Olin vähällä kirjoittaa poikkipuolisia ajatuksia Postin palkoista, kun asia oli kuumimmillaan, mutta maltoin mieleni ja päätin kirjoittaa, kun tilanne on rauhoittunut. Koko keskustelu ja sen saama suunta häiritsivät minua suuresti, koska vakavaa ongelmaa korjattiin mielestäni tavalla, joka ei toimi – tai ei skaalaudu, kuten nykyisin on muodikasta sanoa.
Postissa oltiin kiistatta heikentämässä työehtosopimuksia. Se liittyy ongelmaan, jota kutsutaan nimellä työmarkkinoiden polarisoituminen. Sellaisten hyvien työpaikkojen määrä on vähenemässä, joihin ei tarvita mitään erityistä osaamista tai koulutusta.
Ilmiö näkyy parhaiten mielestäni yllä olevassa kuvassa. Korkeampi koulutus on aina johtanut parempaan työllisyyteen, mutta 1980-luvun lopulle työttömyyden tasot pysyivät jotenkin nipussa. Sen jälkeen pelkän perus- tai kansakoulun varassa olevien työttömyys on räjähtänyt.
Tästä esitetään paljon radikaalimpiakin lukuja. Pelkän peruskoulun suorittaneiden työllisyysaste on vain 42 prosenttia, mutta tämä on tilastoilla valehtelemista. Ei-työllisiin kuuluu esimerkiksi 18 vuotta täyttäneet lukiolaiset. Työmarkkinoiden heittopusseihin eivät kuulu vain pelkän peruskoulun suorittaneet, vaan myös merkittävä osa toisen asteen tutkinnon suorittaneista. Onhan heidänkin työttömyysasteensa 15 %
Olennaista on, että työmarkkina-asema on heikentänyt nopeasti ja vakavasti työntekijöillä, joilla ei ole tarjota työnantajalle muuta kuin kaksi kättä. Näiden kysyntä on vähentynyt ja määrä lisääntynyt. Määrä on lisääntynyt, vaikka koulutusaste on noussut, koska moni aiemmin arvokas osaaminen on menettänyt merkityksensä automaation, digitalisaation ja globalisaation seurauksena.
Se mikä minua tässä asiassa häiritsi, oli että huomio kiinnitettiin 700 pakettilajittelijaan, jotka aiottiin panna samaan surkeaan työehtosopimukseen varhaisjakelijoiden kanssa. Varhaisjakelijoita on yli kymmenen kertaa enemmän. Onko kukaan kiinnostunut heidän tilanteestaan?
Yksittäisten työpaikkojen puolustaminen kohtalaisen massiivisilla tukilakoilla pelastaa joitakin onnekkaita, mutta jättää suuren enemmistön heitteille – niin kuin nyt ne varhaisjakelijat. Tämä ei ole voittava strategia
Puhumattakaan niistä vielä huono-osaisemmista, joiden työpanoksesta ei makseta euroakaan – siis työttömistä.
Pidän aika arveluttavana yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kannalta, jos valtio (tai kunnat) ryhtyisi maksamaan olennaisesti parempaa palkkaa kuin mitä samanlaisille työntekijöille maksetaan yksityisellä puolella. Pitäisi parantaa kaikkien asemaa.
Minä haluaisin etsiä ratkaisua, joka auttaa kaikkia yleisesti eikä joitain onnekkaita erityisesti.
Olennainen kysymys on, mistä voisi löytyä töitä korvamaan entisiä hyviä duunarityöpaikkoja. Muualla ne ovat löytyneet yksityisistä palveluista, mutta ei juuri meillä. Suomi on itsepalveluyhteiskunta.
Miksi meillä ei ole kahviloissa tarjoilijoita eikä huoltoasemilla tankkaajia? Koska ahne asiakas ei halua maksaa. Jos tarjoilijoiden palkat olisivat pienempiä tai jos heidän työhönsä kohdistuisi pienempi verokiila, tarjoilijoita olisi enemmän.
Työmarkkinoiden huono-osaisten asemaa voi toki yrittää parantaa nostamalla alempia palkkoja, mutta siinä on se vika, että se lisää työttömien määrää. Siksi pitäisi antaa alimpien palkkojen laskea, verottaa niitä vähemmän ja tukea pienipalkkaisia täydentävillä tulonsiirroilla.
Kommentteja postin työehtosopimuskiistasta
Sodan ensimmäinen uhri on totuus. Sama koskee työmarkkinariitoja. Siksi tietoni asiasta ovat edelleen vajavaiset. Todellisista palkkatasoista on täysin mahdoton saada tietoa, koska ne piilotetaan muodollisen taulukkopalkan ja erilaisten palkan lisien muodostamaan sekasotkuun. Luulen, että tämä johtuu halusta estää eri alojen väliset palkkavertailut. Syynä lienee suomalaisen sananlaskun viisaus: kateus vie kalatkin vedestä.
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan ulkopuolisen on täysin mahdoton tietää, paljonko pakettilajittelijoiden palkkojen oli tarkoitus alentua ja mikä on palkkataso verrattuna kilpailijoiden käyttämään AKT:n sopimukseen. Rahanarvoinen asia on myös, millaiset työajan joustot kummassakin sopimuksessa on. Ilmeisesti kuitenkin Posti ei pysynyt täysin totuudessa väittäessään, että se pyrkii palkkakustannuksissa kilpailijoiden tasolle Taisi yrittää vähän alle.
Aina voi yrittää. Helsingissä se ei ainakaan olisi onnistunut, koska työntekijät olisivat äänestäneet jaloillaan. Muualla, jossa työtilaisuuksia on vähemmän, olisi ehkä onnistunutkin.
En pidä kuitenkaan suotavana, että Posti ryhtyy hankkimaan kilpailuetua kilpailijoita huonommilla työehdoilla, vaikka en pidä perusteltuna sitäkään, että postin pitäisi maksaa muita parempia palkkoja vain, koska veronmaksajat rahoittavat.
Kuinka huonoista palkoista oli siis kyse?
Olisi pitänyt kirjoittaa tämä osa aiemmin, koska olen hukannut lähteen. Jossain iltapäivälehdessä näytettiin palkkakuittia sitä, kuinka alas tämä uusi jo voimaan astunut työehtosopimus oli palkat vienyt. Entisen luottamusmiehen palkkakuitissa luki noin 1600 €/kk, mikä onkin vähän. Kävi kuitenkin ilmi, että hän teki lyhennettyä työviikko, 25 tuntia/viikko (osaeläke?). Kokoaikaisen työn palkka olisi siis noin 2600 euroa. Se on selvästi alle mediaanipalkan, mutta merkittävästi enemmän kuin olisi luullut niistä julkisuudessa olevista varhaisjakelijoiden tuntipalkoista.
(Huomattakoon kuitenkin, että tieto on peräisin iltapäivälehdestä, eikä sen totuudellisuuteen voi täysin luottaa.)
Perushoitajilla on paljon pidempi koulutus, mutta palkka on noin 500 €/kk heikompi.
Paitsi, että pienet palkat ovat pieniä, ne ovat suhteessa toisiinsa pahasti vääristyneitä. Jotenkin tämä ammattiyhdistysten edunvalvonta on johtanut naisten palkkojen polkemiseen.
Strategia kokonaan uusiksi
Mitä haluan sanoa on, että tämä työmarkkinoiden polarisoituminen on viheliäinen ongelma, joka uhkaa koko liberaalia demokratiaa. Se nähtiin torstaina Britanniassa, jossa alemman keskiluokan äänestäjät äänestivät epätoivoissaan omaa etuaan vastaan.
