Valtuusto käsitteli Kotikaupunkina Helsinki 2016 -ohjelman seurantaraporttia. Keskustelu kääntyi käsittelemään kysymystä ARA-tuotannon roolista. Osa sanoi, että asuntopulaa voidaan helpottaa vain asuntoja rakentamalla ja osa taas, että olennaista on rakentaa kohtuuhintaista asumista, koska asunnot eivät lisää rakentamalla halpene.
Arvoisa puheenjohtata!
Toisin kuin täällä on sanottu, asuntotuotannon lisääminen on johtanut asuntojen halpenemiseen. Ei vielä Helsingissä, mutta osassa Espoota, suuressa osassa Vantaata ja erityisesti kehyskunnissa. Tämä menee aivan oppikirjan mukaisesti. Asuntotuotannon lisääminen alentaa hintoja ensimmäiseksi vähemmän halutuilla alueilla. On näitä halpoja alueita Helsingissäkin, mitä voidaan pitää hyvänä tai sitten ei.
Se, että asuminen on niin kallista Helsingissä, on tietysti entisen kaupunginsuunnittelulautakunnan vika. Olemme tehneet kaupungista liian hyvä paikan asua ja siksi se on niin haluttu ja kallis. Tympeää kaupunkia rakentamalla olisimme saaneet siitä halvemman.
Kun asunnot ovat Helsingissä niin kalliita, meidän eettinen velvollisuutemme on rakentaa Helsinkiin lisää asuntoja ja paljon. Siihen on nyt myös tilaisuus, kuin rakentaminen koko maassa hidastuu. Vapautuu siis kapasiteettia, joka on käytettävä asuntotuotannon lisäämisen Helsingissä. Meidän on oltava valmiit muuttamaan kaupungin strategiassa sovittua rahankäyttöä ja hyväksyttävä suurempi velkaantuminen. Ei voi olla niin, että sidomme käyttäytymisen neljäksi vuodeksi eteenpäin emmekä muuta sitä, vaikka maailma ympärillä muuttuu.
(Sai illalla viestin valtuuston puheenjohtajalta, Otso Kivekkäältä, jonka mukaan kaupunki on lyhentänyt lainojaan niin paljon, että strategiassa sovittu velkakatto joustaa sadoilla miljoonilla euroilla. Huoleni oli siis aiheeton.)
Täällä on toivottu, että kaupunkia rakennettaisiin rohkeammin ylöspäin. Tiivistää voi kyllä ilman tornejakin, mutta edellisen kaupunkisuunnittelulautakunnan aikana lautakunta lisäsi huomattavasti rakennusoikeutta virkamiesten esittämään kaavoihin ja rakensi myös rohkeasti ylöspäin. Siltä osin kuin nämä ympäristöään korkeammat rakennukset ovat jo valmistuneet, ne eivät ole mitenkään huononnuksia kaupunkikuvaan.
Minä kuulun niihin, joiden mielestä asumistuki on parempi tapa auttaa pienituloisia asumisessa kuin se, että rakennetaan pienituloisille erillisiä pienituloisten taloja. Asumistuki kohdentuu huomattavasti paremmin tarpeen mukaan. ARA-politiikan kautta jaettavasta vuokrasäästöstä neljännes kohdistuu mediaanituloa suurituloisemmille kotitalouksille, kun taas asumistuki kohdistuu pienituloisille ja vain heille. Se kohtelee kaikkia samassa asemassa olevia samalla tavalla, kun taas ARA-asunnot saaminen on lähinnä arpapeliä eikä se siksi kohtele kaikkia samalla tavalla.
Kaiken kukkuraksi ARA-asunnoissa segregaatio on suurempaa kuin vapaiden markkinoiden vuokra-asunnoissa. ARA-asunto altistaa köyhän asukkaan asumaan todennäköisemmin pienituloisella alueella kuin asuminen kovan rahan vuokra-asunnossa. Yhteä syynä tähän nurinkuriseen tilanteeseen on se, että ARA-asukkaat Katajanokalla ja Jätkäsaaressa ovat varakkaampia kuin Itä-Helsingin ARA-asunnoissa. Hyväosaisilla on terävämmät kyynärpäät.
Hitas-asunnot ovat arpapeliä aivan kirjaimellisesti. Joskus 1980-luvulla olin Hitas-politiikan innokas tukija. Se oli aivan toisenlaisissa oloissa luoton säännöstelyn aikana, kun Helsingistä uhkasi tulla kaupunki, jonne päästäkseen piti olla joko hyvin köyhä tai hyvin rikas. En näe tällaisessa sadan tuhannen euron etuuden arpomisessa mitään puolustettavaa.
