Vihreät eivät ole demarien apupuolue, enää

Lauri Korvenmaa kirjoitti Verde-lehdessä, että vihreiden osana on olla demarien apupuolue, halutaan sitä tai ei. Vastaan tähän kirjoitukseen Verdessä tänään ja kerron, että näin mekin joskus ajattelimme, mutta emme ajattele enää. Lue tarkemmin tästä.

8 vastausta artikkeliin “Vihreät eivät ole demarien apupuolue, enää”

  1. Käsitys vihreistä vihreänä liikkeenä meni aivan mönkään. Ainakin Helsingissä.

  2. Kuntavaaleissa vihreät tappelevat kolmossijasta Helsingissä demareiden kanssa kun Halla-aho ja Stubb ratkaisevat mestaruuden. Vihreät ovat liikkeenä kuollut koska kaikki eri suuntien aktivistit ovat yksi kerrallaan heitetty puolueen johdon taholta bussin alle ja jalkatyötä ei siten enää ole. Demareilla sentään liitot tuovat luonnollisesti politiikan ihmisten arkeen, mutta vihreillä ei ole enää yhteyttä tavallisiin ihmisiin vain pelkästään korkeakoulujen väkeen ja siitä ei riitä jaettavaa puolueen kasvuun. Itse ajattelin joskus vihreitä sentään yhdistävän luonnonsuojelun, mutta nyt sitäkään ei enää ole. Itselle selvisi lopullisesti tämä kun Vantaanjoen suulla patoa ei puretakaan kuten Vantaalla Tikkurilankoskella, vaan itäinen haara tuhotaan ja aiheutetaan vain lisähaittaa ymmärtämättä edes miksi padon purkua ajettiin. Kun edes pieniä tekoja ei voi tehdä, vaikka samalla surkutellaan luonnon köyhtymistä, ja tuloksena on tuollainen viherpesty tuhotyö, niin on kai kaikille selvää ettei vihreistä ole tuomaan mitään muutosta. Huvittavinta on tämä kiesiläismäisten uusliberaalien vyöry, jossa Tallinnan tunnelinkin suurin hyöty on ammattiyhdistykseltä lakkoaseen vieminen eikä ilmastolliset seikat. Sitten samalla selitetään kuinka tärkeää on tuloerojen pitäminen kohtuullisina, vaikka liittojen tuhoaminen on suurin syy esimerkiksi Yhdysvalloissa valtaviin tuloeroihin ja minimipalkan pysyminen 7 dollarissa eikä 25 jossa se olisi jos olisi seurannut tuottavuutta. Kun vihreät eivät lupaa ihmisille materiaalista hyötyä ja pettää vielä suurimman lupauksensa luonnon suojelemisesta, niin ette te ansaitse korkeampaa kannatusta. Ja kun kritiikkiä puolue ei osaa ottaa rakentavalla tavalla vastaan, niin suunta on vain alaspäin.

    1. kellarista:
      Kuntavaaleissa vihreät tappelevat kolmossijasta Helsingissä demareiden kanssa kun Halla-aho ja Stubb ratkaisevat mestaruuden. Vihreät ovat liikkeenä kuollut koska kaikki eri suuntien aktivistit ovat yksi kerrallaan heitetty puolueen johdon taholta bussin alle ja jalkatyötä ei siten enää ole. Demareilla sentään liitot tuovat luonnollisesti politiikan ihmisten arkeen, mutta vihreillä ei ole enää yhteyttä tavallisiin ihmisiin vain pelkästään korkeakoulujen väkeen ja siitä ei riitä jaettavaa puolueen kasvuun. Itse ajattelin joskus vihreitä sentään yhdistävän luonnonsuojelun, mutta nyt sitäkään ei enää ole. Itselle selvisi lopullisesti tämä kun Vantaanjoen suulla patoa ei puretakaan kuten Vantaalla Tikkurilankoskella, vaan itäinen haara tuhotaan ja aiheutetaan vain lisähaittaa ymmärtämättä edes miksi padon purkua ajettiin. Kun edes pieniä tekoja ei voi tehdä, vaikka samalla surkutellaan luonnon köyhtymistä, ja tuloksena on tuollainen viherpesty tuhotyö, niin on kai kaikille selvää ettei vihreistä ole tuomaan mitään muutosta. Huvittavinta on tämä kiesiläismäisten uusliberaalien vyöry, jossa Tallinnan tunnelinkin suurin hyöty on ammattiyhdistykseltä lakkoaseen vieminen eikä ilmastolliset seikat. Sitten samalla selitetään kuinka tärkeää on tuloerojen pitäminen kohtuullisina, vaikka liittojen tuhoaminen on suurin syy esimerkiksi Yhdysvalloissa valtaviin tuloeroihin ja minimipalkan pysyminen 7 dollarissa eikä 25 jossa se olisi jos olisi seurannut tuottavuutta. Kun vihreät eivät lupaa ihmisille materiaalista hyötyä ja pettää vielä suurimman lupauksensa luonnon suojelemisesta, niin ette te ansaitse korkeampaa kannatusta. Ja kun kritiikkiä puolue ei osaa ottaa rakentavalla tavalla vastaan, niin suunta on vain alaspäin.

