Helsingissä on lisätty rakentamista, jotta asumisen hinta alenisi. Hinnat eivät ole kutenkaan laskeneet. Onko teoria siis väärä?
Asumisen hintaa Helsingissä nostaa ihmisten halu muuttaa Helsinkiin ja sitä laskee asuntotuotannon lisääminen. Hinnat nousevat, vaikka rakennettaisiin lisää, jos Helsinkiin haluavien määrä nousee asuntokantaa nopeammin.
Asuntotuotanto voi nostaa hintoja siellä, minne rakennetaan lisää. Uudet asukkaat tuovat elämää, paremmat palvelut ja joukkoliikenneyhteydet. Hinnat laskevat seudun muissa osissa. Sijoitusasunto kannattaa ostaa sieltä, minne rakennetaan lisää.
Kaupungin koon kasvu voi tehdä sen asunnoista kalliimpia myös koko kaupungin alueella, koska kaupungista tulee parempi. Jos New York olisi pikkukaupunki, asunnot tuskin olisivat Manhattanilla niin kalliita kuin ovat.
Mitä suurempi on kaupunki, sitä arvokkaampia ovat asunnot sen keskustassa. Näin on vain joukkoliikennekaupungeissa, kertoo amerikkalainen kaupunkitutkimusguru Edward Glaeser. Suurissa henkilöautoihin perustuvissa kaupungeissa keskusta slummiutuu heikon saavutettavuuden vuoksi.
Kun Helsinki, Espoo ja Vantaa ovat nostaneet asuntotuotantoa, asuntojen hinnat ovat laskeneet kehyskunnissa ja osissa Espoota ja Vantaata. Tämä on kuin oppikirjoista. Asuntotuotannon lisääminen keskellä kaupunkia alentaa hintoja kaupungin laidoilla.
Jos on muuttamassa Helsingin seudulle, mutta ei ole niin kranttu kaupunginosan suhteen, pääsee asuntoon kiinni siis aiempaa halvemmalla.
Mitä tapahtui loppuvuodesta 2020?
Viime kuukausina on kuitenkin tapahtunut jotain outoa. Helsingin asukasluku on laskenut, vaikka asuntoja valmistuu ennätystahtiin. Uudet asunnot ovat menneet hyvin kaupaksi. Vanhassa asuntokannassa asuu siis selvästi vähemmän ihmisiä, vaikka merkittävä määrä Airbnb-asuntoja on palautunut asuntokäyttöön.
Selitys voi olla asumisväljyydessä. Sen kasvu pysähtyi Helsingissä vuonna 2007. Muun maan kiinni ottamiseen menisi kuuden vuoden asuntotuotanto.
Koska asunnoista ei ole tullut isompia, asumisväljyyttä voi kasvattaa vain se, että ruokakunnista on tullut pienempiä. Se selittyisi syntyvyyden laskulla, yksin asumisen yleistymisellä ja väestön ikääntymisellä, mutta nämä ovat hitaita trendejä. Miten se olisi voinut yhtäkkiä tapahtua?
Vanhassa asuntokannassa näyttää olevan aiempaa enemmän ”tyhjiä” asuntoja. ”Tyhjässä” asunnossa asuu yleensä joku, joka ei ole siinä kirjoilla – esimerkiksi korona-aikana kimppamajoitusta kaihtava virolainen rakennusmies tai paluumuuttaja Espanjan aurinkorannikolta. Kummankaan ei kannata verotuksen vuoksi siirtää kirjojaan Suomeen.
Asunto voi olla tyhjä myös, koska sitä ei ole saatu vuokratuksi. Vuokrausaikojen kerrotaan venyneen. Olisiko niin, että markkinavuokrat olisivat lopulta kääntyneet laskuun, mutta nouseviin vuokriin tottuneet vuokranantajat eivät sitä vielä ymmärrä?
Vuokranantajat saattavat panna toivonsa siihen, että opiskelijat palaavat koronan jälkeen. Se voi auttaa vähän, mutta vain vähän, sillä 20–29 vuotiaiden määrä Helsingissä on laskenut alle 3 000 asukkaalla korona-aikana.
Olisiko asumisen korkea hinta alkanut karkottaa ihmisiä halvempiin paikkoihin? Vuodessa sekä 50–54 ‑vuotiaiden että 65–74 ‑vuotiaiden määrä on laskenut Helsingissä noin 1 100 asukkaalla. Kun työ tai lasten koulu eivät enää sido Helsinkiin, voi asuntovarallisuuden panna lihoiksi ja elää huomattavan äveriästä elämää jossain muualla.
Pitkäaikaisesti tämä ei Helsingin asukaslukua laske, sillä asumisen hinnalla on varaa sopeutua ilman, että uustuotanto käy kannattamattomaksi.
Rakennusyhtiöt voisivat siirtyä rakentamaan Helsinkiä, jos asuntotuotanto ei enää kannata muissa seudun kunnissa, mutta tämä vaatisi tontteja. Helsingin on estettävä tonttipolitiikalla asuntotuotannon notkahtaminen.
= = =
Kirjoitus on julkaistu kolumnina Talouselämässä
Juuri tänään Saton edustaja kommentoi tilannetta mediassa:
“…rakennettavien yksiöiden osuus riippuu kaavamääräysten lisäksi paljon rakennettavasta alueesta. Kauempana hyvistä joukkoliikenneyhteyksistä perheasuntojen osuus on hieman suurempi kuin hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrelle rakennettavissa kohteissa.”
Nyt ehkä ihan oikeasti on lisääntynyt tyhjien tilojen määrä. Tyhjien asuntojen todelliseen määrään kulloinkin on perinteisesti kunnissa ollut parhain näkymä sähköyhtiöllä. Sähköyhtiö tietää paremmin kuin kunnan johto, että moniko sähköliittymällinen asunto on tyhjillään. Esimerkiksi Helenin hallituksella on halutessaan mahdollisuus saada tietää, miten tyhjien asuntojen määrä on Helsingissä kehittynyt. Jos Helen haluaisi, se voisi ihan julkisesti tiedottaa vaikka 2 kertaa vuodessa, että miten tyhjiltä vaikuttavien asuntojen määrät ovat kehittyneet. Täyttä varmuutta ihan täsmällisistä lukumääristä ei toki tulisi, koska toki aina joku voi asua vaikka kynttilänvalossakin, tai tyhjässä asunnossa voi olla sähköä enemmänkin käyttäviä laitteitakin, jotka sotkevat arvioita, mutta jos menetelmä olisi sama eri ajankohtia tilastoitaessa, eri ajanjaksojen arviot olisivat kuitenkin keskenään vertailukelpoisia, ja antaisivat paljon paremmat arviot asiaan kuin mitä tietoja nyt on käytettävissä.
Tyhjiä asuntoja ovat hyvin suurella todennäköisyydellä sellaiset asunnot, joiden sähkön kulutus pysyy samana maanantaista sunnuntaihin ympäri vuoden, eli joissa vain asunnon sähkölaitteet, kuten ilmanvaihtokone tai jääkaappi, aiheuttavat vähäistä sähkön kulutusta. Asutuissa asunnoissa puolestaan sähkön kulutus vaihtelee elämisrytmien mukaan silloin kun asukas sähköä käyttää, eli esim. illan pimetessä voi syttyä lamppuja jne.
Helenin hallitusta voisi koittaa kannustaa tekemään päätöksen, että Helen voisi julkaista tiedot tyhjien sähköliittymällisten asuntojen määrien kehityksestä vaikka puolivuosittain, neljännevuosittain tai edes kerran vuodessa, antaen tiedot ihan julkisesti saataville. Asian tilastoiminen saattaisi vaatia parin henkilötyökuukauden työpanoksen joltain osaavalta koodarilta, jotta joku luo koodin, jolla arvio tyhjistä asunnoista saadaan sähkönkäyttödatoista tehtyä. Käytännössä pitäisi osata erottaa asuntojen sähköliittymät muista sähköliittymistä ja lisäksi tunnistaa tyhjät asunnot muista asunnoista.
Tuttavapiirin perusteella vahvistan vanhemman väestön muuttoliikkeen. Kun aiemmin muutettiin lasten vartuttua perheasunnosta pienempiin neliöihin keskustaan, vaihdetaan nyt asumisen nivelkohdassa yllättävän usein kaupunkia. Etenkin eläkeläisiä tuntuu nyt siirtyvän pääkaupunkiseudulta toisen tai molempien kotiseutujen kasvukeskuksiin.
Huolestuttavampaa on se, että samaa trendiä on havaittavissa myös blue collar / suorittavan työn tekijöissä. “Kun molemmat saatiin työpaikat niin muutettiin Haagan kaksiosta Lahteen rivitaloon” ‑tarinat ovat normatiivisesti tarkasteltuna yleistymään päin.
Muuten olen sitä mieltä, että asuntojen hintoihin Helsingissä vaikuttaa muuta maata voimakkaammin korkotaso. Monet helsinkiläiset asunnonostajat ostavat nyt “niin kalliin asunnon kuin saavat”: helsinkiläiset ottavat isompia asuntolainoja kuin kouvolalaiset tai oululaiset. Ansiotulojen erot eivät toki ole yhtä suuria: hyvätuloisia on Helsingissä enemmän, mutta hyvätuloiset asuvat kuin pienempien paikkakuntien keskituloiset.
Kun tarjontaa on vähän, kulutusmahdollisuudet ovat koronan takia rajoittuneet ja alhainen korkotaso tuntuu jatkuvan ikuisesti, ei ole ihme, että ostajia riittää. Esimerkiksi asuntoluotottamisen kiristäminen voisi johtaa kauppamäärien supistumisen kautta asuntojen hintojen laskuun jopa Helsingissä.
Voisi, mutta asuntojen hinnat ovat toki eri asia kuin asumismenot. Vaikka asuntojen hinnat romahtaisivat, vuokrille ei kävisi välttämättä samoin. Nykyisinkin vaikkapa Inarissa, Imatralla tai Kokkolassa vuokrataso (sisältäen lämmityksen ja veden) on paljon lähempänä Helsingin tasoa kuin asuntojen hinnat. Asumismenoihin heijastuvat myös paikkakunnilla perityt korkeammat korkotasot — samoin kuin vaikkapa korkeammat lämmityksen ja veden hinnatkin. Lähes nolla-arvoisissa asunnoissakin voi olla suhteellisen korkeat asumismenot.
Helsingin asukasluvun laskuun voipi vaikuttaa sekin, että Helsingin ja Suomenkin kiinnostavuus ovat laskussa.
Stimuloiva pöhinä on siirtymässä liiketoiminta- ja autoepäystävällisestä Helsingistä muualle, halvemmille paikoille esim. Espooseen ja Vantaalle.
Maailman onnellisimman kansan sosialistinen kokeilu on epäonnistunut ja Suomen talous kriisiytyy. Isänmaamme aivovuoto kiihtyy tsunamiksi…
Korkeasti koulutetut suomalais-nuoret ovat kansainvälistä porukkaa, jolle hirmuverotuksemme ei anna mahdollisuutta vaurastua palkkatuloilla.
