Olin Porin Suomi-areenalla keskustelemassa muotoilusta. Tehtäväni oli murehtia palvelutuotannon roolia politiikassa.
Kun Panu Laturi minut tähän kutsui, ensiksi tuli mieleen vaatimus piirtää kartta Afrikasta 500-luvulla. Lähinnä pimeätä.
Mutta sitten alkoi seljetä.
Politiikasta ja palvelumuotoilusta minulla on sanottava kaksi asiaa.
Länsimainen demokratia on suurissa vaikeuksissa - voi jopa hävitä globaalin kilpailun muilla hallintomuodoille – koska some-maailman verkostorakenne ei oikein istu yhtään puolueiden hierarkkisen hallinnon kanssa. Puoluepolitiikan maine on aika alamaissa, eikä täysin aiheetta.
Meillä vaaditaan kaksitasoista demokratiaa. Kansalaisten on saatava valita puolueiden ja heidän asettamiensa ehdokkaiden väliltä ja nuo puolueet on hallittava demokraattisesti. Puolueisiin kuuluu alla viisi prosenttia suomalaista, joten koko kansaa ajatellen puolueiden sisäinen demokraattisuus ei ole kovin olennainen asia.
Muotoilun valtava vaikutus näkyi Suomen taloudessa kymmenen vuoden lamana, kun Iphone teki selvää Nokian johtoasemasta. Iphonea ei ollut kehitetty mitenkään demokraattisesti vaan erittäin itsevaltaisesti, mutta markkinoilla asiakkailla oli vapaus valita. Asiakkaiden kannalta lopputulos ratkaisi, ei se, millaista yritysdemokratiaa Applella harjoitettiin.
Voisiko ajatella, että demokratiassakin riittäisi yhden tason demokratia?
Puolueet saisivat valmistella oman vaihtoehtonsa niin epädemokraattisesti (ja meritokraattisesti) kuin haluavat ja äänestäjät saisivat sitten valita näistä vaihtoehdoista.
Kun vain neljä prosenttia suomalaista kuuluu puolueisiin, demokratia tuon neljän prosentin sisällä on vähemmän merkityksellistä kuin sen 96 prosentin oikeus valita korkeatasoista vaihtoehdoista.
Epädemokraattisesti luoduista vaihtoehdoista on myös kokemusta. Ranskan Macron loi itse oman vaihtoehtonsa vailla puoluedemokratian kahleita. Samoin Kanadan Trudeau. Samaan joukkoon kuuluvat valitettavasti myös Trump, Putin, Turkin Erdogan ja Unkarin Orban.
Luulen, että politiikan tulevaisuus on epädemokraattisesti muodostetuissa vaihtoehdoissa, joiden väliltä kansa saa vaaleissa valita. Itsevaltaisesti hallittuja noiden puolueiden ei kannata olla, mutta meritokraattisesti hallittuja kylläkin. Jos kaikki ajattelevat niin kuin pomo, vain pomo ajattelee.
Uudenlaiset, korkean profiilin puolueet tarkoittavat myös, että maan suunta voi vaihtua vaaleissa radikaalisti. Nykyjärjestelmän ”hyviin” puoliin kuuluu, ettei sillä ole niin väliä, mitä vaaleissa äänestetään, koska puolueet ovat muuttuneet demokraattisesti niin samanlaisiksi.
Toinen tapa tuoda muotoilun oppeja politiikkaan on poliitikkojen brändääminen. Pidän tätä yleistynyttä tapaa vastenmielisenä. Sen mukana tullut epäaitous on merkittävänä syynä politiikan huonoon maineeseen.
