Vaikka Suomen talous on elpymässä, talouskasvu on hidastunut selvästi menneistä vuosikymmenistä. Professori Matti Pohjolalta saamani vaikuttavan kuvan mukaan työn tuottavuuden kasvu on lähes pysähtynyt teollisuusmaissa. Miten se on mahdollista robottien ja tekoälyn aikana?
Sadan vuoden aikana Suomen talouskasvun tärkeimmät tekijät ovat olleet siirtyminen maataloudesta muihin elinkeinoihin, teknologisen kuilun kiriminen umpeen ja uusien innovaatioiden kehittäminen.
Sata vuotta sitten selvä enemmistö suomalaisista sai elantonsa maataloudesta. Nyt viljelijöitä on kolmisen prosenttia. Maataloustuotanto ei ole pienentynyt, vaikka maatalousväestön määrä on romahtanut. Kokonaistuotannon kannalta maaltapako on siis ollut pelkkää plussaa.
Tuottavuuden kasvu on tietysti huimaa, kun pientilallisesta tulee paperitehtaan työntekijä.
Osaltaan maatalousväestön määrän vähenemisen tekivät mahdolliseksi koneet – esimerkiksi traktorit, leikkuupuimurit ja lypsyrobotit, mutta kyllä maantalouteen olisi jo sata vuotta sitten riittänyt paljon pienempi väkimäärä. Pientilojen köyhyydelle ei vain ollut silloin vaihtoehtoa.
Kun kansa on köyhää, ei ole ostovoimaa ja kun ei ole ostovoimaa, ei synny maatalouden ulkopuolisia työpaikkoja.
Teollistumisen alkuvaiheessa sosialistinen suunnitelmatalous toimii markkinatalouteen nähden varsin hyvin. Presidentti Kekkonen uskoi, että Neuvostotalous ohittaa kapitalistiset taloudet, eikä hän ollut ainoa.
Nyt moinen ajatus tuntuu kummalliselta, mutta ei siitä ole kauankaan, kun moni uskoi, että Kiinan kymmenen prosentin talouskasvu voisi jatkua vuosikymmeniä.
Kiinan talouskasvu on ollut lähinnä kaupungistumista. Yhtä nopeaan kaupungistumiseen ei ole yksikään markkinatalousmaa yltänyt. Kiinan kaupungit ovat kasvaneet 400 000 asukkaalla viikossa.
Kaupungistuminen ei voi jatkua eksponentiaalisena, vaan se noudattaa S‑käyrää – eihän kaupungeissa voi asua yli sataa prosenttia ihmisistä. Jos siksi Kiinan kasvun on pakko hidastua.
Tämä kasvun vaihe on hyvin pääomavaltaista, koska pitää rakentaa sekä kaupungit että teollisuus.
Suomessa maatalouden työvoimareservi ehtyi 1990-luvulla. Menneen talouskasvun tärkein tekijä on siis poissa.
Takamatkalla oleva maa voi kasvaa kuromalla umpeen muiden teknologista etumatkaa. Se oli viime vuosisadalla toinen Suomen kasvun vauhdittajista. Teknologian siirto rikkaista maista köyhiin on globalisaation tärkein moottori. Se on auttanut monta köyhää maata vaurastumaan nopeasti.
Tämäkään osa kasvusta ei voi jatkua eksponentiaalisena, vaan päättyy aikanaan. Suomi sai teknologisen kuilun kurotuksi umpeen joskus 1980-luvulla. Kiinankin osalta se alkaa olla takana päin.
Miten joku saattoi kuvitella, että Kiinan kymmenen prosentin talouskasvu olisi voinut jatkua vuosikymmeniä?
Nopea talouskasvu voi jatkua vielä tovin senkin jälkeen, kun teknologinen kuilu on kurottu umpeen. Teollistumisen alkuvaiheessa Suomessa panostettiin tekstiiliteollisuuden kaltaiseen matalatuottoiseen teollisuuteen. Sen korvaaminen tuottavammalla toiminnalla tarjosi lisäaikaa kasvulle ja tuottavuuden nousulle.
Kun maatalouden työvoimareservi on tyhjennetty ja talous modernisoitu, helppo tie kasvuun on ohi. Kasvu on uuden teknologian kehittämisen ja uusien yritysinnovaatioiden varassa. Se on paljon hitaampaa.
Aiemmin kehityksen kärjessä olevissa maissa työn tuottavuus on silti noussut pari prosenttia vuodessa. Luulisi kehityksen kiihtyneen robottien ja tekoälyn ansiosta, mutta johtavissa länsimaissa työn tuottavuuden kasvu on käytännössä pysähtynyt.
Syitä tuotavuuden kasvun pysähtymiseen voi etsiä tilapäisistä tekijöistä. Korkean tuottavuuden työpaikkoja katoaa automaation ja globalisaation vuoksi teollisuusmaista ilman, että työnsä menettäneet löytäisivät yhtä tuottavia työpaikkoja muualta.
Minusta tärkein syy on kutenkin mittarissa. Kun kehitys on muuttunut määrällisestä laadulliseksi, kansantulomittarit aliarvioivat taloudellista kasvua ja siten myös tuottavuuden nousua.
Työn tuottavuus on BKT jaettuna tehdyillä työtunneilla.
Ongelmat syntyvät, kun helposti laskettava nimellinen BKT pitää muuttaa reaaliseksi eli kun pitäisi määritellä hintojen keskimääräinen muutos.
Kuinka paljon arvokkaampi uusin älypuhelin on kuin viisi vuotta vanha malli? Sen voisi arvioida, jos uusi ja vanha malli olisivat kaupan yhtä aikaa. Vaikka olisivat, niin sitä ei tehdä.
