Kun pääkaupunkiseudun kunnat ovat lopulta saaneet kaavoituksen kuntoon, nyt ottaa kiinni kapasiteetista. Onko rakennusalalla kaikki kunnossa?
Oudolta tuntuu huutava työvoimapula samalla, kun rakennusalan työttömyyskassan jäsenistä on Uudellamaalla kahdeksan prosentin työttöminä. Rakennusalalla ei näköjään ole huolehdittu työntekijöiden osaamisen ylläpitämisestä eikä työkyvystä noin laajemminkaan. Ei kannata investoida työvoimaan, kun työsuhteet ovat lyhyitä?
Suomalaisesta työvoimasta ei ole kannattanut huolehtia, koska Virosta on saanut osaavaa porukkaa halvalla. Nyt kun virolaiset pikkuhiljaa vetäytyvät rakentamaan omaa maataan, hyllylle varastoituja suomalaisia rakentajia tarvittaisiin taas.
Valtion pitäisi käynnistää voimakkaat toimet alan työvoimapulan voittamiseksi. Työttömät rakennusmiehet tulisi kouluttaa uudestaan ja ohjata tarvittaessa kuntoutukseen.
Alan 148-sivuisesta (!) työehtosopimuksesta käy ilmi, ettei palkkataso rakennusalalla ole järin vetovoimainen. Aloittelijan tuntipalkka on 9,95 € ja erittäin kokeneen ammattilaisen 16,17 €. Viiden pennin suutari tekee markan virheen, mutta rakennusalalla on mahdollisuus paljon isompiin mokiin. Toivottavasti yritykset maksavat parhaalle työvoimalleen olennaisesti parempaa palkkaa. Näin toimiva yritys voisi valita parhaat päältä ja menestyä muita paremmin.
Tuottavuus ei ole rakennusalalla noussut 40 vuodessa lainkaan samalla kun se on tehdasteollisuudessa viisinkertaistunut. Kun telakalla rakennetaan uiva hotelli, on meininki aivan erilaista.
Syynä jämähtämiseen saattaa olla, ettei alan keksintöjä voi patentoida, jos ne koskevat töiden organisoimista. Yritysten ei kannata panostaa tuotekehitykseen.
Myöskään maataloudessa ei voi ajatella, että yksittäinen maatila harjoittaisi tutkimustoimintaa viljelymenetelmien kehittämiseksi. Niinpä maataloustutkimus on valtion ja yliopistojen vastuulla. Pitäisikö jotain samanlaista tehdä myös rakennusalalla?
Urakoiden ketjuttaminen aliurakoiden aliurakoiksi on heikentänyt laatua. Aliurakoijaa ei saa vastuuseen virheistä. Pitäisikö siis ottaa askel taaksepäin niin, että nykyistä huomattavasti suurempi osa työmaalla olevista olisi pääurakoijan väkeä? Pilkkomista on perusteltu rahan säästämisellä, mutta eihän tuottavuus ole noussut lainkaan.
Tunnelin päässä näkyy ehkä valoa. Esimerkiksi rakennusliike Fira ainakin väittää panostavansa tuotekehitykseen ja töiden modernimpaan järjestämiseen lean-ajattelun hengessä. Toivottavasti se pakottaa muutkin parantamaan tahtia.
Suhdannevaihtelut ovat osa rakennusalaa. Alasta ei saa kovin vetovoimaista nuorten silmissä, jos edessä tulee vuoren varmasti olemaan pitkiä työttömyysjaksoja.
Pääkaupunkiseudun asuntopula kuitenkin näyttää krooniselta. Asuntojen hinnat tulevat kyllä vaihtelemaan sekä ylös- että myös alaspäin. Hintojen laskiessakaan rakentamisen tahdin ei pitäisi antaa laskea, koska asuminen on joka tapauksessa liian kallista.
Helsingillä on rakennusmaan omistajana mahdollisuus pakottaa rakennusala jatkamaan asuntotuotantoa suhdannekuoppien yli, vaikka yrityksillä olisi houkutus tukea hintatasoa rakentamista hidastamalla. Tontin luovutuksen ehdoksi pitää asettaa hankkeen toteuttaminen määräajassa.
Kaupungin rakennusmaasta saama hinta tietysti laskee asuntojen kysynnän laskiessa. Asumisen kalleus rasittaa kuitenkin kaupungin taloutta monella eri tavalla niin pahasti, että pienemmät tonttitulot kannattaa hyväksyä. Asumisen hinnan painaminen alaspäin olkoon yksi keskeisiä kaupungin tonttipolitiikan päämääriä!
= = = =
Kirjoitus on julkaistu kolumnina Arvopaperilehdessä
Rakennusalalla maksetaan käytännössä aina jotain muuta palkkaa kuin ns liiton palkkaa. Palkkatilaston mukaan keskimääräinen aikatyöpalkka on noin 16,50 €/h, palkkiopalkka 20,00 €/h ja urakkatyöpalkka 23,50 €/h. https://rakennusliitto.fi/sopimusalat/talonrakennusala/
Rakennusalalla on voimakasta sääntelyä ja pikkutarkkaa ohjeistusta tontin hankinnasta avainten luovutukseen ja vielä sen jälkeenkin, ja sääntely nostaa kustannuksia.
Yksi suurimmista syistä rakennusualan kapasiteettivajeeseen on sosiaaliturvajärjestelmämme kannustinloukut. Ulkotyöt eivät maistu suomalaisille entiseen tapaan vaikka nykyään rakennusalan työt tehdään yllättävän mukavien lainapeitteiden suojaamana. Liikkumisen himoverotuskin monen muun lannistajan ohella vähentää intoa lähteä rintamailta kaupunkeihin rakentamaan.
Tuli mieleen tämmönen ajatus, että pakkoko sitä on rakentaa uutta. Suomalaisille riittää asuntoja, mutta ne ovat “väärässä paikassa”. Ymmärrän että markkinatalous ja näkymätön käsi tätä ohjaa, mutta voisiko asiaan olla silti sellainen ratkaisu, että hyödynnettäisiin niitä rakennuksia joita jo on olemassa? Muuttoliike aiheuttaa myös paljon muuta infran rakentamista. Muuttoliikettä palvelemaan pitää tehdä uusia ohitusteitä, siltoja, raitsikoita, kouluja, marketteja, päiväkoteja. Oikeastihan meillä on jo (melkein!) kaikki se infra mitä tarvitsemme, jos vain pysymme paikallamme. Teknologia olisi etätyöhönkin olemassa. Ei se näin helppoa käytännössä ole, etenkään demokratiassa. Pitäisikö demokratiaa päivittää?
Jos etätyö toimii ja asukas viihtyy syrjäkulmilla, ei ole mitään estettä tehdä etätyötä. Siihen on itserasiassa erittäin voimakas kannustin, koska asuntoja saa syrjäseuduilta lähes ilmaiseksi.
sekä janille ja osmolle:
ennen netin massa-aikaa muutettiin kaupunkeihin koska siellä oli kaikki kiva plus työpaikat. kun netti tuli massoilla niin syrjä-alueet sai pientä buustia mutta nykyään muutetaan kaupunkeihin (ja tiettyihin asuntoihin) jotta saadaan se netti, mielummin valokuitu. valokuidun saanti on suomessa valitettavan surkeaa, eikä asiaa helpota ruuhkautuneet mobiiliverkot. enkä ole vakuuttunut noiden operaattoreiden toiminnasta, eli siis repii piuhoja irti, eikä panosta valokuituun tarpeeksi ja sanoo asiakkaille että ota (ruuhkainen) mobiilinetti.
infraakin pitää päivittää vähän väliä, eikä tuo infra ole erinomaisessa kunnossa kaikkialla.
Että pitäisikö demokratiaan päivittää sisäiset passit ja muuttoluvat? vai mitä tuolla suunnitelmatalous-ehdotuksella oikein ajat takaa ?
