VATT:n tutkija Mikko Sillimanin mukaan positiivisen diskriminaation tulokset Helsingin kouluissa ovat kerrassaan erinomaisia. Tulos perustuu vertailuun Vantaan koulujen kanssa, jossa samaa politiikkaa ei ole ollut. Kun positiivisen diskriminaation rahaa kouluissa osoitettiin, tulokset paranivat selvästi Helsingissä, mutta eivät samanaikaisesti Vantaalla. Harvoin on mistään politiikkatoimesta saatu näin vahvoja tuloksia. Hyvä Helsinki!
Nämä positiivisen diskriminaation rahat olivat niin tehokkaita, että herää kysymys, kannattaisiko tätä rahaa jakaa kaikille kouluille, kunhan se käytetään samalla tavalla eikä tuntikehyksen kasvattamiseen. Onhan niitä syrjäytyviä nuoria kaikissa kouluissa.
Viime keväänä julkaistiin Lassi Tervosen, Mika Kortelaisen ja Ohto Kannisen tutkimus siitä, miten eliittilukiossa opiskelu vaikuttaa oppilaan ylioppilastutkintoarvosanoihin. Ei mitenkään, oli tulos noin vähän yksinkertaistettuna. Tässä metodina käytettiin ”satunnaistamista” niin, että verrokkeina olivat oppilaat, jotka juuri ja juuri eivät päässeet eliittilukioon, esimerkiksi Ressuun.
Viime vuonna julkaistiin tutkimus, jonka mukaan kunnan työntekijöiden määrä valtuustossa vaikuttaa selvästi kunnan budjettimenoihin niitä kasvattaen. Tässä ”satunnaistaminen” tehtiin viimeisen sisään päässeen mukaan. Tutkimus oli tehty yhdessä Aalto-yliopiston tutkijoiden kanssa. Toissapäivänä Aalto-yliopiston taloustieteenlaitoksen kahvihuoneessa saimme tutkimuksen yhden tekijän, Otto Toivasen tarjoamaa pullaa sen kunniaksi, että tutkimus on hyväksytty julkaistavaksi hyvin arvostetussa American Political Science Review’ssä.
Näissä kaikissa on yhteistä se, että ekonomistit ovat tutkineet aiheita oman alueensa ulkopuolelta ja saaneet vakuuttavia tuloksia. Esimerkiksi tuota eliittilukiokysymystä maan yli sata kasvatustieteen professoria ei ole pystynyt selvittämään. Joitakin tutkimuksia on tehty, mutta menetelmin, jotka eivät voi asiaa aukaista, koska valikoitumista ei ole osattu eliminoida. Tarvittiin taloustieteen opiskelija, joka ratkaisee asian gradussaan, josta tosin saikin ansaitusti arvosanaksi laudaturin.
Taloustieteilijöillä ovat tutkimusmenetelmät paljon paremmin hallussa kuin kasvatustieteilijöillä tai sosiaalitieteilijöillä. Siksi taloustutkijat jyräävät nämä niiden omalla kotikentällä. American Political Science Review’ssä ei ole juuri näkynyt suomalaisten yhteiskuntatietelijöiden julkaisuja.
Tilanne ei ole mitenkään tyydyttävä, sillä metodien lisäksi pitäisi hallita myös sisältöjä. Yhteiskuntatieteissä pitää metodiosaamista lisätä, paljon ja nopeasti. Muuten ne jäävät täysin taloustieteilijöiden jalkoihin.
= = =
LISÄYS 22.8.2017
Kuten moni kommentaattori on huomauttanut, Mikko Silliman ei ole taloustieteilijä, vaan on valmistunut valtiotieteen maisteriksi Yhteiskuntapolitiikan puolelta. Tämä on totta. Hän on tehnyt juuri niin kuin kehotan muitakin tekemään. Metodiosaamisensa hän on hankkinut taloustieteiden puolelta täällä Arkadiankadun Economicumissa. Hän jatkaa tätä myös Harvardissa, jossa hän tutkii kasvatustieteitä, mutta huippuekonometrikon opastamana. Tällaista yhteistyötä eri tieteenalojen välillä tarvittaisiin enemmän.
= = = =
Tässä linkit mainittuihin artikkeleihin:
Mikko Silliman & positiivisen diskriminaation rahoituksen vaikuttavuus: http://vatt.fi/artikkeli/-/asset_publisher/helsinkilaisnuoret-hyotyvat-positiivisen-diskriminaation-rahoituksesta
Kanninen – Kortelainen – Tervonen & eliittilukiot: http://vatt.fi/artikkeli/-/asset_publisher/eliittilukiossa-opiskelu-ei-paranna-ylioppilaskoemenestysta
Hyytinen – Meriläinen – Saarimaa – Toivanen – Tukiainen & American Political Science Review’ssa julkaistu tutkimus: https://dl.dropboxusercontent.com/u/40759261/Public_employees_manuscript_APSR.pdf
Yhteiskuntatieteissä metodiosaamista ei arvosteta. Kurssit ykkösellä läpi ja sitten tuopin ääreen sössöttämään rakenteistumisteoriasta.
Tai näin oli 20 vuotta sitten, mutta tuntuivat olevan asenteet niin syvässä, että tuskin on meno muuttunut.
Sääli.
Mahtavatko kasvatustieteilijät ja sosiaalitieteilijät olla niitä matemaattisesti kaiken lahjakkaimpia? Joitakin juttuja ei voi ratkaista vain esimerkkilaskujen lukuarvoja muuttamalla. Pitäisi myös ymmärtää.
Yhtä asiaa taloustieteilijätkään eivät ole ratkaisseet : Kun palkka joustaa äärettömästi alas eli jos palkalla ei elä niin miten ihminen pysyy hengissä ja toimintakykyisesnä ?