Jotkin disruptiiviset innovaatiot jopa alentavat kansantuloa, vaikka ne tekevätkin kuluttajista iloisempia. Ennen valokuvattiin filmille, josta kuvat kopioitiin paperille. Tämä kaikki näkyi osana kansatuloa. Nyt kuvia otetaan ainakin tuhat kertaa enemmän, mutta se on poistunut kansantalouden laskelmista kokonaan, koska kuvaaminen on muuttunut ilmaiseksi. Samanlaisia esimerkkejä on paljon.
Tekninen kehitys on nyt tuotteiden paranemista. Kertoo hyvää kilpailuolosuhteista, että tämä ei näy niinkään innovatiivisten yritysten kasvavina tuloina vaan epäinnovatiivisten kaatumisena.
Pitäisikö siis BKT-laskelmia korjata? Ei pitäisi. Tämä tapa laskea BKT:ta palvelee hyvin ennustettaessa julkisen talouden tilaa ja työllisyyskehitystä ja palkankorotusvaraa.
Pitää vain lopettaa sen ihmetteleminen, miksi tuottavuus ei kasva, koska kyllä se kasvaa.
= = = =
Kirjoitus on julkaistu Näkökulma-artikkelina Suomen Kuvalehdessä
BKT on periaatteessa kaikki rahamääräinen (ja osin muukin) vaihdanta yhteenlaskettuna. Eli käytännössä rahan liikettä taskusta toiseen. Se mitä siirretään toiseen suuntaan voi olla tavaroita, palveluita tai vaikka vain hyvitä tai vähemmän hyviä neuvoja — jotkin asiat ovat hyödyllisiä ja toiset haitallisia yhteiskunnalle. Markkinat valitsevat ja lainsäädäntö suitsii.
Rahamääräisen vaihdannan kasvu vaatii rahan liikkeen lisäämistä — käytännössä myös rahamäärän kasvua. Eli kysynnän kasvattamista. Raha taas syntyy pankeissa velkojen noston yhteydessä. Eli näin ollen voidaan todeta että talouskasvu = velkamäärän kasvu.
Rahatalouden ongelma monessa suhteessa on se, että se on kriisiytyvää sorttia. Hyvät ajat antavat ihmisille tunteen että nyt on OK kuluttaa mikä johtaa “mikään ei voi mennä pieleen”-asenteeseen. Tällöin velkaannutaan surutta ja rahamäärä ja ja sitä kautta rahatransaktioiden ja kysynnän määrä lisääntyy. Samoin tullaan nopeasti alas kun epävarmuuden aika koittaa. Rahaa ei kulutetakaan vaan pistetään jemmaan, jolloin velkojen hoidosta tulee aina joillekin mahdotonta. Tämä johtaa velkaantumisen vähenemiseen ja sitä kautta talouden sakkaamiseen.
Siksi rahataloudessa pitäisi olla olemassa taho joka voi aina omalla velkaantumisellaan pitää huolen siitä, että kysyntää riittää “huonojenkin aikojen” yli. Käytännössä se on aina valtio koska muut taloudelliset toimijat eivät voi velkaantua vapaasti. Tässä EMU ja Euroalue on epäonnistunut surkeasti 60% velkasääntöjensä kanssa ja pitkittäneet lamaa vuosikausia. Valtion pitäisi voida velkaantua omasta keskuspankistaan vapaasti juuri sen verran mitä talouden vakaus edellyttää. Itse velkamäärällä ei siten ole mitään merkitystä — se on vain numero keskupankin tietokoneella.
Itselleni suurin dilemma on se, että taloutta pitäisi hyvinvoinnin nimissä elvyttää reilusti, mutta samalla biosfäärimme on kestävyyden äärirajoilla. Valtioiden alijäämäistä kulutusta pitäisi siis kohdistaa ensisijaisesti ekologista jalanjälkeä vähentäviin investointeihin — juuri nyt ensisijaisesti puhtaan energian tuotantoon. Samalla tavaroiden verottamista pitäisi reilusti kiristää ja palveluiden veroja laskea.
Summa summarum: jos talouden halutaan kasvavan, velkamäärän täytyy lisääntyä. Joko yksityisen tai julkisen sektorin toimesta.
OS kirjoittaa ihan oikein, että talouskasvun tekemisessä uudet tuotteet ovat keskeisessä asemassa.
Teknologia-asioihin erikoistunut asianajaja Jaakko Lindgren ja Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa ovat todenneet seuraavaa:
“Suomi on disruptiiviselle eli kokonaisen toimialan mahdollisesti mullistavalle startupille vaikea paikka toimia. Kymmenestä maailman arvokkaimmasta listaamattomasta yhtiöstä kahdeksaa voi Suomessa pitää laittomana tai vähintäänkin niiden liiketoiminnan aloittamista juridisesti hyvin raskaana.”
“Suomi on ulkomaisen startupin sijoittumista ajatellen hyvin ongelmallinen ja byrokraattinen valtio. Lainsäädäntö on niin tiukka, että moni maailman lupaavimmista startupeista olisi Suomessa laiton, toimintaa liittyisi merkittäviä juridisia riskejä tai vähintään merkittäviä hallinnollisia kuluja. Jos muutosta rupeaa vastustamaan, joku muu tulee ja tuhoaa markkinat. Lakimiehenä en ajattele, että disruptio on aina iloinen ja hyvä asia, mutta emme voi piiloutua”, Lindgren arvioi.
Olen yllä olevista kommenteista samaa mieltä sillä perusteella, että olen ollut mukana useammankin uuden tuotteen kehittämisessä ja maailmanmarkkinoille viemisessä.
Suomen tilanteessa mielestäni näkyy se, että päättäjämme ovat traagisella tavalla irtaantuneet globalisaation armottomasta taloustodellisuudesta. On käperrytty paniikinuomaisesti puolustamaan vanhaa.
Kokemukseni mukaan täysin uusien tuotteiden kehittämisessä useinkin startupit ja pk-yritykset ovat keskeisessä asemassa. Tällaisissa hankkeissa epäonnistumisen riskit ovat erittäin suuret, taitavat olla yli 90%.
