Kaupunkisuunnittelu, Talouspolitiikka, _

Miksi kalliille tonteille Jätkäsaareen rakennetaan ARA-asuntoja?

Ilman kohtuuhintaisia asuntoja pienipalkkaiset eivät pystyisi asumaan Helsingin seudulla. Kaupanmyyjiä ja perushoitajia kuitenkin tarvitaan, joten heille pitäisi maksaa paremmin. Kohtuuhintaiset asunnot ovatkin ainoa sosiaalituen muoto, jota Eteläranta vaatii lisää.

Markkinaehtoinen asuntopolitiikkaa ei siis poistaisi pienipalkkaisia Helsingin seudulta, mutta häätäisi heidät radanvarsilähiöihin kuten Pariisissa on tapahtunutkin.

Ruotsin esimerkki osoittaa, kuinka kalliiksi käy eristää köyhät ja maahanmuuttajat omiin lähiöihinsä. Segregaation torjunta on kallista, mutta kannattaa silti.

ARA-asukkaan saama etu on Jätkäsaaressa noin 500 €/kk suurempi kuin syrjemmällä. Entä, jos hän ottaisi mieluummin tuon 500 €/kk rahana ja tyytyisi asuntoon halvemmassa kaupunginosassa? Vain häntä ajatellen se olisi järkevää, mutta segregaatiota ajatellen ei.

Ekonomistit suosivat asumistukea ARA-politiikan sijaan. Tulojen noustessa asumistuki loppuu, mutta ARA-asuntoon saa jäädä. Asumistuki kohdistuu paljon paremmin, mutta heikentää juuri siksi työnteon kannustimia.

Hyvillä paikoilla sijaitsevat ARA-asunnot siirtyvät hiljakseen hyvätuloisille. Tulojen noustua muutetaan pois huonosta ARA-asunnosta, hyviltä paikoilta ei muuteta. Huoneenvuokralaista löytyneen porsaanreiän turvin asunnon voi siirtää myös lapsilleen.

Lukitusvaikutus kuuluu ARA-politiikan huonoihin puoliin. Asunnosta kannattaa pitää kiinni, vaikka se olisi väärän kokoinen ja vaikka olisi siirtynyt töihin toiselle puolelle kaupunkia.

Eikö asumistuki nosta vuokria? Tehdään tilaa pienituloisille asuntokannassa miten tahansa, muiden kilpailtavaksi jää asuntoja vähemmän ja vuokrat nousevat. Myös ARA-politiikka nostaa markkinavuokria.

Segregaation torjunta puhuu ARA-politiikan puolesta. Asumistuki hyvittää vuokrasta euromääräisesti yhtä paljon missä päin kaupunkia hyvänsä. Jos vuokra on Jätkäsaaressa 500 euroa korkeampi kuin syrjemmällä, asuminen Jätkäsaaressa tulee asumistukea saavalle 500 euroa kuussa kalliimmaksi. ARA-vuokrissa tätä eroa ei ole.

Rakentamalla ARA-asuntoja myös kalliille alueille torjutaan sosiaalista eriytymistä. VATT:n tutkimuksen mukaan ARA-politiikka kuitenkin edistää segregaatiota. ARA-asunnossa asuva köyhä asuu todennäköisemmin pienituloisten asuinalueella kuin yksityisessä vuokra-asunnossa asumistuen turvin asuva köyhä. Tämä johtuu vanhoista synneistä – kaupungin vuokra-asunnot keskitettiin aikanaan tiettyihin kaupunginosiin – mutta myös siitä, että kalliilla asuinalueilla olevilla ARA-asunnoilla on taipumus päätyä hyvätuloisille asukkaille.

Markkinavuokrat ovat Jätkäsaaressa yli kymmenen euroa korkeammat kuin ARA-vuokrat. Näin laskien Jätkäsaaren ARA-asukkaiden saama etu lähenee sataa miljoonaa euroa vuodessa alueen valmistuttua.

Ero kaupungin saamissa tontinvuokrissa on kuitenkin vain murto-osa tästä. On hyvä kysymys, mihin taskuun erotus menee ja miksi kaupunki saa kovan rahan vuokra-asuntojen tonteista niin vähän vuokratuloja. Tätä vasten ARA-politiikka näyttääkin julkisen talouden kannalta kustannustehokkaalta tavalta tukea pienituloisten asumista.

Asumistuki olisi segregaatiota lukuun ottamatta kaikilla tavoin rationaalisempi kuin kohtuuhintaisten asuntojen tuottaminen.

Asumistuen hyväksymät enimmäisvuokrat ovat Helsingissä korkeammat kuin muualla. Eivätkö ne voisi erota myös kaupunginosittain? Näin edistettäisiin sosiaalista sekoittumista myös vanhassa vapaarahoitteisessa asuntokannassa, vältyttäisiin lukitusvaikutukselta ja kunnioitetaan pienituloisten oikeutta päättää itse siitä, missä asuu. Rikkaat ja köyhät voisivat elää sekaisin samoissa rapuissa.

