Suomi-areena: Pelastaako taide maailman?

Raati­huoneen­puis­ton lava 14.7. klo 15

Keskustelu kul­ki ajoit­tain lin­jal­la Jarkko Tont­ti vas­taan muut, eli Rosa Mer­iläi­nen, Jari Perk­iömä­ki, Maria Sil­ven­noinen ja Karin Taipale.

Tont­ti toisti mon­een ker­taan, että taidet­ta ei pidä alis­taa yhteiskun­nal­lisille tavoit­teille ja muut sanoi­vat, että taiteen on kan­net­ta­va vastuunsa.

Ton­tille on tul­lut trau­ma siitä, kuin­ka taide halut­ti­in alis­taa sosial­is­tisel­la val­lanku­mouk­selle 1970-luvun alus­sa. Näin tapah­tui, ja se oli masen­tavaa aikaa.

Eri­tyis­es­ti muis­tan laulun

“Ei syn­ny rakkaut­ta, ilman oikeutta;
ei oikeut­ta ilman taistelua;
ei tais­telua, ilman yhteistä rintamaa.”

Rakkaus siis vaatii, että ihmiset ryh­mit­tyvät toisi­aan vihaaviksi ryh­mit­tymik­si. Fantastista! 

Tont­ti olisi saanut lisää argu­ment­te­ja, jos olisi kat­sonut 1970-lukua kauem­mas, 1930-luvulle, jol­loin kult­tuurieli­it­ti oli hurah­tanut aivan toisen suun­taiseen äärim­mäisa­jat­telu­un. Ehkä tiet­ty mus­tavalkoisu­us on osa kulttuuria?

Tähän keskustelu­un halu­aisin sanoa kak­si asiaa

  • Jos et ole osa ratkaisua, olet osa ongelmaa.
  • Ihmisiä ei saa muut­ta­maan arvo­jaan asia-argu­menteil­la, mut­ta taiteen keinoin se voi onnis­tu­akin. Tässä tosin on ongel­mana se, että taiteen keinoin – eri­tyis­es­ti laulun keinoin –  voidaan ihmiset kään­nyt­tää myös tuke­maan sel­l­aista, mitä asia-argu­menteil­la ei voisi mitenkään perustel­la. Tässä 1970-luvun laul­uli­ike oli tehokas.

Kauneus vas­taan ekologi­nen kestävyys

Karin Taipale esit­ti, että arkkite­htu­urin ei tarvitse edis­tää silmää miel­lyt­täviä julk­i­sivu­ja, kos­ka ekologi­nen kestävyys on tärkeämpi tavoite.

Olisin kysynyt, jos olisin voin­ut, mis­tä tämä vas­takkainaset­telu: miten silmää vähem­män miel­lyt­tävät julk­i­sivut ovat vastuullisempia?

Arkkite­htikun­ta kammok­suu vaa­timus­ta ”kau­ni­ista” rak­en­tamis­es­ta, kos­ka ei halua tois­taa van­haa ja koetel­tua. Uut­takin laadukas­ta arkkite­htu­uria on, mut­ta on myös paljon uut­ta ja todel­la ikävän näköistä, enkä ymmär­rä, miten se huonos­ti suun­nitel­tu on olisi vas­tu­ullisem­paa. Siitä ei ole kauan, kun eräät raken­nus­li­ik­keet sääs­tivät jät­tämäl­lä arkkite­hdit pois suun­nit­teluista kokon­aan, kos­ka raken­nusarkkite­hti ja viivoitin riit­tivät hyvin julk­i­sivun suunnitteluun.

Joskus joku arkkite­hti sanoi, ettei kauneut­ta voi­da pitää arkkite­htu­urin arvona, sil­lä eihän kir­jal­lisu­udessakaan kaikil­la romaaneil­la ole onnelli­nen lop­pu. Jos ihmis­ten pitäisi elää siinä maail­mas­sa, jon­ka kir­jail­i­ja on loi­ht­in­ut, kan­nat­taisin onnel­lisia loppuja.

17 vastausta artikkeliin “Suomi-areena: Pelastaako taide maailman?”

  1. Arkkite­htu­uri on ankarasti kil­pail­tu markki­nae­htoinen palvelu­ala. Jos arkkite­htu­uri ei miel­lytä, vika on joko siinä että arkkite­htu­uria ei oikeasti arvoste­ta niin paljoa, että siitä oltaisi­in valmi­ita mak­samaan, tai sit­ten markki­noil­la on markki­navääristymiä. Todel­lisu­udessa toki sekä että.