Suomessa uusien tuotteiden patentti-suoja on myöskin todettu heikoksi. Esimerkiksi tästä käy se kuinka Suomen viranomaiset 90-luvulla aktiivisesti osallistuivat LORI-yhtiön uutta harjateknologiaa suojaavan patentin murtamiseen. Tätä teknologiaa käytetään vesialueilla tapahtuvien öljyvahinkojen torjumisessa ja tämä teknologia on nykyisin johtava alallaan.
Tässä onkin talouskasvun tekemisen ytimet: On pidettävä Suomessa kehitetyt uudet tuotteet maassa, puolustettava niiden IPR-oikeuksia ja tehtävä maastamme riskin ottajille edullinen ja kiinnostava maa, jossa voi vuosikausien 24/7 pakertamisella ja kovalla riskinotolla rikastua.
Nythän trendi näyttää olevan päinvastainen: Parhaat tuotteet ja pk-yritykset viedään maasta ja vuosittain 15 000 parasta (?) osaajaa menevät perässä. Pk-yrityksiä kyykytetään oikein huolella yleissitovuuden pakkolaeilla, jne.
Valtio otti tänä vuonna 5,5 miljardia uutta velkaa. Koko kasvu mahtuu sen sisään.
Valtion velan kasvua ei lasketa BKT:hen.
Immateriaalihyödykkeet ovat sen verran uusi asia, että taloustieteilijät eivät ole vielä kattavasti kyenneet hahmottamaan niiden vaikutusta yhteiskuntiin — esim. tuotanto ja toimitusketjun lyhyys (=olemattomuus) ei jaa niistä syntyviä tuloja tasaisesti työvoiman kesken, vaan ne keskittyvät todella harvoihin käsiin.
Jos kasvua halutaan, kaupungistumisen ja teknologisen kehityksen lisäksi on kolmas “matalalla roikkuva hedelmä”, eli työn jakaminen tasaisemmin — tätä ei ole myöskään ymmärretty, jonka takia täystyöllisyys käsitetään edelleen vain täyttä työviikkoja tekevien kautta, joka on typerää.
Aiheista lisää:
http://amosahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/214712-vaihteet-toimivat-nopeusmittari-ei
http://amosahola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/218403-kuuden-tunnin-tyopaiva-tulee-vaajaamatta
Minusta on jo pitkään tuntunut että on enemmän ja enemmän toimintaa joka tuottaa jonkinlaista sosiaalista hyötyä, mutta jonka markkina-arvo on nolla ja joka ei siksi näy taloudessa tai BKT-luvuissa mitenkään.
Wikipedia käytännössä tuhosi tietokirjateollisuuden. Sen vuotuinen budjetti koostuu täysin lahjoituksista ja on jotain kymmeniä miljoonia euroja, mutta siinäkin on mukana kaikki Wikimedian projektit, ei pelkästään Wikipedia. Luku on kohonnut paljon viime vuosina, vielä vuonna 2010 se oli alle kymmenen miljoonan. En tiedä paljonko koko maailman tietokirjallisuusalan liikevaihto oli yhteensä esimerkiksi vielä 90-luvulla, mutta olettaisin että enemmän kuin Wikipedian.
Tuhosiko Wikipedia maailman taloutta?
Kun minä editoin Wikipedia-artikkelia, en saa siitä rahaa eikä tämä työ näy missään taloudellisessa mittarissa? Onko tämä siis täysin hyödytöntä työtä? Ei ole; tuotan sosiaalista arvoa, vaikka mitään markkina-arvoa työlläni ei olekaan. Sama toisesta näkökulmasta: kun luen Wikipediaa, en maksa siitä mitään ja se ei näy BKT-luvuissa millään lailla. Kuitenkin saan lukemisesta jotain hyötyä — enhän muuten käyttäisi aikaani siihen.
Tämä periaate pätee yleisemmin informaatiohyödykkeisiin. Oletuksena ne ovat julkishyödykkeitä ja vaikka ne olisivat hyödyllisiä, niillä ei siksi ole markkina-arvoa. Vaikka on mahdollista pakottaa informaatiohyödykkeet markkinoiden piiriin esimerkiksi tekijänoikeuksia ja patentteja käyttämällä, monet eivät tätä tee koska se taas laskee hyödykkeiden sosiaalista arvoa (kts. esim. Wikipedian filosofia).
Toinen esimerkki täysin tai osittain markkinoiden ulkopuolella olevasta toiminnasta joka on silti hyödyllistä, on vaikkapa avoimen lähdekoodin ohjelmistot. Linux-pohjaisten palvelimien päälle rakentuu käytännössä kaikki maailman internet-liikenne. Linux on kuitenkin ilmaisesti ja vapaasti kaikkien käytettävissä ja tämän vuoksi se näkyy minkään yrityksen (joko sitä käyttävien tai kehittävien) liikevaihdossa paljon vähemmän kuin kuin sen sosiaalinen arvo on.
Voidaan myös argumentoida, että avoimen lähdekoodin ohjelmistot tai muut vapaat ja ilmaiset informaatiohyödykkeet kasvattavat taloutta epäsuorasti. Sen sijaan että ne näkyvät suoraan jonkun ohjelmistoa tuottavan firman tuloissa, ne näkyvät tuottavuudenlisäyksenä kaikissa niitä käyttävissä yrityksissä. Tämä on tietysti totta, mutta tämä hyöty on jakautunut melko tasaisesti koko maailmaan eikä siksi auta minkään yksittäisen maan BKT:ta vaikka juuri sieltä tulisikin paljon avointa lähdekoodia. Toisekseen tämä mekanismi toimii ainoastaan silloin kun ilmainen informaatiohyödyke tukee jonkin toisen, ei-ilmaisen hyödykkeen tuotantoa. Jos ilmainen informaatiohyödyke tuo suoraan arvoa yksittäiselle ihmiselle (kuten esimerkiksi silloin kun luen omaksi ilokseni Wikipediaa), ollaan taas tilanteessa jossa sosiaalista hyötyä tuotetaan, mutta ei markkina-arvoa — ei edes epäsuorasti.