Nostaako asumistuki vuokratasoa? Kaikki tavat raivata asuntokannassa tilaa pienituloisille nostaa muiden maksamia hintoja ja vuokria. Näin tekee myös se, että osa asunnoista varataan ARA-asunnoiksi. Sekin nostaa muiden maksamia vuokria. Ikävimmin tämä osuu niihin pienipalkkaisiin, jotka juuri ja juuri eivät saa ARA-asuntoa.
Paavo Arhinmäki yritti vakuuttaa meille, etteivät ARA-asukkaat saa mitään tukea asumiseensa. Ainoa tuki hänen mielestään on vain 20 prosenttia alempi tontin hinta. Tosiasia nyt kuitenkin pitäisi tunnustaa. Jätkäsaaressa tuo tontin hinta on noin 600 euroa kun kovan rahan tonteista maksetaan 1500 euroa.
Sama koskee Hitas-tontteja. Valtuutettu Rantala sanoi, että Hitas-tonteista saa vain 20 prosentin alennuksen vuokrasta. Tuon vuokran perusteena oleva tontin hinta on kuitenkin yleensä huomattavasti markkinahintaa alempi. Eilen kaupunkiympäristölautakunnassa Kruunuvuorenrannassa markkinahinnaksi määriteltiin tarjouskilpailussa 1165 €/k-m2, mutta viereisen Hitas-tontin arvoksi viereisellä tontilla määrättiin runsaat 744 €/k-m2.
Tehdäänpä pieni ajatuskoe tästä Arhinmäen väitteestä, ettei ARA-asuntoon liity mitään tukea. Entä jos päättäisimme, että jokaisella valtuutetulla on oikeus yhteen ARA-asuntoon joko itselleen tai lähisukulaiselleen. Paavo Arhinmäki voisi koko valtuuston puolesta vastata vihaisille kaupunkilaisille, etteivät valtuutetut näin saa mitään tukea kaupungilta. Menestystä vain tähän tehtävään!
Vielä segregaatiosta. Ei ole aivan yksinkertaista torjua asuinalueiden eriytymistä, koska keinomme rajoittuvat uustuotantoon ja valtaosa segregaatiosta tapahtuu vanhassa asuntokannassa.
Paras tapa torjua slummiutumista on pitää huolta siitä, että meillä ei ole fyysisiltä ominaisuuksiltaan huonoja kaupunginosia eikä missään huonoja kouluja. Voimme periaatteessa asuttaa pienituloisia kalliiden osoitteiden alueille, mutta meillä ei ole mitään keinoja pakottaa hyvätuloisia huonoihin osoitteisiin. On siis vältettävä, että emme synnytä huonoja osoitteita.
Helsingin halutut ja kalliit alueet ovat ajalta ennen sotia, joten turha yrittää nostaa omaa häntää kaupunkisuunnittelussa. Suurempi kiitos kuuluu Aleksanteri I:lle joka ajoi ruotsalaiset pois ja siitä sitten alkoi vähitellen panostaminen Helsinkiin, joka loppui sitten täysin sotien jälkeen modernismin ja auton tuhotessa kaupunkia. Yksikään uusi, teidän suunnittelema, alue ei ole itsessään arvostettu esimerkiksi arkkitehtuurin takia, vaan hyötyy vanhojen kaupunginosien läheisyydestä. Kauemmaksi rakennetaan rumaa ja ihmisiä varastotavarana pitävää roskaa, joten siellä ihmisetkin käyttäytyvät niin etteivät kunnioita ympäristöään.
Jos vastaus väitettyyn asuntopulaan, jota ei ole, on se että rakennetaan jotain demareiden miljoonaohjelmaa veronmaksajien tuella, niin saadaan vain aikaan kaikkien halveksimia alueita jossa ihmiset koittavat ottaa itsensä hiljaa hengiltä masentuneena ja katkerana, mutta roskaavat ja hajottavat paikkoja sen aikaa kun pystyvät olemaan jalkeilla ja poissa putkasta.
Ja ei sitä asuntopulaa oikeasti ole. Pitäisi vaan kertoa lantasaappaille, että asunnon saa tavallinenkin pääkaupunkiseudulta ihan mistä vaan, mutta ei läheltä Helsingin keskustaa, josta kiitos kuuluu vain ja pelkästäään Venäjän tsaareille.
Juttusi on kaupunkisuunnittelun osalta osin tottakin, mutta ei Aleksanteri I ”ajanut ruotsalaisia pois”. Suomen sodassa venäläiset ajoivat maasta finska armén -nimellä tunnetun ruotsalaisen sotajoukon, joka koostui lähes täysin Suomesta värvätyistä sotilaista ja upseereista. (Tuon ajan Ruotsin armeijat olivat länsiarmeija, eteläarmeija ja Suomen armeija.) Venäjän armeijaa pakoon ei lähtenyt mainittavaa määrää virkamiehiä tai säätyläisiä, sillä Ruotsin hallitus käski näitä pysymään virkapaikoillaan. Sodan jälkeenkin Suomea hallitsivat olennaisesti ottaen samat virkamiehet kuin ennenkin, eikä mitään kansansiirtymiä tapahtunut. Kyse oli tyylipuhtaan 1700-lukulaisesta valloituksesta. Eli ei täältä ajettu ”ruotsalaisia pois” vaan suomalaisista koottu Suomen armeija.
