Jokaisella on oma selityksensä syntyvyyden laskuun – yleensä sellainen, joka tukee hänen ajatusmaailmaansa.
Pelkään, ettei syynä ole lapsiperheiden huonontunut asema. Sille sentään voisi tehdä jotain. Uskon, että syynä on lapsettomien elämän muuttuminen mielenkiintoisemmaksi. Nuorten aikuisten maailma tarjoaa aiempaa enemmän kaikkea kiehtovaa. Lapsia ei tarvita tuomaan sisältöä elämään. Sille on vaikea tehdä mitään.
Vähän samasta syystä helsinkiläisnuoret maksavat järjettömästi asumisesta Kalliossa, keskellä kaikkea mielenkiintoista.
Toki nuorten aikuisten taloudellinen epävarmuuskin vaikuttaa, mutta ei se ole niin paljon huonommaksi ole mennyt, että selittäisi asiaa kuin pieneltä osin.
On siis vain mukauduttava alhaiseen syntyvyyteen ja otettava huomioon, että syntyvyys voi laskea vielä tästäkin. Jokainen sukupolvi olisi nykymenolla kolmanneksen edellistä pienempi.
Vielä ei ole julkaistu laskelmia, mitä eläkkeille ja eläkemaksuille tapahtuu, mutta pian tämän karseuden edessä ollaan. Ja vanhustenhoidolle.
Aluksi syntyvyyden aleneminen vain vahvistaa julkista taloutta. Eivät syntymättömät lapset olisi kahteenkymmeneen vuoteen töihin menneet, mutta kouluun olisivat. Onkin riski, ettei asialle tehdä mitään, koska akuuttia ongelmaa ei vielä ole. Paha juttu nuorten kannalta.
Vaikka Eurooppa harmaantuukin, nuoria on maailmassa paljon. Seuraavina vuosikymmeninä kymmeniä miljoonia nuoria aikuisia tulee muuttamaan Eurooppaan Aasiasta ja Afrikasta – tavalla tai toisella.
Suomeen tarvitaan 35 000 työperästä maahanmuuttajaa vuodessa.
Työperäistä maahanmuuton osalta saa olla Kanadan tavoin valikoiva. Pakolaisia ei voi valita. Siksi he eivät demografista ongelmaamme ratkaise, koska useimpien koulutus ei vastaa työelämämme vaatimuksia.
Pakolaisten lapset tulevat käymään suomalaisen koulun ja ovat siksi paljon vanhempiaan osaavampia. Ja puhuvat suomea.
Sivujuonteena sanottakoon, ettei pakolaispolitiikkakaan ole kovin johdonmukaista. Maahan päässeiden oikeusturvasta pidetään korostetun hyvää huolta, mutta maahan pääsemistä saa estää miten tahansa lukuun ottamatta rajalle ampumista. Oikeusmurhia saa tehdä, mutta vain maan rajojen ulkopuolella.
Suomen on vaikea houkutella haluttua työvoimaa. Emme ole houkuttelevia johtuen marraskuusta, kummallisesta kielestä ja epäluontevasta suhtautumisesta muun näköisiin. Tätä ajatellen tuntuu kaistapäiseltä, että niitäkään, joille olisi työpaikka odottamassa, ei maahan päästetä tai sitä viivytetään.
Supercellin haluamien huippunörttien seisottaminen jonossa kahdeksan kuukautta on erityisen käsittämätöntä. Annamme paljon tasoitusta Virolle, jonne pääsee viivytyksettä.
Turvapaikan hakijoista voisi koulutettujen ja työpaikan saaneiden antaa jäädä maahan työluvan turvin, vaikka perusteet humanitääriseen lupaan eivät täyttyisikään.
Olemme avuttomia työllistämään humanitäärisiä maahanmuuttajia. Se tulee meille kalliiksi. Pitäisi tunnustaa, että työnantajan silmissä maahanmuuttajat eivät ole ainakaan aluksi yhtä hyvää työvoimaa kuin suomea puhuvat. Kun tosiasia on ensin saatu tunnustetuksi, voidaan miettiä keinoa: palkkatuki tai palkasta tinkiminen. Nyt maahanmuuttajat työllistyvät Wolt-kuskeiksi tai rakentamisen kaltaisille aloille, joilla käytännön palkat ovat TES:n taulukkopalkkojen yläpuolella, jolloin maahanmuuttajalle on laillista maksaa muita huonompaa palkkaa.
Tarvitsemme laaja-alaisen maahanmuutto-ohjelman, joka pitäisi tehdä tosiasiat tunnustaen ilman minkään värisiä ideologisia silmälaseja.
= = =
Kirjoitus on julkaistu kokoomuksen Nykypäivä-lehdessä haastaja-palstalla
“Suomen on vaikea houkutella haluttua työvoimaa. Emme ole houkuttelevia johtuen marraskuusta, kummallisesta kielestä ja epäluontevasta suhtautumisesta muun näköisiin. Tätä ajatellen tuntuu kaistapäiseltä, että niitäkään, joille olisi työpaikka odottamassa, ei maahan päästetä tai sitä viivytetään.”
Täällähän taivutaan kaksinkerroin englannin edessä ja ollaan jopa osin luopumassa omakielisestä akateemisesta koulutuksesta. Helsingissä hyväksytään, ettei ravintoloissa saa edes alkeellisinta palvelua suomeksi (tai ruotsiksi). Virastot kääntävät ison joukon ohjeita yleisesti englanniksi siltä osin kuin paikallisia kieliä osaamaton ulkomaalainen maahanmuuttaja niitä tarvitsee.
Meillä on äänekkäitä poliitikkoja, joiden mielestä omat kielemme joutavatkin syrjäytyä.
Jo yli 30 vuotta sitten sattui mulle ekan kerran täällä Helsingissä että kahvilassa tai ravintolassa piti kommunikoida maahanmuuttajahenkilökunnan kanssa ranskaksi koska eivät osaneet edes englantia, mutta siitä nyt ei kannata närkästyä koska joku henkilökunnasta olisi varmaan osanut suomea tai englantia jos olisi syntynyt epäselvyyksiä. Suomalainen vain on niin pikkusielu että haluaa kokea olevansa herra kun saa näpäyttää jotakin siitä että ei osaa suomea.
Nykyään osa maahanmuuttajista ei osaa mitään maailmankieltäkään tai ainakaan minä en laske arabin kieltä sellaiseksi. Tässä maailmassa riittää kuitenkin töitä jossa ei tavitse osata mitään kieliä sen erityisemmin, riittää että työnjohto osaa kommunikoida lopputyön suorittajien kanssa.
Osmo oli huolissaan siitä että maahanmuuttajille maksetaan liian vähän esim rakennusalalla. Monilla muillakin aloilla TES-vähimmäspalkat ovat jo sitä tasoa että perälauta hörppii vettä sisään ja siitä kärsivät lähinnä suomalaiset. Ainakaan mitään läpinäkyvyyttä palkoissa ei ole, ja ainakin minua sapettaa kun esim Insinööriliitto on huolissaan täällä maksettavien intialaisten palkoista kun eivät osaa neuvotella edes suomalaisille sellaisia palkkoja kun heidän mielestään intialaisille pitäisi maksaa.
Korostit että suomalainen vain on niin pikkusielu että haluaa kokea olevansa herra kun saa näpäyttää jotakin siitä että ei osaa suomea. Näin se varmaan on koska aiemmin suomalainen ei ollut herra ulkomailla vaan herrat olivat Ruotsissa ruotsalainen valtaväestö joille suomalaiset olivat toisen luokan kanslaisia jossa oli vanha suurvallan mentaaliteetti niin että vanhat alamaiset olivat aina vanhoja alamaisia. Nyt kun suomenkieliset saavat Ruotsissa suomeksi julkisia palveluita niin mitään valituksia ei enää ole vaan nykyään se kohdistuu omiin Suomessa asuviin
maahanmuuttajiin. Arabiankieli on oikeastaan monen eri kielen muodostama kielikokonaisuus joka vain kirjakieli yhdistää. Sen takia irakilaisten ja syyrialaisten on vaikea ymmärtää jopa toisiaan myös muista arabimaista väestö ei ymmärrä toisiaan. Mikäli ei osata kirjakieltä niin ei ymmärrä muita arabeja. Tähän voisi ottaa esimeriksi 1920-luvun Suomen heimosodat kun tappio oli myös henkisesti ihan toinen kun Itä-Karjalassa suomalaiset heimosotilaat eivät ymmärtäneet itäkarjalaisten kieltä vaikka sen piti olla suomensukuinen kieli mutta siinä oli liika venäjänkielen sanoja koska karjalankieli on sekoitunut vuosisatoja venäjänkielen kanssa. Nyt suomalaiset purkavat heikko suomenkielen taitoa maahanmuuttajiin kun ei ole enää esim. itäkarjalaisia joihin se voi purkaa.
Minulle ei ole koskaan käynyt noin Helsingin ulkopuolella.
Oletko ihan varma, että halu kyykyttää jotakuta onnetonta on ainoa motiivi sille, että ei pidä toivottavana, ettei asiakaspalveluammatissa Suomessa toimiva ihminen kykene tai selvästi edes halua yrittääkkään kommunikoida asiakkaiden kanssa suomeksi? Ruoka- tai juomatilauksen vastaanottamisessa ei tarvita kaksista kielitaitoa. Riittää, että osaa sanoa “ole hyvä” ja “kiitos” sekä numerot ja tarjolla olevien ruokalajien nimet sekä ruokailuun liittyvää perussanastoa. 100–200 sanaa riittää pitkälle. Jos ruokalajit on listassa numeroitu, niin se auttaa jo kummasti.
Tässä on sellainenkin näkökohta, että vain englanninkielisen palvelun kelpuuttaminen on karhunpalvelus maahanmuuttajatyöntekijälle. Jos hän oppii työssään suomea (tai alueesta riippuen ruotsia), niin hänen työllistymismahdollisuutensa sekä mahdollisuutensa tulla täysivaltaiseksi yhteiskunnan jäseneksi paranevat oleellisesti. Kansalaisuutta vartenhan edelleenkin tarvitsee läpäistä kielikoe. Paikallisia kieliä osaamaton maahanmuuttaja jää aina ulkopuoliseksi.
Pelkkä englannin puhuminen kenen tahansa maahanmuuttajan kanssa on menemistä siitä mistä aita on matalin. Suomalaiset osaavat nykyään englantia vieraana kielenä sen verran hyvin, että usein ei jakseta sietää epätäydellistä suomea. Tästä on turha tehdä mitään hyvettä. On ihan maahanmuuttajien integraation ja yhteiskunnan koheesion kannalta tarpeellista, että maahanmuuttajat oppivat paikallisia kieliä, jos kerran heitä tarvitaan korvaamaan väestön uusiutumisvaje.
Minulle on itse asiassa syntynyt hiukan sellainen vaikutelma, että pelkän englannin puhuminen maahanmuuttajista on paitsi laiskuuden myös sen motivoimaa, että halutaan pitää muukalaisiin hajurako.
Kyllä tiedän että monet ihana kantaväestöön kuuluvat käyttäjvät englantia myös toisten ihmisten kanssa jotka ovat kantaväestöön kuuluvia suomenkielisiä suomalaisia. Toki Helsingissä on ravintoloita joissa palvelu on heikko suoni mutta monet niistä ovat etnisiä ravintoloita joissa suomenkieliset syövät melkein joka päivä. Ei suomenkieli jää syrjään ellei suomalaiset suomenkielinen väestö Itse lopeta käyttämään sitä muiden suomenkielisten keskuudessa kun ei ole edes tarve. Muissa Pohjoismaissa siellä pärjää myös englanniksi oikein hyvin ja ruotsinkieli on oikeastaan hyödyntä nykyään mikäli liikkuu esimerkiksi Tukholmassa. Kyllä me suomalaiset olemme myös syyllisiä siitä että ravintoloita joiden omistajat ovat ihan suomalaisia ovat pistäneet nimet englanninkieliseksi. Hyvä esimerkki on Black week. Miksei hullut päivät käy kun Stockmann on tehnyt? Itse olen kaksikielinen ja puhun vain suomea suomenkielisten kanssa ja englantia niiden kanssa joiden äidinkieli ei ole suoni. Kirjoitan myös suomenkieltä suomenkielisille ja englanninkieltä niille joiden äidinkieli ei ole suomi.. sekaannusta ei ole vielä tapahtunut
Minusta on lähinnä positiivinen asia, että vanha klisee siitä, miten suomen työmarkkinoilla ei pärjää osaamatta suomea murenee vähitellen.
Mielestäni se on kyllä negatiivinen asia jos se johtaa siihen, että ihmisiltä katoaa motivaatio osata Suomessa suomea. On varmaan hyvä jos on jotakin entry-level-töitä, joita voi tehdä suomea opiskeltaessa, sekä jotain mitä voi tehdä väliaikaisesti maassa oleskeleva, jolta ei voi kohtuudella edellyttää suomen opiskelua. Mutta paras turva suomen kielelle ja suomalaiselle kulttuurille on selkeästi suomenkielinen kansallisvaltio. Vähemmistökielenä ei yleensä ole kivaa, ja asemastaan joutuu taistelemaan eikä se siltikään onnistu, koska loppuviimeksi kieli tarvitsee elääkseen ympäristön jossa sitä voi käyttää, ei murusia globaalisti ajattelevien eliittijohtajien pöydästä kielenopetuksen tms. muodossa.
Tässä asiassa on kyllä kauheat kaksoisstandardit, koska korkeakoulujen ja varmaan muidenkin korkean tason alojen osalta asiassa ei ole mitään murennettavaa – yliopistoissa kukaan ei ihmettele, jos kymmenen vuotta maassa ollut tutkija ei osaa sanaakaan suomea. Kumma kyllä näiden ihmisten kotiutumisesta ei olla huolissaan, vaikka kontaktien yliopiston ulkopuoliseen yhteiskuntaan on pakko olla heikkoja, jos ei osaa sen kieltä.
Ehdottaisin että ryhdytään järjestämään pitkän matematiikan yo-kirjoituksia ulkomailla. Koe järjestetään samaan aikaan kuin Suomessa ja sen voi tehdä ainakin englanniksi tai suomeksi. Koe on avoinna kaikille alle 40-vuotiaille. Jokainen joka kirjoittaa laudurin (ehkä eximiakin kelpaisi) pitkästä matematiikasta, saa pitkäaikaisen/pysyvän oleskelu- ja työluvan Suomeen ja lisäksi halutessaan opiskelupaikan korkeakoulusta.
Pitkin vuotta on puhuttu matematiikan merkityksestä pääsykokeissa ja todettu, että hyvä arvosana matematiikassa ennustaa varsin hyvin opintomenestystä useimmilla aloilla. Samaan aikaan on menossa projekti, että ylioppilaskokeet voisi suorittaa myös englanniksi. Luulisi että matematiikan koe olisi helpoimmasta päästä toteuttaa myös englanninkielisenä. Työministeri Harakkakin joku aika sitten tv:ssä haikaili, kuinka saataisiin osaavaa porukkaa ulkomailta Suomeen.
Tuossa on aika paljon riskejä, joukossa voi tulla rikollisia, ja kokeiden valvominen voi osoittautua vaikeaksi.
Ehtojen pitää olla tiukemmat joka tapauksessa, ikäraja alemmaksi, vaikka 30 v ja että on ainakin suoritettava täällä jokin tutkinto, vähintään ammatti‑, ja kielikoe niin että joko suomen, ruotsin tai saamen kielen kieltä osattava tyydyttävällä tasolla.