Karkaavat maasta tahtiin 4000 / vuosi ja parhaat yritykset myydään ulkomaille…
Omaan tuttavapiiriini taas on osunut parikin avioparia, jotka ovat tehneet tuon liikkeen korona-aikana jo reilusti ennen eläköitymistä, etätyömahdollisuuteen nojaten. Näiden lapset ovat muuttaneet kotoa opiskelemaan, mutta työelämää on jäljellä vielä 15 vuotta. Kummassakin tapauksessa ‘vanha pari’ muutti kerrostaloasunnosta toiseen, ja uusi sijaitsee kävelyetäisyydellä pääradan asemasta, jotta lähityöpäivänä ei tarvitse autoa. Asemat Seinäjoki ja Toijala, työpaikat Tampereella ja pääkaupunkiseudulla. Autoja näillä ihmisillä kyllä on, ja toisella parilla myös mökki järven rannalla.
Pääkaupunkiseudun vuokra-asujissa voisin kuvitella olevan paljonkin halvempaan vaihtajia niiden keskuudessa, joilta koronakriisi on vienyt työt tai muuten aiheuttanut tulojen menetyksiä. Tästä ei uutisissa kovin paljon puhuta, kun työttömien määrä ei Suomessa ole pompannut samalla tavalla kuin joissakin muissa maissa, mutta esim. tapahtuma- ja ravintola-alan ihmisiä on paljon pääkaupunkiseudulla.
Yksi luonnollinen selitys on myös muutto muualle Suomeen, mutta Helsingin asunnon jättäminen “kesämökiksi” — tai odottamaan tilanteen selkeytymistä koronan jälkeen.
Muuttotilastojen mukaan muutot Helsingistä ovat kiihtyneet nyt ympäristökuntiin. Mutta eivät kauheasti muualle Suomeen. Lisäksi maahanmuutto ulkomailta Helsinkiin on vähentynyt, kun lennoilla ja laivoilla on ollut rajoituksia, ja lentotarjonta moniin maihin on kutistunut. Syntyvyys on ollut Helsingissä lähes historiallisen vähäistä. Se ei vaikuta uskottavalta selitykseltä, että Helsingin asunnoista olisi tullut “kesämökkejä” muualle Suomeen muuttaneille, koska muutoissa muualle Suomeen kuin lähikuntiin ei vaikuta tapahtuneen isoja muutoksia.
Yksi jännä yksityiskohta on vielä se, että uudet asunnot ovat käyneet hyvin kaupaksi, ja valmiiden asuntojen varanto on kutistunut viime kuukausina. Tyhjien asuntojen määrien kasvua ei tällä kertaa selitä se, että uudet asunnot olisivat jääneet rakennusliikkeille olennaisesti aiempaa suuremmassa määrin käsiin. Asumistukea saavien ruokakuntien määrä on kasvanut Helsingissä 7400:lla maaliskuusta 2020 maaliskuuhun 2021.
Sellainen pieni muutos tosin tilastoissa näkyy, että Kelan yleistä asumistukea saavilla asuntojen keskikoko Helsingissä on kohonnut nyt noin 1,5 % vuoden aikana. Esimerkiksi yksin asuvien asumistukea saavien asunnon keskikoko Helsingissä on noussut 0,5 neliötä vuodessa 34,8 neliöstä 35,3 neliöön ja lapsettomilla pareilla 49,7 neliöstä 50,4 neliöön.
Muussa valtakunnassa asuntojen keskikoot ovat pysyneet samaan aikaan lähes ennallaan yksin asuvien osalta (eli valtakunnallinen nousu on tapahtunut lähinnä Helsingissä) ja lapsettomien pariskuntien osalta nousua neliömäärissä on ollut muuallakin, mutta keskimäärin pienempänä kuin Helsingissä. Valtakunnallinen yksin asuvien neliöiden keskiarvo yleisessä asumistuessa on nyt 39,3 neliötä. Helsingissä asuntojen keskikoko yksinasuvilla asumistuessa on enää 10,2 % valtakunnallisen keskiarvon alle (35,3 vs. valtakunnallinen 39,3 neliötä).
> Helsingin asukasluku on laskenut
Trendi on kääntynyt. Muutos on pysyvä.
Ylipäätään ajan kulku tai historian tapahtumat eivät ole kausaalisia. Ne ovat syklisiä ja fraktaalisia. Kun tällaisilla syy – seuraus ‑malleilla yrittää selittää ajassa tapahtuvia ilmiöitä, vääjäämättä päätyy vääriin johtopäätöksiin.
– Mutta poliittisesti katsoen väärät johtopäätökset voivat kuitenkin olla hyödyllisiä.
Ei ole uusi asia, että asuntojen hintojen noustessa tarpeeksi nopeasti asuntojen vuokraaminen ei ole sijoittajien kannalta enää edes kovin kiinnostavaa. Vuokralaisesta voi olla vaikea päästä eroon ja asunnon kunto voi heikentyä, kun se on vuokralla yms. Asunto on sijoituskohde siinä missä mikä tahansa muu sijoituskohde. Asuntopolitiikan kannalta tämä ei varmaankaan ole toivottava kehityssuunta 🙂
Juurikin noin. On huomattava, että asuntojen hintojen noustessa ei vuokrataso ole pysynyt mukana. Viiden prosentin hyvin kohtuullisella tuottovaatimuksella pitäisi 300 000 euron asunnon (siis kaksio keskustassa) nettovuokran olla 15 000 euroa vuodessa eli 1250 euroa kuukaudessa. Jokainen ymmärtää, ettei tähän nykyisellään päästä. Kun sijoitusasunnon tuotosta yhä suurempi osuus on hinnannousua, ei vuokraaminen enää välttämättä ns. maksa vaivaa.
Asiantuntijan edes isommalla palkalla ei kannata asua enää Helsingissä. Siihen ei näillä asuntojen hinnoilla ole enää asiantuntijan varaa vuonna 2021. Kannattavampaa on muuttaa työttämäksi pikkupaikkakunnalle halvempien ja isompien asuntojen perässä. Valtio maksaa työttömyysedut ja asumistuet siellä omistusasujille ja asiantunijalla on mukavampi elää. Mutta miten pitkään Suomen Valtiolla on varaa pitää näin korkeita asuntojen hintoja Helsingissä tällä kustannuksella?
No entä kuolleisuus vs syntyvyys, miten se on kehittynyt Helsingissä?
Soininvaara kirjoitti:
“Koska asunnoista ei ole tullut isompia, asumisväljyyttä voi kasvattaa vain se, että ruokakunnista on tullut pienempiä. Se selittyisi syntyvyyden laskulla, yksin asumisen yleistymisellä väestön ikääntymisellä, mutta nämä ovat hitaita trendejä. Miten se olisi voinut yhtäkkiä tapahtua?”
Asiaa voi selittää myös se, jos samankokoiset ruokakunnat ovat alkaneet asua isommissa tiloissa. Tuota selityslinjaa tukevat nyt Kelan asumistukitilastojen luvut, joiden mukaan yksin asuvien asumistuensaajien ja kaksin asuvien pariskuntien asuntojen keskikoot Helsingissä ovat nousseet noin 1,5 % vuoden 2020 jälkeen. Siis vertailtaessa samankokoisia (aikuisten) ruokakuntia näkyy nyt kasvua keskimääräisissä neliömäärissä. Asuntojen vuokrat ovat ehkä hieman halventuneet, jolloin ihmisillä on ollut tukimäärät huomioiden varaa vaihtaa hieman aiempaa isompiin asuntoihin. Kaksin asuvia on ehkä siirtynyt kolmioihin ja yksin asuvia soluista yksiöihin ja yksiöistä puolestaan kaksioihin. Toinen selitysvaihtoehto on se, että asumistuen piiriin on tipahtanut aiempaa isommissa asunnoissa asuneita, kun ihmisiä on lomautettu tai jäänyt työttömäksi. Sitäkin kautta voi nimittäin saada selitystä se, että asumistukitilastoissa asumisväljyys on Helsingissä kasvanut puolisentoista prosenttia vuodessa ylöspäin. Voi olla, että on tapahtunut molempia kehityksiä yhtä aikaakin.
Viime vuosina on kuitenkin tapahtunut jotain outoa. Lappeenrannan asukasluku on laskenut, vaikka asuntoja valmistuu ennätystahtiin.
No joo. Ei se niin outoa ole. Kysy vaikka putkimieheltä. Enää ei löydy oikein kerrostaloja, joissa ei olisi asuntokohtaisia vesimittareita. Niitä on asennettu asuntoihin samaa tahtia, mitä asunnot ovat ”tyhjentyneet”.
Kuinka moni Helsinkiin muualta tulleista oikeasti asuu siellä vapaaehtoisesti? Jos työpaikkoja löytyisi enemmän muualta Suomesta, pääkaupunkiseudun väkiluku voisi olla paljon nykyistä pienempi. Monille tiivisti rakennettu kaupunki on myös enemmän dystopia kuin mitään muuta. Toisille vihreys merkitsee elävää luontosuhdetta, eikä sitä, että asuu jossain betoniviidakossa ihmispaljouden keskellä, liian pienessä asunnossa.
Nuorille 20–30 ‑vuotiaille ei välttämättä asunnon koko tai sijainti vielä merkitse niin paljon, mutta kun ihmiset alkavat keski-ikäistyä, kaninkopissa asuminen alkaa ahdistaa. Harva haluaa perustaa perhettä asuessaan jossain levottomassa kaupunkilähiössä. Asumisen tiiviydellä ei muuten ole juuri tekemistä ekologisuuden kanssa, vaan olennaista on toimiva joukkoliikenne. Nyt kun etätyö ja sähköautot tulevat yleistymään, menee tuoltakin pointilta vähän pohja pois. Se on niin ikään myytti, että maakunnissa asuvat kulkisivat ilman muuta pitkiä työmatkoja autolla. Tosiasiassa maaseudulla ja ympäryskunnissa työpaikka löytyy usein ihan kodin tuntumasta, tai kunnan taajamakeskuksesta. Itse asiassa siitäkin on tutkimuksia, että suurin hiilijalanjälki on kaupunkien keskustoissa asuvilla, koska he kuluttavat muita paljon enemmän erilaisia palveluja. Siksihän niihin keskustoihin muutetaankin, kun niissä on kulttuuri- tms. palveluita.
Suomessa olisi yllin kyllin tyhjiä kiinteistöjä pienemmissä kaupungeissa ja kunnissa, hyväkuntoisia rakennuksia viemäröinteineen, joissa voisi asua väljästi. Miksi ihmeessä Suomen työllistämispolitiikka on tällaista, että kaikki halutaan ahtaa yhä ahtaammaksi käyvälle pääkaupunkiseudulle?
Tässä muutama hyvä linkki aiheesta:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/08/31/myytti-tiiviista-ekokaupungista-eli-kertomus-siita-miten-ajatusharhasta-tuli
https://yle.fi/uutiset/3–11829138
Kerro esimerkki länsimaasta jossa muut kuin maatalouteen ja matlkailuun liittyvät työpaikat ovat pääasiassa muualla kuin suurissa kaupungeissa tai teollisuuskeskittymissä?