Rakennusala on jäänyt junnaamaan ihan omanlaisesti poteroon:
— Laadusta ei edes yritetä pitää huolta, jos mokataan niin lähdetään vähättelyn ja kieltämisen linjalle. Lähtökohta on, että asiakas ei tee asiasta julkista, koska asiakkaalla itsellään on liikaa hävittävää asunnon/rakennuksen arvossa ja oikeudenkäynnit on kalliita ja epävarmoja.
— Mokaamisesta ei tarvitse oppia mitään, koska seuraavalla kerralla asiakas on uusi ja itse asiassa alihankkijakin on ihan uusi.
— Rakennusliikkeiden organisaatiossa on yleisesti reilusti ns. läskiä ja johtoportaan palkat on kovat. Useimmat rakennusliikkeet ovat nykyään itse asiassa pelkkiä konsulttitoimistoja, jotka hankkivat kaiken varsinaisen rakentamisen ulkoa. Ja aina siltä halvimmalta tarjoajalta.
— Kuvaavaa on se, että kysyin joskus hyvältä rakennusliikkeessä työskentelevältä ystävältä, että osaisiko suositella jota kuta hyvää laatoittajaa. Ei osannut, koska heillä ei ilmeisesti ollut sellaista osaajaverkostoa, jossa olisi joku luottolaatoittaja.
— Mentaliteetti on liian usein, että suurin mahdollinen tuotto joka kohdasta ja se riittää. Jos joskus oli kauniita ajatuksia hyvästä rakentamisesta, niin ole enää. Rakennusliike menee aivan varmasti sieltä mistä aita on matalin.
— Rakennusliikkeet käyttävät poikkeuksetta halvimpia mahdollisia materiaaleja ja ratkaisuja. Uudet asiat tulevat markkinoille ensin omakotitalojen kautta ja vasta sitten pitkin hampain pakon sanelemana rakennusliikkeiden rakentamiin taloihin.
— Olen haaveillut, että tulisi joku kiinalainen 3D-tulostinvalmistaja ja tekisi tulostimen, jolla voi tulostaa koko talon yhtenä settinä. Olen ehkä menettänyt toivoni, että rakennusala pystyisi itse uudistumaan.
https://yle.fi/uutiset/3–9596469
Kelpaisiko suomalainen 3D-tulostin jolla voi tulostaa talon:
1
Thomas Edison muuten kokeili jo 1880-luvulla koko talon valamista betonista ovenkarmeja myöten. Piti tulla valmista kolmasosalla normikustannuksista. Tuli samoja ongelmia kuin 2000-luvun suomalaisilla sillanrakentajilla, eli betonimassan laatunhallinta oli vaikeaa. Betoniset huonekalutkaan eivät oikein ottaneet tulta, eivätkä myöskään saaneet ostajien hyväksyntää.
Juuri näin. Jos olisi edes todella kova ja varma sanktio surkeasta rakentamisesta. Se laittaisi motivaatiota siihen että työ tehdään kautta linjan hyvin. Mutta kun ei. Ja syyt on tuossa lueteltu. Ratkaisuna on tuo sanktio.
Omassa tuttavapiirissäni on yksityisyrittäjä, joka tekee rakennusten kosteustutkimuksia yms. kartoituksia päätyökseen. Useamman kerran, kun hänet on tilattu tarkastamaan uutta kerrostaloa sen jälkeen, kun rakennusliike on joutunut erimielisyyksiin asukkaiden tai kunnan tarkastajien kanssa, rakennusliike ei hyväksy tutkimuksen tuloksia, vaan painostaa tekemään vähättelevän selvityksen, jossa vakavia kosteusongelmia ei ole. Kun yrittäjä kieltäytyy, rakennusliike tilaa joltain muulta, joka suostuu antamaan sen kannalta edullisen selvityksen. Ja useamman kerran rakennusliike on tässä kohtaa kieltäytynyt maksamasta ensimmäisen tutkimuksen laskua. Kyse ei ole ollut alan suurista toimijoista (YIT, NCC yms.), mutta silti kertoo jotain alan toiminnasta. Kosteusvioissa ongelma on vain se, että joku on semmoisen todennut, mikä tulee kalliiksi, ei se, että vikoja on tehty tai että niitä tehdään vastakin.
Ongelmana on myös rakennushankkeiden suuruus. Pienet eivät pääse markkinoille, kun talot ovat puolen korttelin kokoisia. Pitäisi ruveta rakentamaan yhden rapun taloja, joihin ei tulisi juuri mitään yhteistiloja. Yhteistilat (saunat, pyykkituvat, kerhohuoneet tms.) tulisi korttelin omaan erilliseeen rakennukseen/kellariin, joka rakenneittaisiin erillisenä urakkana. Parkkipaikat rakennettaisiin erillisurakkana yhteisiin pysäköintilaitoksiin. Tämä mahdollistaisi rakennushankkeiden hoitamisen paljon joustavammin ja saataisiin aitoa kilpailua alalle.
Tuntuisi kyllä vähän hassulta, että talojen kokoja ei valittaisi niiden käytön kannalta vaan sen, minkä kokoinen organisaatio pystyy niitä tuottamaan.
Yhden rapun talosta pystyy tekemään täysin yhtä hyvin toimivan kuin kahdeksan rapun ja puolen korttelin kokoisesta talostakin. Ainoana erona on se, että yhden rapun talon toteuttamisessa kilpailu toimisi paremmin, ja toisaalta syntyvä kaupunkikuva olisi monipuolisempaa.
Jotain tehokkuustappiota syntyisi työmaan perustamisesta ja suunnittelukuluista, mutta melko todennäköisesti kiristyvä kilpailu kuittaisi ongelman täysin. Ja jos skaalaedut ovat riittävän suuret, niin kyllähän se iso grynderi pystyisi ostamaan kaikki korttelin pienet tontit itselleen tarjoamalla korkeinta hintaa, ja rakentamaan kerralla samalla muotilla.
Nyt vaihtoehdoille ei vain anneta lainkaan tilaa, vaan tontinluovutus toteutetaan valtavan kokoisina kokonaisuuksina. Pahimmillaan jättimegahankkeissa ei saada tarjous“kilpailussa” kuin yksi tarjous.
” Työttömät rakennusmiehet tulisi kouluttaa uudestaan ja ohjata tarvittaessa kuntoutukseen.”
Suomalaisista ei ole enää rakennusmiehiksi. Ihmisten fyysinen kunto on niin paljon huonompi kuin edellisten sukupolvien oli samassa iässä. Rakennusmiehiksi vain harva on fyysisiltä ominaisuuksiltaan sopiva. Sama ilmiö on myös hoitotyössä. Eräs vanhustenhoidossa työssää oleva maahanmuuttaja totesi minulle hyvin mieleenjäävästi. Suomalaiset ovat toimistotyöntekijöitä, he eivät ole tottuneet kovaan fyysiseen työhön, kun vertasi miten suomalaiset työskentelevät vanhustenhoidossa.
Tämä sama on rakennusalalla. Jos halutaan alalle kykeneviä työntekijöitä, niitä pitää tuoda maista, joissa työskennellään yleensä kovemmassa fyysisessä työssä. Nuorten työikäisten ensimmäinen kokemus ruumiillisesta työstä tulee varusmiespalveluksesta ja siihen se sitten jääkin. He ovat “näppissukupolvea”.
Ei ole mitään järkeä läheä jollain tavalla kuntouttamalla luomaan työvoimaa aloille, joissa tarvitaan fyysistä voimaa. Ainoastaan automatisointi saattaisi ratkaista sen ongelman, jos ei haluta tuoda työvoimaa maahan.
Nykyiset nuoret miehet treenaa ihan mielettömästi verrattuna aikaisempiin. Salilla käynti, lenkkeily ja muukin urheilu on muotia. Mutta voi tietty olla, että enempikin ne toimistotyöntekijät treenaa. En tiedä onko asiaa tutkittu.
