Berliini on lehtitietojen mukaan päättänyt asettaa kaupunkiin vuokrasäännöstelyn ennen vuotta 2014 rakennettuihin asuntoihin. (Helsingin Sanomat (7.1.2020), Vuokralaisten vallankumous.) Toivottavasti tämän päätöksen kaikkinaiset vaikutukset tutkitaan kunnolla, koska kyseessä on merkittävä yhteiskunnallinen koe.
Tyytymättömyyden vuokrien nopeaan nousuun ymmärtää. Saksojen yhdistymisen jälkeen Berliinistä tuli muuttotappiokaupunki, jonne tuli toistasataatuhatta tyhjää asuntoa. Sen ansiosta se oli hyvin halpa sekä asukkaille että uusille startup-yrityksille. Nyt Berliini vetää puoleensa asukkaita ja yrityksiä. Tilan ylitarjonta on kadonnut. Sekä toimistojen että asuntojen vuokrat nousevat nopeasti. Markkinoiden viesti on, että rupusakki voisi muuttaa muualle ja tehdä tilaa uuden talouden sankareille. Tämä herättää ymmärrettävää tyytymättömyyttä tai suoranaista raivoa.
Lehtitiedoista ei kunnolla käy ilmi, mitä Berliinissä oikein suunnitellaan, sillä tuskin he ovat tietämättömiä vuokrasäännöstelyn ongelmista. Helsingin Sanomien artikkelissa käytettiin niin paljon palstatilaa asian tarinallistamiseen, ettei faktoille jäänyt oikein tilaa. Saksalaiset ovat aika pragmaattista porukkaa, joten uskon, että heillä on käsitys siitä, miten vuokrasäännöstelyn karikot vältetään.
Vuokrasäännöstelyn pahimpana puolena on, ettei vuokranantajalla ole mitään kannustinta pitää kiinteistöistä huolta, vaan niiden kannattaa antaa rapistua, kunnes ne saa purkaa. Tämä näkyi eri puolella Eurooppaa kaupunkien ränsistymisenä sodanjälkeisinä vuosina.
Ruotsalainen vasemmistolainen taloustieteilijä Assar Lindbeck kirjoitti vuonna 1971, että ”vuokrasäännöstely näyttää eräin paikoin olevan pommittamista lukuun ottamatta tehokkain toistaiseksi tunnetuista tavoista tuhota kaupunki”.[1] Vietnamin ulkoministeri Nguyen co Thach pani vielä paremmaksi. Hän on sanonut, että amerikkalaiset eivät onnistuneet tuhoamaan Hanoita pommikoneillaan, mutta vietnamilaiset ovat onnistuneet siinä itse tiukalla vuokrasäännöstelyllä.
Lehtitietojen mukaan Berliinin kattovuokra määräytyy muun muassa alueen sijainnin ja asunnon kunnon perusteella. Tähän voi olla leivottuna sisään kannustin remontoida asuntoja parempikuntoisiksi. Tai ehkä heillä on sama porsaanreikä kuin oli aikanaan Suomen vuokrasäännöstelyssä, jonka mukaan asunnon rakentamisvuotena pidettiin kiinteistön peruskorjausvuotta. Jos Berliinissä toimitaan samoin, peruskorjaamalla talo pääsee eroon koko vuokrasäännöstelystä.
Toinen ongelma vuokrasäännöstelyssä on, että se tuhoaa asuntomarkkinat. Näin on käynyt Tukholmassa, jossa laillista asuntoa joutuu odottamaan 10 – 20 vuotta. Tällaisissa oloissa ei tietenkään voi kovin dynaaminen talous toimia. Ei kukaan voi perustaa yritystä kaupunkiin, josta sen työntekijät eivät voi saada asuntoa kuin vuosien kuluttua.
Tukholman ovat pelastaneet pimeät asuntomarkkinat. Halvan vuokra-asunnon joskus kauan sitten saaneet vuokraavat niitä pimeästi eteenpäin huomattavalla voitolla. Laitonta, mutta siihen ei puututa, koska se on välttämätöntä.
