Tour de Napoli (1) Rooman lentokenttä – Anzio

Keväi­nen pyöräretkeni kohdis­tuu täl­lä ker­taa Etelä-Ital­i­aan. Joudun lähtemään aika kylmiltään, kos­ka Suomen sää ei oikein suos­in­ut maantiepyörää. Niin­pä suun­nit­telin alku­matkan rantapyöräi­lyk­si ilman mainit­tavia mäkiä.

Fil­lar­i­laukku tuli ennen mui­ta laukku­ja. Raa­hasin sen ken­tän toiseen päähän, kokosin fil­lar­in ja tal­letin laukun. Lähdin polke­maan kohti etelää pienessä tihkusateessa ja vas­tatu­u­lessa. Piti men­nä syömään muu­ta­man kilo­metrin päässä ole­vaan rav­in­to­laan, mut­ta se oli kiin­ni, kuten seu­raavakin. Lop­ul­ta Osti­as­ta löysin pizzerian.

Vuo­den ajat ovat Ital­ialaises­sa piz­zas­sa selvärajaisia

Reit­ti kul­ki lähel­lä rantaa ja välil­lä aivan meren tun­tu­mas­sa. Rantalo­mako­hteet ilman tur­is­te­ja kaiken ollessa sul­jet­tuna näyt­tävä­tai­ka kulah­taneil­ta. San­ot­tavia visuaal­isia elämyk­siä tämä ei tarjonnut.

Kun tie vähän erkaan­tui ran­nas­ta, maise­mat muut­tuvat mukavam­mik­si ja met­sä suo­jasi vastatuulelta.

Päämääräni oli Lati­nan kaupun­ki, mut­ta vähän ennen Ansion kaupunkia puhke­si ren­gas. Se vei kaikkine harmei­neen tun­nin, kos­ka en meinan­nut saa­da reiän aiheut­tanut­ta piikkiä irti päällyskumista.

Oli pakko ottaa hotel­li, kos­ka pimeys olisi koit­tanut ennen kuin olisin päässyt Latinaan.

Nav­i­gaat­tori ker­toi nousua olleen koko matkalla 90 metriä. Siitäkin osa saat­toi johtua tuulen tuot­ta­mas­ta ilman­paineen vaihtelusta. 

4 vastausta artikkeliin “Tour de Napoli (1) Rooman lentokenttä – Anzio”

  1. Ajatko Ride­lyl­lä vai muun merkkisel­lä fil­lar­il­la, ja edeelleenkö ilman kurakaaria?

  2. Tästä tulee mie­lenki­in­toista. Vakaa ole­tus on, että jos tavoit­teena on idylli­nen pyöräret­ki Ital­ias­sa, nyt men­nään Roomas­ta kat­soen täysin päin­vas­taiseen suun­taan (etelään). Sil­lä suun­nal­la riit­tää heinä-eloku­un ulkop­uolel­la kiin­ni ole­via (ranta)lomakeskittymiä ja joko raskaasti liiken­nöi­tyjä teitä joille pyöräl­lä ei ole asi­aa tai sit­ten huonokun­toisia kapei­ta teitä olemat­toma­l­la pienta­reel­la. Paikalliset tekeävät kaik­ki matkat autoil­la (edelleen hyvin usein Fiat Pan­da) tai Apeil­la ja kukaan ei kävele, saatik­ka pyöräile. Bus­sili­iken­net­tä ei enää juuri ole, ain­ut julki­nen liikenne on ranto­ja seu­rail­e­vat junat. Lisäk­si Apen­ni­inien jyrkkäpi­irteinen vuoris­to läh­tee val­taosin nouse­maan heti ran­nikol­ta. Tässä maas­tossa maantiepyörä on haas­ta­va kulku­vä­line. Mut­ta jos malt­taa pitäy­tyä lyhyis­sä päivä­matkois­sa ja seu­railee hyvin vähän käytet­tyjä ja jatku­vaa ylä- tai alamäkeä ole­via pikkuteitä, huikei­ta maalais­maisemia ja idyl­lisiä pikkukyliä iki­van­hoinen keskus­toi­neen Apen­ni­inien rin­teil­lä kyl­lä riit­tää, aina Cal­abri­an kär­keen asti. Ja vaik­ka maaseu­tu ja eri­tyis­es­ti his­to­ri­al­liset kesku­s­tat tyh­jenevät asukkaista kovaa vaun­tia, yhä edelleen meilkein jokaises­ta kylästä löy­tyy pieniä ruokakaup­po­ja, jois­sa myy­dään herkullisia tuot­tei­ta, joiden ole­mas­saolosta tietämät­tömiä suo­ma­laisia Berlus­coni aikanaan haukkui aivan syys­tä. Rav­in­to­latar­jon­taa pikku­paikoil­la ei juuri ole, paikalliset tekevät ruokansa itse.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.