Vietin tämän päivän Dipolissa kuuntelemassa luentoja kestävästä kaupungistumisesta. Kuultu sai minut vakuuttuneeksi, että on eettinen velvollisuuteni kirjoittaa, mitä ajattelen asumisen kohovasta hinnasta, vaikka tästä asiasta oikeastaan kannattaa pitää suunsa kiinni, ellei halua lausua suosittuja epätotuuksia.
Asumisen korkea hinta on väistämätön, koska se tasapainottaa kaupunkien kasvun asuntokannan mukaiseksi.
Meneillään on kaikkialla maailmassa nopea muutto suuriin ja menestyviin kaupunkeihin. Tämä väestön pakkautuminen niihin olisi vielä paljon nopeampaa, jos taloissa olisi pyörät. Kun ei ole, muutto karahtaa kiinni asuntopulaan ja asuntopula tarkoittaa, että asunnoista tulee menestyvissä kaupungeissa kalliita. Kirjassaan Triumf of the city Edward Glaeser sanoo, että asumisen hinta halutuissa kaupungeissa nousee niin suureksi, että samasta työstä tulot asumiskustannuksilla vähennettynä ovat pienemmät kuin vähemmän suosiotuissa kaupungeissa. Jos näin ei olisi, vähemmän suosituilta alueilta pyrittäisiin muuttamaan suosituille alueille. Asumisen hinta tasapainottaa muuttoliikkeen sen kokoiseksi että se mahtuu tarjolla olevaan asuntokantaan. Jos asumisen hintaa alennetaan, muttajia tulee lisää ja hinta nousee uudestaan.
Tämän seurauksena asumisen hinta on noussut menestyvissä kaupungeissa huomattavasti tuloja nopeammin. Helsingissä, Turussa ja Tampereella nousu on ollut kuudessa vuodessa liki 20 % suhteessa tuloihin. Tämä on kuitenkin pientä oikeisiin suurkaupunkeihin verrattuna. Niissä asumisen hinta on jopa kaksinkertaistunut.
On paljon esimerkkejä kaupungeista, jotka ovat ratkaisseet asumisen esimerkillisesti. Asunnot ovat edullisia ja niitä riittää kaikille. Niitä on Suomessakin kymmenittäin.Näitä kaupunkeja yhdistää laskeva asukasluku.
Osaamisintensiivisten alojen keskittyminen on väistämätöntä
Luovien korkean osaamisen työpaikkojen keskittyminen on ilmiö, jolle ei mitään voi. Se on edennyt myös erittäin pitkälle. Itse olen seurannut indikaattorina 25-34 vuotiaiden akateemisen loppututkinnon suorittaneiden sijoittumista maassa. Heistä puolet asuu Helsingin seudulla ja 75 % viiden tärkeimmän yliopistoseutukunnan alueella. Loput 67 seutukuntaa jakavat keskenään 25 %.
Meidän ongelmamme on se, että paljon koulutetuista nuoristamme suuntaa oikeisiin suurkaupunkeihin pitkin maailmaa, joten edes kepulaisten ei kannata haaveilla yliopistokaupunkien kasvun suitsimisesta.
Estetään asumisen hinnannousu säännöstelyllä?
Jos muuttopainetta ei tasapainoteta asumisen hinnalla, se tasapainotetaan jonoilla. Amsterdamissa sosiaaliseen asuntotuotantoon on 15 vuoden jono. Tukholmassa se on samaa luokkaa. Jos kaikki asuminen olisi hintasäännösteltyä eikä mitään pimeitä markkinoita olisi, kaupunki taantuisi. Ei tulisi mitään siitä, että uuden työntekijän rekrytoiminen kestää yli kymmenen vuotta. Jos se työvoima, jota kaupungissa erityisesti tarvitaan, ei pysty ohittamaan jonossa, on se sama kuin jos kaupungin kasvu kiellettäisiin.
Lisäksi, jos asuminen ei saisi maksaa enempää, olisi myös vaikeaa löytää rahaa asuntokannan kasvattamiseen. Tähän kysymykseen palaan lopussa.
Niissäkin kaupungeissa, jotka ovat panostaneet sosiaaliseen asuntotuotantoon, on sen rinnalla vapaiden markkinoiden asuntokanta. On pakko olla.
Sosiaalinen ja markkinaehtoinen rinnan?
Eurooppalaisissa teollisuuskaupungeissa on perinteisesti ollut halpoja vuokra-asuntoja teollisuustyöläisille omissa kaupunginosissaan. Ne ovat olleet yhteiskunnan tuki teollisuudelle. Porvarit ovat asuneet muualla.
On hyvin suosittua ajatella, että helpotamme asumistilannetta edes joidenkin kohdalla rakentamalla kohtuuhintaisia asuntoja. Ajatus on houkutteleva, mutta ei erityisen tasa-arvoinen, koska se saa samassa asemassa olevat henkilöt keskenään täysin eriarvoiseen asemaan. Toinen saa halvan asunnon ja toinen joutuu raadollisille markkinoille. Tästä politiikasta kärsivät erityisesti ne pienipalkkaiset, jotka eivät onnistu ARA-asuntoa saamaan, koska heidän asumiskulunsa vastaavasti kasvavat.
ARA-politikka koki vakavan kolauksen, kun ay-liikkeen omistama VVO ja lähinnä eläkeyhtiöiden omistama Sato panivat sosiaalisen asuntokantansa lihoiksi.
Viime aikoina kasvava ARA-kanta on Helsingissä mennyt enemmän kuin kokonaan ulkomaalaisperäiselle väestölle, sillä syntyperäisistä suomalaisista näissä asunnoissa asuu aiempaa harvempi. (Tämä tieto on peräisin kyseisessä seminaarissa esiintyneen Timo Kauppisen/THL kalvoista.) Tämän politiikan seurauksena ulkomaalaisväestö eristetään omiin taloihinsa ja omiin kaupunginosiinsa.
Pienituloisia pitää raadollisilla asuntomarkkinoilla avustaa, mutta asumistuki sopii tähän paljon paremmin kuin sama tuki seinien kautta annettuna. Se kohdistuu huomattavasti paremmin tarpeen mukaan, se kohtelee kaikkia samassa asemassa asuvia samalla tavalla ja kunnioittaa itse kunkin halua hakeutua asumaan sinne minne haluaa. Ja sokerina pohjalla. ARA-politiikka edistää segregaatiota voimakkaammin kuin yksityiset vuokramarkkinat yhdistettynä asumistukeen. Eikä tämä koske vain ulkomaalaisväestöä.
Asumisen korkean hinnat tuottamat tulot on ohjattava asuntotuotannon nopeuttamiseen.
Nyt suututan sitten loputkin.
Emme voi mitään sille, että menestyvissä kaupungeissa asuminen on kallista. Yhden meno on kuitenkin toisen tulo. Kallis asuminen synnyttää suuren tulovirran jonnekin. Asumisen korkean hinnat aiheuttamia tuloja ei saa päästää vääriin taskuihin. Sen ei pidä mennä Kojamolle eikä Satolle, ei rakennusliikkeille eikä ansiottomina voittoina minunlaisille, jotka ovat onnistuneet ostamaan asunnon oikea-aikaisesti. Eikä myöskään asuntosijoittajille
Asuntotuotannon pullonkaula on toisaalta rakentamiskapasiteetin puute ja toisaalta pula sopivista tonteista. Asuntotuotannon pullonkauloja pitää avartaa. En puutu tässä siihen, koska se ei kuulu osaamisalueisiini.
Toinen ongelma on puute kaavoitetuista ja rakennuskelpoisista tonteista. Se ei johdu siitä, että kaupungeilla ei olisi varaa ostaa mustetta kaavoittajan kynään vaan siitä, ettei niillä ole varaa kaupungin kasvun tuottamiin investointeihin. Vuosina 2005-2015 asukasluvun kasvu tuotti Helsingin kaupungille investontitarpeita noin 30 000 euroa uutta asukasta kohden. Kun yksi uusi asukas vei keskimäärin 40 k-m2, tarkoittaa tämä, että kaupungin pitäisi saada rakennusmaasta 750 €/k-m2, jotta kasvu rahoittaisi itsensä. Mitä ilmeisemmin tuo 30 000 euroa/ asukas on sittemmin kasvanut, koska edullisesti rakennettava tonttimaa on loppunut.