Vuokrasäännöstely tuottaa asuntomarkkinoille myös voimakkaan lukitusvaikutuksen. Kun perhekoko muuttuu tai työpaikka siirtyy kaupungin toiselle laidalle, on vaikea muuttaa sopivampaan asuntoon, koska niitä ei ole tarjolla.
Berliinissä asuntomarkkinoiden paisuntasäiliöksi on varattu vuoden 2013 jälkeen rakennetut asunnot eli kuusi asuntojen vuosikertaa. Voisi ennustaa, että näiden asuntojen vuokrat nousevat pilviin, jos Berliinin yritystoiminnan kova kasvu jatkuu.
Uusien asuntojen korkeat vuokrat voivat kannustaa myös rakentamaan uusia asuntoja. Se on hyvä, sillä kuten jokainen ymmärtää, asuntojen puutteeseen auttaa lopulta vain niiden rakentaminen. Tämä kuitenkin vain sillä edellytyksellä, että saadaan sijoittajat luottamaan siihen, ettei vuokrakatto leviä uudempiin asuntoihin.
Jos asuntomarkkinat lukkiutuvat, se merkitsee vakavaa iskua Berliinin hakeutuville yrityksille.
Katsotaan, kunka käy. Toivottavasti tämän vaikutukset tutkitaan kattavasti.
[1] The Political Economy of the New Left : An Outsider’s View (1971), p. 39
Helsingin asuntomarkkinoita on taas vihervasemmisto pilannut Hitas säännöstelyllä vuosikymmeniä Ette ole edes saaneet laskettua säännöstelyn hintaa.
Helsingin asuntomarkkinat on tuhoneet oikeistolaiset joiden mielestä kaupunki voi ikuisesti vain kasvaa. Asuminen ei saisi viedä enempää kuin 30% kuukauden nettotuloista. IKINÄ!
Sitten nämä oikeistolaiset huutavat että miksi ei saa työntekijöitä mistään? No siksi kun ei makseta palkkaa jolla ihminen tulee toimeen Helsingissä.
Tuohon ei päse mitenkään muuten kuin kieltämällä hankkimasta noin kalliita asuntoja eli käytännössä sääntelemällä pankkien lainanantoa.
Muussa tapauksessa ihmiset hankkivat naina iin hyvän asunnon, kuin heillä vain on varaa. Eli jos rahaa jää, ostetaan suurempi, uudempi, keskeisemmältä paikalta. Niin kauan kunnes ei ole varaa parempaan.
Ihan uteliaisuudesta kyselisin miten voimakas lukitusvaikutus meillä on Suomessa pääkaupunkiseudulla. Jotenkin nimittäin intuitiivisesti omaa tuttavapiiriä seuratessa ja yleisönosastojen / kommenttipalstojen kirjoittelua lukiessa tuntuu siltä, että lukitusvaikutus olisi meilläkin aikamoinen ihmisten pysyessä asunnoissaan, vaikka olisi järkevämpää löytää joko sopivamman kokoinen tai sopivammalla sijainnilla oleva asunto. Jos olen oikeassa, ajaako sitä meillä varainsiirtovero ja lasten päivähoidon ja koulujen sijainnit vai aiheutuuko se samasta kuin Tukholmassa eli pääsystä onnekkaiden joukkoon joko HITAS-asuntoon tai kaupungin vuokra-asuntoon?
Blogin aiheeseen liittyy lähinnä siten, että jos meillä on jo valmiiksi kova lukitusvaikutus, niin ainakaan sillä perusteella meidän ei kannata haudata vuokrasäännöstelyn ideaa pääkaupunkiseudulla kerta maito on jo maassa. Berliinin esimerkistä oppiminen tullee olemaan siinä mielessä hankalaa, että ensimmäiset tutkimustulokset vaikutuksista ovat saatavilla vasta 5–10 vuoden päästä aikaisintaan ja asuntopula jarruttaa talous- ja työllisyyskehitystä pääkaupunkiseudulla koko ajan.