Siitä, että Suomesta tuli autonominen valtio, joka tarvitsi oman pääkaupungin, saamme kiittää G.M. Armfeltia, Ehrenströmiä ja Carl Mannerheimia. He rakensivat sodan jälkeen tämän maan ylimmän hallinnon ja loivat autonomian perustan. Ilman heidän aloitteellisuuttaan ja taitoaan saavuttaa keisarin luottamus ei meillä olisi nyt Suomea.
”Jätkäsaaressa tuo tontin hinta on noin 600 euroa kun kovan rahan tonteista maksetaan 1500 euroa.”
Per rakennusoikeus-m2, vai miten?
Per rakennusoikeusneliö
Asuntopolitiikka ei saa olla noin staattista kuin puheessasi esität. Pitää ottaa huomioon myös ajan kuluminen, mikä yksilön kohdalla tarkoittaa vanhenemista.
— Kuriositeettina tähän naisen elämänvaiheet parin sadan vuoden takaa: lapsi, tyttö, neito, akka, ämmä.
Huomasin tuossa keskustellessani nuoremman sukupolven edustajan kanssa, että pitää ostaa keskustasta asunto päästäkseen ”piireihin”. Maksoi mitä maksoi. Tarkoituskaan ei ole asettua asumaan keskustaan.
Asunnon omistaminen keskustassa, ja mitä nuorempana, sitä parempi, nostaa merkittävästi sosiaalista statusta pariutumismarkkinoilla. Sitten, kun kumppani on saatu, hakeudutaan lapsiperheelle sopivaan ympäristöön.
Ensimmäisenä toimenpiteenä tulee mieleen, että asunnon vaihtaminen pitää olla helppoa. Sen vaihtaminen pitäisi olla yhtä helppoa kuin tilata taksi ja ajaa uuteen kotiin.
”Olemme tehneet kaupungista liian hyvä paikan asua ja siksi se on niin haluttu ja kallis.”
Voisiko syyllinen olla myös valtion ns. keskittämispolitiikka?
Ei voi olla. Miten valtio pystyisi keskittämään ihmisiä asumaan kalliisiin asuntoihin Kalliossa sen sijaan että nämä asuisivat halvoissa asunnoissa Vuosaaressa?
”halvoissa asunnoissa Vuosaaressa?”
Halpa lienee suhteellinen käsite tässä vaiheessa? Vuosaaressa näyttää olevan paljon tarjolla jopa alle €150k kerrostaloasuntoja. Sitten lukija huomaa näiden iän, ovat 1960-luvulla rakennettuja. Suurin osa uudemmista onkin sitten jo yli €200k. En ole rakennusinsinööri tai betonitietäjä, mutta olen ymmärtänyt että asunnon ostaminen noin vanhasta betonikerrostalosta on merkittävä riski. Kyllä varmasti moni on lukenut artikkeleita että nämä yleisesti suunniteltiin ja rakennettiin noin 60 vuoden käyttöikää silmällä pitäen. Tämä maksimiaika alkaa olla saavutettu, suuri kysymysmerkki lienee että pystyykö tai kannattaako näitä tekohengittää paljon pidemmälle, kuten itsekin kirjoititte vuonna 2009 (https://www.soininvaara.fi/2009/09/19/purkaa-vai-korjata/). Se on kuitenkin melko varmaa etteivät menot lakkaa asuntolainan ja yhtiövastikkeen hoitamiseen, pahimmillaan asunto puretaan ennen kuin alkuperäinen laina on edes hoidettu.
Jopa vuokra-asuminen saattaisi olla taloudellisesti kannattavampaa kuin 1960-luvun kerrostaloasunnon ostaminen Vuosaaresta. Tai vaihtoehtoisesti ajatella sijoitusta tontin ostamisena ja muuten vain pitkäaikaisena vuokraamisena, nämä talot tuskin ovat pystyssä enää 50 vuoden kuluttua. Tosin nykytrendeillä merenpintakin peittänee suuren osan Helsinkiä 50 vuodessa, toisin sanoen ”In the long run we are all dead” eli ei varmaan minun tai muidenkaan kannata tätä liikaa miettiä.
