Valtion kehitysyhtiö Vake ryhtyy rahoittamaan ilmastoinvestointeja hallituksen ilmastotavoitteen saavuttamiseksi. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Reijo Karhinen ja toimitusjohtaja Paula Laine perustelivat HS:n mielipidesivulla perjantaina, mihin tätä uutta välinettä tarvitaan. Se oli vastaus työelämänprofessori Pentti Pikkaraisen ihmettelyyn (HS 10.2) mihin tätä tarvitaan, kun suoranainen subventio pitäisi antaa valtion budjetista ja lainamääräiseen rahoitukseen on tarjolla Finnveraa, Pohjoismaista Investointipankkia ja Euroopan investointipankkia ja kun esteenä tähänkään asti ei ole ollut rahoitus vaan järkevät hankkeet joita rahoittaa.
Karhinen ja Laine vastasivat, että on runsaasti ilmaston kannalta hyviä hankkeita, jotka eivät vain ole taloudellisesti kannattavia. Näiden rahoittamiseen tarvitaan markkinapuutteen vuoksi ilmastorahastoa. Kyse on siis taloudellisesti kannattamattomien hankkeiden subventoimisesta, joka tehdään budjetin ulkopuolelta, jotta budjettia ei paisutettaisi.
On tietysti hyvä, että ilmastotekoihin on tarjolla rahoitusta, mutta jokin tässä tökkii.
Jos ilmaston kannalta järkevät hankkeet eivät ole kannattavia, ongelma on talouden pelisäännöissä ja puutteellisessa hintaohjauksessa. Markkinapuutte on tässä tapauksessa ulkoisten kustannusten ilmaisuus ja tämä markkinapuute pitää poistaa. Sen sijaan, että subventoimme hyviä hankkeita, meidän pitäisi verottaa ympäristöä vahingoittavaa toimintaa. Silloin ei tarvittaisi mitään valtiollista elintä päättämään, mitkä teknologiat ovat parhaita torjumaan ongelmaa, vaan markkinat löytäisivät ne. Ilmastonäkökohta pitäisi saada mukaan yritysten kaikkiin päätöksiin, ei vain niihin, joihin saa valtion tukea. Siksi pitäisi keskittyä markkinapuutteiden poistamiseen.
Siinä on tietysti se ikävä puoli, että tällainen voi harmittaa niitä, joiden ilmastoa vahingoittava toiminta tulee kalliimmaksi. Siitä tämä taitaa kiikastaa. Valtion rahaa on kivaa jakaa niin kauan kuin sitä on, mutta ei se valtion kirstu rajaton ole. Kassan kartuttaminen taas on ikävää, vaikka hiiliverot olisivatkin subventiota parempi ohjauskeino.
Jos valtion rahoitus näin tunkeutuu teollisuusyritysten sisälle subventoiduilla lainoilla (tai osakeomistuksella?) saamme aikaan melkoisen kannustinsekamelskan, joka voi pahimmillaan osoittautua suureksi virheeksi.
Subvention lupaamisen suurin riski on, että se pysäyttää myös kannattavien hankkeiden toteutumisen markkinaehtoisesti. Miksi tehdä omilla rahoilla mitään, kun voi vähän odottamalla saada valtiolta tukea?
Minulla on tästä kokemusta. Poistin aikanaan peruspalveluministerinä valtion investointiavustukset sote-kiinteistöihin ja siirsin rahat toiminta-avustuksiin. Se tuotti investointiaallon, koska järkevät hankkeet kannatti käynnistää heti sen sijaan, että olisi jäänyt odottamaan valtion tukia, joita ei kaikille kuitenkaan riittänyt. Silloin ainakin valtion tuki investointeihin vähensi investointeja, ei lisännyt niitä.
Yllä oleva koskee suoranaisia investointiavustuksia. Tuki teknologian kehittämiseen on eri asia, koska tieto uuden teknologian toimivuudesta tai toimimattomuudesta hyödyttää muitakin toimijoita.
Tukiviidakon lisäämisen sijaan minä nostaisin päästöoikeuksien hintaa kunnolla vähentämällä niiden määrää. Se ei tietysti ole yksin Suomen päätettävissä.
Voi olla, että olen väärässä. Paras on hyvän vihollinen. Toivottavasti olen väärässä.
[Lisätty 12.2. virke ulkoisen kustannustebn ilmaisuudesta]
Hesarin yleisöpalstakirjoituksen perusteella ei ilmastorahoituksen konseptista saanut kovin yksiselitteistä kuvaa.
Yksityiset finanssimarkkinat edellyttävät yleensä omaa pääomaa/vakuutta esim. 25–30%.
Mikäli ilmastorahaston tarkoituksena on toimia tämän rahoitusosuuden instrumenttina, niin silloin se kuulostaa ihan järkevältä. Näin hankerahoituksen ehtona on siis tuon markkinarahoituksen (esim. 75%) saaminen (tähän meillä on myös valmiit rakenteet kuten Business Finland).
Tätä ei ilmeisesti tarkoiteta?