    Markki­navääristymiä on kaupungis­sa ainakin kak­si. Ensim­mäi­nen on ulkois­vaiku­tuk­set: kivan näköi­nen talo tuot­taa hyö­tyä myös muille kuin raken­nut­ta­jalle itselleen, jol­loin ulkonäköön panos­te­taan vähem­män kuin olisi kokon­aisu­u­den kannal­ta kan­nat­tavaa. Toinen liit­tyy tar­jon­nan rajoit­tamiseen: kun ylivoimainen val­taosa raken­nuk­sen arvos­ta perus­tuu keinotekois­es­ti kaavoituk­sel­la ylläpi­det­tyyn niukku­u­teen, raken­nuk­sen fyy­sisil­lä omi­naisuuk­sil­la kuten ulkonäöl­lä tai vaik­ka ihan vaan rak­en­tamisen laadul­la on suh­teessa paljon pienem­pi rooli.

    Toisaal­ta niitä ikävän näköisiä huonos­ti raken­net­tu­ja talo­ja raken­netaan myös ihan skut­si­in jos­sa ei ole naa­pure­i­ta joi­hin ulkois­vaiku­tuk­set kohdis­tu­isi­vat eikä myöskään keinotekoista niukku­ut­ta, jol­loin ain­oa seli­tys kil­pail­luil­la markki­noil­la on, että ulkonäköä ei vaan yksinker­tais­es­ti halu­ta. Tähän viit­taa myös julkisen rak­en­tamisen ankeus: julkises­sa rak­en­tamises­sa ulkois­vaiku­tusten pitäisi olla hyvinkin hallinnas­sa kun raken­nut­ta­ja kuitenkin edus­taa kaikkia kansalaisia, eivätkä kun­nat varsi­nais­es­ti rajoi­ta keinotekois­es­ti omaa rak­en­tamis­taan muuten kuin onnet­toman osaa­mat­tomien organ­isaa­tioiden kautta.

    Toki arkkite­htikun­nan sisäl­lä siitä ikävästä tosi­seikas­ta että ketään ei oikeasti kiin­nos­ta on muo­dos­tunut hyve, vähän samaan tapaan kuin suomet­tumisen ajan poli­itikot mielel­lään puhu­vat “puolueet­tomas­ta” Suomes­ta “rauhan­poli­ti­ikan suur­val­tana”, vaik­ka todel­lisu­udessa kaik­ki perus­tui Neu­vos­toli­iton käsiohjaukseen.

    1. On ole­mas­sa pahempikin vääristymä nimit­täin se, että Kaupunkisu­un­nit­telu­vi­ras­to kieltää kau­ni­it talot. Näin kävi ainakin, kun Kata­janokalla halut­ti­in rak­en­taa Jugend-tyy­li­nen talo.

      En ole oikein vaku­ut­tunut argu­menteis­tasi, sil­lä aiem­min näytet­ti­in panos­ta­van parem­min koris­tel­tu­i­hin taloi­hin vaik­ka olti­in nyky­istä köyhempiä.

      1. Tuo Kata­janokan keis­si on puh­das­ta leg­en­daa. Kata­janokalla alku­peräi­nen luon­nos hylät­ti­in kos­ka sen tek­i­jäl­lä ei ollut riit­tävää muodol­lista pätevyyt­tä “poikkeuk­sel­lisen vaa­ti­van” sijain­nin suun­nit­teli­jak­si, ei mis­tään tyylisy­istä. Toki muodol­lisen pätevyy­den vaa­timisen järkevyy­destä voidaan olla mon­taa mieltä, mut­ta tyy­likeinoil­la ei ole sen kanssa mitään tekemistä. Arkkite­htu­uri kun tosi­aan on palvelu­ala: asi­akas kyl­lä saa mitä halu­aa, kun on valmis siitä maksamaan.

        Mitä taas tulee entiseen, niin ennen panos­tet­ti­in koris­teisi­in kos­ka koris­teisi­in halut­ti­in panos­taa; talo­ja raken­nut­ti­vat omaan käyt­töön rikkaat kaup­pi­aat jot­ka halu­si­vat talostaan käyn­tiko­rtin ja peniksen­jat­keen. Nyt talo­ja raken­nut­taa gryn­der­it jot­ka pyrkivät myymään talon pois mah­dol­lisim­man pian. Talo ei ole enää käyn­tiko­rt­ti, vaan rivi isos­sa excel-taulukos­sa. Kan­nus­timet ovat hyvin erilaiset. 

