Alun perin tarkoitukseni oli rajata kirjoitussarja kolmeen suureen puolueeseen, mutta kun niin moni odottaa kieli pitkällä analyysiani vihreistä, kirjoitettakoon vielä tämä neljäskin osuus. En edes yritä katsoa asiaa ulkopuolta, mutta esitän itseni näköisen analyysin sisältä päin.
Kaikki puolueet ovat historiansa vankeja, vihreätkin.
Minulle vihreiden perustaminen ajoittuu vuoteen 1976, kun perustimme Helsingin kuntavaaleja varten Helsinki-liike ry:n. Se oli kaupunkipoliittinen ryhmittymä, joka vastusti auton ylivaltaa liikennesuunnittelussa, rumia betonilaatikoita ja kaupungin liiallista kasvua (sic!). Vaalitoimisto oli Enemmistö ry:n tiloissa.
Koijärvi-liikkeen jälkeen liike sai nykyistä selvemmin luonnonsuojelupainotuksia, mutta Ville Komsin yhden hengen valtuustoryhmän (1981–84) teemat olivat edelleen vahvasti kaupunkipoliittisia. Mukaan tuli erilaisia vaihtoehtoliikkeitä, vaihtoehtolehdistä (Haavisto, Hautala, Sauri, Teppo Turkki), vammaisliikkeestä (Könkkölät), feministeistä ja talonvaltaajista. (Minulla on Koijärvi-liikkeen lisäksi tililläni myös sakkotuomio purkutuomion saaneen Tampereen vanhan virastotalon valtauksesta. Talo on yhä pystyssä.)
1980-luku oli aatteellisen vapautuksen kuohua, kun yliopistot ja nuorisopolitiikka vapautuivat taistolaisten hegemoniasta. Tämä kaikki kanavoitui hyvin kaoottisesti vihreisiin.
Vihreät eivät olleet puhdas luonnonsuojeluliike, vaan mukana oli alun perin erilaisia nykyisin arvoliberalismiin liitettäviä aktiviteetteja.
Iltalehdellä oli missio leimata vihreät taistolaisten salajuoneksi, mutta tilanne oli pikemminkin päinvastoin. Se oli antiteesi taistolaisuudelle. Jos jokin poliittinen leima olisi pitänyt lyödä, olisi se ollut liberaalit, koska harvoista puoluetaustan omaavista liberaaleilla oli suuri yliedustus. Niinpä kun vihreät nousivat eduskuntaan, liberaalit poistuivat sieltä. Jotain symboliikkaa oli siinä, että saimme liberaalien entisen ryhmähuoneen. Jouduin soittamaan liberaalien puoluetoimistoon ja pyytämään heitä hakemaan Ståhlbergin kuvansa pois.
Oli myös niitä, jotka olisivat halunneet vihreistä tiukan syväekologisen puolueen. Tämä ristiriita sävytti vihreän eduskuntaryhmän toimintaa kahdeksan vuotta, 1987 – 95. Näitä syväekologisia puolueita perustettiin ympäri Eurooppaa, mutta en muista yhdenkään niistä päässeen yli prosentin kannatukseen.
Ajattelimme tätä tilapäisenä projektina
Muistan erään neuvonpidon Helsingissä silloin, kun vihreät eivät vielä olleet puolue. Me viitoitimme, että vihreiden tehtävä on toimia väliaikaisena katalyyttina tarkoituksena muuttaa koko puoluelaitosta. Sydäntä sosialidemokratiaan ja järkeä keskustalaisuuteen, oli yksi sloganeista. Emme kuuna päivänä kuvitelleet, että vihreistä kehittyisi keskisuuri puolue, en minä ainakaan.
Meitä oli aluksi todella vähän, eikä meillä ollut mitään kunnollista organisaatiota. Siihen nähden toimintamme oli valtavan tehokasta. Euroa tai henkeä kohden laskettuna näkyvyytemme oli valtava. Nyttemmin olen oppinut, että menestyvien luovan alan yritysten organisaatiot muistuttavat sen aikaista kaaosorganisaatiotamme. Nyt puolueella on puoluetuki ja iso puoluetoimisto. Resurssien valtava kasvu on johtanut tietysti näkyvämpään ja laajempaa toimintaan, mutta suhteessa resurssien kasvuun toiminnan kasvu on vaatimatonta. ”Tuottavuus” on laskenut muiden puolueiden tasolle.
Jos ajattelemme sitä alkuperäistä ajatustamme väliaikaisesta, katalyyttisesta liikkeestä, olisi ollut perusteltua panna pillit pussiin 2000-luvun alussa. Tehtävä suoritettu.
Ekologinen lokero vahingossa
Vihreät olivat kuitenkin vallanneet politiikassa ekologisen lokeron, joka oli aivan erilainen kuin kuvittelimme.
Joku on vähätellyt vihreitä sanomalla, että ettehän te edusta oikeata kansaa, koska olette nuorten koulutettujen kaupunkilaisten puolue. Miten sen nyt ottaa. Tuo joukko on tehnyt kaikki historian vallankumoukset.
Tuo on se lokero, jota kaikki puolueet himoitsevat, mutta jonka vihreät valtasivat vähän erehdyksessä. Olen kirjoittanut tätä tässä.
Tähän liittyy vihreiden tulevaisuuden kannalta useampikin ongelma. Ensimmäinen on, että puolue ei kehtaa olla rehellisesti sitä mitä se on. En tiedä, kuinka monta maaseutupoliittista ohjelmaa vihreät ovat ehtineet jo laatia, mutta kaupunkipoliittisia ei ole laadittu. Hävetään sitä, missä ollaan vahvoja ja kaivataan sitä, missä ollaan heikkoja.
Kaupunkilaispuolueen ei pidä olla maalaisvastainen puolue. Viime aikoina vihreät ovat voimistuneet nimenomaan maakunnissa. Ei pidä olla valtakunnallista puoluetta, joka ei tähtää koko maan menestykseen. Maaseudun uudistamisessa vihreillä on oma tehtävänsä, mutta silti puolueen painotus on vähän erikoinen.
Fundamentalismi on aina pahasta
Aatteellisuus on hyvä, mutta kaikkinainen fundamentalismi on aina pahasta. Kun joka neljäs helsinkiläinen kannattaa vihreitä, he eivät ole kaikki kiiluvasilmäisiä luontofanaatikkoja. Moni vihreä ajattelee – ei enemmistö, mutta liian moni – että meidän on oltava aina luontoarvojen puolella, jos luontoarvot ja muuta arvot joutuvat vastatusten. Ekonomistina ajattelen tavoitteita aina jonkinlaisten vaihtosuhteiden kautta.
Minulle ilmastokysymykset ovat olleet jopa alkuperäisen luonnon suojelua tärkeämpi asia. Kirjoitin siitä joskus jopa kouluaineen. (Tulin ylioppilaaksi vuonna 1970.) Joskus myös ilmastokysymykset ovat vastakkain alkuperäisen luonnonsuojelun kanssa. Kaupunkisuunnittelussa näin käy jopa usein.
Poliitikoissa on paljon niitä, joiden mielestä meidän on oltava sillä tai tällä kannalla, koska kuulumme tähän puolueeseen. Kokoomuslaiset esimerkiksi kannattavat automaattisesti ja demarit vastustavat yhtä automaattisesti jokseenkin kaiken mahdollisen yksityistämistä. Vihreätkään eivät ole suojassa selkärangalla ajattelulta. Kavahdan sitä vihreissä enemmän kuin muissa, koska meidän aatteellisiin periaatteisiimme on ainakin ennen kuulunut toisenlainen argumentointitapa.
Miksi kirjoitan tästä? Koska vihreiden valtaama ekologinen lokero ei ole vihreiden käsissä kovinkaan vahvasti. Voidakseen säilyttää johtavan kaupunkipuolueen asemansa vihreiden pitäisi olla maltillisemmin vihreitä, mutta eihän se taas käy. Siksi tuo ekologinen lokero ei ole mitenkään suojattu kilpailulta. Nyt tuosta lokerosta kilpailevat kokoomus ja vihreät, rajoitetusti vasemmistoliittolaiset, mutta uusia yrittäjiä voi ilmaantua.
Ydinvoima
Vihreiden vahvuus päätöksentekijöinä kunnissa on puolueen nuoruudessa. Ei ole syntynyt sellaisia fakkiutumisia, joista kirjoitin kokoomuksen, keskustan ja erityisesti demarien kohdalla. Jotain on meillekin ehtinyt karttua.
Olin itse hyvin voimakkaasti mukana 1980-luvun ydinvoiman vastaisessa liikkeessä. Me voitimme sen taistelun. Sellaisia rotiskoja, joita silloin suunniteltiin, ei saa rakentaa enää missään.
Vihreille ydinvoimasta muodostui välillä kysymys, josta ei sovi keskustella. Olemme lähteneet kaksi kertaa hallituksesta ydinvoiman takia, vuonna 2002 ja 2014. Vuoden 2002 lähtö risoi minua suuresti, koska työ jäi kesken ja se tuntui rintamakarkuruudelta.
Minun ministeripostini oli silloin jo päättynyt, joten omasta asemasta ei ollut kyse. Vuonna 2014 olin sitä mieltä, että siitä hallituksesta olisi pitänyt lähteä jo aikaisemmin, jotta huonon hallituksen olisi saanut nurin.
Ydinvoimaa voi vastustaa liiallisten riskien takia tai sitä voi kannattaa päästöttömänä energialähteenä, jonka käyttö ei vaadi Suomen metsien alistamista puupelloiksi.
Fundamentalistinen suhtautuminen ydinvoimaan on vihreille taakka. Se myös karkottaa rationaalisesti ajattelevia, ilmastonmuutoksesta huolestuneita. Mutta ennen kaikkea on suhteetonta tehdä siitä kaiken ylittävä asia.
Kysymys ydinvoimasta toivottavasti normalisoituu. Vihreä valtuutettu Atte Harjanne on allekirjoittanut aloitteen Helsingin lämmittämisellä modulaaristen ydinvoimaloiden avulla, eikä häntä ole tämän takia ryhdytty vieroksumaan. Tieteen ja teknologian vihreiden Viitteen keskuudessa suhtautuminen ydinvoimaan on perin salliva. Tämä taitaa olla vähän sukupolvikysymys. Nuorille kysymys ydinvoimasta ei ole samalla tavalla merkityksellinen kuin meille 1980-luvun ydinvoimataistot läpikäyneille.
Kyvyttömyys käyttää jäsenistöä
Eräs kokoomuslainen sanoi minulle viime valtuustokaudella, että on teillä helppoa, kun voitte lähettää ryhmien välisiin neuvotteluihin kenet tahansa, kun taas heillä on vain pari kolme mahdollista.
Politiikka potee kykypulaa, mutta vihreisiin tulee nuorta osaavaa väkeä niin paljon, ettei heitä pystytä käyttämään tehokkaasti. On itse asiassa häpeä, ettei tuosta voimavarasta saada enempää irti.
Jos vihreillä olisi samanlaiset meritokraattiset periaatteen kuin keskustalla, joukkue olisi aivan ylivoimainen.
Jos politiikka olisi kuin NHL, jossa pelaajia voidaan myydä vastustajille, vihreät tekisivät kasvattiseurana kovan tilin samalla, kun eräät toiset puolueet saisivat kipeästi kaipaamaansa täydennystä. J
Ei valmistelukoneistoa
Arvostelin kokoomusta siitä, ettei puolueella ole kunnollista valmistelukoneistoa, mutta ei sitä ole vihreilläkään. Yleensä puolueiden valmistelukoneistot hankkivat osaamisen poliittisesti valituilta virkamiehiltä ja etujärjestöistä. Vihreiden pitäisi verkottua nykyistäkin tehokkaammin tiedemaailman kanssa. Jos aikoo kantaa maan tulevaisuudesta, on parannettava puolueen kannanmuodostuksen tasokkuutta.
Porvarillinen vasemmistopuolue?
Vihreät eivät mielellään asemoi itseään poliittiselle kartalle. Se voi olla viisasta, koska määreet ovat vanhan maailman perua aikana, jolloin eurooppalainen äärioikeisto ja äärivasemmisto ovat löytäneet toisensa.