Mutu-pohjalta ja osin lehdissä raportoidun tutkimustenkin: tässä on voimakas jako kahtia. Osa treenaa kovaa, osa ei lainkaan. Ja kuten toteat, se treenaava porukka on todennäköisesti innostuneempaa myös opiskelusta ja päätyy näppistöihin.
Sinänsä kuntohan kyllä kohenee aika nopeasti kun sitä kohentaa, jos rakennustöiden tasosta puhutaan eikä huippu-urheilusta. Toisin sanoen suomalaisista sohvaperunoista iso osa olisi varmaan kehityskelpoisia. Eri asia sitten, miten käytännösssä mitään tapahtuisi.
Perhettä on jonkin verran rakennusalalla ja seuraavanlaiselta toiminta näyttää sivusta seuraten.
— palkkataso on ihan riittävä. Ammattimies pääsee suunnilleen keskiansioille, vaikka koulutusta ei kovastikaan tarvita.
— Ihmisjohtamista ei käytännössä ole. Pomona työntekijällä on yleensä entinen työntekijä joka on kyllästynyt ruumiilliseen työhön ja joka on perustanut yrityksen. Työntekijät saavat motivoitua hommiinsa ihan itse. Johtamiskulttuurin puute periytyy tällä tavalla, kun ihmisjohtajia ei tule ulkopuolelta, eikä näitä todennäköisesti otettaisi edes vakavasti.
— Edelliseen liittyen, motivaatio on heikko ja työpaikkaa vaihdetaan usein. Tekijäporras on todennäköisesti jo töissä muualla kun rakennusvirheet paljastuvat. Miksi tehdä hyvää jälkeä kun seuraava työpaikka siintää jo silmissä?
— Raksamiehet ovat usein tee-se-itse ‑puuhastelijoita, jotka kaipaavat omat verstaansa ym. Näitä on yleensä vaikea saada muuttamaan kerrostaloihin, joissa ei ole tilaa työkaluille ynna muulle.
Rakennusteollisuuden tuottavuus ja laatu nousisi tosiaan valtavasti, jos suuret firmat ottaisivat vastuun työntekijöistään, panostaisivat johtamiseen ja työhyvinvointiin ja lopettaisivat alihankintaketjuttamisen. Alalle voisi löytyä tällöin myös sellaista porukkaa, jolle asuminen pk-seudulla ei ole täysin mahdoton ajatus, ts. ihmisiä, joille raksahommat ovat vain työtä eikä elämäntapa, joka vaatiin ison pihan, pakettiauton ja omakotitalon.
Helsinki oelaa pienet rakennusliikkeet ja vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja rakentavat toimijat ulos tonttimyynneistä. Nytkin kaupungilla kilpailussa tontteja joissa vuokra-asuntoja saa olla 50 % / tontti. Pienen rakennusliikkeen rahoitusasema ei mahdollista isoa hanketta, joten yhteistyö sijoittajan kanssa olisi ratkaisu. Kaupunki ei kuitenkaan hyväksy mallia, isoille tämä ei ole ongelma käynnistävät omalla rahalla ja myyvät nipun osakkeita sijoittajalle. Pelkkä tontti maksaa miljoonia johon kaikkien vakuudet ei riitä.
Rakennustekniikan tutkimusta on jo useissa julkisrahoitteisissa yliopistoissa ja korkeakouluissa. Esimerkiksi Aaltoyliopistolla on rakennustekniikan laitos. Menestystekijä alalla ei ole markkinaehtoinen tehokkuus ja kustannustensäästö, vaan päänvastoin hintojen maksimointi, ylituottojen kerääminen julkisrahoitteisista projekteista sekä ansiottoman arvonnousun maksimointi. Ehkä aluksi kannattaisi panostaa toimiviin markkinoihin rakennusalalla, eikä kaavoittaa ja jakaa parhaita tontteja vain muutamalle isolle yritykselle. Toiseksi voisi helpottaa erilaisia hintoja nostavia ja rakentamista rajoittavia säädöksiä.
Tässä kommentissa osutaan mielestäni ihan ytimeen. Tutkimusta meillä tehdään jo ja ainakin itse tuntemani raksalta valmistuneet DI:t ovat päätyneet töihin rakennusfirmoihin, joten sitä kautta akateemisesti käydyt hyvät toimintatavat pitäisi kyllä olla jo yritysten sisällä. Ennemmin pitää kysyä, että miten on mahdollista, että näin houkuttelevalle markkinalle ei ole uusia tulijoita? Rakennusfirman pystyttäminen on paperilla aika paljon helpompaa kuin monen muun: tarvitset tekijämiehiä ja asiakkaan, joka maksaa sinulle rakennuksen pystyttämisestä ja jolta saat kaikki materiaalit ja ison osan koneistakin laskutettua. Jostain syystä pääkaupunkiseudulla näitä firmoja ei kuitenkaan juurikaan synny tai, jos syntyy, ne on epämääräisten konkursseja sarjassa tekevien yrittäjien pystyttämiä.
Asumisen hinta kaupunkiseuduilla ei saa laskea! Tulijoita on jo nyt riittävästi liikaa.
Rakentaminen on luultavasti eniten säädelty teollisuuden ala. Lupaprosessi on monivaiheinen. Kaikki materiaaleista työskentelytapoihin on sertifioitu. Viranomainen valvoo vielä tuotantoakin. Säätelyn tarkoitus on taata laadun vähimmäistaso. Kuinka hyvin säätely siinä onnistuu, sitä sopii siellä norsunluutornissa pohtia.
Jos jotain, säätely tappaa tehokkasti innovointia. Kaikki “eri tavalla” tekeminen vaatii raskaan suunnittelu- ja lupaprosessin. “Eri tavalla” tekemiseksi lasketaan rakennusalalla myös sellainen, joka on ollut aiemmin käytössä ehkä jopa vuosisatoja, muttei 60-luvusta eteenpäin.
Kyllähän alalle säännöllisesti kirkasotsaisia pellepelottomia eksyy, mutta aika nopeasti ala kyynistää ja opettaa pelaamaan samoin kuin muutkin. Eli kasaamaan samaa sertifioitua paskaa eri väreissä.
Jos olis lupa haistattaa niin viranomaiselle kuin alaa panttivankina pitävälle tarviketeollisuudelle, niin kyllä sinä syntyis edellytykset tehdä nopeammin ja halvemmalla laadukkaampaa. Pystyis myöntämään vuosikymmenten mittaisia takuitakin. Nykyisin ei pysty.
Ei tämä innovoinin puute selitä yhtään mitään laatuongelmista. Rakentamisen ongelmana on, että edes niitä rakenteita, joita ollaan tehty samanlaisina jo 50v, ei saada tehtyä kunnolla. Jos tuotannon laatu on niin pahasti pielessä kuin rakennusalalla, niin uudet innovaatiot vain pahentavat sitä.
Ja mitä tulee esimerkiksi yritysten sisäisiin organisatorisiin innovaatioihin taikka laadunvarmistukseen, niin ei niitä mitkään lupaprosessi estä. Ainoa mikä vaatii kunnolla luvitusta ovat uudet tekniset ratkaisut ja alalla, jossa nimenomaisesti työn laatu on surkeaa, tekniikasta ei ole apua, pikemminkin päinvastoin.
Noniin. Ei sulle nyt kuitenkaan tullut mieleen, että jos 50 vuotta on taottu päätä seinään ja vieläkin sattuu päähän, niin syytä voisi alkaa hakea työmaiden sijaan siitä 50 vuotta sitten valitusta suunnasta?
Sanoisin, että innovointi on pikemminkin pääsyy rakentamisen laatuongelmiin. Rakennustarviketeollisuuden innovointi. Paskaratkaisuja pukkaa, niille lobataan luvat ja työmailla kärvistellään, kun tehdasolosuhteissa askartellut ratkaisut ovat työmaaolosuhteissa haastavia.
