Helsingissä ei ole sellaisia slummeja kuin muualla Euroopassa ja jopa Ruotsissa on. On ollut viisasta yrittää välttää asuinalueiden sosiaalista erilaistumista.
Helsinki käyttää varsin paljon rahaa – luopuu tuloista – estääkseen sosiaalista segregaatiota. Myös hyviltä asuinalueilta varataan tontteja sosiaalista asuntotuotantoa varten. Tämä on koettu hyväksi, koska emme halua toistaa virheitä, joita on tehty vaikkapa Tukholmassa.
Asuntopolitiikan keinoin voimme kuitenkin estää vain yksipuolisten rikkaiden asuinalueiden syntymistä – emme sitä, että joillekin alueille tulee pelkkiä huono-osaisia. Voimme tarjota arvostetuilta asuinalueilta asuntoja myös vähävaraisille, mutta emme voi pakottaa hyväosaisia muuttamaan alueille, joille he eivät halua muuttaa. Segregaation torjunnassa kuitenkin tärkeintä olisi välttää juuri huono-osaisten asuinalueiden syntymistä.
Slummien syntymistä torjutaan kahdella tavalla. Ei pidä rakentaa huonoa minnekään, koska huonosta asuinalueesta tulee ajan myötä huono-osaisen väestön asuinalue.
Toiseksi on pidettävä huolta siitä, että koulut ovat kaikkialla hyviä kouluja.
On esitetty, että mahdollisuutta välttää huonomaineisten koulujen syntyä sillä, että lähikoulun käymisestä tehdään pakollinen, eikä sitä pääsisi pakoon panemalla lapsi jollekin painotetulle luokalle. Tämä olisi hyvin lyhytnäköistä. Se kiihdyttäisi asuinalueiden sosiaalista erilaistumista, koska lapsilleen hyvää koulua haluavat alkaisivat koulun sijasta välttää koko aluetta. Jo nyt on havaittu, että koulupiirin raja näkyy vierekkäisten asuintalojen hinnoissa.
Moni ajattelee, että heidän lapsensa ei saa riittävästi opettajan huomiota, jos luokalla on paljon erityistä huolenpitoa vaativia oppilaita; vieraskielisiä tai kantasuomalaisia lapsia, joiden kotitausta on heikko. Pelko ei ole tuulesta temmattu.
On pidettävä positiivisen diskriminaation avulla huolta siitä, että kaikki koulut ovat hyviä. Jos koulutustaso alueella on matala tai jos koulussa on runsaasti maahanmuuttajalapsia, opetusryhmien on oltava pienempiä tai luokissa on opettajien apuna oltava luokka-avustajia.
Segregaation torjunnassa tärkeintä olisi välttää juuri huono-osaisten asuinalueiden syntymistä.
Sen takia Helsinkiä ei pitäisikään yrittää väkisin kasvattaa ylimitoitettujen kasvutavoitteiden varassa, jotka perustuvat lähes kokonaan ulkomailta tulevien maahanmuuttajien määrän kasvuun.
Tämä on ikuisuusongelma. Itse lähtisin purkamaan slummiutumista säännöstelemällä rakenuskantaa.
Moni joka haluaa välttää viheralueisiin rakentamista ajaa tiiviimpää ja korkeampaa rakentamista. Minun mielestäni juuri tiivis ja korkea, sanotaan yli 10-kerrosta korkeiden talojen rakentaminen lähiöihin slummiuttaa.
Jokainen voi katsella millaisilta itä-Euroopan suurkaupunkien lähiöt näyttävät, niissä on 12–20 kerroksisia kolosseja vieri vieren. Suomessa ja Pohjoismaissa on pärjätty pienemmällä kerrosmäärällä ja jättämällä talojen väliin puistomaisia istutuksia ja puita jotka varjostavat. Toinen juttu on että väestön päihteiden väärinkäyttöön pitää puuttua kovemmalla kädellä. Sellaset ihmiset joiden elämäntilanne on päihteiden takia lähtenyt kokonaan lapasesta, ja eivätkä ole halunneet parantaa tapojaan, pitää siirtää muuanne pois paikoista joissa asuu paljon lapsiperheitä. Olen asunut Vantaalla eräässä lähiössä jolla oli huono maine ja se päihteiden väärinkäyttäjien jatkuva läsnäolo ja hyysääminen vahvisti kierrettä.