Minä olen käyttänyt termiä porvarillinen vasemmisto. Vasemmisto, koska vihreät ovat sosiaalisen tasa-arvon puolue ja kannattavat voimakkaasti pohjoismaista hyvinvointivaltiota. Porvarillinen, koska ajattelu ei lähde sen enempää valtiollisesta sosialismista kuin ammattiryhdistysliikkeen vallastakaan. Myönnän, että olen varastanut termin presidentti Ståhlbergilta.
Tarvittaisiin vasemmistolaista markkinaliberalismia. Markkinatalouden ymmärtäjiä vihreissä on todella paljon. Jos demarit eivät kehitä vasemmistolaista strategiaa markkinatalouden oloihin, vihreiden on se tehtävä. Silläkin uhalla, että jokaista markkinatalouden toiminnan ymmärtäjää leimataan oikeistolaiseksi.
Miten saisi ihmiset ymmärtämään, että ei-markkinaehtoisilla ratkaisuilla suojellaan pääsääntöisesti jonkun etuoikeuksia?
Antero Vartia on tunkeutunut ajatuksillaan julkisuuteen. Arvostan häntä joka päivä enemmän. Vähemmän tunnettua lienee, että Liberan toiminnanjohtaja Mikko Kiesiläinen on vihreä varavaltuutettu Helsingissä.
Uusi puheenjohtaja Touko Aalto on poliittiselta linjaltaan erittäin hyvä. Hänellä on vähän ongelmia julkisuuden kanssa, mutta uskon niiden menevän ohi. Julkisuus on tottunut odottamaan vihreiltä räväköitä heittoja ja kun teksti onkin ihan asiallista, sitä ei julkaista.
Vihreä populismi
Yksi niistä syistä, joiden vuoksi en halunnut jatkaa eduskunnassa, oli se, että puolue kesken kauden hallituksesta lähdettyään oli jokseenkin varma oppositiopuolue. Inhoan oppositiokansanedustajien tehtävää. Julkisuus palkitsee helpoista heitoista. Tähän houkutukseen vihreä eduskuntaryhmäkin minusta vähän sortui. Välillä melkein harmitti, että sillä tavalla saa niin paljon kannatusta.
En ollut tämän huoleni kanssa yksin. Jos joku vaivautuisi analysoimaan vihreiden siirtoäänijärjestelmään perustuvan puheenjohtajavaalin vaiheita, huomattaisiin, että moni äänesti populismia vastaan.
Samaan ongelmakenttään liittyy liiallinen sovinnaisuus, siis se, ettei uskalla olla rohkeasti eri mieltä niiden kanssa, joiden kanssa kuuluu olla samaa mieltä. Antero Vartiaa tämä kritiikki ei todellakaan koske.
Loistava tulevaisuus tai sitten ei
Demarien lamaantuminen on jättänyt puoluekentässä paljon tilaa vihreille. Vaikka omalle puolueelleni olisi eduksi, että demarit kaivautuisivat yhä syvemmälle juoksuhautoihinsa ja unohtuisivat sinne, toivoisin kuitenkin ihan isänmaan etua ajatellen, että he joskus tuosta vielä virkoavat.
Kokoomuksen modernisoituminen voisi viedä myös paljon tilaa vihreiltä, niin kuin on tainnut vähän käydäkin Jan Vapaavuoren myötä. (Tästä minulla ei ole mitään mitattua tietoa) Muuten uhkaa kokoomuksen uudistumisesta ei vihreille näytä olevan.
Vihreiden tulevaisuus voi olla todella aurinkoinen, mutta kyllä se voidaan myös tyriä. 2030-luvulla vihreitä kansanedustajia on jotain välillä 0–50.
= = = =
(Sarja päättyy tähän)
Todella mielelläni kyllä lukisin vielä perussuomalaisista ja vasureista analyysit.
Entäs RKP:stä ja Kristillisistä?
Ei niillä ole mitään merkitystä. Yhden asian liikkeitä, joilla on oma, pieni ja vakiintunut kannattajajoukkonsa.
Siniset? Nollan asian liike.
Kysymys Oskulle: Olisiko 90-luvun Nuorsuomalaiset ‑puolueesta ollut mielestäsi aineksia täksi arvoliberaaliksi kaupunkipuolueeksi jonka ekologisen paikan Vihreät on vahingossa napannut?
Sanoisin, että liian akateeminen. Loppupeleissä puolueet ajavat kannattajiensa etua, joten äänestäjien on voitava tuntea, että puolue ajaa sellaisen ryhmän etua, johon he tuntevat kuuluvansa. 1990-luvulla en ollut niin aktiivinen kuin nykyään. (Eli en kommentoinut Osmon blogissa, koska hänellä joko ei ollut sellaista tai en ollut löytänyt sitä. 😉 Niinpä luin Wikipedia-artikkelin Risto E. J. Penttilästä ja se vahvisti käsitystäni norsunluutornissa istuvasta akateemikosta, jolta puuttuu kosketuspinta keskivertoäänestäjän arkitodellisuuteen.
Mainio kirjoitus. Yksi vihreiden ongelma jäi kuitenkin käsittelemättä — maine ylimielisenä porukkana. Ville Niinistön populistiset heitot eivät olisi ärsyttäneet niin paljoa, jos viesti ei olisi ollut niin selkeästi “MINÄ tiedän miten hallituksen olisi pitänyt toimia, kylläpäs hallitus on tyhmä!”. Tai kun hyvin toimeen tulevat vihreät porvarit kertovat työläisille mikä heille olisi parasta. Ehkä Toukon aikana tiedossa on enemmän myös kuuntelemista. Mutta vielä kerran kiitos puolue-sarjan kirjoittamisesta!
Voihan tätä Oden sarjaa jatkaa.
Kas näin:
Suomen Puolueiden tila (5/5): Sininen tulevaisuus.
Sic!
Kiitos! Sarja päättyy tähän.
Vihreissä on tosiaan laadittu useampi maaseutuohjelma (1990, 1997, 2008) ja parhaillaankin on valmistelussa maatalouspoliittinen ohjelmapaperi, joka on tarkoitus hyväksyä syksyllä. Mutta sen Ode muistaa hieman väärin, etteikö olisi lainkaan tehty kaupunkipoliittista ohjelmaa. Sellainen on laadittu 2004 ja lisäksi aihetta vähintäänkin sivuavat “Vihreitä linjauksia kasvukeskusten ja kaupunkien asuntopolitiikkaan” (2008) ja asumispoliittinen ohjelma (2014). t. Risto Kankaanpää, Vihreiden hallintopäällikkö
Ruston mainitsemaan listaan voisi lisätä myös viime vuoden kaupunkiteesit: https://www.talouselama.fi/uutiset/vihreat-julkisti-10-kaupunkiteesia-sipilan-hallitus-ei-ole-lainkaan-tunnistanut-kaupunkien-merkitysta-koko-valtakunnan-elinvoimalle/1ce1b656-55bd-3f2c-aa43-8d11804f1fc5
Vihreillä on ollut hyviä maaseutuohjelmia, mutta ilmeisesti heidän johtavat poliitikot eivät ole edes lukeneet niitä läpi vaan he ovat profiloituneet lähinnä maaseudun syöjinä.
Kaarlo Juho Ståhlbergin patsaan voisitte hakea takaisin. Ensimmäinen tasavallan presidentti ei hakenut toista kautta, koska piti sitä huonona asiana nuorelle demokratialle. Ylipäätään Vihreät ovat Edistyspuolueen henkinen jälkeläinen.
Kaikkien uusien puolueiden ongelma on on, että koska ääniä on saatava jokainen kelpaa aluksi mukaan. Tämä oli Vihreiden vaiva 1980-luvulla — mukana oli aika erikoisia hiippareita, joista onneksi hiljalleen on päästy eroon. Saman on kokenut Timo Soini Persuissa ja Sinisissä ja Paavo Väyrynen Kansalaispuolueessaan.
Pitäisi olla enemmän sosiaalinen, enemmän markkinamyönteinen, enemmän ympäristöhenkinen — en tiedeä mitä vastaavaa halutaan Kokoouskelta, Kepulta tai Demareilta, pitkä perinne tekee puolueen moniäänisemmäksi.
Jos ketkä niin todelliset vasemmistolaiset ovat inhonneet yli kaiken vihreitä ajatuksia. Se kun ei ole sitä tehdasromantiikkaa ja yhteiskunnnan ohausta ennen kaikkea. Alun laken valinnanvapaus ja pien- ja yksinyrittäjyys taisivat olla esillä. Niin ja sen kaupunkisuuniitelun kaavamaisen toiminnan muuttaminen kuten myös metsienkäsitetlyn yksioikoisen linjan monipuolistaminen olivat esillä.
Vaaleissa Vihreät ovat olleet pitkään alisuoriutujia, osin siksi että osaamista kaupanjoinnista ei tunnu kertyvvän millään. Nykyisin on jo hieman leveyttä politiikan osaamisessa — eikä sitä ihan vuodessa kunnanvaltuustossa vielä opi. Hyvä poliitikko saa hiljalleen edistettyä asioitaan, se vaatii kärivällisyyttä ja kykyä yhteistyöhön.
Lähden tangentille tuosta ydinvoimasta. Kun asiakysymyksenä se on vähän epäolennainen, ydinvoimaloiden rakentamisesta on tullut niin absurdin hintaista että on vähän irrelevanttia mitä eduskunnasta on siitä mieltä, tilanne voi toki muuttua jos ydinvoimalatekniikka kehittyy. Mutta olennaisemmin, maailma tuottaa kiihtyvällä tahdilla uusia ydinvoimakysymyksiä. Eli siis niin että teknistieteellinen kehitys, alati kasvava tuotteiden ja ratkaisujen saatavuus ja laskeva hinta tuottaa yhä uusia tuotteita ja kysymyksiä niiden sääntelystä.
Otetaan nyt ei edes ihan hypoteettisina esimerkkinä, että tiedemiehet kehittää sellaisen tuotteen kuin Nolkoholi. Se toimii niin kuin alkoholi päihteenä, mutta vaikutuksen voi nollata yhdellä pillerillä vartissa, se ei aiheuta riippuvuuttta eikä tuhoa maksaa. Toisaalta voidaan sanoa, aina voidaan ja sanotaan, että sillä voi olla piileviä pitkäaikaisvaikutuksia joita emme tunne, ja siitä saattaa seurata että useampi on ihan tillin tallin useammin. Sallitaanko?
Toinen hypoteettinen esimerkki, oletetaan että robottiautot tulevat olemaan luotettavuudeltaan jokseenkin samanlaisia kuin tietojärjestelmät ovat. Eli ne kyllä toimivat yleensä luotettavasti, ja keskimäärin paljon paremmin kuin ihmiset, mutta välistä ne syystä tai toisesta vaan bugaa täysin ja esimerkiksi ajavat ihmisten päälle. Ruumiita tulee kuitenkin paljon vähemmän verratuna ihmiskuljettajiin, todennäköisesti, varmaksi tuota ei voi sanoa. Sallitaanko?
Ymmärtänette mitä tarkoitan. Kun näitä kysymyksiä joissa tulisi jotenkin verrata uutuuksien etuja niiden riskeihin tulee koko ajan lisää, ja jotta asiat olisi mahdollisimman vaikeita niin varsinkin riskit ovat hyvin vaikeita todentaa ja kvantifioida, ne on mallia jotain saattaa sattua tai sitten ei. Poliitinen järjestelmä (Suomessa) jakautuu suurin piirtein vasen-oikea akselilla tässä suhteessa konservatiiveihin, jotka mieluummin kieltävät kuin ottavat riskejä, ja progressiivisiin, jotka kannattaa melkein riskeistä riippumatta. Ja päätökset tehdään käytännössä pitkälti tuolta asennepohjalta, eikä mihinkää analyysiin perustuen, puolin ja toisin. Vihreät on tässäkin suhteessa vähän levällään, mutta kuitenkin enemmän konservatiiveja. Minä väitän että tämä tulee olemaan jatkossa yhä merkittävämpi poliittinen jakolinja.
“(Sarja päättyy tähän)”
RKPsta olisi ollut hauska lukea samanlainen! Vaikkei se kansanedustajien määrällä mitattuna olekaan yksi “suurista”, niin se on ollut halituspuolue suurin piirtein koko sodan jälkeisen ajan.