Kaupunki/kaupungit/valtio kuitenkin vastaavat julkisesta liikenteestä ja se on täysin surkeaa melkein kaikilla reitillä joiden alku tai loppupiste ei ole Helsingin keskustassa tai siitä säteittäin kulkevia väyliä pitkin. Jos haluat kulkea Vuosaaresta mihinkään muualle kuin metron varten, niin se on todella hankalaa ja hidas muuten kuin omalla autolla, mikä tekee siitä kovasti huonon asuinpaikan monille, joka näkyy kyllä hinnoissa. Segregaatiotekijät vielä päälle. Keskusta alueiden täysin ylivoimainen liikennesaavutettavuus lienee suuri selittävä tekijä niiden haluttavuudelle.
Tietoista keskittämistä tai ei, mutta kyllä tuo ei-keskustaan/keskustasta suuntautuvan julkisen liikenteen huonous on seurausta asioista jotka ovat Suomessa 100%:sesti julkisen sektorin piirissä. Kaupunkirakenne, kaavoitus jne. Infrainvestoinnit muiden kuin keskustan saavutettavuuden suhteen ovat olleet melkein nollassa viimeiset 100v. Parhaillaan rakennetaan ensimmäistä poikittaista raidelinjaa ja vuosi on 2019.
Eli oleellista on saavutettavuus joukkoliikenteellä. Tämä on suoraan oppikirjasta. Ja juuri tähän pyritään esimerkiksi Hämeentiellä, muttamalla se joukkoliikennekaduksi ja häätämällä yksityisautoilu Sörnäisten rantatielle. Yksittäisistä mutta sitäkin äänekkäämmistä vastalauseista huolimatta.
Ihmiset haluavat asua kaupungissa, joka on käveltävä, rullalautailtava, pyöräiltävä ym ja jossa joukkoliikenne toimii. Nämä ovat kaikki luontevasti yhteen sovitettavia tavoitteita. Ihmiset eivät halua asua autokaupungissa. Koska autokaupunki poissulkee edellä listatut tavoitteet. Yksityisautoilun ja ihmisen luontaisen liikkumisen mittakaavat eivät sovi yhteen.
Kannattaa muistaa, että Suomi on Euroopan harvimmin asuttu maa, joka hetkellisesti ja paikallisesti hyötyy ilmastonmuutoksesta. Ja että Helsinki on sen keskikokoinen pääosin melko harvaan rakennettu pääkaupunki. Tiivistettävää riittää ja hyvä niin, sillä toimiva joukkoliikenne tarvitsee joukkoja. Äärimmäinen esimerkki löytyy vaikkapa rajusti kasvavasta Singaporesta, jossa noin 100-asemainen pääosin automaattinen metroverkosto palvelee tehokkaasti koko noin 5 miljoonaa asukasta alueella, joka on pienempi kuin Helsinki, Espoo ja Vantaa yhteensä.
Nimenomaan tulisi rakentaa vuokrauskelpoista asuntokantaa suoraan omistusasunnoiksi joista kaupunki voi omistaa osan ja jättää kaikki hankekohtaisesti tuettu asuminen, kuten hitas, kokonaan väliin. Kaupunki rakentaa kaupungin vuokra-asuntoja, kaupungin asoja, kaupungin hitaksia ja kaupungin omistusasuntoja ja sen lisäksi hoitaa ja välittää muita kaupungin omistuksessa olevia asuntoja. Tässä on paljon puuhaa ja tarvitaan runsaasti ahkeria toimihenkilöitä ja kunnan lapiomiehiä eri siiloihin.
Asunnottomien ja erityisryhmien tarpeet ovat erikseen. Ehkäpä sosiaalisen asumisen tärkeä muoto olisi sellaisten esteettömien asuntojen rakentaminen, joissa vielä omin voimin pärjäävät ikäihmiset voisivat asua vailla ympärivuorokautisia palveluja keskitetyssä kotihoidossa. Myös opiskelija-asumista on syytä tukea koska tuki ei muodostu pysyväksi ja kohdistuu tärkeään ja epävarmaan elämänvaiheeseen.
Keväällä kaupungin virkahenkilöt puolustivat kaupungin asuntopolitiikkaa Hesarin kirjoituksessa, mistä muistini mukaan kävi ilmi, että kaupunki vastaa suurimmasta osasta alueensa tonttien tarjonnasta ja että yli puolet tonteista varataan erityiskäyttöön ja vähemmistö tulee vapaille markkinoille. Erityiskäytön hinnoittelu perustuu kuitenkin vapaiden markkinoiden hintatasoon, mikä tässä tapauksessa uusien tonttien osalta pohjautuu siis marginaaliseen tarjontaan. Kaupunki hallitsee sekä kaavoitusta että tonttien tarjontaa sekä lisäksi rakentamista omin voimin tai ilman kilpailua luovutettujen tonttien kautta. Mielikuvissa ei siis asuntoasiain vastuuta kannata siirtää gryndereille tai vuokrakeinottelijoille eikä näille kannata siirtää myöskään tontteja erityisehdoin.