Kun korostit että Suomeen tarvitaan 35 000 työperästä maahanmuuttajaa vuodessa ja mallia pitäisi ottaa Kanadasta jossa on valikoiva maahanmuuttopolitiikka. Kuitenkin korostit ettei pakolaispolitiikka on ole kovin johdonmukaista. Silti pidät pakolaisten lapsia jotenkin parempana vaihtoehtona tulevaisuudessa työperäisen maahanmuuton paikkaamiseen. Jotenkin näin sen ymmärsin. Totesit myös että humanitääriben maahanmuutto tulee kalliiksi joten mikä on ratkaisu tähän? Pakolaisten apu lähtö maassa tai siellä missä pakolaisleiri sijaitsee. Esimerkiksi Turkissa . Totesit kuitenkin että Turvapaikan hakijoista voisi koulutetut ja työpaikan saaneet jäädä Suomeen työluvan turvin, vaikka humanitäärinen status ei enään täyttyisikään. Tätä et kuitenkaan ehdota pakolaisten kohdalla. Tässä kohtaan kysyin että mitä tarkoitat pakolaisilla? Kiintiöpakolaisia? Luokiteletko turvapaikanhakijat erikseen pakolaisista? Mikä on perustelu ja millä kriteerillä. Laillisesti turvapaikanhakijat ja pakolaiset ovat eri asia mutta mitkä ovat omat kriteerisi siitä että Suomessa turvapaikanhakijat ja pakolaiset työllistyisivät eri tavoin?
Korostit että suomenkielien opiskelu on yksi syy miksi pakolaiset ja turvapaikanhakijat eivät työllisty
Kuitenkin pidät huippunörttien seisottamista työlupa jonossa kahdeksan kuukautta kohtuuttomana. Heitä tulee pääasiassa Aasiasta ja heidän huippuosaaminen on myös huutava tarve Suomessa monelle alalle johon vanhentunut työvoima ei enään pysty työllistymään. Kuitenkin näidenkin huippuosaajien (huippunörtit) kielitaito on pelkkä oma äidinkieleli ja englanti.Miten suomenkielen taidon puuttuminen olisi parempi heidän kohdallaan kuin niiden pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden kohdalla joiden tilanne on aivan sama . Näetkö että nämä huippuosaajat (huippunörtit) pärjäävät pelkällä englannilla Suomessa? Pääkaupunkiseudulla englanninkielellä saa jo palveluita ja kunnalliset palvelut ovat saatavissa myös englanniksi. Ovat nämä huippuosaajat (huippunörtit) sitten paljon arvokkaampia kuin ne Wolt-kuskit tai rakennusmiehet ? Kaipaisin sinulta vielä tarkemman näkemyksen maahanmuuttopolitiikasta
Se voisi jakaa osiin
Pakolaispolitiikka
Turvapaikanhakijapolittiikka
Työperäinen maahanmuutto
Ottaen vielä huomioon sen että suurin osa suomalaista on myös naimissa ulkomaalaisen kanssa ja heidän lapset tulee johonkin kategoriaan ulkomaalaiset koska monet heistä on kaksoiskansalaisia tai omaavat pelkästään yhden vanhemman kansalaisuuden. He ovat paluumuuttajia mutta silti maahanmuuttoviranomaisten kirjoissa
Tuossa vähän huolimattomasti kirjoitetussa tekstissä tarkoitin pakolaisilla pakolaisstatuksen saaneita. Heistä kaikki saavat jäädä maahan, joten koulutetuille ei tarvitse antaa etusijaa.
Supercellin ja vastaavien ohjelmistoyritysten työkieli on käytännössä englanti, samoin akateemisessa tutkimuksessa lähes kaikilla luonnontieteiden ja insinööritieteiden aloilla. Nämä ihmiset eivät tosiaan tarvitse suomea mihinkään. Toki tietysti henkilökohtaisella tasolla saattaa alkaa kielitaidottomuus harmittaa, jos asuu Suomessa pitkään. Itse tunnen 25 vuotta Suomessa asuneita luonnontieteiden tutkijoita, jotka eivät edelleenkään puhu juuri suomea, kun ei ole ollut käytännön pakko.
Jos taas ei pysty työllistymään ohjelmistoalalle tms., vaan esimerkiksi palveluammattiin, jossa suomea pitäisi osata, tilanne on tietysti aivan eri työperäisen maahanmuuton kannalta.
Kommentoin tässä viestissä maahanmuuton osuutta, jossa on kaksi erilaista juttua. Ensinnäkin työperäisessä asiantuntijoiden maahanmuutossa on käsittämättömiä byrokratiaviiveitä, jotka pitäisi ehdottomasti saada pois.
Toinen juttu on se, että maahanmuuttajaperheistä tulevien lasten suomen kielen opetuksessa on jotain pahasti pielessä. Kuulemma on ihan tavallista, että koko peruskoulun Suomessa käyneen maahanmuuttajaperheestä tulevan nuoren suomen kielen taito ei riitä lukio-opintoihin tai ainakin vaikeuttaa lukio-opintoja selvästi. Minulle tämä on käsittämätöntä. Olin itse opiskeluaikanani vuoden vaihdossa itävaltalaisessa yliopistossa. Se oli aikaa, jolloin opiskelussa kaikki (luennot, oppikirjat, harjoitukset, tentit, tenttivastaukset jne.) oli vielä saksaksi. En käyttänyt opinnoissani sanaakaan englantia joitakin saksan kielessä yleisesti käytettyjä englannista tulleita lainasanoja lukuunottamatta. Suoritin vuoden aikana useita kursseja hyvällä menestyksellä. Oma taustani ennen vaihtoon lähtöä oli se, että olin lukenut lukion lyhyen saksan (opetusta kolmen vuoden ajan 3–4 tuntia viikossa) ja suorittanut kotiyliopistossani kaksi saksan kielen kurssia, yhteensä 4 opintoviikkoa. Kuinka voi olla mahdollista, että suomalainen koululaitos ei saa yhdeksässä vuodessa 20–30 viikottaisella opetustunnilla oppilaiden suomen kielen taitoa samalle tasolle? Minä en ole edes mitenkään erityisen lahjakas vieraissa kielissä (kieliopissa kyllä, koska se on kuin matematiikkaa, mutta sanat eivät meinaa jäädä millään päähäni).
Jos nuorten suomen kielen taito jää puutteelliseksi, on tällä suuri vaikutus siihen, miten hyviä veronmaksajia heistä aikuisena tulee ja kuinka paljon he paikkaavat suomalaisten heikosta syntyvyydestä johtuvaa vajetta.
No kuinkas pitkiä ne viiveet ovat? Vielä vuosi pari sitten lupaprosessi vei kolmisen viikkoa ja töihin sai tulla käsittelyn kestäessä. Nyt käsittelyaika on kait venähtänyt pariin kuukauteen mutta edelleen työt saa alottaa käsittelyn kestäessä. USA:ssa johon ei varsinaisesti taida olla vaikea rekrytä porukkaa pelkkään tarvehrakintaan saattaa hujahtaa pari vuotta ja tarveahkinta koskee suunnilleen kaikkia, tohtorit myös lekurit mukaan lukien.
Suomessa maahanmuuttajille syntyneiden nuorten heikolle suomen kielen taidolle pitäisi kyllä etsiä syitä muualta kuin koulusta.
Nyt levitetään todella valheellista tietoa jenkkien systeemistä. Pysyvän oleskeluluvan ja kansalaisuuden saaminen jenkeissä voi olla pitkä prosessi (erityisesti tietyistä maista heidän ikivanhan maakiintiöjärjestelmän takia), mutta työskentelemään pääseminen tilanteessa, jossa sinulla on työpaikka valmiina ja työnantaja, joka on valmis maksamaan viisumin nopeutetusta käsittelystä saat päätöksen 15 päivässä. Jos olet huippukoodari tai lekuri tai muu tämmöisen ryhmän edustaja, joita Suomeenkin kovasti ulkomailta toivotaan ja sinulla on työnantaja valmiina, kyllä he tämän ylimääräisen maksun suorittavat ja siten tämän viisumin saavat sinulle järjestymään.
Kyllä, tämän H1B:n saamisen jälkeen joudut uusimaan sen vähintään joka vuosi ja joka kerta voi käydä niin, että sieltä tuleekin kielteinen päätös ja edessä on lähtö maasta, mutta asian esittäminen niin, että jenkeissä olisi kuukausien jono nimenomaan näiden huipputalenttien työlupien saamisessa ei vaan yksiselitteisesti pidä paikkaansa. Piilaakso nykyisessä muodossan ei olisi voinut syntyä, jos jokaisen sinne IT-jätteihin töihin haluavan huippukoodarin pitäisi ensin odotella kotimaassaan 2–3 vuotta työluvan saamista.
Sita ollaan sitten eletty valheessa viimeiset kaksi ja puoli vuotta.….
Elokuussa haettu ja vielä ei ole lupaa.
Ei etten itse syyllistyisi samaan mutta anektdotaalinen todistelu ei oikein riitä
Veikkaisin, että ratkaiseva ero on oman äidinkielen kirjallinen taito. On todella paljon helpompaa oppia vieraan kielen lukeminen ja kirjoittaminen, jos osaa hyvin lukea ja kirjoittaa äidinkieltään. On joku käsitys lauseenjäsennyksestä jne. Suomeen tulevien maahanmuuttajien tilanne taitaa vaihdella tässä suhteessa melkoisesti. Osalla äidinkielen lukutaito on alkeellinen tai olematon. En tiedä, miten hyvin peruskoulu pystyy tämmöiseen tilanteeseen vastaamaan.
Minä en oikein usko hyvinvointivaltioon sellaisena, jolla sillä suomessa tarkoitetaan. Jos naiset eivät hanki lapsia enää, miesten motivaatio töihin romahataa. Jos naisilla on omat tulot eikä lapsia, tuskin nainenkaan etsii miehessä tulotasoa. Miesten työnteko ja uraorientoituneisuus on ollut ehkä vain inertiaa.
Jos vapaa-aika on niin hauskaa, niin miksi minun tai kenenkään muun pitäisi opetella datatiedettä ja matematiikkaa, jos tulot tasataan? Miksi minun pitäisi antaa vapaa-aikani muille ja ottaa aikaa vieviä töitä? Minä luen historiaa mieluummin ja äänestän tulojen tasauksen puolesta. Menkää te tekemään tuotekehittelyä.
Kaikki tuo tapahtuu samaan aikaan, kun Suomesta muuttaa pois nuorta väkeä enemmän kuin ennen. Minä uskon, että Wahlroos on aika lailla oikeassa Suomen suhteen ja mitä hän kirjoissaan on kirjoittanut.
Jos Venäjä jotenkin muuttuisi singaporen kaltaiseksi kapitalistiseksi autoritaaruseksi maaksi, niin se voisi tyhjentää Euroopan koulutetuista nuorista.
Sä osasit kiteyttää ihan hyvin asiat kuten ne ovat.
Syntyvyyden laskuun auttaa vain pakko. Kaikille nuorille, sekä miehille että naisille ase-/yhteiskuntapakkotyövelvollisuus, ja vapautuksen saavat vain ne perusterveet jotka ovat saaneet lapsen ennenkuin ovat täyttäneet 28 vuotta.
Ei se vielä tuosta romahda, koska työttömät pummit eivät ole naisten mieleen.
Kyllä minulla on kaikille nuorille miehille, jotka eivät halua jäädä poikamiehiksi, kaksi neuvoa:
1) Opiskele ylempi korkeakoulututkinto
2) Hanki kunnon ammatti, semmoinen johon työllistyy ja josta maksetaan oikeaa palkkaa (liittyy olennaisesti kohtaan 1)
3) Muuta kasvukeskukseen, mieluiten pks
Nämä eivät ole tietenkään pakollisia rasteja, mutta helpottavat aivan hemmetin paljon vaimon hankkimista.
Sillä ei ehkä ole enää niin suurta merkitystä onko palkka kolme vai neljä tonnia, mutta vaikkapa työttömänä on vaikea löytää seuraa jo senkin takia, ettei rahat meinaa riittää “tavanomaisiin soidinmenoihin”.
Ollos huoleton, Suomessa on edelleen porvarienemmistö eikä tuloja tulla tasaamaan. Pääministerikin sai juuri potkut, kun alkoi leikkimään ammattiyhdistysjohtajaa.
Sitäpaitsi jatkossa rahat tulevat menemään enenevissä määrin vanhusväestölle, ei aktiivi-iässä oleville → edessä on hyvinkin mahdollisesti kaikenlaisia leikkauksia aktiiviväestön etuihin.
Sipilän porvarihallitus ei ole ollut mikään anomalia. Kun nykyinen hallitus pistää miljardeja siliäksi, tällä hetkellä opintoputkessa olevien kannattaa ottaa huomioon, että jatkossa saha soi sitten vielä kovempaan.
Jos Venäjästä tulee muuta kuin nykyisen kaltainen korruptoitunut hylkiövaltio, lehmätkin lentäis.
“Singaporessa paikalliset ovat laiskoja eivätkä tee mitään raskaita töitä enää, maahanmuuttajat tekevät kaikki oikeat hommat” ‑erään kaverini kommentti Singaporesta.
‑Sama Suomeen?
Suomalaisyrityksillä on osaajakilpailukykyongelma. Talouskriisin ja Nokian alihankintaverkoston romahdukseen reagoitiin keskittymällä kustannuskilpailukyvyn parantamiseen. Palkkakehitys jäi verokkimaista jälkeen koodarien ollessa pitkään lähihoitajien hinnoissa ja myöskin vapaapäiviä vähennettiin kolmella. Edelleen Suomella on luultavasti maailman vähiten pulaa koodareista ja huippuosaajista. Eurostatin tilastot tietävät kertoa, että ICT-osaajatiheys on Suomessa Euroopan suurin (https://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php/ICT_specialists_in_employment) Myös World Economic Forumin kilpailukykytutkimuksissa Suomi on aina kärkisijoilla osaavan työvoiman saatavuuden suhteen.
Periaatteessa osaajien saatavuuden pitäisi olla Suomen kiistaton kilpailuetu. Jos menestys olisi Supercellin huippukoodareiden saatavuudesta, niin miksi olemme jääneet jälkeen innovaatiokehityksestä? Missä ovat lentävät autot ja kullatut kadut?
Musta syyttävää sormea pitää osoittaa elinkeinoelämää ja suomalaisyrityksiä kohtaan. Se diili, mitä Suomessa kansainvälisille huippuosaajille tarjotaan on tyypillisesti paljon huonompi, kuin mitä heille Ruotsissa, Saksassa, Alankomaissa, Irlannissa tai Sveitsissä on tarjolla. Muusta maailmasta puhumattakaan. Siinä missä nykyinen työnantajani (Irlannissa) päätti tänä vuonna antaa koko henkilöstölleen kolme lomapäivää lisää, Suomessa silloinen työnantajani päätti implementoida kikyn sellaisenaan kolmen vapaapäivän lyhennyksenä. Maailmalla yritykset kilpailevat osaajista tosissaan parantamalla diilejään. Suomessa TES-shoppailevat, kikyttävät ja huutavat yhteiskuntaa apuun joka tilanteessa.
On kuvaavaa, että järjestään kaikki ne asiat joilla yritykset kaipaamiaan osaajia Suomeen yrittävät nykyään houkutella ovat aina demokraattisen kansalaisyhteiskunnan ja AY-liikkeen saavutuksia, joita yksittäiset yritykset ja EK tänäkin päivänä ohjelmissaan kovaan ääneen vastustavat. Turvallisuudesta, tasa-arvoisuudesta, koulutusmahdollisuuksista ja päiväkodeista saanemme kiittää aika paljon korkean verotuksen sosiaalivaltiota, kun taas esimerkiksi työelämätasapainon takana on kova taistelu työaikalainsäädännön ja työsuojelun saavuttamiseksi.