Suurin osa pk-seudun asukkaista on syntynyt täällä eikä halua ainakaan pitkäksi aikaa sitoutua muuttamaan pienelle paikakunnalle ellei talous ole turvattu. Vaikka asuminen olisi halpaa niin kaikki muut palvelut ovat niin harvassa ja hankalien matkojen päässä, että vaatii erityistä uudisraivaajahenkeä että ryhtyisi siihen. Etätyövillitys tulee menemään ohi aika pian sen jälkeen kun koronatilanne on ohi. Ihmiset tylsistyvät kotona töitä ttehdessä. Kulttuuripalvelut on se mukavuustekijä joka pitää ihmiset kaupungeissa. Ei niistä vapaaehtoisesti haluta luopua.
Suomessa väestö voisi asua tasaisemmin ympäri maata jos asukkaita olisi vähintään 20 miljoonaa. Silloin infran ylläpito olisi suhteessa halvempaa kun maksajia on enemmän, ja etäisyydet lähimpiin täyden palvelun keskuksiin lyhenisivät. Keski-Euroopassa se onnistuu, mutta harvaanasutussa Pohjolassa ei. On luontevinta että pääkaupunki ja pari muuta tärkeää kaupunkia ovat silloin isoja. Näin on muissakin harvaan asutuissa maissa Ruotsissa, Norjassa, Kanadassa, Australiassa, Venäjällä.…
Helsinki on ennen vuottta 1990 itsenäistyneiden Euroopan maiden pääkaupungeista pienin, ellei paria lilliputtivaltiota ja saarivaltiota lasketa. Miksi ei saisi seurata muiden Euroopan metropolien kehitystä, rakentaa uusia hienoja rakennuksia vanhojen ränsistyneiden varastojen tilalle, panostaa kulttuuriin ja taiteeseen. En halua että pääkaupunkimme muistuttaisi mitään kehitysmaan pikkupääkaupunkia jonka joutomaat muistuttavat sodasta ja pommituksista, ja jossa aika on pysähtynyt 1960-luvulle. Iso kunnon pääkaupunki on pienen maan käyntikortti. Mikä Tanska olisi esim ilman Kööpenhaminaa?
Espoossa ja Vantaalla on paljon väljiä pientaloalueita heille jotka haluavat ulkoilla luonnossa. Toisalta vaikka on rähjäisiä betonilähiöitäkin niin niitä on muissakaan Suomen kaupungeissa.
“Kerro esimerkki länsimaasta jossa muut kuin maatalouteen ja matlkailuun liittyvät työpaikat ovat pääasiassa muualla kuin suurissa kaupungeissa tai teollisuuskeskittymissä? ”
Minulta ei kysytty, mutta mieleen tulee esimerkkinä Belgia. Bryssel ei ole suuri kaupunki eikä teollisuuskeskittymä. Se on varsin puhdas hallintokaupunki, jossa on sitten hallintoa tukemassa myös esimerkiksi ravintoloita ja hotelleja työmatkaajille, mutta ei paljoakaan lomamatkailua. Varsinaisessa Brysselin kaupungissa on vain noin 150 000 asukasta. Toki se on osa laajempaa metropolialuetta, mutta aika väljää sellaista.
Haag on myös sen tyyppinen kaupunki. Se on Helsinkiä pienempi hallintopääkaupunki Hollannissa. Keskeinen työllistäjä on julkinen sektori ja sitä tukevat yksityisen sektorin palvelut konsulttitaloista IT-taloihin, ravintoloihin ja hotelleihin. Mutta turisteja ei liiku paljoakaan.
Itse olen miettinyt asuinpaikkaa monelta kannalta. Asuin menneisyydessä Helsingissäkin jonkin aikaa. En asu enää. Mutta asun yhä kaupungissa. Silti en käytä juuri lainkaan kaupungin palvelutarjontaa. En kulttuuripalveluita, en museoita. En jäähalleja. En edes kuntosaleja. Enkä käy usein edes ravintoloissa lounasravintolapuolta lukuunottamatta. Periaatteessa voisin asua missä vain. Oikeastaan lähinnä työpaikkatarjonta sekä ihmissuhdeverkosto sitoo asuinpaikkaa. Korkeasti koulutetuille on työpaikkatarjontaa ympäri Suomen lähinnä lääkäreiden, opettajien ja muiden kunnallisten viranhaltijoiden osalta, mutta muutoin asuinpaikkaa rajaa todella paljon se, että työ vaatii ainakin toisinaan läsnäoloa fyysisesti paikassa, jonka työnantaja on päättänyt. Lisäksi mielellään haluaisi asua paikassa, jossa on joitain muitakin samaa alaa lähellä olevia, jotta on myös vapaa-ajalla juttuseuraa omankin alan piirissä. Etäyhteydet eivät ainakaan toistaiseksi ole korvanneet siihen liittyviä tarpeita.
Bryssel on paisunut isoksi EU:n ja Naton ja muiden kansainvälisten järjestöjen päämajojen takia. Ilmeisesti keskeisen sijaintinsa taika vaikka Belgia on muuten pieni maa. Nuo järjestöt ja niiden hyväpalkkaiset työntekijät ovat varmaan hyviä veronmaksajia joten aikamoisia kultakaivoksia ne ovat Belgialle.
Haag kuuluu Rotterdamin metropolialueeseen joka on Helsingin seutua jonkun verran väkirikkaampi ja ennen kaikkea tiheämpi seutu. Haagia voi verrata johonki Espooseen ja Kauniaisiin. Ylipäänsä keski-Eurooppaa vaikea verrata koska etäisyydet niin lyhyet kaupunkien välillä.
Tämä ei kyllä selitä sitä, miksi pks houkuttelee niin paljon enemmän verrattuna vaikkapa Tampere, Turku taikka Oulu.
Minä väitän että samalla rahalla pääset maakuntien keskuskaupungeissa paljon lähemmäs palveluita (siis keskemmäs keskustaa) mitä Helsingissä. Jostain Esppon rivitaloalueelta hyvien palveluiden keskelle ei pääse mitenkään nopeasti tai helposti. Toisaalta sieltä sitten pääsee erikoispalveluihin eli suoralle ulkomaan lennolle tai oopperaan todella helposti verrattuna vaikkapa Turkuun.
Eli pks täytyy olla palveluita, joita muissa kaupungeissa ei yksinkertaisesti ole ollenkaan ja työpaikkoja, joita muilla työssäkäyntialueille ei vaan ole tarjolla. Pelkkä liikkumiseen kuluva aika, kun ottaa huomioon kuinka kauas samalla rahalla joutuu keskustasta Helsingissä**, ei mielestäni oikein selitä tätä. Nimittäin Oulussa voi asua keskellä keskustaa kun joutuu Helsingissä asumaan kauempana.
*) erityispalvelut joita löytyy vain pks, kuten ooppera, suorat lentoyhteydet ulkomaille jne joutuu jättämään pois laskuista
**) Oulun ydinkeskustan halvin 3h asunto maksaa alkaen 150 000e, Helsingin keskustasta alkaen 560 000 e
Olimme joskus vaimoni kanssa teatterimatkalla Tampereella. Teatterin jälkeen klo 21 halusimme syömäään, mutta auki oli vain juottoloita. Helsingissä olisi ollut hyvätasoisia ravintoloita auki kymmenittäin. Lopulta piti alistua syömään hotellissa.
Niin, riippuu tosiaan siitä, millä elämäntavalla haluaa elää. Kaikki kaupungissa asuvatkaan eivät välttämättä tosiasiassa käytä tai tarvitse useimpia kaupungin palveluja.
Pienituloisilla ei ole edes varaa mihinkään ulkona syömiseen ja monet muutkin kulutusmahdollisuudet ovat heiltä joka tapauksessa pois suljettuja. Pienemmillä tuloilla voi elää paremmin ja asua tilavammin jossain Helsingin ja muiden kalliiden alueiden ulkopuolella.
Tuo lienee mahdollista vain, jos ette ole olleet missään ydinkeskustan teatterissa, vaan esim. Työväen teatterissa, jonka sijainti on syrjäisempi Hämeenpuiston laidalla. Sen lähellä on vähän asutusta, eikä se sijaitse julkisen liikenteen reittien varrellakaan, jotka olisivat asiakasvirtaa tuomassa, vaan puiston vieressä, joten sen läheisyydessä eivät ruokaravintolat ole auki iltaisin kovin myöhään. Keskustorin ja rautatieaseman suunnalla ravintolat ovat kyllä auki pidempään.
Keskustassa sijaitsevan Tampereen teatterin yhteydessä oleva Kulttuuriravintola Kivikin on tavannut olla auki klo 22 tai 23 asti, päivästä riippuen. Se ruokaravintola on käytännössä aina auki kun teatteri on auki, koska se kerää juuri väkeä teatterissa kävijöistäkin. Sen läheisyydessä on osuuskaupan ruokaravintola Puisto, joka on auki ma-to klo 22 asti ja perjantaisin sekä lauantaisin klo 23 asti. Myös monet muut Hämeenkadun läheisyydessä olevat ruokaravintolat ovat tavanneet olla Tampereella auki klo 21:ta pidempään — paitsi nyt koronatilanteessa.
Tässä ei ole kyse Tampereen ja Helsingin kaupunkien erilaisuudesta vaan ainoastaan erosta paikallistuntemuksessa.
Kummassa tahansa kaupungissa on hankalaa saada ravintolaruokaa klo 21 jälkeen. On aika harvinaista, että Suomessa on missään kokkia töissä klo 21 jälkeen. Mikro / uppopaistettu / esivalmistettu on sitä, mitä vielä löytyy, mutta hyvätasoisia ravintoloita ei ole Helsingissä klo 21 jälkeen auki kymmenittäin. Yksi jos löytyy, niin tämä on ulkopaikkakuntalaiselle pieni ihme. Niin monta kertaa olen sellaista Helsingistä etsinyt ja se on jäänyt löytymättä.
Eikä tämä ole kaupungin kokoon liittyvä asia. Yritä saada ihan mitä tahansa Shanghaissa myöhään illalla / yöllä. On haasteellista, vaikka haluaisit ainoastaan pullon vettä ja suklaa-patukan. Toki riippuu siitä, millä alueella Shanghaita asustat. Pietarissa sen sijaan saa hyvää helposti ja miten myöhään tahansa. Kulttuurieroja nämä ovat.
Eniten Helsingissä häiritsee itseäni ruoan suhteen se, että ne paikat, joissa itse käyn töissä ovat sellaisia, että kohtuullisen lounaan syöminen on vähintäänkin haasteellista. Omalta kohdaltani veikkaisin, että 20 huonoimmasta, Suomessa syödystä lounaasta ainakin 15 jää Helsingin rajojen sisäpuolelle.
Kuinka moni suomalainen käy teatterimatkoilla ja kaipaa ravintolasta muuta kuin halvinta lageria?
Kysyntä on jopa Helsingissäkin hyvin pientä teatterimatkoille ja jälkipönötykselle.
Parempi työpaikkatarjonta ja esim se että palveluja (päiväkodit, koulut) saa PK-seudulla myös tåisella kåtimaisella. Ja sittten se että jos on koko ikänsä asunut pk-seudulla niin kynnys vaihtaa aikuisiällä tai silloin kun lapset käy koulua, johonkin toiseen kaupunkiin on korkeampi kuin nuorella sinkulla.
