Ajattelin puuttua tässä kirjoituksessa asiaan, jossa en ole asiantuntija ja jossa tietoni ovat vanhentuneita: pitäisikö yliopistoihin ottaa oppilaat ylioppilastodistuksen vai pääsykokeiden perusteella. Vattin tutkija Matti Sarvimäki on kirjoittanut tästä perusteellisen blogin VATT:n sivuille, mutta minä ajattelin kirjoittaa vähän poleemisemmin.
Perusongelma on, että pääsykoejärjestelmä on valtavan haaskaava, koska opiskelijat käyttävät melko turhaan pääsykoekirjojen alaviitteiden ulkoaoppimiseen paljon aikaa. Noista ulkoa opituista alaviitteistä ei ole mitään hyötyä, jos ei kuitenkaan pääse sisälle, eikä niistä juuri muuta hyötyä ole kuin se sisäänpääsy, jos pääsee. Tästä on hyvä parantaa.
On tietysti tärkeätä valita opiskelijat korkeakouluihin mahdollisimman hyvin. Silloin testin kannalta kaksi asiaa on yli muiden:
Reliabiliteetti, eli kuinka vähän satunnainen koe on ja
Validiteetti, eli mittaako koe oikeaa asiaa.
Molemmissa koemuodoissa reliabiliteetti on vähän mitä sattuu, kun ottaa huomioon, kuinka ratkaisevasta asiasta loppuelämän kannalta on kyse. Minulla ainakin kognitiiviset kyvyt huonosti nukutun yön jälkeen ovat huomattavasti laskeneet puhumattakaan nyt siitä, että sattuisi kärsimään migreenikohtauksesta. Eikä flunssassa kirjoittaminenkaan mitään herkkua ole.
Inhimillisesti ajatellen pitäisi siis olla mahdollista uuteen yritykseen, mutta muistettakoon, että yksi sisään päässyt pudottaa toisen pois.
Validiteetin suhteen kokeet poikkeavat tai niiden väitetään poikkeavan toisistaan.
Irrotetaan tästä nyt ensin selvät tapaukset. On ilmeistä, että esimerkiksi Teatterikorkeakouluun tai Sibelius-Akatemiaan jonkinlainen taitokoe on paljon relevantimpi kuin ylioppilaskirjoituksen arvosanat. Muitakin tällaisia saattaa löytyä.
On väitetty, että
- Pääsykokeet mittaavat motivaatiota paremmin kuin ylioppilaskoe.
- Ylioppilaskirjoitukset mittaavat aivan eri taitoja kuin mitä esimerkiksi juristin työssä tarvitaan.
- Ylioppilaskirjoituksen suosivat kielellisesti lahjakkaita ja syrjivät matemaattisesti lahjakkaita
- Ylioppilaskirjoitukset suosivat tyttöjä ja erityisesti ns. kympin tyttöjä.
- Myöhään miehistyneet saavat huonon ylioppilastodistuksen mutta voivat petrata pääsykokeissa.
Motivaatiosta
Matti Sarvimäki sanoo blogillaan ansiokkaasti, että jos joku kirjoittaa loistoarvosanoin, pääsisi mihin tahansa ja valitsee oikikseen, hän on mitä ilmeisimmin motivoitunut oikikseen. Se, että pitää osoittaa motivaationsa lukemalla ulkoa vaikkapa puhelinluettelon on yhtä järkevää kuin että pantaisiin kokelaat tunturin juurelle ja katsotaan kuinka monta sataa kertaa peräkkäin nämä viitsivät kivuta tunturin huipulle ja takaisin. Ei hyvä.
Jos kaikilla muilla on työläs pääsykoe ja yksi korkeakoulu ottaa vain papereiden perusteella, sillä on riskinä saada huonosti motivoituneita opiskelijoita.
Pääsykoe validimpi mittari
Pääsykokeiden laadinnassa yksi vaikuttava tekijä on vaivaton korjaaminen. Siksi on usein päädytty monivalintakokeisiin. Ylioppilaskirjoituksen on oltava todella surkea, jos se on monivalintakokeita huonompi. Esseekysymykset mittaavat paljon paremmin, mutta ne ovat korjaajan kannalta vaivalloisia – ja tietysti myös tulkinnanvaraisempia.
Mutta meillähän on näyttöä ihmisistä, jotka ovat päässeet sisään valintakokeiden kautta. Heillä on myös ylioppilastodistus. Näin tärkeässä kysymyksessä kannattaisi tutkia, miten nämä kaksi ennustavat opiskelumenestystä, niin ei tarvitsisi spekuloida. Ylioppilastodistuksen kohdalla ei tietenkään tarvitse käyttää triviaalia yleisarvosanaa ja keskiarvoa, vaan painottaa eri aineita tarkoituksenmukaisella tavalla.
Kielten ja matematiikan painotus
Yleisarvosanaa laskettaessa ylioppilaskirjoitus on todella räikeästi kielipainotteinen, koska kielitaidosta annetaan monta arvosanaa ja matematiikasta vain yksi. (Tätä voisi matematiikan osalta muuten muuttaa, koska onhan todennäköisyyslaskenta nyt esimerkiksi aivan eri taito kuin integrointi.) Korkeakouluilla on täysi vapaus painottaa ylioppilaskirjoituksen aineita haluamallaan tavalla. Oikea painotus muuten on yksi tutkimuksen aihe.
Naisia suosiva? Erityisesti kympin tytöt näyttävät olevan ongelma. Todettakoon, että kympin tytöt pääsevät jo nyt jokseenkin mihin haluavat. Vaikka he tämän jälkeen pääsisivät suoraan mihin hyvänsä, he eivät voi mennä joka paikkaan vaan ainoastaan yhteen. Kympin tytöt ovat rajallinen voimavara eikä heitä riitä kaikkialle.
Väite, että ylioppilaskirjoitukset suosivat naisia enemmän kuin sisäänpääsykokeet on sekin mitattava asia. Tutkitaan nykyisissä opiskelijoissa, kuinka paljon pääsykoepistemäärä ja ylioppilaskoe parhaalla mahdollisella tavalla painotettuna ennustavat opiskelumenestystä. Lisätään malliin sukupuoli dummy-muuttujana siten, että miehet ovat 0 ja naiset 1. Jos tämä muuttuja saa negatiivisen arvosanan, testi, pääsykoe tai ylioppilaskirjoitus, suosii tyttöjä, jos testin tarkoituksena on ennustaa menestystä opinnoissa.
Pääsykoejärjestelmä nyt ainakin syrjii poikia. Jos he eivät pääse sisään heti, he joutuvat vuodeksi inttiin tyhmentymään ja unohtamaan osaamistaan. Sinä aikana naiset taas voivat lukea täysillä.
Myöhään miehistyneet
Seksistinen ilmaisu on tässä tahallinen. Väite kuuluu, että pojat kypsyvät hitaammin. Siksi he saavat huonoja yliopistotodistuksia, mutta pääsykoeiässä he ovat jo aikuistuneet. Toki ilmiö voi koskea myös naisia.
Lukioon pääsyssä tämä on aito ongelma, koska pojilla murrosikä on lähempänä lukioon siirtymistä. Minusta pitäisi harkita, että tytöt aloittaisivat koulun vähän nuorempina, esimerkiksi niin, että kun ikäluokka menee pojilla poikki vuoden vaihteesta, se menisi tytöillä poikki jo heinäkuun alussa.
Jos lukio on tullut suoritetuksi vähän huonosti, eikö silloin olisi parempi keskittyä lukio-opintoihin sen sijaan, että lukee ulkoa hyödyttömiä alaviitteitä? Jos kuitenkaan ei pääse, on edes oppinut jotain hyödyllistä. Koska ollaan kuitenkin pyrkimässä yliopistoon, takaisin koulunpenkille ei kannata mennä vaan lukea kirjoja.
Oikeus parantaa ylioppilastutkinnon arvosanoja pitää laajentaa. Nyt kai saa yrittää vain kahdesti.
Minä en olisi pääsyt, jos ei olisi ollut pääsykokeita
Näitä tarinoita lehdet ovat pullollaan. Unohdetaan, että jos joku pääsee sisään, joku toinen jää ulkopuolelle. Heitä ei kukaan ole käynyt haastattelemassa.
Lahjakkuustestit
Jos ollaan tyytymättömiä ylioppilaskirjoituksiin testin epävalidiuden vuoksi, erittäin tehokasta olisi käyttää lisäinformaationa erilaisia lahjakkuustestejä, sellaisia, joita työhön otossakin käytetään. Tämä avaisi kokonaan uuden sivun luokkayhteiskunnassa, joten en käsittele tätä pidemmälle.
Maakuntayliopistot kärsivät?
Yksi syy pääsykokeiden puolustamiseen on sinä, että fyysisesti on mahdotonta hakea kahteen paikkaan, jos kokeet ovat samanaikaisesti. Ylioppilastodistuksen perusteella voi hakea mihin hyvänsä. Silloin voi käydä niin, että Helsingin seudulla olevat, maineeltaan paremmat opinahjot ottavat parhaat päältä ja maakuntayliopistot joutuvat tyytymään siihen mitä saavat.
Sarvimäellä oli tähän vasta-argumentti. Nytkin hyvyydestään varmat hakeutuvat Helsinkiin. Jos Helsinki ottaa päältä 400 parasta, 401:s tulee maakuntayliopistoon. Nyt voi käydä niin, ettei tämä 401:s pääse mihinkään, joten maakuntayliopistot eivät saa sitäkään. Tämä Sarvimäen huomio on hyvä, mutta ei varmaankaan täysin rauhoita maakuntayliopistojen pelkoa.
Enemmän opiskelijoita sisään?
Entä jos vain otettaisiin opiskelijoita kandivaiheessa sisään enemmän? Suomi on jäämässä koulutustasossa jälkeen muista maista, koska meillä niin pieni osa nuorista saa korkeakouluopetusta. Tällöin maisteriohjelmiin pitäisi hakea erikseen. Kandivaiheen opinnoissa menestyminen on kuitenkin paljon validimpi testi maisteriopintoihin kuin pääsykoekirjojen alaviitteistä tehdyt monivalintakokeet – ja validimpi kuin ylioppilaskirjoitukset.
Jos on tarkoitus nopeuttaa sisäänpääsyä, on otettava sisään ainakin vähän aikaa paljon enemmän, koska jonossa on nyt monta ikäluokkaa.
Valtiovalta on valittanut, että meillä liian harva tyytyy kandin papereihin toisin kuin muissa maissa.
Voisiko valtio aloittaa itsestään ja hyväksyä kandin paperit siellä, missä ei tarvita tutkijaosaamista graduineen.
= = = =
Joskus noin 40 vuotta sitten Tilastotieteen laitoksella tutkimme omaksi iloksemme valtsikan sisäänpääsykokeiden ennustuskykyä opintomenestyksen suhteen. Mukana olivat tietysti vain ne, jotka olivat päässeet sisään, mutta toiset olivat päässeet paremmilla arvosanoilla kuin toiset.
Sisäänpääsykokeen pisteet eivät ennustaneet oikein mitään. Yhtä hyvin olisi voitu arpoa. Ylioppilastodistukset jotkut arvosanat korreloivat positiivisesti menestyksen kansa, mutta kun tehtiin regressioanalyysi, äidinkielen arvosana varasti itselleen koko selityskyvyn. Mikään muu ei ennustanut, kun äidinkielen arvosana oli ensin vakioitu.
Pian tämän jälkeen äidinkielen koe pantiin remonttiin, koska se oli epäoikeudenmukainen ja suosi lahjakkaita.
Jos lähdetään siitä, että yliopistolla olisi intressi ottaa sisään ne, joiden voisi olettaa pärjäävän opinnoissa parhaiten, pääsykoekirjan lukeminen ja sen tenttiminen pääsykokeessa on loogisimpia ratkaisuja, mitä tulee mieleen, koska se simuloi tärkeää osaa opiskelun suorittamistavasta. Samahan toistuu monissa kursseissa useaan kertaan, mutta silloin on myös luennot ja harjoitukset.
Järkevä parannus nykyjärjestelmään on suosia pääsykokeiden lisäksi MOOC-kursseja rinnakkaisväylänä, kuten Helsingin yliopiston tietojenkäsittelyopin laitos tekee, jolloin keskinkertaisestakin suorituksesta voi saada avoimen yliopiston opintopisteitä vaikkei pääsisi sisään. Toinen hyvä uudistus on eri yliopistojen saman alan opintojen yhteinen pääsykoe kuten on ollut Aalto-yliopiston matematiikan, fysiikan ja kemian kokeissa jo kauan.
Nykyiset valintauudistukset, joita yritetään keskinkertaisella menestyksellä runnoa väkisin läpi, ovat tylyjä ja epäoikeudenmukaisia ja niiden taustafilosofiana on yrittää tehdä osalle hakijakunnasta selväksi, että heidät halutaan sulkea tiettyjen koulutusohjelmien ulkopuolelle lopullisesti eikä heidän toivota hakevan niihin seuraavina vuosina uudestaan. Halutaan päästä eroon liian vanhoista tai ammattikoulutaustaisista hakijoista ja opiskelijoista. Ammattikorkeakoulutaustaisiakaan ei haluta oikeisiin yliopistoihin vaan tasoltaan epämääräisempään ylempään ammattikorkeakouluun, mikä on ilmiselvästi tarkoitettu myös hieman keskinkertaista paremmaksi kolmannen asteen opinahjoksi mutta kuitenkin rehellisesti sanottuna sivuraiteeksi.
