Kuvitelkaamme, että joku tekoälyasiantuntija syöttäisi tekoälyohjelmalle kaikki Mozartin 41 sinfoniaa ja laittaisi ohjelman tuottamaan vielä yhden samanlaisen. Hän toisi sen julkisuuteen väittämällä teosta sensaatiomaisesti saksalaisen kartanon ullakolta löytyneeksi Mozartin 42. sinfoniaksi.
Kriitikot olisivat haltioissaan ja yksimielisiä siitä, että tämä on Mozartin sinfonioista paras. Siinä kiteytyy kauniisti ja kypsyneessä muodossa Mozartin koko aiempi tuotanto. Uutta sinfoniaa soitettaisiin innolla konserttitaloissa ympäri maailmaa.
Sitten petos paljastuisi. Olisiko sinfonia tämän jälkeen muuttunut huonommaksi musiikiksi?
Entä kenen teos tämä sinfonia olisi? Tekoälyohjelmoijan, joka toteutti projektin vai Mozartin, jonka musiikki oli opetusaineistona tekoälyohjelmalle ja joka loi sen tyylin, jota ohjelma kopioi?
Mozart ei ole enää vaatimassa tekijän palkkioita itselleen, mutta entä jos joku tekisi näin jollekin elossa olevalle säveltäjälle – tai taidemaalarille?
Tekoälyn avulla tullaan tuottamaan niin musiikkia kuin kuvataidettakin. Onko se tappio kulttuurille vai suuri voitto – olettaen, siis että tuotos on ihmisen tekemää taidetta parempaa?
Totta kai se olisi voitto ainakin kulttuurin kuluttajille. Hyvä on hyvää riippumatta tekijästä. Tekijänoikeuksien osalta tarvittaisiin todennäköisesti uutta lainsäädäntöa. Sen laatiminen kannattaisi aloittaa jo nyt.
Tällä hetkellä ja lähiaikoina tekoäly kai pystyy synnyttämään ja viimeistelemään uutta vain olemassa olevalta pohjalta aivan kuten esimerkissäsi kuvailet. Uusien ideoiden, tyylisuuntien jne synnyttäminen on siis toistaiseksi ihmisen vastuulla.
Pianisti Glenn Gould huomautti aikoinaan (PDF), että koska klassisessa musiikissa on vallalla kertomus, jonka mukaan musiikki muuttuu tyylillisesti aina vain kehittyneemmäksi, niin vuonna n vallalla olleen tyylin mukainen sävellys mielletään taiteellisesti sitä arvottomammaksi, miten paljon vuotta n myöhemmin se on sävelletty (ja käänteisesti sitä arvokkaammaksi, miten paljon ennen vuotta n se mahdollisesti on sävelletty). Tietokoneen tekemä niinkin vanhan säveltäjän kuin Mozartin sinfonia miellettäisiin enää lähinnä pelkäksi kuriositeetiksi, aivan kuten käsipelillä 2000-luvulla sävelletty Mozartin sinfonia miellettäisiin myös kuriositeetiksi.
Se ei välttämättä tarkoita, etteikö sävellystä edelleen pidettäisi kuuntelemisen arvoisena. Tämän osoittaa kaikille tuttu ”Albinonin Adagio”, josta paljastui, ettei sitä todellisuudessa säveltänytkään Tomaso Albinoni (1671–1751) vaan musiikkitieteilijä Remo Giazotto (1910–1998). Sitä soitetaan edelleen laajalti, koska sillä on käyttöarvoa viihdemusiikkina. Tälle hypoteettiselle Mozartin sinfonialle sen sijaan kävisi todennäköisesti samoin kuin vaikkapa Haydnin pianosonaateille, joita saksalainen Winfried Michel väärensi 1990-luvulla useampiakin: heti huijauksen paljastuttua kiinnostus niihin kuoli käytännössä kokonaan.
Mozartin sinfoniat ovat siinä mielessä vähän ongelmallinen esimerkki, että hän vaikutti aikana, jolloin klassinen musiikki ja populaarimusiikki eivät vielä olleet eriytyneet toisistaan. Sinfonia oli kaavamainen sävellysmuoto siinä missä jokin Suomi-iskelmä on kaavamainen muoto, eikä itsensä toistamista pidetty epäonnistumisena vaan sitä pikemminkin osattiin odottaa. Tämän osoittaa epäsuorasti juuri se, että Mozart sai sävellettyä niinkin monta kuin 41 sinfoniaa (ja hänen aikalaisensa Haydn peräti 106). Mozartia 15 vuotta nuorempi Beethoven sävelsi enää 9, mutta niistä olisi jo paljon vaikeampaa säveltää tietokoneella keskiarvoa, koska ne ovat keskenään niin erilaisia, että tulos voisi olla kuuntelukelvoton.