Remedyn ja Supercellin kaltaiset maineikkaat peliyritykset ovat alallaan hyvien työnantajien maineessa pitkälti siitä syystä, että maailman peliyhtiöissä yleinen “Crunch-kulttuuri” on Suomessa yksiselitteisesti laitonta: https://www.businessinsider.com/video-game-development-problems-crunch-culture-ea-rockstar-epic-explained-2019–5 .
Suomalaisen elinkeinoelämän pitää parantaa osaajakilpailukykyään. Vähintään pitäisi tajuta, että kustannuskilpailukykytavoitteet ovat peruuttamattomassa ristiriidassa osaajakilpailukyvyn kanssa. Jos liiketoiminta sakkaa tarvittavien osaajien puutteesta johtuen, mikään strategia johon kuuluu työvoimakustannusten laskeminen on itsetuhoinen.
Niillä aloilla missä osaajista on pulaa pitää lisätä kilpailua. Tuskinpa ketään haittaa, jos sieltä muutamat heikoimmin kannattavat yritykset katoavat kustannusten karatessa. Nekin vapauttavat sitten osaajansa markkinoiden kautta paremmin tuottaviin hommiin. Markkinatasapainon voi saavuttaa paitsi työn tarjontaa lisäämällä, myös työn kysyntää vähentämällä. Kysyntä vähenee kun hinnat nousevat.
Haluaisin sellaista maahanmuuttopolitiikkaa, mikä ruokkisi tätä kilpailua. Nykyään meillä on jo mahdollistettu nopeutettu käsittely EU Blue Cardin myötä, mikäli palkattavalla asiantuntijalla on taattu riittävä palkkataso Suomeen tullessaan. 1,5x suomalaisten keskipalkka. Kilpailun edistämiseksi ja halpatyövoiman tuonnin hidastamiseksi voisi esimerkiksi muuttaa työlupien käsittelyn prioriteettia siten, että paikka käsittelyjonossa muotoutuu palkkatason mukaan. Kun kyseessä on tosiaan niitä harvinaisia maailmanlaajuisesti kilpailtuja osaajia jotka voivat valita asuinmaansa, niille joutuu muutenkin maksamaan kymppitonnien. Jos tätä käytettäisiin oleskelulupajonon priorisoinnissa, käsittelyajoista ei muodostu ongelmaa muille kuin kilpailukyvyttömille yrityksille.
Tässä on todella paljon asiaa. Äskettäin Wahlroos esitti näkemyksensä että Nokian menestys tuhosi Suomen kilpailukyvyn kun ihmiset tottuivat (Suomen mittapuulla) hyviin palkkoihin. Teknikoiden ja insinöörien olisi pitänyt lyödä Nokia nousuun spugepalkoilla. Mitenköhän veikkaatte että tämä olisi onnistunut käytännössä? Olisi voinut muuttoliike Ericssonille olla aika vilkasta, ja osaajien houkuttelu Ruotsista, Euroopasta, jenkeistä, Irlannista jne. melko hiljaista…
Suomi voi olla kehittyneen tuotannon maa, tai halpatuotantomaa, mutta se että olisimme kehittynyt halpatuontantomaa, no se nyt on vaan melko vaikea yhtälö.
Kiky-keskustelu on heijastunut väkisinkin syntyvyyteen vaikka tekijöitä on toki monta eikä kaikkia ehkä edes ole vielä tajuttu. Nimenomaan 2010-luvulla ovat tietyt talouspiirit alkaneet luennoida siihen sävyyn että Suomi ei enää voi palata vanhoihin hyviin aikoihin, kilpailu kiristyy niin että ainoa tapa vastata on tehdä enemmän töitä pienemmällä palkalla. Kuka edes haluaisi tehdä lapsia tällaiseen tulevaisuuteen? Lapsenteko saati ‑hoito on esitetty tuottamattomana puuhailuna joka on pois kansantuotteen kasvattamisesta. Ei ole todellakaan sattumaa että syntyvyysromahdus osui juuri näihin vuosiin.
Itse muutin Suomesta vuonna 2016 mainitsemistasi syistä (+kamala ilmasto).
Nykyisessä asuinpaikassani (Barcelona) IT puolen työelämä näyttää about tältä: Alkupalkat Suomea pienemmät, mutta osaajilla tuplat Suomeen verrattuna. Ulkomailta tuleville valinnainen 24% tasavero. Halvemmat asunnot, ruoka maksaa puolet Suomen hinnoista, suuri kaupunki jonka jälkeen Helsinki tuntuu liikuttavalta kirkonkylältä, duunin vaihto helppoa, koska firmoja on niin paljon ja paikan valinnassa voi ottaa riskejä. Monissa yrityksissä lomapolitiikka on seuraava: “te olette aikuisia, lomailkaa oman harkintanne mukaan niin että saavutatte duunitavoitteenne. Ihanteellinen luonto ja ilmasto, vuoria, välimeri, valtavia luonnonpuistoja, talvet ovat kuin Suomen toukokuu ja uimakelit jatkuvat marraskuun puoliväliin.
Elintaso nousi niin paljon, että 4 lapsen perheemme pärjää yhdellä palkalla paremmin kuin Suomessa kahdella palkalla. Elämälaatu nousi niin paljon, että on vaikea nähdä mikä saisi meitä enää palaamaan Suomeen ja se on harmi, sillä Suomi on minulle rakas.
Pitkälti olen samaa mieltä kirjoituksen kanssa, mutta en kyllä myöskään vähättelisi taloudellisen epävarmuuden vaikutusta. Asiasta tehdyt kyselytutkimukset kertovat tästä aika karua kieltään, kun 15 000:lta suomalaiselta kysyttiin ja 20,3 prosenttia ilmoittaa, ettei halua lasta taloudellisen tilanteen takia ja yhteensä 17,5 prosenttia ei halua lasta opiskelujen tai työuran takia, mistä minä tulkitsen osan motiivista olevan ainakin osittain taloudellinen (halutaan valmistua, jotta talous on varmemmalla pohjalla / halutaan edetä uralla pidemmälle, jotta talous kestää lapsen). Millä tähän epävarmuuteen sitten vaikuttaa? No, ainakin ensi alkuun pitäisi pusertaa sitä eläkemaksujen ja verojen kiilaa alemmaksi yhdistettynä asumisen hinnan laskemiseen, jotta pienemmälläkin palkalla voisi elää ja asua siellä missä työpaikat on ja lisäksi vielä elättää perheen. Tällä hetkellä trendi on kuitenkin päinvastainen: eläkemaksuissa on useamman prosentin kasvupaineet, jotka entisestään kasvavat väestöennusteen heiketessä, mutta järjestelmästä vastaavat yrittävät viivyttää maksujen nostamista mahdollisimman myöhään ilmeisesti äänestäjien koston pelossa.
Miksi emme nyt nostaisi niitä eläkemaksuja vaikka prosentilla (ja kenties vaikka niin, että korotus painoittuisi niille, jotka maksoivat niitä työuransa alussa vähiten, kun heitä vielä jokunen työelämässä on?) ennen kuin loputkin 50-luvulla syntyneet ehtivät livahtaa eläkkeelle ja 60-luvulla syntyneet siirtyvät siihen kynnykselle? Sen sijaan ennen kuin 2020-luku päättyy, tehdään varmaan taas uusi “nuorten tulevaisuuden varmistava eläkeuudistus”, jonka seurauksena oma eläkeikä karkaa 70:n paremmalle puolelle ja saan maksaa taas joka palkasta 2–3 prosenttia lisää. Ainoa epävarmuus on siinä, että tehdäänkö samalla myös eläkkeeni tavoitetason leikkaus nykyisestä 40 prosentista (eläkejärjestelmää luodessa sen piti olla 60, toim. huom.) vielä pienemmäksi vai onko se liian härskiä ja nostetaan vaan mieluummin eläkemaksuja puoli prosenttia lisää.
Naurahdin tälle oikein ääneen! Tismalleen vastaa minun käsitystäni eläkejärjestelmästä, mistä syystä olen nyt maksanut enää minimi YELiä ja hoidan eläkkeeni myymällä aikanaan asuntoni.
Itse näkisin helpoimmaksi “rekrytöintipohjaksi” Suomessa jo nyt olevat vaihto-opiskelijat. Jos on opiskellut vuoden verran suomalaisessa korkeakoulussa on jo valmiiksi osoittanut kykenevänsä elämään marraskuun kanssa ja luultavasti luonut sosiaalisia verkostojakin. Kaikille vaihto-opiskelijoille pitäisikin automaattisesti antaa vähintään parin vuoden oleskelu- ja työlupa, ja jos vielä suorittaa kielikurssin yliopistolla niin kansalaisuudenkin saamisen pitäisi olla helppoa.
Suomi on kuitenkin edelleen yksi maailman parhaita maita olla lapsiperheellinen ja opiskelija; kyllä Suomeen jääminen varmasti kiinnostaa paljonkin ulkomaalaisten opiskelijoiden keskuudessa.
Työperäisen maahanmuuton pitäisi olla yhtä helppoa: lentokentällä riittävän korkealla prosentilla varustettu verokortti kouraan heti passintarkastuksen jälkeen, ja jos vuoden jälkeen verokortilla on maksettu riittävästi ennakonpidätystä, niin jatkoa vaan putkeen ilman sen ihmeempiä mietintöjä.
Meidän tulisi olla rehellisiä sen suhteen, että myönnämme ettemme vielä tiedä kaikkia syitä, jotka ovat syntyvyyden romahdukseen johtaneet. “Arvojen muuttuminen” kuulostaa epäilyttävästi kiertoilmaisulta tuntemattomille tekijöille. Emme ehkä tiedä edes, mitä emme tiedä.
Onko esim. sattumaa että “kulttuurimuutos” sattui samaan aikaan kun
-tapahtui peräkkäin finanssi‑, euro‑, nokia‑, Venäjä kriisit?
‑opiskelijat siirrettiin yleiseen asumistukeen, mikä rankaisee opiskelija-työntekijä pariskuntien yhteenmuutosta?
‑opintolainan merkitystä on lisätty ja nopeasti valmistumisesta palkitaan suurella summalla rahaa?
‑varainsiirtoveroa (muuttovero) korotettiin?
‑asuntolainojen myöntämisehtoja kiristettiin reippaasti samalla kun vuokrat nousivat kovasti?
‑lapsilisiä ja muita tukia leikattu (reaalisesti)?
‑subjektiivinen päivähoito-oikeus poistettiin, tai ainakin uskottavasti uhattiin poistaa?
‑VM:n sibeliusryppyisimmät virkamiehet ja iso liuta poliitikkoja viettivät vuosikymmenen moittien kotiäitejä työnvieroksujiksi?
‑Että Suomessa on käynnissä poikkeuksellinen rakennusbuumi ja muuttoliike, jossa alueellinen epätasa-arvo lisääntyy ja parisuhdemarkkinat eriytyvät sukupuolten välillä?
Katsokaa lastenhankintaiässä olevien miesten työllisyyden kehittymistä finanssikriisin jälkeen. Muutos parempaan tapahtui muihin ryhmiin nähden kahden vuoden viiveellä, ja toipuminen on edelleen kesken!
Saattaa olla mahdollista, että vauvan syntyminen ei ole vain arvovalintakysymys, vaan myös prosessikysymys: Monen asian pitää olla kohdallaan, että vauvan hankinta koetaan ylipäätään mahdolliseksi. Monta estettä pitää ylittää. Huomio pois vauvanhankintahaluttomista ja kohti niitä, joiden vauvatoiveet uhkaavat jäädä toteutumatta!
Eiköhän parasta olisi pitää huomio molemmissa ja lisäksi havaita, että nämä eivät ole täysin erillisiä ryhmiä. Jos muuttaa opiskelemaan yliopistokaupunkiin, on 35-vuotiaaksi saakka urakeskeinen ja “vaikeasti vakiintuva” parisuhdemarkkinoilla, niin voi havahtua liian myöhään siihen, että piilleet toiveet jäävät toteutumatta.
Ratkaisut löytynevät 1) hyvästä alue- ja koulutuspolitiikasta, 2) kotiäitiyden kunnianpalautuksesta, 3) yksilöiden liiallisen itseohjautuvuuden (jopa heitteille jätön) tervehdyttämisestä vanhan kansan viisaudella (s.o. kulttuurisilla meemeillä, joita on koodattu mm. yhteisöjen moraalisiin normeihin).
En ole samaa mieltä siitä, että “kotiäitiyden kunnianpalautus” jotenkin parantaisi syntyvyyttä, päinvastoin. Suomalainen lisääntymisikäinen nainen on yleensä koulutettu eikä halua jäädä kotiin hoitamaan lapsia vuosikausiksi. Jos kotiäitiydestä tulee normi, niin yhä useammat naiset valitsevat työuran ja lapsettomuuden lasten sijaan. Jos syntyvyyttä halutaan kasvattaa, niin pitää panostaa nimenomaan siihen, että työssäkäynnin ja lasten saamisen yhdistäminen on helpompaa, esimerkiksi vanhempainvapaiden tasaisempaan jakautumiseen vanhempien kesken ja työssäkäyvien vanhempien sairastuneiden lasten hoitopalveluihin.
Osmo:
“Pelkään, ettei syynä ole lapsiperheiden huonontunut asema. Sille sentään voisi tehdä jotain. Uskon, että syynä on lapsettomien elämän muuttuminen mielenkiintoisemmaksi. Nuorten aikuisten maailma tarjoaa aiempaa enemmän kaikkea kiehtovaa. Lapsia ei tarvita tuomaan sisältöä elämään. Sille on vaikea tehdä mitään”
Totta. Osin auki on kuitenkin kysymys siitä, miltä osin elämä on muuttunut “mielenkiintoisemmaksi” siinä mielessä kuin heroiini on mielenkiintoista ja miltä osin jollain kivemmalla tavalla mielenkiintoisemmaksi. Heroiini-kategoriassa saattaa joiltain osin olla esim. Tinder ja vastaavien some-palvelujen tarjoama pariutumismahdollisuuksien todellinen tai näennäinen yltäkylläisyys (mahdollisuuksien todellisuus tai näennäisyys riippuu palvelun käyttäjän ominaisuuksista).
Sekä heroiininomaiset että kivemmat virikkeet ovat viehätysvoimaltaan voimakkaimmillaan nuorena ja nuorena aikuisena. Useimpien hohto himmenee iän myötä. Tinder, nettipelit, vilkas yöelämä, värikäs kahvila-skene tai matkustelu ei ehkä herätä ihan samalaisia intohimoja viisikymppisenä kuin 27-vuotiaana. Toisaalta jälkeläisten olemassaoloa osaa varttuneempana arvostaa huomattavasti enemmän kuin ajatusta jälkeläisistä pilaamassa elämää 27-vuotiaana.
Monet lapsettomat käsittääkseni ovat myös harmissaan lapsettomuudestaan sitten päälle 40-vuotiaana. Lapsenteosta on vaikeaa tai mahdotonta tehdä erityisen “rationaalista” päätöstä, koska etukäteen ei voi tietää minkälaista lapsen kanssa on ja koska preferenssien muutos 25v–45v on niin massiivinen. Ihmiset eivät keskimäärin ole kovin hyviä tekemään päätöksiä ajan yli. Nyt jos tätä muutoinkin hankalaa päätöksentekoprosessia on vielä hämmentämässä tuoreita kovan huumeen tavoin vaikuttavia some-ilmiöitä, ei ihme jos päätökset eivät mene ihan nappiin.
