Kaupunkiympäristölautakunta päästi AM-ohjelman (asumisen ja maankäytön ohjelma) eteenpäin. Lautakunta antoi siitä yksimielisen lausunnon. Lausuntoon laitettiin toisin sanoen vain asiat, joista oltiin yksimielisiä eikä sanottu mitään siitä, mistä ei oltu. Varsinainen ryhmien välinen kädenvääntö käydään kaupunginhallitusvaiheessa tai peräti valtuustossa.
Pohjaesityksessä asuntoja oli tarkoitus tehdä vuosittain 7000, lausuntomme mukaan määrä pitäisi nostaa 8000:een vuodesta 2023 alkaen.
Varsinainen riita käydään tulevien asuntojen hallintamuotojakaumasta, siitä, paljonko on ARA-asuntoja, asumisoikeusasuntoja, Hitas-asuntoja ja kovarahan asuntoja ja niin edelleen. Kokoomus haluaa tietysti kovanrahan asuntoja ja vasemmisto ARA-asuntoja.
Minä en jaksa niin innostua tuosta hallintamuotojakaumasta. Kaikki rakentaminen hyödyttää niitä pienipalkkaisia, jotka nyt joutuvat työpäivän päätteeksi matkustamaan vasten tahtoaan jonnekin Riihimäelle tai muuten kauas.
Pienipalkkaiset ovat niitä, jotka nyt karsiutuvat Helsingin asuntomarkkinoilta, elleivät ole tarpeeksi pienipalkkaisia tai onnekkaita saadakseen ARA-asunnon. Vaikka tehtäisiin lisää kalliita kovan rahan asuntoja rikkaille, lopullinen hyötyjä olisi pienipalkkainen, sillä asuntoja ei tule rikkaille lisää. Asunnottomuus on rikkaiden keskuudessa sangen harvinaista. Kun rikas muuttaa uuteen asuntoonsa joku muuttaa hänen vanhaan asuntonsa, joku taas tämän asuntoon ja niin edelleen. Ketjun päässä joku pienipalkkainen saa asunnon Helsingistä.
Toki tässä voi olla siirtymää eri tuloluokkien välillä yli kunnan rajan, mutta seudullisesti se menee suunnilleen näin.
Riihimäeltä pendelöivä perushoitaja ei hyödy Helsingin ARA-tuotannosta, koska hän ei siihen pääse. Hänellähän on jo asunto eikä hän edes ole helsinkiläinen, vaikka on töissä Helsingissä. Helsinkiläisyyttä ei saisi ottaa huomioon, mutta…
Puolen miljoonan euron Hitas-asunnot Jätkäsaaressa houkuttelevat rikkaita naapurikunnista Helsinkiin. Puolella miljoonalla saa Tapiolasta isomman asunnon kuin Jätkäsaaresta, paitsi jos voittaa arpajaisissa Hitas-asunnon Jätkäsaaresta. Oikeastaan siis kokoomuksen olisi syytä suosia kalliita Hitas-asuntoja kalliilla alueilla Helsingissä, mutta kannattaako vihreiden ja vasemmiston?
Tarvitaan notkeampia välineitä
Keskustelu asuntojen hallintamuotojakaumasta on turhauttavaa, koska hyviä ratkaisuja ei ole. Käytettävissä oleva välineistö on suunniteltu aivan toisenlaisiin olosuhteisiin. Kun Helsingin osauus maan asuntotuotannosta ja ennen kaikkea asumisen ongelmista on varsin suuri, olisi kohtuullista, että Helsinki saisi käyttöönsä paremmin paikallisiin olosuhteisiin sopivan välineistön.
Miten autetaan perushoitajaa asumaan lähellä työaikkaansa?
Kaikista asunnoista kohtuuhintaisia?
Jos kaikki asunnot olisivat kohtuuhintaisia, kuten moni uneksii, kaikki eivät saisi kohtuuhintaista asuntoa, vaan pääsisivät asuntojonoon. Tukholmassa kohtuuhintaista asuntoa joutuu jonottamaan yli kymmenen vuotta. Niinpä siellä ovat laajat pimeät markkinat – onneksi ovat, koska eihän siitä mitään tulisi, jos kaupunkiin työn perässä muuttava joutuisi asumaan teltassa kymmenen vuotta. Jos asuntoja on liian vähän, niukkuutta jaetaan joko korkealla hinnalla tai hyvin pitkillä jonoilla. Jonot ovat vielä pahempi vaihtoehto, koska ne tuhoavat kaupungin toimivuuden. Mitä iloa on halvasta asunnosta, johon ei pääse asumaan?
Ainoa toimiva lääke asumisen kalleuteen on rakentaa lisää asuntoja – tai tehdä kaupungista niin huono ja epämiellyttävä, ettei sinne haluta muuttaa.
Työsuhdeasunnot?
Näitä oli ennen, mutta näistä on nyt luovuttu. Jos työnantaja hankkii työntekijälle asunnon ja vuokraa sen tälle 400 euroa markkinavuokraa halvemmalla, miksi hän ei yhtä hyvin voisi korottaa palkkaa 400 eurolla?
Tyhmään kysymykseen on yksinkertainen vastaus tai oikeastaan kaksi: Verotus – palkasta pitää maksaa veroa, mutta vuokranalennuksesta ei tarvitse, ellei vuokra alita verohallituksen normiavuokraa. Toiseksi jos palkkaa korotettaisiin, sitä pitäisi korottaa myös niiltä, joilla on kaupungin ARA-asunto (jonka vuokra sivumennen sanoen alittaa tuon verohallituksen normivuokran, mutta tästä edusta ei tarvitse maksaa veroa).
