Laboren (o.s. Palkansaajien tutkimuslaitos) synttäreillä laitoksen johtaja Mika Maliranta mainitsi, että täydellisen kilpailun olosuhteissa yritysten ei kannattaisi harjoittaa mitään tutkimustoimintaa.
Tämä vähän hätkähdyttävä väite on looginen. Jos yrityksen tutkimustulokset olisivat välittömästi sen kilpailijoiden yhtäläisesti käytettävissä, yritys ei saisi tutkimuspanostuksistaan mitään etua. Siksi meillä muuten on patenttisuoja.
Etsimättä tuli mieleen rakennustoiminta, jossa tuottavuus ei ole noussut lainkaan viimeisen 50 vuoden aikana. Sillä alalla on vaikea patentoida merkittäviä kehitysinnovaatioita. Kun yrityskoko on melko pieni, yhdelläkään rakennusliikkeelle ei ole mainittavaa tutkimustoimintaa.
Sama tilanne on maataloudessa, mutta sen osalta asia on ratkaistu niin, että valtio tukee maataloutta tukevaa tutkimusta suurin summin, monikymmenkertaisesti enemmän kuin esimerkiksi kaupunkitaloustieteen tutkimusta.
Talonrakennuksen menetelmät ovat alkeellisia, kun niitä verrataan risteilyalusten rakentamiseen. Miten kelluvan rakennuksen rakentaminen voi olla helpompaa kun tavallisen rakennuksen?
Alalla töiden organisointi on myös surkeaa. Joku irvileuka sijoitti riistakameran putkiremontin ajaksi asuntoonsa. Työt veivät noin 4 000 tuntia, mutta asunnossa oli ylipäänsä joku vajaat sata tuntia. Sillä, kuinka kauan asunto on poissa käytöstä, ei näytä olevan mitään hintaa. Vika on tietysti myös tilaajissa, jotka eivät hinnoittele tarjouspyynnöissä urakan viemää aikaa.
Voisi ajatella, että rakentaminen siirtyisi tehtaisiin ja tontilla tehtäisiin vain rakennuksen kokoonpano. Risteilijöiden hytit valmistetaan näin jossain telakan ulkopuolella ja kiinnitetään laivaan sellaisinaan.
Pientalot rakennetaan talotehtaissa ja vain kootaan nopeasti paikan päällä. Kerrostalojen osalta näin ei menetellä.
En tarkoita elementtirakentamista, joka yleistyi 60 vuotta sitten ja johti todella ankeaan rakentamiseen. Tarkoitan modulaarista rakentamista monipuolisista toisiinsa sopivista palasista. Jokainen lapsi tuntee tämän Lego-palikoista. Niin kuin Lego-palikoistakin voi tehdä ihan minkälaisia taloja tahansa, voisi modulaarinen rakentaminenkin olla hyvin monipuolista, kaukana betonibrutalismista.
Olisi myös hyvä, että rakennukset olisivat myös purettavissa niin, että osista voitaisiin rakentaa uusi rakennus niin kuin lapsetkin voivat käyttää Lego-palikoita moneen kertaan.
Ajatus ei muuten ole mitenkään vallankumouksellinen. Hirsirakennuksethan olivat juuri tätä.
Kun Puolimatka-Koivisto -akseli päätti ja ohjaili elementtilähiöiden rakentamista 60-luvulta alkaen, niin ajatus oli, että tulevaisuudessa on jonkinlaiset leikkurit, joilla nämä elementit sitten näppärästi pilkotaan palasiksi kierrätykseen, ilmeisesti tarkoituksena käyttää niitä uudelleen. Huikeasti edistyneistä materiaalitekniikan innovaatioista huolimatta ei ole sellaisia leikkureita vieläkään, eikä niitä lähiöitä ole liiemmin purettu, paitsi muutamissa kunnan vuokrataloissa, joissa peruskorjaukset on jätetty tekemättä.
Tehdään rakentamismenetelmien suhteen mitä päätöksiä hyvänsä, niin niiden olisi empiirisen kokemuksen perusteella hyvä perustua olemassa oleviin ratkaisuihin ja testattuihin toimintatapoihin. Siinä missä esimerkiksi tietotekniikassa ratkaisujen toteuttamiskelpoisuutta rajoittaa lähinnä mielikuvitus, niin rakennustekniikassa sitä rajoittaa hyvin vahvasti fysiikan lait ja toissijaisesti työvoimakustannukset. Saattaa olla, että innovoinnille on rakennustekniikassa lähtökohtaisesti aika vähän tilaa ja että tuotekehitysinnovaatioista saatava hyöty verrattuna tuotekehityksen kustannuksiin on lähtökohtaisesti melko vähäinen.
En tiedä yhtään isoa rakennusliikettä Suomesta, jolla ei ole minkäänlaista T&K yksikköä. Tuotekehityksen tarkemmista tuloksista rakennusliikkeet eivät usein kyllä pidä ääntä kuin korkeintaan yleisellä tasolla, jos ovat keksinyt jotain uutta patentoimatonta, mistä saa aikansa kilpailuetua, koska silloin idea ehkä kopioitaisiin muiden toimesta nopeammin. Tosin eipä vaikka paperiteollisuuskaan paljoa ääntä pidä teknisistä innovaatioistaan ja niiden yksityiskohdista. Uusista tuotteista kyllä, samoin kuin rakennusalakin.
Ei ole niin, etteikö rakentamisen tuottavuus olisi noussut 50 vuodessa – jos tuottavuudella tarkoitetaan työn tuotoksen muutosta. 50 vuotta vanhat työkoneet ovat nykymittapuun mukaan olleet hyvinkin tehottomia ja huonoon laatuun johtavia. Nykyään yksi työntekijä saa rakennustalalla työpäivässä aikaan työsaavutuksia, joita 50 vuotta sitten ei saanut 3 työntekijääkään. Toki on joitain yksittäisiä tehtäviä, joissa työsaavutus ei ole parantunut. Ja toki yksi osa 50 vuotta sitten ollutta ”tuottavuutta” olivat mm. jätevuoret, joita rakentamisessa syntyi sivutuotteena aikaan ennen kuin jätteitä alettiin lajitella.
”Voisi ajatella, että rakentaminen siirtyisi tehtaisiin ja tontilla tehtäisiin vain rakennuksen kokoonpano. Risteilijöiden hytit valmistetaan näin jossain telakan ulkopuolella ja kiinnitetään laivaan sellaisinaan.”
Risteilijöiden hyttivalmistajista yksikään ei ole tainnut missään päin maailmaa pärjätä maalla talonrakentamisessa niin, että olisi kyennyt pysyvästi valtaamaan merkittäviä markkinaosuuksia. Hyttien valmistuksen kustannustaso per neliö on ilmeisesti korkeampi kuin asuinrakennusneliöiden – jos katsotaan verottomia hintoja ja sivuutetaan tontin, kaavoittajan ja rakennusvalvonnan kustannukset. Hyttirakentaminenhan on paljon vapaampaa kuin talonrakentaminen sääntelyn osalta. Jos hyteissäkin pitäisi olla vaikka 20 neliön minimipinta-ala ja vessassa pyörätuolin pyörähdysympyrän verran avointa tilaa, ja vaatimus myös hytin ulkopuolelle tehtävistä varastotiloista kutakin hyttiä koti, niin voisi hyttejä tulla uusiin laivoihin merkittävästi nykyistä vähemmän.
Rakennusalan suuri haaste on uusien tutkimustulosten ja teknologioiden käyttöönotto alan yrityksissä, mikä tietysti johtuu siitä ettei rakennusyrityksillä ei ole tutkimusosastoja jotka käytännössä ratkoisivat käyttöönottoon liittyviä kysymyksiä. Kuten Soininvaara ja Maliranta hyvin esimerkeillään osoittaa, ei rakennusalalla ole insentiivejä tutkimusosastojen ylläpitoon. Soininvaara esittää modulaaristen rakenteiden tuotannon keskittämistä, mistä en ole eri mieltä. Olen kuitenkin taipuvainen ajattelemaan että tarvitaan yhtäaikaa 1) tiukkoja normeja tai veroja, jotka pakolla ohjaavat rakennusalaa vaikkapa vähähiilisempään suuntaan tai uusien teknologioiden testaamiseen/käyttöönottoon, 2) tuntuvaa keskitettyä tutkimusrahoitusta yliopistoille ja 3) toimialakohtaista keskitettyä innovaatiotoimintaa (esimerkiksi Kira-digi hanke). Tärkeintä olisi luoda yrityksille kannusteet ja kyvyt tuottavuuden parantamiseen.
