Pienituloisissa perheissä asuvien lasten lukumäärä on nousut selvisti viime vuosina. Tämä on ikävä asia, koska perheen pienituloisuus rajaa lapsia muiden lasten suosimien harrastusten ulkopuolelle ja leimaa muutenkin.
Jos menisimme aikakoneella taaksepäin 20 vuotta ja toteaisimme, että nyt asiat ovat hyvin, kriitikot sanoisivat, että kyse on tilastoharhasta, koska lapsiperheiden tulotaso on laskenut. Mediaanitulo on vain laskenut laman takia vielä enemmän.
Kansainvälisesti lapsiperheiden pienituloisuus on vähäistä ja vielä vähäisemmäksi se muuttuu, jos otamme huomioon kolme ateriaa (köyhille) ilmaisessa päiväkodissa.
Etnisiä tilastoja ei pidetä hyvänä, mutta minä haluaisin lapsiperheiden pienituloisuudesta tilastot myös niin, että maahanmuuttajaperheet on otettu niistä erikseen. En siksi, että vyhättelisin maahanmuuttajaperheiden ahdinkoa, vaan nähdäkseni syyn tilastojen heikkenemiseen.
Vaikka yllä yritän vähän suhteuttaa huutoa Suomen lapsiperheiden köyhyydestä, tämä on ehdottomasti korjattava ongelma, koska kaikille lapsille pitää antaa tasavertaiset lähtökohdat aikuisuuteen. Se takaa meille kaikille paremman tulevaisuuden.
Lasten luokkayhteiskunnan kannalta pienituloisuus ei kuitenkaan ole ongelman ydin. Ongelman ydin on muussa pahoinvoinnissa, joka näkyy huostaanottojen jatkuvana lisääntymisenä. Se korreloi pienituloisuuden kanssa, mutta pelkään pahoin, että lapsilisiä nostamalla tämä ongelma ei korjaannu.
Suomalaiset lapset ovat voineet vuosikymmen vuosikymmeneltä aina vain paremmin, mutta joskus 1990-luvulla käärme luikerteli paratiisiin. Pieni, mutta kasvava joukko lapsia alkoi voida yhä huonommin.
Pessimisti minussa niputtaa ilmiön yhteen Michael Youngin manaaman dystopian, meritokratian, kanssa. Meritokratia on voittopuolisesti iloinen asia, ja Suomi on yksi meritokraattisimmista valtioista. Sen varjopuolena, että parhaat kyvyt voivat syntyperän häiritsemättä kohota johtaviin asemiin, huono-osaisuus kasaantuu ja tiivistyy saman mekanismin mukaan.
Parisuhdemarkkinoilla huono-osaiset pariutuvat huono-osaisten kanssa. Lapselle on ikävä asia, jos hänen vanhemmistaan toinen on juoppo tai mielenterveydeltään heikko. Tätä pahempaa on, jos molemmat tai ainoa vanhempi on.
Tämä on ongelma, joka ei lapsilisiä korottamalla parane. Tarvitaan lastensuojeluun lisää resursseja – ja ikävä kyllä, myös lisää valtuuksia.
Jos olisin päättämässä, yhden vaikean päätöksen tekisin. Jos lapsi joudutaan ottamaan huostaan synnytyslaitokselta, sen tien pitäisi johtaa adoptioon. On väärin roikottaa lasta koko tämän lapsuuden tilapäisissä sijaiskodeissa.
OS kirjoittaa aivan oikein: “Lapselle on ikävä asia, jos hänen vanhemmistaan toinen on juoppo tai mielenterveydeltään heikko. Tätä pahempaa on, jos molemmat tai ainoa vanhempi on.”
Olisi mielenkintoista saada sellaista tietoa, että miksi joku rupeaa juopoksi tai mielenterveys järkkyy.
Olisiko merkittävä syy se, ettei ihminen saa töitä siksi, että maailman jäykimmät työehtosopimukset, esim. yleissitovuus, sen estävät?
Ainakin itsekin voisin alkaa ryyppäilemään ja rupeaisi rajusti vituttamaan, jos en saisi työtä, vaikka kuinka sitä haluaisin. On ilmiselvää, että tästä lapsetkin sitten kärsisivät!