Minä olen pistänyt merkille että Suomesta tulee väkilukuun nähden valtava määrä korkean profiilin avoimen lähdekoodin ohjelmistoa. Entisenä teekkarina ymmärrän tämän hyvin: meillä on tekniikanopiskelijoiden piireissä voimakas “informaation täytyy olla vapaata” ‑kulttuuri. Sen sijaan että teekkari perustaisi miljardiluokan yrityksen koodausprojektinsa ympärille, hän julkaisee sen avoimena lähdekoodina. Tämä on ehdottomasti hyvä asia koko yhteiskuntaa ajatellen. Tätä toimintaa pitäisi rohkaista eikä epäsuorasti parjata siitä että se ei kontribuoi virheellisesti mitattuun talouskasvuun mitenkään.
Ja muuten, ainoa poliittinen puolue Suomessa joka on lähelläkään yllä pohtimieni asioiden ymmärtämistä kunnolla, on Piraattipuolue.
O.S:“Minusta tärkein syy on kutenkin mittarissa. Kun kehitys on muuttunut määrällisestä laadulliseksi, kansantulomittarit aliarvioivat taloudellista kasvua ja siten myös tuottavuuden nousua.”
Hyvä esimerkki tästä on maatalouden tuottavuusloikka. Ensinnäkin entistäkin suurempi tuotanto tehdään aikaisempaa vähäisemmällä yksiköllä. Toiseksi tuotantomenetelmät ovat kehittyneet laadullisesti esim. ympäristöä säästäväksi ja eläinten hyvinvointia parantavaksi.
Tästä laadullisesta noususta ei olla kuitenkaan valmiita maksamaan sen panostukseen menevää hintaa. Laadunparannus täytyy kustantaa tuotannon volyymia ja tuottavuutta kasvattamalla. Se on yksi tärkeä syy maatalouden tämänhetkiseen kustannuskriisiin.
Vaikka kuluttajat ovat miten ympäristötietoisia tahansa, niin sen aiheuttamia kustannuksia ei haluta maksaa kalliimpna ruokana. Päinvastoin, ruuan pitäisi halventua, jotta esim. viihtymiskulutukseen jäisi enemmän rahaa. Kyse on arvovalinnoista, kansalaisten sivistyksestä ja eettisesti kestävästä elämisen mallista.
O.S:“Pitäisikö siis BKT-laskelmia korjata? Ei pitäisi. Tämä tapa laskea BKT:ta palvelee hyvin ennustettaessa julkisen talouden tilaa ja työllisyyskehitystä ja palkankorotusvaraa.”
Totta, pitäsi kuitenkin kehitellä jonkinlainen laadullinen kansantulon laskelmia täydentävä malli. Ei kuitenkaan pelkästään näitä jo tehtyjä onnellisuusmittareita. Sopiva yhdistelmä numeerisia arvoja laadullisten mittareiden runkona.
Erinomainen kirjoitus O.S:lta.
Entä hukkaan menevät: resurssi‑, materiaali- ja energiatehokkuuden osuudet sekä jo nyt työvoiman ja hyödykkeiden ylijarjonnan vaikutus terveiden innovatiivisten
ja resurssitekokkaiden työ- ja hyödykemarkkinoiden kysyntään mm. halpuutustarpeena sekä ehkä BKTn tarkkuuteen ilmaisemaan talouden suuntaa?
Tuohon valokuvaukseenkin liittyen, älypupuhelin on jo puhottanut noin 180€n vuotuista siirto- ja perusmaksu sekä verovoittoista sähkölaskuani 135€n vaiheille, — kun tietämyskone on vähemmän päällä.
Kun vielä saamme älyluurin aurikolasimallisiin virtuaalilaseihin, joiden linssit toimisivat stereonäyttöjen lisäksi konenäkösovelluksen avulla silmiä seuraavana konenäkö-ominaisuutena ja stereokamerat välittäisivät myös normiympäristön näkymät vaikka minne.
Tällöin voinevat nekin, jotka nyt lentelevät alvariinsa jopa pallomme toiselle puolelle, — jättää ainakin joitakin lentoja lentämättä. Tämä vain siksi, että älyluurin, kaikilla herkuilla on mahdollista korvata aika pian jopa enemmän kuin puolet kaikesta?
Oman materiaali‑, tavara- ja energiatehokkuuden kautta arvelisin, ettei meidän kuitenkin terveytemme ylläpitämiseksi, ympäristömme hyvinvoinnin edellyttäessä, mieluusti hyötyliikuntariippuvaisten on enää nytkin tarpeellista ahertaa hyvinvointimme takia keskimäärin vain pari (2) tuntia päivässä?
Näinollen ihmettelen suuresti tuon BKTn “kestävyyttä” tai sitten sitä, että ovatko lähes kaikki muut luopuneet ajatuksesta, että tarpeettoman haitallisen kulutuksen karsiminen olisi yksi parhaista tulevaisuutemme edellyttämistä loikista ja tukisi nyös loikkaa:
- pelkästään uusiutuviin paikallisiin, verkoista, niiden häviöitä ja kaikista kustannuksista vepaisiin energiajärjestelmiin. — Realismini sisältää edelleen ensisijaisina parhaat mahdollisuudet. — Ovat mitä ilmeisimmin jo nyt myös talous‑, muu resurssi‑, materiaali- ja energiatehokkuudeltaan sekä työllistävyydeltään parhaat mahdolliset
Tämän mielettömäm mm. ns. läsimaisen kulutustason ylläpitäminenhän “edellyttää” että meidän tulisi sallia sama kaikille, myös nyt vähempiosaisille?