Kaupungin ei pitäisi antaa tonttimaasta mitään alennuksia, koska ne eivät siirry asukkaille vaan jäävät rakennusliikkeiden kassaan. Rakennuslehden mukaan rakennusliikkeet ovat tehneet kovaa katetta – yli 1000 €/k-m2 eri puolilla Helsinkiä. Tämä tarkoittaa, että kaupunki (ja VR) on antanut tontteja aivan liian halvalla.
On sanottu, että jos tontit ovat liian kalliita, rakentaminen tyrehtyy. Siksi ne pitääkin huutokaupata. Huutokauppahinta on hinta, jolla tontti menee kaupaksi.
Täysi hinta pitäisi saada siis kaikesta. Siksi lopettaisin älyttömät Hitas-arpajaiset enkä rakentaisi myöskään sosiaalista asuntotuotantoa, vaan tukisin pienituloisia asumistuella.
Koska en halua rahan valuvan myöskään Kojamolle enkä muille pörssiyhtiöille, panisin pystyy kaupungin oman vapaarahoitteisen asuntotuotannon, jonka vuokrataso olisi lähellä markkinavuokraa. Näin synnytettäisiin pitkäaikaisia vuokra-asuntoja ja turvallisia asuntoja. Köyhiä, työttömiä ja maahanmuuttajia ei tarvitsisi asuttaa erillisiin taloihin, vaan näissä kaupungin vapaa rahan vuokra-asunnoissa voisi asua ketä vain.
Kun nyt olen astunut kaikille muille varpaille, astun vielä omilleni. Ostin vaimoni kanssa asunnon Katajanokalta vuonna 1997 ja myimme sen viime vuonna kolminkertaisella hinnalla. Hinnan noususta ei ollut minulle mitään hyötyä, koska uuden asunnon hinta oli noussut yhtä paljon.
( Juhana Vartianen, ei tästä ei voi periä myyntivoiton veroa, koska silloin asuisin yhä Katajanokalla. Vero pitää periä sitten, kun myyntihintaa ei käytetä uuden ostamiseen. Mutta silloin se myös pitäisi periä. Nythän sen saa viedä verotta mukanaan Floridaan.)
Mutta me, jotka ymmärsimme ostaa asunnon ajoissa, emme joudu maksamaan asumisen kallistumisesta. Ymmärrän nuorempien ikäluokkien katkeruuden. Pitäisi periä huomattavasti korkeampaa kiinteistöveroa, ei rakennuksesta vaan tontista. Silloin tämä menisi sosiaalisesti oikeudenmukaisemmin.
Kaupungille tällainen asuntopolitiikka tuottaisi huomattavat tulot, jotka pitäisi käyttää asuntotuotannon huomattavaan nopeuttamiseen. Asuntotuotannon huomattava nopeuttaminen on ainoa toimiva tie.
6 Asumistuen sijasta korkeampia palkkoja
Ilman sosiaalista asuntotuotantoa ja asumistukea pääkaupunkiseudulla ei voisi elää kaupan kassan tuloilla. Ei siinä kuitenkaan niin kävisi, ettei alueella olisi kauppoja. Kaupan myyjille pitäisi maksaa korkeampaa palkkaa. Jos näin tehtäisiin, alimmat palkat nousisivat Helsingissä huomattavasti ja paljon työpaikkoja ja tuotantoa siirtyisi muuttotappioalueille, mikä voisi tehdä hyvää alueelliselle tasapainolle. Tällainen muutos olisi kuitenkin hyvin monisyinen enkä siksi ehdota kuin tämän tutkimista. Tämä olisi kuitenkin keino tasoittaa asumisen hinnannousua tukemalla muun Suomen kehitystä.
Työttömiä ei kuitenkaan pidä karkottaa muuttotappiokuntiin, koska sieltä he nyt ainakaan eivät työtä löytäisi.
= = =
Ai niin. Koska keskustalaiset tietysti taas marmattavat, että asumistuki on tulonsiirto Helsingille, niin sovitaan, että asumistukimenot, siis ne kaikki, siirretään kunnan menoiksi. Silloinn kunta saisi myös joidenkin rajoitusten puittgeissa päättää asumistuen säännöistä.
= = =
Sitten on vielä kysymys segregaation torjunnasta ja asunalueiden hintojen eriytymisestä. Niistä joskus toiste.
Voisiko vaihtoehto olla asuntolainojen valtiontakausjärjestelmän laajentaminen ja samaan konseptiin ympättävät pitkät laina-ajat vähän Ruotsin tyyliin?
– Omistusasuminen tulisi saavutettavammaksi vaihtoehdoksi (pitkällä laina-ajalla omistusasunnon lainanhoitomenot kilpailukykyinen vaihtoehto vuokra-asumiselle)
– Omistusasuntojen hintatasoon tulisi nousupainetta, koska useammat haluaisivat ostaa asunnon, mutta
– Koska omistusasunto kilpailukykyinen vaihtoehto, vuokrataso laskisi
– Koska vuokrataso laskisi, asuntosijoittaminen ei olisi enää yhtä houkutteleva vaihtoehto, joten asuntoja vapautuisi markkinoille näin laskien omistusasuntojen hintojen nousupainetta
– Asuntoihin sijoitettuja pääomia vapautuisi vaihtoehtoisiin sijoituskohteisiin ja yritykset saisivat lisää pääomia, joka kiihdyttäisi talouskasvua
– Koska vuokra-asujia siirtyisi omistusasujiksi, asumistukia maksettaisiin vähemmän
– Asumiskustannukset eivät siirtyisi sijoittajien, vaan asunnonomistajien taskuihin ja varallisuutta kertyisi myös pienemmillä tuloilla
Thoughts?
Itse pyrkisin ensisijaisesti siihen, että vuokralla asuminen olisi myös keskituloiselle järkevä asumismuoto (eli verotuksellisesti neutraali vaihtoehto), sen sijaan että pyrkisin kasvattamaan asuntokuplaa ja lainasummaa.
Ihan jo senkin takia, että täysistä amatööreistä koostuva asunto-osakeyhtiö on mahdollisimman huono taho ylläpitämään niinkin merkittävää osaa kansallisvarallisuudesta mitä asunnot edustavat.
Jos halutaan helpottaa ensimmäisen asunnon ostamista, niin parempi keino siihen on korkea kiinteistövero, joka laskee asuntojen markkina-arvoa. Toimii funktionaalisesti täysin samoin kuin valtion takaama laina, sillä erolla että kiinteistöverosta ei pääse eroon rahalla. Lisäksi kiinteistöveron nosto mahdollistaisi työn verottamisen vähentämisen, mikä nostaisi työnteon kannustimia. Win win.
Eihän tämä näin toimi. Ehdotuksessasi useampi ostaisi omistusasunnon, mikä sitoo heiltä pääomaa.
Jos haluat enemmän yrityspääomaa asuntopääoman sijaan, tarkoittaa se (euromääräisesti) vähemmän asuntoja (olivat ne sitten vuokra- tai omistusasuntoja). Olemassa olevia asuntoja ei voi taikoa tehtaiksi, mutta jatkossa asuntoja voi rakentaa vähemmän ja tehtaita enemmän.
Nämä vuokramarkkinoilta omistusasumiseen siirtyvät tuskin toimivat nykyisin sijoitusmarkkinoilla, vaan käytettävissä olevat tulot menevät asumiseen ja perustoimeentuloon. Vuokra-asuntojen tullessa vähemmän houkuttelevaksi sijoituskohteeksi vuokra-asuntojen kysynnän ja vuokratason laskiessa, näihin asuntoihin aiemmin sijoittaneet etsinevät vaihtoehtoisia sijoituskohteita.
Mutta tämä oli lähinnä mahdollinen positiivinen sivuvaikutus, eikä pääpointtini.
Mutta asuntoihin on tässäkin kokonaisuudessaan sitoutunut yhtä paljon pääomaa, joka vain on sitten suuremmalta osin asukkailla itsellään. Se ei vapauta pääomaa muualle, jollei joko a) asuntoja sitten olisi kokonaisudessaan vähemmän tai b) pääomaa kokonaisuudessaan enemmän. Jälkimmäinen on mahdollista, jos oletat esim uusien omistusasujien säästävän enemmän kuin muuten säästäisivät, mutta se tarkoittaa sitten myös (ainakin keskipitkällä aikavälillä) kulutuksen karsimista, jotta lisäsäästöjä voi syntyä. Muuten kyse olisi taikatempusta.
Kommentoidaan sitten toistakin kohtaa.
