Aamupalalla kävi ilmi, että hotellissa oli kolmaskin asiakas.
Tarkoitukseni oli polkea Tallinnaan. Sääennuste lupasi sadetta hyvin todennäköisesti. Luvattiin länsilounaista tuulta ja olin menossa koilliseen. Keskimäärin siis vinoa vastatuulta, jos menisin suoraan. Polkupyöräystävällisempi reitti olisi yli 20 km pidempi. Se menisi ensin pohjoiseen (myötätuuli) ja sitten länteen (vastatuuli)
Tähtäsin Linda Linen vuoroon klo 17, joten päätin mennä suoraan. valtatietä numero 2 pitkin, koska muuten joutuisin ajamaan kieli vyön alla ehtiäkseni laivaan.
Kun näin valtatie numero 2 muutin mieltäni. Se oli nelikaistainen moottoritie, joka ei tosin ollut liikennemerkillä moottoritieksi määritelty, eikä ainakaan mikään liikennemerkki olisi kieltänyt sillä polkemista. Latviassa olen ajanut pitkän pätkän moottoritietä, koska muuta tietä ei ollut, ja niin muutkin tekivät eikä sitä ollut kielletty. Moottoriteillä on leveät pintareet, joten pyöräilijän kannalta ne ovat turvallisempia, paitsi, että ulosmenevien ramppien kohdalla on vähän stressaavaa.
Mutta ei se todella olisi ollut mitään laatuaikaa. Valitsin sen pidemmän tien ja päätin, etten yritä ehtiä Linda Linen kyytiin. Viimeinen lautta menisi klo 19:30, eikä siihen ehtimisessä ollut mitään ongelmaa.
Jos sade tai vastatuuli kävisivät sietämättömäksi, voisi hypätä junaan. Reitti meni useassa paikassa aseman läheltä.
Alussa meni oikein mukavasti sivumyötäisessä tuulessa. Eilisen myötätuulipäivän jälkeen olin aika menevällä päällä muutenkin. Luvattu sade typistyi heikoksi tihkusateeksi, josta ei ollut kastelemaan.
Seurasin pyöräreittiä 2, mutta yhdessä kohdassa en huomannut, että se erkaantui pikkuteille paikassa, jossa olisi ehdottomasti kannattanut seurata mukana. Kartta on tehty vähän hämäävästi niin, että pyöräreitti on piirretty paksulla viivalla, jolloin on todella vaikea havaita, että se eroaa päätiestä, joka on merkitty paljon kapeammalla värillä. Siksi käännös pitäisi merkitä maastoon niin, ettei selvä voi olla huomaamatta. Aika hyvin ne on kyllä yleensä merkitty.
Tässä mainitussa kohdassa oli niin uutta sirotepintaa, että sepeliä oli tie laidalla kasoina eikä kaistamaalauksia ollut vielä tehty. Se oli todella hidasta ajaa, sillä edes autojen pyörien kohdalla pinta ei ollut tasoittunut. Renkaitakin kävi vähän sääliksi.
Se vastatuuli ei ollut paha. 24 km/h on paljon vähemmän kuin 34 km/h (ilmanvastus kasvaa suhteessa nopeuden kuutioon!) ja metsä suojasi paljon. Noin 30 km ennen Tallinnaa tie tuli aukealle paikalle. Erityisesti kohdassa, jossa tie on levitetty lentokentäksi (Nato), piti mennä pienillä ylämäkivaihteille tasamaastossa.
Olin ajatellut ajaa Narvan maantietä sen sijaan, että lähtisin virallisen pyöräreitin kanssa kiertelemään rantoja, mutta Narvan maanti oli taas moottoritiemäinen. Google Maps kertoi, että sen vieressä kulkee erilaisista tienpätkistä koostuva reitti ja valitsin sen.
Aika erikoisia reittejä jouduin polkemaan ja käyttämään paljon aikaa kartanlukuun, kunnes löysin baanatasoisen pyörätien, joka suuntautui suoraan Tallinnaan. Tai niin siis luulin.
Vähän tienviitan ”Tallinn 12 km” edessä oli tämä.
Pyörätie vain loppui keskelle joutomaata. Teekkarihuumoria? Mitä se tienviitta Tallinn 12 km saattoi tarkoittaa? Mitä kautta, kun tie kerran loppui? Paperilla olevan suunnitelman mukaan?
Jotenkin onnistuin luovimaan eteenpäin. Kun suuntasi kohden aurinkoa, pääsi aina lähemmäs kohdetta. Välillä jouduin ajamaan sitä Narvan maantietä pitkin, sitä kun ei ollut kielletty. Autoilijat iloitsivat päätöksestäni vähän samalla tavalla kuin Suomessa lätkän maailmanmestaruudesta, joten annoin periksi ja hakeuduin pois.
