Pormestari Juhana Vartiainen poisti jokin aika sitten kaupunginhallituksen listalta tontinluovutuksen periaatteet. Tiettävästi hän haluaisi lisätä kilpailuttamista. Kannatan jyrkästi.
Asuntojonot ja asumisen korkea hinta ovat ikäviä asioita, mutta ne ovat silti hyvä merkki. Menestyvään kaupunkiin halutaan muuttaa nopeammin kuin asuntoja pystytään rakentamaan.
Kun asuntoja on liian vähän, niukkuutta voidaan säädellä kolmella tavalla:
1) Jonottamalla. Jonotusta sovelletaan Helsingissä vain asumisoikeusasunoissa, joissa jono on vuosien pituinen. Tukholmassa jonotus on vallitseva tapa. Siellä asuntojonossa ollaan tyypillisesti yli kymmenen vuotta. Asunnot eivät silloin mene niitä eniten tarvitseville, koska heillä ei ole mahdollisuutta odottaa vuosia.
2) Kaupunki valitsee asumaan pääsevät. Tätä sovelletaan ARA-asunoissa., joihin virkamiehet valitsevat asuntoon pääsevät kriteerein, jotka eivät ole ainakaan minun tiedossani. Asunnon tarpeen kiireellisyys on yksi kriteereistä, mutta on muitakin, koska muuten tulisi perin yksipuolista asujaimistoa.
Arpominen on yksi tapa kaupungin valita asukkaat. Se on tavoista huonoin; muodollisesti tasapuolinen, mutta siinä ei voida ottaa mitenkään huomioon asumispreferenssejä eikä sitä kuka hyötyy kyseisestä sijainnista eniten. Hyvinvointia haaskautuu valtavasti. Sitä, että Hitas-asunnot on päädytty jakamaan arpomalla, voi pitää järjestelmän henkisenä konkurssina.
3) Maksuhalukkuuden ja -kyvykkyyden mukaan hinnalla. Valtaosa Helsingin olemassa olevasta asuntokannasta on vapaarahoitteisia omistus- tai vuokra-asuntoja, joihin pääsevät ne, jotka maksavat eniten. Tämän hyvänä puolena on, että asuntoa tarvitseva pystyy vaikuttamaan missä sijaitsevaan ja minkälaiseen asuntoon hän haluaa. Valinnanvaraa on tietysti enemmän sillä, jolla on enemmän rahaa, mutta kyllä kaikki hyötyvät siitä, että voivat ostaa tai vuokrata asuntonsa maksukykynsä puitteissa sieltä, mistä haluavat eikä asuntoa vain osoiteta heille mistä sattuu.
Niinpä hinta on säätelijänä huonoista vaihtoehdoista paras. Sosiaalinen tasapaino edellyttää kuitenkin, että pienituloisille tehdään tilaa joko asumistuen tai ARA-asuntojen kautta. Puolueeni vaaliohjelmasta poiketen kannatan itse ensisijaisesti asumistukea. Katso perustelut tästä.
Lisää asuntoja ja paljon!
Asuntopulaan on kaksi ratkaisua. Toinen on tehdä kaupungista niin huono, ettei sinne haluta muuttaa. Sivuutan tämän vaihtoehdon. Toinen vaihtoehto on rakentaa asuntoja lisää ja paljon.
Vaikka viime aikoina Helsinkiin on rakennettu ennätyksellisen paljon uusia asuntoja, asuntojen hinnat ovat vain nousseet. Hintojen nousu johtuu matalista koroista. Jos korko olisi pysyvästi nollassa, kannattaisi asunnosta parhaalla paikalla maksaa kuinka paljon tahansa. Vähän siihen suuntaan asiat ovat monessa maailman metropolissa kehittyneet. Muualla keskusta-asumisen hinnannousu on ollut paljon rajumpaa kuin Helsingissä. Näin myös Tukholmassa. Jonottaminen Tukholmassa koskee vain vuokra-asuntoja.
Tarjonnan lisäys näkyy siinä, että metropolialueen laidoilla asuntojen hinnat ovat laskeneet jo yli kymmenen vuoden ajan. Tämä menee aivan teorian mukaan.
Asuntojen markkinavuokrataso – siis se vuokrataso joka tasapainottaa kysynnän ja tarjonnan – näyttä kääntyneen kasvaneen tarjonnan myötä laskuun. Vuokranantajat eivät vain ole tilannetta vielä hyväksyneet. Kyllä ne vuokrat kohta laskevat. Pelkästään Oikotiellä on tarjolla 4200 vuokra-asuntoa.
Kenen taskuun tulot?
Kun asuminen maksaa eli aiheuttaa menoja, jollekin taholle koituu tästä paljon tuloja.
Kenelle tuo raha kuuluu? Ei kenellekään, koska kukaan ei ole ansainnut sitä, elleivät korkeintaan ne Nimbyt, jotka ovat onnistuneet hidastamaan kaavoitusta.
Järkevintä on ohjata tuo raha kunnalle, joka edustaa kaikkia helsinkiläisiä. Ideaalisessa maailmassa se tapahtuisi tonttimaan kiinteistöveron kautta, mutta tässä meidän epätäydellisessä maailmassamme paras tapa on, että kaupunki omistaa tontit ja perii niistä markkinaehtoista vuoraa.
Se mitä monen – esimerkiksi Helsingin Sanomien – on vaikea ymmärtää, että tontin korkea vuokra ei tee asumisesta kalliimpaa. Jos vuokrat olisivat matalampia, asuntojen hinnat olisivat vastaavasti korkeampia ja asumiskustannus yhtä iso. Asuntojen markkinaehtoisiin vuokriinkaan tontinvuokrat eivät vaikuta. Vai tietääkö joku kaupallisen vuokranantajan, joka tarjoaa asuntoaan vuokralle alle markkinavuokran, koska on saanut tontin edullisesti. Markkinavuokrat määräytyvät markkinoilla, eikä siihen vaikuta se, mitä kukin vuokranantaja yhtiövastikkeena joutuu maksamaan.
(Jos joku yrittää väittää vastaan piirtämällä kysyntä- ja tarjontakäyriä, kannattaa ottaa huomioon, että tarjontakäyrä on pystysuora, koska sitä rajoittaa tonttien saatavuus.)
Joku voi ajatella, että jos tontin vuokrat ovat korkeat eikä markkinavuokra jousta ylöspäin, vuokra-asuntojen tarjonta vähenisi, mutta ei siinä käy niin. Koska asuntojen myyntihinnat laskisivat, vuokranantajat saisivat ihan saman reaalituoton asunnoilleen kuin ennenkin.
Tietysti jos olet jo ostanut asunnon, sinun kannattaa toivoa vuokran laskevan, koska asumismenosi laskevat ja omistamasi asunnon arvo nousee.
Koska asuntotuotanto riippuu siitä, kuinka paljon kaupunki pystyy vapauttamaan tontteja rakentamiseen, mahdollisimman korkeat tonttitulot edistävät asuntotuotantoa.
Pormestari Juhani Vartiainen poisti jokin aika sitten kaupunginhallituksen listoilta tontinluovutuksen periaatteet. Ilmeisesti hän aikaa viedä tontinluovutusta markkinaehtoisempaan suuntaan.
Kannatan jyrkästi.
Miten luovuttaisin tontit?