Mikäli ilmastorahoituksen tarkoituksena on oikeasti rahoittaa 100% hankkeita, joihin ei löydy yksityisiltä finanssimarkkinoilta osarahoitusta, ollaan ottamassa sellaista etukenoa ja riskiä jota on kyllä hyvin vaikeaa perustella. Haluaisin kovin mielelläni nähdä sen vaikuttavuusarvioinnin, joka osoittaa tämän kustannustehoikkaimmaksi malliksi uusien innovaatioiden luomiseen tai esim. hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen.
Onko kenelläkään esimerkkiä, jossa pelkät subventiot ilman relaatiota markkinaehtoisuuteen olisivat osoittautuneet tehokkaiksi ja johtaneet tuettua markkinaehtoista lähestymistapaa toimivimmaksi?
Kuten Osmo hyvin kirjoittaa “Jos ilmaston kannalta järkevät hankkeet eivät ole kannattavia, ongelma on talouden pelisäännöissä ja puutteellisessa hintaohjauksessa. Markkinapuutteet pitäisi poistaa. Sen sijaan, että subventoimme hyviä hankkeita, meidän pitäisi verottaa ympäristöä vahingoittavaa toimintaa.”
Pitää siis a) muuttaa markkinoiden pelisääntöjä ja tarvittaessa b) vauhdittaa tätä siirtymää esim. ilmastorahoituksen avulla (tavalla, jossa pääosa rahoituksesta tulee markkinoilta).
Kaikkein helpointa, nopeinta ja kustannustehokkainta olisi aloittaa turpeen alasajosta 🙂
Suomessa turvetalous on hiilinielu: vuosittain turvetta käytetään noin 25 miljoonaa kuutiometriä, kun sitä syntyy noin 40 miljoonaa kuutiota. Ulkomaisilla fossiilisilla tuotettu energia kannattaa korvata kotimaisella energiaturpeella (toki vesistöistä huolta pitäen). Sitten kun korvattavaa ei enää ole, voidaan harkita energiaturpeen käytön vähentämistä, varsinkin jos soiden nieluja tarvitaan Suomen hiilineutraaliuden saavuttamiseen tai jos nieluista aletaan päästökaupan piirissä maksamaan suomalaisille riittäviä rahallisia korvauksia.
Todellisuus ja ‘todellisuus’ ovat hiilinielujen kanssa ristiriidassa keskenään. Kaikille lienee selvää, että biomassan polttaminen energiaksi on ympäristöystävällisempää kuin maan alta kaivetun öljyn ja hiilen? Tämä lähinnä sen vuoksi että biomassassa on mukana hiiltä joka on päästetty ilmakehään viimeisen 30–50-100 vuoden aikana, toisin kuin öljyllä tai hiilellä eli fossiilisilla polttoaineilla.
Varsinainen todellinen hiilinielu syntyy sitten vaikka puun kasvattamisesta täyteen mittaan ja lopulta ennen luonnollista kuolemaa ja lahoamista pitkäkestoisten hyötytuotteiden valmistamista tästä puusta. Nykyinen julkisuudessa käytävä hiilinielukeskustelu on kuitenkin vain karkea yleistys: puuston kasvu — (miinus) hakkuut, mistä lopputuloksena syntyy joko hiilinielu tai hiilen vapautuminen. Nykyiset EU:n tulkinnat asiaan liittyen eivät nimittäin erottele hiilinielua puun käyttökohteen mukaan, yksinkertaisesti kaikki hakkuu vain pienentää hiilinielua. Ja sitten tulee raippaa jos emme kasvata hiilinielua lahottamalla metsiä pystyyn. Tämä on se todellisuuden ja ‘todellisuuden’ ero, eli kaikki hiilinielut eivät ole hiilinieluja koska meidän byrokraatit ja poliitikot ovat näin sopineet. Tämäkin asia on sitten viety EU:n kautta ylikansalliseksi ja siellä kovasti ajetaan tulkintoja jotka ovat Suomelle epäedullisia. Suomen ja Ruotsin kaltaiset puurikkaat ja väestököyhät maat kun pystyisivät saavuttamaan reaalisen laskennallisen hiilineutraalisuuden aivan liian helposti verrattuna suuriin EU-maihin jos kestävä puurakentaminen laskettaisiin hiilinieluksi.
Eiköhän tässä käy taas niin, että merkittävä osa rahoista valuu hyvin verkostoituneille supliikkimiehille, jotka osaavat myydä kuun taivaalta poliitikoille ja (poliittisesti valituille) virkamiehille. Rahaa palaa, laitoksia nousee ja puolueiden kellokkaat pääsevät pönöttämään avajaisiin ja “maailman pelastaviin” kissanristijäisseminaareihin.
Muutaman vuoden kuluttua käsissä konkurssipesiä, ruostuvia peltihalleja ja ongelmajätekasoja. Rahojen jaosta vastuussa olleet ovat jo uusissa hommissa ja rahoista hyötyneet koijarit rahastamassa seuraavaa julkean sektorin lypsylehmää.
Juuri näin! Miten voidaan antaa tällaisen toiminnan tapahtua? Toivottavasti tähän saadaan järki mukaan.
“meidän pitäisi verottaa ympäristöä vahingoittavaa toimintaa. Silloin ei tarvittaisi mitään valtiollista elintä päättämään, mitkä teknologiat ovat parhaita torjumaan ongelmaa, vaan markkinat löytäisivät ne.”
