Yllättävän moni on kysynyt minulta kesän pyöräretkestä ja että kai selostan sitä taas blogillani. Helteinen kesä meni viimeistellessä kirjaani 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka ja fillariretki jäi tekemättä. Olin alunperin suunnitellut matkaa Saksan jokilaaksoihin. Se hyvä puoli tässä tietysti oli, etten joutunut keskellä tulvakatastrofia.
Kirja tuli valmiiksi 2.8. ja seuraavana päivänä lähdin polkemaan minikierrokselle ympäri Etelä-Suomea.
En viitsinyt käyttää aikaa matkalla blogin kirjoittamiseen, joten julkaisen tämän nyt viisi päivää viivästettynä. Lukijoilta se vie tietysti osan jännitysestä, koska hetietävät, että olen päässyt hengissä perille.
Olen yleensä polkenut reppu selässä – maantiepyörään kun ei saa satulalaukkuja, kun ei ole tarakkaa. Nyt olin kuitenkin hommannut Ortliebin 16 litran laukun, joka kiinnitetään satulaan sen alle. (Miksi muuten pakkariin kiinnitettäviä laukkuja kutsutaan satulalaukuiksi eikä pakkarilaukuiksi?)
Laukun kiinnittäminen on selvästi suunniteltu tehtävän nelikätisesti. Kahdella kädellä se on aika hankalaa. Ensimmäisellä kerralla laukun kiinnittämiseen meni varttitunti, viidennellä kerralla enää kolme minuuttia (Voisiko tästä muuten tehdä Olympialajin? Pariisin kisoihin mennessä lupaan treenata 30 sekuntiin.)
Tarkoituksenani oli polkea Artjärvelle, josta olin bongannut hyvän oloisen hotellin, mutta siellä ei ollut tilaa viikkoon. Pohdin Orimattilaa mutta päädyin Mäntsälään. Sen aika lähellä, mutta pakkoko sitä on suoraan ajaa.
Minulla on myös Garminin navigaattori, josta on paljon sekä huvia että hyötyä. Panen sen suunnittelemaan reitit, koska matkalla on jotain yllätyksiä ja koska ohjelma käyttää hyväkseen eri teiden suosiota pyöräilijöiden keskuudessa. Se keksi usein reittejä pikkuteitä pitkin, joita en olisi tullut ajatelleeksikaan.
Nyt tein oikein kunnon mokan sen kanssa.
Mäntsälään on suorinta tietä noin 60 km, mutta navigaattorin suunnittelema reitti oli 72 km. Tuntui siis juuri sopivalta kiertelyltä.
Kaikki meni hyvin Keravalle asti, mutta sen jälkeen matka jatkui hiekkatietä pitkin ja kun se osuus päättyi, mentiin vielä pienemmälle hiekkatielle pitkin Lahden oikoradan linjausta.
Olin aivan hukassa. Yritin löytää tien, mitä olisi pitänyt mennä, mutta mitään tietä ei ollut. Oli vain vaivainen polku.
En ymmärtänyt tätä muuten kuin että laitteella on vanha kartta, jossa on jokin radan alle jäänyt tie. Myös HSL:n reittiopas kehottaa kesämökillämme Hangelbyssä kävelemään Eriksnäsintien bussipysäkille pitkin tietä, jota ei ole ollut olemassa 50 vuoteen.
Lopulta paikallinen maastopyöräilijä kertoi, miten pääsen ihmisten ilmoille, eli maantielle 140. Hylkäsin navigaattorin antaman reitin ja siirryin tylsälle Lahdentielle.
Jossain vaiheessa oikealle puolelle ilmestyi pyörätie. Se meni tunnelissa tien ali ja jatkui maantienä, joka erkani Lahdentiestä. Tällaisia tiestä vähän kauempana kulkevia reittejä aina silloin tällöin on, mutta tämä päätyi umpikujaan. Kiitti vain hirveästi. Olisi pitänyt olla jokin opaste, joka olisi kertonut, että pyörätie vie läheiseen kylään ja Lahteen haluavien pitäisi siirtyä maantielle. Turha ylimääräinen mutka ja paljon etsimistä.
Navigaattori kertoi, että hylkäämäni reitti kulki nyt tien 140 länsipuolella. Suuntasin sinne ja pienen etsimisen jälkeen yhytin reitin. Se meni taas oikein hyvin pitkin pieniä teitä, kunnes reitti kääntyi huonokuntoiselle hiekkatielle pitkin junanradan vartta, jolla oli kaiken lisäksi ajokielto.
