tanut määräti­etois­es­ti. Olemme olleet Euroopas­sa hie­man sin­isilmäisiä. Jat­ka lukemista “Kohtu­ulliset tul­lit lisäi­sivät taloudel­lista turvallisuutta”

1990-luvun laman pitkät jäljet

Syksyl­lä ilmestyi Jari Elo­ran­nan ja Roope Uusi­talon toimit­ta­ma kir­ja  suo­ma­lai­sista talouskri­i­seistä 1860-luvul­ta nykypäivään nimeltään Ankarat ajat. Kymme­nessä artikke­lis­sa käy­dään läpi talouskri­ise­jä vuosien 1867–68 nälän­hädästä 2020-luvun koron­akri­isi­in ja Ukrainan sotaan.

Min­un kannal­tani mie­lenki­in­toisin oli Aal­to-yliopis­ton talousti­eteen­laitok­sel­la työsken­tele­vien pro­fes­sorien Kris­ti­ina Hut­tusen ja Mat­ti Sarvimäen artikke­li 1990-luvun laman pitkät jäl­jet. Näkökul­maani saat­taa tietysti vaikut­taa se, että toimin vierail­i­jana Aal­to-yliopis­to talousti­eteen laitoksella.

Täl­lainen tutkimus kuu­luisi oikeas­t­aan sosi­aal­i­ti­etei­den alaan, mut­ta talousti­eteis­sä on viime aikoina kehitet­ty pseu­dosat­un­nais­tamiseen perus­tu­via menetelmiä kausali­teet­tien selvittämiseen.

Tässä tutkimuk­ses­sa sat­un­nais­t­a­mi­nen perus­tui siihen, että laman aikana moni työ­paik­ka lakkautet­ti­in kokon­aisuute­na, jol­loin yri­tyk­sen koko henkilökun­ta irti­san­ot­ti­in.  Ei tapah­tunut mitään irti­san­ot­tavien valikoi­tu­mista. Jat­ka lukemista “1990-luvun laman pitkät jäljet”

Inflaatiovakauttaja olisi epäjohdonmukainen osa eläkejärjestelmää

Voi olla perustel­tua alen­taa eläkkei­den ostovoimaa, jot­ta eläke­jär­jestelmä ei olisi niin epäoikeu­den­mukainen sukupolvien välil­lä, mut­ta esitet­ty inflaa­tio­vakaut­ta­ja on aivan epäjo­hdon­mukainen viritelmä, kos­ka eri tavoin ajoit­tuvat mut­ta lop­ul­ta yhtä suuret hin­to­jen ja palkko­jen nousut alen­ta­vat eläkkei­den ostovoimaa aivan sat­un­nais­es­ti. Vakaut­ta­ja astuu peli­in, jos jon­akin vuon­na hin­nat nou­se­vat palkko­ja nopeam­min ja alen­nus olisi pysyvät, vaik­ka seu­raa­vana vuon­na palkat kuroisi­vat eron kiin­ni. Näin­hän on viime aikoina tapahtunutkin.

Jos käy näin:

Hin­nat     palkat

1 v.             6              2
2.v.             2              6

eläkkei­den ostovoima las­kee pysyvästi, mut­ta ei laske. jos

Hin­nat     palkat

1 v.             4              4
2.v.             4              4

Eikö sitä nyt voisi päät­tää, kuin­ka paljon eläkkei­den ostovoimaa alen­netaan, eikä pan­na tämän nopan­heiton varaa?

KORJAUS:

Olin kir­joit­tanut tuon tek­stin liian hätäis­es­ti ennakkoti­eto­jen perus­teel­la. Esi­tyk­sessä tuo inflaa­tio­vakaut­ta­ja on kir­joitet­tukin niin, että yhden vuo­den kuop­pa ei sitä laukaise vaan kah­den vuo­den. Jos hin­to­jen nousu ylit­tää palkko­jen nousun kah­den vuo­den aikana, eläkkei­den reaaliar­voa las­ke­taan. (Tämä on san­ot­tu vähän mon­imutkaisem­min, mut­ta sitä se tarkoit­taa) Kuitenkin ideana on, että jos reaali­palkat oskil­loi­vat niin, ett­tä ne ovat ker­ral­laan miinuk­sel­la kah­den vuo­den ajan, eläkkei­den ostovoima ale­nee, vaik­ka reaali­palkat sen jäl­keen nousi­si­vat kuin­ka paljon hyvänsä.

Eikö voitaisi olla rehellisem­pi. Eläke­jär­jestelmän kestävyys­laskel­mat perus­tu­vat ole­tuk­seen jatku­vasti kas­vav­ista reaali­palkoista. En tiedä, mikä se oletet­tu reaali­palkko­jen kasvu­vauhti on, mut­ta olete­taan esimerkin omais­es­ti, että se olisi kak­si pros­ent­tia. Kun reaali­palkat nou­se­vat vähem­män, eläkkeitä leikataan, mut­ta leikkaus ote­taan takaisin, jos reaali­palkat otta­vat tuon kah­den pros­entin nopeudel­la nou­se­van trendin kiinni.

Miksi en kannata Mykkäsen ajatusta sähkönkuluttajien subventoimasta ydinvoimalasta

Olen itsekin aikoinaan pähkäil­lyt ongel­maa, jota Kai Mykkä­nen yrit­tää ratkaista sub­ven­toidul­la ydin­voimalal­la, jon­ka sub­ven­tion sähkön käyt­täjät maksaisivat.

Sähkön kysyn­tä ja tar­jon­ta on Suomes­sa jous­tam­a­ton­ta eli molem­mat reagoi­vat hin­taan laiskasti. Sen takia Suomes­sa tarvi­taan suuria hin­tavai­htelu­ja sopeut­ta­maan kysyn­tää ja tar­jon­taa toisiinsa.

Pähkäilin aikanaan, että kulut­ta­jien kan­nat­taisi muo­dostaa osu­uskun­ta, jon­ka han­kkii huip­pu­voimaloi­ta leikkaa­maan hin­tapi­ikke­jä. Se mak­saa, mut­ta vielä enem­män mak­sa­vat nuo hin­tapi­ik­it. Niin aikakin luulin.

Osu­uskun­taa ei tietenkään perustet­taisi, vaan pystytet­täisi­in kap­a­siteet­ti­markki­na samaan tapaan kuin Venäjäl­lä.  Kulut­ta­jien mak­set­tavak­si sekin koi­tu­isi, kuten se koituu Mykkäsen ehdotuksessakin.

Ydinvoimala ei sovellu sähkönkulutusta tasaamaan

Mykkä­nen halusi kiin­nit­tää tämän tur­vaa­van kap­a­siteetin nimeno­maan ydin­voimaan, kun taas min­un ajatuk­se­nani oli antaa markki­noiden ratkaista. Markki­nat tuskin pää­ty­i­sivät ydin­voimaan, sil­lä tasaista tehoa tuot­ta­va ydin­voimala on huono tasaa­maan sään mukaan vai­htel­e­vaa sähkön­tuotan­toa. Jokin kiin­teiltä kus­tan­nuk­sil­taan hal­pa ja hel­posti säädet­tävä olisi luon­te­vampi – siis jokin, joka olisi läh­es ison ydin­voimalan vas­tako­h­ta. Jat­ka lukemista “Mik­si en kan­na­ta Mykkäsen aja­tus­ta sähkönku­lut­ta­jien sub­ven­toimas­ta ydinvoimalasta”