Aivan ensimmäiseksi kannustan sinua Osmo etsimään käsiisi kevään 2020 The Economistin erikoispainoksen ”The horrible housing blunder: Why the obsession with home ownership is so harmful” (maksumuuri) – linkit sen eri juttuihin löytyvät tarvittaessa täältä: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/amosahola/vantaan-sukutilan-sosialisointi-on-jatkumoa-lansimaiden-suurimmalle-virheelle/
Tämän jälkeen kannustan lukemaan Rakennuslehden mainion:
https://www.rakennuslehti.fi/2017/09/rakennusalalla-tyon-tuottavuus-ei-ole-kasvanut-40-vuodessa-onko-allianssista-tai-leanista-apua/
”Alaa ei ole kehitetty, koska asiakas maksaa joka tapauksessa sen, mitä tuottaja vaatii”
Jonka jälkeen voidaankin siirtyä itse tekniseen ratkaisuun:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/amosahola/kelluvat-kerrostalot-rakennusteollisuuden-teollinen-vallankumous-haamottaa/
Mutta huomaa, että vaikka insinööri keksii ratkaisun, sillä ei ole mitään arvoa, jos regulaattori (tässä tapauksessa kaupunki) toteaa että, että sitä ei saa hyödyntää – vaikka Jeff Bezos / Elon Musk haluaisivat rakentaa miljardeilla asuntoja Helsinkiin, heidät laitettaisiin jonon hännille ja rakentamaan pääsisi pari hassua kämppää joskus lähivuosina.
Perimmäinen ratkaisu on siis poistaa kaupungeista keinotekoinen pula rakennusoikeudesta, jonka jälkeen innovaatioita alkaa kyllä syntyä.
Selvyyden vuoksi, ongelma on onnistuttu ratkaisemaan sekä Singaporessa ja Japanissa, ensimmäisessä suunnitelmatalouden voimin, jälkimmäisessä markkinatalouden oppien mukaan – molemmat ovat tässä tapauksessa toimivia ratkaisuja.
Olen joskus pohtinut myös raksa-alan erikoisuutta.
Yksi ongelmien lähde on se, että rakennuskannan omistus on hajautettu ja vertikaalista integraatiota ei ole.
Rakentajalla ei ole ns. penniäkään kiinni elinkaarikustannuksissa. Kun tehdään urakkana ja talo ei jää omaan taseeseen, niin kaikki oikotiet käytetään mitä voidaan, jotta saadaan pidettyä omat kulut kurissa ja ostaja sitten tuskailee ylläpidon kalleuden kanssa – ostaja on myös yleensä pieni ja kokematon. Usein yksittäinen taloyhtiö + kasa amatööriostajia, jotka eivät voi edes teoriassa tietää miten rakennus teknisesti kannattaisi rakentaa, jotta elinkaarikustannukset pysyisivät kurissa. Ja urakkasopimuksilla tosiaan sillä rakentajalla ei ole mitään intressejä edes mitata jälkikäteen onnistumisia, mitä nyt ne takuuaikaiset kustannukset pitää saada minimoitua.
Isommista asuntokannan omistajista monet ovat julkisia, eikä Hekan ja vastaavien johdolla ole oikein kunnollisia insentiivejä optimoida elinkaarikustannuksia suhteessa tuotettuun asumisen arvoon. Julkisen asuntotuotannon arvoketju on muutenkin ihan vinksallaan, kun tehdään ”omakustannehintaan”, eikä välitetä yhtään siitä mitä asukkaat oikeasti haluavat (jos välitettäisiin, vuokrattaisiin kaikki markkinahintaan ja kerättäisiin hintainformaatiolla tietoa siitä, että mikä tuottaa eniten lisäarvoa asukkaille + koitettaisiin tehdä mahdollisimman paljon tulosta).
Kun vielä asuntojen ja kiinteistöjen omistuksen hajautus on veroteknisesti tuettu (omassa asuminen veroteknisesti paljon halvempaa kuin vuokralla asuminen), niin rakennuttamisen / omistamisen skaalaetujen muodostuminen on tosi vaikeaa. Kiinteistöyhtiöt lähtevät heti kärkeen 20% tappioasemasta (yritysvero oman pääoman tuotosta) vs. hajautettu omistusrakenne (ei veroa asuntotulosta).
Jotta tilanne voisi oikeasti muuttua, niin:
1) vuokra-asunnossa asumisen pitäisi olla veroteknisesti samalla viivalla omassa asumisen kanssa
2) kiinteistöyhtiöiden pitäisi kasvaa kymmenien tai satojen tuhansien asuntojen kokoiseksi
3) kiinteistöyhtiöiden johtoon pitäisi saada oikeasti osaavaampaa sakkia sen sijaan, että siellä on palkkajohtajia joilla ei ole omat pennit liossa.
Jos kiinteistöfirmat olisivat tarpeeksi isoja, niiden kannattaisi tuotekehittää asuntotuotantoa niin, että elinkaarikustannukset minimoituvat ja arvolisä asukkaille maksimoituu suhteessa investointiin – vain tuolla tavalla ne voisivat saada oman pääoman tuottoa korkeammalle kuin kilpailijat (omistusasujat / muut kiinteistöyhtiöt).
Omistusasumisen suurin etu vuokra-asumiseen verrattuna ei tule veroeduista, vaan siitä, että asuntolaina on ainoa keino tavalliselle rivikansalaiselle sijoittaa viisinkertaisella velkavivulla.
Voidaan verrata kahta tilannetta: 1) Otan omistusasuntoa varten 200 000 euron lainan 2) otan 200 000 euron lainan ja ostan sillä osakkeita vaikka jonkun indeksirahaston kautta ja asun vuokralla. Ainakin historiallisesti vaihtoehto 2) on tuottanut paremmin vaikka asunto sijaitsisi kuumassa kasvukeskuksessakin. Tuo vaihtoehto on kuitenkin mahdoton tavalliselle ihmiselle, koska pankki ei myönnä noin paljon lainaa osakkeiden ostamista varten. Tämä johtuu pohjimmiltaan siitä, että noita osakkeita ei voi käyttää vakuutena kuin pienellä osalla ostoarvostaan. Tämä taas johtuu Euroopan Keskuspankin asettamista regulaatioista, jotka suoraan ohjaavat pankkien rahoja seiniin.
Olisi järkevämpää jos ihmiset, joilla ei ole mitään halua tai osaamista kiinteistön ylläpitoon asuisivat vuokralla ja antaisivat jonkun ammattilaisen hoitaa talotekniikan. Se, että tämä ei ole taloudellisesti järkevää suurimmalle osalle ihmisistä on kuitenkin loppujen lopuksi keskuspankkipolitiikasta kiinni.
Minulla on ollut sijoituslainaa ~4x vivulla sijoitusasuntoon. Tosin pakkolyhennykset ja arvonnousu ovat painaneet sen ~2x vipuun vuosikymmenen kuluessa.
Kiinteistöholding firmalla voi hyvin olla debt/equity-ratio luokkaa 350%, joten vipua kyllä on siinä miten pääoma on allokoitu.
On olemassa myös muita rahastoja kuin pörssiosakkeet. Jos ostat jonkun pankin omaa kiinteistörahastoa, niin se käy helposti esim. 65% arvosta vakuudeksi lainalle. Noissakin rahastoissa ongelma on se, että ne ovat kovin pieniä ja rahastomuoto on hankala rahoitustapa kiinteistöille, koska rahaston yksi tärkeä ominaisuus on se, että se on suht. likvidiä.
—
Mutta yleisesti olet kyllä oikeassa – pankki + lainapuolen regulaatio tukee hajautettua omistusrakennetta joka aktiivisesti estää skaalaedun muodostumista kenellekään kiinteistöjen omistukseen / huoltoon jne.
Mutta onneksi niillä on voiteluosastot jotka ovat vuosikymmeniä tunkeneet tilkettä poliitikkojen ja puolueiden lompsiin. Onhan se hyvä, että joku hyötyy rumista kaupungeista ja taloista.
Pohdin tätä digitalisaation ja innovoinnin kautta ja vertasin autoja asuntoihin. Autoissa on automatiikkaa ja moottori on yhdistettävissä integroituna suoraan huoltoon. Energiatehokkuutta ja lämmitystä ja ilmastointia hallitaan automaattisesti. Ikkunat aukeaa sähköllä, valot syttyy ja sammuu automaattisesti. Turvallisuus ja avustavat laitteet ovat kehittyneet hurjasti. Avaimilla ei ole enää roolia. Viihde on integroituna ajamiseen.
Autonvalmistajilla on ollut helpompaa koska voivat ajatella kokonaisuutta ja valita tätä tukevan teknologian.
Kuinka paljon potentiaalia olisi vastaavasti toimivilla ratkaisuilla kotona ja erityisesti myös kerrostaloissa.
Teoriassa ratkaisut ovat jo olemassa (ja joillakin meillä jo käytössä). Joissakin harvoissa uusissa kerrostaloissa on pientä yritystä tähän suuntaan ja monissa omakotitaloissa ollaan jo pitkällä. Nykyään esimerkiksi Wi-Fi yhteys sähkölaitteen ei maksa juuri mitään. Viimeiset 20 vuotta on syntynyt uusia standardeja…
Veikkaanpa, että standardeilla ei päästä eteenpäin vaan Google Home ottaa tulevaisuudessa digitaalisen integraattorin roolin ja käyttöliittymän haltuuun . Jatkossa rakennusliikkeillä ei ehkä palvelukerroksessa ole arvonmuodostusta eikä kykyä digitaalisiin innovaatioihin..
Sanoisin, että patenttisuoja on tässä aika toissijainen asia. Kuten Soininvaara toteaa, suuret tehostamismahdollisuudet liittyvät töiden organisoimiseen ja modulaarisuuteen, joka tavallaan palautuu samaan asiaan. Siis siihen, että työt organisoidaan tehtaaseen paikalla rakentamisen sijaan.