Keinovalikoimassa ei saisi olla ilmeisessä slummiutumisvaarasa olevan ulkomaisen väestön massamuuton ehkäiseminen?
Toki, asia ei pääosin kuulu kunnallispolitiikan alaan, mutta onko Helsingin esimerkiksi todellakin ihan pakko tarjota kämppiä tänne muualta Suomesta vastaanottojärjestelmän piiristä valuneille, jotka ovat muuttaneet jonnekin sukulaisen nurkkiin ilman tietoakaan työpaikasta?
Sosiaalisen sekottamisen kustannustehokkudesta olisi vihdoinkin kiva nähdä jotain konkreettisia tuloksia…
Tämä menee vähän jankaamiseksi, mutta yleensä tulokset ovat varsin olemattomia ja pahimmillaan negatiivisia. Tässä valossa tuntuu aika käsittämättömältä, että moiseen puuhasteluun halutaan edelleen tuhlata veronmaksajien rahoja.
Yksi “hyvien” alueiden vetovoimatekijä on, että niiden saavutettavuus on hyvä. Tässä suhteessa Helsinki on jopa hieman poikkeuksellinen: muiden alueiden saavutettavuus arvostetuista Etelä-Helsingin kaupunginosista ei ole kovin hyvä. Kaupunkiympäristö laadun lisäksi pitää panostaa hyvään saavutettavuuteen.
On pidettävä positiivisen diskriminaation avulla huolta siitä, että kaikki koulut ovat hyviä.
On pidettävä huolta siitä, että jokainen oppilas saa yhtä paljon huomiota opettajalta ja että eri koulujen opettajat ovat keskimäärin yhtä hyviä. Ratkaisu ei siis ole positiivinen diskriminaatio vaan lasten yhdenvertainen kohteleminen. Opettajalle tulee maksaa parempaa palkkaa, jos työolosuhteet ovat vaativammat tai vähemmän houkuttelevat.
“Minun mielestäni juuri tiivis ja korkea, sanotaan yli 10-kerrosta korkeiden talojen rakentaminen lähiöihin slummiuttaa.” Itse en usko, että kausaalisuhde on ihan noin suoraviivainen. Monet asiat vaikuttavat: joukkoliikenneyhteydet (monet Ruotsin pahamaineisista lähiöistä ovat logistiikaltaan kuulemma ongelmallisia), palvelut, talojen ulkonäkö ja rakentamisen laadukkuus. Kerrosluku on vain yksi tekijä; ja osa ihmisistähän haluaa asua korkealla.
Voisiko ne peukut saada takaisin kirjoitusten alakulmaan? Jotenkin motivoi lukemaan ja kirjoittamaan kommentteja paremmin, vaikka tavallaan onkin vähän lapsellinen juttu.
Ei niissä ongelmallista logistiikkaa ole, vaan miksi kukaan muuttaisi vapaaehtoisesti tämän näköiselle asuinalueelle: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Rinkeby_mot_nordost_1988.jpg
Koska Helsingissä asumisen hintaan ei vaikuta rakennuskustannukset vaan kova kysyntä, voi ilman mainittavia kustannuksia kaiken huonon ja entisen purkaa ja rakentaa tilalle leveästi viihtyisää luksusta, ja näin välttää slummiutumisen. Totta vai tarua?
Aika monikin muuttaa. Rinkeby ja muut ABC-lähiöt ovat osa ruotsalaista “miljoonaohjelmaa”, jonka puitteissa rakennettiin hieman yli miljoona asuntoa. Se ei ole huono saavutus. Lähiöt olivat huima parannus monen Ruotsiin muuttaneen suomalaisen ja muiden siirtolaisen asunto-oloihin.
Ruotsissa ei ole slummeja ja asumistaso on paljon parempi kuin Suomessa, mm. tilaa on enemmän eikä kansalaisia ja maan muita asukkaita saa asuttaa kanikoppeihin. Suomessakaan ei ole slummeja, koska infra toimii ja asuinalueet pidetään kohtalaisessa kunnossa. Kehitys on ollut nopeaa kun vain noin 100 vuotta sitten esimerkiksi Katajanokka oli slummialuetta, jossa ei ollut minkäänlaista vesilähdettä, ei edes kaivoja.