On myös yleistä, että samat tahot, jotka haluavat romuttaa pääsykoejärjestelmän, kannattavat myös yliopistokoulutuksen maksullisuutta. Tällöin halutaan päästä eroon myös maksukykyiset vanhemmat omaavilta potentiaalisilta pääsykokeet munanneilta opiskelijoilta paikat vievistä köyhistä hätämajoitusta tarvitsevista tai opintojen ohella töihin joutuvista opiskelijoista, jotka ovat joka syksy otsikoissa.
Viimeinen kohta äidinkielenkokeesta osoittaa, että ylioppilaskirjoituksiin pitää lisätä älykkyystesti, kuten SAT-testi. Jos siihen ei voi valmistautua, ne hitaasti kypsyvät sauliniinistötkin saavat siitä hyvät pisteet eikä sitä tarvitse uusia. Paras testi onkin sellainen, joka on halpa myös testattavalle eli siihen ei voi valmistautua.
Yliopistot katsokoot, mitkä aineet ennustavat opintomenestystä, ja painottakoot niitä sisäänpääsyssä.
Kandiohjelmiin pitää ottaa sisään enemmän kuin maisteriohjelmiin kelpuutetaan.
Miten äidinkielen koetta remontoitiin ”oikeudenmukaisemmaksi”? Google-taitoni eivät riittäneet.
Äidinkielen koe oli ennen pelkkä essee, mutta sitten siihen tuli muita osioita. Yhtenä perusteena oli, että myös ahkeruudesta piti palkita.
Matemaattis-luonnontieteellisillä aloilla pääsykokeen pitäisi olla hyvä mittari. Itse pääsin pääsykokeen avulla heittämällä sisään vaikka lukio oli jäänyt kesken.
Kannattaisin muunnosta monessa Manner-Euroopan maassa olevasta systeemistä, jossa sisään pääsee helposti ja karsinta tapahtuu ensimmäisten pakollisten kurssien avulla.
Suomalainen versio voisi olla yhdistelmä pääsykoetta ja peruskurssia. Lukuaineissa ja matemaattis-luonnontieteellisissä aloilla voisi olla pieni määrä standardikursseja jotka pitäisi läpäistä tenttimällä. Tenttimässä voisi käydä ympäri Suomea yliopistoissa ja kesäyliopistoissa.
Opiskelija saisi heti 2-5 opintoviikkoa perusopintoja jotka kävisivät kaikkiin saman alan tiedekuntiin Suomessa. Tentin läpäisy avaa opiskelupaikan. Tentin voisi uusia säännöllisin väliajoin.
Joko-tai-keskustelu valintamenetelmissä on hyvin tylyä. Tärkeämpää olisi pitää huolta siitä, että väylät korkeakoulutukseen ovat joustavat ja monipuoliset.
Yhden asian mokaaminen – oli se sitten lukion alussa tehdyt valinnat, ylioppilaskirjoitukset tai yksi pääsykoe – saati valinnat joissa muuttaa mieltään – ammattikouluun meno, väärä pääaine yliopistossa – eivät saisi lukita ovia lopullisesti.
Jos nuoruuden päätöksistä rokotetaan liikaa, menetetään valtavasti potentiaalia. Rajausta opintopaikoissa on pakko tehdä, mutta harvoin laajojen linjojen piirtelijä on niin fiksu, että osaisi ennakoida ihmisten tilanteiden moninaisuuden. Joustoa tarvitaan.
”pääsykoejärjestelmä on valtavan haaskaava, koska opiskelijat käyttävät melko turhaan pääsykoekirjojen alaviitteiden ulkoaoppimiseen paljon aikaa.”
Tähän sisältyy oletus, ettei pääsykoekirjasta opittu asia ole sovellettavissa mitenkään työelämään.
”Entä jos vain otettaisiin opiskelijoita kandivaiheessa sisään enemmän?”
Tähän sisältyy oletus, että kanditutkinnossa opittu asia olisi jotenkin sovellettavissa työelämään.
Väittäisin, että pääsykoekirjat valitaan tarkemmin mitä kurssikirjat. Ja pääsykokeet testaavat oppimista tarkemmin mitä kurssin päättökoe. Myös väittäisin, että mitä spesifimmäksi opittu tieto menee, sitä vaikeammin se on sovellettavissa työelämään jos ei työllistykkään omalle alalle.
Pääsykokeet vaikuttavat sekä yhteiskunnalle, että yksilölle huomattavasti kustannustehokkaammalta vaihtoehdolta.
YO-tutkinnon painottaminen johtaisi siihen, että miesten määrä tippuisi entisestään monilla yliopistoaloilla johtaen siihen, ettei miessukupuolen lahjakkuusreservi olisi täydessä käytössä. Se vaikuttaisi myös tutkimuksen tasoon negatiivisesti. Ehkäpä tehokkain tapa karsia porukkaa olisi nk. palikkatesti (ÄO-testi). Kokemuksesta voin sanoa, että oikeustieteelliseen ja lääketieteelliseen on helpompi päästä kuin saada ensimmäistäkään ällää YO-kirjoituksista.
Juuri näin. YO-tutkinnon painottaminen vähentää miesten määrää yliopistoissa erittäin merkittävästi. Tuossa on myös se ongelma että se sulkee kokonaan pois kaikki ammattikoulun käyneet ja vie heiltä ikuisesti mahdollisuuden korkeakoulutukseen. Tämä lukion aseman vahvistaminen on täysin järjetöntä. Suurin osa lukion käyneistä ei koskaan pääse korkeakouluun ja lukiosta itsestään ei ole mitään hyötyä.
Ylioppilaskoe on se mikä pitäisi lakkauttaa, eikä yliopistojen pääsykokeita.
Ylioppilaskokeisiin päntätään niitä samoja asioita, jotka on jo lukiokursseilla kertaalleen opiskeltu.
Valintakokeissa pitäisi tentata uutta asiaa, joka ei ole vielä lukiossa tullut vastaan. Riittävä taso on yliopiston peruskurssien taso.
Fuksit saavat laudatureita matematiikasta ylioppilaskirjoituksissa, mutta yliopistossa eivät pääse matematiikan lähtötasotestistä läpi. Näin on asian laita kautta tämän maailman parhaan koulutusjärjestelmän.
Se myös mittaa sitä, kenellä o mahdollisuus pitää välilukuvuosia ja kenellä ei. Huonosta perheestä tulevalla ei varmaankaan ole samanlaista mahdollisuutta pitää lukuvälivuotta uin sellaisessa perheessä, jossa kotona voi helposti lukea.
”Minä en olisi pääsyt, jos ei olisi ollut pääsykokeita
Näitä tarinoita lehdet ovat pullollaan. Unohdetaan, että jos joku pääsee sisään, joku toinen jää ulkopuolelle. Heitä ei kukaan ole käynyt haastattelemassa.”
Jos rahkeet eivät riitä valintakokeen läpäisyyn, niin miten voidaan olettaa, että kyseinen henkilö pärjäisi yliopistossa ylipäätään?
Mainiota, onhan monesti harmittanut, kun ulkomaaan kollegat ovat valmistuneet muutoman vuoden nuorempina. Kuinka meillä on varaa hidasteluun. Veronmaksajana en halua rahoittaa sitä, että jokainen saa opiskella mitä tekee mieli.
Vuosien pääsykoerumba on paljon huonompaa ajankäyttöä kuin opiskelu. Se myös valikoi monelle alalle huonommin kuin älykkyystesti.
Hyvää pohdiskelua. Nykyäänhän kaikki pääsykokelaat eivät edes yritä sisään vaan ovat paikalla työkkärin pelossa tai saadakseen lomaa intistä. Olen kuullut erityisesti luonnontieteilijäkollegoilta, että pääsykokeissa menestyminen ei muuallakaan ennusta opinnoissa menestymistä vaan jopa päinvastoin. Humanistisissa tieteissä pääsykokeet todennäköisesti mittaavat paremmin itse opinnoissa vaadittavia taitoja.
Jäin lähinnä miettimään, että jos pääsykokeiden asemesta annetaan lisää mahdollisuuksia yo-arvosanojen korottamiseen, pitäisi luopua uusien ylioppilaiden kiintiöistä. Muuten yo-kokeissa epäonnistuneilla on edessään jokseenkin kohtuuton tehtävä etenkin jos korotettavia arvosanoja on paljon.
Eihän henkilö ole ehkä edes hakenut unelma-alalle, jos sisäänpääsy on epävarmaa eikä olis varaa polkea montaa vuotta paikoillaan pääsykokeiden takia.
Voit kokeilla opintoja yliopistossa. Vaikka DI tutkinto konetekniikassa kolmeen vuoteen. Sen minä haluaisin nähdä.
1,5 vuotta kulutetaan saman toistamiseen ylioppilaskokeiden muodossa ja tärkein tekijä on hyvä ulkomuisti.
Tässä varmaankin tarkoitetaan tekniikan alan DIA-yhteisvalintaa, jossa samalla pääsykokeella voi hakea kaikkien korkeakoulujen (Aalto, TTYY, LTY, ÅA, OY, VY, TY) alan koulutusohjelmiin. Kyseiseeen menettelyyn liittyvä pääsykoe järjestetään samanaikaisesti kaikilla kuudella paikkakunnalla.
Nyky systeemin vimmaisessa puolustamisessa ihmetyttää se, että ei huomata muualla pärjättävän ilman hakukoerumbaa. Sen tuottamat välivuodet ovat yhteiskunnalle ihan yhtä kalliita kuin ne jotka tulevat ennenaikaisesta eläköitymisestä.
Ja ne pojatkin suhtautuisi lukioon erilailla kun olisi selvempää että se oikeasti ratkaisee mihin voi koulutuksesllisesti tähdätä.
YO-kirjoitusten matematiikka on tietysti aivan liian helppo tekniikan alan parhaiden eroitteluun, mutta tuokoin ongelma on tainnut ratketa alan suosion laskulla ja varsin vaatimattomilla taidoilla pääsee valtaosalle linjoista
Hyvä pohdinta. Yhteen asiaan ei otettu kantaa, ja se on lukio-oppilaiden kasvavat paineet. Jo tällä hetkellä kilpailu huippupaikoista on kovaa, ja samaan aikaan kun lasten pitäisi kasvaa ja kehittyä, heitä pusketaan suorittamaan yhä tiukemmin. Koulupsykologien mukaan lukioikäisten oirehtiminen on kasvanut merkittävästi.
Tämä uudistus ei ainakaan niitä paineita helpota. Voi olla että vaikka tarkoitus on hyvä, seurauksena näitä kympin tyttöjä hukataan uudella mallilla enemmän kuin nykyisellä.
Kun nyt katsoin TTY:n sivuja niin näemmä uudistusta on siellä tehty siihen suuntaan, että sisään voi päästä joko pelkillä alkupisteillä – esim. vain ylioppilastutkinnon perusteella, tai sitten yhdistelmäpisteillä, joissa on sekä ylioppilastutkinto sekä pääsykoe tai mikäli pääsykoe menee hyvin sisään voi päästä vain pääsykoepisteillä.
Kuulostaa järkevältä.
Hyvin luetun ja alkeellisesti sisäistetyn pääsykoekirjan oppi ei koskaan mene hukkaan, tässä moni- ja poikkitieteellisessä työelämässä, päinvastoin.
Mutta itse asiasta. Itse olen näitä myöhäisheränneitä poikia, jotka lukion toisella aloittivat koulunkäyntinsä. Keskiverto lukiopapereilla pääsin sisään kolmeen yliopistoon, pääsykokeiden ansiosta (Turku, Tampere, Jyväskylä). Armeijan kävin välissä (merkittävä valmistumista hidastava tekijä miehillä!).
Itse olen sitä mieltä, että jokin tieteenalakohtainen motivaatiomittari olisi kuitenkin tarpeen. Onko se sitten pääsykoe vai mikä?
Jos mikään pääsykoemetodi ei korreloi minkään kanssa, kuten viimeisessä kappaleessasi ”todistit”, niin silloin nykyinen järjestelmä on yhtä hyvä kuin mikä tahansa.
Tietty ulkoa oppiminen ja muistin harjoittaminen on neurobiologisesti hyödyllistä. Esiintymis- ja markkinointitilanteissa (joita nykyinen asiantuntijatyö paljon sisältää) vaaditaan tiettyä rutinoitumista ottaa jokin asia nopeasti hallintaan. Vähän kuin pääsykokeessa. Tutkijalinja on erikseen. Heitä on aika vähän. Ja tutkijoillekin sopisi lisätä esiintymis-, tai asioiden esittämisrutiinia (havainto seminaareja järjestäneenä). Tiedosta, jota ei kyetä kommunikoimaan eteenpäin, ei ole mitään hyötyä.
”Sarvimäellä oli tähän vasta-argumentti. Nytkin hyvyydestään varmat hakeutuvat Helsinkiin. Jos Helsinki ottaa päältä 400 parasta, 401:s tulee maakuntayliopistoon. Nyt voi käydä niin, ettei tämä 401:s pääse mihinkään, joten maakuntayliopistot eivät saa sitäkään. Tämä Sarvimäen huomio on hyvä, mutta ei varmaankaan täysin rauhoita maakuntayliopistojen pelkoa.”
No sitten tämä 401:s paras ei varmaankaan ollut ihan aikuisten oikeesti 401s paras…..
Mä olen nähnyt ihan riittävästi näitä haaveilijoita, jotka ovat ”unelma-alallaan”, mutta mitään kompentenssia kyseiselle alalle ei ole. Laudaturilla sisään.