Työmaan logistiikan järjestäminen ei ole mistään patentista kiinni, ja toisaalta, yritysvakoilu ei ketään paljon hyödytä, jos itsellä ei ole kykyä ja halua organisoida omaa toimintaa. Ja kykyä myös hankkia osaavaa työvoimaa ja pitää siitä kiinni.
Vähän kaukaa haettu vertauskohta on Elon Muskin perustama SpaceX. Musk ilmoitti jo alkuvaiheessa, että firma ei pyri patentoimaan keksintöjään ja piti patentteja alalla suhteellisen merkityksettöminä. En tarkalleen tiedä, miten pitkälle firma on tästä periaatteesta pitänyt kiinni. Aika usein joku juristi kuitenkin ajaa patentoimaan varmuuden vuoksi. Joka tapauksessa, SpaceX on niin kaukana edellä kilpailijoitaan, että patenteilla todella ei ole väliä. Kyse on erittäin nopeatahtisesta yritys-erehdys -menetelmään perustuvasta kehitystyöstä, kantorakettien tuotannon ja uudelleenkäytön järjestämisestä tehokkaaksi ja rakettien suunnittelemisesta alusta asti tukemaan tätä, tuhansien varsin nuorten ihmisten muodostamasta innokkaasta työvoimasta, riittävästä rahoituksesta. Nämä eivät siunaannu millekään kilpailijalle patenttia rikkomalla tai teollisuusvakoilemalla, mikä oli ilmeisesti todistettava. Isot valtiollisetkin toimijat (joista osa viis veisaa patenttisuojasta ylipäätään) ovat lähinnä tyytyneet ihmettelemään sivusta.
Vastaavasti esim. CLT-tilaelementeista rakentaminen on kokonaisuudessaan niin erilainen järjestelmä betonielementteihin verrattuna, tehtaalta valmiiseen rakennukseen, että betonielementtirakentaja ei minkään patentin voimalla muutu CLT-rakentajaksi. Suomessa tämä on nähty mm. CLT-elementtien saatavuudessa, jonka senkin pystyttäminen vaatii aika paljon. Puuelementtejä on tuotu kaukaa ulkomailtakin.
Todellisuudessa jos rakennat erikoslaitteita ja kalustoa ja olet itse niiden ainoa operaattori niin mitään ei kannata patentoida. Katsos jos sinulla on maailman paras sauvasekoitin jossa on paljon oikeasti rahaa ja energiaa säästäviä keksintöjä niin heti kun alat tätä sauvasekoitinta myymään kuluttajille niin kilpailijat voivat ostaa sekoittimesi ja kopioida kaiken.
Ymmärtääkseni SpaceX myös itse operoi rakettejaan, jolloin kilpailijoiden on melko vaikeaa päästä kopioimaan SpaceX:n keksintöjä kuin ei heillä ole minkäänlaisia laillisia keinoja päästä näihin käsiksi.
SpaceX:n raketit ovat varmaan ainoita teollistuotteiden aloja jossa valmistajalla on loogista pitää monopoli myös tuotteidensa operoinnista. Wärtsilä myy moottoreitaan muille, Vaisala myy sensorituotteitaan muille.
Jossain mielessä markkinatalous toimii jo sillä oletuksella että kaikki kopioidaan, muutenhan ei voisi syntyä kilpailua jos kaikki on salaista ja sisäpiiritietoa. Muutenhan työntekijöiden kilpailukiellot limittyvät tähän aiheeseen – työntekijöiden siirtyminen kilpailijalta toiselle auttaa tiedon siirtymisessä jolloin kilpailu kovenee kun on vähemmän yritysten omia salaisuuksia antamassa kilpailuetua.
Hyvä näkökulma. Rakennusala on monella tapaa ongelmainen, markkinatalous ei toimi.
Rakennusliikkeet ovat lähinnä rahoitusorganisaatioita. Hankintaverkko on monimutkainen ja lopulta työn tekevät keikkafirman kautta löydetyt ihmiset.
Asunnon hinta on se minkä asiakkaat pystyvät maksamaan noin20 vuoden aikana. Kaikki kelpaa, joten miksi rakennusliike tekisi mitään muuta kuin omien kulujen säästämistä.
Alan lainsäädäntö ja sopimukset ovat tehty rakentajia suosiviksi. Ostaja vastaa ja maksaa.
Erityinen ongelma ovat lisätyöt ja kustannusten laskennan onnistuminen. Riski työn hinnoittelun epäonnistumisesta on ostajalla, ei muilla. Tämä tuottaa budjetin ylityksiä ja tilaajalle yllättäviä lisätöitä.
Kilpailun puute. Ala jossa kaikki tuntevat toisensa. Alttius järjestelmätason korruptiolle.
Lisäksi harva haluaa asua koetalossa, jossa on omat ongelmana.
Puukerrostaloja kootaan enenevässä määrin tilaelementeistä, käytännössä pienen asunnon kokoisista täysin valmiista puubokseista. Käsittääkseni aiheesta on käynnissä paljon tutkimusta ja standardointityötä, ilmeisesti paljolti julkisrahoitteista.
Ongelma em. tilaelementtien kanssa on ainakin nykyinen toteutus- ja pystytysketju. Pienemmät puulaakiit kasaavaat tilaelementtejä tase punaisena, ja kipuilevat sen kanssa, mistä löytyisi se rakennusliike joka pystyttää talon työmaalla. Tuoteosatuotannossa suurin osa liikevaihdosta jää tehtaaseen eikä pelkkä kokoonpanotyö kiinnosta perinteisiä rakennusliikkeitä. Suuremmista rakennusyhtiöstä ilmeisesti vasta SRV on kehittänyt enemmän aidosti puurakentamista, tosin hankalaa sekin on ollut (vrt. Supercellin kosteuskatastrofi jne).
Ode
”Etsimättä tuli mieleen rakennustoiminta, jossa tuottavuus ei ole noussut lainkaan viimeisen 50 vuoden aikana. ”
Kun katsoo rakennuspuolen työkalujen kehitystä viimeisen 50v aikana, niin tämä ei kyllä voi pitää paikkaansa. Oma isänikin rakensi omakotitalomme katon 80-luvulla ihan vasaralla, ei ainakaan omatoimirakentajilla ollut naulaimia eikä ruuvivääntimiä.
Ja onko tosi, että elementtien, eristeiden ja kaiken sen mitä rakennusteollisuudessa tarvitaan, valmistuksessa ei ole muka menty yhtään eteenpäin? Miten voi olla mahdollista, että tehdasvalmisteiset komponentit kuten perusvesikaivot, putket, rännit, kattopellit, LVI- ja sähkölaitteet maksaisivat yhtä paljon kuin 50 vuotta sitten? Ja ihan varmasti kaikki työkalut ja työkoneet kuten nosturit, henkilönostimet yms. ovat halventuneet viimeisen 50v aikana.
Jo pelkästään suojalaseja käyttämällä saadaan tehokkkuusetuja, kun äijät eivät makaa saikulla roskia silmissä.
En siis suostu uskomaan että talonrakennus ei olisi mennyt yhtään eteenpäin ja jos tilastojen mukaan mitään ei ole tapahtunut, kyseessä on melkein pakko olla mittausvirhe. Sen kyllä uskon, että vastaavia tuottavuusloikkia ei ole otettu, mitä muualla ja syynä on juuri luettelemasi syyt.
Vai voisiko olla niin, että tuottavuuden nousun mukana talojen vaatimukset ja monimutkaisuus on kasvanut samaa tahtia? Eli miten tuottavuutta on ylipäätänsä mitattu? No tuli vielä sellainen selitys mieleen, että mikäli työvoima on nykyään ammattitaidottomampaa, niin rakennustaidon huonontuminen on kompensoinut tehostuneet työkalut.
Ode
”Tarkoitan modulaarista rakentamista monipuolisista toisiinsa sopivista palasista. ”
Moduulirakenteisissa rakennuksissa on pakko olla aika jäykät eli raskasrakenteiset rungot. Huoneethan eivät saisi kovinkaan paljoa vääntyillä tai taipuilla kuljetuksen aikana tai seinät ovat täynnä halkeamia ja putket vääntyilleet.
Joko moduulien runkorakenteiden tulisi olla todella jämäköitä eli kuluisi enemmän rakennusmateriaaleja, taikka moduulit täytyy tukea kuljetuksen ja asennuksen jälkeen purettavalla teräskehikolla. Käytännössä voi olla vaikeaa rakentaa rakennuksiin sopivia moduuleja, jotka ovat helppo asentaa, eivätkä vaurioidu kuljetuksessa ilman että hinta karkaa käsistä. Laivathan ovat pudasta terästä niissä se kai onnistuu sen takia. Kokonaisten rakennusten kohdalla tämä kyllä onnistuu, mutta kuljetusmitat asettavat sille omat rajoituksensa.
Mutta purettavasta runkopalkistosta olisi helppo tehdä riittävän jäykkä siirtämistä ja nostelua varten. Pitäisi vain miettiä, kuinka palkisto saadaan purettua kun moduuli on paikoillaan. Tällöin rakennuksiin kuluvan materiaain määrä ei kasvaisi.
”En tarkoita elementtirakentamista, joka yleistyi 60 vuotta sitten ja johti todella ankeaan rakentamiseen.”
Onko se edelleen ankeaa?