Hyvää tekstiä, mutta yksi aspekti puuttuu. Demareilta puuttui ikäjakauma, Vihreiden (ja perussuomalaisten) kohdalla ei voi minusta sivuuttaa sukupuolikysymystä. Käsittääkseni erityisesti nuoremmissa ikäluokissa, varsinkin äänestysikään vasta tulevissa, Vihreät on naisten ja tyttöjen keskuudessa jopa suosituin puolue, mutta nuorissa miehissä on selvästi vaikeampaa.
Oma näkemykseni on, että on tunnettua vaan ei tunnustettua eikä ymmärrettyä, että suurimmat tasa-arvon ongelmat eivät liity keskimääräisiin prosenttieroihin eivätkä kokemustrendeihin, vaan erityisesti sosiaalisen huono-osaisuuden kovaan ytimeen. Vähävaraisten, päihteitä liikaa käyttävien, lain kanssa kahnauksissa olevien, asunnonsaantiongelmaisten ja koulupudokkaiden joukkoon, jossa nuoret miehet ovat todella yliedustettuja.
Tälle joukolle löytyy aina kuiskuttelijoita joiden mukaan joko vääränvärinen ulkomaalaistulokas tai sitten ökyrikas porvari ovat syyllisiä ja vievät taskuihinsa rahat. Vihreiden valtavirralle sydäntä lähellä olevat sosiaaliset hankkeet, kuten #MeToo ‑kampanjat ja feminismi ylipäätään näyttäytyy tälle porukalle lähinnä alleviivaamaan sitä, että on olemassa miehiä joilla on rahaa ja valtaa ja ulkonäköä joita käyttää väärin — mutta ne ovat aivan muita miehiä ne.
Kuten edellisessä Demareita käsittelevässä osiossa sanottiin, vasemmiston keinovalikoimalla ei ole heikoimmassa asemassa oleville juurikaan annettavaa vaan joka kerta kun tehdään arvovalinta, vaaka kallistuu eläkeläisten ja vakityössä olevien etujen säilyttämiseen.
On erittäin helppoa ajatella, että Vihreiden selkäytimessä ja keinovalikoimassa nuorten miesten ydinongelmat saatetaan ehkä tunnustaa, mutta tosiasiassa ne halutaan pitää vähän etäällä. Esimerkiksi kirjoittamalla joku “nuorten miesoletettujen sosiaalis-konfliktilliset erityiskysymykset 2018 ‑ohjelma”. Tämä todetaan paremmaksi ja lahjakkaammaksi kuin muiden puolueiden vastaavat paperit (koska niitä ei ole) ja sitten tallennetaan ohjelma pöytälaatikkoon aivan sen erinomaisen maaseutupolitiikkapaperin viereen. Mainittavaksi tarvittaessa jos joku arvostelee. (ks. yllä oleva esimerkkisuoritus)
Ja sitten jatketaan niitä taisteluja jotka aidosti aktiiveja kiinnostavat. Ei näitä ongelmia (eikä ongelmallisia) kaivata häiritsemään kivaa menoa ja pöhinää.
Vihreät on miesvihamielinen puolue. Joten en ihmettele ollenkaan että miehet ei sinne halua.
Ei hyvää päivää. Taidan nyt sortua reagoimaan trollipostiin, mutta täytyy kyllä miettiä että jäivätköhän lääkkeet ottamatta tuossa yllä. Mitähän “miesvihamielistä” Vihreät ovat Timpan mielestä tehneet. Tavallaan kiinnostaisi kuulla.
Samaa mieltä Oden kanssa nykyisestä populismiin erikoistuneista poliitikoista Emma Karista ym.
Haluaisin kuitenkin huomauttaa noista pienistä ydinreaktoreista, että nehän ovat ihan yhtä haihattelua vielä kuin CCS tai kylmäfuusio. Ne ovat lähinnä Fennovoiman strategia nostaa ydinvoimaa taas salonkikelpoisemmaksi, älkää menko tähän lankaan: https://studio.kauppalehti.fi/fennovoima-olemme-osa-ratkaisua/teollisuuden-paastoista-eroon-uusilla-konsteilla-pienet-sarjavalmisteiset-reaktorit-olisivat-nopeita-rakentaa
Ydinvoimaa ei nykyään kannata rakentaa kustannussyistä, uusiutuvat ovat halvempia kun niiden kustannusket ovat laskenee niin paljon.
Ja…? Kannattaa antaa investoinnin maksavien päättää, mihin päästöttömään energiamuotoon ne haluavat investoida. Liian usein kuulee tätä argumenttia, että “uusiutuvat ovat halvempia”. Jos ne oikeasti ovat halvempia, ja vastaavat siihen tarpeeseen, mikä investorilla on, niin varmaankin investori niihin investoi!
Pieniä reaktoreita on osattu tehdä yli puoli vuosisataa, ja tehdään edelleen. Juurikin suurissa reaktoreissa tuntuu olevan tätä kustannusten paisumisilmiötä. Ja no, kyse nyt on enemmän siitä, että halutaanko oikeasti eroon fossiilisista, vai vain jos siihen saa käyttää vain kivoja keinoja. Stokastiset uusiutuvat eivät voi olla kuin osa ratkaisua, jos oikeasti meinataan korvata se 85% maailman primäärienergiantuotannosta, joka nykyään perustuu fossiilisiin. Ei ydinvoimakaan mikään kaikkivoipa ratkaisu ole, mutta skaalautuu kuitenkin paljon mukavammin kuin ei-polttamiseen perustuvat uusiutuvat. Ydinvoimaa voisi kyllä perustella myöskin sillä, että se on per tuotettu MWh turvallisempi energianlähde kuin tuuli- tai aurinkovoima.
(Kustannusten paisumisilmiö ei muuten ole ihan globaali, esim. Etelä-Koreassa ydinreaktorien rakentamisen kustannukset ovat pysyneet aisoissa, ilmeisesti johtuen erilaisesta poliittisesta ilmapiiristä.)
Pieniä reaktoreita on monenlaisia ja uusia parempi on tulossa. Ongelmaksi muodostuu politiikka. Suomessa (ja varmaan muuallakin) ydinvoimalaluvan saaminen on niin tuskaista että sitä ei voi käydä läpi joka pikkureaktorille. PItäisi heti hakea lupa usemmalla. Tai sitten yhdelle isolle.
Ja vihreät haraisivat vastaan kaikkin voimin.
Uusiutuvien tuotantokustannukset ovat tosiaan laskeneet ripeästi, mutta aurinkovoiman ja tuulivoiman osalta hinnasta puuttuvat vielä energian varastoinnin ja siirron kustannukset. Nekin ongelmat saadaan melko varmasti ratkaistua joskus tulevaisuudessa. Jää nähtävästi tapahtuuko se ennen neljännen sukupolven ydinreaktoreiden sarjatuotantokelpoisuutta. On sääli että USA luopui 70-luvulla sulasuolareaktorin kehitystyöstä (Oak Ridgessä testattiin protoa tuhansien tuntien ajan) nestemetallijäähdytteisen hyötöreaktorin päästyä poliittiseen suosioon, niille olisi nyt käyttöä.
Pienreaktorit ovat vähän haastava kommunikoinnin aihe, sillä se on laaja sateenvarjotermi joka kattaa alleen todella suuren määrän konsepteja. Vaikka mikään niistä ei olekaan kylmäfuusion tasolla (kaikki muistaakseni vähintään TRL 1 — fyysisesti mahdollisia), niin niissä on aika varhaisessakin vaiheessa olevia konsepteja jota hypetetään sitäkin enemmän. Vaikka nuo toriumsulasuolareaktorit täydellisellä polttoainekierrolla.
Toisaalta on myös hyvin pitkällä olevia projekteja. NuScale USAssa sai juuri NRC:ltä hyväksynnän sille että laitos kykenee selviämään ilman sähköjä kaikista onnettomuustilanteista. Kiinassa kuulakekoreaktorin pitäisi mennä päälle tänä vuonna. Samaten Kiinassa kaukolämpöydinvoimaloita lähtee nyt liikkeelle kun ovat huomanneet että hiilestä on vaikea pohjoisessa päästä irti.
Hypeä on, sitä on turha kieltää. Jutun juju onkin löytää ne todennäköiset kohteet. Kirjoitin tästä vastikää hieman pidemmin: https://fissioreaktori.wordpress.com/2018/02/12/ydinvoimaviestinnan-vaikeudesta-hype/
Ei tätä Fennovoiman strategian takia tehdä.
Ja lopuksi, ei ole kyse siitä mikä yksittäinen tuotantomuoto on halvin. Vaan miten saadaan rakennettua toimiva järjestelmä ilman että kulut räjähtävät. Ydinvoimalla on paikkansa tässä, nyt ja nähtävissä olevassa tulevaisuudessa.
Höpö höpö. Pieniä ydinreaktoreita on ollut jo vuosikymmeniä, eikä uusissa SMR-meiningeissä ole teknisesti mitään erityisen mullistavaa tai erityisen epävarmaa. CCS:n skaalaukseen liittyy paljon isompia kysymysmerkkejä ja kylmäfuusio onkin sitten jo aika lailla scifiä.
Fennovoimalla ei ole mitään osaa eikä arpaa Helsingissä tekemäämme ydinkaukolämpöaloitteeseen, vaikka se nyt hyödyntääkin aiheesta tarjolla olevaa näkyvyyttä markkinoinnissaan.
Energian hinnoista ei kannata huudella mitään kovin laveita yleistyksiä tarkentamatta mitä laskee niihin hintoihin mukaan. Jos hinnoittelee päästöt, muut ympäristövaikutukset ja järjestelmätason skaalauksen kustannukset mukaan, ydinvoima eri muodoissaan on monessa paikkaa hyvinkin kannattava ja fiksu ratkaisu.
Jostain kuman syystä edelleenkin tähän maahan on hetkellä rakenteilla palttiarallaa 3000 MW ydinvoimaa, jotka on rakennettu omistajien omilla rahoilla. Paljonko on rakenteilla tai rakennettu markkinaehtoisia uusiutuvia? Ei yhtään.
Miksi näin on, jos uusiutuvat ovat kerran niin halpoja?
Yksi syy on uusiutuvien matalat kapasiteettikertoimet. Kun tuulee niin sähkön hinta romahtaa. Yritä siinä nyt sitten maksaa markkinaehtoisia tuulimyllyjä, kun maksimituotannosta saa nauruhinnan. Aurinkovoimalan omistajalla tilanne on vieläkin surkeampi.
Omilla, vai kuntien rahoilla?
Tätä argumenttia en ole koskaan ymmärtänyt poliittisessa keskustelussa. Jos joku on kallista ja joku halpaa, niin ei sitä kallista tarvitse poliittisesti vastustaa, koska kukaan siihen omia rahoja paneva ei sitä rakenna muutenkaan. Sähkönkuluttajana minulle on herttisen yhdentekevää, minkä teknologian takana on hypeä ja minkä ei, kunhan niitä kaikkia kohdellaan markkinoilla samanarvoisesti (=ei anneta subventiota, mutta rangaistaan jos tuottavat saasteita tms.) Jääköön markkinoiden päätettäväksi, tuleeko sähkö sitten modulaariydinreaktoreista vai aurinkopaneeleista ihan niin kuin ne päättävät, puhummeko iPhoneihin vai Androideihin.
Arvostan Osmo ajatteluasi todella korkealle tasolle. Tämä neljän kirjoituksen sarja on todellinen helmi.
Kuitenkin pari kommenttia ydinvoimaan. Ne “rotiskot” joita Suomeen tehtiin 80-luvulla ovat olleet luotettavuudeltaan maailman huippua.
Toinen kommentti ydinvoiman vastustamisen perusteisiin. Riskit eivät ole kovin rationaalinen peruste vastustaa ainakaan nykyään, kun meillä on jo neljän voimalan jätteet. Mitä tulee käytönaikaisiin riskeihin, ydinvoiman ainoa todellinen vaihtoehto hiilivoima (ainakin vielä hetken aikaa) tappaa joka vuosi moninkertaisen määrän ihmisiä (pelkkä louhinta) siihen nähden paljonko ihmisiä on menehtynyt ydinvoimaloiden käytön johdosta kautta historian.