Joskus onnistuu paremmin, joskus huonommin ja jälkimmäisissä tapauksissa jälki on rumaa. Paradoksi on siinä, että jälki voi olla rumaa, vaikka työmaalla olisi onnistunut hyvin. Ihme homma.
Jostain syistä, en kyllä keksi mistä, mutta kun täällä on paljon fiksuja lukijoita, niin ehkä osaatte auttaa, työmailla pärjättiin ihan hyvin silloin kun rakennettiin pitkästä tavarasta. Helsingin kantakaupunki on edelleen täynnä ennen 50-luvun puoliväliä rakennettuja kerrostaloja, eikä niiden käyttöikä ole välttämättä edes puolivälissä.
Kyllä mä oon samaa mieltä siitä, että rakentamisen laatu on nykyisin paskaa. Ja aika perustellusti voisi väittää, että oli ennenkin sanomista. Ei jostain 20-luvun saneerauskohteesta kovin montaa 90 asteen nurkkaa löydä ja muutenkin on sitä ja tätä. Hyviä taloja eniveis. Nykyään sitten taas ei, eikä sillä ole kovin paljon tekemistä sen kanssa, mitä työmailla tehdään ja osataan.
Olisiko syy jossain niin poliittisesti epäkorrektissa tekijässä, että raksalle päätyy ne koulupudokkaat ja muut mätämunat, jotka eivät mistään muualta löydä töitä, ja jälki on sitten sen mukaista? Esimerkiksi laivanrakentamiseen ja tehdasteollisuuteen sentään liittyy monimutkaisten koneiden integroimista, mikä vetää puoleensa kirkassilmäisiä ja uudistusmielisiä insinöörejä, mutta talot nähdään jonkinlaisina monoliitteinä. Tämä luo sellaisen yrityskulttuurin, jossa ei ole edes potentiaalia uudistua, vaikka halua olisi.
Kiinteistö- ja rakennusala tosiaan vetävät puoleensa tietynlaisia bisnesmiehiä. Innovaatioista ei ole niin suurta hyötyä kuin ns. vaikuttajaviestinnästä. On asumistukea, kaavoitusta, lisäväestöä ym., joita voi poliitikoilta kauniisti pyytää.
Sellainen pieni kommentti, jonka laitoin toisaallekin, että ongelma ei ole vain Suomessa/Helsingissä, vaan sama rakennusalan heikko tuottavuuskehitys vaivaa kaikkia länsimaita.
Linkki:
https://www.economist.com/news/business/21726714-american-builders-productivity-has-plunged-half-late-1960s-efficiency-eludes
Esimerkiksi meriteollisuudessa liikevaihto työntekijää kohti on kaksinkertainen rakennusalaan verrattuna. Pääasiallinen syy on, että talonrakentamisessa tarvitaan paljon ihmistyötä, joka tuottaa vähän lisäarvoa. Elementtirakentamista on harjoiteltu pitkään, mutta siinäkään ei oikein ole onnistuttu, koska perinteinen paikallarakentaminen on käytännössä saman hintaista.
The Economistin jutusta: “First, the industry has become less capital-intensive, with workers replacing machinery. This shift is more understandable in countries with access to inexpensive labour.”
Miksi juuri 1960-luvulta lähtien? Kyse on niistä ahkerista ja meitä paremmista ihmisistä, jotka kantavat raksoilla kipsilevyjä kahdeksasta kuuteen:
https://en.wikipedia.org/wiki/Immigration_and_Nationality_Act_of_1965
Lisää Economistin jutusta: “The fastest gains are in China. Labour productivity is racing ahead at 7% a year, albeit from a low base. Tightening labour supply has prompted firms to test automation—WinSun, a construction company, has built flats using 3D printing. Modular building is also on the rise, with one company erecting a 57-storey tower in 19 days.”
Liberaalin demokratian tunnusmerkki on ollut valtava lisäväestön tuonti kantaväestön vastustuksesta huolimatta. Olisiko tässä nyt harkinnan paikka? Vai onko seuraava vaihe maan myyminen kiinalaisille?
The Economist: “In Britain, past attempts at mass-produced housing are a sour memory: poorly built modular social housing from the 1960s has been demolished. British mortgage lenders shun homes built with “non-traditional construction methods”. ”
Yksi syy matalalle tuottavuudelle näyttää olevan myös asumiseen liittyvä signalointi. Kukaan ei halua halpoja ja tehokkaita materiaaleja ja ratkaisuja, jos ne vain näkyvät päälle päin.
Maahanmuutto on vähän heikko selitys rakennusalan huonolle tuottavuuskasvulle, kun sitä on ensinnäkin ollut USA:ssa ”aina” ja lisäksi herää kysymys, miksei se vaikuta muihin aloihin? Samat meksikaanit siellä walmartissakin pakkaavat kassiin toisen meksikaanon poimimat avocadot. Kuitenkin kaupan ja maatalouden tuottavuus on kasvanut jatkuvasti, rakentamisen ei.
Sanoisin, että tuossa on syyt ja seuraukset takaperin. Kun ala ei ole kehittynyt, niin ns. tehotuotantotalot näyttävät rumilta. Väitän, että ala ei ole jäänyt kehittymättä siksi, että jossain Englannissa on tehty ruma lähiö joskus. Toki niitä on tehty joka paikassa muuallakin.
Asiassa on sitten myös kaupunkisuunnittelun muutokset, jotka eivät liity rakennusalan toimintaan kuin välillisesti. Siis se, että kaupunkisuunnittelu alistettiin autoliikenteen suunnittelulle kun autot yleistyivät ja tuloksena oli paljon rumia paikkoja. Tästä krapulasta ollaan Suomessa vähitellen selviämässä vasta nyt.
1922–1965 kontrolli maahanmuuton suhteen oli hyvin tiukka. 1920-luvulla teräs oli rakentamisessa uusinta high-techiä.
Toki nämä alat ovat hyötyneet rakennusalaa paremmin ATK:sta, uusista lajikkeista, konsolidaatiosta (mainitsemasi Walmart). Niidenkin tuottavuus olisi silti paljon suurempi ilman halpaa tuontityövoimaa.
” Toki nämä alat ovat hyötyneet rakennusalaa paremmin ATK:sta, uusista lajikkeista, konsolidaatiosta (mainitsemasi Walmart).”
Herääkin kysymys, että miksi rakennusalalla ei olla moista tehty. Economist veikkasi syyksi sääntelyä (tai sen moninaisuutta), mutta varmasti muitakin syitä on löydettävissä.
”Niidenkin tuottavuus olisi silti paljon suurempi ilman halpaa tuontityövoimaa.”
Onko tälle väitteelle jotain lähdettä?
Pidän selviönä, että meksikaanojen työn tuottavuus on paljon korkeampi USA:ssa kuin Meksikossa. Yhtä selvää on, että yhdysvaltalaisten työn tuottavuus on kasvanut, koska meksikaanit tekevät rutiinihommat. Eli molemmat voittavat.
Korruption ja em. halpatyövoiman lisääntyminen ovat sääntelyn ja rakentamisen rajoitusten lisäksi ilmeisimmät syyt tuottavuuden laskemiseen puoleen.
IMF:llä tai Maailmanpankilla oli vuoden 2014 paikkeilla tutkimus/raportti maatalouden automaation ja tuottavuuden kasvun kärsimisestä maahanmuuton seurauksena. Nyt sitä ei löydy vaikka kuinka haen.
Miten itse luulisit sen vaikuttavan automaation ja tuottavuuden lisääntymiseen, jos tarjolla on halpaa työvoimaa, jonka ylläpidon valtio hyvin pitkälti kustantaa?
Jotakuinkin uskottavaa. USA:ssa on tosin ilmaisia palveluja, jotka vetävät huonomminkin tuottavan työn ääreen.
Ns. komplementaarisuusteoria. Kompementaarisuus toimii sitä paremmin, mitä homogeenisempaa kantaväestö on työkyvyiltään. USA:ssa tämä ei oikein päde, ja miesten työllisyys on laskenut etenkin vähäosaisempien kansanryhmien parissa. Tällä on ollut erittäin suuria negatiivisia kerrannaisvaikutuksia.