Helsinki tilasi jokin aika sitten Aalto-yliopiston taloustieteen laitokselta selvityksen tontinluovutuksesta. Siinä todettiin samoin perustein kuin yllä esitin, että tonttien korkea hinta ei tee asumisesta kalliimpaa, ja suositeltiin tonttien luovuttamista kilpailuttamalla. Kilpailuttaminen on kuitenkin jäänyt yhä pienempään rooliin. Yleisenä periaatteena olisi tontin hinnan perusteena käytetty asiantuntijalausunto (tai kolme lausuntoa) ja tämän tästä laskettu vuosivuokra,. joka on neljä prosenttia tontin arvosta. Vuokraa nostetaan kuluttajahintaindeksin mukaan. Niinpä tuo neljä prosenttia vastaa reaalikorkoa.
Nuo hinta-arviot eivät ole menneet aivan putkeen. Sen näkee siitä, että rakennusyhtiöt tekevät parhaan tilin parhailla paikoilla sijaitsevilla tonteilla. Ne ovat toisin sanoen saaneet tontin aivan liian halvalla.
Ymmärtääkseni tämän takia pormestari Vartiainen poisti periaatelinjauksen kaupunginhallituksen listalta.
Minä laskisin tontin vuokrien perusteena olevaa korkoa neljästä prosentista kolmeen tai ehkä vieläkin alemmas, ja tämän jälkeen kilpailuttaisin tontit kynnysrahalla. Tai oikeastaan poistaisin koko koron käsitteen, koska jos tontit luovutetaan vuokraamalla, olennaista on määrittää sopiva vuosivuokra ja unohtaa kaikki epämääräiset laskelmat tontin arvosta.
Kilpailutus on tapa saada tonteista maksimaalinen tulo ilman, että se jarruttaa rakentamista. Hinta ei rajoita tonttien menekkiä, koska yksikään tontti ei jää luovuttamatta. Liian korkea kiinteä hinta sen sijaan voi johtaa siihen, että tontille löydy ottajaa.
Kilpailutus on myös avoin tapa, joka ei jätä tilaa kysymyksille, miksi kaupunki suosii sitä tai tätä tahoa.
Virkamiehet halusivat korkeamman neljän prosentin reaalikoron, jotta tontinvuokrat eivät laskisi. En ymmärrä tätä ajattelua lainkaan. Pellon tuotto ei määräydy pellon hinnan mukaan vaan pellon hinta riippuu sen vuosittaisesta tuotosta ja käytetystä korosta. Hinta = tuotto/r. Aivan samoin tontin arvo riippuu sen tuomasta vuosittaisesta hyödystä (vrt. pellon sato) ja hinta on hyöty jaettuna korolla. Kun laskentakorko nostetaan korkeaksi, kilpailtu vuokra ei siitä nouse, mutta tontin mahdollinen vuokrasta johdettu myyntihinta laskee.
Jos korkona pidetään neljää prosenttia, tontin myyntihinta on sen vuosivuokra x 25. Jos korko on kaksi, tontin hinta onkin vuosivuokra x 50.
Tällä ei ole merkitystä niin kauan kun tontit luovutetaan vuokraamalla ja vuokra kilpailutetaan, mutta se muuttuu olennaiseksi, jos vuokraan liittyy optio ostaa tontti. Kokoomus tiettävästi haluaisi myydä tontit, ”koska ihmisillä on oikeus omistaa”, mutta silloin myyntihinnan pitäisi olla suhteessa vuokraan sellainen, että molemmat vaihtoehdot ovat yhtä hyviä. Jos myyntihinta on vuosivuokra x 25 ja vuokraan sisältyy osto-optio, kaikki käyttävät osto-optiota, koska hinta on liian halpa suhteessa vuokraan.
Pitäisin vuokrausta päävaihtoehtona, koska pääoma on kaupungille halvempaa kuin yksityisille yrityksille tai kotitalouksille.
On tapauksia, joissa tontit kannattaa luovuttaa ”kauneuskilpailun” tuloksena, mutta sen pitäisi olla poikkeus.
Siispä hyvä arvaus sopivasta vuosivuokrasta, siitä peritään ehkä 80 % ja tontit kilpailutetaan kynnysrahakilpailuna.
Miksi en esitä sataa prosenttia hyvästä arvauksesta? Hyvä arvaus voi olla liian korkea ja silloin tontti ei menisi kaupaksi, ellei hyväksytä negatiivista kynnysrahaa, mikä taas olisi aika outoa. Kun se on vähän alle, kynnysraha joustaa suhdannetilanteen mukaan ja rakentaminen pysyy tasaisena. Ei käy niin kuin Espoolle Suurpellossa, kun kaupunki oli liian ahne, tontit eivät menneet kaupaksi ja koko asuinalueen rakentaminen pysähtyi. Suurpellossa ei ollut kyse kaupungin perimästä hinnasta tai vuokrasta vaan kaupungin perimästä arvonleikkauksesta, mutta logiikka on sama.
= = = =
Olen keskustellut tontinluovutuksen periaatteista pormestarin kanssa puhelimitse, mutta nämä linjaukset ovat omiani. Odotan jännityksellä, mitä Vartiainen esittää. Oletan sieltä tulevan jotain saman suuntaista.
Kiitos Osmo laadukkaasta analyysistä! Muutama kommentti:
1) Vaikka vuokratonttien huutokauppa yleistyisi, tuottovaade on silti syytä asettaa. Sitä tarvitaan kun olemassa oleviin tontinvuokriin tehdään tasokorotus. Lisäksi joskus tontit on hyvä vuokrata listahinnalla eikä huutokaupalla, ja tontin markkinahinta on tähän asti ollut helpompi arvioida kuin markkinavuokra.
2) Minäkin kannatan 2-3 % tuottovaadetta vuokratontille. En ymmärrä miksi virkamiehet pitävät kiinni 4 % nimellisestä tuottovaateesta ja haluavat nostaa reaalisen tuottovaateen tuon suuruiseksi. Tuottovaateen tulisi olla niin suuri, että vuokraus ja myynti on kaupungille yhtä edullista, eikä tontivuokraus ole sen parempi rahakone kuin myynti+kiinteistövero.
3) Tuo esitys 4 %:n reaalisesta tuottovaateesta on kummallisen virkamiesvetoinen. Terviön ym. hienossa selvityksessä ei otettu kantaa tuottovaateeseen. Kun asia oli KYMP -lautakunnassa vuosi sitten, asiakirjoissa ei ollut asiantuntijanäkemyksiä tuottovaateesta. Laakson lausunnossa tuottovaadetta pyöriteltiin laskuharjoituksen tapaan, mutta toimeksiantoon ei kuulunut lausua tuottovaateen suuruudesta. Sen mitä ehdin vilkaista esityslistaa, vieläkään ei ole pyydetty asiantuntijalausuntoa tuottovaateen suuruudesta. Perustelut ovat virkamiesten käsialaa.
4) Kaupunki on luovuttanut parhailla paikoilla tontit liian halvalla, ja tästä on laaja yksimielisyys. Vaarana on nyt, että tontteja vuokrataan jaksossa ehkä markkinavuokraan mutta tonttien alennusmyynti jatkuu. Markkinahinnan määrittely arviointilausuntojen perusteella tuottaa jonkun kummallisen mekanismin seurauksena liian alhaisia arvioita.
5) Kaupungin tulisi tuottaa tietokanta ja karttapalvelu tonttin hinnoista ja vuokrista, mukaanlukien koko nykyinen vuokratonttikanta, siitä näkyisi milloin sopimus tehty, mikä on tontinvuokra, tontin nykyinen markkina-arvo jos se olisi rakentamaton ja vapaasti myytävissä, ja tontin seuraavan vuokrankorotuksen ajankohta. Tällainen läpinäkyvyys palvelisi monin tavoin, ei vähiten vuokratonttisten asuntojen ostajia ja myyjiä. Myös korruption riski tontinluovutuksessa pienenisi.