Tälle asialle pitää tehdä jotain ja isosti. Ay-liikkeen keinot eivät tässä kuitenkaan auta vaan johtavat pitkällä aikavälillä vain huonompaan suuntaan.
Tarvitaan vapaampia työmarkkinoita JA todella massiivista panostusta pienipalkkaisten verojen alentamiseen ja täydentäviin tulonsiirtoihin.
Yhdessä nämä kaksi vievät paljon parempaan suuntaan kuin kumpikaan erikseen. Pelkät vapaammin toimivat työmarkkinat köyhdyttävät pienipalkkaisia, joten on loogista niitä vastustaa. Pelkästään pienipalkkaisia tukevat täydentävät tulonsiirrot auttavat köyhyyteen, mutta eivät yllä olevan kuvan osoittamaan ongelmaa, työttömyyteen.
Se pienipalkkaisten tukeminen, jota maa kipeästi tarvitsee, ei ole aivan halpa juttu. Puhutaan ainakin miljardista. Siksi lompakkoaan rakastavat kokoomuslaiset eivät sitä halua. Demarit taas eivät halua siksi, että tämä strategia, vaikka olisi pienipalkkaisille parempi, pienentää ay-liikkeen roolia.
= = = =
Vuoden 2014 budjettineuvotteluissa tehtiin vähän niin kuin tässä esitän. Soviteltua päivärahaa saavat saivat 300 euron suojaosuuden ja niin saivat myös asumistukea saavat pienipalkkaiset. Yhdessä nämä toimet paransivat osa-aikaisten kaupan työntekijöiden nettoansioita yli 200 €/kk eli yli 20 %. Kysyin Maj-Len Remahlilta, koska hän on saanut tupo-pöydässä aikaan jotain vastaavaa, mutta hän ei vastannut.
surkea ehdotus, joka veisi kaiken motivaation aikaa vieviltä urilta
Hetemäen kanssa olet näköjään käynytkin tuon keskustelun jo 1999:
https://www.taloustieteellinenyhdistys.fi/images/stories/kak/kak21999/kak21999marttihetemaki.pdf
hetemäen vastaus soininvaaralle:
”
Yleisempi ongelma Soininvaaran ehdotuksissa on progressiivisuuden lisääminen. Pelkästään
matalapalkkaisille suunnattu verokevennys nostaa marginaaliveroasteita, kun vähennys pienenee ansioiden kasvaessa. Soininvaara ei kuitenkaan pidä korkeita marginaaliveroja vakavana
ongelmana. Tässä hän on hieman epäjohdonmukainen. Soininvaaran mukaan kannustimet
vaikuttavat voimakkaasti siihen, ovatko ihmiset töissä vai eivät, mutta ihmisten työntekoon marginaaliverot tai muut kannustimet eivät juuri
vaikuta.
Työn tarjonta ja samalla talouskasvu reagoi marginaaliveroihin monella tapaa. Työpanoksen määrän lisäksi työssäkäyvien ahkeruus, tietojen ylläpitäminen, uuden opiskelu jne. riippuvat myös taloudellisista kannustimista. Osaamista on sitä vähemmän, mitä heikommin se kannattaa. Talouskasvu on aiempaa enemmän kiinni juuri osaamisesta ja sen kumuloitumisesta. Inhimillisen pääoman muodostuksen tuoton
kireä verotus vaikuttaa talouskasvun kautta hyvinvointiyhteiskunnan rahoitukseen ja kestävyyteen. Kukaan ei tiedä, kuinka suuri riski korkeat marginaaliverot ovat talouskasvun kannalta. Mutta kun tuo riski otetaan, on hyvä tiedostaa, että samalla riskeerataan hyvinvointivaltion tulevaisuus.
”
Tämä on oikein kannatettava ajatus. Ja kyllä tälle kokoomuksestakin kannatusta löytyy. Kysy vaikka Vartiaiselta tai Lepomäeltä. Isompi kysymys on miten saadaan SDP ja vasemmisto tämän taakse. Ja miten tämä voidaan toteuttaa kun AY-liike luulee omaavansa oikeuden hylätä kaikki ei miellyttävät lakialoitteet
Verotuksessa ongelmana ei ole pienituloisten tuloveron korkeus. Kaikkein pienituloisimmat eivät maksa lainkaan valtion tuloveroa ja kunnallisveroakin vain tiettyjen vakiosuuruisten vähennysten jälkeen. Suurempi merkitys pienituloisille on korkeilla elinkustannuksilla ja niitä nostavilla veroilla, veroluonteisilla maksuilla ja piiloveroilla.
Elinkustannusten taso on Suomessa pieni- ja keskituloiselle eräs EU:n korkeimmista. Tämä aiheutuu osaltaan mm. korkeasta arvonlisäverosta, K- ja S‑oligopolista, veroluonteisista maksuista, lämmitysenergian ja liikkumisen verottamisesta sekä erilaisista asumisen hinnassa perityistä piiloveroista (tonttimonopolit, carunat, monopolihinnoiteltu kaukolämpö jne.). Osaltaan tästä on seuranut se, ettei nykyinen perusturva ja siihen liittyvä asumistuki tai pienimmät palkat riitä välttämättömiin elinkustannuksiin ilman harkinnanvaraista ja monet ongelmat luovaa toimeentulotukea. Samalla, kun pääomatulojen ja rikkaiden veroja on alennettu, on verotuksen painopistettä kovalla oikeistolaisella veropolitiikalla siirretty kulutusveroihin, joita maksaa myös köyhinkin työmies tai mökin akka.
Maailma tuskin olisi pieni- tai keskituloiselle parempi, jos AY-liikettä ei olisi tai se olisi antanut periksi Postin tapauksessa. Postin tapauksessa lajittelijat ja työnantaja olivat tehneet työehtosopimuksen, jonka työnantaja halusi yksipuolisella päätöksellä vaihtaa toiseen. Lajittelijoiden palkkojen lisäksi kyse oli koko sopimusjärjestelmän uskottavuudesta. Sellaista sopimusta, jonka toinen osapuoli voi helposti ilman seurauksia kiertää, ei kenenkään rationaalisen toimijan kannata tehdä. Ilman sopimista taas ollaan amerikan mallissa tai jossakin vielä pahemmassa.
Pienipalkkaisille maksettava sosiaaliturva on tosiasiassa elinkeinotukea toimialoille, joiden heikko tuottavuus ei mahdollista elämiseen riittävien palkkojen maksamista, tai työnantajille, jotka työvoiman ylitarjonnan oloissa käyttävät alipalkkausta härskisti hyväkseen ja siirtävät palkkakustannuksensa yhteiskunnan maksettavaksi (suurelta osin pieni- ja keskituloisten työssäkäyvien maksettavaksi). Jos tähän halutaan käyttää suuria määriä rahaa, pitäisi samalla tarkastella myös sitä, mitä muita työllisyyttä lisääviä vaihtoehtoja on tarjolla. Saman rahamäärän voisi käyttää myös uusien teollisten valtionyhtiöiden perustamiseen, Suomessa toteutettavan T&K‑toiminnan tukeen tai työllistämiseen julkiseen palvelutoimintaan. Näissä vaihtoehdoissa olisi ainakin pienempi riski siitä, että tuki valuu pelkästään alipalkkausta hyödyntävien yritysten voittoihin ja omistajien osinkoihin.