Minimipalkkojen poistaminenhan johtaa tähän tai kuten on käynyt USAssa, Englannissa tai muissa liberaalia politiikka harjoittavissa maissa ,korkeaan rikollisuuteen
Tuo eliittiluokio -kysymys on mielenkiintoinen. Juurihan on pohdittu sitä, että onko eliittiyliopistojen tärkein funktio siinä että niihin sisäänpääsy on tärkeä referenssi.
Oma subjektiivinen kokemus on kuitenkin, että opettajalla on suuri merkitys – mutta tämä merkitys hävitä jos sama opettaja ”toimii” heikosti jollain toisella oppilaalla. Jos toisen arvosana nousee +2 mutta toisen arvosana laskee kympistä neloseen samalla opettajalla lopputulos on että opettaja onkin heikko – näin kävi meilläkin kun oppilaat vaihtoivat koulua, toisessa koulussa ”osaaavana” pidetty oppilas saikin oman koulumme huippuopettajalta hylätyn arvosanan ja joutui ”tukiopetukseen”. On silti mahdollista, että ylioppilaskirjoitusten arvosana olisi ollut suhteessa parempi, koska eri opettajat painottavat yo. -kirjoituksia eri tavalla, toiset treenaavat niitä varten ja toiset taas pyrkivät opettamaan ideoita.
Sama voi koskea lukioitakin – voi olla että ”eliittilukio” on erinomainen paikka joillekin, mutta taas toisille oppilaille kyseisessä koulussa on jotain mikä puolestaan laskee osaamistuloksia ja nämä positiiviset ja negatiiviset tulokset ikäänkuin kumoavat sitten toisensa.
Se mitä ehkä pitäisi tutkia vielä on miten eliittilukioon pääsy vaikuttaa erittäin lahjakkaiden oppilaiden tuloksiin – saattaa nimittäin vielä olla se mahdollisuus, että juuri tämä parhaiten osaava tai jostain muusta syystä paremmin kyseiseen paikkaan sopeutuva ryhmä hyötyy tästä opiskelupaikasta enemmän.
Mutta sitten taas, mikä on syy ja seuraus – ja mikä on luonnollista jakaumaa mikä esiintyy joka tapauksessa.
Oli miten oli, oma kokemukseni opettajan vaikuttavuudesta oppilaisiin on niin vahva, että vaikka ajatus siitä että ”koulu” instituutiona ei paranna arvosanoja, pidän epätodennäköisenä että opettajalla ei olisi vaikutusta.
Se ei silti tarkoita sitä etteikö kyse olisi myös opettajan ja oppilaan välisestä vuorovaikutuksesta, eli tietty opettaja toimii yhdelle mutta ei toiselle ja nämä erot eivät sitten näy tilastollisessa analyysissä, jossa kaikki tulokset summataan.
Monet pitävät näitä ”pehmeitä” tieteitä jokseenkin heppoisina, sillä monesti tuntuu siltä, että tuloksiin vaikuttavat enemmän tutkijoiden omat arvot kuin tiukan tieteellinen argumentointi. Eikähän taloustiede kieltämättä olekaan pärjännyt mitenkään erityisesti esimerkiksi suhdannekäänteiden ennakoinnissa.
Sitä ilahduttavampaa on kuulla onnistuneista tutkimuksista. Näillä tieteillä olisi aito mahdollisuus parantaa vaikuttavuuttaan, edesauttaa yhteiskunnan kehittämistä ja löytää jopa niitä niin kaivattuja säästöjäkin. Toivotan menestystä tällaiselle toiminnalle!
Yhteiskuntatieteiden rahoitusta pitäisi leikata kaikkialla, missä ei ole riittävää kvantitatiivista osaamista. Yhteiskuntatieteiden jatko-opiskelijoita palkattaessa pitäksi suosia tilastotieteilijöitä, taloustieteilijöitä ja muita määrällisen tutkimuksen osaajia. Laadullisen tutkimuksen tekijöistä mukaan vain ehdottomat huiput. Hyvin laaja talous- ja tilastotiede puolipakolliseksi sivuaineeksi maisteriopintoihin.
Tuo lukiotutkimus olikin oikein mielenkiintoinen.
Pitää tosin myös muistaa että yläkoululainen joka nippa nappa ei pääse siihen kaikkein vaikeimman sisäänpääsyseulan lukioon ei luultavasti kuitenkaan mene toissijaisena vaihtoehtona mihinkään hirveään huonoon lukioon. Eli saattaa olla että ”eliitin” ja ”melko hyvän” lukion välillä ei ole eroa, mutta sitten ”hyvän” ja ”huonon” välillä voi ollakin.
Mutta toisaalta yksi tärkeimmistä syistä valikoida lukionsa onkin luultavasti sosiaalinen ympäristö. Stereotyyppisesti oppilas joka on taipuvainen pyrkimään eliittilukioon luultavasti viihtyy paremmin muiden samanhenkisten oppilaiden kanssa, ja tämä voi olla arvokasta muuten vain (tai esimerkiksi sitten hyödyksi korkeakouluopinnoissa) vaikkei se vaikuttaisikaan ylioppilaskokeen tulokseen.
Tuo taipuvaisuus pyrkiä eliittilukioon oli tässä nerokkaasti vakioitu.
Eikä voikaan pärjätä. Jos taloustiede ennustaa että tämä vuosi vedetään korkeasuhdanteessa, mutta ensi vuonna alkaa hirveä rytinä ja laskusuhdanne niin tieto julkisena muuttaisi saman tien tulevaisuutta.
Suhdanne-ennusteet eivät nykyisin toimi, mutta se on vain pieni osa taloustieteitä. Luulen muuten, että suhdenna-ennustajat voisivat hyötyä Big Datasta, jos oppisivat käyttämään sitä.
Riittääkö onnistumisen kriteeriksi pelkkä hakautuminen 2. asteen koulutukseen? Onko sama ero nähtävissä myös valmistumismäärissä 2. asteen koululuksesta? Jatko-opinnoissa? Työllistymisessä?