= = = = =

Kirjoitus on julkaistu kolumnina Talouselämä-lehdessä

 

 

 

Tagged , ,

19 thoughts on “Miksi kalliille tonteille Jätkäsaareen rakennetaan ARA-asuntoja?

  1. > Ilman kohtuuhintaisia asuntoja
    > pienipalkkaiset eivät pystyisi
    > asumaan Helsingin seudulla.

    Miksi nämä pienipalkkaiset sitten ovat pienipalkkaisia: palkkasääntelystä johtuen.

    Kun palkoille säädetään alaraja, siitä automaattisesti tulee myös yläraja. Ja tuolla hallintopäätöksessä määrätyllä palkalla ei tule toimeen, siispä valtio antaa hänelle lisää rahaa, vaikkapa asumistuen nimikkeellä. Onhan se nyt herrojen hyvää elellä kaupungissa kun valtio maksaa osan piian palkasta, mutta kansantaloudelle se on tappio.

    Jos palkkoja ei säänneltäisi, niin kaupungin piika, nykyisin diplomi-ylisiistijä, ansaitsisi niin paljon, että hän pystyisi palkallaan elämään. Sata vuotta sitten piiat asuivat aivan ydinkeskustan kalleimmissa huoneistoissa, siellä missä herratkin. Ei heitä lähetetty mihinkään slummiin yöksi. — Oli heillä varaa. — Ja kaupungin korkeista hinnoista huolimatta elintaso silti parempi kuin maalaisserkulla.

    Asumistuen voi nähdä jatkumona tuolle „piikayhteiskunnan” ansaintarakenteelle. Silloin, kuin myös nyt, osa palkasta maksettiin asuntoetuna. Asuntoedulla sidottiin piika työnantajaansa. Asumistuella on samanlainen paikallinen sitouttamisvaikutus ja se johtuu siitä, että tuen rakennetta ei ole muutettu, että kyse on palkanmaksusta,
    – että kaupunkiin muuttava laskee asumistuen verovapaaksi tulokseen asumisesta kaupungissa.
    – aivan kuten vikamieskin saa palkan virasta ja sen päälle on erikseen maksettava tehdystä työstä.

    Kykyisenkaltaisen piikayhteiskunnan (kaikki on ilmaista) ylläpitäminen on poliittinen päätös. Yksi suuri riski siihen kuitenkin sisältyy:
    – siitä on aivan liian lyhyt askel orjayhteiskuntaan,
    – mutta eihän se herroja kosketa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    1. K-Veikko:
      OS> Ilman kohtuuhintaisia asuntoja
      OS> pienipalkkaiset eivät pystyisi
      OS> asumaan Helsingin seudulla.

      >Miksi nämä pienipalkkaiset sitten ovat pienipalkkaisia: palkkasääntelystä johtuen.

      Näin maallikon silmiin koko kuvio näyttää siltä, jossa työnantajat eivät suostu maksamaan sellaista palkkaa, joka mahdollistaisi asumisen kohtuuetäisyydellä työpaikasta. Tämä (erotus) on sitten siirretty yhteiskunnan vastuulle, joka keksii erilaisia ja monimutkaisia sääntöjä siihen, miten kohdentaa/jakaa ”parin mijardin euron asumistukimenoja”.
      Kaikki asumistuki jota annetaan jatkuvasssa kokopäivätyössä oleville on siis epäsuoraa yritystukea. Asumistuki ja ARA ovat tulossiirtoja sekä yksittäisella asukkaille että yrityksille. Tämä hyväksytään ilman minkäänlaista kritiikkiä joten se lienee siis erittäin ok.

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  2. ARA:n ja asumistuen keskeinen ero on se, että ARA:ssa on varallisuusrajat ensimmäiseen tuettuun asuntoon pääsyssä. Asumistuessa varallisuusrajat on vain eläkkeensaajan asumistuessa. Yleisessä asumistuessa ei selvitetä, onko hakija rikas vai köyhä, vaan tuen saaminen riippuu vain siitä, miten paljon on tuessa huomioitavia tuloja.

    Minusta olisi erittäin hyvä, jos rikkaat ja köyhät voisivat asua samoissa rapuissa. Pahimmassa tapauksessa käy esim. Jätkäsaaressa niin, että lopulta ARA-kohteessa asuu lähinnä varakkaita hyvätuloisia ja varakkaita pienituloisia, kun taas lähiön huonokuntoisessa ARA-talossa asuu lähinnä köyhiä pienituloisia, ja osin köyhiä parempituloisia.