Jos lähiöissä on jotain ongelmia, niin ei kuulemma ole„ koska suomalainen journalisti on on tehnyt päivän tutustumismatkan.
Positiivinen diskriminaatio on ihan vain diskriminaatiota. Ei siinä ole mitään positiivista, että ihmisiä kohdellaan eri tavalla ilman heidän omaa syytään. Annetaan vähemmän resursseja toisille tai nostetaan toisia pois “slummista” ja jätetään toiset sinne koulukiusattaviksi kun heidän vanhempansa eivät ole tarpeeksi mamuja tai riittävän homoja, vaikka ovatkin sopivan köyhiä asumaan slummissa.
Helsingin Etelä-Malminkartano on väljästi rakennettu,kerrostalot ovat yleensä vain 3 — 4 kerroksisia, on paljon rivitaloja,puistoja ja ennen kaikkea junalla pääsee keskustaan vartissa ruuhka-aikanakin. Silti asuntoja täältä eivät nuoret perheet ostaa (neljöhinta matala, noin 2200€),koska “täällä on liika vuokra-asuntoja joissa asuu sosiaaliluukun asiakkaita”. Se kuulemma vaikuttaa koulun opetuksen tasoon.Slummiutuminen siis ei ole riippuvainen vuokratalojen koosta tai niiden määrästä, vaan suhdeluvusta: syrjäytyneet Kelan asiakkaat/“normaali” väestö.
Sosiologin tehtävä olisi löytää luku jota ei saisi ylittää ja sen mukaan pitäisi suunnitella lähiöiden asumismuotoja.
Malminkartanossa suurissa mukavissa rivitalo-omistusasunnoissa asuu siis pakosta vanhemmat pariskunnat,joiden lapset ovat kasvaneet aikuisiksi ja ovat jo maailmalla.Heidän rivitaloasuntoja ei haluta ostaa.Sääli lapsiperheita jotka ostavat asuntojaan kaksin‑,kolminkertaisilla hinnoilla alueilta joissa vain Kelan asiakkaiden ja pakolaisten määrä on pienempi kuin muissa kaupunginosissa.
Ratkaisun nimi on positivinen diskriminaatio. Kunnonlla lisää resursseja koululle.
Sosiaalinen sekoittuminen on kaunis ajatus, josta tosiaan olisi syytä saada kunnon tutkimustuloksia. Jos olen ymmärtänyt perustelun oikein, niin siinä kuvitellaan, että hyvillä alueilla on jotakin taikahiekkaa, joka ihmeellisesti luo hyvän alueen.
Hyväosaiset ovat hyväosaisia, koska heillä onni nauttia tuota taikahiekkaa. Jos köyhä pääsee hyvälle alueelle, niin taikahiekka muuttaa hänetkin hyväosaiseksi. Vastaavasti jos hyvällä alueella asuva muuttaa huonommalle alueelle, niin hänestäkin tulee huonompiosainen. Ympäristö muovaa ihmisen?
Tilastot joissa näkyy sosiaalisilla tuella elävien osuus/kaupunginosa pitäisi julistaa salaisiksi.
Malminkartanossa saadaan kiittää demareita, jotka halusivat aikanaan nostaa Ara-osuuden uusissä lähiöissä 60 prosenttiin.
Ei auta, sillä saman asian voi helposti selvittää vaikkapa tutkimalla kuntavaalien äänestystuloksia. Alueet joissa vasemmistoliitolla on korkein kannatus, ovat niitä joita kannattaa välttää ruton lailla.
Tämä on mielestäni kaikkein nopein tapa hankkia minkä tahansa kaupungin tiedot hyvistä ja huonoista alueista. Ei tarvitse kysyä keneltäkään, äänestystilasto jakaa alueet pettämättömästi jyviin ja akanoihin.