Muinoin hyvinkin aktiivisesti toiminut Benin talli kokoomuksessa on hyvä esimerkki tästä. Sen näkyvin tähti oli Kirsi Piha. Hänet brändättiin yksioikoiseksi oikeistoliberaaliksi, jonka mielipiteet pystyi arvaamaan aina ennalta. Se toi hänelle paljon ääniä, mutta vähän poliittista vaikutusvaltaa. Vaikutti ”yhdellä kädellä nostettavalta poliitikolta”. Hän jättäytyi pois eduskunnasta. Sen jälkeen hänestä kuoriutui aivan toinen ihminen, syvällinen ja moniulotteinen ja kulttuuria ymmärtävä. Aito Kirsi Piha olisi päässyt politiikassa pitkälle ja olisi ehkäpä myös viihtynyt siinä paremmin.
Poliitikon kannattaa olla sitä mitä on, eikä ottaa päälleen jotain muuta roolia.
> Uudenlaiset, korkean profiilin puolueet tarkoittavat
> myös, että maan suunta voi vaihtua vaaleissa
> radikaalisti.
Ei kyse ole mistään uudesta asiasta. Vain siitä, että
> Kansanedustaja on velvollinen toimessaan
> noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä
> velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä
> häntä sido muut määräykset.
Näköjään Wikipedia määrittelee imperatiivisen mandaatin aika populistisesti. Että edustaja olisi sitoutunut joihinkin ilmaan heitettyihin sanoihin. Että puolueen kanssa tehty ehdokkuussopimus olisi sitova. Että omantunnon ääni on vaiennettava.
Olen useassa viime vaalissa huomannut kuinka ehdokkaat korostavat sitä kuinka tarkalla korvalla he seuraavat äänestäjien mielipiteitä, kansan ääntä ja sitten toimivat tuon kansan äänen mukaisesti myös muuttuneissa olosuhteissa. Tällainen puhe on populismia. Se halventaa demokratia olemuksen.
Demokratian irvikuva on edustuslaitos, jonka jäsenet tekevät päätöksensä “kansan mielipiteen mukaisesti”. Että he muuttavat päivittäin mielipiteensä sen mukaan mitä iltalehdet kirjoittavat. Tällainen edustuslaitos ei tarvitse vaaleja. Sen jäsenyyskin voi olla elinikäinen ja yhteiskuntaluokkaan perustuva. Siinä politiikan suunta muuttuu aina kansan tahdon mukaiseksi ikään kuin itsestään. Äänestäminen on turhaa.
Valtiollisella tasolla ei ole edes tarkoitus, että eduskunnan mielipide muuttuu kerran viikossa. (Paitsi tietenkin, jos kansa muuttaa mielipiteensä kahdesti viikossa, niin sitten kahdesti.) Ei. Jokainen edustaja jääräpäisesti pitäköön kiinni omasta kannastaan. Ei hän pahimmassakaan tapauksessa ole kansakunnan riippakivenä kuin enintään neljä vuotta.
Kansanedustajan vaaleissa ei äänestetä politiikan suunnasta, ei puolueiden ohjelmista, ei pääministeristä. Ei. Vain ihmisistä, jotka neljä vuotta hallitsevat valtiota. Jos kansa haluaa muuttaa politiikan suunnan, se kyllä vaihtaa edustajat. Ei niin, että edustajat vaihtavat mielipiteensä.
Vaihtoehtojen välillä valitseminen on hyvä asia silloin, kun on todella mahdollista yksilöllisesti tehdä oma valintansa. Esimerkiksi voi siis päättää, että ostaa iPhonen, mutta voi myös päättää, että ostaa Nokian puhelimen. Se, että enemmistö päättää, mikä vaihtoehto kaikkien on valittava, ei ole välttämättä niin hyvä asia — ei edes sitten, jos enemmistö päättää, että kaikilla pitää olla iPhone. Perinteisessä politiikassa pluralismille ei ole juuri ollut sijaa puolueiden sisällä, mistä syystä puolueiden välisellä konsensus- ja kompromissipolitiikalla on ollut omat hyvät puolensa.
Yhteiskunnallisissakin asioissa voitaisiin tarjota erilaisia vaihtoehtoja, jos tähän olisi halua — kärjistetysti tyyliin laajempi palvelupaketti korkeammalla kuukausihinnalla ja suppeampi paketti edullisemmin.
