Moni on innostunut pääministeripelistä niin, että katsoo järkeväksi äänestää vain kolmea suurinta puoluetta. Moni vihreiden kannattaja on ilmoittanut äänestävänsä demareita, koska ei halua Petteri Orposta pääministeriä. Onko tämä järkevää?
Hallituspohjan päävaihtoehtoja on kolme sinimusta, punamusta ja sinipuna. Aika moni taktinen äänestäjä pitää näistä sinipunaa selvästi parempana kuin kahta perussuomalaisiin nojaavaa kokoonpanoa. Jos haluaa punamustaa tai sinimustaa, ei kannata lukea eteenpäin.
Kokoomuksesta johtuvista syistä vasemmistoliitto ei taida mahtua sinipunaan, mutta kysykää kokoomuslaisilta. Jos taktiset äänestäjät heikentävät vihreitä demareiden hyväksi, he heikentävät samalla sinipunan todennäköisyyttä, koska vihreistä voi tulla hallitukseen kykenemätön puolue.
Kokoomus ja demarit eivät tule saamaan yhdessä enemmistöä. Sinipunaan tarvittaisiin silloin ruotsalaisia ja kristillisiä ja mitä noita seuraavassa eduskunnassa onkaan. Vahvasti porvarienemmistöiseen hallitukseen demareiden on vaikea mennä äänettömäksi yhtiömieheksi. Silloin punamusta vaihtoehto alkaa houkuttaa. Taktinen äänestäjä onkin taktikoinut omaa tahtoaan vastaan.
Mitä isompi on vihreä eduskuntaryhmä, sitä epätodennäköisempää on, että perussuomalaiset otetaan hallitukseen ja päinvastoin.
Sillä, mikä puolue saa pääministerin paikan, on tietysti suuri symbolinen vaikutus, mutta politiikan sisällön kannalta keskeistä on hallituksen koko koostumus. Pääministeripuolue ei saa valtiovarainministerin paikkaa.
Aika huonot kortit vihreillä jos tämä on se myyntivaltti. Ehkä olisi kannattanut osallistua poliittiseen keskusteluun vaalikaudella, kun oli jokin merkittävä asia esillä. Jos ministeritkin ovat EOS aina kun ihan oikea asia on esillä, niin ei ihme että ihmiset etsivät muualta sellaisia jotka näyttävät edes omaavan mielipiteen, oli se mikä tahansa. Kuten persut, Harkimo tai republikaanit näyttävät, niin pelkästään se että päivästä toiseen julkisuudessa toistaa sanomaansa saa ihmiset lopulta vakuuttuneeksi että se on totta ja heitä kannattaa äänestää. Ja se on nyt helpompaa kuin koskaan, kun yksittäisellä henkilöllä voi olla käytännössä oma radio ja tv-kanava sosiaalisessa mediassa. Vihreiden näkymättömyys kaikessa saa ajattelemaan, ettei vihreät välitä taikka osaa ja ovat siksi aina hiljaa. Ville Niinistö osallistui ja haastoi julkisuudessa, nykyinen johto on ajanut kaiken alas. Ei voi olla kadoksissa koko vaalikautta ja sitten ilmestyä vaaleihin. Jos ei puolusta sitä mitä on luvannut, niin miksi ihmiset eivät kääntäisi selkäänsä? Ihan kuin joku itseään kovana pelaajana pitävä ei käy treeneissä, mutta vaatii aina peleissä avauksen paikkaa. Kuka tykkää sellaisista?
Itse taktikoin äänestämällä RKP:tä. Näin saadaan liberaali porvaripuolue sinipunahallitukseen.
Onpa vaan aika tiukassa esim Hgissä ylimääräinen edustajapaikka RKPlle. Itsekin katsoin tuota vaihtoehtoa, mutta taisi olla useampi prosenttiyksikkö mitä kannatusta olisi pitänyt tulla lisää, että lisäpaikka olisi herunut. Kun enemmistöä ei muodosteta äänillä vaan edustajilla.
Ihmiset ovat aina äänestäneet tavoitellen tiettyä lopputulosta sen sijaan että äänestäisivät parhaimmaksi kokemaansa ehdokasta tai puoluetta.
En ole tainnut koskaan äänestää ehdokasta, johon tunnen eniten emotionaalisaatteellista vetoa. Sen sijaan olen pyrkinyt vaikuttamaan mahdollisimman paljon toteutuvaan käytännön politiikkaan.
