Presidentinvaaligallupit näyttävät kaikki samaa: Niinistön kannatus laskee nopeasti, mutta vaali näyttäisi silti ratkeavan ensimmäisellä kierroksella. Viimeisin, HS-gallup lupasi Niinistölle 58 %. Yleensä peli olisi tällä selvä, mutta on kolme syytä, miksi näin ei välttämättä ole.
Trendi. Niinistöllä on nopeasti laskeva trendi. Tämä ei yksin riitä toiseen kierrokseen, koska puolet äänistä on jo annettu. Niinistön kannatuksen pitäisi olla vaalipäivänä alle 42 %, jos ennakkoäänistä olisi tulossa tuo mitattu 58 %, mutta se myötävaikuttaa asiaan.
Mittaamisen vaikeus. Eduskuntavaalitulosta osataan mitata aika tarkasti, mutta presidentin vaali on eri asia. Puoluegalluppia ei tehdä niin, että kysytään tuhannelta ihmiseltä ja jos näistä 250 kannattaa kokoomusta, ennustetaan kokoomukselle 25 prosentin kannatusta. Sellainen johtaisi aivan metsään, koska ihmisiä saadaan kiinni vaihtelevasti niin, että otoksessa voi olla aivan liikaa tai aivan liian vähän kokoomuslaisia. Otos tasapainotetaan kysymyksellä, ketä äänestit viimeksi. Jos viimeksi kokoomusta äänestäneitä on enemmän kuin kokoomusta äänestäneitä oli vaaleissa, arviota ruuvataan alaspäin ja päinvastoin.
Ilmeisesti myös presidentinvaaligallupit tasapainotetaan eduskuntavaalikäyttäytymisen perusteella, mutta se on ihan väärin. Otos voi siis olla aivan poskellaan, eikä sitä havaitse mitenkään. Tämän takia eri yhtiöt myös saavat kovin erilaisia tuloksia. Sitä, mihin suuntaan otos on vinksallaan ei voi tietää, mutta sen tiedämme, että tulokset ovat epätarkkoja ja ilmoitetut luottamusvälit tällä kertaa aliarvioivat epävarmuutta roimasti.
En osaa tai halua sanoa. Näitä oli HS-gallupissa 17 %. Heidät on vain jätetty pois. Tämä tarkoittaa, että oletetaan tämän joukon jakautuvan samalla tavalla kuin kantansa ratkaisseiden. Tämä oletus liioittelee Niinistön kannatusta reippaasti. Jos ei tiedä, todennäköisesti harkitsee vakavasti muita ehdokkaita kuin Niinistöä. Luultavasti harkitsee muiden ehdokkaiden välillä. Jos Niinistöllä on 58 % kantansa ilmaisseista, hänellä on 48 % kaikista. Varmaan jotkut epävarmoista äänestävät lopulta häntä, mutta sitten pitää laskea mukaan tuo laskeva trendi ja ehkä suurikin harha otoksessa.
Siksi kannattaa äänestää.
Minä äänestä Haavistoa, koska haluan toisella kierroksella seurata korkeatasoista argumentoivaa keskustelua maastamme ja sen ulkopolitiikasta.
Toivoin pitkään toista kierrosta, koska yhden ehdokkaan suosio tuntui ylisuurelta ja suosiota seuraava kaikkien puheenaiheiden väistely turhan helpolta tavalta voittaa.
Kun olen katsonut vaalitenttejä ja todennut keskustelun tason, olen kääntänyt kelkkani ja alkanut toivoa vaalin ratkeamista ensimmäisellä kierroksella. Katsojalla alkaa olla kiintiö täynnä spekuloimista aktiivimallin valiokuntalausunnoilla, viisastelua siitä miten Suomen presidentin pitäisi pistää USA:n, Kiinan ja Venäjän johto kuriin ja Nato-puheenaiheen kilpaväistelyä.
Minä olisin halunnut tuollaista keskustelua seurata jo presidentinvaalien 1. vaiheessa. Jos eivät toimittajat osanneet sitä ja siihen johdatella nyt, niin ehkä he eivät osaisi 2. vaiheessakaan.
Ei Haaviston jutut tähän asti kovin korkeatasoisia ole olleet, vai miten aktiivimallit ulkopolitiikkaan liittyy?
On erikoista, että vaalien suurin jännitys on siinä valitaanko Niinistö suoraan yhdellä kierroksella vai ei. Aika tiukoille se taitaa mennä. Hänethän kuitenkin joka tapauksessa loppujen lopuksi valitaan, joten eivät nämä vallan dramaattiset vaalit ole.