Ei se noin mene. Tuo ei palvele julkean sektorin valtapyrkimyksiä. Kuten tässä ketjussa jo moni muukin on todennut, kyse on (ilmaston lisäksi) rahasta ja vallasta. Elinkeinoelämän asioista päättäminen on haluttua hommaa. Julkea sektori ottaa päätäntävaltaa ja rahavirtoja hallinnoitavakseen juuri niinpaljon kuin sille suinkin annetaan ja sitten se vaatii lisää. Me äänestäjät olemme antaneet julkean sektorin ottaa meistä niskalenkin ja tätä kehitystä on aina vaan vaikeampi pysäyttää. Hayek (“road to serfdom”, …) ja von Mises (“A Critique of Interventionism”, …) ovat tämän tapahtumien kulun dokumentoineet jo kauan sitten.
Kunnon kivihiiliverot, nìin että stadin kaukolämmön hintakin vähintään kolminkertaistuu. Niin alkaa stadin vihreillekkin ydinvoima kelpaamaan.
Tässä tulee Veikkaus mieleen. Sen sijaan että suoraan valtion budjetista laitettaisiin rahoja jonnekkin poliittisella päätöksellä, luodaan ihmeellinen himmeli mistä poliitikot ja lobbarit voivat lypsää rahaa pimeissä huoneissa. Sipilä teki sen aikaisemmin Vakella.
Tällainen korruptio ei ainakaan laske persujen kannatusta.
Samaa mieltä tässä Osmon kanssa.
Vake etsii raivokkaasti olemassaolon tarkoitustaan, eikä ketään varmaan yllätä että Sitran ex-strategiajohtajan johdolla päädytään vihertukiaissubventioiden rahoittajiksi. Rahoittajalla kun on valtaa, ja se taas heijastuu sekä valtana että rahana sen hallintoon osallistuviin poliitikkoihin. Tämä selittää sen, miksi se Vaken lakkauttamista ajanut viimesyksyinen selvitys vaiettiin Suomenennätysajassa kuoliaaksi.
Minusta Vaken strategian pohjana olevien sidosryhmähaastatteluiden muistiinpanot pitäisi tehdä julkisiksi.
Erittäin aiheellista pohdintaa. Suomi ja Eurooppa ovat jo täynnä erilaisia rahoituslähteitä, myös yksityisen sektorin ulkopuolella: Euroopan investointirahasto, Business Finland ja Teollisuussijoitus vain pari mainitakseni. Myös ilmastorahaston konkretia puuttuu täysin: mitkä ovat ensimmäiset konkreettiset hankkeet, joita rahasto on/ olisi rahoittamassa?
Hankkeet yleensä valitaan hanke-esitysten perusteella.
Neste, viime vuosien kurssiraketti, on kuitenkin hankkinut voittonsa pääosin fossiilista öljyä jalostamalla. Se on myös Helenin kanssa Suomen toiseksi suurin CO2-päästöjen aiheuttaja. Kummakin päästöt yli 3 milj CO2 tonnia, yhteensä yli 10% Suomen päästöistä. Suurin on SSAB, yli 4 milj CO2 tonnia. On mielestäni oikein, että pääosin fossilla tuotteilla rikastuneen Neste-nimisen yhtiön tuottoja käytetään ilmastonmuutoksen torjuntaan.
Sama koskee Norjaa, joka on rikastunut pääosin fossiilista öljyä myymällä ja jaostamalla. Norjan öljyrahaston rahat, taso 1000 miljardia euroa, tulisi käyttää täysimittaisesti ilmasonmuutoksen torjuntaa.
Kustannustehokkain keino ilmastorahaston käyttöön lienee EU:n päästöoikeuksien osto ja mitätöinti koko rahalla? Tällöin käytettävällä rahalla saataisiin suurimmat päästövähennykset koko Euroopan yli tarkasteltuna.
Tämä on toki poliittisesti mahdotonta. Lisäksi hiilidioksipäästöinen teollisuus siirtyisi EU:n ulkopuolelle, jossa päästökauppa ei rasita tulosta.
Ehdoiksi voisi ottaa, että rahasto sijoitukset ovat osakkeissa ja korkeintaan tietty osuus yritykseen sijoitettavista varoista voisi tulla rahastolta, eli jonkun yksityisenkin tahon pitää luottaa yritykseen tarpeeksi laittaakseen siihen rahaa. Lisäksi, kun lasketaan rahaston sijoituksellaan saamaa osuutta, pitää sen olla tarpeeksi hyvä, ettei esim lasketa firmalle kohtuuttoman suurta liikearvoa.
Tämä varmaan ainakin pienentäisi rahaston ongelmia.
Koko lailla samaa mieltä Osmon kanssa. Jos kuvitellaan, että pelkästään rahalla saadaan jotain aikaan, liiketoiminta olisi helppoa. Sen kuin lainaisi kaikki maailman rahat ja ostaisi tai rakentaisi kaiken kannattavan toiminnan. Sen sijaan harkitut haittaverot ohjaavat automaattisesti taloutta.
Kuitenkin korkeakoulutasoiseen tutkimukseen sekä tekniikoiden vaatimaan ammatilliseen koulutukseen panostaminen on yleisesti ottaen viisasta. Tutkimus ei saisi olla liian sitoutunutta vakiintuneisiin tahoihin, mikä on seurauksena, jos noudatetaan vaatimusta, että tutkimuksen on saatava ulkoista rahoitusta saadakseen julkista.