Ainakin USAssa on nimittäin havaittu sellaista, että vaikka kaikkien syrjäytymisvaarassa olevien koulumenestys paranee tukiohjelmien myötä, niin hyödyt haihtuvat nopeasti kaikilla muilla kuin ”white trash” -taustaisilla pojilla. Mikä tietysti on parempi kuin ei mitään.
Se oli vakioitu, mutta aqs:n pointti oli käsittääkseni se, että oppilas, joka ei päässyt Ressuun silloin, kun sisäänpääsyraja oli 9,2, ei kuitenkaan todennäköisesti mennyt lukioon, jonka sisäänpääsyraja oli 7,5, vaan esim. lukioon, jonka sisäänpääsyraja oli 8,8. Tutkimus kyllä osoitti, että tällaisen oppilaan yo-menestyksen kannalta Ressu ei tuonut mitään lisäarvoa 8,8:n sisäänpääsyrajan lukioon verrattuna. Se ei kuitenkaan kertonut, olisiko sama oppilas menestynyt yhtä hyvin, jos hän olisi mennyt 7,5:n lukioon.
Sinänsä olen kyllä itsekin sitä mieltä, että huippulukioiden menestys perustuu nimenomaan valikoituneeseen oppilasjoukkoon eikä koulun opetuksen tasoon. Hyvin menestyvälle oppilaalle huippulukion suurin etu on se, että huippulukiossa hän saa olla vapaasti oma itsensä ja tulla silti hyväksytyksi koulukavereidensa keskuudessa. Koulumenestystä ja kouluaineista kiinnostusta ei tarvitse peitellä eikä hävetä. Toiseksi suurin etu on se, että oppitunneilla ei tarvitse pitkästyä siihen, että asioita käydään läpi aivan liian hitaaseen tahtiin.
En ole mitenkään vakuuttunut siitä, että menetelmätieteiden kurssien lisääminen yhteiskuntatieteiden opintoihin suoraan parantaisi niiden osaamista. Tarvittaisiin lisäksi opiskelijat, jotka ovat kiinnostuneita matemaattisista menetelmistä. Jos kurssit ovat pakkopullaa, jotka suoritetaan juuri ja juuri ykkösellä asiasta kiinnostumatta, eivät ne tuo mitään todellista osaamista. Jos sitä halutaan, pitää opiskelijavalintaa jotenkin muuttaa niin, että saadaan enemmän tästä puolesta kiinnostuneita opiskelijoita yhteiskuntatieteisiin.
Kun opiskelin itse TKK:lla, meillä oli mahdollisuus suorittaa vapaavalintaisena jokin työpsykologian kurssi ja toinen kurssi, jonka nimeä en muista, mutta joka käsitteli työmarkkinajärjestöjä. Nämä kurssit olivat aivan yleisesti opiskelijoiden keskuudessa siinä maineessa, että niillä ei opi mitään, mutta jos tarvitsee opintotukea varten muutaman opintoviikon lisää, niin sieltä on helppo käydä nappaamassa tarvittavat opintoviikot minimipanostuksella. Jos asenne on tuo, niin ei siinä mitenkään auta, vaikka laitettaisiin pakolliseksi 4 muuta samantapaisia aiheita käsittelevää kurssia. Todennäköisesti vastaava ongelma on myös yhteiskuntatieteissä silloin, kun puhutaan metodikursseista.
Minä tulin samaan tulokseen elittilukioista mutu-tuntumalla jo ei-eliittilukiossa opiskelleena yli 40 vuotta sitten. Samaa pätee myös yliopistojen perustutkintoihin.Jatkotutkinnot kannattaa tehdä sitten siellä, missä rahoitus on kohdallaan.
Yksi tärkeimmistä muuttujista makroekonomisten suhdanteiden ennustamisessa on kuluttajien ja investoijien näkemys talouden tulevaisuudesta.
Makrotaloudellisen suhdanne-ennusteen pitäisi pystyä ennustamaan mitä muut ennustavat. Lisäksi julkaistut makrotaloudelliset ennusteet vaikuttavat suoraan asiaan jota ne mittaavat. Makroekonomiset suhdanne-ennusteet eivät voi parantua jos kulutuksen ja investointien ennustaminen ei parane.
Aivan kuten osakemarkkinoiden ennustamisessa, on täysin mahdollista nähdä että tulossa on korjausliike, mutta ajoitus on lähes mahdotonta. Korjausliike voi tulla vuoden tai kymmenen vuoden päästä.
Kuluttajaluottamusindikaattorit korreloivat hyvin lyhyen aikavälin kulutuksen ja taloudellisen tilanteen kanssa, mutta korrelaatio pienenee tasaisesti tulevaisuutta kohti. Neljän ja viiden kvartaalin päässä korrelaatio on jo mitätön.
Kevään 2017 8 laudaturin ylioppilaat tulivat molemmat Lohjan Yhteislyseon lukiosta, joka oli Ylen lukiovetailussa sijalla 218. Eli ”huonokaan” lukio ei välttämättä pilaa hyvää oppilasta.
Toisaalta, kaikki lukiot Helsingissä ovat eliittilukioita.
Hieman syrjemmällä, radan varrella löytyy paikkakuntia, joilla on tavallinen lukio. Opetus on sitä mitä muuallakin. Samalla ilmapiiri on, että pari urheilulajia on oikein hyvä asia ja kenenkään on turha lähteä yliopistoon tai oikeastaan minnekään kauemmaksi opiskelemaan yhtään mitään.
Vanhempien vaikutusta on osattu tutkia on aiemminkin. Entä se ilmapiiri ja käsitys siitä mikä on ihan tavallista eikä erityistä? Siihen lukioiässä vaikuttaa enemmän viiteryhmä, siis millaisissa porukoissa liikkuu.
Sitten on se perinteinen keskustelu, että pitäisikö oppia jolekin tasolle (vaikka ruotsia, että olisi kyvykkyydet suorittaa se virkamiesruotsi) vai onko koulu loistava silloin kun edes jotain on opittu?