Eilen tuli ennätys. Asunnolle oli jyvitetty tonttiosuudeksi noin 150 000 euroa. Tuollaisenko ostaisin. En varmasti. Sattumoisin olen parina viime päivänä käynyt netissä läpi KAIKKI Helsingin ja Espoon uudisrakennuskohteet. Hyppään yli kohteet joissa on vuokratontti (se on joko riski tai ikuinen riippa). Onko niinkin että jos maksat vuosien ajan kuukausivastiketta tontista ja sitten haluaisit lunastaa tonttiosuuden, niin maksamiasi kuukausivastikkeita ei miltään osin huomioida lunastushinnassa, tavallaan siis maksat osin jopa kahteen kertaan.
Helsinki on vuosien ja vuosikymmenten harrastanut tonttihintojen merirosvousta. Minua ette enää rosvoa. Ostamatta jää. Kansa kaikkoaa. Hgin rahallinen ylijäämä perustuu rosvoukseen. Ennen vaaleja esim. Helsingin vihreät halusivat yhä vain nostaa kiinteistöveroa. Nyt nousee kaukolämmön hinta 30 %, Soininvaaran mukaan hinnan tulisi nousta yli 50 %.
Asun Helsingin ytimessä uudistalossa, luhtikäytävällä on viisi pientä muodoltaan pitkulaista ja sen takia pimeää asuntoa. Tuon luhtikäytävän asunnoista 4,5 on nyt ollut tyhjillään vähintään puoli vuotta, osa vuosia tai ehkä jopa alusta alkaen (2014). Hgin keskusta autioituu. Missäpä syy?
Tontinvuokra-aiheessa kaupungilla on jo hyvän aikaa sitten karannut kohtuus. Näitä periaatteistoja päivitetään vuosittain yhä tiukemmiksi, eivätkä kaikki konsulttien laatimat perustelumuistiot ole edes julkisia. Aluiden välinen tasavertaisuus ei toteudu, sillä vaikkapa viisi vuotta sitten sopimuksensa uusineilla aluieilla tulee olemaan huomattavasti kevyemmäet ehdot seuraavat 45 vuotta, verrattuna nyt uusittavian oleviin alueisiin, joihin halutaan soveltaa markkinahintaindeksiä viimeisen päälle.
Neliöiden laskentaperusteet eivät kestä päivän valoa: Vuokraa pitää maksaa myös neliöistä, jotka eivät ole kerrosalaa, ovat pimeitä, kylmiä tai matalia. Vanhojen talon laajuuden ”arviointi” tehdään ulkokuoren mukaan! Lisäksi on ajatusvirhe tulkita, että rakennusoikeusneliömetri tai asumisoikeusneliömetri olisi pintalotontilla jotenkin määrättömästi kerrostaloa arvokkaampi asia, nythän tilanne on tämä, pientoloilla on isompia yksiköitä selvästi suuremmat kertoimet. Jos pihasta halutaan verottaa erikseen, pitäisi sillä olla oma neliöhintansa eikä sotkea asuntotyyppejä tähän.
Halukas voi paremmalla ajalla selvittää asian, mutta uskaltaisin väittää, että vuokrankorotukista päättävä valtuuston enemmistö ei itse asu vuokratonteilla. Korotukset koskevat juuri niitä, jotka jo nytkin maksavat asumisestaan paljon, pienituloiset ja lapsiperheet kantakaupungin reunalla. Perheasunnossa 50-luvun alueella vuokrankorotus on helposti 300 euroa kuussa lisää. Kyllä se tuntuu ja on pois perheen välittömästä taloudesta. Tämä on kuin 5-10% veronkorotus palkkatuloon!
Kaupunki voi toki kerätä rahaa monella haluamallaan tavalla, ja ehkä nyt kun Helenin setelipainon toiminta alkaa lähestyä loppuaan, on pakkokin keksiä jotain muuta. Takasin torpparilaitoksen autuuteen!
Lähiöt on pidettävä kurissa ja nuhteessa, jotta kantakaupungin suhteelliset arvostukset pysyvät keski-ikäisten ja vanhempien vihervaikuttajien haluamalla tasolla.
Jos on riski, että jokin uusi asuinalue olisi oikeasti sitä ”maailman toimivinta kaupunkia”, alue pystytään kyllä sabotoimaan asettamalla tonttivuokrat riittävän korkeiksi. Tämä ei aiheuta vain lisäkustannuksia asumiseen, vaan myös tukee uusien rakennettavien kerrostaloasuntojen keskikoon pienentämistä alle mukavuusrajojen – voiko 70 neliön neliötä kutsua toimivaksi? Ai niin, ihmiset eivät halua maksaa lisäneliöistä… no ei ole varaa kun neliöperusteiset vastikkeet ovat vuokratontilla kohta tuplat omasta tontista.
Kaupunki käytännössä ulosmittaa uusien, energiatehokkaiden kerrostaloasuntojen taloudelliset hyödyt (isompi tila alhaisemmilla lämmityskustannuksilla) pois asunnon ostajilta. Edes hieman tilaa haluavat nuoret keskiluokkaiset pääsevät kehyskuntiin pidempien työmatkojen ja lisäpäästöjen pariin… mutta ei huolta, kehyskuntien edullisuusongelma ratkaistaan riittävän korkeilla tietulleilla. Ihan oikein, eikö he ajattele yhtään ilmastonmuutosta?
Eikä toivoakaan, että alueen suhteessa ylikorkeasta tonttivuokrasta saadut tulot kierrätettäisiin täysimääräisesti asukkaiden käyttöön – sen sijaan kaikki tehdään vähän sinne päin ja minimitasolla. Tästä syystä tälläkin sivustolla ihastellaan jatkuvasti, kuinka kaupunki tienaa voittoja kaavoituksella. Erityisesti palvelujen kehittämisessä ja joukkoliikenteessä voidaan hidastella ”markkinamekanismi! ei riittävää asukaspohjaa!”-argumentilla, josta syystä osoittautuu että autopaikkoja on kaavoitettu alle tarpeen – ainakin väliaikaisesti ennen kuin ne kymmeniä vuosia viivästetyt lähipalvelut kehittyvät…
Kiitos Osmo, kiitos suuret ikäluokat. Helsinki on näköisenne kaupunki. Mites me muut? Etätyön normalisoituminen on viimeinen toivomme.
Entä taloyhtiö, joka omistaa tonttinsa? Miten siinä asuntojen hinnat käyttäytyvät, kun muiden talojen tontinvuokrat nousevat ja niiden odotetaan nousevan x prosenttia vuodessa loputtomasti? Tontinvuokrien nosto vaikuttaa laajemminkin.
Ode: ”Sitä, että Hitas-asunnot on päädytty jakamaan arpomalla, voi pitää järjestelmän henkisenä konkurssina.”
Hitas-asuntoja ei ole arvottu enää vuosikausiin kuin ääritapauksissa.
Sekä Jätkässä, että Kalasatamassa, että nyt Postipuistossa ja varmaankin Keski-Pasilassa on koko ajan tarjolla vapaita rakentumaan lähteviä hitas-asuntoja.
Ensiksi kysyntää hillitsi räjähtäneet hitas-hinnat ja sen jälkeen FiVan stressitestit.