Työsuhdeasunnon ongelma on sen sidos työsuhteeseen. Työnantaja saa oivan otteen työntekijästä, joka ei voi vaihtaa työpaikkaa, koska joutuisi ulos asunnosta. Aikamoista työpaikkakiusaamista siis kannattaa sietää. Työsuhdeasunnot ovat second best ‑ratkaisu, joilla on merkittäviä haittavaikutuksia, koska ne kahlitsevat työntekijän mahdollisuutta päättää siitä, missä asuu. Työsuhdeasunnot ovat siellä missä ovat, vaikka ne olisivat puolison työmatkan kannalta aivan väärässä paikassa.
Asumistuki
Erilaisista second best ‑ratkaisuista asumistuki on ekonomistien mielestä vähiten huono. Sen turvin perushoitaja ei kuitenkaan pysty muuttamaan Riihimäeltä työpaikkansa lähelle Helsinkiin, koska asumistuki korvaa vain niin matalia vuokria, ettei sellaisia Helsingissä juuri ole kuin sukulaisten välisissä vuokrasopimuksissa. Itse asiassa asumistuen tarkoituksena on tukea niitä työttömiä tai pienipalkkaisia, jotka eivät pysty maksamaan vuorkaansa ARA-taloissa. Asumistuella pitäisi olla täällä aivan toisenlaiset ehdot. Kirjoitan asiasta oman postauksen.
Paremmat palkat
Jos kallista asumista ei tuettaisi Helsingissä, pienipalkkaisille olisi maksettava Helsingissä parempaa palkkaa. Oikeastaan siis tulisieluisen kommunistin pitäisi vastustaa sekä asumistukea että ARA-asuntoja tukena, josta hyötyvät vain itarat riistopalkkoja maksavat työnantajat.
En ole lainkaan yllättynyt, että Etelärannassa, jossa yleensä suhtaudutaan pidättyväisesti erilaisiin sosiaalitukiin, kannatetaan avoimesti kohtuuhintaista asuntotuotantoa.
Jos Helsingissä pitäisi maksaa muuta maata korkeampaa palkkaa, se kannustaisi yrityksiä siirtämään niin paljon työpaikkoja kuin mahdollista maakuntiin. Tämä voisi jopa vähän helpottaa asuntopulaa Helsingissä.
Sen jälkeen meillä olisi Helsingissä paljon onnekkaita entisiä pienipalkkaisia, jotka kutienkin asuvat edullisesti ARA-asunnossa, mutta saavat palkkaa, jonka on tarkoitus korvata markkinavuokran tasoista asumista. Ja sitten niitä toisia, jotka maksavat markkinaehtoista vuokraa.
Eriarvoista tietysti on sekin, että jotkut ovat perineet suvussa kulkevan asunnon ja toiset eivät. En nyt kuitenkaan aloita keskustelua asuntotulon verotuksesta, vakka mieli tekisi.
On hyvin vaikea ylipäänsä hahmottaa oikeudenmukaista ja tasapuolista ratkaisua olosuhteissa, joissa osa asukkaista saa seiniin sidottua tukea asumiskustannuksiinsa ja osa ei saa, oli se sitten aliverotettu omistusasunto tai ARA-asunto.
Yhteiskunnan omistama laaja vuokra-asuntokanta
Kroonisen asuntopulan oloissa – ja se jatkuu Helsingissä jokseenkin loputtomiin – on perusteltua, että yhteiskunta, mielellään kaupunki, omistaa suuren osan asuntokannasta, paljon suuremman kuin Helsinki nyt omistaa Hekan kautta.
Jos meillä ei olisi markkinapuutteita, yhteiskunnan omistamista ei tähän väliin tarvittaisi, mutta markkinapuutteista ei päästä näköjään eroon. Hypo-pankin Ari Pauna on laskenut, että Kojamon liikevoitto asuntoa kohden on 600 €/kk. Aika paljon siis. Liikevoitosta sen pitää tietysti maksaa korot. Juuri äskettäin kuuden kuukauden helibor laski alle ‑0,5 prosentin. En tiedä, millä hinnalla Kojamo saa lainaa, mutta Helsinki saisi aika halvalla. Nämä markkinavirheet ohjaavat kallista asumisesta kertyvän tulovirran aivan vääriin taskuihin, kun sen pitäisi ohjautua asuntotuotannon pullonkaulojen, lähinnä siis asumista ja tonttien valmistusta palvelevan infran rakentamiseen. Jos Björn Wahlroos omistaisi Kojamon, vasemmistopuolueet kiinnittäisivät katkeraa huomiota sen suuriin voittoihin
Jotta asuntomarkkinat ylipäänsä voisivat toimia oikein, hintojen nousun pitäisi synnyttää lisää asuntotuotantoa, mutta miten se voisi synnyttää, kun kaupunki päättää AM-ohjelmassaan, montako asuntoa kaupunkiin rakennetaan?
Yhteiskunnan omistaman asuntokannan pitäisi olla jokseenkin markkinahintaista, koska muuten päädyttäisiin vain pitkiin asuntojonoihin. Sosiaalisin perustein vuokrasta pitäisi saada alennusta.
Tähän päästäisiin esimerkiksi niin, että perusvuokra olisi ARA-hintaista, mutta asukkaan tulojen noustessa vuokra nousisi kohti markkinahintaa. Tai sitten perusvuokra olisi markkinahintaista ja pienituloisia tuettaisiin asumistuella, jonka siis pitäisi korvata olennaisesti korkeampia vuokria kuin nykyinen asumistuki korvaa. Kummastakaan ei pitäisi tulle veroseuraamuksia, sillä eihän halvasta ARA-asunnostakaan tarvitse maksaa veroa.