Huomaa, että ehdotuksesi ainoastaan lisäisi asuntojen kysyntää (omistusasuminen olisi houkuttelevampaa mutta vuokralla asuminen ei olisi vähemmän houkuttelevaa), joten todennäköisesti vaikutus olisi asuntojen hintoja korottava.
Osmo:
Tää on yks niistä hieman piilossa olevista ”maahanmuuton kustannuksista”, jotka kaatuvat erityisesti heikommassa asemassa olevien suomalaisten harteille. Joskus tuntuu, että tiettyjen eliitin osien on hankala hahmottaa tällaisia perusasioita kun väittävät ettei suomalaisilla köyhillä ole mitään syytä suhtautua epäillen matalan osaamisen maahanmuuttoon.
Kyllä siitä itseasiassa on sinulle merkittävää hyötyä että reaalivarallisuutesi on kasvanut merkittävästi, vaikka satuitkin juuri nyt preferoimaan asumista yhtä positiivisen hintakehityksen alueella 😉 Paitsi jos sinulla on hyvin eriskummallinen hyötyfunktio.
Minulle on koitunut huomattavaa hyötyä siitä, että ostin asunnon hyvään aikaan, mutta asunnon vaihtamisesta toiseen yhtä kalliiseen ei koitunut hyötyöä. Esitinkin itseni rankaisemista tontiin (siis osoitteeseen) kohdistuvalla kiinteistöverolla.
Miten tuo rankaiseminen muuten toteutettaisiin siten, että rankaisu painoittuisi niihin, jotka ovat päässeet hyötymään asuntojen hintojen noususta? Ison maa/kiinteistöveron lätkäiseminen kerralla kaikille kohtelisi aika karulla tavalla niitä, jotka ovat juuri ostaneet asunnon esim. 300 000 eurolla lähes kokonaan velaksi ja yhtäkkiä huomaisivatkin asuvansa 200 000 euron arvoisessa asunnossa.
Vastaus on oikeastaan tekstissäsi.
Koska iso vero kerralla on epäoikeudenmukainen, se tarkoittaa että ei kerralla eli ajan kanssa. Ajan kanssahan ne asuntojen hinnatkin nousevat.
Hieman epäilyttää saadaanko sitä veronnostoa toteutettua niin hitaasti, etteivät asuntojen hinnat romahtaisi saman tien kun tieto uudesta verosta julkaistaan. Jos siis heti kerrotaan, että vero tulee varmasti nousemaan tietylle tasolle.
Kaupunki on viime aikoina esim. korottanut tonttivuokriaan siten, että korotukset tulevat asteittain muistaakseni tyyliin jollain 10v periodilla. Tällaisen asteittaisen korotuksen vaikutus asunnon myyntihintaan liene about sama kuin jos täyden veron laittaisi voimaan saman tien. Korotusperiodin pitäisi varmaan olla ihan älyttömän pitkä, jotta asunnon arvo ei romahtaisi heti. En tiedä taipuuko politiikka sellaiseen.
Kiinteistöveron kanssa täysin analoginen verotuksen muutos oli asuntolainan verovähennysoikeuden poistaminen. Ei sekään laukaissut mitään paniikkia asuntomarkkinoilla.
Kyllä ihmiset osaavat diskontata kymmenen vuoden kuluttua tulevan veromuutoksen nykyarvon, ja jos eivät osaa, niin pankit osaavat.
Ei ole ”täysin analoginen muutos”. Muutoksen vaikutusta hintoihin on myös vaikea arvioida, kun hintoihin vaikuttaa moni muukin tekijä.
Ja nimenomaan siksi koska ihmiset osaavat huomioida tulevan muutoksen merkityksen etukäteen, hinta muuttuu heti eikä 10 vuoden päästä jos joku iso veromuutos kerrotaan 10 vuotta etukäteen. Jos olen ostamassa asuntoa nyt ja aion asua siinä esim. 20 vuotta ja tiedän että 20v päästä tulee iso kiinteistövero, en halua maksaa asunnosta läheskään samaa kuin ilman veroa, koska tiedän että seuraava ostaja tulee huomioimaan veron täysimääräisenä ja teen ison tappion jollen huomioi veroa etukäteen jo omassa hintatarjouksessani.
Siis totta kai hinta alkaa laskea heti, mutta ei romahda välittömästi lopulliselle tasolleen. Tämä siksi, että niillä kymmenellä verottomalla vuodella ennen veron voimaantuloa on oma arvonsa. Yhden vuoden kuluttua hinta laskee taas kun verottomia vuosia on jäljellä 9, ja niin edelleen kunnes vero tulee voimaan ja hinta on laskenut lopulliselle tasolleen. Ihan normaalia diskonttaamista.
Ja toki verotusta kannattaa nostaa porttaittain sen sijaan että ilmoitetaan kymmenen vuoden kuluttua tehtävästä isosta muutoksesta. Siis samoin kuin tehtiin korkovähennyksen kanssa.
Asuntolainojen verovähennysoikeus poistui (itse asiassa ei ole poistunut kokonaan) aikana kun korot olivat matalat. Siksi sillä ei ollut vaikutusta.
Suuremmat vaikutukset tulevat ilman muuta tonttivuokrien korotuksien ja kiinteistöveron noston takia, kuten esim Lehtisaaren Vantaan seurakunnan omistamien tonttien tapauksessa.
Mihin perustuu väite siitä, ettei asuntolainojen verovähennysoikeuden alentumisella olisi ollut vaikutusta? Sen vaikutuksia on kyllä vaikea erotella muista vaikutuksista, mutta ei vaikeus erotella asioita tarkoita sitä, etteikö mitään vaikutusta olisi. Tilastojen mukaan vuokra-asuminen on lisääntynyt ja omistusasuminen vähentynyt asuntolainojen verovähennysoikeuden alentamisen jälkeen. Yksityisomisteisten, muille vuokrattujen asuntojen osuus on kasvanut. Asunto-ostoista kasvava osa on korkomuutoksen jälkeen lainoitettu sijoitusasuntolainoina, aivan kuten verotusasioita koskevat tietyt teoriat ennustavat (jos toisentyyppisestä lainasta saa 100 %:n verovähennysoikeuden (sijoitusasunto) ja toisesta lainatyypistä 25 %:n verovähennysoikeuden (omassa käytössä oleva asunto), lainakanta alkaa muuntua korkeamman verovähennysoikeuden mukaiseksi). Mutta kun moni muukin asia on muuttunut samaan aikaan, on vaikea erotella asuntolainojen verovähennysoikeuden alenemisen osuuden merkitys muista kehitykseen vaikuttavista tekijöistä.
Viimeisten 30 vuoden aikana on vain tapahtunut varallisuuden uusjako joka johtuu monenlaisita syistä. Esim 1990-luvun lama ja suurtyöttömyys, ja silloin vallinneet tappokorot, henk kohtaiset konkurssit, maaltamuutto, asumistuen kohdistaminen väärille ihmisille (esim opiskelijat), suurten ikäluokkien kallis elämäntyyli ja varallisuuden hamstraaminen, EU-jäsenyys, Nokia-buumi ja senjälkeinen romahdus, nuorten haluttomuus perustaa perhe, rakennusteollisuuden keskityminen, myös se että uudet asunnot myydään alle tiskin hintojen suursijoittajille jotka pitävät asunnon vuokralla 10 vuotta ja myyvät sen voitolla sen jälkeen,, ….
Eikö vanheneminen ole riittävä rangaistus? Kyllä tämä homma kääntyy nuorempien voitoksi viimeistään sitten, kun vanhusten nettovarallisuus aletaan imuroimaan hoivapommin kattamiseen. Sitä nimittäin jää näkyviin aika paljon kun muutto kivikolmiosta lautayksiöön lähenee.
Olisiko kannattanut muuttaa vuokralle ja nauttia muutamasta loppuvuodesta enemmän? Pakonomainen omistaminen on joskus aika hölmöä.
Olen ajatellut, että sosiaalinen rakentaminen olisi tehokkaampaa kuin asumistukien maksaminen sillä siinä tuki on kertaluonteinen vrt. jatkuva asumistuki. Toki sosiaalinen asuminen vaatii kokoaikaista seurantaa, että asukkaat oikeasti ovat sen sosiaalisen asumisen tarpeessa, minkä lisäksi sosiaalinen rakentaminen toimii vain, jos sitä on tarjolla tarpeeksi paljon.