Meillä ei vielä edes 1990-luvulla panostettu kunnolla tuuli‑, aurinko- tai lämpöpumppuratkaisuihin, koska korkeakoulututkimus oli sitoutunut IVO-klusteriin, Nesteeseen ja fossiilisia polttoaineita ja ydinvoimaa hyödyntävään kattilaklusteriin. Julkinen tutkimus oli paljolti valtionyhtiöiden ja perinteisen teollisuuden tarjoamien projektien varassa.
Jos tahdotaan antaa vakuudetonta rahaa erityisprojekteihin, oikea paikka on tällöin sellainen yliopistollinen tutkimus, joka on viime kädessä vertaisarvioitua eikä palvele välittömiä yksityisiä intressejä.
Varma hiilipäästöjä vähentävä toimi olisi turvesektorin paketointi puuntuotantoon. Turvepelloille raivauskielto ja turpeen tuotannolle stoppi rahakorvausta vastaan. Äitimaan hoito kun ei ole aina niin isänmaallista kun tahtoisi ajatella.
Paul Krugman:
”
Economists did everyone a disservice by putting so much weight on carbon pricing. It turns out that a very large part of what we need to do is just stop burning coal. So it’s not like we need a whole lot of complicated incentives to induce people to move on many margins.
It is also true that R&D spending and pushing down the cost curve on alternative energy sources is a big deal. There were people who complained that the Green New Deal sort of sounds like a Christmas tree because you’re taking a whole bunch of different things and selling them all as part of saving the planet. But I think that’s a virtue, not a vice. If you can make it a Christmas tree where we’re going to be generating jobs through government spending and we’re going to be promoting all kinds of new industries and save the planet, that’s fine.
I would say that there’s a really strong case for not paying for it, as with anything that involves investment. Real interest rates are barely positive. So, we don’t have a fiscal constraint as long as we’re doing investment spending.
”
https://www.vox.com/podcasts/2019/12/26/21011830/paul-krugman-obam-climate-medicare-robots-single-payer-andrew-yang
Joseph Stiglitz:
”
The war on the climate emergency, if correctly waged, would actually be good for the economy – just as the second world war set the stage for America’s golden economic era , with the fastest rate of growth in its history amidst shared prosperity. The Green New Deal would stimulate demand, ensuring that all available resources were used; and the transition to the green economy would likely usher in a new boom. Trump’s focus on the industries of the past, like coal, is strangling the much more sensible move to wind and solar power. More jobs by far will be created in renewable energy than will be lost in coal.
”
”
Moreover, the creation of a national Green Bank would provide funding to the private sector for climate breakdown – to homeowners who want to make the high-return investments in insulation that enables them to wage their own battle against the climate crisis, or businesses that want to retrofit their plants and headquarters for the green economy.
”
https://www.theguardian.com/commentisfree/2019/jun/04/climate-change-world-war-iii-green-new-deal
Hei, kommentoin täälläkin, vaikka laitoin viestiä Osmo Soininvaaralle suoraankin.
Vaken ehdotuksessa ei esitetä, että julkisin varoin lähdettäisiin sijoittamaan miinusmerkkisiin kohteisiin vaan edellytyksenä jokaisessa sijoituksessa on plusmerkkinen tuotto. Kulumuotoista hanketoimintaa on ehdotuksessa pieni osuus. Ehdotetut investointikategoriat ovat julkiset alustat, PPP (eli public-private-partnership) kohteet, kaupallisten teolliseen mittakaavaan skaalavien investointien vauhdittaminen, sekä mahdollisesti jotkin rahastomuotoiset kohteet. EUn valtiontueksi ehdotuksesta olisi laskettavissa mahdollisesti esim toiminta kaupallisten investointien vauhdituksessa. Mitä tulee kaupallisten investointien vauhditukseen, kyseeseen tulisi rahoitus kokonaisuuksiin, joissa on mukana myös merkittävä osuus yksityistä rahaa. Keskeistä kaikenlaisessa innovaatiorahoituksessa on varmistua siitä, että valtion toimin saadaan aikaan sellaista, joka ei ilman valtiota tapahtuisi. Tämä on lähtökohtana toiminnan tarkemmassa suunnittelussa, joka on parhaillaan käynnissä.
Ilmastoystävällisiä investointeja suosivan regulaation aikaansaaminen on äärimmäisen tärkeää. Valitettavasti lainsäädännön muuttaminen kansainvälisesti, EUssa ja Suomessa on mittava urakka, jota ei varmastikaan saada valmiiksi vielä aivan lähivuosina. Siihen saakka Vaken strategiaehdotuksena on myös valtion toimin vauhdittaa digi- ja ilmastoinvestointeja.
Olisiko valtion sijoitus oman pääoman muotoinen? Eli, jos yhtiön arvo omistajille vaikka kymmenkertaistuu, saako myös valtio sijoitukselleen 900%:n tuoton?
Tyhmä kysymys, mutta eikös päästökaupan LULUCF-mekanismista seuraa, että Suomessa saa ilmaston kannalta hakata metsää mielin määrin — sehän on pois suomalaisen teollisuuden päästökiintiöstä ja tulos on ilmaston kannalta +/- 0. Toisaalta kaikki Suomessa suojeltu metsä kasvattaa Suomen päästösektorin kiintiötä, ja taas nettovaikutus 0. Älkää nyt Vihreät kaatako hallitusta* tämän nollan takia!