    Jos parin mijardin euron asumistukimenoista pitäisi jossain kohtaa säästää, voisi yleiseen asumistukeen palauttaa varallisuuden huomioinnin tuen määrään vaikuttavana tekijänä. ARA:n osalta puolestaan olisi hyvä, jos tulojen noustessa voisi siirtyä maksamaan markkinavuokraa – jolloin ARA-tason ja markkinavuokran erotus maksettaisiin vaikkapa ARA:lle, joka sitoutuisi maksamaan korvamerkattuna näin kertyvät rahat seuraavien kohteiden tukina.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    1. Eikö ARA asunnoissa ole se leikkuri, että 25 vuoden jälkeen ne vapautuvat kaikista rajoituksista. Tämä näkyy nyt Ruoholahdessa. Vuokrat muutuvat rajoitusten jälkeen heti markkinaperusteisiksi eikä näissä asunnoissa ole todellakaan varaa asua. Kaupungin omistamissa omassa vuokrataloyhtiöissä tapahtui näin vähän aikaan sitten eli ARA ei ole ikustata

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  3. ”kalliilla asuinalueilla olevilla ARA-asunnoilla on taipumus päätyä hyvätuloisille asukkaille”

    Mutta eikö tuo ole juuri todiste segregaationtorjumispolitiikan onnistumisesta? Köyhä ei pysy noilla alueilla köyhänä vaan onnistuu keskimäärin vaurastumaan. Tätähän voisi sanoa hienoksi sosiaaliseksi kierroksi.

    Onko se sitten suuri ongelma että ”onnistuneesti gentrifioidun” vähävaraisen asuminen pysyy edullisena vaikka varallisuus kasvaa? Rakennetaan vain sen sijaan paljon paljon lisä-ARA-asuntoja uusien pienituloisten tarpeisiin, mahdollisimman kalliille alueille, jos tällä saadaan alueelle lisää ns. hyviä veronmaksajia 20 vuoden päästä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    1. Mikko:

      Mutta eikö tuo ole juuri todiste segregaationtorjumispolitiikan onnistumisesta? Köyhä ei pysy noilla alueilla köyhänä vaan onnistuu keskimäärin vaurastumaan. Tätähän voisi sanoa hienoksi sosiaaliseksi kierroksi.

      Käytännössä siis pienituloinen on esimerkiksi yliopisto-opiskelija. Sitten kun tämä on valmistunut vaikkapa lääkäriksi ja vielä erikoistuu aikansa, tulot muuntuvat selvästi paremmiksi. ARA-kohteiden haun ja pidon paremmista paikoista ovat pitkään osanneet erityisen hyvin korkeasti koulutetut. Siinä ei tapahdu sosiaalista kiertoa, vaan kyse on enemmänkin ihmisen elinkaaren etenemisestä esimerkiksi juuri opiskeluvaiheesta työelämään, ja edelleen kehittymisestä asiantuntijasta erityisasiantuntijaksi, jolloin ansiotulot nousevat. Päälle tulee sitten ihmisen ikääntyessä usein esimerkiksi perintöjä edellisisltä sukupolvilta, jotka lisäävät pysyvämpienkin pääomatulojen saamismahdollisuutta. Jos ARA-kohteeseen on haettu sisään pienituloisena opiskelijana, tulotilanne on jo ihan ihmisen kouluttautumisen tavanomaisen elinkaaren takia siinä vaiheessa pieni – vaikka ihminen olisi jo syntyjäänkin sosioekonomisesti suurituloisten vanhempien lapsi.

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

      1. siten: Käytännössä siis pienituloinen on esimerkiksi yliopisto-opiskelija. Sitten kun tämä on valmistunut vaikkapa lääkäriksi ja vielä erikoistuu aikansa, tulot muuntuvat selvästi paremmiksi. ARA-kohteiden haun ja pidon paremmista paikoista ovat pitkään osanneet erityisen hyvin korkeasti koulutetut. Siinä ei tapahdu sosiaalista kiertoa, vaan kyse on enemmänkin ihmisen elinkaaren etenemisestä esimerkiksi juuri opiskeluvaiheesta työelämään, ja edelleen kehittymisestä asiantuntijasta erityisasiantuntijaksi, jolloin ansiotulot nousevat. Päälle tulee sitten ihmisen ikääntyessä usein esimerkiksi perintöjä edellisisltä sukupolvilta, jotka lisäävät pysyvämpienkin pääomatulojen saamismahdollisuutta. Jos ARA-kohteeseen on haettu sisään pienituloisena opiskelijana, tulotilanne on jo ihan ihmisen kouluttautumisen tavanomaisen elinkaaren takia siinä vaiheessa pieni – vaikka ihminen olisi jo syntyjäänkin sosioekonomisesti suurituloisten vanhempien lapsi.

        Opiskelijoiden pitäisi asua heille tarkoitetuissa asunnoissa kuten HOAS:in, HYY:n tai osakuntien. Ja sitten kun valmistuu niin lentää ulos. Muut tuetut ARA-asunnot pitäisi olla ensisijaisesti vain ammattiin valmistuneita varten.