Asumistuen merkittävin puute minusta on siinä, että se ei kannusta tehokkaaseen asumiseen (tuki ei kannusta optimoimaan neliöitä sillä lisäneliön hinta on tuen ansiosta pieni). Millä tavalla ajattelit tämän ongelman ratkaista?
Asumistuen kannustamattomuus tehokkaaseen asumiseen on minunkin mielestäni ongelma. Tätä voisi mielestäni korjata niin että asumistuen skaalautuminen suhteessa vuokramenoon poistetaan. Tällöin ne jotka minimoivat asumismenonsa esim. yhteisasumisella saisivat hyötyä joka mielestäni taas laskisi asuntojen kysyntäpainetta ja myös mahdollistaisi säästämisen. Monilla nuorilla aikuisilla tosin on hirveitä traumoja solumaisesta asumisesta. Tämä on kuitenkin maailmalla hyvin yleistä, varsinkin kun asumisen hintataso muuttuu kalliiksi. Helsingissä ymmärtääkseni yhteisasuminen on lisääntynyt viime vuosien aikana, Saksassa kuulemani mukaan se on ollut hyvin yleistä suurissa kaupungeissa jo pidemmän aikaa. Helsingissä myös suurempien, ns. perheasuntojen neliövuokrahinta on pääsääntöisesti aina pienempi kuin yksiöissä ja kaksioissa vastaavalla alueella.
Kyllähän tosin yhteisasuminenkin on todellisuudessa elintason laskua sillä tyypillisesti neliömäärä per henkilö on jotain 20-30 neliötä, eli aika pieni yksiö. Tämä tosin on aika suhteellista ja ehkä osin omassa päässä.
Muuten olen täysin samaa mieltä että asuntojen riittävien tuotantomäärien varmistaminen on ehdottoman tärkeää.
Yksinäisen henkilön korkein hyväksyttävä vuokra on 516 euroa kuussa. Käytännössä kaikki maksavat viimeiset eurot kokonaan yksin, koska noin halvalla ei asuntoja saa.
Kyllä yhteisasumisella pääsee helposti alle 500 euron, itse kuulun tähän ryhmään ja ’sattumalta’ kaikki kanssa-asujani kuuluvat myös. Meillä on neliövuokrahinta kyllä reilusti yli 15€, mutta tiedän muita vastaavia järjestelyjä joissa päästään jopa alle 12€ ja yksityismarkkinoilta molemmat, sijainnit eivät kuitenkaan ole vastaavia. Isoista vuokra-asunnoista ei selvästikkään ole samanlaista pulaa kuin pienemmistä yksiöistä ja kaksioista.
Eikö asumistuki kuitenkin sitten skaalaudu maksimissaan 80% hyväksyttävistä asumismenoista ja tuloista riippuen? Tällöin vaikka saisi omat asumismenot alle €500 niin se porkkana olisi aika pientä, joitakin euroja tai kymmenen sinne tänne. Kuulema tulojen 60% marginaalivero ei motivoi, miten sitten 80% ’marginaalivero’ menojen minimoimisesta syntyvistä säästöistä?
Laajemmin yhteisasuminen on kyllä vain oire korkeista asumisen kustannuksista, varsinkin jos ihmiset kokevat että se on ainoa kestävä reaktio heidän taloustilanteessa, se ei kuitenkaan ratkaise itsessään mitään. Ainoa oikea ratkaisu on asuntotuotannon lisääminen kuten yllä Soininvaara erinomaisesti esittää.
Joka tapauksessa kiitos sinulle Osmo tästä blogikirjoituksesta! Olen lähes täysin samaa mieltä kanssasi kaikesta mitä kirjoitit, eli ainakin yhdet varpaat onnistuit väistämään.
Tämä keskustelu koski yhteisasumista. Eikö siinäkään ole mahdollista painaa yhden henkilön asumiskustannusta tuon alle?
Ja yhteisasumiseen kannattaisi kannustaa muutenkin kuin tässä puheena olleisiin soluasuntoihin. Kun pariskunta muuttaa yhteen, he säästävät asuinkustannuksissa, mutta jos tuki on sidottu asumiseen, niin se säästö menee ainakin osin verottajalle. Vanhempien kotona asuvien lasten kohdalla tämä on vielä selvempi juttu. Asumiseen sidottu tuki kannustaa lapsia muuttamaan pois kotoa ja siten viemään markkinoilta asunto, vaikka heille periaatteessa olisi asuinpaikka tarjolla muutenkin. Seuraus on se, että vanhempien asunnossa on sitten yksi tyhjä huone, jota kukaan ei käytä ja se on siten poissa kaupungin asuntokannasta.
Oleellisesti kysymys on, että miksi pientuloisten yhteiskunnalta saama tuki pitää sitoa asumiseen? Se johtaa siihen, mihin kaikki muukin yksittäisten asioiden subventointi, eli että yhtä kulutusmuotoa, asumista kulutetaan enemmän kuin muuten kulutettaisiin ja sen seurauksena sen hinta nousee.
Jos perusongelma yhteiskunnassa on se, että joidenkin ihmisten työn tuottavuus on niin alhainen, ettei siitä maksetulla markkinahintaisella palkalla saa itselleen hankittua siedettävää elämisen materiaalista tasoa, niin pönkitetään niitä ihmisten tuloja vaikka sitten perustulolla. On sitten jokaisen oma asia, miten sen rahan käyttää.
Niiden takia jotka tavalla tai toisella pystyvät asumaan todella halvasti tai jopa ilmaiseksi.
Esimerkiksi työmarkkinatuki + asumistuki (maksimimäärä) tekee bruttona 1200e ja jos ei tarvitse maksaa asumisesta mitään, työelämään siirtymällä nettoituntipalkka jäisi aika pieneksi jos kk-palkka sijoittuu aloittamaan palkka-asteikon alapäähän.
Nyt, mikäli ei tarvitse maksaa asumisesta mitään, tipahtaa tuo 500e asumistuki kokonaan pois.
Mutta kuten kirjoitin, tämä johtaa juuri siihen, että ihmiset eivät pyri asumaan ”halvalla tai jopa ilmaiseksi”, koska säästö siitä menee yhteiskunnalle. Tämä taas puolestaan johtaa siihen, että asunnoista on entistä enemmän pulaa, kun sitä kulutusmuotona ylikulutetaan.
Miten olisi sellainen kompromissi, että kiinteän prosentin sijaan asumistuki lähtisi vaikkapa 100%:sta ja sitten tasaisesti laskisi nollaan? Tällöin ei olisi oikeastaan mitään minimivuokraa, koska lähellä sitä nollaa vuokralainen maksaisi jo muutenkin melkein kaiken niistä vuokran viimeisistä euroista ja siten hänellä olisi kova insentiivi vaihtaa ratkaisuihin, joilla saisi painettua asumiskustannustaan alaspäin.
”( Juhana Vartia, ei tästä ei voi periä myyntivoiton veroa, koska silloin asuisin yhä Katajanokalla. Vero pitää periä sitten, kun myyntihintaa ei käytetä uuden ostamiseen. Mutta silloin se myös pitäisi periä. Nythän sen saa viedä verotta mukanaan Floridaan.)”
Miksi eri sijoituksia pitäisi käsitellä eri tavoin? Miksei osakesäästötilin tyyppistä kohtelua kaikille omaisuuslajeille, olivat sitten pörssi- tai asunto-osakkeita tai kiinteistöjä? Jos nostaa voitot rahana esim. viedäkseen ne Floridaan, maksaa veron, mutta jos sijoittaa uudelleen, ei tarvitse maksaa. Tämä voisi jopa auttaa laskemaan asuntojen hintatasoa, kun sijoituksia voisi helpommin siirtää eri omaisuuslajien välillä.
Asunto on kuitenkin vähän eri asia kuin muut sijoitukset, koska jokaisen pitää asua jossain. Sinänsä olisi aikakannatettava ajatus siirtyä propgressiiviseen menoveroon siten, että säästämistäei veroteta, mutta säästöjen syömistä verotetaan.
Kiitokset nuorten muistamisesta edes ohimennen. Itse olin vielä kaukana täysivaltaisesta aikuisesta, kun teit todennäköisesti elämäsi parhaan investoinnin ja ostit asunnon Katajanokalta. Pikkuisen on katkera olo siitä, että minua rangaistaan siitä, että olin lapsi asuntojen hinnan ollessa edellistä kertaa tolkullinen pääkaupunkiseudulla. Ei oikein kuulosta oikeudenmukaiselta, mutta tietenkin erittäin kivalta sinun kaltaisillesi vähän huomaamattaan erinomaisia investointeja tehneille. Mikä samalla muodostaa myös erittäin ison esteen sille, että tilannetta esimerkiksi korkealla kiinteistöverolla helpotettaisiin, koska kuka asunnon jo omistavasta porukasta kannattaisi oman asuntonsa hintaa laskevaa politiikkaa?