        Toisaal­ta koris­telu on erit­täin työvoimaval­taista, ja suh­teel­liset tulo­erot ovat pienen­tyneet merkit­tävästi men­neestä: jugend­talon itselleen raken­nut­tanut liikemiehen ja koris­tei­ta väsän­neen työmiehen palkkaero oli val­ta­va ver­rat­tuna omis­tusasun­toa osta­van opet­ta­jan ja nykypäivän kirvesmiehen palkkaeroon.

  2. Jooh, arkkite­hdit tykkää laatikko­mai­sista räys­täät­tömistä tasaka­toista, hurlumhei. Vales sokke­lit, arkkite­htien myös suosik­it onneks sen­tään on kiel­let­ty nykyään.

    Karseen näkösii tol­laset kuten myös home­htu­vat hel­posti sekä sisältä että ulkoa

  3. yks ker­roksi­nen kak­ka-talo, viel joku atri­um pihal­la on kaukana vas­tu­ullisu­ud­es­ta talosta. talon on hyvä olla siis 2 ker­roksi­nen, har­jaka­tol­la ja räys­täil­lä varustet­tu ja san­o­taan että suo­rakuu­tion muo­toinen, niin että ulkopin­ta-ala sisätiloi­hin näh­den on pieni

  4. Kir­jo­ja jot­ka kuvaa­vat surkeut­ta ei ole pakko lukea mut­ta surkei­den näköisiä talo­ja on pakko nähdä?

    1. Jos tarkoi­tat tuol­la ver­tailul­la mitä Karin Taipale yrit­ti tuo­da esi­in arkkite­htu­urin kohdal­la niin en itse ymmärtänyt mitä Taipale yrit­ti sanoa tai mitä hän sil­lä tarkoitti.

  5. Kat­soin MTV3 kat­so­mos­ta saman keskustelun. Jarkko Ton­til­la on trau­mo­ja 1970-luvun agit propin muiden uus­vasem­mis­ton poli­it­tis­es­ta kult­tuuri­jär­jestö­jen julis­tuk­sista . Kaik­ki taide ei ollut 1970-luvul­la poli­ti­soitua mut­ta tuo agit propin äänekäs esi­in­tymi­nen poikke­si muista esi­in­tyjistä sen ver­ran että se erot­tui. Suo­mi ei ole ain­oa val­tio jos­sa on poli­ti­soitu tai taiteil­i­jat ovat joutuneet siihen ase­maan että hei­dän poli­it­tiset mielip­i­teet ovat olleet este tai hait­ta hei­dän töi­den esille pistämiselle. Pablo Picas­sol­la ja Joan Miról­la oli ongel­ma kos­ka oli­vat olem­mat vasem­mis­to­laisia taiteil­i­joi­ta maas­ta joka oli oikeis­todik­tatu­uri siis Espan­jas­ta. Pablo Picas­so oli Ran­skan kom­mu­nis­tisen puolueen jäsen joten hän ei saanut aivan heti 1950-luvul­la näyt­te­ly­itä esimerkik­si Yhdys­val­toi­hin. Myös mek­siko­lainen Fri­da Kahlo oli vasem­mis­to­laise­na yhdessä vai­heessa per­sona non gra­ta Yhdys­val­lois­sa. Myös 1950-luvul­la Yhdys­val­lat pelkäsi kom­mu­nis­min lev­iämistä joten se esti euroop­palaisia ja eteläamerikkalaisia taiteil­i­joiden töi­den esit­tämistä Yhdys­val­lois­sa. Myöhem­min tästä luovut­ti­in kun Yhdys­val­lois­sa huo­mat­ti­in että abstak­ti taide onkin pro­pa­gan­da Neu­vos­toli­iton ja sen sateli­it­ti­val­tioiden sosialiselle real­is­mille. Myös jazz ja blues oli vas­ta pro­pa­gan­da Neu­vos­toli­iton sen sateli­it­ti­val­tioiden kult­tuurille kos­ka pop­u­laarikult­tuuri oli heikkoa Neu­vos­toli­itossa. Se oli Under­ground kult­tuurin omaa piilos­sa ole­vaa tuotan­toa. Osmo otti esi­in 1930-luvun joka oli myös poli­ti­soitu vuosikym­men mut­ta tuol­loin Suomen itsenäisyys oli vas­ta 30 vuot­ta van­ha käsite. Itsenäisyyy­den alun sisäl­lis­so­dal­la oli iso merk­i­tys 1930-luvun oikeis­toradikalis­mil­la. 1960-luvun uus­vasem­mis­to­lainen radikalis­mil­la oli vas­ta isku 1930-luvun oikeis­toradikalis­mille. Tosin 1970-luvul­la uus­vasem­mis­to­lainen radikalis­mi sai Suomes­sa hyvin voimakkaan Mosko­van kon­trol­lin ja ide­al­o­gises­sa ohjailun. Tämä Mosko­va johtoinen suun­taus teki Suomes­ta poikkeuk­sen mui­hin ei-sosialis­si­in mai­hin. Kuitenkin moni suo­ma­lainen taiteil­i­ja oli myös poli­it­tis­es­ti ei vasem­mis­to­lainen. Vaikea­ta oli kuitenkin men­estyä jos et ollut poli­it­tis­es­ti kan­taa otta­va taiteil­i­ja. Tätä kri­ti­ikkiä Jarkko Tont­ti minus­ta korosti Suo­mi­A­reenan keskustelus­sa. Ylhäältä alas tul­lut käsky mitä taidet­ta saa tehdä mitä se edus­taa ja mikä on sen sanoma pilaa ilmapi­irin ja poli­ti­soi kaiken mitä ei tarvitse politisoida.