(jos esimerkiksi harkitsee muuttamista tuntemattomaan kaupunkiin, niin tuosta voi aloittaa)
Eli demarit aiheuttivat Malminkartanon ja kokkari Heikkonen Itä-Helsingin vinoutuneen asunto- ja asukasrakenteen?
Tietääkseni kummallakaan ei koskaan ole ollut enemmistöä Helsingin valtuustossa. Vai tekivätkö he tyypillisen poliittisen ja siten epäonnistuneen lehmänkaupan ja “jakoivat” nämä alueet toisilleen?
Lasten kouluttaminen ei korjaa heidän kotiolojaan. Sinällään koulutus on oikea toimenpide lapsille, mutta ne kotona makoilevat ja usein päihdeongelmaiset vanhemmat täytyy myös saattaa kunnon kansalaisiksi.
Vastikkeettoman rahan jakaminen täytyy lopettaa, mukaan luettuna puoli-ilmaiset asunnot ja/tai runsaat asumistuet. Esimerkiksi työttömyyskorvauksiin kytkettävä työnteko- tai muu aktiivisuusvelvoite joka palauttaa työkunnon. Enemmän yksilön vastuuta, vähemmän huolehtivia sosiaalitanttoja. Enemmän keppiä, porkkanoihin on otettu jo liikaa velkaa ja rahat on ollut loppu jo kohta 10 vuotta.
Hesari ja muut isot lehdet julkaisevat jatkuvasti tilastoja ja barometreja kauopunginosien eri asukkaiden keskimääräisistä tuloista ja etnisistä taustoista jne, ja jako on karkeasti postinumeroalueittain. Tällaisten tilastojen julkaisu pitäisi kieltää.
Äänestyskäyttäytymisestä huono-osaisuudesta juoruaa lähinnä vain äänestämättömyys. Jos ihmiset ylipäänsä äänestää on se merkki että menee taloudellisesti ainakin kohtalaisesti. Se että kelpuuttaako naapuriksi vain kokoomuslaisia tai vihreitä tai RKP:läisiä on sitten vähän sivuasia.
Aika huonoa strategia on, jos epämiellyttävistä asioista haluaa eroon sillä, että niistä kertominen kielletään. Se ei onnistu jo siksikin, että huhuja ei voi kieltää ja ne ovat usein todellisuutta pahempia.
Koulutuksen merkitys on vähentynyt , akateeminenkaan koulutus ei auta ellei pääse työnsyrjään kiinni jo nuorena.
Iän myötä koulutuksen merkitys vähenee edelleen ja syrjäytymisriski on 55-vuotiaalla akateemisella jo lähes yhtä suuri kuin kouluttamattomalla
Jos opiskelee nykyoppien mukaan valmiiksi eikä tee töitä opiskelun aikana on melko varmasti syrjäytynyt .Tai vanhemmilla pitää olla rahaa ja asemaa.
Työelämän osaaminen on osa ammattitaitoa ja se pitää omaksua jo nuorena.Ennen mentiin töihin 14–15-vuotiaana ja kun työpaikkoja ehti olla monta niin käsitys työelämästä oli kattava jo vähän päälle 20-vuotiaana
Nyt virallisen dogmin mukaan työelämään siirrytään 20–30-vuotiaana
Koulutukseen satsaaminenkin on vähän niin ja näin, koulutuskin on periytyvää ja monissa ammateissa enemmänkin sääntö kuin poikkeus
Kun jo lapsena omaksutaan tietyn ammatin työkulttuuri niin se ohjaa nuorta ammatinvalinnassa enemmän kuin koulu kykenee vaikuttamaan
Koulutuksen vaikutus on loppujen lopuksi vähäinen, eniten vaikuttaa menestykseen ja valintoihin koti ja erityisesti äiti.
Samaa mieltä. Itänaapurissa edelleenkin tätä harjoitetaan ja aika huonolla menestyksellä. Neukkuaikana tämä oli ihan oma taiteenlajinsa.
Itse asiassa Suomessa ollaan liian hellämielisiä totuuden kertomisessa. Peruste kai on se ettei kenellekään tulisi paha mieli. Tällainen pehmoilu johtaa velttoutumiseen, hällä väliä asenteeseen ja ongelmien lakaisuun maton alle. Esim. julkisen sektorin epätasapainon 10-vuotinen roskakasa siellä maton alla on sen verran iso, että matto leijuu ilmassa. Jälkeläisemme sen sieltä löytävät ja joutuvat siivoamaan.