Ja sitten paikkakunnan maine ylipäänsä. Kaikki eivät välttämättä pidä Oulun ydinkeskustaa niin tavoittelemisen arvoisena. Mielummin vaikka sitten iso omakotitalo kaupungin ulkopuolelta mutta silti Oulun seutua leimaa uskonnolliset lahkot ja tekopyhyys toisaalta a pohjoissuomalainen macho-meininki ja sen lieveilmiöt toisaalta. Ja sitten se perämereltä puhaltava repivä pakkastuuli.
Tamperetta voi pitää jo aitona vaihtoehtona Helsingille ja onhan Tampereen asunnotkin liki Helsingin hinnoissa.
Turku olisi miellyttävämpi kultturelliseltä tarjonnaltaan ja siksi että se on kansainvälisempi ja skandinaavisvaikutteinen mutta samalla sisäänpäinlämpiävä. Työpaikkatarjonta kanssa yksipuolisempi.
Tamppi on insinöörille kulttuuria. Insinööri haluaa katsoa paljusta käsin 100 tuuman tauluteeveetä.
En oikeastaan tahtoisi asua kenenkään visionäärin käyntikortissa enkä varsinkaan näin lähiöeläkeläisenä tahtoisi kustantaa sitä. Paljonkohan meillä on tehty kalliita virheitä “koska metropoli”?
No mitä kalliita virheitä on mielestäsi tehty viimeisen 20 vuoden aikana?
Lakoninen vastaus: Jos.
Suomalaiskansallinen vastaus: Jos jos-sanaa ei olisi keksitty lehmätkin lentäisivät.
Lisäys edelliseen RFC 1925:n (The Twelve Networking Truths*) 3:tta kohtaa suomalaisittain mukaillen: Lehmät saa lentämään kun pistää riittävästi voimaa taakse, mutta se ei välttämättä kannata, laskeutumispaikka on epävarma ja yli lentävien lehmien seuraaminen voi olla vaarallista.
Vähän vakavammin:
Se toimiva joukkoliikenne vaatii joukkoja tai sitten mennään taas karjanlennätykseen. Väittäisin myös, että “betoniviidakko” ei ole homogeenista ja esimerkiksi Helsingin Kallion kortteleista löytyy kaikkea hyvin ankeasta autojensäilytyspoteropihasta hyvinkin vehreisiin ja viihtysiin pihoihin. Erot voivat olla suuret jopa saman korttelin alueella. Jopa asfalttipihan saa viihtyisäksi ruukku- ja laatikkokasveilla sekä penkeillä ja pöydillä. Kaiken tämän olen nähnyt Kolmannen ja Viidennen linjan välillä.
Luonnosta ja vihreydestä sitten, syvimpiä vaistojamme hivelevää sadekauden savannia etäisesti muistuttava maisema alkaa Linnanmäen tienoilta ja tihenee lauhkeaksi ja subarktiseksi metsämaaksi kun suuntaa luoteeseen/pohjoiseen. Villieläimetkin löytyvät (enkä nyt puhu citykaneista, valkoposkihanhista ja puluista), itse näin luonnossa ketun ensimmäistä kertaa juuri Helsingissä (en suinkaan Hämeen ja Keski-Uudenmaan maaseudulla tai taajamissa, joissa kasvoin).
Ihmisillä on erilaisia mieltymyksiä ja prioriteettejä, eikä mitään päätöstä tehdä tyhjiössä.
Toki Kehä III:n tuolla puolen on laajempia peltoja ja metsiä ja pääsee vaikkapa hirvimetsälle. Oikein se on sielläkin elää ja työskennellä, jos voi.
__
* = https://tools.ietf.org/html/rfc1925
TTK: “Se toimiva joukkoliikenne vaatii joukkoja tai sitten mennään taas karjanlennätykseen. Väittäisin myös, että ”betoniviidakko” ei ole homogeenista ja esimerkiksi Helsingin Kallion kortteleista löytyy kaikkea hyvin ankeasta autojensäilytyspoteropihasta hyvinkin vehreisiin ja viihtysiin pihoihin. Erot voivat olla suuret jopa saman korttelin alueella. Jopa asfalttipihan saa viihtyisäksi ruukku- ja laatikkokasveilla sekä penkeillä ja pöydillä. Kaiken tämän olen nähnyt Kolmannen ja Viidennen linjan välillä.”
Piha ei ole sama asia kuin metsä.
Toimiva joukkoliikenne saataisiin kyllä kaikkiin pienempiinkin kaupunkeihin ja kuntiin, jos vain olisi tahtotilaa. Junayhteyksiäkin, joihin Suomella tuntui olevan varaa vielä 80-luvulla, on vain lakkautettu. Suomi ei ollut silloin nykyistä rikkaampi maa, mutta ajattelutapa oli erilainen. Valtion rautateiden tarkoitus oli palvella tasa-arvoisesti kansalaisten mahdollisuutta liikkumiseen, ehkä ilmastoasian nimissä tämä ajatus voitaisiin uudelleenlämmittää. Tosiasiassahan monet uusimaalaisetkin harrastavat pendelöintiä omalla autollaan. Junayhteyksien ja lähijunien lisääminen muissa maakunnissa voisi lisätä myös väestömäärää niissä. Niin kuin aiemmin laittamassa linkissäni kerrottiin, miljoona suomalaista on harkinnut vakavasti maalle muuttoa.
Juna ei ole mienkään erityisen ilmastoystävällinen kulkuneuvo, jos matkustajia on vain muutama. Taksi on sekä kustannuksiltaan halvempi että vähäpäästöisempi.
Tuo on totta. Sama pätee busseihin nyt kun kehitys kulkee kohti sähköautoja. Jos bussissa on vain muutama matkustaja, olisi ilmastoystävällisempää ajattaa matkustajat ennemmin vaikka taksilla. Ruuhka-aikaan bussien etuna on se, että ne vievät paljon vähemmän katutilaa kuin vastaavan väkimäärän kuljetus erillisillä autoilla. Harvempaan asutulla alueella ei katutilasta ole kuitenkaan niin pulaa. Tavaraliikenteessä painavan rahdin kuljettamisessa pidempiä matkoja junat ovat ylivoimaisia rekkoihin nähden ja niissä ilmastohyöty on iso siitä, jos kuljetuksen saa tehtyä junalla rekkojen sijaan. Rekat eivät näytä olevan sähköistymässäkään niin nopeasti kuin henkilöautot.
Monella harvaan asutulla alueella tehokas kuljetustapa olisi se, jos olisi toimivat sovellukset kyytien jakoon. Esim. 5 hengen henkilöauto 5 matkustajalla on ilmastovaikutuksiltaan huomattavasti parempi kuin 1 hengen kuljettaminen 5 hengen autolla. Päästöt per matkustajakin ovat keskimäärin täydessä henkilöautossa pienemmät kuin esim. bussilla kulkiessa — osin siksi, että matka menee suoraan määränpäähän, kun taas bussimatkat aiheuttavat usein ylimääräistä matkaa. Mutta kyydinjakosovellukset eivät toistaiseksi ole saaneet kunnollista asemaa harvempaan asutuilla alueilla.
Tuo johtuu aika paljon siitä että VR:llä on monopoli matkuastajaunaliikenteeseen ja omistaa kaiken käyttökelpoisen kaluston.
Edellinen hallitus olisi halunnut saada aikaan kilpailua rautateille siten että VR:n junat, tai ainakin taajamajunaliikenteeseen sopivia olisi siirretty kalustopankkiin, josta muut yhtiöt kuin VR olis saanut vuokrata nitä.
Marinin hallitus keskeytti suunnitelmat. Kilpailu on periaatteessa sallittua mutta omalla kalustolla, ei VR:n nimisssä olevalla, eikä VR edes myy vanhaa käytettyä kalustoa vaan romuttaa sen. Käytettyä ulkomaista kalustoa ei voi käyttää Suomessa koska eri raideleveys, tai muutostyöt maksavat.
Toinen juttu on että 1970–80-luvulla lakkautettiin junavuoroja reiteillä joissa ei ollut kysyntää juuri ollenkaan. Sellaisilta kuten Kontiomäki-Taivalkoski tai Savonlinna-Pieksämäki tai Lahti-Loviisa tai Kerava-Porvoo. Tyypillistä niille oli että ne eivät johtaneet Helsinkiin tai muihin isoihin keskuksiin.
Toinen syy on siinä että vanhoja junia korvaavaa kalustoa jolla voisi ajaa sähkäistämättömillä radoilla ei ole hankittu riittävästi. Nyt voisi olla tarvetta matkustajajunille välillä Turku-Uusikaupunki mutta VR ei aloita sitä koska sopivaa kalustoa ei ole.
Itse näkisin että yhtälö saataisiin toimimaan jos maakunnat tai kuntayhtymät ostavat junaliikennettä samaan tapaan kuin Tampereen seudulla on aloitettu, mutta että liikennöitsijä ei olisi automaattisesti VR vaan kilpailutettu, ja että VR:ää velvoitettaiasiin mymään vanhempaa kalustoa halukkaille, ennemmin kuin että romutetaan sitä.
Ei ole ei, mutta sekin voi olla elävä, myös asuinalueella, jossa asuu 20 000 ihmistä neliökilometrillä. Ja Kalliosta lyhyempi matka metsään kuin haja-asutusalueella naapuriin. Talvipuutarhasta pohjoiseen, radan ja Linnanmäen länsipuolelta, alkaa metsäinen alue, joka liittyy Keskuspuistoon ja jatkuu Haltialan pelloille asti Helsingin pohjoisrajalla. Etelä-Helsingissä on sitten meri ja saaristo.
Onhan näitä aina silloin tällöin kokeiltu — tulokset ovat tupanneet olemaan selaisia, että yhden vuorokauden matkustajamäärä olisi mahtunut samaan tilataksiin. Vähän vaikea kuvitella miten tuollaisen saisi mitenkään kannattavaksi tai edes ympäristöystävälliseksi.
Olisi myös mielenkiintoista nähdä se malli, millä pienempiinkin kaupunkeihin saataisiin toimiva joukkoliikenne. Käytännön tilanne jossain keksikokoisessakin kaupungissa näyttää olevan se, että yhdessä kerran tunnissa menevässä bussissa on matkustajina keskimäärin 1–2 mummelia matkalla joko apteekkiin tai terveyskeskukseen. Koulujen alkamis- ja päättymisaikoihin voi lisäksi olla ehkä puolen tusinaa koululaista “ruuhkauttamassa” bussia.
No, ehkä tahtotila tässä kunnon punamultatyyliin tarkoittaa sitä, että joukkoliikenne kyllä järjestyisi korpikyliinkin, jos pk-seutulaiset maksaisivat sen entistä suurempina valtion osuuksien tasauksina?
Aika harhaista olettaa, että ihmisten ja työpaikkojen keskittymisen taustalla olisi joku tietoinen päätös — kutsuttakoon sitä nyt “työllistämispolitiikaksi” tms. Tietysti tällaiset oletukset ja kuvitelmat lienevät varsin tyypillisiä inhimilliselle ajattelulle, joka yhdessä ääripäässä ilmenee salaliittoteorisointina, jonka ytimessä on se, ettei oikeastaan mitään mitään tapahdu sattumalta tai tiedostamattomien yksittäisten päätösten kasaantuvana ketjuna (esim. “ei voi olla mahdollista, että terroristit onnistuisvat kaappaamaan useita lentokoneita ja törmäisivät niillä pilvenpiirtäjiin — pakko olla CIAn/aseteollisuuden/reptiliaanien salaliitto”).