Nyt oivalsin, mistä oli kysymys. Virheellisellä hiiren klikkauksella voi aiheuttaa maailmansodan. Minä pääsin vähän vähemmällä. Olin klikannut itseni maastopyöräreitille.
Ei muuta kuin takaisin Lahdentielle. Vähän ennen Mäntsälää seurasin taas navigaattorin neuvoa tarkistettuani ensin huolellisesti, että sen ehdottama reitti kulki teitä pitkin.
Mäntsälässä oli varannut huoneen kartanon Meijeristä. Hotellin ovi oli lukossa. Ovessa oli puhelinnumero, mutta siinä ei vastattu. Mitä ihmettä?
Piti lukea uudestaan kännykkään tullut viesti. Hotellissa ei ole henkilökuntaa, vaan ovi avautui viestin mukana tulleella pin-koodilla.
Samalla kävi ilmi, että luvattu herkullinen aamupala tarjoiltiin Hirvihaaran kartanossa 6,5 kilometrin päässä Helsinkiin päin.
[Korjaus 9.8. Tämä tieto oli väärinkäsitys. Huoneessa mainostettiin mahdollisuutta aamiaiseen hotellissa, mutta jos olisin lukenus saamani sähköpostiviestin loppuun, olisin huomannut, että aamupalan sai myös 750 metrin päässä olevasta kahvilasta ja jo klo 7. Pahoittelen jakamaani väärää tietoa.]
Pitäisin näköjään lukea varauksen ehdot ennen kuin klikkaa ruutua, että on ne lukenut ja hyväksynyt.
Takana oli kaikkine eksymisineen 84 kilometriä. Nälkä oli iso. Menin paikalliseen nepalilaiseen ravintolaan nimeltä Kalash. Ruoka oli todella hyvää tai sitten minulla oli vain hirveä nälkä. Myös nepalilainen olut oli hyvää.
Yleensä vietän tunnin tai pari paikkakuntaan tutustumalla. Mäntsälä oli nopeasti nähty. Kaupunkikuvaa hallitsee kaksi näyttävää rakennusta, City-market ja S-market. Näissä suomalaisissa pikkukaupungeissa ja kirkonkylissä tulee suru puseroon, kun vertaa niitä niihin todella kauniisiin pikkukaupunkeihin Keski-Euroopassa, joita olen pyöräretkilläni nähnyt. Ei se nyt maksaisi niin paljon suunnitella katumaisemat kunnollisiksi.
Oikoradalla on asema Mäntsälässä muutaman kilometriä taajaman ulkopuolella. Sinne pitäisi rakentaa vähintään 20 000 asukkaan radanvarsikaupunki Keravan ja Järvenpään tavoin. Sitä Mäntsälä ei kuitenkaan ole tekemässä.
Tuo potentiaalinen kaupungin paikka pitäisi irrottaa Mäntsälästä niin kuin aikanaan irrotettiin Kerava ja Järvenpää Tuusulasta. Jos ei olisi irrotettu, juna ei ehkä edes pysähtyisi Keravalla eikä Järvenpäässä, koska siellä ei olisi mitään. Tai korkeintaan ne olisivat jotain Jokelan kaltaisia pikkukyliä.
= = =
Kotiin tultuani katson kartasta, mitä kautta olisin itse suunnitellut matkani Mäntsälään. Ilman muuta Tuusulanjärven rantaa pitkin Järvenpäähän. Niin suositti navigaatorinikin, kun panin rastin ruutuun maantiepyörä.
”Ei se nyt maksaisi niin paljon suunnitella katumaisemat kunnallisiksi.”
Hauska lipsahdus 😀
Tämä virkistävää blogisisältöä loputtoman koronajähnäyksen asemesta.
Pakkarilaukkuja minä olen aina nimitellyt sivulaukuiksi. Ortlieb City malli kätevä.
Reitti ,- ja majoituskokemukset tuttuja. Majoituspuolella on moni paikka digitoinut/ulkoistanut palvelunsa äärimmilleen, ilmeisesti säästääkseen henkilöstökuluissa. Kännykässä on parasta olla latausta vielä illallakin jäljellä…
Mäntsälän asema on kieltämättä hyvin kaukana kunnan keskustasta mutta voiko Mäntsälää itse asiassa verrata Järvenpään tai Keravaan jotka ovat itse asiassa kaupunkikuntia (vrt kaupunkivaltioihin) joiden kehitys on ollut yli sadan vuoden aikana pääradan varrella.