Seppo Korppoo, juopon isän ja “taiteellisen” äidin poika, joka Suomen meritokratian ansiosta on menestynyt yllättävänkin hyvin.
Suurin osa juopoista taitaa kuitenkin käydä töissä, ja veikkaisin että työttömistäkin juopoista ainakin iso osa on juoppoutuneet jo töissä ollessaan. Voisin uskoa jopa, että pitkäaikaistyöttömyyttä yleisempi syy pulloon tarttumiselle on työstressi. Työpaikka ei takaa onnellisuutta, ja vielä vähemmän sellaiset työpaikat, mitä saisi palkkoja ja työehtoja alentamalla. Siinäkin on iso ero haluaako töitä vaiko “mitä tahansa töitä”. Tätä voi olla vaikeata ymmärtää, jos on itse hyvässä työpaikassa ja joutunut tekemään hanttihommia korkeintaan väliaikaisesti tietäen, että parempaa on luvassa.
Heh, suomalaisen sosiaalipolitiikan ikuinen ja usein ainoa relevantti kysymys on näköjään edelleen: “Miksi Jeppe juo?”
En todellakaan usko, että alkoholismin syyt olisivat mitenkään merkittävissä määrin työelämässä
Vaikka töissä ei olisikaan uuvuttavaa, niin kunnon känni-viikonlopun jälkeen ei ole palautunut ja alkuviikon työteho on matala. Mikäli töitä on juuri sopivasti siten, että täydellä teholla toimiessa niistä selviytyisi, eikä niitä voi lykkiä muille tai jättää tekemättä (kuten asiantuntijatyössä usein laita), ei ole mikään ihme että törpöttely johtaa pikkuhiljaa stressitason kasvuun.
Ainakin minä olisin stressaantunut aikatauluista, jos maanantai menisi aina harakoille ja tiistainin puolivaloilla.
Eli onko työstressi syy vai seuraus? Kyllä minä väitän, että yleisempi syy juopottelulle on elämän tylsyys tai sisällöttömyys tai muut henkilökohtaiset yksityiselmämän ongelmat. Kun ei kotona keksitä mitään mielekästä tekemistä, on niin kiva lipittää kaljaa. Siinähän se aika kuluu mukavasti pikku pieruissa. Asiasta voi syyttää työstressiä, vaikka kyseessä onkin oma vapaa-ajan pakokeino. Tai sitten alkoholi on aina kuulunut kiinteästi vapaa-ajan viettoon nuoruudesta asti. Viikonloppuna juodaan viiniä ja syödään hyvin. Jossain vaiheessa viiniä kuluukin jo aika paljon.
Minkälaista työstressiä esimerkiksi juopot eläkeläiset kokevat? Meillähän on ennätysmäärä alkoholisoituneita vanhuksia, kun joillakin suurkuluttajilla lähtee eläkkeellä lapasesta, kun ei ole enää työtä rytmittämässä arkea ja katkaisemassa juomista.
.
Lastensuojelussakin on varmasti sama tilanne kuin muualla: pieni porukka tuottaa suurimmat hankaluudet.
Lopullista huostaanottoa ja adoptiota pitäisi käyttää kylmästi kelvottomien vanhempien kohdalla juuri kuten sanoitkin, heti synnytyslaitokselta saakka. Ja miksei myös myöhemmin? Olisi tärkeä saada kelvottomilta vanhemmilta lapset lopullisesti pois mahdollisimman vikkelään, jotta he eivät ehdi pilaamaan lasten tulevaisuutta. Kun lasta on ensimmäiset pari vuotta kohdeltu kaltoin, ei se siitä enää täysin tokene.
Päihdeäidit tulisi myös saada pakkohoitoon raskauden ajaksi pahoinpitelyn ja vammantuottamisen lopettamiseksi. Ja synnytyksen jälkeen lapsi pois heti jos retkahtaa.
Tästä samaa mieltä.
Olisiko syytä pohtia myös sitä, miten estetään näitä kelvottomia vanhempia hankkimasta lapsia? Joku testi, jossa reputtavilta nips-naps putket poikki?