Eikä Niinistö huono presidentti ole ollut. En silti aio häntä äänestää, ellei sitten toiselle kierrokselle sattuisi pääsemään Huhtasaari tai Väyrynen.
OS: “Siksi kannattaa äänestää.”
itse olen ottanut jokseenkin toisenlaisen linjan että aina pitää äänestää. olen huomannut että suomessa ja muualla ollaan passiivisia ja sitten kuitenkin valitetaan ja purnataan politiikasta. olen huomannut että keskimäärin ne jotka ei äänestä niin heidän asioita ei ajeta vaan jopa huononnetaan.
presidentin valta ei ole niin suuri ja enemmän ulkopoliittisella puolella mutta sitäkään en näe perusteeksi olla äänestämättä.
itse olen miettinyt puoli-pakko äänestämistä, eli äänestyspaikalla olisi pakko käydä mutta voi vielä jättää äänestämättä tai äänestää ns. tyhjää. rikosrekisteriä ei saa paikalla käymättömyydestä tulla. eli siis jokin sakko mutta juridisesti joko veroa tai virhemaksu.
Siis että 10 miljoona euroa käytettäisiin turhaan keskusteluun, ei kiitos.
Kun presidentin tehtävä näyttää olevan kommentoida lööppejä kotimaassa ja mielistellä ulkomaisia sortohallituksia Kiinasta Venäjän ja Israelin kautta Jenkkeihin, niin koko homma on pelkkää pilkantekoa.
Koko systeemi on korruptoitunut ja mielistelee vain suurta rahaa. On pandoja tukkimassa suita, mielenosoittajat ajetaan koko Helsingistä ulos kun Kiinan pääjolppi käy Kauppatorilla; Venäjä buliveivaa ydinvoimaloitaan kaiken maailman bulvaanien ja rikollisten kanssa tänne; Israel apartheidaa ja tappaa ja vielä kohtelee törkeästi suomalaisiakin; ja Jenkit sotii laittomasti tappaen satoja tuhansia, mutta kukaan Suomessa ei sano oikeasti sanaakaan! Jos tuosta listasta ei löydä akuuttia väärää johon pitää puuttua, niin mitä teikäläisillä tekee?
Miksi siis mitään typerää keskustelua, kun kukaan ei uskalla sanoa mitään mihinkään. Mitä vähemmän tällainen järjestelmä kuluttaa veronmaksajien rahoja, niin sitä pienempi tappio kansakunnalle, joten toivottavasti jää yhteen kierrokseen ja poliitikot häipyvät taas pois julkisuudesta odottamaan uusia vaalejaan jolloin tulevat taas kerjäämään ääniä kaduille koloistaan.
En odottanut vaalikeskusteluiden olevan kovin korkeatasoisia ja siksi en aikonut niitä katsoakaan. Kävi kuitenkin niin, että sattumalta näin niitä jonkin verran.
Eivät ne todellakaan kovin korkeatasoisia olleet, mutta eivät sitten kuitenkaan aivan kelvottomiakaan. Tällaisten usean ehdokkaan keskusteluiden luonteeseen kai kuuluu, että ne suosivat nokkelia heittoja, eivät syvällisiä analyysejä.
Siksi kahden ehdokkaan keskustelut voisivat olla antoisampia.
Vähän kärjistetysti sanottu, mutta pitää kyllä jossain määrin paikkansa. Oma johtopäätökseni on kuitenkin päinvastainen: keskustelusta ei pidä luopua, vaan sitä pitää lisätä ja sen pitää johtaa toimenpiteisiin.
Kuka tai mikä on muuten korruptoitunut? Se sama salaliittoko, joka vääristelee koko ajan Paavo Väyrysen gallupkannatusta?
Eräs mielenkiintoinen piirre näissä vaaleissa on se, että perinteisten presidenttipuolueiden Sdp:n ja keskustan ehdokkaiden gallupsuosio on ällistyttävän alhainen. Niinistö on kannatukseltaan omaa luokkaansa, mutta seuraavana tulee liberaali, “punavihreää kuplaa” edustava ehdokas ja sitten kaksi populistia.
Tilanteeseen on varmasti yhtenä syynä Niinistön valtava suosio, mutta epäilemättä jotain muutakin on poliittisessa kentässä liikahtanut. Liekö se sitten hyvä vai huono asia?
