Olen lokakuusta alkaen kuunnellut kaunokirjallisuutta kännykästäni ratikkamatkoilla, pyöräillessä ja ruokaa laittaessa. Näitä tyhjää täynnä olevia hetkiä on päivässä itse asiassa yllättävän paljon. Tähän mennessä olen kuunnellut yli 50 kirjaa. Ajattelin ryhtyä uhkarohkeasti arvioimaan lukemiani kirjoja – en tehdäkseni niistä kunnollista kirja-arvioita vaan kertoakseni, mikä niissä minun mielestäni oli mielenkiintoista. Arviot tulevat olemaan lyhyitä.
Aloitan kuitenkin tietokirjasta, vaikka tietokirjoihin kuuntelu sopii vähän huonosti. Pitäisi voida palata vähän taaksepäin ja sitä varten pitäisi fillari pysäyttää, kaivaa kännykkä taskusta ja …
Kuuntelin Kari Enqvistin kirjan Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat. Kirjassa on oikeastaan kolme erillistä osaa, kertomus äidin Alzheimerin taudista, ateistin uskontunnustus ja muuta mieleen tulevat asiat.
En käsittele tuota viimeistä osaa lainkaan. Tuli vaikutelma, että Enqvistillä on kolumnipalsta jossain ja hän on lisännyt kirjaan sikermän niissä olevista irrallisista ajatelmista alkaen Geneven kaupungin ongelmista lumisateen sattuessa ja päätyen kuvitteellisen avaruusmatkailun tylsyyteen. Sinänsä mielenkiintoista tekstiä, sillä Enqvist on älykäs havainnoija.
Kertomus äidin sairaudesta sai minut pohtimaan, saako näin tehdä. Itse toivon, että omat lapseni eivät tule paljastamaan mitään mahdollisista viimeisten vuosieni alennustilasta.
Enqvistin motivaationa tässä oli osoittaa, että kysymys ihmisen omasta minuudesta on vähän epämääräinen asia samoin kuin elämä yleensä. Dementiaan kuoleva kuolee hitaasti monen välimuodon kautta. Hänen äitinsä minuus muuttui ja haihtui hitaasti pois. Elämä ei siis ole mikään on/off asia.
Enqvistille ei ole olemassa mitään ihmisen vapaata tahtoa vaan kaikki mitä pään sisällä tapahtuu, on pelkkää molekyylitason fysiikkaa.
En tullut vakuuttuneeksi. Ajattelin tehdä pienen kokeen. Lähdenkö viikonlopuksi mökille vai en. Päätin lähteä ja täällä Sipoossa minä nyt tätä kirjoitan. Jos olisin päättänyt toisin, kirjoittaisin Helsingissä. Jotenkin vapaa tahtoni tuntuisi ulottuvan ainakin tuohon asti. En oikein ymmärrä, mitä Enqvist tarkoittaa vapaalla tahdolla ja sillä, ettei sitä ole.
Toinen osa kirjaa käsitteli uskontoa. Enqvist osoittautui tulisieluiseksi ateistiksi. Siis ei agnostikoksi vaan ateistiksi ja jopa uskonnon vihaajaksi.
Jos haluaa hyviä argumentteja kirkkoa ja uskontoa vastaan, tämä kannattaa lukea huolella. Enqvist on paneutunut aiheeseen suurella tarmolla ja tunteella. Hän kuitenkin niputtaa kaiken uskonnollisuuden yhdeksi mössöksi, vaikka jo kristillisyyden sisällä uskonnollisuudella tarkoitetaan aivan päinvastaisia asioita. Onhan kristinusko joillekin rakkauden uskonto ja toisille vihan uskonto, joka oikeuttaa sorron ja sodat. ”Näillä lakeuksilla ei jumalauta pilkata Jumalaa!.”
Siinä Enqvist on oikeassa, ettei oppirakennelma ole uskonnossa olennainen. Joskus törmäsin määritelmään, että usko on luja luottamus asiaan, josta ei voi koskaan saada varmaa tietoa. Ala siinä sitten väittelemään uskovaisen kanssa Jumalan olemassaolosta.
Uskonto on vähän samanlainen käsite kuin musiikki. Se ei mitenkään mahdu yhden määritelmän sisälle.
Enqvistin mukaan uskontoa voidaan verrata virukseen, jolle toiset, kuten hän, on vastustuskykyinen ja toiset eivät ole. Vähän niin kuin herpes, jota on kaikkialla, mutta vain osa sairastuu.
Hurmoshenkistä uskonnollisuutta hän vertaa HIV-viruksen tuottamaan AIDS-vaiheeseen. Onneksi tällaista saa nykyisin kirjoittaa. Vuoteen 1890 saakka tuosta olisi tullut kuolemanrangaistus, jonka tosin hyötynäkökohtaa painottava tsaari olisi määrännyt pantavaksi toimeen hidastettuna työleirillä Siperiassa. Itseasiassa laki uskonnon pilkasta on voimassa yhä.
Olisi kuvitellut tiedemiehen asettavan itselleen kysymyksen, miksi kaikki kulttuurit ovat kehittäneet jonkinlaisen muodon uskonnosta. Mikä on se hyöty, jonka uskonto on ihmisyhteisöille antanut?
Virusvertaus ei nimittäin oikein toimi. Herpesvirus on kehittynyt, koska evoluutiossa herpes ”ajaa omaa etuaan”. Ei tarvita siis mitään teoriaan selittämään sitä, mitä hyötyä viruksesta on ihmiselle. Ihmisen evoluution kannalta olennaista on vastustuskyvyn syntyminen.
Uskonto ei ole syntynyt ihmiskunnan ulkopuolella vaan on osa ihmistä niin kuin vaikka munuaiset. Jotta se on syntynyt ja levinnyt, taipumuksesta uskonnollisuuteen on oltava jotain etua kamppailussa muita ihmisiä ja ihmisen ympäristöä vastaan.
Enqvist ottaa tämänkin mahdollisuuden, mutta hylkää sen nopeasti. Hän vertaa taipumusta uskontoon taipumukseen skitsofreniaan. Osalla ihmisistä on tämäkin riesa ja sillä on ilmeisesti geneettinen tausta, mutta on vaikea ymmärtää, mitä hyötyä skitsofreniasta olisi ihmiskunnalle. Hän selittää asian niin, että alttius skitsofreniaan on varmaankin tullut jonkin mutaation mukana osana suurempaa pakettia, joka paketti on muuten tuonut hyödyllisiä ominaisuuksia.
Tiedemiehen pitäisi pystyä parempaan.
Hyötyjä taipumuksen uskonnollisuuteen voi lähteä etsimään toisaalta siitä tosiasiasta, että uskovaiset kokevat elämänsä (keskimäärin) onnellisemmaksi ja toisaalta siitä, että uskonto tekee ihmisistä helpommin hallittavia.
Uskonto on kaikkialla ollut hallitsijoiden tapa alistaa alamaisiaan. Tämä piirre uskontoa jopa antaa vähän oikeutusta Enqvistin kokemalle vihalle. Jos olennaista olisi vain se, että usko tekee onnellisemmaksi, en ymmärtäisi, mitä Enqvist vihaa. Väärin sammuttamista?
Mikä Waltari käsitteli uskonnon (papiston) valtaa Sinuhessa. (Tämän kuuntelin lokakuussa, harmi kyllä kuunnelmana enkä kirjana) Nuori Sinuhe tarvitsi pappisvihkimystä varten uskonnollisen ilmestyksen temppelissä, mutta mitään ei yön aikana ilmaantunut. Sen hän rehellisesti kertoi, mikä tuotti vähän tirskuntaa muissa kokelaissa, jotka kertoivat mitä vuolaammin kokemistaan näyistä. Sinuhelle annettiin toinen tilaisuus ja hän näki ”näyn” joka oli ilmiselvästi näytelty. Siis huijausta koko juttu. Nuori Sinuhe oli kovin järkyttynyt tästä.
Harmi, että ei ole enää tilaisuutta kysyä Mikä Waltarilta, ajatteliko hän tätä kirjoittaessaan kristillistä kirkkoa. Onko senkin johdossa ihmisiä, jotka ovat mieltyneet uskonnon antamaan valtaan, mutta jotka eivät itse puheisiinsa usko? Minulla on vahva epäily, että ainakin toisinaan on ollut.
Jos uskonnon tuoma hyöty ihmisen evoluutiossa on massojen helpompi hallinta, selittyy sekin, miksi jotkut ovat immuuneja uskontovirukselle, niin Enqvist asian ilmaisi. Tarvitaan myös niitä, joiden ajatus on vapaa kahleista, koska jos ei olisi, emme edelleenkään tietäisi, että maapallo on pyöreä ja että maa kiertää aurinkoa.
Joka tapauksessa ihmisen taipumus uskonnollisuuteen antaa hirveitä mahdollisuuksia käyttää tätä taipumusta väärin. Tämä on saanut minut kannattamaan valtion kirkkoa sen sijaan, että tämä ase annettaisiin Yhdysvaltain tapaan kaiken maailman televisiosaarnaajille.
Onko se, että tekee omasta mielestään mielivaltaisen päätöksen osoitus vapaasta tahdosta? Eikö ole todennäköisempää että kysessä on aivojen kohinan tuotos?
Jos rakennamme robotin jonka pään sisällä on vapaasti pyörivä noppa joka tekee osan päätöksiä, onko robotilla vapaa tahto?
– Einstein, Albert in Living Philosophies Simon and Schuster, New York 1931
Tuo on vähän saman tason pohdintaa kuin sen arvuuttaminen, olemmeko olemassa “oikeassa” maailmassa vaiko onko kaikki vain osa suurta kosmista tietokonesimulaatiota. Vapaan tahdon illuusio on riittävän vahva, että se kannattaa ottaa annettuna sen sijaan että käyttäisi kauheasti aikaa sen kyseenalaistamiseksi. Aivan kuten gravitaation illuusio on riittävän vahva että sitä ei kannata kauheasti kyseenalaistaa, ainakaan missään inhimilliseen toimintaan liittyvissä asioissa.