Kaikki isot ydinvomaonnettomuudet liittyvät ennen vuotta 1985 tehtyihin rotiskoihin.
Kaikki isot ydinvoimaonnettomuudet liittyvät 1960-luvun alussa suunniteltuihin reaktori-ja voimalaitostyyppeihin. 80-luvulla nuo olivat jo 20v vanhaa teknologiaa.
No, Suomen ensimmäisen polven Loviisan ja Olkiluodon ydinvoimalat taisivat valmistua 70/80- luvun vaihteeseen mennessä. Eivät ne ole olleet rotiskoja, vaan hyvin luotettavia. Kiitos kuuluu asianosaisten suomalaisten virkamiesten ja insinöörien ammattitaidolle ja eetokselle.
Länsimaiset kaupalliset reaktorit ovat olleet huomattavan luotettavia viimeistään 80-luvulta lähtien. Tsunamista seuranneen Fukushiman onnettomuuden laajuus oli japanilaisen johtamiskulttuurin ja hallintotavan seuraus. Kannattaa tutustua analyyseihin. Japanilaiset olivat enemmän pro-business kuin pro-market kannalla.
Kun se ei nyt valittevasti nyt ainakaan Suomessa mene niin että kivihiilen vaihtoehto on ydinvoima, tai tuulivoima, tai aurinkovoima… Kivihiilen polttaminen ei ole mitenkään erityisen halpa tuottaa energiaa. Mutta sillä on semmoinen etu että kivihiilivoimala on suht halpa rakentaa, ja kivihiiltä voi polttaa silloin kun sille energialle on kysyntää eli hinta korkein. Eli talvella. Tämä on se minkä takia polttoaineista on niin vaikea päästä eroon.
Ongelma on hyvin monimutkainen, ja potentiaalinen ratkaisu sisältää kaiken näköistä hinnoittelumekanismeista, parempien siirtoyhteyksien kautta lämmön varastointiin, ja ties mitä, mutta keskeistä ei ole miten tehdään päästöittä energiaa, johon on useita verrattaen toimivia ratkaisuja.
Vihreiden äänestäjissä naiset ovat selkeä enemmistö. Naisten ja miesten määrällinen ero on selvästi suurempi kuin missään muussa puolueessa. Tässä mielessä voi arvella, että vihreät ovat duunaamassa muutoksia lähinnä naisia ja etenkin nuoria ja kaupunkilaisia naisia kuunnelleen.
Vakka mielipiteeni eivät varmaankaan ole suosittuja täällä tai missään muuallakaan sanopa silti, että suuren kaupunkilaisen naisenemmistönsä takia vihreät on tuomittu feministiseksi puolueeksi. Siksi se tuskin osaa ragoida tehokkaasti tai rationaalisesti nykyisiin trendeihin, joiden myrskyissä miehet ovat ajautumassa sivuraiteille.
Naiset ovat jo selvästi paremiposainen sukupuoli ja useiden tilastojen mukaan ero on kasvussa. Syrjäytyvien miesten määrän kasvu on jo mainittu virallisessa selonteossa Suomen suurimpiin kuuluvaksi uhaksi. Poikien huonomman, osin syrjinnästä johtuvan koulumenestyksen takia talous tökkii muista koulutuskuilusta seuraavia ongelmista puhumatta. Poliittisen agendan kärkisijoilla on monta “naisasiaa” mutta ei yhtäkään “miesasiaa” ja niin edelleen.
En sitten tiedä, olenko jotenkin typerä, mutta en vain ymmärrä, miksi näitä kehistykulkuja ei osata pitää hälyttävinä tai usein edes maininnan arvoisina. Miksi niitä ei oteta mukaan, kun arvioidaan vaikkapa puolueiden kykyä vastata tulevaisuuden haasteisin. Ei edes Trumpin jälkeen.
Blogstikaan ei muistanut manita, ketkä vihreitä äänestää.
Kertoisitko, mitä sinun mielestäsi pitäisi tehdä tilanteen korjaamiseksi? Minullakin on (jo ylioppilaaksi päässyt) poika, joka menestyi koulussa selvästi sisariaan huonommin. En koskaan huomannut, että häntä olisi koulussa syrjitty eikä poika itsekään koskaan valittanut sellaisesta. Omasta mielestäni pojan huonomman koulumenestyksen selitti se, että hän oli yksinkertaisesti laiska kaikissa niissä aineissa, jotka häntä eivät erityisesti kiinnostaneet. Onneksi hänellä sattuu olemaan kiinnostuksen kohteena matematiikka, fysiikka ja kemia, joten en usko juuri hänellä olevan varsinaista syrjäytymisriskiä. Mutta kaikissa muissa lukuaineissa hän oli kyllä koulussa selvästi alisuorittaja.
Itse “onnistuimme” esikoisen kohdalla. Toisen kanssa oli murrosiässä ikävät välit ja hänellä meni koulukin huonommin (nyt hänelläkin menee hienosti, mikä mun on pakko isänä sanoa, että en tekisi hänelle vääryyttä).
Mutta minun lapseni — tai sinun lapsesi — eivät ole mitenkään oleellinen kysymys kun puhutaan yhteiskunnan rakenteista ja trendeistä.
Oleellista on esimerkiksi se, että tutkimusten mukaan suomalainen koulu kuuluu maailman epätasa-arvoisimpiin (PISA), että opettajat tutkitusti syrjivät poikia, että koulujärjestelmä ei ota huomioon poikien hitaampaa kehitystä, että opetuksesta vastaava eliitti ei ole päättäväisesti puuttunut ongelmiin, että yhä useampi poika ei edes osaa kunnolla lukea, että erityisesti mamu-pojat pärjäävät surkeasti mamu-tyttöihin verrattuna, että Ruotsin tie syrjäytyneine jengeineen uhkaa Suomea …
Listaa voisi jatkaa pitkään. Ja silti nämä ongelmat eivät ole poliittisen agendan kärjessä.
Mitä yhteiskunnan pitäisi tehdä, miten muuttaa rakenteita?
Vihreät vastasivat Pelastetaan pojat ‑pamfletissa (vai mikä lie vaaliohjelma). Sen mukaan pojat kärsivät ikiaikaisesta etuoikeudestaan pärjätä ilman yrittämistä. Lisäksi isät eivät osaa oikein rakastaa poikiaan oikealla tavalla.
Onneksi olemme feministisen huuhaan varassa vain poliittisesti. Asiaa on myös tutkittu tieteellisesti ja jopa Suomessa.
Yksisnkertaistaen: Keskimääräinen poika hyötyisi miesopettajista maailmassa, jossa esikuvan arvoisiin miehiin ei välttämättä törmää lainkaan. Hän hyötyisi koulusta, joka ottaisi huomioon poikien hitaamman kehittymisen.
Syitä on muitakin, mutta jos noista alotettaisi in.
Pojille paremmin sopivaa opetusta on kuulemma tulossa. En usko, että onnistuu nykyisen systeemin sisällä. Poikien tukeminen tupaa hiipumaan dynamikan puutteeseen.
Ja se onkin suurin ongelma: päättäjiä ei kiinosta tarpeeksi — ja jos kiinnostaa, virkamiehet ja viimesitään opettajat pistävät ruotuun kertomalla “mitkä ongelmat oikeasti on tärkeitä”.
Sellainen dynamiikka, joka on tehnyt tytöistä ja naisista selvästi parempiosaisen sukupuolen puuttuu.
“Ketään” ei kiinnosta.
Hoh hoh, vai että opettajat tutkitusti syrjivät poikia.
Poika voi katsoa peiliin ja löytää syyn hitaampaan kehitykseen ja huonoon koulumenestykseen.
Kukaan ei voi sitä tietoa kaataa kenenkään päähän ja kun poika on niin idiootti, että ei lue, niin kukaan ei mahda mitään, että siitä pojasta tulee vässykkä.
Kohta varmaan argumentoit, että koulussa pitäisi opettaa pelaamaan counter strikeä, nylkemään metsoja ja korjamaan toyotan vaihdelaatikko, niin maailma pelastuisi.
En tiedä, olenko tulossa vanhaksi vai mistä on kyse, kun trollaaminen ei herätä mitään tunteita. Ennen sentään saatto naureskella, joskus ehkä jopa provosoitua. No, toisaalta tää trollaus on luokattoman huonoa. Ehkä on kyse vain siitä
Kyllä, ihan suomalaista tutkimusta löytyy siitä, että arvosanoihin vaikuttaa osaamisen lisäksi ”temperamentti”, ennen taidettiin puhua naamataulusta, noin numeron verran. Tyttöjen numeroihin tämä vaikutus on positiivisempi kuin poikien.
Ylipäätään yksi lukiovalinnan suuria ongelmia on se, että peruskoulun päästötodistuksen numerot eivät ole millään tavalla standardoituja, koulujen väliset erot arvosanassa samalla osaamisella voivat olla huimia. Valtakunnallisille kokeille olisi todellakin tilausta.
tässä vähän mainittiinkin mutta perussuomalaiset olisi pitänyt kattaa jotenkin, tosin perussuomalaiset yhdistelmänä soinilaiset, terholaiset ja halla-aholaiset (peruss., siniset ja peruss. (toiseen kertaan)). siltikin merkittävin pointti menee demarien kautta, siis demarien menetys.
muista täytyynee kai sanoa että raja on johonkin vedettävä.
rkp:sta sen verran että sen ongelma lienee että tekee melkein mitä tahansa kompromissejä ruotsiin kielen nimessä.
“Minulla on Koijärvi-liikkeen lisäksi tililläni myös sakkotuomio purkutuomion saaneen Tampereen vanhan virastotalon valtauksesta. Talo on yhä pystyssä.”
Valitettavasti. Jälleen yksi rumilus, jonka räjäytystä tulisin mielelläni katsomaan.
Kai tajusit että tuo vanha virastotalo = Tampereen kauppahalli? Aivan mahtava rakennus ja paikka, jota ilman Tampere olisi paljon huonompi kaupunki..
“Joskus myös ilmastokysymykset ovat vastakkain alkuperäisen luonnonsuojelun kanssa. Kaupunkisuunnittelussa näin käy jopa usein.”
On vaikea kuvitella tilannetta, jossa ilmastokysymykset olisivat vastakkain luonnonsuojelun kanssa. Todennäköisesti ajastusvirhe vastakkainasettelusta perustuu tapaan tarkastella ilmastokysymystä luonnon hiilivarastot unohtaen. Luonnonsuojelu on tärkeää myös ilmastonäkökulmasta, koska luonnon monimuotoisuus on lisää resilienssiä ainakin kahdella tavalla: 1) se vaimentaa ilmastonmuutoksen haittoja ja 2) monimuotoinen luonto löytää uusia tapoja sitoa hiiltä ilmakehästä.
Kaupunkisuunnittelussa ei yleensä olla tilanteessa, jossa luontoon rakentamiselle ei olisi vaihtoehtoja. Vihreille ilmeisesti keskeisiä ovat raitiotiet, pyörätiet ja tiivis asuminen. Mikään laki ei pakota levittämään niitä luontoon, vaan ne voi sijoittaa täydentämällä jo rakennettuja alueita.
Helsingin yleiskaavan käsittely vieraannutti minut vihreistä. Tarvitaan melko paljon tekoja, ennen kuin puolue voi uudestaan alkaa tuntua mahdolliselta äänestettävältä.
Se että johonkin rakennetaan talo lähtökohtaisesti tarkoittaa että sen alle jää jotain, yleensä kaatuu puita, koska semmoisissa paikoissa joihin ei ole rakennettu keskimäärin maassamme kasvaa puita, ja jos ei niitä niin jotain muuta. Vaikutus hiilen sitomiseen on täten aivan se ja sama riippumatta siitä tehdäänkö talo Kirkkonummelle vai Helsinkiin.
Helsinkiin tosin rakennetaan huomattavasti tiiviimmin kuin Kirkkonummelle, eli puita kaatuu paljon vähemmän. Liikenteen päästöt on Helsinkii rakentaessa paljon helposti kymmenen kertaa pienemmät asukasta kohden, koska Helsingissä matkat on lyhyempiä ja ne tehdäään paljon harvemmin autolla.
Tästä perspektiivistä luonnonsuojelija Kirkkonummella on liittolainen, luonnonsuojelija Helsingissä taas potentiaalisesti vastustaja.