Fb:https://www.facebook.com/tuure.nyqvist
Ja sehän se erottaa Suomen nykymarkkinat aiemmista, että kate tehdään todella isoilla volyymeilla, joten pitäs myös päästä eroon tuhlailevasta varastoinnista myös tavaratalojen hyölyillä sekä tulisi myös keskittyä tuotantoon, jonka materiaalitkaan ei tee maailmanympärysmatkoja.
Tuottavuuden kasvu on näitä nykypäivän mantroja, joita kilvan hoetaan. BKT:n lisäksi olisi mukava kuitenkin tietää miten elämän laatu lisääntyy? Ja mikä on sen suhde ympäristön rasitukseen?
Työpanoksen kontribuutio Bkt:n kasvuun voi nousta jos tehdyn työn määrä kasvaa, tai työn rajatuottavuus nousee esimerkiksi koulutetun työvoiman korvatessa kouluttamatonta työvoimaa.
Matti Pohjola esittää, että kansantalous on saavuttanut vakaan kasvun tilan, jossa tuottavuus kasvaa hitaammin kuin vakaan kasvun uralle noustaessa.
Vakaan kasvun oloissa pääomapanos ja Bkt kasvavat samaa vauhtia, (eli pääomakerroin on vakio). Tällöin työn tuottavuuden kasvuvauhti = työpanoksen laadun kasvuvauhti + kokonaistuottavuuden kasvuvauhti/palkkojen kansantulo-osuus.
Ikärakenteen ja koulutuksen osuus tuottavuuden kasvuun on vähentynyt. Koulutukseen panostaminen ei kasvata tuottavuutta samaan tapaan kun ihmiset ovat jo keskimäärin korkeasti koulutettuja. Kouluttamatonta työvoimaa ei voi korvata kouluttamattomalla yli 100% ja rajaa lähestyttäessä vauhti hidastuu.
Työvoiman laatua (eli rakenteen) kasvu on tippunut kymmenesosaan entisestä ja se voi kääntyä jopa negatiiviseksi.
Mikäli ymmärrän oikein robotit ja tekoäly toimivat kuten pääomakerroin. Ne tuovat vakiokertoimen tuottavuuden kasvuun.
Kommentti 2.
Kannattaa katsoa mitä Roger Wesmann asiasta sanoo: Ongelmana automatisaation hitaus.
Tuottavuus voi myös laskea jos työt siirtyvät matalapalkkasektorille:
Eikä ole.
Muutenhan BKT riippuisi mm. siitä, montako välikättä on ollut arvoketjussa. Jos A myy tuotteen B:lle hintaan 100 e ja B edelleen C:lle 120 e niin kyllä BKT:ta on syntynyt vain 120e verran, ei 220 euroa.
Vastaavasti käytetyn asunnon myynti ei tuota BKT:ta asunnon hinnan vertaa, eihän siinä olisi mitään järkeä että yksittäinen asunto tuottaisi vaikkapa 200 000e BKT:ta muutaman vuoden välein.
Elämän laadun kehittymistä tekniikan kehittyessä voi haarukoida vaikkapa ajatusleikillä:
Paljonko sinulle pitäisi maksaa, että viettäisit vuoden vuodessa 1990 (tai vuoden 1990 tekniikan maialmassa, miten päin vain), jos et saisi säästää niitä rahoja? Minä en viettäisi millään rahalla, koska nykyisestä näkökulmasta vuosi 1990 on ankean tylsä. Jos sattuisi sinä vuonna vaikka sydänkohtauksen saamaan, niin vähän pahempi juttu, jäisi todennäköiseti pallolaajennukset laittamatta.
Hämmentävä ajatus. Kun seuraa nykymediaa, tajuaa, että mikään ei enää riitä. Äärimmäisyydet lisääntyvät koko ajan.
Se johtuu siitä, että ihminen tottuu ja turtuu, minkä vuoksi jatkuvasti on ammuttava kovemmilla panoksilla.
Aikaisempina vuosikymmeninä alaston nainen lehden sivuilla oli juttu. Nykyään vastaava nainen on vain käännettävä sivu. Mikään ei tunnu enää miltään, koska ärsykepommituksesta on tullut itsetarkoitus.
Nykyihmisen kokemus on sarjaorgastinen. Henkisestä runkkaamisesta on tullut tapa, joka aiheuttaa laukeamisen, mutta ei tarjoa nautintoa, koska seksuaalinen paine ei ehdi ärsyketulituksessa kehittyä.
Elämän sisältö ei taatusti parane sillä, että ärsykkeiden ja mahdollisuuksien määrää lisätään. Päinvastoin. Sisältöä saa, kun keskittyy ja syventyy.
90-luvulla oli mahdollisuuksia tehdä vaikka mitä. Nykyään on mahdollisuus turtua ihan kaikkeen. Ihmiset yrittävät etsiä täytettä tyhjyyteen määrästä sen sijaan että keskittyisivät laatuun. Se korkeakoulutettu kaupunkilainen opiskelee 10 kielen alkeet, mutta ei opi yhtäkään kieltä käyttökelpoiselle tasolle.
Erinomainen kirjoitus. Sen voisi tiivistää niin, että asiallista tuottavuuden nousua tapahtuu ainoastaan maa- ja metsätaloudessa. Muissa elinkeinoissa sitä ei tapahdu läheskään samassa mittakaavavassa, jos laadullista paranemista ei oteta huomionn. Tästä huolimatta maatalousväestön suhteellinen tulotaso muihin väestöryhmiin verrattuna on edelleen yhtä huono kuin sata vuotta sitten. Tuottavuuden nousun hedelmät on todella tehokkaasti ulosmitattu heiltä pois. Maatalouden tuottavuuden nousu ei ole hidastunut, pikemminkin päinvastoin. Sen osuus kehittyneiden maiden talouksissa on kuitenkin jo sen verran pieni, että se ei enää näy kansantulotilastoissa, koska tuottajahintataso on painettu lähelle nollaa.