———-
OS: “Etnisiä tilastoja ei pidetä hyvänä, mutta minä haluaisin lapsiperheiden pienituloisuudesta tilastot myös niin, että maahanmuuttajaperheet on otettu niistä erikseen. En siksi, että väyhättelisin maahanmuuttajaperheiden ahdinkoa vaan nähdäkseni syyn tilastojen heikkenemiseen.”
Pakolaisvirta on paitsi lisännyt pienituloisten määrää niin myös pienituloisten lapsiperheiden määrää kun kovin lapsirikkaita katukuvan perusteella erityisesti eräästä Itä-Afrikan maasta tulleet perheet ovat. Julkisuudessa on myös ollut lukuisia lapsirikkaita yksinhuoltajaäitejä isän karattua jonnekin (se moniavioisuus). Ja yhteiskuntamme tukee voimakkaasti tällaista kehitystä kun kaiketi tällaista kehitystä pitäisi torjua.
———–
OS:“Tämä on ikävä asia, koska perheen pienituloisuus rajaa lapsia muiden lasten suosimien harrastusten ulkopuolelle ja leimaa muutenkin.”
Ehkä ikävä, mutta tuloeroja tarvitaan. Sosialismi ei toiminut M.O.T.
Jos perimmäinen ongelma on vanhemman sairaus, myös sen hoitoon tarvitaan resursseja; ja myös siihen olisi hyvä olla valtuuksia, että apua voidaan antaa aktiivisesti. Sote-uudistuksen piti mahdollistaa perheiden sosiaalisen ja terveystilanteen ottaminen haltuun kokonaisuutena, mutta se ei taida onnistua. Esim. vahva tietoturva ja yksityisyydensuoja perheenjäsenten tai eri viranomaisten välillä vaikeuttaa asiaa. Valvovaa isoveljeä tarvitaan (sopivassa määrin). Perhelääkäri voisi olla sellainen.
Meidän suomalaisten pitää viimeinkin aloittaa keskustelu alkiovalinnasta
Sekvensoinnin hinta laskee koko ajan. Alkioista voidaan nyt valmistaa sukusoluja. Kansallisella ohjelmalla ja infrastruktuurilla keinohedelmöityksen kulut saadaan radikaalisti laskemaan.
Jos haluamme tehdä lapsista tasa-arvoisia, meidän on tehtävä lapsista tasa-arvoisia. Vanhemmat sukupolvet eivät saa olla niin rakastuneita heikkouksiinsa, että kiroaisivat lapsensakin niillä.
Yhteiskunnan etua ajatellen tuota ajatusta pitää vielä kehittää eteenpäin niin, että eri ammatteja ym. tarpeita varten valikoidaan ja jalostetaan yksilöitä, joilla on parhaat ominaisuudet niitä varten… 😉 Näinhän jo nyt tehdään muutoin, mutta genetiikan keinot eivät ole vielä käytössä.
««««««««<
Ei tarvitse sotkea tähän uljaita maailmoja. Tavallinen, täydellisen keskimääräinen riittää. Eli virheet kohti nollaa.
“Kaikki onnelliset perheet ovat samanlaisia.”
Tärkeä aihe. Lasten hyvinvoinnista se kaikki lähtee. Peruskoulu on erinomainen mahdollisuuksien tasa-arvoistaja, mutta muitakin toimia tarvitaan. (ja peruskoulua pitää koko ajan kehittää)
Henrik Dettmann https://yle.fi/urheilu/3–10592332 on esittänyt idean kaikille toteutettavasta iltapäivätoiminnasta. Mielestäni tätä kannattaisi viedä eteenpäin. Madollistaisi kaikille aktiivista kehittävää tekemistä turvallisen (ja täyspäisen) aikuisen seurassa. Oikein toteutettuna ei tulisi edes kovin kalliiksi. Yhteisöllisyys kasvaisi ja yhteisille peleille ja leikeille jäisi enemmän aikaa. Nykyisin lapset ovat aivan liikaa yksin.
Toki tämä ei rataise tapauksia, jossa selvästi tarvitaan lastensuojelulta järeitä toimia, mutta monen rajatapauksen elämä voisi kääntyä parempaan. Siis niide, jotka eivät välttämättä ole lastensuojelun asiakkaita, mutta perheessä on kuitenkin ongelmia.