Todellisuudessa ihmisten ja työpaikkojen keskittyminen on globaali ilmiö, joka “riehuu” maassa kuin maassa huolimatta valtaapitävien noudattamasta politiikaasta asian suhteen — tai politiikan puutteesta. Uskottavin selitys taustalla ovat skaalaedut — kun väki lisääntyy tietyllä alueella, innovaatioiden määrä, talouskasvu jne. lisääntyvät eksponentiaalisesti — ja kasvu (mm. paremmat työmahdollisuudet) lisäävät kasvavan alueen houkuttelevuutta mikä taas takaa kasvun jatkumisen. Kyseessä on siis itseään vahvistava kierre, johon “politiikat” eivät juuri pysty vaikuttamaan kuin haittaavasti (esim. hankaloitetaan muuttoa) tai harvoissa tapauksissa vahvistavasti.
Hivenen yllättävää, ettei kommunikaatioyhteyksien paranemisella tunnu oleen vieläkään nähtävissä olevia vaikutuksia keskittymisen luontaiseen vetovoimaan.
Suomi lienee ainakin länsimaisten teollisuusmaiden joukossa niitä maita, joissa ei todellakaan (tupailtojen salaliittoteorioista huolimatta) ole ollut minkään valtakunnan keskittämispolitiikkaa. Päin vastoin tällä on tehty kaikki mahdollinen luontaisen kaupungistumisen kampittamiseksi ja siten aiheutettu koko kansakuntaa rasittavia kumuloituvia hyvinvointi- ja talouskasvutappioita.
Tällaisesta kollektiivisesta omaan jalkaan ampumisesta olisi hyvä vihdoinkin luopua — ei “poronhoitoaluetta (alkoikos se siitä kohta Kehä III jälkeen?)” tarvitse mitenkään aktiivisesti ruveta tyhjentämään, mutta kaikenmaailman aluetuet ja valtionosuuksien tasaukset olisi syytä lopettaa lyhyen siirtymäajan jälkeen. Kaikki yhteiskunnalliset infrastruktuuri-investoinnitkin olisi syytä keskittää sinne missä kansatuote oikeasti syntyy.
Skaalaedut näkyvät talouskasvun ja työllisyyden lisäksi myös kulutuksessa: riittävän suuressa kaupungissa asiakaskuntaa riittää aina vain erikoistuneemmille palveluille, jolloin valinnanvara lisääntyy. Ravintolaa etsiessä vaihtoehdot eivät ole “aasialainen” ja “pizza-kebab”, vaan voi valita nepalilaisen, intialaisen, thaimaalaisen, sichuanilaisen, japanilaisen, italialaisen, turkkilaisen tai libanonilaisen väliltä. Liikuntamahdollisuudet eivät rajoitu kuntosaliin ja joogaan, vaan erilaisia kuntosaleja ja joogatyylejä on enemmän kuin pystyy luetella. Puhumattakaan vaikka terveydenhuolto- tai koulutuspalveluista.
Toki valinnan vaikeus on yksi nykyihmisen rasituksista, ja ymmärrän hyvin ihmisiä jotka mielellään elävät ympäristössä jossa tarjonnan vähäisyys rajoittaa valintoja.
Suomessa on aluepolitiikassa tehty virhe siinä, että on yritty pitämään tekohengityksellä hengissä kaikki pienenpienet aluekeskukset peräkyliä myöten. Kannattaisi vain myöntää keskittyminen ja panostaa isoihin kaupunkeihin*.
Kun yksikään muista kaupungeista ei kasva, niin pks on aivan ylivoimainen. Kepun aluepolitiikka johtaakin juuri siihen, mitä sillä yritettiin kynsin ja hampain torjua!
*) Mikäli siis halutaan tylipäätänsä ehdä aluepolitiikkaa eli ohjailla väestömääriä Suomen sisällä
kse: “Aika harhaista olettaa, että ihmisten ja työpaikkojen keskittymisen taustalla olisi joku tietoinen päätös – kutsuttakoon sitä nyt ”työllistämispolitiikaksi” tms.”
Poliitikkojen päätökset ovat täysin tietoisia päätöksiä, mainittakoon nyt vaikka esimerkkinä valtion virastojen sijoittaminen tai koulutuspaikkojen, joilla on merkitystä alueiden työllistymiselle. Tulee mieleen vaikkapa Savonlinnan opettajankoulutuksen lakkauttaminen, toisaalta päinvastainen esimerkki, lääkelaitoksen sijoittaminen Helsingistä Kuopioon. Tällaiset päätökset ovat joka tapauksessa niitä, joilla on vaikutusta työllisyyteen erityisesti maakunnissa, ihan riippumatta siitä, ovatko päätöksentekijät sitä ajatelleet.
kse:“Todellisuudessa ihmisten ja työpaikkojen keskittyminen on globaali ilmiö, joka ”riehuu” maassa kuin maassa huolimatta valtaapitävien noudattamasta politiikaasta asian suhteen – tai politiikan puutteesta.”
Aniharvaa Euroopan maata asutetaan niin yhteen paikkaan keskittyneesti kuin Suomea, vaikka lääniä olisi vaikka millä mitalla ja valmiita asuinpaikkoja.
kse:“Päin vastoin tällä on tehty kaikki mahdollinen luontaisen kaupungistumisen kampittamiseksi ja siten aiheutettu koko kansakuntaa rasittavia kumuloituvia hyvinvointi- ja talouskasvutappioita.”
Nyt puhut ristiin itsesi kanssa. Ensin väitit, että ihmisten ja työpaikkojen keskittyminen on ilmiö, joka ei riipu politiikasta. Sitten väitätkin, että Suomessa on tehty “kaikki mahdollinen luonnollisen kaupungistumisen kampittamiseksi.” Kumpaan uskot?
Norja, Ruotsi , Suomi ja Venäjä, samanlaista, muutama iso keskus, muuten asutus harvaa, isoja osia maasta aivan tyhjillään. Ilmasto on kanss aratkaiseva tekijä, eteleässä on vain parempi ilmasto kuin pohjoisessa.
Norjassa on eniten aluepolitiikkaa ja hajasijoittamista harjoitettu mutta heille se on mahdollista öljytulojen takia. Maantiede asettkaa kanssa haasteita koska on korkeita vuoria ja vuonoja ylitettävänä. Silti Oslo on jo kasvanut Helsinkiä suuremmaksi.
Ruotsi ja Venäjä muistuttavat toisiaan talousmaanieteelliseti. Pohjoisessa vain teollisuutta ja kaivoksia, etelässä maataloutta.
Julkisen sektorin osuus työpaikoista ei ole edes Helsingissa mitenkään korostunut — maakunnista löytyy kaupunkeja, jotka menevät tässä ohi. Kokonaisuutena katsottuna pk-seudulla enemmin “kärsitään pulaa” valtion työpaikoista, koska esim. Espoossa ja Vantaalla niitä ei käytännössä juurikaan ole.
Mitä tulee koulutuspaikkohin, niin jonnekinhan ne on sijoitettava — ei tähän maahan voida perustaa omaa amkoota joka kuntaan vaikka maakuntien poliitikot näin ilmeisesti haluaisivat — eivät riitä rahat, resurssit, opettajat tai opiskelijat.
Lääkelaitoksen siirtohan oli oikein hyvä esimerkki, miten kannettu vesi pysyy poliitikkojen mahtisanalla kaivossa. Suurin osa asiantuntijoista totesi, ettei muuta Kuopioon — osa vaihtoi suoraan työpaikkaa ja kun loputkaan eivät liikahtaneet mihinkään, oli pakko tunnustaa tilanne, jossa merkittävä osa toiminnoista jää edelleen Helsinkiin. Prosessin lopputuloksena hävitettiin paljon kertynyttä osaamista, nostettiin kustannuksia ja saatiin tehottomampi rakenne — ja ehkä ne muutama kymmenen työpaikkaa Kuopioon. Aika kallista lystiä…
Ihan samalla tavalla se maaseutu tyhjenee muuallakin Itä-Euroopassa. Suomi on tietysti niin harvaan asuttu maa, että täällä vaikutukset näkyvät ehkä jyrkempinä, koska väkeä on kokonaisuutena vain parin kukoistavan alueen kasvuun.
Miten niin? Tuohan päinvastoin vahvistaa väitteitäni — kaupungistuminen on jatkunut vahvana vaikka sitä on aikojen saatossa pyritty keinolla jos toisella estämään (aluetuet, hajasijoitus, liikenneinfran rakentaminen korpimaille, kuljetustuet, EUn rakennerahastot jne.).
Politiikalla tässä on voitu vaikuttaa vain siihen, mitä homma tulee loppupelissä maksamaan. Suomessa on päätetty koittaa rakentaa ja ylläpitää jotain risupatoa tulvan torjumiseksi ja tuloksena on ympäri böndeä tyhjiä teollisuuskyliä, vuokrataloja jne. joita nyt valtion rahalla sitten puretaan pois. Aika moni taantuva kyläpahanen on varmaankin myös kummissaan, kun vaikkapa vesihuoltoinfran käyttöikä tulee päähänsä.
Samaan aikaan kaupungit on jätetty aika lailla oman onnensa nojaan kasvun kanssa — omat haittansa tästä on tietysti ollut pk-seudulle, mutta moni pienempi aluekeskus on suurissa ongelmissa, kun rahat on ripoteltu saloseutujen kirkonkyliin ja aluekeskukset ovat jääneet näivettymään väen muuttaessa Ruuhka-Suomeen.
Tietysti tässä olisi voitu jo aikoja sitten ottaa lusikka kauniiseen käteen ja tunnustaa faktat (väki pakkautuu kuitenkin lopulta suuriin kaupunkeihin) — ja sitten miettiä miten prosessia voisi parhaiten tukea s.e. lopputulos olisi kansantalouden ja yleisenhyvinvoinnin kannalta paras. No, meillä Kekkoslovakian punamultaperintö elää edelleen niin vahvana, ettei tällaista voisi kyllä ikipäivänä kuvitella.
Salaliittoteoriat ovat tylsiä. Mutta kyllä keskittämisten taustalla on ymös ihan selkeitä päätöksiä. Esimerkiksi keskittämisasetus (Valtioneuvoston asetus 582/2017) on varsin selkeä siinä, että siinä kielletään toiminnan harjoittaminen muissa paikoissa kuin niillä alueilla, joihin terveydenhuollon työpaikat on haluttu keskittää. Tai vaikka käräjäoikeuksien keskittämispäätökset olivat varsin selkeitä keskittämispäätöksiä, joiden seurauksena paitsi tuomarityöpaikat, myös asianajotoimistojen työpaikat ovat kadonneet monista niistä kaupungeista, jotka ovat keskittämispäätöksillä menettäneet käräjäoikeuden. Korkeimmat oikeudet on Suomessa keskitetty pääkaupunkiin. Samalla korkeapalkkaisimmat lakimiestyöpaikat keskittyvät sinne. Esimerkiksi Saksassa on toimittu toisin. Siellä liittovaltion korkein oikeus (Bundesgerichtshof) ja perustuslakituomioistuin sijaitsee miljoonakaupunkien sijaan fyysisesti Karlsruhen kaupungissa, jossa on noin 300 000 asukasta. Saksassa asuntojen hintatasot ovat eri kaupungeissa tasaisempia kuin monessa muussa Euroopan maassa.