Minua ei tympäise että Helsingissä suojellaan luontoa, itsekin tietenkin kannatan eikä se ole mikään ongelma kunhan edes jonnekin jossa kasvaa jotain voi rakentaa, koska muuten loppuu käytännössä rakennusmaa. Minua tympäisee se että muutamaa erinomaista poikkeusta lukuunottamatta helsinkiläinen luonnonsuojelija ei ole kartalla. Esimerkiksi sen yleiskaavan yhteydessä oli lähes mahdotonta saada mitään vastausta kysymykseen, että olisiko laajassa kaupungissamme edes joku puska jolla ei ole niin väliä, ja sitten taas toisaalta mitkä niistä luontoalueista on erityisen tärkeitä eli ei ainakaan käy. Tämä tuottaa kokolailla ongelmallisen asetelman, kun joka ikisellä muulla intressiryhmällä urbanisteista rakennussuojelijoihin, teollisuusaluelobbareista motarinsuojelijoihin, ja niin edelleen on ihan suht selkeä ja ymmärrettävä kartta siitä mikä on tärkeää ja mikä ei.
“On vaikea kuvitella tilannetta, jossa ilmastokysymykset olisivat vastakkain luonnonsuojelun kanssa.”
Kyllä sellaisia tilanteita on. Esimerkiksi kiviaineksen otto. Suomi on roudan ja pitkien etäisyyksien maa. Siksi vaikkapa ympäristöystävällisen raideliikenteen rakentaminen vaatii huimia määriä kiviainesta eli luonnonsuojelusta tinkimistä. Tämä on mielestäni validi esimerkki.
Edelleen, ympäristönsuojelun (harjukiviaineksen säästäminen) nimissä kiviaineksen otto on viety esimerkiksi pääkaupunkiseudulla jo lähes 100 km päähän käyttökohteista. Tästä johtuvan liikenteen aiheuttamat ympäristövaikutukset ovat huomattavat.
Mikä puolue voisi siis olla vihreitä parempi äänestettävä ihmiselle, joka kannattaa sekä luonnonsuojelua että ilmastokysymysten ratkaisua?
Politiikassa ja elämässä ei voi mitään sille, että joskus hyvät tavoitteet ovat ristiriidassa keskenään. Yhteiskunnalisessa monimuotoisuudessa ei yleensä ole olemassa täydellistä ratkaisua. Paras on hyvän pahin vihollinen, kuten sanotaan.
Laskutaitoa soisin siunaantuvan lisää vihreille.
Toisi teille uskottavuutta kun päätöksenne olisivat perustetlavissa budjeteilla. Teidän varjobudjeteissakin on muumirahaa seassa niin että laskutaitoista hymyilyttää.
Todella hauska ajatus poliittisen toiminnan tuottavuudesta: pienikin porukka saa paljon aikaan, kun sillä on aate ja motiivi. Vastaavanlaista taisi tapahtua 1880-luvulla, kun aateveljet perustivat Päivälehteä.
Miten ylläpitää poliittista tuottavuutta? Demarit juuttuivat ay-doktriineihin ja kokoomus hukkasi markkinatalouden bisnesystävällisyyteen. Kumpikin tapa ylläpitää ainoastaan pyrkyryyttä. Kepulaiset ajavat motivoituneesti vain oman maaemon asiaa, esimerkiksi maatalousministereinä.
Puoluerakenteeseen tarvitaan aktiivinen aattellinen organisaattori tai orgaani, joka ylläpitää jäsentenvälistä aitoa keskustelua välittömän päivänpolitiikan ulkopuolella vaikka paikallisten lukupiirien tavoin. Menestyksekäs sananjulistus on politiikassa oudon harvinaista ilmeisesti siksi, ettei yhteinen käsitteenmuodostus ole riittävän kehittynyttä.
Itse en tosissani uskonut Vihreisiin 1980-luvulla. Kotona kävin 1990-luvulla tiukkaa väittelyä kolmannen ydinvoimalan tarpeellisuudesta. Vanhempani olivat aika tuohtuneita kun se äänestettiin eduskunnassa kumoon. Sen jälkeen äänestin piruuttani Vihreitä. Monet minun ikäiseni , jotka olemme sitä ikäluokkaa että olimme liian nuoria taistolaisiksi mutta emme tarpeeksi skarppeja kasinopelureiksi, löysimme Vihreät. Nimenomaan kunnallispolitiikassa pk-seudulla Vihreät ovat jo hyvin edustettuja. Valtakunnanpolitiikassa katto liian korkealla ja seinät liian leveällä että pääsisi valtionhoitajapuolueeksi ‚mutta niitä voi äänestää tilanteissa joissa kokkarit + RKP on jossain asiassa liian kireitä.
Analyyseja on ollut nautinto lukea, ja toivoisin, että jaksaisit jatkaa muiden puolueiden analyyseilla. Jos jaksat, niin myös eduskunnan ulkopuolisten puolueiden analyyseilla.
Muutamassa kommentissa jo tullut esille teema, jota vihreiden analyysissa olisin toivonut sinun käsittelevän enemmänkin. Tuskailu besserwisser-populismin ja markkinaliberalismin välillä. Samalla kun Ville Niinistön kaltaiset poliitikot vetoavat joihinkin, ovat ne pitäneet minut kokoomuksen äänestäjänä. Helsingissä tuskailen kumpaa painottaa enemmän, riskiä saada vihreiltä vasemmistolaista rahanjakopolitiikkaa vai kokoomukselta autokeskeistä kaupunkisuunnittelua. Toistaiseksi vasemmistolaisen rahanjakopolitiikan pelko on voittanut. Eilen varmistui, etteivät vihreät saa ääntäni seuraavissakaan vaaleissa täysin älyvapaan Vantaan Energia ‑päätöksen seurauksena. Besserwisseröintiä ja toisten tontille loikkimissa häpeällisimmässä muodossaan.
“Poikien huonomman, osin syrjinnästä johtuvan koulumenestyksen takia talous tökkii muista koulutuskuilusta seuraavia ongelmista puhumatta.”
Tai mitäpä jos pojat ovat vain laiskoja? Tytöt eivät enää suostu keskinkertaisuuksien passaajiksi ja synnytyskoneiksi? Sekös masentaa tietokoneella aamusta iltaan pelaavaa pojan rassukkaa. Enää ei viina ja nyrkki riitä.
Jos tällaista selitystä tarjoaa, niin siltikin jää vastaamatta kysymykseen, miksi pojat ovat laiskoja.
Tahdon olemassa oloa ei tiede kai ole pystynyt osoittamaan, vaikka meillä tahdon kokemus onkin. Täytyisi siis keksiä jokin muu selitys kuin yksilön valintoihin vetoaminen.
Ilmiöiden selittäminen yksilön valinnoilla on vetoamista uskonnolliseen irrationaaliseen maailmankuvaan. Aivan kuin meillä olisi mahdollisuus vaikuttaa käytökseemme, vaikka tuskin on. Tiede on vain niin alkeellisella tasolla, ettei se pysty nimeämään kuin pikkuruisen osan muuttujista, jotka käytöstämme selittävät ja määräävät.
Ja jos tahtoon perustuvaa selitystä tarjottaisiin naisille, niin ei menisi läpi. Vihreässä maailmassa naiset ovat vaikutettuja ja estettyjä, mutta miehet ovat huonon osansa valinneita. Se on yksi osa vihreiden politiikan perussanomaa.
Vihreiden keskivertoäänestäjää ei kiinnosta, miltä miehestä tuntuu tai mitä miehille laajemmassa kuvassa tapahtuu. Miehet kelpaavat vihreille käyttövoimaksi, mutta jos miehen kokemus poikkeaa vihreiden perusoletuksista, hänet pyritään vain kuohitsemaan. Miehen kokemukselle ei ole vihreissä tilaa.
Minä voisin ehkä äänestää vihreitä, mutta miehenä koen, etten ole tervetullut. Jos kerron vilpittömästi, mitä tunnen ja ajattelen, en kelpaa. Kelpaavuuttani ei myöskään lisää se, että tahtoisin vihreistä oikeasti vihreitä, siis puolueen, joka vastustaa talouskasvua ja kuluttamista eikä aseta materiaalista hyvinvointia ihmiselämän päämääräksi.
Niin kauan kuin hyvinvointi kasvaa, myös luonnon tuhoutuminen etenee. Fantasiat aineettomasta kasvusta ovat haihattelua. Tarvitaan enemmän köyhyyttä, enemmän paikallisuutta, vähemmän ihmisiä ja paljon kieltoja ja ankaria sanktioita, jotka estävät ihmisten ja tavaroiden liikkeen.
Kaupunkilaisvihreille tällainen ehdotus on täysin käsittämätön. He tahtovat sekä syödä että säästää kakun. Heidän politiikkansa ei perustu tosiasioihin vaan toiveisiin. Siksi kaupunkilaisvihreät ovat maapallon tuhosanoman kiihkeimpiä levittäjiä. He luovat harhaa, jossa ihmisille luvataan hyvepuhuen poliittisesti sellaista, joka tuhoaa ihmisten elinympäristön ja riistää ennen kaikkea tulevilta sukupolvilta.
Voi elämä. Ole mies äläkä valita.
Saattaisi auttaa varsin montaa poikaa, jos he valittaisivat enemmän. Mitä enemmän valittamista on opittu hyväksymään, sitä enemmän itsemurhien määrä on vähentynyt ja sitä enemmän ihmiset ovat oppineet hakemaan apua.
Ikävä vain, että vihreät naiset ja laajemmin katsoen feministit yrittävät kiihkeästi estää miesten tunneilmaisun. Samaa toki tekevät jotkut miehet, joiden mielestä elämän tarkoitus on kilpailu, selviäminen ja tuloksen tekeminen.
Passivoituminen omaan kurjuuteensa ei auta ketään, eikä köydestä ratkaisunsa löytänyt arvon tunteensa menettänyt epäonnistunut yrittäjä ole uljas näky.
Vaikka kuinka uhoaisit ja vaatisit ihmisiltä pärjäämistä kilpailussa, niin kilpailun luonne on kuitenkin sellainen, että siinä on voittajia ja häviäjiä. Siksi kilpailusta, joka tuhoaa myös maapallon, täytyy päästä eroon.
Jaa. No minkälaista on hyvä Vihreä politiikka laiskojen rassukoiden osalta? Ei varmaan näitä kaivata kunnon ihmisiä häiritsemään, varmasti on monia vääriä mielipiteitäkin näillä. Eli laitetaanko vankilaan vai kivilouhokselle? Ainakin varmaan asuntojonojen perälle tai muuten kuriin ja järjestykseen?
Ja jos on näin, niin varmaan työttömät/köyhät/kouluttamattomat/maahanmuuttajat ovat itse asiassa vissiin vain laiskoja hekin? Nettoveronmaksajat eivät suostu enää edes keskinkertaisuuksien saati sitten pohjasakan passaajiksi. Sekös masentaa aamusta iltaan lorvivaa rassukkaa.
Vai miten tämä nyt meni?
Silloin kun teksti on kuin persun kynästä, kannattaa katsoa peiliin pidempään. Naama voi olla vino vaikka olo tuntuisi kuinka lahjakkaalta.
Jos ja kun Kokoomusta kiinnostaa vain menestyjät, Keskustaa vain aluepolitiikka, Demareita vain eläkeläiset, Vasemmistoliiton lääkkeet pahentavat oireita ja Persujen resepti ei ole lääke vaan harhautus, niin jäljelle jää että Vihreiden pitäisi nuorten huono-osaisten miesten asioita hoitaa. Ja mikä erinomaisinta, keinojakin olisi ihan luonnostaan. On Osmon luettelemat vahvuudet, ja muiden isojen puolueiden korporatiiviset painolastit puuttuvat.
Mutta ei kiinnosta. Kymmenesosa ihmisistä, mutta ei kiinnosta. Väärät ihmiset.
Mitä jos se rassukka ottaisi ihan itse vastuun elämästään ja opiskelisi itselleen ammatin ja tekisi työnsä?
Mutta kun ei pysty. Ei kykene. Ei kiinnosta. Ei jaksa.
Miksi ihmeessä jonkin poliittisen puolueen pitäisi alkaa hyysäämään jotain vässyköitä?
