Minun oli tarkoitus kirjoittaa kuuntelemistani kirjoista, mutta muistelmieni tekeminen kaappasi sen ajan. Nyt muistelmat ovat valmiit, joten kirjoitan joistakin kuuntelemistani, en kaikista niissä kymmenistä, joita olen kuunnellut.
Sadan vuoden yksinäisyys kuuluu klassikoin, joka minulta on vain jostain syystä jäänyt lukematta. Sain sen kuunneltua pari viikkoa sitten.
Ensin varoitus: kirjaa ei kannata kuunnella vaan lukea, ainakin jos on niin huono nimimuisti kuin minulla. Kirjan henkilögalleria on jokseenkin runsas ja henkilöt ovat hyvin saman nimisiä, koska nimet kulkevat suvussa.
Hyvän kirjan tuntee siitä, että ajastusmaailma siirtyy kirjan kirjan virittämään todellisuuteen. Näin minulle kävi, vaikka kirja itsessään on täysin epärealistinen. En tiedä, miksi tätä tyylisuuntaan pitäisi kutsua, kyse on täysin mielikuvituksellisesta kerronnasta, jossa ei ole realismista häivääkään. Tavallaan se on greisiä huumoria, mutta kuitenkin juoneltaan varsin traaginen. Ja hyvin koukuttava.
Kirja kertoo kuvitteellisen Macondon kylän perustamisen, kukoistuksen ja tuhoutumisen tarinan. Sen jälkisanoissa kääntäjä Matti Rossi kertoo Macondon olevan kuuluisin Kolumbian kylistä, mikä on hyvä saavutus, koska koko kylää ei ole olemassa. Kirjailija Gabriel García Márquez on kansallissankarin asemassa Kolumbiassa.
Tarina on niin monipuolinen, etten ryhdy sitä mitenkään kuvaamaan. Siinä toistuvat ihmeelliset kaiken tietävät mustalaiset, tai oikeastaan yksi yliluonnollisia kykyjä omaava mustalainen, jonka puheet saivat aikaan koko tarinan, jatkuvat sodat liberaalien ja konservatiivien välillä, sankarieversti, joka oli oikeastaan aika hullu, ulkomaisomistuksessa oleva banaaniplantaasi ja sen väärinkäytökset, sotilasdiktatuurin kyky muuttaa historiaa ja kieltää tapahtumia ja vaikka mitä.
Jos et ole vielä lukenut, lue.
> En tiedä, miksi tätä tyylisuuntaan pitäisi kutsua, kyse on täysin mielikuvituksellisesta kerronnasta, jossa ei ole realismista häivääkään.
Sana tuolle taitaa olla “maaginen realismi”. Garcia Marquezia pidetään yleensä yhtenä tuon genren kuuluisimpia esimerkkejä.
Muistelmista; oletko edelleen samaa mieltä että Soklin fosfaattiesiintymän kaivosoikeuksien myynti norjalaisille oli Suomen taloushistorian suurin virhe? Meinaan, kun saatiin ilmaiseksi takaisin, eikö ollut oikein hyvä kauppa?