Mutta briteissä kun on juurikin varsin vapaat työmarkkinat, Suomea matalampi verotus, ja sosiaaliturva paljon enemmän mallia workfare, eli sitä maksetaan palkan lisänä…
Yksi uhri näissä ammattiyhdistyskähinöissä on todellakin ollut tasapuolisuus.
Työnantajataho vaatii paikallista sopimista, jotta yritykset voisivat sopeutua omaan kilpailutilanteensa. AY-liike ei pidä paikallisesta sopimisesta, koska kotimarkkinayritysten kesken paikallinen sopiminen voi antaa etua eniten työehtoja heikentävälle yritykselle. Tämä toki sillä edellytyksellä, että työntekijöillä ei ole valinnan varaa työnantajan suhteen.
Tilanne kääntyy päinvastaiseksi, kun on kyse vanhasta valtionyhtiöstä. Silloin AY-liike puolustaa raivoisasti yrityskohtaista työehtosopimusta, vaikka kilpailevat yksityiset työnantajat kuuluvat täysin toisenlaiseen TES:siin. Tämä niin YLE:n, Postin, Soneran (Posti- ja telelaitoksen perua), ja varmaan monen muunkin kohdalla. Järjestelmä toimi niin kauan, kun yritys toimi alalla, jossa ei ollut kilpailua — kuten postitoiminta oli. Yrityskohtaisissa työehtosopimuksissa oli joskus hyvinkin erikoisia pykäliä.
Postilla nyt teknologiamuutoksen takia häviää juuri se monopoliasemaa nauttinut toimiala alta, jäljellä jäävässä busineksessa on kilpailua jo vanhastaan. Pakettikuljetuksen kilpailun alkamisajasta minulla ei ole tietoa, mutta muistan ainakin lähettäneeni Matkahuollolla paketin Kuopiosta Kemiin noin vuonna 1990.
Sonerassa oli Telelaitoksen jäljiltä yrityskohtainen sopimus, jossa ylemmillä toimihenkilöillä ei ollut itsenäistä TES-oikeutta. Jos ylempi toimihenkilö halusi itseään edustettavan esim. luottamushenkilön toimesta, piti hänen oman koulutusalaliittonsa (Akavalaiset SEFE, TEK jne) liittyä STTK:laiseen ERTO:on ja maksaa sen jäsenmaksua, joka prosentuaalisena oli huomattavasti Akavalaisten liittojen jäsenmaksua korkeampi. Antti Rinne ERTO:n puheenjohtajana taisteli tiukasti ylempien toimihenkilöiden itsenäistä neuvotteluoikeutta vastaan, en tiedä onko tilanne korjautunut vieläkään.
Nimim. olin YTN:n TES-neuvottelupuolella 2005‒2008.
Jäi yksi sana vahingossa välistä pois ja lauseen merkitys muuttui aika tavalla. Oli tarkoitus sanoa:
Jos ylempi toimihenkilö halusi itseään edustettavan esim. luottamushenkilön toimesta, piti hänen oman koulutusalaliittonsa (Akavalaiset SEFE, TEK jne) sijaan liittyä STTK:laiseen ERTO:on ja maksaa sen jäsenmaksua, joka prosentuaalisena oli huomattavasti Akavalaisten liittojen jäsenmaksua korkeampi.
Edunvalvonta maksaa.
Miten hienoa edunvalvontaa sitten olivat Antti Rinteen TU:n järjestämät lakot 2007, joilla hän pyrki pakottamaan työnantajan siirtämään ylempiä toimihenkilöitä toimihenkilösopimusten alle? YTN joutui tekemään oman lakkovaroituksen päästäkseen mukaan sovittelijan pöytään, ettei sovitteluratkaisua tehtäisi ohi YTN:n jäsenten edun.
Ymmärrän kyllä lakon tai lakkovaroituksen palkankorotusten saamiseksi, mutta lakko toista ammattiliittoa vastaan (kuten TU:n tapauksessa) menee kyllä yli minun ymmärrykseni.
Vakaumukseni mukaan lakot ovat oloissammme lakkoja toista ammattiliittoa tai palkansaajain verrokkiryhmää vastaan. Ay-liike keskustelee keskenään työnantajain välityksellä. Perustelen tätä sillä, että niin sanottu “jakovara” tule aina käytetyksi, yleensä ennemmin kuin myöhemmin. Neuvotteluissa kiistellään siitä kuka saa enemmän ja kuka saa neuvotella saamaan enemmän. — Lisäksi on lakkoiltu hallitusta vastaan mutta se onkin muinaisen albumin otsikon mukaan “Tantamount to Treason”.
OS: ”Miksi meillä ei ole kahviloissa tarjoilijoita eikä huoltoasemilla tankkaajia? Koska ahne asiakas ei halua maksaa. Jos tarjoilijoiden palkat olisivat pienempiä tai jos heidän työhönsä kohdistuisi pienempi verokiila, tarjoilijoita olisi enemmän.”
Kirjoituksen teema on Soinivaaralta jo aiemmin tuttu ja uskon ja hyväksyn perusajatuksen täysin. Mutta yksi empiirinen havainto tähän liittyen on ihmetyttänyt jo aiemmin, vaikka tässä ehkä mennäänkin lillukanvarsiin.
Miksi Saksassa on kahviloissa tarjoilijoita — ja jopa halvemmat hinnat kuin meillä? Ovatko tarjoilijoiden palkat siellä tosiaan niin merkittävästi pienempiä? Korkean elintason maassa? Vai hoidetaanko siellä palvelualojen yrityksissä hommat jotenkin muuten paremmin?
Saksassa on tolkuton määrä työssäkäyviä köyhiä, siinä se “salaisuus”. Ja kokkarien märkä uni.
Onneksi meillä Suomessa on vältetty tämä painajainen ja sen takia meillä ei ole ollenkaan työssäkäyviä köyhiä… eikun onhan meillä. No sentään työllisyys on saatu pysymään korkealla… eikun onhan meillä vielä huonommin toimeentulevia työttömiäkin aimo määrä enemmän kuin Saksassa.
Eurooppalainen ”Working poor” on valtaosalle globaalista väestöstä märkä päiväuni, koska se on paljon parempi tilanne kuin se jokapäiväinen todellisuus mitä he elävät. Ja sinusta se unelma ei ilmeisesti saisi toteutua, koska sinusta se ”working poor” on liian köyhä. Parempi alistaa ihmiset vielä suurempaan köyhyyteen…
Hyvinvointiyhteiskunnan konseptiin kuuluu että työtä tekemällä elintasoa pitäisi pitkässä juoksussa pystyä pikkuhiljaa parantamaan. Monet ihmiset maailmalla elävät vielä huonommin kuin länsimainen köyhä, joten heille sekin status olisi parannus. Mutta täällä jo valmiiksi asuva ei hyödy mitään siitä että hänestä tulee ‘working poor’ koska määritelmän mukaan sellaisen aseman palkka kuluu kokonaan elämiseen — eletään suu säkkiä myöten kuten entisaikojen maaorja eikä mitään jää säästöön. Sellaista ‘kehitystä’ ei täällä tarvita.
En innostu Soininvaaran ajatuksista juurikaan. Täydentävä toimeentulotuki saattaisi helposti johtaa siihen että myös nykyisin ns. kannattavien töiden palkat alentuisivat sille tasolle että niihin pitäisi valtion maksaa lisää päälle. Muutenkin heikkotuottoisten palveluammattien tukeminen on varsin kyseenalaista tulevaisuuspolitiikkaa. Siinä vaiheessa kun lapiomiesten työ on muuttumassa kannattamattomaksi, kannattaa panostaa kaivinkoneiden kehitykseen jotta voi tarjota ihmisille toimeentuloa niitä myymällä.