Berliinin vuokrasäännöstelyssä on joitain aika innovatiivisia ratkaisuja. Siinä on asetettu sekä yleinen vuokrakatto että vuokrankorotusrajoite (vuodesta 2022 eteenpäin vuokria saa korottaa enintään inflaatiota vastaavilla korotuksilla) ja lisäksi 5 vuoden määräaika, mikä yhdessä merkitsee sitä, että asunnon vaihtamisen sopivampaan pitäisi onnistua ilman isompaa vuokrankorotusta määräajan sisällä. Systeemiiin on myös rakennettu poikkeussääntöjä, kuten se, että vuokrakatto ei koske uudistuotantoa (vuoden 2014 jälkeen rakennettuja asuntoja), eikä myöskään sosiaalista asuntotuotantoa, jota koskee valmiiksi jo muunlainen sääntely. Tuon sääntelyn odotetaan johtavan siihen, että uudistuotanto paisuu, ja asuntopula vähenee, koska asuntosijoittajat saavat tuottoja arannettua tekemällä kaupunkiin lisää asuntoja saa maksattaa korkeampia vuokria, eivätkä nyt vain odottamalla jo olemassa olevien asuntojen vuokrien nousua. Edullisempaa asumista haluavillekin pitäisi olla tarjontaa ennen vuotta 2014 valmistuneissa asunnoissa. Tiettyä logiikkaa tuossa on. Saa nähdä, miten se toimii käytännössä.
Innovatiivinen osa Berliinissä on erityisesti se kokonaisuus, joka liittyy vuokrien korotuksiin remonttitilanteissa. Perinteiseen vuokrasääntelyyn on liittynyt ongelma, että huonosti maksavat vuokralaiset on saanut häädettyä teettämällä remontin, jonka jälkeen asunto on voitu vuokrata eri säännöin. Berliinissä on asetettu vuokrankorotuskatto remonttien jälkeiseen tilanteeseen. Toivottavasti se ei johda kuitenkaan siihen, että tarpeellisetkin remontit jätetään tekemättä.
Kyse on merkittävä yhteiskunnallinen koe, mutta ei ainoa lajissaan. Erilaisia vuokrakattoja ja vuokrankorotuskattoja on ollut viime vuosina käytössä mm. Espanjassa, Hollannissa ja Yhdysvalloissa useammassa osavaltiossa, kuten Kaliforniassa ja New Yorkissa. Kun kokeiluja on käynnissä nyt eri puolilla maailmaa, saatetaan saada mielenkiintoisia tuloksia aikanaan analysoitavaksi erilaisista vuokrankorotuksia rajoittavista järjestelmistä ja niiden vaikutuksista.
En luottaisi siihen, ettei vuokrasääntely jossain vaiheessa laajenisi koskemaan myös uudempia asuntoja.
Miksi ei laajenisi? Mikä estää sen, ettei esim. 5 v kuluttua todetaan uudehkojen asuntojen olevan selvästi liian kalliita? Jos kaupungin mielesrä vuokrasäännöstely toimii niin totta kai säännöstely tulee jatkossa leviämään pikkuhiljaa.
Sitä en ymmärrä, mitä uutta tietoa tästä kokeilusta saadaan. Vuokrasäännöstelyä on kokeiltu jo vaikka kuinka paljon ja ainoa hyöty tästä kokeilusta on, että on jälleen yksi esimerkki kuinka Perseelleen se lopulta meni jos Tukholma ei kelpaa.
Vanhana ”Berliiniläisenä” mielestäni ihan oikea analyysi tilanteesta. Kuinka muuttotappio (yhdistyneestä) Berliinistä ajauduttiin päinvastaiseen nykytilanteeseen ja hyvinkin arveluttavaan vuokrasäännöstelyyn. Kuten Soini itsekin kuvaa, monenmoisia jippoja pitäisi tehdä, jotta ei ajauduttaisi ojasta allikkoon. Hän tuntuu uskovan että niitä on suunniteltu ja tehdään, minä en jaksa uskoa.
Mutta kuten Soinikin sanoo: ans kattoo nyt.