Tai ehkä oikeammin, vapaan tahdon postulaatti on ensisijaisen tärkeä esimerkiksi oikeustieteessä tai taloustieteessä, mutta sitä ei tarvita mihinkään hiukkasfysiikassa tai matematiikassa. Sellaista universaalia teoriaa ei ole vielä näkyvissä, jossa humanistiset tieteet voitaisiin täysin yhdistää fysiikkaan ja matematiikkaan, joten humanististen tieteiden postulaatteja ei kannata hylätä pelkästään siksi, että niitä ei voida fysiikan postulaateista johtaa.
Vapaa tahto lienee illuusio. Ihmisen toiminnalle vapaan tahdon käsite voi silti olla hyödyllinen, koska ihminen ei kykene käsittämään sitä, miten kaikki oikeasti toimii. Insinööreille riittää yleensä hyvin Newtonin mekaniikka, ei tarvita kvanttimekaniikkaa.
Miten Newtonilla selitetään psykosomaattiset oireet? Tai miksi tieteellisissä tutkimuksissa käytetään kaksoissokkotutkimuksia? Miksi ajattelu vaikuttaa aineeseen?
Illuusiokokemuksen todellisuus on eri kysymys vapaan tahdon todellisuudesta.
Vapaan tahdon illuusio on tosiasia ja sen Enqvist ja Einstein hyväksyvät eikä se ole ristiriidassa sen kansa, että kaikki mitä pään sisällä tapahtuu, on pelkkää molekyylitason fysiikkaa.
Metafyysinen kysymys vapaasta tahdosta johon Enqvist viittaa on erillinen kysymys vapaasta tahdosta psykologian, kognitiotieteen ja laki- ja yhteiskuntafilosofian ongelmana.
On tapana sanoa, että filosofia ei ikinä löydä ratkaisuja suuriin kysymyksiin, mutta mielestäni kysymys vapaasta tahdosta on hyvin pitkälle ratkaistu laimentamalla. Se on jaettu erilaisiin määritelmiin ja näitä näitä kysymyksiä pohditaan erikseen.
Metafyysinen vapaan tahdon menetti merkitystään samaa tahtia kuin usko jakamattomaan sieluun. Esim. kompatilismi ei näe eroa vapaan tahdon ja determinismin välillä, koska kysymys ei ole metafyysinen ongelma.
Sielu oli kätevä dualismin luoma “kotelo” jonka sisällä tapahtuva päätöksenteko oli vapaata tahtoa ja kaikki sen ulkopuolella oli vapaan tahdon ulkopuolella olevaa fyysistä todellisuutta. Moderni tiede ja ihminen ajattelee ihmistä ja minuutta asiana joka rakentuu samoista fysikaalisista osista kuin muu todellisuus eikä ole olemassa sielu-substanssia fyysisestä todellisuudesta erillään.
ps. On muuten mielenkiintoista, että uskonnosta ei enää Suomessa kiistellä sen perusteella onko se totta. Kysymys on vain siitä onko se “jalo valhe” (Platon, Soininvaara) vai “oopiumia massoille” (Marx, Enqvist)
Tämä varmaan johtuu siitä, että me kaikki sitoudumme suunnilleen samankaltaiseen tietoteoriaan. Kaikki me lähdemme siitä, että uskontoa ei voi todistaa todeksi. Näin ollen siitä riiteleminen ei-uskovien kanssa on aika lailla turhaa jankkaamista. Eli uskovat eivät lähde kinaamaan uskottomien kanssa.
Esimerkiksi itse uskon, että Jumala on olemassa. Uskonpa jopa Hänen kolmiyhteytensä ja Pojan syntymisen neitsyestä, hänen ylösnousemuksensa ja Pojan yhden persoonan ja kahtalaisen luonnon. Uskon, että ehtoollisessa syön ja juon Kristuksen ruumiin ja veren. Ei noissa opinkappaleissa ole mitään järkeä, jollei niitä katsele aivan tietynlaisen viitekehyksen sisäpuolelta. Miksi siis alkaisin niistä kiistelemään keskustelupalstalla? Ei se varmastikaan ketään vakuuttaisi niiden totuudesta.
Ainoa, mitä voin kiistää, on tuo kysymyksenasettelusi. Kyllä meitä on olemassa ihmisiä, jotka uskomme kristillisen opin mukaan ihan oikeasti. Emme vain siksi, että kirkon ja uskonnon olemassaolo on sosiaalisesti hyödyllistä ja toivottavaa.
Siitä kiistellään minkään muunkaan aiheen kohdalla Suomessa julkisesti aika vähän, että mikä varsinaisesti on totta. Onko musiikki totta? Onko taide totta? Onko liikunta totta? Onko ruoka totta? Onko yhteisöllisyys totta? Milläs sen osoittaisi? Joistain yksittäisistä totuuskysymyksistä voi argumentoida, kuten siitä, että millaisia todisteita on Jeesuksen elämisestä maan päällä. Mutta jos puhutaan vaikkapa siitä, onko kristinusko totta, puhutaan huomattavan paljon laajemmasta kysymyksestä — johon liittyy olennaisesti se, mitä kukin kristinuskolla tarkoittaa. Saati, jos joku kysyy, että onko “uskonto” totta, joka on taas vielä ihan eri kysymys. Yleisellä tasolla esimerkiksi viimeksi mainittu kysymys ei ole sellaisenaan edes kovin mielekäs, koska eri ihmiset eivät välttämättä puhu edes samasta asiasta, vaikka käyttäisivät samaa sanaa. Kyse on vähän samanlaisesta asiasta kuin kysymyksessä onko “vapaa tahto” totta. Jos keskustelijat eivät jaa samaa käsitystä siitä, mitä sanaparilla toinen mahtaa edes tarkoittaa, väittely asian totuuden tilasta ei ole välttämättä mielekäs, kun molemmat voivat puhua eri asiasta.
Itse ajattelen kristinusko-kysymyksestä niin, että jos kristinusko on totta, sitä ei pysty osoittamaan todeksi tieteellisesti tms., vaan asia on viime kädessä silloin kristinuskon sisäisen opin mukaisesti Pyhän hengen työtä, ja usko on joltain osin siksi myös aina järjen kanssa ristiriidassa. Tuosta seuraten kristinuskon totuuskysymys on jollain tavalla samantyyppinen kuin musiikin totuuskysymys. Musiikkia voi tutkia tieteellisesti, kuten voi kristinuskoa, muita uskontoja, ateismia ja agnostismiakin tutkia tieteellisesti. Tieteellisesti voidaan tutkia esimerkiksi eri maailmankatsomusten edustajien toimintaa, ajattelua, elämää jne. Vastaavasti voidaan tutkia esimerkiksi erilaisten musiikkityylien kuuntelijoiden toimintaa, ajattelua ja elämää. Näitä tutkimuksia on mielenkiintoista lukea. Mutta silti viime kädessä totuuskysymykseen annettava vastaus riippuu aika olennaisesti muusta kuin näiden tutkimusten tuloksista.
> taipumuksesta uskonnollisuuteen on oltava jotain
> etua kamppailussa muita ihmisiä ja ihmisen
> ympäristöä vastaan
Uskonto on yksi ratkaisu sosiaaliseen luottamukseen ihmisten kesken. Toimiva yhteiskunta ei voi syntyä ilman yhteistä uskontoa. — Tunnustakaamme yhteinen kristillinen uskomme.
> mitä hyötyä skitsofreniasta olisi ihmiskunnalle
Skitsofrenia (tai mikään mielen sairaus) ei ole sairaus. Se on ihmisen ominaisuus, joka on hyvin pienellä vähemmistöllä. — Jos tuo ominaisuus olisikin suurella enemmistöllä, sitä pidettäisiin terveen merkkinä.
Jo nykyisessä [Suomalaisessa] perimässä on paljon mielen sairautta, joka kuitenkin on vain enemmistön ominaisuus. Emme näe sitä, koska elämme “sisäpuolella”. — Mielen sairauden määritelmä on lopultakin vain poliittinen päätös.
> ihmisen taipumus uskonnollisuuteen antaa hirveitä
> mahdollisuuksia käyttää tätä taipumusta väärin
Käytettäisiinkö sitten tuota taipumusta OIKEIN, jos kansalainen pakotettaisiin uskomaan valtioon omaisuuden menetyksen, työpaikan menetyksen ja vankeuden uhalla. Eikö juuri valtion uskonnossa valta ole mahdollisimman harvojen käsissä.
No huh huh.
Miksi toimiva yhteiskunta ei voisi perustua tutkittuun tietoon?
Mihin sitä huuhasroskaa tarvitaan?
Mihin tarvitaan henkilöiden palvontaa?
Huuhaata tarvitaan alistamiseen. Jotta naiset pysyvät synnytyskoneina nytkin ja hellan välissä.
Ilman huuhaata ihmiset ovat vapaita.
Sekös hihhulia harmittaa.
Hyvä teksti💚
Minä en usko vapaaseen tahtoon, mutta en toisaalta ole aktiivisesti uskomattakaan siihen. Se on oletus, jota en ole vain toistaiseksi tarvinnut mihinkään. Tässä on kaksi eri argumentaatiolinjaa, joista ensimmäinen on omasta mielestäni tärkeämpi:
1)
Missä suhteessa maailma näyttäisi erilaiselta, jos tahto ei olisi vapaa? Minusta ei missään. Minulle on väitetty, että vapaa tahto on jonkinlainen oma omaleimainen kokemuksensa, jonka voi esimerkiksi arkielämän valintatilanteissa tavoittaa itsehavainnoinnin avulla. Mutta vaikka olen monta kertaa yrittänyt, en ole koskaan onnistunut tässä. Kun olen valintatilanteessa, en koskaan koe mitenkään “yrittäväni päättää” vaan ikään kuin vain odotan saadakseni itsekin nähdä, mitä päädyn päättämään.
Tieteessä katsotaan, että yksinkertaisin toimiva selitys on paras. Omassa kokemuspiirissäni ei ole mitään sellaista empiiristä havaintoa tai löydöstä, joka muuttuisi selittämättömäksi, jos vapaan tahdon oletuksesta luovutaan, joten ns. Occamin partaveitsi leikkaa tämän oletuksen omasta ajattelustani ylimääräisenä pois.