Osa kohdeväestöstä kun ei enää saa asuntolainaa. Ja varakkaimmilla desiileillä taita olla jo yks hitas per nenukki, niillä jotka sellasen ovat halunneet ostaa muun varallisuuden sekaan.
Olis kiva kuulla keinoja, miten Hki saisi ekaa kertaa tällä vuosituhannella ARA-kiintiönsä täytettyä. Jos luottamushenkilöt kiinnittäisivät enemmän huomiota ARA:an, niin tavoitteista ei aina jäätäisi ja niitä voisiin jopa nostaa.
Miksi sitten Hitaksille annetaan halvempi tontti. Jos se ei vaikutti asumisen hintaan
Hintasäännöstellyssa tuotantnnossa (ARA, Hitas, Asumisoikeus) tontin edullinen hinta siirtyyy ensimmäisen asukkaan hyvksi ja jos hintasäännöstely ei vuoda, mahdollisesti vielä seuraavankin asukkaan hyväksi.
Ja tämän halvemman hinnan maksavat kaikki muut kaupunkilaiset korkeampina veroina. Ei paljon lohduta että jotkut saavat asua halvemmalla tai saavat halvan sijoitusasunnon kun itse maksaa siitä veroissaan.
Mitä jos jatkossa annettais hitakselle markkinahintainen tontti?
Toisaalta, jos kaupunki jatkaa tonttimaansa vuokrahinnan nostoja nykyisellä mallilla, niin kohta ei ole väliä, mitä se tönö siinä tontilla maksaa.
Toisaalta, ideksikorotuksen puute vanhoissa soppareissa aiheuttaa yhtäkkisen hyppäyksen.
Onkohan tälle puutteelle sama syy kuin siinä, ettei jalankulkijaa voida määrätä kelvillä oikeaan laitaan: ei voida olettaa, että vastapuoli ymmärtää mikä se on?
Helsingin soisi keskittävän ydinpalveluiden rahoittamisen suvereenisti verotuksella ja jättämään asumisen kaltaiset luonnollisesti markkinavetoiset palvelut toimintansa ulkopuolelle.
Ehdotan, että Helsinki myy omistamansa vuokratontit vuokralaisilleen. Mikäli vuokralainen ei pysty tai halua lunastaa tonttia kaupunki tyytyy 2-3% pääoman tuottoon.
Jatkossa kaavoitusta laadittaessa kuunneltaisiin enemmän lähialueen asukkaita. Tonttirahastoista pyrittäisiin pääsemään tulevissa tontinluovutussopimusten ehdoissa eroon.
Myöskään sosiaalinen vuokra-asuntotuotanto ei ole kyennyt alentamaan segregaatiota eikä rakentamisen lisääminen asuntojen hintoja. Olisiko nyt aika tarkastella tuloksia ja mahdollisesti muuttaa strategiaa. Ehkäpä huomattaisiin, että kannattaa rakentaa hitaammin, vähemmän, laajemmalle ja keskittyen ns. kovan rahan asuntoihin? Erinomaisia uusia alueita olisi esim. Lauttasaaren eteläiset osat, Melkki, Rajasaari, Mustikkamaa, Kivinokka, Santahamina, Vallisaari, Vartiosaaari ja villinki.
Ennemminkin pitäisi kysyä ”kenen taskusta tulot”?
Keskituloiset tämänkin lystin kustantavat. Revitään selkänahasta ja lompakosta kaikki mikä irti lähtee ja lopuksi päädyt asumaan johonkin kuppaiseen ylikalliiseen lähiöön. Asukapysäköintiäkin ollaan kallistamassa rajusti.
Helsingistä on muodostumassa todella vastenmielinen paikka elää.
Kokoomus on teoriassa oikeassa siinä, että ihmisillä on oikeus omistaa tonttinsa. Lisäksi sijoittajalle omistaminen on riskittömämpi ja houkuttelevampi vaihtoehto. Asialla ei ole merkitystä tässä suhdanteessa, tontit kelpaavat vuokrasopimuksellakin, mutta jossain toisessa voi olla.
Teoria on kuitenkin eri kuin käytäntö. Käytäntö on Helsingissä se, että kaikki mistä ei pidetä kaksi käsin kiinni, kepu vie. Tontteja ei kannata myydä, koska kiinteistöverosta merkittävä osa menee tasausjärjestelmään ja siten maakuntiin. Vuokrat eivät mene.
Toivoisin siis markkinaidealismin lisäksi päättäjiltä aimo annoksen realismia. Matala tuottotavoite, esim. 2% ja kaikkien tonttien kilpailuttaminen on selvä askel parempaan nykyisestä ja lisäksi takaisi, että tonteista suurin osa jää vuokralle ja kepu nuolemaan näppejään. Riski on lähinnä siinä, että tonttien sopimusvuokrat jäisivät aikojen saatossa jälkeen yleisestä vuokratasosta, mutta se on ehkä pahoista pienin. Täydellistä ratkaisua ei ole tarjolla.
Hylkäät ajatuksen asuntojen kysynnän säätelemisestä, mutta tosiasiassa kaupunki aktiivisesti lisää asuntojen kysyntää kaavoituksella – varmistamalla edullisten toimitilojen saatavuuden. Kaupungin houkuttelevuus ja jatkuvasti edulliset toimitilat houkuttelevat yrityksiä kaupunkiin, ja yritykset tuovat työpaikkoja – ja aina enemmän kuin työntekijöille riittäisi asuntoja. Siksi asuntojen hinnat nousevat ja työntekijät joutuvat pendelöimään ympäryskunnista. Jos kaavoituksessa keskityttäisiin asuntojen riittävyyteen ja annettaisiin toimitiloista syntyä niukkuutta, kaupungissa toimivien yritysten työntekijät mahtuisivat kaupunkiin asumaan ja yritykset kärsisivät tilakustannusten takia – eivätkä asuinkustannuksista johtuvien kalliiden palkkakustannusten takia.
Meidän yritys muutti Espooseen valitettavasti. Helsingistä löytyi toimitiloja mutta ei autopaikkoja niihin. Ja kun meillä on asentajia joilla on autossa varaosia jne, eipä ilman autoa homma toimi. Eikä voi kannella kilometrien päästä tai roudata polkupyörällä. Kaikki firmat ei ole pelifirmoja
Voisiko keskustan hintojen nousu johtua siitä, että lähiöistä on tehty niin huonoja, että kaikki maksukykyiset pyrkivät niistä pois? Hinnalla millä hyvänsä. Eivät he sieltä muuta minnekään Huitsin Nevadaan vaan jonnekin muualle Helsinkiin.
> Jos korkona pidetään neljää prosenttia, tontin
> myyntihinta on sen vuosivuokra x 25. Jos korko
> on kaksi, tontin hinta onkin vuosivuokra x 50.
Reaalisen koron, siis koron, joka vallitsee ilman rahajärjestelmää, vaikutus hintoihin voidaan selittää siten, että keskustassa talot rakennetaan kestämään 100 vuotta, jolloin niiden arvo on kolminkertainen verrattuna lähiön rakennuksiin, jotka on tehty kestämään 33 vuotta.