Puikkelehdin venäjänkielisten kerrostalolähiöiden kautta kohden satamaa, jonne tulin hyvissä ajoin. Kun oli aurinkoista, oli helppoa edetä ”kompassisuunnassa”.
Reittini oli neljä kilometriä lyhyempi kuin se virallinen pyöräreitti, mutta varmasti hitaampi – mutta myös mielenkiintoinen. Kun ei ollut kiire, tämä oli lähinnä hauskaa, mutta käämit olisi palaneet, jos olisi ollut kiire satamaan.
Palkitsin itseni kolmen ruokalajin illallisella laivassa.
Fantastinen matka! 757 km ilman yhtään rengasrikkoa, eikä sadetakkia pitänyt panna päälle kertaakaan!
Kiitos matkapäivityksistä! Luin niitä erityisellä mielenkiinnolla, koska juuri viime kuussa pyöräilimme Hiidenmaalla ja Saarenmaalla, n. 370 km tuli mittariin vajaan viikon aikana. Kaunista ja aurinkoista oli tuolloinkin. Hyvää kesän jatkoa!
Terv. Katri
En ole ihan vakuuttunut, että tämä seikkailukertomus edistää ekassa jutussa kerrottuja pyrkimyksiäsi julistaa pyöräilyn evankeliumia. Mutta viihdyttävää lukemista kyllä!
Mitähän tapahtuisi, jos perinteiseen autoiluun soveltuva tieverkko ja opasteet rakennettaisiin samalla periaatteella ja tarkkuudella kuin pyöräreitit.
Autojen ehdoilla mennään, lähes 100%:sti. Miellyttävässä määrin pyöräily onnistuu maalla lähes käyttämättömillä tieosuuksilla kierrellen, kun ensisijainen tarkoitus ei ole päästä vaikkapa kaupungin a keskustasta kaupungin b keskustaan. Todelliseksi liikkumismuodoksi pyöräilyä ei suunnittelussa tänäkään päivänä mielletä. Miksi?
Nuo maantietukikohdat ovat Neuvostoliiton peruja. Niihin olisi tukeutunut Suomeen ja Ruotsiin hyökkääviä koneita.
Jokin aika sitten NATO kokeili tukeutumista Viron neuvostoaikaisiin maantietukikohtiin ainakin USA:n kansalliskaartin A10:llä. A10 on yhä tehokas pysäyttämään panssarikiiloja, joten se on varsin looginen vastaus Venäjän lisääntyneelle hyökkäyskyvylle.
Kun näin valtatie numero 2 muutin mieltäni. Se oli nelikaistainen moottoritie, joka ei tosin ollut liikennemerkillä moottoritieksi määritelty, eikä ainakaan mikään liikennemerkki olisi kieltänyt sillä polkemista.
Virossa moottoriteillä saa kuulemma ajaa polkupyörällä. Olen itsekin tehnyt niin juuri Narvaan menevällä tiellä.
Moottoritiellä pyöräily on varsin turvallista, koska leveät pientareet, mutta todella tylsää.
Jep, näin.
Vanhana matkapyöräilijänä en oikein pidä ajatuksesta, että hakukoneet ohjaavat matkapyöräilystä kiinnostuneita ihmisiä Oden sivuille. Ode käy ulkomailla haastavilla fillarilenkeillä ja kutsuu sitä matkailuksi. Sanon tämän Oden uskollisena äänestäjänä vuosikymmenten ajan.
Matkapyöräily parhaimmillaan on rentoa, helppoa ja ennenkaikkea mukavaa. Pääpaino on matkailussa, kokemisessa ja vieraiden asioiden ihmettelyssä. Pyörällä paikasta toiseen siirtyminen on tosi mukavaa kun sen tekee rennosti ilman suorituspaineita ja ympäristöä jatkuvasti tarkkaillen. Valmiina pysähtymään aina kun siihen on pienikin syy.
Kiitokset mielenkiintoisasta reportaasista.
Vaikka en itse harrasta pitkän matkan retkipyöräilyä, niin olen ajatellut että kohde jossa aloittelija joka ei ole hifistelijä sitä vois harrastaa olisi Viro, siitä syystä että majoituksen hintataso on edullinen ja maasto ei ole niin mäkistä kuin Suomessa.
Harrastin 1990-luvulla omatoimimatkailua Baltiassa ja rähjäiset murjut ja rasvainen ruoka tuli tutuksi.
Eitä on erilaisia. On myös erilaisia matkapyöräilijöitä. Kuntotasokin vaikuttaa. Itse ajoin nuorempana isolla varustuksella. Nyttemmin vähät retket olen tehnyt fixillä ja kaikki turha on jäänyt pois. Varustus on samaa painoluokkaa kuin Osmolla.
