Keskiviikko 4.8. Mäntsälä — Heinola

Varasin hotellin Heino­las­ta. Yritin vara­ta sen suo­raan, mut­ta  jouduin aina Booking.comin asi­akkaak­si. Se on miinoit­tanut Googlen tehokkaasti. Vaik­ka tiesin hotellin nimen, en onnis­tunut pääsemään hotellin omille sivuille. Sivu, joka näyt­ti hotellin oma­l­ta, oli sekin Booking.comin. Tätä kir­joit­taes­sani vas­ta oivalsin, että onhan hakukonei­ta muitakin. Olen aina ihme­tel­lyt, mihin Bing-hakukonet­ta voi käyt­tää, mut­ta tässä se olisi aut­tanut. Olisin saanut huoneen 15 euroa halvemmalla.

Pohdin pitäisikö polkea seit­semän kilo­metriä takaisin päin saadak­seni mak­samani aami­aisen Hirvi­haaran kar­tanos­sa  tai niin siis luulin. Ei se olisi ollut kohtu­u­ton mat­ka, mut­ta erit­täin epä­mo­tivoi­va. Päätin syödä aamu­palan paikallises­sa kuppilassa.

Noin puoli kymmeneltä oivalsin, että päätös oli tyh­mä, kos­ka avoimia kup­pi­loi­ta ei aamul­la ollut – tai jos oli, ne oli salat­tu Googlelta. Olisin ollut aiem­min valmis lähtöön, jos olisin aamul­la herät­tyäni polkenut kar­tanon. Nyt se alkoi kuitenkin olla myöhäistä.

Ensim­mäisenä avau­tui Hes­burg­er klo 10:30. Sekin siis on nyt koet­tu: aami­aisek­si hampurilainen.

Tänään blogilleni tulleen viestin mukaan aami­aisen olisi saanut paljon lähempääkin, 750 metrin päästä. Luin saa­mani viestin huoli­mat­tomasti ja kuvit­telin jostain näkemäni toiv­o­tuk­sen tul­la aami­aiselle kar­tanoon olleen ain­oa vai­h­toe­hto. Olin­pas tyhmä.

Reit­ti Heino­laan kul­ki Van­haa Lah­den­ti­etä tai siis tietä numero 140. Oli aika tyl­sä polkea, mut­ta mat­ka sujui nopeasti ja oli­han siinä paikoin kat­sot­tavaakin. Näis­sä pääteis­sä on se hyvä puoli, että mäet ovat loivia.

Lahdessa ajat­telin käy­dä kahvil­la, mut­ta kun sopi­vaa kahvi­laa ei tul­lut vas­taan, päätin jatkaa eteen­päin ja poike­ta ensim­mäiseen vas­taan­tule­vaan. Sitä ei tul­lut – tai siis tuli Heino­las­sa. Täl­laista on pyörä­matkailu Suomes­sa ran­nikon ulkop­uolel­la. Kes­ki-Euroopas­sa kahviloiden väli on korkein­taan viisi kilometriä.

Mitään tarvet­ta muuten pysähtyä Lahdessa ei ollut, sil­lä kaupun­ki on min­ulle hyvin tuut­tu. Olin­han tässä kun­ta­jako­selvit­täjänä kym­menisen vuot­ta sitten.

Tie oli Lahtea läh­estyt­täessä ja ennen kaikkea Lah­den jäl­keen aika mäki­nen. Nav­i­gaat­tori­ni jopa käyn­nisti yhden mäen kohdal­la nousu-ohjel­man ker­toak­seen, kuin­ka paljon nousua on vielä jäl­jel­lä. Siinä oli nousua yhteen­sä 68 metriä, joten ei se ihan Sveitsin vuoriso­lia vastannut.

 

Tulin hyväkun­toise­na ja hyvämielisenä vähän viiden jäl­keen per­ille. Pesin pai­tani ja söin oikein mait­ta­van ater­ian. Kuli­nar­is­mi on osa fil­laroin­tia. Voi syödä miten paljon vain ja silti laihtuu.

Kun olen morkan­nut pikkukaupunkien katuku­vaa, on san­ot­ta­va, että Heino­la on ihan muka­van näköi­nen kaupun­ki. Viisaat päät­täjät vai onko tämä vain nukah­tanut? Kun mitään ei tah­du, ei raken­neta myöskään uut­ta ja rumaa. 

Kun­ta­jako­selvit­täjänä ihmettelin aikanaan kah­ta asi­aa. Miten ihmeessä Lahti halusi ikään­tyvät Heinolan taloudel­lisek­si taakak­seen ja mik­si Heino­la halusi siitä kieltäy­tyä? Väestön kes­ki-ikä on Heino­las­sa 51,2 vuot­ta ja 65-vuot­ta täyt­tänei­den osu­us 35 %.

Matkaa ker­tyi 85 km.