Juu, ja asumisen hinta pitäisi olla myös mittari jota käytätte politiikan onnistumisen arvioinnissa. San Fransiscossa mediaani asunto maksaa 1.7m$. Asettakaa tavoitteeksi että 2030 Helsingissä mediaaniasunto on edes puolet Friscon hinnoista. Ja muistakaa, että ensiksi mieleentulevat konstit kuten tonttien pihtaaminen, kaavoittamisen lopettaminen eivät kyllä palvele tätä tavoitetta. Se että Helsinki laajenee Kojamo tai YIT tyylisiin bisneksiin, vaikea sanoa palvelevatko nämä tavoitetta.
Onnistumista on tietenkin se, jos hinnat ovat korkealla johtuen korkeasta kysynnästä eikä matalasta tarjonnasta.
Ossi, Me taidamme jäädä tästä erimielisiksi. Minä en usko, että Helsinkiin saadaan Friscon hintatasoa tarjontaa rajoittamalla. Ei vaikka tarjontaa kuinka rajusti rajoitettaisi. Ainoa skenario, jossa Helsinkiin saataisi Friscon hintataso on rakentaa suuri kaupunki, johon ihmiset haluavat tulla. Ei helsingistä tule suurta kaupunkia tarjontaa rajoittamalla.
En minäkään usko, että sitä voisi sillä tavalla niin korkealle nostaa, mutta uskon kyllä, että periaatteessa nykyisestä hintatasosta olisi tarjontaa vähentämällä hintoja mahdollista jonkin verran nostaa.
Halusin vain sanoa, että, jos tällainen tarjonnan rajoitus nostaa hintoja (Friscon tasolle tai ei), ei sitä voi pitää onnistumisena. Friscon korkea hintataso on kyllä vähintään osittain seurausta kaupungin houkuttelevuudesta, mutta tarjonnan rajoittaminen tuhoaa arvoa verrattuna vaihtoehtoon, jossa sitä ei rajoiteta. Näin vaikka suuremmalla tarjonnalla hinnat laskisivat. Frisco taitaa olla melko kuuluisa kahjosta kaavoituspolitiikastaan.
Sanotaan että 10-20 vuotta sitten jotkut toivoivat Espoosta Pohjolan Piilaaksoa ja jos siitä olisi tullut jotain pitkäikäistä ilmiötä niin se olisi kieltämättä heijastunut myös Helsingin hintoihin.
Helsinki naapureineen on kallis koska sijainti on syrjäinen, alle 12 tunnin muulla tavoin kuin lentäen tapahtuvan matkan päässä ei ole toista vastaavankokoista keskittymää samankaltaisessa yhteiskunnassa. Helsingin kallis maine muunkin kuin asumisen osalta vaikuttaa siihen että keinotekoinen kallistaminen vielä nykyisestä työntäisi väkeä täältä Skandinavian ja Saksan suuriin kaupunkeihin.
Osmo, loistava kirjoitus taasen.
Mutta nimi on Vartiainen. Anteron kanssa kaveerataan mutta ei olla naimisissa. Ja jos oltaisiin, pitäisi varmaan sukunimeni.
Tuosta myyntivoiton verosta: juuri noista syistä Ruotsissa sen maksua voi lykätä kun ostaa uuden asunnon. Mutta lopulta se pitää maksaa. Järkevämpi systeemi kuin meillä.
Korjasin. Tuo virhe oli syntynyt tekstiä editoitaessa. Ihmettelinkin, mistä tekstin joukossa seikkaileva kirjoitusopätjkä ”inen” oli kotoisin.
Harkitse yhdistelmänimeä Vartiainen-Vartia.
Tuo olisi jo erikoista, koska Juhana juuri kertoi, että Antero ”pitäisi” Juhanan sukunimen. Kirjoitusvirheet ovat välillä hauskoja.
Muistat Osmo varmaan aikanaan kepulle tuottamani paperin? Allekirjoitan uudet teesisi. Mm. palkkojen kallistumisen aluekehitystä tasaava vaikutus, sosiaalisen tuotannon mahdottomuus ratkaista asuntopulaa, kasvun hinta kaupungille investointien muodossa, kasvavan kaupungin asumisen hinnan kasvun väistämättömyys jne. ovat esimerkkejä halustamme tuolloin katsoa asiaa oikeasti tosiasioiden valossa. – Mutta se keskustelu meni kepuilun hakkaamiseksi. Minähän sain siinä keskustelussa puukon selkääni myös kepulta ja vedin johtopäätökset.
Tervetuloa vallitsevan konsensuksen suututtajien porukkaan. On aina kunnioitettavaa astua epämukavuusalueelle.
Kallis asuminen on toki seurausta kovasta kysynnästä. Olisi kuitenkin pohdittava, kuinka yhteiskunta voisi vaikuttaa tuohon kysyntään. Kokonaisuuden kannalta ei välttämättä ole kannattavaa, että jotkut kaupungit turpoavat, kun vastaavast muu maa näivettyy. Tästä blogisti ei tällä kertaa sanonut paljonkaan.
Olen blogistin kanssa samaa mieltä siitä, että omistusten (tonttien, kiinteistöjen) arvonnousu pitäisi ohjata yleishyödylliseen käyttöön, kaupunkilaisten demokraattisten päätösten mukaisesti — mutta ei sitä välttämättä tule ohjata asunnontuotantoon. On perin harmillista, että tähän saakka (ansioton) arvonnousu on kulkeutunut onnekkaiden ja sijoittajien pussiin. Mekanismit eivät ole olleet kunnossa.
Kyllä, asumistuen maksaminen pitäisi lopettaa, ja kauppojen myyjien tulisi vaatia korkeampia palkkoja. Kaupungissa eläminen kallistuisi, mikä olisi aivan oikein ja tervehdyttävää. Tällä hetkellä Helsinkiin pakkautumista tuetaan asumistuella ja toimeentulotuella.
Ehdotuksessa siirtää kaikki asumistukimenot kuntien maksettavaksi on ilmeisestikin jokin koira haudattuna. Onko kyse siitä, että pienissä, köyhissä kunnissa asuu suhteellisen paljon eläkeläisiä? Mitäpä jos poistaisi asumistuet ihan kokonaan ja toisi tilalle valtion maksaman tasasuuruisen perustulon, joka on riittävän suuri kattamaan myös vaatimattomia asumiskuluja?
Kiinnostava ja asiantunteva juttu Soininvaaralta. Tartun kahteen huomioon.
1. Kelan julkaisema perustoimeentulossa hyväksyttävien vuokramenojen raja helsinkiläiselle sinkkutaloudelle oli 675€/kk viime vuonna. Uskallan argumentoida, että tuota rajaa kiristämällä vuokrat saadaan alenemaan – ja siten myös asuntojen hinnat, kun sijoitustoiminnasta tulee kannattamattomampaa. Vähintään olisi viisasta jäädyttää tuo ”vuokrakatto”. Nythän vuokraajalla ei ole insentiiviä periä tuota alempaa vuokraa, kun potentiaalista asukaskantaa on tulossa tuohon hintarajaan asti. Samalla kuitenkin huononnetaan sellaisten pienipalkkaisten asemaa, jotka maksavat vuokra-asuntonsa itse.
2. Katajanokan asunnon kanssa Osmolla kävi hyvä tuuri – tavallaan. Ajatellaan paperi-insinööriä, joka asui 90-luvulla ostamassaan kaksiossa Katajanokalla. Paperi-insinööri sai hyvän työpaikan Voikkaan paperitehtaalta Kouvolasta vuonna 1997. Katajanokan kaksion hinnalla sai komean, parikymmentä vuotta vanhan omakotitalon hienolta paikalta tehtaan lähistöltä.
Nyttemmin paperitehdas on suljettu ja paperi-insinööri miettii muuttoa takaisin Helsinkiin. 70-luvun omakotitalolla Kouvolan syrjäalueilla ei välttämättä ole oikein minkäänlaisia markkinoita. Jos talon saa ylipäätään kaupaksi, ei kauppasumma riitä varainsiirtoveron jälkeen edes pankin vaatimaan omarahoitusosuuteen (15-20%) Katajanokan kaksiosta.