Jokaisen uuden tontin kohdalla tehty laskennallisen vuokran uusi määrittely vaikuttaa myös alueella olevien «vanhoilla sopimuksilla» hallittujen tonttien arvoon. Tämän seurauksena jollekin syntyy «ansiotonta arvonnousua» tai «pakotettua arvon menetystä».
keskimääräinen käyttöikä
Onko missään laskelmissa otettu huomioon asuntojen keskimääräistä käyttöikää. Jos kiinteistöveroja nostamalla otetaan rahaa uusien kiinteistöjen rakentamiseen, on kyse hölmöläisten peiton jatkamisesta: verokannan noustessa sijoitukset kiinteistöihin vähenevät, pääoma pakenee. Yhdelle alueelle rakennetun asunnon hintana on toisella alueella menetetyt [kaksi] asuntoa.
Pääoma ei pakene sillä tavalla, että keskustan asuntoja aletaan purkaa vaan siten, että kiinteistöjen ylläpidosta tingitään. Ensiksi tingitään halvimman ja huonoimman asunnon ylläpidosta. Siis reuna-alueet kärsivät eniten. Kiinteistömassan korjausvelka suurenee ja keskimääräinen käyttöikä lyhenee.
Mitä vaikuttaa Helsingin asuntojen määrään esimerkiksi se, että asuntojen keskimääräinen käyttöikä lyhenee yhdellä kuukaudella? Kuinka monta asuntoa poistuu markkinoilta?
Uusien asuntojen rakentaminen kiinteistöveroja nostamalla on eräänlaista hölmöläisten peiton jatkamista: kun veron korottamisella on saatu aikaan 1’000 uutta asuntoa, on sivuvaikutuksena saattanut olla 2’000 asunnon väheneminen lähiöistä keskimääräisen käyttöiän lyhenemisen seurauksena. — Ja tunku keskustaan on entistä suurempi. Pitää varmaan rakentaa lisää keskustaan!
Eikö lähiöistä voisi tehdä niin kiinnostavia ja haluttuja, että niihin haluttaisiin muuttaa? Jos se onnistuu keskustassa, niin miksi sama ei onnistu lähiöissä.
Reaalisesti katsoen nuokin Oikotien vuokra-asunnot ovat poistuneet vuokrauskäytöstä. Oikotien kokonaismäärän muutos kertoo välittömän tilanteen poistuvien asuntojen muutoksesta. Sijaitsevatko Oikotien tyhjät asunnot keskustassa vaiko tyhjenevillä reuna-alueilla?
Helsingissä ei purettaan talon (niitä on aika vähän) kohdalle jää tyhjää tonttia vaan tilalle rakennetaan paljn isompi talo.
Kiinteistövero ei kannusta hoitamaan taloa huonosti.
> Kiinteistövero ei kannusta hoitamaan
> taloa huonosti.
Vero vaikuttaa rakennuksen arvoon ja vapailla markkinoilla tuo arvo määrää sen, kuinka paljon resursseja siihen käytetään kansantalouden kakusta.
Markkinoilla kaikki resurssit kilpailevat kaikista voimavaroista. Kiinteistöjen arvon alentaminen priorisoi yhteiskunnassa joitakin muita tarpeita asumisen edelle. Kakku on kuitenkin vain 100% rakennettiinpa sitten enemmän tai vähemmän.
(Poliittisesti katsoen jokainen äänestäjä on yhdestä asiasta samaa mieltä: vapaat markkinat eivät toimi. Ne antavat minulle liian vähän!)
Kiinteistövero laskee rakennuksen arvoa y eurolla. Hyvä tai huono hoito vaikuttavat sen arvoon x euroa ihan siitä riippumatta, onko arvoa alennettu sitä ennen y eurolla kiintiestöveron takia. Siksi investoinnit kiinteistöön ovat yhtä kannattavia. Tilanne muuttuu toiseksi, jos kiintiestövero vie kiinteistön arvon nollaan tai sen alapuolelle, mutta tiitä ei nyt ole kyse.
”Reaalisen koron, siis koron, joka vallitsee ilman rahajärjestelmää, vaikutus hintoihin voidaan selittää siten, että keskustassa talot rakennetaan kestämään 100 vuotta, jolloin niiden arvo on kolminkertainen verrattuna lähiön rakennuksiin, jotka on tehty kestämään 33 vuotta.”
Ei voida todellisuudessa tällä selittää yhtään mitään.
Toistaiseksi kaikkien talojen elinikä on osoittautunut ikuiseksi. Yhtään taloa ei ole purettu sen takia, että olisivat romahtamisvaarassa ”iän takia”.
Keskustassa ja lähiöissä talojen remonttisykli on sama: linja-, julkkari- ja kattoremppa pitää tehdä samoin aikavälein.
Eli tuulesta temmattu teoria.
Se, että lähiöihin rakennettiin alkuperäisidealla ”väliaikaisia taloja” perustui kuvitelmaan, että koska asunnot ovat niin huonolaatuisia ja ihmiset muuttuvat koko ajan varakkaimmiksi, tämän mystisen 33 vuoden jälkeen kaikki olisivat muuttaneet korkeampilaatuisiin asuntoihin, joten ”väliaikaisia” ei enää tarvittaisi ja ne voitasiin vaikka purkaa.
Oisko tää ehkä Suomen modernin kaupunkisuunnittelun suurin virhearviointi ikinä?
Jos ei, niin olis mielenkiintoista kuulla, mikä vielä isompi juttu on menny vielä enemmän pieleen?
> keskustassa talot rakennetaan kestämään 100 vuotta, jolloin niiden arvo on
> kolminkertainen verrattuna lähiön rakennuksiin, jotka on tehty kestämään 33 vuotta.
Höpö höpö sentään.
Keskimääräinen Suomessa vuosina 2000-2012 puretun talon ikä oli 60v, eikä niitä kaikkia kyllä purettu kasvukeskusten lähiöistä. Kyllä siellä oli paljon yksinkertaisesti väärässä paikassa olevia taloja.
Ja kyllä talo kuin talo saadaan kestämään sata vuotta, jos sitä remontoidaan eikä sen anneta mennä pilalle. Suunniteltu käyttöikämitoitus talolle on 50-75 vuotta, asuinkerrostalolle 75v ja ikuisesti ne saadaan kestämään peruskorjaamisella.
> Ja kyllä talo kuin talo saadaan kestämään
> sata vuotta, jos sitä remontoidaan eikä sen
> anneta mennä pilalle.
Niin kuin kommentissani jo vähän vihjailin, ei asuntojen hinnan [puolittuminen] tarkoita sitä, että hallinnollisella päätöksellä puretaan [puolet rakennuksista], vaan se tapahtuu näkymättömästi markkinoiden ehdoilla. Yksinkertaistetusti sanoisin, että kun taloa on remontoitu sillä rahalla, minkä uusi vastaava maksaa, on vanhan tilalle rakennettu kokonaan uusi. – Noin niinkuin sijoittajan näkökulmasta.
Jos verolla alennetaan kiinteistön arvoa, ei ole mitään järkeä remontoida vanhaa asuntoa «uuden veroiseksi» vaan enintään siihen laatutasoon, jollaisen tuon remontoidun rakennuksen markkinahinnalla voi edellyttää saavansa. Tässä taas tulee vastaan koko rakennusalan kustannusrakenne. Että rakennukset remontoidaan alkuperäistä laatutasoa vastaavaksi, edellyttää se silloin rakennuskustannusten alentamista vastaamaan remontoidun rakennuksen arvoa. Ja kukapa sitä nyt palkkaansa alentaisi, että sijoittaja saisi rahalleen täyden hyödyn. – Noin niinkuin palkansaajan näkökulmasta.