Komplementaarisuuden hyödyntäminen tarkoittaa tasa-arvon “rahastamista”: per-capita ‑tarkastelussa komplementaarinen maahanmuutto on matemaattisesti yhtenevää sen kanssa, mitä toisessa yhteydessä kutsuttaisiin eriarvoistumiseksi. Eli että joissakin töissä olevat saavat pienempää palkkaa, koska he eivät kykene paremmin palkattuihin töihin (komplementaarisuuden tapauksessa mm. huonon kielitaidon takia).
Mikään maa ei voi rikastua tuomalla vähän ansaitsevia työntekijöitä. Paljon työmarkkinavaikutuksia (miinuspuolella palkkojen laskeminen, pluspuolella mm. komplementaarisuus) suurempi on matalasti tuottavan maahanmuuton negatiivinen vaikutus keskimääräiseen hyvinvointiin. Vaikka USA ei ole hyvinvointivaltio, kantaväestö menettää kaikki halpojen tomaattien ym. edut maksaessaan maahanmuuttajien terveydenhoidon, lasten koulutuksen jne., ja vielä paljon lisäksi.
”Miten itse luulisit sen vaikuttavan automaation ja tuottavuuden lisääntymiseen, jos tarjolla on halpaa työvoimaa, jonka ylläpidon valtio hyvin pitkälti kustantaa?”
Lisäävän sitä, koska talous tuottaa enemmän kaikkea, jolloin jää enemmän käytettäväksi esimerkiksi automaation kehittämiseen.
”Kompementaarisuus toimii sitä paremmin, mitä homogeenisempaa kantaväestö on työkyvyiltään. USA:ssa tämä ei oikein päde, ja miesten työllisyys on laskenut etenkin vähäosaisempien kansanryhmien parissa. ”
Kyllä, maahanmuutto, kuten ylipäätään kaikki kauppa ja muutokset taloudessa osuvat ikävästi toisiin. Emme me kuitenkaan jätä esimerkiksi automaatiota tekemättä siksi, että jonkun asema (hommistaan potkut saanut) häviää. Sitä voi tietty pohtia, että voisiko muutosta helpottaa ja pitäisikö.
”Mikään maa ei voi rikastua tuomalla vähän ansaitsevia työntekijöitä”
Esimerkiksi USA on rikastunut juurikin tuolla reseptillä.
Mutta tämä alkaa mennä sen verran kauas rakentamisesta, että ehkäpä lopetan tähän, pian täällä on taas ”maahamuuttokriitikoita” paikat puolillaan, ja sitä ei kukaan jaksa 🙂
Väärin. Matalasti tuottavat maahanmuuttajat kuluttavat enemmän kuin tuottavat, kun mukaan lasketaan julkiset palvelut. Maalla on tällöin vähemmän tuotantoa käytettävissä investointeihin. Meksikolaiset eivät tuo mukanaan pääomaa.
Yleisestikin uusklassisissa kasvumalleissa väestönkasvu vastaa per-capita ‑tasolla samansuuruista inflaatiota, jolloin säästämisaste välttämättä kärsii. Länsimaissa on vain viime aikoina jyllännyt tarjontapuolen positiivisten vaikutusten paisuttelu, juurikin koska väestönkasvusta hyötyvät tahot haluavat maahanmuuttopolitiikalle jonkinlaista tieteellistä toppausta. Tämä on tehnyt meidät sokeiksi kehitysmaiden väestönkasvun ongelmille: vielä ennen vuotta 2011 puhuttiin pähkähulluista “demografisista osingoista”, joita Lähi-idällä ja Afrikalla olisi odotettavissa. Näiden alueiden tulevaisuus näyttää nyt erittäin synkältä.
Ne kuuluisat kannusteet eivät muuten koske vain työntekijöitä. Jos työnantaja voi hoitaa esim. tiskaamisen kourallisella pähkinöitä päivässä, ei tiskikonetta hankita.
Ihmiset eivät ole kauppatavaroita eivätkä työtä säästäviä koneita.
Kansainvälinen kauppa ja siitä saatavat hyödyt ovat yksi analogia, josta lähteä tarkastelemaan maahanmuuttoa, mutta se on erittäin huono analogia, koska se sivuuttaa
1. kansalaisten omistusoikeuden valtioon ja valtioon liittyvän pääoman, ja
2. maahanmuuttajiin liittyvät kustannukset, jotka ovat ulkoisia työsuhteelle. Nämä eivät rajoitu vain sosiaaliturvaan ja julkisiin palveluihin. Esim. asuinalueiden eriytyminen paljastaa tiettyjä mieltymyksiä.
Sama pätee analogiaan maahanmuuttaja=~automaatio.
Muutosta on hyvin vaikea helpottaa “jakamalla maahanmuuton hedelmiä”, koska nämä hedelmät on jo aikoja sitten syöty johtuen maahanmuuttajien huonommasta työllisyydestä ja ansiotasosta. (Suomessa työssäkäyvien mm:jien tulotaso noin neljänneksen pienempi, mikäli oikein muistan.)
Meillä ei ole mitään pulaa helpon suorittavan työn tekijöistä, meillä on vain huonot kannusteet. Näiden kannustimien korjaaminen täyttämällä ansioloukkuja käy sitä kalliimmaksi, mitä enemmän matalasti tuottavaa väestöä otamme maahan.
Ja meidän ei ole mitään järkeä lisätä matalan tuottavuuden työsuhteita maahanmuutolla, koska nämä tuottavat julkisyhteisölle tappiota. Jos jokin projekti ei halpatyövoiman puutteen vuoksi toteudu, kyse on tällöin kannattamattomasta projektista, näillä reunaehdoilla. (Yhtä sun toista saadaan kannattavaksi esim. sallimalla orjuus.) Kaalinpäillä ei ole mitään subjektiivista oikeutta tulla poimituksi.
Toki, tietyt ryhmät ovat kasvattaneet tulotasoaan valtavasti. Toiset eivät. Lisäisin tähän saman huomautuksen kuin Singaporen hyväntahtoinen diktaattori Lee Kuan Yew: https://www.youtube.com/watch?v=TXHPmIcy-kI&feature=youtu.be&t=3m14s
Ok, pidä huolta itsestäsi. Eivät taloudelliset argumentit minunkaan mieltäni tässä asiassa muuttaisi 🙂.
asumisenhintaa ei voi kovin paljon raksafirman toimesta laskea. Verot ja rakennusoikeudenhinta riittävät yksistään asettamaan pohjatason. Aliurakointikin on vähän pakon sanelemajuttu. Ei tartte koko ajan olla rekryämässä ja irtisanomassa
Asumisen hinta ei määräydy kustannusten, vaan kysynnän ja tarjonnan mukana. Monissa maakunnissa asuminen maksaa paljon vähemmän kuin talojen rakennuskustannuksista voisi päätellä, muuttotappioalueilla kun taloja ja tontteja on myynnissä reilusti alle “omakustannehinnan”.
Asumisen hinnat vaihtelevat aika paljon vähemmän asuinpaikan mukaan kuin asuntojen hinnat. Jos puhutaan asumisen hinnasta, ei riitä, että vertaa talojen ja tonttien hintoja, vaan pitäisi katsoa myös hintaeroja vuokrissa, omistusasuntojen lainojen koroissa, sähkön hinnassa, veden hinnassa, jätemaksuissa ja muissa asumisen menoissa. Lisäksi asumismenojen kannalta ilmastollakin on vaikutusta. Lapissa on pitkä ja kylmä talvi, joka aiheuttaa omat veronsa asumismenoihin, ja sitä myötä isot vuosittaiset asumismenot, vaikka asuntojen myyntihinnat etelä-Suomen hintatasoon nähden edullisempia ovatkin.