Katajanokan kaksioon muuttanut saisi asuntonsa hinnalla komean kartanon ruuhka-Suomen ulkopuolelta. Vaan jos uudeksi kodiksi kelpaisi isompi huoneisto Katajanokalla, on väliraha kasvanut samassa suhteessa kuin oman asunnon arvo.
Käytännössä asuntojen hintojen rivakka nousu kohdistuu yllättävän pieneen osaan Suomen asuntokannasta. Jopa Helsingissä, muualla pk-seudusta puhumattakaan, on mahdollista päästä kiinni kohtuuhintaiseen omistusasuntoon.
En usko, että korkeampien palkkojen vaatiminen toimisi sinänsä kauhean hyvin. Työmarkkinoilla on meinaan loputtomasti afrikkalaisia ja lähi-idästä tulleita ihmisiä jotka suostuisivat työskentelemään nykyistä alemmallakin palkkatasolla jos se vaan mahdollistetaan / siihen kannustetaan.
Eritrealaiselle ”elintasopakolaiselle” (positiivinen termi minun kielenkäytössäni) kahden makuuhuoneen kämppä neljälle hengelle jaettuna Mellunmäen metroaseman läheltä ja 1000e/kk duuni Alepan hyllyttäjänä / pakukuskina on huomattava edistysaskel ja kelpaa, jos se vaihtoehto vaan mahdollistetaan.
–
Jos työmarkkina ja työperäinen maahanmuutto vapautetaan oikeasti, niin meille syntyy väkisinkin ghettoutumista, koska monille ihmisille Itä-Helsingin ghetto on unelma, jonka puolesta kannattaa ylittää välimeri kumiveneellä kuolemaa uhaten. Savimajasta katsottuna se on melko mukavaa elämää ja tarjoaa lapsille erinomaiset koulutusmahdollisuudet verrattuna lähtöpaikkaan.
Samaan aikaan kun palvelualojen (niin yksityisen kuin julkisenkin) palkoissa on nousupainetta kalliilla PK-seudulla, on kaikilla ainakin koulutetuilla aloilla palkoissa nousupainetta syrjäseudulla (”Poliisilla on ongelma: Mistä saada poliiseja syrjäseuduille?”, HS 11.2.2019). Tätä kutsutaan työvoimapulaksi ja se alkaa olla koko maan ilmiö. Pahoin pelkään, että tuloksena palkkainflaatioralli, jonka tuloksena vientiteollisuuden hintakilpailukyky on taas mennyttä.
Joku toinen voi spekuloida, että hinnat nousevat niiden monen muun tekijän vaikutuksesta niin paljon, että veron aiheuttamalla hinnan pudotuksella 10 vuoden päästä ei ole väliä. Tai kolmas ajattelee myyvänsä asunnon ajoissa ennen hinnan laskua. Tai neljäs on sijoittaja, joka arvioi, että vuokrat eivät laske, vaikka asuntojen hinnat tulisivat laskemaan. Tai viides vain haluaa juuri sen asunnon ja aikoo asua siinä lopun elämäänsä. Tai kuudes luottaa, että tulevat päättäjät ehtivät pyörtää päätöksen. Tällöin et vain saa ostettua asuntoa halvemmalla, vaikka ihan oikeaoppisesti laskisit tulevan veronkorotuksen vaikutuksen hintaan.
3. Juuri tämä mekanismi aiheuttaa hinnanlaskun siirtymisen ajassa taaksepäin. Kun näitä ajattelijoita on paljon, markkinoille tulee paljon asuntoja myyntiin, kaikki sillä toiveella, että hinnanlasku ei vielä näy, mutta tämä itsessään aiheuttaa laskun. Pörssiromahdukset tapahtuvat juuri tällaisen mekanismin kautta (kaikki koittavat myydä ennen kuin hinta romahtaa, mikä itsessään romauttaa hinnan).
4. Sijoittajalle myös asunnon hinnalla on merkitystä. Vaikka vuokratuotto olisi hyvä, niin jos sijoitetun pääoman arvo laskee, niin kokonaistuotto pienenee.
5. Henkilöllä, joka ei missään vaiheessa osallistu asuntomarkkinoille, ei tietenkään ole mitään vaikutusta markkinahintaan (sen puoleen ylös kuin alaskaan päin). Henkilö joka tulee markkinoille ajatuksella, että ostaa sieltä asunnon lopuksi elämäänsä, ei tietenkään ole valmis maksamaan siitä yhtä korkeaa hintaa, jos näkee, että tulevaisuudessa lainakulujen lisäksi hän joutuu maksamaan vielä korotettua kiinteistöveroa.
6. Tämä on toki mahdollista, mutta riskisijoitusta. Samalla tavoin joku toinen voi vastaavasti pelätä, että tulevat päättäjät nostavat kiinteistöveroa vieläkin korkeammalle, kun kerran alkuun ovat päässeet. Ei siis voi sanoa, että tulevien päättäjien päätösten arvailun voi johtaa varmuudella suuntaan jos toiseenkaan tämän asian suhteen.
Minusta olet silti oikeassa ja syynä on se, että ihmiset eivät oikeasti suunnittele elämässään juuri mitään kymmenen vuoden aikaskaallalla. Esim. eläkejärjestelmät on tehty tästä syystä pakollisiksi, vaikka luulisi olevan päivänselvää kaikille, että jossain vaiheessa on pakko jäädä eläkkeelle ja silloin olisi hyvä olla eläke kerättynä. Eli siis todennäköistä on, että tällainen hidas kiinteistöveron ylöspäin veto laskisi hintoja vähitellen, tai todennäköisimmin vain leikkaisi muuten tapahtuvan hintojen nousun pois. Psykologisesti ihmisten olisi joka tapauksessa paljon helpompi hyväksyä se, että asunnon hinta ei nouse kymmeneen vuoteen lainkaan kuin se, että se laskee nyt 20% ja sitten seuraavan kymmenen vuoden aikana palaa nykyiseen hintaansa.
Eihän tämä näin toimi. Ehdotuksessasi useampi ostaisi omistusasunnon, mikä sitoo heiltä pääomaa.
Jos haluat enemmän yrityspääomaa asuntopääoman sijaan, tarkoittaa se (euromääräisesti) vähemmän asuntoja (olivat ne sitten vuokra- tai omistusasuntoja). Olemassa olevia asuntoja ei voi taikoa tehtaiksi, mutta jatkossa asuntoja voi rakentaa vähemmän ja tehtaita enemmän.
Tässä palataan taas siihen Wienin esimerkkiin. Helsingin ja Wienin välinen ero on etä Helsinki ei ole sellainen kulttuuritehdas kuin Wien jossa jokainen tuotettu halpa asunto tavallaan generoi lisää kulttuuria tai vastaavaa hömppää josta Itävalta saa vientituloja.
Suomi on insinööri- /duunarivetoinen maa, ja Helsingissäkin oli ennen paljon teollisuutta, oli telakkaa, kaapeli-, sähkölaite-, elintarvike- ym tehdasta, osa on vielä mutta osa lopettanut tai siirretty muualle.
Helsinki tarvitsisi itse asiassa sellutehtaan kipeämmin kuin Kemi mutta ei taida tulla. Halpojen pienten asuntojen tarve tässä Skandinavian suurimmassa? yliopistokeskitymässä
johtuu vain ja ainoastaan eläkeläisten ja opiskelijoiden ja sinkku-maahanmuuttajien korostuneen suuresta määrästä. Ja siitä että täällä on toimiva julkinen liikenne ja kapakkatarjonta joka mahdollistaa minimalistisen asumistyylin.
Vaihtoehtoisesti yksityishenkilöt asuntosijoittajina korvaa firmat, jotka tekevät hommaa ammattimaisesti. Jolloin yksityishenkilö sijoittaa rahastoihin ja osakkeisiin, joissa nämä vuokra-asuntofirmat ovat edustettuna alle sadalla prosentilla.
Korkeilla elinkustannuksilla on myös seurauksia ja se näkyy maastamuuton kiihtymisenä
Työmarkkinat ovat maailmanlaajuiset koulutetulle väelle ja jos esim asumisen hinta nousee liian kalliiksi niin kansa äänestää jaloillaan.
Ja nimenomaan koulutetut lähtevät
Käänne tapahtui 2010 alussa ja on vain kiihtynyt
Tämä menee hieman blogin aiheen ulkopuolelle, mutta toivoisin blogistin joskus esittelevän/kertaavan näkemyksiään tästä kysymyksestä. Miten ”hyvinvointivaltio” voi välttää eliitin (kyvykkäät, kouluttautuneet, perijät) muuttamisen ”pahoinvointivaltioon”?