Ehdottomasti pitäisi + yhteiskunnan tulisi potkia sen verran perseelle, että omien kaljatahojen tienaaminen alkaisi kiinnostamaan, tai siis ei pitäisi mahdollistaa tätä.
Mutta nyt kun puhe on vihreistä, niin heille miesten vässyköinyi on oma vika mutta naisten uravalinnat yhteiskunnan syytä.
Joko pojat ovat laiskempia ja naisia ei kiinnosta taha ja kova työnteko tai sitten kumpikin ongelma on rakenteellinen.
Jos et ole vielä havainnut, niin syntyvyys laskee kuin lehmän häntä ja seon seurausta siitä, että naisia kiinnostaa nimenomaan raha ja kova työnteko synnytyskoneena olemisen ja passaamisen sijaan.
Olen aitiopaikalla seuraamassa naisten kohtaloa yllämainitun seurauksena. Kun yhteiskunnan tarjoama turva romahtaa ja eläkkeet ovat lopulta arvottomia, aina silloin tällöin kohtaamillani 7–19 lapsen äideillä on tulevaisuus jossain määrin turvattu, usein jopa hyvin. . Niitä on muuten yllättävän paljon, ja monet heistä näyttävät varsin tyytyväisiltä.
Ei ongelma hyysäämistä tarvitse.
Omasta subjektiivisesta näkökulmasta sanoisin että riittäisi että palautettaisiin peruskoulu- ja 2‑asteen koulutus sille tasolle mitä se oli vielä 80–90-luvuille jolloin koulussa ei keskitytty viihtymiseen ja osallistamiseen ja kaikkeen trendisöpöön puuhasteluun vaan jolloin perinteisen koulukunnan opettajat vielä vaativat ja takoivat pahimpienkin laiskimusten kaaliin senverran oppimäärää että about jokainen pääsi vielä ylitse murrosiän pahimmasta sudenkuopasta.
Laiskuus sinänsä on erinomaisen arvostettava luonteenpiirre jos se saadaan kanavoitua veltosta laiskuudesta luovaan laiskuuteen joka yksi merkittävimmistä kehitystä eteenpäin vievistä voimista kuten Bill Gates esimerkiksi asian hyvin on tiivistänyt:
“I choose a lazy person to do a hard job. Because a lazy person will find an easy way to do it.”
Tällaisten näkökulmien takia vierastan feminismiä (vaikka kannatankin tasa-arvoa). Naisten ja tyttöjen menestystä estävät lasikatot ja muut yhteiskunnalliset rakenteet, mutta miesten ja poikien kohdalla kyse on siis sukupuoleen liittyvistä syistä?
Järkivihreyttä pitäisi olla enemmän, nyt vain ei pysty vihreitä äänestämään kun ääni menee osin naiiville punavihreälle politiikalle ja täysin karikkoon..
Osmo: “Fundamentalismi on aina pahasta… Aatteellisuus on hyvä, mutta kaikkinainen fundamentalismi on aina pahasta.”
Osmo, tällaista fundamentalismia on havaittavissa myös sinussa itsessäsi joissain asioissa, esimerkiksi usein kommenteissasi aiheesta raide- vs. bussiliikenne. Raideliikenteellä on omat etunsa ja joissain tilanteissa se on ylivoimainen, mutta kommenttisi busseista ja niiden “epämukavuudesta” ovat usein tosi asenteellisia.
Vihreiden suurin tulevaisuudenuhka on sen leimautuminen vasemmistolaiseksi. Vihreät on ollut tällä vaalikaudella lähimain kaikissa asioissa vasemmistolainen rahanjako- ja veronkorotuspuolue. Vihreiden erottuminen vasemmistosta ei ole onnistunut. Vihreistä on tullut ”nuoria sosialidemokraatteja”, jonka politiikkaa leimaa akateeminen teoreettisuus.
Ode kirjoittaa vihreiden fundamentalismista eikä se koske vain ydinvoimaa. Esimerkiksi vesivoiman lisärakentaminen voisi olla Suomelle tärkeä. Se ei onnistu, koska koskien pitää olla ”vapaita”. Fundamentalismissa ongelma on se, ettei se tunnusta kehitystä tällä alalla.
Kolmas ongelma on valheellinen ylimielisyys. Vihreät antavat ymmärtää, että vain he ymmärtävät luonnon suojelua ja ilmastonmuutoksen hillitsemistä. ”Mehän tiedämme” tulee usein vastaan vihreiden kanssa asioidessa.
Vihreissä on yksi edustaja, joka ymmärtää markkinatalouttaa. Hän on Antero Vartia.
Ongelma koskee osittain vain tätä vaalikautta. Kun maassa on umpikonservatiivinen hallitus, vaikuttaa oppositiopuolue helposti vasemmistohenkiseltä (ellei se sitten ole niin selvästi oikealla, ettei epäilystäkään pääse syntymään).
Vihreissä minua on viehättänyt se Osmo Soininvaarankin esiin nostama ominaisuus, että puolue ei yksioikoisesti asetu mihinkään perinteisellä ja minun näkökulmastani vähän vanhentuneellakin oikeisto-vasemmisto-akselilla.
Toivon, että tämä asiaintila säilyisi myös jatkossa. Näin lieneekin niin kauan kun haukkuja tulee sekää oikealta ja vasemmalta.
Sellaista uhkaa ei ole, että vihreitä pidettäisiin liian vasemmistolaisena. Vihreitä on pidetty jo vuosia kokoomuksen puutarhatonttuosastona, ja osittain se pitää yhä paikkansa. Soinin sinisten kohdalla puhutaan ihan samasta ilmiöstä. Sekin taitaa pitää paikkansa.
Sinisiä ja vihreitä yhdistää keskiluokan poliittinen kosiskelu, mutta viime aikoina on näyttänyt siltä, että vaurain keskiluokka on siirtynyt vihreiden kannattajista kokoomuksen kannattajiin ja loput poliittisesti liikkuvasta keskiluokasta demareiden ja vasemmistoliiton kannattajiin. Vihreiden kannatus on ollut laskusuuntainen jo pitkään.
Soinin sinisiin ja Aallon vihreitä päin kallellaan oleva keskiluokkainen mahdollinen kannattaja on nopea käänteissään. Silti, keskiluokkaisia äänestäjä-kannattajia ei riitä näin pienessä maassa jokaiselle puolueelle, tällä hetkellä puolueita taitaa olla jo 15.
Suomi on pieni maa. Kahta (tai kolmea) kokoomuspuoluetta tai porvaripuoluetta ei tarvita. Yleinen poliittinen tilanne on nyt se, että istuvan hallituksen kannatus on hyvin pieni galluppien mukaan. Eduskuntavaaleissa voi tapahtua mitä hyvänsä, äänestäjät ovat nopeasti liikkuvia (koskee erityisesti vihreiden kannattajia) ja arvaamattomia.
20180216-Vihreät
Kiitos Osmo Soininvaaralle tietorikkaasta vihreiden sisäkuvasta. Kuten hän sanoo kovin erilaiselta näyttää sisältä kuin ulkoa katsottuna, paljon monipuolisemmalta ja ristiriitaisemmalta. Minulla on yksioikoinen ulkopuolisen kuva.
Minun käsitykseni mukaan Vihreät on ainoa demokratian kannalta vaarallinen puolue, jonka ideologiaa vain seitinohut, mutta läpinäkymätön seinä erottaa fasismista. Ohuen vihreän kuoren alla on pelkkää punaista. Arbuusi on mainio Vihreiden symbooli. Kaikki asiasi paremmin tietävät kuin sinä itse. Jos valtaan pääsisivät, et omalla tontillasi ilman keskusjohdon kirjallista lupaa pieraisisi. Ainoa todellinen vihreä puolue on Keskusta. Sen jäsenistöllä leipä on kiinni vihreydestä. Ja sitä kautta meidän kaikkien. Itse en voi kuvitella missään tapauksessa äänestäväni Vihreitä. Keskustan tunnen kodikseni, vaikka 60 vuotta olen kaupungissa asunut. Piraatteja äänestäisin, jos nimensä asialliseksi vaihtaisivat.
Kuitenkin pidän Vihreiden olemassaoloa tärkeänä. Vihreät toimivat varaventtiilinä, jonka kautta yhteiskunnan fasistiset paineet purkautuvat jotenkin hallitusti — niin kauan kuin kannatus pysyttelee kymmenen prosentin tuntumassa.
Nyt meni vihreät ja PS sekaisin.
Niinpä. Monesta voi vihreitä moittia, ja aiheesta, mutta että vielä fasistejakin? Näin ihmeellinen väite vaatisi Asko Korpelalta perusteluja.
Vielä niistä “rotiskoista”. Olisiko kuitenkin ollut parempi rakentaa niitä, kuin tuottaa tarvittu energia fossiilisilla? Kuinka monta voimalaonnettomuutta olisimme voineet sietää ja kuitenkin jäädä luonnon ja ihmisten terveyden kannalta runsaasti plussalle? Vastaavia kysymyksiä vihreän uskon osalta voidaan varmaan aikanaan esittää vaikkapa GMO:n osalta.
Jos teknologian ja tieteen vihreät edustaisivat koko puoluetta, sitä voisi vaikka alkaa kannattaa. Mutta nuo puolueen enemmistön (?) muodostavat uskovaiset fundamentalistit ja puuttumaan jäävä totuuskomissio vanhoista tieteen ja tutkimustiedon vastaisista kannoista taitavat vielä pitkään haitata liikkeen imagoa, jota kolumnisti kyllä mainiosti parantaa. Kiitos näistä puolueanalyyseistä, ovat olleet nautittavaa luettavaa!
Minusta soininvaaralainen vihreys on vasemmistolaista siinä merkityksessä kuin Tanskan ja Norjan Vasemmisto-nimiset puolueet ovat tämän nimen 1800-luvulla omaksuneet: Kankeaa sääty-yhteiskuntaa vapauttamaan!
Jyrkkä atomivoiman vastustus on saanut masentavan mannekiinin Angela Merkelistä. Ydinvoimaa korvataan hiilivoimalla.
Vihreiden ongelma on se, että ei ymmärretä konkretiaa ja silloin puuttuu paljon, ettei kaikki. — Helsingissä hiilen käyttö on yli 90 %, Tukholmassa 10 % eikä esim. muovinkeräystä ole saatu toteutetuksi.— Kuntapolitiikka Vihreillä on outoa, omia ideoita suosivaa eikä rahaa sitten riitä kuntapolitiikan ydintehtäviin, esim. vanhustenhuoltoon. Helsingin politiikantekoa seuraavana ihmettelen, miten kovat oppirahat joudummekaan maksamaan Vihreiden politiikanteosta. — Länsimetro on pelottava fiasko, sitä Vihreät ajoivat kuin käärmettä pyssyyn. Kun puolueeseen tulee uutta kokematonta väkeä, ei mikään näy muuttuvan.— Lisää kaupunkia Helsinkiin, kaupunkia pitäisi saada korvien väliin, mitä Vihreissä ei taideta ymmärtää. Kaupunki ei ole pelkkiä taloja. Teoreettinen ymmärtäminen ei riitä: teoriat pystyvät vangitsemaan hyvin pienen osan todellisuudesta.
Helenin energiatuotannosta hiilen osuus ei ole 90 %, vaan jotain vähän alle puolet säästä ja sähkön hinnasta riippuen. Valtio on veronmuutoksin ohjannut voimalaoita paiottamaan kivihiiltä (ja turvetta) maakaasun sijaan, jota minun on vähän vaikea ymmärtää. Maakasulla tulee silti kolmannes, ydinvoimalla 10 %. Lisäksi energiaa tuotetaan lämpöpumpuilla, pelleteillä ja vesivomalla. Lämpöpumpuissa ja pelletin käytössä Helsinki on Suomen suurin, ylivoimaisesti. Ainoa merkittävä energialähde, jota me emme käytä on suohiili eli turve, joka on tarjolla olevista energialähteistä ilmaston kannalta huonoin ja suomen ilmastosynneistä mustin.
Ulkopuolelta tarkasteltuna tulee väkisinkin mielikuva, että Suomessa ja maailmalla muut puolueet ovat antaneet vihreille energia- ja ympäristöpolitiikan temmellyskentäkseen — ehkä jotteivat vihreät saisi vahinkoa aikaan muualla.