Professori Richart Baldwin kävi Helsingissä kertomassa, että korkeasti koulutettujen palkat romahtavat pian. Paras tapa suojautua pahalta olisi joustavasti muuttaa koulutusta vastaamaan tulevaisuuden tarpeita. Pitkä opiskeluaika on myrkkyä, oppi on valmiiksi vanhentunutta.
Niin, muualla maksetaan siitä koulutuksesta, ja sisään mennään rahalla. Valmistumisen jälkeen palkatonta työharjoittelua 1-2 vuotta (USA/UK). Mistä se etu siis muodostuu?
Vähän tuntuu että nyt keskitytään väärään ongelmaan. Opiskelijavalinnan metodi on kokolailla toissijainen ongelma, sillä en usko, että esimerkiksi lainoppineisuuden (tai arkkitehtuurin…) taso kauheasti laskisi, vaikka opiskelijat valittaisiin arvalla. Niin pieni on lähtötason merkitys verrattuna varsinaiseen opiskeluun.
”Kympin tyttöjen” opiskelupolun siloittamista oleellisempi ongelma on se, kuinka oikiksen ja lääkiksen opiskelijavalinnassa rannalle jääneiden ysipuolen opiskelijoiden haaveet saadaan murskattua niin täydellisesti, että he vapaaehtoisesti lähtevät opiskelemaan jotain muuta kuin sitä unelma-alaa uudelleen yrittämisen sijaan.
Toki haaveiden murskaaminen on poliittisena manifestinä vähemmän mediaseksikäs kuin ”tasapuolisuuden edistäminen”.
Näin vanhana yliopiston asiakkkaana on tullut huomattua, että lukiolaisten liitto tms. valittaa aina opiskelijavalinnoista, mutta kun liiton johto (hommahan kestää vain lukion ajan) pääsee opiskelemaan, ääni kellossa muuttuu täysin. Aika hauskaa tuollainen seurata.
Todellinen ongelma taas ovat nämä esimerkiksi kemiaa opiskelemaan päässeet, joiden ainoa tarkoitus on päästä myöhemmin lääkikseen tai hammaslääkikseen. Siinä, jos missä menee resursseja hukkaan.
Hyvä valintakoe on sellainen, josta useimmat pääsevät läpi joko ensimmäisellä yrityksellä, vasta useita vuosia myöhemmin tai eivät koskaan. Se, että moni pääsee yliopistoon toisella tai kolmannella yrityksellä, on merkki huonosta valintakokeesta.
Menestystä myöhemmillä yrityksillä voi toki selittää se, että on kasvanut ihmisenä koekertojen välillä. Harva kuitenkaan kehittyy kovin paljon vuodessa tai kahdessa. Joillain on ehkä huono päivä ensimmäisellä koekerralla ja he menestyvät siksi paremmin toisella kerralla, mutta sekin kuulostaa harvinaiselta. Paljon todennäköisempää on, että myöhemmillä kerroilla auttaa se, että on osannut valmistautua kokeeseen paremmin.
Koe on kuitenkin huono, jos se mittaa sitä, kuinka hyvin kokeeseen on valmistauduttu. Silloinhan opiskelijavalinnoissa on kysymys suurelta osin siitä, kuinka paljon aikaa ja rahaa hakijat ovat valmiita käyttämään opiskelupaikan eteen. Sellainen tuskin ainakaan edistää parhaiden hakijoiden valitsemista, ja onhan tällainen kilpavarustelu myös aikamoista tuhlausta.
Olen tässä viime vuosina tutustunut aika monenlaisiin yliopistoihin pitkin maailmaa. Jos jotain olen oppinut niin sen, että asiat voidaan tehdä aika monella tavalla ja ne silti luultavasti toimivat. Ehkä Suomessakin kannattaisi kokeilla radikaalisti erilaisia tapoja opiskelijoiden valitsemiseen, koska tuskin tulokset siitä olennaisesti heikkenisivät.
Huvittava ajatus, että kaikki parhaat hakutuisivat Helsinkiin, heh.
Muuten olen sitä mieltä, että pääsykokeet on säilytettävä, jos haluaa, että yliopistojen naisistuminen ei ainakaan enää kiihdy. Toisaalta olen melko varma, että on päättäjiä ja byrokraatteja, jotka eivät naisistumista pidä onglmana, jotkut ehkä jopa tavoitteena.
Itse pidän miesten kiihtyvää syrjäytymistä – myös korkeakoulutuksesta – Suomen ja muidenkin länsimaiden suurimpiin kuuluvana ongelmana.
Olin opiskeluaikana vuoden vaihto-opiskelijana maassa, jossa oli suunnilleen tällainen systeemi siihen aikaan. Jokainen ylioppilaskokeen läpäissyt pääsi yliopistoon lukemaan haluamaansa alaa (joillekin suosituille aloille, kuten lääketiede, oikeustiede ja farmasia oli lisävaatimuksena hyväksytty latinan ylioppilaskoe). Jos kuitenkin reputti kolme kertaa saman kurssin tentin, lensi yliopistosta ulos.
Näin sivusta katsottuna järjestelmä toimi huonosti. Lääketieteen ensimmäisillä kursseilla oli aivan liikaa opiskelijoita resursseihin nähden. Lisäksi vastavalmistuneilla lääkäreillä oli paha työttömyys. Valmistumisen jälkeen sai olla onnellinen, jos sai jostain palkattoman harjoittelupaikan pariksi vuodeksi. Sen jälkeen oli jo jotain toivoa päästä sellaiseen paikkaan, josta maksettiin palkkaakin. Farmasiassa opiskelijoiden valmistuminen viivästyi ainakin puolella vuodella siksi, että pakolliseen harjoitteluun tarvittavia paikkoja ei ollut tarpeeksi opiskelijoiden määrään nähden.
Oma alani ei ollut huippusuosittujen joukossa, mutta silti sielläkään kaikki opiskelijat eivät päässeet pakollisiin laboratoriotöihin sinä vuonna, kun ne olisi malliohjelman mukaan pitänyt suorittaa.
Suomen järjestelmässä on pahoja ongelmia, mutta vaihto-opiskelumaani järjestelmä tuntui toimivan vähintään yhtä huonosti.
Jos järjestelmä muutetaan ehdotetulla tavalla, niin yksi ongelma on suuri joukko hyvillä arvosanoilla aikaisemmin kirjoittaneita, jotka olisivat mukana kilpailemassa paikoista. Suosituimmille aloille ei muutamaan vuoteen pääsisi muuten kuin puhtaalla laudatur-rivillä niissä aineissa, joita ko. hakukohde valinnoissa katsoo. Toki vanhat kirjoittajat ovat kilpailemassa paikoista nytkin, mutta pyrkijöiden määrä lisääntyisi selvästi, kun ei enää tarvitsisi lukea pääsykokeisiin, vaan todistuksen lähettäminen riittäisi.
Anglosaksisissa maissa luetaan vain kandi. Maisterin lukevat heti vain yliopistouralle tähtäävät. Muiden maisteriopinnot tulevat eteen työnantajan tarpeesta. Tämä yleensä liittyy siirtymiseen vaativampiin työtehtäviin. Vertaat nyt kandeja maistereihin.
Oli pääsykoetta tai ei, olisi varmistettava, että kaikilla lahjakkailla nuorilla on taloudelliset mahdollisuudet lukio-opintoihin. Meillä ei ole varaa jättää lahjakkuuksia syrjään.
Mikä tahansa järjestelmä, jossa on vain yksi tai olennaisesti yksi yritys on erittäin huono. Tällainen järjestelmä lisää liikaa paineita tähän kertasuoritukseen, jolloin tullaan mitanneeksi lähinnä paineensietokykyä. Toki tällainen järjestelmä toimii sellaiselle alalle, jossa paineensietokyky on kaikkein keskeisin ja aivan pakollinen asia. Yhtään esimerkkiä sellaisesta en kuitenkaan osaa antaa – liekö olemassakaan.
Esimerkki tähän on käden ulottuvilla ja se on armeija. Mahdollisuus hoitaa asevelvollisuus tiettyyn sotilasarvotasoon johtavana on käytännössä kertaluontoinen ja ratkeaa alokaskauden jälkeen. Armeijassa tällaisen voi jotenkuten ymmärtää kun tehtäviin koulutetaan poikkeusoloja varten.
Näissä koulutusuudistushankkeissa on nähtävissä tietynlainen koulutuksen ”militarisointi”. Ammattikouluista on tarkoitus tulla yhteiskuntaan ”miehistö”, aliupseerikouluja vastaavista ammattikorkeakouluista ”aliupseeristo” ja reserviupseerikoulua vastaavista yliopistoista ”upseeristo”. Lukioon pääsy olisi jonkinlainen indikaattori siitä, että on hyväksytty aliupseerikurssin ensimmäiseen osaan. Kun työurat kuitenkin tehdään rauhanaikana vuosikymmenien mittaisena, ei tällaista koulutuksen militarisointijärjestelmää ja lopullista lokeroimista pitäisi yleisessä koulutusjärjestelmässä soveltaa.
Mutta juuri tuollainen on ylioppilaskoe. Sähköinen koe pahentaa kilpavarustelua, koska tietokoneet eivät ole samanveroisia.
Persaukiset ostavat halvimman romun, joka boottaa sen surkean debianjohdannaisen. Toiset taas parasta mitä rahalla saa. Ero on huomattava. Sama toistuu laskimissa lukion aikana ja jatkossa sähköisissä materiaaleissa. Se jolla on rahaa voi ostaa parhaat preppauskurssit ylioppilaskokeisiin. Meidän opiskelijoita on jo rekrytöity näihin firmoihin.
Lukiossakin voi pitää välivuosia, joita varmasti tullaan näkemään, jos se ylioppilaskirjoitukset määrittelevät jatko-opintopaikan.
Se oli tämän vuoden uutisankka. Täyttä roskaa.
Mene ja sano tietokoneelle, että suunnittele laiva, Vaihda sydän potilaalle. Lopuksi luonnostele uusi lakiehdotus.
Mitäpä softabotti siitä tuumaa?
Tämän takia ehdotinkin modifioitua järjestelmää, jossa ensimmäiset kurssit olisivat standardoituja korkeakoulujen välillä ja ne tentittäisiin.
Lääkis ja oikis ovat tietysti oma lukunsa. Olisi ehkä parempi että lääkiksen ensimmäisillä kursseilla olisi tungosta verrattuna nykytilanteeseen, jossa opiskellaan kemian diplomi-insinööriksi ennen lääkistä. Pääsykoe ei mittaa oikeaa asiaa jos lääketieteen tutkijanuralle päässyt alan huippu on joutunut kuluttamaan elämästään viisi vuotta pääsykokeissa ennen sisäänpääsyä.
Nuorten ihmisten kohdalla kannatan kaikkia sellaisia rakenteita jotka eivät sulje ovia liian aikaisin. Useimmilla aloilla oikeanlaisen yo-todistuksen saaminen vaatii sen, että jo 15 vuotiaana pitäisi osata valita oikea aineyhdistelmä.
Nuoria pitäisi rohkaista kokeilemaan siipiään ja löytämään oma juttunsa, ei puskemaan laput silmillä yhtä polkua pitkin.
Lisäksi ihmiset kypsyvät eri tahtiin. Itse en ollut lukion jälkeen valmis yliopistoon ja tämä näkyi myös lukion päästötodistuksessa jonka keskiarvo alkoi kuutosella.
Kävin armeijan ja tein pari vuotta ns hanttihommia eli tarjoilijana, baarimikkona, kaupan kassalla yms. Sitten pääsykokeiden kautta yliopistoon toisella yrittämällä. Nyt akateeminen veronmaksaja joka
On erittäin tärkeää, että osa älykkäistä miehistä ei koskaan opiskele.
Logiikka. Suomessa parametrit ovat siten, että jos koulunkäynti sujuu, ei ole mitään järkeä alkaa yrittäjäksi. Firmoja kuitenkin tarvitaan (olkoonkin, että esim. Uudenmaan läänin suurin työnantaja on Helsingin kaupunki itse).
Jos kaikki kyvykkäät opiskelevat ja päätyvät virastoihin nysväämään aanelosia, liiketoimintaan jää heikompi aines ja sekö sitten on hyvä?
On paljon parempi, että koulu nimenomaisesti viritetään siten, että se ei pojille sovi. Kuin luonnonpakosta saadaan syntymään yrittäjäpotentiaali (tai pakkoyrittäjyys, kun ei puuttuvaksi jäävän tutkinnon takia muutakaan voi tehdä).
En (tietenkään) pysty todistamaan väitettäni, mutta empiria kotipaikkakunnalta on: kun vuotuisat verotiedot julkaistaan, kärjessä ovat a) terveyskeskuksen väki (ne kympin tytöt) b) omistaja-toimitusjohtajat.
Mitä jäljempiä tunnen, he ovat käyneet enintään lukion ja senkin keskiarvolla 6-7.
Yhdyn blogistin näkemyksiin lähes täysin.
Tyttöjä ja poikia en jakaisi eri kohdista vuotta vuosiluokkiin. Parempi on sijoittaa jokainen yksilöllisesti tasoryhmään peruskoulun alusta lukion loppuun saakka.
Toivoisin, että blogisti käsittelisi lahjakkuustestejä pidemmälle — nyt ne jäivät kummittelemaan pinnan alle.
Näkisin itse uudistuksen hyvänä, samalla voisi lisätä ylioppilaskokeiden uusimiskertoja rajattomiksi.