Ei niin että maailmaan varsinaisesti tarvittaisiin lisää väkeä. Suomeen ehkä lyhyellä tähtäimellä. Veikkaan että syntyvyys nousee hieman nykyisistä lukemista kunhan ihmiset ja kulttuuri ehtivät hieman sopeutua tuoreen teknologiaympäristön tuottamiin houkutuksiin ja haasteisiin.
Ongelma onkin siinä, että hyvien valintojen tekeminen on jätetty nuorelle itselleen. Lietsotaan käsitystä, että ei tarvitse toimia kuten ennen vanhaan. Ja kuitenkin paljon ylisukupolvista, evolutiivisesti jalostunutta viisautta on kiteytynyt “perinteisiin” käytäntöihin, toimintamalleihin, elämänstrategioihin.
Samaa asiaa olen itsekin ihmetellyt. Biologinen evoluutio tunnistetaan, mutta kulttuurillista evoluutiota ei.
Saattaa johtua suomen historiattomuudesta ja nopeasta yhteiskunnallisesta muutoksesta 40-luvulta lähtien.
Suurin ongelma on poliitikot, jotka haluavat korjata ongelmaa keinoilla, jotka entisestään pahentavat sitä. Kyllä luonto töyhtöhäntätikan puuhun ajaa. Ei poliitikko. Ilmastonmuutoksen kannalta on fantastinen asia, että väkiluku pienenee ja luonto saa kukoistaa vapaana. Työvoima ei ole niukkuustekijä talouskasvulle.
Terävä havainto, että nuorten elämä paljon kiinnostavampaa ilman lapsia.
Sitä on hyvä täydentää havainnolla, että nykyään molemmat vanhemmat ovat suhteellisesti ja absoluuttisesti sidotumpia lapsiinsa kuin koskaan ennen lajin historian aikana.
Syynä aineellisen hyvinvoinnin oheisvahinko #lähiyhteistyöromahdus. Sille voisi luultavasti tehdä jotain tehokkaastikin, mutta ensin se pitää tunnistaa.
Lähin omainen on viranomainen.
Pohjoismaiset ovat maailman kapitalistisin kulttuuri, jopa läheissuhteissa noudatetaan suhteellisen edun periaatetta: minun ei kannata rakastaa isovanhempiani tai lapsiani, vaan tienata rahaa, jolla joku ammattilainen hoitaa nuo “työt” minua paremmin. Surullista ja barbaarista.
“On siis vain mukauduttava alhaiseen syntyvyyteen”
Miten sukupuuttoon johtavaan tilanteeseen voi sopeutua?
“Seuraavina vuosikymmeninä kymmeniä miljoonia nuoria aikuisia tulee muuttamaan Eurooppaan Aasiasta ja Afrikasta”
Ei välttämättä: Euroopan maat voivat päättää omasta maahanmuuttopolitiikastaan.
“Suomeen tarvitaan 35 000 työperästä maahanmuuttajaa vuodessa.”
Tarvitaan, jotta mitä? Tarkastelisin asiaa siitä näkökulmasta, miten suomea äidinkielenään puhuvien osuus Suomen väestöstä kehittyy, mitkä ovat vaikutukset mm. peruskoululle yms.
“maahan pääsemistä saa estää miten tahansa lukuun ottamatta rajalle ampumista”
Kyse ei ole suoranaisesti estämisestä, koska valtiolla ei ole toimivaltaa rajojensa ulkopuolella. Se, että Suomi on sopinut Venäjän kanssa, että Venäjän rajaviranomaiset estävät Suomen rajalle pääsyn, ei ole aivan sama asia kuin se, että Suomen viranomaiset estäisivät rajalle pääsyn. Siitä olen kuitenkin samaa mieltä, että turvapaikkapolitiikka on epäjohdonmukaista. Siksi onkin oikein, että nykyistä turvapaikkapolitiikkaa kannattaneiden puolueiden kannatus laskee (ainakin gallupeissa).
“Turvapaikan hakijoista voisi koulutettujen ja työpaikan saaneiden antaa jäädä maahan työluvan turvin, vaikka perusteet humanitääriseen lupaan eivät täyttyisikään.”
Mielestäni ei voisi, koska se tekisi turvapaikanhakemisesta ohituskaistan, vaikka väylät työperustaisen oleskeluluvan hakemiseen ovat jo olemassa. Ei pidä houkutella yhtään enempää väkeä salakuljettajien veneisiin tai rekkoihin.
“Tarvitsemme laaja-alaisen maahanmuutto-ohjelman”
Emme kuitenkaan tarvitse huonoa ohjelmaa.
Mutta minulla on se käsitys, etteivät humanitaaristen maahanmuuttajien lapsetkaan kovin kummoisesti työllisty. Somaleitahan on tullut Suomeen jo lähes 30 vuotta, eli täällä syntyneitä jälkeläisiä on jo paljon. Onko heidän työllistymistään tilastoitu?
Luulen, että huolta syntyvyyden laskusta ja työvoiman riittävyydestä liioitellaan. Koska työn tuottavuuden kasvu.
Tuottavuus on kasvanut sadan vuoden aikana huimasti ja elintaso samoin. Siitä huolimatta teemme vähemmän työtunteja kuin sata vuotta sitten. Ei ole mitään syytä miksei sama kehitys jatkuisi.
Tuleva eläkepommi pitäisi jättää rakentamatta. Se onnistuu oikeudenmukaisesti, kun sidotaan eläke lapsien hoitoon. Karkeasti: hoitamalla 36 hoitovuotta alaikäisiä lapsia saa täyden eläkkeen ja 0 hoitovuodella saa puolet kerryttämästään eläkkeestä. Näin ne, jotka osallistuvat eläkkeiden kerryttämiseen (=lapsien kasvattamiseen) saavat siitä hyödyn kun taas vapaamatkustajat saavat jonkinlaisen kädenojennuksen lapsellisilta.
Jos politiikan tähtäin on vain siinä, että miten pitää nykyinen pyramidihuijauksen omainen talousjärjestelmä pystyssä, niin ei anna paljoa toivoa tulevaisuuteen. Lisää vaan väkeä ja rahaa ettei homma romahda, ja sitten aina välillä muodon vuoksi maininta jostain luonnon kantokyvystä. Niin suuri ristiriita, että minä en ainakaan tiedä miksi nuoriso uskoisi enää tuohon. Turha silti luulla että naiset pitäisivät reidet kiinni luonnon vuoksi, ehkä enemmänkin pitäisi syyttää syntyvyydestä samaa mikä on jo Japanissa huomattu, eli nämä helvetinkoneet netteineen ja wappeineen addiktoivat ihmiset ja samalla syrjäyttävät oikeasta sosiaalisesta elämästä. Ainakin kaupunkikuvasta voi tehdä sen huomion, että liikkeellä on enää korkeakouluissa olevat kahviloissaan ja muiden paikat menee kiinni kun väki on kotona netissä. Sitten vielä samaan pakettiin vähäiset koulutuspaikat suurissa kaupungeissa kepun takia, niin nuoret eivät lähdekään urapolulle ja saa taloudellista mahdollisuutta perheeseen.
Jos vihreiden ainoa tulevaisuuskuva on se, että maa täytetään hupparimiehen ajattelun tavoin jollain järjettömällä määrällä uusia ihmisiä ulkomailta ja hylätään nykyiset, niin ei kovin pitkällä kanna. Mutta kuka tietää mitä siellä ideariihessä onkaan menossa, kun ulospäin jatkuu tämä aivokuollut meininki, jossa jokin värähtää vain silloin kun joku Haapala kehittää jonkun kohun ja silloinkaan ei pysty ajoissa katkomaan huhuilta siipiä, kun pitää olla hiljaa. Mutta aina vaan se Soininvaarakin kertoo porukan olevan niin fiksua, että käy oikein sääliksi muita puolueita.
Kirjoitanpa taas yhdestä lempiteemastani. Hyödyllistä muuten katsoa Tilastokeksuekn sivuilta syntyneet viimeisen 48 vuoden
aikana:
Syntyvyyden yllättävän voimakas lasku on puhuttanut, puhutaan jopa vauvakadosta. Pelkistetysti: Suomalainen nainen synnyttää keskimäärin 0.7 lasta liian vähän; tämä koskettaa niin esikoisia, toista kuin kolmatta ja neljättä lasta.
Yksi seikka on selvästi ollut keskustelussa tabu; sitä ei edes ole olemassa keskustelussa: Perheiden mahdollisuus hoitaa lapsia kotona tai muussa perhehoidossa. Nykyinen hoitojärjestelmä vie perheiltä paljon, jopa oleellisen paljon tilaa normaalilta tavalliselta perhe-elämältä, joka kuitenkin kaikessa tylsyydessään on lasten hankkimisen tarkoitus ja merkitys.
Hieman tarkemmin olen esitellyt ajatuksiani oheisessa kirjoituksessa. Mitään kustannusarviota en valitettavasti voi esittää. Kun 1990 laadin asiasta kirjoituksen Sosiaaliseen aikakauskirjaan (ainoa artikkeli aiheesta yli kymmeneen vuoteen; seuraavakin oli omani), arvoin kustannusten olevan silloin 200 Mmk vuodessa eli nostavan päivähoitokustannuksia noin 10 %.
Pelkistetysti: Vanhemmat voivat halutessaan saada vallan, vastuun ja varat lastensa työaikaisen hoidon järjestämiseen. Lasten kotihoito on kansantaloudellista työtä siinä missä kodin ulkopuolinenkin, vaikka tilastointitapa harhauttaa näkemystä.
Vanhempien valinnanvapaus ja syntyvyys 11.10.2019.
ENEMMÄN VALINNANVALTAA VANHEMMILLE LISÄÄ SYNTYVYYTTÄ.
Taas puhutaan syntyvyyden laskusta. Tänä vuonna odotettavissa oleva lapsiluku on jopa alle 46.000 (todenäkäisesti 45.000), viime vuonna siinä 47.500, toissa vuonna n. 50.000. Mutta oleelliseen asiaan ei puututtu nimittäin vanhempien todelliseen mahdollisuuteen vaikuttaa lastensa hoitomuotoon ja myös itse valita mahdollinen hoito kotona (jolla vältytään monilta ongelmilta,). Ei myöskään alhaiseen perusäitiysrahaan, joka osaltaan siirtää ensimmäisen lapsen hankkimista.
Tämä syntyvyyden aleneminen on ollut selvä trendi jo yli 30 vuotta. Erityisesti oh huomattava, että kotihoidontuen luonti 1987 nosti selvästi syntyvyyttä seuraavana vuonna. Lipposen hallituksen leikkaus kotihoidontukeen 1995 taas heti pudotti syntyvyyttä.
Ns. 3+ ‑perheissä (kolme tai enemmän lapsia) lasten hoito kotona on taloudellisesti mielekkäämpää kuin kodin ulkopuolella. Nämä perheet vuorostaan muodostavat huomattavan osan maamme lapsiluvusta. Semminkin, kun kaikilla naisilla eikä myöskään miehillä ei ole halua tai muuten mahdollisuuksia lapsen hankkimiseen.
Kaikella kunnioituksella kunnallista päivähoitoa kohtaan: se ei ole vanhempien oma juttu. Sen lisäksi erittäin hyvä ja aikoinaan 60.000 hoitolasta käsittänyt päivähoitomuoto, perhepäivähoito on käytännössä kadonnut. Olen myös kuullut yhtä ja toista ei niin vaaleanpunaista päiväkodeista, ja luotettavana pidettävältä taholta.
Tukea myös vanhempien omille lastenhoitoratkaisuille:
Pienten lasten hoidon ja yksityisen hoidon tuki tulisi määritellä kunnallisen perhepäivähoitajan palkkauskustannuksiksi omavastuuosuudella eli kunnallisella perhekohtaisella päivähoitomaksulla vähennettynä. Palkkauskustannukset käsittäisivät palkan (n 380 e/kk lasta kohti hoitokuukaudessa), lomakorvauksen, sosiaaliturva‑, eläke ja muut työnantajavakuutusmaksut sekä verovapaan kustannuskorvauksen mutta eivät hallintokuluja. Perusteena oleva summa tulisi olemaan noin 650 euroa hoitokuukautta kohti eli vuodessa 7.150 euroa, mistä vähennetään perhekohtainen päivähoitomaksu. Laskelma muutaman vuoden takaa.
Tällä rahalla vanhemmat palkkaavat itsensä tai ulkopuolisen hoitamaan lapsiaan tai tekevät tästä yhdistelmän. Hoitokorvaus on veronalaista ansiotuloa, mutta tästä toiselle maksettu palkka on verotuksessa vähennyskelpoinen. Ottamalla lisäksi hoitolapsia lasten kotihoitaja voi saavuttaa perushoitajan tulotason. Jos lapsi on kunnallisessa puolipäivähoidossa, ym. summasta maksetaan perheelle puolet. Joustavuutta voidaan luonnollisesti tästäkin lisätä.
Tämä ei ollenkaan ota kantaa, pitäisikö äidin tai isän jäädä kotiin lapsia hoitamaan vai molempien mennä kodin ulkopuoliseen työhön. Se ei suosi eikä sorra kumpaakaan. Tapauksesta riippuen kyseessä siis on kotihoidontuen tai yksityisen hoidon tuen muoto.
Työtä omien lasten hoito on siinä missä vieraidenkin päiväkodissa tai perhepäivähoidossa. Jälkimäinen järjestelmä on valitettavasti ajettu alas. Aikoinaan se muodosti siinä kolmasosan kunnallisista päivähoitopaikoista, ja käyttäjät olivat tyytyväisiä.
Kotona hoidettaville lapsille – heitä on pitkälti toistasataatuhatta myös vanhempainlomalaisten lapset huomioon ottaen — on päiväkerhoja, lastenpuistoja, musiikkileikkikouluja ja muuta viriketoimintaa. Koti – tai perhehoito on siis yksi varhaiskasvatuksen muoto. Valitettavasti viriketoimintaa on karsittu. Siis säästetty pakosta väärässä paikassa.
On tarpeen lisätä, että kehitin nämä ajatukset vuonna 1987, jolloin elimme aika lailla toisenlaisessa maailmassa. Maassa oli käytännössä täystyöllisyys. Ja myös ns. ongelmalähiöissä oli paljon aloitekykyisiä tyhjästä elämänsä aloittaneita nuoria perheitä, jotka ylläpitivät ja keittivät asuinalueensa sosiaalista verkostoa. Ja nämä myös saivat puhtia muihin. Ihminen on sosiaalinen eläin
Totta kai lasten hoitaminen kodin ulkopuolella lisää työpaikkoja: hoitopaikkojen tarvetta. Liikenne ja julkisen liikenteen tarve lisääntyy. Tämä lisää kansantuloa, mutta lisääkö se hyvinvointia on toinen kysymys.
Useimmat naiset työskentelevät hoitoalan tai kaupan suoritusportaalla tai muissa aivan tavallisissa tehtävissä. Ihan rehellistä työtä, mutta omien lasten hoito voi olla se paras savotta, jonka elämä heille tarjoaa. Useimmat myös työllistyvät helposti pitkänkin lasten kotihoitovaiheen jälkeen. Kotona tapahtuva hoito- ja uusintamistyö myös vähentää luonnonvarojen käyttöä. Tämä ei ole mikään pieni seikka.
Kotihoidontuki ei myöskään ole niin ainutlaatuinen kuin jotkut kuvittelevat. Ruotsissa esim. on pidempi vanhempainrahakausi ja vieläpä jaettavissa pidemmälle ajalle puolipäiväkorvauksena nostettavaksi. Keski-Euroopassa vuorostaan monissa maissa on ns. perheverotus, jolloin verotuksellisesti tulot jaetaan vanhempien kesken.