Kun sitten rakennuskanta rapistuu ja asuntojen laatutaso vähitellen huononee, niin tulee eteen kysymys siitä, onko järkevää maksaa täyttä vuokraa laadultaan puolinaisesta asunnosta. – Noin niinkuin vuokralaisen näkökulmasta.
Asuntojen arvon alentaminen hallinnollisella päätöksellä on hintasääntelyä. Sillä ei ole merkitystä mihin nimenomaiseen paragraafiin sääntely perustuu eikä silläkään onko hintojen aleneminen hallintopäätöksen varsinainen tarkoitus vaiko (toivottu) «oheisvaikutus»; ei sillä alennetaanko hintaa veropäätöksellä vaiko säädetään erillinen laki tätä nimenomaista tarkoitusta varten.
Historia on vahvistanut, että yhden sektorin hintojen sääntely, vaikkapa näin verotuksen keinoin, johtaa lopulta kaikkien kustannusten sääntelyyn: palkat, vuokrat, voitot, jne.
K-Veikko
”Jos verolla alennetaan kiinteistön arvoa, ei ole mitään järkeä remontoida vanhaa asuntoa «uuden veroiseksi» vaan enintään siihen laatutasoon, jollaisen tuon remontoidun rakennuksen markkinahinnalla voi edellyttää saavansa. ”
Ja markkinahinta nousee sen mukaan, missä kunnossa asunto on, aivan kuten ennen veroakin.
Kunhan kiinteistövero ei liity asunnon kuntoon.
Asuntoa kannattaa remontoida, jos vuokra tai myntihinta nousee enemmän mitä remontti maksaa. Yleensähän asuntoja ei kai kannata remontoida ennen myyntiä, koska remontoija ei kuitenkaan osaa arvata minkälaisia tapetteja ostaja arvostaa
Tässä keskustelussa käytetään kummallisia käsitteitä. Puhutaan reaalisesta korosta, joka on määritelty koroksi, joka vallitsee ilman rahajärjestelmää. Ilman rahajärjestelmää, täh? Ensinnäkin, reaalikorko lasketaan vähentämällä nimelliskorosta inflaatio. Jos on olemassa erikseen reaalinen korko, joka ei ole sama asia kuin reaalikorko, ei sitä ainakaan googlaamalla nopeasti löydä. Nimelliskoron tasoon vaikuttaa mm. keskuspankkien rahapolitiikka, ts. se on osa rahajärjestelmää.
> Puhutaan reaalisesta korosta, joka on
> määritelty koroksi, joka vallitsee ilman
> rahajärjestelmää.
Reaalinen korko on yksilöllinen mieltymys tinkiä pääoman määrästä saadakseen sen käyttöönsä heti eikä vasta [vuoden] päästä. Aikapreferenssi.
Kuvitellaanpa, että työnantaja, maksettuaan jokaiselle työntekijälle vuoden palkan (kullassa, jotta rahajärjestelmää ei sotketa tähän esimerkkiin), lupaa jokaiselle saman suuruisen bonusrahan, mutta sillä ehdolla, että sen saa nostaa vasta vuoden kuluttua (bonuksena, jotta työntekijän «ylläpitokustannus» on tullut maksettua pois) ja näin palkan lisä on työntekijälle puhdasta sijoituspääomaa, kapitaalia.
Nyt kunkin työntekijän henkilökohtainen korkoprosentti on se määrä kultaa, jolla hän on valmis alentamaan saamisensa määrää, jotta saisi kullan heti käteen.
Kun työntekijät sitten keskenään (ja muidenkin kullanomistajien kanssa, jos kyse on avoimista markkinoista) käyvät kauppaa kullan diskonttokorosta, syntyy kollektiivinen korkotaso, markkinakorko, eikä siihen tarvita mitään keskuspankin hallinnollista päätöstä. Se vain on clearing-korkotaso, jolla tässä-ja-nyt saamiset menevät tasan vuoden-päästä saamisten kanssa.
Kuriositeettina vielä tähän pari korkotasoa sivuava ajatelma sovitettuna työntekijä-työnantaja maailmaan.
Työnantaja on luvannut kaikille työntekijöille bonusrahan, mutta aikoo maksaa sen vasta vuoden päästä. Viiveen hyvittämiseksi hän lupaa yhden prosentin koron summalle. Vuoden aikana kuitenkin työntekijöistä kuolee yksi prosentti, joten bonusrahan saajat ikään kuin saivat «koron» noiden kuolleiden työntekijöiden omaisuudesta. – Mikä oli todellinen korkotaso?
Entäpä, jos edellisessä tapauksessa työntekijät ja heidän perheenjäsentensä määrä lisääntyi tuon vuoden aikana kaksi prosenttia (lasten syntymän johdosta). – Mikä oli todellinen korkotaso tässä tapauksessa?
Tämän toisen esimerkin tarkoituksena on tuoda esiin yksittäisen yhteisösäännön vaikutus kokonaisuuteen. Tässä tapauksessa perintöoikeus: onko sitä olemassa vaiko ei.
Yhden yksittäisen yhteiskuntaa koossa pitävän langan (vaikkapa perintöoikeus) katkaiseminen saattaa romahduttaa koko järjestelmän ja seurauksena on sopimusyhteiskunnan korvautuminen väkivaltaan perustuvalla järjestelmällä, jossa päätösvalta on siirtynyt kansalaisilta niille, jotka hallitsevat poliisia ja armeijaa.
”Reaalinen korko on yksilöllinen mieltymys tinkiä pääoman määrästä saadakseen sen käyttöönsä heti eikä vasta [vuoden] päästä. Aikapreferenssi.”
Korko määritellään joskus myös rahan aika-arvoksi. Yleensä kyllä ennemmin niin päin, että myöhemmin saatavaan suoritukseen vaaditaan korko suhteessa pääomaan, koska se on saatavana epävarmempi kuin heti maksettava. Kyseessä ei ole pelkkä yksilöllinen mieltymys, vaan riskiarvio. Maksamatta jäävä saatavahan tarkoittaa luottotappiota. Periaatteessa siis: mitä epävarmempi saatava on (eli onko velallinen luotettava vai ei), sitä korkeampi korko vaaditaan. Täysin korottomiakin yksityislainoja on olemassa, useimmiten varmaankin sukulaisten välillä, vaikka eivät sukulaislainat riskittömiä taida olla. Pankit käyttävät hinnoittelussaan markkinakorkoja, mutta niiden pohjalla on keskuspankin ohjauskorko. On hyvä muistaa sekin, että kiskonta on laissa kielletty, joten yksilöllisille mieltymyksille on asetettu rajoja sitäkin kautta. Toki kyseessä on tulkinnanvarainen asia, kuten vaikkapa pikavippiyhtiöiden kohdalla 0n voinut huomata.
Monilla asuinalueilla vuokratontti ei näy asuntojen hinnoissa niin paljon, kun sen periaatteessa pitäisi. Tähän voi olla erilaisia syitä. Kaikilla ostajilla ei välttämättä ole tietoja tai osaamista laskea sitä, miten paljon vuokratontilla sijaitsevan asunnon pitäisi olla halvempi kuin omalla tontilla sijaitsevan. Toinen mahdollinen syy on se, että asuntojen ostajat ovat budjettirajoitteisia eivätkä sen vuoksi voi tehdä oman taloudellisen etunsa maksimoivaa valintaa. Tapauksista ensimmäisessä käytetään hyväksi ostajan tietämättömyyttä, jälkimmäisessä taas asuntopulasta, ostajan rajallisista ennakkosäästöistä ja lainansaannin rajoitteista aiheutuvaa heikkoa asemaa.