Tämä on sääli, koska nimenomaan enrgia- ja ympäristöpolitiikassa vihreät ovat saaneet eniten tuhoa aikaiseksi. Vihreiden fundamentaalinen ydinvoimakielto nostaa CO2-päästöjä kansainvälisesti merkittävästi. Tälle politiikalle on helppo saada tukea fossiilipuolelta — varsinkin kaasuteollisuus markkinoi itseään “vähihiilisen tulevaisuuden mahdollistajina”, taaten sähkön saatavuuden myös silloin, kun ei satu tuulemaan. Tykkäätte puhua tuuli- ja aurinkovoimasta päästöttöminä tulevaisuuden ratkaisuina — ymmärtämättä eroa tehon ja energian välillä, saati sitten sitä, että tuotannon ja kulutuksen pitää vastata toisiaan joka hetki. Kysyntäjousto kuulemma tasoittaa kivasti ongelman tuulituotannon ajoituksesta kysynnän suhteen. Haluaisin nähdä tuntitason simulaatioinne vähähiilisestä sähköntuotannosta ilman ydinvoimaa.
Tarvittaisiin puolue, joka suhtautuisi ympäristöasioihin objektiivisesti — joka pitäisi ilmastonmuutosta ja luonnon monimuotoisuuden vähenemistä suurempana ongelmana kuin keksittyä säteilypelkoa. Pohjoismaissa (Tanska poislukien) sähkön tuotanto on jo varsin vähähiilistä. Teollisuus- ja lämmöntuotannon ja liikenteen dekarbonoiminen vaatii kuitenkin suuria lisäyksiä sähkönkulutukseen korvatakseen fossilisten käyttöä. Tämä tulisi tehdä vähähiilisesti ja edullisesti (pohoisessa tuuli‑, vesi- ja ydinvoimalla, etelämpänä myös auringolla). Edullisesti, jotta fossiilisten korvaaminen em. käyttötarkoituksissa olisi myös taloudellista. Esimerkiksi Saksan ovat vihreät ajaneet tilanteeseen, jossa päästöjä ei voida sähkönkäytössä vähentää, koska ydinvoiman alasajo on ilmastonmuutosta tärkeämpää. Sähkönkäytön ulkopuolella fossiilisten käyttöä ei voida vähentää, koska sähkö on energiewende-unelmien myötä aivan liian kallista. Kaasu, diesel ja hiili palaa vielä liian pitkälle tulevaisuuteen.
Toivottavasti SMR-reaktorit tarjoavat teille hyvän keinon perääntyä ydinvoiman fundamentaalisesta vastustamisesta. Teillä on kuitenkin paljon hyviä tavotteita ja annettavaa ympäristöpolitiikan ulkopuolella.
Eikö ydinvoimakiellon Saksassa ajanut läpi Merkel?
Schröderin hallitus (jossa myös vihreät olivat) päättivät ydinvoiman alasajosta, muutama reaktori suljettiinkin 2000-luvulla. Merkel yritti tehdä Ruotsit lykäten alasajon määräaikaa (Ruotsissahan oli pitkään voimassa päätös, että Ruotsi on ydinvoimaton 2010. Päätös purettiin virallisesti vasta 2009) vuonna 2010. Päätös synnytti voimakkaat protestit, mutta vasta Fukushiman onnettomuus sai Merkelin panikoimaan ja vetäytymään aiemmasta päätöksestään. Tämän seurauksena Saksan sähköntuotannon päästöt ovat polkeneet paikallaan koko 2010 luvun, vaikka ydinvoiman korvaamiseen muilla vähäpäästöisillä on käytetty satoja miljardeja. Ainoa meriitti päästönäkökulmasta Saksalle voidaan antaa siitä, että se nopeutti aurinkopaneeleiden hinnan putoamista kilpailukykyiselle tasolle.
Kantsiiko vihreiden ydinvoimakannasta vääntää, kun kerran se kanta on Suomessa hävinnyt. Eikä ollut koskaan edes lähellä voittaa.
Juuri nyt kannattaa. Tällä hetkellä Emma Kari yrittää ajaa Helsinkiä ja Vantaata ulos Fennovoimasta (tästä hankkeesta voi toki olla perustellusti montaa mieltä).
Lisäksi Helsinki on ajamassa alas Hanasaaren voimalaitosta, suunnitelmana korvata tämä “CO2-neutraalilla” biomassan poltolla. Vihreillä on paljon valtaa Helsingissä, ja jos he haluaisivat Helsingistä oikeasti vähäpäästöisen, tulisi vihreiden muuttaa suhtautumistaan ydinvoimaan. Oikeasti vähäpäästöisiä vaihtoehtoja on oleellisesti kaksi*, eli sähköön perustuva lämmitys (lämpöpumput + sähkövastukset) ja ydinreaktori. Molemmat näistä vaativat käytännössä ydinvoimaa, ensimmäisessä se vaan sijaitsee Helsingin ulkopuolella.
* Jos Otaniemen onkalo osoittautuu toimivaksi, tulee sieltä kolmas vähäpäästöinen lämmönlähde.
Hienosti perusteltu.
Hiilivoiman alasajo on peräisin Valtion (kesk) vaatimuksista. Hanasaaren osalta kyse on myös siitä, että tuo maa-ala on kaupungille satojen miljoonien eurojen arvoinen. Ydinvoima ei toistaise4ksi oikein leitä kaukolämmön tuotannossa, koska valtakunnalliset normit estävät ydinfvoimalan rakentamisen kaupungin lähelle. Eihän Fennovoimakaan tuota Ouluun kaukolämpöä, koska voimala on kaukana kaupungista. Otaniemen onkalon osalta tilanne ei näytä kovin lupaavalta.
Valtakunnalliset normit tässä STUKin asetukset, jotka on tehty turvaamaan haluttu hyvin korkea turvallisuuden taso. Ne ovat myös tehty suuria sähköä tuottavia laitoksia silmälläpitäen. Millaiset normit takaisivat vastaavan turvallisuuden tason esimerkiksi allastyyppisen paineistamattoman kaukolämpöreaktorin, sitä ei kukaan pysty tällä hetkellä aukottomasti sanomaan. Tässä on sinänsä aito muna/kana-ongelma, sillä ainoa tapa selvittää onko ydinvoiman sijoittaminen kaupungin lähelle olisi että joku toimija lähtee aidosti liikkeelle jolloin se pitää selvittää, mutta toisaalta, kuka olisi niin rohkea että lähtisi pistämään paukkuja (==rahaa) projektiin josta ei ole varmuutta onko se mahdollista?
Periaatteessa saattaisi olla mahdollista osoittaa että jokin laitos olisi riittävän turvallinen myös nykyistä pienemmillä turva- ja varautumisetäisyyksillä (laki on selkeä, ydinvoiman käytöstä ei saa tulla haittaa yksilöille eikä yhteisöille), mutta moinen tarkastelu vaatisi konkreettisen laitosdesignin. Yhdysvalloissa NuScale pyrkii perustelemaan viranomaiselle varautumisalueen pienentämisen laitosalueen aitaan, mutta sielläkin valtio tukee tätä lisensointityötä huomattavasti. Kiinassa taas on lähdetty kehittämään ydinkaukolämpöä joten eiköhän sieltäkin kuulu jotain lähiaikoina.
Tuo ongelmakenttä on haastava. Mutta toisaalta, edutkin olisivat huomattavat jos ydinvoima olisi käytettävissä oleva osa lämmitystä.
Kaukolämpöä Loviisasta? Olisiko aihetta avata taas keskustelu asiasta? Näillä näkymin Loviisan ikääntyvät voimalat on pakko korvata uudella ydinlaitoksella ja siitä saataisiin kaukolämpö koko pääkaupunkiseudulle. Toinen kärpänen on sen päästöttömyys eli ratkaisu Helsingin hiiliongelmaan.
Tää kommenttien hierarkian muuttaminen on kuin taannoinen keittiöremppa: näyttää ehkä paremmalta mutta toimii ehdottomasti huonommin. Laittakaa nyt ainakin mahdollisuus lajitella viestit aikajärjestykseen. On järjetöntä olettaa, että kukaan pitemmän päälle viitsii käydä läpi koko viestiketjun aina uudestaan löytääkseen ne viestit, joita ei ole lukenut.
En siis usko, että se on uudistuksen tarkoitus — lannistaa kommenttien lukijoita — mutta jos on, sitten tää toimii toki hienosti.
OSn alustus Vihreistä paljasti surullisella tavalla sen, että puolue muodostuu sekavasti ajattelevista ihmisistä, joilta puuttuu yhteinen maailmankuva, missio. Puuttuu uskottava ja todellisessa elämässä toimiva ohjelma.
Vihreät näyttäytyvät niiden ihmisten kaatopaikkana, jotka haluavat kovasti hössöttää, mutta eivät oikein tiedä mistä asiasta. Sen he kuitenkin näyttävät tietävän, etteivät halua hössöttää mitään sellaista, mitä muut puolueet tekevät. Määritelevät itsensä negaation kautta! Ovat kaikkea järkevää kehitystä vastaan neliraaja-jarrutuksessa. Ovat usein entisiä stalinisteja, jotka ovat ketterästi kääntäneet punaisen takkinsa vihreäksi.
Harva Vihreä taitaa tietää sitä, että muurahaistutukija Edward O. Wilsonin perustama ”Saarten biomaantiede” on Suomen ympäristölain perusta. Se on ihan hyvä laki, mutta sen soveltaminen käytäntöön ei näytä Vihreiltä onnistuvan.
OS viittaa vaarallisiin viher-fundamentalisteihin, joilla ilmeisesti tarkoittaa kaupungeissa asuvia Vihreitä, jotka teeskentelevät haluavansa palata takaisin luontoon, utopistiseen biodiversiteettiin.
Fundamentalistit ovat syväekologi Pentti Linkolan seuraajia, jotka haluavat harventaa luontoa tuhoavien homo sapiens — suurpetojen määrää. Linkola rupesi kalastajaksi ja valitteli kun puuvillaverkoilla ei saanut kalaa ja joutui ottamaan nailonverkot käyttöön. Sitten tuli ongelmaksi se, ettei kukaan nainen suostunut tulemaan hänen kanssaan asumaan…
Suuri osa Vihreistä näyttää olevan epärealistisia maailmanparantajia, besserwissereitä. Haluavat unohtaa sen, että Suomen kansa on vain 0,78 % maailman väestöstä ja että pieniä resurssejamme ei juuri kannata uhrata huuhaa-alarmistien ennustaman maailmanlopun estämiseen.
OSn kehuma Vihreiden uusi puheenjohtaja Touko Aalto sanoo aikovansa viedä Vihreät takaisin juurilleen, esimerkiksi soiden ennallistamiseen ja kaivostoiminnan asioihin puuttumiseen.
Taloudesta ja työllisyydestä Touko ei taida ymmärtää paljoakaan. Ymmärtääköhän sitäkään, että ratikat ovat ikivanhaa ja sikamaisen kallista tekniikkaa, jonka tulevaisuuteen katsoivat vihreät ovat jo hylänneet…
Toivottavasti Touko ei kuitenkaan sorru populismiin ja huijaamiseen, jolla Vihreät ovat tahranneet maineensa.
Muistamme nimittäin vielä Suomen suurimman kiinteistö-huijauksen, Natura-hankkeen, jonka paperit ovat vieläkin piilossa ympäristöministeriön kassakaapissa. Lisäksi muistuu mieleen liito-oravan paskankuljetukset ja Talvivaaran julistaminen Tšernobyl-luokan ympäristökatastrofiksi.
Hassu tuo vihreiden halu olla myöntämättä olevansa jossain kohtaa vasemmisto-oikeisto-akselilla. Ikään kuin lilluisivat jossain omassa politiikan universumissa, jossa tämän reaalimaailman lainalaisuudet eivät päde. Toki on freesiä ajatella asioita uusista kulmista, mutta ei vasemmisto-oikeisto-jaottelusta mihinkään pääse. Voihan vasemmistolle ja oikeistolle keksiä kyllä uudet nimet, jos se helpottaa.