Jos et hyväksy, että kollektiivisia valintoja tehdään enemmistön kannan mukaan, miksi et ehdota suoraan, että vaalien järjestäminen lopetetaan turhana.
Vaaleja voi järjestää monella tavalla ja vähemmistön mielipiteetkin voi huomioida.
Eiköhän tässä vaan haettu sitä, että vähennettäisiin sitä kollektiivista päätöksentekoa.
Minusta on ihan aiheellista kysyä, että onko julkisen sektorin ihan väkisin oltava 53% bruttokansantuotteesta vai voisiko se olla esim. 33% kuten täällä Sveitsissä? Ero on meinaan aika iso.
Eli Suomessa lienee aika tehokas julkinen sektori jos se tuottaa 53% bruttokansantuotteesta, vaikka se työllistää vain 27% työllisistä. Vai mitä yritit kertoa?
@ peksu says: 18.7.2018 at 15:38
> Eli Suomessa lienee aika tehokas julkinen sektori
> jos se tuottaa 53% bruttokansantuotteesta, vaikka
> se työllistää vain 27% työllisistä.
Todellisuus on se, että julkinen sektori kuluttaa 53% bruttokansantuotteesta pitääkseen työssä 27% työllisistä.
En ole Sepi, mutta veikkaan, että hän halusi “pienentää” julkista sektoria. Valta ja vastuu seuraa rahaa. Monissa asioissa päätösvalta kannattaa selkeästi antaa yksilölle tai julkiselle vallalle. Mutta monissa muissa asioissa se on päätöskysymys: haluammeko antaa valtaa ja vastuuta kansalaiselle vai virkamiehelle. Jos julkisen sektorin menot suhteessa BKT:n ovat korkeat kuten suomessa, siitä seuraa se, että myös päätösvalta painottuu virkamiehelle. Minä ja Sepi(?) haluaisimme, että kansalaisille annettaisi enemmän valtaa ja vastuuta ja että kansalainen palautetaan kaiken keskiöön. Puheissa kaikki laittavat kansalaisen keskiöön, mutta valitettavasti se oikeasti vaatii alhaisen veroasteen, kohtalaisen “pienen” julkisen sektorin ja sen, että kansalaiset ovat vauraita. Tällähetkellä Suomessa kotitaloudet ovat melko köyhiä. Varallisuus on imuroitu viimeisen 50 vuoden aikana julkiselle sektorille (=sosiaaliturvarahastoihin).
Sveitsin bruttokansantuote on vähän lähteestä riippuen luokkaa 75% korkeampi asukasta kohden Suomeen verrattuna, joten en olisi niinkään varma, että se Suomen julkinen sektori on niin tajuttoman tehokas. Jos olisi, niin Suomi olisi paljon vauraampi kuin Sveitsi…
Jospa ei enää leviteltäisi tätä väärinkäsitykseen perustuvaa lukua. Julkinen sektori tuottaa noin 20% Suomen BKT:sta.
En minäkään näe mitään ongelmaa puolueiden “epädemokraattisuudessa”; pikemminkin puolueille pitäisi antaa enemmän valtaa, ja siirtyä nykyisestä vaalitavasta listavaaliin. Tämä vapauttaisi aivan valtavasti puolueiden resursseja ehdokaslistojen täyttämisestä ja satojen yksittäisten ehdokkaiden mainostamisesta varsinaiseen linjatyöhön ja politiikan sisältöjen miettimiseen ja edistämiseen.
Mutta ei puolueet ole nykytilanteen suurin ongelma. Suurin ongelma on lainvalmistelutyön halvaantuminen, ja se taas ei johdu puolueista, vaan siitä, että lainvalmistelu on jätetty käytännössä kokonaan hallituksen tehtäväksi. Ja hallitus taas ei sisäisten ristiriitojensa vuoksi yksinkertaisesti kykene tätä työtä tekemään.