Suomalaisessa koulujärjestelmässä lukio on tällä kertaa kaikkien heikoin toiminnaltaan. Ammattikoulut – nyt kun niisä on opetus lopetettu – tulevat toki perässä.
Lukion aikana ihmiset kasvavat ja muuttuvat, oppimisen lisäksi sosiaaliset suhteet, siis seurustelu ja harrastukset kodin ulkopuolella, ovat osa kasvamista ihmiseksi.
Nykyisessä normiluokiossa tähän on aikaa kaksi vuotta. Kun kolmannen syksyllä aloitetaan kirjoittaminen, ote alkaa muusta tekemisestä lipsumaan. Kurssimuotoisuus toki rankaisee yläasteella tehdyistä vääristä valinnoita isolla kädellä.
Kun yliopistoon pääsyn edellytys on jatkossa _loistava_ yo-todistus, lukio muuttuu 4-5 vuotiseksi. Sen laskun maksaa muuten kunta.
Pojat saadaan poistettua yliopistoista, mikä lienee oikeudenmukaista vaan ei ihan järkevää. Jos silloin 15 vuotiaana ei oikein ollut muuta ideaa kuin ammattiurheilu vähällä treenaamisella, niin sillä sitten mennään. Pääsykokeiden avulla opsikelemaan pääsy sentään antoi hieman mahdollisuutta suunnata elämää uusiksi.
Keskinkertainenkin nuori ymmärtää, että parin vuoden sosiaalinen kasvu otetaan takaisin sitten parin vuoden lisäkurssituksella ja yo-kokiden ja kurssien uusinnoilla. Siis jos aikoo sieltä radan varresta jonnekin muualle koskaan. (Eikä siinä mitään pahaa ole, kasnakunnan lahjakuutta vain menee hukkaan.)
Lopputulos ei ole yhtään nopeampi siirtyminen ttyöelämään.
Nykyisin ero suomalaisen opiskelijan ja amerikkalaisen välillä on:
– USA:n kaksivuotinen high-school (+1v)
– armeija (ellei halua stipendiä), (+1-2 vuotta pojille)
– Bachelor tasolla mennään työelämään ja yritykset kilpailevat omaalla koulutuksella. Tosin 1 – 2 vuotta ollaan palkattomana harjoittelijana (intern) oppimassa tarvittavat taidot!
Bachelor taso USA:ssa opsiekellaan se 3 – 4 vuotta, samalla opitaan tieteellinen kirjoittaminen ja lukeminen (ja se lukioluokka). Master tasolle jatketaan myös vajaa 3 vuotta, joloin yliopisto-opinnoisa menee 6-7 vuotta sielläkin.
Iso ero on, että kaupallinen MBA-tutkinto on muutaman vuoden työelämässä olleille, se suorietaan alle 30 vuotiaana. Suomessa iäkkäämpänä.
Suomessa on kuitenkin ollut vahvuus, että yliopistoista valmistuneet osaavat jotain. Lukiokin jälkeen olisi hyvä osata jotain ja olla muutenkin valmis aikuistumaan.
Onko eliittilukioissa opiskelleiden ylioppilastutkintoarvosanoilla merkitystä? Jos on niin mitä? Eikö merkityksellistä ole se, millaisiin jatko-opintoihin he pääsevät ja miten he menestyvät elämässä? Ymmärtääkseni yhteiskuntatieteilijät ovat tutkineet tätä asiaa hyvinkin sofistikoiduin menetelmin eri puolella maailmaa jo vuosikymmenten ajan. Oleelliseksi asiaksi on kai paljastunut sosiaalinen tai kulttuurinen pääoma – verkostot – joita eliittikouluissa syntyy. Saatan olla väärässäkin. Toisin kuin taloustieteilijät, joiden erinomaisen loistavaan menetelmäosaamiseen perustuvien ennustusten varassa olemme eläneet viimeksi kuluneet vuosikymmenet.
Eivätkö taloustieteen tutkijat ole myös yhteiskuntatieteilijöitä vai miten se menee.
Mitä tulee tuohon kiinnostukseen kvantitatiivista tutkimusta kohtaan, niin iso askel olisi se, että edes proffat uskoisivat että kvant. menetelmillä opitaan jotain maailmasta. Nythän tällaisia veijareita löytyy yliopistolta. Ole siinä sitten ekan vuoden opiskelija jolle proffat takoo tällaista päähän.
Eipä kukaan kai kuvittelekaan, että suhdanne-ennusteet voisivat olla kovin tarkkoja. Tai että niiden edes pitäisi olla.
Sen sijaan voi aiheesta ihmetellä esimerkiksi sitä mikseivät taloustieteilijät osanneet ennustaa vuonna 2007 alkanutta finanssikriisiä ja sen jälkiseurauksia yhtään paremmin. Olivatpa jotkut talousviisaat kai jopa sitä mieltä, ettei mitään sellaista voi (enää) sattua.
No – tietysti jotkut ennustivat kriisin etukäteen. Ei heidän osuutensa taloustieteilijöistä tainnut kuitenkaan olla juuri sattumaa suurempi siinä hajanaisessa joukossa, joka arvojensa pohjalta ennusteli kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä.
Näistä kyynisistä sanoistani huolimatta maailmassa (ja Suomessa) on kuitenkin taloustieteilijöitä, joita arvostan.
Eikös taloustieteilijöillä ole sama ongelma kuin muillakin, kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Bengt Holmström muistaakseni kieltäytyi suhdanteita ennustamasta, mutta halusi neuvoa oikean suunatsia toimenpiteitä.
Silliman on VTM yhteiskuntapolitiikasta, ei ekonomisti.
On todellakin yhteiskuntapolitiikan maisteri, mutta teki kuitenkin tutkimuksen VATT:ssa. Tällainen tutkimus on aina myös yhteistyötä.