Hyvinvointivaltio = eliitillä menee ihan kivasti ja muillakin melkein kivasti.
Pahoinvointivaltio = eliitillä menee upeasti ja muilla huonosti.
Suomessa maahanmuutto dominoi keskustelua, joten maastamuutosta ei juurikaan puhuta. Korkeasti koulutetut nuoret muuttavat Suomesta kiihtyvällä tahdilla muihin maihin. Ovat saaneet lähes ilmaisen tutkinnon kotimaassa, mutta huomaavat nopeasti, että korkeasti koulutetut saavat monessa maassa Suomea parempaa palkkaa. Kun samaan aikaan noissa maissa palkkojen verotuskin on matalampi ja elinkustannukset Suomea alemmat, niin lähtöpäätös on lähes no brainer. Todellinen ostovoima melkein tuplaantuu maata vaihtamalla, ja saattaa ilmastokin vaihtua miellyttävämmäksi…
Itse olen yhä sitä mieltä että lähteminen johtuu useammin siitä ettei oman alan tai osaamisen työpaikkoja satu löytymään tai saamaan. Suomessa on monella alalla hyvin pienet piirit ellet omaa jotain yleispätevää tutkintoa jolla voi tehdä mitä vain, ja nämä pienet piirit koskevat varsinkin teknisiä aloja. Tämä taas perustuu omiin kokemuksiin sekä tuttujeni kokemuksiin. Eli Suomessa tehdään tutkintoja liukuhihnalta kovempaan tahtiin kuin meidän oma kysyntä pystyy ottamaan näistä kopin. Ilmiö ymmärrettävästi vielä paheni kun opintotuen lainamuotoisuutta korostettiin ja valmistumista tavoiteajassa tehostettiin lainan porkkanalla. Olen nähnyt niin monen venyttäneen valmistumista puoli vuotta tai vuoden tai pidempääkin kun ei ollut työpaikkaa tiedossa, tästä ilmiöstä on kirjoitettu hyvin selkeästi myös Helsingin Sanomissa tällä vuosikymmenellä. Eli nykyisellään useampi ihminen valmistuu tavoiteajassa lainaporkkanan vuoksi, mutta sitten samasta syystä paine löytää töitä on kovempi joten nämä henkilöt päätyvät helposti ulkomaille.
Toisena ilmiönä on Suomeen globalisaation ja EU:n myötä valuva tutkinto-inflaatio, monessa suuressa länsimaisessa yrityksessä ainoastaan tohtorikoulutetut tekevät enää asiantuntijan töitä ja suomalaisia maistereita usein kummeksutaan. Vaatimus tohtorinväitöskirjalle tietyissä positioissa on lisääntynyt Suomessakin vaikka aikaisemmin maisteri on näitä hoitanut.
Pitkässä juoksussa keski-eurooppa kyllä repii Suomesta parhaat osaajat itselleen kun täällä on niin karmean korkeat elinkustannukset ja matala palkkataso samalla kun valtio potkii ihmiset mahdollisimman nopeasti työmarkkinoille tutkinto kourassa. Kuka tahansa voi myös käydä lukemassa ostovoimatilastoja ja Suomi ei erotu näissä ollenkaan edukseen.
Mutta ilmeisesti markkinoiden täyttäminen korkeasti koulutetulla työvoimalla lisää korkeasti koulutetun työvoiman kysyntää, kuten eräät Vartiainen-nimiset Supply-side ekonomistit väittävät. Väite varmaan on pätevä tyhjiömäisessä yksittäistaloudessa, mutta jos työpaikkoja löytyykin Suomi-kuplan ulkopuolelta niin koko supply-side teoria hajoaa käsiin eikä Suomi hyödy yhtään.
Tämähän on tavallaan osoittautunut kyllä todeksi. Monia hommia tehtiin Suomessa ennen ihan ylioppilaana, mutta nykyisin vaaditaan vähintään tradenomin paperit, että CV:täsi edes vilkaistaan. Sitä en sitten tiedä onko tässä mitään järkeä, että yksinkertaisiinkin hommiin vaaditaan useamman vuoden koulunkäynnit, mutta hei Suomi menestyy koulutuksesta!
No myönnettäköön että koulutusinflaatiota silmällä pitäen markkinoiden täyttäminen korkeakoulutetuilla kasvattaa korkeakoulutettujen kysyntää, tosin tämä menee jo mielestäni lähes näsäviisastelevaksi hiusten halkomiseksi, mutta kyseenalaistitkin asian mielekkyyden. Itse tarkoitin asiaa ideaalisemmalla tasolla, eli sillä että kasvattaako tämä määrän kasvu todellista kysyntää näiden osaamistasolla, vai onko kyse vain siitä että työnantajat vaativat ja ottavat korkeakoulutetun kun pystyvät siihen? Samalla voisi sanoa että jos koulutamme kaikista tohtoreita siten että 70-80% kansasta on tohtoreita niin todennäköisesti suurin osa työnantajista vaatisi tällöin työntekijöiltä tohtorintutkintoa. Kukin lukija saa pohtia itsekseen, onko tässä mitään järkeä?
Epäonnistuin selkeästi sarkasmin käytössä (mikä on tunnetusti virhe internetissä), koska olen tässä nimenomaan samaa mieltä kanssasi. Meillä on maisteritaso vakiintunut vaatimukseksi moniin ammatteihin ihan siitä syystä, että meillä on maistereita tarjolla. Kun tapaan Pohjoismaisia kollegoja olen yleensä joukossa se eniten kouluja käynyt muiden ollessa pääsääntöisesti kandeja ja toisaalta saksalaiset kollegat tuppaavat olemaan tohtoreita. Ihan samoja hommia teemme kaikki enkä ainakaan itse ole nähnyt saksalaisten tohtorien olevan jotenkin parempia tai ruotsalaisten kandien olevan huonompia. Kuitenkin minuun ja muihin suomalaisiin kollegoihini yhteiskuntamme on investoinut (minun nähdäkseni) tarpeettomasti enemmän. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että jos olisin nykyisiin hommiini hakenut kandin papereilla olisin jäänyt jo automaattisesti suoritettavassa karsinnassa pois ja siksi itsekin luin itseni maisteriksi.
Miten tätä ruuvia saisi käännettyä takaisinpäin onkin mielenkiintoinen kysymys, koska se kyllä hyödyttäisi työurien pidentämistoiveita ja pienentäisi yliopistojen resursseihin kohdistuvia paineita, mutta jotenkin tuntuu, että aina kun koulutuksesta meillä puhutaan niin tarjolla on vaan juustohöylällä leikkaamista kaikkialta tai sitten sen lupaamista, että nyt ei koulutusta leikata ollenkaan vaan sinne panostetaan entistä enemmän. Kumpikaan näistä ei tunnu millään tasolla siltä, mistä meidän oikeasti pitäisi keskustella, josta tässä yksi kysymys esimerkkinä: kuinka paljon helpompaa olisi varautua automaation ja robotisaation mukanaan tuomaan mullistukseen työmarkkinoilla, jos uudelleen kouluttautuvilta vaadittaisiin työmarkkinoilla lähtökohtaisesti kolmen vuoden kandia viiden vuoden maisterin sijaan?
Tämä on vähän se syy miksi meidän olisi yhteiskuntana hyvä lopettaa vaahtoaminen tuloeroista ja niiden kasvamisesta tilanteessa, jossa ne eivät ensinnäkään juuri ole kasvaneet kymmeneen vuoteen ja lisäksi ne ovat maailman alhaisimpia. Pikkuisen voisi antaa siimaa ja antaa tuloerojen kasvaa ihan itsestään ja kenties joku osa näistä korkeasti koulutetuista lähtijöistä jäisikin tänne. Mutta ei, sen sijaan meille on tulossa kansanrintamahallitus ”tekemään oikeudenmukaisempaa Suomea” ja pääministeripuolueen edustajat ovat mennävuosina puhuneet maastamuuttoverosta. Kovasti haluaisin luottaa siihen, että Vihreät olisivat järjen äänenä, mutta sinivihertävät edustajat joutuivat näissä vaaleissa sukupuuttoon, joten ei taida tulla sieltäkään pelastajaa.