          (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

      2. R.Silfverberg:

        Opiskelijoiden pitäisi asua heille tarkoitetuissa asunnoissa kuten HOAS:in, HYY:n tai osakuntien. Ja sitten kun valmistuu niin lentää ulos. Muut tuetut ARA-asunnot pitäisi olla ensisijaisesti vain ammattiin valmistuneita varten.

        En tiedä viimeisimpiä tilastoja asiasta, mutta aiemmin muistaakseni noin kolmannes opiskelijoista on asunut opiskelija-asunnoissa. Pääosa opiskelijoista asuu muualla kuin varsinaisessa opiskelija-asunnossa, jotka nekin toki ovat ARA:n tukemia (valtio maksaa 10 % investointikustannuksesta opiskelija-asuntojen osalta + antaa korkotuen). Siihen on monia syitä. Opiskelija-asuntoja ensinnäkin on vain rajattu määrä. Muitakin syitä toki on, kuten asunnon valinta myös puolison tilanne huomioiden, tai halu asua kaverien kanssa, joista osa ehkä on opiskelijoita, osa ei.

          (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    2. Ei itsessään todista hypoteesiasi. Äkikseltään tulee mieleen toinen hypoteesi, että vain hyväosaisilla on tarpeeksi vakaa asema pitää asunnosta kiinni. Huono-osaiselle tarvitaan vain yksi huono pätkä, tai työpaikka jostain muualta jonka perässä on käyyännössä pakko muuttaa, ja oikeus muuten mahtavaan asuntoon menee siinä.

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  4. ”Kunnioitetaan pienituloisten oikeutta päättää itse siitä, missä asuu.”

    Missä tuollaisia oikeuksia jaetaan? Aikoinaan opiskelujen jälkeen vuokrasäännöstelyn aikaan oli pakko ostaa kämppä kovaehtoisella lainarahalla. Pankinjohtaja sanoi, että saldo ei riitä Etelä-Haagaan, mutta Korson Mikkolanpuistosta löytynyt 28 m2 yksiö hyväksyttiin.

    Minusta bloginpitäjä sekoittaa pienituloiset lähihoitajat ja maahanmuuton ongelmat. Ei siellä köyhässä Korsossakaan ammuskeltu ja käyty ambulanssien kimppuun.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    1. QTC:
      ”Kunnioitetaan pienituloisten oikeutta päättää itse siitä, missä asuu.”

      Missä tuollaisia oikeuksia jaetaan? Aikoinaan opiskelujen jälkeen vuokrasäännöstelyn aikaan oli pakko ostaa kämppä kovaehtoisella lainarahalla. Pankinjohtaja sanoi, että saldo ei riitä Etelä-Haagaan, mutta Korson Mikkolanpuistosta löytynyt 28 m2 yksiö hyväksyttiin.

      Minusta bloginpitäjä sekoittaa pienituloiset lähihoitajat ja maahanmuuton ongelmat. Ei siellä köyhässä Korsossakaan ammuskeltu ja käyty ambulanssien kimppuun.

      Mulla oli suurin piirtein sama tarina. Siihen aikaan ei Kela jakanut mitään asumistukeakaan muille kuin niille jotka sitä todella tarvitsivat.

      Jos ei asumistuesta huolimatta työllisyystilanne pk-seudulla parane, niin jossain on vikaa.

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  5. Eikös HEKA tarjoa vuokra-asuntojaan sosiaalisin perustein, asunnottomuuden tms. perusteella? Läpinäkymättömästi, tietosuojasyistä. No tuossa menossa pystyvä, ovela hakija varmaan osaa kieltäytyä ’huonoista’ ja ottaa sitten Jätkäsaaresta asunnon. Ja selata myöhemmin HEKAn uskomattomia vaihtosivuja joissa tarjolla on merinäkymää as.osakkeen vastikkeen tasoisella vuokralla. Näin erot kyvykkyydessä tuhoavat idean segregaatiosta…

    Jätkäsaaren vapaarahoitteisten tonttien vuokriin täytyy liittyä jotain rakenteellista korruptiota. Kun kerran saatiin Paasirannassa huutokauppa aikaan, voittaja maksoi 3.300 euroa per asuinneliömetri kaupungille. Muualla saaressa Hki vuokraa erilaisille yhdistyksille tontteja pilkkahintaan.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  6. Segregaation ensisijainen, mahdollinen haitta syntyy siitä, että sosioekonomisesti heikommassa asemassa olevat, myöhemmin lyhyesti köyhät, asuvat keskenään samalla alueella, kuten radanvarsilähiössä. Tätä mahdollista haittaa ei kuitenkaan onnistuta torjumaan niin, että osalle köyhistä annetaan asunto ”paremmalla alueella”. Torjunta ei onnistu, koska köyhiä jää kuitenkin riittävän paljon, jotta oma alue muodostuu — rikashan harvoin muuttaa ”köyhien alueelle”, pikemminkin sieltä pois.