Ruotsissa, Norjassa ja Keski-Euroopassa äitien työssäkäyntiaste on korkeampi kuin Suomessa, mutta tämä Son oikeastaan vain näennäistä. Heistä monet tekevät puolipäivätyötä. Jos otetaan huomioon koko- ja puolipäivätyön suhde, niin tosiasiallinen, eikä siis vain nimellinen äitien työssäkäyntiaste on kaikissa näissä maissa jokseenkin sama.
Kannattaa lopuksi huomauttaa, että vähitellen puuttuvaa 300.00 ihmisen työvoimavajausta ei niin kovin helpolla korvata ulkomaisella tuonnilla. Varsinkin, kun koko EU hamuaa samoja ihmisiä. Ja integrointi yhteiskuntaan ei ole aivan yksinkertaista: ”Meidän piti vain saada työvoimaa, mutta tänne muuttikin ihmisiä.” (Sveitsiläinen kirjailija Max Frisch).
35.000 maahanmuutajaa. Mistä maista. Milläö peruskoulutuksella. Mihin töihin? (Käsittääkseni hoitoalan ja palvelujen suoritustason hommiin.) Sehän ei ole valkoisen miehne ty ötä.
Yksi paradoksi on se että on helppoa samaistua mielikuviin ruuhkavuosien kiireestä ja stressistä ja peilata sitä “menetettynä etuna” kivaan DINK elämään mutta sitä miltä tuntuu pidellä ensimmäistä kertaa esikoistaan sylissä ei oikeastaan voi saavuttaa kuin kokemalla. Tai miltä 5 vuoden jälkeen edelleen tuntuu kun sama esikoinen kuuntelee kiinni kainalossa luettavaa satua.
Syitä on varmaan kulttuurin muutoksessa. Kun kavereilla ei ole lapsia, niin lapsellinen syrjäytyy kaveripiireistä. Viihdettä riittää moneen makuun. Aika kuluu vauhdilla ja yhtäkkiä onkin 40v.
UPM haki hiljan 40 oppisopimuspaikkaan opiskelijoita ja sai 2200 hakemusta. Kun edut ovat kohdallaan, niin hakijoita riittää jopa Jämsään. Työvoimapulaa ei ole, markkinatalous hoitaa homman, jos sille annetaan mahdollisuus.
Ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden ennustaminen. Mennyt ei ole tae tulevasta. Vapaaehtoisesti lapsettomat luottavat uhkarohkeasti hyvinvointivaltioon. Mistä he tietävät, millaisessa maailmassa elävät, kun ovat itse vanhoja? Jos hyvinvointivaltio romahtaa, omat lapset ja sukulaiset ovat ainoa tuki ja turva. Hoivaa ja turvaa ei välttämättä saa rahallakaan.
Tällä ja viime viikolla on tullut kuunneltua autossa usein YLEX:ää. Siinä 2–3 nuorehkoa juontajaa (25–30v?) otti esille keskenänsä syntyvyyden laskun ja pari näistä mainitsi koulujen liian realistisen valistuksen syyksi. Toinen sanoi että hän traumatisoitui loppuiäkseen niin ettei tahdo lapsia: Koulun opettaja pakotti näkemään synnytyksen tv-ruudusta osana biologian opetusta. Tämä juontaja, mies, istui eturivissä lähimpänä ruutua.
Ennen vanhaan ei varmaan oltu valistuksessa näin hävyttömän realistisia että näytetään kaikki naisen tuhmimmat paikat ennen ja jälkeen… verineen limoineen jne.
Suomalaisten syntyvyys on ollut laskussa koko 2010-luvun. Syntyvyyden lasku ei ole kuitenkaan koskenut ulkomaalaistaustaisia. Nämä hoitavat lapsiaan kotona, eikä lapsia tarvitse kuljetella pyöränkontissa.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/supercell-pomo-alahti-katastrofista-nyt-oleskelulupajono-on-purettu-koskee-vahintaan-3000-kk-tienaavia-huippuosaajia/a9754d42-87a5-47b9-9ba9-192f1bbc40b7
Oleskelulupien käsittelyajat ovat tätä nykyä maksimissaan kuukauden. Minun on vaikea nähdä miten joku voi vakavalla naamalla esittää, että se on millään tavalla ratkaisevaa. Kuka muka muuttaa työn perässä toiseen maahan niin nopealla aikataululla, että neljä viikkoa on kynnyskysymys? Ja neljä viikkoa on siis tällä hetkellä se maksimi ja työlupa voi hyvin tulla kahdessa viikossakin. Kuinka moni suomalainen vaihtaa työpaikkaa esim. viikon sisällä siitä kun työtä on tarjottu? Ei irtisanomisaikaa, ei tarvetta lomalle, ei kilpailunestosopimuksia tai karensseja, jotka rajoittaisivat.
O.S:“Nuorten aikuisten maailma tarjoaa aiempaa enemmän kaikkea kiehtovaa. Lapsia ei tarvita tuomaan sisältöä elämään. Sille on vaikea tehdä mitään.
Vähän samasta syystä helsinkiläisnuoret maksavat järjettömästi asumisesta Kalliossa, keskellä kaikkea mielenkiintoista.
Toki nuorten aikuisten taloudellinen epävarmuuskin vaikuttaa, mutta ei se ole niin paljon huonommaksi ole mennyt, että selittäisi asiaa kuin pieneltä osin.”
Juuri noin, kaikesta ei voi syyllistää Sipilän hallitusta. Kaupungistunut elämäntyyli antaa lasten sijasta koukuttavia virikkeitä. Lasten kasvattaminenkin on kaupungissa paljon työläämpää kuin haja-asutusalueilla, vaikka luulisi asian olevan toisin päin. Nuorilla on kiire hankkia kicksejä vaikkapa Himalajan kiipeilyllä tai reissailemalla kaukokohteissa. (sekään ei ole enää reppumatkailua vaan ylellistä hotellimatkailua)
Edellisen ja työelämäambitioiden vuoksi havahdutaan 35 vuden ikäisinä lapsihaveisiin. Saanti ei enää onnistu läheskään kaikilla iän ja sperman huonontuneen laadun vuoksi. (tapahtunut jo kaksikymppisilläkin)
Kaupungistumisella on kuitenkin yksi kehityskulku, mikä tuo vähän valoa tulevaisuuteen. Asuminen isoissa kaupungeissa on niin vaivalloista ja kallista, että se karsii hieman tätä kehitystä. Muuttaminen työssäkäyntialueille vähän cityä kauemmaksi tuo elämään muutakin sisältöä kuin hillitön kulutus ja elämysshoppailu.
Eemil. Määrällisesti enemmän hedelmällisyys on kyllä laskenut muualla kuin Helsingissä. Ei se elämä maallakaan niin tylsää ole, että lapset ovat ainoa elämänsisältö.
Tuo taitaa johtua demografisesta rakenteesta. Maaseudulla ikäjakauma on vanhusvoittoinen. Keskustan kannattama työperäinen maahanmuutto tarvitsisi lisäpotkua, johon O.S. myöskin totesi. Pitää vain tunnustaa tosiasiat ja puhua niistä oikeilla nimillä.
Elintasoshoppailu pitää suitsia nyt tähän pisteeseen. Laittomat maassaolijat tulee lähettää lainmukaisesti oikeaan paikkaan, kotimaihinsa.
Hedelmällisyysluvut eivät riipu ikärakenteesta. Se on lasketaan ikävakioidusti.
Biologia voittaa tilastotieteen 6–0. Kaikki tietävät, että naisoletettujen hedelmällisyys laskee drastisesti 35 ikävuoden jälkeen ja loppuu vaihdevuosiin. Lääketieteellisellä kikkailulla saadaan muutamien vuosien jatkoaika, mutta se ei poista naisoletettujen haluttomuutta saada lapsia riittävän aikaisin. Samaan aikaan sotketaan luonnollinen hormonitasapaino erilaisilla pillereillä ja muilla vitkuttimilla, niin jo on ihme ellei syntyvyys olisi laskenut.
PS. Kallio ei ole erityisen mielenkiintoinen asuinpaikka, koiranpaskaa ja joskus narkkarinpaskaa löytyy joka paikasta ja puistoissa käydään avointa huumekauppaa. Katri Valan puistikko on tunnettu mahtavasta neulatiheydestään. Paras asia on täällä lukitut alaovet ja mahdollisuus laittaa fillari kellariin jossa on lukittaville ketjuille paikat.
Kannattaisi nyt kuitenkin ensin tutustua siihen, miten hedelmällisyysluvut lasketaan, ennen kuin väittää, että ne lasketaan väärin. En nyt ala kirjoittaa tähän oppikirjatekstiä. Sanon vain, että alueen ghedelmällisyyslukuun ei vaikuta lainkaan se, minkä ikäisiä ihmisiä siellä asuu.
TIKE 2019:“Syntyvyys korkein Seinäjoella ja matalin Helsingissä
Vähintään 50 000 asukkaan kunnista korkein syntyvyys oli Seinäjoella, jossa kokonaishedelmällisyysluku oli 1,70 viisivuotisjaksolla 2014–2018. Seuraavaksi korkein se oli Porvoossa, 1,70, ja Espoossa, 1,66. Koko maan luku oli viisivuotisjaksolla 1,56.
Vastaavasti matalin syntyvyys oli jaksolla 2014–2018 Helsingissä, jossa kokonaishedelmällisyysluku oli 1,23. Turussa luku oli 1,26 ja Tampereella 1,29. Myös kaikkien kuntien vertailussa viimeksi mainittujen kaupunkien syntyvyys oli matalimpien joukossa.”
En kyllä hallitse tilastotieteen käsitteitä tilastoguru-Soininvaaran tavoin , mutta TIKE:n sivuilta postaamani tilastoselitys osoittaa mielestäni muuta kuin Soininvaara väittää. Tuohon ristiriitaan on varmasti pitävä selitys.
Soininvaaran ilmoittama kehityskulku on kyllä äärimmäisen mielenkiintoinen. Miksi maaseudulla hedelmällisyysluku pienenee kaupunkeja enemmän. Aiheuttaako taloudellinen epävarmuus maaseudulla vähentynyttä tulevaisuuden uskoa ? Syitä pitänee hakea maan sisäisestä epätasa-arvosta. Valtiovallan kehittämistoimet ovat ilmeisesti maaseudulla liian pieniä.
Eihän tämä ole mikään ihme, kun joka tuutista työnnetään propagandaa kaupungistumiskehityksen vääjäämättömyydestä. Kumma epäsuhta hankkeissa. Vihervasemmiston mukaan Suomi pystyy vaikuttamaan merkittävästi globaaliin ilmastonmuutokseen, mutta ei mitenkään maan sisäiseen eriarvoistumiseen. Taitaa tuossa ajattelussa olla kyllä mukana muitakin puolueita.
Olisiko kyse kuitenkin siitä, että jälkimmäisestä ei ole niin suurta väliä.
Eemil, Oli puhetta siitä, missä syntyvyys on alentunut eniten eikä siitä missä se on korkea.
Oletko varma? Mitenkäs Viron syntyvyysihme?
Vuosia sitten houkuteltiin Savoon isohko ryhmä sairaanhoitajia ja hammaslääkäreitä espanjasta. Yhteensä yli 30. Muutama vuosi myöhemmin tuli pienempi ryhmä. Tällä hetkellä on suunitteellä houkutella uusia espanjalaisia ammattilaisia uudestaan koska alkuperäisistä ryhmästä on suomessa jäljellä ainoastaan 3 hammaslääkäriä ja ei yhtään sairaanhoitajia.
Perus syy siihen että hyvin koulutetut ammattilaiset eivät pysy suomessa on suomalainen kanssakäymisen kulttuuri. Naapurit eivät tervehdi toisiaan, eikä työkolegat, paitsi poikkeukset. Virastoissa kaupoissa, ravintoloissa jne on hyvin jäykkää ja muodollista, tavallinen suomalainen on hyvin epäilevä ja täynä ennakkoluuloja. Kauppoissa löytyy kylttejä jossa lukee “Täällä kylla tervehdimme iloisesti hymyilleen.…..” Joka kuvaa hyvin suomalaista sosiaalista kulttuuria.
Suomesta löytyy oikein hyviä ja mukavia ihmisiä, mutta se ei riita. Suomalainen kanssa käyminen on niin kylmää, etäistä ja muodollista että ei missään muualla maailmassa löydy vastavaa. Monet vuodet suomessa asunneet espanjankieliset kutsumme suomalaisia “kylmäksi, kuivaksi, korpuiksi”. Ne jotka aavioituivat suomalaisten kanssa muuttavat muualle heti kun on mahdollista. Jos tähän lisätään suomen sää, ruoka, jäykkyys jne, yhtälö on selvä. Paljon pitäisi suomalaiset itse sisäisesti muuttua, eikä pelkästään parantaa ulkopuolisia olosuhteita.
Kahden akateemisen, 3‑kymppisen tyttären äitinä olen väsynyt siihen, että ratkaisuksi esitetään mm. kotiäitiyden kunnianpalautusta, kuten jossain kommentissa. Omien havaintojeni mukaan ongelma ei ole naisten korkea koulutus ja “ura”, vaan potentiaalisen puoliso/isäehdokkaan sitoutumisen puute. Vaikuttaa, että mitä korkeampiin koulutus- ja tuloluokkiin mennään, sitä kovemmiksi nousevat vaatimukset ja toiveet, toki puolin ja toisin. Ja tässä tilanteessa miehen on helpompi lykätä lasten hankintaa ja luottaa siihen, että potentiaalisia kumppaneita löytyy vielä myöhemminkin. Aikaisemmin syitä etsittiin koulutettujen naisten asenteista. Omien havaintojeni mukaan useimmat heistä kyllä haluaisivat lapsia, mutta toiveet eivät pääse toteutumaan.
Osaisitko kertoa, millä tavoin ja millä eväin nämä kouluttautuvat naiset yrittävät sitouttaa isäkandidaatteja, erityisesti verrattuna menneisiin vuosikymmeniin (jolloin ilmeisesti ongelmia oli vähemmän)? Esim. tehdäänkö houkuttelevia tarjouksia kotiäitiydestä?
Muistelisin lukeneeni, että on kovasti niin päin että koulutetulle miehelle kelpaa kyllä matalasti koulutettu puoliso, mutta toisin päin paljon huonommin.
Henk.koht. olen itse uskonut pitkään blogistin kanssa samoin – huonon syntyvyyden juurisyy ei ole työelämän epävarmuus, riittämättömät vanhempaintuet tai vaikka naisten urakehityksen ongelmat, vaan se, että nuoren ja vanhemmankin aikuisen elämä on liian kivaa. Samasta syystä asiaa ei voi merkittävästi edistää lisäämällä (Suomessa jo ennestään erittäin korkeatasoisia) yhteiskunnan tukia lapsiperheille tai vaikka naisten työelämää koskevalla propagandalla (jonka vaikutus voi olla mihin suuntaan hyvänsä, koska se saattaa hyvinkin vakuuttaa jonkun siitä, että lasten hankkiminen olisi huono idea). En tiedä mikä muu auttaisi kuin se, että saisi ihmiset oikeasti sisäistämään sen että ongelmia seuraa jos niitä lapsia ei ala tulla. Tämmöiset toimet olisivat kumminkin poliittisesti äärimmäisen epäsuosittuja, koska yhteiskunnan halutaan ulkoistavan lapsettomuuden negatiiviset seuraukset jonnekin muualle.