Niinpä. Täällä valmiiksi asuva työtön on varmasti onnessaan että saa asua hyvinvointivaltiossa. Täällähän saattaa saada hyvinkin saksalaista “working pooria” vastaavat tulot valtion työttömyysetuudesta, ja lisäksi päästä osallistumaan karenssin uhalla kuntouttavaan työtoimintaan, eli lehtitietojen mukaan esim. maalaamaan sormiväreillä, keksimään omia roolieläimiä, ja osallistumaan erilaisiin leikkeihin ja lauluihin. Kun nyt tässä kuvittelen itseni työttömäksi metallimieheksi leikkimään konsultin johdolla “tuolta ne saapuvat poneillansa”, koen sellaista pakahduttavaa ylpeyttä kotimaastani että meinaa tulla tippa linssiin.
Onnekas työtön voi päästä myös kuntouttavaan työkokeiluun, eli tekemään karenssin uhalla töitä työttömyysetuudella ilman, että työpaikka maksaa jeniäkään palkkaa. Olisi todellakin uhkaavaa kehitystä, jos työpaikka alkaisi maksaisi osan toimeentuloon vaadittavasta palkasta. Siinä siirrettäisiin vähäosaisia kohti saksalaisen “working poorin” tympeää asemaa.
Saksassa ja Itävallassa joskus asuneena ja myöhemmin niissä paljon matkustaneena olen usein kuullut, että tarjoilijoiden palkat ovat todella huonot, koska tarjoilijoiden odotaan saavan juomarahoja. Valitettavasti en ole koskaan kuullut täsmällistä palkkaa, mutta olisin hämmästynyt, jos se olisi yli 5 euroa tunnillta. Tämä ei ole kuitenkaan koko totuus, koska juomarahojen antaminen tarjoilijalle on yleinen normi ja merkittävä osa tarjoilijan palkasta.
Tosin juuri kahvilan tarjoilijat ovat minusta vähän hassu esimerkki palvelukulttuurista. En ole koskaan ymmärtänyt, mitä lisäarvoa kahvilakäyntiini tuo se, että joudun odottamaan moneen kertaan: ensin sitä, että tarjoilija tulee ottamaan tilauksen, sitten sitä, että tarjoilija tuo tilaamani tuotteen, kolmannen kerran sitä, että saan pyydettyä tarjoilijalta laskun, sen jälkeen sitä, että tarjoilija tuo laskun, ja pahimmillaan vielä sitä, että tarjoilija tulee ottamaan maksun vastaan, Pidän kyllä paljon enemmän suomalaisesta kahvilasta, jossa jonotan tiskillä max 5 minuuttia (jos jonon perusteella jonotusaika on pidempi, valitsen toisen kahvilan), saan kaiken pakollisen hoidettua ja sen jälkeen voin istua pöydässä kaikessa rauhassa nauttimassa kahvilan tuotteista miettimättä, missä vaiheessa minun pitää aloittaa laskun pyytäminen, jotta varmasti ehtisin seuraavaan paikkaan.
Saksojen yhdistymisen jälkeen Saksassa keksittiin n.k. “mini ‑jobs”, todella pienipalkkaiset palvelu- tms. skeidaduunit, jotka ovat isosti ristiriidassa tuntemamme Länsi-Saksan käytänteiden kanssa.
Noissa skeidaduuneissa minimipalkka on kuitenkin 9,19 €. Meillä tehdään paljon sitä pienemmilläkin palkoilla töitä.
Jaan pitkälti blogistin näkemyksen. Pari kysymystä kuitenkin:
“koska moni aiemmin arvokas osaaminen on menettänyt merkityksensä automaation, digitalisaation ja globalisaation seurauksena”
Onko näiden voimien vaikuttaessa pyritty maksimoimaan hyöty (Suomen) kansantaloudelle? Vai onko luotettu siihen, että hyvä tulee, kun jokainen yritys — niin koti- kuin ulkomainenkin — maksimoi oman hyötynsä? (Potkitaan työntekijä kortistoon, jos automaatio tai tuotannon siirtäminen Kiinaan on vähänkään edullisempaa, ottamatta huomioon työttömyydestä aiheutuvaa haittaa kansantaloudelle.)
“Tarvitaan vapaampia työmarkkinoita JA todella massiivista panostusta pienipalkkaisten verojen alentamiseen ja täydentäviin tulonsiirtoihin.”
Kävisikö perustulo ja tasainen 40 %:n ansiotulovero? Minkälainen tasapainotila muodostuisi matalapalkka-aloille, riittäisikö työn tarjonta? Kun perustulo riittää säälliseen elämiseen, ei työntekijä ole pakotettu vastaanottamaan lian heikosti palkattua työtä. Toisaalta, miksipä joutilas ei ottaisi tehdäkseen jotain määrää työntunteja, vaikka nettotuntipalkka olisikin nykyistä pienempi?
Tässä katsotaan tilastoja takaperin ja sotketaan syy- ja seuraussuhteet. Aktiivinen ihminen on kiinnostunut opiskelusta ja sen jälkeen työllistymisestä. On valmis tekemään töitä työpaikan saamiseksi. Ei niin aktiivinen ihminen, jonka prioriteetit ovat jossain muualla, ei kiinnostu opiskelusta eikä myöskään työnteosta.
Heikomman palkka- ja elintason maista tuleva työvoima on myös aktiivista hakemaan matalampaa koulutustasoa vaativia tehtäviä, joten se syrjäyttää ei niin aktiivisia, sosiaaliturvaan tyytyviä suomalaisia työelämästä.
Lisäksi alemman koulutusasteen tehtävissä on helpompaa välillä jäädä elämään työttömyyskorvaukselle, ja sitten hakea työtä, kun korvaukset alkavat loppua. Sekin näkyy tilastoissa.
Helpoin tapa korjata tilastoa on tiukentaa sosiaaliturvaa.
Tässä pitää ottaa huomioon myös kognitiiviset kyvyt. Osa väestöstä kykenee toimimaan vain postinkantajina tai tarjoilijoina. Joko pitää tehdä työttömyydestä sosiaalisesti hyväksyttyä tai saada myös henkilöt, joilla on heikot kognitiiviset kyvyt, töihin, ellemme halua nähdä itsemurhien ja lievemmässä muodossa mielenterveysongelmien aaltoa. Kyse ei ole vain jostain laiskuudesta.
…
Ihmettelin itsekin sitä, miksi sitä ei nostettu enempää esiin, ketkä ehdotetulla TESillä työskentelee tällä hetkellä. Olisi voinut kuvitella, että media olisi kiinnostunut asiasta, mutta en koskaan muista nähneeni mitään artikkelia asiasta.
Nimimerkki ”Konemies Espoosta” on mielestäni asian ytimessä.
Tekemätöntä alhaisen tuottavuuden työtä olisi Suomessakin runsaasti. Kuten Soininvaara toteaa, ”ahneen asiakkaan” maksuhalukkuutta tällaiselle kuluttamiselle alentaa työn teettämisen verokiila.