    Segregaation toissijainen, mahdollinen haitta syntyy siitä, että rikkaiden alueilla ei asu köyhiä: rikkaat eristyvät kuplaan eivätkä koe yhteisöllisyyttä köyhien kanssa. Blogikirjoitus näyttäisi keskittyvän tähän toissijaiseen ilmiöön. Tässä valossa blogistin rinnastus Ruotsin esimerkkiin vaikuttaisi epäonnistuneelta.

    En ole vakuuttunut siitä, että toissijaisen ilmiön torjuminen on kannattavaa; voivoisin keskustelua kannattavuudesta. Kallista se varmastikin on.

    Mistä on tullut ajatus siitä, että pienituloisella (tai ylipäätään kenelläkään) olisi oikeus päättää itse siitä, missä asuu? Joku voinee ystävällisesti selittää, minkälainen tulkinta tässä on takana. Eikö niukkoja resursseja ole yleensä pyritty jakamaan markkinatalouden periaatteiden mukaisesti? Kun jokainen ei kuitenkaan voi saada sitä, mitä haluaa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  7. Jätkäsaari taitaa olla vähän huono esimerkki onnistuneesta segregaation torjunnasta. OP:n asuntomarkkinakatsauksen mukaan 2018 Suomen vuokra-asuntovaltaisin kaupunginosa oli Jätkäsaari (vuokra-asuntokuntien osuus 77%), tokana Jakomäki (73%). Molemmat ovat top-viitosessa, vaikka mukaan laskettaisiin opiskelija-alueet, kuten Espoon Otaniemi ja Turun Vesilinna. Omistusasunnoista pääosa on Hitaksia. Suurin pula on kovan rahan omistusasunnoista. Segregaation vastainen taistelu näyttää Jätkäsaaressa kääntyneen päälaelleen.

    Mielestäni Jätkäsaaren (ja monen muunkin paikan) suurin ongelma on suursijoittajien häijy rahanteko tuetuilla vuokrataloilla, jotka täytetään alamittaisilla yksiöillä. Siitä ei hyvää seuraa alueelle ajan oloon, siis sen lisäksi, että tukimiljoonat pitäisi ylipäänsä käyttää fiksummin. Tontteja on luovutettu raha-automaateiksi vuokra-asuntofirmojen lisäksi jos jonkinlaisille säätiöille ym.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  8. Osmo kirjoitti:
    ”Ruotsin esimerkki osoittaa, kuinka kalliiksi käy eristää köyhät ja maahanmuuttajat omiin lähiöihinsä. Segregaation torjunta on kallista, mutta kannattaa silti.”

    Siis mitä, eivätkö maahanmuuttajat olekaan rikkaus? Tätä väitettä olen kuullut monesti. Jos maahanmuuttajat ovat rikkaus, eikö heitä nimenomaan tulisi sijoittaa köyhille alueille rikastamaan aluetta, eikä rikkaille alueille, joissa rikkautta on jo valmiiksi?

    Vakavasti puhuen: segregaation torjunta on kallista, mutta se todellakin kannattaa. Tosiasioitten tunnustaminen on tässäkin viisauden alku. Tosiasia on se, että resurssit ovat rajalliset. Ja täsät lähtökohdasta lähtien resurssit tulisi kohdentaa mahdollisimman tehokkaasti. Lähiöiden tasoa tulee nostaa puistoilla, liikuntapaikoilla yms. Se on sitä oikeaa segregaation vähentämistä, ja resurssien oikeaa allokoimista. Nykyinen ratkaisu, jossa köyhä / pienituloinen saa asunnon hyvältä alueelta lottovoittoon verrattavalla arvalla (A) , joka sisältää sen, että ”kurjuutta jaetaan tasaisesti” kaikille (B) ei ole toimiva ratkaisu.

    A) kohta johtaa siihen, että kukaan järkevä ei koskaan luovu lottovoitostaan. Järjestelmässä on myös se vika, että vain pieni osa voittaa arvonnoissa. Suurin osa arvontaan osallistuneista saa ”voittokupongin”, joka oikeuttaa asumaan huonomaineisessa lähiössä.

    B) Kenen etu on se, että hyvien alueiden viihtyvyyttä poistetaan tuomalla ongelmia hyville alueille? Varakkaat veronmaksajat voivat hakeutua muualle. Hyvä käytännön esimerkki tästä on Kulosaareen rakennettu asunnottomien miesten talo, joka muutettiin huumeidenkäyttäjien asuntolaksi (Kulosaaren yhteiskoulun viereen, Svinhufudinkujan päähän, 100 metriä ostoskeskuksesta). Seuraus: Kulosaaren ostoskeskus on kuolemassa, eihän sinne kukaan järkevä mitään kauppaa perusta, kun tavaroiden hävikki vie katteet. Jopa R-kioski lopetti. Vartiointiyritysten ja turvajärjestelmien myyjät tietysti ovat innoissaan tällaisesta kehityksestä. Mitähän Osmo luulee, voittaako Helsinki tällä mallilla? Rikkaat myyvät asuntonsa, siirtyvät vaikka Espoon Westendiin, ja Helsinki on voittaja, kun kurjuutta on jaettu tasaisesti?