Ehkä ankeus johtuu jostain muusta kuin elementistä?
Purettavuutta ei kyllä oteta vieläkään oikein mitenkään huomioon, esim. juuri linjasaneerauksen läpikäyneenä, mitään rakenteita ei tehty avattaviksi ilman niiden rikkomista. ”Koska niitä ei yleensä tarvitse avata”.
Asuinrakentamisessa tietty näkyy kilpailun puute, jota virkakoneisto ylläpitää: kun on ”vaativa” kohde Hki:ssä, niin on vain pari firmaa, jotka edes yrittää saadaa urakkaa.
Modulaarisuus on vaikeaa. Isoissa taloissa se tarkoittaa 3-ulotteisia elementtejä eli pelkän laatan (2-ulotteinen) sijasta. Ammattikielellä niitä kutsutaan tilaelementeiksi.
Kovasti niitä on aina välillä yritetty aikaansaada, mutta läpi ei ole lyönyt.
Yksi syy on tietty se, että sen lisäksi, että jokainen rakennus rakennetaan käsityönä, se pitää myös suunnitella käsityönä. Jos raVa hyväksyisi helpommin geneerisen modulaaritalon, niin niitä voisi syntyäkin. Mutta sitten taas otsikot kirkuisivat vuosikausia, että ympäristöstä tehdään entistä monotonisempaa.
Fira (jolla muuten erikoinen toimintamalli) on kehittänyt rakentamiseen digitaalista apua, jota liisaa myös muille ja heillä on myös kai tällä hetkellä ainoa ”valmismoduuli” tarjolla: kylpyhuone. Ostin heiltä asunnon viime vuonna. Edes kylppärin laattojen ladontaa ei pystynyt muuttamaan. Joten jonninverran on vielä säätöä, ennen kuin houkuttelevuus kasvaa.
Kylpyhuonemoduuleita on Suomessa ollut ainakin 1970-luvulta asti. Helsingissäkin on monia yli 40-vuotiaita taloja, joissa on yhä alkuperäiset kylpyhuonemoduulit. Kylpyhuonemoduuleita tarjoavia yrityksiä on useampia niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Suomessa käytetään sekä Suomessa valmistettuja että ulkomailta tuotuja tilaelementtejä.
Miksi modulaarinen laiva on helpompi toteuttaa kuin talo?
Koska meriveden ominaisuudet vaihtelee globaalisti monta dekadia vähemmän kuin maaperä kahden vierekkäisen tontin välillä.
Hyvä pointti tosiaan. Perinteiset hirsirakennukset eivät joudu jätteeksi oikeastaan koskaan. Onkohan tätä huomioitu energiatehokkuuslaskennassa mitenkään.
Samaa tehottomuutta muuten on katujen ja teiden rakentamisessa kun remontteja ei saada niputettua. Kehä I oli remontin alla vuoden. Viikkokausiin suljetulla kaistalla ei tapahtunut yhtään mitään. Kun tiellä kuitenkin on pakko olla joku arvo kaksikaistaisena ja vähempi arvo yksikaistaisena niin kai tämä pitäisi näkyä myös urakan aikataulutuksessa. Päinvastainen esimerkki tietysti kun vasta päällystetty katu revitään auki jonkin toisen urakan toimesta.
Tuo rakentamisen tuottavuuskehitys tarvitsisi kyllä vähän tarkempaa analyysiä mistä siinä on kyse. Mitä lukuja vertaamalla tuottavuus on pysynyt paikallaan?
Rakennusosateollisuudessa tuottavuuskehitystä on tapahtunut siinä missä muussakin teollisuudessa automaation kautta; ei tiiliä enää lyödä käsin, vaan robotti suoltaa tasakokoista kappaletta liukuhihnalta. 50 vuotta sitten betonielementit valettiin usein työmaalla, nykyään tehtaassa; onko elementtituotannon tuottavuuden paraneminen rakentamisen vai teollisuuden tuottavuutta?
Vielä parikymmentä vuotta sitten lattiapinnat asennettiin juuri ja juuri kovettuneen betonin päälle, seurauksena valtava määrä sisäilmaongelmaisia rakennuksia. Nyt betonivalujen annetaan kuivua kunnolla; lasketaanko tämä tuottavuuden heikentymiseksi, kun vastaavankokoisen talon valmistuminen kestää pidempään?
Entä rakennusten energiatehokkuus? Nykyaikainen asuintalo on käyttökustannuksiltaan aivan eri luokkaa kuin 90-luvun talo. Miten tämä on huomioitu tuottavuudessa? Onko lisäarvo osa rakentamisen tuottavuutta, vai valuuko se sittenkin rakennusosateollisuuteen, eristetehtaiden ja ikkunavalmistajien sarakkeisiin? Vai kenties rahoitusmarkkinoille?
Mitä taas tulee rakentamisen modulaarisuuteen, niin esivalmistettujen elementtien kokoa rajoittaa tänä päivänä täsmälleen samat asiat kuin 50 vuotta sittenkin. Katujen mutkat ja teitä ylittävät sillat eivät ole maagisesti kasvaneet tuottavuuskehitystä parantaakseen suuremmiksi. Työmaille toimitettiin kuljetuksen kannalta maksimimittaisia esivalmistettuja elementtejä jo 70-luvulla.
Noin muuten rakentamisen tuottavuuskasvua rajoittaa aika paljon krooninen pula rakennusoikeudesta. Jo ihan nykyisillä rakennusmenetelmillä olisi mahdollista rakentaa parempia taloja halvemmalla yksikköhinnalla, mutta koska rakennusoikeus on ylivoimaisesti arvokkain yksittäinen komponentti rakentamisessa, käytetään tuotekehityspanokset rakennettavuuden kehittämisen sijaan mieluummin naurettavaan rakennusoikeuden osaoptimointiin.
Hyviä huomioita, lisäisin vielä että Suomessa ja muissa länsimaissa rakennukset ovat käytännössä aina uniikkeja, poislukien pientalotuotanto. Jokainen rakennus suunnitellaan yksilöllisesti kyseiselle paikalle kaavamääräysten ja jatkuvasti muuttuvien rakentamisen normien mukaisesti. Jos kuvitellaan vaikka teollisuuden puolelta tilannetta jossa esimerkiksi jokainen valmistettava auto suunniteltaisiin ja rakennettaisiin yksilöllisesti, voisi tuottavuus olla melko heikkoa. Edellä mainitun takia mm pienien tuotantoerien urheilu- tai muut erikoisautot maksavat jopa miljoonia, vaikka materiaalia niissä ei ole yhtään enempää kuin robotisoidulta liukuhihnalta tulevissa vakioautoissa.
Maailmalla on kyllä jonkin verran ollut melko korkean tuottavuuden rakennustuotantoa, esimerkiksi Etelä-Korean Soulissa ja sen esikaupunkialueille rakennettiin 1960-1990 kaupungistumisen ja nopean väestönkasvun aikaan jopa puoli miljoona asuntoa vuodessa, vähän vastaavalla tavalla kuin Suomen aluerakentamisessa. Soulissa yksi grynderi saattoi tehdä samoilla suunitelmilla yhtenäiselle alueelle jopa satoja täysin samanlaisia korkeita rakennuksia, systeemit hioituivat ja tehokkuus nousi, asuntopulasta kärsivät ihmiset saivat halpoja asuntoja. Mitään erikoista innovaatiota ei tuottavuuden nousuun tarvittu, vain toistettavuus ja tästä johtuva harjaantuminen. Tosin vaikutus kaupunkikuvaan oli kyseenalainen, mm rakennuksien kylkiin piti maalata 15 kerroksen korkeudelle suuret järjestysnumerot jotta oman talon löytää satojen samanlaisten talojen joukosta. Nykyään sama rakennustyyli on Kiinassa melko yleinen.
Hyviä huomioita.
Rakennusalan tutkimus ja innovointitoiminta on nykyisellään varsin yliopistovetoista. Välillä uusi toimija tulee markkinoille innovatiivisuuskärjellä. Kovin nopeasti nämä tuppaavat taantumaan tavanomaisiksi rakennusliikkeiksi.
Hyvä esimerkki on eräs korjausurakointia tekevä rakennusfirma, joka lanseerasi taannoin normaalia nopeammin tehtävän putkiremontin. Pilottikohde Roihuvuoressa onnistui käsittääkseni aika nappiin, eivätkä kustannuksetkaan karanneet karanneet pilviin. Työtä nopeuttaneet innovaatiot syntyivät ilmeisesti pelkästään työtehtävien optimoinnilla ja valmistavasta teollisuudesta perin tuttua JIT-toimintaa soveltamalla. Uusia ”kuukaudessa valmiiksi” -kohteita ei kuitenkaan tehty, koska ko. yrityksen mukaan ”ihmiset eivät halua nopeita putkiremontteja”. Noinkohan?
Helsingissä rakennusalalla on useamman vuoden ajan vallinnut täyskysyntä. Kenties innovaatiot ja tutkimustoiminta vaatisivat vähän kovempia aikoja, jolloin ihan kaikkea ei ostettaisi ihan millä hinnalla tahansa. Nyt innovointi ei kannata, koska vanhatkin ratkaisut menevät täyteen hintaan kaupaksi. Jos Merikannonrannan kortteli tehtäisiin nyt, ei kannattaisi investoida aikaa kestävään, huolelliseen huippuarkkitehtien suunnitteluun. Halvemmaksi tulisi lätkiä paikalle kaavan sallimat betonielementtitalot, sillä nekin kävisivät kaupaksi tunnin kuluessa varaamisen alkamisesta.