*) ks. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006414188.html
“Tyhmä kysymys, mutta eikös päästökaupan LULUCF-mekanismista seuraa, että Suomessa saa ilmaston kannalta hakata metsää mielin määrin — sehän on pois suomalaisen teollisuuden päästökiintiöstä ja tulos on ilmaston kannalta +/- 0. Toisaalta kaikki Suomessa suojeltu metsä kasvattaa Suomen päästösektorin kiintiötä, ja taas nettovaikutus 0.”
Teollisuutta ohjataan päästökiintiöillä ja maankäyttösektoria LULUCF-laskennalla, mutta ei kai näitä lasketa yhteen tuolla tavoin, paitsi Suomen omissa maakohtaisissa hiilineutraaliustavoitteissa? Ympäristön kannalta tietenkin saavutetaan paras tulos, jos kaikkia päästöjä vähennetään ja nieluja kasvatetaan. Sitä sen sijaan pidän aika mielenkiintoisena, että EU sosialisoi Suomelta hiilinieluja yhteiseksi hyväksi. Pitäisi olla kunkin maan oma asia kuinka se saavuttaa ilmastotavoitteensa.
Hyviä ilmastorahastosta rahoitettavia hankkeita olisivat esimerkiksi puutuhkan rakeistuslaitokset, jotta lämpölaitosten tuhka saadaan kierrätettyä ojitettuihin turvemaiden metsiin (joissa on kivennäisravinteista puutetta mutta ei typen puutetta) ja näin saadaan nopeasti paljon lisää hiilinielua. Toinen hyvä kohde olisivat karjanlannan biokaasutuslaitokset, jotka helpottaisivat lannan ravinteiden kierrätystä, vähentävät tarvetta pellonraivaukseen ja tuottavat vähäpäästöistä liikennepolttoainetta.
Eri sektoreiden päästöjä ja nieluja ei siis lasketa suoraan yhteen, kun katsotaan ovatko Suomen velvoitteet täyttyneet. Etsin lisäselvitystä asiasta, mutta en nyt tähän hätään löytänyt muuta kuin Kristiina Reginan esityksen maatalouden päästöistä. Siinä sanotaan näin: “Maaperän hiilidioksidipäästöt ovat osa LULUCF-sektoria, jossa päästöt eivät saa ylittää poistumia. Jos LULUCF-sektori on nettopäästölähde, taakanjakosektorin vaatimus kiristyy. Jos LULUCF-sektori (rajoitettu osa siitä) on nettonielu, osan siitä voi käyttää täyttämään taakanjakosektorin velvoitetta.” Toisin sanoen Suomen mahdollisuutta kompensoida muiden sektorien päästöjä metsien nieluilla on rajoitettu muutenkin kuin vain nk. metsien vertailutason verran. (http://www.ilmase.fi/site/wp-content/uploads/2019/08/Regina_Pellonpiennar‑8–2019.pdf)
Kiitos Anneli Jalkanen — mainiota kun tuot lisävaloa tähän aika epäselvään LULUCF-mekanismiin. Törmäsin tähän LULUCF-asiaan, kun kysyin Antero Vartian Compensate-säätiöltä miksei metsien suojelua tehdä Suomessa, sehän avaisi monen suomalaisen kukkaron helpommin. He vastasivat, että LULUCF-mekanismin kautta suomalainen teollisuus voisi sitten päästellä enemmän ja näin tavoite hiilinegatiivisuudesta ei toteudu. Toisin sanoen he joutuvat ostamaan hiilensidontaa päästökaupan ulkopuolisista roistovaltioista (tällä hetkellä Zimbabwe ja Kolumbia). Nyt sinä kuitenkin sanot, ettei asia ole noin yksinkertainen. Miten asia täsmälleen on, eli millainen laskukaava tässä on, jää auki. Joka tapauksessa olen päätymässä siihen, että suoraviivaisempaa olisi lopulta ostaa pois päästökiintiöitä markkinoilta.
Juju lienee siinä, että ehdotuksesi olisi puhdasta menoa kun taas ilmastorahaston sijoituksille varmaan toivotaan (kirjanpidollista) tuottoa.
Valtiolisen toimijan ei oikein ole ideaa ostaa pois päästöoikeuksia, kun voi olla laskematta niitä liikaa liikkeelle.
En oikeastaan tarkoittanut valtiota vaan itseäni, eli lähetänkö omat rahani Zimbabween ja Kolumbiaan, kuten nyt teen, vai ostanko pois päästöoikeuksia? Kas siinä pulma. Kumpi olisi suoremmin hyvän palkitsemista/pahan rankaisemista?
Kiitos kommenteista. Olen eri mieltä kuin Vartia: kannattaisi kehittää metsänieluja kotimaassa eikä roistovaltioissa. “Suomen kasvihuonekaasujen inventaarion mukaan vuosina 2007–2016 metsäkadosta on aiheutunut vuositasolla noin 3,6 milj. CO2 ekvivalenttitonnin (t CO2-ekv.) nettopäästö.” (mmm.fi/lulucf). Elikkäs Compensate-rahasto voisi etsiä metsitettäviä peltoja ja tukea vaikka soiden tuhkalannoitusta. Noista voidaan kyllä laskea todellinen hiilinielun lisäys.