Sen sijaan on selvä, että asuntojen kysyntä pysyy pääkaupunkiseudulla korkealla tasolla ja että kaavoitusta hidastavat valitusprosessit, jotka hidastivat rantojen rakentamista Vuosaaren sataman valitusten vuoksi ja jarruttavat nyt Malmin rakentamista lennokkiharrastajien yhteiskunnallisen aktiivisuuden suuntautumisen vuoksi. Mutta kun Malmia katsoo, niin on oltu kaavoituksessakin lyhytnäköisiä. Aluetta kehitettiin jonkinmoiseksi keskukseksi, mutta kerrostaloille ei annettu kerroksia ilmeisesti tahtoen säilyttää Malmin-Tapanilan kauppalamaisuus.
Asumistuen kannattaminen olisi saanut lisää pontta, jos olisit ehdottanut, että kunta maksaa tuesta vähintään puolet. Kelan kustantamana se on kunnille aika kätevä ratkaisu.
Helsinkiläisenä kannattaisin voimakkaasti sitä, että kukin kunta maksakoon asumistuen kokonaan. Helsinkiläisten osuus valtion verotuloista on pienempi kuin helsinkiläisten osuus asumistuesta.
Onko meillä kuvitelma, että jos asumistuki siirtyisi kuntien harteille, niin kunnat saisivat vastaavan määrän rahaa valtiolta tai valtionveron ja kunnallisveron suhdetta säädettäisiin vastaavasti?
>”ei ole mitään keinoja pakottaa hyvätuloisia huonoihin osoitteisiin.”
Ehkä on yksi konsti saada hyvä ja huonotuloiset samaan osoitteeseen: laitetaan samaan osoitteeseen pimeitä ”kellarikoppeja” ja valoisia kattolukaaleja. Tämä toteutuu väkisin, kun tehdään riittävän korkeita taloja. Olin hiljan suuressa kaupungissa, jossa oli näin ja kas ainakin samoilla seuduilla kaduilla näytti olevan erittäin äveriäitä ja köyhiä sekaisin. Ehkä kysymys on että kuinka kovasti segregaatiota halutaan välttää. Meillä se tuntuu olevan puheiden tasolla hyvin tärkeä asia, mutta toimenpiteiden tasolla on monia korkeammalle priorisoituja asioita, kuten että ei haluta rakentaa ankeita ja pieniä huoneistoja eikä korkeita taloja. PS tuossa suuressa kaupungissa korkeiden talojen välissä oli pimeitä katukuiluja. Aistinvaraisiin havaintoihin perustuen pimeissä katukuiluissa oli paljon enemmän ihmisiä kuin Helsingin matalien talojen ympäröimissä viihtyisissä katukuiluissa.
Kadulla liikkuvien ihmisten lukumäärään vaikuttaa paljon alueen asukastiheys, mutta myös liikkumismuoto. Jos liikutaan autolla ja autotalli on asuintalon kellarissa, ei kadulla tarvitse liikkua kävellen ollenkaan. Ulkomaisessa ”suuressa kaupungissa” äveriäällä alueella liikkuvat ei-äveriäät ihmiset voivat hyvinkin olla töissä alueella (esim. palvelushenkilökuntaa) eivätkä alueen asukkaita.
Helsingin ”matalien talojen” ympäröimät katukuilut eivät suurimman osan ajasta ole erityisen valoisia eivätkä myöskään kovin viihtyisiä. Ehkä johtuu pohjoisista erityisolosuhteista, että kapeille kaduille ei sovi katupuita ja katukalusteita, kun talvella pitää mahtua auraamaan. Kantakaupungissa on jonkin verran kivijalkaliikkeitä, mutta harvemmin nekään ovat kovin aktiivisesti mukana katutilassa toisin kuin esim. Etelä- tai Keski-Euroopassa. Onneksi sentään suomalaista versiota ravintolan tai kahvilan katuterassista on hieman saatu muutettua eurooppalaiseen suuntaan…
Kantakaupungin asuinkortteleissa voisi hyvin kokeilla Euroopan vanhojen kaupunkien kapeilla kaduilla käytettyä ratkaisua, että ajetaan autoilla vain yhtä kaistaa yhteen suuntaan, näin saadaan jalankulkijoille enemmän tilaa.
Toinen keskiaikaiseen kaavaan perustuvien kaupunkien ratkaisu on – mutta sitä tuskin saadaan täällä menemään läpi – että poistettaisiin kadunvarsipaikoitus, jolloin saataisiin kadun reunoille tilaa viihtyisyyttä lisääville elementeille…
Tuo liikkujan nopeus vaikuttaa aika paljon siihen kuinka vilkkaalta liikenne tuntuu.