Eli vastaus tähän on, että kysymys on merkityksetön, koska kulttuurissa vallalla olevien arvostusten mukaan sitä joka tapauksessa ei tulla pitämään ihmisen tekemää taidetta parempana.
Jo vuonna 1967 Turun yliopiston IBM 1130 -tietokoneella tehtiin tango ”Kesän muistatko sen”, joka oli samalla tavalla keskiarvo Toivo Kärjen säveltämistä tangoista. Se julkaistiin sekä levyllä että painettuna nuottina, ja säveltäjäksi merkittiin tietokone itse ohjelmoijineen (ja sovittajaksi Toivo Kärki). En sitten tiedä, miten tekijänoikeustulot tarkkaan ottaen jaettiin.
Taiteen arvottaminen, kun joskus ei pystytä erottamaan alkuperäistä väärennöksestä, on aina askarruttanut yksinkertaista mieltäni. Arvoon vaikuttaa niin itse taideteos kuin se kulttuurinen ympäristökin, jossa se koetaan. Mitään yksioikoista totuutta ei liene edes olemassa, vaan kaikki on kovin suhteellista. Ehkä taide on niin koskettavaa juuri tämän vaikeasti hahmottuvan moninaisuuden takia?
Minulla on toki taiteessa omat mieltymykseni eivätkä ne aina osu yksiin sen enempää taide-eliitin kuin kansan suurten rivienkään näkemysten kanssa. Mitä ”kehittyneemmäksi”, kuten Tommi Uschanov kirjoitti, ajan arvostetuin taide muuttuu, sen etäisemmäksi sen näköjään itselleni koen.
Generating Rock Guitar Solos with a Context-free Grammar A Study of Albert Järvinen’s Playing Style on Get On by Hurriganes.
Eli Albert järvisen kitarasoolot kiteytettiin kontekstittomaksi kieliopiksi jonka avulla voi generoida loputtomasti Järvisen kitarasooloja. http://www.music.helsinki.fi/research/geton/grammar.html
Vastaus riippuu siitä kuvitteletko taiteen ”hyvyyden” olevan missä määrin objektiivista (Tapio edellä) vai sosiaalisesti konstruoitua (Tommi edellä). Uskon että merkittäviltä osin jälkimmäistä, jolloin tekoäly ei herkästi syrjäytä ihmisiä täysin (voi syrjäyttää joskus).
Ymmärtääkseni tekoäly on jo nyt jossain muodossa apuna musiikin teossa. Ehkä syrjäyttäminen voisi aluksi tapahtua siten että tekoäly säveltäisi musiikin ja sitä myytäisiin jonkun fanitusta herättävän ihmisen naamalla. Vähän niin kuin nytkin useimpien hittiartistien biisit ovat muutaman hittisäveltäjägurun tekeleitä.
Tekijänoikeusasiat menevät ylipäätään sitä hankalammiksi mitä enemmän immateriaalituotteita jatkuvasti syydetään markkinoille. Pitäisi säätää todella korkea kynnys sille minkä tulkitaan loukkaavan tekijänoikeutta. On niin vähän sellaisia aidosti originaaleja tuotteita jotka itse eivät ammentaisi suurta osaa edeltäjiltään. Kulttuurin tuotanto on myös teknologian myötä kasvanut räjähdysmäisesti ja on vaikea nähdä mitään julkishyödyllistä syytä subventoida tätä massiivista tuotantoa ylivahvoilla tekijänoikeuksilla.
Asia on juuri näin kuten Rogue kirjoittaa. Lisäksi on ihan validi argumentti, että originaalit, kaikkein ”ikonisimmat” kulttuuriyksiköt ovat siinä asemassaan juuri siksi että Yesterday, James Bond, Avignonin Naiset jne ovat irtautuneet tekijöistään yhteiseksi omaisuudeksi. Niiden nykyinen taloudellinen ja kulttuurillinen arvo kumpuaa enemmän muualta kuin niiden tekijän (sinänsä kohtuu kiistattomista) ansiokkuudesta – eli juuri siitä, että niistä on tullut yhteistä kuva- ja hahmo- ja äänimaailmaamme joita kaikki lainaamme ja joista keskustelemme. Eivätkä ne tietenkään syntyneet tyhjiössä.