Eduskunnasta löytyisi helposti enemmistö melkein minkä tahansa uudistuksen läpiviemiseksi, mutta kun enemmistön koostumus vaihtuu asiakohtaisesti (eli esimerkiksi porvaripuolueet pystyisivät keskenään sopimaan työelämän uudistuksista, kun taas vaikkapa minkäänlainen kaupunkipolitiikan kehittäminen vaatii kepun jättämistä oppositioon), ei yhden enemmistöhallituksen aikana pystytä tekemään kuin yksi, hyvällä tuurilla kaksi uudistusta, kun loput hankkeet kaatuvat sisäisiin ristiriitoihin. Ja yksi uudistus neljässä vuodessa ei vain ole riittävä vauhti nykymaailmassa.
Lainvalmistelutyö pitäisi ottaa hallitukselta eduskunnan käsiin, vain siten voidaan päästä järkevästi ja joustavasti eteenpäin.
Tämä. Asiassa on myös ideologinen puoli, eli se vallalle päässyt ajatus, että laajapohjainen komiteavalmistelu ylipäätään on vanhanaikaista ja että lait voi valmisteluttaa oman leirin lobbareilla. Jälki on ollut jokseenkin karua. Ks. vaikka sote-uudistuksen törmäilyt perustuslakiin, joiden olisi ilmiselvästi pitänyt olla vältettävissä.
Joku poliitikko on muistaakseni kirjoittanut aiheesta kirjan, oliko se nyt Sote-komitea vai Sata-komitea?
Sata-komitea. On myynnissä tällä blogilla.
> siirtyä nykyisestä vaalitavasta listavaaliin
Juuri tässä on yksi kohde, jossa valta voidaan antaa puolueille. Kukin puolue itsenäisesti päättäköön valitaanko sen ehdokkaat pitkältä listalta vaiko äänimäärien mukaan.
OS on oikeassa sinä, että ”Länsimainen demokratia on suurissa vaikeuksissa”. Kyseessä on globaali kilpailu digitaalisen auktoriteetti-johtoisen järjestelmän (Digital Authoritarianism) ja liberaalin demokratian välillä.
Meneillään on digitalisaation aiheuttama suuri murros, joka tulee järkyttämään kaikkia yhteiskunnan rakenteita. Tämä on jo nyt todellisuutta monilla eri aloilla, kuten tiedonvälitys (kyber-hyökkäykset), pörssi ja finanssi-sektorit (high frequency trading), sotatekniikka, kuljetus- ja kauppa (Amazon, Alibaba), terveydenhoito, jne.
Digitalisaatio (tekoäly) antaa jo nyt valtiovalalle mahdollisuuden varsin tarkasti seurata kansalaisten kaikkea toimintaa, sekä laajamittaisesti ymmärtää ja kontrolloida esimerkiksi tiedonvälitystä sen eri muodoissaan.
Menneet vuosikymmenet ovat osittaneet, että liberaali demokratia on ollut paras järjestelmä antamaan kansalaisille kasvavaa hyvinvointia ja vaurautta. Autoritaariset järjestelmät puolestaan ovat aina lopulta ajautuneet talousvaikeuksiin ja stagnaatioon.
Nyt kuitenkin tämä tilanne näyttää olevan muuttumassa. Digitalisaation nopea kehitys antaa nimittäin auktoriteettijohtoisille maille uusia mahdillisuuksia, kun ne kilpailevat liberaalien demokratioiden kanssa.
Varsinkin suurille ja taloudellisesti kehittyneille maille digitalisaatio avaa mahdollisuuksia tarjota kansalisilleen taloudellista hyvinvointia, samalla kun valtiovalta ylläpitää yhä kattavampaa kontrollia yhteiskuinnasta. Esimerkiksi Kiina ja Venäjä ovat jo valinneet tämän vaihtoehdon ja ovatkin jo varsin pitkällä tarvittavien digi-instrumenttien käyttöönotossa. Moni muukin maa näyttää nyt harkitsevan tätä vaihtoehtoa.
On alkanut uusi globaali kilpailu digitaalisen auktoriteetti-johtoisen järjestelmän ja liberaalin demokratian välillä, mikä on vuosisatamme merkittävin yhteiskunnallinen taistelu.