PK seudulla kustannukset valuvat asumisen hintaan varmasti. Jos rakentaminen olisi halvempaa niin kilpailu laskisi hintoja. Niukkuus täällä ei ole taivaasta annettu vaan ihan kaavoitus päätöksin luoto. Pois lukien kantakaupunki
Asumisen hinta on noussut lähinnä vain kantakaupungissa. Kehyskunnissa se on jopa laskenut.
En ole Espoossa huomannut asuntojen halventumista tai vuokrien laskua. Ja Espooseen+Vantaalle mahtuisi useampi satatuhatta asuntoa kunhan niitä vaan voisi rakentaa. Radan varrestakin löytyy rakentamataonta tilaa. Toki huomattavasti vähemmän
Ei jotain prosentin kymmenyksen muutoksia pysty huomaanaan, mutta tilastokeskuksen mukaan koko Espoossa ja kehyskunnissa asuntojen hinnat laskivat Q3 → Q4 2017, kun Helsingissä (ja Vantaalla) ne vielä nousivat.
Kts. tarkemmin
https://www.stat.fi/til/asu.html
Soininvaara kirjoitti:
“Tuottavuus ei ole rakennusalalla noussut 40 vuodessa lainkaan samalla kun se on tehdasteollisuudessa viisinkertaistunut. Kun telakalla rakennetaan uiva hotelli, on meininki aivan erilaista.”
Tuottavuus on noussut rakennusalalla 40 vuodessa monella mittarilla, mutta ei taloudellisena jälleenmyyntiarvoa käsittelevissä tilastoissa, jollainen Soininvaaran viittama tilasto on. Jotta tuottavuus olisi sillä mittarilla viisinkertaistunut, uudisrakennusten pitäisi maksaa nyt 20–25 000 euroa neliöltä. Niillä hintatasoilla rakennusalan tuottavuus vastaisi tehdasteollisuuden tuotannon taloudellisen arvon kehitystä, ja joku voisi kehua tuottavuuden nousseen yhtä paljon. Kilpailu on rakennusalalla pitänyt huolen siitä, että tapahtunut tuottavuuskehitys ei ole päässyt näkymään palkkojen nousua nopeammin nousevina hintoina, vaan tuotannon reaaliarvo on noussut aika samaan tahtiin palkkojen kanssa.
Maanrakennusala on hyvä esimerkki tuottavuuden kehityksestä. Aikoinaan sitä tehtiin lapiomiestyövoimalla. Nykyään valtavilla koneilla voidaan siirrellä työmailla kymmeniä miljoonia kuutioita maata. Se, että maamassojen siirtomäärä per työntekijämäärä voi olla työmailla yli 10-kertainen 40 vuotta sitten vallinneeseen tilanteeseen nähden, on taloudelliseen arvoon pohjaavissa tilastoissa täysin merkityksetön asia. Niissä katsotaan tuotoksen arvon kehitystä, eli hintaa, joka siirroista on maksettu. Arvo ei ole noussut 40 vuodessa, mutta tehtyjen yksiköiden (esimerkiksi siirrettyjen maakuutioiden) määrä on kasvanut huomattavasti.
Rakennusalaa vaivaa konservatiivisuus, lukeneiston viha, armeijakuri, korruptio, monopolit ja halvan työvoiman ammattitaidottomuus. Ratkaisu on olemassa, ja jo tässä ketjussa mainittu; aidot sanktiot joilla ajetaan huijarifirmat (myös suuret) konkurssiin. Muutama tämän hetken suurista isoihin sanktiovelkoihin, ja muut pakottautuvat korjaamaan toimintakulttuuriaan.
Joo kyllä se niin on, että meidän firmassa on vain muutama yli 17€ mies. Palkka on keskimäärin 10–14€, vaikka kyseessä on arvostettu pohjanmaalla toimiva yritys. Aliurakoitsijoiden palkat lähentelee sitten tuota 20€. Rakennusala on nykyään sitä, että tilaajan tarkastajalta yritetään piilottaa mahdollisimman paljon rakennusvirheitä. Laatu on kaukana ja arkkitehdeistä lähtien koko prosessi on persauksista. Suomalaisilta työmiehiltä puuttuu ammattiylpeys ja ulkomaalaisilta taito. Olisko tuo ammattiylpeyskin palkan syytä. Paljon on parannettavaa, jos halutaan laadukasta rakentamista. Aikataulut on luotu todella tiukiksi, jonka vuoksi virheiden määrä on todella huomattava.
Yksi tehostamisen paikka rakennusalalla voisi olla paremman mittatarkkuuden vaatiminen. Tällä hetkellä esimerkiksi ikkunoita tai ovia ei voi tilata suunnitelmien mukaan, vaan jokainen aukko pitää aina mitata seinän tekemisen jälkeen ja tehdä ikkuna mittatilaustyönä aukkoon sopivaksi.
Toki ikkunat ovat usein uniikkeja kappaleita jo suunnittelupöydällä koon, äänieristyksen, lukitustarpeiden, aurinkosuojauksen, aukeamissuunnan, paloturvallisuuden ja muiden muuttujien yhdistelmien vuoksi, mutta kyllähän se rakentamista nopeuttaisi jos mittatarkat osat voisi vain liittää toisiinsa eikä jokaisen työvaiheen jälkeen tarvitsisi erikseen mitata lopputulosta ja muuttaa suunnitelmia vastaamaan muuttunutta tilannetta. Samoin kaikenlainen tiivistäminen ja listoittaminen vähenisi, jos osat osuisivat kohdalleen just eikä melkein.
Teollinen vallankumous perustui komponenttien vaihdettavuuteen: saksassa tehty mutteri sopi englannissa tehtyyn pulttiin. Ehkä teollinen vallankumous saapuu jonakin päivänä rakennusalallekin.
Osmon epäilemän IP-oikeuksien puutteen sijaan [1] epäilisin kyllä että nimenomaan tuo teollinen vallankumous olisi tässä askel eteenpäin. En tiedä miten vaikkapa wikihousea[2] saisi edistettyä niin että sieltä löytyisi valmiit ohjeet talviasuttavaan omakotitaloon tai rivitaloon.
[1] en oikein osaa nähdä miten 90-luvulla patentoitu rakennustyön organsointiin tehty ohjelmisto olisi edistänyt
[2] http://www.wikihouse.cc
Tämä rakennusten uniikkius on osa ongelmaa. Mikäli tekniset ratkaisut pysyisivät muuttumattomina, niitä voi viilailla kohteesta toiseen paremmiksi, mutta jos ne kaikki muuttuvat joka kerta niin ihan samanlaista oppimista ei synny.
Kyllähän tekniset ratkaisut sinänsä pysyvät samanlaisina, rakennusten suunnittelu on aina vain enemmän valmiiden rakennusosakomponenttien yhdistelemistä legopalikoiden tapaan. Eli vaikkapa siinä ikkunassa eristyslasielementit ovat yksi komponentti, karmi- ja puiteprofiilit toinen ja heloitus kolmas. Jokaisessa kategoriassa tapahtuu jatkuvaa tuotekehitystä.
Itseasiassa rakennusalalla on tapahtunut huomattavan paljon tuottavuuden paranemista. Se vain tilastoituu teollisuuden tuottavuudeksi, sillä rakennusosien valmistamista ei ymmärtääkseni lasketa rakennusalaan. Ainoastaan työmaalla tehtävä kokoonpano on tehotonta.
Kyllä niitä vakiokokoisia ikkunoitakin ikkunatehtailta löytyy, jotka on vakioiduilla ominaisuuksilla. Ovet varsinkin tehdään tehtailla jopa pääasiassa vakiomitoilla. Arkkitehdit kyllä aika usein tykkäävät määritellä ominaisuuksia muunlaisiksi kuin mitä vakiomallistossa on — eivätkä muutenkaan aina suostu tekemään taloja valmiilla moduulimitoilla — joilla ikkuna-aukotkin tulisivat suoraan vakiokokoisten ikkunoiden kokoisiksi. Hintaero vakiomallisten ja räätälöityjen ikkunoiden välillä ei ole kauhean iso kohteissa, joissa on paljon ikkunoita. Ovien teettäminen paikan päällä mitattavien mittojen mukaan on aika harvinaista. Kyllä ne yleensä tilataan vakiokokoisina, sen mukaan mitä suunnittelijat ovat oveksi merkanneet.