Asumistuki olisi tulojen mukaan määräytyvää vuokraa kätevämpi, mutta sitä pitäisi silloin maksaa myös yksityisiin vuokra-asuntoihin, minkä ainakin jotkut väittävät nostavan vuokratasoa. Pitäisi minimoida se rahavirta, joka asuntopulasta valuu vääriin taskuihin.
Jos meillä olisi laaja yhteiskunnan omistama vuokra-asuntokanta, ei olisi myöskään talokohtaista segregaatiota, vaan eri tuloluokkiin kuuluvat asuisivat toistensa naapureina samoissa rapuissa.
Myös parempia palkkoja
Kokonaan asumisen kalleutta ei tarvitse pienipalkkaisille kompensoida, Myös pienipalkkaisten palkkoja pitäisi Helsingissä korottaa osana markkinoiden normalisoitumista.
Lakeja pitää muuttaa
Ei tarvitse sanoa, että laki estää sen, mitä olen tässä kaavaillut. Tiedän sen itsekin. Huoneenvuokralaki esimerkiksi ei tunne palkankorotusta perusteena nostaa vuokraa.
Minä esitänkin, että lakeja pitäisi muuttaa.
Tarvittaisiin aivan toisenlainen asuntopoliittinen välineistö Helsinkiin. Se, mitä olen tässä kaavaillut, on vain yksi vaihtoehto. Joku varmaankin keksii paremman, mutta nykyinen välineistö on lähinnä pöhkö.
Jos vuokra ARA-asunnossa riippuisi tuloista (tai vuokrat olisivat markkinahintaisia ja niitä tuettaisiin uudenlaisella asumistuella) ja niitä osoitettaisin tasapuoloisesti eri tuloluokkiin kuuluville, kannattaisin ARA-asuntojen osuuden nostamista 50 prosenttin tai jopa yli.
Iso osa tekstistä taas kerran kiinnostavaa ja perusteltua, mutta tuo kunnallinen asuntotoimija — nykyistä Hekaakin suurempi — epäilyttää suuresti. Ilman sparraajia mikä tahansa toiminta tahtoo pikku hiljaa liukua tehottomaksi, kun ei vain tarvitse olla muita parempi. Sloganiksi sopisi piirikuntatason yleisurhelijan kommentointi “teen parhaani ja katson mihin se riittää”. Harvemmin tosiaan juuri mihinkään.
Nykyistenkään kunnallisten asuntoyhtiöiden tehokkuuden vertailu keskenään tai markkinatoimijoihin ei ole mahdollista ja pidän tätä ajatusta keskitetystä toiminnasta jopa vaarallisena. Hiukan on liikaa kaikuja naapurin lähimenneisyydestä tyyliin talokombinaatti 22, tervetuloa. Me tiedämme mitä tarvitset.
Julkisen rakentamisen malli on saatu toimimaan Singaporessa, siispä sitä ei kannata oikoseltaan sulkea pois.
Singapore on sotilasdiktatuuri.
Kaikissa asumiseen liittyvissä politiikkatoimissa pitäisi muistaa mainita kiinteistövero keinovalikoimassa. Korkea kiinteistövero ja vastaavasti matalampi ansiotulovero ratkaisisi todennäköisesti ainakin osan asumiseen liittyvistä ongelmista.
> Huoneenvuokralaki esimerkiksi ei tunne
> palkankorotusta perusteena nostaa vuokraa.
– Entä osinkotulo ja vastaavat?
– Pitäisikö vuokranantajalle sallia pääsy vuokralaistensa verotietoihin?
– Pitäisikö huoneenvuokralakia muuttaa siten, että vuokran suuruus määrätään hallinnollisella päätöksellä vuokralaista tai vuokranantajaa kuulematta.
– Eikö hallinnollisen vuokran seurauksena olisi, että kannattaa ottaa vain hyvätuloiseksi tunnettuja vuokralaisia, koska heiltä saa isomman vuokran?
Kyse on markkinataloudesta. Jos tuotteita on rajoitetusti, niiden hinta nousee. Jos tuotteita on markkinoilla enemmän kuin on kysyntää, niiden hinta laskee. Simple as that. Jos nostetaan rakennettavien asuntojen määrää 20 000 per vuosi, niin kymmenen vuoden päästä meillä on 200 000 uutta asuntoa.
Ongelmat:
1) Kaupunki sääntelee rakennettavien asuntojen määrää. = markkinat eivät toimi.
2) Kaupunki vaatii rakennusoikeudesta 2000 €/neliö ainakin ns. “paremmilla alueilla” -> kaupunki on itse nostamassa tai ylläpitämässä asuntojen korkeaa hintatasoa.
3) Ihmiset ovat ostaneet nykyiset asuntonsa nykyisillä hinnoilla -> jos hinnat oikeasti halpenesivat tulisi markkinoille henkilöitä, joilla on enemmän lainaa kuin mikä on asunnon arvo.
4) Koska kohta 3, niin motivaatiota ei ole saada asuntojen hintoja alas, sillä äänestäjät eivät pidä siitä, että heidän omaisuutensa arvoa lasketaan. (Vaikka asuntojen arvo on saatu näin korkeaksi kohdan 1 mukaisesti markkinoita vääristämällä.)
5) Ongelma on myös se, että jos on joskus ollut oikeutettu halpaan asuntoon, ja tämän jälkeen on vaikka työllistynyt (valmistunut hyväpalkkaiseen ammattiin?), saa silti jatkaa asumista markkinahintoja huomattavasti edullisemmin vaikka kuolemaansa saakka. Tällainen “tukeminen” on yksiselitteisesti kaupunkilaisten yhteisen omaisuuden väärinkäyttöä, jossa tuetaan kaupungin varoin (kaupunkilaisten yhteisin varoin) henkilöä, joka ei todellakaan tarvitse tukia.