Pidän tätä ajatusta, jota Bengt Holmström Hesarissa viljeli, vaarallisena. Perustelut, kuten Suomen surkea sote-uudistus ontuivat — miten Tanskassa sitten onnistuttiin ja syynä pidettiin avointa keskustelua? Se että kokee olevansa oikeassa ei ole riittävä peruste luopua hallinnon avoimuudesta.
Tiedon pitää kulkea sukupolvelta toiselle, miten muuten voidaan kasvattaa tulevia päättäjiä? Se riski on otettava, että uusi tieto saattaa suututtaa ihmisiä. Mutta jos tieto on oikea se väistämättä lyö itsensä läpi. Ei ehkä meidän elinaikanamme mutta tulevaisuuden ihmiskunta on meitä viisaampi, jos kerromme heille avoimesti mitä päätöksiä teimme ja millä perusteilla.
Demokratia on ikäänkuin filtteri, joka pyrkii suodattamaan poikkeavuuksia — jotkut poikkeamista ovat hyviä ja toiset huonoja. Asiantuntijoiden johtama valtio on kai viehättänyt antiikin ajoista lähtien filosofeja, mutta ongelmaksi muodostuu kuka kontrolloi asiantuntijoita? Yhä suppeneva asiantuntiojiden piiri lopulta korruptoituu ja menettää tehonsa.
Mielestäni paras pieni muutos nykyiseen systeemiin olisi laki jossa kaikkien puolueiden ehdokkaat, puoluekokousedustajat ja johto pitää valita tietyllä vaalitavalla, esim. siirtovaaliäänitapa. Puolueilla on nyt kaiken maailman virityksiä joilla yritetään kontrolloida valtaa puolueessa. Puolueiden demokratisointi tekisi puoluepolitiikasta järkevämpää.
Näen tässä mallissa kolme ongelmaa.
Jos päätettävät asiat ovat pieniä kokonaisuuksia, politiikasta tulee jono valintoja jotka eivät välttämättä kytkeydy toisiinsa: (A,B,C,…). Osa äänestäjistä olisi valmis äänestämään A vain jos B ei toteudu. Neuvottelu ja kompromissit kuuluvat demokratiaan. Sarja erillisiä päätöksiä rajoittaa mahdollisten vaihtoehtojen joukkoa.
Jos päätettävät asiat kasvatetaan suuremmiksi kokonaisuuksiksi, toisessa ääripäässä on tilanne jossa äänestäjät valitsevat minkä puolueen tai puoluekoalition ohjelma toteutetaan. Jos valitaan eniten ääniä saaneen koalition ohjelma, Duverger’in periaate alkaa toimia ja siirrytään kohti kahta vaihtoehtoa.
Kolmas suoran kansanäänestyksen ongelma on se, että äänestäjät ovat perehtyneet asiaan vielä vähemmän kuin takarivin edustajat. Äänestystulos tulee mediavaikuttamisen ja yksinkertaistamisen kautta.
Jos halutaan saada kansan ääni kuuluviin Ateenalainen demokratia sopivalla otannalla on paras. Valitaan täysi-ikäisistä suomalaisista arvonnalla tilastollisesti edustava kansankokous, eli ekklesia joka tekee päätökset äänestämällä. Kansanedustajat ja asiantuntijat perehdyttävät tätä joukkoa kaikkiin vaihtoehtoihin. Lopputuloksena on asiaan perehtyneiden kansalaisten tahto jos otanta on tarpeeksi suuri. Arvalla valittavaa asiaan perehtyvää kansankokousta voisi ensin testata kunnan tasolla.