Oma lukunsa on se, että rakennusalaan ja asumiseen kohdistuvat ”tutkimustulokset” ovat hämmästyttävän usein anekdotaalisia. Milloin kuulemme siitä, että ”ihmiset eivät halua enää huoneistosaunoja vaan isoja vaatehuoneita”, ”yhteistilat ovat menneet pois muodista” ja ”ihmiset haluavat asua pellon keskelle rakennetuissa pienasunnoissa”. Syvällinen tutkimus asumismieltymyksistä ja siitä, millainen rakentaminen oikeasti kuluttajaa palvelisi, on varsin vähäistä.
”Rakennusalan tutkimus ja innovointitoiminta on nykyisellään varsin yliopistovetoista.”
Tuota en usko. Kerro 5 keskeistä yliopistovetoista innovaatiota rakennusalalta 2000-luvulta, joista on tullut kaupallisia menestyksiä? Suomen rakentamisen kehitys oli aikoinaan VTT-vetoista, kun pelkästään rakentamista kehittämässä oli aikoinaan useita satoja tutkijoita. Yliopistot Suomessa keskittyvät opetusministeriön ohjaamina nykyään enemmän tieteelliseen julkaisemiseen englanniksi kuin innovointiin, jota niissä tehtiin aiemmin enemmän.
”Oma lukunsa on se, että rakennusalaan ja asumiseen kohdistuvat “tutkimustulokset” ovat hämmästyttävän usein anekdotaalisia. Milloin kuulemme siitä, että “ihmiset eivät halua enää huoneistosaunoja vaan isoja vaatehuoneita”, “yhteistilat ovat menneet pois muodista” ja “ihmiset haluavat asua pellon keskelle rakennetuissa pienasunnoissa”. Syvällinen tutkimus asumismieltymyksistä ja siitä, millainen rakentaminen oikeasti kuluttajaa palvelisi, on varsin vähäistä.”
Julkaistut kyselytulosuutiset on ihan eri asia kuin syvällinen tutkimus asumismieltymyksistä. Jälkimmäistäkin tehdään jatkuvasti, mutta kiinnostavimmat tulokset ovat rahanarvoisia, eikä niitä julkaista ilmaisnettiuutisissa. Aika pysyvä tulos kyseissä kuitenkin se, että huomattava osa suomalaisista haluaisi asua omakotitalossa, mieluiten metsän tai järven rannalla – ja lähellä palveluita. Se, että halutaanko huoneistosaunoja vai vaatehuoneita, riippuu siitä keneltä kysyy – ja että mikä on vertailutaso.
Pahimmillaan ”kyselytutkimukset” ovat sellaisia netin paneelikyselyitä, joissa iso osa vastaajista on joko lapsia ja nuoria tai pitkäaikaistyöttömiä, työkyvyttömyyseläkeläisiä ja vanhuuseläkeläisiä – jotka vastailevat pienten vastauspalkkioiden perässä siinä, missä työssä käyvillä ei ole moiseen aikaa.
Mutta kyselytutkimukset ovat ihan eri asia kuin rakennusalalla yleinen tekninen tuotekehitys, josta ei kirjoitella uutisia, kun se on niin arkista.
”Helsingissä rakennusalalla on useamman vuoden ajan vallinnut täyskysyntä. Kenties innovaatiot ja tutkimustoiminta vaatisivat vähän kovempia aikoja, jolloin ihan kaikkea ei ostettaisi ihan millä hinnalla tahansa. Nyt innovointi ei kannata, koska vanhatkin ratkaisut menevät täyteen hintaan kaupaksi.”
Tuollainen aika oli vuonna 2018, jolloin monet rakennusyritykset tekivät viime vuosien parhaat tuloksensa. Tuskin tilannetta rakennusalalla on voinut vuoden 2019 jälkeen ihan sellaiseksi luonnehtia, että mikä tahansa ostetaan millä hinnalla taansa. Suurin rakennusliike Suomessa keräsi liikevoittoa alle 2 % yli 2 miljardin euron liikevaihdostaan tilikaudella 2020. Viivan alle jäi niin huonosti, vaikka yrityksellä on paljon pääomasijoituksiakin. Tulos oli kuitenkin parempi kuin vuonna 2019, jolloin liikevoittoprosentti oli alle 1 %. Vuonna 2018 sille jäi voittoa 10 % liikevaihdosta.
Rakennusliikkeiden osuus hankkeiden taloudellisesta kokonaisuudesta riippuu valmiin tuotteen hinnasta vähennettynä maapohjan kustannuksilla. Maapohjien kustannukset ovat viime vuosina nousseet asuntojen ja kiinteistöjen hintojen nousuvauhtia nopeammin. Tonttirahastot ovat tehneet viime vuosina hyvin voittoa. Samoin vuokratalojen omistajat.
Sitten on vielä se Rakennusliitto, ulkomaisen ”harmaan työvoiman” eli kilpailun torjunta ja kaikki kaksikymmentä todistusta ja korttia, joita yksinkertaista suorittavaa työtä tekevältä rakennusmieheltä vaaditaan. Ei ihme jos ei tuottavuushyötyjä synny, jos työtehtävien ympärille rakennetaan tuollainen vallihauta.
Samaan aikaan voin mennä koodaamaan elämän ja kuoleman järjestelmiä harrastuspohjalta.
Kaupungin vahtiessa HITAS systeemillään hintaa ja laatua niin innovoinnit kohdistuu siihen miten hinnasta ja laadusta pystytään parhaiten tinkimään. Sanotaanko niin että hyvinkin luovia ratkaisuja tuollaisissa kohteissa on nähty, oikeita vihervasemmiston unelmakohteita.
O.S:”Etsimättä tuli mieleen rakennustoiminta, jossa tuottavuus ei ole noussut lainkaan viimeisen 50 vuoden aikana. ”
Mitähän O.S. mahtaa tarkoittaa ? SRV:”Olemme vuonna 1987 perustettu, Helsingin pörssissä listattu yhtiö. Toimimme kasvukeskuksissa Suomessa ja Venäjällä. Liikevaihtomme vuonna 2020 oli 975,5 miljoonaa euroa. Noin 1 000 SRV:läisen lisäksi työllistämme noin 4 200 alihankkijan verkoston.”
Olenko nyt aivan kuutamolla, koska rakennusalan pörssiyhtiöt louhivat massia aivan tolkuttomasti. Valtio syytää alalle asumistukea, mikä siirtyy konsernien taseisiin vuokralaisten kautta. Helsinginkin rakennuskohteissa tehdään työtä 24/7 . Pyhätöidenkin tekeminen kannattaa, vaikka palkka pitää maksaa työntekijälle kaksinkertaisena.
En nyt ymmärrä O.S:n avausta.
Eemil, tiedätkö mitä tarkoitetaan tuottavuudella. Sillä ei ole mitään tekemistä voiton kanssa.
Merkonomina voin todeta että tuottavuus oli ensimmäinen opittu termi alan koulutuksessa. Tuottavuus on myös maataloudessa todennäköisesti ainoa oleellinen tekijä jonka viljelijän kannattaa ottaa huomioon joka vuosi. Ihmettelen miksi Eemil ei ymmärtänyt mitä tarkoittaa tuottavuus vaikka on itse alalla jossa tuottavuuden pitäisi olla oleellisesti ensimmäisenä päämääränä. Tuskin kukaan maanviljelijä enään hevosella lähde kyntämään monen sadan hehtaarin pelkoja kyllä siinä menisi koko kevät. Juuri tämän takia traktori on keksitty.
Ei tarvitse nähdä vaivaa tutkimisesta, jos massia tulee muutenkin riittävästi. Vakavammin puhuen tutkimus kyllä kuuluu enemmän rakennustuoteteollisuudelle, joka myös pystynee patentoimaankin keksintöjään. Teetin itse viemäriremontin jollakin patentoidulla menetelmällä muutamia vuosia sitten. Se kyllä maksoi vähintään saman verran kuin normaalikin viemäreiden uusiminen, mutta haitat asumiselle olivat vähäisemmät.
O.S:” tiedätkö mitä tarkoitetaan tuottavuudella. Sillä ei ole mitään tekemistä voiton kanssa.”
Eikö mitään ? Jos tehdään keksintöjä, innovaatioita ja parempia työmenetelmiä, niin eikö se tuo mitään lisäarvoa / voittoa yrityksille ? Jos näin on , niin turha sitten on panostaa tutkimustoimintaan.
Ovathan rakennusalan konsernit tehneet merkittäviä tuottavuutta parantavia innovaatioita. Halvan työvoiman käyttö mm. entisistä itäblokin maista. Valtion vuosittain maksaman n. kahden miljardin euron asumistuen hyödyntäminen liiketoimissaan. Tuottavuuden kasvu toteutuu siten, että sama tuotos tehdään entistä halvemmalla. Ja tämä kaikki lisää yritysten voittoa.