Sitten tullaan taas siihen, että voisimme mennä sen peilin eteen kysymään, että onko näin kestävän kehityksen muodin aikana oma yhteiskuntamme kestävällä pohjalla, jos kerran se ei pysy pystyssä ilman jatkuvaa (halpa)työvoiman tuontia ulkomailta. Tämä kuplettihan ei voisi toimia, jos Suomi olisi maailman ainoa maa, tai kaikki maailman maat olisivat kuin Suomi. Siten minun on vaikea pitää minään moraalitekona työvoimaperusteisia ”tarvitaan X maahanmuuttajaa” ‑ajatuksia. Tämän voisi vielä niellä, jos kyseessä ajateltaisiin olevan jonkinlainen kertaluontoinen ylimenokauden ratkaisu tai laina tulevilta sukupolvilta. Kukaan ei kuitenkaan esitä ikinä mitään sellaisia keinoja, joilla emme olisi seuraavankin sukupolven kohdalla yhä samassa tilanteessa. Toive siis on, että maailmassa riittää ikuisesti meitä köyhempiä maita, josta riittää maahanmuuttajia Suomeen hyvinvointivaltiotamme rahoittamaan (kenties valitettavasti totta) ja että tämä ei kuitenkaan tuhoa kulttuuriamme – tai sitten sen tuhoutumisella ei ole väliä.
Ihan lonkalta ja sen kummemmin analysoimatta asiaa heitän, että tuo mainittu isäehdokkaan sitoutumispuute on tismalleen sen saman kotiäitikolikon toinen puoli. Jos miehiltä vaadittaisiin nyt saman tason sitoutumista kuin silloin ennen vanhaan, niin varmaan niitä sitoutumishaluisiakin löytyisi niin kuin ennen vanhaan. Ts. diili olisi, että käy sinä mies töissä ja tee uraa ja maksa laskut, niin minä hoidan lapset ja kodin. Jos välillä viitsit lukea iltasadun etkä ihan kovin usein pyöri kännissä lasten edessä, niin ollaan sujut.
Mutta tuollaistahan ei ole miehille tarjolla. Ja hyvä niin. Mutta perhemallin muuttuminen tasa-arvoisemmaksi on kiistatta tehnyt lasten saamisesta entistä huonomman diilin isien kannalta. Siis nimenomaan nuorten ihmisten hedonistisesta näkökulmasta. Eli koulutettujen naisten asenteet vaikuttavat sekä suoraan heidän omiin haluihinsa tehdä lapsia että epäsuorasti heidän puolisoidensa haluun tehdä lapsia ja sitoutua vanhemmuuteen.
Ja haluan vielä korostaa, että tämä ei ole syyllistävä kommentti. Maailma muuttuu ja se on ihan ok.
Ei ole OK, jos muutos on kestämättömään suuntaan. Monessa OECD-maassa lapsiluku on alle 1,5 lasta/nainen, mikä johtaa melko nopeasti kansan sukupuuttoon. Kestämätöntä.
Minä edustan sitä koulukuntaa, joka ei pidä tietyn kokoista tai jatkuvasti kasvavaa tai edes välttämättä kansaa lainkaan sellaisena itseisarvona, joka pitää olla olemassa aina. Mielestäni kansa voi kasvaa ja kansa voi pienentyä ihan niin kuin joku kylä voi kasvaa ja sitten näivettyä ryhmäksi lahoavia taloja keskellä peltoa.
Oleellista on ohjata rakennemuutosta niin, että mikään aikakausi ei ole katastrofaalinen. Se on kyllä mahdollista myös pienenevien ikäluokkien olosuhteissa ja entistä enemmän tekniikan kehittyessä. Esim. hoitorobotit yms.
Muuten kanssasi samaa mieltä, mutta aika moni hyvinvointiyhteiskunnan järjestelmä on rakennettu sen varaan, että kansakunta ei merkittävästi pienene. Mitä enemmän meillä on huollettavia suhteessa huoltajiin, sitä rankempi taakka huoltajille tulee, jonka seurauksena huoltajien määrä pienenee ja jäljellä oleville huoltajille tulee entistä raskaampi taakka kannettavaksi. Suomessa tätä ongelmaa vielä korostaa se, että huoltajien on maksettava huollettaville aivan kaikki: eläkkeiden muodossa palkat ja sosiaali- ja terveydenhuolto vielä siihen päälle verojen kautta. Hoitosektorilla olisi tapahduttava aivan uskomatonta toiminnan tehostumista, että tämä ongelma ei kriisiydy vielä nykyisin varsin hyväkuntoisten vanhusten kunnon heikentyessä. Ehkä hoitajarobotit ovat se hopealuoti, joka kääntää valitettavan vaatimattoman hoitoalan tehokkuuden kasvun jyrkkään nousuun, mutta pelkään pahinta.
No tämähän tässä, että eihän se kansakunnan pieneneminen itsessään ole paha vaan se, että meillä on semmoinen yhteiskuntamalli, mikä ei kestä sitä, mutta mistä emme ole halukkaat myöskään luopumaan. Eikä niillä, ketkä eivät halua luopua, ole mitään kunnon mallia siitä, miten systeemi toimisi rajusti pienenevällä väkimäärällä.
Toinen on sitten tietty se, että kun valtiot ja kansat ovat maailmassa keskenään kilpailutilanteessa – halusimme sitten myöntää sitä tai emme. Jos vain osa maailman ihmisryhmistä supistuu mutta toiset eivät, tämä voi johtaa kaikenlaisiin valtatasapainollisiin ongelmiin, jotka eivät luultavasti ole mukavia ainakaan niille, jotka ovat supistumisvaiheessa.
En heti keksinyt, mitä kaikkea kiehtovaa nykymaailma tarjoaa nykyisille aikuisille sellaista, jota ei ollut tarjolla jo 1990-luvulla, kun omat lapseni syntyivät. Netti toki tarjoaa kaikenlaista ajankulua ja viihdettä, mutta sen yhdistäminen lasten saamiseen luulisi nimenomaan olevan yksinkertaista, koska nettiin pääsee kotoakin.
Taloudellinen epävarmuuskaan ei minusta sovi pääasialliseksi syyksi huonoon syntyvyyteen. Tämä epävarmuus oli paljon suurempaa 1990-luvun alun lamavuosina, ja silti silloin syntyi paljon enemmän lapsia.
Mikä on sitten nykyisin toisin kuin 1990-luvulla? Ainakin tulee mieleen, että ihmiset sitoutuvat nykyisin parisuhteeseen selvästi myöhemmin kuin silloin. Kun itse menin naimisiin vähän ennen kuin täytin 25 vuotta, niin ajattelin silloin olevani vanha naimisiinmenijä. Suuri osa naispuolisista opiskelukavereistani TKK:lla oli mennyt naimisiin jo ennen minua, ja miespuolisistakin monet olivat ainakin kihloissa ja pitkäaikaisessa avoliitossa. Kun oli vakiintunut parisuhde 25-vuotiaana, tuntui aika luontevalta ruveta miettimään lapsia ennen 30 ikävuotta, varsinkin kun lähes kaikilla ystävillä oli lapsia. Olen nyt myöhemmin tavannut omien lasteni lukio- ja ylioppilasjutuissa monia miespuolisia opiskelukavereitani lukiolaisen vanhemman roolissa, joten hekin oikeasti saivat lapsia samaan aikaan.
Kyllä, juuri tähän pitäisi löytää syyt ja lääkkeet. On melkoinen epäonnistuminen OECD-mailta, että edelleenkään ei ole keksitty ohjauskeinoja lapsiluvun suurentamiseen ja pienentämiseen tarpeen mukaan. Japani on pitkään yrittänyt parantaa tukia lapsiperheille, mutta tulokset ovat olleet laihoja: suurkaupunkien naiset eivät löydä — jos edes jaksavat etsiä — itselleen sopivia kumppaneita.
Luettelen pari syytä:
— Nuorten aikuisten ylenpalttinen lentäminen kaukokohteisiin jonne käytännössä mahdotonta ottaa lapsia mukaan
— Työelämän koventuneet vaatimukset, deadlinet kusee ja lipsumisesta sakotetaan tavalla tai toisella
— Siirtolaiset syrjäyttäneet kantasuomalaiset osassa ammatteja mikä näkyy palkkojen jälkeenjääneisyydessä
— Suomen “liian hyvä” menestys joissakin urheilulajeissa (formulat, jääkiekko, jalkapallo) yhdistettynä “äijäkulttuuriin” eli miehet viettävät aikansa mielummin muualla kuin kotona
— Paljon on keskusteltu kaupungistumisen vaikutuksesta asiaan ja tunnustan osittain sen että sekin on vaikuttanut. Maaseudulle jäävät miehet eivät löydä puolisoa ja kaupunkeihin muuttaneilla naisilla hieman sama ongelma, tosin miehet voivat ainakin teoriassa tulla isiksi 70-vuotiainakin mutta harvalla on mahdollisuus tai kiinnostusta siihen ellei ole jokin vuorineuvos tai presidentti. Maaseudun miesten pitäisi samassa määrin muuttaa kaupunkeihin kuin naisten niin että puntit olisivat tasan.
— Vielä viimeisenä laitan ulkomaille muuton, en tiedä kuinka monta suomalaisen vanhemman lapsi syntyy tai ainakin asuu ulkomailla koko lapsuutensa ja jää pysyvästi sinne
O.S:”, Oli puhetta siitä, missä syntyvyys on alentunut eniten eikä siitä missä se on korkea.”
Kyllä tuon hahmotin, mutta haluan kuitenkin tuoda esille sen, että muualla hedelmällisyysluku on suurempi. Ilmeisesti tilastomiehen ote haluaa sivuuttaa tämän faktan. Kaupungistumiskehitys on haitallista syntyvyydelle, hedelmällisyysluvuille ja mitä niitä tilastotermejä onkaan. En haluaisi kikkailla termeillä vaan puhua tästä ongelmasta.
Syntyvyyden lasku liittyy siis moneen nyky-yhteiskunnan kehitysilmiöön, mutta oikeista syistä ei saa puhua. Ei kaikki voi olla Sipilän ja Keskustan syytä , vaikka se tuntuu olevan valtakunnan totuus.
Kun syntyvyyden alenemisen syitä alkaa pohtia, pitää ottaa huomioon, että se tapahtuu erityisesti Suomessa mutta ei niinkään muissa Pohjoismaissa tai edes muualla Pohjois-Euroopassa. Eli kysymys kuuluu, miksi Suomessa, mikä tässä maassa on erityistä?
Yksi vastaus löytyy PISA-tuloksista: täällä tyttöjen ja poikien ero oppimistuloksissa on maailman suurimpia tai oikeastaan kai suurin. Muutenkin tasa-arvokuilu näkyy poikkeuksellisen suurena monissa tilastoissa ja tutkimuksissa juuri Suomessa.
Tasa-arvokuilun laajetessa kaikki lisääntymiseen liittyvät asiat vähenevät: seurustelu, seksi, avioliitot. Tästä voisi toki kirjoittaa pidempäänkin, mutta olkoon. Noin se vain on.
Monikaan ei tätä tiedä, kuten ei Osmokaan, koska vallanpitäjien (poliitikot, media ym) mukaan tasa-arvo tarkoittaa tyttöjen ja naisten hyvinvointia, ja siinä Suomi onkin ihan huippua. Siitä puhutaan kuten myös naisten huono-osaisuudesta.
Oikeassa tasa-arvossa kuitenkin menee niin huonosti, että syntyvyyskin on romahtanut. Jopa Ruotsissa, tuossa feminismin ihmemaassa, tasa-arvo sukupuolten välillä toteutuu paremmin. Ja siksi siellä syntyvyys ei ole notkahtanut.
Tietenkään en väitä, että asia olisi näin yksinkertainen. Mutta olisihan se hyvä, jos tämä ilmiselvä syyllisehdokas joskus pääsisi julkisuuteen. Mutta kun ei, valta toimii niin kuin toimii.
Maita vertailemalla pääsee usein jyvälle siitä, mistä ongelmat voivat johtua, ja siitä, ovatko syyt Suomelle tyypillisiä vai osa laajempia trendejä. Ihan näin vinkkinä.
Ainakin Ruotsiin ja Islantiin verrattuna (muiden Pohjoismaiden tilannetta en tunne) yksi olennainen ero on se, että niissä vanhempainvapaat jakautuvat äidin ja isän kesken huomattavasti tasaisemmin kuin Suomessa. Lapsen saaminen ei ole näissä maissa naisen työuralle läheskään niin suuri riski kuin Suomessa. Ja kun työnantajan näkökulmasta nuoren naisen palkkaaminen ei ole sen suurempi riski kuin nuoren miehen palkkaaminen, lisääntymisiässä olevat naiset saavat helpommin sellaisia työpaikkoja, joista uskaltaa jäädä vanhempainvapaalle. Myös pienten lasten vanhempien osapäivätyöt ovat ainakin Ruotsissa selvästi yleisempiä kuin Suomessa. Naisen näkökulmasta on siis helpompi yhdistää lasten saaminen ja työura.
>Seuraavina vuosikymmeninä kymmeniä miljoonia nuoria aikuisia tulee muuttamaan Eurooppaan Aasiasta ja Afrikasta – tavalla tai toisella.
Totta. Seuraava vaihe on erilainen: Afrikan nuori ei halua muuttaa pois Afrikasta koska maailman kaikki muut paikat ovat “vanhainkoteja”. Afrikan nuori haluaa jäääd Afrikkaan koska ainoastaan siellä on elämää kuhisevia kaupunkeja ja kaikki muutkin coolit nouret asuvat siellä. Kenties loppupeli 2100-luvulla on se, että vanhuspommi iskee Afrikaankin.
Voisiko tuota nuorten aikuisten elämän kivuutta vähän säädellä? Ennen oli vanhan piian ja vanhan pojan vero eli erilainen veroasteikko yksinasuville. Nyt raippaa voisi antaa myös ilman lapsia asuville pariskunnille.
Syntyvyyden vähenemisen taustalla on todennäköisesti monenlaisia tekijöitä. Sukupolvikokemuksella ja yhteiskunnan arvojen muuttumisella on merkitystä, mutta taloudellisten reunaehtojen roolia ei kuitenkaan kannata väheksyä.
Suomi on monella tavalla taloudellisesti erilainen ympäristö kuin 1980-luvulla ja sitä aiemmin. Asuntojen hinnat suhteessa palkkoihin ovat nykyään huomattavasti korkeammalla tasolla kuin aikaisempina vuosikymmeninä. Uudet työpaikat ovat suurelta osin syntyneet muutamaan kasvukeskukseen, ja asunnon hankkimisesta nuorille perheille aiheutuva rasite ja este on tosiasiassa kasvanut vielä enemmän kuin kiinteistöjen ja osakehuoneistojen hintoja koskevien tilastojen perusteella voisi päätellä. Asuntopolitiikassa on samalla siirrytty aidosti yleishyödyllisestä omakustannusperusteisesta vuokra-asumisesta ja omistusaravasta kovan rahan vuokra-asumiseen ja kovan rahan omistusasumiseen. Myös asuinalueiden segregaatio on nykyään kovemmalla tasolla kuin aiemmin. Verotusta on 1980-luvun alun jälkeen siirretty yritysten ja pääomatulojen verottamisesta kulutuksen verottamiseen, ja tämä kohdistuu erityisesti suomalaisiin lapsiin ja Suomessa asuvien lasten menoihin.
Yleinen ilmapiiri on Suomessa ainakin tietyllä osaltaan pessimistinen tulevaisuuden suhteen. Työntekijöiltä vaaditaan palkanalennuksia ja heikennyksiä työehtoihin, valtiovarainministeriön kokoomuslaiset virkamiehet vaativat erilaisten palveluiden ja sosiaaliturvan leikkaamista kestävyysvajeen sävyttämin uhkauksin, ja uusliberaalia poliittista agendaa pyritään muutenkin edistämään kriisitietoisuutta luomalla. Moni nuori ottaa nämä puheet vakavasti, ja pyrkii varautumaan heikompiin aikoihin. Osalle se tarkoittaa lasten hankkimatta jättämistä, toisille säästämistä, ja kolmansille muuttoa ulkomaille. Kriisitietoisuuden luomiseen tähtäävällä retoriikalla on pidemmän päälle tuhoisa vaikutus kansakuntaan.