Ei tällä systeemillä missä virkamiehet valvovat kansalaisia ja pitävät kiinni ministeriöidensä eduista saada mitään olleellista muutosta aikaan parempaan. Parempi hallinto on sitä, että kansalaiset itse päättävät arkipäivän asioistaan toistensa kanssa normaalisti toimimalla. Lisäksi nykyisin kansalaisia voidaan harhauttaa äänestämään mainonnalla tiettyä tahoa kunhan vaan on tarpeeksi rahaa turuilla ja toreilla mesoamiseen vaalin alla. Kuten viime vaalissa kävi PS:n kohdalla. Pikaisin parannus pitäisi saada siihen, että kansalainen tietää mitä asiaa hänen kansanedustajaehdokkaansa ajaa ja miten eduskunnassa olleessaan äänestää. Siis vaalissa ei olisikaan puolueita vaan asioita joista äänestetään, joita sitten valitut ajavat eduskunnassa eteenpäin ennalta laaditulla tavalla. Tuolle vaihtoehtona on se, että äänestetään tärkeissä asioissa kansanäänestyksellä kuten Sveitsissä. Ennen kansanäänestystä pitäisi voida osoittaa järjellisen äänestyskelpoisuutensa jotta propagandistit ja manipuloijat eivät pääsisi vaikuttamaan äänestäjän näkemykseen.
Kiinnostava puheenvuoro äärimmäisen tärkeästä asiasta. Miksi länsimainen demokratia on vaikeuksissa? Olen itse monesti kritisoinut demokratiaa sen puutteista, mutta nyt kun se on oikeasti vaikeuksissa koen tärkeäksi puolustaa sen hyviä puolia. Mikä muu järjestelmä takaisi meille, tavallisille kansalaisille, samanlaiset vapaudet ja esimerkiksi riippumattoman median ja oikeuslaitoksen? Pidän niitä tavattoman suurina arvoina.
Maailma muuttuu nopeasti ja ennennäkemättömällä tavalla, kun digitalisaatio, globalisaatio ja ympäristöongelmat, ehkä tärkeimpinä mutteivät ainoina tekijöinä, saavat perinteiset ajatukset toimivasta demokratiasta tuntumaan vanhentuneilta. Miten demokratian pitäisi tässä tilanteessa sopeutua, muuttua? Vai voisiko joku muu hallintomuoto korvata sen hukkaamatta edellä mainittuja ominaisuuksia?
En tiedä. Ihmiset länsimaissa ovat kuitenkin tyytymättömiä, ja jotain sille tarttis tehdä, muuten voi käydä vallan huonosti. Esiin nousevat vaihtoehdot populismeineen tai autoritaarisine johtajineen kun eivät vakuuta.
Näin totuuden jälkeisenä aikana on ehdottoman tärkeää, että poliittisen muotoilun laatua valvotaan tarkasti — eihän kukaan valistunut ihminen ikimaailmassa haluaisi väärin ajateltujen ja virheellisten aatteiden kaupittelua viattomille kansalaisille?
Olisi varmaankin parasta perustaa Valtakunnan poliittisen kaavoituksen virasto, joka tarkistaisi ja hyväksyisi yleiset poliittisen muotoilun ehdotukset. Kunnallispolitiikan tasolla tehtävä voitaisiin ehkä uskoa ELY-keskusten / tulevien maakuntien kontolle ja päätehtävänä olisi laatia yleinen poliittinen kaava maakunnan alueelle.
Uskon, että ainoastaan tällä tavalla saadaan torjuttua mm. turhan näkyväksi muotoiltujen kirsipihojen varjostusvaikutus naapurissa pidettäviin tupailtoihin ja työväenyhdistyksen kokouksiin. Keskitetyllä poliittisella muotoilulla voidaankin päästä paljon tehokkaampaan tulokseen kuin aivan holittomalla itsenäisten toimijoiden puuhastelulla. Samalla voitaisiin hyödyntää poliittisen muotoilun eturintamassa olevia aatteita ja varmistaa hallintoalam… eikusiis… kansalaisten kirkasotsainen marssi kohti maakuop… eikusiis… resurssineutraalia ihanneyhteiskuntaa!
Et ole hauska.
Ei haittaa niin kauan kuin minulla on hauskaa — edes näin kännissä, jossei muuten.