Samaa ilmiötä tutkiskelin kerran katsellessani lähiön ikkunasta kadulle. Katua näkyi siihen pisteeseen yhteensä noin kilometrin verran ja autoja meni noin kaksi minuutissa.
— Autoja oli siis näkyvissä keskimäärin noin kaksi yhtä aikaa. Kun nopeus on noin 40 km/h autojen väliaika oli 45 sekuntia.
Jos jokaisessa autossa kulki yksi ihminen ja sama ihmismäärä olisi kävellyt ikkunan ohi (nopeudella 4 km/h), olisi tuolla kilometrin matkalla näkynyt keskimäärin parisen kymmentä henkilöä, mikä tuntuu jo aika vilkkaalta kävelykadulta.
— henkilöiden väliaika edelleen 45 sekuntia ja nopeus 4 km/h mikä tekee yhden kävelijän noin 50 metrin välein.
Kuriositeettina vielä lasken tähän kuinka usein tuon ikkunan ohi vilahtaa 200 paikkainen lentokone nopeudella 800 km/h, jos liikennesuorite on sama:
— henkilöiden väliaika edelleen sama 45 sekuntia,
— siis 200 henkilölle varataan aikaa 200 * 45 = kaksi ja puoli tuntia.
== Ikkunan ohi vilahtaa yksi lentokone kahden ja puolen tunnin välein ja se käyttää tuohon kilometrin matkaan aikaa 4,5 sekuntia.
Ok. Lähinnä puolustelin korkeampaa rakentamista. Helsingin ”kaupunginisät” ovat varsinkin ennenvanhaan torpanneet ehdotukset korkeammasta rakentamisesta sillä argumentilla, että tuloksena korkeasta rakentamisesta tulee pimeitä ja ahdistavia katukuiluja, jossa ihmiset eivät viihdy. Olen erimieltä: ihmisiä näyttää lähes poikkeuksetta olevan syvissä katukuiluissa enemmän kuin matalissa.
Vähävaraisten asumista pääkaupunkiseudulla ja muualla ei tueta pelkästään asumistuella vaan myös työmarkkinatuella ja toimeentulotuella. Nuo kaikki kun lopettataisiin, niin voisitte lopettaa vähävaraisten asumisien tonkimisen.
Kuntien tehtävä on kaavoittaa maata. Kuntien tehtävä ei ole pelata kiinteistöbisneksessä, harrastaa maakeinottelua eikä tukea asumista.
Nyt sivuutat täysin ne vasta-argumentit, jotka hänelle on moneen kertaan kerrottu: (1) ARA-vuokra-asunto on ainoa hallintamuoto, jossa asuminen on turvattu, mikäli ei ole mahdollisuuksia omistusasuntoon. Se on myös ainoa, jossa asukasvalintaan ei vaikuta räikeä rasismi. Mikäli vuokrasuhde voidaan päättää mielivaltaisesti koska vain tai vuokraa nostaa kohtuuttomasti, asuinalueelle ei kannata juurtua, mikä heikentää alueen arvostusta ”läpikulkupaikkana”. (2) Mikäli asuntopolitiikka perustuisi vain asumistukeen, se ajaisi köyhät, erityisesti lapsiperheet, yhä kauemmaksi, kulkemaan pitkiä ja kalliita matkoja, (3) Mikäli nuo mediaanitulon ylittävät eivät saisi asua ARA-asunnoissa, he eivät asuisi yksityisissä vuokra-asunnoissa vaan omistusasunnoissa, joita tuetaan ruhtinaallisesti – sitä enemmän mitä varakkaampi olet. (4) Sosiaalista sekoittamista ei tulisi sekoittaa asuinalueiden erilaistumiseen. Jos ARA-asuntoja ei rakennettaisi hyville paikoille, ne keskittyisivät huonoille, joiden status, poliittinen vaikutusvalta ja sukupolvinen syrjäytyminen kärjistyisivät.
Juuri näin.
Mua hämmästyttää se, miksi näitä ara:n ja hitaksen ongelmia ei vain korjata?
Halutaan pitää rikkinäisenä systeemejä niin pitkään, että julkinen mielipide ajaa ne lopetettavaksi.
Jos tontteja vuokrataan ja myydään ”väärällä” hinnalla, niin miksi asiaa ei korjata?
Ode, jos fillarista menee kumi puhki, niin ei kai koko liikennemuotoa pidä tuomita huonoksi?
Teoriassa ja pitkällä aikavälillä voidaan kuvitella, että puhdas ja pelkkä asumistuki riittää asumisen hinnan kompensointiin.
Mutta todellisuudessa ja lyhyellä välillä eivät.
http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/sq/783b5dd8-7c39-41b7-9dd7-3a02035f2dbe
Se, että pk-seudun ja kehyskuntien periferioiden hinta laskee vaikka 1%:n vuodessa ei ratkaise asumisen hinnan ongelmaa mitenkään.