Ratkaisut:
1) Kaupunki rakentaa itse asuntoja enemmän, jolloin useammilla olisi mahdollisuus muuttaa kaupungin asuntoon vuokralle. Nythän kaupungin asunnon saaminen on lottovoittoon verrattava onnenkantamoinen (etenkin ns. hyvillä alueilla).
2) Kaupungin asuntojen hintojen tulee olla lähellä markkinahintoja, ei ole kovin motivoivaa kouluttautua, käydä töissä jne. jos tällaisesta toiminnasta rangaistaan viemällä esim. mahdollisuus halpaan asuntoon pois. Asuntopolitiikan tulee olla ihmisiä kannustavaa siten, että kouluttautuvat, tekevät vaikka ylitöitä tms. tämä on yhteiskunnan kannalta kannattavaa. Nykyinen malli on enemmänkin passivoiva.
3) Kaupungin asuntojen vuokrien nostaminen lähelle markkinahintaa tarkoittaisi myös sitä, että ne jotka tarvitsevat tukea asumiseen hakisivat tukea sosiaalitoimistosta tms. eikä niin että “lottovoiton” saanut saa nauttia voittoarvastaan kymmeniä vuosia, jopa siirtää voittonsa jälkipolville.
4) Lähiöiden elinoloja on syytä nostaa, kaupungin asuntoja ei tule rakentaa halutuimmille alueille, joissa “lottovoitto-ilmiö” näkyy karkeimmillaan. Kaupungin asuntojen tarkoitus on turvata edullista asumista, ihmisillä tulee olla motivaatio siirtyä Ruoholahden tai Kampin vuokra-asunnoista kauemmaksi lähiöihin, jos esim. tällä tavoin voi nostaa omaa käteen jäävää rahan määrää. Nyt motivaatiota ei ole, kun huippualueiden asunnot ovat suhteessa liian halpoja. Seuraus on se, että asunnot eivät liiku.
5) Kaupungin eri alueiden eriarvoisuutta ei tasata “jakamalla asunnottomia Eiraan”, vaan parantamalla lähiöiden elintasoa, rakentamalla niihin viihtyisiä puistoja, liikuntamahdollisuuksia yms. Tämä nykyinen “kurjuuden jakaminen” tasaisesti ei ole toimiva ratkaisu, vaan synnyttää enemmänkin “lottovoitto-ilmiötä” ja aiheuttaa närää niille, jotka ovat samalta alueelta ostaneet kalliilla rahalla asunnon.
Tuosta olen samaa mieltä. Yksi avain eriytymisen ehkäisyyn lienee siinä, että kehittääkö kaupunki niiden alueiden elinvoimaisuutta, joihin kaikkein vähiten ihmiset nykyisin haluavat asumaan. Ero asuinalueiden arvostuksen välillä näkyy jo kaupungin katutöiden materiaalivalinnoissakin. Esimerkiksi luonnonkivisiä katukiviä saavat kalliiden asuinalueiden asukkaat, ja halvemmat alueet saavat tyytyä halvempiin katukiviin, jos saavat katukiviä lainkaan. Metriä kohti katuihin panostamisen kustannus on kalliimmilla alueilla moninkertainen verrattuna huonokuntoisiin lähiöihin.
Soininvaara kirjoitti:
“Asunnottomuus on rikkaiden keskuudessa sangen harvinaista. Kun rikas muuttaa uuteen asuntoonsa joku muuttaa hänen vanhaan asuntonsa, joku taas tämän asuntoon ja niin edelleen. Ketjun päässä joku pienipalkkainen saa asunnon Helsingistä.”
Tuo ketju ei ainakaan täysin mene noin. Varakkaammilla useamman asunnon omistaminen on yleisempää. Suomessakin on alkanut näkyä kakkosasuntojen lisäksi jo kolmosasuntoja varakkaimman väestön joukossa. Esim. Kampin alueelle tulleista uusista asunnoista huomattavan osan on sanottu tilastojen mukaan menneen kakkos- ja kolmosasunnoiksi. Sellainen sijainti on hyvä paikka varayöpymispaikaksi varakkaammille. Toki se, että osa lisäasunnoista jää kakkos- ja kolmosasunnoiksi ei poista sitä, että osa asunnoista voi vapauttaa muita asuntoja toiseen käyttöönkin.
Kyllä. Niin sanotut tyhjät asunnot ovat Helsngissä näitä. Mutta ne ovat ominaisuuksiltaan erilaisia kuin vakituiset asunnot. Niitä harvalla on Helsingissä kahta.
Toki ne ovat ominaisuuksiltaan erilaisia. Esimerkiksi ne ovat useammin yksiöitä tai kaksioita kuin isoja asuntoja. Lisäksi ne sijaitsevat usein liikenteellisesti hyvin saavutettavissa paikoissa. Se nähtäneen myöhemmin tilastoista, lisäsikö korona-aika kakkosasuntojen määrää, jonne etätöissä olevat ovat tarpeen mukaan siirtyneet esim. etätöihin, jos vakiasunnossa ei pysty niin hyvin keskittymään, eikä päätyöpaikalle saa mennä.
Entäpä jos:
1. Otetaan käyttöön vapaaehtoinen vuokrasääntely. Omistaja päättää kuuluuko asunto vuokrasääntelyn piiriin.
2. Nykymuotoinen asumistuki lakkautetaan ja tilalle tulee tuki, jota maksetaan vain vuokrasääntelyn piirissä oleviin asuntoihin, jotka täyttävät kuntonsa ja tasonsa puolesta tietyt minimivaatimukset, slummien muodostumisen estämiseksi. Toimeentulotukea täytyy myös ohjata tähän suuntaan.