Ongelmien korjaamisen täytyy alkaa tosiasioiden tunnustamisesta.
No ei kielletä sitten, mutta valtamedian pitäisi pysyä tuollaisen “tunkiojournalismin” ulkopuolella. Moni kunnollinen työssäkäyvä ihminen on ostanut pahaa aavistamatta asunnon alueelta joka vähitellen muuttuu slummiksi, onko se kiva kun valtakunnan päälehden keskiaukeamalla omat kotikorttelit on värjätty tummanpunaisiksi tai pikimustiksi?
Tuollainen näkökanta edellyttää aika vahvaa uskoa rationaaliseen ajatteluun ja ennen kaikkea halukkuuteen yrittää korvata intuitio rationaalisella ajattelulla. Syrjäytymisen syyt ovat varsinainen matopurkki kun sitä lähtee syvemmälti tutkimaan, esimerkiksi:
In sum, our findings suggest that the use of race-related phenotypic features (such as skin tone) is a key component to furthering our understanding of the neural mechanism underlying social perception and its consequences. Our data suggest that Afrocentric features may be enough to produce an automatic, negative affective response toward individuals possessing this phenotype, regardless of their racial category. [Lähde]
Ja tämä on vasta pinnan raaputtelua. Oletan että kaikenlaista jännää tullaan vielä löytämään kun ryhdytään mittaamaan syrjäytyneiden aiheuttamia reaktioita suoraa aivoista.
En olisi hämmästynyt jos löydettäisiin paljonkin evidenssiä sen puolesta ettei ihminen juurikaan voi vaikuttaa siihen miten hänet koetaan so. mitkä ovat hänen lähtökohtansa sosiaalisessa hierarkiassa. Tämä taas puhuisi positiivisen diskriminaation puolesta.
Höpö höpö. Riittää että on asenne kunnossa.
Itse asuin aiemmin Kalliossa, jossa Vasemmistoliiton kannatus lienee kohtalaista. Nykyään asun Kulosaaressa, jossa ainoa vaaleissa ääniä saava puolue lienee Kokoomus. Olen hyvin todennäköisesti pian muuttamassa takaisin Kallioon, koska pidin siitä enemmän.
Tuolla asenteella päätyy hyväksikäytetyksi ja huijatuksi.
Ratkaisevin vaihe nuoren loppuelämän kannalta on 15–25 ikävuotta.Tuolloin 15-vuotiaana nuori alkaa hakea paikkaansa yhteiskunnassa ja 25-vuotiaana se on useimmille selvinnyt
Se nuoresta tulee on useasti sattumien summa, harva tietää 15–20-vuotiaana mikä haluaa olla isona. Sen vuoksi onkin kohtuutonta pistäänuori tekemään lopullisa valintoja liian nuorena tai ainakin pitää tarjota tie vaihtee suuntaa.
Suunnan vaihdot pyritään estämään tai ainakin hankaloittamaan
Suunnan valinta on sitten monimutkainen prosessi. Koti ja kaverit ovat se tärkeimmät vaikuttajat, mutta aina löytyy oman tien kulkijoita, jotka lähtevät muuhun suuntaan kuin sosiaalinen ympäristö antaa olettaa
Oman tien kulkijoiden etu on, että he ovat itsenäisempiä ja kykenevät luomaan uutta ja toisenlaista kuin sosiaaliympäristöönsä juuttuneet
Ei, tästä ei ole missään tapauksessa kyse. Asuinalue ei vaikuta menestykseen. Sen sijaan esimerkiksi tietyn koulun tai kerrostalon hyväosaiset toimivat hyvinä vartijoina, jotka puuttuvat peliin, jos kyseisessä koulussa tai kerrostalossa alkaa tapahtua jotakin kummallista tai tiettyä tasoa ei pidetä yllä.
Kallio ja muutama muu kaupunginosa koillisessa kantakaupungissa on poikkeustapauksia, sillä asukkailla on kuitenkin usein hyvin sosiaalista pääomaa.