Tämä keskustelu on tarkoitettu lähinnä kirjan lukeneille. Siksi referoin kirjaa hyvin pintapuolisesti. Jos sinulla ei ole kirjaa vielä, voit aina toivoa sitä joululahjaksi.
(Sivut 152–176)
Määrittelen aluksi ihanteellisen talousjärjestelmän sellaiseksi, joka toimii kaikilta näkökohdilta virheettömästi. Sellaista ei ole eikä tule, mutta itä lähemmäs voi aina pyrkiä. Yritykset tavoitella ihanneyhteiskuntaa ovat päättyneet lähes poikkeuksetta huonosti.
Huonosta tallousjärjestelmästä kertoo, että työn automatisointia vastaan on niin voimakas luddiittien ajatusmaailmaa heijastava vastustus. Ideaalisessa talousjärjestelmässä kaikki hyötyisivät siitä, että elintason eteen tehtävää työtä voidaan vähentää.
Moni ihanneyhteiskuntaa tavoitteleva olettaa, että ihmiset voivat vain ryhtyä hyviksi ja epäitsekkäiksi. En oikein osaa luottaa sellaiseen. Siksi en osaa luottaa myöskään muotiin tulleeseen yritysvastuuseen.
Yritysvastuullekin on tilaa. Jos emme menisi suojaamaan millään investointisuojalla tai muualla sellaisella sitä, että yhteiskunta alkaa vastustaa saastuttamista tai työväen kaltoin kohtelua, jokaisen yrityksen olisi otettava huomioon, että jos yrityksen strategia perustuu pahan tekemiseen, on riski, että se joskus loppuu eikä siitä makseta korvausta.
Venäjän siirryttyä markkinatalouteen, maasta lähetettiin virkamies tutustumaan kapitalismin toimintaan Britanniassa. Tämä halusi tietää, kuka on vastuussa leivän jakelusta Lontoossa, kun leipäkauppojen ovilla ei näy jonoja. Hän oli perin yllättynyt vastauksesta, ettei siitä vastaa kukaan.
Markkinamekanismi toimii tehokkaasti niin hyvässä kuin pahassa. Sitä on ohjattava edistämään hyvää. Tämä on aivan talousteorian mukaista. Keskeistä on sisäistää ulkoisvaikutukset niin sanotuilla Pigoun-veroilla, josta enemmän myöhemmin.
Minulle opetettiin aikanaan, että markkinatalous tyoimii ihanteellisesti, kun tuotteiden hinta vastaa niiden tuottamisen marginaalikustannuksia. Näin se on toiminut tuskin koskaan, mutta nykyisin vielä huonommin, kun suuri osa tuotteista on informaatiohyödykkeitä, joiden marginaalikustannus on mitätön.
Erityisen hankalia ovat niin sanotut kertakustannustuotteet (termi on omani) joiden tuotantokustannukset ovat pelkästään kiinteitä, ja marginaalikustannukset siis nolla. Näiden siis pitäisi olla ilmaisia.
Jotkut ovatkin, kuten Google, Facebook, wikipedia ja yleisradion ohjelmat. (Se että olen olemassa korvamerkitty Yle-vero ei muuta tätä muuksi, koska se ei ole mitenkään sidottu ohjelmien seuraamiseen)
Koulujen pihtailu oppikirjoissa on tyypillinen kertakustannustuotteisiin liittyvä markkinavirhe. Kirjan painaminen maksaa noin euron tai kaksi, joten niissä säästämisessä ei ole oikein järkeä. Kirjan kirjoittaja tarvitsee palkkionsa, mutta hinnoittelun sitominen painettuihin kirjoitin on hölmöä.
Lääkkeiden hinnoittelu on karmaiseva esimerkki ongelmasta. Uusissa lääkkeissä kustannukset ovat lähes kokonaan kiinteitä – kehittämiskustannuksia, mutta ei maksaisi paljon tuottaa lääkkeitä kaikilla tarvitseville. Bill Clinton mitätöi aikanaan käytännössä AIDS-lääkkeiden patentit Afrikassa, mikä alensi niiden hintoja jopa 97 % ja pelasti miljoonien ihmisten hengen.
Entä miksi emme ole vähentäneet työntekemistä, kun työn tuottavuus on noussut valtaisesti? Ongelmana on, että työn jakaminen on vaikeaa
Esim. tuo ludditismi on osa sitä “kaupankäyntiä”, jolla kehityksen hedelmät jaetaan.
Minkälaisella mekanismilla tämä relaksoituminen voisi edes tapahtua kitkattomasti ja nopeasti? Onko esimerkkejä, jos Suomi ei kelpaa?