Kuitenkin nähdäkseni vielä tärkeämpää olisi tehdä opiskelijavalinta vain alempaan korkeakoulututkintoon joka olisi laaja-alainen. Tämän jälkeen voisi pyrkiä erillisten pääsykokeiden tai opintomenestyksen kautta vaikkapa luonnontieteitä opiskelleena psykologiksi, lääkäriksi, di:ksi, aineenopettajaksi tms. Tai miksipä ei vaikka ihan eri alan maisteritutkintoon.
Tätä kautta nuoret jotka eivät joko tuurin tai kyvyn puutteesta pääse nyt haluamilleen aloille saisiva opiskeltua pyrkimisvaiheessaan ainakin alemman korkeakoulututkinnon joka antaisi jatko-opintovalmiudet usealle eri alalle tai suoraan työelämävalmiuksia.
Vielä parempi idea olisi toki tehdä globaali vertailu eri maiden opiskelijavalintajärjestelmistä. Saman tapaisten ongelmien kanssa painitaan Argentiinasta Unkariin. On vaikea kuvitella, että opiskelijavalinnan ainoa viisaus asuu Suomessa.
Toivottavasti blogisti tekee tästä aiheesta oman blogikirjoituksensa.
Suomalaisten ei pitäisi edes yrittää kilpailla halpamaiden osaajien kanssa, koska erot palkkatasossa tekevät kilpailuasetelmasta vääristyneen. Ratkaisu löytyy terveestä protektionismista. Vapaakauppa toimii valtion sisällä, mutta ei hyvin erilaisten valtioiden välillä.
Juttelin brittiläisen opettajan kanssa. Kertoi, että hänen alallaan valmistutaan 21v iässä. Maisteri tai kandi, onko sillä väliä, opettaja ei luullakseni ole tiedeammatti.
Matemaattis-luonnontieteellisellä ja tekniikan alalla pääsykoe on varmasti hyvä mittari sille, miten hakija menestyy opinnoissaan. Mutta toisaalta nykyisten ylioppilaskirjoitusten pitkän matematiikan, fysiikan ja kemian kokeet mittaavat periaatteessa ihan samoja asioita kuin näiden alojen pääsykokeet. Tarvitaanko siis pääsykokeita vielä erikseen?
Ongelma on siinä, että ylioppilaskokeet ovat tässä mielessä liian helpot eli ne eivät erottele parhaita hakijoita tarpeeksi hyvin toisistaan. Laudatur pitkässä matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa (siis nämä kaikki yhtä aikaa) ei vielä riittäisi vaikeimpiin hakukohteisiin, koska liian monella on ne kaikki. Lisäksi pitäisi ottaa huomioon joitain muita arvosanoja. En oikein usko, että esim. menestystä Aallon teknillisen fysiikan opinnoissa ennustaa kauhean hyvin se, onko äidinkielestä ja englannista laudatur, eximia vai magna. Menestys yo-kirjoituksia vaikeammissa matematiikan ja fysiikan pääsykokeissa on todennäköisesti parempi mittari.
Ihan hyvää pohdintaa. Lisäyksenä on kuitenkin syytä huomata, että yo-koe on vahvasti sidottu lukion opetussuunnitelmaan. Sitä ei siis enää vuosiin ole tarkoitettu valintojen pohjaksi, jollainen se kuitenkin oli satavuotta sitten.
1) Esimerkiksi psykologian alalla viimeiseen kymmeneen vuoteen ei lukion huippuabit, jotka palkittu yo-koe menestyksen perusteella ole edes hakeneet koulutukseen.
2) Monivalintakokeita voi tehdä hyvin monella tavalla. Ainoa ei ole nippelikysymykset muotoa Mikä on Ranskan pääkaupunki? Esimerkiksi matemaattisissa aineissa voidaan optisesti lukea lasketehtävien vastaukset välivaiheineen jos niin halutaan
3) Kandikiintiöiden lisääminen voisi ola eräs ratkaisu, mutta kun Suomen työelämä ja koulutusjärjestelmä ei ole samanlainen kuin esimerkiksi Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Suurin ongema onkin, että ei hahmoteta kokonaisuutta, vaan yritetän muuttaa järjestelmästä vain yhtä palikkaa.
a) Meillä aloitetaan peruskoulu vuota myöhemmin, kuin suurimmassa osassa muita maita.
b) Meillä on varusmiespalvelus (kannatan, kyllä sitä itse mutta pakko tunnustaa, että se vie aikaa)
c) Meillä kandidatin tutkinto ei ole lukion jatke ja yleisisvistävä kuten esim. USA:ssa.
d) Meillä kandidaatin tutkinto ei ole tilastoinnin päätutkinto, kuten esim. USA:ssa ja tilastointia ei lopetata siihen. Esim. USA:ssa varsinaisen lääketieteellisen koulutuksen keskimääräinen aloitusikä on 24 vuotta ja laillistetuksi lääkäriksi valmistutaan keskimäärin neljässä vuodessa. Ennen noin 24 ikävuotta on ollut yleiskandi, joka ehkä sitältää jotain premed-opintoja. Miten tämä poikkeaa iältään Suomesta? Ei mitenkään. Me vain vertaamme väärään valmistumisikään, eli kandiin, kun pitäisi verrata ikää ammattiin valmistumisikään eli maisteriin.
Paineensietokykyä tarvitaan sotilaan, poliisin ja brankkarin lisäksi esimerkiksi monissa lääkärin ja juristin tehtävissä sekä käytännössä kaikissa johtajatehtävissä. Opettajakin on tänäpäivänä tehtävä, jossa tarvitaan paineensietokykyä, rehtorista puhumattakaan. Eli kyllä näitä on, jos vähän ajattelee.
Lääkärien osaltahan rekrytointi ei ole mennyt ihan puikkoihin viime vuosina. Hyviä ja päteviä tutkijoita on tarjolla tutkimusryhmiin, mutta päätöksentekokykyisiä terveyskeskuslääkäreitä, saati terveydenhuolloin johtajia ei ole riittävästi. Olemme menossa rekrytointiongelman vuoksi samaan suuntaan kuin Ruotsi, jossa insinöörit ja ekonomit johtavat sairaaloita.
Tiimin vetäjä, mitä titteliä Suomessa käytetään usein virheellisesti ryhmän johtajasta, on jo johtaja, jolla tulee olla tehtävän vaatima paineensietokyky. Yhtään tiimiä en ole nähnyt vielä suomalaisessa organisaatiossa. Uudenkaupungin autotehtaalla en ole käynyt, siellä saattaisi olla.
Suomalaisen työelämän pelastus on, että miespuolisesta, käyttökelpoisena ikäluokasta iso osa saa teoreettisen koulutuksen johtamiseen ja samalla opetusta, joka parantaa paineensietokykyä. Eli meillä on johtajapotentiaalia kilpailijamaita enemmän huolimatta siitä, ettei aihetta opeteta korkeakouluissa.
Toisaalta Iso-Britannian epätasa-arvoinen koulujärjestelmä kandiopettajineen ei pärjääkään useimmissa kansainvälisissä vertailuissa. Parhaat koulut rekrytoivat siellä maistereita opettajiksi,
Sinänsä vaikkapa opettajakoulutuksessakin voisi olla kandi-maisterivaiheen välissä vaikkapa vuoden käytännön jakso vaikkapa koulunkäynninohjaajana (avustajana) jolloin näkisi koulumaailmaa oikeasti työympäristönä, saisi virikkeitä maisterivaihetta varten sekä kerättyä rahoitusta maisterivaihetta varten.
Toki tällainen järjestely ei välttämättä toimisi Suomessa, sillä todennäköisesti maisterivaiheeseen vaadittavasta työkokemuksesta syntyisi ilmaistyövoima-automaatti.
On sillä ajallisesti väliä pari, kolme vuotta. Täysin toinen asia, johon Osmo jo viittasi, on maisteritutkinnon tarpeellisuus. Suomessa vain upseerit koulutetaan anglosaksisen mallin mukaan. Työelämään lähdetään kandina ja maisteriopinnot ovat vasta siinä vaiheessa kun työnantaja katsoo sitä tarvitsevansa.
http://presidentti.fi/Public/default.aspx?contentid=365639&culture=fi-FI
Puolustusvoimat ja Rajavartiolaitos kokeilivat hetken upseerien kouluttamista suoraan maisteriksi. Lyhyen kokeilun jälkeen palattiin toimivampaan ratkaisuun.
Mitään poikia suosivia uudistuksia on kai turha odottaa, väittäisin parikymmentä vuotta asiaa seurattuani. Sellainen dynamiikka, joka saisi poliitikoihin ja viranomaisiin vauhtia yksinkertaisesti puuttuu, vaikka juhlapuheissa asia voidaan mainita.
Jos jotain ollaan yrittävinään, lähtökohta tuppaa noudattamaan uudistajien maailmakuvaa ja olemaan feministhuuhaata. Esimerkiksi sukupuolten häivyttäminen ja toisaalta sukupuolten moninaisuuden korostaminen(!), mikä on suurinta muotia juuri nyt, on hyvä ajatus lähinnä tyttöjen kannalta. Mitä se merkitsee poikien kannalta, sitä ei ilmeisesti kukaan ole viitsinyt tai osannut ajatella.
Hyvä esimerkki vääristä premisseistä on vihreiden Pelastetaan pojat! -vaalipamfletti. Se perustuu pitkälti suoraan feministien käsikirjasta otettuun ajatukseen, että poikien etuoikeutettu asema, johtaa ikään kuin vahingossa heidän kannaltaan epätoivottavaan tilanteeseen (eli huonompaan koulumenetykseen).
Vahingossakaan ei mainita tutkimustuloksia joiden mukaan opettajat syrjivät poikia tai ainakn merkittävää osaa heistä, koulujärjestelmä syrjii keskimäärin hitaammin kehittyviä ja myöhemmin murrosikäistyviä poikia, miesopettajien (mentoreiden ja esikuvien) puute haittaa jne.
Siksi tavoitteena pitäisi olla, että nykyistä koula ei muuteta, koska muutos helposti lipsahtaa tyttöjä suosivaan suuntaan. Kuten nyt tämä pääsykokeiden poistaminen uhkaa tehdä.
Suomen koululaitos on yksi maailman epätasarvoismmista sukupuolten tasa-arvon suhteen, kunpa sitä ei muutettaisi vielä epätasa-arvoisemmaksi.
Tietojenkäsittelytieteen valinnoissa on perinteisesti painotettu pitkän matematiikan ja äidinkielen kokeita. Tässä on se etu, ettei menestys matematiikassa ja äidinkielessä korreloi yhtä vahvasti kuin menestys matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa. Lisäksi äidinkielen koe mittaa aika pitkälti oikeita asioita: jos kykenee käsittelemään asiakokonaisuuksia ja jäsentelemään ajatuksensa johdonmukaisesti, on luultavasti oikeanlainen ihminen tietojenkäsittelyalalle.
Vanha äidinkielen koe, jossa kirjoitettiin kaksi ainetta ja parempi arvosteltiin, oli toki hyödyllisempi. Kokeen arvo opiskelijavalinnoissa heikkeni joskus vuosikymmen sitten, kun siinä ryhdyttiin mittaamaan enemmän lukion äidinkielen oppimäärään kuuluvia asioita.
’Ylioppilaskokeisiin päntätään niitä samoja asioita, jotka on jo lukiokursseilla kertaalleen opiskeltu.’ (DVA)
Jos ne asiat on kurssilla opittu eikä pelkästään opiskeltu, ei niitä tarvitse erikseen päntätä.
Molemmat vaihtoehdot perustuu pitkälti ulkoaopetteluun ja suosivat siksi naisia. Mainittiin jo että pääsykokeesta ei ole mitään hyötyä päässeille tai ulos jääneille, joten Yhtä hyvin pääsyvaatimuksena voisi olla miehiä suosivia tehtäviä: strategiapeli, pyörän pinnojen rihtaus, fyysinen kestävyys, leikkisti pörssisijoittaminen, paineensietokoe, mensantesti, yleistieto…
Olisiko miehien suosiminen nykyistä järkevämpää taloudellisesti? Kannattaisi kokeilla.
Asiaan löyhästi liittyen minä pidän ns. luokatonta lukiota tuhoisana. Oma jälkikasvuni jätti lukiovuosinaan pois työläät luonnontieteelliset aineet ja vaihtoi semmoisiin joista selviää helpommalla. Haluamiinsa yliopistoihin päästäkseen he joutuivat myöhemmin pitämään välivuodet ja opiskelemaan omalla ajalla kuitenkin ne kurssit jotka olisi voinut lukea jo lukiossa. Nostan hattua molempien sitkeydelle ja määrätietoisuudelle, ja harmittelen niiden nuorten kohtaloa joilta ei löyty tarvittavaa lisäpinnistystä tai joilla ei ole mahdollisuutta pitää välivuotta.
Luokaton lukio ilmeisesti yrittää apinoida yliopistojen akateemista vapautta, mutta tekee sen muutaman vuoden liian aikaisin ainakin poikien kypsyystasoon nähden. Tämä on tuhoisaa työurien pidntämispyrkimyksille, ja vaikeuttaa myös Suomen kilpailua tieteen ja tekniikan eturintamassa. Se on myös surkeaa niiden nuorten kannalta jotka eivät jaksa epäonnistuneen lukion jälkeen kampeutua vihreälle oksalle – joku prosentti heistä arvatenkin syrjäytyy.