Toinen asia, jonka tekisin olisi ehdottomasti 18 vuoden ikään ulottuva oppivelvollisuus ja aidosti maksuton opetus oppivelvollisuuden ajan. Tämä voitaisiin rahoittaa maltillisilla yliopiston lukukausimaksuilla. Tämä ei heikennä ihmisten mahdollisuuksia, jos samalla huolehditaan riittävästä valtion takaamasta opintolainasta. Yliopistossa opiskelevaa aikuista kun ei oikein hyvällä tahdollakaan voi enää pitää vähäosaisena.
Ei ole yllätys, että tänä päivänä lapsista yhä suurempi osa on pienituloisesta perheestä tai muuten erityisen haavoittuvassa asemassa. Tämä on suoraa seurausta siitä, että korkeammissa sosiaaliluokissa saadaan lapsia yhä vähemmän. Tämän päivän uudet suomalaiset ovat yhä enenvässä määrin alimpien sosiaaliluokkien suomalaislapsia taikka sitten korkean syntyvyyden maista muuttaneiden vanhempien täällä syntyviä lapsia.
Kolme vuotta sitten Catilina kirjoitti tällä blogilla: “Flynnin efekti on nyttemmin taittunut, ja tyhmistymme kovaa vauhtia. Ehkä siksi, että mitään valintapainetta ei enää ole, vaan kaikki pidetään hengissä maksoi mitä maksoi, ja lasten pusaaminen on kellokäyrän vasemmassa laidassa eräs lukratiivisimmista elinkeinoista.”
Tässä käsityksessä minäkin olin. Koulutetut naiset saavat lapsia enemmän kuin kouluttamattomat.
Ovatkohan isät ja äidit menneet nyt sekaisin? Tietääkseni korkea koulutus lisää miehen ja vähentää naisen lapsilukua.
Ehkä tilanne on viime vuosina muuttunut — ainakin Tilastokeskuksen viime vuonna julkaisemista hedelmällisyysluvuista uutisoitiin näin:
“Korkeakoulutetut naiset saavat enemmän lapsia kuin muihin koulutusryhmiin kuuluvat naiset. Toisen asteen suorittaneet ja peruskoulun käyneet naiset saavat suurin piirtein saman verran lapsia.”
Suomessa syntyvyys ei painotus mitenkään erityisesti alempiin sosiaaliluokkiin. Vanhempien yhteenlaskettu koulutus korreloi positiivisesti näiden lapsiluvun kanssa. Naisilla ainakin joitain vuosia sitten korrelaatio oli nollan paikkeilla tai hiukan negatiivinen mutta miehillä rutkasti positiivinen.
Läheltä seuranneena — muuten en kyllä uskoisi ‚voin todeta, että lastensuojelussa ei ole liian vähän resursseja ja toiminta on täysin mielivaltaista. Eli ei lisää resursseja, eikä missään nimessä enempää valtuuksia. Ainoastaan resurssien oikein kohdentamista.
Tuohan on tiedetty jo pitkään, että eri sosiaaliryhmien asuinalueiden sekoittaminen niin, että samassa koulussa on lapsia eri sosiaaliryhmistä, on pääsääntöisesti huonoidea.
Peruskoulu antaa lapselle kuin lapselle, sosiaaliluokasta riippumatta, aika tasaveroiset lähtökohdat elämään jos vain haluaa oppia ja tarttua mahdollisuuteen. Tämä ei kuitenkaan aina riitä vaan myös kannustava koti on tärkeä. Jälkimmäinen ei kuitenkaan ja missään nimessä ole yhteiskunnan vika. Isossa kuvassahan Suomi on erittäin meritokraattinen maa, katsokaamme vain esim. kuinka iso osa suuryritysten toimitusjohtajista tai hallitusjäsenistä on ensimmäisen tai korkeintaan toisen polven ylioppilaita ja vaatimattomista lähtökohdista, opiskelua velaksi jne. Puna-vihreästä propagandasta huolimatta, etenkin vaalien lähestyessä, tuloerot eivät ole kasvaneet eivätkä ne edellenkään ole Suomen suuren ongelma. Vasemmisto vain elää vastakkainasettelusta, eihän kukaan niitä äänestäisi jos kaikki olisivat vauraita. Suomessa pärjää edelleen auttavasti sosiaalituilla jos on sen verran itsekuria että pysyy poissa alkoholista, tupakasta ja uhkapeleistä.