Onkohan ongelma työntekijöiden lisäksi työnjohdossa?
Toinenkin hyvä artikkeli aiheesta viime aikoina:
Asiakas voi esittää toimittajalle vaatimuksia. Yksityisellä sektorilla ei ole muita kuin taloudellisia intressejä, mutta kunnilla ja valtiolla on myös kansantaloudellisia intressejä. Jos aliurakointikejtut epäilyttävät, voi vaatia pääurakoitsijalta suurempaa osuutta oman henkilöstön voimin, tai miten parhaiten taitaakin sen ehdoiksi tarjouspyynnössä muotoilla. Mutta osaisivatko julkisen sektorin ostajat vaatia asioita jotka olisivat järkeviä alan tehokkuuden ja tervehdyttämisen kannalta? Vaatisi osaamista paitsi rakentamisesta myös rakentamismentelmistä joita on olemassa mutta ei käytössä.
Miten laatua voisi mitata kestävällä tavalla jossa pääurakoitsija on vastuussa laadusta riittävän pitkään rakennuksen elinkaari huomioiden (esim. 50 vuotta)? Elinkaarimallilla ostaen? Silloinkin pitää osata määrittää laatu mitä vaaditaan ja sanktiot puutteista.
1990-luvun lamassa satumaisia voittoja Neuvostoliitossa tehneet rakennusyritrykset kaatuivat ja ala siirtyi pääosin ulkomnaalaiseen omistukseen. Samalla alan imago tuhottiin kattavasti — raksalle millään tasolla ammattikoulustua teknikan yliopistoihin ei saatu pääosin kuin ihan alaa viimeisenä vaihtoehtona harkitsevia.
Lisäksi samalla irtisanottiin eläkeputkeen alan osaamista arkkiethtuurista rakennusstatiikkaan.
25 vuodessa tätä kuoppaa ei ole saatu kurottua. Lisäksi välillä lopetetettiin rakennusmestareiden kouluttaminen ja siirtyminen käytännön linjalla ammttikoulupohjaisesta rakentajasta amk-rakins puolelle on aika haastavaa.
Projektinhallinnan ongelmat lienevätr ratkaistavissa. Hintaongelmaa taas ei markkinatalous ratkaise.
Asunnon hinta on sen minkä kaksi työssäolevaa suihkin pystyy maksamaan 25 vuodessa. Kustannukset taas rakennuttaja pyrkii painamaan mahdollisimman alas. Laadukasta rakentamista ei saa edes halutessaan vaan kaikki on samaa bulkkituotantoa, koska siihen on tapana tyytytä. Tuotanto menee kaupaksi olim laatu mitä vain.
Asukkaalla ei ole välineitä vaikuttaa. Pankkien olisi ryhdistäydytävä ja lainoituksen ehtona olisi laatukriteerien täyttäminen rakentamisessa?
Entä lainsäädäntö? Rakennusliikkeet osaavat lobata päättäjiä tuekeseen, joten toiveet ovat olemattomat.
Käänteinen alv ehkäisee pahimpia verovirityksiä. Luonnollisesti hankkeen epäonnistuessa kannattaa laittaa rakennusyritys konkurssiin ja jättää ongelmat muille. Työvoimapulan aikkana kaikki saavat töitä ja homma jatkuu uudella nimellä. Pitäisikö rikoslaisissa määrätä “rakennushuijausrikoksesta” aina vähintään 2 vuotta vankeutta, ei yhteiskuntapalvelua eikä ehdonlaista, yritysten toimivalle johdolle? Kansainvälisesti USA:n henkilökohtaiset vankeusrangaistukset ovat ainoa toimiva uhka, koska muuten vakuutus korvaa eikä lauilla ole kovinkaan paljoa väliä.
Sääsuojilla sentään hieman torjutaan homeongelmia. Määräyksien löysääminen näyttää’ vain pahentavan aivan kaikkea. Sairas ala.
Oma ensimmäinen ajatukseni kun artikkelin otsikon näin oli, että kysymysmerkin voi poistaa. Perusongelma on se, että rakentaminen on todella kallista, mutta valitettavasti kallis hinta ei takaa laatua. Työvoimakustannukset ovat tosiasiassa jotain aivan muuta kuin työehtosopimusten taulukkopalkat. Ongelmaa voisi lähteä havainnollistamaan laskemalla, montako tuntia keskipalkkainen ihminen joutuu tekemään töitä, jotta saa nettopalkallaan maksettua rakennusalan työtunnin laskutushinnan arvonlisäveroineen. Talon rakentamiseen tarvitaan aikamoinen määrä työtunteja…ja sen lisäksi tulevat materiaalikustannukset. Työtunnin tuottavuuden kehitys on ollut ilmeisen heikkoa ja ymmärtääkseni tätä on lähdetty alalla ratkomaan lähinnä käyttämällä urakkapalkkausta. On kyseenalaista onko tällä saatu nostettua muuta kuin virheiden määrää. Ongelman mittakaava on karmaiseva, valtaosa koko kansakunnan varallisuudesta on kiinni asunnoissa, ne ovat pääosa luottolaitosten vakuuskannasta ja pohjimmiltaan kyse on perustarpeesta, jossain on asuttava: taivasalla eläminen on Suomessa hengenvaarallista puuhaa.
Osmo, nyt on pakko kysyä, mihin perustat väittämäsi, että kaavoitu olisi kunnossa? Minusta se on kaikkea muuta. Helsinki ei keskity kaupunkimaisen ympäristön kehittämiseen, vaan roiskii paikkoja sinne tänne ja tekee uusista alueista kaikkea muuta kuin kaupunkimaisia ympäristöjä. Ympäristökunnat eivät kaavoita raskaan ratainfran viereen uusia pikkukaupunkeja, vaan katsotaan, mistä kunta saa parhaat voitot.
Tässä ketjussa on yleinen ajatus, että ongelmat korjaantuvat lisäämällä rakentajien vastuita ja rangaistuksia virheistä. Itse en usko että tästä ajattelusta löytyy ratkaisu. Syystä että kukaan järkevä yrittäjä tai firma ei halua ottaa vastatakseen kovempia vastuita/sanktioita ilmaiseksi. Sopimussakot siis hinnoitellaan hintaan (hinnat nousevatI tai sitten jätetään tarjous lähettämättä.
Ratkaisun pitäisi siis löytyä porkkanasta eikä kepistä.
Itse väitän, että sopimussakkoja ei voi hinnoitella hintoihin, koska rakennusalalla markkinat eivät toimi. Teoriassahan korkeamman laadun pitäisi näkyä korkeampana hintana jo nyt, mutta käytännössä näin ei ole, vaikka aivan kaikki valittavat laadun olevan heikko.
Ongelma on epäsymmetrinen markkina-asetelma: valmiin tuotteen laadun arvioiminen on vaikeaa ammattilaisellekin kun rakennusvirheet ja laaduttomat materiaalivalinnat on piilotettu rakenteiden sisään, eikä tavan kuluttajalta voi mitenkään odottaa kykyä tai aikaa käydä läpi suunnitelmia tai työmaan muistioita, sikäli kun ne edes ovat kuluttajan saatavilla. Eli kun paskaa on mahdotonta erottaa kullasta, voidaan paska myydä kullan hinnalla (tai sekä paska että kulta keskinkertaisen tuotteen hinnalla).
Sinänsä paskan rakentaminen voi olla ihan markkinoiden tahdon mukaista, mutta ongelma on siinä, että paskaa on liian helppo myydä priimana. Vaikkapa automarkkinoilla paska paljastuu paskaksi heti autolehtien ensimmäisissä koeajoissa ja asiakkaat ottavat arviot huomioon, mutta asuntorakentamisen puolella viat ilmenevät tyypillisesti vasta kun rakennusliikkeen vastuu on lakannut.