Mun mielestä pitäs alkaa rummuttamaan isolla äänellä rehellisyyttä tähän asiaan:
1) Poliitikot ja puolueet voisivat jokainen kertoa selkeästi, halutaanko asumisen hintaa saada alaspäin?
2) Jos halutaan, niin mitä asialle ihan oikeasti tehdään.
Tietysti pelkkä asuntojen rakennuttamisen lisääminen kaupungin toimesta auttaa.
Mutta ei kovin paljoa, kun halvimmatkin uudet asunnot maksavat tuplasti sen mitä vanhat asunnot.
Eli pitäisi oikeasti ryhtyä rakentamaan edullisesti.
Jos muualla Suomessa pystytään rakentamaan asuinkerrostaloja alle 3k€/m2, niin jos siihen laitetaan tonni tontin hintaa, niin kaupunki voisi rakennuttaa ja myydä asuntoja 4k€/m2-hinnalla. Miksi näin ei tehdä? Eikä haluta tehdä?
Itse olen kyyninen ja sitä mieltä että todellisuudessa hintoja ei haluta alaspäin, käytännössä jokainen velkaisen tai velattoman asunnon alueella omistava hyötyy suunnattomasti siitä että asuntojen hinnat kohoavat nopeammin kuin inflaatio. Tottakai voidaan aina sanoa ja kirjoittaa vaikka mitä kauniita ideoita asuntotuotannosta, mutta todellisuudessa pitää seurata poliitikkojen tekoja ja arvioida motiiveja. Kunnallispoliitikkojen omistamat samassa kunnassa/kaupungissa tulisi listata sidonnaisuuksina kaupunginosa-tasolla, näistä voisi löytyä mielenkiintoisia korrelaatioita kaikenlaiseen äänestyskäyttäytymiseen.
Vieläkin haastaisin väitettä että Helsingistä olisi muka rakennuskelpoinen maa käymässä vähiin. Miten tämä on mahdollista jos väestöntiheys (henkilöä/km^2) on vain 60% Tukholman väestöntiheydestä?
Kaikenlaista metsää ja peltoa on joka paikassa, mutta kun lukee HS:n artikkeleita Helsingin kasvamisesta ja rakentamisesta viimeistään kommenttiosiota lukiessa huomaa että jopa yli 50% HS:n lukijoista vastustaa tiivistämistä ja suoraan sanottuna kaupungin kasvua, päällimäinen argumentti tuntuu olevan jonkinlainen menneen puistomaisen (metsäinen on kuvaavampi sana, puistomainen vain kuulostaa paremmalta) kaupungin ihannointi ja yleinen NIMBYily. Kummasti nostalgisuus on tässä yhteydessä lähes yleisesti hyväksyttyä, mutta sitten monessa muussa asiassa nostalgisuus mielletään sairaaksi lähes mielenterveyshäiriöksi luokiteltavaksi toiminnaksi.
Se on kuitenkin hienoa että Helsinkiin on saatu luotua ja ylläpidetään utopiaa tarjoamalla ihmisille mahdollisuus asua omakotitalossa ja kävellä metroon ~ 10 minuutissa. Kuka tahansa neutraali arvioija ymmärtää ettei tämä ole tehokasta julkisen liikenteen käyttöä, mutta tästä syystä Helsinki ei olekkaan tunnettu tehokkaasta kaupunkirakenteesta vaan sitä kirjallisuudessa tyyppillisesti käytetään esimerkkinä Urban Sprawl (kaupunkirakenteen hajautuminen)-ilmiöstä ja poikkeaakin hyvin voimakkaasti keski-eurooppalaisista tiheistä kaupungeista.
Aamen. En muuten ole yhden asian puolueiden kannalla, mutta jos jostain pamahtaisi pystyyn puolue (tai edes ehdokas), joka lupaa ajaa vain ja ainoastaan asumisen hintaa alas kaupungeissa ja esittäisi jopa jotain fiksun oloisia ratkaisuvaihtoehtoja sille niin meikäläisen ääni menisi sinne. Nyt monet poliitikot puhuvat siitä, mutta joko eivät oikeasti edes yritä ja asumisen hinta jatkaa nousuaan tai sitten heidän parhaatkin ideansa eivät pysty kuin leikkaamaan kasvusta vähän pois.
Niin eli sinä et siis halua asumisen hintaa yhtään alaspäin nykyisestä, koska eihän hinnat tuolla keinolla laske.
Reilut alihinnathan tarkoittaisivat sitä, että asuntoja haluaisi ostaa ainakin 10x-100x määrä ihmisiä mitä niitä olisi myytävänä. Ne sitten varmaan arvottaisiin kun jaossa olisi kymmenien tuhansien eurojen voittoja.