Oman subjektiivisen kokemukseni mukaan suuret perheet (esim. 3 lasta tai enemmän) ovat yleistyneet korkeimmissa sosiaaliluokissa, ehkä ennen syntyvyys oli korkeampaa alaluokassa, nyt ehkä jopa toisinpäin.
Koulu kyllä, mutta perhe ei. Tyhmien ja kouluttamattomien vanhempien lapset saavat huonommin tukea kotoa kuin fiksujen ja koulutettujen. Kaveripiirikin taitaa vaikuttaa enemmän kuin koulu. Tämän takia ei kannata rakentaa koulujärjestelmää, jossa yritetään tehdä kaikkien kouluympäristöstä yhtä huono. Koulujen pitää kyetä jo yläasteella/keskikoulussa profiloitumaan.
Kun et Kalle ole pariin päivään laittanut perumisviestiä, oletan että olet oikeasti tätä mieltä.
Huoh.
Sä et varmaankaan ole ajatellut, mitä se aiheuttaisi, jos sun mallisi tulisi yleissäännöksi. Minä olen. Se aiheuttaisi sen, että nykyistä suurempi osa nuorisoa syrjäytyisi nopeammin ja tehokkaammin.
Olen yläkoulun opettaja. Katselin n. 10 vuotta sitten kevätkirkossa opettamaani ysiluokkaa. Vierekkäin istui “kunnon poika” ja “hamppari”. He juttelivat toisilleen, nauttivat selvästi tilanteesta ja pursusivat elämäniloa. Silloin ajattelin, että onpa hieno tämä meidän systeemi, jossa nuo pojat ovat tähän asti olleet samalla luokalla. Nyt heidän tiensä eroavat, mutta jonkinlainen ymmärrys toisen maailmaan on olemassa ja se tuskin kokonaan katkeaa.
Tuo “hamppari” aiheutti paljon ongelmia meille opettajille ja täytyy sanoa, että väliin meni hermo. Syy käytökseen oli kaiketi lähinnä huonoissa kotioloissa, mutta ei hän muutenkaan mikään ruudinkeksijä ollut. Saimme hänet kuitenkin käymään koulunsa ja siitä vielä amattikouluunkin. Pääasiassa siksi, että muu luokka oli sillä tavoin kannustava, että hänkään ei kehdannut ruveta ihan luuseriksi.
Nyttemmin tuo fiksumpi kaveri on lääkiksessä väitellyt ja tuo hamppari on kylmäkoeasentaja. Jos noiden kavereiden tiet olisi erotettu jo ennen yläastetta, fiksumpi olisi luultavasti edelleen väitellyt tohtori, mutta tuo toinen kaveri olisi hyvin suurella todennäköisyydellä syrjäytynyt sosiaalipummi: koulu ja luokkatoverit auttoivat hänet pahimman murrosiän yli.
Tämän takia muuten olen kaikkia erikoisluokkia vastaan: Homogeeninen luokka kestää hyvin myös heikompia oppilaita, mutta jos poimimme oppilaista kaikki kielellisesti lahjakkaat, matemaattisesti lahjakkaat, musikaalisesti lahjakkaat, liikunnallisesti lahjakkaat ja muuten vain lahjakkaat, se jäljelle jäävä joukko ei enää välttämättä jaksa kannatella positiivista oppimisvirettä. Sinun tavoitteesi johtaisi siihen, Kalle, mutta ei minun.
Touko Mettinen
Idealistinen puoli minussa on niin samaa mieltä kanssasi, mutta inhorealistinen puoli kysyy tähän perään: mitäs sitten tulevaisuudessa, kun robotit hoitavat kaikki hampparin potentiaalin rajoissa olevat ammatit ja edessä on elämä perustulon varassa teki hän mitä teki? Entä jos siinä maailmassa perustulon ja yhteiskunnan rahoittamisen turvaamiseksi meidän kannattaisi eriyttää meidän koululuokat, jotta ne kaikkein kovimmat tekijät saisivat parhaat mahdolliset lähtökohdat kilpallessaan kaikkien muiden maiden kovimpien tekijöiden kanssa?