Koulutusinflaatio on viheliäinen juttu, ja siltä tilanne vaikuttaa ainakin näin itse jatko-opiskelijan näkövinkkelistä. Tuntuu typerältä kouluttaa ihmisiä vuosikausia tekemään töitä, joiden menestyksekäs hoitaminen ei vaadi sitä koulutusta, mutta siihen työhön pääseminen kyllä, koska muillakin sitä haluavilla on paljon koulutuspapereita. Asia ei olisi niin paha, jos kouluttautuminen tapahtuisi omalla rahalla, mutta Suomessa se tapahtuu enimmäkseen julkisella rahalla. Koska ihmiset vahtivat yleensä lähinnä omaa tonttiaan, korkeakoulut kiljuvat tästä huolimatta lisää rahaa koulutukseensa. No totta kai, koska se raha koulutuksessa tarkoittaa lisää töitä korkeakouluissa työskenteleville tai sinne työskentelemään haluaville. Sitten kun tohtoreista on ylituotantoa kysyntään nähden, niistä tulee joko opettajia (FM-tason homma), bussikuskeja tai sitten karkaavat ulkomaille, ja koulutuskin vie vuosia pidempään kuin tarvitsisi. Samalla kuitenkin sanotaan, että työuria pitäisi pidentää. Varmaan kysyntäkin vähän kasvaa, mutta empiirisesti ei tunnu siltä että niin paljoa, että tili jäisi plussalle. En oikein itse tiedä, mitä asialle pitäisi tehdä, mutta veronmaksajan rahan kaataminen tämän kuplan ylläpitoon tuntuu moraalittomalta.
Perinteisesti työvoimaa tarvitseva yritys rakensi asuntoja ja vuokrasi ne osana työsuhdetta.
HUS ei saisi työvoimaa, ellei sillä olisi palkkatasoon sopivaa asumista tarjolla. HY välittää tutkijoille asuntoja ja omistaakin niitä.
Ilmeisesti asunnot palaavat takaisin yritysten toimintatapaan. Siinä onkin EK:lla ihmettelemistä.
Jos softayrirys rekryää Intiasta 100 henkeä perheineen, oma asuintalo alkaa olla aika taloudellinen ratkaisu.
Ihan kuten ennenkin.
Tuo on nollasummapeli. Jos asunnot vuokrattaisiin markkinahintaan, voitaisiin maksaa vastaavasti parempaa palkkaa, jolla saisi asunnon vapailta markkinoilta.
Verotus. Paremmasta palkasta pitää maksaa veroa.
Siihen on varmasti jokin hyvin perusteltu syy, miksi työsuhde-etujen verotusarvot ovat niin alhaiset. Epäilen, että verotushyöty ei kohdistu erityisen tasapuolisesti tai edes pääasiassa pienituloisille…
Eikö työsuhdeasunto ole luontoisetu, josta pitää myös maksaa veroa?
Itse olen ainakin ymmärtänyt, että tämä muutos oikeastaan hävitti pappilat Suomesta, kun komeissa tiloissa asuneet, mutta verrattain pienipalkkaiset, kirkkoherrat olisivatkin joutuneet maksamaan huikeat verot saamastaan edusta.
Pitää paikkansa. Suuri määrä kulttuuri- ja rakennushistoriallisesti arvokkaita rakennuksia, muitakin kuin pappiloita, meni ”kierrätykseen”.
No, tietenkin tämä on pikku juttu kokonaiskuvassa, sillä asialla on puolensa ja puolensa. Itse menetin taannoin todella taitavan hienomekaanikon Puolustusvoimille. Sanoi, että hänen palkkansa pienenee lähes puoleen, mutta että hänen perheellään on siteitä Helsinkiin ja hän saa Suomenlinnasta lähes ilmaisen suurehkon perheasunnon merinäköalalla.
Asuntoedun verollepano tervehdytti yritysten ja julkisen hallinnon, mutta myös uusien ja vanhojen yritysten välisiä vinoutuneita palkka/etuussuhteita.
Ehkä olisi hyvä periä veroa jo ennen myyntiä arvioidusta hinnannoususta (tai antaa vähennystä hinnanlaskusta) ja kauppojen yhteydessä veroa tulisi vain siitä osuudesta, josta ei jo veroa ole maksettu.
Suomessa kansa rakastaa lottoa (uhkapeli) ja ilmaisten ämpärien jonotusta, mutta yhteiskunnan asuntopolitiikka ei saa eikä voi olla arpajaispeliä ja siten eriarvoistavaa. Tasa-arvo vaatii, että asumista on tuettava tarvittaessa asumistuella (mielellään osana perustuloa).
Helsingin kaupunki on Suomen suurin vuokranantaja, joka omistaa yli 56.000 asuntoa. Kaupungin vuokra-asunnossa asuu joka kuudes helsinkiläinen, mikä tarkoittaa yhteensä noin 90.000 asukasta, asunnot ovat kohtuuhintaisia (verorahoilla tuettuja)
Helsingin kaupungin asunnoista pääosa on ajan saatossa muutettava markkinahintaisiksi, osaksi Helsingin kaupungin omaa tulevaa vapaarahoitteista asuntotuotantoa.
Helsingin kaupungilla ei ole varaa kaupungin kasvun tuottamiin investointeihin.
Koska Helsingin verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus v. 2019 on 340.600.000 €.
Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla kerättyjä verorahoja jaetaan 0,55 miljardia euroa muualle Suomeen
Ulkopaikkakuntalaisten osuus Helsingissä sijaitsevissa työpaikoissa on 40 prosenttia;
Helsinkiin pendelöi muualta reilut 154.000 työllistä. (Matkustusaika pidentää päiväkoti-ikäisten hoitoaikaa ja koululaisten yksinoloaikaa.)
Ilmastotekona esim. Helsingissä on mahdollistettava ihmisten valinnanmahdollisuus asunnon sijainnista (ei elinikäinen arpajaistulos). Olisi pyrittävä siihen, että työmatkan voisi tehdä kävellen, pyöräillen, ratikalla, junalla tai julkisella.
Sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen tavoitteena on oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, kohtuullisuus, eriarvoisuuden poistaminen, ja yhdenvertaisuus, poistaa köyhyys ja ehkäistä syrjäytymistä.
Yhteiskunnan peruspalvelut on oltava kaikille samanhintaiset ja kaikkiin satsataan saman verran, omat ”ylimääräiset” valinnat on maksettava itse, samoin kuin muutkin palkansaajat (esim. asuminen pääkaupungin kalliissa keskustassa)
TuulaS.
Lisää tilaa asunnoille saisi kätevästi myös sallimalla korkeampien rakennusten rakentaminen.
Vapaiden tonttien pullonkaula helpottaisi. Olemassa olevia rakennuksia voisivat kiinteistöjen omistajat korottaa tarpeen ja rakennusteknologian rajaamien mahdollisuuksien mukaisesti, markkinoiden ohjaamana. Ehkä infrakin olisi näin edullisempaa kaupungille.
Rakennusoikeutta muuttamalla kaupunki voi säädellä asuntotuotantokapasiteettia hallitusti ylös tai alas (mikäli asuntojen omistajat pelkäävät hintojen putoamista).
Toimisikohan?
Tässä kirjoituksessa on mainioita näkökulmia. Hiljan kaupungin virkamiehet vastasivat asuntokeskusteluun Hesarin yleisönosastossa kertoen, että suurin osa tarjolle tulevista asuntotonteista on kaupungin omistamia ja että kovan rahan myyntiin tulee näistä vähemmistö loppujen jakautuessa erilaisiin säädeltyihin asumismuotoihin. Jälkimmäisten tontinhinta perustuu kovan rahan kauppoihin. – Uskoisin, että jos koko tonttitarjonta olisi vapaasti kaupan, keskimääriset hinnat jäisivät nykyistä marginaalista erää alhaisemmaksi.
Yhtä kaikki, kaupungilla on täysi valta asuntoihin sekä kaavoituksen että tontintarjonnan kautta. Ala on hidasliikkeinen, joten nykyisiä toimijoita ei voi kaikesta syyttää tai kiittää. Yksi syy asuntojen nihkeään tarjontaan on takavuosien tehottomat kaavat vaikka Malminkartanossa, Malmilla, Kurkimäessä, Oulunkylässä tai Rastilassa, kaikki radan varrella. Vastaavia radanvarsipaikkoja ei ole enää löytyäkseen.
Heh, Suunta muuttui, kun mina tulin lautakuntaan vuonna 2008. En tosin tehnyt sitä avian yksin.