Vartia puhuu varmaan hakkuiden rajoittamisesta kun käyttää sanaa suojelu, mutta minä ymmärrän suojelun niin että rauhoitetaan metsäalue kokonaan ja sillä on täysin eri tarkoitus eli monimuotoisuuden parantaminen. Metsien hakkaamisen rajoittaminen johtaa pitkällä aikavälillä ojasta allikkoon, eli kasvun (hiilinielun) alenemiseen ja metsien tuhoherkkyyden kasvuun: vrt. Kanadan, Keski-Euroopan ja Venäjän metsät eivät ole hiilinielu, vaan monilla alueilla päästö!
Tuossa mmm:n linkissä on lisätietoa metsäkompensaation rajoituksista. “Vertailutaso on laskennallinen taso, jota vastaan arvioidaan nielujen todellinen kehitys kaudella 2021–2025. Jos todellinen nielu velvoitekaudella on vertailutasoa suurempi, maat voivat saada siitä laskennallista hyötyä. Metsistä saatavaa nieluhyötyä rajoitetaan kuitenkin kattoluvulla, jonka enimmäismäärä on 3,5 prosenttia jäsenvaltion perusvuoden kokonaispäästöistä. Suomi voi siten hyödyntää vertailutasoa suurempaa metsänielua korkeintaan 2,5 Mt CO2 vuosittain.”
“Jos LULUCF-sektori on laskentasääntöjen soveltamisen jälkeen nielu, voidaan tietyistä metsityksestä, viljelysmaista ja ruohikkoalueista peräisin olevan nieluyksiköitä hyödyntää taakanjako-sektorin tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämän jouston määrää on rajattu, ja Suomen osalta taakanjako-sektorin tavoitteiden saavuttamiseksi voidaan käyttää nieluyksiköitä enintään 4,5 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia 2021–2030 välisenä aikana. Suomi sai neuvotteluissa hyvin metsäisenä maana 10 miljoonan hiilidioksiditonnin erityisjouston kaudelle 2021–2030.”
Vaikeapa näistä on saada selvää; laskentasäännöt ovat monimutkaiset. Asiaa sekoittaa vielä lisää se että meppi Sarvamaan mukaan LULUCF-asetus avataan vielä. Olisi hyvä jos sen saisi kannustamaan metsänielujen lisäämiseen.
Jos metsäasiat kiinnostavat, voi lukea lisäksi Ilmastopaneelin julkaisuja ja raportteja sekä Metsälehden pari oikein hyvää keskusteluketjua otsikoilla Metsien hiilinielu ja Ilmasto (metsalehti.fi > Keskustelut). Saa kommentoida!
“Siinä on tietysti se ikävä puoli, että tällainen voi harmittaa niitä, joiden ilmastoa vahingoittava toiminta tulee kalliimmaksi. Siitä tämä taitaa kiikastaa.”
Tuosta kommentista en ole ihan vakuuttunut että kyse olisi niinkään teollisuuden tms. vastustuksesta veroja kohtaan. Pikemminkin näyttäää päinvastaiselta: https://www.foodandwaterwatch.org/news/oil-industrys-carbon-tax-dream-climate-nightmare
Noin yleisimminkin vaikuttaisi että on tahoja jotka näkevät jotenkin pahana jos energia yhtiöt pääsevät hyötymään tästä tilanteesta.
> Sen sijaan, että subventoimme hyviä hankkeita, meidän pitäisi verottaa ympäristöä vahingoittavaa toimintaa.
Plussaa tästäkin kannanotosta.
> Tukiviidakon lisäämisen sijaan minä nostaisin päästöoikeuksien hintaa kunnolla vähentämällä niiden määrää. Se ei tietysti ole yksin Suomen päätettävissä.
Nykyinen päästöoikeusmalli on kovin rajallinen. Pitäisi vähentää kaikkea fossiilisten kulutusta, ja hiilivuotokin pitäisi tukkia fossiilitulleilla tai vastaavilla.
Jos EU ei taivu tähän, aina on tietenkin muitakin (täysin Suomen kontrollissa olevia) mahdollisuuksia. Vastuuta viivätymisistä ja huonosta politiikasta ei voi enää lykätä muille. Kyse on kai sen verran tärkeästä asiasta, että jatkuva mitääntekemättömyys ei käy. Päästöjä on yritetty vähentää jo noin neljännesvuosisata. Ja mitä on saatu aikaan? Ei juuri mitään — tai oikeastaan lähinnä lisää päästöjä. Ehkä voisi jo aloittaa päästöjen todellisen vähentämisen.
En ole seurannut aiempaa keskustelua, mutta tietääkseni näistä ympäristölle haitallisista tuista noin 80% on alempia verokantoja, ei mitään varsinaisia tukia. Tietysti sitten on joitakin melko järjettömiä tukia kuten Ruotsin laivojen runsaskätinen tukeminen ja yleensä viihteen tukeminen.
Mitään merkityksellistä eroa kenelläkään ei ole niiden vaihtoehtojen välillä, että yritys joko saa X € enemmän tukiaisia tai maksaa X € vähemmän veroja.