Kaikilla arvosanoilla on sama merkitys koulusta riippumatta. Saman arvosanan eliittikoulusta valmistuneet olisivat saaneet myös tavan koulussa. Ei kai Hyvä Veli -verkostot sentään vielä lyseossa synny, ehkä sitten myöhemmissä elämän vaiheissa.
Asiaan liittyen kannattaa kuunnella Juho Saaren haastattelu. Kiihkotonta faktaa ilman oman maailmankuvan markkinointia. Taloustieteilijöillä ne omat uskomukset tuntuvat tulevan huomattavasti selvemmin esille.
https://areena.yle.fi/1-4170682
Koulujen diskriminointiraha ”toimii” vain siten, että huonot oppilaat saadaan hakeutumaan toiselle asteelle useammin. Arvonanojahan sen ei ole nähty juurikaan nostavan, eli tilanne on juurikin sama kuin eliittilukio vs. muut lukiot vertailussa.
Ja tästä sitten vedetään väärä johtopäätös, että diskriminointiraha toimii, mutta eliittilukion käsite on kuitenkin myytti.
Asia on todella juuri kuten JY kirjoittaa: koulu ei tee tai pilaa hyvää oppilasta. Koulu ei vaikuta oppilaan genetiikkaan eikä siihen osaan sosiaalista pääomaa, joka tulee kotoa, lähipiiristä ja harrastuksista jne. Samoin Ksee tukee samaa pointtia refereroidessaan USAssa tutkittuja ja tunnettuja faktoja. Joitain harvoja alisuorittajia voidaan pelastaa huonosta sosiaalisesta kierteestä, mutta ei koulu voi yehdä ihmeitä kognitiivisesti heikkojen kanssa.
Hillbilly elegy kirja kertoo yhden onnistuneen tarinan. Kirjoittaja Vance on terävä kaveri, joka on menestynyt huonoista lähtökohdista huolimatta. Vaikka luennoikin nykyään Amerikan vasemmistolaisille, on kuitenkn konservatiivinen republikaani. Mies pääsi armeijan kautta/avulla Ohio state:iin ja Yale law schooliin.
Vasemmiston keinot deskrininoida, kiintiöidä ja kaataa rahaa kankkulan kaivoon ei tietysti toimi. Niillä ostetaan hyvää omaatuntoa. Taustalla on myös OSnkin mainitsema yhteiskuntatieteilijöiden kvantitatiivinen kyvyttömyys ja haluttomuus. Tietyissä oppiaineissa on vain sjw ja bleeding heart liberal porukkaa ilman kylmää järkeä. Suomessa tarinatieteet ovat täysin kyvyttömän äärivasemmiston hallussa.
Soininvaara kirjoitti:
”American Political Science Review’ssä ei ole juuri näkynyt suomalaisten yhteiskuntatietelijöiden julkaisuja.”
Muissakaan American -alkuisissa lehdissä ei näy kauheasti suomalaisten julkaisuja, kuten ei vaikkapa Chinese tai African -alkuisissa journaleissakaan. Vastaavasti vaikkapa kiinalaiset tai amerikkalaiset eivät kovin usein julkaise Scandinavian -alkuisissa lehdissä, vaikka kielen puolesta julkaiseminen onnistuisikin, kun kyseisten lehtien kieli on usein englanti. European ja Scandinavian -alkuisista journaleista löytää enemmän Suomessa tehtyjä tutkimuksia kuin American -alkuisista. Monet American -alkuiset lehdet ovat kyllä ihan hyvätasoisia lehtiä.
No ei muuten ole.
Kouluväkivalta, henkisessä tai fyysisessä muodossa pilaa helposti hyvän tai huonon oppilaan.
Ei ole. Suomen lukiossa on todellakin merkitystä, että mistä lukiosta valmistut, koska arvosanat eivät ole keskenään vertailukelpoisia. Tämä on seurausta siitä, ettei arvostelukriteerit ole samat koko maassa.
Myös ylioppilaskirjoituksissa on sama ongelma. Toiset lähettävät herkemmin laudatureita tarkastettavaksi toivoen, ettei sieltä tule kovin pahaa romahdusta.
Ylioppilastodistus on jossain määrin vertailukelpoinen, mutta lukion todistukset eivät ole missään mielessä vertailukelpoisia.
Ja olet muuten siinäkin väärässä, ettei lukiossa synny verkostoja, kyllä muuten syntyy. Aivan ylivoimainen osa Suomen johtavista poliitikoista on saanut kasteensa politiikkaan lukiossa, josta monet suuntaavat aatteen palon saatuaan samoihin korkeakouluihin jatkamaan siitä, mihin lukiossa jäi.
Omasta lukiostani eräs henkilö on nyt merkittävässä asemassa eräässä Suomen top 3 puolueesta. Siellä oli ihan oikeita tulipalopuheita alle 20 vuotiaana ja verkostot jo alulla.
DVA: Ovatko kaikki tuon puolueen pomot tuon saman lukion kasvatteja samoilta vuosikursseilta?
Jos koululla ei ole merkitystä, niin eikö me voida vaikka puolittaa opetusbudjetti ja käyttää rahat johonkin järkevämpään?
Mielenkiintoinen avaus, jossa on totuuden siementä – enkä tarkoita huhtasaarelaisessa mielessä.
Yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen merkitys Suomessa mutta myös muualla maailmassa on vähentynyt merkittävästi 70-luvulta tähän päivään. Nykyään kiinnostavampia tutkimuksia samoista aihepiireistä tekevät usein taloustieteilijät – ja myös historiantutkijat. Esimerkiksi Paul De Grauwen The Limits of the Market on taloustieteilijältä erinomainen yhteiskuntatieteellinen teos. Historiantutkimus käsittelee yhteiskunnan kehitystä ja tuo esille asioita, joita teoreettisella tasolla leijuva yhteiskuntatiede ei tavoita.