3. Vuokrasäänneltyihin asuntoihin tulee tulo- ja varallisuusrajat ja niiden edelleenvuokraus kielletään.
4. Jos tulot nousevat yli rajan ja asunnossa on asunut riittävän kauan, saa asunnon lunastaa itselleen markkinahintaan niin, että maksetuista vuokrista osa katsotaan asunnon etumaksuksi. Alkuperäisellä omistajalla säilyy jatkossa asunnon etuosto-oikeus.
5. Kaupunki tai muu julkinen toimija joka verotusoikeutensa takia saa halpaa pitkäaikaista lainaa, alkaa aluerakentajaksi, joka tekee hyvällä kaavalla hyviä taloja hyville paikoille vähintään 10000 kappaletta vuodessa seuraavien 15 vuoden ajan tai kunnes jäljempänä mainittu kohtuuhintaisuus toteutuu.
6. Kaavamääräyksiä väljennetään reilusti, koska kaupunki toimisi omalla asuntotuotannollaan kirittäjänä. Tämä avaa aitoa kilpailua erilaisten konseptien kokeiluun.
7. Kaupunki ei myy omistamaansa maata missään olosuhteissa.
8. Tehdään taloudellinen malli, jolla etsitään millä uudisrakennuksen tuomalla asukastiheydellä toteutuu “kohtuuhintainen” asuminen. Esim. asumisen vaatima kassavirta max. 35% mediaaninettotuloista. Tämä asukastiheys asetetaan tavoitteeksi.
8. Kiinteistöveroon tehdään roima korotus, joka kohdistuu tavoitetiheyden alittaviin alueiseen ja rokottaisi erityisesti joutomaata.
9. Annetaan ihmisten ja yritysten hoitaa valinnoillaan loput.
Vuokrasääntelyä ja sosialismia on kokeiltu kymmeniä kertoja ja tulokset ovat kammottavia. Ei kiitos.
Myös minimipalkka on laimattu toimimattomaksi koska se nostaa työttömyyttä. Nykytutkimus kuitenkin kertoo toista.
Ekonomistikoulutus on ainakin itselleni opettanut sen, että vanhat totuudet saattavat ja usein ovat vanhentuneita.
Monet näistä vakiintuneista totuuksista perustuvat todella vanhoihin havaintoihin aivan toisesta maailmasta ja teoriat on usein rakennettu liian yksinkertaistetuille malleille. Me elämme maailmassa joka on jo olemassa, eikä parasta lopputulosta voida sen takia saavuttaa, joten pitää kiinnostua siitä, minkälaisia second best ratkaisuja voidaan saavuttaa.
Vuokrasääntelyn nostin keinovalikoimaan siksi, että kaupunki voisi laskea liikkeelle “kaupungistumisbondeja”, joiden vakuutena on vuokrasäännelty asuntokanta, joihin on mahdollista hakea asumistukea. Asumistuki ei näin valu vapaille markkinoille, ja kun julkista hyvätasoista rakentamista on tarpeeksi paljon, se pitää vapaiden markkinoiden vuokrat kurissa ja vaikuttaa myös asuntojen hintoihin, koska vuokrasääntely tekee tulevaisuuden vuokratuotto-odotukset paljon ennustettavammiksi.
Jos vuokra-asuminen tulee tämän seurauksena suositummaksi, on se pelkästään hyvä asia, koska keskiluokka voi alkaa keräämään tuottavampaa ja vaikuttavampaa varallisuutta kuin pahviseinäisiä laatikoita pellolle rakennetusta sementtilaatikosta.
>Myös pienipalkkaisten palkkoja pitäisi
No niin varmaan, mutta yrittäkää nyt perkele muuttaa niitä välillisten verojen osuutta ja tasoja kanssa, vaikka valtion sikailua toki ovatkin. Se kun ei nimittäin sitä pienipalkkaista kaljanlaskijaa juurikaan housuunkusemaa enempää lämmitä, jos / kun se tuoppi maksaa sitten palkankorotusten jälkeen sen rapiat 15€ — ja kaikki paitsi täydet spedet (tai velkavarakkaat) pyyhkivätkin tämän seurauksena hanurinsa tuohon teidän hinkuamaanne “pöhinään”.
PS. Ja se “pöhinä” muuten on itsessään jo niin hölmö termi, että minäkin kirjoitan siitä vielä postauksen jos viitsin. No luultavasti en, joten lepari.
Pöhinä = amfetamiini. Stadin slangia.
Juurikin, ja juuri siksi niin vastenmielinen ilmaus.
Mitäs jos kokeiltaisiin ihan niin yksinkertaista keinoa kuin, että annettaisiin rakennuttajien rakennuttaa ihan niin monta asuntoa kuin tuntuu?
On aika härskiä, että kaupunginviskaalit ja paikallipoliitikot esiintyvät mukamas asumisen hinnasta huolestuneena kehitellen mitä ihmeellisimpiä himmeleitä mukamas tilanteen korjaamiseksi, kun samalla rajoitetaan asuntotuotantoa reilusti alle markkinoiden tarpeiden. Edes omien alhaisten tavoitteiden jatkuvasta alittamisesta syntynyttä vajetta ei missään nimessä haluta kiriä kiinni.
Jos Helsinki olisi saavuttanut asuntotavoitteensa vuodesta 2000 lähtien, kaupungissa olisi 18 000 asuntoa enemmän – Miksi tavoitteesta on jääty?
Onko kaupungilla tässä varaa paljoa syytellä vuoranantajia ylivoitoista, jos niukkuuden ylläpitäjä on kaupunki itse ja “riistäjäkojamot” sun muut rakentaisivat mielellään tuhansia asuntoja lisää vuosittain.