Mielestäni päästät puolueet kirjoituksessasi turhan helpolla. Puolueilla on Suomessa ollut kaikki valta ja merkittävät virkamiesnimityksetkin on tehty puoluekannat tietäen, joten jos demokratia on Suomessa kriisissä on syypäätä turha etsiä mistään sen kauempaa. Itse koen, että suurin demokratian uskottavuutta syövä tekijä Suomessa ja länsimaissa yleensä on ollut poliittisen luokan syntyminen: ryhmä etuoikeutettuja henkilöitä, joiden vaihtuvuus on loppupeleissä hyvin vähäistä ja muutoksen tapahtuessakin on ”hyville tyypeille” tarjolla monta kivaa paikkaa minne mennä miettimään yrittäisikö vielä paluuta vallan keskiöön.
Tämän poliittisen luokan synnyssä puolueet ovat aivan keskeisessä asemassa, onhan puolueisiin kuulumisen keskeisin nykyinen hyöty jäsenilleen se, että voi tähän yläluokkaan päästä pitämällä vaan turpansa kiinni ja tekemällä miten puolue haluaa. Uskollisuudesta on tarjolla hyviä hommia virkamiehenä, kansanedustajana, järjestössä, valtiollisessa tai puolivaltiollisessa yrityksessä tai sitten puoluetta lähellä olevassa säätiössä. Kun kansa vaaleissa rankaisee Mari Kiviniemeä ja näkee hänen sen jälkeen siirtyvän OECD:hen apulaispääsihteeriksi, on minusta absurdia kysyä, että miksi kansalaiset kokevat äänestämisen hyödyttömäksi. Tai jos on sivusilmällä seurannut Jussi Saramon urakehitystä: mies istui monta vuotta Veikkauksen hallituksessa ja istuu tällä hetkellä Kevan valtuuskunnassa meriitteinään se, että on ollut lähellä päästä eduskuntaan ja on ollut niin hyvä tyyppi, että toimi Arhinmäen henkilökohtaisena avustajana.
Kun poliitikoista on tullut aateliston kaltainen etuoikeutettu ryhmä, joka säteilee lähipiirilleen näitä etuoikeuksia kuin entisajan kreivit läänityksiä ja arvonimiä, ja vieläpä niin, että on poliitikkosukuja, joissa paikat periytyvät isältä tyttärelle kuten Urpilaisilla, ei minusta tarvitse hirveän kauan ihmetellä miksi demokratian kannatus lähestyy sitä edeltäneiden aatelisvetoisten järjestelmien kannatusta. Toivon vaan demokratian ystävänä, että puolueet korjaavat itsensä ja ajavat järkeviä yläluokan valtaa ja etuoikeuksia murentavia lakeja kuten edustuskausien määrän rajoittamista ja oikeita piilokorruption vastaisia lakeja ennen kuin järjestelmän kannatus romahtaa niin alas, että tilalle tulee täysin autoritäärinen populismin voimalla pyörivä korvaaja.
ksee kirjoitaa: ”Näin totuuden jälkeisenä aikana on ehdottoman tärkeää, että poliittisen muotoilun laatua valvotaan tarkasti…”
Tässä liikutaan todella syvillä vesillä… Vanhana skeptikkona ja loogis-empiirisen paradigman kannattajana innostun aina kun joku fenomeno-hermeneuttinen väittää löytäneensä totuuden. Siitä saan näppylöitä, kun vaaditaan, että jonkin (poliittisen?) tahon pitäisi suorittaa tarkkaa totuus-valvontaa…
Antiikin filosofi Sokrates totesi, että hän ei luule tietävänsä sellaista, mitä ei tiedä…
ksee ilmeisesti tarkoittaa sitä, että olemme siirtyneet fenomeno-hermeneuttisesta, sosiologia-vetoisesta ”luulemis-ajasta” loogis-empiiriseen ”liskoaivo-totuuden”, tunne-todellisuuden aikaan.
Liskoaivo on se osa aivoista, joka sijaitsee selkärangan yläpuolella. Se hallitsee alitajuntamme eläimellisiä perustunteita. Siellä asuvat vahvat tuntemukset nälästä, pelosta, seksistä, vihasta, turvallisuudesta ja heimotietoisuudesta.