Kaikki valintamenetelmät ovat epätäydellisiä aloilla, joissa halukkaita ja kyvykkäitä hakijoita on satoja enemmän kuin voidaan ottaa sisään. Niin kauan kuin tuhannet nuoret ovat valmiita hakemaan uudestaan ja uudestaan lukemaan lakia, lääketiedettä tai kauppatiedettä, on turha kuvitella, että valintamenetelmiä rukkaamalla voitaisiin nopeuttaa opiskelemaan pääsemistä. Kaikkia kyvykkäitä ei voida valita, koska se johtaisi koulutusinflaatioon.
Pääsykoe on valintamenetelmänä oikeudenmukaisempi, koska se huomioi myös ammatillisesta koulutuksesta tulevat hakijat (miten verrata ylioppilaskirjoitusten tuloksia ja ammattikoulun päättötodistusta?) ja antaa toisen mahdollisuuden, vaikka ylioppilaskirjoituksissa ei olisi kirjoittanut laudaturin todistusta. Monilla aloilla voidaan toki lisätä myös todistusvalintaa ilman, että pääsykokeista kokonaan luovutaan.
Erotteluongelman lisäksi olisi mielenkiintoista tietää, miten todistusten korrelaatio opintomenestyksen tai motivaation kanssa muuttuu suhteessa YO-kokeista kuluneeseen aikaan. Pääsykokeessa saadaan tietää ajankohtaiset valmiudet, mutta onko esim. kymmenen vuoden takaisen MAFY laudaturin kirjoittajan keskimääräinen valmius LUMA opintoihin yhtä hyvä vastaavat arvosanat juuri kirjoittaneeseen verrattuna? Veikkaisin ettei ole -> tuo koulutusohjelmiin opiskelijoita heikommilla valmiuksilla kuin osaamisen mittaaminen pääsykokeella.
Toki yo-koe kertoo varmaan myös ominaisuuksista, mutta jos koulutusohjelma rakentuu lukion oppimäärien päälle, niin on perusteltua edellyttää näiden oppimäärien keskeisten asioiden riittävää hallintaa ja sovelluskykyä koulutukseen haettaessa.
Yliopistoon pääsyä pitäisi helpottaa ja karsia sitten 1. ja 2. vuoden jälkeen ylimääräiset. Samalla ne lopettavat jotka huomaavat olevansa väärällä alalla. 1. ja 2. vuoden opintojen sisällettävä oaljolti myös sellaisia kursseja, jotka voi hyödyntää pääainetta vaihdettaessa.
Pääsykoerumba tuntuu useimmilla aloilla tarpeettomalta ja hyödyttömältä. Moni (erityisesti poika) lusmuilee lukion läpi kiikun kaakun ja satsaa sitten pääsykokeisiin.
Sukupuolikiintiöt voisi ottaa melkein alalla kuin alalla käyttöön. Sukupuolijakaumaa ei saa päästää liiaksi vinoutumaan korkeakoulutuksessa.
Monella alalla tarvitaan parempia ihmissuhdetaitoja. Tässä mielessä tosi tumpeloita ihmisiä päätyy esim. lääkäreiksi, hyvillä papereilla ja arvosanoilla mutta jokseenkin kyvyttöminä kohtaamaan ja kuuntelemaan ihmisiä. Diagnoosi ja resepti kouraan, kun pitäisi osata kannustaa vaikkapa elämäntaparemonttiin. Samanlaista ongelmaa esiintyy mm. työvoimapalveluissa. Nykyinen sisäänpääsysysteemi ei käsittääkseni mitenkään mittaa ihmissuhdetaitoja.
Ja vielä. Suomalaisessa koulusysteemissä aivan liian vähän satsataan keskustelemiseen, kuuntelemiseen, esiintymiseen, argumentointiin ja yleensäkin sosiaalisiin taitoihin. Edelleenkin olemme liian tuppisuita. Pisakaan ei taida mitata sosiaalisia taitoja.
En tiennytkään, että Suomessa etsitään keinoja muuttaa lukio viisivuotiseksi. Oheisvaikutuksena saamme myös valtavasti lisää iltalukioon oppilaita, kun eximiat pitää korottaa laudatureiksi.
Touko Mettinen
Älä valita vaan ole mies ja ota se kirja käteen. Voi elämä!
Ne on myös jo kerran kuulusteltu.
Lääkiksen pääsykokeissa ei saa olla edes yksinkertaista funktiolaskinta. Ei myöskään lukiossa käytettävää taulukkokirjaa. Syynä on tietenkin se, ettei ole resursseja etukäteen tarkistaa pyrkijöiden tuomia välineitä. Sama tilanne on Teknillisessä korkeakoulussa.
Ainakin lääkikseen pyrkijöille tarjottavissa preppauskirjoissa käsitellään tehtäviä virheellisesti. Ei ole näkynyt mitään valituksia kuluttavalitukseen. Lisäksi on tehtäviä, jotka eivät palvele ketään. Ovat muodollisesti korrekteja, mutta tulokseltaan merkityksettömiä. Palvelevat vain erottelua, kun pitää olla joku tosi vaikea tehtäväkin tarjolla.
Ylioppilaskirjoituksissa on vieläkin tietty vinoutuma. Äidinkielessä ja muissakin kielissä käsiteltävät tekstit ovat yleisimmin ei-luonnontieteellisiä aiheiltaan. Näiden aineiden opettajat ovat enimmäkseen kokemuspiiriltään ja koulutukseltaan ei-luonnontieteellisiä.
Tietotekniikkaa ei lukiossa katsota oman arvosanan arvoiseksi. Tämä ei ole ainakaan sukupuolineutraalia.
Ylioppilastutkinnosta puhuttaessa on huomattavaa melkoiset erot lopputuloksessa. Jollakin saattaa olla työn ja tuskan takana saada aikaan se minimi 75 kurssia. Joku selviää tästä vain ottamalla kaikki liikunnan 11 kurssia.
Toisaalta oppilas, joka suorittaa laajan matematiikan ja fysiikan, työllistyy opiskellessa aivan eri tavalla. Kursseja kertyy helposti lähemmäs sata.
Välivuoden aikana yo:n jälkeen voisi olla mielekästä järjestää omaa alaansa etsivälle nuorelle tilaisuus tutustua realistiseen työelämään edes muutamalla alalla.Ihminen on tällöin herkimmillään ottamaan vastaa vaikutteita. Saattaa jopa kirkastua tulevaisuuden suunta.
Maksaahan tällainen tutustuminen, mutta niin myös välivuosikin.
Kukaan ei kysy yliopistoilta ja erityisesti yliopistojen opettajilta, että mitä mieltä ollaan kasvavista sisäänottomääristä.
Resursseja ei ole nytkään riittävästi, kurssien taso laskee, kun sisään tulee entistä heikompaa ainesta.
On hirveä hätä siitä, että mahdollisimman monella olisi korkeakoulututkinto, mutta ketään ei tunnu kiinnostavan tutkintojen taso.
Ykiopisto ei ole mikään maaginen kone, joka tekee kaikista neroja. Se vaatii kovaa työtä, että yliopistosta työllistyy vaikkapa Stora Ensolle.
Jep. Pelkän ylioppilastutkinnon perusteella tehtävän oppilasvalinnan ilmeinen riski on siinä, että ne ns. ”kympin tytöt” jota nykymallilla pääsevät heittämällä sisään mihin vain heti kolmevuotisen lukion jälkeen venyttäisivät lukion nelivuotiseksi (tai viisivuotiseksi) varmistellakseen numeroitaan, vaikka siihen ei olisi tarvetta.
Nykymallin suurimmat heikkoudet ovat siinä, että pääsykoe on sen tekemisen jälkeen nollan arvoinen, ja siinä, että työläisiin pääsykokeisiin ei välttämättä ehdi/ole taktisesti järkevää valmistautua useisiin samana vuonna. Eli lääkiksen valinnassa niukasti rannalle jäänyt ei pääse oikikseenkaan, vaikka olisi päässyt jos olisi valmistautunut oikiksen kokeeseen.
Itse näkisin yhtenä ratkaisuna uuden, ns. ”yleisen tutkinto-ohjelman” perustamisen, johon kuka vain pääsisi sisään kandiin tähtäävää tutkintoa suorittamaan. ”Yleisen tutkinnon” sisältö koostuisi pääosin itseopiskeltavista/MOOC/massaluennoitavista (eli marginaalikustannuksiltaan edullisista) kursseista, ja myös kaikki nykyiset pääsykokeet olisivat muodollisesti yliopistotasoisia kursseja, joista saisi opintopisteet kunhan vaadittu minimitaso täyttyisi. ”Yleisen” opiskelijat pääsisivät tutustumaan monipuolisesti eri aloihin ja suorittamaan erilaisia pakollisia perusopintoja (metodiopinnot, kielet, vapaavalintaiset opinnot, etc), ja ”yleisen” puolelta pääsisi joustavasti siirtymään eri tiedekuntien tutkinto-ohjelmiin, kunhan valintakriteerit jossain opintojen vaiheessa täyttyisivät.
Yleisessä tutkinto-ohjelmassa kenenkään opintopolku ei katkeaisi lukion jälkeen, ja vaikka seinä nousisi lopulta pystyyn eikä mihinkään maisteriohjelmaan pääsisi, käteen jäisi kuitenkin kanditutkinnosta todistava paperi, jolla voisi hakea esimerkiksi ulkomaisiin yliopistoihin.
Onko muita maita hieman pidempi opiskeluaika oikeasti ongelma. Työelämä muuttuu, erilaisia työuria tulee olemaan jokaisella useita, työn ohella joudutaan/päästään kouluttautumaan toisiin ammatteihin. Perustulo on pakko ottaa käyttöön ja sen turva tulee koskettamaan jossain elämän vaiheessa yhä suurempaa joukkoa, myös ns. hyviin ammatteihin päässeitä.
Kannatan opiskelijaoton lisäämistä kandivaiheen opintoihin – nostamme kansakunnan koulutustasoa ja valmiuksia mukautua työn muutoksiin ja ehkä enemmän sivistyneempiäkin kansalaisia. Lukio-opintojen ei silloin tarvitse kaventua eikä pääsykokeitakaan tarvita niin paljon.
Nykyäänkin muuten pääsee tietyille oppialoille pelkästään yo-tutkintotuloksella, kunhan se on tarpeeksi tuore ja arvosanat korkeita. Miten tässä ”poistetaan pääsykokeet” -ratkaisussa hoidetaan tämä suoraan lukion penkiltä tulevien suosiminen? Fysiikkaan piti ainakin aikoinaan olla hyvin tuore yo-todistus sopivan korkeilla arvosanoilla, jotta pääsi ilman pääsykoetta sisään. Jos kuka vaan päästetään korkeilla yo-arvosanoilla sisään, niin jostain nurkan takaa voi löytyä aika monta kiinnostunutta keski-ikäistä, jotka elämäntilanteen salliessa haluavat kokeilla uudestaan korkeakouluopintoja, ja joilla yo-todistus on riittävän kovatasoinen.
Jos lukiotodistuksella valitaan jatko-opintoihin se tulee kaventamaan lukion opintoja ei-sivitykselliseen suuntaa. Miksi lukea historiaa tai psykologiaa jos niillä ei teknilliseen tai oikikseen pääsyssä ole merkitystä. Nykyinen ylioppilastutkintokin pitäisi poistaa ja suunnata lukio vielä enemmän sivistykselliseen osaamiseen.
Mistä tiedät, miten nämnä opinahjot tulevat ylioppilastodfistusta painottamaan?
Kauppakorkeakoulujen pääsykoe on ylivoimaisesti hyödyllisin myös niille, jotka eivät pääse sisään. Laskentatoimen ja taloustieteen perustason ymmärrys ei tee pahaa kenellekkään. Kaikki hyötyvät. 5-6 kuukautta ei voi käyttää paremmin, kuin opiskellen taloustieteen perusteita. Pääsi sisään tai ei. Itse pääsin Helsinkiin sisään lähes lähes täysillä pisteillä. Pääsykokeesta.
Lukiossa opintomenestykseni ei ollut järin hyvä. Mutta ekonomi en ole vieläkään. Opinnot vieläkin kesken. Yrittäjä ja veronmaksaja olen kylläkin.Henkeen ja vereen. Kyllä kansa tietää! Isänmaan hyväksi. Soinimainen kirjoitus. Kyllä. Läpällä!
Tuo on totta, mutta siihen vaikuttaa moni muukin asia kuin vain osaaminen. Osa niin sanotusti ”jäätyy” yliopiston ensimmäisen kokeen kohdalla. Tilanne on silloin monin tavoin vieras uutta paikkaa ja osin uusia merkintätapoja myöten. Lähtötasotestiin liittyy usein suhteellisen lyhyt aikarajoite, joka lisää tilanteen kognitiivista haastavuutta joillain ihmisillä. Jos samat tehtävät antaisi toisenlaisessa tilanteessa, tulos olisi osalla ihan eri näköinen. Ylioppilaskirjoituksissa aikaa on 6 tuntia, ja vaikka siinä alussa jäätyisi, on aikaa vielä paljon jäljellä. Esimerkiksi jotkut paniikkihäiriöihin taipuvaiset persoonat pystyvät suoriutumaan hyvin 6 tunnin yo-kokeesta, ja omaamaan suuremman todennäköisyyden kuin 0 % olla silti läpäisemättä kyseistä koetta helpompaa 1 tunnin mittaista lähtötasotestiä vieraassa paikassa. Jälkimmäinen ei heidän tapauksessaan mittaa välttämättä osaamistaan. Pidemmät tentit nämä henkilöt voivat läpäistä ihan hyvin yliopistossakin.