Keskittämispäätökset terveydenhuollossa on tehty potilasturvallisuuden vuoksi ja tuomioistuimissa vähän samasta syystä, takaamaan oikeita ja tasapuolisia ratkaisuja.
Noin on. Päätöksille on toki ollut perusteita. Aiemmin joku kyseenalaisti sen, että keskittämispäätöksiä olisi oikeasti edes tehty. Mitä perusteluihin tulee, niin jälkimmäisten eli tuomioistuinten keskittämisten osalta on ollut aika kyseenalaista, että onko seurauksena ollut oikeampia ja tasapuolisempia ratkaisuja. Sen sijaan on käynyt ilmi, että oikeuden saaminen on tullut entistä vaikeammaksi kansalaisille.
Mitä enemmän olen käräjäoikeusverkoston karsimisesta lukenut, sitä enemmän olen tullut kannalle, että alimman tuomioistuinasteverkoston pitäisi olla jotain terveyskeskusten kaltaista. Eli tarjontaa pitäisi olla siellä sun täällä käsittelemään yksinkertaisia asioita. Suurin osa alimpien tuomioistuinten asioista on sellaisia. Vastaavasti kuin on erikoissairaanhoitoa, tarvitaan myös erikoistuneita tuomioistuimia käsittelemään vaikeampia oikeudellisia kysymyksiä. Siksi vaikkapa jotain 500 miljoonan euron rakennushankkeen riitaa ei kannata viedä pieneen itä-suomalaiseen käräjäoikeuteen käsiteltäväksi, vaan tuomioistuimeen, jossa on erikoistuneita tuomareita käsittelemään sellaisia kysymyksiä. Isoja rakennusriitoja ei viedä käräjäoikeuksiin yleensä edes isoihin käräjäoikeuksiin, koska niiden tuomareiden asiantuntemukseen ei luoteta, eikä isoissa riidoissa ole varaa odottaa vuosia lainvoimaista päätöstä Suomen hitaasta oikeusjärjestelmästä, vaan välimiesmenettelyyn.
Toisaalta monissa yksinkertaisissa riidoissa olennaista on se, että oikeudenkäyntiin on halpa ja helppo pääsy. Käräjäoikeuksien ei-summaarisista riita-asioista moniin liittyy suullista käsittelyä. Jos jo pelkät matkakulut oikeudenkäyntiin ovat kovat, tai matka-aika käsittelyihin kasvaa isoksi, se voi estää oikeuden hakemisen ja saamisen. Matkoissa maksaa erityisesti juristien tuntilaskutus matka-ajalta, mikäli juristi on muualta kuin oikeudenkäyntipaikkakunnalta, mikä käytännössä pakottaa monet valitsemaan juristin oman kotipaikkansa sijaan oikeudenkäyntipaikkakunnalta — ja merkitsee sitä, että osassa Suomea on juristikeskittymiä ja toisaalla juristeja ei ole väestössä juuri lainkaan (millä voi olla heijastumia myös esim. paikalliseen kunnallispolitiikkaan). Mitä isompi kynnys on oikeuteen, sitä todennäköisempää on, ettei tule edes huonoja tuomioita, kun kansalaiset ja yritykset eivät uskalla viedä asioitaan käsiteltäväksi oikeuteen ollenkaan, vaan ennemmin tyytyvät tilanteeseen.
Ennen oli kaupungeissa raastuvanoikeuksia, jossa ammattituomarit käsittelivät kaupunkilaisten monimutkaisia asioita ja maalla kihlakunnanoikeudet, joissa käsiteltiin enemmän harrastelijavoimin maalaisten yksinkertaisia asioita, mutta tämä jako popistettiin eriarvoistavana.
Omasta mielestäni se vasta eriarvoistavaa onkin, jos tavallisilla ihmisillä ei nykyään ole varaa viedä asioitaan oikeuden käsiteltäväksi, koska on riski, että se maksaa liikaa. Lähes kaikki toimet, joilla riitojen ratkomistapoja saa halvemmiksi kansalaisten kannalta, on oikeusturvaa parantavaa — vaikka mentäisiin kohti tilannetta, jossa eri tuomioistuimet tuottavat joskus erilaisia ratkaisuja*. Kunhan siinä ei astuta liian pitkälle. Paluuta harrastajatuomioihin ei liene edessä, mutta on ihan selvää, että yksinkertaisia riitoja varten tarvittaisiin matalamman kustannustason paikkoja ratkoa niitä. Lastenvalvojan virkaa on kehitelty kuntiin ratkomaan huoltajuusasioihin liittyviä asioita ilman, että niistä tarvitsee mennä aina kalliisti riitelemään oikeuteen, mutta vastaavasti pitäisi ruohonjuuritasolle saada muihinkin oikeudellisiin riitoihin edullisempia ratkaisupaikkoja. Kalleilla tuomioistuimillakin on paikkansa, mutta ne ovat toimimattomia tilanteissa, joissa ihmisillä ja organisaatioilla ei ole niiden käyttöön varaa. Lisäksi ihmisten matkustuttaminen niihin on nykyään monessa tapauksessa kohtuutonta. Ihmisillä voi mennä matka-aikojen takia koko työpäivä jo toimimiseen todistajana tai asianosaisena, vaikka oikeusistunnossa kävisi vain lyhyesti, jos käräjäoikeus on kaukana ja vaaditaan suullista todistelua. Vähintään kuntiin pitäisi saada riittävän kattavasti käräjäoikeuksien etäpisteitä, joista käsin voisi etäosallistua virallisista paikoista joutumatta matkaamaan pitkiä matkoja käräjäoikeuteen — jos tietosuojasyistä etäosallistuminen ei ole sallittua kodeista käsin ihmisten omilla laitteilla. Tuosta puhuttiin aikoinaan käräjäoikeusverkostoa supistettaessa, mutta etäyhteysmahdollisuuksien toteutus on pitkälti yhä tekemättä.
* Kyllä ammattituomaritkin kykenevät epätasa-arvoisen tilanteen luomaan oikeuskäytäntöön, kuten kävi taas äsken, kun samasta asiasta tuli Turussa ja Lapissa päinvastaiset, tosin molemmissa tapauksissa kyllä hyvin perustellut ratkaisut hallinto-oikeudesta samanlaisessa asiassa ilman valitusmahdollisuutta: https://yle.fi/uutiset/3–11886441 . Toki myös esim. KHO ja KKO äänestävät jatkuvasti asioista, kun juridiikan huippuasiantuntijat näiden tuomareina tulkitsevat joko tilanteita tai lakeja keskenään eri tavoin.
Tuomioistuinten menettelytavat käyvät aina vain kalliimmiksi. Se on todellinen epäkohta, johon jonkun pitäisi puuttua profession ulkopuolelta.
En nyt ihan menisi pitämään esiintuomiasi muutaman toiminnon keskikittämispäätöksiä todisteena siitä, että jossain olisi tehty salainen päätös kaiken kansan ja taloudellisen toimeliaisuuden keskittämisestä Helsinkiin (niin kuin maakuntien miehet tuntuvat väittävän).
Tuskinpa ko. päätökset ovat näkyneet pk-seudun kasvussa pyöristysvirheitä enempää — ennemmin tällaiset päätökset ovat varmaankin vahvistaneet alueellisten keskuskaupunkien kilpailukykyä ja vetovoimaa.
Helsingille valtion virastot ovat rasite, koska ne eivät maksa yhteisöveroa, mutta varaavat niukkaa asuntokapasiteettia, minkä vuoksi veroa maksavien yritysten on hakeuduttava maakuntiin — tai ulkomaille.
Tuo väite “salaisesta päätöksestä” on ihan sinun itse rakentamasi olkiukko, jota kukaan ei ole tässä keskustelussa esittänyt.
Kyllä keskittämispolitiikka on näkynyt ihan julkisessa päätöksenteossa jo vuosia, on siitä sitten mitä mieltä tahansa. Palveluiden keskittäminen,virastojen, koulujen lakkauttaminen, synnytysosastojen, missä toimintaa voisi vielä jatkaa, jne. Keskittämispolitiikalle on syynsä, sen nähdään mm. lisäävän toiminnan tehokkuutta, mutta miinuspuolena on ihmisten muutto kalliille pääkaupunkiseudulle, jossa elämisen laatu voi heikentyä. Puhun nyt etenkin pienempituloisista ihmisistä. Ei kaupunki tarjoa heille välttämättä mitään parempaa, kalliimpaa ja ahtaampaa asumista vain. On eri asia olla köyhä kuin rikas Helsingissä.
Synnytysten keskittämisessäkin on kyse turvallisuudesta. Kun synnytyksiä on harvakseltaan, niissä tapahtuu enemmän onnettomuuksia, koska esimrkiksi hätäsektiovalmiutta ei kyetä ylläpitämään.
Miten julkisten palveluiden keskittäminen maakuntien keskuksiin johtaa ihmisten muuttamiseen pk-seudulle? Eikö luulisi enemmin käyvän niin, että maakuntien keskuskaupunkien vetovoima ja kilpailukyky lisääntyisi?
Ei kaiken taloudellisen toimeliaisuuden keskittämisestä Helsinkiin ole tietenkään päätöksiä. Mutta joiltain osin sellaista on. Kumpikaan äärilaita ei ole uskottava: ei se laita, joka kiistää mitään keskittämispäätöksiä tehdyn eikä se, joka väittää, että kaikki johtuisi vain keskittämispäätöksistä.
Jos ajatellaan aktiivisia päätöksiä, niitä on tehty pois päin Helsingistä enemmän kuin Helsinkiin päin. Jos helsinkiläinen soitaa Kelaan, savon murteella siellä vastataan. En tällä halua vähätellä maakuntien ahdinkoa. Globaali kaupungistuminen on suurimmalle osalle alöueita ikävä ilmiö, muta sitä ajavat talouden lainalaisuudet, ei tietoinen keskittäminen.
Juuri näin!
Ydinkysymys onkin, että hyväksytäänkö tosiasiat ja pohditaan miten tilanteessa päästään parhaiten eteenpäin (mm. kasvun ja kuihtumisen alueellisia seurauksia hoitamalla) — vai työnnetäänkö pää pensaaseen, hoetaan, että “jos vain poliittiista tahtoa olisi eikä ihmisiä pakkomuutatettaisi Helsinkiin, niin meillä olisi elinvoimainen maakuntien Suomi (ja Helsinki vain nuiva kyläpahanen tuulisella kallioniemellä)” — ja kaadetaan tällä perusteella miljardeja aluepolitiikan kankkulan kaivoon.
Talous ei ole mikään taivaasta laskeutunut mystinen olento jonka mielenoikkuihin meidän täytyy vain sopeutua, vaan sen “lainalaisuudet” muodostuvat ihmisten kollektiivisesti tekemien päätösten summasta. Politiikka on juurikin prosessi missä näitä päätöksiä ja muutoksia yhdessä tehdään, jolloin ne talouden “lainalaisuudet” muuttuvat.