Alkuperäisessä blogikirjoituksessa ei ole lainkaan huomioitu sitä, että Helsingin kaupunki omistaa varsin suuren osan maasta kaupungin sisällä ja huomattavaa markkinavoimaa omaavana toimijana pystyy todennäköisesti myös vaikuttamaan maan tarjontaan ja hintaan. Vuokratontilla asuvan tulevaisuus ei ole ruusuinen, koska tontinvuokraa nostamalla kaupunki voi periaatteessa ulosmitata suuren osan kaupungissa asumisen mahdollistamasta tuottavuuden noususta itselleen, eikä asukas saa mitään suojaa inflaatiota vastaan. Tähän tietysti voidaan argumentoida, että kaupungin tontinvuokrista saamat tulot mahdollistavat alhaisemman kunnallisveroprosentin. Mitään todellista varmuutta ei kuitenkaan ole sen suhteen, päätyvätkö kaupungin suuremmat tulot asukkaiden hyväksi vai valtion pohjattomaan kassaan ja sitä kautta johonkin aivan muuhun tarkoitukseen. Valtio voi esimerkiksi leikata itsensä varakkaiksi järjestäneiden kuntien saamaa rahoitusta ja käyttää rahat hävittäjiin, rikkaiden veroaleen tai Etelä-Euroopan maiden pankkien tukemiseen.
Oma asunto on useimmille suomalaisille elämän suurin sijoitus. Samaan aikaan kuitenkin vuokramaalla sijaitsevan rakennuksen omistajan suoja on heikko tilanteissa, joissa maanomistaja sanelee uuden vuokran vuokrasopimuksen päättyessä tai ottaa maapohjan omaan käyttönsä ja pistää asukkaalta kodin purkuun. Mahdollisissa maanvuokrasopimusta koskevissa ristiriitatilanteissa pitäisi talonsa tai asuntonsa omistavan asukkaan käräjöidä julkisyhteisöä tai suursijoittajaa vastaan. Tämä taas on realistinen mahdollisuus vain todella varakkaille. Näistä syistä sivuutan kategorisesti kaikki asuntojen myynti-ilmoitukset, joissa ilmoitetaan asunnon sijaitsevan vuokratontilla.
Voin kanssa allekirjoittaa kaiken minkä Konemies Espoosta kirjoitti.
Lisään vielä että Helsingin asuntopolitiikaa Vihreän Liiton mielestä tähtää näköjään siihen että kukaan ei asuisi omistamassaan asunnossa, ellei sitten ole ökyrikas. Kaikkien muiden pitää asua vuokralla ja nostaa asumistukea että saa kalliit vuokrat maksettua. Helsinki saa vuokratulot tonteista, asuntosijoittaja tuloja velkavivulla ostamilleen sijoituksiinsa, ja KELA = valtio maksaa. Ymmärrän että tämä on Helsingin vastaus sille että maakunnat kuppaavat Helsingiltä valtionosuuksia joten jotain on saatava takaisin. Mutta alkaako Helsinki jo saada liikaa? Hyötyykö kukaan edes tästä? Helsingin pitäisi tukea ennemmin yritystoimintaa ja tuottavien työpaikkojen syntymistä kuin sellaisten ihmisten, joilla olisi ainakin henkistä potentiaalia maksaa asumisensa itse, asumista vuokralla. Helsingin työttömyys on Nokia-romahduksen jälkeen suurempi kuin Suomen keskimäärin. Näin ei ollut aikaisemmin vaan kehäkolmosen sisäpuoli oli Suomen vientiveturi.
Nyt Helsinki houkuttelee väkeä maakunnista ja ulkomailta asumaan tuetulla vuokralla ilman ansaitsemisvelvollisuutta. Samaan aikaan omistusasunnossa asuva joka on joutunut työttömäksi jää ilman mitään tukea. Kaikki rahat menevät ruokaan, sähköön, lämmitykseen ja muihin maksuihin. Jos asuinpaika olisi vielä Helsinki niin vielä tontin vuokraan.
Helsinki alkaa hävitä pelin siitä onko se houkutteleva kaupunki asua, ainakin sellaiselle joka haluaa asua omistamassaan asunnossa. Kaukolämmön hinnannousu on vasta alkua.
R.Silverberg,
Kumma kun kaiken tuon jälkeen työllisyysaste on Helsingissä selgvästi korkeampi kuin muualla maassa keskimäärin.
”Samaan aikaan omistusasunnossa asuva joka on joutunut työttömäksi jää ilman mitään tukea.”
Omistusasumiseen saa ihan samaa asumistukea kuin vuokralla-asumiseen.
Joskus kandeis tutustua miten Suomi toimii.
Työllisyysasteella mitataan eri asiaa kuin työttömyysastetta. Työllinen voi olla myös vaikka on osa-aikaisesti tai ns nollatuntisopimuksella töissä suomeksi sanottuna epätyydyttävässä työsuhteessa. Vähimmäisaika jolla lasketaan työlliseksi on yksi tunti palkallista työtä viikossa. Työllisyyysasteen mittaa Tilastokeskus satunnaisotannalla ja on suuntaa antava.
Työttömyysaste on työttömiksi TE-toimistoille ilmoittautuneiden määrä suhteessa työikäiseen väestömäärään. Helsingin työttömyysaste on noussut yli maan keskiarvon viimeisen 10 vuoden aikana. V 2011 oli Helsingin työttömyysaste 7.5%, koko Suomen 9.1%. Nämä olivat hämmästyttävän matalia lukuja ottaen huomioon että Suomi on koko 1900-luvun paininut taloudellisten ongelmien ja ylisuuresta maataloussektorista johtuvien rakenneongelmien kanssa.
V 2021 elokuussa oli Helsingin työttömyysaste 12.8 %, Helsingin seudun n 12 % ja koko Suomen 10.7%. Kehitys on mennyt väärään suuntaan ja rakennetyöttömyys on iskenyt nimenomaan Helsingin seudulle joka ei pysty tarjoamaan riittävästi tuottavia työpaikkoja jolla pystyisi maksamaan elämisensä ja asumisensa itse ilman tukia. Kuitenkin väkiluku kasvaa koko ajan vaikka paljon parjattu ”Nurmijärvi-ilmiö” eli perheellisten muutto kehyskuntiin on tullut takaisin.
Asumistuen maksaminen kompensoimaan huonoa työllisyyttä on kuin jatkaisi hölmöläisen peittoa.
Lasketaan sitten helsinkiläisten työllisyysaste palkkatulojen kautta. Niitäkin on henkeä kohden enemmän kuin maassa keskimäärin. Tai työtunteina henkeä kohden. Tulonsiirtojen varassa eläviä on maakunnissa enemmän Pohjanmaata lukuunottamatta.
No tottakai näin on, ja syynkin kyllä tiedät: Ikärakenne. Turha kai ihmetellä että Helsingissä kaikilla ihmisillä on enemmän palkkatuloja ja vähemmän tulonsiirtoja kun katsoo Helsingin ikärakennetta vs Suomen keskimäärin. Vanhuksilla ei yleensä hirveästi ole palkkatuloja mutta tulonsiirtoja kylläkin. Muualla Suomessa on paljon huonompi huoltosuhde eli vähemmän työikäisiä ja enemmän vanhuksia, joka taas antaa vihjeen siitä mikä on Helsingin suurin vetovoimatekijä: Työpaikat.