Taktinen äänestäminen on uussana, jolla pyritään vaikuttamaan äänestäjien äänestyskäyttäytymiseen. Todellisuudessa kysymyksessä on ikivanha ilmiö.
nämä taitaa olla puoli-ällöttävät vaalit minulle. tosin vihreiden valinta on helppoa tällä kertaa.
vaikka syitä on useita, mutta yhdeksi merkittäväksi syyksi on tullut tuon ison kolmikon torjuminen. eli jos ajatellaan isot puolueet, eli perusuomalaiset, kokoomus ja sdp. ja pikkupuolueet, johon kuuluu myös keskusta tällä kertaa. niin haluan torjua isoja puolueita ja nähdä enemmän pikkupuolueita.
siniperus, punaperus vai sinipuna, kaikki kolme taitaa olla huonoja omilla syillään. sinipuna tuskin on katasrofi mutta ei ole uudistajakaan.
d’hondt pienine vaalipiirineen pönkittää isoja puolueita noin 2 prosenttiyksikköä lisää paikoista jos kannataus on noin 20%. vasemmistoliitto ja vihreät ovat riittävän korkealla että taktikointi näistä puolueista voi kostautua, eli pienet vaalipiirit ei syö paikkoja niin paljon. jonkin sortin uudistus paikoista pitäisi saada niin että paikkoja jaettaisiin kansallisen kannatuksen mukaan.
tämän oikeisto varmaan haluaa kuulla. vasemmistossakin käydään jotain taistelua ja haluan näpäyttää sdp:tä suuresti. sdp on näennäisesti vasemmistolainen, ja mikä on paras tapa näpäyttää tätä puoluetta, hmm.
jos gallup luvut toteutuu vaaleissa, niin ehdottaisin yhtenä vaihtoehtoja että pikkupuolueet ja keskusta menisi suosioilla oppositioon ja pakottaisi perussuomalaiset, sdp:n ja kokoomuksen pakkohallitukseen. tämä hirvistys ei tuskin saisi mitään aikaiseksi mutta kansahan äänesti tätä joten tätä annetaan. oppositiolla olisi kivaa heittää ns. mätiä hedelmiä neljä vuotta, ja olisi neljän vuoden jälkeen paljon mielenkiintoisemmat vaalit.
Mikä ihme on punamusta? Ei semmoista hallitusvaihtoehtoa ole olemassakaan.
Jos demarijjrgonian mukaan kokoomuksen ja persujen yhteishallitus on sinimusta, samalla logiikalla demarit persu ‑hallitus on punamusta.
Ohisalo sanoo etteivät Vihreät ole nykykannatuksellaan hallitukseen menossa. Mitä hyötyä äänestää oppositiopuoluetta?
tuli tässä pyöriteltyä python (ohjelmointikieli) scriptejä, ja huomasin kummalista suomen vaalipiireistä. d’hondt ei suosi niin paljon isoja puolueita mitä olin olettanut. pääsin jopa päätelmiinkin.
ilmeisesti isojen puolueiden pitää olla noin 2.5 kertaisia pienempiin verrattuna, niin silloin ne ns. jyrää. mutta ovatkin jotain 2.0 kertaisia, niin jyräys efekti ei olekaan niin suuri.
esim jos keskisuurein puoleen kannatus on 1000 pistettä, niin vertausluvut ovat 1000, 500, 333.3, jne. ja suuren kannatus on 2000 pistettä, niin vertausluvut ovat 2000, 1000, 666.7, 500, 400, jne. pointti on tuo 500, jos keskisuuri jää alle niin menettää paikan, mutta jos yli niin saa paikan.
nyt se päätelmä. jos olet vihreiden kannattaja ja suunnittelet kolmea isoa taktikointi syistä, niin sanon että matematiikka ei ole taktikoinnin puolella, plus vielä poliittiset syyt. vastavaa voi sanoa myös keskustan ja vasemmistoliiton kannatajille.
(kristillisdemokraateilla on hankalaa saada edes se yksi paikka niin joutuu miettii taktikointia).
Vihreitä on ollut vaali vaalilta tuskaisempi äänestää. Ei siksi, että vihreät olisivat olleet tekemässä vaikeita päätöksiä, vaan siksi, että on keskitytty vaikuttamaan ryhmältä joka haluaa hyviä ha moraalisesti oikeita asioita, ainakin omien sidosryhmien silmissä.
Politiikkaa siis on tehty.
Jopa helsinkiläisenä tuntuu siltä, että vihreiden asialista tursuaa joka suuntaan ja fokus katoaa. Jos luontoarvot ovat joskus listalla olleet, on selvää, että on tasa-arvoisinta keskittyä johonkin luontoa kivempaan, kuten jakopolitiikkaan ja sydäntä lähellä oleviin asioihin.