Mitä tekoälyn luomisvoimaan tulee, huomauttaisin että on täysin subjektiivisesti bittiavaruudessa kvanttiväreilevä viiva, mikä algoritmi on ”tekoälyä” ja mikä ”vain” algoritmi. Olisi hyvin häilyvää ja typerää yrittää normeerata tätä eroa tekijänoikeussäädöksiin. Käytännössä kaikki nykyään tuotettu, saati kuunneltu musiikki kiertää tietokoneen prosessorin kautta, eikä tiukan tulkinnan mukaan olisi siis täsmälleen kuunnellun laisena olemassa ilman koodarijoukon aidosti originaaleja panoksenpalasia. Siitä vain säädöksiä vääntämään että kaikki saavat reilun osansa?
Ihmiskunta hyötyisi suuresti siitä, että tekijänoikeudet olisivat nykyistä paljon suppeammin määriteltyjä ja selvästi lyhyemmän aikaa voimassa. Ei päin vastoin.
Teoskynnyksen ylittämiseen tarvitaan tekijäksi ihmisen luova ja taiteellinen työ, kone ei kelpaa. Eli teoksella ei ole tekijänoikeudensuojaa, vaan se on ns. Public Domain. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö teosta voisi hyödyntää kaupallisesti tietyissä rajoissa. Hyödyntäminen onnistuu, mutta sitä ei voi kukaan tehdä yksinoikeudella. Se ei tarkoita myöskään sitä etteikö teoksesta voisi tulla hyvinkin vuosisadan se paras hitti. Hyvinkin voisi tulla.
Jos näin on, ihmisen luovalle ja taiteelliselle työlle pitää määritellä kriteerit. Esimerkiksi monet ammattivalokuvaajat ovat väittäneet, että heillä on tekijänoikeudet ottamiinsa, täysin tavanomaisiin luokkakuviin. Olisi mielenkiintoista tietää, onko näitä vaatimuksia oikeudessa ratkottu, ja mikä on ollut tulos.
Jos pelkkä alan ammattilaisuus riittää täyttämään luovan ja taiteellisen työn minimikriteeristön, kannattaa alan ammattilaisten heti rekisteröiryä AI-taiteilijaksi.
”Miltei ajattelin tänään” esittää yllä hyvän analyysin asiasta vähän toisesta näkökulmasta.
Teoskynnys ylittyy kun teos omaperäinen ja voidaan olettaa, että kukaan toinen tekijä ei olisi päätynyt samaa lopputulokseen, määritelmä on hyvä. Kaikilla valokuvaajilla on olemassa lähioikeus valokuviinsa (riippumatta siitä ylittyykö teoskynnys), vain ja ainoastaan heidän päätettävissään on miten valokuvaa voi käyttää. Jos valokuva on taiteellinen se myös ylittää teoskynnyksen, se on saa myös varsinaisen tekijänoikeuden suojan (jolloin suoja-aika on pidempi).
Ammattilaisuus ei ole kriteeri, kuka tahansa voi tehdä teoksia, joissa teoskynnys ylittyy. Tekijänoikeudella ei ole laadullisia vaateita, se ei vaadi koulutusta, se ei vaadi myöskään taloudellista investointia. Viisi vuotiaan lapsen piirustus nauttii tekijänoikeudesta, karhun tekemä maalaus ei. Musiikinteoriaa taitamattoman säveltäjän (Irwing Berlin) tekemä teos nauttii tekijänoikeutta, valaan laulu ei, eikä tietokoneen tekemä hittibiisi.
Kiitoksia selkeästä vastauksesta! Olin sekoittanut tekijänoikeuden ja lähioikeuden. Jälkimmäinen oli itse asiassa minulle uusi käsite.
Koska myös AI-taiteen synnyttämiseen, tulostamiseen ja jakeluun tarvitaan tavallisimmin yksi tai useampi ihminen ja/tai yritys, voisi kuvitella, että heille syntyy mainitsemasi lähioikeus AI-teoksiinsa.