    Samaan aikaan, kun resursseja on käytetty hyvien alueiden ”arpavoittoihin”, lähiöiden viihtyvyyteen ei resursseja sitten riitä (rajallisten resurssien jakaminen on nollasummapeliä). Eli ongelmalähiöt pysyvät jatkossakin ongelmalähiöinä. Onko sitten jatkossakin ratkaisuna asuntoarpajaiset, joilla kurjuutta jaetaan jatkossa vieläkin enemmän? Yleensä hyvä ratkaisu on sellainen, että se lisää hyvinvointia. Hyvinvointia lisätään parantamalla huonojen alueiden vetovoimaa, laittamalla niihin resursseja. Ei kurjistamalla hyviä asuinalueita laittamalla niihin resursseja.

    Segregaation vähentäminen näillä arpajaisilla on toimintaa, jossa päättäjät eivät osaa laskea syy-seuraus -suhteita kolmea askelta pidemmälle. Tällainen lottoarvontasysteemi tulee lopettaa. Resurssit tulee käyttää lähiöiden asumisen laatuun. Laatu tulee ymmärtää laajasti. Esim. koulut voisivat olla osa ratkaisua: opettajille ”ongelmalähiöissä” tulisi maksaa enemmän, jotta hyvillä opettajilla olisi taloudellinen kannustin siirtyä opettamaan sinne, missä laadukasta opetusta tarvitaan eniten. Nyt tilanne on se, että hyvät opettajat siirtyvät (hyvän opiskelijamateriaalin takia) ns. ”hyviin kouluihin”, joissa opettaminen on mielekkäämpää, kun valtaosa opetusajasta ei mene ongelmien ratkaisuun. Markkinat toimivat tässäkin: kysynnän ja tarjonnan laki, eikä se tarkoita ainoastaan rahaa.

    Osmo kirjoitti: ”…kunnioitetaan pienituloisten oikeutta päättää itse siitä, missä asuu”.

    Tätä lausetta voisit Osmo avata vähän enemmän. Siirretäänkö tämä sama sama oikeus myös ruokaan ja vaikka autoihin? Pienituloisellakin tulee olla oikeus syödä Kämpissä ajaa Teslalla? Markkinataloudessa kukin voi tehdä itse omat valintansa, oman lompakon mukaan. Jos lompakko ei kestä Teslaa, niin sitten Toyota saa riittää (ehkä vuosia käytetty). Tai jos lompakko ei kestä viiden tuhannen euron polkupyörää, niin 50 euron pyörälläkin pääsee eteenpäin. Miksi ihmeessä asumisen tulisi olla joku poikkeus, jossa pienituloisella olisi vapaus valita hyvä asuinalue? Kuulostaa ankkateorian* mukaisesti sosialismilta.
    *(Jos jokin näyttää ankalta, vaakkuu kuin ankka, ui kuin ankka ja lentää kuin ankka, se on todennäköisesti ankka, vaikka sitä väitettäisiin maitovalaaksi).

    Tällainen ”pienituloisen oikeus valita asuinpaikkansa” on sosialismia. Lisäksi se rapauttaa veronmaksumoraalia: ”miksi maksaa paljon veroja, kun osa saa asunnon samalta asuinaluelta maksamillani verorahoilla”. Jos pienituloinen saa yhteiskunnan maksaman halvan asunnon hyvältä asuinalueelta, niin mikähän mahtaa olla ko. pienituloisen kannustin kouluttautua, tehdä lisätöitä jne. kun elitaso on turvattu yliarvostettuna omia tuloja vastaamattomaksi kaupungin järjestämällä asuntolottovoitolla? Ei mikään.

    Resurssien allokoiminen lähiöihin on taas hyvän jakamista. Jos resursseja allokoidaan lähiöihin, niihin saadaan jatkossa myös hyvätuloisia ihmisiä (asuntojen hinnat ovat halvempia kauempana keskustasta). Jos tällaista allokointia aletaan tekemään järjestelmällisesti, niin lähiöstä asunnon ostamiseen liittyy myös taloudellinen kannustin: tulevaisuudessa näiden alueiden arvo nousee, sitä enemmän mitä viihtyisemmiksi asuinalueet saadaan. Viihtyisyys tuo tuo alueille uusia maksukykyisiä asukkaita, jotka entisestään luovat parempaa asuinympäristöä. Se on itse itseään ruokkiva positiivinen kierre, jolla torjutaan segregaatiota ja lisätään hyvinvointia. Kurjuuden tasainen jakaminen ”segregaation estämiseksi” on… (rummunpärinää…) itse itseään ruokkiva kurjistumisen kierre! Ei tämä ole vaikeaa, kunhan ensin vain mietitään asiaa vähän pidemmälle kuin kahden askeleen päähän.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    1. Osmo kirjoitti: ”…kunnioitetaan pienituloisten oikeutta päättää itse siitä, missä asuu”.