TKK:lla oli / on upea pääsykoesysteemi: Matematiikan peruskurssit, 3 * 6ov. Sinne olisi pitänyt ottaa enemmänkin porukkaa sisään, koska nimenomaan nuo kurssit karsivat pois kaikki ne, joilla ei ollut todellista motivaatiota tai kykyä suorittaa tätä koulua. Ei ne kurssit niin vaikeita olleet, mutta vaativat opiskelua.
Täysin hullunkurista oli, että siellä hallinnossa jotkut olisivat halunneet helpottaa näitä kursseja, koska niin moni karahtaa niihin. Eli halusivat laskea tutkinnon tasoa, jotta saadaan kaikista maistereita…
Eli kuka tahansa pääsisi yrittämään kandin tutkintoa vapaalla sisällöllä, ja maisteriopintoihin valittaisiin kanditutkinnon perusteella? Toteuttamiskelpoinen kenties sitten, kun robotit korvaavat suurimman osan kanditason opetuksesta, ehkä 10–15 vuoden kuluttua.
Teknillinen korkeakoulu voi edellyttää, että joko historia tai psykologia on suoritettu vähintään magnan arvoisesti… Tällainen voisi olla aivan järkevää, jos valintakriteerien on tarkoitus ennustaa suoriutumista opinnoissa ja sen jälkeisestä työelämässä.
Sitä vaan on työelämässä runsaasti kiirustilanteita, on karhunpalvelus ymmärtää hitaita liikaa, tulee vain burnout potilaita. Vai haluaako joku paniikkihäiriöisen kirurgin hoitoon.
Mikähän on valinnan päämäärä, asiakkaa/veronmaksajan etu vai opiskelijan tasaarvo, että kaikki saavat ryhtyä haluamalleen alalle. Pitää vain nostaa lääkärikoulutus kymmenkertaiseksi, niin kaikki pääsevät.
Suomessa kokeet tuntuvat olevan hidastempoista, on hieman kokemusta USAsta.
Tässä kannattaisi katsoa menestyneistä maista mallia, eikä haaveilla Suomesta maailman kärkimaana, joka kehittää huippuvalintamenetelmän, jota maailmalla ihaillaan ja josta tulee uusi vientituote.
En kyllä usko, että ylioppilaskirjoituksissa pitkästä matematiikasta laudaturin kirjoittavilla olisi vaikeuksia yliopistojen lähtötasotestissä, koska laudatur vaatii kuitenkin vähintään 50 pistettä 60:stä ja sitä ei aivan heppoisella matematiikan osaamisella voi saada.
Sen sijaan vaikka olisi kirjoittanut matematiikasta kuinka hyvin, täytyy yliopiston matematiikan peruskurssilla osaa pitää varansa ja alkaa tehdä työtä tosissaan, koska siellä siirrytään varsin nopeasti eteenpäin perusteellisempiin asioihin kuten lukujoukkojen konstruointiin ja abstraktiin algebraan, joita ei lukiomatematiikassa käsitellä. Tässä kohtaa monet aiemmat kympin ja laudaturin oppilaat haksahtavat.
> TKK:lla oli / on upea pääsykoesysteemi: Matematiikan peruskurssit, 3 * 6ov.
Meinaat Raimo Lehden joukko-oppipohjaista meininkiä. En kyllä bonjannut siitä mitään, enkä edes yrittänyt, ko sähkö-oppiin riitti ihan hyvin oppikoulumatikka. Siitä huolimatta pääsin rimaa hipoen läpi. Ei toiminut tuo pääsykoesysteemi osaltani.
Itse kävin aikoinaan TKK:n Teknillisen fysiikan, ja toimin siellä sen jälkeen pitkään tutkijanakin. Olen urallani huomannut kuinka parhaat fyysikko-opiskelijat ovat myös kielellisesti lahjakkaita. Sen vuoksi lukion matematiikan arvosanan (joka toki on tärkein mittari) jälkeen äidinkielen ja englannin arvosanat ovat hyvinkin merkityksellisiä kykyjä arvioitaessa. Edes lukiofysiikan arvosanat eivät välttämättä ole niitä olennaisempia, koska yliopistofysiikalla ja lukiofysiikalla on aika iso ero.
Mulla tosin ei ole tästä tilastotietoa, ainoastaan oma ja kollegoiden kokemus.
Teknillinen fysiikka Aallossa toimii fysiikan ja matematiikan opintojen suhteen eliittilinjana, jossa opiskelijoilta voidaan vaatia muita enemmän. Tuollaisen linjan tärkein anti on sosiaalinen paine työntekoon oppimisen edistämisessä – kukaan ei läpäise teknillisen fysiikan matematiikan kursseja ilman kovaa opiskelua. Kyllä tuonne voisi muutakin tietä kuin pääsykokeiden kautta tulla: Voitaisiin laittaa jokin minimiehto ylioppilaskirjoituksista, ja sitten sinne saisi itse ilmoittautua. Kyllä matikan kurssit pikaisesti karsisivat ne, jotka tulivat väärään paikkaan, eikä siinä kummoisesti kävisi, kun voisi ensimmäisen vuoden jälkeen siirtyä johonkin toiseen aineeseen.
Miten tuo eroaa siitä, että joku käyttää 1-2 vuotta pääsykokeisiin?
”Jos sinut on otettu suorittamaan alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa, joiden yhteenlaskettu laa- juus on 300 opintopistettä, tutkintojen yhteenlaskettu enimmäistukiaika on 48 kuukautta (aiemmin aloittaneilla 50 tai 55 kuukautta). Yliopisto-opinnoissa opintotuki myönnetään kaksiportaisesti: ensin alempaan korkeakou- lututkintoon ja sen jälkeen ylempään korkeakoulututkintoon. Voit tällöin käyttää alempaan korkeakoulututkin- toon enintään 30 tukikuukautta (aiemmin aloittaneilla 32 tai 37 tukikuukautta) ja ylempään korkeakoulututkin- toon enintään 21 tukikuukautta (aiemmin aloittaneilla 23 tai 28 tukikuukautta), kuitenkin yhteensä enintään 48 tukikuukautta (aiemmin aloittaneilla 50 tai 55 tukikuukautta).”
Jos opiskelija on 2 vuotta yliopistossa, on hän kuluttanut 18 tai 21 tukikuukautta riippuen ottiko kesälle tukea vai ei.
Yhden korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen voit saada käyttöösi lisätukikuukausia ja käyttää ne ja säästyneet tukikuukaudet jatko-opintoihisi tai muihin korkeakouluopintoihisi (ei koske alemman korkeakou- lututkinnon suorittamista, jos sinut on otettu suorittamaan alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa). Voit saada opintotukea korkeakouluopintoihin yhteensä enintään 54 kuukautta. Kokonaistukiaika on 64 tai 70 kuu- kautta, jos olet aloittanut uudet korkeakouluopintosi 1.8.2014–31.7.2017 tai ennen 1.8.2014.
Jos aloitat uudet korkeakouluopinnot keskeyttämisen jälkeen, jäljellä oleva tukiaika lasketaan vähentä- mällä käyttämäsi tukikuukaudet uuden tutkinnon suorittamiseksi tarkoitetusta tukiajasta. Toisen asteen opin- toihin käyttämäsi opintotuki ei lyhennä korkeakouluopintojen opintotukiaikaa.
Käytännössä nyt aloittavilla opiskelijoilla on 54 tukikuukautta, ja yksi lukuvuosi on 9 kuukautta. Jos ei ole kesätöitä, niin se kuluttaa 3 tukikuukautta.
54 tukikuukautta riittää kuuden vuoden opiskeluun, joka tarkoittaa 50 opintopistettä / lukuvuosi. Tai vastaavasti viiden vuoden opiskeluun 60 / opintopistettä / lukuvuosi.
Esimerkiksi tekniikan alalla 50 opintopisteen saavuttaminen vuodessa vaatii todella kovaa työtä.
https://into.aalto.fi/download/attachments/1021566/301263_Aalto_ENG_kandiopas_2017_4.pdf?version=1&modificationDate=1503386724373&api=v2
On toki aloja, jossa riittää, että luet kirjan, pistät muistiin muutamat olennaiset tärpit ja menet sähköiseen kirjatenttiin. Kuten kauppatieteissä..
Mutta esimerkiksi tietojenkäsittelytieteissä, luonnontieteissä, matematiikassa ja teknillisillä aloilla sähköiset tentit ovat yhtä tyhjän kanssa. Kursseilla kun on labraosuudet, jotkut menevät maastoon (biologit, geologit yms.) ja koodarit toki koodaavat projektejaan.
Näillä aloilla Suomen pyörivät. Näillä aloilla on merkitystä, eikä niitä puristeta mihinkään 3 vuoden juosten kustuihin tusinatutkintoihin Amerikan malliin. Hemmetti, kiinalaiset ne jenkeissä kehittää kaiken!
Kauan sitten TKK:lla oli 4..6 viikon karsintakurssit, joissa kunneltiin ja tentittiin matematiikan ja fysiikan approbatur-tason kursseja sekä joku vaihtuva, ennalta-arvaamaton insinöörityön kannalta järkevä, mutta täysin lukiokurssien ulkopuolinen osio.
Kurssi mittasi hyvin opiskelukykyä ja -motivaatiota, sillä sisään päässeistä tuohon aikaan vain harvat keskeyttivät. Kurssin keskeyttäminen oli sen sijaa tavallista.
Oikeudenmukainen, mutta kallis ja raaka systeemi olisi, että sisään otettaisiin paperien perusteella ylenmäärin, vaikkapa tuplasti opiskelijoita, mutta ylimääräisistä osa pistettäisiin ulos joululta ja loput juhannukselta.
Arkkitehti: mielestäni vain kympin tytöt eivät varmistelisi, vaan kaikki, jotka tajuavat, että tie on käytännössä pystyssä huonolla yo-todistuksella. Eli mm. suuri osa pojista – jotka tähän asti ovat ajatelleet, että tsemppaan sitten pääsykokeissa. Voi toki olla, että he uudistusten myötä muuttavat käytöstään, ja päättävätkin, että tsemppaan sitten lukiossa, mutta kahden pojan isänä kyllä pelkään, että näin ei käy. (Minun poikani tsemppasivat sitten pääsykokeissa.)
Tämän uudistuksen myötä kävisi niin, että korkeakoulut entistään naisistuisivat, lukioajat venyisivät, valmennusbisnes sirtyisi nuorempien ikäluokkien kimppuun ja perhetaustan vaikutus kasvaisi entisestään.
Nykysysteemissä on puutteita, mutta tää on just sitä, että pakkasongelmiin joku virkamies tosissaan ehdottaa housuunvirtsaamistoimenpiteitä.
Touko Mettinen
Siten, että ”1. ja 2. vuoden opintojen sisällettävä paljolti myös sellaisia kursseja, jotka voi hyödyntää pääainetta vaihdettaessa.”
Eli 1. ja 2. vuoden opinnot eivät kaikelta osaltaan menisi hukkaan jos opiskelut jatkuvat toisessa aineessa/koulussa. Pääsykokeissa jokseenkin menee jos ei pääse lainkaan sisään.
Sanoit toisessa kommentissa että opiskelijoiden taso laskisi jos sisäänpääsy helpottuu. Itse asiassa käy juuri päinvastoin eli taso nousee, kun matkalla karsitaan ”huonoimmat” ja heikoiten motivoidut.
OS: ”Voisiko valtio aloittaa itsestään ja hyväksyä kandin paperit siellä, missä ei tarvita tutkijaosaamista graduineen.”
Tämä olisi se kaikista tärkein ja helpoin uudistus ja se ratkaisisi suurimman osan yliopistojen ongelmista.
Ketkä tätä vastustavat? AKAVA? yliopistot? ammattikorkeakoulut?…
Uuh! Luin uudelleen tuon aloituksesi Osmo. Oletko todella sitä mieltä, että Suomessa on tällainen jako: Helsingin (seudun) yliopisto(t)/ maakuntayliopisto.
Oma tarkkailuni kertoisi muusta: toinen poikani valitsi Hesingin seudun, kun kotipuolessa ei ollut tarjolla häntä kiinnostavaa koulutusta (arkkitehtuuri) mutta nuorempi jäi Turkuun, koska oli (lääketiede).
Tällä tavoin kai ne nuoret pääosin valitsisivatkin, ellei vallalla näyttäisi olevan ajatus, että vain Helsingin seudulla on älyllistä elämää.
Touko Mettinen
vähän nolottaa sun puolesta Osmo
Käsitykseni maakuntayliopistojen huolesta on peräisin ”hevosen suusta”, ovat itse korostaneet tätä. Ei tietenkään kaikilla aloilla.
Konkreettinen ehdotus:
Avataan mahdollisuus suorittaa ylioppilastutkinto myös niille, jotka eivät ole suorittaneet lukion oppimäärää.
Näin ylioppilastutkinnosta tulee osittain pääsykoe, jossa lukion voin ’tenttiä’ kerralla.
”Mutta meillähän on näyttöä ihmisistä, jotka ovat päässeet sisään valintakokeiden kautta. Heillä on myös ylioppilastodistus. Näin tärkeässä kysymyksessä kannattaisi tutkia, miten nämä kaksi ennustavat opiskelumenestystä, niin ei tarvitsisi spekuloida.”
Jos tätä ei ole tutkittu, se on täysin käsittämätöntä. Hopi, hopi, yhteiskuntatieteilijät!