Taloustieteen ydintä ei ole suhdanne-ennusteiden tekeminen. Jos joku niin luulee, niin varmaan sitten olettaa, että yhteiskuntatieteilijän tehtävä on ennustaa terroristinen joukkosurma etukäteen. Ei taantumaa ja joukkosurmaa voi ennustaa – mutta niiden todennäköisyyksiä voi arvioida.
Mikä avuksi? En tiedä. Menetelmät ovat yksi ongelma, mutta suurempi ongelma on, mihin aihepiireihin kiinnostus suuntautuu. Kvalitatiivisen tutkimuksen hegemonia nivoutuu molempiin ongelmakohtiin: Olemattomia tutkimusaiheita on mukava käsitellä diskurssianalyysillä, koska se mahdollistaa tyhjästä nyhjäisemisen.
Taloustutkimuksessa on keskitytty selvittämään kausaliteettia. Tämän osaamisen soisi valuvan myös sinne sosiaalitieteiden puolelle.
Toki koulutus on kaiken a ja o. Suomessa vaan kaikki koulut ovat yhtä hyviä. Se on meidän koulujärjestelmän vahvuus. Yliopppilaskirjoitusten tulosten perusteella ei kouluja voida asettaa paremmuusjärjestykseen, sillä siihen vaikuttaa kouluun valittujen oppilaiden lähtötaso. On kouluja, joihin vaaditaan lähes kympin keskiarvoa peruskoulusta, ja toisaalta kouluja, joihin pääsevät käytännössä kaikki halukkaat. Jos oppilas kirjoittaa 7 laudaturia Ressun lukiosta, niin hän kirjoittaisi ne samat laudaturit Pihtiputaankin lukiosta.
Kerro arvon oikeistodemari, että mitä on sovellettu taloustiede? 😉
Hienoja tutkimuksia!
Mitenköhän on käynyt kvantitatiivisia kursseja ”pehmeissä” aineissa opettavien professoreiden ja lehtoreiden Helsingin Yliopistossa? Käsittääkseni sosiaalipsykologiassa ja kasvatustieteessä laitoksia ja tutkintoja on viime vuodet uudelleenjärjestelty sekä rahoitusta tietenkin (tällä hallituskaudella) leikattu niin, että hallintohenkilökuntakin on ollut helisemässä. Toivottavasti joku opiskelija hoksaa silti kiinnostua tuosta, mitä taloustieteilijöillä on annettavana.
Meinaatko, että yo-kirjoitusten tuloksiin ei vaikuta lainkaan se, missä lukiossa oppilas on? Eihän se nyt ihan niinkään ole, vaikka pääosa tulosten eroista johtuu eroista oppilaissa. Huiput toki kirjoittavat 6+ laudaturia mistä tahansa lukiosta. Mutta kun mennään esim. laudaturin ja eximian välimaastossa oleviin oppilaisiin, niin onhan siinä nyt kirjoituksiin valmistautuessa suuri ero, käytetäänkö oppitunneilla pääosa ajasta heille selvien perusasioiden jankkaamiseen vai ehditäänkö harjoitella kunnolla myös niitä asioita, jotka ratkaisevat eximian ja laudaturin eron.
Olennaista on, että kaikki opettajat eivät ole yhtä hyviä. Jokaisella on oma erikoinen osaamisensa ja suurella osalla yhtäläinen yleinen osaaminen. Sama koskee oppilaita ja heidän oppimisprosessiaan.
Tarvitaan erilaisia kouluja, jotta erilaiset opettajat löytävät juuri heidän opetustyyliinsä sopivat oppilaat. Myös tiedon näistä erilaisuuksista pitää levitä. Yksi helpoimmin mitattavista erilaisuuksista ovat arvosanat, mutta erikoistuminen ei saa jäädä vain sille tasolle. Jos erikoistumista ei anneta tapahtua, on se suurta tuhlausta.
Tieteessä kausaliteettia selvitetään kokeilla.
Taloustutkimuksessa jotain samansuuntaista edustavat ”luonnolliset kokeet”. Näissä tulosten tulkintaan jää usein liikkumavaraa, joka usein käytetään hyväksi.
Kannattaa varoa mitä toivoo.
Ai käytetäänkö esimerkiksi tähtitieteessä paljonkin kokeita?
On valtavasti asioita, joissa ei voi järjestää kokeita.
Noilla ”taloustieteen ” päätelmillä yhteiskunnasta on rakennettu pyramidihuijaus, joss 1 % kerää hyödystä 90 % ja loput saavat tulla toimeen jätteellä
Taloustiede ei ole oikeaa tiedettä vaan politiikkaa . Korkman ja Holmström arvioivat , etti taloustieteen perustella tehtyjen päätöksien seurauksia ei voida arvioida vaan ne ovat enemmän poliittisa valintoja kuin tieteeseen perustuvia
Oikeassa tieteessä havaintojen ja teorian pitää pitää yhtä.Jos havainnot poikkeavat teoriasta niin teoriaa korjataan. Taloustieteessä tehdään päinvastoin eli ruvetaan korjaamaan havaintoja tai lakaistaan oangelmat maton alle eikä niistä enää keskustella eikä syrjäytetyistä ihmisistä välitetä.Korkeintaan lasketaan minimikalorimääriä, joilla heidät voidaan elättää
Toisaalta , taloudesta on tehty hallintoväline, politiikan ja hallinnon.Kun yritysten koko on kasvanut niin niiden valta on myös kasvanut ja valtiot tottelevat nykyään nöyrästi suuryrityksiä
Ja kun asiaa perustellan talouden välttämättömyydellä niin kysmys on viime kädessä uskosta eli kristinusko on korvattu ”taloustieteellä”
Suomessakin EKssa valtaa käyttävät kansainvälisessä omistuksessa olevat suuryritykset ja mitä Rduskunta kuuntelee ? EK saa lausua mielipiteensä uhkausten kera 90 % asioista.