Ymmärrän kyllä, että rakennusalan tuottavuus ei itsessään kasva, mutta väliäkös sillä. Pääasia on, että yritysten voitto kasvaa. Pääsyynä on markkinoiden epäterve rakenne. Oikeammin ajateltuna rakenne on terve siinä mielessä, että asuminen tarvitsee yhteiskunnan tukea. Se on hinta , jonka joudumme maksamaan hyvinvointivaltion palveluista .(korkea verotus).
O.S:”Sama tilanne on maatalousdessa, ”. Ei näytä kuitenkaan olevan. Amos Aholan linkissä (rakennuslehti) , arvonlisäykseen perustuva työn tuottavuus on kasvanut eniten teollisuudessa ja maataloudessa.
Rahul Somani:”Tuottavuus on myös maataloudessa todennäköisesti ainoa oleellinen tekijä jonka viljelijän kannattaa ottaa huomioon joka vuosi.” Tilanne maataloudessa muistuttaa rakennus – ja palvelualojen tuotantoa. Valtio maksaa ruuan tuottamiseen tukea, joka siirtyy teollisuuden ja kaupan katteisiin sekä tasaa kuluttajan ruokalaskua. Ruuantuotannon raaka-aineiden tuottamisessa määrän, laadun ja halvemmin kustannuksin tuottaminen ei lisää viljelijän viivan alle jäävää osuutta. Se johtuu teollisuuden ja kaupan määräävästä markkina-asemasta.
Metsätöissö työn tuottqavuus on justeeriajasta lisääntynyt noin 30-kertaiseksi. Se ei ole kuitenkaan lisänyt metsurien tuloja 30-kertaiseksi. Jos vain yhdellä metsorilla olisi käyrtössään metsäkone ja muut tekisivät työtä justeereilla, tuo yksi olisi rikas. Tuottavuuden kasvu ei kilpailluilla markkinoilla lisää voittoja.
Eikö tuo esimerkki päde myös maataloudessa? Ne isännät jotka hankkivat ensimmäiset traktorit ja leikkuupuimurit 1960-luvun puolivälissä saivat etumatkan maatalouden tuotannossa kun Suomessa maatalouden koneellistuminen tapahtui isolla mittakaavalla kuin ne isännät jotka eivät omistaneet traktoria ja leikkuupuimuria vaan tekivät työt hevospelillä joutuivat joko jossain vaiheessa myymään maatilan tai kokonaan lopettamaan koska traktorit ja leikkuupuimurit oli jätetty hankimatta johtuen monesta eri tekijöistä kyllä joista suurimmat oli taloudelliset tekijät.
Rakennusalan yksi ongelma on, että kilpailu ei toimi – tai se, miten kilpailu toimii. Arvonlisä valuu rakennusosien valmistajille, koneiden ja kaluston vuokraajille, alihankkijoille, rahoittajille, markkinointi- ja kiinteistövälitystoimialalle ym. Suunnittelu, toteutus ja pahimmillaan kymmenet eri osapuolet riitelevät keskenään sen sijaan että pyrkisivät yhdessä edistämään rakennushanketta. Ajasta jälkeenjääneet sopimukset ovat haitanneet teknisen kehityksen hyödyntämistä, koska sillä ei ole saatu kustannussäästöä.
Kun kysyntä laskee, tarjontaa rajoitetaan, jotta hintoja ei tarvitse laskea. Kun kysyntä nousee, hinnat nousevat, mutta tarjontaa ei kasvateta vaan toimitusajat pitenevät. Taustalla voi hyvin olla alan tunnettu syklisyys, eli nousut ja laskut vuorottelevat, jolloin ei kannata investoida tuotantokapasiteettiin, jota ei kohta taas tarvita.
Rakentamisen tuottavuustilastot tehdään Suomessa yleensä arvonlisäyspohjaisina. Kun tuotos mitataan arvonlisäyksenä, eli euroina, voiton kasvu kasvattaisi tuottavuutta näissä tilastoissa. Suomessa ei tehdä rakentamisentuottavuustilastoja seuraten esim. sitä, montako kuutiota maata on työntekijämäärään nähden saatu siirrettyä, vaan tuottavuutta pääasiassa tavoilla, joissa ei seurata, mitä panoksilla on eri aikoina saatu aikaan. Saimaan kanava kaivettiin aikoinaan lapioilla. Enää sellaista työtä ei tehtäisi lapioilla.
Työn tuottavuutta ei mitata arvonlisäpohjaisesti, koska silloin inflaatio tarkoittaisi tuottavuuden nousua. Se tehdään jakamalla rakentamisen välyymi työtuntien määrällä. (Siinä taas on ongelmana, ettei laatua oteta kunnolla huomioon) Tälllä meittarilla rakennusalan tuottavuus ei ole noussut lainkaan 50 vuoteen.
Kannattaa lukea esim. Palkansaajien tutkimuskeskuksen julkaisu ”Rakentamisen tuottavuus” vuodelta 2020. Siinä on aika hyvin koottu rakentamisen tuottavuustutkimuksiin liittyviä perusasioita. Ja tehty rakentamisen tuottavuustarkasteluja myös itse. Tuottavuutta on seurattu raportissa kuvatulla yhtälöllä 3 eli käytännössä arvonlisäyksen kautta eli eurojen kautta. Panoksena on käytetty työpanoksen määrää.
Soininvaara kirjoitti:
”Työn tuottavuutta ei mitata arvonlisäpohjaisesti, koska silloin inflaatio tarkoittaisi tuottavuuden nousua. Se tehdään jakamalla rakentamisen välyymi työtuntien määrällä. (Siinä taas on ongelmana, ettei laatua oteta kunnolla huomioon) Tälllä meittarilla rakennusalan tuottavuus ei ole noussut lainkaan 50 vuoteen.”
Toimialavertailuissa tuottavuutta mitataan yleisimmin arvonlisäpohjaisesti, reaalihinnoilla eli yleiset inflaatiot oikaisten.
Sen lisäksi on toki yritetty myös määrittää tuottavuuskehitystä myös mm. yrittämällä arvailla rakentamisen volyymin suhdetta työtuntien määriin, joista kummankin suureen osalta historiatietoihin liittyy merkittävää epävarmuutta. Luvanvaraisen uudisrakentamisen volyymistä on tietoja 50 vuodelta, mutta koska työvoimasta yli puolet on nykyään korjausrakentamisenkin parissa ja ei-luvanvaraista rakentamista tekeviä, niin tilastoista on hieman vaikea tietää, mihin aikaa on missäkin määrin milloinkin historian varrella käytetty, kun ei osata raportoida edes korjausrakentamisen ja ei-luvanvaraisen rakentamisen volyymin määrää. Rakentamisen kokonaisvolyymiä ei osata tilastoida määrällisin indikaattorein tällä hetkelläkään kuin uudisrakentamisen osalta, saati 50 vuoden taakse.
Korjausrakentamisen osalta tilastot nykykehityksestäkin tehdään Suomessa euroina, kun siitä löytyy parhaiten tietoa – kun taas tehdyn rakentamistyön sisällöstä ei kerry kattavaa tilastodataa. Yli puolet rakentamisen liikevaihdosta on korjausrakentamista, eli siihen liittyvät volyymit ja niiden kehitys eivät ole ihan vähäpätöinen asia rakentamisen tuottavuustilastoväitteiden tietopohjan kannalta, vaan asian ydin.
”Se tehdään jakamalla rakentamisen välyymi työtuntien määrällä. (Siinä taas on ongelmana, ettei laatua oteta kunnolla huomioon) Tälllä meittarilla rakennusalan tuottavuus ei ole noussut lainkaan 50 vuoteen.”
Tuossa tulikin vastaus, miksi tulos on aika pahasti väärä. Tänä päivänä kenties työntekijä tuottaa keskimäärin saman määrän neliöitä (tähän ei kai lasketa työvälineiden ja esim naulojen tuotantoon osallistuneita), mutta ovathan nykyaikaiset asunnot selvästi paremmin varusteltuja ja esim laatoituksia on varmaankin selvästi enemmän kuin 50 vuotta sitten.
Ehkä se, kuinka usein perhe tai ihminen haluaa vaihtaa asuntoa, kertoisi jotain asuntojen laadun kehityksestä, joskin vaihtamiseen vaikuttavat myös muut seikat, kuten työpaikan muuttuminen, työmatkan lyhentyminen, asunnon ympäristö jne.
Mielenkiintoista keskustelua asiasta, jotain muuta kuin Suomi 24…
Eemille vain täsmentävä lisäkommentti tuohon Eemilin kommenttiin jossa teollisus ja kauppa ottaa katteen välistä. Näin on Suomessa hyvinkin pitkään että kauppa ottaa välistä koska se kuuluu kaupan liiketoimintaan hyvin monessakin suhteessa. Tilanne olisi toinen ja onkin monessa muussa Euroopan maissa jossa viljelijät myyvät suoraan tiloilta kuluttajille tuotteita ilman että vähittäiskauppa ottaa välistä. Tämä on Suomessa vähäistä että tilalta ostaminen olisi yleistynyt ja se johtuu syistä kuten vähäisen markkinoinnin puutteesta tiloilla ja uusien ruokalajien tulosta markkinnoille on Suomessa vielä vähäisempää kuin muissa EU /ETA maissa. Enkä vertaile tässä nyt isoja mait kuten Saksaa,Italiaa, Ranskaa ja Espanjaa Suomen tilanteseen vaan EU/ ETA:n keskikokoisia maita kuten Tanskaa, Ruotsia, Itävaltaa, Hollantia, Belgiaa, Norjaa sekä Irlantia ja miksei jossain määrin Portugalia. Millään muulla tavalla ruuantuotannon myynti ja markkinointi ei onnistu jos ei ole joko suoramyyntiä tiloilta tai vähittäiskauppaa joka ottaa liiketalouden lain mukaan aina välistä. Kolmatta vaihtoehto ei ole vielä keksitty. Todennäköisesti osuustilat ovat kolmas vaihtoehto mutta niiden lukumäärä on Suomessa hyvin pieni.