Taannoin harkitsin kotisiivoojan palkkaamista. Taloustieteellisesti ja omien preferenssien näkökulmastakin olisi järkevää, että tekisin vähän enemmän työtä, johon olen erikoistunut. Samalla ammattilainen siivoaisi kotonani. Siivooja jäi palkkaamatta kun selvisi, että joutuisin tekemään 2h enemmän työtä, jotta saisin siivoojan kotiini tunniksi. Tämä siitä huolimatta, että omat ansiotulot ovat 10% eniten ansaitsevien joukossa. Samasta syystä kaikki muut hommat renkaanvaihdosta kodinremontteihin kannattaa mieluummin opetella ja tehdä itse, kuin ostaa toiselta.
Pienistä ansiotuloista ei veroa juuri makseta — verotuksen alentaminen entisestään on halpaa, mutta kannustinvaikutuskin jäänee vähäiseksi. Jos verokiilaan haluttaisiin oikeasti puuttua, kasvattaisi matalapalkkatyön suosiota erityisesti pitkäaikaisten sosiaalitukien alentaminen. Työn kysyntää voisi lisätä tekemällä kotitalousvähennyksestä entistäkin houkuttelevamman.
Eihän sen pidäkään mennä niin että saat jonkun ilmaiseksi tarttumaan rättiin ja moppiin vaan joku omavastuu pitää työllistäjälläkin olla.
Siivoojilla riittää töitä koska Suomessa on niin paljon epäsiististi eläviä jotka eivät pärjää ilman heitä.
Nyt en ymmärtänyt. Eihän siivooja olisi palkatta työskennellyt, ja miksi työllistäjällä pitäisi olla joku muu omavastuu kuin palkan plus sivukulujen maksu?
Itselläni on Tutkijan kanssa vastaavia ja vielä rankempia kokemuksia maalausurakoissa. — Oma mutuni on, ettei syy ole työntekijän nettopalkassa vaan Suomen korkeassa verokiilassa, johon kuuluvat myös työnantajan sivukulut.
Kyse ei ole tuosta vaan siitä että voisi tehdä enemmän tutkijan työtä, jos joku siivoaisi kotona. Jos veroja ei olisi, tutkijan työstä saisi 20 €/h ja siivoojalle menisi edelleen 10 €/h. Tähän ei kuitenkaan ole mitään ratkaisua.
No mikset palkkaa siivoojaa 10 eurolla/tunti? Ne jotka palkkaavat siivoojia ovat pääasiassa kuukausipalkalla eläviä toimihenkilöitä joiden oma palkka ei nouse vaikka kuinka joku muu siivoaa heidän kotejaan, mutta silti tuntuu kysyntää olevan siivoojista.
Siivoojaa ei voi palkata 10 eurolla tuntia kohden, vaan kustannukset on paljon korkeammat. Esimerkiksi tässä artikkelissa: https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/622775-mita-maksaa-siivoustunti-katso-vertailu-siivouspalveluyritysten-hinnoittelusta edullisin siivoustunti maksaa 33.84 euroa. Sitten kun siivooja on palkattu tuohon hintaan, pitäisi toimihenkilön marginaalisen nettotuntipalkan olla korkeampi kuin 33.84 euroa, jotta siivoojan palkkaus on taloudellisesti kannattavaa, mikä on varsin harvinaista. Suurimmassa osassa tapauksia siis palkkaaminen olisi järkevää, mutta sitä ei tehdä verotuksen takia.
Mainitsemasi hinnat ovat kotisiivousyritysten veloittamia hintoja. Suomessa on täysin sallittua toimia työnantajana itse sen sijaan, että ostaa palvelun firmalta. Lisäksi et ole lainkaan ottanut huomioon kotitalousvähennystä.
Jos haluat palkata kotitalouteesi työsuhteisen siivoojan ja maksaa kaikki asiaan kuuluvat maksut, tuskin saat ammattisiivoojaa alle 18 — 20 €:n tuntikustannuksella. Tämä johtuu siitä, että tavallinen kotitalous ostaa siivousta parhaimmillaankin 4 — 5 tuntia/kk, eivätkä tätäkään joka kuukausi, jolloin ammattisiivoojalla on oltava ainakin 40 kotitalouden asiakaskunta. Siivousten aikataulutus peruutuksineen ja äkkitarpeineen vie aikaa, minkä lisäksi kohteiden välisiin matkoihin kuluu aikaa ja palaa rahaa. Ja kai myös siivoojalle lomat kuuluvat.
Kotitalousvähennys on ollut iso apu, mutta sitä kai tämä hallitus pyrkii pienentämään.
Kohtuullisuusmielessä on syytä muistaa, että kaikki työ sisältää sivukulunsa. Jos ostaa Suffelin R‑kioskilta niin siinä maksaa R‑kioskin myyjän ja Fazerilan suklaatyöläisen palkan lisäksi myös näiden sivukulut. Itse asiassa suoraan siivojaa palkatessa säästää vaihtoehtoisen palvelun yleiskustannukset ja luppoaikakustannukset, kun hoitaa palkkauksen itse ja valvoo työn tehdyksi. Apurahatutkija pääsee helpolla kun eläkekin on Myel-vakuutettu jolloin me muut maksamme noin puolet. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa emme voi kahdenvälisesti palvella toisiamme täysiaikaisesti kuin avioliitossa työajan ulkopuolella. — Vanhaan hyvään aikaan tutkijaherralla oli varaa piikoihin tarkoitukseen jos toiseenkin.
Otitko laskelmissasi lainkaan huomioon kotitalousvähennystä? Se pienentää verokiilaa selvästi. Minulla käy yrittäjä siivoamassa kotini kahden viikon välein. Hän laskuttaa 38 euroa tunnilta, josta minulle jää kotitalousvähennyksen jälkeen maksettavaa 19 euroa tunnilta. Vielä halvemmalla pääsisin, jos toimisin itse siivoojan työnantajana. Jos esimerkiksi maksaisin kotisiivoojalle palkkaa 14 euroa tunnilta, tulisi siihen päälle työnantajan sivukuluja noin 3 euroa tunnilta. Kotitalousvähennyksenä voisin vähentää kaikki työnantajan sivukulut sekä lisäksi 20 % maksamistani palkoista. Minulle jäisi siis maksettavaa 11,2 euroa tunnilta (+ lisäksi mahdollisesti noin 1,2 euroa lomakorvauksia ja ‑rahoja, jos työsuhde on sellainen, että se oikeuttaa niihin).
Nämä on laskettu tänä vuonna voimassa olevan kotitalousvähennyksen mukaan. Ensi vuonna siihen on tulossa pieniä heikennyksiä. Lisäksi kotitalousvähennyksen yläraja rajoittaa sitä, kuinka paljon palvelusväkeä voi itselleen palkata.
Tässä PAUn oma tiedote palkoista, joka minusta kääntyy hyvin itseään vastaan, kun postin käsittelijä saa kolme tonnia liksaa. Kiinnostava on myös tuo kohta erilaisista lisäeduista, näitä on työnantajan aina helpompi myöntää kuin keriä takaisin…
https://www.pau.fi/viestinta/ajankohtaista/mita-postin-palkka-ale-kaytannossa-tarkoittaa.html
Kuvasta näkyy, mitä tapahtuu, kun hallitukset siirtyvät työttömyyden hillitsemisestä inflaation hillitsemiseen. Molempiahan ei voi tehdä samalla kertaa.
Köyhien maiden pienipalkkaiset “mukatyöt” ovat keino pitää ihmisiä hengissä, kun työttömyyskorvauksiin ja sosiaalitukeen ei ole varaa. Ne kansalaiset, joilla on rahaa, tavallaan pakotetaan maksamaan aivan köyhimpien elättäminen. Niinpä jossakin Etelä-Amerikan maassa matkustaja ei itse saa nostaa laukkuaan johonkin kohteeseen, esimerkiksi kulkuvälineeseen, vaan matkustajan on pakko käyttää laukunnostajan ja laukunkantajan paleveluja, mistä hän myös joutuu maksamaan muutaman lantin.