Rakennusalle tarvittaisiinkin jonkinlainen puolueeton laadunvalvonta‑, ja ‑sertifiointijärjestelmä vähän energiatodistusten tapaan. Eli jokin puolueeton taho kävisi läpi suunnitelmat, käytetyt rakennustuotteet ja ‑tavat, ja antaisi rakennukselle laatuluokan, jota kuluttaja voisi käyttää ostopäätöksen tukena. Tällöin markkina-asetelma olisi symmetrisempi, ja hinta voisi määräytyä markkinoilla paremmin todelliseen informaatioon perustuen, ei pelkkien stailattujen myyntikuvien ja markkinapuheen perusteella.
Tällainen laatusertifikaatti voisi hyvin olla vapaaehtoinen, mutta esimerkiksi pankkeja luulisi hyvinkin kiinnostavan onko usean vuosikymmenen mittaisen lainan vakuutena oleva asunto tulevaisuudessa edelleen kuranttia tavaraa, vai romahtaako sen arvo ennenaikaisten kalliiden remonttien vuoksi.
“Urakoiden ketjuttaminen aliurakoiden aliurakoiksi on heikentänyt laatua. Aliurakoijaa ei saa vastuuseen virheistä. Pitäisikö siis ottaa askel taaksepäin niin, että nykyistä huomattavasti suurempi osa työmaalla olevista olisi pääurakoijan väkeä? Pilkkomista on perusteltu rahan säästämisellä, mutta eihän tuottavuus ole noussut lainkaan.
Tunnelin päässä näkyy ehkä valoa. Esimerkiksi rakennusliike Fira ainakin väittää panostavansa tuotekehitykseen ja töiden modernimpaan järjestämiseen lean-ajattelun hengessä. Toivottavasti se pakottaa muutkin parantamaan tahtia.”
Olen itse toiminut pitkään konepaja-alalla ja lähinnä harrastelijana (taloyhtiöiden osakkaana ja asukkaana) seuraan myös rakennusalaa. Olen ihmetellyt tätä rakennusalan väitettyä (uskon kyllä, en vain ole itse penkonut tilastoja) huonoa tuottavuuskehitystä ja laatua.
Konepajateollisuudessa tuottavuus ja laatu syntyvät pitkälti erikoistumisesta, ja tämä taas on paljolti valmistustekniikan erikoistumista. Näitä hyötyjä tietysti realisoidaan rakennustuoteteollisuudessa täysillä. Talonrakentamisessa tuotevaihtelu on suurta ja tekeminen tuotteesta johtuen pitkälti ihmisten työtä. Näissä olosuhteissa tuottavuuden kehittäminen ei ole helppoa ja se perustuu, tai sen tulisi perustua, ainakin hyvään työn organisointiin. Laatu taas syntyy lähinnä tekemisen laadusta. Varsinaisia laatumokia voi syntyä toki myös huonosta suunnittelusta ja ahneuksissa tehdystä fuskaamisesta materiaalien laadussa.
Uskon, että Osmo on oikeilla jäljillä tuossa kommentin alkuun lainaamassani pohdinnassa. Hyvää laatua ei synny, jos tekijäporukka vaihtuu koko ajan. He eivät hitsaudu tuottavaksi tiimiksi, eivät opi jonkun suunnittelemaa vakiotoimintatapaa, työnsuunnittelua ei noudateta, ja vastuuta ei oteta. Se että tekijät tulevat jostain Virosta Suomeen vain keikalle ja voivat milloin vain “paeta” kotimaahansa, on vastuun ottamisen kannalta tuhoisaa.
Pari hyvää esimerkkiä:
Fira muistaakseni raportoi, että Saksassa putkiremontteja tekee aina sama työporukka. Työtä tehdään aina samassa järjestyksessä, joka on hiottu niin, että turhaa (lean-mielessä) tekemistä on mahdollisimman vähän.
Rakennusyhtiö Lehto lukemani mukaan haluaa suunnitella ja toteuttaa kohteensa itse. Tämä mahdollistaa valmistusystävällisen tuotesuunnittelun, mikä on aivan olennaista tuottavuuden kannalta.
Rakennuttajalähtöinen toimintatapa ei välttämättä ole loppukäyttäjän kannalta paras mahdollinen — se voi johtaa yhdestä muotista tehtyihin (luonnollisesti minimimitoitettuihin) bulkkiratkaisuihin, jotka luovat monotonista kaupunkikuvaa. Tarvittaisiin valistuneita rakennuttajia tai vaativia kuluttajia, mutta kummatkin ovat harvassa. Kaavoituksella ja lisäsääntelyllä ongelma ei ratkea.
Ongelman ydin on gryndaus. Rakennusyhtiön lakisääteinen tehtävä on tehdä voittoa, eli minimi panostuksella maksimi voitto. Olen jokseenkin kyyninen, kun joku yritys mainostaa vastuullisuutta tms. puppua. Ennen sotia oli tavallista, että rakennusyhtiö vain rakensi ja rahoittaja oli joku muu, parhaassa tapauksessa osakkaat. Liian tarkka kaavoitus ja sääntely ei ratkaise vaan on osa ongelmaa.
Sitä, että rakennusliike saa tehdä mitä haluaa, on kokemusta 1960-luvulta. Pitäisikö määrätä Kallelle rangaistukseksi velvollisuus asua 1960-luvun betonibrutalismilähiössä vuoden verran, jotta oppisi ymmärtämään kaavoituksen arvoja.
Rakennetun ympäristön esteettisyys ei ole yksin kaavoituksen arvoista kiinni.
1900-luvulla hypättiin yksittäisten talojen rakentamisesta suuren mittakaavan aluerakentamiseen. Rakennusliikkeistä tuli itse rakennuttajia ja rakennusten ulkonäkö ja sijoittelu perustui elementtien valmistus- ja asennustekniikkaan. Rakennusten ulkonäkö ja kaupunkitila jäivät sivurooliin — se ei johtunut siitä, että hyviä tavoitteita ja pyrkimyksiä olisi puuttunut kaavoituksesta ja rakennussuunnittelusta, vaan siitä, että teknis-taloudelliset arvot menivät niiden edelle.
Vai onko kyse siitä, että urakoitsijaa ei saa vastuuseen?
Jos heikko laatu liittyy nimenomaan aliurakointiin, niin systeemissä on valuvika. Aliurakoinnin ei pitäisi olla tekosyy saada tehdä huonoa laatua, sillä se on ainoastaan toteutuksen eräs yksityiskohta.
Urakointsijanhan pitää olla vastuussa myymästään työstä. Urakoitsija voi sitten tehdä työn itse omalla henkilökunnalla tai teettää sen aliurakoitsijalla, riippuen miten syntyy paras hinta-laatu ‑suhde. Mutta jos aliurakoitsija mokaa, viime kädessähän urakoitsijan itsensä tulee kaiken järjen mukaan vastata siitä, ja joko teettää työ uusiksi tai tehdä se itse niin monta kertaa, että se tulee kunnolla tehdyksi.
Tästä seuraa väistämättä se, että urakoitsijalla pitäisi olla valtava intressi valvoa aliurakoitsijan työtä tai jopa tehdä tarvittaessa tärkeimmät hommat itse. Mutta millään ei pitäisi syntyä tilannetta, että urakoitsija voi heilutella käsiään ja todeta, että “aliurakoitsija mokasi, ei me tehdä mitään tälle”. Näinhän ei voi tapahtua, jos tilaaja saa urakoitsijan helposti vastuuseen.
Jos tilaajalla ei ole halua tai keinoja saada urakoitsijaa vastaamaan ostamastaan työstä, ei vastuuta tietenkään tarvitse löytyä myöskään ketjun häntäpäästä.