Suomalaisten hallitsemia kansalaisjärjestöjä kuullaan harvoin ja muodon vuoksi
Kun kansa ei pidä kovakorvaisuudesta niin kansaa pyritään hallitsemaan yhä kovaotteisimmin ja yhä enemmän NL omaksutuilla tavoilla. Tärkeintä on löytää opposition johto ja eristää se yhteiskunnasta.
Siihen tarvitaan tiedustelulakeja. Opin kaalimaissa , että tärkeintä ei ole viestin sisältö , tärkeintä on löytää verkostot.
Kun mikä tahansa asia tai henkilö voidaan nykyään julistaa yhteiskunnalle vaaralliseksi niin lähestymme Stasi yhteikuntaa ja suurimpia painostajia ovat kansainväliset yritykset, jotka ajavat kansan hallintaa
Supolla on 350 epäiltyä terroristia. Näille jokaiselle voi hakea jo nykyisen lain mukaan oikeudelta luvan seurantaan. On ollut vuosia aikaa toimia näin ja hakea luvat. Supolla on yhteensä 1000 vihjettä radikalisoituneista, joista 650:lle Supo ei ole ehtinyt tehdä yhtään mitään.
Olemme palaamassa 50-60-70-80-lukujen hys-hys-yhteiskuntaan, jossa tietoa kulkee luottovankien kesken ja sillä syrjäytetään ja pistetään virkakieltoon kymmeniä tuhansia ihmisiä
Olen tavan takaa löytänyt yhteiskuntatieteilijöiden tutkimuksista erittäin karkeita virheitä. Niiden taustalla on tavallisesti johonkin aihealueeseen liittyvä voimakas – usein tunnepitoinen – ennakkoasenne. Esimerkiksi kun lähtökohtana on vahva usko tabula rasa -teoriaan, synnynnäisiä älykkyyseroja ei lainkaan huomioida tutkimuksessa, jolloin tutkimuksen tulos mahdollisesti korreloi jonkun kvasiselityksen kanssa, muttei ole kausaalisesti pätevä. Sellainen tutkimus ei ole pelkästään hyödytöntä, vaan se on usein jopa vahingollista ohjatessaan päätöksentekoa väärille urille. Joillakin ”tieteenaloilla” koko paradigma on niin perusteellisesti pielessä, ettei pätevä tutkimus ole mahdollista. Onneksi muutosta on tiedossa esimerkiksi evoluutiopsykologisen näkökulman tervehdyttäessä kokonaisia tieteenaloja.
Olen aikoinaan väitellyt sosiologin kanssa siitä, mistä johtuu hidastunut luokkakierto Suomessa. Hänen mukaansa se johtuu yksin yhä epäoikeudenmukaisemmaksi käyvästä yhteiskunnasta.
Minä taas väitin sen johtuvan pääasiassa älykkyyden vahvasta periytyvyydestä ja siitä, että kouluttautumismahdollisuuksien avautuessa kaikille muutos oli aluksi nopeinta, kun ihmiset pääsivät esteettä nousemaan kykyjensä mukaiselle luokkatasolle. Alemmille luokkatasoille jääneillä sukulinjoilla oli keskimäärin heikommat geenit, jolloin kognitiivisten kykyjen (kyvyttömyyden) periytyvyyden takia seuraavissa sukupolvissa on vähemmän nousijoita.
Sosiologi ei millään tajunnut noin triviaalia selitystä, vaikka amisammatissa työskentelevänä tajusin sen hänen höpöttelyjensä perään lonkalta. Hänelle ei ollut tullut tuollainen edes mieleen, vaikka hän oli opiskellut alaa ainakin viisi vuotta yliopistotasolla.
Toisia treffejä ei tullut, koska en ollut akateeminen ja sivistynyt. Mieluummin olen realisti kuin ”sivistyneen” kanssa suhteessa.
Hyvin arvostettu brittiläinen sosiologi Michael Young ennusti sosiaalisen liikkuvuuden hidastumisen jo 1950-luvulla juuri noilla perusteilla.
Eikä tarvitse olla edes perintötekijät, vaan riittää että on vaikkapa vain opitut huonommat kasvatustavat, jotka vanhemmat siirtävät lapsilleen. Jos vanhemmat siirtävät aina lapsilleen ajatuksen, että työttömän elämä on ihan jees, työpaikan perässä on turha muuttaa, eikä koulujen käyntikään kannata, niin eipä tällaisessa suvussa ihan hirveitä luokkamatkoja tehdä, ainakaan ylöspäin.
Kunhan vain on *jotain* elämässä auttavaa, mikä periytyy, niin meritokratiassa luokkakierto hidastuu. Uskoisinpa että tämä selitysmalli olisi tabula rasailevalle sosiologillekin helpompi hyväksyä, tuskinpa hän kehtaisi väittää ettei lasten kasvatuksella ole sille tyhjälle taululle mitään merkitystä.
Tabula rasa -teorian mukaan kaikki erot selittyvät nimenomaan ympäristötekijöillä – kokemuksilla ja kasvatuksella. Tabula rasa -teoria ei sen sijaan tunnusta perinnöllisten tekijöiden vaikutusta. Yllättävän monet kasvatustieteilijät liputtavat tuon tabula rasa – teorian puolesta. Se on yltiöpositiivinen lähtökohta opettajalle, mutta kuitenkin parempi kuin heikompien oppijoiden tukiopetuksen unohtaminen, sillä siitä on tutkitusti runsaasti hyötyä myöhempien sosiaalisten ja terveysongelmien ennaltaehkäisyssä.
On tosiaan totta, että asennejarrut hidastavat edelleenkin sosiaalista liikkuvuutta ylöspäin, mutta niiden painoarvo jarruna oli vieläkin suurempi 60- ja 70-luvuilla. Olen kahden amiksen lapsi. Itsekin olin pitkälle aikuisiälle kouluttamaton, mutta myöhemmin olen opiskellut yleisesti erittäin arvostettuna pidettyä yliopistoalaa.