      Jep, Linkolan luonnehdinta Vihreistä on edelleen pätevä.

  3. Kunnallisvaaleissa Vihreät ja Demarit nähdään samassa veneessä leikkaamassa Helsingin sote menoja 50 miljoonalla. Milloin laitatte leikkauslistan äänestäjien nähtäväksi?

  4. Ulkopuolelta – ei mediaa, vaan vain päätöksiä katsoen – näyttää siltä, että Sipilän hallitus teki ympäristömyönteisempää politiikkaa kuin nykyinen hallitus. Biopolttoaineiden jakeluvelvoitteen reilu nosto esimerkiksi oli merkittävä askel. Samoin auto- ja ajoneuvoverotuksen muutokset vähäpäästöisempiä ajoneuvoja suosivammiksi, ja myös viime hallituskaudelle toteutetut voimaloita koskevien verotusehtojen muutokset vaikuttavat olleen yllättävänkin tehokkaista päästöjen vähentämisessä. Eikä unohtaa voi Sipilän hallituksen kivihiilestä luopumispäätöstäkään. Voi olla, että taustalla biopolttaineiden jakeluvelvoitteen nostossa reiluksi vuosikymmeneksi eteenpäin vaikutti myös ajatus siitä, että biopolttoaineeksi voidaan saada maaseudunkin tuotteita kaupattua, mutta joka tapauksessa ratkaisulla oli aika merkittävä vaikutus fossiilisten polttoaineiden käytön kehitykseen. Tällä hallituskaudella päästöjä on alentanut eniten korona, ei päätösperusteiset toimet, eikä kovin merkittäviä uusia päätöksiä päästöjen pitkäaikaisen vähentämisen suhteen ole tehty. Päinvastoin, nykyhallitus on tukenut taloudellisesti mm. päästöjä aiheuttavaa lentoliikennettä enemmän kuin mikään hallitus ehkä koskaan Suomen historiassa.

  5. Varmaankin on syytä luottaa OSn analyysisiin Suomen politiikan nykytilasta.

    Tässä kirjoituksessa kiinnitin huomiota kohtiin ”Talouden kehityksen edessä demarit näyttivät ja näyttävät yhä neuvottomilta…. Tänä syksynä retoriikka muuttui kuin yhteisestä sopimuksesta punaisemmaksi….saattoivat asemoitua työväenluokan kannattajiksi pahoja yrityksiä vastaan.”

    Hiljakkoin tässä blogissa OS kirjoitti, että nyt on päällä ”Kaikkien talouskriisien äiti”, josta tuollaisena ”pahana yrittäjänä” olen hyvinkin huolestunut.

    Näyttää siltä, että Suomen poliitikoille ei ole pälkähtänyt mieleenkään, että loppupeleissä nuo ”pahat yritykset” sponsoroivat koko yhteiskuntamme toiminnan…

    Suomen poliitikot elävät traagisella tavalla irrallaan todellisuudesta.

    Tästä todisteena se, että viimeisen parinkymmenen vuoden taloudenhoito Suomessa oli täysi FIASKO, eikä paremmasta näytä olevan toivoakaan!

    It’s the economy, stupid!

  6. ”Aiemmin valtaosa etevimmistä kansantaloustieteilijöistä oli Suomessa demareita. Puolueella oli kansantalouden osalta käytössään paljon vankempi asiantuntemus kuin kokoomuksella.”

    Tietääkseni laajemminkin tietynlaiset markkinatalouden tulkinnat ja talousteoriat olivat pitkään maailmallakin demareiden erikoisalaa. Nykyäänhän demareiden markkinaretoriikka on ei perustu oikein minkäänlaiseen talousteoriaan, eli eivät ole oikein minkään toisen vaihtoehdon puolue, pikemminkin puolustavat nykytilaa.

    Kyllä vieläkin voi olla yhä täysin pätevästi demari sekä uskoa markkinatalouteen. Olisi oikeastaan mielenkiintoista että politiikan vasen laita hyökkäisi tiettyjä väitteitä ja retoriikkaa vastaan ihan oikealla klassisenkin talousteorian hyväksymällä kysynnän ja tarjonnan tasapainolla. Nythän meillä on Reaganista lähtien maailmanlaajuisesti ollut valloilla nämä uusliberalismin kanssa rinnan menestyneet tarjontaa painottavat katsannot (supply-side economics), joka näkyy ihan keskuspankkitasollakin. Eihän nämä ole aina ja absoluuttisesti väärin, mutta osa näkee nämä lähihistorian vuoksi ratkaisuna vähän kaikkeen. Samoin inflaatio on aina pahasta, paitsi silloin kun deflaatio uhkaa. Tosin jostain syystä monet supply-side ekonomistit eivät ehdota asuntotuotannon lisäämistä ainaisen inflaatiota nopeamman hintojen nousun vuoksi, lähinnä siitä syystä että nämäkin ovat alentuneet suurpääoman ja varakkaiden puhemiehiksi. Selitettiinhän täälläkin että Ruotsissa menee hyvin kun siellä on vaan niin paljon rikkaita, motiivina tietysti laskea suurituloisten verotusta. Kummasti yhteiskuntarauha järkkyy kun eriarvoisuus kasvaa, tämähän näkyy jo naapurissakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.