Varmaan siis Soininvaara eikä Soini. 🙂
Huonosti tuossa käy. Suomen vuokrasääntely opetti, että saatavuus on tärkeämpää kuin hinta. Ruotsi jatkaa tuolla huonolla tiellä.
Ovatko kaupunkimaantieteilijät koskaan selvittäneet matemaattisten mallian avulla miksi asuminen suurkaupungeissa on niin kallista, mitkä tekijät vaikuttavat siihen ja mitä voisi tehdä?
Asuminen ei ole suurkaupungeissa kallista, jos asuu kaupungin laidalla, mutta kaupungin keskellä sijaitsevat asunnot ovat luonnostaan niukka hyödyke. Lisäksi, jos kaupunki kasvaa noperasti, asunnoista on yleisesti pulaa.
Useimmissa suurkaupungeissa ei ole juuri asuntoja ihan keskellä. Ei edes Helsingissä. Töölö ja Kruununhaka ja Kaaritnkaupunki vajaa kilometri keskustasta ovat kalleimmat kaupunginosat neliöhinnoiltaan koko Suomessa, koska niiissä asummalla voi ylläpitää korkeaa sosiaalista asemaa, mutta miksi ihan Helsingin lähiöissäkin on 2 kertaa kalliimmat asunnot kuin esim Lahden tai Jyväskylän lähiöissä? Tai miksi Lontoossa on kalliimpaa kuin Manchesterissa? Nyt tarkoitan siis muita kuin maalaiskyliä, ihan maansa asteikolla täyden palvelun keskikokoisia kaupunkeja.
Mun “oman” mallin mukaan kalleuteen vaikuttaa se miten lähellä samasta työvoimasta kilpailevat vähintään samankokoiset isot kaupungit ovat, mitattuna matka-ajassa muita kulkuneuvoja kuin lentokonetta käyttäen. Ruotsin työmarkkinat ovat yksinkertaisesti liian kaukana nykyisillä liikenneyhteyksillä.
Tuo Lontoo ja Manchester on mielenkiintoinen vinoutuma Englannin taloudellisesta epämuodostumisesta joka alkoi 1980-luvun thatscherismin seurauksena nimellä Lontoon Cityn BIG Bang ja se räjäytti tuloeroja Lontoon ja muun Englannin välille niin Etelä-Englanti on mennyt taloudellisesti erittäin hyvin ja Pohjois-Englanti on taantunut 1970-luvulle. Pohjois-Englannin tuottamuus on entisen Itä-Saksan tasoa. Manchester on surullinen esimerkki siitä että maan toisista suurin kaupunki on joutunut Lontoon ylivallan otteeksi. Manchesterin kaupungin asukasluku on pienempi kuin Helsingin kaupungin mutta Suur-Manchester on asukasluvultaan suurempi kuin Uudenmaan maakunta. Erot ovat siis suuret
Eri aikoina ja eri tilanteissa kehitys on ollut erilaista. Esim. kaupunkialueen keskusta tai sitä ympäröivä alue on tietyissä tilanteissa voinut slummiutua, kun taas halutut alueet ovat olleet kauempana keskustasta. Monikeskuksisilla kaupunkialueilla halutuin alue voi siirtyä paikasta toiseen useamman kerran ja gentrifikaatio synnyttää uusia suosikkialueita.
Maanarvon suhteen keskustapainotteinen kaupunki syntyy ennen kaikkea vapaan markkinatalouden tuotoksena samaan tapaan kuin tulppaanisipulien hinnanmuodostus aikanaan (jonka merkitystä toki on liioiteltu, tiedän)
Aiemmin keskustat slummiutuivat, koska niissä asuminen oli ilmansaasteiden ja paisuvan autoliikenteen vuoksi epäterveellistä. 1960-luvulla asunnot olivat halvempia Kruununhaassa kuin Tapiolassa. Sitten tuli kaukolämpö, roskanpolttouunien kielto, lyijytön bensiini ja katalysaattorit.