      Tätä lausetta voisit Osmo avata vähän enemmän.

      Taisit ymmärtää väärin. En tarkoitanut, että jokaisella on halutessaan oikeus asua Merikadulla vaan että pitäisi voida valita asuntonsa budjettinsa puitteisa. Kun saat Ara-asunnon Vuosaaresta, sinusta tulee Vuosaarelainen, vaikka olisit halunnut Pitäjänmäelle. Yksityistä vuokra-asuntoa (asumisrtuen turvin) hakeva voi valita asunnon sieltä mistä haluaa.

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    2. Julius:
      Osmo kirjoitti:
      ”Ruotsin esimerkki osoittaa, kuinka kalliiksi käy eristää köyhät ja maahanmuuttajat omiin lähiöihinsä. Segregaation torjunta on kallista, mutta kannattaa silti.”

      Siis mitä, eivätkö maahanmuuttajat olekaan rikkaus? Tätä väitettä olen kuullut monesti. Jos maahanmuuttajat ovat rikkaus, eikö heitä nimenomaan tulisi sijoittaa köyhille alueille rikastamaan aluetta, eikä rikkaille alueille, joissa rikkautta on jo valmiiksi?

      Vakavasti puhuen: segregaation torjunta on kallista, mutta se todellakin kannattaa. Tosiasioitten tunnustaminen on tässäkin viisauden alku. Tosiasia on se, että resurssit ovat rajalliset. Ja täsät lähtökohdasta lähtien resurssit tulisi kohdentaa mahdollisimman tehokkaasti. Lähiöiden tasoa tulee nostaa puistoilla, liikuntapaikoilla yms. Se on sitä oikeaa segregaation vähentämistä, ja resurssien oikeaa allokoimista. Nykyinen ratkaisu, jossa köyhä / pienituloinen saa asunnon hyvältä alueelta lottovoittoon verrattavalla arvalla (A) , joka sisältää sen, että ”kurjuutta jaetaan tasaisesti” kaikille (B) ei ole toimiva ratkaisu.

      A) kohta johtaa siihen, että kukaan järkevä ei koskaan luovu lottovoitostaan. Järjestelmässä on myös se vika, että vain pieni osa voittaa arvonnoissa. Suurin osa arvontaan osallistuneista saa ”voittokupongin”, joka oikeuttaa asumaan huonomaineisessa lähiössä.

      B) Kenen etu on se, että hyvien alueiden viihtyvyyttä poistetaan tuomalla ongelmia hyville alueille? Varakkaat veronmaksajat voivat hakeutua muualle. Hyvä käytännön esimerkki tästä on Kulosaareen rakennettu asunnottomien miesten talo, joka muutettiin huumeidenkäyttäjien asuntolaksi (Kulosaaren yhteiskoulun viereen, Svinhufudinkujan päähän, 100 metriä ostoskeskuksesta). Seuraus: Kulosaaren ostoskeskus on kuolemassa, eihän sinne kukaan järkevä mitään kauppaa perusta, kun tavaroiden hävikki vie katteet. Jopa R-kioski lopetti. Vartiointiyritysten ja turvajärjestelmien myyjät tietysti ovat innoissaan tällaisesta kehityksestä. Mitähän Osmo luulee, voittaako Helsinki tällä mallilla? Rikkaat myyvät asuntonsa, siirtyvät vaikka Espoon Westendiin, ja Helsinki on voittaja, kun kurjuutta on jaettu tasaisesti?

      Samaan aikaan, kun resursseja on käytetty hyvien alueiden ”arpavoittoihin”, lähiöiden viihtyvyyteen ei resursseja sitten riitä (rajallisten resurssien jakaminen on nollasummapeliä). Eli ongelmalähiöt pysyvät jatkossakin ongelmalähiöinä. Onko sitten jatkossakin ratkaisuna asuntoarpajaiset, joilla kurjuutta jaetaan jatkossa vieläkin enemmän? Yleensä hyvä ratkaisu on sellainen, että se lisää hyvinvointia. Hyvinvointia lisätään parantamalla huonojen alueiden vetovoimaa, laittamalla niihin resursseja. Ei kurjistamalla hyviä asuinalueita laittamalla niihin resursseja.