Eemilille vasta kommentti tuohon miksi rakennusyhtiöt tuovat ns ”halpatyövoimaa” entisistä itäblokin maista johtuu yksinkertaisesti siitä että entisissä itäblokin maissa on edelleen paljon alan osaamista tarjolla ja kysyntää on läntisissä Euroopan maissa sekä myös Venäjällä jossa työskentelee paljon entisten neuvostotasavaljojen kansalaisia rakennustyömailla suurissa kaupungeissa kuten Moskova ja Pietari.
Yhtä samalla logiikalla aikoinaan Suomesta lähti rakennustyömiehiä maihin kuten Irakiin ja Libyaan 1970-luvulla. Suomessa kun oli osaamista ja Irakissa ja Libyassa oli markkinat.Tuolloin ei puhuttu suomalaisista halpatyövoimasta vaikka Irakissa oli työvoimaa maan omassa väestöstä suhteutettuna väkilukuun enemmän kuin Suomessa. Työvoimaa haetaan sieltä mistä sitä on tarjolla. Jos rakennusyhtiöillä on esim pulaa työvoimasta niin ei siihen 10 vuoden ammattikoulutus auta koska työvoimasta on pulaa nyt ja tässä.
Rakennusalalla on monenlaista kehitettävää, mutta jos lähtökohta on ettei 50 vuoteen alan tuottavuus ei ole kasvanut, niin keskustelun lähtökohdat ovat melkoisesti pielessä.
Huono analyysi johtaa heikkoihin päätelmiin.
Tutkija punavuoresta:”Nyt innovointi ei kannata, koska vanhatkin ratkaisut menevät täyteen hintaan kaupaksi”
Juuri noin, ja ne menevät kaupaksi, koska valtio subventoi alaa asumis- sun muin tuin . Pelkkä asumistuki on 2 mrd. euroa.
Tosin alalla tehdään innovaatioita koko ajan käytännön tasolla. Esim. rakennusmateriaaleissa ja työmenetelmissä on tapahtunut huikea kehitys, mutta eikö niitä lasketa mukaan ? Olisi hyvä tietää mihin tilastoon O.S. perustaa väitteensä, millä tuottavuutta on mitattu?
Miten arvotetaan käyttö- ja korjauskustannusten sekä rakennusten kestoiän muutokset ? Esim. luopuminen tasakattorakentamisesta pidentää rakennusten elinikää ratkaisevasti sekä vähentää elinkaarikustannuksia. Eikö tämä kuulu tuottavuuteen ?
O.S:n alkuperäinen väite :”Etsimättä tuli mieleen rakennustoiminta, jossa tuottavuus ei ole noussut lainkaan viimeisen 50 vuoden aikana. ”
Wiki:”Kun tuotannon kehittämisen seurauksena tuotos per panos -suhde eli tuottavuus kasvaa, tuotannossa saadaan enemmän aikaan vähemmällä. ”
Wiki:“Kun tuotannon kehittämisen seurauksena tuotos per panos ‑suhde eli tuottavuus kasvaa, tuotannossa saadaan enemmän aikaan vähemmällä. ”
Tarkkaan ottaen euromääräiset tuottavuuden mittarit, joita suurin osa ainakin julkisuudessa esitetyistä mittareista on, mittaavat panoksena kulloisenkin kysyntä-tarjonta-tilanteen määräämään vaihtosuhteen mukaan sen, miten paljon muiden tuottamaa ollaan valmiita vaihtamaan mitatun tuottamaan.
Jolloin siis myös laskemalla mitatun tuottajan elintasoa tuottavuus nousee, ja näin tuottavuudella voidaan perustella kiky-sopimuksiakin.
Toinen tapa nostaa tuottavuutta ovat tietenkin tekniset innovaatiot, joskus myös toiminnan rationalisointi, silloin kun se ei ole tekijän kokeman kuormituksen kohtuutonta lisäämistä.
Työssäkäyvän kuluttajan asema tässä on skitsofreeninen: töissä hän lyö nyrkkiä pöytään nostaakseen omaa elintasoaan ja kaupassa hän valitsee halvinta luovuttaakseen elintasostaan mahdollisimman vähän muille. Kun kaikki tekevät näin, syntyy tasapaino, joka on kohtuullisen tasainen ja siten nopeahkon kasvun tuottava.
Koska lähes kaikki työssä käyvät kokevat juuri heidän työtehtäviensä olevan keskimääräistä tärkeämpiä, he myös tavoittelevat keskimääräistä suurempaa palkkaa. Niinpä suurin osa työssäkäyvistä kokevat elintasonsa olevan liian alhaisen ja valittavat sitä, josta seuraa, että mitä enemmän ihmiset valittavat olevansa palkkakuopassa, sitä parempi tilanne on kokonaisuudessaan ja sitä suurempaa kokonaiskasvu. Jos taas tutkimus kertoo kansan olevan maailman onnellisin, ollaan uppoamassa siihen itseensä.
Tämähän näkyy erinomaisen hyvin maamme nykyisessä tilanteessa. Lähes koko ajan sitten 1990-luvun laman tuloerot ovat olleet pelkästään työttömyyden ja työttömyyskorvausten tason jäädyttämisen takia selvästi suuremmat kuin ennen lamaa ja siten myös kasvu selvästi hitaampaa.
Vallitsevaan taloususkontoon kuuluu, että hidasta kasvua yritetään ”korjata” kasvattamalla tuloeroja, ja tämä perustellaan vertaamalla eroja maihin, joissa tuloerot ovat vielä suuremmat, kuten vaikkapa Nigeria, ja sanomalla, aivan oikein, että tuloerot ovat edelleen meillä kohtuulliset.
O.S:” Jos vain yhdellä metsorilla olisi käyrtössään metsäkone ja muut tekisivät työtä justeereilla, tuo yksi olisi rikas.”
Anekdootti: Suomalaisia metsureita meni taannoina töihin Kanadaan. He olivat kovia työntekijöitä, mutta eivät saavuttaneet päivittäistä työnormia vaikka huhkivat hikipäässä. Työnjohtaja kutsui heidät puhutteluun laiskottelusta ja antoi samalla näytteen oikeasta työskentelystä.
Kun kymppi vetäisi moottorisahan käyntiin, niin suomalaiset metsurit kysyivät pöllämystyneinä , että mikäs ääni tuo on ? He olivat kaataneet puita pelkällä sahan laipalla ja ketjulla ilman moottorin apuja. 🙂
O.S:”Tuottavuuden kasvu ei kilpailluilla markkinoilla lisää voittoja.”
Onko Suomen rakentamisessa kyse kilpailun puutteesta ? Voitothan kasvavat.
Osmo: ”Työn tuottavuutta ei mitata arvonlisäpohjaisesti, koska silloin inflaatio tarkoittaisi tuottavuuden nousua. Se tehdään jakamalla rakentamisen volyymi työtuntien määrällä. (Siinä taas on ongelmana, ettei laatua oteta kunnolla huomioon) Tälllä mittarilla rakennusalan tuottavuus ei ole noussut lainkaan 50 vuoteen.”
Jos nyt ensin katsotaan tuota volyymiä – oli se sitten neliömetrejä tai kuutioita. Rakentamismääräykset ovat kiristyneet jatkuvasti, mikä tarkoittaa että se mikä kelpasi ennen, ei kelpaa enää nykyään. Materiaalien pitää olla sertifioituja, tarvitaan suuri määrä erilaisia suunnittelijoita ja koordinaattoreita yms. valvomaan hankkeita; jopa sellainen yksinkertainen asia, että aiemmin rakennettiin helposti rakennettavat paikat, nyttemmin on ollut jäljellä vain hankalasti (kalliisti) rakennettavia. Kun myös kerrosten määrä on kasvanut, kun rakentaminen keskittyy kasvukeskuksiin, joissa maankäyttöä pitää tehostaa, kustannukset nousevat.