Ei tuollainen henkensä pitimiksi tehtävä työ ole aitoa työtä, koska sille ei ole markkinaehtoista kysyntää. Harva tarvitsee sitä, ja vielä harvempi haluaisi siitä mitään maksaa. Niinpä on jouduttu turvautumaan pakkoon. Palveluja on pakko käyttää, jotta niitä tuottavat köyhät saisivat edes sen vähän rahan, mitä heille annetaan.
Peiteltyihin almuihin perustuvan näennäistyön tekeminen tuntuu todennäköisesti nöyryyttävältä, jos sitä alkaa miettiä. Ihminen tajuaa, että hän on tosiasiassa arvoton. Vähän sama periaate on Suomessakin käytössä olleessa työkokeilussa, jossa ihminen pannaan tekemään työtä työmarkkinatukensa vastikkeeksi. Omasta kokemuksesta tiedän, että kyllä tuollaisessa työssä tietty nöyryyttämisen elementti on mukana varsinkin, jos on muodollisesti pätevä hoitamaan virkaa, johon kuuluvia tehtäviä epävirallisesti työkokeilussa pelkällä työmarkkinatuella tekee,
Luulen, että kehitys Suomessa tulee menemään “eteläamerikkalaiseen” suuntaan. Nykyisen kaltaiseen työttömyystukeen ja sosiaaliturvaan ei ole tulevaisuudessa enää varaa. Tällöin Suomenkin kadunkulmiin alkaa ilmestyä kengänkiillottajia ja muita pienten palvelujen tarjoajia. Ehkä myös 1800-luvun mallin mukaiset liikkuvat työntekijät palaavat. Nämä ihmiset kiertelevät tekemässä pieniä palveluja kuten auraamassa pihoja ja haravoimassa nurmikoita saadakseen edes vähän tuloja. Tullaan todennäköisesti näkemään monenlaisia konflikteja, kun halpatyöläiset vievät firmoilta asiakkaita.
Voin kertoa yhden esimerkin, joka liittyy postilakkoon.
Postilakko toi sähkölaskun myöhässä. Maksettu heti laskun saatua.
Tuli karhu, jossa perintäkulut. Karhulaskukin tuli myöhässä. Maksettu heti laskun saatua.
Tuli seuraava lasku, koska karhu maksettu myöhässä. Tässä pääomana enää 4 senttiä ja lasku 5,04. Postilakkoa ei enää ole, mutta silti lasku on matkannut 8 päivää perintäyhtiöltä postilaatikkoon ja jäljellä on 6 päivää maksuaikaa. 24.12 saakka. Tämän ehdin siis maksamaan ajoissa.
Kyseinen perintäyhtiö on AVI:n listalla, mutta toimintakieltoa sillä ei ole. Sanomista on siis tullut aiemminkin. Käsittääkseni tässä toiminnassa ei kuitenkaan ole mitään erikoista ja näin nämä asiat vain menevät. Oletan ainakin, että tämä perintä on täysin laillista.
Itse kyllä lopetin 43 vuotta kestäneen asiakassuhteen sähköyhtiöön jo ihan tästä ensimmäisestä perinnästä. Ja vaihdoin Helsinkiläiseen yhtiöön.
Veikkaan, että moni perintäyhtiö olisi ongelmissa jo pelkästään, jos posti leimaisi edelleen kirjeet ja niistä näkisi postituspäivän sen sijaan, että kirjeeseen on kirjattu jokin päivä, josta perintätoimisto aloittaa laskemaan 2 viikon maksuaikaa. Hallitukselta toivoisi pelisääntöjä perintään.
Osmo kaipasi tietoa “kuinka alas tämä uusi jo voimaan astunut työehtosopimus oli palkat vienyt.” ja miten huonoista palkoista oli kyse.
Vastaus löytyy HS:n artikkelista “HS koosti palkkataulukot” (23.11.2019):
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006318663.html
Sen mukaan kilpailijoiden (AKT-sopimus) peruspalkat ovat 13,43 — 15,32 €/h, Posti tavoitteli teollisuusliiton palkkoja: 8,90 — 10,26 €/h. Kuukausipalkat olisiva noista laskien osapuilleen 2360 — 2700 € (AKT) ja 1570 — 1800 € (Posti). Kilpailijalla vasta-alkaja olisi saanut siis reilut 500 € enemmän kuin Postissa yli 11 vuotta palvellut. Yötöitä tehden erot olisivat olleet vielä suuremmat, kun yökorvaus AKT:lla on reilut 3 €/h, Postilla 0,80 €. Olisi ollut varsin “houkutteleva” työpaikka tuo Postin pakettilajittelu.
Tuon Hesarin artikkelin luettuani olen ihmetellyt, että juuri kukaan ei ole puuttunut Postin hallituksen puheenjohtajan Markku Poutalan lausumaan. Hänhän sanoi MTV3-aamussa, että Postin pitää saada lajittelijoiden palkkaus samalle tasolle kilpailijoiden kanssa. Tuskinpa hän sentään tietoisesti valehteli, jolloin vaihtotehtona on, että hän oli tietämätön palkkauseroista. Jatkokysymys on, mikä tai ketkä olivat hänen tietolähteensä. Pohjola nauttii puheenjohtajan työstään reilut 5 000 €/kk. Oletan tässä, että Hesarin esittämät palkkataulukot ja tiedot pitävät paikkanssa.
“Miksi meillä ei ole kahviloissa tarjoilijoita eikä huoltoasemilla tankkaajia? Koska ahne asiakas ei halua maksaa. ” Näin se juuri on, me emme halua maksaa. Kirjeen lähettäminen vaikkapa Helsingistä Sodankylän perukoille maksaa 1,60 €. Onko se mukamas kallista? Sopii miettiä, minkä verran kuluja tulee, jos kiikuttaa itse kirjeen vaikkapa Taka-Töölöstä Puotilaan.
Minä olen havainnut, ettei noilla palkkataulukoilla ole juuri tekemistä todellisten palkkojen kanssa, koska nitä ei ole tarkoitus yleensä kenellekään maksaa. Kaikilla on oikeus johonkn lisään, jos ei muuhun, niin lisäpuutelisään. Siksi minua kiinnostavat todelliset maksetut kuukausipalkat. Tästä oli Iltalehdellä tieto, että noin 2600 €/kk, mutta siinä oli yhden henkilön pakka — siis tämän uuden työehtosopimuksen ensimmäinen.
Mitä tarkoitat sanoilla “koska nitä ei ole tarkoitus yleensä kenellekään maksaa” tai mihin sen perustat? Ettäkö lähes kaikki saavat enemmän, vähempäähän ei voi maksaa. Tietysti noihin tulee ilta‑, yö‑, lauantai- ja sunnuntailisiä, joten ei ne lopullisia ansioita kerro, mutta antavat suuntaviivat. Ja tässä tapauksessa sopimusten eron.
Omalla työurallani mentiin taulukoiden mukaan, vain jotkut saivat pieniä lisiä tehtävän vaativuuden tms. mukaan.