Toistaiseksi hallituksen ulostulo ilmastorahastolla näyttäytyy lähinnä yrityksenä nostaa hallituksen omaa profiilia. Valtion rahat kannattaisi käyttää ihan vaan perustutkimukseen. Yritykset sitten hoitakoon kasvihuoneilmiön torjuntaan liittyvät kaupalliset hankkeet.
Pienimmän haitan ja suurimman hyödyn mukainen ratkaisu osana oikeudenmukaista siirtymää, niin että luodaan hiilineutraaleja tai ‑negatiivisia tuotantoketjuja ja samalla tuodaan lisäarvoa lähes kaikkeen olemassaolevaan teollisuuteen.
Hamppu on yksi vanhimmista viljelykasveistamme ja kun siitä on tehty paperia, niin olemme voineet käyttää metsiämme järkevästi, parhaan hyödyn ja pienimmän haitan mukaisesti tekemällä hirsitaloja ja tuottamalla tervaa jota sitten on viety hampun ohella aina brittien laivateollisuuteen saakka..
Hehtaari kuituhamppua sitoo Suomessa keskimäärin 15 tonnia hiilidioksidia per hehtaari.
Eteläisemmissä maissa on mahdollista viljellä kaksi satoa vuodessa, jolloin sidotun hiilen määrä tuplaantuu. Hamppu kasvaa 60–120 vuorokaudessa neljämetriseksi, mikä tekee siitä tehokkaamman hiilensitojan kuin muut viljelykasvit ja metsät
Kuituhampun juuriston massa on noin 20 % maan- päällisestä massasta (Canadian Hemp Trade Alliance).
Hamppukuidusta valmistetaan tyypillisesti pitkäikäisiä tuotteita, kuten rakennuseristeitä ja biokomposiitteja. Lyhytikäisiäkin käyttötarkoituksia on, kuten paperin valmistus.
Prosessoinnissa syntyvä pöly käytetään yleensä maan- parannusaineena, kompostin tukiaineena tai energiana. Näistä yleisin ja Suomessa käytetty on maanparannuskäyttö.
Voimme kuitenkin esittää arvion keskimääräisestä hiilen pitkäaikaisesta sitoutumisesta maaperään ja tuotteisiin, mutta arvot voivat vaihdella tapauskohtaisesti paljonkin. Kun otetaan huomioon peltoon tippuvan lehtimassan sisältämän hiilen sitoutuminen maaperään, saadaan pitkäaikaisesti sitoutuvan hiilen osuudeksi 2/3. Hiilensidontaa voidaan edelleen lisätä käyttämällä päistärettä esimerkiksi maanparannukseen biohiilen tavoin.
Ratkaisevaa hiililaskelmissa on hampun eri osien sisältämän hiilen määrä, jolle annetaan erilaisia arvoja tutkimuksesta riippuen.
MIKSI KUITUHAMPPU ON TEHOKKAIN BIOENERGIAKASVI?
Bioetanolisaanto korreloi biomassan selluloosapitoi- suuden kanssa. Kuituhampun koostumus on etano- lituotannolle parempi kuin millään muulla kasvilla. Hamppukuitu sisältää 73–77 % selluloosaa, 7–9 % hemiselluloosaa ja 2–6 % ligniiniä. Hamppupäistäre puolestaan sisältää 48 % selluloosaa, 21–25 % hemi- selluloosaa ja 17–19 % ligniiniä. Selluloosapitoisuus on siten korkeampi kuin millään muulla energiakasvilla. (Challenges towards Revitalizing Hemp: A Multifaceted Crop: https://www.sciencedirect.com/science/article/ pii/S1360138517301772#fig0015)
Kuituhampun korsista saadaan noin 310 litraa etanolia per kuiva-ainetonni (https://www.sciencedirect.com/ science/article/pii/S0960852417313135), eli seitsemän tonnin keskisadolla 2170 litraa per hehtaari.
Oikealla esikäsittelymenetelmällä enemmän.
Lajikkeesta riippuen korsimassasta valmistetun bioetanolin lisäksi voidaan tuottaa hampunsiemenistä biodieseliä. Saanto on noin 1000 litraa hehtaarilta.
Standardoidulla transesterifikaatioprosessilla voidaan hampunsiemenöljy muuntaa 97 %:sti biodieseliksi, joka läpäisee kaikki kokeet ja saavuttaa kaikki standardit, mitä biodieseleille on asetettu. Sitä voidaan käyttää matalammalla lämpötilalla, kuin mitään muuta markkinoilla olevaa biodieseliä (Biofuels digest, 2010).
Bioetanolin ja biodieselin lisäksi kuituhampusta voidaan tuottaa tehokkaasti biometanolia. Kokeiden perusteella kuituhampusta voidaan tuottaa metanolia kymmenen kertaa enemmän verrattuna maissiin (Bioprocessing of hemp hurd (Cannabis sativa) for biofuel production: http://dro.deakin.edu.au/eserv/ DU:30072805/abraham-bioprocessingof-2014A.pdf).