Vasemmistolaisuudella (ja ay-liikkeellä) on nykyään paha kaiku. Ollenkaan mitätön tekijä sen luomisessa ei ole ollut kapitalistien vuosikymmenten propagandatyö, jolle varsinkin kaupallinen media on antanut auliisti palstatilaa. On luonnollista, että vihreätkin kavahtavat vasemmistolaiseksi leimautumista. Kylmänkalseaksi oikeistolaiseksi julistautuminen ei houkuttele sekään, vaikka vihreä poliitikko olisi todellisuudessa umpioikeistolainen.
On syvästi surullista, jos vihreät valitsevat vartialaisen, ohuesti viherkuorrutetun aynrandin-miltonfriedmanin uusliberalismin. Laissez-faire vaan, kaikki vapaaksi ja markkinat hoitavat homman. Paitsi, että eivät hoida. Eivät hoida ympäristönsuojelua, ilmastonmuutosta, koulutusta, sote-palveluja, vesihuoltoa tai muita peruspalveluja, eivätkä luonnollisia monopoleja, sosiaalista ja taloudellista tasa-arvoa, yhteiskuntarauhaa jne. Soininvaara:” Miten saisi ihmiset ymmärtämään, että ei-markkinaehtoisilla ratkaisuilla suojellaan pääsääntöisesti jonkun etuoikeuksia” ?? Asia on niin, että ei-markkinaehtoisilla ratkaisuilla suojellaan yhteiskunnan heikoimpia,suojellaan tasa-arvosia mahdollisuuksia ja palveluita, suojellaan yhteistä omaisuutta ja yhteistä ympäristöä kapitalistien voitontavoittelulta. USA:ssa yksityistäminen, sääntelyn poisto ja voitontavoittelu on ulotettu melkein joka sektorille. Tätäkö vartialaiset haluavat? Vartialaiset vihreät pukeutuvat ideologiavapaaseen naamioasuun, vaikka olisivat kovan linjan oikeistolaisia uusliberalisteja.
Jos vihreät haluavat oikeasti saada tavoitteitaan läpi ympäristönsuojelu‑, arvo‑,sosiaali‑, koulutus‑, veroparatiisi(!)kysymyksissä, vihreiden pitää liittoutua vasemmistopuolueiden kanssa. Kokoomus on vain suuryritysten ja ison rahan liituraitapukuinen piraattiarmeija. Jos taas vihreiden ainoa päämäärä on vaikkapa ay-liikkeen murskaaminen ja millään muulla ei ole väliä, kokoomus on loistava valinta kumppaniksi.
Tietenkin myös vasemmisto-oikeisto-akseli on edelleen olemassa, mutta se ei ole ainoa akseli, jolle puolueita voi sijoittaa. Siitä mainio esimerkki ovat nämä kaksi peräkkäistä kommenttia, joissa vihreitä moititaan liiasta vasemmistolaisuudesta (Seppo Korppoo) ja oikeistolaisuudesta (Pia-Petri Pampula-Kutri, joka heikentää sanottavaansa hölmöllä nimimerkillään).
Harmittaa, etten omien kiireitteni takia ole ehtinyt mukaan tähän mainion puolueita analysoivan sarjan vihreitä koskevaan osuuteen ennen kuin nyt vähän jälkijunassa. Otin jo vahinkoa takaisin suihkimalla tuonne ylemmäs ketjuun joukon vastauksia (yhdyn muuten niihin kirjoittajiin, jotka ovat moittineet tämän uuden blogiversion vaikeaa luettavuutta).
Itse perussitoutumattomana en koe mitään puoluetta täysin omana, mutten myöskään aivan kelvottomana. Vain populismia vierastan. Pidän ympäristöongelmia yhtenä aikamme suurimmista haasteista ja niiltä osin sympatiseeraan vihreitä. Se on kuitenkin vain yksi ja — siltä usein tuntuu — harmillisen pieni osa vihreyttä. Puolue kannattaa kaikkea hyvää ja kaunista, mutta aivan kaikesta siitä en oikein jaksa innostua, semminkin kun vähän hajanaiselta puolueelta tuntuu turhan usein puuttuvan suhteellisuuden tajua.
Ovatko vihreät populisteja, kuten täällä on väitetty? Ovat, jossain määrin, mutta sitä ovat toki myös kaikki muutkin puolueet. Se on tavattoman ikävä ominaisuus, joka viime aikoina on politiikassa lisääntynyt. Kannattaa silti erottaa varsinaisesti populistiset puolueet muista, sillä siinä on sentään vielä valtava ero. Populismia aivan uudella tasolla vyöryttivät Suomeen perussuomalaiset, mutta heidänkin suhteensa siihen on nyt jonkin verran muuttunut toisaalta hallitusvastuun ja toisaalta puolueen hajoamisen myötä.
O.S:“Siksi tuo ekologinen lokero ei ole mitenkään suojattu kilpailulta. ”
Mikä lie , häveliäisyys, Soininvaara jättää mainitsematta ainoan todellisen ekopuoleeen, Keskustan. Se on puolue, jonka kannattajat tekevät ekotekoja joka ikinen päivä. Ja nimenomaan rakentavia, kestävän kehityksen periaatteilla esim. ruuan tuotantoa, metsän viljelyä, pohjavesien suojelua. Miten O.S. saattoi unohtaa nämä ?
Vihreiden taktiikkana on luoda vastakkainasettelu luonnonsuojelun ja maalaiselämänmuodon välillä. Luonnonvarojen hyödyntäminen kestävästikin on lähtökohtaisesti rikos ekologiaa vastaan Soininvaara itse on toistanut juuri tätä truismia alituiseen. Onneksi juuri näin, sillä tuolla asetelmalla ette ikinä saa maaseudulla vankkaa jalansijaa, kiitos.
Kuluttajien huonoa tiedontasoa hyödyntäen vihreät ovat onnistuneet syyllistämään maaseudun luonnonvaroja kuluttavaksi ja uhkaavaksi elin- ja elinkeinomalliksi. Yhtäältä vaaditaan halpaa ruokaa, mutta toisaalta entistäkin tiukempaa lainsäädäntöä — ja valvontaa. Komeat traktorit pihassa esitetään ökykatteena, joka on pois luonnonsuojelusta. Ruuan hinnan ja ekologisesti kestävän tuottamisen välistä yhteyttä ei hahmoteta.
Tulevaisuus on valoisampi, sillä väestö on Soininvaarankin mukaan entistä koulutetumpaa, jolloin näidenkin asioiden hahmottaminen tulevaisuudessa paranee. Joten en lupaisi vihreille koulutuksen tason nousun myötä mitään triumfia, päinvastoin. O.S. ilakoi , ettei Keskusta tule saamaan mitään otetta koulutetusta nuorisosta kaupungeissa. Tulit herättäneeksi nukkuvan karhun, sillä kaupunkeihin muuttanut nuoriso on lähtöisin maaseutupaikkakunnilta.
Tämä äänestäjäkunta on aatemaailmaltaan lähempänä maaseutuvihreyttä kuin cityvihreäanarkismia. Vielä sekin, että nuoriso ei ole kiinnostunut poliittisesta suhmuroinnista, varsinkaan citynuoriso. Maalta tuleva koulutettu , kiirevuosia elävä pariskunta ei koe maailmanloppua saarnaavaa ja syyllistävää vihreää angstia omakseen. Varsinkin, kun Suomen vaikutus globaalisti on kuin hiekanjyvä saharassa.
Kun ajattelee, mitä maa- ja metsätalous tekee vesistöille ja luonnon monimuotoisudelle, eemilin kommentti on kuin huono vitsi.
Juuri noin pihalla on keskivertokansalainen maata- ja metsätalouden ympäristövaikutuksista. Tämä on seurausta ympäristöihmisten mielipide — ja mediaterrorista. Niin eikä pelkästään vain sanallisesta vaan myös oikeasta laillista elinkeinoa vastaan kohdistuvasta terrorista.
Siinä toimitaan logiikalla, että hyvän asian puolesta saa suorastaan valehdella ja rikkoa lakia. Lain ottaminen omiin käsiin ekoterrorissa on yleisesti hyväksyttyä. Tuon toimintamallin seurauksena vihreiden menestys ei ole rehellisellä pohjalla. Vihreät sanoutuvat virallisesti irti eläinaktivismista (lue rikoksista), mutta kuitenkin nämä teot satavat vihreiden laariin vaaliuurnilla.
Onko joku nähnyt vihreiden virallisen irtisanoutumisen ja paheksumisen näistä teoista. Onko Vihreä puolue käskenyt niiden lopettamisen ja nollatoleranssin näihin rikoksiin
Ps. TA:“Kun ajattelee, mitä maa-”
Etkö sinä syö lainkaan ruokaa?
On kyllä kamala lukea tätä blogin uutta taittoa. Lyhyempiä rivejä olisi helpompi lukea. Ja keskustelun seuraaminen jää kyllä jatkossa aimpaa vähemmälle, kun uudet kommentit ovat vanhojen seassa.
Vuosien mittaan vihreät ovat todellakin muuttuneet luonnonsuojelu-viherpiipertäjistä kivikoviksi vallankäyttäjiksi. Alkuaikojen ihanteet yksilön-ja sananvapaudesta ovat vaihtuneet valtakunnan ankarimmaksi sääntöjen laatijaksi ja kansalaisten valvojaksi.
Oi niitä aikoja kun vihreät vielä vastustivat esim. valvontakameroita, vedoten ihmisen yksityisyyden suojaan myös julkisilla paikoilla.
Liekö vihreisiin siirtyneen stallari-fraktion vaikutusta vaiko vain ikivanha “valta turmelee”.
Kokemukseni mukaan vihreissä on yliedustetusti älykkäitä ja joviaaleja ihmisiä, joiden kanssa pystyn keskustelemaan eräistä näkökulmaeroista huolimatta. Esimerkiksi vasemmistolaisten asenne ja käytös minua kohtaan on ollut taas junttimaisen vihamielistä aivan kategorisesti, vaikka omasta mielestäni olen perustellut näkemykseni asiallisesti ja humaanisti. Jo yksi hieman suurempi näkemysero saa heidät vihaamaan keskustelukumppania, mistä tunnistaa yksinkertaisen ääri-ihmisen.
Kannatan esimerkiksi modernia ja puhdasta ydinvoimaa, tiiviimpää yhdyskuntarakennetta kaupunkeihin, perustuloa, spontaanin turvapaikanhaun sijaan enemmän kiintiöpakolaisia Euroopan ulkopuolisilta leireiltä sekä taloustieteen ja tilastotieteen huomioimista päätöksenteossa entistä enemmän. On se kumma, ettei edes apteekkimonopolia saada purettua tässä markkinataloudessa… Pisteet hyvästä yrityksestä Antero Vartialle!
Toki vaihtoehtoisia tulkintoja tilanteesta voi olla, että olet itse jonkinlainen “ääri-ihminen” ja että vain vihreät eivät ymmärrä tätä “näkemyseroa” tai että esität asian eri tavalla hyväksyttävästi eri ihmisille…
Onko jo liian myöhäistä kysyä arvioitasi, että pystyisikö Vihreät luopumaan fundamentalistisesta arvoliberalismista Kokoomuksen tavoin?
Onko tätä pohdittu vain onko tämä uusi idea? Tämä tarjoaisi mielestäni Vihreille tai vaihtoehtoisesti myös demareille ja ehkä myös Kepulle tai jopa Sinisille mahdollisuuden päästä vakaasti jopa 30–40 prosentin kannatukseen. Olen perustellut tätä oletusta Uuden Suomen blogipalstalla vähän enemmän. Laitan sen linkin tuohon nettisivukohtaan.
Uskon aika vakaasti siihen että puoluejärjestelmään tervehdyttäisi jos meillä olisi vakaasti Kokoomusta isompi, arvoneutraali puolue joka profiloituisi pragmaattisena ja pienten tuloerojen ajajana. Keskiluokasta ei tietenkään pitäisi puhua mitään. Kyse olisi tietenkin de facto pieni- ja keskituloisten luokkapuoleesta, mutta sitä ei manifestoitaisi kuten ei Kokoomuskaan omaan de facto ‑luontoaan. Vihreillä olisi tavallaan erinomainen lähtökohta tuollaiseksi mahtipuolueeksi koska sillä sen ydinkannattajia ovat hyvin koulutetut naiset jotka ovat kaiken lisäksi aika pienituloisia.