(Joo, infran ja palveluiden rakentaminen maksaa, mutta eiköhän itäinen satamakaupunki ole ainakin tähän asti pystynyt rahastamaan tonteistaan huomattavasti enemmän kuin uusista asukkaista koituisi kuluja…)
> Minä esitänkin, että lakeja pitäisi
> muuttaa.
Optimaalinen tulos tietenkin saavutetaan kumoamalla [huoneenvuokra]laki. Pitää ymmärtää, että lain kumoaminen ei tarkoita, että tilalle tulisi laittomuus vaan tilalle astuu silloin oikeus ja kohtuus.
Muutenkin, meneillään on kehitys, jossa keskushallinto hajoaa ja tilalle astuu kunta- ja jopa lähiökohtainen laki. Kysymys on enää vain siitä halutaanko tuo muutos ottaa vastaan hallitusti vaiko “pakon edessä”; sallitaanko aito kunnallinen monikulttuurisuus vaiko yksi koko sopii kaikille ‑malli.
Ehdotan, että laki kumotaan siten, että siirretään laki sellaisenaan kunnalliseen [huoneenvuokra]sääntöön. Kukin kunta saa sitten vapaasti päättää paikallisesta tavasta miten [huoneenvuokra]asiat kunnan alueella hoidetaan.
Tämä mahdollistaa kuntien erikoistumisen juuri siihen, mikä niiden rooli parhaimmillaan voisi olla valtakunnan kokonaisuudessa. Yksi kunta kirjoittaa huoneenvuokrasäännön siten, että se tukee suurituloisten asumista, toinen pienituloisten. Kukin sopivaksi sille poliittiselle agendalle, mikä juuri omassa kunnassa parhaaksi nähdään.
Kunnallinen vuokrasääntö voisi olla mallina laajamittaiselle lakien siirtämiselle kunnallisen demokratian piiriin.
On hankala ymmärtää, miten tämä ehdotuksesi onnistuisi. Aikanaan kunnilla oli oikeus antaa kunnallisia järjestyssäännöt, joissa ratkottiin paljon vähäisempiä asioita paikallisten tarpeiden mukaan: Onko luvallista virtsata porttikongiin? Saako kadulla laulaa? Onko lupa juopotella puistossa ja jos on, montako pulloa saa juoda?
Jo vanhan perustuslain aikana todettiin, että paikalliset erot olivat perustuslain vastaisia, koska kansalaiset olivat eri asemassa. Se, että erilaiset järjestyssäännöt heijastuvat eri kaupunkien kansanvaltaisten elinten erilaisia näkemyksiä soveliasta käytöksestä, oli toissijaista. Itse asiassa tämä oli nimenomaan ongelma.
Ei siis voi olla mahdollista, että kunnallisella tasolla alettaisiin sääntelemään varallisuusoikeudellisia oikeussuhteita. Tämä merkitsisi siirtymistä liittovaltiomalliin.
Osmo:
“Jos meillä olisi laaja yhteiskunnan omistama vuokra-asuntokanta, ei olisi myöskään talokohtaista segregaatiota, vaan eri tuloluokkiin kuuluvat asuisivat toistensa naapureina samoissa rapuissa”
Mielestäni tuossa oletat virheellisesti joko, että varakkaiden segregaatiohalukkuus yhtäkkiä poistuisi tai että varakkaat eivät keksisi mitään keinoja segregoitua laajemman yhteiskunnan omistaman vuokra-asuntokannan oloissa.
Vaihtoehtoinen hypoteesi on, että kaupungin omistaessa hajautetusti asuntoja ympäri Helsingin kerrostaloalueita, varakkaat etsiytyisivät yhä voimakkaammin omakotitaloihin tai pieniin rivitalo ‑yhtiöihin ja näiden asumismuotojen hinnat nousisivat samalla kun etenkin aikaisemmin kohtalaisen arvostettujen kerrostaloalueiden vetovoima ja hinnat laskisivat.
Vai meinaatko etteivät naapurit vaikuta mitenkään varakkaiden asumispreferensseihin? Tai miten vaikuttaa tilanne, jossa kaupungilla on suuri painoarvo taloyhtiön hallituksessa ja potentiaaliset varakkaat ostajat suhtautuvat epäilevästi siihen, onko kaupungin hyötyfunktio (yhtiön päätöksenteossa) yhteneväinen yksityisten omistajien kanssa?
Jos riistävä luokka ei ymmärrä itse olla vapaaehtoisesti mukana segregaation vastaisen taistelun etulinjassa, niin Staran puskutraktorit tulevat ja lanaavat omakotitalot ja pienet rivitaloyhtiöt maatasalle. Tilalle rakennetaan Hekan vuorkakolhooseja, joista alueen entiset rikkuriasukkaat voivat ehkä armosta saada kaupungin asutuskansankomissaariaatin osoittaman maatasoasunnon ilman omaa pihaa. Mielellään vielä roska- ja tupakkakatosten vierestä.
Onhan sen nyt kumma jos ihmiset eivät ymmärrä yhteistä hyvää ihan vapaasta tahdosta.
Suomi on ja pysyy demokratina, jossa perustuslaki suojaa mm. yksityistä omistusoikeutta. Kommunismia ja sosialismia kannattanee vain 10% äänestäjistä. Erilaiset kommunismi-/sosialismikokeilut ovat johtaneet nälkään ja kurjuuteen.
Aihetta sivuten:
Valtio maksaa jo 33 prosenttia Suomen vuokrista – ”Kärjistäen voisi sanoa, että tulta yritetään sammuttaa bensalla”
Vaikka absoluuttisen summan suuruus olikin tiedossa, niin enpä minä ainakaan tajunnut, että tukien osuus kattaa jo noin suuren osuuden markkinoista. Järkyttävää. Jotain vissiin pitäis tehä, mutta tuskinpa Suomessa onnistuu ennen kuin ollaan konkurssivaltiona IMF:n holhouksessa.