Politiikan tekoa sekin.
Vihreät arvot ovat tärkeitä. Siksi nyt tuntuu siltä, että on pakko äänestää muuta puoluetta, jotta joku tolkku ja linja puolueeseen on saatava. En osaa sanoa onko tämä Ohisalon ongelma — jotenkin tuntuu, että kun vihreä naiseus on Helsingissä kanava valtaan, on se myös varmin paikka puukottaa selkään lähintä siskoa… koska vihreällä naisella on aina avainrooli puolueessa. Mikä meistä feministeistä toki on osoitus arvokartan ja moraalin toimivuudesta.
Ongelma vain on, että joitain vuosia sitten tätä urapolkua saattoi toivoa pääsevänsä Helsingin pormestariksi tai haaveilla pääninisterin paikasta, nyt on tarjolla vain opposition ankarasti kimittävän tädin jakkaraa. Ja kenen vika se sitten on? Tyhmän ja kiittämättömän kansan?
Vihreä puolue tervehtyy sillä kun vaalien jälkeen sen liberaalisiipi, eli tavanomaiset epäillyt koko Viite mukaanlukien ei enää suostu menemään takaisin kaappiin seuraavia vaaleja odottelemaan, vaan perustaa eräänlaisen SPACin vallatakseen liberaalipuolueen, jonka libertaarisiipi samalla siirretään hellävaraisesti uuden puolueen nuoriso-osastoon kasvamaan.
Pluralismivajaus on Suomessa äitynyt jo niin pahaksi että se alkaa uhata jo kansallista yhtenäisyyttä, ja vakavasti otettavan liberaalipuolueen puuttuminen on sekä syy että seuraus. Tolkun ihmisten pitäisi tämä jo pystyä huomaamaan. Mutu-tuntumalla väittäisin että suurin osa niistä tolkun ihmisistä jotka asialle pystyisivät tekemään jotain löytyvät tällä hetkellä Vihreiden liberaalisiivestä hangaroundeineen.
Jos Kokoomus tai PS voittaa vaalit niin ainoa hallituspohja joka voi syntyä on sinimusta. Siihen ei Vihreää Liittoa oteta eikä RKP:tä.
PS:llä on niin kova hallituskiima että se nielee mitä tahansa Kokoomus sanelee. Maahanmuuttoasiat menee Kokoomuksen tahdon mukaan ja niin myös EU-asiat. PS:lle riittää että dieselvero ja pakkoruotsi poistetaan, mikään muu ei ole niin tärkeää heille kuin vanhat haisevat dieselautot ja ruotsalaisille kuonoon vetäminen.
Ainoa tapa estää punamustahallitus on äänestää demareita niin että siitä tulee suurin.
Hei, saisiko taas tänä vuonna suosituksia, ketä äänestää kussakin vaalipiirissä.
tuli tänään tehtyä tuo kansalaistottelemattomuus … eiku siis äänestys. ihan hirveä sääilma!
demaria ei lapusta löytynyt!
muistan joskus noin 20 vuotta sitten, että meneekö äänestää vai ei, ehkä menen. nyt oli päätös paljon helpompaa tuossa kissan ilmassa.
Ville Niinistön taannoinen twiitti taktisesta äänestämisestä on jo suorastaan hupaisa:
Tämä siis puolueelta jonka kontribuutio on postmodernin identiteettipolitiikan tuominen suomalaiseen poliittiseen todellisuuteen. Ei pitäisi tulla yllätyksenä että tämä tie johtaa “äänestäkää meitä, meillä on valtaa” ‑politiikkaan jonka hoi polloi nielee kohoineen päivineen. Sitäpaitsi, instagrammoituvinta poliitikkoa etsivät äänestäjät ovat luonnostaan liikkuvia, ja nyt virta käy vihreistä poispäin. Sitä niittää mitä kylvää.
Tolkummassa maassa pääministeri joka jo toisen kerran ennen vaaleja ilmoittaa osalle kansalaisista ettei hyväksy näiden valitsemia edustajia hallitusyhteistyöhön olisi hyvissä ajoin ja vähin äänin toimitettu muuttotappiokunnanjohtajaksi riittävän kauas kaikesta. Ei meillä, eikä Ruotsissa. Ruotsissa seuraukset näkyvät jo.
Asiaa sivuten, postmoderniin politiikkaan ja todellisuuskäsitykseen yleensä liittyvä lukusuositus: Lee McIntyre: Totuudenjälkeinen.