2)
Nykyisen todellisuuskäsityksen mukaan kaikelle, mitä maailmassa tapahtuu, on jokin syy. (Silloinkin, kun esimerkiksi fysiikassa jokin hiukkanen käyttäytyy satunnaisesti, sille että se käyttäytyy satunnaisesti eikä ei-satunnaisesti on jokin syy.) Syyn on myös tiettävästi esiinnyttävä ajallisesti ennen seurausta. Tällöin sillekin, että päätit lähteä mökille, oli jokin sitä edeltänyt syy – ja sille, että ylipäänsä aloit miettiä lähteäkö vai ei, oli myös jokin sitä edeltänyt syy.
Tuo Einsteinin lainaama Schopenhauerin toteamus on yksi muotoilu tästä. Ihminen voi kylläkin päättää, mutta ei päättää että päättää; tai jos voikin, niin ei silti päättää että päättää että päättää; tai jos voikin, niin ei silti päättää että päättää että päättää että päättää.
Sinäkin varmasti ilmennät omassa arkielämässäsi tätä uskomusta, että kaikelle on jokin syy. Jos istut siellä mökilläsi pöydän ääressä ja kuulet yhtäkkiä takaasi kopsahtavan äänen, käännyt varmasti (kenties suorastaan vaistomaisesti) katsomaan, mikä kopsahduksen syynä oli – sen sijaan että viittaisit sille kintaalla vedoten siihen, että erilaisia ääniä nyt kuuluu välillä ilman minkäänlaista syytä. No, minä ja Enqvist olemme ikään kuin ihmisiä, joilla tämä sama lähes vaistomainen kääntyminen katsomaan syytä koskee myös sellaisia tapahtumia, joiden syy ei näy heti päällepäin. Kuten omia valintojamme.
Yleensä vaikuttaa että vapaasta tahdosta puhutaan ikään kuin pohdittaisiin sitä onko olemassa satunnaisutta vai ei: kolikonheiton jaukauma voidaan ennustaa, mutta sen epämääräisyydet on helpointa selittää satunnaisuudella. Fysiikan näkökulmasta tämä ei ole mysteeri, mutta miettiikö kolikko lentäessään pitäisikö nyt tulla kruuna vai klaava? Ei varmaankaan.
Ihmisen mieli pystyy kuvittelemaan todellisuutta eteenpäin ja siten meillä on jonkinlainen fyysisistä rajoitteista vapaa mielikuva todellisuudesta, jonka toivomme toteutuvan. Voi olla että tämä voitaisiin mallintaa tietokoneohjelmalla, mutta epäilen että ohjelman rakenteessa olisi jonkinlainen I/O sattumanvaraisille signaaleille, jotka vaikuttavat päätöksentekoon. Kaunis teoreettinen malli muuttuu satunnaiseksi jos mikä tahansa satunnainen suure vaikuttaa jonkin sen muuttujista.
Voi olla että ihmisen “minä” selittää tämän sattumanvaraisuuden jälkikäteen siten että päätös oli oma, eikä se välttämättä ole edes kovin väärä päätelmä siinä mielessä, että ihmisen minäkuva on yleensä rationaalinen.
Oman käsite on tässä mielenkiintoinen, omistaako ihminen omat aivonsa vai ei — onko ihminen sama asia kuin omat aivonsa? Tietoisuuden yksi mysteereistä on mielestäni, että jotenkin me pystymme ilmeisesti seuraamaan tätä päätöksentekoa ja meistä vaikuttaa siltä, että “minä” myös osallistuu ainakin jotenkin siihen. On ihan selvä, että esim. joku muu ohjaa vaikka sydämen ja sisäelinten toimintaa, mutta ihmisen “minä” kuitenkin vaikuttaisi olevan päättämässä joistain karkeista suuntaviivoista ihmisen elämässä, esimerkiksi siitä istunko nyt kotona vai jossain kahvilassa. Tämä saattaa olla illuusio, mutta ainakin se on todella kiinnostava sellainen.
Sattumanvaraisuus tai “vapaus” ei siis ole läheskään niin kiinnostava piirre kuin se, että aivot kykenevät tekemään ennustettavia päätelmiä ja että pystymme jotenkin ilmeisesti kokemaan ainakin osan tästä päätöksenteosta varsin omakohtaisella tasolla.
Täsmälleen saman argumentin voi esittää toisin päin: Omassa kokemuspiirissäni ei ole mitään sellaista empiiristä havaintoa tai löydöstä, joka muuttuisi selittämättömäksi, jos deterministisestä (vapaan tahdon kiistävästä) oletuksesta luovutaan, joten ns. Occamin partaveitsi leikkaa tämän oletuksen omasta ajattelustani ylimääräisenä pois.
Vikana on tietysti se, että ns. Occamin partaveistä ei ainakaan Occamin aikoinaan itsensä esittämän version mukaan saisi soveltaa tuollaisiin tilanteisiin. Sitä voi soveltaa kahteen vaihtoehtoon, jotka molemmat selittävät jotain ilmiötä suunnilleen yhtä hyvin. Mutta ei sellaista periaatetta voi kovin perustellusti soveltaa ainakaan Occamin nimeä käyttäen sellaisiin vaihtoehtoihin, jotka eivät ole selitysvoimaisia kumpikaan, ja väittää sitten vain toisen vaihtoehdon leikkautuvan pois — koska periaate leikkaa kummankin suuntaiset oletukset silloin pois.
Tässä sekoitetaan uskonnon hyötyominaisuudet, siis uskonnon funktionaalisuus uskon totuuteen. Mikä tahansa usko saattaa tuottaa sosiaalisia ja yksilöpsykologisia hyötyjä riippumatta uskon totuudesta. Itse “uskon”, ettei mikään uskonto sisällä totuutta ihmisen yli vaan kaikki ovat syntyneet yhteisön koheesiota tai jonkun alapopulaation menestystä suosimaan: siis lienen tässä suhteessa enqvistiläinen. — Syy-yhteyden eri asioiden välillä voidaan teoriassa ajatella olevan fysikaalisen deterministinen, mutta käytännössä hiekanjyvien monimuotoinen lukuisuus ja luonnon rakenteiden hierarkisuus katkaisevat atomien kellokoneiston suoran yhteyden kognitiivisiin elementteihimme vaikka jälkimmäiset aineessa kelluvatkin. — Nyt päätin lähteä mökille kokemaan yleviä luontoelämyksiä (eikun likkakaveri päätti). Hyvää kesää ja Osmolle kiitos herätyksestä!
Totta kai mulla on vapaa tahto. Jos ei olisi, olisin kirjoittanut päinvastoin.
Hienoa — odotan kiinnostuksella myös tulevia kirja-arvioita.
Enqvistin kirjan luin tuoreeltaan sen ilmestyttyä. Luen yleensä mielelläni hänen tekstejään, sillä hän on taitava kirjoittaja ja ajattelija. Poikkeuksena uskontoa koskevat kirjoitukset, sillä silloin hän sortuu jonkinlaiseen ärtymykseen, etten sanoisi vihaan, joka latteuttaa ja yksioikoistaa johtopäätöksiä.
Muistan minäkin ihmetelleeni sitä miten suorasukaisesti Enqvist kertoi vanhemmistaan ja jopa heidän sairauksistaan. Se tuntui kovin kylmältä.
Tuota vapaan tahdon puuttumista en ole koskaan ymmärtänyt. Ihminen joutuu koko ajan tekemään valtavasti päätöksiä, ollen usein kahden vaiheilla, joten ei tunnu uskottavalta että päätös olisi kuitenkin aina ennalta määrätty. Pikemminkin tuntuisi, että molekyylitason fysiikka antaisi jonkinlaiset puitteet, joiden sisällä ihmisellä kuitenkin olisi jonkin verran vapaatakin tahtoa. Mutta ehkä nämä ovat niitä asioita, joita maallikko ymmärtää yhtä vähän kuin kvanttifysiikkaa.
Samaa mieltä Enqvistin uskontoa koskevista kirjoituksista.
Eräässä toisessa kirjassaan hän veti jonkinlaisia yhtäläisyyksiä Katolisen kirkon messun ja kansallissosialistien propagandatempauksien välillä. Vaikka en itse ole uskovainen niin ei minulle jäänyt muuta ajatusta mieleen kuin että siinä tärkeintä Enqvistille oli heittää lokaa kirkon niskaan.
Sinänsä diktatuurien käyttämät tavat tehdä kansalaisista tadottomia tottelijoita muistuttavat aika paljon uskonnollisuutta, vaikkapa nyt Pohjois-Koreassa.
Millä perusteella? Mikä olisi se mekanismi jolla ihminen taivuttasi alkeishiukksia tahtoonsa? Ja jos tahto ei ole siellä alkeishiukkaissa ja siten fysikaalien ilmiö missä se on?
Ei kaikki ole ennältä määriteltyä koska aivan pienimmällä tasolla fysiikkaanliittyy satunnaisuus. Asiat ovat ennalta määrättyjä vain tilastollisessa mielessä. Mutta se ei ole vapaata tahtoa vaan satunnaisuutta
Luulen, että oikeudessa sinua ei vapauta syytteestä, ettei tekemäsi murha voinut johtua sinusta, koska sinulla ei ole vapaata tahtoa vaan tejkemäsi murha johtui alkeishiukkasista.
Ei, ei tietenkään. Ja toisaalta eihän sillä tuomioistuimellakaan ole vapaata tahtoa ‑siis jo oletamme että sitä ei ollut rikollisellakaan — ja ihan samat luonnonlait työntävät sitä eteenpäin.
Ja vapaankin tahdon olettaen: Useimmilla henkirikoksiin syyllistyneillä on aivoissa tietylläalueella poikkeama/vaurio. Ja siltikin heidät tuomitaan.