Olisi varmaan myös hyvä mainita naisten siirtyminen palkkatöihin shokeista puhuttaessa, vaikka muutos ei Suomessa yhtä dramaattinen kuin monissa muissa maissa ollutkaan.
On ollut huvittavaa seurata varsinkin Robert Gordonin teoksen jälkeen, kun alan julkaisut Economistista Financial Timesiin ovat vakuutelleet tuottavuuskasvun jatkuneen, vain piiloutuen ovelasti BKT-laskelmilta. Tietenkään vieläkään tätä hippaleikkiä ei saa harrastaa kaiken suhteen. Auta armias jos väität vaikkapa kirjastojen, puistojen tai yliopiston yhteisen omistamisen tuottavan laadullisesti omanlaistaan hyvää. Uljaat utilitaristisotilaamme ovat kyllä paikalla kertomassa miten itsekästä ajattelusi on. Lauderdalen paradoksi elää ja voi hyvin.
Kommentti 3.
St Louis Fedederal Reserve kirjoittaa aiheesta tammikuussa:
Why Does Economic Growth Keep Slowing Down?
Syitä löytyy kaksi: Kapasiteetin käyttöasteen madaltuminen 90-luvun puolesta välistä asti ja kokonaistuottavuuden kasvun hidastuminen.
En kutsuisi vuotta 1990 ankean tylsäksi. Jos joutuisin nyt sinne, uskoisin voivani viettää varsin täysipainoista elämää. Tekniikan merkitystä ihmisen elämässä helposti liioitellaan.
Ymmärrän silti nimimerkki “Syltyn” ajatuksen, sillä kuulun niihin ihmisiin, joille nykyinen hyvinvointi on tavattoman tärkeä. Ajattelen ennen kaikkea lääketiedettä, mutta myös esimerkiksi kaikkea digitalisoitumisen mukanaan tuomaa.
En ole silti hölmö, vaan ymmärrän että hyvinvointiamme on maksettu osin ympäristön kustannuksella. Siksi on paikallaan pohdiskella sitä kuinka kestävällä pohjalla nykyinen elämäntapamme on. Miten meidän pitäisi yhteiskuntaamme kehittää, että voisimme säilyttää kaiken saavuttamamme hyvän, ilman että teemme sitä kenenkään tai minkään kustannuksella?
Ihmisten onnellisuutta on vaikea mitata, mutta silti usein tuntuu siltä, että emme ole niin onnellisia kuin meidän tavallaan pitäisi olla, kaiken tämän teknisen hyvän saatuamme. Miksi ihmeessä?
BKT on monessa suhteessa pätevä mittari, mutta näissä suhteissa se on jokseenkin tunnoton. Entä tuottavuus — eikö kannattaisi pohtia sitäkin mikä osa siitä on “kestävää” ja mikä ei?
Hyviä huomioita. Palstalla sivutaan usein suomalaista maataloutta ja sen huonoa tuottavuutta. Nämä vartiaiset eivät ymmärrä maatalouden olevan tiukasti sidoksissa ekologiseen kestävyyteen . Tottahan tuottavuutta voidaan edelleenkin kasvattaa, mutta kestävän kehityksen rajat ovat tulleet vastaan jo ajat sitten. Tai paremminkin vasta nyt on alettu tajuta tämä tosiasia.
Maanviljely on paljon enemmän kuin pelkkä ruuan tuottaminen halvalla. Tiivistetysti voi ilmaista sen olevan ihmislajin selviämistä maapallolla tuhoamatta tulevien sukupolvien elämän mahdollisuuksia.
Tätä kokonaisuutta ei markkinaohjaus pysty handlaamaan.
Maatalouden ihme on, että kun aktiivitilojen määrä laskee niin tuki pysyy ennallaan ellei kasva. Tiloja on n 49 000 — määrä on vänentynyt vuodesta 2004 20 000 (!), ikääntyminen näkyy.
Maatalouden neuvonnassa ja tukipalveluissa lienee paikallaan prosessikehitys ja kerta kaikkiaan toimijoiden määrän vähentäminen. Silloin ehkä tuki jopa menisi sinne missä sitä tarvitaan ja pidetään järkevänä.
Samalla ehkä porokantaa saadaan vähennettyä vähintään kolmanneksella, jotta ylilaiduntaminen loppuisi.
Ympäristöhän voi länsimaissa nyt merkittävästi paremmin kuin 1990 — ja yhä parempaan suuntaan ollaan menossa. Tämän ei toki pitäisi olla mikään ihme, jos asiaa tovin vaivautuu ajattelemaan.
Esim. Contrary to popular belief, economic growth may be good for biodiversity
“The Living Planet Index (LPI), put together by the Zoological Society of London and WWF (see chart 4), shows a 61% decline in biodiversity between 1970 and 2008 in tropical areas, which tend to be poorer, but a 31% improvement over the same period in temperate areas, which tend to be richer. Similarly, poor countries tend to chop down forests, and rich countries to plant them (see interactive chart 5).”
Niinpä — kun onnellisuustutkijat päätyvät kerta toisensa jälkeen tulokseen, että onnellisimmat ihmiset asuvat Venezuelassa, Kuubassa ja jossain Afrikan / Amazonasin etäisimmistä nurkista, niin ei voi kuin ihmetellä mittauksen ongelmatiikkaa. Toisaalta — eikö pieni tyytymättömyys kuulu aina ihmisten elämään — mikä muuten motivoisi yrittämään mitään tai miten yhdestäkään saavutuksesta voisi muuten nauttia?
Joku toinen taas saattaa ihmetellä kseen tietolähteitä.
Ai? Luulin, että onnellisuustutkimuksen heikko taso olisi laajemminkin tunnettu tosiasia.