Tämä määritelmä ei tosin yksityiskohdissaan esimerkiksi minulle aukea, koska miten tuo omaperäisyys siis voidaan nyt tarkistaa? Onko sen arvioitava jonkun raadin toimesta vai miten se menee? Jos AI generoi minun napin painalluksellani omaperäisen teoksen johon ei olisi kukaan muu aiemmin päätynyt, onko minulla nyt siis teoskynnys ylitetty?
Asia ratkaistaan tapauskohtaisesti oikeudessa, jos se sinne viedään. Jos ei, niin sitten sitä ei ratkaise kukaan.
Sinänsä pidän kyllä hieman omituisena tuota väitettyä ehtoa ”voidaan olettaa, että kukaan toinen tekijä ei olisi päätynyt samaan lopputulokseen”. Oktaavissa on vain 12 säveltä (8 jos rajoitutaan pianon valkoisiin koskettimiin), ja niitä on mahdollista yhdistellä vain niin ja niin monella tavalla, joista useimmat on jo käytetty. Varsinkin kun harmonia vielä toistaa itseään: maailmassa on aika monta laulua, joiden sointukulku on esimerkiksi I – IV – I – V – I tai I – vi – IV – V.
Asia on pitkälti juuri niin kuin HK sanoi, eikä mielestäni tähän tarvita mitään lisäsääntelyä. Tekijänoikeussuojaa nauttii vain ihmistekijän itsenäinen ja omaperäinen henkisen työn tulos. Tietokoneohjelmat saavat suojaa kirjallisina teoksina, mutta suoja ei ulotu ohjelman tulosteeseen (output). Niin kutsutuissa tekoälyratkaisuissa tämä on vielä välillisempää: kehittäjä ohjelmoi tietokoneohjelman, jolla tietystä datasta tuotetaan jonkinlainen malli, jota puolestaan voidaan käyttää esim. juuri musiikin luomiseen.
Kuitenkin:
* Paljon yleisempää lienee, että ihminen pysyy jonkinlaisessa, todennäköisesti luovassa roolissa sävellyksen tuottamisessa, eli tekoälyratkaisu on pikemminkin työkalu. Tällöin suoja syntyy edelleen helposti ihmistekijälle.
* Mikäli lopullisessa sävellyksessä esiintyy tunnistettavia ja teoskynnyksen ylittäviä osia muiden muusikoiden työstä, muut tekijänoikeudenhaltijat saattavat saada osaltaan oikeuden määrätä tällaisesta johdannaisteoksesta.
* Sävellyksen äänitykseen syntyy edelleen tekijänoikeuslain mukainen lähioikeus tuottajalle.
AI on nimenomaan työkalu, kuten kamera. Taiteessa AI:tä käyttävän ihmisen kannattaa siis profiloitua AI-taiteilijaksi, jolloin hän on voi väittää, että koska hän on taiteilija, hänen työnsä on taidetta.
Miten voidaan ylipäätänsä varmistua siitä mitä koodia on tietokoneohjelman takana? Ohjelman lähdekoodihan ei lähtökohtaisesti ole julkista materiaalia ja voi olla että sitä ei ole edes olemassa (koodi hukkunut jonnekin, mutta binäärit ovat edelleen olemassa). Jos kirjoitan itse ohjelman joka näyttää täysin samalta ja toimii täysin samoin kuin jokin kaupallinen tekijänoikeussuojattu ohjelma, tämän pitäisi olla laillista, mutta käytännössähän minkäänlaista varmuutta siitä onko ohjelma oikeasti itse kirjoittamani vai ei ei voi koskaan saada.
Entä jos kopioin tekijänoikeussuojatun ohjelman lähdekoodin ja muuttelen sitä sieltä täältä niin että ohjelman toiminta ei muutu mihinkään, mutta lähdekoodi muuttuu? Kuinka paljon muutoksia minun pitää tehdä että ohjelma ei enää ole alkuperäisen tekijänoikeuden piirissä? Olen aika varma, että voin algoritmisesti muuntaa annetun koodinpätkän niin, että sitä ei kukaan enää tunnistaisi alkuperäiseksi, mutta toimii silti täsmälleen samoin kuin alkuperäinen.