Voimassa olevan Suomen lain mukaan tuollaiset selitykset teolle voisivat nimenomaan johtaa siihen, että oikeus katsoisi syytetyn syyntakeettomaksi. Jos tuollaisia selityksiä systemaattisesti asioille antaisi, ja lähipiiri todistaisi tilanteen vallinneen jo ennen rikoksen tapahtumistakin, ja rikoksen tekijän oikeasti uskoneen ettei hänellä ole minkäänlaista tahdonvapautta vaikuttaa tekoihinsa, ja mielentilatutkimus vahvistaisi, että henkilö ei kykene hahmottamaan tekojen syy-seuraus ‑suhteita, voisi oikeus kyllä katsoa henkilön syyntakeettomaksi.
Soininvaaran vasta-argumentti on selvä argumentointivirhe.
Soininvaaran vastaus kiteytettynä: Vapaata tahtoa kuten qwerty sen ymmärtää ei voida soveltaa lakiin tai yhteiskuntaan, joten se ei ole totta. Seurauksiin vetoaminen on argumentointivirhe.
Vapaan tahto filosofisena kysymyksenä ja sen mahdolliset seuraukset sovellettuna yhteiskuntaan pitäisi käsitellä eri kysymyksinä. Ihmisiin voidaan edellen sovelleltaa vapaan tahdon oletusta käytännön syistä, ei siksi että kysessä olisi eksistentiaalinen filosofinen totuus.
Myönnän, ettei vasta-argumenttini riitä kumoamaan väitettä ihmisen täydellisestä tahdottomuudesta, halusin vain osoittaa, millaisia korollaareja väitteellä on. Sinänsä teoria voidaan kyllä kumota sillä, että sen perusteella voidaan vetää johtopäätöksiä, jotka ovat epätosia.
Ehkä on johtopäätöksiä jotka vakuuttavat Soininvaaran, mutta en ole tietoinen johtopäätöksistä jotka ovat yleisesti hyväksyttyjä.
Varmuus siitä että että olet oikeassa johtuu luultavasti siitä, että vapaan tahdon kysymys on omassa mielessäsi selvästi määritelty, vaikka se ei sitä ole, eikä sille löydy vastaavuutta muiden mielessä. Enqvistin ja qwerty:n näkemys on erittäin yleinen ja sille löytyy tukea muustakin kuin nopeasti itse keksityistä johtopäätöksistä.
Voimme vain arvailla miten sinä ymmärrät “vapaan tahdon”. Arvaan että vapaa tahto merkitsee sinulle tunnetta että voit tehdä valinnan ilman ulkoisia rajoitteita. Enqvist ei sinua vakuuta, mutta sinun olisi hyvä tietää, että mietit ihan eri kysymystä.
ps. Myös Enqvistin järkeily (kirjassa Olemisen Porteilla) on filosofian näkökulmasta epätarkkaa höttöä. Hän käyttää kuvailevaa ja epätarkkaa ilmaisua.
Minä ymmärrän sen niin, että ylipäänsä voin tehdä mitään valintoja. Rajoitteita valinnoilla tietysti on aina.
Valintojen tekeminen ei ole vapaan tahdon ongelma. Pullonpalautusautomaatti tekee valintoja.
Schopenhaueria mukaillen: “Voit tehdä valintoja, mutta et voi valita mitä valintoja teet.” Ihminen ei voi tahtoa muuta kuin mitä atomien ja elektronien pyörimisestä pään sisältä seuraa. Mitään, joka osoittaisi vapaan tahdon olevan erillinen fysiikasta, ei tietääkseni ole olemassa. Moraalisubjektille tai “minälle” voidaan olettaa vapaa tahto käytännön syistä, mutta jos joskus pystymme katsomaan subjektin sisälle jollain mikroskoopilla, mitään vapautta tehdä valintoja sieltä ei löydy.
Voimme kiistellä siitä kuinka paljon ennen päätös tapahtuu ennen kuin tulemme tietoiseksi siitä, että teimme päätöksen. Erilaisissa kokeista saadut arviot vaihtelevat tyypillisesti 2 sekunnin 8 sekunnin välillä. Mitä paremmat instrumentit sitä aikaisemmin päätös havaitaan. Unohdetaan vapaa tahto.
Olemmeko edes tietoisia tietoisista valinnoistamme (sic) saman sekunnin sisällä kun valinta tapahtuu?
Epilepsiapotilailla tehdyissä kokeissa (potilailla on elektrodit syvällä aivoissa) tutkijat tietävät minkä valinnan koehenkilö tekee 4 sekuntia ennen kuin potilas indikoi tekevänsä tietoisen valinnan. Predicting free choices for abstract intentions, PNAS April 9, 2013 Vastaavanlaisia kokeita on tehty useita.
@ so-and-so-sokrates says: 22.7.2018 at 23:42
> teimme päätöksen. Erilaisissa kokeista saadut
> arviot vaihtelevat tyypillisesti 2 sekunnin 8
> sekunnin välillä. Mitä paremmat instrumentit
> sitä aikaisemmin päätös havaitaan.
Aika on illuusio. Jotta voisimme havainnoida moniulotteista maailmaa vain kolmessa ulottuvuudessa, meillä pitää olla aika.
Tuossa tutkimuksessa päätös syntyi ennen kuin se tiedostettiin. Syntyikö päätös tai voiko se ylipäätään syntyä ennen kuin valittavat vaihtoehdot on tuotu ratkaistavaksi. Että kokeen asettaja tiesi mikä vapaa valinta koehenkilön pitää tehdä. Että päätös syntyi ennen kuin ongelma edes esitettiin päättäjälle.
Niin, jos lähdetään siitä, että kaikki on palautettavissa alkeishiukkasten toimintaan, tullaan siihen väistämättömään toteamukseen, että millään tavalla vapaata tahtoa ei voi olla olemassa. Itämaisissa filosofioissa, kuten esim. buddhalaisuudessa, samoin kun monissa mystisissä traditioissa, fysikaalisen maailman sanotaan olevan harhaa (vrt. virtuaalitodellisuus) ja tietoisuus on todellinen. Aivotutkijatkin ovat sitä mieltä, että aivojen luoma kuva todellisuudesta on illuusio. Kuitenkin sellainen, että se auttaa selviytymään maailmassa. Missään ei ole todistettu, että materilaistinen maailmankäsitys olisi se oikea. Virtuaalitodellisuus voisi ihan hyvin olla tahdon ja valinnan mukaan muotouva. Täysin vapaa sekään tahto ei voisi olla, mutta valinta kodin ja mökin välillä varmaankin kuuluisi vapaan valinnan piiriin?
“…antaa hirveitä mahdollisuuksia käyttää tätä taipumusta väärin. Tämä on saanut minut kannattamaan valtion kirkkoa sen sijaan, että tämä ase annettaisiin Yhdysvaltain tapaan kaiken maailman televisiosaarnaajille.”
Niin, kyllä eliitti tietää paremmin ja rahvas alistukoon.
Kirkon ja valtion ero on suojamuuri kaikkia paremmintietäjiä vastaan.
“Uskonto on kaikkialla ollut hallitsijoiden tapa alistaa alamaisiaan.”, OS.
Kyllä.
Mutta uskonnosta voi olla etua laumalle myös ilman, että hallitsija/papit hyötyvät.
Monet ovat moraalin kanssa pragmaattisia. Jäänkö kiinni? Jos jään, mitä siitä seuraa?
Näitä kysymyksiä varten Jumala eli “kaiken näkevä rankaisija, jonka tuomiota et voi välttää” on hyvä keksintö. Moni kupru jää tekemättä ja yhteiskuntarauha säilyy.
Vaihtoehtoinen tilanne — voit tehtdä mitä huvittaa etkä joudu siitä vastuuseen — ilmenee esim. somessa…
Äiti kuoli tänään. Tai ehkä eilen. Sain vanhainkodista sähkeen: “Äiti kuollut. Hautaus huomenna. Osanottomme.” Samantekevää. Ehkä se tapahtui eilen.
Sivullisen rikoksista pahin, välinpitämättömyys vanhemmista.
Jokin kaunis päivä usko on määritelty mielisairaudeksi ja uskovaiset ovat siellä missä heidän kuuluukin tätä sairauttaan hoitaa eli mielisairaalassa.
Uskonnolla ja uskolla ei ole mitään sijaa ihmisen elämässä.
Ehkä joskus noin. Välivaiheena olisi hyvä, että “vääräuskoisiin” kohdistuvaan vihapuheeseen puututtaisi, vaikka vihapuhe olisikin verhottu uskontoon. Monissa uskontopiireissä tunnutaan lainvastaisesti “kiihotettamaan kansanryhmää vastaan”, eikä tuomioita silti tule. Tämä on iso ongelma oikeusvaltion uskottavuudelle.
Kysymykseen siitä, miksi uskonto näyttää syntyneen suunnilleen saman kaavan mukaan useita kertoja eri kulttuureissa, löytää vastauksia Ilkka Pyysiäisen kirjoista. Julkiateistiksi kiihkotonta tekstiä. Mielestäni kognitiivinen uskontotiede on tuottanut merkittäviä empiirisesti todennettuja vastauksia.
Joskus noita lueskelin, ja perehdyin myös kirjoissa viitattuihin tutkimuksiin ja asioista tehtyihin tuoreempiin tutkimuksiin, mutta en lopulta löytänyt kovin merkittäviä empiirisesti todennettuja vastauksia. Aika mielenkiintoisia monet löydöt ovat aikoinaan olleet, mutta kiinnostavimmat niistä on uudempi tutkimus jo kyseenalaistanut ja osin kumonnut. Muun muassa intuitionvastaisuus-kysymyksiin liittyvä tutkimus näytti alkuun kovin lupaavalta, ja siitä kirjoiteltiin monissa kirjoissa mielenkiintoisia tuloksia yksittäisistä kokeista. Löydöksiä yritettiin soveltaa osin jopa muillakin aloilla. Sen jälkeen monet tutkijat ympäri maailmaa toistivat näitä tutkimuksia, ja muuntelivat niitä. Tulokset ovat olleet lievästi sanottuna monenlaisia. Monet toisinnusyritykset päätyivät siihen, että tulos oli ihan erilainen kuin aiemmin julkaistussa tutkimuksessa. Hyviä tarinoita saa aikaan yksittäisistä tutkimuksista ja niiden tulosten kuvailusta, mutta kun monenlaisia täsmälleen päinvastaisia tuloksiakin on saatu vastaavilla tutkimusasetelmilla, on vanhojen kognitiivisen uskontotieteen pieniin otoskokoihin pohjautuneiden empiiristen tutkimusten tuottamien selitysten tieteellinen selitysarvo monelta osin kuitenkin kyseenalaistunut. Tilanne on ihan erilainen kuin vaikkapa fysiikassa, jossa tulokset ovat hyvin samanlaisia eri aikoina, eri maanosissa ja eri tutkijoiden tutkimina. Tämä on yhteiskuntatieteissä yleisemminkin ongelma, että tulokset ovat erilaisia eri tutkijoilla, vaikka tutkimuskysymys olisi sama, ja vaikka tutkimuskin pyrittäisiin toteuttamaan samantyyppisesti.