Toki — jo mm. F. Hayek aikoinaan totesi, että kyse on yksittäisten ihmisten päätösten seurauksista.
No, ei. Kyseessä ei ole mikään tietoinen tai hierarkkinen prosessi vaan taustalla on yksittäisistä (omaa etua tavoittelevista) päätöksistä seuraava sponttaani itseorganisoituminen — ei siis mikään tupailtojen huutoäänestys. Yksittäisten ihmisten päätökset — reagoiminen erilaisiin insentiiveihin — on se joka lopulta ratkaisee mitä tapahtuu.
Näkeehän tämän vaikka kaikissa sosialismikokeiluissa ympäri maailman — “päätökset ja muutokset” voivat toki näennäisesti kääntää yhteiskunnan lainalaisuudet nurinniskoin, mutta eipä aikaakaan, kun virallisen yhteiskunnan rinnalle syntyy varjotalous ja ‑yhteiskunta, joka lopulta muodostuu jopa vahvemmaksi — hintana korruptio, kleptokratia, järjestynyt rikollisuus ja tehottomuus.
Taloutta säädellään erilaisin ohjauskeinoin, mutta toisaalta näen asian myös niin, että talous on ihmisten toimeliaisuutta, tai ainakin heijastelee sitä. Talous on ikään kuin yksi näkyvä (no ehkä sittenkin vain osittain näkyvä) aallonpituus ihmisten elämästä. Sitä on siis myös hyvin vaikea kontrolloida täysimääräisesti. Periaatteessa monet ohjausmekanismit muistuttavat pohjimmiltaan yritysten tulospalkkausjärjestelmiä. Jos olet ollut sellaisten kanssa tekemisissä, tiedät kuinka vaikeaa ongelmattoman järjestelmän laatiminen on.
Tässä on kyse talouden lisäksi paikalliskulttuurista, sosiaalisista suhteista ja niiden säilymisestä, oikeudesta toivomaansa asuinpaikkaan siellä missä on syntynyt. Monet joutuvat töiden takia lähtemään pääkaupunkiseudulle eroon perheestään, ystävistään ja sukulaisistaan. Asioita voi talouden lisäksi tarkastella muistakin näkökulmista. Juurettomuus aiheuttaa henkistä pahoinvointia.
Globaalisti sama ilmiö uhkaa monia paikalliskulttuureja, jotka eivät ehkä taloudellisesti ole arvokkaita, mutta kulttuurin kontekstissa ovat.
Jos tarkoitat pienituloisilla esim ammattikoulun käyneitä, niin heidän ei kannata muuttaa pk-seudulle työn perässä, koska töitä löytyy muualtakin. Lähihoitajille, autonasentajille, sahureille jne. Toinen juttu ovat pk-seudulla syntyneet ja koko ikänsä asuneet pienituloiset ja matalasti koulutetut. Heille muutto muualle vaikka halvemman asumisen perässä voi olla kynnys. Uudelta paikkakunnalta ei löydy ystäviä eikä sukulaisia, eli aivan kuten ei löydy muualta pk-seudullekaan muutteneilla. Pienituloiset pk-seudulla ovat joko siellä syntyneitä tai ulkomailta sinne muuttaneita. Tai sitten työttömyyden tai sairauksien koettelemia entisiä keskituloisia.
Suurin osa kantasuomalaisista jotka muuttaa muualta pk-seudulle ovat käyneet enemmän kouluja ja ovat vähintään keskituloisia. He ovat joko tulleeet opiskelemaan tai aika pian valmistuttuaan. Heille se on ollut tietoinen valinta. Heidän sosiaaliset suhteeensakin pk-seudulla koostuu usein muista samasta maakunnasta tulleista mutta sosiaalisia suhteita luodaan usein myös typöpaikoillla.
On olemassa ammatteja joille löytyy töitä vain pk-seudulta ja isommista kaupungeista, ja kaikki ei vätole erityisen suuripalkkaisia. Näitä ovat esim humanististen tai taidealojen tai media-alan ammatit. He ovat olleet toki tietoisia ammatinsa valitessa että näin on. Osa on päätynyt niihin töihin oltuaan ensin jossain muussa ammatissa joka ei ole kiinnostanut.
Vastaava esimerkki löytyy lähempääkin: Viron korkein oikeus (Riigikohus) sijaitsee Tartossa.
Tartossahan on myös Viron johtava yliopisto, perustettu 1600-luvulla Ruotsin vallan aikana. Ja Viron Kansallismuseo jne.
Sillä ei ole suurta merkitystä missä esim Suomen korkein oikeus tai vaikka Suomen Pankki sijaitsisi. Ne voisivat yhtä hyvin olla vaikka Jyväskylässä. Vaikka koko valtionhallinto eduskuntaa myöten siirrettäisiin sisämaahan niin Helsinki pysyy maan johtavana kauppakaupunkina.
Onko muuten kenelläkään paikkansapitävää tietoa seuaavasta asiasta:
Kun EU:n Eurooopan Parlamentti perustettiin, päätettiin että sen istunnot pidetään Strasbourgissa Brysselin sijaan. Tämä ilmeisesti Ranskan aluepoliittisten hajasijoittamisvaatimusten takia. Niin kauan kuin Suomi on ollut EU:n jäsen ovat varsinkin EU:n vastustajat hellineet myyttiä että istuntoviikoiksi rahdataan monta rekka-autokuormallista papereita Brysselin ja Strasbourgin välillä, ja ratkaisua on kritisoitu ympäristöä kuormittavaksi. Pitääkö myytti paikkansa vai onko pikkuhiljaa siirrytty sähköiseen dokumenttien arkistointiin ja siirtoon?
“Among the costs accrued by the monthly relocation, however, includes […] in addition to paperwork that is transported by truck between the locations.”
https://www.euronews.com/2019/05/20/eu-parliament-s-114m-a-year-move-to-strasbourg-a-waste-of-money-but-will-it-ever-be-scrapp
“Kerro esimerkki länsimaasta jossa muut kuin maatalouteen ja matlkailuun liittyvät työpaikat ovat pääasiassa muualla kuin suurissa kaupungeissa tai teollisuuskeskittymissä? ”
Suomessa ei ole yhtään varsinaista suurkaupunkia, eikä tarvitse ollakaan. Pieni kaupunki tai kunta voi tarjota samat asiat kuin isompikin, vain pienemmässä mittakaavassa. Suomessa oli työpaikkoja tasaisemmin ympäri maata vielä muutama vuosikymmen sitten. Samoin palvelutkin löytyivät pieniltä paikkakunnilta tasa-arvoisemmin. Esimerkiksi yliopisto jollain paikkakunnalla tuo myös työpaikkoja ja opiskelijoita, samoin kun erilaisten valtion virastojen sijoittaminen. Tietotyötä voi tehdä millä paikkakunnalla tahansa. Minä puhuin pääkaupunkiseudun ulkopuolisesta alueesta. Ei koko muu Suomi ole kaikki jotain landea tai korpea, tuo on nyt hyvin helsinkiläinen käsitys.
“Kulttuuripalvelut on se mukavuustekijä joka pitää ihmiset kaupungeissa.”
Kulttuuripalveluja ja aitoa vanhaa kulttuuriympäristöä löytyy maaltakin.
“Suurin osa pk-seudun asukkaista on syntynyt täällä eikä halua ainakaan pitkäksi aikaa sitoutua muuttamaan pienelle paikakunnalle ellei talous ole turvattu. ”
Ei pidä paikkaansa, vain alle 40 prosenttia pääkaupungissa asuvista on HS:n mukaan syntynyt Helsingissä.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006221041.html
Liki miljoona suomalaista on kyselytutkimuksessa harkinnut maallemuuttoa vakavasti:
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli‑1.764349
Työpaikkoja oli ennen tasaisemmin, kun ne eivät olleet niin erikoistuneita. Nykyään merkittävä osa töistä vaatii AMK/yliopistokoulutuksen. Yliopistokoulutettujen rekrytointi paikkakunnille, joilla ei ole yliopistoa tai on väärän tiedekunnan yliopisto, on yksinkertaisesti vaikeaa.
Jos yritys haluaa hyvää työvoimaa, sen kannattaa sijoittua yliopistokaupunkiin.
Näin se vain menee eikä tälle ole tehtävissä yhtään mitään. Omistan kahden toimipisteen asiantuntijayrityksen. Kumpikin toimipiste on yliopistokaupungissa, mutta toisessa on oman alamme tiedekunta, toisessa ei. Ja sen kyllä huomaa rekrytessä! Paikallisesta tiedekunnasta löytyy helposti uusia työntekijöitä, kun taas toisessa on selvästi nihkeämpää.
Voin vain kuvitella, kuinka vaikeaa olisi löytää työvoimaa jonnekin syrjemmälle.
Nykyään on nähtävillä sekin ilmiö, että kaikki yliopistokaupungit eivät työllistä riittävän suurta osaa valmistuneista, vaikka alan työpaikkoja olisikin jonkin verran paikkakunnlla. Mikä minusta kertoo liian helsinkikeskeisestä ajattelusta. Uskon edelleen, että poliitikalla voi vaikuttaa merkittävästi alueiden kehitykseen. Keskeisimmät asiat ovat työpaikkoja tuovat yritykset ja liikenneyhteydet. Asia on niinkin päin, että kun paikkakunnlla on merkittävä työllistäjä, sen alan työntekijöitä alkaa muuttaa sinne.
Silti varmaan korkeastikoulutetuille asuminen pääkaupunkiseudulla keskimäärin kannattaa, ainakin taloudellisesti. Sen sijaan pienempituloisten elämä voi todella olla parempaa jossain muualla, missä voi asua halvemmalla ja väljemmin. Pienituloisilla asiakaspalvelualoilla, hoiva-aloilla ym. riittää kyllä töitä muuallakin Suomessa.
Eikös tuo “kaikki pakotetaan muuttamaan Helsinkiin” ole jonkinlainen kepulainen myytti tai tietoista propagandaa aluepolitiikan puolesta, ja se on tilastoilla helppo ampua alas.
Suurin osa Helsingin kasvusta 2000-luvulla on tullut maahanmuutosta. Suomen- ja ruotsinkielisten määrä on noussut välillä 1995–2020 30 000 asukkaalla ja muunkielisten 90 000 asukkaalla. Kasvusta 3/4 on siis käytännössä ollut maahanmuuttoa, vaikka se on ehkä tapahtunut jonkin maakuntakaupungin kautta. Tuo suomenkielistenkin määrän kasvu lienee isolta osin nuoresta väestöstä johtuvaa luonnollista väestönkasvua. Koronarajoitusten vuoksi maahanmuutto on nyt ilmeisesti pitkälti tyrehtynyt.
Syrjäseudut kutistuvat väestörakenteensa vuoksi ja siksi, etteivät ulkomaalaiset muuta sinne tai muuttavat pois pk-seudulle. Kantasuomalaisista kilpaileminen on nollasummapeliä hupenevasta väestöstä, jossa kukaan ei voita. Jos maakunnat haluavat muuttaa väestökehityksensä suuntaa, niiden pitäisi olla houkuttelevampia ulkomaalaistaustaiselle väestölle ja hylätä etnonationalistinen ideologia paluumuutosta. Vaikka osa Helsinkiin muuttaneista haikailee takaisin kotikonnuilleen, ja lopulta muuttaakin, osa myös viihtyy täällä varsin hyvin ja jättää muuttamatta. Kaduilla partioivat Soldiers of Odin ‑jengit eivät ole välttämättä mikään houkutustekijä koulutetulla väestönosalle.