Ongelmana on mitä sille tekoälylle annetaan kriteeriksi yhdistellä niitä sille syötettyjä teoksia? Kuvataiteessa ehkä myyntihinta jolloin tekoäly oppisi raapustamaan oikean allekirjoituksen taulun reunaan
Kannattaa tutustua https://deepart.io sivustoon. Siellä toteutetaan kuvataiteessa jo tätä. Voit itse valita tyylin omista kuvista ja toteuttaa siitä oman. Tämä on eriasia kuin monet nyt jo olemassa olevat kuvien päälle tyyliä muokkaavat asiat. Käsittelevät myös videoita.
Wikipedia https://en.m.wikipedia.org/wiki/DeepArt
Entäs vocaloidit kuten Miku Hatsune joka näkyy ”myyvän kuin häkä”?:
https://www.youtube.com/watch?v=Gzve2hpLeqc (1,3 milj. näyttökertaa)
Jos olen oikein ymmärtänyt hänen äänensä koostuu aitojen ihmisen äänespalasista, Miku Hatsunen ääni perustuu jap. ääninäyttelijä Saki Fujitan ääneen
ja esim. Miriam vokaloidin alkupeä on laulaja Miriam Stokley.
Ehkä he ovat antaneet vapaaseen käyttöön mutta entäs jos tulevaisuudessa 100 vuoden takaa joku pannaan myymään laulaen uusia tuotteita tai puoluepropagandaa? Onko omaisilla oikeutta ääneen?
Hatsunen laulun melodia on todennäköisesti jonkun säveltäjän tekemä, jolloin säveltäjä nauttii tekijänoikeudensuojaa. Samoin sanoittaja. Ellei niitä sitten ole tehty koneella.
Hatsunen esitys (äänitys) kuuluu lähioikeuden piiriin eli tuotantoyhtiölle.
Hatsunen graafinen ”olemus” on voi hyvinkin sisältää teoskynnyksen ylittämisen eli se on suojattu tekijänoikeudella.
Näin voi olla myöskin koreografialla.
Graafisen olemuksen toteutus ja koreografian toteutus saattaa sisältää lähioikeudellisia suojauksia.
Mutta sitten vielä kerran siihen varsinaiseen kysymykseen. Voihan olla että myös tekoäly tulevaisuudessa tuottaa tämän kaltaisia teoksia ja toteutuksia, joita kuluttajat haluavat nähdä, kuulla ja kokea. Kuten aikaisemmin todettu tällaiset teokset eivät saa tekijänoikeussuojaa, mutta se ei estä teoksen hyödyntämistä. Maailma muuttuu ja niin muuttuvat myös kuuntelijatottumukset. Voimme kai todeta, että harva tämän päivän pop-iskelmä kestää taiteellisen vertailun 80-luvun suomalaisen rockmusiikin ikivihreisiin, puhumattakaan siihen Mozartin säveltaiteeseen.
Ja edelleen on hyvä huomioida, että äänite saa sen 70 vuoden lähioikeuden joka tapauksessa, julkaisuajankohdasta laskien. Joka antaa suojaa tuotantoyhtiölle ja esittäville taiteilijoille.
Ehkä tulevaisuudessa kuulemme teköälyn säveltämiä, sanoittamia, sovittamia teoksia, ilman tekijänoikeuden suojaa. Ja onhan se levy-yhtiöille myös helpompaa kun e tarvitse hakea NCB:ltä lisenssiä käyttää teosta.
Jokaiselle tekijänoikeuksia enemmän ihmetelleelle (varsinkin niiden vastustamisen näkökulmasta) on tullut aikaa sitten selväksi että tekijänoikeudet eivät yleensäkään käy ollenkaan järkeen kun alkaa pohtimaan erikoisia rajatapauksia.
Entäs tekoäly joka ”interpoloi” usean oikean olemassaolevan teoksen välillä tuottaen teoksen joka on jonkinlainen noiden teosten erilailla painotettu keskiarvo? Kuinka monta teosta lähteeksi pitää ottaa että teos katsotaan uudeksi teokseksi eikä vain lähdeteosten muunnelmaksi? Jos algoritmin parametreja muutetaan jatkuvasti niin, että teos menee lähemmäksi jotain noista olemassaolevista teoksista, kuinka lähelle saa mennä että teos katsotaan vielä uudeksi teokseksi?
Entä jos joku tekee tietokoneohjelman, joka tuottaa lyhyessä ajassa valtavan määrän mahdollisia (jollain logiikalla järkeväksi katsottuja) sointukulkuja? Rikkooko joku joka vahingossa päätyy samanlaiseen sointukulkuun ihmisvoimin säveltäessään tuon ohjelman kirjoittajan tekijänoikeuksia?