Jos oletetaan, että vapaa tahto on olemassa, niin mistä eläinlajista se alkaa? Ainakin koirat näyttävät tekevän valintoja siinä kuin ihmisetkin, mutta ovatko niiden valinnat vapaita?
Jos eivät ole, niin mikä erottaa ne laadullisesti ihmisen valinnoista?
Kun koiralle työntää kuonon eteen kahta eri ruokaa, se yleensä valitsee hyvin päämäärätietoisesti toisen. Kun ihmiselle tekee saman, myös ihminen valitsee. Onko ihmisen valinta vapaampi kuin koiran? Jos on, niin millä tavalla?
Eläinten käytöstä harvemmin selitetään tahdolla. Ihmisen käytökseen tahto sen sijaan hanakasti liitetään. Siksi kiinnostaa, mikä tuo ero ihmisen ja eläimen välillä on.
Aivan varmasti ihmisen ja koiran tahto ovat molemmat yhtä vapaita tai rajoitettuja.
Nämä kuitenkin varmaan sijaitsevat jonkinlaisella jatkumolla, jolla jossain vaiheessa tulee raja vastaan. Nisäkkäiden osalta lienee selkeätä, että (ainakin me ihmiset haluamme ajatella) vapaa tahto on olemassa, mutta mennessä yksinkertaisempia eliöitä kohti niin jossain vaiheessa tahto lienee kadonnut. Vai katoaako? Onko ameeballa tahtoa vai ei? Jos ameeballa ei ole, onko monisoluisilla eläinplanktoneilla? Ja niin edelleen…
Aika harvoin vapaa tahto pääsee toteutumaan ilman rajoitteita. Tavanomaiset valintatilanteet ovat yleensä varsin triviaaleja, jolloin valinnat ovat ennalta-arvattavia (tahto ≈ tapa). Vaikeammissa valintatilanteissa voi tarjolla olla vain huonoja vaihtoehtoja tai valinnan kaikkia seurauksia on mahdotonta tarkasti tietää: tällöin valinta on tosiasiallisesti sattumanvarainen.
Koira ei pysty muodostamaan monimutkasia tavoitteita, koska sillä ei ole kieltä. Koiraa yksikertaisemmat olennot eivät kykene suuntatumaan tulevaisuuteen lainakaan vaan ne vain reagoivat ärsykeisiin (tosin koirankin kyky suuntautua tulevaisuuteen — siis ilman kieltä — on mielestäni kyseenalaista).
Ihmisen vapaa tahto on olemassa, jotta ihminen voisi suunnitella elämäänsä, tehdä siitä paremman itselle ja auttaa muita ja rakentaa yhteiskuntaa. Koira ei tietenkään edes ymmärrä, mitä tuollaiset asiat voisivat tarkoittaa. Ihminen, joka ei usko vapaaseen tahtoon on vähän kuin koira: hän voisi tosin suunnitella tulevaisuutta, mutta pitäisi sitä tarpeettomana, koska kaikki on ennalta määrättyä.
Onko vapaata tahtoa “oikeasti” on tässä suhteessa mielenkiinnoton kysymys. Samalla tapaa ihmiset pohtivat monia muitakin metafyysisiä kysymyksiä skeptisesti mutta elävät kuitenkin niihin uskoen. Mitä hyötyä tälaisista metafyysisitä pohdinnoista silloin on?
Uskonto esimerkiksi tarjoaa keinon ylevöittää arkipäivää tai ateistien kohdalla antaa mallin arkipäivän ylevöittämiselle. On paljon ihmisiä, jotka kaipaavat elämälle tarkoitustas, jota tiede tai “varma tieto” ei osaa tarjota. Jos he eivät ole uskovia, tarkoitusta etsitään jostain muusta yleväksi koetusta, vaikkap ihmisten auttamisesta tai Game of Thronesta. Ateisti kieltää uskonnon kyvyn ylevöittämiseen mutta toimii uskonon antaman mallin mukaa ja etsii apua muusta
Toki uskonnolla on muitakin funktioita, kuten täällä mainittu yhteisöllisyyden luominen yli perheen. Ja taas ne jotka eivät usko uskonnon kykyyn luoda yhteisöllisyyttä, etsivät kuitenkin aatteita, liikkeitä, ryhmiä, jotka pystyvät yhteisöllisyyttä luomaan ja joiden puoleen voi käntyä ja jotka antavat omille arvoille yksilön ylittävää voimaa. Koska maailmasta tiedetään vain pienen pieni osa — eikä kai koskaan voida kovin pajon tietääkään — tuollainen yhteisöllisyys perustuu aina muullekin kuin tietämiselle. Miksei sitten yhtä hyvyn se ryhmä voi olla joku uskonto, jos juuri se tuntuu itselle parhaalta?
Nelisen miljardia vuotta sitten alkanut prosessi, jota kutsumme elämäksi, synnyttää energiaa katlysoimalla kemiallisia prosesseja. Se on tieteen vastaus kysymykseen elämän tarkoituksesta. Mutta monelleko lihaa ja verta olevalle ihmiselle tieteen vastaus riittää? “Kuulin, että äitisi on sairastunut Alzheimeriin, mitä ajattelit selviytyä?” “No, ei kai tässä muuta voi kuin katalysoida kemiallisia prosesseja.”
Uskonasioissa helposti sotkeudutaan semantiikan suohon. Vaikkapa käsitteitä luulo, tieto, varmuus, epäily, totuus, usko ym halutaan omia oman näkemyksen mukaan.
Jonkinlainen ristiriita on uskomisessa ja vapaassa tahdossa. Voiko uskoa jos epäilee. Voiko ihan itse päättää, että nyt minä uskon.
Tuo vapaa tahto on kyseenalaista pienen lapsen kohdalla. Hänet kastetaan vanhempiensa uskonnon mukaisesti. Sitten kasvatetaan ja koulitaan kirkossa, rippikoulussa ym. Sitten painotetaan kilvoittelua uskon hartaudella.
Vaikeaa, ellei mahdotonta on ymmärtää olevansa syntinen jos ei ole kunnollinen uskova. Sitten kuitenkin iänkaikkisen kadotuksen välttää jostakin lankeavalla armolla. Logiikka ontuu.
Waltarin uskontosuhteen ymmärtämiseksi on hyödyllistä tuntea hänen omaa henkilöhistoriaansa. Waltarin isä Toimi Waltari oli pappi, joka kuoli tuberkuloosiin Waltarin ollessa vielä pieni. Mitä ilmeisimmin Toimi Waltari oli aito uskon mies: tulisieluinen saarnaaja, uskonnonopettaja ja työläislähetyksen aktiivi, joka poltti kynttiläänsä molemmista päistä. Waltarin kasvattivat hänen äitinsä ja setänsä, Toivo Waltari.
Toivo Waltari oli myös aktiivinen sosiaalityötä tehnyt pappi, Merimieslähetysseuran johtaja. Hän edusti kuitenkin maailmallisempaa uskontoa, ja miehen ura katkesi osittain siihen, kun hänen havaittiin 1920-luvun lopulla käyttäneen väärin asemaansa Merimieslähetyksen johdossa. Muistaakseni asia liittyi lähinnä maailmalliseen elämäntapaan ja liian suurten taloudellisten etujen ottamiseen, ei seksuaalisiin väärinkäytöksiin. Tämän jälkeen Toivo Waltari painui maalle piiloon, Pöytyän kirkkoherraksi.
Mikasta Toivo Waltari kasvatti pienestä pitäen pappia, isänsä seuraajaa. Mika Waltarin ensimmäinen romaani oli Merimieslähetyksen tilaustyö “Jumalaa paossa”, ja Waltari kiersi nuorena teologian ylioppilaana pitkin maata seurapuhujana. Ilmeisesti hän oli siinä erinomainen. Toivo-sedältä saadun käytännön opastuksen ja omien lahjojen turvin Waltari kykeni puhumaan akat ja ukotkin kyyneliin ja kolehtihaavit täyteen, vaikka ei tuntenutkaan ilmeisesti työhön erityistä sisäistä kutsumusta. Lopulta ristiriita kasvoi liian suureksi. Toivo-sedän romahtaessa asemastaan Mika-poikakin koki sisäisen kriisin ja lähti filosofisen tiedekunnan puolelle lukemaan psykologiaa eli käytännöllistä filosofiaa.
On varsin houkuttelevaa olla havaitsevinaan tämä isän ja sedän edustaman uskonnollisuuden ristiriita Sinuhessa. Idealisoidun isän idealistista uskonnollisuutta edustaa Akhenatenin uskonto ja sedän ja nuoruuskesien saarnamatkojen kaksinaamaista tekopyhyyttä Egyptin perinnäinen papisto.
Waltarin oman seestymisen ja synteesin löytää kuitenkin ehkä parhaiten “Valtakunnan salaisuudesta” ja “Ihmiskunnan vihollisista”. Näissä teoksissa vanha Waltari mielestäni asettuu aika selkeästi kristinuskon totuuden puolelle. Myös hänen teologinen oppineisuutensa paistaa. Erityisesti “Valtakunnan salaisuus” on evenkeliumien selitysteoksena suorastaan käsittämättömän oikeaoppinen, mutta kerronnan sujuvuus ei kärsi yhtään.