Ruotsalaismalliset pikatiet ovat myös turvallisia, nopeita ja mukavia pyöräilijälle. Varsinais-Suomessa ne myös toimivat, koska kaikki ajoivat ruotsalaisilla säännöillä, eivätkä typerillä suomalaisilla. Nekin piti sitten pilata Suomessa leveäkaistateiksi, joka on huono kaikille osapuolille.
Kaliforniassa on muuten liikennemerkki ”jaettu kaista”. Kun tiellä ei poikkeuksellisesti ole kunnollisia pientareita ja kevytliikenne kulkee ajoradalla, siitä on varoitus.
Kun mietitään pyörämatkailua elinkeinona, niin tiestön leventäminen niin, että siinä on kunnolliset pientareet, on ykkösasia. Lähinnä satsaus saattaa kannattaa Turun saaristossa ja paikoitellen Savossa.
Kiitos, Osmo! Innokkaana olenkin odotellut, että tulisi uusia päivityksiä pyöräilystä. Itseäni on kirjoittelusi ja kirjasi Nizzaan polkemisesta sekä ilahduttanut että innostanut. Olet taitava kirjoittaja. Löysin blogisi pari vuotta sitten, kun ostin sähköavusteisen pyörän ja innostuin todella pyöräilystä. Olen yli 60, työelämässä vielä. Osaltaan myös sinun kokemuksesi (ja rehellisyytesi talvikunnosta) ovat tsempanneet uskaltautumaan pidempiinkin matkoihin kuin lähimpiin kauppakeskuksiin. Entisenä laiskana liikkujana mm tänä kesänä 460km sukulointimatka jaettuna neljälle ajopäivälle. Pisin ajomatka päivässä 160km. Pienellä avustuksella ja vilkkaalla kammenkierrolla kunto nousee ja keho kiittää. Mutta ikäväkseni joudun allekirjoittamaan kanssasi tuon pyöräilijöiden huomioimisen teiden ja matkailun suhteen Suomessa. Paljon olisi siitä sanottavaa, mutta se onkin jo toinen juttu.
Todella antoisaa oli lukea tätä(kin) blogipostausta Viron pyöräilykuvioista ja kommentoijien erilaisista tavoista toteuttaa pyöräretkiä. Virosta on tosiaankin tullut viime vuosina hyvä kohde varsinkin pääkaupunkiseutulaisille eli mutkattomasti pienellä, autottomalla kantosiivellä nopsasti pyörä yli lahden ja sitten oman harkinnan ja sään mukaan esim. uusia pyöräystävällisiä junia apuna käyttäen erilaisia reittejä vaan polkemaan ja vaikkapa kylpemään…Suomessakin on kyllä kehitys myös kehittynyt, juuri luin jutun Tampereen Pyhäjärvireitistä pyöräillen ja Näsijärvireittiä on tullut itsekin ajettua Ruovedelle asti ja sitten laivalla(Tarjanne) takaisin Tampereelle. Suomessa vaan pyörien mukaanotto junaan ei ole (enää )ihan niin mutkatonta, pyöräpaikkalippu vaaditaan ja paikkoja on rajoitetusti näissä uusissa IC junissa. Sähköavusteinen pyörä myös on itsellänikin harkinnassa, iän mukana kun ovat päivämatkat jäämässä reilusti alle 100 km ja avustus toisi mukavasti lisää reitti-, ja majoitusmahdollisuuksia. Kun päivämatkaksi voi ottaa esim. juuri tuon Timotein mainitseman 150 km tulevat Turku(saariston rengasreitti siellä) ja Tamperekin jo päivämatkan päähän pk seudulta käsin.
Kuljen työmatkoja säännöllisesti polkupyörällä Kalasataman läpi Kulosaaren ja Teollisuuskadun välillä. Pääosin sorapäällysteinen polkupyöräreitti työmaan läpi muuttuu ehkä kerran viikossa, viimeksi tänään työpäivän aikana, samalla kun autot ovat pari vuotta kulkeneet täysin samaa, selkeää kiertoreittiä. Aika usein tiellä näkyy liikenteenohjaaja. Mietityttää, kattaako huonon suunnittelun tuoma säästö tosiaan kyseisen ohjaajan palkan. Liikennesuunnittelijan preferenssit näkyvät tässä aika hyvin.
Minun nähdäkseni eri liikennemuotojen välinen poliittinen vääntö on hyvä esimerkki talouslaskun ongelmasta: kun liikennesuunnittelu on täysin valtiojohtoista, eri liikennemuotojen maksuhalukasta kysyntää ei voi tietää eikä kustannuksia kannata vaivautua laskemaan. Jälkimmäisen huomaa hyvin siitä, miten liikennehankkeiden budjetit pitävät, ulkoisvaikutuksista puhumattakaan.
Täytyy onnitella Odea hienosta matkasta ja hyvästä kunnosta. Itse olen vähän enkä niin vähääkään rappiolla pyöräilyn suhteen.