Kun hamppubiomassa esikäsitellään sopivasti, on eta- nolin ja metaanin yhteistuotanto mahdollista ja saanto korkea: yhdeltä hehtaarilta etanolia saadaan 2600- 3000 litraa ja metaania 2900 kuutiota (171–180 G). (Basis of energy crop selection for biofuel production: Cellulose vs. lignin: https://www.tandfonline.com/doi/ abs/10.1080/15435075.2014.909359). Kuituhampun esikäsittelyyn soveltuu erityisesti höyryräjäytys, jolla syntyy helposti hajoavaa selluloosapitoista biomassaa (Pretreatment prospect of hemp by steam explosion for biofuel production: http://orbit.dtu.dk/files/6337240/Pretreatment%20 prospect.pdf)
Vertailun vuoksi yhdestä hehtaarista rypsiä saadaan 500‑1000 litraa biodieseliä vuodessa riippuen sato- määristä.
HIILENSIDONTA
Kuituhampun on todistettu sitovan hiiltä tehokkaam- min kuin mikään muu viljelykasvi tai metsätyyppi.
Jokainen tonni kuituhamppua on sitonut itseensä 0,45 tonnia hiiltä. 7 kuiva-ainetonnin keskisadolla hehtaari hamppua sitoo lähes 12 tonnia hiilidioksidia. (The Role of Industrial Hemp in Carbon Farming: http://www.aph. gov.au/DocumentStore.ashx?id=ae6e9b56-1d34-4ed3- 9851–2b3bf0b6eb4f)
Kenttäkokeissa on mitattu kuituhampun juurien yltävän jopa 200 cm syvyyteen. Massiivinen juuristo koostuu 41 %:sti hiilestä. Juuriston painoksi on mitattu 2,41- 3,21 tonnia per hehtaari, joten maaperään sitoutuu hiilidioksidia 3,7 — 4,9 tonnia riippumatta miten ja mihin maanpäällinen biomassa käytetään. (Characterisation of hemp (Cannabis sativa L.) roots under different growing conditions, Stefano Amaducci et al, 2008)
Kuituhampusta valmistettujen polttoaineiden koko tuotantoketju (net fuel chain) sitoo jopa 11 tonnia hiilidioksidia per hehtaari joka vuosi. Se on 140 % enemmän kuin rypsillä ja 540 % enemmän kuin sokeri- juurikkaalla (Hemp: A more sustainable annual energy crop for climate and energy policy: https://www.scien- cedirect.com/science/article/pii/S0301421513001523)
MIKSI TUOTANTO KANNATTAA JUURI SUOMESSA?
Hamppukuitu on maailman lujin luonnonkuitu. Hamppubiomassan esikäsittely biopolttoaineiden valmis- tamiseksi on tavallisesti hyvin energiaintensiivistä toimintaa.
Nopeakasvuinen ja isolehtinen hamppu tukahduttaa rikkakasvit alleen antaen puhtaan kylvöalustan seuraavalle kasvukaudelle. Hamppu soveltuu erityisen hyvin viljelykiertoon ja luomuviljelyyn.
Suomessa on paljon viljelemätöntä peltoa, joten teknis- ten luonnonkuitujen ja biopolttoaineiden tuotanto eivät kilpaile, eivätkä vähennä ruokakasvien viljelyä. Meillä on myös lukuisia tuotannosta poistettuja turvesoita, joiden muuntaminen hiilinieluiksi onnistuu kuituhampulla nopeasti ja kustannustehokkaasti.
Kuituhamppua voidaan viljellä alueilla, jotka eivät sovellu maaperän saastumisen takia ruokakasvituotan- toon. Kuituhamppu on tutkitusti tehokas raskasmetallien ja monien muiden myrkyllisten aineiden poistaja maaperästä. Sitä on käytetty mm. Tsernobylin jälkihoidossa. Suomessa Turun yliopisto tutkii kuituhampun tehoa glyfosaattijäämien poistamiseksi maaperästä ja hamppukuitua muovikatemateriaalien ja glyfosaatin korvaajana viljelmillä.
YHTEENVETO
Kuituhampun viljely on ilmastoteko, jolla sidotaan metsiä tehokkaammin hiiltä maaperään, jota se parantaa kasvaessaan. Kuituhamppu estää ravinnevalumia ja eroosiota sekä antaa ravintoa ja suojaa vaarassa oleville pölyttäjille.
Biopolttoaineiden tuotanto kuituhampusta voi olla teknistaloudellisesti kannattavaa erityisesti pohjoisen sijaintimme takia. Ilmasto-olosuhteet, hamppukuidun kasvava kysyntä, uusi kuidustusteknologia ja hyö- tykäytöstä poistuneet maa-alat puoltavat kokeiden aloittamista mahdollisimman nopeasti. Mm. Puolan valtion omistama öljynjalostaja Grupa Lotos on tähän nyt ryhtymässä (https://hempindustrydaily.com/polish- petroleum-firm-inks-deal-to-produce-biofuel-from- hemp/)
HENRY FORDIN HAMPPUAUTO
Henry Ford kehitti jo 1940-luvulla auton, jonka kori oli valmistettu hamppua sisältävästä komposiitista ja joka käytti polttoaineena mm. hamppuetanolia.
Öljyteollisuus lobbasi tuolloin voimakkaasti kasvipohjaisia alkoholeja vastaan. Alkuperäinen video autosta löytyy mm. täältä https://www.youtube.com/watch?- time_continue=7&v=-54vD_cPCQM8