Lastensuojeluun tarvitaan läpinäkyvyyttä ja seurantaa, sekä tuloksien mittausta (suurin osa huostassa olleista nykyisin syrjäytyy), ei lisää resursseja.
Olen täällä hyvällä helsinkiläisellä asuinalueella nähnyt läheltä, kuinka uraorientoitunut yksinhuoltajaäiti toimitti lapsensa “perhekotiin”. Se vaati vain päättäväisyyttä ja kovaa luonnetta. Lapsi saa olla viikonloput kotona, jos äidin suunnitelmiin sopii. Asiassa on myös taloudellinen vaikutin, huostaanotetun lapsen kaikki kulut, kännykästä ja merkkivaatteista harrastuksiin, maksaa yhteiskunta. Keskituloista yksinhuoltajaa yhteiskunta ei tule lainkaan.
Toisaalta olen lukenut monta kertomusta siitä, kuinka sosiaalitoimi on mielivaltaisesti ottanut huostaan lapsia, vaikka vanhemmat ovat sitä vastustaneet. Lapsen ja vanhemman oikeuksien pitäisi kuitenkin olla perustavanlaatuisia.
Valta turmelee, ja sosiaalityöntekijöillä on uskomattoman paljon rutiininomaista valtaa ihmisten itsemäärimisoikeuteen. Kuka heitä valvoo? Arvelisin, että käytännössä ei kukaan. Nämä nuorten laitokset ovat myös tuottavia bisneksiä, joissa on usein omistajina entisiä sosiaalityöntekijöitä.
Ihmettelen, että jos huostaanoton tulokset ovat näin surkeat kuin nykyisin, miksei lähdetä selvittämään mistä se johtuu? Lastensuojeluun käytetään kuitenkin noin miljardi vuosittain.
Suomessa laitoksissa on paljon — taitaa olla kaksi kertaa — enemmän lapsia kuin muissa Pohjoismaissa.
Johtuukohan se, että lastensuojelua ei arvioida kriittisesti siitä, että sillä on ideologiset puolustajansa, esim. Heikki Hiilamo ja vasemmistolaiset piirit yleisemminkin, ja toisaalta on vaikutusvaltaisia ihmisiä, joilla on asiaan taloudellinen intressi, esim. Paavo Väyrynen omistaa näitä “perhekoteja” tms.
Olen lukenut, että vankilat ovat täynnä syyttömiä tai vähintäänkin kohtuuttoman suuren tuomion kolttosistaan saaneita.
Lapset ovat kaikkien sydäntä lähellä, siksi tähänkin keskusteluun saatiin lyhyessä ajassa mukaan eugeniikka ja lisääntymisen ottaminen valtion monopoliksi keinohedelmöityksellä. Voitaisiin saman tien käydä Ruotsista kopioimassa ja päivittämässä Statens Institut för Rasbiologi:n politiikkapaperit.
Toisesta taloustieteellisestä näkökulmasta nähtynä lapset ovat äärimmäinen kulutushyödyke (sikiön kasvattaminen omillaan pärjääväksi maksaa Suomessakin kuusinumeroisen summan) jolla on merkittävä signalointivaikutus. Mikään purjevene tai urheiluauto ei kommunikoi samalla lailla hyvinvointia kuin viisi jääkiekkoa pelaavaa pellavapäistä poikaa tai neljä rytmisen kilpavoimistelun edustusjoukkueessa olevaa tyttöä. Käsittääkseni lapsiluvun kasvu tuloasteikon (ikäkorjatussa) yläpäässä on kansainvälinen ilmiö.
Tässäkin syntyy kaksihuippuinen jakauma, eli toisessa päässä lapsia tulee paljon vaan vahingossa, tai jotta saadaan sisältöä elämään, ja toisessa päässä taas suunnitelmallisesti. Keskellä ei tule, koska ne tulevat liian kalliiksi ja koska osataan suunnitella vähän elämää.