Toimiva mekanismi on avoin, haastava, mutta toisiaan kunnioittava ja kannustava keskustelu kansalaisyhteiskunnan ja yhteiskunnan eliittien välillä. Ehdotan tutustumista kirjaan Acemoglu, Robinson: Kapea käytävä. Kiehtova kuvaus onnistumisista ja epäonnistumisista usean vuosituhannen ajalta.
Ruotsi on I maailmansodan jälkeisessä maailmassa hyvä esimerkki tästä, Suomikaan ei paha. Suomen yhteiskunnallinen eheytyminen sisällissodan jälkeen johti merkittävään talouden ja koulutustason nousuun.
Nykyiset Ruotsin yhteiskunnalliset ongelmat eivät liity automaatioon. Poliittinen johto ei heillä aikoinaan ymmärtänyt, ettei kaikkia ole syytä ymmärtää. Mankell, vasemmalla ollut, yhteiskuntakriittinen kirjailija on teoksissaan asiaa hienovaraisesti käsitellyt.
En ymmärrä. Mitä tarkoitat?
Koetin ruveta ”sisäistämään keskeistä” Pigoun-veroa. Se on Arthur Pigoun mukaan markkinatoiminnan aiheuttaman ulkoishaitan vähentämiseksi asetettu vero.
Tässä kaiketikin on kyse Suomen markkinoitten ulkoishaitat, jotka aiheuttavat meillä hyvinvointivajetta?
Kylläpä tulee mieleen aivan ”kerettiläisiä” ajatuksia….
Katson tätä asiaa ensin rahan suunnasta, sillä jos rahat loppuvat hyvinvointivaje on 100%:sta.
Elämme globaalitalouden armottomassa, darwinistisessa todellisuudessa. Joka muuta väittää, elää imaginaarisessa keinotodellisuudessa. Kuplassa, joka reaalitalouden kilpailupaineessa vääjäämättömästi poksahtaa.
Koskapa kaikki hyvinvointirahat ovat peräisin kannattavasta yritystoiminnasta, yliverotettujen yritystemme toimintaolosuhteet pitää tehdä globaalivertailussa kilpailukykyisiksi. Suomessa on yrityksille merkittävä poliittinen maariski…
Toisekseen katson tätä siitä suunnasta, että pitääkö suomalaisten osallistua maailmanparantamiseen, eli maksaa toisten tekemistä ulkoishaitoista?
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että suomalaisten pitää ensisijaisesti huolehtia oman maansa hyvinvoinnista ja virheitten välttämisestä.
Konkreettinen esimerkki tästä on ilmaston lämpeneminen. On tiedossa, että Suomen ”ulkoishaitta”, eli CO2-päästöt ovat vain tuhannesosa maailman päästöistä.
Tästä syystä tämän ”ulkoishaitan” poisto ei vaikuta ilmastoon yhtään mitään, mutta tulee meille niin kalliiksi, että hyvinvointivajeemme kasvaa merkittävästi.
Pitäisikö Suomessa asettaa Pigoun-vero virheelliselle, hyvinvointivajetta kasvattavalle ulkoishaitan poistolle?
Tässä kannattaa muistaa sekin, että ilmaston lämpeneminen / CO2-lisäys on pääosin Suomelle edullista:
— Metsät ja pellot kasvavat vauhdilla
— Tulee uusia viljelyskasveja
— Lämmityskulut / päästöt vähenevät
— Lumien sulamisen / jääpatojen aiheuttamat kevättulvat vähenevät
— Tienhoitokulut vähenevät, kun auraus ja routavahingot pienenevät
— Lisäsateet antavat enemmän päästötöntä vesivoimaa
— Luonnon monimuotoisuus kasvaa,
— Suomen jo ennestäänkin erinomaisessa kunnossa oleva luonto vain paranee!
Eikö tämän voisi viedä vielä askeleen pidemmälle? Voisi sanoa, että suomalaisten (ml. suomalaisten poliitikkojen) pitäisi ensisijaisesti huolehtia omasta ja oman lähipiirinsä hyvinvoinnista. Jos ei pidä välittää muusta maailmasta, niin miksi välittää edes muusta Suomesta?
Lisään kommenttini Suomen kehityskestä sisällissodan jälkeen: Ääriliikkeet, lapun liike ja Kommunistit marginalisoitiin. Ei Suomen kansalaisyhteiskunta eivätkä eliitit heitä silloin ymmärtäneet.
Kyllä Lapuan liikkeellä oli 1920-ja 1930-luvun Suomessa poliittisen oikeiston tuki mutta se kyllä oli hiipumassa sen jälkeen kun entinen presidentti K.J. Ståhlberg kyyditys epäonnistui 1930. Ja viimeistään tuki hiipui sen jälkeen kun Mäntsälän kapina epäonnistui. Tuolloin oli vallassa presidentti Svinhufvud joka oli kokoomuslainen mutta hän ei antanut periksi missään vaiheessa Mäntsälän kapinan aikana Lapuan liikkeelle. Myöhemmin Lapuan liikkeen seuraaja IKL sai jonkin verran kannatusta mutta IKL:n virheet olivat ulkopolitiikassa.