Edward Glaeser sanoo kirjassaan Tiumpf of the city, että autoliikennekaupungeissa keskustat slummiutuvat, koska liikenteen haitat ja koska keskustaan on vaikeinta päästä autolla ja kukoistavat joukkoliikennevaltaisissa kaupungie3ssa, jossa keskustat ovat parhaiten saavutettavia alueita.
Ehkäpä Berliinin ratkaisu liikkuvuuteen on sama kuin Helsingin: Kohtuuhintaisen (=säännöstellyn) asumisen piiriin päässeet luovat oman markkinansa: https://www.hekaoy.fi/asunnonvaihtoporssi/
Oma mielikuvani on, että Berliinin vuokramarkkina oli jo aiemminkin erikoinen — vuokrasopimukset olivat pitkiä ja niitä vuokrattiin edelleen. Toinen puoli on, että kaupunki on täynnä hissittömiä hiiliuunilla lämmitettviä kerrostaloja, joiden peruskorjaaminen lienee yhteinen etu. Kaupunkihan rakennettiin uudelleen 1950-luvulla länsipuolella ja itäpuolella aika paljon hitaammin.
Minun käsittääkseni vuokrasäännöstelyn on tarkoitus kestää vain viiden vuoden ajan. Uudet rakennukset on vapautettu vuokrasäännöstelystä tarkoituksena kannustaa uudisrakentamista.
Monissa Euroopan kaupungeissa on viime vuosina noussut ongelmaksi Airbnb-vuokraus turisteille mikä on pahentanut merkittävästi asuntopulaa ja nostanut hintoja kun vuokranantajien on kannattavampaa harjoittaa lyhytaikaista vuokrausta turisteille eikä vakituiseen asumiskäyttöön paikallisille. En tiedä onko tämä ollut Berliinissä ongelma.
En usko, että Airbnb juurikaan vaikuttaa pidemmällä aikavälillä tilanteeseen. Jos turismi ei lisäänny merkittävästi airbnb:n takia, niin käytännössä airbnb vain korvaa hotelli- ja hostellineliöitä kaupungista, jotka sitten vapautuvat asumiskäyttöön.
Airbnb kyllä nostaa jonkun verran per matkailija käytössä olevaa neliömäärää, mutta se tuskin on se ratkaiseva ero.
Nopeasti kasvavan matkailun aikana airbnb on näkyvä ilmiö, mutta airbnb on estänyt hotellihuoneiden hintojenrajun nousun toimimalla varoventtiilinä, niin eiköhän helsingissä ole ainakin yksi tai kaksi keskeisesti sijaitsevaa hotellia jätetty rakentamatta sen takia. Ja se taas säästää paraatipaikoilta maata asumiselle. Jos hotelliöiden keskihinnat olisivat 20e/yö enemmän ja täyttöasteet korkeammalla, niin matkailuala olisi varmasti lobannut lisää tonttimaata käyttöön.
Käytännössä airbnb:stä kärsivätkin hotelliyrittäjät, joiden markkinoille tulee paljon kilpailua. Jos 1% asunnoista on edes välillä airbnb-käytössä, niin se on valtava kapasiteettitekijä verrattuna hotelleihin, mutta vain pieni tekijä asuntomarkkinoilla.
Ilmeinen korjaustoimenpide on rakentaa enemmän.
“Ovatko kaupunkimaantieteilijät koskaan selvittäneet matemaattisten mallien avulla miksi asuminen suurkaupungeissa on niin kallista, mitkä tekijät vaikuttavat siihen ja mitä voisi tehdä?”
Mutta vielä vaikeampi — jos kohta mielenkiintoisempi — “matemaattinen” tehtävä olisi selvittää, miksi ihmiset (ja millaiset) haluavat asua kaupunkien keskustassa, joista asunnoista on niukkuutta, mikä nostaa hintoja. Vai kuuluuko tämä neurotieteen selvitettäväksi?
Helppo vastaus lienee, että “kun siellä keskustassa on kaikkea”. Mitä kaikkea siellä sitten on?