Tämän hetken nuoret aikuiset (30–40 vuotiaat) ovat myös nähneet kaksi maailmanluokan lamaa ja IT-kuplan puhkeamisen. Tämä voi osaltaan vaikuttaa siihen, miten paljon on luottamusta siihen, että oma tulotaso ja erilaiset perheen tarvitsemat julkiset palvelut säilyvät myös tulevaisuudessa.
Oma roolinsa on yhteiskunnan arvomaailman ja odotusten muuttumisella. 1960-luvulla oli kaupungeissa normaalia, että kokonainen perhe asui yksiössä. Nykyään tällaiselta perheeltä hakisi sosiaalivirasto lapset pois. Menneiden vuosien maatalous- ja teollisuusyhteiskunnassa moniin työpaikkoihin riitti peruskoulu tai ammattikoulu. Nykyisessä maailmassa taas lukion suorittaminen ja korkeakouluopinnot ovat käytännössä välttämättömyys paremmin palkattuihin ammatteihin työllisymiselle. Lapsen opintoihin valmentaminen ja tukeminen ei ole ilmaista vanhempien ajan tai käytettävissä olevan rahan suhteen. Moni nuori aikuinen haluaakin toimia vastuullisesti eikä halua saattaaa maailmaan lasta, jolle ei riittävän varmasti pysty takaamaan mahdollisuuksia elämässä onnistumiseen tai jolle ei pysty takaamaan yhteiskunnassa tavallisiksi tai välttämättömiksi miellettyjä asioita.
”Moni nuori aikuinen haluaakin toimia vastuullisesti eikä halua saattaaa maailmaan lasta, jolle ei riittävän varmasti pysty takaamaan mahdollisuuksia elämässä onnistumiseen tai jolle ei pysty takaamaan yhteiskunnassa tavallisiksi tai välttämättömiksi miellettyjä asioita.”
En usko, että tämä ihmisryhmä on määräävässä asemassa ongelman suhteen, mutta keskusteluissa näkee välillä aivan utopistisia yksittäisiä visioita siitä, millainen on sellainen elämäntilanne miltä pohjalta uskaltaa ”turvallisesti” hankkia lapsia. Siis juuri jotain tällaista, että lapsella pitää olla kaksi vanhempaa, joista molemmilla on turvattu, vähintään ylemmän keskiluokan työpaikka. Siis semmoiset olosuhteet, joilla pääsee jonnekin parhaimpaan puoleen prosenttiin maailman väestöstä. Kyllä oltaisiin kaikki jääty syntymättä, jos tämä olisi joku kriteeri lapsen ihmisarvoiselle elämälle!
Tämä ei taas kestä oikein mitään kantilaista tarkastelua ja siksi tällaisen ajatusmaailman tietoinen propagointi on mielestäni ennemminkin vastuutonta kuin vastuullista. Suomessa on sen verran hyvät lapsiperheiden tuet, ilmaiset ja puoli-ilmaiset harrastusmahdollisuudet jne, että lapsen onnellisen lapsuuden keskeinen avain on kyllä se, riittääkö vanhemmilta rakkautta ja sitoutuneisuutta eikä se, istuvatko ne tukevasti urbaanissa eliitissä.
Vaatimus turvatusta toimeentulosta ei ole visiona utopistinen tai vaatimuksena poikkeuksellinen. Koko maailman väestö ei ole kovin mielekäs vertailukohta, jos perheen on kuitenkin elettävä ja lapsen kasvettava aikuiseksi Suomessa. Aikuiseksi kasvaessaan lapsen on myös kyettävä kiinnittymään suomalaiseen yhteiskuntaan ja hankkimaan toimeentulonsa. Jo suomalainen lainsäädäntö ja erilaisten verojen ja maksujen taso estää sen, ettei asumistaan, liikkumistaan ja syömistään voi Suomessa järjestää maailman mitassa keskituloisen Venäjän tai Romanian kustannustasolla. Myöskään menneet vuosikymmenet eivät ole kovin hyvä vertailukohta. Aikaisempina vuosikymmeninä oli suurella enemmistöllä näköalana se, että tulevaisuus on parempi itselle ja lapsille. Nykyään taas monien nuorten aikuisten palkkakehitys on pysähtynyt tai aleneva, ja kilpailu työpaikoista on jotain aivan muuta kuin aiemmin.
Vielä aiempina vuosikymmeninä Suomi ei myöskään ollut siinä määrin eriarvoinen yhteiskunta kuin nykyään. Mielenkiintoinen kysymys on se, missä määrin eriarvoisuuden ja kilpailun lisääntyminen yhteiskunnassa on vaikuttanut siihen, millaista vanhemmuutta nykyään pidetään hyväksyttävänä ja lapsen tulevaisuuden turvaavana [1].
Mainitsin kommentissani sen, miten monet koulutetut nuoret aikuiset saattavat asiasta ajatella. En kuitenkaan ottanut suoraa kantaa siihen, miten asioiden pitäisi olla. Joka tapauksessa, myös vaikeiden asioiden ääneen sanomisen pitää olla sallittua. Lapsen vanhempien toiminnalla on tärkeä rooli, mutta mutta myös ulkoisilla olosuhteilla ja vanhempien toimeentulolla voi olla ratkaisevia vaikutuksia lapsen elämään. Esimerkiksi asuinalueen tason on vertaisarvioidussa tutkimuksessa todettu Helsingissä tuottavan tilastollisesti merkitsevän vaikutuksen lasten oppimistuloksien ja koulutusta koskevien asenteiden yhdistelmään [2]. Myös köyhyyden vaikutukset lapseen ovat moninaisia ja suurelta osin vertaisarvioiduissa tutkimuksissa todistettuja [3]. Suomessa tehdyn ikäluokkaseurannan tulokset viittaavat myös siihen, että vanhempien koulutustasolla, tulotasolla ja erilaisilla kuormitustekijöillä on yhteys lapsen terveyteen ja koulumenestykseen, ja erilaiset yhteiskunnan tarjoamat palvelut eivät nykyisellään kykene näitä eroja poistamaan [4].
Viitteet
[1] ‘Intensive’ Parenting Is Now the Norm in America, The style of child-rearing that most aspire to takes a lot of time and money, and many families can’t pull it off, The Atlantic, 16.1.2019, https://www.theatlantic.com/family/archive/2019/01/intensive-helicopter-parenting-inequality/580528/
[2] Bernelius, V.: ‘Osoitteenmukaisia oppimistuloksia? Kaupunkikoulujen eriytymisen vaikutus peruskoululaisten oppimistuloksiin Helsingissä’, Yhteiskuntapolitiikka, 2015, vsk. 76, nro. 5, s. 479–493, http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201209117868
[3] Kuula, M. ja Hakovirta, M.: ‘Köyhyys on uhka lasten hyvinvoinnille Suomessakin’, Lääkärilehti vsk. 72, nro. 21/2017, s. 1348–1349
[4] Ristikari, T. ym.: ‘Suomi lasten kasvuympäristönä, Kahdeksantoista vuoden seuranta vuonna 1997 syntyneistä’ (THL, Helsinki), https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/262147/Ristikari_et_al_2018_Suomi_lasten_kasvuymp_rist_n_.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Eittämättä, mutta erilaiset korrelaatiot eivät dominoi ihmisten elämää yksilötasolla, mutta tietoisuudella niistä on psykologinen vaikutus, jonka seurauksena ihminen voi uskoa, että näin on, mikä taas vaikuttaa toimintaan. Siksi ihmisiä ei pitäisi pelotella väittämällä korrelaatioita kausaalisiksi suhteiksi.
On ihan odotuksenmukaista, että asuinalueella ja lasten suoriutumiskyvyllä on korrelaatio, mutta tällöin huonolla asuinalueella ja lasten kasvutuloksilla on luultavasti sama juurisyy, kuten esimerkiksi vanhempien heikot kognitiiviset kyvyt ja siitä seuraava huono menestys työmarkkinoilla ja elämnhallinta muutenkin. Sen sijaan jos valtio siirtäisi mahtikäskyllä ”hyvän perheen” johonkin slummiin asumaan, niin eivät tämän perheen vanhempien lastenkasvatuskyvyt siinä samalla taianomaisesti katoaisi.
Yleensä nimittäin on niin, että käsitellyntyyppisiä väitteitä esittävät ovat juuri jotain opiskelijoita tai nuoria työläisiä, joiden varsinaiset ongelmat ovat jonkinlaiseen maailmantuskaan liittyviä. Kuitenkin nämä ovat pääsääntöisesti juuri sellaisia ihmisiä, joiden taidot käyttää esim. yhteiskunnan tarjoamia palveluita ovat luultavasti oikein hyvät, eivätkä sellaisten lapset ole ensimmäisinä vaarassa päätyä tilastojen ongelmasarakkeisiin.
Muutenkaan tarkoitus ei olekaan verrata koko maailman väestöön suoraan esim. euromääräisiä tuloja vertaamalla, vaan reaalisena elintasona ja mahdollisuuksina toteuttaa itseään. Ja siinä vertailussa suomalainen köyhäkin pärjää oikein hyvin.
Jos yhteiskunta ei ole ideaalinen – siis vaikka niin, että kaikille ei voida taata jotain mielivaltaisen suurta elintasoa – niin on silti tähän kyseenalainen ratkaisu tuhota se sitten jättämällä se uusintamatta. Olemattomilla ihmisillä tai yhteiskunnilla ei tietysti ole mitään ominaisuuksia, sen paremmin positiivisia kuin negatiivisiakaan, joten eräänlainen ratkaisu se tietysti on.
Suuremmilla väestöryhmillä todetut korrelaatiot ja muut säännönmukaisuudet eivät välttämättä merkitse, että yksilötasolla tapahtuisi deterministisiä muutoksia suuntaan tai toiseen. Toisaalta tästä ei kuitenkaan voi tehdä sitä johtopäätöstä, ettei tutkimuksissa löydetyillä korrelaatioilla olisi tai tulisi olla merkitystä yksilötason päätöksenteossa. Tieteellisesti relevantti ja tieteellisellä tutkimuksella kausaaliseksi todettu vaikutus voi olla myös se, että jonkin tapahtuman todennäköisyys, odotusarvo tai vedonlyöntisuhde muuttuu.
Esimerkiksi tupakoinnin aiheuttamat terveyshaitat ovat osin ei-deterministisiä. Siitä ei kuitenkaan seuraa johtopäätöstä, ettei altistumista kannata omin toimin välttää. Tiedeyhteisön sisällä hyvin harvat myöskään kyseenalaistavat kausaalista suhdetta tupakoinnin ja tiettyjen syöpien välillä, vaikka kaikki tupakoitsijat eivät niihin sairastu.
Aiemmin viittaamassani Berneliuksen tutkimuksessa tarkasteltiin koulujen eriytymistä Helsingissä. Tuloksissa raportoitiin korrelaatioita oppilaiden suoriutumisen ja asenteiden sekä koulun ominaisuuksia ja oppilaan taustaa kuvaavien muuttujien välillä. Sinänsä totta on, että osa tuloksista kuvaa kouluvaikutusten lisäksi myös oppilaiden valikoitumista eri kouluihin. Tästä ei kuitenkaan voi suoraan päätellä sitä, ettei alue- tai kouluvaikutuksia olisi olemassa.
Tutkimukseen sisältyvistä rajoitteista huolimatta artikkelissa esitetyt tulokset sisältävät ainakin jonkin verran näyttöä kouluvaikutuksista, joiden vaikutus säilyy, vaikka lapsen omien vanhempien koulutustaso vakioidaan. Esimerkiksi regressioanalyysin tulosten osalta on todettu: “Aluemuuttujien merkitys myös säilyy, vaikka oppilaan oma tausta otettaisiin huomioon: esimerkiksi regressioanalyysissä alueellinen korkeakoulutettujen osuus ennustaa itsenäisesti oppimistuloksia, kun oppilaan vanhempien koulutustaso vakioidaan.” Myös monitasomallinnuksella saatiin samansuuntaisia tuloksia: “Tämä osoittaa, että oppilaan vertaisryhmän vanhempien koulutustaso on yhteydessä yksittäisen oppilaan tuloksiin hänen omien vanhempiensa koulutustasosta riippumatta. Havainto viittaa selvästi kouluvaikutuksiin.” Artikkelin johtopäätösosassa pidetään kouluvaikutuksia vähintäänkin mahdollisina. Näillä tuloksilla en itse lähtisi tekemään johtopäätöstä, ettei vanhempien taustasta riippumattomia alue- tai kouluvaikutuksia ole Helsingin seudulla tai että kyse on vain oppilaiden valikoitumisesta eri kouluihin.
Väitteen esittäjän työväenluokkaisuudella, opiskelulla tai maailmantuskalla ei kai sinänsä pitäisi olla mitään tekemistä sen kanssa, miten paljon keskustelijan väitteissä on totta. Kyse ei välttämättä ole myöskään lapsen päätymisestä ongelmasarakkeeseen. Myös monet muut segregoituneen kouluympäristön seuraukset voivat olla seurauksiltaan inhimillisesti vakavia: esimerkiksi väkivallan uhka tai siinä määrin heikommat oppimistulokset, että jatko-opintoihin pääseminen vaarantuu tai estyy.
Maailman keskitaso ei ole reaalisenkaan elintason osalta suomalaiselle köyhälle relevantti vertailukohta, koska suomalaisen pienituloisen on tultava toimeen Suomessa. Tämä pitää sisällään myös kyvyn toimia yhteiskunnan jäsenenä yhteiskunnassa vallitsevien sosiaalisten normien mukaisesti. Reaalisesti samalla elintasolla voi elää kehittyvän maan maaseudulla aktiivisena yhteiskunnan jäsenenä mutta joutua Suomessa eristetyksi lähes kaikesta yhteiskunnan toiminnasta kodin ulkopuolella. Esimerkiksi ilman tietokonetta ja nettiä on monien välttämättömyyspalveluiden käyttö Suomessa vaikeaa, vaikka joissakin muissa maailman maissa pärjää ilman. Harva suomalainen työnantaja myöskään palkkaa töihin rikkinäisissä ja kuluneissa vaatteissa haastatteluun tulevaa, jos vain muita hakijoita on tarjolla.
Mielivaltaisen suurta elintasoa en ole tarkoittanut missään vaiheessa. Perheelle soveltuvaa asumista, toimivia julkisia palveluita ja vakaata toimeentuloa en itse pidä kovin hurjina vaatimuksina. Pitkälle poliittinen valinta on se, millainen tulonjako yhteiskunnassa sallitaan ja mihin rajalliset resurssit halutaan osoittaa.
Tarkoitukseni ei ollut kiistää sitä, etteikö ympäristö vaikuttais jossain määrin, onhan lopputulos useiden tekijöiden summa. Mietin itsekin, millaiseen kouluun haluaisin lapseni sijoittuvan mm. sen mainetekijöiden perusteella. Näiden seikkojen vaikutusta en kuitenkaan voi pitää suomalaisessa yhteiskunnassa niin suurena, että se tosiasiallisesti dominosi yksittäisten perheiden elämää ja siten perustelisi fatalismin asian suhteen. Kohtuullisen toimivat julkiset palvelut ja mahdollisuus kelvolliseen asumiseen ovat kyllä pitkälti vielä ainakin toistaiseksi Suomessa taattuja. Toimeentulon vakaus ei ehkä aina niinkään, mutta toisaalta se on asia, joka ei ole oikein kenenkään määräysvallassa, eikä sekään helposti alle työttömyyskorvauksen tason laske.