Korjataas vielä raflaavaa otsikkoa todenmukaisemmalla nimityksellä: “Veronmaksajat ja kansainväliset lainoittajamme maksavat jo 33 prosenttia Suomen vuokrista” Jos ja kun tuo on totta ja trendi on vaan kasvamaan päin, niin eihän tässä ole mitään muuta mahdollisuutta kuin päätyä jonkinlaiseen holhoukseen ja sen jälkeen kyyti vasta onkin kylmää.
Aivan samaa mieltä.
Ehdotankin että nämä 2,5 miljardia euroa pitää ohjata suoraan asuntojen rakentamiseen, näin saadaan hintatasoa alemmas! Luuleeko joku että tälle löytyy kannatusta, nämä 2,5 miljardia kun menevät varmaan 90–95 % suomalaisille toimijoille, ottajia rahoille kyllä löytyy. Kyseessä taitaa olla enemmänkin vain siitä että halutaan lopettaa tulonsiirrot alemmille tuloryhmille, muttei ylemmille. Lisääntynyt asuntotuotanto on suoranainen riski asuntosijoittajille.
Jos asumiskustannukset ovat suuret, niin ainoa vaihtoehto on lisätuotanto, tosin Suomessa on keksitty että kalliit asumiskustannukset johtuvat pienituloisten pienistä tuloista.
Kumma juttu, että nykyisen asumistuki-ARA-HITAS-jne. ‑sekasotkun vankimmat tukijat löytyvät vasemmistolaista poliitikoista — varsinkin vasemmistoliitolle (kuten ARA-asuja Arhinmäelle) asuntosijoittajille valuva verovarakymi tuntuu olevan pyhä lehmä. Kaikki arvostelu ja ehdotukset järjestelmän purkamiseksi tuntuvat tulevan lähinnä “oikeiston” (jota siis Suomessa ei ole) taholta.
Kumpikohan puoli tässä oikein on kansan asialla?
Minä en sanallakaan puhunut vasemmistosta tai oikeistosta, sinä se tässä koitat luoda lisää vastakkainasettelua jo olemassa olevan päälle. Oman näkemykseni mukaan tuo mainitsemani ’90–95 % suomalaiset toimijat’ pitää sisällä myös paljon demareita. Tässä on pikemminkin kyse sukupolvien välisestä tasa-arvosta, vanhemmat ovat eläneet leveäksi kuin siat pellossa ja nyt kaikki (oikeasti KAIKKI) heitetään nuorempien maksettavaksi.
Tässä näkyy se, että omistusasumisen tuki (=asumistulon verottomuus) ja matalat korkokannat ovat ohjanneet kaikki vähänkään parempituloiset omistusasujiksi, jonka seurauksena vuokralla asuvat vain kaikkein huono-osaisimmat joiden elämistä on ihan oikein ja kohtuullista tukea.
Toki noin suuri osa tukia vuokrasummasta tarkoittaa aika isoa vaikutusta yleiseen vuokratasoon, joka johtaa asuntosijoittajien kohtuuttomiin tuottoihin ja asuntojen hintojen kuplaantumiseen, ja entistä suurempaan polarisoitumiseen asunnonomistajien rälssin ja vuokralla asuvan proletariaatin välillä.
Onneksi ratkaisu on helppo: kiinteistöveroa rajusti ylöspäin ja vuokratuotto verottomaksi. Näin voidaan ottaa vuokraisänniltä ansioton tuotto pois, ja samalla myös omistusasumisen matalampi verokohtelu saadaan korjattua. Lisäbonuksena työnteon ja riskisijoittamisen kannustimet paranevat aivan oleellisesti, kun omasta asunnosta ei enää saakaan ylivoimaisesti parasta pääomatuottoa, ja tuloverotusta voidaan keventää.
> omistusasumisen tuki (=asumistulon
> verottomuus) ja matalat korkokannat
> ovat ohjanneet kaikki vähänkään
> parempituloiset omistusasujiksi
Veroetuuksien lisäksi vielä sosiaaliturvan omat säännökset suosivat omistusasujaa: sosiaaliturvaan eivät vaikuta sellaiset säästöt, jotka on sijoitettu omaan asuntoon. No, eihän tämä mikään ongelma ole. Sehän on vain hyvä, että sosiaaliturvan saajat ovat säästäväisiä eikä heidän säästöihinsä puututa tai niitä vähennetä sosiaaliturvasta.
Itse näkisin, että sen, mikä on sallittua omistusasujalle, pitää olla sallittua myös vuokra-asujalle. Tällä tarkoitan, että myös oman asunnon hankintaan (verovapaan etuuden saamiseen) tähtäävää toimintaa pitää kohdella samalla tavalla kuin tuon samaisen etuuden ylläpitämiseen tähtäävää toimintaa.
Vuokralla asuvan henkilön pitää olla samalla viivalla asuntoaan koskevissa asioissa kuin ulkopuolisen sijoittajan.
– Käytännön tasolla kyse on siitä, että asunnon hankintaa suunnittelevan vuokra-asujan pitää laskea nykyisen sosiaaliturvan määrä tappioksi omissa tuloissaan, kun taas
– saman asunnon hankintaa suunnitteleva sijoittaja laskee vuokralaisen sosiaaliturvan itselleen tulon lisäykseksi.