Mises Daily Articles: The Trojan Horse of “Happiness Research”
yms.
Yksi hassunhauska onnellisuusindeksi löytyy esim. täältä:
Happy Planet Index
Ei ihan heti arvaisi, että vaikkapa joku Bangladesh olisi 8. sijalla…
Tuossa taidettiin mitata planeetan onnellisuutta eikä ihmisten.
Ja taas näitä linkkejä englanninkielisiin teksteihin, joita meidän huonommin englantia osaavien on kovin työlästä tutkailla. Markkinatalouden äänenkannattaja The Economist on siis sitä mieltä, että markkinatalous on siunaus myös luonnolle?
Tämä ajatushan on kai sukua sille usein kuullulle hölmöydelle, että ympäristönsuojelua voidaan harrastella vain silloin, kun talous on vahva. Kun talous takeltelee, tulee kaikki voimat keskittää tukemaan talouden kasvua ja ympäristön tuhoamista?
Takavuosikymmenten ympäristöliikkeiden ansiota lienee, että länsimaissa aloitettiin erilaiset luonnonsuojelutoimet (joita kovasti silloinkin vastustettiin). Nämä toimet johtivat monilla osa-alueilla kiistattoman hyviin tuloksiin, ja näitä tuloksia voimme nyt ihastella.
Ei kuitenkaan kannata sulkea silmiä siltä, että länsimaiden saavuttamat edistysaskeleet on osin ostettu levittämällä paikalliset kuormitukset globaaleiksi, ja osin siirtämällä niitä kehittyvien maiden taakaksi. Valitettavasti nyt vähitellen nämä globaaleiksi siirretyt laskut lankeavat maksettaviksi.
Nyt emme enää voi purkaa kuormaa muualle, vaan ihmiskunnan pitää ratkaista ongelma kestävämmin. Kieltämättä markkinatalous voisi tehokkaana talouden muotona olla osa ratkaisua. Siksi suhtaudun periaatteessa myönteisesti esimerkiksi päästökauppaan. Se pitäisi vain saada toimimaan kunnolla.
Ensimmäinen askel on kuitenkin se, että hyväksymme tosiasiat. Emme kiistä niitä siksi, että ne ovat epämiellyttäviä, mutta emme myöskään niitä liioittele.
Sulle ei siis riitä, että uutinen perustuu mm. Lontoon eläintieteellisen seuran ja WWF:n juttuihin? No, ei kai, kun teksti on enklantiksi ja lehti on riistokapitalistien pää-äänenkannattaja. Kyllä syvälliset oikeaa totuuttaa kaikesta “mahdollisesta” (so. “sopvasta”) tiedosta etsivät itsenäiset ajattelijat näkevät jo kaukaa, mikä on tökeröä luonnonvastaista propagandaa…
Älä viitsi jeesstella.
Kaikki me tiedämme, ettei maataloutta juuri kiinosta ekoloiginen kestävyys Puheet ekologiasta ja ympäristöystävällisyydestä unohtuvat välittömästi, kun joku otta esille fosforipäästöt, vesistöjen rehevöitymisen ja Saaristomeren tilan.
Tässä vaiheessa viljelijät kääntävät keskustelun nopeasti taloudelliseen kannattavuutee ja siihen, kuinka nyt on vain pakko pilata veronmaksajien tukirahoilla vesistöjä.
“Välitämme ympäristöstä, mutta emme hyväksy minkäänlaista lainsäädäntöä ympäristön parantamisekei, ellei meille makseta siitä”
lueppa nämä ja päivitä tietosi:
http://www.mavi.fi/fi/oppaat-ja-lomakkeet/viljelija/Sivut/Ymparistotukien-oppaat.aspx
Ja nämä:
http://www.lantbrukssallskapet.fi/wp-content/uploads/Ymp%C3%A4rist%C3%B6korvaus-ja-LFA.pdf
Tuossa aivopierussa näkyy vihervasemmistomedian vuosikausien aivopesun hedelmä kaikessa karuudessaan. Tuet ovat kuluttajien saama avustus ekosysteemipalveluiden toteuttamisesta. Toinen vaihtoehto olisi, että kaikki ympäristötoimenpiteet lisättäisiin ruuan hintaan, jolloin se olisi n. kaksinkertainen nykyiseen verrattuna.
Meille tuottajille käy kumpi malli tahansa, mutta asiatonta v*****lua ei tahdo enää jaksaa kuunnella.
Soininvaara puhuu asiaa valokuvausesimerkissään. Epäilen vahvasti, että talouskasvua voitaisiin mitata numeerisesti, mikä on keskeinen pointti esimerkiksi itävaltalaisessa taloustieteessä. Tai jos talouskasvu = uudesta tuotannosta maksetun rahasumman kasvu, esimerkiksi Hiroshiman ja Nagasakin pommit olivat voittoiskuja Japanin taloudelle. Paras aukottomasti määriteltävissä oleva numeerinen yhteiskunnan menestyksen mittari on ehkä eliniänodote.
En tunne nimimerkki “kseetä”, joten en tiedä miten kohdalleen hänen yllä oleva itsekritiikkinsä osuu. Kieltämättä puheenvuoroissa on ollut vähän merkkejä siitä, että hän löytää maailman uutisvirrasta omaan “ennakkokäsitykseensä” sopivat uutiset ja luottaa niihin kritiikittä.
Vaan olenko itse onnistunut sen paremmin? Kriittisyys on meille kaikille tärkeää, vaikkei aina ihan helppoa, ja itsekriittisyys erityisesti, vaikka se on vielä vaikeampaa.
Yritin tuossa aikaisemmin tuoda esiin, että vaikka The Economist on laatulehti, eivät senkään artikkelit ole lopullinen totuus. Vaikka tiedot pitäisivät sinänsä paikkansa, voi niiden pohjalta esitetty tulkinta olla virheellinen tai ainakin pelkkä osatotuus.