Entä kuinka lyhyt pätkä esim. tekstiä voi olla tekijänoikeussuojattu? Runothan ovat, mutta taas voidaan vaikkapa kirjoittaa tietokoneohjelma joka generoi valtavan määrän (sanotaan vaikka satoja miljardeja) eri suomenkielisiä runoja jotka ovat maksimissaan vaikkapa 20 sanaa pitkiä. Onko tuon ohjelman kirjoittajalla tekijänoikeus noihin kaikkiin runoihin? Voiko kukaan muu enää koskaan kirjoittaa alle 20 merkkistä runoa rikkomatta noita tekijänoikeuksia?
Entä valokiven tekijänoikeus? Jos näen hienon kuvan, menen samaan paikkaan, lavastan saman tilanteen ja nappaan samalla kamera-setupilla täsmälleen samanlaisen kuvan itse, rikkooko se tekijänoikeuksia? Jos rikkoo, niin miksi? Minähän otin kuvan itse. Jos ei, niin, miksi? Kuvahan on käytännössä ”manuaalinen kopio” alkuperäisestä? Miksi se olisi eri asia kuin tietokoneella digitaalisesti tuotettu kopio?
Entä pikseligrafiikka? Vaikkapa 12×12 4-bittisessä kuvassa on niin vähän informaatiota, että on täysin mahdollista että joku päätyy täsmälleen samaan kuvaan kuin joku muukin täysin sattumalta. Miten voidaan todistaa että tämä oli uusi kuva eikä kopio vanhasta? Käykö digitaalisessa maailmassa yleensäkään järkeen erottelu ”kopion” ja ”alkuperäistuotoksen” välillä (mikä on tekijänoikeuslaissa aikalailla oletettuna) kun kopion ja uuden tuotoksen, joka vain näyttää samanlaiselta, välillä on vain hyvin häilyvä raja?
1. Tekijänoikeus on varsin abstrakti aihe, ja siinähän se kauneus piilee. Jokaisella tekijänoikeuden omistajalla on yksinomainen oikeus myös vapauttaa teos yleiseen käyttöön, näistä yleisin lienee Creative Commons – lisenssit.
2. Ei ole olemassa mitään selkeää sääntöä, voi olla että alkuperäiset teokset saavat oikeuden muunnelusta uudesta teoksesta, tai sitten eivät, asian päätetään lopullisesti oikeudessa tai sopimalla. Tämä esimerkki ei ihan anna vastausta tähän kysymykseen, mutta kuvaa hyvin tekijänoikeus maailman monimutkaisuutta.
https://www.youtube.com/watch?v=2Mfve0oxbPA
3 ja 4. Ohjelman kirjoittajalla on oikeudet ohjelmaan, ei sen luomiin teoksiin.
5. Ei riko, kohde ei ole tekijänoikeussuojattu, mutta valokuva on.
6. Tässä lienee kysymys nimenomaan todistusvoimasta, voiko kuvan alkuperäinen tekijä todistaa että hänen tekijänoikeuttaan on rikottu. Lienee aika vaikeaa perustella…
Tähän Soininvaaran maalaamaan pirunkuvaan on helppo ja yksinkertainen vastaus: Pitää kysyä tekoälyltä itseltään, onko hänellä mielestään tekeleeseensä tekijänoikeudet.
Mikäli tekoäly ei kykene vastausta antamaan, tekeleeseen tulee suhtautua kuten kauniiseen tähtitaivaaseen tai luonnonmaisemaan. Tietenkin olettaen, että se on kaunis sellaisella skaalalla, jolla esimerkiksi Mozartin tuotantoa on ollut tapana arvioida. Jos se on taas klisheistä hissimusiikkia, niin sitten sitä voidaan soittaa vaikkapa hisseissä tai yleisissä käymälöissä kuten ostoskeskuksissa jouluisin.
Soininvaara on hurahtamaisillaan moderniin taikauskoon: Pulkalla kuuhun ja lineaarialgebralla taivaaseen.
Sitähän tuo koneoppiminen nimenomaan on.
Tässä on esittelyvideo yhdestä paperista aiheesta:
https://www.youtube.com/watch?v=8GUYAVXmhsI