Hyvänä huomiona pidän kyllä sitä, että yhteiskunnan tason kohotessa myös yhteiskunnan muiden jäsenten odotukset nousevat. En silti oikein tiedä, missä mitassa Suomessa oikeasti on sellaista äärimmäistä köyhyyttä, joka pakottaisi esim. kulkemaan hirveän resuisissa vaatteissa. Kyllä paikallisissa ”slummeissa” kulkiessanikin ihmiset siellä nyt ihan katseenkestävissä vaatteissa kulkevat, silmiinpistävä nuhjuisuus rajoittuu lähinnä romanikerjäläisiin tai elämäntavoillaan sellaisen habituksen (lue: päihteiden väärinkäyttäjät) valinneille.
Atomisti:“Monikaan ei tätä tiedä, kuten ei Osmokaan, koska vallanpitäjien (poliitikot, media ym) mukaan tasa-arvo tarkoittaa tyttöjen ja naisten hyvinvointia, ja siinä Suomi onkin ihan huippua.”
Kyllä, juuri noin. Suomessa tasa-arvovaatimus on mennyt överiksi. Miesvihaajafeministien myrkyllinen propaganda saa aikaan entistä suurempaa vihanmielisyyttä puolin ja toisin. Toksinen maskuliinisuus on laajalti viljelty mielikuva. Vaikutus on myöskin sellainen, että naisellisuus on alettu mieltää negatiiviseksi kulttuuriksi. Sukupuolten välisiä eroja halutaan häivyttää valheellisella väitteellä, että se lisäisi tasa-arvoa.
Joku viittasi Viron hyvään syntyvyyskehitykseen. Katsokaa virolaisia naisia! Ei tarvinne avata käsitettä enempää. Siellä sukupuolet saavat olla erilaisia, ja siitä seuraa jännitettä , mikä kipunoi hyvällä tavalla. Jos joku haluaisi parantaa tasa-arvoa ja sen kautta syntyvyyttä, pitäisi poikien koulutukseen satsata radikaalisti. Tasa-arvoisesti kouluttautuneet parit muodostavat liittoja useammin kuin suuren koulutuseron omaavat.
Mutta tällainen ajatus on kuin punainen vaate kiihkotasa-arvofanaatikoille. Ja nämä ihmiset ovat usein myös media-alan ihmisiä. Tämä aiheuttaa tiedotusvajeen tasa-arvon todellisista syistä ja korjauskeinoista.
Jos Supercell maksaa huippunörteilleen palkkaa yli 3000€/kk niin voidaan käyttää erityisasiantuntijan työlupaa. Tällöin Suomeen saa tulla ensimmäiseksi 3 kuukaudeksi töihin ihan turistina, ja sitten Suomessa jo töissä ollessaan hakea sen varsinaisen työluvan. Jos huippunörtti tulee viisumivapaussopimusten kattamasta maasta, hän voi tulla Suomeen ja aloittaa työt vaikka yhdessä päivässä.
https://migri.fi/erityisasiantuntija
Tässä aikamme tasa-arvohömpässä miehiin kohdistuvat vaatimukset ovat nousseet, kun samaan aikaan naisten viehättävyys miesten silmissä on laskenut ei pelkästään naisten korkeamman kouluttautumisen vuoksi vaan erityisesti erilaisten keho- ja lemmikkipositiivisuusmeemien vuoksi. Vahvat ja itsenäiset naiset ovat halunneet näyttää, että voivat tehdä itselleen, mitä haluavat, ja oikeassahan he ovatkin.
Miesten näkökulmasta pariutumisen diili on nyt kuitenkin heikentynyt merkittävästi, kuten täällä hyvin on tuotu ilmi. Kärsijöitä ovat kuitenkin naiset, joille ympäröivä maailma valehteli, että nuoruuden voi hurvitella miten lystää välittämättä siitä, mistä miehet naisissa pitävät, ja sitten 30-vuotiaana voivat etsiä itselleen hyvän miehen. Valitettavasti luonto nyt vain sattuu olemaan kirjoitettu toisin.
En ihmettele, miksi niin monet miehet valitsevat nykyään mieluummin tietokonepelit kuin oikeassa elämässä menestymisen, kun se vieläpä kovin usein halutaan ottaa mieheltä pois vedoten hänen sukupuolensa toksisuuteen ja siihen, ettei menestyminen ole johtunut hänestä vaan yhteiskunnan “piilorakenteista”, jotka nostavat miehet huipulle lähes automaattisesti. Ehkä 70-luvulla, mutta minä ainakin olen kokenut nuoruuteni niin, että tyttöjä ja naisia on kannustettu ja autettu paljon poikia ja miehiä enemmän, kun joka paikassa on haluttu näyttää, että naiset ovat vähintään yhtä hyviä kuin miehet.
Itse 36-vuotiaana miehenä elän ja hurvittelen mieluummin vapaana kuin sitoudun ikäiseni naisen kanssa, joka kerkeää synnyttää 1–2 lasta. Miehen näkökulmasta marginaalikustannus romahtaa ensimmäisen lapsen jälkeen, joten parhaat vaihtoehdot ovat joko 0 tai 5+ lasta, mutta koska suurperhettä toivovan terveen näköisen naisen löytäminen on tällä hetkellä lähes mahdotonta, niin lähden seuraavaksi Uuteen-Seelantiin ja ostan ferrarin. Katsotaan uudestaan parin vuoden päästä, kun tämä järjettömyys ymmärretään laajemmaltikin.
Mikä siinä Uudessa Seelannissa on niin erikoista? Eikö se ole köyhä maatalousmaa kuten Suomi 60-luvulla?
Käymme retkellämme kyllä myös Vietnamissa ja Singaporessa, mutta henkilökohtaisesti Uusi-Seelanti kiinnostaa lähinnä kahdesta syystä. Sain 6‑vuotiaana joululahjaksi karttapallon ja kukapa ei fyysistä palloa pyöritellessä laittaisi merkille, että maa on Suomen vastinpari ainakin geolokaationaalisilta (?) ominaisuuksiltaan. Lisäksi Uusi-Seelanti on kestävyysurheilijan märkä päiväuni.
Tarkoitus oli myös lentää elämäni ensimmäisen kerran helikopterilla ja käydä tulivuorella, mutta saapa nähdä onnistuuko tämä, kun White Island (maoriksi Whakaari) päätti purkautua juuri viime yönä.
Anteeksi , mä sain sellaisen käsityksen että muutat asumaan pariksi vuodeksi Uuteen Seelantin, hommaat vaimon sieltä ja ostat sieltä Ferrarin. 😀
Hieno tavoite, paljon onnea tulevaisuuteen! Elämää on yllättäen myös Suomen ulkopuolella.
ps: Itse pidän kestävyysurheilusta ja minulla on 4 lasta, joten ne eivät ainakaan kohdallani sulje toisiaan pois. En vapaaehtoisesti vaihtaisi elämääni sinkkuelämään, lapset opettavat vanhempiaan vähintään yhtä paljon kuin toisinpäin.
Ainakin Japanissa alhaista syntyvyyttä selitetään pääasiassa sillä, että nuoret eivät pariudu. Otaksun, että Suomessakin tämä on yksi keskeisimpiä syitä. Tarkastelkaamme siksi asiaa tästä näkökulmasta.
Mitä tiedämme nuoresta naisesta, joka ei pariudu? 1) Hän luultavasti asuu suuressa kaupungissa. 2) Hänellä on vähintään melko korkea koulutus. 3) Hän elää intensiivistä elämää työn, opiskelun ja harrastusten ristitulessa.
Miksi hän ei pariudu? 4) Kenties hän aloittaa pariutumisen yrittämisen vakavasti vasta yli 25-vuotiaana. 5) Luultavasti hän kiinnostuu vain miehistä, joilla on vähintään yhtä korkea koulutus kuin hänellä itsellään.
6) Kiinnostavien miesten kanssa saattaa kehkeytyä vain pätkäsuhteita, koska miehillä ei ole kiire sitoutua ja uusia naisia tulee tarjolle koko ajan. 7) Mahdollisesti nainen edellyttää mieskandidaatiltaan parisuhteessa ja lastenhoidossa “tasa-arvoisuutta”.
Näistä kaikki muut syyt paitsi syy 5 ovat voimistuneet viime vuosikymmeninä. Ratkaisu löytyy näihin syihin puuttumisesta.
Koulutettujen naisten hedelmällisyys on kuitenkin muita korkeampi.
Suomessa syntyneistä naisista korkeakoulutuksen saaneilla lapsiluku on pienentynyt absoluuttisesti enemmän: 2,0 vuonna 2006 ja 1,5 vuonna 2017; vähemmän kouluttautuneille vastaavat luvut ovat n. 1,6 ja 1,3. Suhteellinen pudotus on molemmissa ryhmissä saman suuruinen.
Ehkä vielä oleellisempaa on tarkastella lapsettomien osuutta nuorista, 25–29-vuotiaista naisista. Riippumatta kouluttautumisen asteesta lapsettomien osuus on kasvanut; vuonna 2017 osuus oli 80 % korkeakouluttautuneissa, 65 % toisen asteen suorittaneissa ja 50 % muissa.
Lähde: Syntyneet 2017, Tilastokeskus.
Miksi on olennaista tarkastella juuri 25–29 vuotiaiden osuutta? Siinä on jossain määrin tarkoitushakuisuutta. Vähemmän kouluttautuneet ovat tuossa vaiheessa jo vakiinnuttaneet asemansa työelämässä ja elämä antaa myöten myös lasten hankinnalle. Korkeakoulutus kestää kauemmin. Opiskelupaikkaa on vaikeampi saada, joten kouluttautuminen aloitetaan myöhemmin.
Korkeasti kouluttautuneiden vakiintuminen työelämään tapahtuu siten myöhemmin eikä lasten hankkiminen kesken opintojen tai ensimmäisissä hyvin tyypillisesti lyhyissä, määräaikaisissa työpaikoissa tunnu vielä järkevältä. Perusturvallisuus ei tunnu riittävältä.
Jos katsot 35–39 vuotiaiden lapsettomuutta huomaat käyrän kääntyneen toisin päin. Kaiken lisäksi nimenomaan korkeakoulutettujen naisten lapsettomuus pysyy lähes vakiona koko tarkastelujakson ajan. Vuonna 2006 lapsettomia korkeakoulutettuja oli yli 70 %. Vuonna 2016 tuo sama joukko on 35–39 vuotiaiden ryhmässä. Silloin lapsettomien määrä on alle 25 %. Peruskoulutuksen varassa olevien vastaavat luvut ovat 40 % ja 30 %.
Korkeakoulutetut synnyttävät lapset vanhempina, mutta lapsettomia on vähemmän. Juuri kuten Ode totesi, hedelmällisyys on suurempi. Tässäkin näkynee turvallisuuden tunne.
On olennaista tarkastella 25–29-vuotiaita naisia, kun haluamme tietää, onko tapahtunut muutoksia, jotka ovat osaltaan johtaneet alentuneeseen syntyvyyteen. Japanissa on havaittu, että nimenomaan nuorten pariutuminen on vähentynyt ja myöhentynyt, mikä selittää vauvakatoa. Jos käytät sanaa tarkoitushakuisuus kielteisessä mielessä, olen eri mieltä: ei Tilastokeskuskaan turhaan tarkastele lapsettomien osuutta juuri tässä ikäryhmässä — vaan tarkoituksella. Kun lapsi saadaan myöhemmällä iällä, mikä on useammin tilanne korkeakoulutettujen kohdalla, niin lapsiluku jää pienemmäksi. Tämä selittää lapsiluvun voimakasta pienentymistä korkeakoulutettujen keskuudessa.
Olen huolissani enemmän korkeakouluttautuneiden kuin matalammin kouluttautuneiden naisten lapsiluvusta. Tähän on monta syytä, joista tässä kolme: 1) Vielä vuonna 2006, ja vuoteen 2010 saakka, korkeakouluttautuneiden naisten lapsiluku ylsi uusiutuvuustasolle, mutta sitten pudotus on ollut jyrkkä. 2) Suomessa pyritään nostamaan korkeakouluttautuvien osuutta tulevina vuosina. (Suomessa osuuden kasvu on ollut pysähdyksissä jo jonkin aikaa.) 3) Äidin koulutustaso on yksi parhaimmista lapsen “koulumenestyksen” selittäjistä.
Heikko turvallisuuden tunne saattaa olla heikko alhaisen lapsiluvun selittäjä: kehittyneissä maissa(kin) lapsiluku on alentunut juuri taloudellisen ja terveydellisen turvallisuuden kasvaessa, ainakin pitkällä aikavälillä.
Tässä lapsettomuudessa on vähän analogia maidontuotantoon. Maidontuottajia ei nykyään tahdo löytyä, koska se sitoo 24/7 töihin ja lomat ja viikonloppuvapaat eivät juokse. Maidontuotannossa tämä on hoidettu perustamalla kolhooseja, jotka toimivat roboteilla. Tosin eläinsuojelijat eivät sitä oikein sulata. Pitäisiköhän perustaa samanlaisia lapsitehtaitakin? Ceausescun Romania taitaisi olla valmis esikuva.
Tein aiemmin töitä maahanmuuton parissa ja maahanmuuttajien kanssa. Ihmettelin suuresti sitä, että tahtotilaa ei ole minkään asian eteenpäin viemiseksi, vaan pikemminkin tilanteessa, jossa voi saada pilkun menemään poikittain siihen tartutaan. Me olemme tässä maassa maailman parhaimpia löytämään sopiva ongelma jokaiseen ratkaisuun.
Nyt, kun on tullut luettua asiaa hieman pidemmälle, niin olen huomannut suomessa olevan pitkät perinteet kaikessa tälläisessä. Esimerkiksi 1920 luvulla pakolaiseksi tulleiden naisten lapset eivät saaneet Suomen kansalaisuutta, vaikka oli Suomalaiset isät. Kansalaisuus tuli silloin pelkästään äidin kautta. Meillä on ollut vielä 1980 luvulla Suomessa ihmisiä, jotka ovat syntyneet suomessa ja eläneet koko elämänsä tässä maassa ja silti kansalaisuus on ollut joko “ei mikään maan kansalainen” tai “Entisen venäjän eikä minkään muun maan kansalainen”. Tämä on sitä historiaa.
Toinen kummallinen joukko ihmisiä on ne ihmiset, jotka asuvat nykyisten rajojen sisäpuolella, mutta kunnassa, joka lakkautettiin. Eli ovat koko ajan olleet meidän nykyisten rajojen sisäpuolella, eivätkä ole siten evakkoja, vaikka kotikunta on lakkautettu. Syntymäpaikka virallisissa papereissa “muu eurooppa ei EU maa.” Asiaa ei saa korjatuksi millään valittamisen määrällä. Se on juuri sellainen maahanmuuttoon liittyvä byrokratian kukkanen, jota ei vaan voi korjata. Kun pilkku on vinossa, niin Suomalaisesta ei saa suomalaista, vaikka koko suku olisi ollut suomalaista niin kauan kuin suomalaisuutta on ollut olemassa.
Yksi poikkeus asiaan kuitenkin on. Nobel teki Martti Ahtisaaresta Venäläisen. Syntymäpaikka: Viipuri, Venäjä. Koko byrokraattinen sotakoneisto viritettiin ja tämän seurauksena saatiin Martista Suomalainen. Jos Martti olisi nykyisen Ylämaan alueelta, niin edelleen saisi tyytyä olemaan vain ulkopuolinen. Syntymäpaikka “muu eurooppa- ei EU maa”