Olemme siis siirtyneet ”tunne-todellisuuden aikaan”. Siinä kansaa johdetaan populistiseti vaikuttamalla suoraan liskoaivoon, ihmisen eläimellisiin perustunteisiin. Tässä voidaan tehokkaasti käyttää hyväksi viimeaikaista aivotutkimusta ja digitalisaation antamaa mahdollisuutta vaikuttaa suoraan jokaisen kansalaisen liskoaivoon.
Näin ”oikea todellisuus” voidaan irrelevanttina sivuuttaa vaikkapa jonkin poliittisen agendan toteuttamiseksi.
Tästä on hyvänä esimerkkinä ”liskoaivo-trumpismi”, kun USAn narsisti-presidentti Donald Trump valehteli kansalleen ensimmäisenä virkavuotenaan 3000 kertaa. Kuitenkin suuri osa USAn kansasta uskoo häntä, eikä maan poliittinen ”oikeaan totuuteen” uskova eliitti näytä saavan viestejään perille. Samoja keinoja käytti aikanaan myös Lenin, Stalin, Hitler, Mussoliini, Mao, jne.
Tämä ”liskoaivo-todellisuus” näyttääkin nyt leviävän kaikille mantereille ja monelle alalle, politiikan ulkopuolellekin.
Tämä näkyy esimerkiksi ilmaston lämpenemisen CO2-debatissa ja talouselämässä, jossa Adam Smithin perus-teoriat ovat romuttumassa ja tilalle tulossa taloustieteen Nobelin 2017 saaneen Richard Thalerin teoriat, joiden mukaan markkinat toimivat liskoaivo-tunteiden mukaan.
Tämä on myös valtava väärinkäsitys joka toistuu jatkuvasti — Nokia ei hävinnyt iPhonelle siksi, että puhelin oli muotoiltu heikommin.
Politiikassa toki näin voi käydä — tyhjillä lupauksilla voi todellakin päästä valtaan, koska kaikki tekevät valinnan samaan aikaan ja valinnan voi perua vasta seuraavissa vaaleissa.
Eikö tämä ole enemmänkin politiikan nykytilanne?
Ehkä voisi sanoa, että Applen palvelumuotoilu vei voiton.
Kyse oli palvelumuotoilusta. Itse rautahan on aika vaatimaton kilpailijoihinsa nähden
Täytyy muistaa, ettei “totuudenjälkeinen” politiikka suinkaan alkanut Trumpista tai brexitistä. Valtavirtapolitiikassa on jo pitkän aikaa toitotettu selvästi virheellisiä virallisia totuuksia, joita ei ole saanut kyseenalaistaa ja niin tekevät on sysätty marginaaliin. Lisäksi meillä on ollut ongelmia, joihin ei ole löydetty ratkaisuja, eikä ole haluttu muuttaa vallitsevaa paradigmaa, jotta ratkaiseminen olisi mahdollista. Ei edes yritetä tarttua sellaiseen valtaan, jolla ongelmiin voitaisiin oikeasti puuttua.
Niinpä puolueilla ei ole ollut tarjota eikä rakentaa uskottavia ideologioita ja maailmankuvia vaan luotetaan yksittäisiin asioihin ja niiden varaan rakennettuihin erillisiin kampanjoihin. Nukkuvien puoluekin vain kasvaa, varmasti osittain juuri tästä syystä. Oikeistolle äänestysaktiivisuuden lasku ja näköalattomuus varmasti sopii, koska kollektiivisen päätöksenteon ja vallan väheneminen hyödyttää rikkaita ja mahtavia. Tähän väliin on kuitenkin populistien helppo iskeä ja sitten ollaan ongelmissa. Tai ainakin enemmistö on.
Mark Blythia kannattaa minusta kuunnella tässäkin asiassa. (Hänellä on myös mielenkiintoista faktaa natsien suosiosta.)