Jostakin luin, että ihmiset ovat lajina hyvin herkkiä uskomaan auktoriteetteja. Tämä on valintaetu, koska lajina ajatellen ihmisen lapsuus kestää poikkeuksellisen pitkään. Jos ihmiset lähtökohtaisesti eivät uskoisi mitä isommat heille sanovat, jokainen juoksisi kadulle ja laittaisi muovipussin päähän ja leikkisi tulitikuilla. Mutta näin ei ole, me uskomme kieltoja ja elämme aikuisiksi kertomaan samat varoitukset omille lapsillemme.
Tästä ei suorastaan seuraa taipumusta uskonnollisuuteen, mutta tämä antaa sille hyvän kasvualustan. Ne tahot, jotka haluavat valtaa ylitse muiden, saavat sitä helposti, kun käärivät käytöksensä johonkin sellaiseen, mikä antaa heille ylimääräistä auktoriteettia. Aikuisenakin ihmiset kuitenkin ovat alttiita tekemään kuten heille kerrotaan.
Jos koiran ja ihmisen valinnat ovat yhtä vapaita tai rajoitettuja, niin kuinka vapaita ne todellisuudessa ovat? Koira reagoinee tiedostamattomasti ärsykkeisiin aivan niin kuin ihminenkin. Onko se vapautta?
Miksi suurin osa länsimaiden naisista yrittää laihduttaa siinä pysyvästi onnistumatta? He tietävät, ettei laihdutukseen tarvita kuin säännöllinen ruokarytmi yhdistettynä kohtuulliseen ruokamäärään ja ylenpalttisen rasvan ja sokerin välttelyyn, mutta silti epäonnistuminen on toistuvaa.
Miksi yliopisto-opiskelijoista niin moni jättää tutkinnon suorittamatta, vaikka he tietävät, että se on merkittävä vakuutus tulevaisuutta ajatellen?
Miksi monet työttömäksi jääneet passivoituvat, vaikka he tietävät, että esimerkiksi uudelleen kouluttautuminen olisi tie eteenpäin?
Miksi mielenterveysongelmiin ei enää suhtauduta syntinä tai pahuutena, vaan sen sijaan niitä yritetään hoitaa ympäristön ärsykkeitä muokkaamalla ja aivokemiaan lääkkeillä vaikuttamalla?
Jos ajattelee laajempaa kuvaa, niin miksi toimiva, leviävä ja vaurautta luova markkinatalous näyttää vääjäämättä johtavan ympäristötuhoihin, vaikka suurin osa ainakin länsimaiden ihmisistä kannattaa ympäristön suojelua?
Miksi öljyn kulutus nousee, vaikka tietoisuus sen välttelyn tarpeesta on suurempi kuin koskaan? Onko ympäristön kuormituksen vähentämiseen muuta keinoa kuin demokratiasta luopuminen ja pakkokeinot? Valistus ja tietoisuuden lisääminen eivät näytä auttavan.
https://yle.fi/uutiset/3–10228738
Minusta meillä ei ole hallintaa sen enempää kuin muurahaisillakaan. Kun niiden kulkuväylän tukkii levyllä, ne lähtevät kiertämään tai kiipeämään pyrkimättä ratkaisemaan ongelmaa. Samalla tavalla toimii demokraattinen yhteiskunta. Kukin ajaa omia etujaan viettiensä vallassa. Vaikka pystymme nimeämään ihanteita ja tavoitteita ja rationalisoimaan niiden tarpeellisuuden, niin kuitenkin käytännössä elämme ahneiden ja itsekkäiden geeniemme puristuksessa.
Missä on tahto, joka johtaa kokonaisvaltaiseen hallintaan? Onhan meillä tietenkin kokemus hallinnasta, siitä, että teemme valintoja, mutta kun huomioi, kuinka heikosti asetetut päämäärät toteutuvat, niin käytännössä tahtoa ei näytä olevan. Kunhan reagoimme ja koemme tuon reagoimisen tahdoksi.
Schizophrenia has an incidence of approximately 1% and there is remarkable consistency cross-culturally in the core symptoms of the disorder. The constant global incidence rate of a disorder that is seemingly very similar regardless of continent or culture implies that it may have emerged at a time when modern humans themselves were evolving and spreading across the planet.
Secondly, it is widely accepted that schizophrenia is associated with lower fecundity and increased early mortality. According to strict Darwinian principles of natural selection, a phenotype that is reproductively relatively unsuccessful and where individuals die before they have raised their kin to maturity should be ‘weaned’ out of the gene pool. But this is not the case with schizophrenia. This suggests that there may be some trait associated with the disorder that confers an evolutionary advantage. The final intriguing feature of this condition is the fact that there is evidence that some highly gifted and creative individuals either manifest schizotypal traits themselves or have a firstdegree relative with schizophrenia. This has led a number of authors to suggest that perhaps schizophrenia is compensated for by genetically related individuals who display special traits that might be considered highly adaptive. The fact is that our classification system is problematic and does not adequately account for the varieties of psychosis that we encounter in clinical work.
Professor Tim Crow of the University of Oxford links the emergence of schizophrenia to a genetic ‘speciation event’ in early H. sapiens that gave rise to cerebral asymmetry and language. Madness represents a costly and disadvantageous by-product of human brain evolution. Whether “schizophrenia (is) the price that H. sapiens pays for language, psychosis is the price paid by our species for our unique and complex social mind.
Review article
Psychosis: A costly by-product of social brain evolution in Homo sapiens
Jonathan Kenneth Burns
The I is not only a particular, physical form with its name, but beyond its outer appearance, a representative of previous influences and limitations, being born in a certain family, belonging to a certain group, a particular race, with its prejudices, its hates and superstitions, fears, and so on. Self, with the vast majority of people, is nothing but environment. That is, the various fears, hopes, longings, prejudices, likes, personal views which we glorify as our temperament — these are, after all, the result, the product of environment; and the bundle of these memories, which is the result of environment, the product of the reactions to environment, this bundle becomes that consciousness which we call the “I”.
The present is the result of the past, our being is founded upon it. We are the result of our parents, the result of the past; our forefathers’ beliefs, ideas, hopes, in combination with the present action and reaction, are our thoughts. The memory of the past is always absorbing the present; the self which is memory of pleasure and pain is ever forging anew the chains of its own conditioning. Each one of us is this accumulated past, with which is incorporated the present with its reactions and experiences. Our tradition, our education, our social conditioning sustain positively the activities of the self. Our daily thought and action are controlled by the past, by the concealed motives, memories, and hidden cravings.
Is there anything original, uncorrupted, in our consciousness, any part that is not contaminated by the past, something, that is unconditioned? We have been brought up, through many generations, to think and believe and hope that there is. But our self is merely imitative, the result of mere tradition and environment.
All animals, all nature, all organic life, of which we form a small part, have to make mechanical effort, and by such efforts we adapt to life. Mechanical effort is what we have to do, what life makes us do. A person may make effort against negative emotion in public, for example, for fear of making a fool of himself before others or of losing his job, etc. This is mechanical effort. As soon as he is at home, he will express his negative emotions. As long as one thinks in the same way and feels in the same way one is mechanical. The reason why we react to things in the same mechanical way over and over again is because of the connections and associations in and between our centres. But we are not conscious of this. We believe that all our actions are controlled by our will, that we do everything deliberately, and so on. Yet a man’s ordinary state of consciousness is almost the reverse of all this. A man ordinarily is not properly conscious of what he does nor of what he says. Nor does he make the decisions he imagines he makes.
Every man from his birth is surrounded by certain people and certain events. And in accordance with his nature, education, tastes and habits he adopts a certain definite attitude towards things, people and events. So long as his attitude remains unchanged, people, things and events also remain unchanged. Everyone has a more or less fixed way of taking other people, due to attitudes and buffers. We see others through our attitudes and buffers. In general we do not like other people. Instinctively we are hostile. Dislike grows very early, we should not pretend we like other people, but try to work on dislike. Being identified with one’s mechanical liking and disliking holds a person down to emotional habits.
A man can only think from his ideas. If you think always with your usual ideas, your thoughts will always follow the same circles. But owing to habit impulses find habitual tracks and so produce the same results. That is, we live by associations. We think by associations and we feel by associations. But provided we recognize everything at a mere glance, provided everything is routine, and familiar, we are satisfied. This is our mechanical life. The main part of our associations are produced involuntarily.
The modern man never acts of his own accord, but only manifests actions stimulated by external stimuli. The modern man does not think, but something thinks for him; he does not act, but something acts through him; he does not create, but something is created through him; he does not achieve, but something is achieved through him. That which is called ‘reason’ in man, as well as in all other external forms of life, is nothing more than the concentration of the results of impressions of different quality formerly perceived; and the stimulation and repetition of these provokes different kinds of associations in the being.
Ajattelemisen sijaan ihmisillä on hankittuja tapoja. Ihmiset tietämättään omaavat kaikenlaisia mielentapoja. Sivistyneeseen kasvatukseen kuuluu loputon määrä kaavamaisten ja negatiivisten asenteiden hankkimista. Monet asiat, joita pidämme tärkeinä, johtuvat mielentavoistamme. Tapa on saman asian jatkuvaa toistamista, mikä on mekaanista toimimista. Mielemme tavat eivät ole meille tapoja, vaan totuuksia, aina oikeudenmukaisia huomaamattamme, että ovat hankittuja mielentapoja.
Harvoin myönnetään emotionaalisia tai mielen tapoja, koska emme ole tietoisia niistä. Helpompi on hyväksyä fyysisiä, ulkopuolisia tapoja. Meillä on mielentapoja, jotka ovat paljon tärkeämpiä kuin fyysiset tavat, ja paljon merkityksellisempiä emotionaalisesti sekä intellektuaalisesti. Elämämme supistuu ajan mittaan, jos pyörimme samojen mekaanisten tapojen ympärillä. Meistä tulee mekaanisten tapojen olentoja paljon ennen kuin huomaamme sen. Meissä kaikissa piilee jonkinlainen pääpiirre, tai useampia, jotka hallitsevat meitä ja pitävät meidät kiinni samassa mekaanisuuden kehässä.