Kriittinen siis olla pitää, muttei sentään ylikriittinen. Jos et usko mitään etkä mihinkään, olet tyhjän päällä. Todellisten ilmiöiden ja suuntausten löytäminen maailman uutisvirrasta ei ole helppoa, sillä sieltä löytää kyllä eväitä myös kaikille ennakkoluuloille.
Jokaisen meistä on välillä hyvä pysähtyä “kseen” tavoin miettimään miten avoimena ikävillekin, omista näkemyksistä poikkeaville tosiasioille mieli on pysynyt.
Tähän täytyy nyt sen verran puuttua, että ainakin ihan viime vuosiin asti suurin osa liikenteestä on mennyt nimenomaan BSD-pohjaisten palvelinten kautta ja vieläkin vähintään puolet. Ilmaisprojekteja nekin toki ovat, mutta lisenssi on sallivampi ja kokonaisuus hieman koherentimpi ja suunnitellumpi.
Sosiaalista arvoa tuskin monikaan tuote mittaa rahallisesti täysin ulos. (Se saattaisi yllättäen tehdä tuotteesta käyttäjälleen arvottoman.)
Linux- ja BSD-kehityksessä kuitenkin se suuriarvoinen peruskehitys ja ‑ylläpito syntynee kuitenkin pääosin jonkinlaisena palkkatyönä jotain kautta. Jos yritys haluaa jonkin ominaisuuden ja sille tuen, järkevintä ja halvinta on maksaa sen kehittäjille ja ylläpitäjille ja pyrkiä puskemaan ominaisuus käyttöjärjestelmän perustaan, mikä on myös vastaavasti helpompaa, jos sille on olemassa ylläpitäjä, joka usein rahaa vastaan löytyykin. Vastaavasti tutkimusprojektit monasti halutaan käyttöön asti, jolloin ne jo alkuaan pyritään integroimaan mahdollisimman hyvin olemassaolevaan järjestelmään, jolloin niille monasti löytyy myös ylläpidosta ja kehityksestä maksavia käyttäjiäkin. Myyntipuolellakin ovat rahavirrat yhtä epäselviä, mutta esimerkiksi Netflix käsittääkseni rahastaa varsin hyvin BSD-bokseillaan.
Ehkäpä rahaa silti jää pöydälle siksi, että päällekkäistä käyttöjärjestelmäkehitystyötä tehdään nyt eri toimijoiden toimesta vähemmän. Tässä vaiheessa pitänee kuitenkin kysyä, onko tämä jostain oikeasti pois vai ovatko resurssit vain siirtyneet muualle.
Tiivistelmä keskustelusta.
Tuottavuuden kasvu ei riitä korvaamaan muiden talouskasvun tekijöiden hidastumista.
Ei ole syytä olettaa että teknologian aiheuttama talouskasvu kiihtyy. Vauhti on ollut kova vuosikymmeniä.
> Sadan vuoden aikana Suomen talouskasvun
> tärkeimmät tekijät ovat olleet
Tulevaisuutta ei voi nähdä tuijottamalla menneisyyteen.
> Kun kansa on köyhää, ei ole ostovoimaa ja kun ei
> ole ostovoimaa, ei synny maatalouden ulkopuolisia
> työpaikkoja.
Populistista hömppää. Se on: Äänestäjäni, sinulla on liian vähän rahaa. Jos valitset minut, minä annan sinulle paljon lisää rahaa ja kaikki pelastumme.
Kulutuskysyntä ei koskaan ole ongelma. Tuotanto (kulutusta varten) on. Jaetaanpa kansalle tuotantoa miten paljon tahansa, kyllä se osaa sen kuluttaa. Ei siihen kursseja tai professuureja tarvita.
K‑Veikko
Kyllä tuo kulutuskysynnän puutteen ansa on tehnyt monta maata köyhiksi ja tekee edelleen. Sen vuoksi väkeä on ahdettuna tehottomaan subsistenssimaatalouteen. Et voi kiistää tuon ongelman olemassaoloa
Puhut nyt eri asiasta. Tuotannon jakaminen tehdään ainakin vielä nykyjärjestelmässä rahan avulla siten, että kuluttaja saa ostaa tuotantoa rahaa vastaan. Näin siis kulutusta mitataan tuolla kuluttajan käyttämällä rahamäärällä. Kysyntä taas on potentiaalisen kulutuksen määrä. Tuotannon määrä (nykyjärjestelmässä) riippuu kysynnästä, koska kenenkään voittoa tavoittelevan ei kannata tuottaa enempää kuin vaaditaan oman voiton maksimointiin. Koska kysyntää rajoittaa tehokkasti siihen käytettävissä oleva rahamäärä, rahan ohjaaminen kulutukseen (ja siis kuluttajille) tuottaa talouskasvua.
Toki tuollainen supply-side ‑ajattelu on ainakin jossain määrin totta, jos puhutaan muusta kuin markkinataloudesta, jossa kuluttajan resurssit kuluttamiseen ovat rajoitettuja.
> Jotkin disruptiiviset innovaatiot jopa alentavat
> kansantuloa, vaikka ne tekevätkin kuluttajista
> iloisempia. Ennen valokuvattiin filmille, josta
> kuvat kopioitiin paperille. Tämä kaikki näkyi
> osana kansatuloa.
Ne eivät näy kansantulossa, koska käytetty laskentakaava on väärä. Mitataan vääriä asioita.
Toisekseen. Uusi innovaatio luo työttömyyttä alkuvaiheessa, koska kukaan ei vielä tiedä sen aiheuttamia tulevaisuuden kulutusmuotoja. Silloin tarvitaan vapaata taloutta näyttämään se suunta, joka on kansalaisille mieluinen. Valtion ohjaus tai “työllistävät toimet” vain yrittävät pitää vanhaa pystyssä väkisin ja syövät resurssit tulevaisuudelta.