  6. Arkkite­htien näke­mys siitä, mikä on kau­nista, tun­tuu ole­van aika kaukana rivi-ihmisen näke­myk­ses­tä. Kaip­pa tässä on kyse “han­ki­tus­ta miel­tymyk­ses­tä”, kuten siinä kun oluthar­ras­ta­jat juo­vat kar­vaan makuisia litku­ja joi­hin kukaan muu ei halua koskea ja juus­to­har­ras­ta­jille pahalle hai­se­va, läh­es kom­pos­toitunut läjä saat­taa olla mitä suur­in­ta herkkua.

    Juus­to- ja olluthar­ras­tuk­seen arkkite­htu­urin ero on vain siinä, että juus­toa tai olut­ta kenenkään ei ole pakko syödä, mut­ta raken­net­tu­ja talo­ja kaikkien lähistöl­lä asu­vien on pakko kat­sel­la. Tästä syys­tä arkkite­htu­urin on olta­va pakostakin kaik­ista taiteen­la­jeista ehkä eniten alis­teista mas­so­jen vaiku­tuk­selle ja suuren yleisön mieltymyksille.

    1. Ja arkkite­htu­uri onkin alis­teista, ei toki suo­raan mut­ta markki­noiden kaut­ta. Arkkite­htu­uri on ankarasti kil­pail­tu palvelu­ala, ja asi­akkaal­la eli raken­nut­ta­jal­la on aina viimeinen sana siihen, miltä raken­nus tulee näyt­tämään. Ei arkkite­hdil­lä ole markki­navoimaa päät­tää asi­akkaan yli ulkonäöstä sen enem­pää kuin par­turikam­paa­jal­la hiustyylistä. Asi­akas­ta voi toki ohja­ta ole­maan tekemät­tä type­r­iä val­in­to­ja, mut­ta viime kädessä asi­akas on aina oikeassa.

      Noin muutenkin on kiin­nos­ta­va kysymys _miten_ raken­nusten ulkonäkö alis­tet­taisi­in suuren yleisön miel­tymyk­sille, jos ei markki­noiden kaut­ta. Ihan jo ulkonäön ulkois­vaiku­tuk­sen suu­ru­u­den selvit­tämi­nen (ja sitä kaut­ta raken­nut­ta­jan yksi­ty­i­so­maisu­u­teen kajoamisen oikeu­tuk­sen määrit­tämi­nen) on haas­ta­va tehtävä.

      1. Tapah­tui eräässä kaupungis­sa. Kaupun­gin keskus­ta on tyh­jen­tynyt kivi­jalka­kaupoista, jot­ka sijait­se­vat keskusalueen ulkop­uolel­la. Keskus­tas­sa ei ole enää ihmisiä.

        Kaupun­gin johto loi­he miet­timään ja ratkaisuk­si julis­tet­ti­in arkkite­htik­il­pailu keskus­tan puis­to­jen ja torien viihty­isyy­den ja vetovoiman lisäämiseksi. 

        Lie­nee päivän­selvää, etteivät ihmiset palaa istuskele­maan torikahviloi­hin ja puis­to­jen penkeille pelkän viihty­isyy­den ja esteet­tis­ten arvo­jen kan­nat­tele­m­ana. Kyl­lä tarvi­taan kivi­jalko­ja , joista tehdä ostoksia.

        Kil­pailu on jo hävit­ty kaikissa kaupungeis­sa. Sitä kuvaa hyvin erään tun­netun pel­tomar­ketin slo­gan :” Maakun­nan suurin viihdekeskus”.