Tietyn iän jälkeen olemme hankittujen tapojen massa ja vietämme elämäämme tapojemme mukaisesti. Sitten ihmetellään, miksi elämämme ei vastaa odotuksiamme. Olemme tapojamme huomaamattamme sekä tiedostamattamme niitä.
Enqvist määrittelee itsensä uskonnottomaksi. Siinä on ero ateismiin.
Monet ismit muistuttavat enemmän tai vähemmän uskontoja. Joogassa mukaan kuuluu ruumiillisen harjoituksen lisänä henkiset meditaatiot. Vegaaneilla esiintyy pyrkimystä puhdasoppisuuteen, jossa oikeastaan mikään ravinto ei ole sopivaa. Poliittisissa liikkeissä mennään myös jossain määrin överiksi. Ollaan samanhenkisten seurassa ja halveksutaan muita puolueita. Juhlapuheissa tätä esiintyy populismin puhtaimpana muotona. Suuressa maailmassa on erilaisia NLP-liikkeitä saalistamassa ihmisten sieluja. Myös raha kelpaa niille.
Mielenkiintoista on tuo kveekariliike. Onko se välttynyt em. ilmiöiltä. Kannatettavia ajatuksia on mm. seuraavassa:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/100531/selectsmartin-uskontotestista
Uskontojen merkittävin rooli ihmiskunnan evoluutiossa on tainnut tosiaan olla siinä, että ne auttavat hitsaamaan ryhmän yhteen ja kamppailemaan tehokkaammin muita ryhmiä vastaan.
Arjen tyhjiin hetkiin täytettä kaipaaville tietoisuudesta ja vapaasta tahdosta kiinnostuneille suosittelen Sam Harrisin Waking Up ‑podcastia. Spoilaan sen verran, että hän ei usko vapaaseen tahtoon, mutta näkemyksiään kannattaa koetella vaikka olisi eri mieltä.
Uskonnoilla on ollut merkitystä myös moraalin kannalta. Samalla tuleekin mieleen se, että Suomen kuvalehdessä oli vuosia sitten artikkeli siitä, kuinka talous on ottanut uskonnon roolin yhteiskunnassa. Talouskasvua toivotaan ja jopa rukoillaan kuten agraariyhteiskunnassa suotuisaa säätä ja hyvää satoa. Erikoistahan tässä on se, että talous on kuitenkin pääosin ihmisen itsensä luoma järjestelmä, eikä niinkään kontrolloimattomissa oleva luonnonvoima. Talouteen liittyy minun nähdäkseni paljonkin erilaisia uskomuksia, kuten esimerkiksi se, että yksityinen voitontavoittelu johtaa parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Tämäntyyppiset uskomukset vaikuttavat luultavasti nykyisiin moraalikäsityksiin. Se, mikä johtaa hyvään on tietysti myös oikein.
En tullut vakuuttuneeksi. Ajattelin tehdä pienen kokeen. Lähdenkö viikonlopuksi mökille vai en. Päätin lähteä ja täällä Sipoossa minä nyt tätä kirjoitan. Jos olisin päättänyt toisin, kirjoittaisin Helsingissä. Jotenkin vapaa tahtoni tuntuisi ulottuvan ainakin tuohon asti. En oikein ymmärrä, mitä Enqvist tarkoittaa vapaalla tahdolla ja sillä, ettei sitä ole.
Tuossa jo tulikin muutama viisas kommentti vapaan tahdon illuusiosta ja Sam Harrisin Waking Up podcastia suositeltiin. Hän kirjoitti asiasta lyhyen ja ytimekkään kirjan nimeltään.…Free Will.
https://samharris.org/the-illusion-of-free-will/
Esimerkkinä mitä tuossa tarkoitettaneen on vaikkapa ajatusleikki siitä jos maailmaa kelattaisiin takaisin juuri siihen asetelmaan jossa tuon päätöksen teit, olisitko voinut päättää toisin? Et, vaikka tilanne olisi toistettu miljoona kertaa joka kerta olisit päätynyt mökille kirjoittamaan.
Ei ole mitään ajatuksiesi ajattelijaa, on vain tietoisuus joka voi tätä aivojesi toimintaa havannoida vaikka onkin samojen aivojen tuotos.
Ei se, vapaan tahdon illuusio, mikään ihan helppo konsepti ole, ainakaan minulle ja sitä pohtiessa saattaa päätyä umpikujaan, mutta aika vakuuttunut siitä olen. Lisäksi uskon että vapaan tahdon konseptista irtipäästäminen on hyödyllistä.
Jumalasta minulla ei ole mitään havaintoa, niinpä asian pohtiminen on turhaa. Näin sanoi muistaakseni Confusius. Kiinalaisilla toki on etiikka, mutta se toimii ilman taivaallisia voimia. He eivät juurikaan tyrkytä muille omia arvojaan tai uskojaan.
Koulussa kuulin lauseen, “Ajattelen siis olen olemassa”. Sen jälkeen en ole osannut arvostaa filosofeja. No on minussa paljon muitakin puutteita.
Hyvä kirjoitus. Osmon huomio Enqvistin laiskasta ajattelusta oli loistava. Jos ihmiskunnan koko historian aikana on ollut uskonnollisuutta, ja se on säilynyt näihin päiviin asti, niin siitä luultavasti on ollut jotain merkittävää etua sekä biologisen- että kulttuurievoluution kannalta.
Musitaakseni Jared Diamond kirjoitti Tykit, taudit ja teräs ‑kirjassaan uskonnon vaikuttaneen etenkin kulttuurien leviämiseen ja tiettyjen kulttuurien voittokulkuun. Tiivistetysti: luonnonuskontojen sodat ja taistelut olivat ensisijaisesti väijytyksiä, joissa pyrittiin välttämään omat tappiot mahdollisimman hyvin. Hänen mukaansa nykyisetkin alkuasukasheimot sotivat samalla tavalla. “Kehittyneemmissä” uskonnoissa, missä oli jumalia yms, sodat olivat paljon raivoisampia: niissä sotilaat etenivät paljon yhtenäisempänä koneistona, jolloin tappiota välttelevät vastustajat jyrättiin hyvin tehokkaasti. Uskonto antoi toivon tuonpuoleisesta ja sai sotilaat toimimaan tehokkaammin, koska kuoleman tai vammautumisen pelko ei estänyt toimimista.
Toinen uskonnon merkittävä rooli on yhteiskuntien voimakkaampi sisäinen koheesio, joka tehostaa monia toimintoja ja edesauttaa kulttuurien kehittymistä. Uskovat yhteiskunnat ovat historiassa yleensä voittaneet ne kulttuurit, joissa ei ole ollut yhtenäistä uskontoa.
Enemmänkin keskusteltu uskonnosta sisältää mielestäni kysymyksiä omasta olevaisuudesta. Enqvistin on helpompi pönkittää omaa älykkyyttään uskonnottomana, jos uskonto on vain ja ainoastaan tyhmien juttu. Jos uskonnolla olisikin ollut merkittävä etu evoluution kannalta, niin se ei välttämättä olisikaan vain tyhmien juttu, vaan väistämätön osa ihmisyyttä, jolloin Enqvistin olisi vaikeampi pönkittää itseään. Onhan esimerkiksi (nykypäivän) politiikassa on paljon kysymyksiä, joihin reagoidaan pikemminkin uskonnollisella paatoksella kuin järjellä. On harmillista, että se on niin paljon helpompaa huomata vastapuolessa kuin itsessään 🙁
Uskonto on myös auttanut luomaan yhteisön sisäistä liimaa ja siten vähentänyt väkivaltaa. Sama usko on ollut hyvä syy siihen, että muuten tuntematonta ihmistä ei ole heti pidetty vihollisena vaan ystävänä.
Olen vakuuttunut siitä, että uskonnoilla on (ja saattaa olla edelleen) merkittäviä maallisia hyötyjä. Ei niitä muuten joka paikassa olisi.
Uskontoja on olemassa mm:
— varmistamaan että kuoleman jälkeen ei tapahdu kamalia. Myös muut kehittyneemmät eläimet kuin ihmiset hautaavat tai kohtelevat kunnioittavasti kuolleita lajitovereitaan.
— ylläpitämään jonkinlainen normisto yhteiselon muodoille ja moraalille, perhekäsitykselle jne
— katastrofeilta varjelemiseksi (joskin nykymaailmassa sillä ei ole vaikutusta)
— selittämään epäluonnollisia asioita
Osmo: “Enqvistille ei ole olemassa mitään ihmisen vapaata tahtoa vaan kaikki mitä pään sisällä tapahtuu, on pelkkää molekyylitason fysiikkaa.
En tullut vakuuttuneeksi. Ajattelin tehdä pienen kokeen. Lähdenkö viikonlopuksi mökille vai en. Päätin lähteä ja täällä Sipoossa minä nyt tätä kirjoitan. Jos olisin päättänyt toisin, kirjoittaisin Helsingissä. Jotenkin vapaa tahtoni tuntuisi ulottuvan ainakin tuohon asti. En oikein ymmärrä, mitä Enqvist tarkoittaa vapaalla tahdolla ja sillä, ettei sitä ole.”
Minä en ymmärrä, mitä kukaan tarkoittaa vapaalla tahdolla, enkä ole vakuuttunut, että se on oikein missään mielessä koherentti käsite.
Olen nähnyt joidenkin vapaaseen tahtoon uskovien kirjoittavan, että, jos universumi olisi deterministinen, ei vapaata tahtoa olisi (vaikka deterministinen universumi ei olisi ristiriidassa ajatuskokeesi kanssa), mutta sitten myöskään satunnaisuutta sisältävä universumi (jollainen se kvanttimekaniikan nojalla näyttää olevan) ei voisi myöskään sisältää vapaata tahtoa, koska “pelkkä nopanheitto ei ole vapaata tahtoa” tjsp. Mutta sitten jotenkin kuulemma vapaa tahto on jotenkin olemassa, vaikka heidän mukaansa sitä ei voi olla, on sitten universumi deterministinen tai ei. ???
Susilaumallakin on etiikkansa. Metsästys vaatii yhteistyötä ja käyttäytymissääntöjä. Ei kuitenkaan voi susien uskonnosta puhua.