Jos ajatellaan normaalia perhettä, isää ja äitiä, niin kuinka usein on tarvetta (mahdollisuutta) käydä kapakoissa, teatterissa, konserteissa? Ja silloin kun tarve on, eikö sinne tarpeen luo pääse (vaikkapa kaksi kertaa kuukaudessa) joukkoliikennevälineillä?
Sitä paitsi täällä reunallakin (missä itse asun) on kapakoita ihan tarpeeksi (en siis halveksi niissä istumista).
Ulkoapäin katsoen (haaveksienkin) olisi tietty ihanaa asua Berliinin, Madridin, Pariisin tai Nizzan keskustassa, mutta sielläkin on — luulen — todella rehevien puistojen ja hulppeiden maisemien “lähiöitä”, joissa onnelliset perheet viettävät pikkuporvarillista elämää.
Niin että rivien välistä edellisessä kappaleessa ehkä vihjataan, että onko tämä keskusta-asumisen hypetys “median” luomaa? Siis taitelijoiden yms. sellaisten ihmisten joiden ei tarvitse käydä palkkatyössä eikä perhekään sido “luovan” ihmisen elämän dimensioita? Itse kun välillä käyn keskustan pubeissa, niin pistää silmään, että 98 % asiakkaista on alle 35 vuotiaita, joten vanhempi ihminen ihan ihmettelee kun tuntee olevansa väärässä paikassa. (Ulkomailla on helpompaa koska siellä kaikenikäiset istuvat iltaa kahviloissa ja ravintoloissa ja pubeissa.)
Osa ihmisistä haaveilee sellaisesta elämästä. Ettei tarvitse käydä säännöllisessä työssä ja voi istua päivät pitkät seurustelemassa ystävien kanssa ulkona terasseilla tai kävelyllä puistossa, muiden kauniiden ihmisten ympäröimänä. Mutta se että Helsinki muuttuisi Roomaksi tai Wieniksi on siis haave tai jonkinlainen visio johon arkkitehdit ja muut kellokkaat tähtäävät.
Alkuperäinen kysymykseni koski siis että miksi juuri suurkaupungeissa asuminen on niin paljon kalliimpaa kuin keskikokoisessa tai pikkukaupungissa? Ei esikaupunkien ja keskustojen välisisä eroja.
Pikkukaupungeissakin on keskusta jossa on ravintoloita, puistoja, museoita, taidenäyttelyitä. Keskikokoisissa kaupungeissa on kanssa usein yliopisto ja työpaikkoja runsaasti.
Maaseudulla taas on ihan toisenlaiseet puitteet ja muuttoliikkeen maalta kaupunkeihin ylipäänsä ymmärtää siksi että maalla eläminen on usein paljon työläämpää, ja urbaaniin elämään tottuneille suorastaan tylsää, se ei sovi kaikille.
Pikkukaupungeista puuttuu yleensä se tärkein: keskenään työntekijöistä kilpailevat työnantajat. Se antaa ihan kivasti mielenrauhaa jokapäiväiseen elämään, kun jonossa on useita hyvää kk-liksaa tarjoavia työnantajia, jotka häiriköivät vaivoiksi asti.
Tietty hyvin erikoistunut kaupunki voi tarjota tuon suht pienenäkin yhdelle tietylle alalle, mutta normaali tilanne on kuitenkin se, että pariskunta on kouluttautunut / kerännyt työkokemusta eri aloilta. Silloin työelämän kannalta optimaalainen asuinpaikka on tietysti kaupunki, joissa kummankin on mahdollisuus kilpailuttaa työnantajia.
Eikä tarvitse olla kuin ihan vaan sairaanhoitaja, niin on tosi kiva kun terveyskeskuksia / yksityisiä asemia on enemmän kuin 1 tai 2. Silloin on paljon todennäköisempää, että voi vaihtaa itselle mieluisaan työporukkaan, jos ekassa paikassa ei mistä tahansa syystä viihdy.
-
Työ on tietysti vain yksi elämän osa-alue, mutta on se kuitenkin aika merkittävässä osassa tavallisen työllään itsensä elättävän ihmisen elämässä.