Työehtosopimuksissa on ollut tapana, että jos joku ryhmä saa suuremman palkankorotuksen kuin muut, tämä ei näy taulukkopalkoissa vaan piilotetaan erilaisiin lisiin. Jossakin sopimuksessa otettiin käyttöön lisäpuutelisä, koska muuten olisi käynyt niin, että pienei osa työntekijöistä olisi oikeasti joutunut työslentelemään sillä muodollisella taulukkopalkalla. Tämän takia oikean vertailun soi tehdä vain keskimääräisistä kuukausipalkoista, mutta ne taas eivät ole julkisia.
Milloin 100 prosentin sunnutailisä poistetaan? Sehän aiheuttaa kannustimen teetättää työtä epäinhimillisiin aikoihin, jotta työtä ei vaan jouduttaisi teetättämään sunnutaina.
Olen kiinnittänyt joskus tämän blogin kommenteissa aiemminkin huomiota. Eli siis duunari saa osan palkastaan työnantajan maksamana palkkana osan sosiaalitukena. Eikö tuo ole omiaan alentamaan tuon duunarin tuottaman tuotteen tai palvelun hintaa. Esimerkiksi, jos tuo palkanalennus koskee verkkokaupan tuotteen toimittamista asiakkaalle, niin eikö valtio tuossa tue verkkokauppojen (ulkomaistenkin) kilpailuasemaa kivijalkakauppoihoin nähden. Näin trendi kivijalkakauppojen häviämisessä voimistuu. Onko tuo sitä markkinatalouden mukaista toimintaa?
Minun mielestäni duunarin, jonka työn tuottavuus ei ole esimerkiksi sairauden tai pitkäaikaistyöttömyyden tms. takia ratkaisevasti alentunut pitäisi saada täysi elantonsa palkastaan.
Tavallisen duunarin tuottavuus ei riitä tavallisen duunarin elintasoon. Tarvitaan tulonsiirtoja. Tuottavammat maksavat enemmän veroja. Kerätyillä veroilla rahoitetaan palveluja kaikille, myös tavallisille duunareille; varsinkin Suomessa palveluja on paljon, tukevasti subventoidusta päivähoidosta, maksuttomaan peruskouluun ja julkiseen terveydenhoitoon. Palkalla ei tarvitse elää Suomessa.
Palkkatuen ongelma on se, että palkkatukea ei makseta kaikille, mikä vääristää markkinoita. Onneksi palkkatuen voi korvata perustulolla.
Aluksi kommentoisin Postin toimintaa. Posti valehteli pakettilajittelijoiden siirron yhteydessä siten, että kilpailijat muka käyttäisivät samaa sopimusta. Pakettibisneksessä kilpailijat käyttävät Postia kalliimpaa sopimusta. Postin viittaamaa sopimusta käytetään varhaisjakelussa lehdenjakajien palkkaukseen. Mielestäni ei yksinkertaisesti sovi, että valtionyhtiö valehtelee julkisuuteen eli omistajilleen näin räikeästi. Postin hallituksen olisi erottava jo senkin vuoksi, että valehtelu johti mainehaittaan vaikka plussana olikin Rinteen ero.
Tuo lehdenjakajien sopimus on tosi heikko. Tuntipalkka on 9 euroa ja yölisä jonkun sentin. Aamuyön ponnisteluista saa noin 40 euroa, koska työaika on tyypillisesti kahden ja kuuden välillä.
PAU:n pääluottamushenkilö ihmetteli näitä Teollisuusliiton tuntipalkkoja unohtaen, että PAU:n sopimuksessa jakajan tuntipalkka on samaa luokkaa, tosin paremmalla yölisällä, jonka päiväpostilaiset olivat aiemmin sinne neuvotelleet omia yötöitään ajatellen. Päiväpostissa perustuntipalkka on parempi.
Huvittavinta on, että Teollisuusliiton sopimus on sama sopimus, jota Sanoma-konsernissa käytettiin paikallisen sopimuksen pohjana. Sanoma-konsernissa lehdenjakajalle maksettiin kohtuullinen palkka. Jakelun siirryttyä Postille PAU:n sopimukseen urakoita kiristettiin askel askeleelta, mutta Postin oma “paikallinen” sopimus oli sille kuitenkin liikaa joten piti siirtyä takaisin Teollisuusliiton riisuttuun pohjasopimukseen. Paikallinen sopiminen ei siis kelpaakaan työnantajille!
Sanoma-konsernin sopimuksessa urakat olivat löysempiä, neljässä tunnissa ehtii kiirehtiä kuuden tunnin palkan, ja erilaiset lisät runsaita. Tämä osoittaa Osmon näkemyksen oikeaksi: pelkästään taulukkopalkkoja vertailemalla ei saavuteta aitoa ansiovertailua.
Artikkelin varsinaista asiaa olen kommentoinut aikaisemminkin enkä nyt välitä jankata enempää näin joulua odottaessa ettei tonttu pahoita mieltään. Kertaan kuitenkin vakaumukseni, jonka mukaan kaikesta perusmitan täyttävästä työstä on maksettava korvaus, joka kokoaikatyöksi muutettuna riittää peruselantoon, mistä britit käyttävät nimitystä “living wage”. Muu on resurssien tuhlausta ja vääntää markkinatalouden lakien mukaan taloutta vinoon esimerkiksi turhaan jaettujen lehtien verran.
Toiseksi olen jo pitkään huomauttanut, että soviteltu päiväraha ja muu osa-aikaisen työn tuki on tuki työnantajalle ja epäsolidaarinen työtä tekevien kesken. Hyväksyn korkeintaan perustulon osa-aikaisen työn tueksi.
Kolmanneksi voisi todeta, että julkisen sektorin joihinkin ammattinimikkeisiin kohdistuva työntekijäpula on osa kestävyysvajetta. Sen lisäksi, että tarvitsemme lisää työvoimaa sille täytyy maksaa enemmän mikä on pois keskiluokan nettotuloista. Keskiluokalle ei saa siis luvata liikaa vaan sille on tehtävä selväksi, että työstä on maksettava jos tahtoo palveluja. Emme tarvitse tarjoilijayhteiskuntaa, jonka maksaa joku muu kuin palvelun käyttäjä tai tilaaja.
Kannatan kuitenkin perustuloa sen käytännöllisyyden vuoksi. Tuella elävien ei sovi kuitenkaan kuvitella olevansa oikeutettuja automaattiseen tukeen, tuki on lähimmäisten armeliaisuutta ja pelkällä tuella elämisen sijaan on kunniakkaampaa tehdä työtä, jolla on kysyntää, eli työ täyttää jonkun lähimmäisen tarpeen. Sellaista työtä, jolla ei ole kysyntää, kutsuttiin aiemmin harrastukseksi.