Tuomas L.: “Eikös tuo ”kaikki pakotetaan muuttamaan Helsinkiin” ole jonkinlainen kepulainen myytti tai tietoista propagandaa aluepolitiikan puolesta, ja se on tilastoilla helppo ampua alas.”
Ei ole, ilmiö on nähtävissä muualla Suomessa. Ja nyt en tarkoita vain jotain syrjäseutuja, vaan myös muita kaupunkeja. Suomessa on muitakin kaupunkeja kuin Helsinki.
Tuomas L. : “Kantasuomalaisista kilpaileminen on nollasummapeliä hupenevasta väestöstä, jossa kukaan ei voita. Jos maakunnat haluavat muuttaa väestökehityksensä suuntaa, niiden pitäisi olla houkuttelevampia ulkomaalaistaustaiselle väestölle ja hylätä etnonationalistinen ideologia paluumuutosta. ”
Molempia ryhmiä saisi parhaiten muuttamaan, kun työpaikkoja olisi tarjolla enemmän maakunnissa.
Mieluummin Soldiers of Odin kuin joku puukotteleva mamuryöstöporukka.
Edellisessä viestissäsi väitit että Helsinki on liian suuri. Nyt se ei olekaan?
Yliopistoja on monessa muussakin kaupungissa mutta ne eivät edes pysty tarjoamaan harjoittelupaikkoja opiskelijoille eikä myöskään työpaikkoja valmistuneille. PK-seudulla saa töitä kuka tahansa jolla on tutkinto eikä muita rajoitteita. Olen itse opiskellut eräässä pienemmässä yliopistossa ja muilta nuoremmilta sieltä valmistuneilta olen kuulllut samanalsia tarinoita kuin itselläni oli.
Minulla ei olisi nuorena ollut mitäään vastaan lähteä asumaan pienempään kaupunkiin jos jossain sellaisessa olisi saanut heti koulutustani vastaavaa töitä kun valmistuin, mutta missään ei ollut vaan olisin joutunut olemaan kuukausikaupalla työttömänä ja elää köyhästi. Oli helppo pakata laukku ja palata kotiin pk-seudulle jossa töitä löytyi heti.
Ei ihan samanlaisia. Kesällä on maalla kesäteattereita ja urheilukilpailua ja vastaavaa mutta talvella aika niukkaa. Ravintoloita vähänlaisesti ja käytännössä maalla asuvan ei ole mielekästä käydä niissä muutoin kuin syömässä koska pitää olla kuski. Se ei tarkoita että olisi alkoholiongelmaa jos joskus haluaa kapakkaan vaan sitä että haluaa päästää vähän höyryjä päästään ja mahdollisesti tutustua muihin parinmuodostamisen merkeissä.
Kun puhutaan PK-seudusta nii siihen kuuluu myös Espoo ja Vantaa ja Kauniainen, varauksella muyös Kerava, Sipoo, Kirkkonummi ja Nurmijärvi . Koko seudun asukasluvusta vähemmistö asuu itse Helsingissä. Naapurikunnat toimivat paisuntasäiliönä .
Helsinki on omaa sarjaansa koska sinne suuntaavat ensimmäisenä nuoret muualta muuttavat opiskelijat ym. Samoin siirtolaisten virta.
Muuttoliike itse Helsingin ja naapureiden välillä on aika vilkasta kumpaankin suuntaan eri elämänvaiheessa. Siksi tilastoissa syntyperäiset näyttävät vähemmistöltä vaikka ihmiset ovat syntyneet jossain päin pk-seutua ja tehneet kierroksen asuen välillä eri kaupungeissa mutta seudun sisällä.
Maaseudun tulevauisuuden artikkelissa lukee näin:
“Pääkaupunkiseudulla asuvat on suurin ryhmä, josta ei haluta muuttaa maalle. 59 prosenttia heistä ei halua sitä. Sielläkin lähes kolmasosa muutosta haaveilee, mutta pitää ajatusta epärealistisena. Tässä ryhmässä käsitykset ovat selvät, sillä vain kuusi prosenttia ei osaa sanoa kantaansa”
R. Silfverberg: “Kun puhutaan PK-seudusta nii siihen kuuluu myös Espoo ja Vantaa ja Kauniainen, varauksella muyös Kerava, Sipoo, Kirkkonummi ja Nurmijärvi . Koko seudun asukasluvusta vähemmistö asuu itse Helsingissä. Naapurikunnat toimivat paisuntasäiliönä .”
Noille paikkakunnille voisi hyvin siirtää yritystoimintaa, niin ei tarvitsisi asukkaiden rampata edestakaisin Helsingin keskustaan töihin.
R. Silfverberg: “Edellisessä viestissäsi väitit että Helsinki on liian suuri. Nyt se ei olekaan?”
Se ei ole suurkaupunki sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta tiivis rakentaminen ja ahtaat asunnot tekee siitä osalle epäviihtyisän paikan jo nyt. Miksi varsinkaan pienituloinen asuisi ahtaasti jossain levottomassa, turvattomaksi muuttuneessa lähiössä, jossa ei halua asua, kun samalla rahalla voisi elää leveämmin maakunnassa.
Kyllä kaikissa Helsingin naapurikunnissa työpaikkoja on.
Kaikki suuret teknologiafirmat ovat Espoossa, Aalto-yliopisto niinikään. Vantaalla taas on lentokentän ympäristössä kokonaisia yrityspuistoja, ja on myös vanhaa teollisuutta.
Kirkkonummella on kanssa monta teollisuslaitosta. Sipoossa on iso meijeri ja Keravalla panimo ym.
Olen asunut lähiöissä koko elämäni, jopa yhdessä maakuntakaupungissa jossa opiskelin. Lähiöissä on hyvät ja huonot puolensa. Ulkoilualueet ovat lähellä ja silti löytyy palveluja. ja asuminen on halvempaa kuin keskustoissa.
Myös maaseudulla on rikollisuutta ja turvattomuutta. Ihmisiä hakataan ja muilutetaan ja murtaudutaan taloihin ja mökkeihin ja ajetaan autolla kännissä, monella pikkupaikkakunnalla enemmän kuin Helsingissä! Poliisi yleensä voimaton ja meininki kuin villissä lännessä. Lapsilla ja nuorilla on paha olo ja kiusataan muita koulussa maaseudullakin. Nyt kävi ilmi että Sysmässä yksi isokokoinen poika oli yrittänyt hirttää nuoremman koulukaverin ja hän sai jatkaa terrorisointia monta vuotta ennenkuin siihen saatiin loppu, koska koulu ja viranomaiset eivät puuttuneet.
Maaseudulla lisäksi pienituloisia pilkataan, jopa aikuiset ihan “kunnolliset ihmiset” kehtaavat. Olen kuullut sydäntäsärkeviä juttuja miten ilkeitä naapurit voivat olla. Estetään jopa rakentaminen omalle tontille.
Kanikoppipolitiikka on tullut tiensä päähän.
Kun työpaikat ovat siirtyneet koteihin niin yksiö on aivan liian pieni
Samoin kaksio,jossa kaksi ihmistä tekee töitä ja pölöttää puhelimeen on surkea .
työpaikka.
Nyt haetaan suurempia asuntoja ja niitä löytyy kohtuuhintaan vain Kepulandiasta.
Jälkikasvun kanssa analysoimme tilannetta ja kun kodissa pitää olla toimisto niin tilaa tarvitaan 10–30 m² lisää eli asunnon.pitää olla 35–70 m²
Ja jos halutaan lapsia niin 10–15 m² per pää lisää
Perheasunto, kaksi työhuonetta, master bedroom, kaksi lasten makuuhuonetta, pari wc:tä, kodinhoitohuone, kylpyhuone, sauna…
Sitten, kun tämän saa alle 250 000€, niin Helsinki voi olla vaihtoehto.
Sitä odotellessa koodailen järven rannalta ja juuri nyt olen etäpalaverissa kiinalaisen, kahden intialaisen, yhden jenkin ja yhden sveitsiläisen kanssa.
Maksoin aikanaan alle 120 000€ tästä helahoidosta.
Suuri / pieni asteikkossa on tuskin sellaista kohtaa, missä mennään jonkin rajan yli ja kaupunki muuttuu pienestä suureksi. Esim. Lappeenrannan kaupungintalon takapiha voisi ihan hyvin olla jostain miljoonakaupungista ja Helsingin metrolla itään matkustaessa pääsee oikeasti metsään keskelle luontoa. Helsingissä se korkeasaareen vievän sillan lähelle tuleva metropysäkki on yksi mun suosikeista.
Helsingistä löytää maaseutua helpolla. Ja Helsingin ulkopuolella on elämää. Kun joku Helsinkiläinen katselee Turun keskustaa arki-iltana ja ihmettelee missä ihmiset ovat on tilanne samaan aikaan Helsingissä aivan samanlainen. Ei sielläkään ketään ole. Ei se niin tyhjä ole, kuin vaikka vastaava paikka Shanghaissa, mutta hyvin tyhjä kuitenkin.
Ihmisen ympärillä oleva tila havaitaan sen oman aistimaailman ympärillä. Hyvä tila on hyvää välittämättä siitä, että onko sen ympärillä ihmisiä 5000 vai 30 miljoonaa. Joku Puumalan rantakatu menisi sellaisenaan aika lähelle Helsingin keskustaa kaikkine rakennuksineen eikä kukaan purnaisi, jos se olisi siellä. Päinvastoin. Se olisi monen Helsinkiläisen intohimojen kohde ja siitä olisi mielipide jokaisella.
Arvelen, että muuttajia palaa jo aika pian. Nimittäin rokotteen saa monta viikkoa aikaisemmin Helsingin ulkopuolella kaikissa ikäryhmissä. Monella on kepulandiassa jokin sukulaisten osoite, johon voi muuttoilmoituksen tehdä, onhan Helsingissä kaikkina aikoina enemmistö asukkaista syntynyt muualla. Kun rokote on saatu, voikin “muuttaa” bäkkiin stadiin.
Vaikea tietysti sanoa että mikä asuntojen hintoja nostaa, naapurimaa Ruotsissa asuntojen hinnat lähes raketoivat nyt, samoin Saksassa. Myös Kanadassa asuntojen hinnat ovat erittäin jyrkässä nousussa. Kaikissa näissä hinnat ovat nousseet noin 10% prosenttia verrattuna vuoden takaiseen, jota voi mielestäni pitää korkeana.
Itsehän veikkaan erittäin kevyttä keskuspankkien rahapolitiikkaa, mutta varmasti olen väärässä kun en omaa talousteoreettista koulutusta eli meriittejä keskustella asiasta.
Hetkinen, eihän Helsingin asukasluku ole laskenut? Eikö vaan suomen sisäinen kuntien välinen muutto on miinuksella Helsingin osalla.
Eikö maahanmuutto kuitenkin pidä helsingin asukasluvun plussalla?
Helsingin asukasluku on laskenut viisi kuukautta yhtäjaksoisesti.