Tässäkin viestissä eletään “normaali perhe-harhassa”, jonka mukaan väestö ja sen myötä asuntomarkkinat koostuisivat pääasiassa lapsiperheistä, ja tarinallisissa argumenteissa näissä normiperheissä on useita alaikäisiä lapsia. Todellisuudessa Helsingin asuntokunnista 10,5 % on nelihenkisiä tai suurempia (lähde: Helsingin tilastollinen vuosikirja 2019). Luku on epäilemättä pienempi kuin Suomessa keskimäärin, mutta ei se anna perusteita kirjoituksen varsinaiselle vihjaukselle, että muut kuin lapsiperheet olisivat epänormaaleja kotitalouksia, jotka voidaan jättää huomioimatta asumisen ja palveluiden tarpeiden ja tarjonnan tarkastelussa.
Miksi olisi tärkeää tutkia, olivat menetelmät sitten sosiologiaa, matematiikkaa tai neurotiedettä, minkälaiset ihmiset haluavat kaupungin keskustaan? Eikö riitä markkinoiden vahva viesti siitä, että haluajia on enemmän kuin tarjontaa, ja siitä ollaan myös valmiita maksamaan?
Kaikki tämänkaltaiset kokeilut ovat tähän asti johtaneet katastrofiin, korruptioon ja pimeisiin markkinoihin. Miksi nyt kävisi toisella tavalla?
Ei ole käynyt aina niin. Esimerkiksi Kanadassa vuokrankorotussäännöstely vaikuttaa toimineen keskimäärin toimineen paremmin kuin vaikkapa San Fransiscossa tai New Yorkissa. Kanadan järjestelmä on suhteellisen reilu myös vuokranantajia kohtaan, mutta takaa vuokralaisille sen, etteivät kertakorotukset ole minään vuonna poskettomia, vaikka jonain vuonna suhdanteet menisivät nopeasti ylös, ja toisena tulisivat alas. Berliinissä vapaiden markkinoiden asuntojen vuokrat nousivat vuonna 2018 ainakin erään tilaston mukaan jopa noin 20 % edellisvuodesta. Suomessa kuluttajansuojalainsäädäntö estää poskettomimmat vuokrien kertakorotusyritykset.
Luin tätä vasta nyt helmikuussa. Lisäisin tuohon vuokrasäännöstelyyn, vuokrakaton vertailuasiaan sen että asuntojen ja talojen omistajilla on lakisääteinen velvoite pitää rakennus asumiskunnossa, ainakin New Yorkissa (City) jossa on vuokra-asuntoja säätelevät rent control, rent stabilized, loft law (+ artists’ loft law, Article 7‑b) systeemit. Kai Berliinissäkin rakennusten omistajilla onjoitain lakisääteisiä velvoitteita pitää rakennus kunnossa (putkisto, lämmitys, vesi, sähkö) ?
En nyt väitä, että moraalista on vapailla markkinoilla etua, mutta säännöstellyillä siitä on historiallisesti ollut vain haittaa: säännöstellyillä asuntomarkkinoilla haluamansa asunnon saavat tai rahaa tekevät vain ne, joille sääntöjen ja lakien rikkominen ei ole ongelma.
Selittää osin myös suomalaisen vasemmiston halun pitää kiinni säännellystä asuntotuotannosta. Se on ainoa tapa, jolla järjestö- tai kulttuurityöläinen voi asua kuin toimitusjohtaja. Yhteiskunnan piikkiin.
No, jos Oden hinkuama ilmastopoliittinen “voimakas hintaohjaus” toteutuu, niin sekin merkitsee vakavaa iskua Berliiniin hakeutuville yrityksille. Korkean tuottavuuden aloille kun on yleensä tapana rekrytoida kansainvälistä osaajaporukkaa — ja vaikka miten väänneltäisiin, lentävät nämä ihmiset mm. työ- ja kotimaansa väliä paljon. Joten mitäpä väliä jollain vuokrasäännöstelyllä, kun tällaisia suurempiakin uhkia leijuu ilmassa?