Minusta tehtiin aikoina virhe siinä ettei oikorataa tehty samaan aikaan kuin Lahdentväylää ja niin että liittymä pääradalle olisi ollut Järvenpää (Ainolan kohdalla) eikä Kerava. Nyt oikorata palvelee Lahti-Helsinkiä mutta ei välissä olevia radan varsi kuntia. Mäntsälässä ei ole muuta sijaintia asemalle kuin nykyinen. Joka sinänsä ei ole mitenkään harvinaista kuten on esimerkiksi Jokelassa. Jopa Kauklahden asema Espoossa on paljon lähempänä esimerkiksi Saunalahden asuin aluetta kuin tällä hetkellä Matinkylän metroasema. Tämä muuttuu onneksi 2 vuoden jälkeen kun Kivenlahden metroasema valmistuu.
Suosittelen Osmolle polkemaan joskus Kauklahteen se on juuri sellainen idyllinen kylä yhteisö jonka vanha puoli on säilynyt ennallaan. Pieniä kauppoja vieri vieressä ja 120 vuotta vanha edelleen toiminnassa oleva leipomo. Myös Espoon kartano ei ole kaukana ja sen maille saa käydä katsomassa vanhaa koskea.
Länsi-Uudenmaan kunnat ovat hyvin erilaiset kuin Keski-
Uudenmaan
Jos Osmo haluat päivän pyörä matkan niin suosittelen Siuntiota ja Inkoota.
Yksi vakioreiteistäni kulkee Kauklahden aseman kautta. Olin siellä myös joskus asuntomessuja ihmettelemässä.
Kauklahden asuntomessut olivatkin yksi onnistuneimpia sillä uudet asunnot rakennettiin toiselle puolelle vanhaa keskustaa joka jätettiin rauhaan. Asun itse Saunalahden asuin-alueella josta pääsee fillarilla Kauklahteen 15-20 minuutissa josta pääsee rataa pitkin vaikka Malmille asti. Juuri Kauklahden kaltainen asuinalue on keskieurooppalaisten kylien menestyksen salaisuus
Päiväpyöräretken laajennusvinkki: Sieltä on myös lyhyt matka Hvitträskiin, hieno linnamainen museo ylhäällä kukkulalla omassa rauhassaan(ei liikennemelua)komeine järvinäkymineen ja puutarhoineen + pihakahvila. Hyvä, juuri uusittu ja asfaltoitu pyörätie maalaismaisemineen melkein perille!
Vilpitön kysymys, koska en tiedä: miksi maantiepyörissä ei käytetä lokasuojia? Eikä sellaisia näe aina muissakaan pyörissä. Sensijaan näkee rapajuovia pyöräilijöiden selissä.
Lokasuojat jarruttavat, koska renkaan ja lokasuojan väliin syntyy ahdas tunneli. Matkafillariin voi laittaa kevyen roiskeläpän selkää suojaamaan, jolla ei ole samaa haittavaikutusta.
Joidenkin uusien tutkimusten mukaan tämä ei pidäkään paikkaansa: https://www.renehersecycles.com/myth-3-fenders-slow-you-down/
Tiedä sitten.
Tuossa on kyse tuulitunnelitestistä, joka ei mittaa renkaan pyörintävastusta. Pyörimisvastus saattaa lisääntyä kovassa vauhdissa, jos renkaan pintailmanvastus kasvaa lähellä olevan lokasuojan takia. En tiedä miten on, mutta eipä suojia kisoissa näy.
Ihanteellisin olisi kontaktiläiskää lukuun ottamatta koko pyörän peittävä lokasuoja, jonka sisään jäisi minimaalinen määrä ilmaa ja joka pumppaisi itsensä tyhjäksi liikkeessä ja ohjaisi ilman sulavasti kontaktipisteen ohi (autojen tapauksessa tämä vähentäisi melua merkittävästi). Tosielämän toleranssit ja vauhti eivät vaan taida riittää sellaisen toteuttamiseen.
Kisakäytössä lokarien haittoja ovat ainakin lisäpaino, ilmanvastus, tilantarve, riski siitä että pienen kontaktin tai vaikka kaatumisen jälkeen lokari jää hankaamaan rengasta vasten, saattaa hidastaa renkaanvaihtoa, niin ei niitä sitten käytetä.
Satulalaukut ovat satulalaukkuja, koska kaksi laukkua taittuu pyörän päälle kuten satula hevosen päälle.