      Segregaation vähentäminen näillä arpajaisilla on toimintaa, jossa päättäjät eivät osaa laskea syy-seuraus -suhteita kolmea askelta pidemmälle. Tällainen lottoarvontasysteemi tulee lopettaa. Resurssit tulee käyttää lähiöiden asumisen laatuun. Laatu tulee ymmärtää laajasti. Esim. koulut voisivat olla osa ratkaisua: opettajille ”ongelmalähiöissä” tulisi maksaa enemmän, jotta hyvillä opettajilla olisi taloudellinen kannustin siirtyä opettamaan sinne, missä laadukasta opetusta tarvitaan eniten. Nyt tilanne on se, että hyvät opettajat siirtyvät (hyvän opiskelijamateriaalin takia) ns. ”hyviin kouluihin”, joissa opettaminen on mielekkäämpää, kun valtaosa opetusajasta ei mene ongelmien ratkaisuun. Markkinat toimivat tässäkin: kysynnän ja tarjonnan laki, eikä se tarkoita ainoastaan rahaa.

      Osmo kirjoitti: ”…kunnioitetaan pienituloisten oikeutta päättää itse siitä, missä asuu”.

      Tätä lausetta voisit Osmo avata vähän enemmän. Siirretäänkö tämä sama sama oikeus myös ruokaan ja vaikka autoihin? Pienituloisellakin tulee olla oikeus syödä Kämpissä ajaa Teslalla? Markkinataloudessa kukin voi tehdä itse omat valintansa, oman lompakon mukaan. Jos lompakko ei kestä Teslaa, niin sitten Toyota saa riittää (ehkä vuosia käytetty). Tai jos lompakko ei kestä viiden tuhannen euron polkupyörää, niin 50 euron pyörälläkin pääsee eteenpäin. Miksi ihmeessä asumisen tulisi olla joku poikkeus, jossa pienituloisella olisi vapaus valita hyvä asuinalue? Kuulostaa ankkateorian* mukaisesti sosialismilta.
      *(Jos jokin näyttää ankalta, vaakkuu kuin ankka, ui kuin ankka ja lentää kuin ankka, se on todennäköisesti ankka, vaikka sitä väitettäisiin maitovalaaksi).

      Tällainen ”pienituloisen oikeus valita asuinpaikkansa” on sosialismia. Lisäksi se rapauttaa veronmaksumoraalia: ”miksi maksaa paljon veroja, kun osa saa asunnon samalta asuinaluelta maksamillani verorahoilla”. Jos pienituloinen saa yhteiskunnan maksaman halvan asunnon hyvältä asuinalueelta, niin mikähän mahtaa olla ko. pienituloisen kannustin kouluttautua, tehdä lisätöitä jne. kun elitaso on turvattu yliarvostettuna omia tuloja vastaamattomaksi kaupungin järjestämällä asuntolottovoitolla? Ei mikään.

      Resurssien allokoiminen lähiöihin on taas hyvän jakamista. Jos resursseja allokoidaan lähiöihin, niihin saadaan jatkossa myös hyvätuloisia ihmisiä (asuntojen hinnat ovat halvempia kauempana keskustasta). Jos tällaista allokointia aletaan tekemään järjestelmällisesti, niin lähiöstä asunnon ostamiseen liittyy myös taloudellinen kannustin: tulevaisuudessa näiden alueiden arvo nousee, sitä enemmän mitä viihtyisemmiksi asuinalueet saadaan. Viihtyisyys tuo tuo alueille uusia maksukykyisiä asukkaita, jotka entisestään luovat parempaa asuinympäristöä. Se on itse itseään ruokkiva positiivinen kierre, jolla torjutaan segregaatiota ja lisätään hyvinvointia. Kurjuuden tasainen jakaminen ”segregaation estämiseksi” on… (rummunpärinää…) itse itseään ruokkiva kurjistumisen kierre! Ei tämä ole vaikeaa, kunhan ensin vain mietitään asiaa vähän pidemmälle kuin kahden askeleen päähän.

      Huomaan keskusteluketjussa pientä kateelisuutta ja huolta, että joku saa enemmän kuin pitäisi. Paljastan
      tässä että jätkäsaari on yksi rumimpia kauipunginosia ja merinäköala on harvojen herkkua. Rakennuissuunittelussa ollaan menty keskiaikaiseen kaupunkisuunniotteluun, jossa maisemana on viiden metrin päässä oleva naapuirihuoneisto. Miksi halusin kommentoida edellä olevaa lainausta oli että tässä oli järjenääni eli rakennetaan viihtyisiä asumisympäristöjä. Kyllä jätkäsaarea ja sen epäviihtyisyyttä on myyty sillä että pienipalkkaisella on varaa asua keskustassa. Täydennysrakentamisen laatuongelmatkin lakaistaan maton alle pienituloisten asumisen mahdollistamisella, vaikka rahat valuvat rakentajille ja vuokranantajille.

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.