Länsimaisissa kirjauskonnoissa kirkot ovat ottaneet etiikan määrittelyn haltuunsa. Aasia maissa on hieman toisin.
Minusta Enqvist osallistuu keskusteluun, jossa tiedevihamieliset protestanttiset evankeliset suunnat lähinnä vainoavat tutkijoita ja järkeä. Suomessa tämä on vähän vaikea ymmärtää, kun täällä politiikassa kristillisdemokraatit ja kirkon piirissä ns vapaat suunnat edustavat noita ajatuksia.
Suomessa körttiläisyys ja tavallinen kirkkoluterilaisuus ei ole tieteen vihollinen. Katolilaisuuden piirissä Paavilla on tiedenevonantaja. Toisin kuin Timo Soini Paavi on ilmastonmuutosta ehkäisemässä.
Media antaa äänen “krisityille”, kun sieltä tulee huuhaakamaa. Sama koskee kuitakin uskontoja.
USA:ssa tilanne on todella paha tieteelle ja tutkijoille. Järjen vastustaminen on kummallista puuhaa, mutta valtavirtaa jo.
Eikä mikään ihme, että järjen äänen edustajatkin korottavat ääntään.
On erittäin tärkeää, että järjen edustajat korottavat ääntään. Tämä porukka kun kuitenkin vie maailmaa eteenpäin. Uskovaisille sen sijaan tavoite on useimmiten päinvastainen, paluu jonnekin aiempaan illusoriseen onnelaan tai vähintäänkin kehityksen jarruttaminen.
Erityisesti itseäni korpeaa kaksilla rattailla ajaminen: raamatusta tai muusta pyhästä kirjasta löytyy vastaus kaikkeen, mutta mukava on netissä omia käsityksiä samanaikaisesti jakaa. Ei ole kuitenkaan ipadin suunnittelussa henkiolentoja tarvittu, eikä minkään lahkon edustaja autonsa öljynvaihtoa hoida rukouspohjalta. Haiskahtaa loisimiselta.
On tärkeätä, mutta onko sinulla semmoinen olo, että Suomessa järjen edustajat olisivat jotenkin paitsiossa tai hyökkäyksen kohteena nimenomaan uskon suunnalta? Isoin ongelma meillä on omasta mielestäni rokotusten kasvava vastustaminen ja sitä ei kansankirkkomme vastusta vaan pikemminkin päinvastoin tukee ja toteuttaa rokotusohjelmia kehitysyhteistyöhankkeina. Minusta JTS oli oikeilla jäljillä todetessaan, että Kari osallistuu keskusteluun, joka on Jenkeissä paljon relevantimpaa kuin meillä Suomessa ainakin toistaiseksi ja mitään merkkejä tilanteen heikkenemisestä en havaitse.
Luulen että Enqvist tarkoittaa vapaan tahdon puuttumisella yksinkertaisesti sitä, että ihminen koostuu samanlaisista alkeishiukkasista kuin kaikki muukin maailmankaikkeudessa ja siten ihmisen toiminta on seurausta alkeishiukkasten liikkeestä fysiikan lakien mukaan.
Tästä sitten johtuu se, että aivojesi sisällä kaikki atomit ja muut hiukkaset reagoivat ennustettavasti tietynlaisiin tapahtumiin, esimerkiksi siihen että silmiisi osuvat fotonit tietyssä muodostelmassa laukaisevat tiettyjä silmää lähellä oleviä neuroneja lähettämään välittäjäaineita jotka sitten laukaisevat lisää neuroneja kunnes saat kuvan söpöstä kissanpennusta tai vastaavasta “mieleesi”.
Emme pysty ennustamaan tarkasti mitä tulee tapahtumaan koska ensinnäkään meillä ei ole niin tarkkaa tietoa ihmisestä tai ympäristöstä eikä vaadittavaa laskentatehoa kuvaamaan jokaisen hiukkasen aaltofunktiota tarkasti. Lisäksi kvanttimekaniikka tuo satunnaisuutta tilastollisessa mielessä joten tarkkaa vastausta emme kuitenkaan saisi.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita että meillä olisi vapaa tahto. Tekemisemme on vain seurausta ennustettavan järjestelmän tilasta (aivomme ja ympäristömme alkeishiukkasten tila juuri tällä hetkellä) ja tilastollisista kvanttimekaanisista ilmiöistä. Se että meistä “tuntuu” että meillä olisi vapaa tahto on vain illuusio tai aivojemme ominaisuus jonka syy on käsittääkseni tuntematon.
Modernin maailmankäsityksen mukaan fysikaalinen todellisuus on kvantittunut. Tässä kohtaa kannattaa ajella sillä Occamin partaveitsellä: on yksinkertaisempaa olettaa, että kaikella ei ole syytä. Kvanttitason asiat, jotka näyttävät satunnaisilta, ovat satunnaisia.
Peliteoria ainakin näyttäisi kovasti erilaiselta. Vapaa tahto on loppu loputtomalle jossittelulle.
Se “vapaa tahto” on ehkä samanlainen ihmismielen luoma illusio kuin kausaalisuuskin. Tällöin myös sen vastakohta on sitä.
Vapaa tahto edellyttää vapaata mieltä. Se on erittäin vaikeaa, muttei mahdotonta. Tottumus kun on toinen luontomme. Ajatelkaapa kuinka kauan tiedeyhteisöltä kestää hyväksyä uusi löytö. Ja yleiseltä mielipiteeltä sitten hyväksyä tuo tiedeyhteisön hyväksymä asia. Kiinalaisen sanonnan mukaan “tanssimme kahleissa”. Einstein sanoi jotenkin niin että “tieto ei ole tärkeintä, vaan mielikuvitus”.
Alla linkki kuvaukseen ajattelutottumuksista, jotka rajoittavat kykyämme nähdä.
https://www.google.com/imgres?imgurl=https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/a/a4/The_Cognitive_Bias_Codex_-_180%252B_biases%252C_designed_by_John_Manoogian_III_%2528jm3%2529.png&imgrefurl=https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_cognitive_biases&h=1570&w=1964&tbnid=2ppZaO73D01jSM:&q=cognitive+bias&tbnh=160&tbnw=199&usg=__3NjSNbZnNd5AGdhhrsNCsYo3i9c%3D&vet=12ahUKEwi269-96sfcAhWIDywKHentCe8Q9QEwAHoECAsQBg..i&docid=wNYQ1SeOY3eV‑M&client=ubuntu&sa=X&ved=2ahUKEwi269-96sfcAhWIDywKHentCe8Q9QEwAHoECAsQBg
Yuval Noah Hararin kirjasta Sapiens voi saada ajatuksia selittämään uskontojen leviämistä ja hyötyjä ihmiselle. Hararin mukaan tarinat eli yhteiset meemit, joita uskonnot, aatteet ja rahakin ovat, ovat tehneet sapiensista menestyksekkään lajin.
Yhteisten tarinoiden avulla toisillensa tuntemattomat yksilöt voivat paremmin luottaa toisiinsa. Luottamus mahdollistaa laajemmat yhteistyön pienemmin kustannuksin, ei pelkästään 10 tai 200 yksilön suorien suhteiden kautta, vaan jopa satojen miljoonien yksilöiden kesken. Mikä takaa selviytymisen Amerikan vaarallisimmissa vankiloissa? Jäsenyys voimakkaassa jengissä, josta saa suojelua ja pääsyn yhteistyöverkostoihin.
Monesti, mitä laajempi yhtenäinen yhteisö on, sen vahvempi se on ollut selviytymispelissä. Kristinusko ja islam ovat olleet vahvoja tarinoita, ja alistaneet lukemattomia heikompiin uskontoihin/tarinoihin kuuluvia kansoja ja yhteisöjä. Näiden megameemien kannattajat ovat olleet siis voittajien puolella. Malesiassakin tunsin kiinalaisperheen, joka oli kääntynyt buddhalaisuudesta kristinuskoon, ja kristitystä yhteisöstä oli selvästi ollut heille suurta taloudellista hyötyä. Amerikasta asti saapui pastoreita nostattamaan yhteisön henkeä. Liike-elämän syhteyksiä ja muita tukiverkkoja syntyy luonnollisesti siinä lomassa.
Uskontojen vahvuus on se, että ne ovat yksinkertaisuudessaan kiehtovia tarinoita ihmismassoille. Se tekee niistä tarttuvia. Ne vetoavat ihmisen suurimpiin haluihin ja pelkoihin. Yksi keskeimpiä meemien voimaa lisääviä tekijöitä on juuri tarttuvuus, jota puolestaan helpottaa yksinkertaisuus ja samaistuttavuus. Fysiikka ja biologia voivat olla järjellisesti parempia selitysmalleja maailmalle, mutta ne eivät ole yhtä tarttuvia, koska niiden omaksuminen vaatii älyä, aikaa ja vaivaa. Ne eivät myöskään suoraan tarjoa tietä paratiisiin (kaikkien halujen toteutumiseen) tai ohjetta välttyä helvetiltä (kaikkien pelkojen ja kärsimysten toteutumiseen).
Raha ei ole varsinaisesti meemi vaan hyödyke. Raha säilyttää arvoa, jos se perustuu fundamentteihin. Jos se ei perustuisi, se olisi meemi mutta eipä sellaisella rahalla olisi mitään käyttöä.
Muuten olen sitä mieltä, että uskovaisten joukossa älykästä jengiä, jotka viimeisien tuhansien vuosien aikan kelaillut uskonnon olemusta. “Helppoihin tarinoihin uskova kristitty” on toki totta mutta ei missään nimessä kristinuskon olemus kuin pieneltä osain.
Näin agnostikon pohdintana.
Jos Jeesus (oletetaan nyt että oli historiallinen henkilö) katselisi nykykirkon touhuja, taitaisi todeta, että “Saatanan tunarit”. Jeesus pyysi seuraajiansa luopumaan kaikesta, Kirkko tuskailee ylimääräisten rakennusten kanssa. Kirkonkin tulkinta kristinuskosta on tietysti vain yksi näkemys.