”Onneksi tietotekniikka vapauttaa kahleista” oli 1980-luvulla erään pilapiirroksen otsikko jossa potkukelkaaan oli kiinnitetty sen ajan kuvaputkinäyttö. Vähän edisystä on näköjään tapahtunut.
Olihan vaiherikas matkakertomus.
Majoituksen puolesta pahoittelen, ettei puhelinpalvelumme toiminut. Myös käyttämänne ulkopuolisen varauskanavan epätarkka aamiaisohje on palautteenne myötä tarkennettu. Kehitämme jatkuvasti toimintatapojamme yhä paremmaksi sekä vieraillemme vaivattomaksi.
Hotelli Kartanon Meijeri (www.kartanonmeijeri.com) palvelee ilman paikan päällä olevaa henkilökuntaa. Vieraamme saavat etukäteen saapumisinfon ovikoodista, aamiaisesta ja muista käytännön asioista sähköpostiin ja tekstiviestinä. Herkullinen aamiainenkin on tarjolla läheisessä kahvilassa (n. 750 m) ja tiedot tästä löytyvät samasta sähköpostista.
Toivottavasti hyviä pyöräilykelejä riittää vielä pitkälle syksyä ja tervetuloa vieraaksemme toistekin.
Mäntsälään on kyllä toinenkin kiva reitti: ensin vapaavalintaista reittiä Nikkilän (vaikka Sotungin ja Kuninkaanmäen kautta) ja sitten 1494-tietä Pornaisiin ja siitä Mäntsälään. Kiva reitti, mutta Pornaisten ja Mäntsälän välillä on vain kivoja maisemia, ei palveluita (21km).
Tuotakin reittiä pohdin. Jopa sitä, että olisin ajanut Porgvoontietä Söderkullaan ja sieltä Nikkilään. Nyt kun on hienosti päällystetty pyörätie.
”Pohdin Orimattilaa mutta päädyin Mäntsälään.”
Tästä tulikin mieleeni Kake Singersin ”Mäntsälä mielessäin”. Tosin olivat menossa Lahteen, mutta päätyivät Mäntsälään hekin.
”Näissä suomalaisissa pikkukaupungeissa ja kirkonkylissä tulee suru puseroon, kun vertaa niitä niihin todella kauniisiin pikkukaupunkeihin Keski-Euroopassa, joita olen pyöräretkilläni nähnyt.
Ei se nyt maksaisi niin paljon suunnitella katumaisemat kunnollisiksi.”
Monissa suomalaisissa pikkukaupungeissa ja kirkonkylissä oli aikoinaan tiiviisti rakennettu keskusta, mutta se on kadonnut markettien ja pysäköintikenttien tieltä.
Keski-Euroopassa nimenomaan ei ole kaavoitettu keskustoja uusiksi maantie- ja lähiörakentamisnormien mukaan, jolloin vanha rakennuskanta olisi kaavanvastaisena saanut purkumerkinnän sielläkin.
Joitain vanhoja keskustoja meilläkin on säästynyt, esim. Suomen historiallisten kaupunkien yhdistykseen kuuluvat Hamina, Hämeenlinna, Kokkola, Kristiinankaupunki, Lappeenranta, Loviisa, Naantali, Pori, Porvoo, Raahe, Raasepori, Rauma, Tornio, Turku ja Uusikaupunki. (Aiemmin myös Savonlinna, Vaasa ja Kajaani; Museoviraston arvion mukaan mahdollisia jäseniä olisivat olleet lisäksi Helsinki, Kuopio, Lieksa, Oulu, Pietarsaari ja Uusikaarlepyy).
Keski-Euroopassa (mukaan lukien Englannissa) kunnostettiin toisen maailmansodan jälkeen pommitetut pikkukaupunkien vanha keskusta siihen kuntoon mihin se oli jäänyt ennen sotia. Uudet modernit asuinalueet (johon tuli muun muassa kunnallistekniikka) rakennettiin sitten vanhan keskustan ulkopuolelle. Suomessa on jäljellä edelleen tälläisiä kaupunkeja. Lähin pääkaupunkiseutua on Porvoo. Porvoo on todennäköisesti hyvin onnistunut kaavoituksen. Vanha Porvoo on jätetty sellaiseksi ja sen ympärille on rakennettu uusia asuinalueita . Jos Porvoon mallista olisi tullut joissain vaiheessa pikemminkin sääntö kuin poikkeus niin suomalaisten pikkukaupunkien keskustat olisivat paljon elävämpiä ja viihtyisiä