Tuon huomioonottaen R.Silfverbergin esittämät luvut vaikuttavat todellakin huolestuttavilta, mutta näyttää että et Osmo halua edes harkita sitä mitä hän yrittää sanoa, vaan työntää asian käsitellyksi defensseillä jotka eivät kyllä liity itse asiaan mitenkään.
EHDOTUKSIA
I
tontinluovutuksen periaatteet (Hki)
*tonttimaan vuosittainen kiinteistövero kaikille tonteille
*tontin omistus
1.kaupunki myy tontit markkinahintaan rakennuttajalle, joka myy rakentamansa asunnot omalla tontilla
2.kaupunki omistaa vuokratonttimaan tontit ja perii niistä markkinaehtoista vuokraa, mutta
vuokraan liittyy optio ostaa tontti koska tahansa
3. tonttimaata ei myydä eikä vuokrata sijoittajille, vaan se liittyy aina asuntoon
Sijoittajia varten voisi olla erillisiä taloja, joissa voisi olla asuntoja airbnb-käyttöön ja lyhytaikaisesti vuokrattaviin asuntoihin (häiritsemättä asukkaita).
Valtion Helsingiltä perimät tukirahat muulle Suomelle ei saa olla riippuvainen toimintavasta, Hgin sisäisessä taloudessa
asumiseen liittyvää
II
Perusoikeudet
Perusoikeuksiin kuuluu yhdenvertaisuus, liikkumisvapaus ja vapaus valita asuinpaikkansa
Jokaiselle on oikeus työhön ja sosiaaliturvaan, ja välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon, perustoimeentuloon, syyperusteisesti. Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä ja (”rahasta ei puhuta mitään”)
on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen
Hyvinvointialue hoitaa vastaisuudessa sosiaaliturvan erillisellä budjetilla
III
Pienipalkkaiset Helsingissä työskentelevät
Helsingissä työskentelee paljon pienipalkkaisia; sairaaloissa, päiväkodeissa, kouluissa, liikenteessä, kaupoissa, ravintoloissa jne työtehtävissä, joissa läsnäolo on välttämätöntä ja työaika on epäsäännöllistä.
Pienipalkkaisten palkkarakennetta on mahdotonta korjata valtakunnallisen palkkakateuden takia (Sari Sairaanhoitaja).
Päivittäin Helsingin rajan yli matkustaa 156.000 henkilöä, jotka eivät kaipaa tietullia.
(Helsingissä on 660.000 ihmistä, ja 335.000 asuntokuntaa, joista 50 % on yksinasuvia
Suomessa on yli 2 miljoonaa palkansaajaa. Etätöissä oli 1 miljoona suomalaista.
Suomessa on 1,2 miljoonaa .yksinasuvaa, ja 65 vuotta täyttäneiden yksinasuvien määrä on vuonna 2020 ollut 457 000.)
IV
Perustulo
Tuleva perustulo (hengissäpysymisraha) 1.200 €kk (tarvitsijoille) kattaa kaikki elämän kulut, ruuan, asunnon, yms. Sosiaaliset piilotuet kaikkialta tulee purkaa. Perustulo hoidetaan yli 25-vuotiaille, Suomen verotuksen piirissä oleville, verotuksen yhteydessä. Vuosituki tarvitsijalle max 14.400 €, päälle työnteko-oikeus 9.600 €. Tulot ovat verotettavaa, mutta ansiotuloverotus alkaa vasta 24.000 €:n kohdalla. ALV, erilaiset kulutus- ja haittaverot korotetaan. Hyvinvointi ja ostovoima omaan päätöksentekoon. 150.000 lasta tarvitsee lapsilisän lisäksi harkinnanvaraisen erityislapsilisän.
Esim. vanhuksista huolehtiminen – työtehtävät voisivat sopia työnteon piiriin tai tuntityötä ruuhka-aikoihin missä vain. Tehostettua palveluasumista tarvittaessa, vuosikustannukset/hlö saattavat olla 75.000 €/v yhteiskunnalle.
verouudistus, yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi
julkisen sektorin tarpeenmukaisessa rahanjaossa jokainen yksilö on yhdenvertainen
V
Paljon kannatetun kohtuuhintaisen asumisen hinta
kohtuuhintainen asunto-etu; 100 m2 asunto Hgin keskustassa
1.asunnon ostaja
asunnon hinta 100 m2 x 10.000 €/m2 = 1.000.000 € eli 1 miljoona euroa
2.markkinahintainen vuokraaja
100 m2 x 30 €/m2 = 3.000 €/kk eli 12 x 3.000 € = 36.000 € vuodessa
3. koko vuokran maksava tuettu asuminen
100 m2 x 15 €/m2 = 1.500 €/kk eli 12 x 1500 € = 18.000 € vuodessa
4. kaikki tuet tuettuun asuntoon (asumis-oikeus on elinikäinen)
100 m2 x 3 € = 300 €/ kk eli 12 x 300 € = 3.600 € vuodessa (20 % 15 €:sta = 3 €)
etu 36.000 € – 3.600 € = 32.400 € vuodessa
60 vuotta x 32.400 €/v = 1.944.000 € 60 vuodessa eli eliniän aikana
VI
Helsingin kaupungin vuokra-asuntojen myynti
*Helsinki myy kaikki yli 5 km päässä Hgin rautatieasemasta olevat kaupungin asunnot Helsingissä työskenteleville pienipalkkaisille (työssäoloaika väh. 3 – 5 v) ARA-hintaan, alennettuun paikalliseen hintaan.
Jonkun kannanotto; sosiaalinen tasapaino edellyttää, että pienituloisille tehdään tilaa joko asumistuen tai ARA-asuntojen kautta
1 – 1,3 miljoonaa asuntoa on ”väärässä ” paikassa, siis edullisia.
*Helsinki vuokraa Helsingin kaupungin asunnot, jota sijaitsevat alle 5 km rautatieasemalta, markkinahintaan, pääasiallisesti yritysten työsuhdeasunnoiksi, kansainvälisille huippuosaajille. Huippuosaajien englanninkieliset palvelut on hyvä keskittää ja sijoittaa keskustaan.
Myynnistä saamillaan asuntotuloilla Hki maksaa ARA-asuntojen tuen takaisin valtiolle.
Hgillä voisi olla myös vuokrattavia, markkinahintaisia asuntoja
VII
Hyvinvointivaltio Suomi on pystynyt yhdistämään talouden tehokkuutta ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta, mutta ääniä kalastelevien puolueiden toiminta voi käytännössä johtaa eriarvoistumisiin.
Hyvinvointialue on kunnista ja valtiosta erillinen julkisoikeudellinen yhteisö (valtion rahan tai oman verotuksen kautta)
Rahoitus hyvinvointialueille tulee valtiolta ja osin maksuista.
Helsingin rahat; hyvinvointirahat ja kaupungin rahat
siirtymässä hyvinvointialueille sote-uudistuksen jälkeen
*sosiaali- ja terveyspalvelut ja palo- ja pelastustoimi
Tiede, teknologia ja digitalisaatio luovat uusia mahdollisuuksia sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tuottamiseen ja toteuttamiseen.
*siirtymässä seuraavaksi ehkä; päiväkoti ja koulutus
*Helsingin kaupungille jää; Kaupunkiympäristön kokonaisvaltainen suunnittelu, huolto ja sivistyspalvelut, toimet asumisen hyvinvoinnin parantamiseksi, investoinnit, tieverkot, julkinen liikenne, digitalisaatio, energia, yritykset jne