Työtuntien määrä on sitten se toinen asia. Siinä on varmasti parantamiseen varaa. ”Hyvin suunniteltu on hyvin tehty” on vanha sanonta. Mutta rakennusalalla ei tarpeettomasti haluta suunnitella etukäteen ennen kuin hankkeen rahoitus ym. on varmaa. Ja sitten kun se on varmaa, halutaan aloittaa heti – eli ei ole juuri aikaa suunnitella kunnolla. Myös toteutusvaiheessa toteutuksen suunnittelussa on ongelmia. Tyypillisesti hankkeessa kuin hankkeessa tulee ”yllätyksiä” jolloin aikataulut menevät uusiksi. Eri alojen työt on suunniteltu järjestyksessä peräkkäin, ja kun aikataulu pettää, tulee ongelmia. Pitäisi osata suunnitella epätäydellistä ja epävarmaa, mutta sellaiseen ei ole kunnollisia työkaluja. Yhteiskunnassa monessa muussa monimutkaisessa asiassa on sama ongelma, ”wicked problem”. Kun asiat ovat tarpeeksi monimutkaisia, niihin ei ole hyviä ratkaisuita. Rakentaminen ja kaupunkisuunnittelu vs. talouskehitys, sosiaalinen tasa-arvo, ihmisten terveys jne. muodostavat kokonaisuuden, jota on mahdotonta hallita. Ja sitten kun kuitenkin yritetään, manageroidaan vuoron perään sinne ja tänne ja lopputulos on ihan mitä sattuu 😉
Tästähän julkaistiin hiljattain aika pitkä ja laaja selvitys, olikos nyt jonkin ministeriön tilaama, en muista. Muistaakseni siinä nimenomaan rakennustuoteteollisuuden puolella tuottavuuskehitystä kyllä havaittiin, mutta työmaapuolella kehitys oli heikompaa. Olematta alan asiantuntija, minusta on ollut mielenkiintoista havaita, että isotkin rakennusliikkeet (SRV, YIT jne) pystyvät hyviin tuloksiin (siis liiketoiminnallisesti, tuottavuuttahan ne eivät juurikaan raportoi) asuntorakentamisen puolella, mutta projektirakentamisesta tulee isoja tappioita. Mikä ehkä kertoo tästä tuottavuuskehityksen ongelmasta omalla tavallaan. Varmasti tähän liittyy myös se, että tilaajat ovat projektirakentamisessa yleensä myös ammattilaisia, toisin kuin kodinostajat. Asuntomarkkinan romahtaminen olisi karmaiseva yhteiskunnallinen kriisi, joten sen tukeminen mm. asumistuella ja alhaisella korkotasolla on ymmärrettävää. Toisaalta näyttää myös siltä, että nämä erilaiset tukitoimet ovat valuneet yhtiöiden tuloksiin ilman, että niiden on tarvinnut juurikaan panostaa innovointiin. Kuplautumisen riski ainakin sijoitusasuntopuolella on koholla, näin sanoisin ja tästä ollaan yleisestikin kai huolissaan. Tukitoimilla on myös ei-toivottuja sivuvaikutuksia, niin tarpeellisia kuin ne varmaan ovat olleetkin. Useinhan on näin että ratkaisu johonkin ongelmaan luo samalla uuden ongelman.
Jaakko,
kirjoituksesi herätti ajatuksen, että yhteiskunnallisen kehityksen yleisiä tendenssejä taitaa olla pyrkimys kohti sellaista, mihin neuvostokommunismi yritti päästä yhdellä harppauksella: tietyn peruselintason tarjoaminen kaikkien ulottuville joko täysin ilmaisena tai ainakin kohtuullisen pienin tuloinkin hankittavana.
Eli siis kaikkien pitäisi saada kohtuullisesti terveellistä ruokaa, katto päänsä päälle ja riittävä koulutus, sekä terveydenhoito. Keinot vain vaihtelevat siinä, miten kohtuuhintaisuus toteutetaan.
Perustarpeista koulutus ja terveydenhoito tuotetaan valtion monopolina lähes täysin verovaroin, eli samoin kuin Neuvostoliitossakin tehtiin. Seurauksena ovat kilometrien jonot ja jatkuva tyytymättömyys palvelun tasoon, lähinnä terveydenhoidossa, koulutuksessa tuohonkin malliin ollaan kohtuullisen tyytyväisiä.
Asuntotuotannossa yhteiskunnan, pääasiassa valtion, tukirahaa syydetään pankkien yksityisen lähes korottoman lainarahan lisäksi kysyntäpuolelle, joka sitten johtaa inflatoorisuuteen, josta taas hyötyvät eläkerahastot ja suuret kaupungit, jotka kaavoituksella tonttikaupan avulla tätäkin kautta nyhtävät asumistukia taskuihinsa, ehkä maksaakseen niilllä sitten toimeentulotukia… tai kirjastopalveluja, who knows and who cares.
Oikeastaan kaikista edellä mainituista perustarpeista ainoastaan ruuan suhteen on se ongelma, että sitä tuotetaan liikaa. Maanviljelijät ovat ainoa elinkeinonharjoittajien ryhmä, joita väitetään tehottomiksi siksi, että he tuottavat enemmän kuin edes kohtuullisen ylipainoinen kansakunta jaksaa syödä.
Maataloudessa tuetaan suoraan tuottajaa pääosin hintatukena, jolloin tietysti voidaan määrätä jo tässä hintatasosta. Maataloudessa on myös pinta-alatukea, joka taas pitää yllä tilakokojen laajempaa jakaumaa ja alaa työllistävämpänä kuin se ehkä muuten olisi. Ja rahoittaa siten maaseudun aina vain vanhenevien vanhusten hoitamista.
Ökyisännät rahoittavat hiilidioksidia tupruttavat maasturinsa ja muut köyhien ärsyttämisvälineensä siis tuilla siinä kuin grynderitkin, mutta yhteiskunnallisesti on eroa siinä, että rakennusmagnaattien tuottamaa ei mene roskiin käyttämättä (paitsi joskus juuri ennen taloudellista romahdusta rakennettuja liiketiloja), vaan siitä on aina lähinnä pulaa, kun taas ruokaa pitää kärrätä kaatopaikoille tai viedä tuella ulkomaille, ettei koko kansakunta joutuisi ähkyyn. Toki maatalouden tukemiseen kuluu myös rahaa aivan tolkuttomasti, mutta hyvää ei tunnetusti saa halvalla.
Ne keput, ne keput. Tosin käsittääkseni demarit, vaikka aina ovat pitäneetkin, ainakin ennen vaaleja, maataloustukia liian suurina, ovat olleet vähintäänkin kätilöinä tuota tukijärjestelmää synnytettäessä. Ihmekös tuo, kun demari ja kepu istahtavat samaan pöytään, niin onhan siinä vielä boomereita seuraavassakin sukupolvessa usein maalais- ja kaupunkilaisserkku vastakkain, ja sehän sitten riippuu sukuriitoihin taipuvaisuudesta, mitä siitä seuraa.
No, ilman omaa valuuttaa meillä hädin tuskin on varaa tukea edes maatalouttamekaan, joten sikakalliita asuntoja jonotettaneen kuuliaisesti jatkossakin.
Jostain syystä kommenttiani ei julkaistu. Yritän uudelleen.
Alkuperäinen ongelma kai on siis rakentamisen hintataso, jota tehostamisella haluttaisiin alaspäin, sekä alenneina yksikkökustannuksina että kysynnän nopeampana tyydyttymisenä.
Perustarpeita tyydytetään erilaisten tukimekanismien avulla. Rakennusteollisuudessa se tapahtuu rahoittamalla kysyntää asumistukien ja halpojen lainojen avulla. Maataloudessa se tehdään tukemalla suoraan tuotantoa. Toisessa on jatkuvaa pulaa, toisessa ongelmana on liikatuotato.
kaverin puolesta…:”Ne keput, ne keput. ”
Onhan tuo merkillinen hokema. Suurimmat tukien saajat ja hyödyntäjät ovat kokoomuksen (sek) kannattajat. He vain ovat hiljaa ja tyytyväisiä kun keskusta likaa kätensä puolustaessaan maaseudun väestöä.
Sekoomuslaisilla on maan suurimmat maatilat sekä ruokateollisuuden johto – ja omistajatahot.
”viedä tuella ulkomaille”
Tietääkseni Suomessa ei ole vientitukia . Tai jos on , niin sama käytäntö on muissakin EU-maissa.
”täydellisen kilpailun olosuhteissa yritysten ei kannattaisi harjoittaa mitään tutkimustoimintaa”
Valtion tulee tukea yliopistoja, yliopistojen ja yritysalojen yhteistä tutkimustoimintaa.
Yrityskohtaiset yritystuet (myös kaikki piilotuet) lakkautetaan. Huoltovarmuudesta huolehditaan. Pankit huolehtivat yrityksien lainoista. Valtio voi mennä yritykseen osakkaaksi verovaroin. Erityisesti huomioidaan vihreä energia ja digi.
Yrityksen kannattavuuteen vaikuttaa yrityksen palkanmaksukyky ja osaavan työvoiman hankinta, materiaalin/raaka-aineen hinta ja saatavuus, logistiikka ja energian hinta, kyky töiden organisointiin ja nykyaikaistamiseen ja kyky eritellä kaikki kustannukset, rahalla ja ajankäytöllä.
Valtio huolehtii kansalaisten yleisestä koulutuksesta ja yhdessä yritysmaailman kanssa yrityskohtaisemmasta koulutuksesta yhteiskunnan tarpeet huomioiden.
Kaikenlaista yritystoimintaa ohjaillaan valtion toimesta erilaisilla määräyksillä, säännöillä, normeilla, sopimuksilla, veroilla jne.
Pitää miettiä, tarvitsemmeko sellaista yksityistä yritystoimintaa, joka rahoitetaan pelkästään verorahoilla. Eli siirretään verorahojen käyttö ja päätösvalta yksityisille toimijoille.
Kansalaiset tarvitsevat tuotteita ja palveluja päivittäin. Tarvitsemme myös ulkomaan vientiä.