Käytin ehkä väärin termiä marginalisointi, mutta joka tapauksessa yhteiskunnan eliitit pystyivä toiminnallaan estämään ääriliikkeiden pääsyn vaikuttavaan asemaan.
Weimarin Saksassa kompromisseihin ei pystytty, ja Hitler pääsi valtaan. Jotkut tutkijat näkevät saman kehityksen olevan tällä hetkellä menossa kompromisseihin kykenemättömässä USAssa, mm Kalifornian yliopiston valtio-opin professori Barbara Walter kirjassaan: How Civil Wars Start .
Olli S: En ymmärrä. Mitä tarkoitat?
Ruotsiin on tullut työn perässä 50-luvulta alkaen suuria määriä maahanmuuttajia, alkuvaiheessa erityisesti Suomesta, Jugoslaviasta ja Turkista. He integroituivat ruotsalaiseen yhteiskuntaan huomattavan hyvin. Sittemmin maahanhuuttajien, m.l. pakolaiset, kirjo on laajentunut, eikä heidän integroitumisensa ole kaikin osin sujunut samaan tapaan. Vieraskielisistä aikuisista koostuvien rikollisjengien reviiritaistelut Södertäljessä olivat jo 60-luvulla arkipäiväisiä ja hyvin väkivaltaisia.
Jostain syystä eivät Ruotsin viranomaiset eiväkä perinteiset puolueet joko osanneet tai halunneeta tähän kehitykseen puuttua, asia jota Mankell hienovaraisesti kuvaa.
Vastavoimaksi syntyi Svenska Demokraterna, jota sitäkään perinteiset puolueet eivät osaa käsitellä.
…Tuosta toimivan mekanismin kuvauksestani jäi ehkä tärkein tekijä pois: Kyky ja halu kompromisseihin. Haastava mutta toisiaan kunnioittava keskustelu kansalaisyhteiskunnan ja yhteiskunnan eliittien välillä tosin johtaa käytännössä kompromisseihin.
Automaatio eivätkä muutkaan uudet teknologiat ole Ruotsin elinkeinoelämässä ongelma, sillä ammattiyhdistyliike ja työnantajat ovat Ångermajoen tapahtumista lähtien pystyneet kompromisseihin. Ruotsin ongelma on se, että ylätason politiikka on nyt se rikki. On totuttu yhden puolueen hallituksiin. Monenkeskeiset kompromissit ovat haussa.
No, SDn pelko näyttää olevan viisauden alku. Esim. jengiytymiseen, t.s. huonoon integroitumiseen on luvattu puuttua.
Itse asiassa Sverige Demokraternan johto ilmoitti kuukausi sitten että se on valmis hallitukseen yhteydessä Maltillisen kokoomuksen kanssa mutta tämä vaihtoehto torjuttiin oppositiossa olevan Maltillisen kokoomuksen puolelta. Syy miksi Ruotsissa katsastetaan Sverige Demokraternia johtuu siitä että puolueen juuret ovat uusnatsiliikeessä joka jakaantui 1970-luvulla kahtia. Tässä on ero Suomeen. Jos perussuomalaiset olisivat olleet 1990-luvun skinhead ryhmittymä joka olisi myöhemmin Timo Soinin johdolla perustanut puolueen olisi muut puolueet sitä vierastaneet alusta alkaen. Näin ei kyllä tehty sen jälkeen kun perussuomalaiset saivat ensimmäisen jytkyn 2011. Se oli Timo Soini itse joka ei suostunut muodostamaan hallituksen 2011 vaalien jälkeen. Nyt tällä hetkellä Ruotsissa Sverige Demokraternan johto haluaa mukaan hallitus yhteistyöhön ainakin maltillisen kokoomuksen kanssa. Tilanne on kääntynyt päälaelleen Ruotsissa.
Syy miksi ruotsinsuomalaiset ovat olleet paremmassa asemassa Ruotsissa verrattuna muihin maahanmuuttaja ryhmiin johtuu yksinkertaisesti siitä että 1970-luvulla Suomen suurlähetystö etenkin painosti Ruotsin lehdistöä että sen asenne on muuttuva suhteessa ruotsinsuomalaisiin ellei tämä toteudu kutsuu Suomi suurlähettilään pois Tukholmasta. Siis alentaa diplomaattista edustonsa Tukholmassa. Kylmän sodan maailmassa oli toki Ruotsissa pelkona se että Suomi hakeutuisi tiiviimmin itäblokkia joten Ruotsissa asenne muuttui nopeasti kuinka suhtautua ruotsinsuomalaisiin. Tilanne muuttui Ruotsissa ruotsinsuomalaisten kohdalla vuonna 1999 kun Ruotsin eduskunta tunnusti ruotsinsuomalaiset kansalliseksi vähemmistöksi.