Haluaisin nähdä kahden ehdokkaan väittelevän ihan ajan kanssa siitä, mitä Suomen olisi tullut tehdä syksyllä 2015, kun turvapaikanhakijoita ylitti länsirajan suurin joukoin. Se, joka olisi toiminut menneisyydessä paremmin, toimii luultavasti tulevaisuudessakin paremmin. Koskee muitakin kysymyksiä, kuten esim. EMUn perustamista ja sen jäseneksi liittymistä. Tämän mukaisesti äänestän.
Poliittisessa kentässä on tapahtunut muutoksia. Puolueuskollisuus (tai oikeastaan ‑uskovaisuus) on heikentynyt. Nuorempien sukupolvien kannatus on polarisoitunut vihreille ja kokoomukselle (ellei sitten jälkimmäinen ole viemässä vähitellen koko potin). Lisäksi karismaattisia poliitikkoja ei enää ole, tai siis paras korvike sellaiselle on Niinistö, joka ei mikään varsinainen sanan säilän mestari ole.
Eikä Niinistökään asettunut ehdolle Kokoomuksen väreissä, joten voisi sanoa että yhtään aitoa perinteisten suurten puolueiden ehdokasta ei ole lähelläkään valintaa.
Vanhoista, suurista puolueista kokoomus ehkä todellakin parhaiten istuu ajan henkeen. Vaikea silti kuvitella, että sen kannatus voisi enää kovin paljon suuremmaksi kasvaa, sillä eivät kai köyhät kansalaiset enää tämän oikeistolaisempaa politiikkaa kaipaa?
Uusia poliittisia voimia ovat vihreät, jotka ovat yhä tärkeämpien ympäristöasioiden lisäksi onnistuneet saamaan kannattajikseen tai ainakin sympatiseeraajiksi monenkinlaisia liberaaleja tai radikaaleja äänestäjiä.
Vielä tuoreempi ilmiö ovat populistit, joskin heidän rivinsä ovat melkoisen hajallaan. Huolestuttavaksi heidän nousunsa tekee se, että he hylkäävät, enemmän tai vähemmän, järkevään ja asiapohjaiseen argumentointiin pohjaavan keskustelun. Ja flirttailevat pelottavasti jopa valemedioiden ja muiden vaihtoehtoisten totuuksien kanssa.
Niinistö ei ole mikään säihkyvä esiintyjä, mutta ei hän huono puhuja ole. Hänessä on vähän samanlaista kryptistä fundeeraajaa kuin oli Mauno Koivistossa, ja sellaisistahan suomalaiset näköjään pitävät.
Minäkin arvostaisin kahden hyvän ehdokkaan kunnollista keskustelua ilman helppojen poliittisten irtopisteiden keräilyä. Tosin aiheiksi kaipaisin muuta: arvot, kuten sivistys ja suvaitsevaisuus, ympäristöasiat, väestönkasvu, Suomen rooli globalisoituvassa ja digitalisoituvassa maailmassa. Ylipäätään se, miten ehdokas arvojohtajana näkee roolinsa yhteiskunnassa ja maailmassa, jossa jännitteet lisääntyvät.
Presidentiltä kaipaisin sekä idealismia, joka häntä taustalla ohjaa, että realismia, jolla idealismia sovelletaan todelliseen, usein raadolliseen maailmaan. Mutta tiedän: kuulun vähemmistöön.
Minusta tässä ei ole mitään ihmeellistä. Vanhanen on varmasti useimmille keskustan kannattajille ihan hyvä ehdokas, mutta on vaikea nähdä, mitä uutta hän toisi Niinistöön verrattuna. Kun nyt Niinistö on näin ajattelevan henkilön mielestä hoitanut presidentin tointa kunniallisesti yhden kauden, niin mitä syytä hänellä olisi vaihtaa Niinistö Vanhaseen? Väyrynen taas vie EU:hun kriittisemmin suhtautuvan keskustan siiven äänet.
Sosiaalidemokraateilta taas puuttuu korkean profiilin ehdokas.
Toinen kierros taisi jäädä näkemättä juuri siksi, että vaalien suurin mielenkiinto kohdistui siihen, nähdäänkö toista kierrosta vai ei. Itsekin päädyin lopulta sille kannalle, että toista kierrosta ei tarvita ja äänestin siksi Niinistöä, vaikka en hänestä erityisemmin pidä. Samoin teki moni tuttuni.