Kiitos hienosta kirjoituksesta ja monista hyvistä kommenteista alkuperäiseen kirjoitukseen. Tässä hieman omaa ääneenajattelua: Kuten tiedetään, palkkakilpailua lisäävät globalisaatio (joka tekee mahdolliseksi ostaa tietty työtehtävä aikaisempaa merkittävästi laajemmalta työntekijäpoolilta) sekä digitalisaatio (joka korvaa rutiinityötä ja vähintäänkin muokkaa kaikkea työtä). Tietystä tehtävästä kilpailee siis laaja joukko ihmisiä (jotka suostuvat tekemään työtä hyvin alhaisella palkalla) ja tietokone (joka myös tyytyy vaatimattomaan korvaukseen). Jotta ihmisillä olisi mahdollista saavuttaa kohtuullinen elintaso, pitäisi siis rajoittaa palkkakilpailua tai tehdä tulonsiirtoja. Kun työmarkkinat olivat kansalliset ja varsin manuaaliset, pystyi ammattiyhdistysliike neuvottelemaan työlle “monopolihinnan”. Nyt ei onnistu, ellei sitten synny ylikansallista sosiaalidemokratiaa. Kukaan ei ole myöskään tainnut ehdottaa digitalisaation kieltämistä (vaikka nykymenon perusteella se voisi olla monelle muutos parempaan). Nyt joku varmasti haluaisi sanoa, että on jotenkin tyhmää maksaa tietystä työtehtävästä “liikaa”, siis ammattiyhdistysliikkeen neuvottelemaa monopolihintaa. Kysymys on kuitenkin vain yritystoiminnan synnyttämän hyvän jakamisesta eri sidosryhmien kesken: Yhteiskunta verojen muodossa, erilaisten resurssien tarjoajat (rahoittajat, työntekijät, johto, …) osinkoina ja palkkana, asiakkaat hinnoittelumekanismin kautta. Emme pysty tietämään eri osapuolten panostusten arvoa, ja siksi rahat jaetaan eri osapuolten neuvotteluaseman mukaisesti. Esimerkiksi rahoittajien neuvotteluasema on vahva, yhteiskunnan heikko. Työntekijät ovat jossain siinä välissä. Yhteiskunnilla ei siis ole keinoja estää työn halpuuttamista, ja julkinen keskustelu aiheesta on melkoisen pihalla. Kuten moni on jo huomannutkin, tuntuu erikoiselta estää 700 ihmisen siirtyminen tekemään työtä ehdoilla, joilla jo tuhannet tekevät työtä. Ja näidenkin tuhansien palkka on paljon parempi kuin esim varhaiskasvattajien. Miksi näiden 700 “hyväosaisen” asia on paljon tärkeämpi noiden tuhansien muiden? Ilmeinen ratkaisu olisi kaikille kouluttautua sellaisiin tehtäviin, joissa digitalisaatio tai globalisaatio ei heikennä neuvotteluasemaa, mutta arvelen, että se ei ole mahdollista tai houkuttelevaa kovin isolle osalle ihmisistä. Jäljelle jää siis vain hyvin jyrkkä verotuksen progressio ja tulonsiirrot. Tämä tietysti tuntuu kovin epäoikeudenmukaiselta näitä lahjakkaita kohtaan, mutta toisaalta, miksi esimerkiksi tiedollisesta lahjakkuudesta, ihmissuhde- ja johtamistaidoista ja vastaavista pitäisi palkita paremmin kuin esimerkiksi talomme alapohjan saneerauksesta? Tosin, jos korkeat verot eivät miellytä, aina voi muuttaa houkuttelevampaan maahan ja romuttaa tämäkin vaihtoehto. Tulevaisuus ei siis näytä kovin valoisalta kilpailtua työtä tekeville.
Tämän kaiken seurauksena myös niistä tavaroista ja palveluista, joita näin saadaan aikaan, t6ulee hyvin halpoja, joten on vähän hankalaa päätellä, miten tässä käy reaaliansioiden.
Miten rahoittajien valta voi olla suuri maailmassa, jossa reaalikorot on´vet negatiivisia ja rahaa on yllin kyllin tarjolla?
Erittäin hyvä kommentti. Minulla itse asiassa olikin tuossa pitkässä kirjoituksessa jo valmiina tuo sama huomio korkeasti verotettujen ostovoimaan liittyen, mutta otin sen sitten pois etten liikaa rönsyilisi. On siis hyvin mahdollista, että vaikka verot ovat korkeita, ostovoima silti paranee.
Saattaa myös olla niin, että rahoittajan vahva asema on muuttumassa. Sinänsä osakesijoittajalle on edelleen hyvin helppoa vaihtaa sijoituskohdetta, aiheuttaa kurssilasku ja paljon painetta johdolle, eli vaikka pääoman tuotto on heikko, on sijoittajan neuvotteluasema edelleen varsin vahva.
Ajattelin vielä kommentoida monen kirjoittaman käyttämää tuottavuuden käsitettä. Moni samaistaa alhaisen työn hinnan (vaikkapa kadunlakaisu) alhaiseen tuottavuuteen ja vastaavasti korkean työn hinnan (esimerkiksi pääministeri) korkeaan työn tuottavuuteen. Harvinaisissa poikkeustapauksissa näin voi ollakin, yleensä kuitenkin ei. Kuten tiedetään, vapaassa vaihdannassa kysyntä ja tarjonta määräävät työn hinnan ja tuottavuus ja mahdollisesti mitattava työn arvo asettavat vain ylärajan sille mitä voidaan maksaa. Kadunlakaisijan heikko palkka johtuu siitä, että vähäistä ammattitaitoa vaativaan työhön on tulijoita, kysyntä ja tarjonta on epäsuhtaista. Monasti myös käy niin, että tietystä tuotteesta tai palvelusta loppuasiakkaan maksuhalu on niin vähäinen, että palvelun/tuotteen synnyttävälle arvoketjulle ei jää paljon jaettavaa tai että joku ketjussa ottaa kaikki rahat (kuten vaikkapa elintarvikeketjussa).
Tähän pohdintaan pitää siteerata Touko Aallon ansiokasta vieraskolumnia Talouselämässä joulukuussa (linkki).
Suurimmassa osassa Suomea ja useimmilla aloilla meillä ei ole työmarkkinaa. Markkina olisi paikka, jossa työntekijät voisivat valita työnantajista ja työnantajat työntekijöistä ja hinta kohtaisi kysynnän ja tarjonnan lain mukaan. Näin ei kuitenkaan tapahdu, koska työmarkkinalla ei ole likviditeettiä: ei se mikään markkina ole, jos kunnassa avautuu kyseinen tehtävä kerran kymmenessä vuodessa. Ei ole markkinaa edes silloin, jos yksi työpaikka löytyy joka vuosi, mitä kilpailua siinä olisi?
Jos on aito markkina, työnantaja voi harkita kuka työnhakijoista sopii parhaiten tehtävään, ja työntekijä voi harkita, kuka työnantajista on asiallisin ja tehtävä sekä sen korvaus kiinnostavin.
Nyt jos jää työttömäksi pikkukaupungissa, ei välttämättä uutta työtä tule ennen eläkeikää tarjolle.
Kun ei ole työmarkkinaa, ei ole työlle myöskään markkinahintaa vaan jossain muualla sovittu.
Koska valinnanvara olisi edullista niin työntekijän kuin työnantajankin kannalta, pitäisi miettiä miten työlle saataisiin aikaan markkina edes suurimpaan osaan Suomea.
Tämä on erittäin hyvä havainto. Julkisuudessa keskustellut keinot kuten ihmisten muuttamisen helpottaminen (asuntokaupan varainsiirtoveron poisto), elämänikäinen oppiminen ja uudelleen kouluttautuminen, yhteiskunnan tuki muutostilanteissa (ns “Tanskan malli”), ja monet muut tukisivat aidon työmarkkinan toimintaa. Ymmärrän kyllä, että tuon toteutuminen vaatii aika syvällistä asennemuutosta ihmisiltä, jotka hieman mustavalkoisten asettavat aika jyrkkiä reunaehtoja omalle osallistumiselleen tuohon markkinaan. Ei haluta muuttaa, ei matkustaa, ei haluta oppia, ei suostuta tekemään kuin tietynlaista työtä, jne. Eli monasti inhimilliset tarpeet ovat kovasti ristiriidassa työmarkkinan tarpeiden kanssa.