Paremmuus todistuksen ja kokeen välillä riippuu tietysti alasta muuallakin kuin Sibelius-Akatemiassa. Ja paremmuus riippuu myös siitä, tukeeko sisäänpääsykoe varsinaisia opintoja. Jos se ei tue, sisältö on väärä.
Aikanaan lääketieteeseen oli 6 viikon karsintakurssi fysiikkaa ja kemiaa, ja se oli tietenkin sitten jo tehtynä, kun varsinaiset opinnot alkoivat. Muutenkin haku kyllä oli aika hyvin balanssissa, enintään 9 pistettä sai yo-todistuksesta, kolmesta koeaineesta (biologia, kemia, fysiikka) sai kustakin enintään 6 pistettä eli maksimi 18 pistettä ja armeijan suorittamisesta 2 lisäpistettä. Viimemainittu kompensoi menetettyä vuotta.
Eikös Suomessa ole ammattikorkeakoulut tähän tarkoitukseen, siis että valmistuu kolmessa vuodessa ja oppii enempi käytännön taitoja? Yliopistojen opiskelimääräthän ovatkin olleet laskussa – mutta viime vuosina varsin loivassa, ehkä sitten liian loivassa.
Ei sellaisia kursseja ole. Kandi koostuu oman alan perus- ja aineopinnoista sekä noin 15 opintopisteestä yhteisiä kieli yms. opinnoista. Erityisesti tekniikan alalla on selkeät putket, joissa on vähän valinnanvaraa.
Esim kauppatieteen opiskelijat opiskelee ehkä yhden matematiikan kurssin, insinöörit kolme tai neljä, eikä näiden sisältl ole sama. Tilastotiedettä opiskelee lähes kaikki yhden kurssin.
Ei puhettakaan, että näistä saisi raavittua kasaan riittävästi opintopisteitä. Vähintään 5 op/tukikuukausi eli 45 op/9kk.
Moni ei näytä ymmärtävän sitä, että opiskelijat vaihtavat yliopistoa useammin kuin alaa yliopiston sisällä.
Jos opiskelijaa alkaa tökkimään konetekniikka, niin ei se ongelma ole konetekniikka vaan tekniikan ala ylipäätään.
Tai useasti ongelma on yliopistossa suoritettavien opintojen luonne. Silloin matka jatkuu ammattikorkeakouluun. Tai jopa ammattikouluun.
Olen täysin samaa mieltä. Lisäksi sen voi nykyään lompsia läpi pidemmässä ajassa.
Lukiossa pitäisi mielestäni olla pakollisena kieli- tai sitten ma-fy-ke-linja ja jos nuo vaihtoehdot kuulostavat liian vaikeilta, mennä toiseen opinahjoon.
Opintomenestyksen ja todistusten yhteys on kaksipiippuinen asia. Käsittääkseni lukiosta kaikkein parhaimmat paperit saavilla on yleisesti keskimääräistä pidemmät yliopisto-opinnot, joista osa jää vieläpä kesken. Syynä ei ole lahjattomuus, vaan se, että nämä ovat usein monilahjakkaita ihmisiä, joilla on monta kiinnostuksen kohdetta myös yliopisto-opintoaikanaan. Erityisen hyvät paperit saaneet henkilöt voivat opiskella montaa yliopistotutkintoa yhtä aikaa ja tehdä vielä täyttä päivää töitäkin yhtä aikaa.
Sibelius-Akatemian kohdallakin on kai niin, että moni superlahjakas on kaikkea muuta kuin Eduskunnan valmistusaikatoiveiden mukaisia opiskelijoita. Yliopisto saa tällä hetkellä rahaa vähintään 55 opintopistettä lukuvuodessa suorittavista, ajallaan valmistuvista opiskelijoista, kun taas superlahjakkaat muusikot revitään konsertoimaan täysipäiväisesti jo opiskeluaikanaan. Ei opinnot silloin etene valtionrahoituksen tahtia. Sibelius-Akatemia ei voi ottaa oppilaikseen kovin montaa superlahjakasta kerralla, koska nämä ovat kaikki yliopiston kannalta tappiollisia opiskelijoita (heidän kulunsa ylittävät yliopiston heistä saamat rahat). Suhteessa superlahjakkaisiin pitää nykyään ottaa riittävä määrä opintoputken 55 opintopistettä vuodessa tahtia suorittavia perusopiskelijoita.
Ei. Jos tarkastellaan kurssien sisältöjä nyt ja 30 vuotta sitten, niin 30 vuotta sitten kurssien sisällöt olivat haasteellisempia kuin nykyään. Johtuu ihan vain siitä, että puolet suomalaisista on tyhmempiä kuin toinen puolisko..
Minunkin tietoni ja kokemukseni ovat osittain vanhentuneet, onhan lukion käynnistä jo reilut 50 vuotta.
Kuitenkin tuossa ehdotuksessa mennään aivan vikasuuntaan. Yo-kirjoitukset pitäisi lopettaa, ei päinvastoin korostaa niiden merkitystä. Omana aikanani, jos opettajalla oli sekä kirjoituksiin kuuluva aine, että muu aine, niin surutta muun aineen tunnit käytettiin kirjoituksiin kuuluvaan aineeseen. Jo silloin opettajien ja oppilaiden kunnianhimo kohdistui kirjoituksissa menestymiseen. Tuskinpa tämä mielenkiinto on ajan mittaan yhtään vähentynyt. Jos kirjoitukset lopetetaan, voidaan lukioaika käyttää paljon vapaammin.
Miten sitten korkeakouluvalinnat? Niihin pääsyä voitaisiin ainakin monissa ns. lukuaineissa huomattavasti helpottaa. Varsinainen karsinta olisi vuoden opintojen jälkeen. Tämä taatusti tehostaisi opiskelua ja vähemmän motivoituneet putoisivat pois.
Halutuimmille aloille voitaisiin järjestää karsintakursseja, mutta niistäkin valittujen lopullinen karsinta olisi vuoden kuluttua. Yhteishauilla tasattaisiin korkeakoulujen välistä tilannetta.
Pahoittelen mahdollista paatosta ja pitkää tekstiä alla, mutta:
Lopettakaa jo turhat löpinät, h-tto vie, sentään!
Eikö kukaan tajua, minkälaisen jättimäisen koulutushaasteen edessä olemme? Onko blogin otsikon ehdotus/kysymys(?) se tärkein ja olennaisin? Pohjatiedot toki tarvitaan, mutta motivaation pitää myös riittää. Aikaa vain ei riitä kovin pitkiin hukkaputkiin tai harharetkiin. Ei pidä myöskään unohtaa, että työ tekijäänsä opettaa. Pitkälle tulevaisuuteen sekään ei sentään aina riitä.
Pelkkä ylioppilastutkintokaan ja siihen liittyvät kurssit ja sen jälkeinen nykymeno eivät riitä nykymaailmassa pitkälle, saati huomisessa. Haluammeko osin muuttua jälleen jonkun etsimiksihakemiksikaipaamiksi(apinoiksi(miksi?) suhteessa kärkipään kulttuurikansoihin ja sivistykseen?
Kuten Eurooppaan haluttiin avata täältä jo kai 20-luvulla (myös sitä ennen) lisää ikkunoita; nykymaailmaan ja seuraavaan uuteen maailmaan tarvitaan paljon lisää ovia sekä väyliä ja niiden avaajia. Tarvitsemme ladun avaajia ja latua, per_ele(!), ja jos sopivaa sellaista löydy, se pitää avata itse! Perässähiihtäjiä kyllä maailmasta löytyy, mutta heidän sijansa säilytettäköön siellä. Vaatii sisua, jatkuvaa työtä ja muutakin myös meiltä, päästä takaisin johtoasemiin ja katsoa, etteivät muut pääse ohi.
Jos ei kohta lisätä resursseja koulutukseen kunnolla, syövät Aasian tiikerit kohta meidät loputkin aamupalansa alkajaisiksi, mm. automaation, robotisoinnin ja tekoälyn kehityksen myötä. Ainoa keino selvitä tästä on lisätä osaamista, ymmärrystä ja oikeiden asioiden tekemistä, niin kovan kuin pehmeämmänkin osaamisen ja keinojen puolella. Resurssien hukkaamisen välttämiseksi niiden käyttöä on syytä koordinoida. Tarvitaan myös malttia vaurastua!
Meidän pitää olla kehityksessä fiksuja, riittävän nopeita ja notkeita (kuin käärmenainen (-mies, tai muu otus) sirkuksessa, joka menee läpi putkesta vaikka kädet ja jalat tai vyötärö edellä). Vain muutos on pysyvää. Aivoja ei pidä (poliitikkojenkaan) päästää degeneroitumaan tai nukkumaan ylipitkää Ruususen unta missään putkessa. Uupuneet toki tarvitsevat ensin leponsa.
Suomalaisena ratkaisuna näen opintokokonaisuuden laajentamisen, lisää mahdollisuuksia monialaisuuteen ja ositukseen sekä elinikäisen oppimisen reippaan vahvistamisen. Näitä voi tehdä monella eri tavalla, joko tasaisesti tai myös jaksottain, miten parhaiten sopii.
Ihmisen kuuhun vieneessä Saturnus 5-raketissa oli viisi moottoria ja lisäksi monta eri vaihetta, niissä riittävästi voimaa sekä tarpeen mukaan herkkää säätöä. Monipuolista, laajemmalle ja korkeammalle/pidemmälle/syvemmälle ulottuvaa osaamista tarvitaan lisää kaikille!
Osaamisen tasovaatimuksia tulee nostaa, mutta kunkin tason saavuttamiseksi tulee tarjota kullekin sovelias reittivaihtoehto. Joku jaksaa kiivetä nopeasti pystyssä olevia tikkaita. Toinen taas saattaa tarvita enemmän aikaa ja loivaa, mutta pitkää luiskaa ylös yltääkseen, mutta myös se sallittakoon. Toki se voi vaatia enemmän resursseja. Liike ylipäänsä on tärkeä, samoin hyvä, relevantti ja selkeä tavoite, ehkä jopa useampi.
Eilispäivän opit eivät tähän nykyajan voimistuvaan osaamistarpeen kasvuun myöskään välttämättä riitä. Ne ovat vain välttämätön perusta, mutta sen lisäksi tarvitaan vielä paljon enemmän, myös riittävät resurssit tavoitteiden saavuttamiseksi. Ilman riittäviä voimavaroja, osaamista, ponnistuksia ja yhteistyötä ei tavoitteeseen kukaan yllä.
PS. Jos joku osaa tehdä vertailun opetus- ja tutkimusmenoista (esim. suhteessa BKT:een) eri aikoina Suomessa ja ulkomailla, se olisi mielenkiintoista nähdä ja verrata nykyhetkeen. Löytyykö vinkkiä? Olemmeko jo pudonneet veneestä, alkaneet vain räpiköidä paikallaan, vajota tai jäädä liian kauaksi tulevaisuuden menestyjien/voittajien joukosta?
Jotain tarttis varmaankin tehdä …
Ongelmana on se, että julkisiin virkoihin ja töihin vaaditaan tarpeettoman usein ylempää korkeakoulututkintoa.
Kunnat ovat alkaneet joustaa vaatimuksissaan.
Roskaa. Ihmisten eliniän odote vain kasvaa ja fyysisen työn määrä laskee kuin lehmän häntä. Sieltä työuran loppupäästä voitaisiin pidentää työuria paljonkin, jos vain suomalaiselle työnantajalle yli 50 vuotias kelpaisi.
Nyt työelämään astuvalla on aikaa sinne 70 vuotiaaksi asti. Jos hän astuu työelämään 27 vuotiaana, niin hänellä on aikaa 43 vuotta. Ihan sama mitä nyt eläkkeelle jäävät suuret ikäluokat ovat tehneet.
Lapsuus ja nuoruus pidentyy siinä missä elämäkin.
Jos tilanne on oikeasti se, että samana vuonna matematiikasta laudaturin kirjoittaneet fuksit eivät yleisesti pääse yliopistomatematiikan lähtötasotestistä läpi, niin testissä tai sen laatijan oletuksissa siitä, mitä opiskelijat osaavat lukion jälkeen, on jotain pahasti vialla.
Yksittäisiä tapauksia voi toki aina olla erinäisistä syistä (esim. sairaus testipäivänä), ja välivuosia pitäneillä voi olla asioita unohduksissa, mutta yleensä helposti mieleen palautettavissa.
Veikkaisin kuitenkin, että nämä lähtötasotestissä reputtajat ovat pääosin niitä, jotka ovat tulleet yliopistoon sisään selvästi laudaturia huonommalla matematiikan arvosanalla. Esimerkiksi teknillisiin yliopistoihin pääsee monille aloille C:nkin papereilla, jos osaa pääsykokeessa tehdä pari helpointa tehtävää.
Ensiksi – nykyinen lukio toimii huonosti.
Kyse ei ole tableteissa eikä älytaulyissa tai sähköisissä kirjoituksissa vaan koko systeemissä.
Jos yo-kirjoitukset ratkaisevat, yläasteen kadiöuokka on se milloin loppuelämä naulataan kiinni. Se pn aika huono juttu.
Kaikilla aloilla tarvitaan erilaisia ihmisiä, siksi on hyvä olla erilaisia tapoja päästä opiskelemaan.
Viisivuotinen lukio on ainakin kallis ratkaisu. Maksullinen avoin yliopisto taas on yksilölle kallis siinä kuin valmennuskurssit.