Toki näihin arpajaisiin ei voi osallistua, jos on persaukinen eli sen veranpitää olla varallisuutta että olisi tapeeksi varaa rahoittaa asunto. Myös kaupungin into investoida kasvuun todennäköisesti tippuisi, jos tontin hinta lahjoitettaisiin pois.
Asumisessa kytkeytyy yhteen monta asiaa, kuten taloudellinen, eettinen ja ekologinen näkökulma, jotka ovat helposti ristiriidassa keskenään. Se, mikä olisi ekologisesti parasta, vähentää helposti hyvinvointia ja tasa-arvoa taloudellisin mittarein. Taloudellisin mittarein on hyvä, että asuminen keskittyy ja rakennetaan paljon, mutta ainakin tähän asti lisääntynyt taloudellinen hyvinvointi on kasvaneen kulutuksen kautta aiheuttanut suuremman rasituksen ympäristölle. Myös toimiminen eettisesti oikein on usein ristiriidassa taloudellisten ja ekologisten mittarien kanssa – tästä voisi ottaa esimerkiksi mm. demarien kehuman ”iloisen veronmaksajan” Supercellin, jolla on eettisesti kyseenalainen liiketoimintamalli ja joka aiheuttaa suuren hiilijalanjäljen tarvittavien serverikeskusten ja tietoliikenteen vuoksi. Suomessa intoillaan yleisemminkin erinäisistä serverikeskuksista ja tuotantolaitoksista, vaikka nämä eivät todellakaan mitään ympäristötekoja ole… Mutta ehkä on niin, että Suomessa nämä asiat osataan hoitaa paremmin kuin osattaisiin jossain muualla, joten olemme oikealla tiellä… 😉
Mikäli kohtuuhintainen asuminen ei ole verorahoilla tuettua asumista, voisivatko kaikki maksaa vuokraa Helsingin kaupungin asuntojen vuokratason mukaan vapailla markkinoilla ja Helsingin kaupunki maksaisi loppulaskun. Näin kaikilla olisi mahdollisuus kohtuuhintaiseen, edulliseen asumiseen.
Jos tuetun elinikäisen merenranta-perheasunnon vuokra on 1.400 €/kk ja markkinahintainen 2.800 €/v, niin ero on kuukaudessa 1.400 € ja vuodessa 16.800 € ja 10 vuodessa summa on jo 168.000 €. Jos on saanut asunnon 25 vuotiaana, niin 85 vuotiaana summa on jo 1 miljoona euroa. Asuntoon on voinut saada lisäksi myös asumistukea ja toimeentulotukea pienentämään itse maksettavaa 1.400 €/kk. Tuosta piilotuesta ei ole koskaan maksettu veroja. Markkinahintaisen vuokran maksaja maksaa palkastaan ensin verot, ja sitten lopulla vuokraa.
Ulkopaikkakuntalaisten osuus Helsingissä sijaitsevissa työpaikoissa on 40 prosenttia;
Helsinkiin pendelöi muualta reilut 154.000 työllistä. Näistä moni saattaisi muuttaa Helsinkiin veronmaksajaksi, jos edullinen, kaupungin asunnon hintainen vuokrataso koskettaisi kaikkia.
Ilmastotekona esim. Helsingissä on mahdollistettava ihmisten valinnanmahdollisuus asunnon sijainnista (ei arpajaistulos). Olisi pyrittävä siihen, että työmatkan voisi tehdä kävellen, pyöräillen, ratikalla, junalla, metrolla tai bussilla.
TuulaS.
Osmo Soininvaara:
Tämä koskee myös koko Suomen aluetta. Meille on syntymässä huonojen osoitteiden kuntia ja maakuntia. Pörssiyhtiön työväki asuu Kouvolassa, Enossa ja Mäntässä ja heidän lapsensa käyvät koulua siellä. Pörssiyhtiön tuotekehitysinsinöörit, johtoporras ja lakiosasto ym. asuvat Helsingin seudulla ja heidän lapsensa tietenkin käyvät koulua siellä.
Pystymme kyllä tuomaan ihmisiä maakuntien seutukaupungeista ja maaseudulta yliopistokaupunkeihin ja pääkaupunkiseudulle, mutta emme pysty houkuttelemaan koulutettuja muuttamaan näille syrjäisemmille seuduille. Segregaatiota tämäkin.
Sama pätee jo Euroopan tasolla: Idän ja Kaakon köyhistä EU-maista muuttaa suuri osa kynnelle kykenevistä parempien palkkojen perässä Länteen. Mitä tehdään jälkeen jääneille?
USA:ssa on pitkä historia intiaanireservaateista, joista jokainen yritteliäämpi on jo sukupolvien ajan muuttanut pois. Tulokset eivät ole houkuttelevia.