Ruotsin maahanmuuttopolitiikan suurin virhe on ollut siinä että se pyrki jo 1950-luvulta asti tekemään ensimmäisestä ja toisesta sukupolven maahanmuuttajista väkisin ruotsalaisia eli Svenssoneita, Karlssoneita ja Anderssoneja jne. Jopa Yhdysvalloissa ei ole mitään ylhäältä alas päin olevaa
virallista integraatio ohjelmaa tai manifestia. Moni amerikansuomalainen siirtolainen Yhdysvalloissa ei osannut englantia kun he muuttivat Yhdysvaltoihin 1900-luvun alussa. Liian nopeasti ylhäältä alas oleva yhteiskunnallinen puoli pakottaminen yhteen tiettyyn muottiin ei ole toimiva ratkaisu. Toki yhteiskunnan pelisäännöt ja lainsäädäntö pitääkin tuoda automaattisesti heti alussa konkreettisesti esille ja korostaa yhteiskunnan kirjoitettuja pelisääntöjä. Mutta niidenkin kohdalla ei pitäisi olla paavillisempi kuin itse paavi.
Totta, mutta mielestäni vielä vakavampi virhe oli, ettei pelisääntöjen rikkomisesta, jengiytymisestä eikä segregaatiosta huolestuttu vuosikymmeniin, ehkäisevistä ja korjaavista toimenpiteistä puhumattakaan. Ruotsissa oltiin todellakin paavillisempia kuin itse paavi.
Olisiko arvon blogistilla suosituksia ketä kannattaa äänestää pian koittavissa aluevaaleissa? Siis ehdokkaita jotka ymmärtävät SoTe-palveluiden talousdynamiikan päälle, Vihreistä tai muista puolueista, omalta kohdaltani Uudellamaalla.
Tämä valintahan on 2020-luvun yhteiskuntapolitiikkaa jos mikä.
Helsinki on oma sote-alue joten se ei osallistu aluevaaleihin. Uusimaa on keinotekoisesti jaettu jonkun laskennan mukaan 4 eri alueeseen joten jako on hyvin keinitekoinen.Itse olen päättänyt etten äänestä tulevissa vaaleissa vaan 2025 vaaleissa kun aluevaalit ja kuntavaalit järjestetään yhtä aikaa.
Sitä minä olen ihmetellyt että minkä ihmeen takia tarvitaan 79 aluevaltuutettua länsi-Uusdenmaan hyvinvointialueelle? 25 riittäisi ihan hyvin moiselle nappiparlamentille. Kai se on pakko käydä äänestämässä koska muuten on vaara että paikat vie keskustan tms “lääkäri joka kylään” ehdokkaat.
Kyseessä on Espoo, siis omalle kohdalle on näköjään osunut Länsi-Uudenmaan Hyvinvointialue. Nyt tajuan että suositusten antaminen olisi blogistille melkoinen urakka, koska alueita on noin paljon. Kiitokset kommentista joka johti oman takamuksen tuolista nostamiseen ja asiaan perehtymiseen.
Kuuluvatko Spotifyn kaltaiset alustat kertakustannustuotteisiin kuukausiveloituksineen? Nythän niissä on huomio kiinnitetty alustan käyttäjien/kuluttajien edullisiin maksuihin, mutta mitä mieltä ollaan varsinaisen sisällön tuottajien mm. artistien saamien korvausten oikeudenmukaisuudesta?
Nämä musiikki kappaleet ovat kertakustannustuotteita. Mitään olennaisia lisäkuluja ei koidu siitä, että joku kuuntelee. Sähköä saattaa opalvelimella kulua.
Ok. Mutta tällöin niiden saaminen mahdollisimman halvoiksi tai ilmaisiksi ei poista ongelmaa musiikin tekijöiden saamien korvausten suuruudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Nythän vastaavasta asiasta keskustellaan Suomessa koskien kirjailijoiden saamia e‑kirjojen kirjastokorvauksia. Jotka näyttävät pysyvän nollassa. Eikä taida kirjailijat paljoakaan saada kaupallisista kuukausiveloituksiin perustuvista ääni- ja e‑kirjapalveluistakaan.
Ei ihme, että Springsteenit, Dylanit ja muut artistit ovat luovuttaneet musiikkinsa oikeudet isoille firmoille juristeineen. Tapelkoot he alustojen kanssa ja saadaan edes jotain perinnöksi lapsille 😉