Joskus 1940 -luvulla kuin ei vielä ollut kovin suurta joukkoa korkeakoulutettuja tai isoa keskiluokkaa vähäisemmänkin koulutuksen painoarvo oli suurempi.
Nykyään on paljon enemmän sopivia kandidaatteja samoihin tehtäviin eikä koulutusjärjestelmä enää pysty läheskään aina takaamaan työpaikkaa. Esim. julkishallinnon virkoihin varmasti koulutetaan enemmän ihmisiä kuin mitä voidaan ottaa sisään. Tällöin voi olla, että esim. suhteiden merkitys korostuu.
Psykologian merkitys voi olla tässä suuri – toisaalta tietyillä porukoilla on kasvava brändiarvo, toisaalta ihmiset ehkä vaistoavat tämmöisen luokkahierarkian olemassaolon ja pyrkivät ohjaamaan jälkeläisiään alalle, jossa uskovat heidän menestyvän parhaiten. Duunarit haluavat että heidän lapsistaankin tulee työntekijöitä ja korkeakoulutetut taas haluavat että heidän jälkipolvensa menestyy koulussa hyvin – tämä luonnollisesti näkyy pitkällä aikavälillä sekä siinä minne haetaan että siinä kuinka hyvin valinnat osuvat kohdalleen.
Ongelma mielestäni on kuitenkin tuo genetiikka – koska korkeasti koulutettuja on kuitenkin melko vähän, vaikka heidän jälkeläisensä olisivatkin aavistuksen lahjakkaampia, määrällisesti heitä on kuitenkin vähemmän ja siten todennäköisempää on että isommassa geenialtaassa on suurempi lahjakkuusreservi ja mikäli tätä ei saada käyttöön, se hidastaa yhteiskunnan kehittymistä.
Vähemmän koulutetuilla on kuitenkin yksi etu: vaikuttaisi että he ovat huomattavasti yritteliäämpiä kuin korkeammin koulutetut. Vaikka se ei nosta sosiaalista statusta, se voi kaventaa tuloeroja tai jopa kääntää ne nurinpäin.
Kun suomalainen mies tappaa ampumalla, se ei ole terrorismia.
Kun marokkolainen mies tappaa puukottamalla, se on terrorismia.
Seinäjoki, Kauhajoki, Hyvinkää, Imatra, missä seuraavaksi kantasuomalainen mies saa itkupotkuraivarit?
Tiedustelulait ovat merkittävä uhkia suomalaisia yrityksiä ja erityisesti startuppeja kohtaan.
Miten voidaan olla varmoja ettei alipalkattu asuntolainan alle kaatuva virkamies ei vuoda yrityssalaisuuksia vaikkapa kiinalaisille? Nimittäin työasioita jauhetaan aina myös yksityisillä välineillä.
Eiköhän nopea sosiaalinen nousu ole väistämätöntä siinä kohdassa, kun 10% on keskiluokkaa ja 87% alaluokkaa, ja sitten talous lähtee kasvamaan. Tämä kehitys alkoi Suomessa toista sataa vuotta sitten.
Kun alaluokka kutistuu vaikka 20%:iin ei sieltä edes teoriassa voi nousta jengiä samaan tahtiin kuin aiemmin.
Vielä lisää kierota hidastaa se, että keskiluokkaisuus ja aluokkaisuus – yläluokkaisuudesta puhumatta – periytyy ns. sosiaalisista syistä.
Varmaan periytyvällä älykkyydelläkin on oma roolinsa varskin nykyään, kun avioliitot solmitaan koulutuksen yms. suhteen ”samantasoisten” kesken, toisin kuin ennen. Toisaalta ”alhaisemman tason” miehet eivät taida nykyään paljoa lisääntyä, joten ainakin se jengi ei tule jatkumaan periytymällä.
Olen aina suuresti arvostanut sivistystä (myöntäen toki sanan epämääräisyyden). Nyt nimimerkki ”sivistystä vailla” väheksyy sivistystä, mikä onkin nykyisin kovasti muodikasta, varsin sivistyneessä kirjoituksessaan.
On taivahan tosi, että monilla ”pehmeiden” tieteiden edustajilla, juuri näillä sosiologeilla, taloustieteilijöillä ja muilla, oma arvomaailma näyttää kovin vahvasti vaikuttavan ajatteluun ja jopa tieteenteon tuloksiin.
En kutsuisi sivistyneeksi ihmistä, joka korkeasta koulutuksestaan huolimatta ylimielisesti väheksyy muita, vaikkei itse osaakaan kunnolla erottaa arvoja tosiasioista. Oikeampi termi on näennäissivistys.
En sinänsä paheksu sitä, että arvot ovat mukana pehmeissä tieteissä, mutta ne tulisi aina tuoda julki, sillä niin olennainen vaikutus niillä saattaa olla lopputulokseen. On jopa hyvä asia, että keskusteluun osallistuu eri poliittisen näkemyksen omaavia tutkijoita, sillä yhteensä heidän näkemyksistään ehkä muodostuu jonkinlainen ”totuus”.
Henkilön luotettavuus ja uskollisuus ei ole rahalla (tai virkavalalla) ostettavissa. Silti se on hyvin harvinainen ominaisuus. Mitä suurempaan osumatarkkuuteen valintaprosessissa päästään, sitä yksinkertaisemmiksi voidaan työprosessit tehdä.
Jos virkamiehet vuotavat valtio- ja yrityssalaisuuksia rahaa vastaan, ei se johdu siitä, että palkka on liian pieni vaan siitä, että virkamiehiä on liikaa. Kun kansasta aletaan poimia luotettavia henkilöitä muuttuu jäljelle jäävä ehdokasjoukko aina vaan epäluotettavammaksi. (Lopulta, kun koko kansa on valittu luotettavien joukkoon, virkamiesten luotettavuus on sama kuin kansan keskimäärin.)
Kodinhoidontuki. Yksi esimerkki lisää. Kosonen tutki, THL yrittää vaikuttaa politiikkaan lähinnä kertomalla mielipiteitä.