      2. arkkite­hti: “asi­akkaal­la eli raken­nut­ta­jal­la on aina viimeinen sana siihen, miltä raken­nus tulee näyttämään”

        Ei vält­tämät­tä, vaan viimeinen sana on kun­nan virkamiehel­lä, joka voi kieltää halu­a­mansa tyylit. Virkamies saat­taa jopa taustal­taan tai koulu­tuk­seltaan olla arkkitehti.

  7. Tavoite laadukkaas­ta ja kau­ni­ista on kyl­lä aika laa­jasti arkkite­htikun­nan jaka­ma arvo — ongel­mana tässä keskustelus­sa taisi olla keinotekoinen “joko/tai” asetel­ma — ei kauneus estä kestävyyt­tä, eikä kestävyys estä kauneutta. 

    Kauneus on raken­netus­sa ympäristössä hyvä laa­jen­taa käsit­tämään esteet­tiset koke­muk­set kokon­ais­val­taisem­min, parhaim­mil­laan raken­net­tu miljöömme mah­dol­lis­taa merk­i­tyk­sel­lisen ja arvokkaan arjen kokemisen — tässä tehtävässään nykyrak­en­t­a­mi­nen sakkaa pahiten, eikä kor­jaus­li­iket­tä tehdä vain julk­i­sivui­hin panostamalla.

  8. Mut­ta jos tuol­la arkkite­htien argu­men­til­la ei olisi merk­i­tys­tä, niin mik­sei raken­net­taisi pyra­mide­ja Suomeen tur­is­tiko­hteek­si? Jos Egyp­tiä on uskomi­nen, niin tuo toisi kun­non tur­is­ti­t­u­lot Suomeen.

    Nykytenkni­ikalla tuo rak­en­t­a­mi­nen olisi help­poa kuin mikä.

  9. Nuore­na teekka­ri­na kävin mie­lenki­in­toisen keskustelun erään arkkite­hdin kanssa.

    Pohdin, että ihmis­ten miel­tymyk­set ovat tänä aikana kallel­laan tietyn aikakau­den taloi­hin. Mik­sei sel­l­aisia saisi piirtää ja rakentaa?

    - Kos­ka se on fal­skia. Arkkite­htu­urin tulee kuvas­taa aikaansa, eikä kopi­oi­da men­nyt­tä aikaa.

    No. Syn­tyykö arkkite­htu­uri aina uud­estaan, vai eikö arkkite­htu­uri oikeas­t­aan lainaa ele­ment­te­jä aikaisem­mil­ta ihannekausilta? 

    -Kyl­lä.

    Mik­sei 2000-luvun arkkite­htu­uri Kan­nustalon Ain­oloi­neen ja Kar­tanonkosk­i­neen voisi kuvas­taa tätä aikaa? Tässä ajas­sa vaan uusin­netaan tiet­tyjä tyyle­jä aiem­paa voimakkaam­min? Eikö sekin ole arkkitehtuuria?

    - Men­nään hake­maan lisää viiniä.

    jk. Olen täysin samoil­la lin­joil­la sen kanssa, että ”vas­tu­ullisu­ut­ta” ei voi käyt­tää kep­pi­hevose­na esteet­tis­es­ti hirveisi­in lop­putu­lok­si­in. Tässäkin kaikuu 70-luku: tuol­loin tehokku­us oli vas­taa­va kep­pi­hevo­nen. Olkoonkin, että kauneus on kat­so­jan silmässä.

  10. Kukin olkoon oma­l­ta arkkite­htu­uri­maultaan mil­lainen halu­aa, mut­ta tekee mieli muis­tut­taa, että maut muut­tuvat, eikä ole mitenkään taat­tua, että suuren yleisön maku pysyy maail­man tap­pi­in asti nykyisenlaisena.

    Ei myöskään kan­na­ta yleistää oman kuplansa koke­mus­ta liian suo­ravi­ivais­es­ti suuren yleisön koke­muk­sek­si. Face­bookissa esimerkik­si on betoni­bru­tal­is­min ihail­i­joiden ryh­mä, jos­sa on 175 200 jäsen­tä, eikä heistä ole arkkite­hte­ja kuin aivan häviävän pieni osa. Lisäk­si jopa betoni­bru­tal­is­mia voi ihail­la väit­tämät­tä, että sen tulisi sulkea kaik­ki muu pois. (Innokkain sen ihail­i­ja omas­sa ystäväpi­iris­säni asuu omakoti­talos­sa Karjaalla.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.