Tiedetään ihmisiä, jotka ovat vaihtaneet alaa pääsykokeiden ansiosta. Arvo sekin
Minä olen aika kauan näitä testejä korjannut…
Jos pyrkii teknillisiin korkeakouluihin niin ulkoa lukemalla ei pärjää vaan niissä pitää osata matikkaa ja fysiikkaa tai kemiaa, tai vaihtoehtoisesti piirtää.
Luonnontieteitä, tekniikkaa ja ”muotialoja” opiskelemaan pyrkiville pitäisi kyllä vastedeskin järjestää pääsykokeet. Humanistisille aloille riittäkööt yo-todistus.
Mutta tuo järjestelmä ei tuottaisi ollenkaan diplomi-insinöörejä.
Yliopistot päättäkööt aivan itse miten ottavat opiskelijoita sisään. Mutta jos yliopiston toimintaa rahoitetaan julkisin varoin, niin julkinen valta asettakoon sisäänpääsyyn reunaehtoja:
– Tiedekunnan sisäänotosta pitää vähintään n% (65%?) kohdistua alle 12kk sitten ylioppilastutkinnon suorittaneisiin, koulu päättäköön tavat (yo-todistus, pääsykoe, CV, muu, mikä?) aivan itse. Muutaman vuoden siirtymäaika.
– Tiedekunnan sisäänotosta saa enintään n% (65%?) kohdistua yhteen sukupuoleen (Viilaajat korjatkoon sanahirviöön ”perusteltuun sukupuoli-identiteettiin” jos tuli paha mieli, kuten Trumpilla televisiota katsellessa usein vissiin tulee. Sad.)
Eiköhän se näillä.
(Ja mitä ylioppilastutkintoon tulee, tietenkin kursseja voi olla helppoja ja vaikeita mutta tutkinnossa tulee olla vain yksi matematiikan koe. Lyhyen matematiikan laudatur on oksymoroni. Sad.)
Nyt ylioppilaiden lukumäärä on noin vuosittain noin 30 000. Laudaturin saa kustakin kokeesta paras (noin) 5 %, Eximian seuraavaksi paras 15 % jne. Kirjoittajien joukossa ei juuri ole arvosanojen korottajia, koska on tärkeämpää käyttää aika pääsykokeisiin pänttäämiseen. Minä en muista että yksikään tuttu olisi korottanut yo-arvosanoja.
Jos yo-arvosanojen painoarvo opiskelijavalinnoissa lisääntyy, tilanne muuttuu. Arvosanojen korottajia voi olla jopa kymmeniä tuhansia.
Miten korottajien määrä vaikuttaa arvosanajakaumaan? Onko uuden ylioppilaan mahdollisuus saada L tai E sama kuin ennen? Jos korottajat lasketaan mukaan jakaumaan, niin sanoisin että uudet ylioppilaat saavat aikaisempaa vähemmän hyviä arvosanoja. He nimittäin joutuvat kilpailemaan niistä 1, 2 tai 3 vuotta enemmän opiskelleiden kanssa.
Olisiko ratkaisu se, että arvosanajakauma laskettaisiin vain uusien ylioppilaiden joukosta? Siis 5 % ensimmäistä kertaa kirjoittavista saisi L:n.
Korottajille sitten katsottaisiin taulukosta samoilla pisteillä sama arvosana kuin uusille ylioppilaille. Mutta ilman että he vaikuttaisivat jakaumaan.
Ylioppilaskoe erottelee hakijoita oikein hyvin, jos unohdetaan ne kirjainarvosanat.
Tänä keväänä L:n sai pitkästä matematiikasta 54 pisteellä. Siitä voisi antaa yliopistoon hakiessa vaikka 54 pistettä. Täydellisesti osannut voisi saada 60 pistettä.
Fysiikasta ällän sai 40 pisteellä. Maksimi oli 48, jokerien kanssa 54 pistettä.
”En pärjännyt lukiossa fysiikassa ja matematiikassa, mutta pääsin lukemaan tekniikkaa pääsykokeilla” -jengi on vihjeetöntä.
Jos ylioppilas NN ei pääse suoraan lukemaan tekniikkaa (tai jotakin muuta), niin nykymallissa hän lukee vuoden pääsykokeisiin. Uudessa mallissa hän lukee vuoden yo-arvosanojen korotustenttiin.
Ihan samat tyypit pärjäävät molemmissa. Vain kokeen nimi on eri.
Ja objektiivista tietoa sen kuulustelun tuloksesta löytyy mistä?
Höpön löpön. Ei opiskelijavalinta ole mikään muusta maailmasta erillinen vyöhyke jossa ihmiset eivät reagoisi insentiivien muutoksiin.
Aivan varmasti keskimääräistä opiskelemaan pääsyä nopeuttaisi malli jossa lääkikseen valittaisiin 95% opiskelijoista saman vuoden ylioppilaista ja 5% pääsykokeista. Ja kappas, opiskelemaan päässyt porukka olisi melko lailla sama kuin nykymallissa.
”Naapurin Villekin pääsi vasta kuudennella yrittämällä ja siitä tulee varppina hyvä lääkäri kun on niin kohteliaskin, ei saa muuttaa mitään” -tyylin anekdootit ovat yleisiä mutta haitallisia. Kukaan ei puhu rannalle jääneiden äänellä, ja jos systeemi olisi fiksumpi niin Villekin olisi päässyt luultavasti aiemmin sisään.
Keksiikö joku hyödyllisemmän inflaation lajin kuin koulutus”inflaatio”?
Jyrkkä kyllä koulutusinflaatiolle!
Tuollaisia muutoksia on tapahtunut ennenkin. Arvosanan korottajia oli esimerkiksi vuonna 2000-2001 kai 24 %, kun taas vaikkapa vuonna 2010 näiden osuus oli 17,5 %. Asia vaikuttaa vääjäämättä jotenkin tulosten rakenteeseen. Myös esimerkiksi ylioppilastutkintolautakunnan luopuminen Gaussin käyrästä vuonna 2014 lienee vaikuttanut tulosten rakenteeseen. Eri vuosien kirjoitustulokset eivät ole muutenkaan ihan vertailukelpoisia, kun tehtävät ovat erilaisia jne., mutta toki tuollaiset isommat kertamuutokset tekevät vielä enemmän eroja tuloksiin eri vuosikertojen kesken.
Jos opiskelija ei pääse opiskelemaan, niin hän ei tällöin ollut riittävän hyvä. En näe tässä mitään ongelmaa. Elämä on.
https://yle.fi/uutiset/3-9793925
Suomen talous kasvaa laajalla rintamalla, mutta ongelmiakin löytyy, kuten yllä.
Suomen ammattikoulutus on retuperällä ja on ollut sitä kauan. Koulutukset ovat surkeita, mm. teknologiateollisuus valitteli taannoin, että uudet työntekijät pitää kouluttaa uudelleen työpaikalla. Ongelmana on myös riittävän hyvien opiskelijoiden puute.
Ammattikoulupohjalla pääsee teknologiateollisuudessa hyviin ansioihin, eikä koulutus kestä kauaa.
Suomessa on jo riittävästi akateemista työttömyyttä.
Jos korkeakouluhauista saataisiin nuoria ammattikoulujen kautta teknologiateollisuuteen, niin se olisi win win -tilanne.
Aina voi kouluttautua lisää, esimerkiksi insinööriksi.
Kun Soininvasaran ja minun sukupolvi pyrki 10-vuotiaana oppikouluun, siinä oli ihmisen koko tulevaisuus kerralla pelissä tavalla, josta on sittemmin pyritty eroon. Yhteiskunta tarvitsee uskottavia mahdollisuuksia yrittää uudelleen ja menestyä sisulla. Mielestäni ehdotetut uudistukset kääntäisivät kelloa taakse päin.
Itse olen sitä mieltä, että nykyiset tutkintokokonaisuudet ovat jäänteeltä ajalta jolloin ihmiskunnalla ei ollut käytössään loppumattomia ja välittömästi saatavia ilmaisia tietovarantoja.
Opiskelun rakennetta pitäisi mielestäni muuttaa siten, että painotettaisiin enemmän uran aikana tapahtuvaa opiskelua – esim. DI:n tutkinnosta vaikkapa 60% suoritettaisiin koulussa ja 40% työelämässä.
Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä että tutkinto on ikäänkuin takuu sille, että voit käydä päivittämässä tietosi uusimpiin silloin kun tilanne sitä vaatii.
Toki on nähtävissä, että ihmiset spontaanisti organisoituvat tämän tyyppisesti, erilaisia konferensseja ja tapahtumia syntyy jatkuvasti ikäänkuin harrastelijoiden tai oman työn ohessa eri puolille maailmaa – on tietenkin hyvä kysymys että tarvitaanko yliopistoja sitten tässä mihinkään, mutta jos kyseinen instituutio haluttaisiin pitää relevanttina…
Karsinta oli tuolloin aika hyvässä kohtaa ajatellen niitä, jotka jatkoivat teoreettisella uralla. Teoreettisesti lahjakkaiden ei tarvinnut roikottaa mukanaan huonointa kolmannesta. Opetus oli paremmin kohdennettua sekä oppikoulussa että niillä, jotka eivät jatkaneet oppikouluun.
Mikään valintajärjestelmä ei ole täydellinen. Puolustusvoimilla on takuuvarmasti Suomen paras valintajärjestelmä, mutta siinäkin menee aina välillä läpi virhevalintoja ja karsiutuu hyviä yksilöitä. Parin vähemmän tieteellisen analyysin mukaan noin 1% olisi virheellisiä. Tässä mielessä RUK:n ja AUK:n todistus loppuarvosteluineen olisi parempi valintakriteeri korkeakouluihin kuin lukion todistus.
Palataan itse ongelmaan, eli koulutuksen väitettyihin umpiperiin. Todellisuudessa niitä ei ollut. Opinahjosta toiseen siirryttiin hyvinkin joustavasti rehtorien suosituksella tai pääsykokeiden kautta. Omalla alallani korkeakoulun kävijöistä tuolloin ainakin parilla prosenttilasku oli takanaan opistotasoinen koulutus, joka oikeutti hakemaan korkeakouluun.
Ehkä paras esimerkki on kuitenkin jo eläkkeellä oleva tuttava, joka on aloittanut ammattikoulussa. Ammattikoulusta hän sai suositukset teknikon opintoihin, josta taas suositukset opistoon. Teknisen opiston rehtori oli kysynyt vähän ennen valmistumista, tarvitseeko tuttavani suosituksen tekniseen korkeakouluun. Perhesyyt estivät valitettavasti tämän vaihtoehdon. Todellisuudessa umpiperiä ei ollut ainakaan teknisillä aloilla siten, kuin niitä nyt on.
Entisajan oppikoulussa (eli nykyinen yläaste+lukio) oli tavallista, että jäätiin luokalle useampaankin kertaan. Arvosanat saattoivat jopa huonontua luokkaa tuplatessa.
Usein näki lukion oppilaan luovuttavan kevään koittaessa. Totesi jäävänsä luokalle, joten mitäpä sitä enää pinnistelemään.
Tästä on onneksi päästy parempaan järjestelmään. Nyt voi hylätä yksittäisen kurssin, muttei koko lukuvuotta.
Ennen ei myöskään arvosanaksi saanut helposti kymppiä. Opettaja katsoi niiden vaativan jotain ylimaallista taitoa. Tästäkin on ajat muuttuneet.
Matematiikan yo-kokeessa ei ollut valinnanvaraa useasta tehtävästä. Nykyisin on.
Koulutuksen vaatimustaso on näissä suhteissa kiistatta helpottunut. Hintana siitä on myös se, että heikko yo-todistus ei juuri mihinkään kelpuuta.
Mikä lienee oikein?
Kympin tyttö tai poika pääsee minne tahansa, mutta onko AÖ oikea mittari, USAn presidenteistä ei liene nero luokkaa nykyajan presidenteistä kuin John F. Kennedy, ÄÖ 150,7, MENSA kelpoinen; Lähde: http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/224301-ketka-olivat-alykkaimmat-miehet-valkoisessa-talossa
Lähteen luotettavuuteen en ota kantaa, mutta luulisin että keskinkertainen-melko älykäs hyvällä tunneälyllä ja sosiaalisuudella varustettu ahkera ihminen on kaikkien työnantajien kohde. Kuinka tätä mitataan, en tiedä. Tunneälyssä on se ongelma, että sen mittaaminen on vaikeaa. Lisäksi se ilmeisesti on elämän aikana myös opittavissa oleva taito. Jos ammatti ei kouluarvosanoin mitattavia ominaisuuksia vaadi, kuten juridiikka, en ymmärrä valintakokeiden poistamista. Ensi kertaa ammattiin johtavaan koulutukseen pyrkivien suosimista en ymmärrä, melkoinen osa ei välttämättä ole sitoutunut pyrkimälleen alalle. Jos nuori on pyrkinyt 3 tai 4 kertaa eläinlääketieteelliseen ja pääsee sinne, on hän varmasti erittäin sitoutunut opiskeluihinsa. Olennaista lienee, että huonoista kouluarvosanoista huolimatta nuorella tai vanhemmallakin pitää olla mahdollisuus osoittaa sitoutumisensa ja pitkäjänteisyytensä pääsykokeissa ja näin päästä alalle jolle haluaa. Kuitenkin on tärkeää, että nuori voi opiskella jotain, jos ei pääse heti haluamalleen alalle. Olen sitä mieltä, että opiskelutaitojen ylläpito on tärkeää ja näin ollen välivuosi opiskellen on parempi kuin muuten aika kuluttaen. Muuten olen sitä mieltä, että luokaton lukio on luokaton lukio