Edessä olevan talouskatastrofin oloissa, kun asuntojen hinta romahtaa murto-osaan nykyisestä, on erityisen tärkeää, että vuokralla asuvan “saavutettu etu” eli asumistuen ja sosiaaliturvan yhteissumma, säilyy vaikka hän ostaisi asuntonsa omaksi (pilkkahinnalla);
– ettei tukea pienennetä sen vuoksi, että välissä ei ole enää sijoittajaa, jonka pääomatuloa pitäisi tukea. Tämä on tärkeää siksi,
– että suomalaisten asuttama asuntokanta säilyy suomalaisessa omistuksessa,
– että asuntovarallisuus ei siirry ulkomaisten megasijoittajien käsiin käytännössä ilmaiseksi.
Tarkoitan siis sitä, että tulossa olevan asuntojen omistusrakenteen äkillisen muutoksen seurauksen pitää olla suomalaisen pienomistamisen lisääntyminen. Ei väheneminen.
– Asuntojen pienomistamisen salliminen (sosiaaliturvassa) ei suuressa mittakaavassa lopultakaan maksa mitään: Se mikä sosiaaliturvassa menetetään, moninkertaisesti säästetään globaalien asunto-omistajien keskuspankkirahoituksessa.
Itse asiassa yksityisen sektorin erikoisasiantuntijatöissä näytetään Helsingissä maksavan huomattavasti pienempiä yliopistopaikkakuntia suurempia palkkoja. Näillä pienemmillä paikkakunnilla kun on pienuuden vuoksi epälikvidi työmarkkina ja monella valmistuneella pallo jalassa kun puoliso on jo töissä. Aika moni hankkiutuu väitöskirjatutkijaksi jo saadakseen jonkun palkkatyön. Väittelyn jälkeen onkin sitten kova kisa harvoista paikkakunnalla olevista post-doc ‑paikoista.
Tuli katsottua tarkemmin erään pienemmässä yliopistokaupungissa pääosin akateemisella työvoimalla erikoisasiantuntijatyötä tekevän firman keskipalkkoja. Pienet olivat. Itse olin työnhaussa viime vuonna ja Pääkaupunkiseudulla tarjotut palkat tehtävään suhteutettuna olivat aivan riittävän paljon paremmat kuin keskikokoisissa yliopistokaupungeissa, alempi verotaso (+) ja asumisen hinta (-) huomioonottaenkin.
Julkisella sektorilla harrastettaneen enemmän taulukkopalkkoja akateemisista koulutustakin vaativissa tehtävissä, jolloin maakuntakaupungilla on sitten hintaetu.
Pienemmän paikkakunnan työnantajalle onkin etulyöntiasema, kun paikallinen asiantuntija etsii töitä. Sen sijaan kun asiantuntijaa ei omalta seutukunnalta löydykään, joudutaan houkuttelemaan palkalla ja tilanne onkin ihan toinen. Silloin työnantaja joutuu kärsimään korkeasta kunnallisveroprosentista, hakijalla lienee riittävästi älyä verrata nettopalkkaa eikä bruttopalkkaa.
Houkuteltu työntekijä tulee siten varsin kalliiksi, mistä nousee paikallisesti helposti meteliä, kuten Ruokolahden kunnanvaltuustossa. Tämä siis julkisuuteen tulevien palkkojen kohdalla (yleensä julkisella työnantajalla).
Luovuttajan blogaus. Hallintomuoto-osuuksista keskusteleminen ei ole turhaa. Suuri osa ARA ja Hitas ‑asunnoista syrjäyttää Helsingissä vapaarahoitteista tuotantoa. Hyvillä sijainneilla syrjäyttäminen on 100 prosenttista. Kun Kalasatamaan korvamerkataan tontti tuetulle tuotannolle, se tarkoittaa käytännössä, että vapaarahoitteista rakennetaan yhden tontin verran vähemmän mitä voitaisiin.
Asuntopolitiikassa pitäisi pyrkiä maksimoimaan hyvinvointia. Tämä tapahtuu yksinkertaisimmillaan niin, että annetaan kaikki ne tontit vapaarahoitteiseen tuotantoon, joista huudetaan yli ennalta määritellyn hinnan. Tuettu tuotanto rakennetaan niille tonteille, jotka eivät vapaarahoitteiseen kelpaa. Segretaatiota ehkäistää positiivisella diskriminoinnilla, käytännössä rahoittamalla niiden asuinalueiden kouluja ja harrastusmahdollisuuksia, joihin vapaarahoitteisia taloja ei synny.
Arpajaistoiminnan sijaan kunnan pitäisi yrittää tuottaa hyvinvointia mahdollisimman laajalti. Se onnistuu, kun yhdellä toimella on yksi tavoite. Tontinmyynnissä pitää maksimoida tuloja, eikä sotkea siihen muita tavoitteita. Muut tavoitteet, kuten segretaation ehkäisy, pitää hoitaa omilla toimillaan, ja syrjäytymisvaarassa olevien alueiden suora rahoitus on paljon tehokkaampaa segretaaion ehkäisyä kuin jakaa arpajaisvoittoja keskituloisille hyvillä alueilla.
Minkähänlaista varmuutta meillä ontlastojen ja tutkimusten perusteella siitä, että lisää rakentaminen ihan oikeasti laskee asumisen hintaa, joka Hkissä on kovasti isompi kuin muualla Suomessa?
Kun katsoo tilastoja, niin tämän vuosituhannen ekana vuosikymmenenä rakennettiin toudella vähän, mutta päinvastoin mitä mutu sanoo, niin hinnat nousivat vähän. Kun taas viimeisen vuosikymmenen on rakennettu paljon, niin hinnat ovat nousseet paljon enemmän.
Oisko ehkä sittenkin niin, että joku/jotkut muu/t asiat vaikuttaa asumisen hintaan enemmän kuin pelkkä rakennusmäärä?